KEVÄÄN JA KESÄN 4H-TAPAHTUMIA JÄSENTIEDOTE 2/2012 27.3.2012 1 DOGSITTER-KURSSI HANKASALMELLA 19.4.2012 ALKAEN Hankasalmen 4H-yhdistys järjestää dogsitter-koulutuksen 19.4. klo 17 alkaen. Koulutuksen kesto on noin 20 tuntia ja alustavat koulutuspäivät ovat 19.4, 26.4, 3.5, 10.5 ja mahdollisesti 19.5. Koulutuksen jälkeen on mahdollista työskennellä dogsitterinä 4H:n työpalvelussa. Koulutuksen hinta 4H:n jäsenille on 30 ja muille 60. Kurssi pidetään pääsääntöisesti Hankasalmen monitoimitalon yläkerrassa. Ilmoittaudu toimistolle mahdollisimman pian. Kurssille järjestetään yhteiskyyti. ETSI SUURIN MUURAHAISPESÄ -KILPAILU 1.5. - 31.8.2012 Kilpailuaika: 1.5. 31.8.2012 Kesällä on aika liikkua luonnossa ja tutkailla ympäristöään. Muurahaispesäkilpailun tavoitteena on rohkaista 4H-laisia kulkemaan luonnossa ja tutustumaan lähimetsään, yksin tai aikuisen kanssa. Muistathan metsässä kulkiessasi pitää huolen siitä, että tiedät, missä olet ja osaat lähteä oikeaan suuntaan takaisin. Luonto pitää myös jättää samaan kuntoon kuin se oli ennen sinua, eli älä jätä omia roskiasi luontoon. Sarjat: 6 12-vuotiaat, 13-vuotiaat ja vanhemmat Tee näin: 1. Etsi erilaisia muurahaiskekoja ja valitse niistä suurin. 2. Ota keosta kuva kameralla. 3. Laita kepit pystyyn keon molemmin puolin leveimmälle kohdalle. 4. Mittaa keon korkeus ja leveys. 5. Kirjoita muistiin, millaisesta paikasta keon löysit ja minkä puun juurella keko oli. 6. Kirjaa mitat ylös kilpailukorttiin, liitä mukaan myös valokuva. (Jos sinulla ei ole tulostinta, valokuvan keosta voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen jaana.lauttaanaho@pieksamaenseudun4h.fi) Kilpailukortin saat kerhonohjaajaltasi tai nettisivulta tulostamalla. Lisätiedot puh. 0400 208 973 PIHATAITAJAKURSSI 4. - 5.5.2012 NAARAJÄRVELLÄ Pihataitajakoulutus pidetään 4.5.2012 klo 17-20 ja 5.5.2012 klo 9.00-16.00 Kanttilassa. Kurssimaksu 15 sis. opetus, kahvi ja kurssitodistus. Koulutuksen jälkeen mahdollista tehdä pihapalvelutöitä 4Htyöpalvelussa. Sitovat ilmoittautumiset 20.4.2012 mennessä p.0400-2089783 tai sähköpostilla.
RUISLEIVÄN VALMISTUSKURSSI 5.5.2012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 27.3.2012 2 Ruisleivän valmistuskurssi järjestetään la 5.5.2012 Etelä-Savon ammattiopistolla, Kuusitie 41, Pieksämäki. Kurssille voivat osallistua 4Hnuoret ja vanhemmat, joita kiinnostaa ruisleivän valmistus. Kurssin järjestää Pieksämäen Seudun Maa- ja Kotitalousnaiset. Kurssimaksu ei ole vielä tiedossa. Kurssi-ilmoittautumiset 20.4.2012 mennessä. p.0400-208973 AKKUJEN JA METALLINKERÄYS 15. - 27.5.2012 Pieksämäen seudun 4H-yhdistys järjestää Pieksämäen kaupungin alueella akkujen ja metalliromun keräyksen. Keräykseen kelpaa kaikki sekalainen metalliromu ja akut, joita kotitalouksilla ja maatiloilla syntyy. Talteen saatu metalliromu käytetään raaka-aineena suomalaisessa terästeollisuudessa. Samalla voi osallistua 4H-nuorten toiminnan tukemiseen. Keräyksestä koituva hyöty jää suoraan omalle paikkakunnalle, sillä metalliromun myynnistä saadut varat ohjataan paikalliseen 4Hnuorisotoimintaan haja-asutusalueella ja taajamissa. Keräykseen otetaan vastaan kaikenlaista metalliromua, liesiä, pesukoneita ja akkuja akkuastiaan, Keräykseen ei saa tuoda autonromuja, jääkaappeja, pakastimia, renkaita ja ongelmajätteitä. Keräys toteutetaan 15. 27.5.2012 välisenä aikana. Metalliromujen ja akkujen vastaanottopisteet ovat rajatuilla alueilla. Varastopisteet löytyvät osoitteesta www. pieksamaenseudun4h.fi huhtikuun lopussa. Keräys toteutetaan yhteistyössä Stena Recyclingin kanssa. LANNOITESÄKKIKERÄYS 15.5. - 15.7.2012 Lannoitesäkkikeräys järjestetään 15.5. - 15.7.2012. Lannoitesäkkejä voi tuoda keräykseen niputettuna: -Jäppilässä Valtatie 23. varrelle Matkusmäentien soramontulle (Pieksämäen ja Joroisten rajalla). -Pieksämäellä Etelä-Niskamäentien varrelle, sähkölinjan reunaan. -Virtasalmella, Virtasalmen Biojätealueelle Virastotien ja Virtakujan risteykseen, rajatulle alueelle. Lannoitesäkeistä maksetaan 4H-nuorille tai kerholle keräyspalkkio. Suursäkkien, lavahuppujen ja piensäkkien niputusohjeet löytyvät nettisivuiltamme www.pieksamaenseudun4h.fi -toimintalannoitesäkkikeräys. Keräyksen järjestävät yhteistyössä Pieksämäen seudun 4Hyhdistys, Yara Suomi Oy ja Suomen 4H-liitto.
27.3.2012 3 HEPPATAITURIKILPAILUT 17.5.2012, PÄIVIN TALLILLA MÄNTYHARJULLA Kilpailuun kuuluu teoriakoe ja käytännön koe. Kilpailusarjoja on kolme: 6-9 vuotiaat,10-12-vuotiaat, 13-16-vuotiaat, 17-28- vuotiaat. Mini-, perus-, hevostaito-, hoito I ja hoito 2 -merkit. Kilpailumateriaalia saatavana 4H-yhdistyksestä. Ilmoittaudu koulutukseen 7.5.2012 mennessä p.0400-208973. Kilpailuun järjestetään yhteiskyyti. KOKO PERHEEN KEVÄT KANTRI -TAPAHTUMA 26.5.2012 MIKKELISSÄ OTAVAN KOULUTILALLA Puutarha avoinna, koulutilan eläimiin voi tutustua, kolmen piirin mestaruuskilpailut, metsänomistajien metsätaitokilpailut sekä muuta oheisohjelmaa. Alla tapahtumassa pidettävistä kisoista lisätietoa, kilpailuihin ilmoittautuminen päättyy 7.5.2012. LUONTOPOLKUKILPAILU 26.5.2012 MIKKELI OTAVAN KOULUTILA 4H-luontopolulla opit paljon luonnosta ja luonnossa liikkumisesta. Tutustut jokamiehen oikeuksiin ja muihin retkeilyyn liittyviin asioihin. Opit mittaamaan puun pituuden ja arvioimaan puun ikää sekä tunnistamaan metsän kasveja ja eläimiä. Pääset itse tekemään ja kokemaan kivoja asioita. Kilpailu on tarkoitettu 6-12-vuotiaille. Tehtävissä apunasi toimii 4H-luontopolkuopas, jonka saat 4Hyhdistykseltä. Voit harjoitella luontopolkutehtäviä myös virtuaalisen luontopolun avulla (http://www.4h.fi/4hjarjesto/toiminnan_painopisteet/metsa_ja_luonto/luontopolku/). Kilpailuun osallistumisesta lisätietoa 4H-yhdistyksestä. METSÄTAITOKILPAILUT 26.5.2012 MIKKELI, OTAVAN KOULUTILA Sarjat 13-14-vuotiaat, 15-17-vuotiaat, 18-28-vuotiaat. Apuna tehtävien tekemisessä on 4H-metsätaito-opas. Tutustu myös virtuaaliseen metsätaitorataan(http://www.4h.fi/4hjarjestotoiminnan_painopisteet/metsa_ja_luonto/virtuaalinen_ metsataitorata/). MÖNKIJÄCUP 26.5.2012 MIKKELI, OTAVAN KOULUTILA Mönkijäcup:issa harjoitellaan mönkijän turvalliseen käyttöön liittyviä taitoja ja tietoja. Kilpailu jakaantuu kahteen osasuoritukseen, teoriaosuuteen ja taitoajorataan. Teoriaosuudessa kilpailijoiden tulee vastata liikennesääntöihin ja liikennekäyttäytymiseen liittyviin kysymyksiin. Taitoajorata pitää sisällään muun muassa pujottelua, rinteessä ajoa ja tarkkuusajoa. Kilpailu on tarkoitettu 13-16-vuotiaille.
27.3.2012 4 TRAKTORICUP 26.5.2012 MIKKELI, OTAVAN KOULUTI LA Kilpailu jakaantuu neljään osasuoritukseen, joita ovat teoriakysymykset, taitoajo traktorilla ja peräkärryllä sekä hydrauliikkahallinteisen työkoneen kiinnitys- ja käyttötehtävät. Sarjat: 12-15- vuotiaat, 15-23-vuotiaat. Kaikkiin kilpailuihin ilmoittautuminen 7.5.2012 mennessä p. 0400 208 973 tai sähköpostilla. OSAAVA KERHONOHJAAJA -LEIRI 5. - 6.6.2012 LAMMINMÄESSÄ Osaava kerhonohjaaja leiri pidetään Lamminmäen metsästysmajalla 5. - 6.6. Kurssi on tarkoitettu ohjaajana toimiville tai ohjaajaksi aikoville nuorille. Jatkokoulutus on elokuussa 2012. Kurssimaksu 15 sis. opetuksen, ruokailun, tarvikkeet, majoituksen ja materiaalit. Koulutukseen ilmoittautuminen 18.5.2012 mennessä p.0400 208 973 tai sähköpostilla. PERHERETKI 18.6.2012 HELSINKIIN LINNANMÄKI/KORKEASAARI JA FAZER MAKEISET -TEHDAS Perheretki järjestetään 18.6.2012 Helsinkiin. Tutustutaan Fazer makeisten yhtiöön, tehtaalla voi maistella uutuustuotteita. Tehtaan myymälässä on jokaisella mahdollisuus ostaa kotiin viemisiä. Iltapäivällä on aikaa Linnanmäellä klo 12.30-18.00 tai vaihtoehtoisesti Korkeasaaressa. Linnanmäen huvipuistoalueelle on vapaa pääsy, jokainen ostaa itse rannekkeensa. Korkeasaaren sisäänpääsy 20 /aikuiset, opiskelijat ja lapset 7. Retken hinta Pieksämäen seudun 4H-yhdistyksen jäsenille 20 /hlö sis. edestakainen kuljetus Pieksämäki-Naarajärvi-Helsinki ja tutustuminen Fazer makeisiin. Sitovat ilmoittautumiset 23.5.2012 mennessä p. 0400 208 973 tai nettisivujen ilmoittautumislomakkeella. KERHONOHJAAJIEN IDEAPÄIVÄ 18. - 19.8.2012 SOTKAMOSSA Kerhonohjaajien ideapäivä pidetään 18. - 19.8.2012 Sotkamossa yhteistyössä Sotkamon 4H-yhdistyksen kanssa. Kerhonohjaaja tai apuohjaaja, ilmoittele pääsetkö lähtemään koulutukseen 31.5.2012 mennessä. OUR EARTH HOUR -HANKE JA KANSAINVÄLISET LEIRIT KESÄLLÄ 2012 Pieksämäen seudun 4H-yhdistys on mukana kansainvälisessä Our Earth Hour -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on muun muassa eteläsavolaisten nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistäminen. Pieksämäen ja Mäntyharjun 4H-yhdistykset sekä nuorisotoimet järjestävät hankkeen tiimoilta työleirin heinäkuussa 10. - 17.7. Nikkarilassa. Osan leiriläisistä kanssa lähdetään
27.3.2012 5 elokuussa 4. - 11.8. vastavierailulle leirille Pohjois-Ranskaan. Leirit on tarkoitettu yli 15-vuotiaille. Ilmoittautumislomakkeita jaossa Earth Hour -tapahtumassa lauantaina 31.3. Cafe76sadassa. Samalla voi kysellä leireistä lisää ja osallistua muuhun kahvilan ohjelmaan. Jos et pääse paikan päälle, ilmoittautumislomakkeita voi kysellä itselleen myös sähköisesti. Lisätiedot ja muut kyselyt Paulalta: paula.manninen@pieksamaenseudun4h.fi tai 040 732 1060. Facebookiin perustettu ryhmä nimeltä Earth Hour Etelä-Savossa, käy tykkäämässä niin pysyt mukana menossa. JÄSENHANKINTAKAMPANJA SYKSYLLÄ Pieksämäen seudun 4H-yhdistys palkitsee eniten uusia jäseniä hankkineet. Jäsenhankintakampanja järjestetään syksyllä, 1.8. - 31.12.2012. Kampanjasta myöhemmin lisää nettisivuillamme ja seuraavassa jäsenkirjeessä. PALAUTTEEN KERÄÄMINEN Pieksämäen seudun 4H-yhdistys kerää palautetta kerhotoiminnasta. Palautetta kerätään kerholaisilta, vanhemmilta ja kerhonohjaajilta. Palautteen antaminen on tärkeää, jotta kerhotoimintaa voidaan kehittää paremmin toiveita vastaavaksi. Jos perheessänne on 4H-kerholaisia, palauttakaa oheiset lomakkeet kerhonohjaajalle viimeistään kevään viimeiseen kerhokertaan. Kerhonohjaajille lähetämme lomakkeen sähköisesti. Lomakkeet käsitellään nimettöminä. Kiitos vastauksistanne! SEURAAVA JÄSENTIEDOTE Jäsentiedote hakee muotoaan. Seuraavan jäsentiedotteen laitamme sähköisesti uuden tilastointiohjelman avulla. Rekisterissämme olevat sähköpostiosoitteet voivat olla vanhentuneet. Seuraavaa jäsentiedotetta varten tarvitsisimme toimivan sähköpostiosoitteen, johon lähettää viesti. Laitamme viestin talouskohtaisesti, joten yksi toimiva sähköpostiosoite jäsenperhettä kohti riittää. Ilmoita osoitteesi toimistolle osoitteeseen 4hyhdistys@pieksamaenseudun4h.fi. Jäsentiedotteen voi lukea myös nettisivujemme kautta. PILKE-LEHDEN LÄHETYKSESSÄ ONGELMIA Suomen 4H-liitto on siirtynyt uuteen jäsenrekisteriohjelmaan nimeltä Ankkuri. Vanhat jäsentiedot on siirretty automaattisesti uuteen ohjelmaan, mutta siirrossa on ollut ongelmia varsinkin Pilke-lehtien tilaustietojen osalta. Jos siis olet maksanut jäsenmaksun ennen maaliskuun puoltaväliä etkä ole saanut tänä vuonna lehteä tai et saa maaliskuun lopun lehteä, ota yhteyttä toimistolle sähköpostitse. Pahoittelemme tapahtunutta. PIEKSÄMÄEN SEUDUN 4H-YHDISTYS NETISSÄ Muista käydä tykkäämässä Facebook-sivustamme jos et jo ole, niin pysyt menossa mukana! Samoin on hyvä käydä välillä vilkuilemassa nettisivujamme osoitteessa www.pieksamaenseudun4h.fi.