PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 79/2013/2 Dnro LSSAVI/93/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2013 ASIA HAKIJA Pilkka- ja Hepolahden ruoppaus, Kivijärvi Kivijärven kunta HAKEMUKSEN VIREILLETULO Kivijärven kunta on 2.11.2012 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa vireille panemassaan ja myöhemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa veneväylien ja uimarannan ruoppaukseen Pilkka- ja Hepolahden alueilla Kivijärven kunnassa. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA HANKETTA KOSKEVA KAAVOITUSTILANNE Vesilain 3 luvun 3 :n 7) kohta ja 1 luvun 7 :n 1 momentti Kaavoitustilanne ja suojelualueet Alueella on voimassa 11.3.2002 hyväksytty rantayleiskaava. Hepolahden pohjoispäässä sijaitseva niemeke on kaavassa varattu vesiliikenteen alueeksi, jolle voidaan sijoittaa kalastusta, veneilyä ja muuta vesiliikennettä palvelevia rakennuksia ja rakenteita sekä laitteita. Hankealueesta noin 2 km:n päässä itään päin sijaitsee Natura 2000 -alue. HANKKEEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ LUPAHAKEMUKSEN SISÄLTÖ Korkeusjärjestelmä Hankealue sijaitsee Pilkka- ja Hepolahdessa Kivijärven länsirannalla, noin 8 km Kivijärven kirkonkylän pohjoispuolella, Kivijärven kunnassa. Suunnitelmassa ja lupapäätöksessä on käytetty valtakunnallista N 60 - korkeusjärjestelmää. Hankkeen tarkoitus ja yleiskuvaus LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 0295 018 450 Vaasan päätoimipaikka fax 06 317 4817 Wolffintie 35 kirjaamo.lansi@avi.fi PL 200, 65101 Vaasa
Vesistötiedot Ruoppauksilla halutaan helpottaa alueella veneilyä ja virkistyskäyttöä alhaisilla vedenkorkeuksilla. Lahtien tilaa parannetaan umpeenkasvaneiden alueiden aukaisemisella, minkä toivotaan parantavan myös alueen linnustollista ja kalastollista arvoa. Paikalliset asukkaat ovat ruopanneet ja niittäneet lahtialueita aiemmin. Viimeisimmät ruoppaukset on tehty Hepolahden koillisrannalla vuonna 2010. Hankealue sijaitsee Kivijärven valuma-alueella, joka on 623 km 2 ja järvisyys on 24,9 %. Kivijärveä säännöstellään Hilmon voimalaitoksella, jonka kautta pääosa Kivijärvestä laskevasta vedestä kulkee. Hilmon voimalaitokseen ja Hilmonkoskeen rajoittuvan valuma-alueen kokonaispinta-ala on 2 862 km 2 ja järvisyys on 12,6 %. Kivijärvellä on tehty rantojen kunnostustarveselvitys vuonna 2004. Tämän mukaan järven vedenpinnan taso noudattaa pääpiirteissään luonnontilaisen järven rytmiä. Kivijärven vedenkorkeudet ovat olleet vuosina 2004-2010 seuraavat: alivesi NW +130,47 m, keskialivesi MNW +130,58 m, keskivesi MW +130,9 m, keskiylivesi MHW 131,18 m ja ylivesi HW +131,31 m. Kivijärven vedenlaatu on ollut yleiseltä käyttökelpoisuusluokitukseltaan pääosin erinomainen tai hyvä. Vesistön keskellä sijaitsevan näytekohdan mukaan Kivijärven vesi on tällä hetkellä rehevyysluokassa oligotrofinen/mesotrofinen (vähäravinteinen/lievästi rehevöitynyt). Matalien lahtien pohjukoissa voi esiintyä myös samennusta, sillä säännöstellyn vesistön suojaisat lahtialueet eivät huuhtoudu kevättulvissa. Vedenlaatua ei ole seurattu hankealueen välittömässä läheisyydessä, joten esimerkiksi suo- ja metsäojitukset voivat heikentää vedenlaatua. Ruopattavan alueen pohja on liejua ja mutaa, joiden alla on tiivistä pohjaa ja savikerrostumia. Pilkkalahti on mateen kutualuetta. Kivijärven luontaisia saalislajeja ovat taimen, hauki, ahven, siika, muikku, lahna, made, säynävä, kuha, kuore, pasuri sekä ankerias. Istukaslajeja ovat järvilohi, kuha ja taimen. Vesi- ja ranta-alueiden käyttö Hankealue on virkistyskäytössä. Lahtea ympäröi asutus ja mökit. Leppäniemen kärjessä sijaitsee kunnan ylläpitämä hiekkapohjainen, kovarantainen ja matala uimaranta. Suoritettavat toimenpiteet ja rakenteiden tekninen kuvaus Ruopattavien pääväylien pohjan leveys on 5-7 metriä ja ruopattava massamäärä on noin 10 000 m 3 ktr 0,2 metrin ylikaivuvaralla laskettuna. Pilkkalahden pohjoisin väylä on kapea karikon ja uoman muodon vuoksi, joten sen pohjan leveys on noin 5 metriä. Muissa kohdissa ruopataan 7 metriä leveitä väyliä. Väylän paikka ja todellinen ruoppausleveys tarkastetaan maastossa ja suunnitelmaan voidaan 2
Kiinteistötiedot tehdä pieniä muutoksia. Teoreettinen luiskakaltevuus on 1:3. Ruoppaus tehdään tasolle +129,40 m, joka on mitoitusveden korkeutta (+130,65 m) 1,25 metriä alempana. Uimaranta ruopataan noin 900 m 2 alueelta tasolle +129,20 m, jolloin juuristovyöhykettä poistetaan noin 60 cm. Tällöin rannassa riittää syvyys, mikäli suodatinkankaan päälle tuodaan 30 cm:n kerros huuhtoutumatonta karkeaa hiekkaa. Lisäksi pääväyliltä ruopataan veneväyliä rantakiinteistöille rannanomistajien kustannuksella. Väylien pohjantaso on sama kuin muissakin ruoppauksissa eli +129,40 m. Pohjan leveys on noin 5 m ja teoreettinen luiskakaltevuus 1:3. Rannanomistajien kustannuksella ruopattavia massoja on yhteensä 7 500-8 000 m 3 ktr. Ruopattavat massat kuljetetaan maansiirtokalustolla sovituille läjitysalueille tai läjitetään rantakiinteistöjen omalle maalle tulvarajan yläpuolelle. Massoja läjitetään korkeintaan 2 metrin korkuisiksi kasoiksi. Läjitysalueita on sovittuna pintaalaltaan noin 2 ha:n alueelta. Tulvarajan +131,3 m alapuolisille alueille ei ruoppausmassoja läjitetä, jos järven puoleista luiskaa ei verhota kivisellä soralla. Läjitysalueiden maisemointityöt voi tehdä aikaisintaan seuraavana syksynä ruoppauksesta, jotta lietteen seassa olleet jäät ovat ehtineet sulaa. Massat muotoillaan siten, ettei pintavesien valumista estetä eikä alueella ole muotoilun jälkeen yli 1,5 metrin korkuisia kumpuja nykyisestä maanpinnasta mitattuna. Hankkeeseen kuuluu myös vesikasvillisuuden niittäminen. Niittoala on jaettu kahteen erilaiseen aluetyyppiin: Niitto B -alue, joka mahdollisesti niitetään 10 ha:n alalta ja Niitto A -alue, joka tulee ensisijaisesti niittää 2,5 ha:n alalta. Niittoalueet eivät välttämättä ole kauttaaltaan kasvillisuuden peitossa. Niitettävät alueet niitetään 0,8-1,2 metrin syvyydeltä. Vesikasvit leikataan mahdollisimman läheltä pohjaa. Niitto tehdään keräävällä niittokoneella. Niittoalueet tehdään poimuileviksi saarekkeiksi, jolloin ulapallepäin tehdään leveämmät yhtenäiset avovesialueet, jotta aallokon vaikutus kasvaa hankealueella. Pysyvämpien tuloksien saamiseksi niitot tehdään kolmeen kertaan. Mikäli niitto tehdään ensimmäisenä kesänä vain kerran, niittoajankohta on heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin, jolloin kasvien ravinnemäärä on suurimmillaan versoissa ja pienissä juurissa. Ruoppaukset tehdään Kuivaniemen osakaskunnan vesialueella 265-404-876-2. Ruoppausmassat läjitetään kiinteistöille 265-404-876-2, 265-404-1-148, 265-404-1-197, 265-404-1-198, 265-404-1-231, 265-404-2-146, 265-404-2-126, 265-404-2-127, 265-404-1-25, 265-404-1-171, 265-404-1-110 ja 265-404-1-226. Hanketta varten tarvittavat alueet Vesialueen omistaja, Kuivaniemen osakaskunta, on antanut suostumuksen tehdä ruoppaukset osakaskunnan vesialueella 265-404-876-2. 3
Hankkeen vaikutukset Kiinteistöt 265-404-876-2, 265-404-1-148, 265-404-1-197, 265-404-1-198, 265-404-1-231, 265-404-2-146, 265-404-2-126, 265-404-2-127, 265-404-1-25, 265-404-1-171, 265-404-1-110 ja 265-404-1-226 ovat antaneet kirjallisen suostumuksensa ruoppausmassojen läjittämisestä kiinteistöilleen. Ruoppaus voi vaikuttaa positiivisesti veden vaihtuvuuteen Pilkka- ja Hepolahdessa. Samalla hanke voi vaikuttaa suotuisasti lahtien vedenlaatuun. Ruoppaussyvyydellä varmistetaan veneily myös alhaisilla vedenkorkeuksilla. Vesikasvillisuuden palautuminen on myös hitaampaa, kun ruoppaussyvyyttä on riittävästi. Ruoppaustöistä aiheutuu ainoastaan vähäisiä ja lyhytaikaisia haittoja vesiluonnolle ja vesistön käyttäjille. Näkyvin ruoppauksista aiheutuva haitta on vesistön samentuminen. Kalataloudelliset vaikutuksen jäävät vähäisiksi ja paikallisiksi. Pohjaeläimet palautuvat ruopatulle alueelle muutamassa vuodessa. Niitoista hyötyy lahtien virkistyskäytön lisäksi alueen linnustot, jotka tarvitsevat avovesialueita lentoon lähdössä. Vesimaisema kohentuu avovesialueiden lisääntyessä, jolloin myös kalastus helpottuu. Niitettävillä alueilla tehostetaan ruopattavien väylien vedenvaihtuvuutta ja aukipysymistä. Niittojen ajankohta heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin varmistaa kasvillisuuden heikkenemisen, koska ravinnemäärä on tällöin suurimmillaan versoissa ja pienemmissä juurissa. Toimenpiteet menetysten ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi ja arvio vahingoista HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Ruoppaus tehdään kevättalvella, jolloin vesi ehtii kirkastua eikä aiheuta haittaa vesistön virkistyskäytölle eikä kalojen kevätkudulle. Ruoppaustöiden aikana huolehditaan, etteivät öljyt ja vesistöä pilaavat aineet pääse valumaan vesistöön. Jäätä voidaan joutua vahvistamaan. Niittojen ajankohta heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin ei häiritse alueen linnustoa ja kalastoa. Ennen niittojen aloittamista poistetaan mahdolliset kalanpyydykset. Vedenalaiset kivet merkitään. Poistettavan kasvijätteen läjitysalueen tulee olla niin kaukana rantaviivasta, etteivät niittojätteet kulkeudu takaisin vesistöön. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 7, 10 ja 11 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa ja Kivijärven kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 18.7.2013. Kuulutus on erikseen lähetetty asiakirjoista ilmeneville asianosaisille. Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 6 :n mukaisesti pyytänyt hakemuksen johdosta lausunnon Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelta, Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja 4
ympäristökeskuksen kalatalousviranomaiselta ja Kivijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. 5 LAUSUNNOT 1) Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on lausunnossaan todennut, että hanke on yleishyödyllinen, koska hankkeella parannetaan Hepo- ja Pilkkalahden alueen kalastus- ja virkistyskäyttömahdollisuuksia. Hanke toteutetaan yhteistyössä Kivijärven kunnan ja ELY-keskuksen kanssa. Myös Kuivaniemen osakaskunta pyritään saamaan mukaan hankkeen toteutukseen. Keski-Suomen ELY-keskus on ollut mukana hankkeen valmistelussa. ELY-keskuksen esittämät kannanotot on otettu huomioon hakemuksessa ja hankkeen suunnitelmassa. Hankealueen vaikutuspiirissä ei ole tiedossa olevia pohja- tai suojelualueita. Edellä esitetyn perusteella luvan myöntämistä hankkeelle ei vastusteta, jos hanke toteutetaan hakemuksessa esitetyllä tavalla. 2) Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousviranomainen katsoo, että hakijalle voidaan myöntää haettu lupa, mikäli ruoppaustyöt ja vesikasvillisuuden niitot tehdään lupahakemuksessa esitetyllä tavalla. Hankkeesta ei aiheudu kompensoitavaa haittaa yleiselle kalatalousedulle. Hakijalle tulee asettaa luvassa seuraavat määräykset: 1. Ruoppaustyöt tulee toteuttaa talviaikaan, jolloin veden mahdollisesta samentumisesta on vähiten haittaa alueen kalastolle ja kalastukselle. 2. Ruoppaus tulee toteuttaa tekniikalla, joka sekoittaa ruoppausmassaa mahdollisimman vähän vesimassaan. Ruoppausmassat tulee läjittää maalle siten, että ne eivät pääse valumaan takaisin vesistöön. Myös niittojätteet tulee läjittää maalle. MUISTUTUKSET Ruopattavaksi suunnitellulla alueella on matalissa rantavesissä ja vesikasvillisuuden joukossa kutevien kalalajien, kuten hauen kutualueeksi soveltuvaa matalaa heinikkoista rantaa. Ruoppaaminen tulee ennalta arvioiden tuhoamaan jonkin verran mm. hauen kutualueita. Hakemuksen mukaan hankealueella on myös mateen kutualueita. Ruoppaustöiden aiheuttama samentuminen ja pohjan liettyminen lähialueella aiheuttavat myös ainakin kalojen tilapäistä karkottumista alueelta sekä pohjan liettymisestä johtuvaa mahdollisten ruoppausalueiden läheisten alueiden muuttumista ja mädin tuhoutumista. Ruoppaustyöt aiheuttavat lisäksi vesistössä samentumista ja vapauttavat ravinteita. Nämä vaikutukset ovat ELY-keskuksen näkemyksen mukaan kuitenkin vähäisiä ja lyhytaikaisia. Näin ollen hankkeesta ei ELY-keskuksen mielestä aiheudu haittaa kalastolle ja kalastukselle. Kaiken kaikkiaan hanke tulee valmistuttuaan parantamaan kalojen elinolosuhteita Pilkka- ja Hepolahdessa veden virtausten lisääntyessä. 3) AA on muistutuksessaan todennut, että ruoppaustoimet tulee rajoittaa vesialueella sijaitseviin veneväyliin. Pilkkalahden pohjukassa sijaitseva yksityisin toimin kaivettu kanava ei ole vesistöön kuuluva aluetta eikä sen ruoppauksella saada vesistöä parantavaa vaikutusta vaan päinvastoin.
6 Ruoppaus on muutoin varmasti tarpeellista ja sillä saavutetaan aiottua vesistön parannusta. HAKIJAN SELITYS Aluehallintovirasto on varannut hakijalle tilaisuuden selityksen antamiseen lausunnoista ja muistutuksesta. Hakija ei ole antanut selitystä. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Lupamääräykset Aluehallintovirasto myöntää Kivijärven kunnalle luvan ruoppaukseen sekä niittoon Pilkka- ja Hepolahdessa Kivijärven kunnassa. Ruoppaustyö on tehtävä hakemuksen mukaisesti hakemuksen liitteenä 2 olevan 7.10.2011 päivätyn suunnitelmakartan (mittakaava 1:1 500) mukaisesti. Lupa on voimassa toistaiseksi. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaista korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. Rakenteet ja niiden käyttö Töiden suorittaminen 1) Linjoja 1-6 ja uimarantaa saa ruopata yhteensä 10 000 m 3. Ruoppaus on tehtävä hakemuksen liitteenä 3 olevan 7.10.2011 päivätyn leikkaukset piirustuksen (mittakaava 1:1000/1:100, 1:200) mukaisesti. Lisäksi hakemuksen liitteenä 2 olevan 7.10.2011 päivätyssä suunnitelmakartassa esitettyjä yksityisiä ruoppauksia saa tehdä yhteensä 8 000 m 3. 2) Ruoppaus ja ruoppausmassojen läjitys on tehtävä siten, että vesistölle ja sen käytölle ei aiheudu tarpeetonta haittaa. Ruoppausmassat eivät saa missään olosuhteissa päästä valumaan takaisin vesistöön. Ruoppausmassat on läjitettävä ja maisemoitava hakemuksessa esitetyille ja suostumuksen antaneille kiinteistöille. Ruoppaustyö on tehtävä mahdollisimman yhtäjaksoisesti. Jäälohkareet on läjitettävä erikseen paikkaan, jossa jään ja rantaviivan välillä on kiintoainetta pidättävä kasvillisuusvyöhyke. 3) Rannan täyttö on tehtävä siten, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Ruoppaustöitä ei saa tehdä lintujen pesimä- ja kalojen lisääntymisaikana eikä virkistyskäyttöaikana 15.4-30.9 välisenä aikana. Ruoppaustyö tulee toteuttaa tekniikalla, joka sekoittaa ruoppausmassaa mahdollisimman vähän vesimassaan.
4) Alueet, joissa työn vuoksi rikotaan jäätä tai jään kantavuus on huonontunut merkittävästi, on merkittävä asianmukaisesti. 5) Työt on toteutettava alueella sijaitsevia johtoja ja kaapeleita vaurioittamatta sekä tarvittaessa sovittava johtojen ja kaapeleiden siirrosta niiden omistajien kanssa. 6) Ruoppausmassojen kuljetuksessa on huolehdittava siitä, etteivät massat pääse valumaan takaisin vesistöön. 7 Korvaukset 7) Luvan saaja on vastuussa hankkeesta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta, haitasta tai edunmenetyksestä. Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva välittömästi ilmenevä vahinko on korvattava vahingon kärsijälle. 8) Jos hankkeesta aiheutuu edunmenetys, jota lupaa myönnettäessä ei ole ennakoitu ja josta luvan saaja on vesilain säännösten mukaisesti vastuussa, eikä asiasta sovita, voidaan edunmenetyksestä vaatia tämän ratkaisun estämättä korvausta hakemuksella aluehallintovirastossa. Tarkkailu 9) Luvan saajan on tarkkailtava hankkeen vaikutuksia päivittäin työn aikana ja kaksi viikkoa työn valmistuttua. Tarkkailussa seurataan samentuneen alueen laajuutta silmämääräisesti. Tarvittaessa ruoppaustyö on keskeytettävä tai ruoppausalue suojattava ympäröivän vesialueen samentumisen estämiseksi. Tarkkailun havainnot kirjataan ja toimitetaan Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle ja Kivijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Töiden aloittaminen ja toteuttaminen Ilmoitukset 10) Hanke on toteutettava olennaisilta osin neljän vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi. Muuten lupa raukeaa. 11) Töiden aloittamisesta on (30 päivää) etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Kivijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja tarkoituksenmukaisella tavalla asianomaisille maanomistajille. 12) Hankkeen valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle sekä Kivijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Perustelut Luvan myöntämisen edellytykset
8 Hankkeen tarkoitus Alueen ruoppaus on tarpeen lahtien umpeenkasvun estämiseksi sekä parantamaan alueen veneily- ja virkistyskäyttömahdollisuuksia. Hanke ei ole voimassa olevan rantayleiskaavan vastainen. Hankkeesta saatava hyöty Hankkeesta saatava merkittävin hyöty on vesialueen tilan parantaminen ja vedenvaihtuvuus alueella, joka estää uoman umpeenkasvun. Samalla parannetaan alhaisilla vedenkorkeuksilla tapahtumaa veneilyä ja muuta vesistön virkistyskäyttöä. Hankkeesta aiheutuvat menetykset Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu korvattavia edunmenetyksiä, kun toteuttamisessa otetaan huomioon annetut lupamääräykset. Ainoa haitta on työnaikainen tilapäinen veden samentuminen, joka jää hyvin vähäiseksi, kun ruoppaus tehdään talviaikana. Ruoppausalueella esiintyville kaloille voi aiheutua tilapäistä ja vähäistä haittaa. Natura, luonnonarvot ja vesienhoitosuunnitelma Hankkeen toteuttamisalueella ei sijaitse Natura 2000 -verkostoon kuuluvia alueita eikä muitakaan luonnonsuojelualueita. Hankkeella ei ole vaikutuksia pysyvästi vesistön tilaan, joten hanke ei siten vaikuta haitallisesti Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseen. Intressivertailu Hankkeesta vesialueen tilan parantumisen, lahtien umpeenkasvun estämisen ja virkistyskäyttömahdollisuuksien parantumisen kautta yleisille ja yksityisille eduille saatava hyöty on huomattava vähäisestä vesistön samentumisesta mahdollisesti kalastolle aiheutuvaan lyhytaikaiseen haittaan verrattuna. Lupamääräykset Töiden suorittaminen Lupamääräyksellä 2) varmistetaan, että ruoppausmassat eivät pääse valumaan takaisin vesistöön. Lupamääräyksellä 3) varmistetaan, että samentumisesta aiheutuva haitta ei estä lintujen pesintää, kalojen kutua eikä virkistyskäyttöä alueella. Tarkkailu Tarkkailu on tarpeen vesistövaikutusten arviointia ja työnaikaisen samentumisen hallitsemista varten.
9 Sovelletut säännökset Lausuntoihin ja muistutuksiin vastaaminen KÄSITTELYMAKSU PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Vesilain 3 luvun 4 :n 1 momentin 2) kohta, 5, 6, 8, 10, 11 ja 18 Aluehallintovirasto ottaa Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen ja kalatalousviranomaisen vaatimukset huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. Aluehallintovirasto vastaa AA:n muistutukseen, että ruoppauslupa on myönnetty karttojen mukaisesti olemassa olevalle vesialueelle eikä vesialuetta tällä luvalla saa laajentaa. Käsittelymaksu on 4 570 euroa. Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vesilain 3 luvun mukaisen yli 4 000-20 000 m 3 ktr vesialueen täyttöä koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 4 570 euroa. Päätös Kivijärven kunta Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Kivijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus/ ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköisesti) Keski-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus/ kalatalousviranomainen(sähköinen) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Asianosaisille, joille on lähetetty lupahakemuksesta erityistiedonanto sekä niille, jotka ovat esittäneet lupahakemuksen tiedoksiantovaiheessa muistutuksia, vaatimuksia ja mielipiteitä. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Kivijärven kunnan virallisella ilmoitustaululla.
10 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Jari Tolppanen Piia Nieminen. Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Jari Tolppanen ja esitellyt ympäristöylitarkastaja Piia Nieminen. PN/TKa
11 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 30.10.2013. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virkaajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valitus-kirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot käyntiosoite: Wolffintie 35,65200 Vaasa postiosoite: PL 200, 65101 Vaasa puhelin: 0295 018 450 telekopio: 06-317 4817 sähköposti: kirjaamo.lansi@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.