KIRKONPORTTI. Mutta suurin niistä on rakkaus. Sivu 3. avoinna sinullekin Lempäälän seurakuntalehti 3/2011. Perjantai on soppapäivä



Samankaltaiset tiedostot
Tämän leirivihon omistaa:

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Kouluun lähtevien siunaaminen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

DIAKONIAN KESÄN JA SYKSYN SUUNNITELMIA. MUUT ASIAT - Diakonia-lehti pajan jäsenille - Seuraava kokous

Majakka-ilta

KESKUSTELUA DIAKONIAPAJAN KOKOONPANOSTA SUURELLA SYDÄMELLÄ VAPAAEHTOISTYÖN MUUTOKSET

Ristiäiset. Lapsen kaste

Jakkara ja neljä jalkaa

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

lapset - nuoret perheet

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

lapset - nuoret perheet

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Löydätkö tien. taivaaseen?

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

PAASTOHARTAUDET 2017

Riistaveden alueseurakunta

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

Omatoiminen tehtävävihko

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Perhejumalanpalvelukset

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

Toimintaa elo syyskuussa 2018

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

Toimintaa toukokuussa 2019

Avioliittoon vihkiminenopas

lapset - nuoret perheet

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

lapset - nuoret perheet

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA JEESUS PARANTAJAMME

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Opas vihkimisen järjestelyihin

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

-Heinolassa 50 vuotta-

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

lapset - nuoret - perheet

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Me lähdemme Herran huoneeseen

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

lapset - nuoret perheet

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

Kolehtisuunnitelma

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

P/E Meidän auttajamme on Her - ra,

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

lapset - nuoret perheet

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

Transkriptio:

KIRKONPORTTI avoinna sinullekin Lempäälän seurakuntalehti 3/2011 Mutta suurin niistä on rakkaus. Sivu 3 Hankelat palasivat Namibiasta Leiripappilassa alkoi remontti Perjantai on soppapäivä Sivu 3 Sivu 6 Sivu 8

2 Nro 3-2011 Kirkonportti Rakkautta, rakkautta vaan Sitä tykkää toisesta, vaikka tunteekin hänet!, vitsailee tämän lehden haastattelussa nuori Sanni-vaimo. Tämä pilke silmäkulmassa lausuttu kuvaus rakkaudesta osuu yllättävän oikeaan. Todellinen rakkaus on juuri tällaista. Sitä tykkää toisesta kaikkine puolineen, hyvine ja huonoine. Usein meidän ihmisten rakkaus toisiamme kohtaan on kuitenkin melko vajavaista. Meillä on taipumus ja halu pyrkiä muuttamaan toista ihmistä mieleiseksemme luullen, että hänestä tulee enemmän rakastettava. Tahtoisimme luoda toisista toiveittemme mukaisia rakkauden kohteita. Arki kuitenkin opettaa rakastavaisia karulla tavalla. Pian huomaamme, että ihminen voi muuttaa vain itseään. Yhteiselämä kasvattaa meitä toivon mukaan näkemään, että tasapainoinen rakkauselämä on jatkuvaa kompromissien tekemistä ja toisen hyvän etsimistä. Se opettaa meidät kysymään itseltämme: tahdommeko mieluummin olla oikeassa vai onnellisia? Rakkauden tunnistaa siitä, että toisen kanssa on hyvä olla. Se on toisesta välittämistä ja huolehtimista, monia ihan arkisia asioita, jatkaa Sanni Lipsanen. Tämän seurakuntaliitteen lehdiltä löydämme paljon rakkautta. Puhumme jotain avioliitosta ja rakkaussuhteista. Rakkautta tarvitaan kaikessa ihmisten kanssakäymisessä. Ilman rakkautta yhteiselomme käy säälimättömäksi. Maailmasta tulee vahvojen valtakunta, jossa pienillä ja heikolla ei ole sijaa. Maailma suorastaan huutaa rakkautta. Monet avioliittoa pystyssä pitävät lainalaisuudet toimivat myös muussa elämässä. Toisesta huolehtiminen ja välittämisen osoittaminen ovat välttämättömiä yhteiselämän kannattimia. Tähän meitä kehottaa voimakkaasti myös Raamatun sana. Jeesus ei vain kehota ja pyydä meitä tähän vaan suorastaan käskee: Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä! Osoittakaamme siis toisillemmekin mieluummin välittämistä kuin oikeassaolemista. Kaikki rakkaus on lähtöisin Jumalasta, koska Hän itse on rakkaus. Jumalan rakkaus on täydellistä. Ihmisen rakkaus toiseen on heijastusta tästä taivaallisesta rakkaudesta, mutta samalla kovin puutteellista. Suurin ero Jumalan ja ihmisen rakkauden välillä on se, että siinä missä ihminen pyrkii muokkaamaan rakkauden kohdetta mieleisekseen, Jumalan rakkaus luo itse kohteensa. Jumala rakastaa luotuaan täysin varauksetta, kaikkine synteineen ja epäonnistumisineen. Hän ei odota, että ihminen muuttuisi ja parantelisi itsensä, vaan Jumala itse rakkaudellaan muokkaa meidät. Jumala tykkää meistä, vaikka tunteekin meidät! Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta, jatkaa Jeesus. Hänessä näemme tämän suurimman rakkauden. Onneksi me saamme olla näitä ystäviä, joille Hän rakkautensa osoitti! Tulvikoon rakkaus jokaiseen avioliittoon, joka tänä kesänä solmitaan ja uudistukoon jokainen vanha rakkaussuhde raikkailla ja lämpöisillä tuulilla! Mikko Oikarinen kirkkoherra Uudet työntekijät aloittivat: Rakkaus on tekoja. Seurakunnan työntekijäjoukko on vahvistunut. Rippipappina aloitti Emmi Korpi, Pohjois-Pohjanmaan maisemista lähtöisin oleva vastavihitty pastori. Seurakuntapuutarhurin saappaisiin harppasi pirkkalalainen hortonomi Petri Solja. Timo Tavastin kappalaisen sijaisuutta syyskuun loppuun asti hoitaa pastori Pauli Selkee. Lempääläläislähtöinen Tiina Koskinen on nuorisotyössä projektityöntekijänä, ja pesti kestää tammikuun 2012 loppuun asti. Näitä utelimme: 1. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla. 2. Päällimmäiset tunnelmat uudessa työssä? 3. Mitä työhösi kuuluu? 4. Miksi haluat tehdä juuri tätä työtä? 5. Mitä rakkaus on ja miten se ilmenee elämässäsi? Emmi Korpi, 32 seurakuntapastori 1. Avoin, helposti lähestyttävä ja helposti innostuva. 2. Olo on odottavan jännittynyt. Eniten jännittävät uudet ihmiset sekä työyhteisössä että seurakunnassa. 3. Jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia ja rippikoulutyötä. Minut vihittiin papiksi kesäkuun alussa. Olen aiemmalta ammatiltani kirkon nuorisotyönohjaaja, ja siltä pohjalta rippikoulut ovat tuttuja. Uutta ovat toimitukset ja jumalanpalvelukset. 4. Minulla on sydämen halu palvella seurakuntaa. Tykkään olla tekemisissä nuorten kanssa, sillä he ovat niin ihanan eläväisiä. Rippileireillä on myös mukavaa. 5. Minusta sana rakkaus on verbi eli teonsana. Rakkaus näkyy teoissa. Viimeksi koin rakkautta muutossa, kun ystäväni auttoivat tuomaan tavarani Joensuusta uuteen kotiini Tampereelle. Jumalan rakkaudessa hienointa on se, että Hän rakastaa meitä virheistämme huolimatta. Petri Solja, 25 seurakuntapuutarhuri 1. Rauhallinen, ahkera ja motivoitunut. 2. Olen innostunut uuteen työhön tutustumisesta ja työn tuomista haasteista. 3. Vastaan hautaustoimen hoitamisesta ja hautausmaiden ylläpidosta koko seurakunnassa. 4. Työn asiakaspainotteisuuden, monipuolisuuden ja myös työn haastavuuden vuoksi. Opin uutta joka päivä. 5. Rakkautta ovat päivittäin tehtävät pienet teot, oli sitten kyse lähimmäisen auttamisesta tai ihan vain omien rakkaiden muistamisesta. Rakkaus ilmenee päivittäin elämässäni kotiin palatessani, kun saan halata poikaani ja avovaimoani. Tiina Koskinen, 31 projektityöntekijä 1. Avulias, ratkaisukeskeinen ja innokas. 2. Pinnalla on suuri into lähteä työstämään haastavaa kenttää. Odotukset ovat korkealla ja mielessä suuria visioita :). 3. Elämästä kiinni -projektin kautta koetetaan puuttua tyttöjen pahoinvointiin ja kehittää erilaisia toimintamuotoja sen ennaltaehkäisyyn. 4. Tein vuosia erityisnuorisotyötä, ja erilaisten haasteiden kanssa painivat nuoret ovat lähellä sydäntäni. Koen että olen oikealla paikalla sillä tiellä rinnallakulkijana. 5. Rakkaus on tekoja, tahtoa ja asennetta. Meille Jumalalta annettu rakkaus mahdollistaa sen, että voimme nousta itsemme yläpuolelle vihan ja katkeruuden tunteissa ja osoittaa lähimmäisyyttä välittämällä kanssatoverista. Rakkaus näkyy elämässäni siinä, että voin jättää itseni armon varaan ja uskoa sen kantavan. INFO Pauli Selkee, 35 vs. kappalainen 1. Tavoitteellinen, määrätietoinen ja rauhallinen. 2. Papin työ on vaativaa. Minulle se on ollut painia Jumalan kanssa. Pappina oleminen on sekä kiehtovaa että raskasta. 3. Työni on monipuolista kohtaamistyötä. Saan olla läsnä kastehetken ja avioliiton alkamisen ilossa sekä kuoleman surun kohdatessa. Tehtäväni on kertoa, lohduttaa ja opettaa Raamatun totuuksia seurakuntalaisille. Asia on niin suuri, että se vetää usein hiljaiseksi. On kova paikka kiivetä saarnatuoliin lakia ja evankeliumia julistamaan. Se on papin taakka ja ilo! Kesään kuuluvat rippikoulut. Erityisesti olen iloinnut leirijumalanpalveluksista. 4. Sain sisäisen kutsun papiksi nuorena aikuisena, ja sitä kutsua olen seurannut. Olen tehnyt myös muuta työtä, olin mm. yli kaksi vuotta myyntitöissä. Se teki hyvää, opin ihmisten arjesta sellaisia asioita, joita voin hyödyntää seurakuntatyössä. 5. Rakkautta on monenlaista. On rakkautta, joka etsii omaansa. Tämä ihmiselle tyypillinen rakkaus kohdistuu hyvään, kauniiseen ja näyttävään. Sitten on Jumalan rakkautta, joka on pyyteetöntä. Se kohdistuu syntisiin, heikkoon, halpa-arvoiseen ja pahaan. Saan luottaa Hänen hyvyyteensä minua kohtaan, vaikka tuntisin vain synnin painon ja Jumalan poissaoloa. Kuka keksi rakkauden? Kuka rakastaa minua? Tämä ihmisen huuto kaikuu joka puolella maailmaa. Rakkauden kaipuun huudosta täyttyvät lehtien sivut, kirjojen kannet ja laulujen tunnelmat. Aavistan, hyvä lukijani, että Sinunkin sydämessäsi asuu rakkauden kaipuu. Samanaikaisesti moni kokee olevansa menneisyytensä runtelema, nykyisyytensä ahdistama ja tulevaisuutensa vaivaama. Älkäämme kaunistelko todellisuutta. Olkoon se sellaista, kuin on: karua mutta totta. Mistä löydämme rakkauden? Katsokaamme sinne, mistä rakkauden meri tulvii ylitsemme! Kysykäämme Kaija Koon laulun mukaisesti: kuka keksi rakkauden? Jumala on rakkaus, sanoo pyhä Raamattu. (1.Joh.4:16) Hän on Martti Lutherin sanoin täydellisen rakkauden hehkuva uuni. Kolmiyhteinen Jumala loi ihmiskunnan rakkauden kohteekseen. Sinä olet olemassa, koska Jumala keksi jakaa rakkauttaan. Sisimmässämme asuu rakkauden jano ja nälkä. Syvimmältään ihminen on luotu sekä vastaanottamaan että jakamaan rakkautta. Syntiinlankeemuksen seurauksena elämässämme on puutteellisuutta, kärsimystä ja rakkaudettomuutta. Kun rikomme kymmentä käskyä vastaan, toimimme rakkaudettomasti. Jumala on pyhä, ja me olemme syntisiä. Mutta Kristuksessa syntimme on sovitettu ja pyhässä kasteessa meidät on pelastettu kadotuksesta. Olemme pelastettuja Kristuksessa ilman suorituksia tai ehtoja. Olemme armahdettuja syntisiä. Kristuksessa rakkauden meri tulvii päällemme. Kaikkivaltias ei ainoastaan siedä meitä, vaan hyväksyy täydellisesti. Vielä enemmän: Hän rakastaa meitä tulisella rakkaudella. Kun olemme kosketuksissa Jumalan sanaan, Pyhä Henki sytyttää rakkauden liekin. Hän liekittää meidät uskoon, toivoon ja rakkauteen. Jumalan rakkaus vapauttaa sydämen rakastamaan. Kun Hän on näin hyvä Sinulle, olethan sinäkin toisille. Kultainen sääntö neuvoo tekemään toisille niin kuin tahdomme heidän tekevän meille. (Matt.7:12) Tunteen ja järjen avulla asetumme toisen asemaan ja mietimme mikä on hänen parhaansa. Ketä haluaisit ilahduttaa? Rakkaus keksii keinot! Pauli Selkee vs. kappalainen

Kirkonportti Nro 3-2011 3 Nyt meitä on kolme: SINÄ, MINÄ JA TAIVAAN ISÄ Vaikka vanha sananlasku kuinka kehottaisi, onneaan ei aina voi kätkeä. Tuore aviopari Sanni ja Tuomo Lipsanen säteilevät iloa, onnea ja keskinäistä rakkautta. Mutta mitä rakkaus oikein on? Rakkauden tunnistaa siitä, että toisen kanssa on hyvä olla. Se on toisesta välittämistä ja huolehtimista, monia ihan arkisia asioita, vastaa Sanni. Minä olen huomannut, että ajan kanssa rakkaus kasvaa ja syvenee. Ihastuminen on hetkellistä, mutta toista oppii rakastamaan koko ajan enemmän, täydentää Tuomo. Niin, tarkoitat varmaan, että sitä tykkää toisesta, vaikka tunteekin hänet, vitsailee Sannivaimo vieressä. Ei tarvinnut jännittää Lipsaset vihittiin avioliittoon toukokuun puolivälissä Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Pariskunta kertoo, että h-hetkellä tunnelma oli rauhallinen. Molemmille kirkko oli tuttu jo rippikirkkona, ja kirkkosali oli täynnä rakkaita ihmisiä. Etupenkissä isää ja äitiä tapittivat pariskunnan lapset, kolmevuotias Siina ja vuoden vanha Tarmo. Tärkeää oli myös se, että tilaisuutta ja sen kaikkia käänteitä oli harjoiteltu papin kanssa etukäteen. Vihkipäivänä apuna oli myös suntio. Kaikki meni nappiin. Tunsin, että pääsin keskittymään itse asiaan, ei tarvinnut jännittää yhtään, kertoo Tuomo. Kaiken kaikkiaan vihkitilaisuus oli hyvin koskettava. Minä ja puolet hääväestä kyynelehti koko seremonian ajan, muistelee Sanni. Molemmille jäi lähtemättömästi mieleen vihkipappi Leena Sorsan puhe. Hän sanoi kauniisti, että nyt me emme enää ole kaksin liitossa, vaan meitä on kolme: Sanni, Tuomo ja Jumala. Se kolahti! Kirkossa avioliitto siunataan Lempäälässä vihitään vuosittain noin sata paria. Tuomo ja Sanni Lipsasen suuri päivä oli toukokuun puolivälissä. Kirkollisessa vihkimisessä tärkeää on siunauksen eli Jumalan hyvyyden ja rakkauden pyytäminen avioparille. Avioliittoon vihkiminen on oikeudellinen toimenpide, joka onnistuu joko maistraatissa tai kirkossa. Kirkossa vihittävien on kuitenkin oltava rippikoulun käyneitä ja kirkon jäseniä. Siviilivihkimisestä poiketen kirkolliseen vihkimiseen kuuluu aviopuolisoiden siunaaminen ja heidän puolestaan rukoileminen. Jos toinen osapuoli kuuluu kirkkoon, voidaan myös maistraatissa vihityille järjestää avioliiton siunaaminen. Se muistuttaa hyvin paljon varsinaista vihkitoimitusta, mutta sormuksia ei enää vaihdeta eikä jo avioliiton solminutta paria julisteta aviopuolisoiksi, selvittää kirkkoherra Mikko Oikarinen. Perheen sinetti Kolmekymppiset Lipsaset tutustuivat iltamenoissa kymmenisen vuotta sitten. Jo nuorena molempien ajatuksena oli, että kun Se Oikea löytyy, niin sitten naimisiin ja perhettä perustamaan. Pari ehti seurustella viisi vuotta ja asua yhdessä neljä vuotta ennen papin aamenta. Kosin Sannia jo kolme vuotta sitten. Vaikka tarkoituksena oli mennä heti vihille, tuli elämään muita kiireitä, uudenlaisia työkuvioita ja kaksi lasta, kertoo Tuomo. Lipsaset sanovat, ettei maistraatissa vihkiminen tuntunut heistä oikealta. Minulla oli hyvin voimakkaana ajatus, että kun perustan perheen Sannin kanssa, niin haluan sille Jumalan siunauksen, jatkaa Tuomo. Kristillisen käsityksen mukaan avioliitto ei ole vain juridinen side rakastavaisten välillä, sillä liiton asettaja on luomisjärjestyksessään itse Jumala. Avioliitto on asetettu puolisoiden keskinäistä huolenpitoa ja elämän jatkumista varten. Tuore aviopari on miettinyt liiton merkitystä omassa elämässään. Lapsiperheen vanhemmille se on vahvasti perheen sinetti. Tärkeää on sitoutuminen yhteiseen elämään ja perheen hoitamiseen. Tahdomme myös tehdä töitä parisuhteemme eteen niin, että voisimme yhdessä voittaa vastoinkäymiset. Tulevaisuudelta Lipsaset toivovat näennäisesti vähän, mutta samalla niin paljon: rauhallista ja tyyntä arkea. Siunattua matkaa Sanni ja Tuomo! Marita Miettinen Menossa naimisiin? Hae uusi Tahdon! -esite kirkkoherranvirastosta. Se opastaa alkuun. Puhu ja kuuntele ja parisuhde voi paremmin Lempäälän seurakunnan nimikkoläheteille Marja ja Jussi Hankelalle parisuhteen ilot ja surut ovat tuttuja jo monen vuoden ajalta sekä Suomesta että Afrikasta. Viime kesänä pariskunta palasi Tampereelle oltuaan vuodesta 2006 asti ennaltaehkäisevässä perhe- ja avioliittotyössä Namibiassa. Syksyllä odottaa vielä kuukauden reissu Namibiaan, mutta muuten Hankelat ovat toistaiseksi Suomessa, sillä perheen kuopus Juho on aloittanut yläkoulun. Namibia on rakas ja kerrassaan ihastuttava maa. Osa sydämestä on aina siellä, haikailee Jussi. Avioliittotyö on ollut Hankeloiden pitkäaikainen harrastus jo 25 vuoden ajan. Ensitutustuminen Namibiaan tapahtui 1990-luvulla, kun he olivat toinen rehtorin ja toinen opettajan tehtävissä Nkurenkurun yläkoululukiossa. Myöhemmin 2000-luvulla Namibian luterilainen kirkko pyysi käynnistysapua avioliitto- ja perhetyölle, ja avioliittokursseja Suomessakin vetäneet Hankelat valittiin Suomen Lähetysseuran kautta tehtävään. Marja ja Jussi Hankela tekivät Namibiassa tutuksi ennaltaehkäiseviä avioliittokursseja. Vastaanotto oli hyvä ja tiedonhalu valtava hyvän parisuhteen saavuttamiseksi. Marja Hankela ja nuori pari Oniipan lähetysasemalla. Namibiassa samat rypyt rakkaudessa Vajaa neljä vuotta Namibiassa sisälsi muiden muassa aviopari-työn kurssien pitämistä, seminaareja sekä vierailuja seurakuntiin ja kouluihin. Kurssien pitäminen oli välillä hyvinkin haasteellista, sillä Namibiassa moni pari elää työn vuoksi eri paikkakunnilla. Kursseille osallistumisen ehtona oli, että myös puolison on oltava mukana, selventää Marja. Vaikka namibialaisessa parisuhteessa on monia eroavaisuuksia suomalaiseen menoon, myös yhtäläisyyksiä löytyy. Sielläkin aviopareilla on kommunikointiongelmia niin kuin meillä täällä Suomessa. Asioista ei osata tai uskalleta puhua, kertoo Jussi. Vaikeudet voi voittaa Hankelat ovat sitä mieltä, että Suomessa jokaiselle pariskunnalle löytyy apua parisuhteen vahvistamiseksi. Kurssit, joissa keskustellaan oman parisuhteen asioista muiden seurassa, eivät välttämättä ole jokaisen oma juttu. Erilaisia vaihtoehtoja on kuitenkin tarjolla. Usein ajatellaan, että ei kai kenelläkään tällaisia ongelmia ole. Kursseilla voi huomata, miten samantyyppisiä kipukohtia toisillakin on, ja se rohkaisee puhumaan. Tämä on ollut tässä työssä hedelmällisintä sekä Suomessa että Namibiassa, kertoo Marja. Hankeloiden neuvo parisuhteen kestämiseen on molemminpuolinen puhuminen ja kuunteleminen. Vain siten voi oppia ymmärtämään toista. Pitkän avioliiton salaisuus on myös sitoutuminen siihen, että on kerran sanonut tahdon, pohtii Marja. On hyvä tiedostaa ja tunnistaa, että liitossa on erilaisia vaiheita. Vaikeiltakin tuntuvat asiat kannattaa käydä läpi. Usein hankalia vaiheita seuraa myös hyviä hetkiä. Kärsivällisyys on parisuhteessa tärkeää, lisää Jussi. Rakkauden Jumala on myös aviollisen rakkauden lähde, ja Häneltä voi aina pyytää apua, muistuttavat Hankelat. INFO Vinkkejä vastanaineille (ja vähän muillekin) Avoin keskustelu kumppanin kanssa on kultaakin kalliimpaa. Tärkeää on oman toiminnan pohdinta ja vastuun ottaminen tekemisistään. Parisuhteeseen kannattaa panostaa mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Rohkeasti mukaan ennaltaehkäiseville avioliittokursseille! Esimerkiksi Lempäälän seurakunnassa alkaa Parisuhteen palikat -iltojen sarja 24.9. Kun jokin askarruttaa, kannattaa käyttää esimerkiksi seuraavia parisuhdepalveluja: Seurakunnan parisuhdetyön pappi, p. 050 544 3342 Lempäälän kunnan perheneuvola, p. (03) 374 4391 Perheasian neuvottelukeskus, p. (03) 219 0284 www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta Kataja Parisuhdekeskus ry, http://katajary.fi Saara Jouhtinen

4 Nro 3-2011 Kirkonportti Tervetuloa Lempäälän seurakunnan tapahtumiin Messut Messu Pyhän Birgitan kirkossa sunnuntaisin klo 10. Messu Sääksjärven seurakuntakeskuksessa sunnuntaisin klo 16. Pienten pyhäkoulu ja ala-asteikäisten raamattuklubi alkaa kesätauon jälkeen 14.8. 12.6. Helluntain messu 19.6. Pyhän Kolminaisuuden päivän messu 26.6. Katoavat ja katoamattomat aarteet 3.7. Kutsu Jumalan valtakuntaan 10.7. Kadonnut ja jälleen löytynyt 17.7. Armahtakaa! 24.7. Herran palveluksessa 31.7. Rakkauden laki 7.8. Kirkastettu Kristus 14.8. Totuus ja harha 21.8. Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Syyskauden avaus. Lapset ja perhe Lasten päiväkerhot alkavat kesän jälkeen elosyyskuun vaihteessa viikolla 35. Kysy kerhopaikkaa: Lea Blomqvist, p. 050 544 3353. Yksinhuoltajaperheiden retki Puuhamaahan la 11.6. klo 10 19. Ilmainen kuljetus. Eväät ja rannekkeet omalla kustannuksella. Ilm. 050 544 3353. Perheretki Suomenlinnaan lasten seikkailukierrokselle la 18.6. Hinta 10 /hlö, sis. kyydit ja sisäänpääsyn kierrokselle. Kysy peruutuspaikkoja, p. 050 544 3353. Kouluun lähtevien lasten siunauskirkko su 7.8. klo 10 Lempäälän kirkossa. Perhekirkko, jossa siunataan kaikki koulutielle lähtevät tulevat ykkösluokkalaiset. Perhevaellus osana Birgitan kirkkovaellusta la 27.8. Kirskaanniemessä järjestettävä perhevaellus on tarkoitettu lapsiperheille. Lähtö klo 14 16 välisenä aikana Merunlahden luontokeskuksen parkkipaikalta. Jokainen perhe kulkee n. 2 km mittaisen polun, puolimatkassa makkaran paistoa ja mehua. Ei osallistumismaksua, ei ilmoittautumista. Varhaisnuoret Kid`s Summer - koko perheen tapahtuma Lastenkodin rannassa 13.8. klo 13-16. Esiintymässä Taika-Petteri. Ohjelmassa toimintapisteitä, lättyjä, katusählyturnaus. Lisätietoja www.varkkari. fi. Järjestää yhteistyössä Lempäälän seurakunnan varhaisnuorisotyö ja Lempäälän Helluntaiseurakunta. Kerhot alkavat kesän jälkeen elo-syyskuun vaihteessa viikolla 35. Ilmoittautumiset alkavat to 25.8. klo 18 osoitteessa www.varkkari.fi. Nuoret Tiistaisin Raamis Hopella klo 18 (7.6. 2.8.) Keskiviikkoisin klo 18 Kesäsolu Hopella ja sen jälkeen sauna Leiripappilan/Vanhan pappilan rannassa (8.6. 3.8.) Syysohjelman julkistus Kesäsolussa 3.8. Syyskausi alkaa osittain viikolla 32 ja täysimääräisenä viikolla 33. Nuoret aikuiset Saunailta Leiripappilan/Vanhan pappilan rantasaunalla maanantaisin 6.6, 27.6, 11.7, 25.7 ja 8.8 klo 17.30. Pihaseurat ke 15.6. klo 18 pihaseurat Vanhan pappilan rannassa (sateen sattuessa Puistolinnassa) to 7.7. klo 18 Tavasteilla, Haavikontie 6 ma 1.8. klo 18 Räisäsillä, Kyrönpalontie 18. Lisätietoja Matti Vehviläinen 050 544 33 58 tai matti.vehvilainen@evl.fi Parisuhde Parisuhdevaellus osana Birgitan kirkkovaellusta la 27.8., lähtö klo 10.30 Sääksjärven srk-keskuksesta. Vaellus (16 km) päättyy Pyhän Birgitan kirkossa klo 19.30 alkavaan iltamessuun. Osallistumismaksu 20 / pari (sis. kirkkovaellusmateriaalin ja ruokailun perillä). Ks. ilmoittautumistiedot kirkkovaelluksen erillisilmoituksesta. Tulossa: Parisuhteen palikoiden avaus ja romanttinen iltapala Kuljun Majakalla la 24.9. klo 18 20.30. Iltapalakortti 20 / pari. Kortin voi lunastaa Lempäälän, Kuljun tai Sääksjärven kirjastosta tai kirkkoherranvirastosta 29.8. 20.9. Lastenhoito Majakalla 5 / lapsi (maksetaan lasta tuotaessa). Hoitoon ilmoittaudutaan kirkkoherranvirastoon 29.8. 20.9. (tilaa rajoitetusti). Parisuhteen palikat elämänmakuisten parisuhdeiltojen sarja jatkuu syksyllä: 12.10. tunteet ja teot, 16.11. seksuaalisuus, tammikuussa 2012 sanat ja riidat ja helmikuussa 2012 anteeksianto ja luottamus. Osallistu koko sarjaan tai yksittäisiin iltoihin. Lastenhoito järjestetty. Aikuiset Hetki Sanan äärellä joka arkipäivä 1.6. 30.7. klo 12 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Kesäillan sävel ja hartaus Lempäälän kirkossa torstaisin 9.6. 11.8. klo 18.45 19.45. Ennen klo 19 alkavaa hartautta vartin Kesäillan sävel. Mökkiläisten kirkkopyhä su 31.7. klo 10 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Kesän pihaseurat to 7.7. Pihaseurat Tavasteilla Sääksjärvellä klo 18, Haavikontie 6. ke 3.8. Pihaseurat Mäenpäällä Kuljussa klo 18, Houkantie 7. Lauluseurat to 18.8. lauluseurat Puistolinnassa klo 18, Kaisa Naukkarinen ja Ensio Partanen. Miesten kesäsaunat Vanhassa pappilassa (Leiripappilassa) torstai-iltaisin alkaen klo 18 (9.6. 18.8.). Naisten kesäsaunat Vanhassa pappilassa tiistaiiltaisin klo 17.30 20.30. Miesten hikipiiri on kesän tauolla. Sanan ja rukouksen ilta ke 17.8. klo 18 Lempoisten seurakuntatalolla, Kyösti Kytöjoki ja Jani Utriainen. Raamattuopetus Toivon Torstai to 18.8. alkaen Sääksjärven seurakuntakeskuksessa klo 18.30. Illat jatkuvat joka toinen viikko. Raamattuopetus Lempoisten srk-talossa to 25.8. alkaen klo 18. Illat jatkuvat joka toinen viikko. Miehet A-Men-puuro kahvila Olkkarissa ke 17.8. klo 7. A-Men-miestenilta ke 24.8. alkaen klo 18 Tervajärven leirikeskuksessa. Tulossa: Miesten löytöretki ke 7.9. ja A-Menmiestapahtuma Vaiennut mies su 30.10. Lempäälän kirkossa ja Lempoisten srk-talossa. Puhujana mm. Tapani Kiminkinen. Lähetys Lauluhetki päiväkahvin aikaan kahvila Olkkarissa klo 14 ti 7.6. Kesäisiä lauluja, laulattajana kanttori Pietari Korhonen. ke 24.8. Olkkarin laulutunti: vanhat koululaulut, laulattajana Kaisa Naukkarinen. Rukouksen majatalo kahvila Olkkarissa klo 18.30: 14.6, 28.6, 12.7., 26.7., 9.8. Lastusten lähetyspiiri Puistolinnassa klo 18 15.6, 20.7. ja 17.8. Diakonia Kesäkahvit keskiviikkoisin klo 13 Puistolinnassa 1.6., 8.6., 15.6., 22.6., 29.6., 6.7., 13.7., 20.7. ja 27.7. Keskipäivän keitto perjantaisin klo 12 Puistolinnassa 3.6., 10.6., 17.6., 1.7., 8.7., 15.7., 22.7. ja 29.7. Ideaparkin Ideakappelissa seurakunnan työntekijä paikalla 3.8. alkaen keskiviikkoisin klo 16 17. Rukoushetki klo 16.30. Eläkeikäisten leiripäivät 10. 11.8. Tervajärven leirikeskuksessa. Tule mukaan yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. Luvassa mukavaa seuraa ja ohjelmaa, hyvää ruokaa, hierontaa jne. Yhden päivän hinta 10, kaksi päivää 20. Molempina päivinä linja-autokuljetus. Tiedustelut ja ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon viim. to 4.8., p. 2895 111. Tiedusteluihin vastaa myös diakoniatyöntekijä Tom Haavisto 19.6 asti sekä 2.8 alkaen, p. 050 544 3347. Muista kertoa mihin päiviin ilmoittaudut ja mahdolliset erityisruokavaliot. Eläkeläisten päiväpiirit Ke 24.8 klo 12 alkaa Sääksjärven Säkenet Sääksjärven srk-keskuksessa To 25.8 klo 12 alkaa Lempoisten päiväpiiri Lempoisten srk-talossa To 1.9. klo 12.30 alkaa Kuljun Kulkuset Kuljun Majakassa. Patu-kesä 2011 Ma 6.6. klo 16 saunailta, Puistolinna To 9.6. klo 12 lähtö kirkkotorilta museoraitille Ti 14.6. klo 13 raamis, Puistolinna, Leena To 23.6. klo 9 lähtö kirkkotorilta luontoon, säävaraus Ti 28.6. klo 13 raamis, Puistolinna, Henriikka To 7.7. klo 12 kerho, Puistolinna, Henriikka Ti 12.7. klo 13 raamis, Puistolinna, Irene To 21.7. klo 12 kerho, Puistolinna, Leena Ti 26.7. klo 13 raamis, Puistolinna, Johanna Ma 1.8. klo 15.30 lähtö kirkkotorilta Rantalan saunalle To 4.8. klo 9 lähtö kirkkotorilta luontoon, säävaraus Ti 9.8. klo 13 raamis, Puistolinna, Johanna Patu-leiri Tervajärven leirikeskuksessa 15. 21.8., ilmoittautumiset ma 8.8. mennessä Johannalle, p. 050 544 3348. Tulossa Hiljaisuuden retriitti 14. 16.10. Ilmoittautumiset myöhemmin. Musiikki Kesäillan sävel joka torstai 9.6. 11.8. klo 18.45 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Kesäillan konsertti Lempäälän kirkossa su 12.6. klo 18. Kristian Mõisnik basso, Pietari Korhonen urut. Ohjelma 5. Lauluhetki päiväkahvin aikaan kahvila Olkkarissa klo 14 ti 7.6. Kesäisiä lauluja, laulattajana kanttori Pietari Korhonen. ke 24.8. Olkkarin laulutunti: vanhat koululaulut, laulattajana Kaisa Naukkarinen. Kesälaulajaiset Himminkodon suihkulähdepihalla klo 17 ti 14.6, laulattajana Kaisa Naukkarinen. ti 12.7, laulattajana Katja Viljamaa. ti 9.8, laulattajana Kaisa Naukkarinen. Kesäillan musiikkihartaus Ristimäen kappelissa klo 18.30, kuljetus kirkkotorilta klo 18 ke 22.6. kanttori Katja Viljamaa ke 27.7. kanttori Kaisa Naukkarinen. Kuljetus kirkkotorilta klo 18. Löydä tie perille: Himminkoto, Himminpolku 6 Hope, Kaakisentie 1 Kahvila Olkkari, Tampereentie 4 Kuljun seurakuntatalo Majakka, Tampereentie 262 (koulun rakennus) Leiripappila eli Vanha pappila, Rovastintie 3 Lempoisten srk-talo, Kirkkopolku 1 Lempäälän kirkko = Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko, Kirkkopolku 1 Puistolinna, Himminpolku 13 Ristimäen siunauskappeli, Sotavallantie 86 Sääksjärven seurakuntakeskus ja kirkko, Pitkäahteentie 12 Tervajärven leirikeskus, Ketkantie 247 Seurakunnan työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi. Kesällä kirkon ovet avoinna Kesälomalla on hyvää aikaa tehdä jotain arjesta poikkeavaa. Lähde vaikka tutustumisretkelle kotikirkkoosi. Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko on avoinna 12. elokuuta saakka kello 10 16, ja paikalla on opas. Kirkko on kesän ajan Tiekirkkona. Lempäälän kirkko on yli viisisataa vuotta vanha aarre. Ulkona voi ihastellen ihmetellä sukupolvia sitten tehtyjä vahvoja kiviseinämuureja ja itä- ja länsipäätyjen runsaita koristuksia. Sisällä vanhin nähtävillä oleva esine on alttaripäädyn keskiaikainen krusifiksi. Se lienee hankittu kirkon vihkiäistilaisuuteen 1500-luvun alussa. Kiinnostavia ovat myös paikkakunnan mahtihenkilöiden vaakunat 1600- ja 1700-luvuilta sekä Johan Georg Geitellin ja Kaarlo Enqvist-Atran maalaukset. Kesä- ja heinäkuun ajan kirkossa on arkisin tasan kello 12 Hetki Sanan äärellä, jolloin tulija saa kuulla psalmeja. Joka torstai kello 19 alkaen on vuorossa Kesäillan hartaus, jossa aiheet ja puhujat vaihtuvat. Ennen hartautta voi nauttia Kesäillan sävelistä., jotka soljuvat kello 18.45 alkaen. Kirkon konserttitarjontaan kuuluvat Kesäillan konsertti 12.6 klo 18 ja seitsemän Lempäälä soi -sarjan konserttia. Patuilla on puuhaa Seurakunnan päihdetyön keskeiseksi työmuodoksi on vakiintunut Paremman tulevaisuuden -toiminta. Sen tiimoilta on luvassa ohjelmaa koko kesäkaudeksi. Tutut toimintamuodot kuten kerho, raamis, saunaillat ja leirit jatkuvat. Kesäaikana patulaiset tekevät myös useita retkiä lähiseudulle. Toiminnan tavoitteena on tukea päihteettömyyttä ja tarjota mukavaa tekemistä ja rentoa yhdessäoloa vertaisten seurassa. Mukaan menoon ovat lämpimästi tervetulleita kaikki jotka kokevat asian omakseen. Tarkempia tietoja saat päihdetyön diakoni Johanna Kylmälahdelta 050-5443348. Kesäkahville Olkkariin lähetyksen hyväksi Satoi tai paistoi, seurakunnan olohuone, Kahvila Olkkari, palvelee kahvinnälkäisiä kuutena päivänä viikossa läpi kesän. Kirkon lähellä Tampereentie 4:ssa sijaitseva kahvila on auki arkisin kello 9 16.30 ja lauantaisin kello 10 14. Tule ja tuo ystäväsikin kahville! Vapaaehtoisvoimin toimivan kahvilan tuotolla rakennetaan lisää koteja Haitin maanjäristysalueen perheille. Neljännen lahjoituskodin rakentaminen aloitettiin hiljattain. Kansainvälistä auttamista opetellaan myös kesän rippikouluissa, joista kertyneet kolehti- ja lähetyshuutokauppatulot lahjoitetaan Etiopian aids-orpojen koulunkäynnin tukemiseen. Raili Paul

Kirkonportti Nro 3-2011 Tervetuloa Lempäälän seurakunnan tapahtumiin BIRGITAN KIRKKOVAELLUS la 27.8. Pyhä maa maan pyhät. Suosittu pyhiinvaellus jo seitsemännen kerran Birgitan poluilla. Vaellus tarjoaa upean mahdollisuuden hiljentymiseen luonnon keskellä. Rukoushetket reitin varrella haastavat pohtimaan omaa elämänkaarta ja oman elämän jälkiä. Millaisen jäljen minä jätän ympäristööni mitä jälkiä minuun on jätetty? Millainen on Luojan jälki luonnossa, minussa? Osallistujamaksu 10. Maksu sisältää opastetun vaelluksen, ruokailun perillä ja vaeltajan rukousvihkon. Maksu lähtöpaikassa mieluiten tasarahalla. Seurakuntatalolla vaeltajille lepohuone. Vaellus päättyy klo 19.30 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkon iltamessuun. Ennen messun alkua mahdollisuus hiljentyä kirkossa klo 19 alkaen. Messun jälkeen Birgitan tulet syttyvät kirkon vieressä Myllyrannassa. Ilmoittautuminen 25.7. 19.8. www.lempaalanseurakunta.fi tai p. 050 544 33 14 (ma to klo 9 15 ja pe 9 12). Lisätietoja Birgitan kirkkovaelluksesta: www.lempaalanseurakunta.fi ja Matti Vehviläinen p. 050 544 3358 tai matti.vehvilainen(at)evl.fi. kid s summer - koko perheen tapahtuma Lastenkodin rannassa la 13.8. klo 13-16. Esiintymässä Taika-Petteri. Ohjelmassa toimintapisteitä, lättyjä, katusählyturnaus. Lisätietoja www.varkkari.fi. Järjestää yhteistyössä Lempäälän seurakunnan varhaisnuorisotyö ja Lempäälän Helluntaiseurakunta. Lisäksi kirkkovenevaellus ja patikkaryhmä Pirkkalasta, lisätietoja: Tuula Mannermaa, p. 050 430 76 75. Lempäälän seurakunnan päiväkerhoryhmissä ja naperokerhoryhmissä on vielä tilaa 3 5-vuotiaille lapsille. Päiväkerhossa on aamu- ja iltapäiväryhmiä, jotka kokoontuvat kaksi kertaa viikossa kolmeksi tunniksi kerrallaan. Tiedustele vapaita paikkoja, p. 050 5443 353/Lea Blomqvist. PERHEKIRKKO su 7.8. klo 10 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Kouluun lähtevien ekaluokkalaisten siunaus. Kirkon jälkeen kahvit ja mehut srk-talossa. Yksinhuoltajaperheille RETKI PUUHAMAAHAN la 11.6. klo 10 19 Luvassa iloinen päivä Puuhamaassa! Kuljetus ilmainen. Rannekkeet ja eväät jokainen maksaa itse. Ilm. Lea Blomqvist, p. 050 544 3353. Vaellusryhmät: 1. Tervajärvi Reitin pituus on noin 15 km ja maasto helppokulkuista. Reitti: Tervajärvi Paattakainen Sarvikas-kirkko. Bussikuljetus lähtöpaikalle Lempäälän kirkkotorilta klo 9.30. 2. Hiljainen vaellus Ryhmä vaeltaa koko reitin hiljaisuudessa. Sama reitti kuin ryhmässä 1. Bussikuljetus lähtöpaikalle Lempäälän kirkkotorilta klo 9.30. 3. Sääksjärven seurakuntakeskus Reitin pituus on noin 16 km ja maasto vaihtelevaa. Reitti: Sääksjärven srk-keskus Ammejärvi Houkkalammi Siisjärvi Hakkari kirkko. Lähtöajat klo 9.30 ja 10. 4. Pitkäkallio/Sarvikas Reitin pituus on noin 7 km ja maasto helppokulkuista. Reitti: Sarvikas Herrala kirkko. Bussikuljetus lähtöpaikalle Lempäälän kirkkotorilta klo 13. 5. Virsilauluryhmä Reitin pituus on noin 3,5 km ja maasto helppokulkuista. Lähtö Hakkarin liikuntahallin pihasta klo 15. Ryhmä etenee verkkaisesti kävellen kohti kirkkoa. 6. Parisuhdevaellus Reitin pituus on noin 16 km ja maasto vaihtelevaa. Reitti: Sääksjärven srk-keskus Ammejärvi Houkkalammi Siisjärvi Hakkari kirkko. Lähtö Sääksjärven srk-keskukselta klo 10.30. 7. Perhevaellus Kirskaanniemessä järjestettävä perhevaellus lapsiperheille. Lähtö klo 14 16 välisenä aikana Merunlahden luontokeskuksen parkkipaikalta. Jokainen perhe kulkee n. 2 km mittaisen polun, puolimatkassa makkaran paistoa ja mehua. Ei osallistumismaksua, ei ilmoittautumista. KIPIN KAPIN PÄIVÄKERHOON Kesäsauna lämpiää Leiripappilassa os. Rovastintie 3 Naisten avoin vuoro tiistaisin klo 17.30 20.30 Miesten avoin vuoro torstaisin klo 18 (9.6. 18.8.) Kahvila Olkkari on avoinna koko kesän! ma pe klo 9 16.30 la klo 10 14 Poikkea kahville, juttelemaan tai muuten vain olemaan Olkkarista löydät myös kauniit käsityöt ja pikkulahjat. Tuotto lähetystyön hyväksi. Tervetuloa! Kahvila Olkkari sijaitsee keskellä kylää kirkkoa vastapäätä, os. Tampereentie 4, p. 050 544 3372. Olkkari toimii vapaaehtoisvoimin varaa oma vuorosi lähetyssihteeri Raili Paulilta p. 050 544 3359 tai raili.paul(at)evl.fi. Kesäillan hartaus ja sävel Lempäälän kirkossa torstaisin 9.6. 11.8. klo 19.00 19.45. Kesäillan sävel klo 18.45 9.6. Paula Liuha, Ylistyskuoro 16.6. Terttu Lappalainen, Klaarat-kuoro 23.6. Heini ja Pekka Mäenpää 30.6. Lahja Salminen 7.7. Aino Vesamäki 14.7. Reijo Inkeroinen 21.7. Anne Isomäki 28.7. Ulla Kettunen 4.8. Mirja Miettinen 11.8. Sanna Oikarinen 5

6 Nro 3-2011 Kirkonportti LEIRIPAPPILASTA KUORIUTUU KAUNOTAR Kypärämiehet ja rakennustyön huiske ovat vallanneet Leiripappilan. Kesän ja syksyn aikana kaunis, mutta rapistumaan päässyt puupappila palautetaan arvonsa mukaiseen asuun. Muutoksen myötä myös talon nimitys vaihtuu, ja siitä tulee Vanha pappila. Remontin jälkeen talo ei ole leirikäytössä, vaan siitä sukeutuu monitoimitila, jota seurakuntalaiset voivat vuokrata perhejuhliin. Lisäksi se antaa suojan erilaisten ryhmien kokoontumisille ja seurakunnan toiminnalle. Sisältä löytyy myös työtiloja, luonnehtii rakennuksen käyttöä seurakunnan talouspäällikkö Aulikki Puntola. Pappilasta ei tule niin fiiniä, ettei se kestäisi elämää, tähdentää Puntola. Talo taipuu moneen käyttöön, sillä kaksikerroksisen rakennuksen alakertaan tulee jopa 70 neliömetrin kokoiseksi levittyvä Seurakunta myy leirikäytössä olleita huonekaluja, kuten sänkyjä ja tuoleja. Sopivat mainiosti esimerkiksi kesämökille. Kysy lisää: Talouspäällikkö Aulikki Puntola, p. 050 544 3340. sali, josta on käynti pitsiverannalle. Erillisen ruokasalin ja modernin keittiön lisäksi alhaalta löytyy kolme muuta huonetta ja yksi työtila omine eteisineen. Talon yläkerta on kokonaan varattu seurakunnan työtilaksi. Kahden työhuoneen lisäksi siellä on viehättävä kahvihuone, jonka nurkkaa somistaa toimiva puuliesi. Leirikäyttö pelasti tuholta? Pappila sijaitsee Rovastintiellä Majauslahden rannassa, parin kilometrin päässä kirkosta. Paikan kulttuurihistoriallinen arvo on mittaamaton. Mäellä on seisonut seurakunnan pappila tiettävästi jo 1400-luvulla. Nykyinen kertausja jugendtyylejä yhdistelevä rakennus on vuodelta 1903. Pappila on eräs Lempäälän arvokkaimmista rakennuksista. Siksi sen kunnostaminen on tärkeää, toteaa talon rakennus- ja restaurointisuunnitelman tehnyt arkkitehti Pekka Mäenpää. Talo jäi pois pappilakäytöstä vuonna 1965, kun kirkkoherra muutti uuteen pappilaan Tampereentien varteen. Sen jälkeen talossa on pidetty lasten kesäleirejä. Tämä on saattanut pelastaa rakennuksen. Ainakaan sitä ei ole pilattu tuhoisilla muutostöillä ja muodistuksilta. Eikä sitä ehditty purkaa, huokaisee Mäenpää. Nykyajan vaatimukset täyttyvät Restaurointi käynnistyi toukokuussa purkamalla vanhaa pois. Talosta sai luvan lähteä muiden muassa seinien vanhat tapettikerrokset, keittiön vanha leivinuuni ja vuosien varrella alaslasketut sisäkatot. Nyt näkyvissä on paljas, hyväkuntoinen hirsirakennus, jonka Tästä se lähtee. Ruokasalin purkulautojen keskellä seurakunnan kiinteistönhoitaja Pekka Hämäläinen (oik.) ja harjoitteleva työnjohtaja Kim Lindgren. Pappilan remontti alkoi toukokuussa ja kestää vuoden loppuun saakka. seiniä täplittävät vanhat maalikerrokset ja näytteet vahoista tapeteista. Talon alkuperäiset kaakeliuunit ja ikkunat, katon käsityönä tehdyt koristepaneelit ja veistetyt ovilistat erottuvat terveisinä menneestä maailmasta. Tarkoitus on pyrkiä säilyttämään vanhan talon luonne samalla kun toteutamme nykyajan vaatimukset, kiteyttää arkkitehti työn haasteen. Päänvaivaa on aiheuttanut erityisesti se, että talon huonejärjestys ja samalla henki ei oleellisesti muutu, vaikka se tulee täyttämään pilkulleen paloturvallisuuden, esteettömyyden, toimivan ilmanvaihdon ja hygienian vaatimukset. Pappilaan tulee neljä wc:tä ja perinpohjaisesti uudistettu keittiö. Joka huoneelle oma ilme Kesän aikana työmiehet korjaavat lattiat, kunnostavat vanhat ikkunat ja ovet, asentavat ilmastoinnin ja tekevät pihatyöt. Loppukesällä on vuorossa julkisivun ja peltikaton maalaus. Syksyllä päästään sisätilojen pintaremontointiin ja kalustukseen. Jokainen huone saa oman Kauniit kaakeliuunit ovat toimintakunnossa, mutta taloon tulee kaukolämpö ja vesikiertoinen patterilämmitys. Ovilistojen alla on säilynyt valolta suojattuna vanhoja seinäpapereita. Niiden värit ja tyyli antavat suunnan talon uusille tapettivalinnoille. ilmeensä seinistä ja lattioista löytyvien historiallisten vihjeiden pohjalta. Ajatuksena on hankkia sellainen kalustus, joka sopii sekä kokoontumis- että juhlakäyttöön. Mahdollisuuksien mukaan mausteeksi otetaan joitakin pappilassa käytössä olleita huonekaluja ja tauluja, suunnittelee Mäenpää. Jokainen vanha talo kätkee monta salaisuutta. Eräs niistä tipahti sananmukaisesti työmiesten syliin seinää purettaessa. Salin ovilistan alta löytyi nippu valokuvia 1900-luvun alusta. Mukana on henkilökuvia sekä kuvia pappilasta. Vielä ei ole selvinnyt, keitä kuvissa on ja onko pinkka mahdollisesti piilotettu vai joutunut vahingossa sellaiseen paikkaan, kertoo Mäenpää. INFO Leiripappilasta Vanhaksi pappilaksi Marita Miettinen Talo vuodelta 1903, arkkitehti Berndt Blom. Tilaa kahdessa kerroksessa n. 500 m2, 10 huonetta ja 2 keittiötä. Ulko- sisä- ja piharemontin kustannusarvio alle miljoona euroa. Restauroinnin jälkeen seurakunnan juhla- ja kokoontumistilaksi. Taloon tulee myös työtiloja. Restaurointityön arkkitehti Pekka Mäenpää, rakennut taja konsultti Ville Varjo, rakennesuunnittelija Timo Hitanen A-insinööreistä, LVI-suunnittelija Markku Mäki LVI-Pirkasta, sähkösuunnittelija Jari Haataja Beatron Ky:stä, urakoitsijat Rakennusliike Aki Hyrkkönen Oy, IV-Pelti Luuri Oy, Sähkö-liike Matti Rantala Oy ja Putkiliike P. Nuora. Arkienkelit ahkeroivat Yhteisvastuukeräys tuotti 2400 Vuoden 2011 Yhteisvastuukeräys päättyi toukokuun lopussa. Valtakunnallisen keräyksen tuotolla torjutaan nuorten yksinäisyyttä Suomessa ja Mosambikissa. Leena Heulakivi tarjoili hernerokkaa laskiaistiistain Yhteisvastuulounaalla. Millaisiin keräyslukuihin Lempäälässä päästiin, johtava diakoniatyöntekijä Henriikka Tarri? Kokonaistulos oli noin 2 400 euroa. Tulos jäi hyvin vaatimattomaksi viime vuoteen verrattuna, jolloin Lempäälässä saatiin kokoon 19 900 euroa. Miksi näin vaatimaton tulos? Suurin osa lahjoituksista tulee yleensä ihmisten suorina tilisiirtoina Yhteisvastuun tilille. Viime vuonna tämäntyyppisiä lahjoituksia kertyi 14 000 euroa, mutta nyt vain noin 1 000 euroa. Syynä voi olla lahjoitusten määrän lasku, mutta myös se, että kaikki lahjoitukset eivät kirjautuneet Lempäälän seurakunnalle esimerkiksi viitenumeron puuttumisen takia. Miten keräyksen tuotto jakautuu? Tuotosta menee 60 prosenttia ulkomaan kohteeseen ja 40 prosenttia kotimaan kohteeseen. Mihin täällä Lempäälässä käytetään seurakunnalle jäävä osuus? Keräyskohteen mukaisesti nuorten yksinäisyyden torjumiseen. Tarkempi käyttö mietitään yhdessä nuorisotyön ja diakoniatyön kesken. Miten kommentoisit vapaaehtoisten panosta? Vapaaehtoisilla on aina tärkeä osuus Yhteisvastuukeräyksen toteuttamisessa. Lempäälässä vapaaehtoiset ovat mm. tarjonneet laskiaisrokkaa, toimineet lipaskerääjinä ja olleet monessa muussa tapahtumassa apuna. Siitä kaikille suuri kiitos! Keräyksen tunnuksena oli Ole hyvä. Ole Arkienkeli. Ajatuksesi siitä? Arkienkeli on henkilö, joka jokapäiväisessä elämässä auttaa lähimmäisiään itsestään melua pitämättä. Hän luo pienillä teoilla ja sanoilla, katseella ja hymyllä lämpöä ympärilleen. Raili Paul

Kirkonportti Nro 3-2011 7 Messu psalmista päivän rukoukseen: EPÄLAULUJA JA KUNNON GLORIAA Aikaisemmin tapahtunutta: Menitpä kylään tai juhliin kenen luo tahansa, et voi mennä sisään rapaisin kengin. Messussa puolestaan putsataan sydän. Synnintunnustus ja -päästö avaavat ovet peremmälle juhlaan! Mistä vois saada nuotit??? Moni soittaja käyttää instrumenttiaan korvakuulolta. Silti laulujen siirtäminen sukupolvelta toiselle vaatisi nuotit. Täytyy sanoa, että Pyhässä kirjassa tässä on pahasti epäonnistuttu. Raamattu kun sattuu sisältämään yhden kokonaisen kirjan, Psalmit, joka on täynnä lauluja mutta ei nuotteja! Tästä siis johtuu, että Psalmien kirjaa selaillessa saattaa silmiin osua muun muassa esitysohjeita: Huilujen säestyksellä tai Lauletaan korkealla poikaäänellä. Psalmit olivat Vanhan testamentin aikaan vastaavantyylisessä asemassa kuin virret meillä nyt. On ihan perusteltua, että messussa kuullaan psalmikatkelma. Joskus se luetaan, mutta eihän maallisemmissakaan pirskeissä yleensä lueta Martti Syrjän lyriikkaa, vaan kuunnellaan itse biisi. Onneksi meillä on säveltämisen taito, ja siksi yhä tänäkin päivänä saamme kuulla uudelleen sävellettyjä psalmeja siinä tarkoituksessa mihin ne on tehty laulettuna ja soitettuna. Hyvä hokema Keikoilla ja tapahtumissa saatetaan käyttää hokemia, jotka ovat tulleet jäädäkseen. Harvassa ovat esimerkiksi ne rokkikeikat, joissa ei joku huutaisi: Soittakaa Paranoid! Englannin kuningattarelle soitetaan aina ja kaikkialla God Save the Queen ja messussa lauletaan Jumalalle Herra, armahda. Mitäpä muuta sitä kuolevainen ja vajavainen ihminen voisi Jumalan edessä pyytääkään? Kyseessä ei ole synnintunnustuksen, -päästön ja psalmin jälkeen tuleva uusi synnintunnustus, vaan ennen kaikkea jo Raamatusta tuttu hokema, jolla on sisältöä. Herra armahda on ylistävää pyyntöä, kuin heikkoa soperrusta, jossa pyydetään Jumalaa avuksi elämään. Glorian koti Missä heikko soperrus, siellä yleensä joku mölyäjä, joka jatkaa samasta aiheesta. Kuin jatkona kirkolliseen soittakaa Paranoidiin kajahtaa kirkossa tässä vaiheessa toinen hokema, joka tehostaa ensimmäisen vaikutusta: Kunnia Jumalalle korkeuksissa! Tässä vaiheessa havahtuu uneliainkin juhlija, sillä penkkirivistöt heilahtelevat kymmenien tai satojen ihmisten noustessa seisomaan. Eikö olisi aika luontainen reaktio nousta seisomaan tasavallan presidentin saapuessa luoksesi? Nouseminen osoittaa kunnioitusta. Miksi emme tekisi sitä myös messussa, jossa on paikalla se kaikkein suurin? Ehkäpä Kaikkivaltiaan Jumalan edessä ennemmin heittäytyisimme maahan, mutta ainakin Pyhän Birgitan kirkon penkkivälit ovat siihen touhuun vähän liian ahtaat Oletko pannut merkille, miten meillä ihmisillä on usein tapana laulaa, kun haluamme porukalla kiittää jotakuta? Esimerkiksi poislähtevälle työntekijälle sanoitetaan lauluja uusiksi. Siksi siinä, että messussa kajahtaa kiitosvirsi Kolmiyhteiselle Jumalalle, ei ole mitään ihmeellistä. On aivan luontevaa antaa gloriaa hänelle, joka on elämässämme läsnä juhlan lisäksi myös siellä arjessa (vaikkemme sitä usein suostukaan näkemään). Linjat auki ja kunnossa? Tässä vaiheessa messua rukoilemme lyhyen päivän rukouksen. Konserteissa ja keikoilla tehdään soundcheck, jossa testataan äänentoistolaitteiden toimivuus ja äänimaailma. Tavallaan messussakin tehdään aina soundcheck, kun hiljennymme rukoukseen. Meidän ihmisten puolelta se varmasti usein onkin testausta tai kokeilua ennen kuin syntyy luottamus siihen, että siellä toisessa päässä joku kuulee, mutta Jumalan puolelta linjat ovat kyllä aina auki ja kunnossa. Henri Karvinen Messupappi Henri Karvinen jatkaa 10-osaista sarjaa, jossa hän omintakeiseen tyyliinsä valottaa messun kulkua etukäteisvalmisteluista päätösmusiikkiin asti. Sarja jatkuu Kirkonportin seuraavissa numeroissa. INFO osa 1: Valmistautuminen messuun osa 2: Messun johdanto-osa osa 3: Rippi ja synninpäästö osa 4: Päivän psalmista päivän rukoukseen osa 5: Raamatun tekstit osa 6: Evankeliumi, saarna ja uskontunnustus osa 7: Esirukous osa 8: Ehtoollisliturgia osa 9: Ehtoollinen osa 10: Herran siunaus ja paluu arkeen Kirkkovuoden rikkaus näkyy messussa Kirkko elää vuodenkiertoa keskeisten pelastushistorian tapahtumien kautta. Tätä kirkon elämää jäsentävää kirkollisten juhlien ja sunnuntaiden järjestelmää kutsutaan kirkkovuodeksi. Se alkaa adventista ja päättyy tuomiosunnuntaihin. Kirkkovuosi jaetaan kolmeen jaksoon, jotka rakentuvat kristillisen kirkon keskeisten juhlapyhien ympärille. Näitä ovat joulu, pääsiäinen ja helluntai. Pääsiäinen on kristikunnan tärkein juhla, onhan se Kristuksen ylösnousemuksen juhla. Kirkkovuosi näkyy jokaisessa messussa kirkkotekstiilien ja papin vaatetuksen niin sanotuissa liturgisissa väreissä, raamatunteksteissä ja rukouksissa sekä alttarilla palavien kynttilöiden määrässä. Liturgisia värejä on viisi. Valkoinen on ilon ja kiitoksen väri. Sitä käytetään kirkkovuoden suurina juhlapyhinä. Punainen on tulen ja veren väri, ja sitä käytetään Pyhän Hengen vuodattamisen juhlapäivänä helluntaina sekä esimerkiksi marttyyrien muistopäivinä ja pyhäinpäivänä. Vihreä on toivon ja arjen, elämän ja iankaikkisen elämän väri. Vihreä on ehkä eniten käytetyin liturginen väri, sillä se on käytössä pääsääntöisesti koko pitkän ajanjakson helluntain jälkeen. Violetti on katumuksen väri ja käytössä esimerkiksi paastonaikana. Musta on murheen ja surun väri. Sitä käytetään vain pitkäperjantaina ja sitä seuraavana hiljaisena lauantaina. Kunkin sunnuntain ja juhlapyhän messuissa kuultavat raamatuntekstit ovat etukäteen valittuja kulloisenkin kirkkovuoden aiheen mukaisiksi. Saarnat rakentuvat näiden tekstien pohjalle. Messujen rukouksetkin on valmisteltu päivän aiheeseen ja raamatunteksteihin pohjautuen. Myös alttarilla palavien kynttilöiden määrä kertoo kirkkovuoden ajankohdasta. Kynttilöitä palaa useimmiten kahdesta kuuteen niin, että suurimpina juhlapyhinä kaikki kuusi kynttilää palavat. Pitkäperjantaina ja hiljaisena lauantaina alttarilla ei pala yksikään kynttilä. Leena Sorsa Päätoimittaja: Mikko Oikarinen Toimittaja: Marita Miettinen, marita.miettinen@evl.fi, puh. 050 544 3302 Kuvat: Jussi Hankela, Saara Jouhtinen, 3/2011 Marita Miettinen, Merja Ojala, piirroskuvat Harri Vaalio. Ulkoasu: Anna-Kaisa Noki ja Marika Kaunonen / Lempäälän-Vesilahden Sanomat KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO avoinna ma pe klo 9 12, ma, ke ja to klo 13 15, lisäksi ti klo 15 17. Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9 12 sekä ti klo 15 17. Ke klo 13 15 päivystys kahvila Olkkarissa (Tampereentie 4). Kirkkoherranvirasto, p. 2895 111 ja taloustoimisto, p. 2895 300. www.lempaalanseurakunta.fi

8 Nro 3-2011 Kirkonportti Keskipäivän keitto ja kesäkahvit - myös lapsiperheille edellisvuosien tapaan Lempäälän seurakunta järjestää tänä kesänä ilmaiset kesäkahvit ja keittolounaan keskustan Puistolinnassa. Seurakunta kannustaa erityisesti lapsiperheitä tulemaan paikalle. Perjantaisin kello 12 tarjoiltava Keskipäivän keitto on ollut suosittu edellisinä vuosina ja kerännyt yleensä paikalle noin 30 40 lounastajaa. Kesäkahvit tarjoillaan keskiviikkoisin kello 13. Sekä Keskipäivän keitto että kesäkahvit ovat kaikille avoimia tilaisuuksia. Tarjoilu on täysin ilmaista, mutta halutessaan niistä voi maksaa sopivaksi katsomansa summan. Soppaa ulkosalla Keskipäivän keitto tarjoillaan tänä vuonna joka perjantai kesä- ja heinäkuussa. Poikkeus on vain juhannusaatto 24.6. Samaa soppaa ei tarvitse syödä kahta kertaa, sillä tarjottavat vaihtelevat erilaisista lihakeitoista kasvisvaihtoehtoihin. Keittoa on yleensä ollut tarpeeksi ja sitä on aina tarjoiltu niin kauan kuin riittää, joskus myös mukaan otettavaksi, kertoo seurakunnan diakoni Irene Kettunen. Keskipäivän keitto on järjestetty aina ilmojen salliessa ulkona, kun taas kesäkahvit on yleensä nautittu Puistolinnan sisätiloissa. Rentoa tunnelmaa Keskipäivän keitto ja kesäkahvit ovat edellisvuosina saaneet kiitosta erityisesti rennosta tunnelmastaan. Keskipäivän keitolle ja Keskipäivän keitossa ravitaan myös sielua. Tärkeää on toisten kohtaaminen. Viime kesänä myös laulettiin yhdessä. kesäkahveille tullaan syömään, mutta myös kohtaamaan muita ihmisiä ja keskustelemaan vapaasti, Kettunen korostaa. Molemmat tapahtumat ovat hyvin vapaamuotoisia, ja paikalla on aina joku seurakunnan työntekijöistä. Seurakunta kannustaa jokaista rohkeasti tulemaan paikalle, vaikka ei olisi ennen käynytkään. Paikalle kannattaa tulla vaikka vain katsomaan Puistolinnan kaunista pitsihuvilaa ja nauttimaan kesäisistä järvinäkymistä. Diakoniatyön kotipesä Puistolinna sijaitsee Lempäälän keskustassa osoitteessa Himminpolku 13. Perille löytää parhaiten me-nemällä Himminpolkua suoraan kohti Kirkkolahden rantaa. Puistolinna on terveyskeskuksen ja päiväkoti Saturannan vieressä. Saara Jouhtinen Seurakunta etsii vanhojen hautojen haltijoita Vuoden 2010 tulos ylijäämäinen Lempäälän kirkko on Tiekirkko Lempäälän kirkon viereisellä kirkkohautausmaalla on noin neljänsadan vanhan sukuhaudan hallinta-aika päättynyt. Hautojen haltijoille lähetetään asiasta kirje, ja siitä myös kuulutetaan virallisesti Lempäälän Vesilahden Sanomissa kesäkuun puolivälissä. Haudat, joiden hallinta-aika on päättynyt, merkitään kilvillä. Jos vuoden sisällä haudalle ei löydy haltijaa tai hän ei halua lunastaa hautaa uudelleen, hautapaikka siirtyy seurakunnalle uudelleen käytettäväksi. Seurakunta tekee tämän siksi, että saisimme selville vapaiden hautapaikkojen tarkan määrän, kertoo seurakuntapuutarhuri Petri Solja. Solja tähdentää, että asia ei koske millään lailla Ristimäen hautausmaan hautoja. Lempäälän seurakunnan tilikauden 2010 tulos oli reilut 15 000 euroa ylijäämäinen. Vuosikate oli 307 984 euroa. Kirkkovaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen toukokuun lopun kokouksessaan. Viime vuonna kirkollisveroa kertyi yhteensä 3 609 079 euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 0,6 prosenttia. Osuus yhteisöveron tuotosta kasvoi edellisvuodesta peräti 22,6 prosenttia, mutta kaiken kaikkiaan verotulot kasvoivat vuoteen 2009 verrattuna vain kaksi prosenttia. Lempäälän seurakunnan tuloveroprosentti oli 1,45. Vuoden 2010 merkittävin investointi oli jo vuonna 2009 aloitettu Vanhan pappilan saneerauksen suunnittelutyön valmistuminen. * Ovet avoinna arkisin 6.6. 12.8. klo 10 16, opas paikalla. * Kesä heinäkuussa Hetki Sanan äärellä arkisin klo 12. Kesäillan konsertti aloittaa musiikkikesän Miltä kuulostavat säveltäjänimet Merikanto, Sonninen, Melartin ja Bach? Kaunista, ilmavaa ja kesäistä? Aivan. Mutta samalla ehdottomasti musiikkia, joka kutsuu hiljentymään. Tällaista on luvassa Lempäälän kirkon Kesäillan konsertissa sunnuntaina 12. kesäkuuta klo 18. Estradille nousevat paikkakunnan omat miehet, basso Kristjan Mõisnik ja kanttori Pietari Korhonen. Korhonen säestää laulusolistia, mutta esittää myös uruilla Bachin Preludin ja fuugan sekä Oskar Merikannon Ru- kouksen. Tallinnalaissyntyinen Kristjan Mõisnik (s. 1974) on jo tuttu lahjakkuus paikkakunnan musiikinystäville. Hän on opiskellut laulua Sibelius- Akatemian solistisella osastolla ja valmistunut musiikin maisteriksi 2008. Ammattilaulajana hän on esiintynyt niin ooppera-, oratorio- kuin konserttisolistinakin. Lied-laulajana hän on kiertänyt Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Puolassa, Tanskassa ja Saksassa. Vuosina 2004 2007 Mõisnik kuului saksalaisen Bremenin oopperan solistikuntaan. Eurooppalaiset konsertti- ja oopperalavat ovat tuttuja basso Kristjan Mõisnikille. Hän laulaa Lempäälän kirkossa sunnuntaina 12. kesäkuuta. kesä on täällä! LEVÄHDÄ LEMPÄÄLÄN KIRKOSSA Kirkko avoinna 6.6. 12.8. arkisin 10 16, opas paikalla. Hetki Sanan äärellä 1.6. 30.7. ma pe klo 12. Kesäillan hartaus 9.6. 11.8. to klo 19, ennen hartautta Kesäillan sävel klo 18.45. Kesäillan konsertti Lempäälän kirkossa su 12.6. klo 18. Mökkiläisten kirkkopyhä su 31.7. klo 10. Birgitan tulet -iltamessu la 27.8. klo 19.30. KESÄKEIDAS PUISTOLINNA (Himminpolku 13) Kesäkahvit 1.6. 27.7. ke klo 13. Keskipäivän keitto 3.6. 29.7. pe klo 12 (ei 24.6.). YHTEINEN SÄVEL Lauluhetki päiväkahvin aikaan kahvila Olkkarissa 7.6. ja 24.8. klo 14. Kesälaulajaiset Himminkodon suihkulähdepihalla 14.6, 12.7 ja 9.8. klo 17. Kesäillan musiikkihartaus 22.6. ja 27.7. klo 18.30 Ristimäen kappelissa, maksuton kuljetus kirkkotorilta klo 18. Lauluseurat to 18.8. klo 18 Puistolinnassa. LEIRIPAPPILAN KESÄSAUNAT (Rovastintie 3) Naisten sauna tiistai-iltaisin klo 17.30 20.30. Miesten sauna torstai-iltaisin klo 18 (9.6. 18.8.). PIHASEURAT to 7.7. klo 18 Tavasteilla Sääksjärvellä, Haavikontie 6. ke 3.8. klo 18 Mäenpäällä Kuljussa, Houkantie 7. BIRGITAN KIRKKOVAELLUS la 27.8.