Etelä-Suomi Päätös Nro 6/2012/2 Dnro ESAVI/220/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2012 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 99/2009/2 lupamääräyksen 6 mukainen Turun kantasataman laivaväylän ruoppausmassojen läjityskelpoisuuden arviointi, Turku HAKIJAT Turun Satama HAKEMUS Hakija on aluehallintovirastoon 29.11.2011 toimitetussa hakemuksessa pyytänyt aluehallintoviraston hyväksyntää Ruissalon eteläpuolisen laivaväylän kunnostusruoppauksessa syntyvien massojen (noin 86 000 m 3 ktr) sijoittamiseen Rajakarin meriläjitysalueelle, joka sijaitsee Turun kaupungin edustalla Kutuluodon länsipuolella. Hyväksymispyyntö liittyy Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 3.12.2009 antamaan päätökseen nro 99/2009/2, jolla Turun Satamalle myönnettiin lupa satama-altaan ja väylien kunnostusruoppaukseen sekä mereen läjityskelpoisten ruoppausmassojen läjittämiseen Rajakarin pohjoispuolella sijaitsevalle vesialueelle. Lisäksi pyydetään lupaa aloittaa työt mahdollisista valituksista huolimatta. Sataman kunnossapitoon liittyvät ruoppaukset käsittävät lähinnä löysää savea ja lietettä, joita kerääntyy väylille ja satama-altaisiin Aurajoen kuljettamina sekä laivaliikenteestä ja luonnon eroosion kautta. Kunnossapitoruoppauksilla palautetaan laivaväylän virallinen haraustaso. Suunniteltujen ruoppausalueiden pintasedimentissä esiintyy haittaainepitoisuuksia, jotka sijoittuvat YM:n ruoppaus- ja läjitysohjeen läjityskriteeritasojen 1 ja 2 väliin. Yhdessä ruoppauskohteessa (4/2) pintasedimentissä esiintyy kohteen itäosassa (4/2/2) haitta-ainepitoisuuksia, jotka ylittävät yksittäisten aineiden osalta läjityskriteeritason 2. Kyseinen alue jätetään ruoppaamatta tässä yhteydessä. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 99/2009/2 mukaan kunnossapitotarkoituksessa ruopattavien massojen määrä on enintään 100 000 m 3 itd läjityssuunnitelman (3432-D1109, 2.10.2008) mukaisesti poisluettuna hakijan selityksessään ilmoittama läjitysalueen pienennysosa. Lupamääräyksen 5 mukaan läjitystä saa tehdä vain tason MW 2000-18 ala- ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh. 020 636 1040 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, 13101 Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, 00521 Helsinki
puolelle, mutta läjitysalueen itäpuolella kulkevan väylän väyläalueella vain -19 m alapuolelle. Lupamääräys 6 kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: Läjitysalueelle saa läjittää vain mereen läjityskelpoisia ruopattuja hyötykäyttöön kelpaamattomia pehmeitä massoja. Läjityskelpoisuuden arvioinnissa sovelletaan ympäristöministeriön sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohjetta (Ympäristöministeriö 2004. Sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohje. Ympäristöministeriön ympäristöopas 117). Organotinayhdisteiden osalta tason 2 arvona on kuitenkin 150 µg/kg (kuiva-ainetta normalisoituna) tributyyli- ja trifenyylitinan sumapitoisuutena. Mikäli läjitettävien massojen haitta-ainepitoisuus on alle läjitysohjeen tason 1 raja-arvojen, massat ovat mereen läjityskelpoisia. Mikäli läjitettävien massojen haitta-aineiden pitoisuus on läjitysohjeen tasojen 1 ja 2 raja-arvojen välissä, massojen mereen läjityskelpoisuus on arvioitava tapauskohtaisesti sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohjeen mukaisesti. Läjityskelpoisuuden arvioi ympäristölupavirasto. Mikäli läjitettävien massojen haitta-aineiden pitoisuus ylittää tason 2 rajaarvot, massat ovat mereen läjityskelvottomia. Mereen läjityskelvottomat ruoppausmassat on sijoitettava paikkaan, jolla on asianmukainen lupa kyseisten massojen sijoittamiseen. Lupaan sisältyi myös lupa aloittaa lupapäätöksen mukaiset työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Päätös ei ole vielä lainvoimainen, koska siitä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vaasan hallinto-oikeus (10.5.2011, Nro 11/0116/1) lisäsi lupamääräyksen 14 loppuun uuden kappaleen seuraavasti: Turun Sataman tulee välittömästi tämän päätöksen antamisen jälkeen aloittaa uusien Rajakarin meriläjityspaikkaa haitattomampien meri- tai muiden läjitysalueiden kartoittaminen. Selvitys kartoituksesta voidaan ja tulee mahdollisuuksien mukaan tehdä yhdessä Lounais-Suomen ELYkeskuksen, Naantalin sataman ja muiden selvityksen tekijän tarpeellisiksi katsomien yhteistyötahojen kanssa. Selvitys tulee vuoden 2015 loppuun mennessä toimittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 31.12.2010 antamallaan päätöksellä nro 252/2010/4 hyväksynyt ruoppausalueiden 3/1, 3/2 ja 4/1 ruoppausmassojen (noin 70 000 m 3 ktr) läjittämisen päätöksen nro 99/2009/2 mukaiselle Rajakarin meriläjitysalueelle lukuun ottamatta näytepisteen 3/2/1 aluetta, jolla naftaleenipitoisuus ylitti tason 2. Päätös on lainvoimainen. 2
3 SEDIMENTTITUTKIMUKSET Yleistä Hakija on teettänyt kesällä 2010 FCG:llä sedimenttitutkimuksia ruopattaviksi aiotuilta kohteilta 4/2, 4/3, 5/1, 5/2 ja 5/3 (Finnish Consulting Group Oy:n sedimenttitutkimusraportti P11385P001, 29.6.2010). Kaikki kohteet sijaitsevat Ruissalon väylällä. Kohteiden pinta-alat ovat vastaavasti noin 1,83 ha, 2,74 ha, 3,54 ha, 7,06 ha ja 1,35 ha. Vesisyvyydet alueilla vaihtelevat 5,10 metristä 11,10 metriin. Tutkimusalueen pohjatyyppi on lähinnä transportaatiopohjaa. Tutkimusalueiden keskikohtien koordinaatit ovat (KKJ peruskoordinaatisto) seuraavat: Ruoppausalue 4/2: p: 6702 823, i: 1566 145 Ruoppausalue 4/3: p: 6702 333, i: 1565 660 Ruoppausalue 5/1: p: 6701 844, i: 1564 507 Ruoppausalue 5/2: p: 6701 730, i: 1563 608 Ruoppausalue 5/3: p: 6701 130, i: 1562 571. Näytteitä otettiin 14 tutkimuspisteestä sedimentin pintakerroksesta (0 20 cm). Näytteet analysoitiin SGS Inspection Services Oy:n ja Eurofins Scientific Finland Oy:n laboratorioissa. Ruoppauskohteiden sedimenttien laatu Sedimentit olivat lähinnä saviliejua, liejusavea ja liejua; joissain paikoissa pinnalla esiintyi hieman hiekkaa. Ruoppausalueella 4/2 esiintyy alueen itäosassa pintasedimenttiä, jossa sinkin, antraseenin ja fenantreenin pitoisuudet ylittävät ruoppausmassojen laatukriteeritason 2. Laatukriteeritason 2 ylittyessä sedimenttiä pidetään sen haitallisuuden takia pääsääntöisesti mereen läjityskelvottomana. Öljyhiilivetyjen C 10 -C 40, PCB:n, fenantreenin, bentso(a)antraseenin, bentso(a)pyreenin, antraseenin, fluoranteenin ja naftaleenin pitoisuudet sijoittuvat muutoin korkeimmillaan laatukriteeritasojen 1 ja 2 välille. Tributyylitinan ja trifenyylitinan summapitoisuus 150 µg/kg ei ylity yhdessäkään näytteessä. Ruoppausalueella 4/3 esiintyy raportin mukaan pintasedimenttiä, jossa PCB:n (#118) pitoisuus ylittää laatukriteeritason 2, ollen 38 µg/kg. Raportin mukaan PCB-kongeneerin #118 mittausepävarmuus on kuitenkin noin 53 %, jolloin mittausepävarmuus vähennettynä normalisoitu pitoisuus sijoittuu tasojen 1 ja 2 välille. (Normalisoitaessa on kuitenkin aluehallintoviraston käsityksen mukaan tapahtunut laskennassa pilkkuvirhe ja oikea pitoisuus on vain 3,8 µg/kg eli alle tason 1.) Muiden tutkittujen haitta-aineiden pitoisuudet sijoittuvat korkeimmillaan laatukriteeritasojen 1 ja 2 välille. Tributyylitinan ja trifenyylitinan summapitoisuus 150 µg/kg ei ylity yhdessäkään näytteessä.
Ruoppausalueella 5/1 esiintyy pintasedimenttiä, jossa öljyhiilivetyjen pitoisuudet asettuvat tasojen 1 ja 2 välille. Näytteissä ei todettu ruoppausmassojen laatukriteeritason 2 ylittäviä pitoisuuksia minkään tutkitun haittaaineen osalta. Kaikkien muiden tutkittujen haitta-aineiden pitoisuudet ovat alle ruoppausmassojen laatukriteeritason 1. Ruoppausalueella 5/2 esiintyy pintasedimenttiä, jossa öljyhiilivetyjen, bentso(a)antraseenin, antraseenin, TBT:n ja kromin pitoisuudet sijoittuvat korkeimmillaan tasojen 1 ja 2 välille. Näytteissä ei todettu ruoppausmassojen laatukriteeritason 2 ylittäviä pitoisuuksia minkään tutkitun haitta-aineiden osalta. Myöskään tributyylitinan ja trifenyylitinan summapitoisuus 150 µg/kg ei ylity yhdessäkään näytteessä. Ruoppausalueella 5/3 esiintyy pintasedimenttiä, jossa ainoastaan öljyhiilivetyjen pitoisuudet asettuvat tasojen 1 ja 2 välille, muuten näytteissä ei todettu tason 1 ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia. Yhteenvetona sedimenttitutkimusraportissa todetaan, että suunniteltujen ruoppausalueiden 4/3, 5/1, 5/2 ja 5/3 pintasedimentissä esiintyy haittaainepitoisuuksia, jotka sijoittuvat YM:n ruoppaus- ja läjitysohjeessa annettujen ruoppausmassojen läjityskriteeritasojen 1 ja 2 väliin (ns. harmaalle alueelle), jolloin läjityskelpoisuus on arvioitava tapauskohtaisesti. Ympäristölupaviraston päätöksen nro 99/2009/2 lupamääräyksen 6 mukaisesti läjityskelpoisuuden arvioi ympäristölupavirasto (nykyään aluehallintovirasto). 4 ASIAN KÄSITTELY Arviointi- ja hyväksymispyynnöstä ei ole nyt pyydetty lausuntoja, koska hakemus on jatkoa aikaisemmalle Turun Sataman arviointipyynnölle (24.6.2010), josta aluehallintoviraston käytettävissä on ollut tätä asiaa ratkaistaessa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunnan sekä Naantalin kaavoitus- ja ympäristölautakunnan lausunnot. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Turun Sataman Ruissalon väylällä ruopattavaksi suunniteltujen alueiden 4/3, 5/1, 5/2 ja 5/3 ruoppausmassat voidaan läjittää Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 99/2009/2 mukaiselle Rajakarin meriläjitysalueelle kyseisen päätöksen edellyttämällä tavalla. Ruoppausalueen 4/2 osalta alueen länsiosan (osa-alueen 4/2/1 ympäristö) massat voidaan läjittää Rajakarin meriläjitysalueelle, mutta alueen itäosan (osa-alueen 4/2/2 ympäristö) massoja ei voida läjittää Rajakarin meriläjitysalueelle. Läjityskelpoisuuden arviointi on voimassa vuoden 2013 loppuun asti.
Perustelut Sedimenttien normalisoidut haitta-ainepitoisuudet ruoppausalueilla 4/3, 5/1, 5/2, 5/3 ja osa-alueella 4/2/1 sijoittuvat pääosin ympäristöministeriön ruoppaus- ja läjitysohjeen laatukriteeritason 1 alapuolelle ja tason 1 ylityksetkään eivät ole merkittäviä. Tributyylitinan ja trifenyylitinan summapitoisuus 150 µg/kg ei ylity missään ruoppauskohteessa. Taso 2 ei ylity näissä kohteissa. Osa-alueen 4/2/2 ympäristössä haitta-ainepitoisuudet ovat suurempia, ylittäen laatukriteeritason 2 polyaromaattisten hiilivetyjen antraseenin ja fenantreenin sekä metalleista sinkin osalta. Ruoppauskohteen 4/2 itäosan massat ovat siten mereen läjityskelvottomia. Aikarajoitus on annettu sen vuoksi, että sedimentin laatu voi muuttua Aurajoen kuormitusvirtaaman myötä ja laivaliikenteen päästöjen johdosta. Sedimenttitutkimus ruoppausalueilta on tehty vuona 2010. 5 Lainkohdat Vesilain 1 luvun 19, 2 luvun 1 a, 4 luvun 6 :n 1 momentti sekä ympäristönsuojelulain 42 ja 55 TÖIDENALOITTAMISLUPA Aluehallintovirasto myöntää Turun Satamalle luvan aloittaa nyt hyväksyttyjen ruoppausmassojen läjitystyöt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Vakuuden asettaminen ei ole tarpeen. Perustelut Töiden aloittamisen lykkääntymisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa haittaa. Ruoppaukset liittyvät sataman toimintaan ja ovat tarpeen olemassa olevien laivaväylien kunnossapitämiseksi ja laivaliikenteen turvallisuuden vuoksi. Olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan. Lupa liittyy Länsi- Suomen ympäristölupaviraston aiemmin Turun Satamalle myöntämään kunnostusruoppaus- ja läjityslupaan (päätös nro 99/2009/2). Koska hakijana on kunnallinen liikelaitos, ei vakuuden asettamista edellytetä. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 KÄSITTELYMAKSU Käsittelymaksu on 793 euroa. Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Perustelut Käsittelymaksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan muun vesilain mukaisen päätöksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 1 220 euroa. Maksua on alennettu 35 %, koska asian käsittelyn vaatima työmäärä on ollut taulukossa mainittua pienempi.
6 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Jäljennös päätöksestä Turun Satama Linnankatu 90 20100 Turku Turun kaupunginhallitus Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto Naantalin kaupungin ympäristönsuojelutoimisto Varsinais-Suomen ELY-keskus/ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Varsinais-Suomen ELY-keskus/kalatalous (sähköisesti) Liikenneviraston Turun väyläyksikkö Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksestä julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston Helsingin toimipaikan ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Turun kaupungin virallisella ilmoitustaululla.
7 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. (YSL 96 ) Valitusosoitus Tapio Kovanen Hanna Pesonen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Tapio Kovanen ja esitellyt ympäristöylitarkastaja Hanna Pesonen. HIP/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 13.2.2012. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, 00520 Helsinki postiosoite: PL 110, 00521 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 636 1040 fax: 09 6150 0533 sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.