SUOMEN METSÄURHEILULIITON 72. TALVIMESTARUUSKILPAILUT ITÄ-HÄMEESSÄ HARTOLASSA JA JOUTSASSA 8.-9.3.2019 METSÄAMMATTIHENKILÖT VASTUU
Ihmiset ovat metsäalan tärkein menestystekijä! Omien sijoitusten ja lahjoitusvarojen tuotolla apurahoja sekä stipendejä metsäalan ja sen ihmisten hyväksi. Tutustu tarkemmin osoitteessa www.mmsaatio.fi
HYVÄT METSÄURHEILUN HARRASTAJAT JA TUKIJAT! Metsätaitokisoilla on pitkät perinteet. Nämä SM-kisat ovat peräti 72. talvimestaruuskilpailut. Järjestelyvuorossa on Heinolan seudun metsäammattimiehet VASTUU. Kiinnostus osallistua metsätaidon mittelöihin on vähentynyt viime aikoina jopa huolestuttavasti. Tämän myötä myös halukkuus kisojen jär - jestämiseen on kokenut innostuksen puutetta, eikä järjestäjiä ilmaantunut, otti VASTUU kontol - leen kisojen järjestämisen. Toki tiedämme, että SM -kisojen järjestäminen on haasteellista. Rohkenimme kuitenkin ottaa tehtävän vastaan. Näemme, ja uskomme, että metsäurheilutoiminta kisojen järjestämisen myötä jatkuu tulevaisuudessakin. Hyvät metsäurheilun ystävät! Pyydän saada toivottaa teidät tervetulleiksi Itä - Hämeeseen. Kisat käydään pe 8.- la 9. päivinä maaliskuuta 2019. Ladut ovat näillä näkymin tuolloin loistokunnossa. Koealat on mitattu ja tarkistettu hyvissä ajoin sulanmaan aikana. Tervetuloa kisoihin! Pertti Mäkinen kilpailun johtaja
ARVOISAT METSÄURHEILUN HARRASTAJAT! Toivotan teidät tervetulleeksi perjantaina 8.3.2019 valtakunnalliseen 72. talvimestaruuskisoihin Hartolan kuningas- kuntaan! Olemme iloisia voidessamme tarjota teille erinomaisen talvisen kisaympäristön Hartolan liikuntamajalla! Lumitilanne on ollut tänä vuonna erinomainen ja latujen profiili on kilpailuun kannustava. Metsä on Hartolan vihreää kultaa. Itä-Hämeen metsät ovat olleet kasvultaan kautta aikojen Suomen parhaita rehevien maapohjiensa vuoksi. Lisäksi metsä tarjoaa täällä myös monia mahdollisuuksia vapaa-aikaan. Laaja jokamiehen oikeus on yksi syy siihen, että suomalaisten suhde metsään on säilynyt kaupungistumisenkin aikana ja metsään on läheinen yhteys. Itä-Häme on ollut aikanaan myös erittäin vahvaa koivutukin kasvualuetta ja on sitä edelleen, mutta tätä nykyä alueen valtapuuna on kuusi. Perinteisen metsätalouden lisäksi työtä ja toimeentuloa paikkakunnalle tuo puunjalostus. Hartolassa puu muuttuu liimapuupalkeiksi Versowood Oy:n tehtaalla ja puuelementti taloiksi Lehto Group Oy:n tehtaalla. Hartolalainen Länkelin Oy valmistaa niin ikään Kruunu -ikkunat ja ovet ammattitaidolla. Metsät ja puuteollisuus antavat työtä ja toimeentuloa koko seutukunnalle, ei vain Hartolalle. Eräänä erityispiirteenä voidaan mainita se, että Hartolassa on 3 kpl Suomen vanhimpia yhteismetsiä, jotka on perustettu 1900 luvun vaihteessa. Karkeasti näissä on nykyään 200 osakasta, jotka ovat alun perin olleet paikkakunnalta, mutta vuosikymmenten saatossa hajautuneet ympäri Suomea. Yhteismetsillä on kunnan näkökulmasta myös tärkeä merkitys, joka näkyy yhteisöveron tuotossa. Hartolan kunta haluaa toivottaa mitä parhainta menestystä kaikille metsäurheilukilpailuun osallistuville! Merja Olenius kunnanjohtaja
Metsäurheilupiirin jäsenmaksu on osa metolaisten jäsenetua
HYVÄT METSÄTAITOILUN OSANOTTAJAT, YLEISÖ JA JÄRJESTÄJÄT Joutsassa olemme iloisia, että olette valinneet metsätaitokilpailujen kisapaikaksi Joutsan ja Joutsan naapurikunnan Hartolan. Toivotan kunnan puolesta kilpailijat ja yleisön Joutsaan viettämään talvista kilpaviikonloppua. Kilpailuolosuhteet Joutsassa ovat erinomaiset ja tiedän, että kilpailun järjestäjät ovat tehneet valtavasti talkootyötä kilpailujen onnistumiseksi. Joutsa tunnetaan urheilupitäjänä, jossa myös metsätaitokisat osataan järjestää. Urheilussa Joutsa tunnetaan erityisesti hiihtäjistään ja vuosikymmenten ajan järjestetyistä Joutsan Hiihdoista. Nykyään Joutsa tunnetaan myös JoSePan futsal -joukkueesta, joka kamppailee ensimmäistä vuotta pääsarjatasolla. Joutsa on oman alueensa kaupallinen keskus, jossa myös kunnalliset palvelut ovat erinomaiset. Olemme ylpeitä uudenaikaisista kouluista ja liikuntapalveluista. Hiihtolatujen lisäksi Joutsassa on muun muassa hieno liikuntahalli, tekonurmi ja maan paras PumpTrack -rata. Keväällä alamme rakentaa uutta sote -keskusta. Joutsan kunnan alueella on myös Leivonmäen kansallispuisto. Joutsan kunta on maan valtaväylän nelostien varrella ja siksi yrityksillä on logistisesti erinomaiset mahdollisuudet menestyä ja toimia kunnan alueella. Helsinkiin hurauttaa Joutsasta vain parissa tunnissa, Jyväskylään alle tunnissa. Joutsa on myös vapaaajanasukkaiden suosiossa. Kunnan alueella on noin 2500 vapaa-ajanasuntoa, enemmän kuin pysyviä asuntoja. Toivotan metsätaitokisaväen Joutsaan ensi kesän kesätapahtumiin. Monen vuoden tauon jälkeen elokuussa jyrähtää Joutorock, jossa esiintyy muun muassa Eppu Normaali. Heinäkuun alussa järjestettävän Joutopäivät tuntevat kaikki. Chopper-show näyttävine moottoripyörineen kiinnostaa monia. Lisäksi Joutsassa järjestetään Jousan Markkinat elokuussa, Leivonmäen markkinat heinäkuussa ja Rutalahden markkinat syyskuussa. Kesäteatteritoiminta on vilkasta ja uusimmat elokuvat voi käydä katsomassa Joutsan Kinossa. Tervetuloa Joutsaan! Harri Nissinen kunnanjohtaja
PIKAKILPAILU HARTOLA 8.3.2019 KLO 15.00 KARTTA MAAKUNNASTA
NORMAALIKILPAILU JOUTSA 9.3.2019 KLO 10:00 JYVÄSKYLÄ 65 KM KILPAILUKESKUS E75 TEBOIL HEINOLA 65 KM Joutsa on hyvä paikka asua, elää ja tehdä työtä. Kaikki tarvittavat palvelut löytyvät omasta takaa ja lähikaupunkeihin hurauttaa hetkessä. Hyvät liikuntapaikat ja Leivonmäen kansallispuisto tarjoavat vapaaaikaan erinomaiset puitteet.
KILPAILUORGANISAATIO Kilpailunjärjestäjä Ylituomari Kilpailun valvoja Kilpailun johtaja Kilpailun varajohtaja Tuomarineuvosto JÄRESTELYTOIMINKUNTA Puheenjohtaja Sihteeri Ratamestarit Hartola Ratamestarit Joutsa Lähtötoiminta Joutsa Maalitoiminta Joutsa Ajanotto Joutsa Tuloslaskenta Hartola Tuloslaskenta Joutsa Ensiapu Kuuluttaja Huolto ja opastus Käsiohjelman mainosmyynti Lehden painoi: VASTUU METSÄURHEILIJAT Antti Koskimäki Antti Heinonen Pertti Mäkinen Jouko Pirkkalainen Pertti Mäkinen, Antti Koskimäki, kaksi kilpailijoiden edustajaa Pertti Mäkinen Arvo Tuominen Pentti Ripatti, Esa Einonen ja Arvo Tuominen Keijo Kuitunen ja Pekka Lyytinen Kimmo Siitari Timo Tommola Timo Tommola Pentti Ripatti, Reijo Ikonen ja Markku Nieminen Pasi Rantanen ja Jouko Pirkkalainen SPR Teuvo Slant Jouni Neuvonen, Pertti Mäkinen ja Juhani Virmanen Jari Yli-Talonen, Pertti Mäkinen ja Pentti Ripatti www.offsetpave.fi
Palkinnot Suomen Metsäurheiluliitto r.y :n mitalit sijat 1-3 kaikissa sarjoissa METON Pomoselkä lahjakortitit Saariselälle Henkilökohtaisissa sarjoissa pikakilpailu 1-6, yleinen- ja taitosarja samoin 1-6 palkintoa Martti Hyppäsen valmistamat muistopalkinnot pikakilpailu sijat 1-10, yleinen ja taitosarja 1-8 Ohjelmavihkosten paino ja taitto Kannen kuva Teksti materiaali Viestintä ja internet Tulokset Offset-Pave Oy / Anja Lintunen Pentti Ripatti Pentti Ripatti Pasi Rantanen, Jouko Pirkkalainen ja Pentti Ripatti SMUL:n sivuilla ja https://www.metsapirkka.fi Metsässä on mukava oleskella...
SPONSORIT Kiitoksia palkintojen lahjoittajille ja tukimainoksien antajille. Tukijat ovat mahdollistaneet meille näiden kilpailujen järjestämisen. METSÄURHEILUPIIRIT Etelä-Hämeen Metsätaito Etelä-Pohjanmaan Metsäurheilu Etelä-Savon Metsäurheilu Uusimaa, Turunmaa, Ahvenanmaa Keski-Suomi Kainuun Metsätaito Keski-Pohjanmaan Metsäurheilu Kuopion Metsäurheilu Kymen Lenkki Lahden Seudun Metsäammattimiehet Lapin Metsäurheilu Lännen Metsätaito Pirkanmaan Metsäurheilu Pohjoiskarjalan Metsäurheilu Pohjois-Pohjanmaan Metsäurheilijat Vastuu Heinola Österbottens Skogidrotts r.f. EHME EPMU ESMU HUMU JYMY KAIME KPMU KUMU KYLE LAMA LAMU LÄME PIMU PKMU PPMU VASTUU ÖSI LIITOT METO-METSÄALAN ASIANTUNTIJAT ry LUOVA-LUONNONVARAT ry MEOL, METSÄALAN OPISKELIKELIJOIDEN LIITTO
OHJELMA PERJANTAINA 8.3.2019 12:00 Kilpailutoimisto avoinna kilpailupaikalla, Hartolassa Liikuntamajalla, Visantie 29, 19600 Hartola puh. 0400-497645 14:00 Kilpailun avaus 15:00 Pikakilpailu alkaa 17:30-20:00 Kilpailutoimisto kilpailun jälkeen Linna Hotellilla, Kaikulantie 86, 19600 Hartola 18:00-20:00 Päivällinen majoittumispaikoissa, jokainen varaa ja maksaa itse ruokailun 19:00-20:00 SMUL:n liittokokous Linna Hotellilla Pikakilpailujen palkintojen jakotilaisuus Joutsan koulun (lukio) auditoriossa 9.3.2019 alkaen klo 14.30 OHJELMA LAUANTAI 9.3.2019 07:00 Kilpailutoimisto avoinna kilpailupaikalla Joutsan Liikuntahallilla, Tapiontie 3, 19650 Joutsa puh. 0407-610237 7:00 Kahvila avoinna liikuntahallilla, josta saa kahvia, pullaa ja juomia 9:00 Kilpailun avaus 10:00 Kilpailu alkaa 12:00-14:30 Suihkut Joutsan liikuntahallilla 12:00-14:30 Lounas koulun (lukio) ruokalassa n. 400 m kilpailupaikalta, opasviitat 14:20 Meton puheenvuoro ennen palkintojen jakoa 14:30-16:00 Pikakilpailun ja normaalikilpailujen palkintojen jakotilaisuus koulun auditoriossa (kerrosta ylempänä kuin ruokala)
KILPAILUOHJEET YLEISOHJEET Kilpailuaika on Yleisradion aika. Kilpailussa noudatetaan SMUL:n 1.3.2018 voimaan tulleita sääntöjä, jotka ovat luettavissa SMUL:n sivuilta. Opastus Molemmat kilpailupaikat ovat taajamien keskustoissa. Pikakilpailu perjantaina Hartolassa Liikuntamajalla, Visantie 29, 19600 Hartola. Normaalimatkan kilpailu lauantaina järjestetään Joutsan liikuntahallilla, Tapiontie 3, 19650 Joutsa. Lähestymisopasteet katujen risteyksissä. Kilpailutoimisto Kilpailutoimisto on perjantaina 8.3.2019 klo 12.00-17.00 Hartolassa Liikuntamajalla. Pikakilpailun jälkeen klo 18.00-20.00 kilpailutoimisto on Hartolassa Linna Hotellilla, Kaikulantie 86, 19600 Hartola, puh. 0400-497645. Kilpailutoimisto on avoinna lauantaina Joutsan Liikuntahallilla klo 7.00 alkaen. Kilpailutoimiston puh. 040-7610237. Kilpailumateriaali Kilpailumateriaali jaetaan piireittäin kilpailutoimistoista alkaen perjantaina 8.3.2019 klo 12.00. Muutokset Mahdolliset muutokset pikakilpailun osanottoon on tehtävä viimeistään pe 8.3.2019 klo 13.00 ja lauantain henkilö kohtaiseen kilpailuun pe 8.3.2019 klo 17.00 mennessä. Muutosmaksu on 15,00 euroa henkilöltä, maksettava käteisellä.
Ruokailut Kilpailukeskuksessa on perjantaina kahvio, josta on saatavilla kahvia, makkaraa ym. Perjantaina Linna Hotellissa ja Gasthaus Koskeniemessä on saatavilla päivällinen (Gasthaus Koskenniemessä ainoastaan keittoruoka). Ruokailu pitää varata majoitusta varattaessa. Lauantaina kilpailukeskuksessa kahvio klo 7.00 alkaen. Kilpailun jälkeen on tarjolla lounas Joutsan koulun (lukion) ruokalassa Joutsassa (400 m liikuntahallilta). Jokainen maksaa ruokailun paikan päällä. Peseytyminen Molempina kilpailupäivinä pukeutumis- ja pesutilat ovat kilpailukeskuksessa, lukuun ottamatta naisten pesupaikkaa, joka sijaitsee Hartolassa eri paikassa (sovittu majapaikkaan). Ensiapu SPR:n ensiapuryhmä on molempina päivinä maalialueella. Käytettävissä on moottorikelkka. Tieto ensiavun tarvitsijoista on ilmoitettava lähimmän tehtävän valvojalle, joka kutsuu ensiapuryhmän paikalle. Tilanteesta riippuen myös kilpailija on velvollinen aloittamaan ensiavun. Suksien voitelu Suksien voitelu tapahtuu molempina päivinä ulkona. Tulospalvelu Tehtävien mitatut ja korttivastaukset on merkitty kilpailijalle palautettavan kilpailukorttikopion takapuolelle. Kilpailukorttikopioita jaetaan järjestäjien toimesta kilpailutoimistosta tuloslaskennan valmistuttua piireittäin. Kilpailun tulokset julkaistaan niiden valmistuttua. Protestit Kilpailua koskevat protestit on jätettävä kirjallisena kilpailun johtajalle viimeistään 30 minuutin kuluessa viimeisen kilpailijan maaliin tulosta. Tuomarineuvosto käsittelee mahdolliset protestit ennen palkintojen jakoa. Protestimaksu on 50,00 euroa, joka palautetaan, mikäli protesti hyväksytään.
Palkintojen jako 9.3.2019 Pikakilpailun palkinnot jaetaan Joutsassa koulun (lukio) auditoriossa kilpailua seuraavana päivänä alkaen klo 14.30. Normaalikilpailun palkinnot jaetaan samassa paikassa klo 15.00 alkaen. Kilpailijan vastuu Kilpailija kilpailee omalla vastuullaan. Kilpailijoiden välinen yhteistyö on kilpailun aikana kielletty. HENKILÖKOHTAISET KILPAILUT Yleisohjeet Kilpailukeskuksissa on nähtävänä latukartat. Molempina kilpailupäivinä on käytössä lähtökynnys. Kilpailijoilta kielletty alue on merkitty tauluilla ja on myös nähtävillä kilpailualueella olevassa kartassa. Tehtävät on mitattu sääntöjen määräämällä tavalla ja laskettu uudella Mtaitoohjelmalla käyttäen sääntöjen mukaisia minimimittoja. Mittauskorkeuden lähtöpisteenä on käytetty puun syntypistettä. Tukkien minimirunko on havutukeilla D1,3 19 cm:n luokka ja koivulla 21 cm:n luokka. Puutavaralajien minimimitat ovat MÄT 43 dm x 15 cm, KUT 43 dm x 16 cm, KOT 31 x 18 cm ja kuitupuut 3 m x 7 cm kuoren päältä mitattuna. Kuolleita puita, leppää ja raitaa ei ole mitattu. Haapapuut on mitattu koivukuituna. Tehtävät on osoitettu tauluilla, jossa on tehtävän numero ja nimi. Ennakkovaroituskyltti TEHTÄVÄ 50 M. Tehtävät on rajattu maastoon linjakepein, joissa on keltainen ja sininen kuitunauha. Nurkissa on sininen ja kaksi keltaista kuitunauhaa. Kuitunauhojen lisäksi kulmakepeissä on oranssi maalimerkki. Puun pituus ja runkojen käyttö- ja tukkiosan puut ovat narulla rajatun alueen sisäpuolella, joissa roikkuu sinistä ja keltaista kuitunauhaa. Kynät ovat tehtävien jälkeen välittömässä läheisyydessä tehtävien puolella latua. Tehtävillä on valvojat. Kilpaladulla liikkuminen muutoin kuin oman suorituksen aikana on kielletty. Sääntöjä rikkoneen kilpailijan suoritus hylätään.
PIKAKILPAILU HARTOLA 8.3.2019 Suksien voitelu suoritetaan ulkona. Suksien testaus Liikuntamajan läheisyydessä. Peseytymistilat ovat samassa rakennuksessa. Opastus lähtöalueelle piha-alueelta. Rakennuksen pohjoispuolella on maali. Lähtökynnykselle on matkaa 600 m tietä pitkin kilpailukeskuksesta. Reitti on merkattu oranssilla nauhalla. Kilpailijoiden on varottava muuta liikennettä alueella. Lähtöalueella on muovipussit, joihin voi jättää ylimääräiset varusteet. Varustepussit kuljetetaan järjestäjien toimesta liikuntamajan parkkipaikalle. Hiihtomatka on 4,8 km, hiihtotapa on vapaa. Hiihdossa on käytettävä oikeanpuoleista reunaa. Reitillä on myös perinteisen latu. Risteyskohdat on merkitty nuoliopasteilla ja havuilla. Ladulla saattaa liikkua myös kuntohiihtäjiä, joita on varottava. Lähtöpaikan läheisyydessä on tien ylitys, jossa on noudatettava erityistä varovaisuutta. Reitti on koko matkaltaan hiihdettävissä kilpasauvoilla. Ihanneaika on yleisessä sarjassa 20.00 minuuttia. Kilpailija ympyröi oikeaksi katsomansa vastaukset kilpailukorttiin. Kilpailija saa käyttää omaa kynää vastauksen merkkaamiseen. Myös järjestäjien kynät ovat käytettävissä välittömästi kunkin tehtävän jälkeen. Tehtäväkortit luovutetaan välittömästi maaliin tulon jälkeen. Kilpailija ei saa käyttää kilpailussa mitään mittavälineitä (esim. sauvan käyttö mittausvälineenä on kielletty) eikä taulukoita. Lähtökynnys on ylitettävä viimeistään klo 15.30. Kilpailuissa käytetään järjestäjien kilpailunumeroita. Kilpailunumero tulee palauttaa kilpailukortin luovutuksen yhteydessä järjestäjille. Palauttamattomasta numerosta järjestäjät perivät 50,00 euroa. KILPAILUNUMERON TULEE OLLA NÄKYVILLÄ JA LUETTAVISSA KOKO KILPAILUN AJAN. PALKINTOJEN LAHJOITTAJAT Hartolan Apteekki Hyppänen Martti Koitin Pertunmaan Osuuspankki Meto Metsäalan asiantuntijat Metsä Pepe Metsä Pirkka Peltonen Ski Oy Rakennusliike Tauno Hilden Uittokalusto Oy Vastuu Kiitoksia palkintojen lahjoittajille ja tukimainoksien antajille. Tukijat ovat mahdollistaneet meille näiden kilpailujen järjestämisen.
Tehtäväjärjestys 1. (3) Runkoluku, kpl/ha 2. (5) Keskiläpimitta, cm 3. (4) Puuston ppa, m2/ha 4. (10) Rungon tukkiosa m3/r, HUOM! kaksi runkoa. 5. (7) Puuston runkotilavuus, m3/ha 6. (9) Kuitupuuta, m3/ha 7. (2) Puulaji %, mänty 8. (6) Puun pituus, m HUOM! kaksi runkoa. Lähdöstä ensimmäiselle tehtävälle on matkaa n. 700 m ja viimeiseltä tehtävältä maaliin n. 600 m. Puunkorjuu Metsäsuunnittelu Maanmuokkaus Lavettikuljetukset Traktorityöt Heinola Hartola Sysmä Asikkala Lahti Hollola Myllypolku 11, 19210 LUSI 040 0358 822 posti@koskenmyllynkorjuu.fi koskenmyllynkorjuu.fi
NORMAALIKILPAILU JOUTSA 9.3.2019 Suksien voitelu suoritetaan ulkona. Suksien testaus ja verryttely liikuntahallin lähellä urheilukentällä. Kilpailualueella olevan tunnelin toiselle puolelle ei saa mennä. Suihkutilat ovat käytössä Liikuntahallilla. Lähtö urheilukentän ja kilpailualueella sijaitsevan tunnelin takaa. Lähtökynnykselle on matkaa n. 500 metriä liikuntahallilta/urheilukentältä. Reitti on merkattu oranssinauhalla. Lähtöalueella on muovipussit, joihin voi jättää ylimääräiset varusteet. Varustepussit kuljetetaan järjestäjien toimesta kilpailukeskukseen. Lähtökynnys on ylitettävä viimeistään klo 10.35. Lähtöön on matkaa lähtökynnykseltä 100 metriä. Maali on urheilukentällä liikuntahallin edessä. Hiihtomatka on 9,5 kilometriä. Hiihtotapa on yleisessä sarjassa perinteinen, jota valvotaan. Taitosarjassa hiihtotapa on vapaa, jota ei valvota. Hiihdossa on käytettävä radan oikeaa puolta, koska osa reitistä hiihdetään vastakkaisiin suuntiin. Risteyskohdat on merkitty nuoliopasteilla ja havutuksella. Ladulla ei ole vaikeita laskuja eikä nousuja. Kaksi laskuista on kylläkin vauhdikkaita. Radalla on kaksi tienalitusputkea, jossa on noudatettava varovaisuutta. Ladulla saattaa liikkua myös kuntohiihtäjiä, joita on varottava. Reitti on hiihdettävissä lähes koko matkaltaan kilpasauvoilla. Ihanneaika on yleisessä sarjassa miehillä 36.00 minuuttia ja naisilla 45.00 minuuttia. Taitosarjassa tehtäväaika on miehillä 72.00 minuuttia ja naisilla 90.00 minuuttia, joihin lisätään mahdolliset ikähyvitykset. Kilpailija ympyröi oikeaksi katsomansa vastauksen kilpailukorttiin tehtävän jälkeen olevilla kynillä. Muilla kynillä tehtävät merkinnät hylätään. Omien kynien käyttö ei ole sallittua. Väärä vastaus poistetaan värittämällä koko ruutu. Tehtäväkortit luovutetaan järjestäjille välittömästi maaliin tulon jälkeen. Kilpailija ei saa käyttää relaskooppia lukuun ottamatta mitään muita mittavälineitä. Kännykkää ei saa pitää mukana kilpailun aikana. Taulukot ovat sallittuja. Kilpailussa käytetään järjestäjien kilpailunumeroita. Kilpailunumeroita ei tarvitse palauttaa järjestäjille. KILPAILUNUMERON TULEE OLLA NÄKYVILLÄ JA LUETTAVISSA KOKO KILPAILUN AJAN.
Tehtäväjärjestys 1. (11.) Runk. Käyttöosa, m3/r. Kolme runkoa 2. (3.) Runkoluku, kpl/ha 3. (2.) Puulaji-%, Männyn osuus 4. (5.) Keskiläpimitta, cm 5. (7.) Puuston runkotilavuus, m3/ha 6. (4.) Puuston ppa m2/ha 7. (9.) Kuitupuuta, m3/ha 8. (6.) Puun pituus, m Yksi runko Lähdöstä ensimmäiselle tehtävälle on matkaa n. 0,4 km ja viimeiseltä tehtävältä maaliin n. 1,3 km.
LÄHTÖLISTA PIKAKILPAILU HARTOLA PE 8.3.2019 alk. 15:00 0:20 Kilp. Kilpailijan nimi Piiri synt. Ikäpis lähtö- ihannenro vuosi teet aika aika 15:00 15:20 15:00 15:20 151 Mustonen Marko JYMY 1973 3 15:01 15:21 152 Hurri Seppo ESMU 1957 6 15:01 15:21 153 Martikainen Ari JYMY 1958 6 15:02 15:22 154 Höglund Risto ESMU 1955 8 15:02 15:22 155 Peltola Teuvo HUMU 1945 14 15:03 15:23 156 Hukka Jari ESMU 1959 6 15:03 15:23 157 Kantanen Kari JYMY 1957 6 15:04 15:24 158 Haverinen Antti ESMU 1963 5 15:04 15:24 159 Salonen Kauko JYMY 1949 12 15:05 15:25 160 Hyytiäinen Timo ESMU 1952 10 15:05 15:25 161 Kuitunen Mikko JYMY 1963 5 15:06 15:26 162 Heikkinen Mikko LAMA 1967 4 15:06 15:26 163 Vapaniemi Jukka-Pekka HUMU 1961 5 15:07 15:27 164 Höglund Henna ESMU 1987 8 15:07 15:27 165 Björkqvist Niklas JYMY 1967 4 15:08 15:28 166 Vitikainen Matti ESMU 1949 12 15:08 15:28 167 Poikonen Seppo JYMY 1949 12 15:09 15:29 168 Karhukorpi Keijo KPMU 1954 8 15:09 15:29 169 Saarinen Mikko JYMY 1944 16 15:10 15:30 170 Simola Harri KPMU 1967 4 15:10 15:30 171 Nygård Roger HUMU 1946 14 15:11 15:31 172 Åivo Ilpo KPMU 1949 12 15:11 15:31 173 Peurala Reino JYMY 1945 14 15:12 15:32 174 Wirkkala Satu KPMU 1970 11 15:12 15:32 175 Leppänen Urho JYMY 1941 18 15:13 15:33 176 Lauri Juhani KPMU 1961 5 15:13 15:33 177 Valtonen Pekka PKMU 1953 10 15:14 15:34 178 Kauppinen Petri KPMU 1962 5 15:14 15:34 179 Sivill Heikki JYMY 1946 14 15:15 15:35 180 Hietalahti Aapo KPMU 1940 18 15:15 15:35 181 Pollari Vilho JYMY 1942 16 15:16 15:36 182 Lambacka Juha KPMU 1958 6 15:16 15:36 183 Karlsson Rune HUMU 1941 18 15:17 15:37 184 Syrjälä Timo KPMU 1980 1 15:17 15:37 185 Vesterinen Paavo PIMU 1949 12 15:18 15:38 186 Aho Keijo KPMU 1955 8 15:18 15:38 187 Äijö Matti PIMU 1954 8 15:19 15:39
188 Pääkkö Hannu KPMU 1958 6 15:19 15:39 189 Bister Ilkka PIMU 1958 6 15:20 15:40 190 Niskanen Erkki KPMU 1947 14 15:20 15:40 191 Paronen Erkki PIMU 1937 20 15:21 15:41 192 Helin Leif HUMU 1945 14 15:21 15:41 193 Liljeroos Hannu PIMU 1949 12 15:22 15:42 194 Pääkkölä Kauko LAMU 1949 12 15:22 15:42 195 Koistinen Jukka PIMU 1960 5 15:23 15:43 196 Närhi Pekka LAMU 1963 5 15:23 15:43 197 Ahola Pentti PIMU 1949 12 15:24 15:44 198 Illikainen Jouko LAMU 1954 8 15:24 15:44 199 Ylitalo Antti PIMU 1942 16 15:25 15:45 200 Nurmio Mårten HUMU 1956 8 15:25 15:45 201 Kela Pentti KAIME 1948 12 15:26 15:46 202 Tepsa Antti LAMU 1960 5 15:26 15:46 203 Grannas Göran HUMU 1958 6 15:27 15:47 204 Kotiranta Jouni LAMU 1956 8 15:27 15:47 205 Lång Eero KAIME 1945 14 15:28 15:48 206 Neitola Mikko LAMU 1942 16 15:28 15:48 207 Piirainen Tapani KAIME 1953 10 15:29 15:49 208 Korhonen Veikko LAMU 1954 8 15:29 15:49 209 Puolanne Risto KAIME 1941 18 15:30 15:50 210 Sääskilahti Arto LAMU 1957 6 15:30 15:50 211 Taipalus Esko EPMU 1945 14 15:31 15:51 212 Kersilö Vilho LAMU 1947 14 15:31 15:51 213 Simosas OVE HUMU 1964 5 15:32 15:52 214 Lähdesmäki Veli-Matti EPMU 1960 5 15:32 15:52 215 Sipponen Markku LÄME 1952 10 15:33 15:53 216 Hakala Eino EPMU 1943 16 15:33 15:53 217 Joukas-Niemi Kirsi LÄME 1963 13 15:34 15:54 218 Metsäranta Erkki EPMU 1956 8 15:34 15:54 219 Laiho Kari LÄME 1963 5 15:35 15:55 220 Nisula Hannu EPMU 1950 12 15:35 15:55 221 Koskela Jarkko KYLE 1970 3 15:36 15:56 222 Yliaho Vesa EPMU 1974 3 15:36 15:56 223 Oinas Pentti KYLE 1945 14 15:37 15:57 224 Heikkinen Veikko PPMU 1945 14 15:37 15:57 225 Heikinheimo Matti HUMU 1942 16 15:38 15:58 226 Paloniemi Markku PPMU 1959 6 15:38 15:58 227 Suurpää Teijo KYLE 1962 5 15:39 15:59 228 Tapaninaho Kalevi PPMU 1947 14 15:39 15:59 229 Rissanen Juha KYLE 1961 5 15:40 16:00 230 Paukkeri Kari PPMU 1966 4 15:40 16:00 231 Nordell Fred HUMU 1968 5 15:41 16:01 232 Leinonen Tuomo PPMU 1950 12 15:41 16:01
233 Korhonen Urpo KYLE 1958 6 15:42 16:02 234 Juntunen Reijo PPMU 1963 5 15:42 16:02 235 Antikainen Eero KYLE 1952 10 15:43 16:03 236 Aalto Reijo PPMU 1957 6 15:43 16:03 237 Jääskeläinen Heino PKMU 1945 14 15:44 16:04 238 Haavisto Marko KUMU 1964 5 15:44 16:04 239 Heiskanen Viljo PKMU 1942 16 15:45 16:05 240 Vornanen Pekka KUMU 1958 6 15:45 16:05 241 Tanskanen Salla PKMU opisk 1996 8 15:46 16:06 242 Säisä Mauri KUMU 1955 8 15:46 16:06 243 Pölönen Pentti PKMU 1953 10 15:47 16:07 244 Huusko Martti KUMU 1953 10 15:47 16:07 245 Valtonen Raino PKMU 1958 6 15:48 16:08 246 Kankkunen Raimo KUMU 1964 5 15:48 16:08 247 Nalli Aimo JYMY 1942 16 15:49 16:09 248 Laitinen Juha KUMU 1961 5 15:49 16:09 249 Puustinen Timo PKMU 1955 8 15:50 16:10 250 Tuovinen Seppo KUMU 1943 16 15:50 16:10 251 Fagerholm Johny ÖSI 1966 4 15:51 16:11 252 Hänninen Kari KUMU 1950 12 15:51 16:11 253 Wiklund Tor-Björn ÖSI 1964 5 15:52 16:12 254 Minkkinen Pentti KUMU 1949 12 15:52 16:12 255 Sandvik Stig ÖSI 1948 12 15:53 16:13 256 Linjala Pekka KUMU 1954 8 15:53 16:13 257 Östman Lars-Erik ÖSI 1944 16 15:54 16:14 258 Thitz Eero KUMU 1965 4 15:54 16:14 259 Noponen Pekka JYMY 1963 5 15:55 16:15 260 Heikkinen Matti HUMU 1956 8 15:55 16:15 261 Tiusanen Hannu KUMU 1960 5 15:56 16:16 262 Linna Juha JYMY 1945 14 15:56 16:16 263 Taskinen Pekka KUMU 1939 18 15:57 16:17 264 Särkkä Urpo KYLE 1963 5 15:57 16:17 265 Uotila Antti PIMU 1958 6 15:58 16:18 266 Salonen Arto JYMY 1963 5 15:58 16:18 267 Hylkilä Ari KPMU 1984 1 15:59 16:19 268 Perunka Vesa LAMU 1966 4 15:59 16:19 269 Huotari Arto KAIME 1962 5 16:00 16:20 270 Borgman Stefan HUMU 1965 4 16:00 16:20 271 Reiman Jarmo LÄME 1965 4 16:01 16:21 272 Hirvikallio Petri KYLE 1984 1 16:01 16:21 273 Nynäs Henning ÖSI 1949 12 16:02 16:22 274 Hämäläinen Markku LAMA 1958 6 16:02 16:22 275 Tuikka Tapio KPMU 1966 4 16:03 16:23 276 Karjalainen Joonas LAMA 1985 16:03 16:23
Pysy ajan tasalla ja tilaa Metsälehden uutiskirje. Kerran kuussa uutiset artikkelit puunhintalaskuri metsänhoito blogit videot
LÄHTÖLISTA YLEINEN SARJA NORMAALIKILPAILU JOUTSA LA 9.3.2019 alk. 10:00 Nro Kilpailijan nimi Piiri Syntymä- Ikäpis- Lähtö- Ihannevuosi teet aika aika 1 Hirvikallio Petri KYLE 1984 1 10:01 10:37 2 Piirainen Tapani KAIME 1953 11 10:01 10:37 3 Karjalainen Joonas LAMA 1985 10:02 10:38 4 Hurri Seppo ESMU 1957 10 10:02 10:38 5 Martikainen Ari JYMY 1958 9 10:03 10:39 6 Linjala Pekka KUMU 1954 11 10:03 10:39 7 Thitz Eero KUMU 1965 7 10:04 10:40 8 Koskela Jarkko KYLE 1970 5 10:04 10:40 9 Bister Ilkka PIMU 1958 9 10:05 10:41 10 Leinonen Tuomo PPMU 1950 12 10:05 10:41 11 Jääskeläinen Heino PKMU 1945 14 10:06 10:42 12 Fagerhol Johnny ÖSI 1966 7 10:06 10:42 13 Grannas Göran HUMU 1958 9 10:07 10:43 14 Salonen Arto JYMY 1963 8 10:07 10:43 15 Antikainen Eero KYLE 1952 11 10:08 10:44 16 Aalto Reijo PPMU 1957 10 10:08 10:44 17 Uotila Antti PIMU 1958 9 10:09 10:45 18 Kankkunen Raimo KUMU 1964 7 10:09 10:45 19 Hämäläinen Markku LAMA 1958 9 10:10 10:46 20 Wiklund Tor-Björn ÖSI 1964 7 10:10 10:46 21 Höglund Risto ESMU 1955 10 10:11 10:47 22 Kantanen Kari JYMY 1957 10 10:11 10:47 23 Huotari Arto KAIME 1962 8 10:12 10:48 24 Pääkkölä Kauko LAMU 1949 12 10:12 10:48 25 Taipalus Esko EPMU 1945 14 10:13 10:49 26 Tepsa Antti LAMU 1960 9 10:13 10:49 27 Laiho Kari LÄME 1963 8 10:14 10:50 28 Hylkilä Ari KPMU 1984 1 10:14 10:50 29 Joukas-Niemi Kirsi LÄME 1963 8 10:15 11:00 30 Illikainen Jouko LAMU 1954 11 10:15 10:51 31 Lähdesmäki Veli-Matti EPMU 1960 9 10:16 10:52 32 Höglund Henna ESMU 1987 10:16 11:01 33 Juntunen Reijo PPMU 1963 8 10:17 10:53 Lähtölista jatkuu seuraavalla aukeamalla
34 Särkkä Urpo KYLE 1963 8 10:17 10:53 35 Borgman Stefan HUMU 1965 7 10:18 10:54 36 Valtonen Raino PKMU 1958 9 10:18 10:54 37 Rissanen Juha KYLE 1961 8 10:19 10:55 38 Tiusanen Hannu KUMU 1960 9 10:19 10:55 39 Säisä Mauri KUMU 1955 10 10:20 10:56 40 Vornanen Pekka KUMU 1958 9 10:20 10:56 41 Åivo Ilpo KPMU 1949 12 10:21 10:57 42 Pölönen Pentti PKMU 1953 11 10:21 10:57 43 Kauppinen Petri KPMU 1962 8 10:22 10:58 44 Mustonen Marko JYMY 1973 4 10:22 10:58 45 Hukka Jari ESMU 1959 9 10:23 10:59 46 Simosas Ove HUMU 1964 7 10:23 10:59 47 Vesterinen Paavo PIMU 1949 12 10:24 11:00 48 Närhi Pekka LAMU 1963 8 10:24 11:00 49 Noponen Pekka JYMY 1963 8 10:25 11:01 50 Salonen Kauko JYMY 1949 12 10:25 11:01 51 Perunka Vesa LAMU 1966 7 10:26 11:02 52 Äijö Matti PIMU 1954 11 10:26 11:02 53 Vapaniemi Jukka-Pekka HUMU 1961 8 10:27 11:03 54 Björkqvist Niklas JYMY 1967 6 10:27 11:03 55 Haverinen Antti ESMU 1963 8 10:28 11:04 56 Minkkinen Pentti KUMU 1949 12 10:28 11:04 57 Hyytiäinen Timo ESMU 1952 11 10:29 11:05 58 Laitinen Juha KUMU 1961 8 10:29 11:05 59 Kuitunen Mikko JYMY 1963 8 10:30 11:06 Linnuista metsot ovat lisääntyneet viime vuosina. Niitä näkee useammin kuin 20 vuotta sitten.
LÄHTÖLISTA TAITOSARJA NORMAALIKILPAILU JOUTSA LA 9.3.2019 alk. 10:30 Nro Kilpailijan nimi Piiri Syntymä- Lisä- Lähtö- Hiihto- Loppuvuosi aika aika aika aika 61 Heiskanen Teijo LAMA 1975 10:31 1:12 11:43 62 Östman Lars-Erik ÖSI 1944 0:25 10:31 1:12 12:08 63 Jalonen Teuvo KAIME 1944 0:25 10:32 1:12 12:09 64 Taipalinen Mikko KYLE 1936 0:33 10:32 1:12 12:17 65 Hietalahti Aapo KPMU 1940 0:29 10:33 1:12 12:14 66 Takala Tapani LÄME 1947 0:22 10:33 1:12 12:07 67 Hakala Eino EPMU 1943 0:26 10:34 1:12 12:12 68 Paukkeri Kari PPMU 1966 0:03 10:34 1:12 11:49 69 Heiskanen Viljo PKMU 1942 0:27 10:35 1:12 12:14 70 Oinas Pentti KYLE 1945 0:24 10:35 1:12 12:11 71 Kotiranta Jouni LAMU 1956 0:13 10:36 1:12 12:01 72 Paronen Erkki PIMU 1937 0:32 10:36 1:12 12:20 73 Nygård Roger HUMU 1946 0:23 10:37 1:12 12:12 74 Peltola Teuvo HUMU 1945 0:24 10:37 1:12 12:13 75 Vitikainen Matti ESMU 1949 0:20 10:38 1:12 12:10 76 Haavisto Marko KUMU 1964 0:05 10:38 1:12 11:55 77 Ahola Tarmo JYMY 1934 0:35 10:39 1:12 12:26 78 Rissanen Pirjo JYMY 1957 0:12 10:39 1:30 12:21 79 Tuovinen Seppo KUMU 1943 0:26 10:40 1:12 12:18 80 Keronen Esko ESMU 1951 0:18 10:40 1:12 12:10 81 Furu Göran HUMU 1938 0:31 10:41 1:12 12:24 82 Ylitalo Antti PIMU 1942 0:27 10:41 1:12 12:20 83 Kersilö Vilho LAMU 1947 0:22 10:42 1:12 12:16 84 Puustinen Timo PKMU 1955 0:14 10:42 1:12 12:08 85 Hinkula Väinö PPMU 1945 0:24 10:43 1:12 12:19 86 Mäki-Torkko Kalervo EPMU 1946 0:23 10:43 1:12 12:18 87 Reiman Jarmo LÄME 1965 0:04 10:44 1:12 12:00 88 Tuikka Tapio KPMU 1966 0:03 10:44 1:12 11:59 89 Wirkkala Satu KPMU 1970 10:45 1:30 12:15 90 Puolanne Risto KAIME 1941 0:28 10:45 1:12 12:25 91 Kela Pentti KAIME 1948 0:21 10:46 1:12 12:19 92 Nynäs Henning ÖSI 1949 0:20 10:46 1:12 12:18 93 Neitola Mikko LAMU 1942 0:27 10:47 1:12 12:26 94 Liljeroos Hannu PIMU 1949 0:20 10:47 1:12 12:19 95 Pollari Vilho JYMY 1942 0:27 10:48 1:12 12:27 96 Poikonen Seppo JYMY 1949 0:20 10:48 1:12 12:20 97 Halttunen Toivo KUMU 1945 0:24 10:49 1:12 12:25 98 Alho Antti HUMU 1987 10:49 1:12 12:01
99 Kemppainen Harri KAIME 1962 0:07 10:50 1:12 12:09 100 Harju Rauno KPMU 1942 0:27 10:50 1:12 12:29 101 Sipponen Markku LÄME 1952 0:17 10:51 1:12 12:20 102 Pietari Paavo EPMU 1944 0:25 10:51 1:12 12:28 103 Heikkinen Veikko PPMU 1945 0:24 10:52 1:12 12:28 104 Valtonen Pekka PKMU 1953 0:16 10:52 1:12 12:20 105 Tanskanen Salla PKMU 1996 10:53 1:30 12:23 106 Tapaninaho Kalevi PPMU 1947 0:22 10:53 1:12 12:27 107 Metsäranta Erkki EPMU 1956 0:13 10:54 1:12 12:19 108 Pääkkö Hannu KPMU 1958 0:11 10:54 1:12 12:17 109 Karhukorpi Keijo KPMU 1954 0:15 10:55 1:12 12:22 110 Seilonen Reino KAIME 1943 0:26 10:55 1:12 12:33 111 Helin Leif HUMU 1945 0:24 10:56 1:12 12:32 112 Heikkinen Matti HUMU 1956 0:13 10:56 1:12 12:21 113 Huusko Martti KUMU 1953 0:16 10:57 1:12 12:25 114 Sivill Heikki JYMY 1946 0:23 10:57 1:12 12:32 115 Sääskilahti Arto LAMU 1957 0:12 10:58 1:12 12:22 116 Ahola Pentti PIMU 1949 0:20 10:58 1:12 12:30 117 Sandvik Stig ÖSI 1948 0:21 10:59 1:12 12:32 118 Liimatainen Pekka JYMY 1947 0:22 10:59 1:12 12:33 119 Nalli Aimo JYMY 1942 0:27 11:00 1:12 12:39 120 Nordell Fred HUMU 1968 0:01 11:00 1:12 12:13 121 Leppänen Urho JYMY 1941 0:28 11:01 1:12 12:41 122 Koistinen Jukka PIMU 1960 0:09 11:01 1:12 12:22 123 Karlsson Rune HUMU 1941 0:28 11:02 1:12 12:42 124 Tirkkonen Antti KUMU 1943 0:26 11:02 1:12 12:40 125 Kariluoto Ensio KAIME 1945 0:24 11:03 1:12 12:39 126 Simola Harri KPMU 1967 0:02 11:03 1:12 12:17 127 Niskanen Erkki KPMU 1947 0:22 11:04 1:12 12:38 128 Paloniemi Markku PPMU 1959 0:10 11:04 1:12 12:26 129 Nisula Hannu EPMU 1950 0:19 11:05 1:12 12:36 130 Lauri Juhani KPMU 1961 0:08 11:05 1:12 12:25 131 Lång Eero KAIME 1945 0:24 11:06 1:12 12:42 132 Taskinen Pekka KUMU 1939 0:30 11:06 1:12 12:48 133 Nurmio Mårten HUMU 1956 0:13 11:07 1:12 12:32 134 Saarinen Mikko JYMY 1944 0:25 11:07 1:12 12:44 135 Korhonen Veikko LAMU 1954 0:15 11:08 1:12 12:35 136 Linna Juha JYMY 1945 0:24 11:08 1:12 12:44 137 Heikinheimo Matti HUMU 1942 0:27 11:09 1:12 12:48 138 Hänninen Kari KUMU 1950 0:19 11:09 1:12 12:40 139 Aho Keijo KPMU 1955 0:14 11:10 1:12 12:36 140 Yliaho Vesa EPMU 1974 11:10 1:12 12:22 141 Syrjälä Timo KPMU 1980 11:11 1:12 12:23 142 Peurala Reino JYMY 1945 0:24 11:11 1:12 12:47 143 Lambacka Juha KPMU 1958 0:11 11:12 1:12 12:35
MUISTIINPANOJA
TUTUSTU ETUIHIN JA RYHDY KUMPPANIKSI www.upmmetsa.fi/bonustapuukaupasta