Meidän tarinamme. palkata ensimmäinen, tuolloin vielä osa-aikainen, toiminnanjohtaja.



Samankaltaiset tiedostot
Näkövammaiset lapset ry. Kalenteri 2017

Näkövammaiset lapset ry. Tapahtumakalenteri

Suomenlinna. Tapahtumat pajulahti. Pohjankuru. Ruissalo

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot

Näkövammaiset lapset ry:n perustava kokous. Vuosikertomus 2015

K U U L O V A M M A I S T E N L A S T E N V A N H E M P I E N L I I T T O R Y

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Vuosikertomus että sisarukset. Meillä on hyvähenkinen porukka, vaikka emme hirveän usein tapaakaan.

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Leirielämää! Leirejä koskevaa tietoa. Young Ladies 1 ja 2. Evankelium valloittaa!

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä;

Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2009 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta

KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE

Kurssit ja perhetapaamiset

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

ILMOITTAUTUMISOHJE ILVES19

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Yhdistyksen toiminnan esittely

Soluku. Soluku luontolomat vuonna 2012

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kesä Lasten kesäleirit

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Ryhmänvetäjien valmennusviikonvaihteeseen Peurunkaan Laukaaseen

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

ota 1.Askel hyvinvointiisi.

Kesä Lasten kesäleirit

Suomen CP-liitto ry.

Snellmanien sukutapahtumassa

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle!

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

Tervetuloa rippikouluun!

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Lauantai Sunnuntai Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous Radisson Blu Hotel, Oulu

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta

Tervetuloa Avioparikurssille Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

Näkövammaiset lapset ry:n perustava kokous

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Päivitys

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta

Hepovaaran leirit ja hevoslomat 2017

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

Perheseteli-innovaatio

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Ohjatut vertaistukiryhmät. menetyksen kokeneille 2013

2014 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN

ELÄMYKSIÄ LUONNOSTA loma aikuisille

Transkriptio:

Tapahtumat 2016

Meidän tarinamme Toisen näkövammaisen lapsen isä tai äiti on hyvä matkatoveri vanhemmuuden tiellä. Hän ei tiedä vastausta kaikkiin kysymyksiin, mutta hän tietää paljon. Hänen kanssaan voi jakaa surun, ilon ja selviytymisen. Näkövammaiset lapset ry:n perustava kokous pidettiin Tuusulan Onnelassa 11. kesäkuuta 1970. Silloin mukana oli kaikkiaan 18 isää ja äitiä, jotka olivat huomanneet, kuinka tarpeellista on jakaa yhteistä kokemusta ja ajaa yhdessä omien lasten asioita. Yhdistyksen nimeksi päätettiin tuolloin Näkövammaisten Lasten Vanhemmat r. y. Pienen joukon työ ja tarmo vei yhdistystä eteenpäin ja jäsenmäärä nousi vuosi vuodelta. Kun yhdistys oli toiminut 15 vuotta, se oli kasvanut niin suureksi, että toimintaa ei voitu enää ylläpitää vanhempien talkootyön voimin. Vuonna 1986 yhdistys pääsi Rahaautomaattiyhdistyksen tuen piiriin, ja voitiin palkata ensimmäinen, tuolloin vielä osa-aikainen, toiminnanjohtaja. Nykyisessä Näkövammaiset lapset ry:ssä jäseninä on viisi ja puolisataa eri-ikäisten heikkonäköisten, sokeiden ja monivammaisten lasten perhettä joka puolelta Suomea. Yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä näkövammaisen lapsen vanhemmat tai muut huoltajat. Kannatusjäseniksi tai yhteisöjäseniksi voivat liittyä kaikki, jotka haluavat tukea ja seurata yhdistyksen toimintaa. Liittymiskaavake löytyy netistä www. silmatera. fi. 2

Perheille Liikunnallinen pääsiäinen 25.3. 27.3.2016 Liikuntakeskus Pajulahti, Nastola Haku päättyy: 12.2.2016 Hinnat: n näkövammainen lapsi ilmainen n saattaja 50 n aikuinen 170 n lapsi 6 16 v. 150 n lapsi 0 5 v. ilmainen Hinnat sisältävät 2 vuorokauden hotellitason majoituksen sekä täysihoidon. n Mukaan mahtuu: 10 perhettä, ensisijalla ovat ensi kertaa leirille lähtijät. Oletko kokeillut maalipallon tai sokkopingiksen pelaamista? Pääsiäisviikonlopun aikana on mahdollisuus treenata näkövammaislajeja yhdessä vertaisperheiden kanssa. Ohjattua liikuntaa vanhemmille, lapsille ja perheen pienimmille. Viikonloppu järjestetään yhteistyössä Suomen vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n kanssa. Pienten viikonloppu Syysviikonloppu 4.6. 5.6.2015 Tuorlan majatalo, Kaarina Haku päättyy: 29.4.2016 Hinnat: n Päivä on osallistujille maksuton. Yhdistys tarjoaa lounaan ja välipalan kaikille osallistujille. n Jos yövyt, yöpymispaketin hinta aterioineen on: n 34 /aikuinen n 20 / 4 14-vuotias lapsi n Etusijalla ovat perheet, jotka osallistuvat ensi kertaa Näkövammaiset lapset ry:n toimintaan. 15.10. 16.10.2016 Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa Haku päättyy: 9.9.2016 Hinnat: n näkövammainen lapsi ilmainen n saattaja 50 Muut perheenjäsenet: n aikuinen 108 n 4 14-v. lapsi 40 n alle 4-vuotias ilmainen n Hinta sisältää majoittumisen, ruokailut, kylpylän ja kuntosalien vapaankäytön sekä järjestetyn ohjelman. Viikonloppu alle kouluikäisten näkövammaisten lasten perheille. Vanhempien jutustelua, lasten leikkiä, rentoutumista. Voit osallistua myös lauantaipäiväksi ilman yöpymistä. Yhteistyössä: Näkövammaiset lapset ry & Sokeain lasten tuki ry Ulkoilua, liikuntaa, kädentaitoja ja vertaiskavereita. Nauti kylpylästä ja runsaasta noutopöydästä perheen kanssa. 3

Lapsille ja nuorille Oo mun kaa! -leiri 12. 6. 16. 6. 2016 Nuorisokeskus Anjala, Anjala Haku päättyy: 22.4.2016 Leiri on 8 13-vuotiaille näkövammaisille lapsille. n Mukaan mahtuu 18 leiriläistä. n Leiriläiset valitaan ilmoittautumisajan päätyttyä ja ensisijalla ovat ensimmäistä kertaa lastenleirille tulevat. Hinta: n 130 (sisältää majoituksen täysihoidolla ja ohjelman) n Leirillä majoitutaan 3 4 hengen huoneissa. n Leirimatkoja ei korvata, eikä leirille ole järjestetty kuljetusta. n Perhe voi tarvittaessa anoa kunnan sosiaalitoimelta henkilökohtaista avustajaa lapselle leirin ajaksi sekä avustusta lapsen leirimatkoihin. Huomioi, että avustajalle täytyy kustantaa majoitus, matkat, ruokailut ja avustajan palkkio. Löydä uusia kavereita, vietä kesälomaa vertaisten ja hauskojen ohjaajien kanssa, ilman vanhempia. Ohjelmassa on jokaiselle jotakin liikunnasta, musisointiin ja taiteiluun. Leiriltä kotiutuu monta kokemusta rikkaampi, rohkeampi ja itsenäisempi lapsi. Nuorten viikonloppu Oo mun kaa! 11.11. 13.11.2016 Loma- ja kurssikeskus Koivupuisto, Ylöjärvi Haku päättyy: 30.9.2016. n Leiri on 13 16-vuotiaille näkövammaisille nuorille, jotka hakevat rohkeutta osallistua Näkövammaisten liiton nuorisotoimintaan. n Mukaan mahtuu 10 nuorta. Hinta: 60 (sisältää majoituksen täysihoidolla ja ohjelman) 8 13-vuotiaiden näkövammaisten lasten Oo mun kaa! -kerhot kokoontuvat kerran kuukaudessa. Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Kerhot ovat osallistujille ilmaisia. Toimintatiedot päivitetään osoitteessa: www.silmatera.fi -> Toiminta. Oo mun kaa! -kokkikerho kokoontuu keväällä Helsingissä 4 kertaa. Se järjestetään yhteistyössä Malmin Marttojen kanssa. Käsillä tekemistä, liikkumista metsässä ja eväitä itsenäiseen elämään. 4

Vanhempien viikonloppu Aikuisille 9.4. 10.4.2016 Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Haku päättyy: 4.3.2018 Hinta: 65 /henkilö (yhdistyksen varsinaiset jäsenet ja puolisot). n Hinta on yhdistyksen tukema ryhmävaraushinta, joka edellyttää ilmoittautumista viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Myöhemmin ilmoittautuneiden hinta on kahden hengen huoneessa 127 /henkilö ja yhden hengen huoneessa 167 /henkilö. n Hinnat sisältävät yöpymisen ja ateriat sekä kylpylän allasosaston ja kuntosalin vapaan käytön. n Huoneet ovat käytössä lauantaina klo 15 lähtien. Tämä viikonloppu on suunnattu näkövammaisten lasten vanhemmille, varaa hyvissä ajoin mummit, vaarit tai kummit lastenvahdiksi. Viikonloppu alkaa yhdistyksen vuosikokouksella klo 10.30. Tule kuulemaan, mitä yhdistyksessä on tapahtunut vuonna 2015 ja mitä suunnitelmia on vuodelle 2017. Virallisen osuuden jälkeen vanhemmille on luvassa virkistävää ja rentoa yhdessäoloa ulkoillen, keilaten, kylpien ja saunoen. Valmiista noutopöydästä nautitaan rauhassa rupatellen. Näkövammaiset lapset ry:n vuosikokous 9.4.2016. Ilmoittaudu kokoukseen: nlt@silmatera.fi Isien viikonloppu Äitien viikonloppu 20.8. 21.8.2016 Loma- ja kurssikeskus Koivupuisto, Ylöjärvi Haku päättyy: 22.7.2016 Hinta: 60 (sisältää majoituksen ja ruokailut) Näkövammaisten lasten isien oma viikonloppu. Saunomista, kylpytynnyri ja jutustelua järven rannalla. Omaehtoista liikuntaa tai rentoa oleskelua ohjelma on vapaamuotoinen. 10.9. 11.9.2016 Inkalan Kartano, Hämeenlinna Haku päättyy: 5.8.2016 Hinta: 80 (sisältää majoituksen ja ruokailut) Näkövammaisten lasten äitien virkistävä viikonloppu idyllisessä kartanomiljöössä. Luonnonrauhaa, omaa aikaa, äitien juttuja ja vertaistukea. Vapaamuotoisessa ohjelmassa rentouttava sauna kylpytynnyrin kera sekä maittavaa ruokaa. 5

Sopeutumisvalmennus Alle kouluikäisille 2. 7. 6. 7. 2016 Hotelli Siikaranta, Espoo Haku päättyy: 15.4.2016 Hinta: n näkövammainen lapsi ilmainen Muut perheenjäsenet: n aikuinen 30 n 4 14-vuotias 25 n 0 3-vuotias ilmainen Hinta sisältää majoittumisen täysihoidolla sekä kurssin ohjelman. n Kurssille valitaan osallistujat ilmoittautumisajan päätyttyä. n Mukaan mahtuu 4 6 perhettä. Suunnattu alle kouluikäisille näkövammaisille lapsille perheineen. Kurssin aikana on ohjelmaa vanhemmille, näkövammaisille lapsille ja sisaruksille. Vanhempien ryhmissä pohditaan lapsen kasvua ja kehitystä, saadaan ideoita näkövammaisen lapsen arkeen ja voimavaroja vanhemmuuteen. Kurssilla herätellään pieniä tutkimusmatkailijoita liikkumaan, tarinoimaan ja touhumaan yhdessä lasten ja aikuisten kanssa. Kouluikäisille 6. 7. 10. 7. 2016 Hotelli Siikaranta, Espoo Haku päättyy: 15.4.2016 Hinta: n näkövammainen lapsi ilmainen Muut perheenjäsenet: n aikuinen 30 n 4 14-vuotias 25 n 0 3-vuotias ilmainen Hinta sisältää majoittumisen täysihoidolla sekä kurssin ohjelman. n Kurssille valitaan osallistujat ilmoittautumisajan päätyttyä. n Mukaan mahtuu 4 6 perhettä. Suunnattu kouluikäisille näkövammaisille perheineen. Kurssilla on ohjelmaa näkövammaisille koululaisille, sisaruksille ja vanhemmille yhdessä ja erikseen. Vanhempien ryhmässä pohditaan rajoja ja rakkautta, koululaisen vastuunkantoa ja vanhemman ylisuojelun rajapintaa. Kuinka tukea itsenäistyvää lasta ja antaa lapsen kokeilla rajojaan? Lasten ja nuorten ohjelmassa painottuvat omatoimisuustaidot ja arjen pienet niksit: välipalan valmistaminen, kotitöiden harjoittelua sekä omista tavaroista huolehtimista. Ohjelmassa ei unohdeta uusia kavereita ja hauskaa puuhastelua ryhmässä sosiaalisia taitoja harjoitellen. Kurssilta lapsi saa onnistumisen kokemuksia, varmuutta ja iloisen mielen. 6

Omaisten kurssi Ray tukee Nakövammaiset lapset ry:n sopeutumisvalmennustoimintaa. Vuonna 2016 kursseja järjestetään alle kouluikäisille, koululaisille ja näkövammaisten lasten omaisille. Hae kurssille: www.silmatera.fi >toiminta 18.11. 20.11.2016 Hotelli Siikaranta, Espoo Haku päättyy: 7.10.2016 Hinta: 80 Näkövammaisten lasten perheiden läheisille n Hinta sisältää kurssin aikaisen majoituksen täysihoidolla ja ohjelman. (isovanhemmat, kummit, tädit, sedät jne.). Osallistujat saavat tietoa näkövammaisen lapsen erityispiirteistä, leikistä ja liikkumisesta. Vertaisten kokemuksia, keskustelua, toimintaa, luonnonrauhaa ja maukkaasta ruokaa. Muut toimijat JNCL Suomen JNCLperheiden tukiyhdistys ry Suomen JNCL-perheiden tukiyhdistys ry tukee NCL-tauteihin sairastuneiden lasten ja nuorten perheitä. Tietoa toiminnasta: www.jncl.fi info@jncl.fi Suomen albinismiyhdistys ry järjestää tapaamisia perheille, joissa jollakin perheenjäsenellä on albinismi. Lisätietoja tapahtumista: albinismiyhdistys. omasivu. fi sähköposti: albinismiyhdistys@gmail. com Sokeain lasten tuki ry järjestää lomia alle 12-vuotiaiden näkövammaisten ja näkö-monivammaisten lasten perheille. Vuoden 2016 lomien teemana on luonto ja vihreä hyvinvointi. www.sokeainlastentuki.com info@sokeainlastentuki.com 7

Huomioi ilmoittautuessa: Leireille ja kursseille valitaan osallistujat ilmoittautumisajan päätyttyä, ja kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä sähköpostitse tai kirjeitse. Ensisijalla ovat aina ensimmäistä kertaa mukaan lähtijät. n Ilmoittautuminen: www.silmatera.fi -> Toiminta. n Täytä huolellisesti lasta koskevat taustatiedot. Tiedot ovat luottamuksellisia, ne annetaan vain leiri- ja kurssiohjaajien käyttöön. Tietojen oikeellisuus on tärkeää oman lapsen ja koko lapsiryhmän turvallisuuden kannalta. n Näkövammaiset lapset ry ei kustanna henkilökohtaisia avustajia eikä leirimatkoja. n Peruutusehdot: Osallistumisen voi peruuttaa sairastumisen vuoksi. Omavastuun takaisin maksamiseksi tarvitaan lääkärintodistus. n Jos peruutus tehdään muista syistä kuin sairastumisesta johtuen viimeistään kahta (2) viikkoa ennen leirin alkamista, omavastuusta maksetaan takaisin 50 %. Tämän jälkeen omavastuuta ei makseta takaisin. n Muistathan ilmoittaa, jos joku perheenjäsenistä ei pääse osallistumaan leirille tai kurssille. n Peruutus on tärkeää, etteivät arvokkaat leiripaikat jää täyttämättä. n Ilmoittautumislomakkeet ja tapahtumien lisätiedot osoitteesta: www.silmatera.fi -> Toiminta Näkövammaiset lapset ry Malminkaari 15 A 00700 Helsinki 050 403 9080 nlt@silmatera.fi www.silmatera.fi