Tipsit 0-vuotis Juhlaravit Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska)
Tipsit 0-vuotis Juhlaravit Lähtö 1 A),1 / B),,,,, / C), FO LOVER voitti molemmat nuoret radalle lähtönsä niin hienolla tyylillä, että -vuotias Love Youn poika on heti selvä suosikki. Myös vuotta vanhempi 1 GINGER HALM erottuu loistopaikaltaan jonkin verran muusta porukasta. Tamma jätti Vermon koelähdön kakkossijassaan itsestään ihan mukavan vaikutelman. Päätöspuolikas sujui 1,-vauhdilla. Uransa aloittavat WESTCOAST DEIMOS ja ANDY VELVET sekä tauolta palaava ja Suomessa debytoiva EPLODING ANNA ovat tähän paikkaan vaikeita arvioitavia. Kaikki ovat hyväsukuisia ja tulevat osaavista käsistä, joten esittelyn jälkeisiä pruuveja kannattaa seurata tarkasti. DEVIL STEP ei ole lahjoiltaan edellisten veroinen, mutta muita paljon suurempi kilpailurutiini sekä tasainen starttitahti antavat ennätyskuntoiselle ruunalle mahdollisuuden otella totosijoistakin. Lähtö A),,,, / B) 1, / C) Vaikea montélähtö, vaikkei osallistujia ole kuin kahdeksan. HELMEN VILI ei ole esittänyt viime starteissa parasta osaamistaan, mutta vauhdikkaan ruunan montéstatistiikka on mainio. Viime vuoden yhdeksän kilpailua toivat kolme voittoa sekä kaksi kakkossijaa. SM-finaalissa Helmen Vili sijoittui neljänneksi. NEITI HURMOS on mielenkiintoinen montédebytantti. Kyseessä on vauhdikas tamma, jonka kilpailuhuumorissa on ollut puutteita. Alla oleva voitto kielii kuitenkin hyvästä vireestä, ja Jenni Kaija on tavannut menestyä montélähdöissä hevosella kuin hevosella. ROJALI ei ollut kauden avauksessa kolmossijasta huolimatta parhaimmillaan. Hyvänä ollessaan ruuna on tässä ravia polkiessaan vaarallinen. Marraskuisessa Turun nelossijassaan Rojali kulki lähtölaukkansa jälkeen viimeiset 0 metriä,0-vauhtia. TEJAS ei ole ollut viime aikoina parhaimmillaan, mutta montelähdöissä varsinkin kaikkein kovimpien tykkien puuttuessa ruuna on aina huomion arvoinen. Myös AIKA KIHO on hyvä montéhevonen. Nykyvire on kuitenkin iso arvoitus. Lähtö A) / B),,,,1,,,,11 / C) CALLELA EINSTEIN on aloittanut uransa mainiosti, vaikkei vielä selvästikään ota hommaa tosissaan. Kapasiteetti sekä fyysinen vire riittävät kyllä tämän lähdön voittoon. HOCUSPOCUS AVENGER aloittaa haastajien ryhmän huonosta lähtöpaikasta huolimatta. Se oli kauden avauksessaan Kuopiossa. ulkoa kelpo kakkonen vain Conchitalle häviten. SPLENDID JUSTINE on tasaisen varma suorittaja ja ottelee taas juoksun onnistuessa tiukasti totosijoista. AMERICAN DREAM on antanut ymmärtää, että resursseja olisi vielä nähtyä parempaankin. Tamma on ilman muuta yksi pelihevosista. Peleissä on syytä huomioida myös loistopaikoilta matkaan kiihdyttävät BLACK BREGO ja 1 CALLELA DON JUAN, jotka molemmat ovat nopeita avaajia. Black Brego tuli viimeksi Vermossa. sisältä juosten maaliin. Callela Don Juan on ottanut kauden kaikki kolme totosijaansa johtavan takaa. Lähtö Toto-1 A),,, / B),1,,,,,11,1 / C) - Kaikin puolin mielenkiintoinen lähtö, missä mukana ei ole yhtään täyttä statistia. DANCINGINTHEDARK saa niukan ykkösvihjeen. Se ei vielä Porin kauden avauksessaan. radalta ilman selkää mitenkään loistanut, muttei missään tapauksessa ollut huonokaan. Kilpailuvire tähän lähtöön on vähän arvoitus, mutta mikäli lahjakas -vuotias otti startin oikealla tavalla, olisi se mielipaikaltaan keulasta vaikea ohitettava. UCCIO eteni Porissa johtopaikalle 00 juostuna ja voitti hallitusti. Eiköhän Uccio jatka edelleen nousuvireessäkin, joten juoksun onnistuessa ruunalla on taas hyvät voittosaumat. Tässä on kuitenkin konkreettinen riski jäädä johtavan rinnalle, mistä ei olisi helppo voittaa. T.M. CHAGALL ei ole menestynyt viime starteissaan, mutta vire ei ole silti kääntynyt laskuun juoksut vain eivät ole onnistuneet yhtään. Viimeksi Porissakin T.M. Chagall kiri joukon hänniltä toivottomista asemista pontevasti. Mikäli eturivin hevosten paikkojen haku kestää turhan kauan, on T.M. Chagall suosikki tämän lähdön voittajaksi. Myös BOMBARD kuuluu mukaan A-ryhmään, koska ruuna saanee unelmajuoksun. Nopea ruuna napannee ensimmäiset keulat, minkä jälkeen tyytyy suurella todennäköisyydellä johtavan selkään. NEWS POINT aloittaa B-kategorian. Kouvolan voitto 00 metrin kirillä. ulkoa tuli tämänkertaista helpommasta lähdöstä, mutta vastaavasti kolmosradalta voi saada hyvän juoksun kärjen tuntumassa. 1 NEW GROVE SAFIRin kohdalla todennäköisin juoksupaikka on. sisällä. Vastus on laadukas, mutta myös New Grove Safir on kelpo vireessä. HOPE S HUNTER oli jo viimeksi merkittävästi parempi kuin kauden avauksessaan. Varsinkin tältä lähtöpaikalta ori jää kuitenkin vielä lähtökohtaisesti vain haastajaksi. BEWITCH BOY on ihan mukavassa vireessä, mutta aika tarkan juoksun hevonen. Sekin mahtuu kuitenkin suureen Toto-systeemiin. Lähtö Toto- A) 1,, / B),,, / C) - Tapio Mäki-Tulokkaan tallista käsin kuntonsa uudelleen löytänyt 1 STAR MARTINI on lähdön suosikki, mutta koska BRET BOKO on kuitenkin todennäköinen keulahevonen, mahtuvat molemmat edellä mainitut jo mukaan pieneen Toto- systeemiinkin. GOOD DYNAMITE on sitten lähdön kolmas realistinen voitontavoittelija, mutta edellisiä vastaan lähtökohtaisesti kuitenkin vain hyvä haastaja. Viimeistä kauttaan kilpailevat 1-vuotiaat konkarit MAGNAT, FIERY SID, RAINBOW ZET ja I WON T DANCE ovat kaikki tehneet erittäin kunnioitettavan uran, mutta jokaisen jo jäähdyttelyasteella olevan menijän kohdalla tämän lähdön voitto tulisi kuitenkin yllätyksenä.
Tipsit 0-vuotis Juhlaravit Lähtö Toto-, PD-1 A) / B),,11,,,, / C) 1,1 Turun Toto-finaalikierroksella loppusuoralla taistelussa kolmossijasta laukannut ERNA S KING voitti viimeksi Porissa johtopaikalta hallitusti. Keulavoitto on erittäin lähellä nytkin. Mikäli avauspuolikas jostain syystä venyisi yllättäen ylipitkäksi, saisi WESTCOAST HUEY mahdollisuutensa uran avausvoittoon. Takarivin lähtöpaikka ei toki lähtökohtaisesti ole nopealle avaajalle sekä aika tarkan juoksun hevoselle omiaan, mutta on paikka sentään kohtuullinen. Muutenkin Westcoast Huey on mennyt kilpailujen myötä eteenpäin, ja kauden avauskilpailukin sujui oikein positiivisissa merkeissä. Ori haastoi Seinäjoella. sisältä keulasta voittaneen Fast Timen muiden pudotessa 1-kyytisellä päätöspuolikkaalla taustalle. STAR CAT hakee paikkaa johtavan takana. Vaikka Star Cat joutui tyytymään Seinäjoen Kyvyt Esiin lähdössä kuudenteen sijaan 00 metrin kirillä. ulkoa, ei suoritus ollut yhtään menestysstartteja huonompi. 11 GIRL ON FIRE on menestynyt viime aikoina vaihtelevasti. Forssan voittojuoksun perusteella vire on kuitenkin kelpo tasolla. MR POINT suorittaa hyväksyttävästi vailla suurempaa loistoa. Lähtö Toto-, PD-, Troikka A) 1 / B),,,,,,11,1, / C), 1 CELEBRATION SONG kilpailee loistoiskussa, ja sen molemmat alla olevat Porin keulavoitot ovat tulleet helppoon tyyliin. Kummallakaan kerralla Celebration Song ei tosin ole ottanut ensimmäisiä keuloja, vaan on hakenut paikkansa myöhemmin avauspuolikkaalla. Celebration Song ei ole mikään katapulttiavaaja, mutta yleistä mainettaan nopeampi avaaja kuitenkin. Askelten osuessa lankulle keulapaikan puolustaminen ykkösradalta voi hyvinkin onnistua, ja varsinkin silloin tappiota olisi vaikea kuvitella. Vaikka Celebration Song johtopaikan alussa menettäisikin, olisi se silti vahva voittajaehdokas. Pussiin jäämisen riski on häviävän pieni. RANCH MOVIE STAR on ideanosto rankingin kakkoseksi sillä ajatuksella, että Celebration Song onnistuu pitämään johtopaikan ja Ranch Movie Star juoksee tämän takana. Ranch Movie Star kiri Vermon kolmossijassaan loppusuoran. sisältä pirteästi. Viimeksi tamma nostettiin. sisältä. radan vetojuhdaksi 0 metriä ennen maalia, mikä oli vähän turhan optimistinen taktiikka. POR NIE ROCK ei ole ihan huippuiskussa, mutta on kuitenkin tehnyt kivikovissa lähdöissä jatkuvasti positiivisia suorituksia. Tiistaina Teivossa Por Nie Rock kilpaili kerrankin helpossa lähdössä, minkä hyödynsi tyylipuhtaalla keulavoitolla. DREAMY CHIP jyräsi viimeksi Teivossa vahvasti ykköseksi johtavan rinnalta. Ainakin suosikin kukistaminen on kuitenkin tässä epäsopivassa sarjassa tiukassa. LOVETOWN on pitkän taukonsa jälkeen vaikea veikattava. Huippukuntoisena ruuna ottelisi kyllä hyvältä paikaltaan kärkisijoista. Lovetown pystyy myös avaamaan reippaasti. Myös DREAM AND HOPE on troikkapeleissä lähdön perushevosia, mutta viimekertaisen tavallista vaisumman suorituksen jälkeen hevoseen ei voi luottaa täysin varauksetta. Lähtö A) / B),,1,,,,,, / C) - POPEDIAlle lähtökiihdytys on hieman ongelmallinen, mutta mikäli tamma selvittää avauspuolikkaan kunnialla, on jo paljon voitettu. Fyysisen vireensä puolesta Popedia on vahva voittajasuosikki. Forssan lounasraveissa Popedia lähti hapuillen matkaan ja laukkasi. Tamma eteni toisessa kaarteessa. ulos, mistä nousi vielä 00 metrin kirillä oikein varmaan voittoon. LUMILENTO vaikuttaa kehityskykyiseltä ja aika ravivarmaltakin, vaikka viimeisimmässä kilpailussaan Turussa lähtöön laukkasikin. Laukan jälkeen viimeiset 0 metriä sujuivat,1-vauhdilla, mikä nosti tamman vielä kakkoseksi. HÄYRILÄN HERO on siirtynyt tauon aikana Arto Hammarin käsiin. Jatkoa odotetaan mielenkiinnolla. 1 KESÄYÖ ei vaikuttaisi keskittyvän hommaan vielä lainkaan tosissaan, joten Ari Moilanen voi saada kaivettua tammasta useita lisäsekunteja. Seuraavina rankingissa tulevat tauolta arvoituksena palaava KRONSKI sekä hiljalleen kehittyvä, mutta edelleen erittäin epävarma, PILPO REPPULI. Lähtö Troikka A),1 / B),,,11,,,, / C),1 KRAMPUS ja 1 ARCHIE DON erottuvat selvästi muusta porukasta. Koska Archie Don ei pysty hyödyntämään täysipainoisesti ykkösrataansa (ainakin Westcoast Love ja Nelilyn Raptor ovat nopeampia avaajia), kohoaa Krampus ykkösvihjeeksi. Psyykkinä on, että Krampus voi hyvinkin edetä lopulta johtopaikalle. Viime Vermon kilpailussaan Krampus kiertyi. ulkoa kärkeen kierros ennen maalia ja piti oikein varmaan voittoon kovalla tuloksella. Archie Don on suorittanut pitkän taukonsa jälkeen koko ajan mukavasti. Voittoa ei ole vielä tullut, mutta ruuna on aina yltänyt neljän sakkiin. Viimeksi Porissa Archie Don putosi lähtölaukkansa myötä hännille, mutta kiersi vielä vetävässä selässä mukaan tototaistoon. Viimeiset 0 metriä sujuivat 1,-vauhdilla. Edellisessä Porin kisassa Archie Don jäi pussiin, mutta silloin ruuna pelastui totosijoille, kun yksi kanssakilpailija laukkasi vähän ennen maalia. NELILYN RAPTOR on taukonsa jälkeen kaikin puolin arvoitus, sillä loppukauden starteissakaan ruuna ei ollut parhaimmillaan. Ainakin Krampuksen takaa. sisältä Nelilyn Raptorilla luulisi joka tapauksessa olevan hyvät totosaumat. SUNDSVIK JETLAG kiri Forssan lounasraveissa loppusuoran selvästi porukan kovinta kyytiä ja ehti vielä joukon hänniltä keulasta voittaneen Valiant Dreamin tuntumaan. EPANSE S TORNADOn kohdalla reipas tempo olisi eduksi. Porissa tamma siirtyi. sisältä. ulos 00 jäljellä ja tuli taustalla juosten maaliin. 11 TAGLIATELLA on aika tarkan juoksun hevonen, joten asemat ovat vastaan.
Tipsit VIHJESYSTEEMIT: TOTO (lähdöt -) Pieni systeemi 0-vuotis Juhlaravit Suuri systeemi I,,, (,1) I 1,,,,,,, (,) II 1, (,) II 1,, (,) III Erna s King (,) III, (,11) IV 1 Celebration Song (,) IV 1 Celebration Song (,) riviä*1 euro = euroa riviä*1 euro = euroa PÄIVÄN DUO (lähdöt -) Pieni Systeemi Suuri systeemi I Erna s King I, II 1 Celebration Song II 1 Celebration Song 1 yhdistelmä yhdistelmää TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I 1 Celebration Song I 1 Celebration Song II Ranch Movie Star II,,,, III,,, III,,,,,,,11,1 yhdistelmää*1 euro = euroa 0 yhdistelmää*1 euro = 0 euroa TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I Krampus I Krampus II 1 Archie Don II 1,,, III,, III 1,,,,,,,,11 yhdistelmää*1 euro = euroa yhdistelmää*1 euro = euroa Vihjeet laati: Jouni Toroska
0 vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö 1:00 Ponilähtö 1:0 Lähtö 1 1:0 Lähtö 1:1 Lähtö 0: HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi) Autokatsomo Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI Parhaat paikat! Pöytävaraukset: p. (0) 00 tai 0-1 1 tai netissä turunhippos.fi/ metsamaki/fi/ palvelut/palvelut.php Tarjolla myös paketteja isommille ryhmille. NÄIN LÖYDÄT METSÄMÄKEEN Ravirata sijaitsee Vanhan Tampereentien varressa n. km Turun keskustasta. RAVIBUSSIT Suora bussivuoro raveihin Turun keskustasta (Aurakatu, pysäkki T) 0 minuuttia ennen ravien alkamisaikaa (ei lounasraveissa). Paluuvuoro 1 minuuttia viimeisen lähdön maaliintulosta. Metsämäkeen liikennöivät myös aikatauluvuorot 01-0. SEURAAVAT RAVIT Perjantaina 0.. kello 1 Pitkäperjantain perhepäivä ravirata Vanha Tampereentie 00 Turku Puh. (0) 0 www.turunhippos.fi info@turunhippos.fi Turun Hippos ry Toimitusjohtaja: Roger Johansson Kilpailusihteeri: Henri Toiviainen Toimistosihteeri: Virpi Ylitalo Ravintolanhoitaja: Erja Kult Ratamestari: Mika Ahtiainen Hallitus: Hannu Nivola (pj), Pentti Sokajärvi (vpj), Jyrki Filatoff, Antti Kasi, Sari Mäki, Janne Ulmas, Jerry Uotinen Henri Virtanen, Jarmo Virtanen toimihenkilöt Suomen Hippoksen valvoja: Esa Korhonen Kilpailutuomarit: Antero Niittymäki, Petri Nurmi, Kai Tuusa Maalituomari: Jukka Kujansuu Valvontakamerat: Tero Tuovinen Tuomariston sihteeri: Jouni Vikström Kuuluttaja: Outi Tamminen Selostaja: Jouni Toroska Ratahaastattelija/ varikkotoimittaja: Jarkko Litmanen Voittajakuvat: Leena Kahisaari tai info@turunhippos.fi Tasoitustenlaatija: Henri Toiviainen Päälähettäjät: Sipi Erkkilä, Taru Pentikäinen Lähettäjät: Jenni Haaki, Mira Järvinen, Terhi Nurmi, Elli Tuokko, Hanna Tuomikoski Lähtöauton kuljettajat: Jani Salonen, Janne Ulmas Lähdönjärjestäjät & varikkoalueen valvojat: Mirva Eravuori, Kaisa Arttola, Ilona Marttila Valjakkotarkkailijat & ell avustajat: Saija Elo, Neea Honkanen, Leila Hörkkö, Eveliina Nivola, Vilma Saarinen, Virpi Suominen, Maria Virtanen, Pauliina Ylitalo Eläinlääkäri: Kaisa Nivola Sisäänkirjoitus: Saara Lainio Ratamestari: Mika Ahtiainen Kengitysseppä: Toivo Niemi 00-1 Ensiapu: Sairaankuljetus Inna Oy TV-tuotanto: Streamteam Nordic Oy Lähtörata-arvonta: Suomen Hippoksen tietokone Järjestyksenvalvonta: Liedon Luja, Metsämäki Masters Koelähtö Tasoitusajo 0 m klo 1.00 00 m 00 m.00 m v.00 m TES JULY 0:1 0 e 1 v prn r Three July 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Testardo-Crown Bones J Fila Tk 0.1 ol 0 1, ol hyv C C Petri Hyssälä, Paimio JERE KIVEINEN (A) pun musta -pun valk Jyrki Filatoff (A) Tk FAST TECH 0 e v prn t Muscle Mass 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 High Tech S-Spotlite Lobell J Kive Tk. nl 01,1 nl C C 00 Jouko Mäki-Jaakkola, Eura SEPPO MARKKULA (da) musta valk pun-musta valk Olli Lähtinen (B) Tk SKY S THE LIMIT 1,ake 1,ke.00 e v tprn t From Above 1: 1-1-1 1,a 1,.0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 --1 Blackface Filly-Jexpress Dahlia J Kive Tk 0.01 kl 0,x kl hlo C C Team Taivaalliset Naiset, Lieto JYRKI FILATOFF (aa) Tk vihr valk-vihr SAGA EPRESS 0 e v trn t Express It 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Jumble Girl-Spotlite Lobell Ha Tor F.01 kl 1,0 kl hyl C C Kalle Melkkilä, Salo ARTO HAMMAR (A) vihr kelt-vihr Kalle Melkkilä (C) Tk FLASHING STAR 0 e v tprn t Northern Ensign 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Stoneisle Flame-Southwind Pinnacle Te Leh Tk.0 kl 0, kl hyl C C Tero Nukki, Mynämäki JOUKO INKALA (B) vihr hopea-valk Susanna Rantala (C) Tk POGER S BADDY 0 e v tprn o S.J. s Photo 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Gosh Face-Pine Chip J Virt Tk 1.11 kl 01,0x kl hyl C C Jarmo Virtanen, Turku JARMO VIRTANEN (A) Tk sin-sin TWIST IN TIME 0 e v prn t Three July 1: 1 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 Kiikku s Downy-Duran Hanover J Riik Px.11 0 - hll C C 0 Hietanen Erkki&Leena, Huittinen HARRI KOIVUNEN (aa) Tk pun vaal sin -pun valk LILLGÅRDS LIISI :1,0ke 00 e v prt t Ture 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 Skärgårds Lina-Liising M Fors T 1.1 0,0 C C 000 Stall Lillgårds, Naantali PERTTI ISOTALO (ac) Tk musta sin valk-musta TULI ROLS 0 e v rt r Turon Into 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Neon Valo-Nikolai H I Huik Km 0.0 nl 01 - nl hpl C C 0 Ilkka Huikkala, Kokemäki JUKKA KAUPPINEN (A) F sin valk-sin VARJOISA 0 e v vrn t Humeeti 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 R.R. Ilotar-Vokkerin-Liikku Hå Susanna Rantala, Turku OLLI KOIVUNEN (da) sin valk pun-sin valk Bella Varjonen (B) Tk 11 ANNIKKI 0 e v vrt t Turon Into 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Startti-Ponseri Eli Ok Tk.1 kl, kl hlo C C Oksasen Tila Oy, Pöytyä ELINA OKSANEN (C) P musta-musta Ponilähtö A-Ponit tasoitusajo 10 m p...0 + 0 m, s Palk. 0-0-0-0 e klo 1.0 00 m 00 m.00 m v.00 m 1 SIGNHILL S QUICKIE 10:1.1,ly 0 e v mrn t Smedens Rival 11 SH-Bellami SWE-Dollman Yht: 0 1-- V Mäki P 0.0 1 101,,x C C 0 1: 1 0-1-0 Verna Sankari, Pöytyä MILLA RITAKALLIO (P) P vaal pun harm orans-vaal pun SANKARIN RIVALFIINA 1:1.,ly 00 e v tprt t Smedens Rival 11 SH-T.A.S. Serafiina-Salmiak 1 SH Yht: 1 -- E Rita P 0.0 1 11,,x 1 C C 0 1: 1 1-0-0 Verna Sankari, Pöytyä EMILIA RITAKALLIO (P) P harm oranssi-orans PAKOMÄEN LILY OF THE VALLEY 1 SH 1:1.,ly e v prt t Almnäs Ulex SWE SH-Silveråkerns Lizette 0 SH-Kärlingehults Orkan Yht: -- Al Myl P 0.0 1 1 - hll C C 0 1: 0-0-0 Susanne Vuori, Säkylä NELLY TEINI (P1) kelt sin pun-pun Heidi Vuori (J) P TEPSUTTI.,ly 1. e v trn t Golda Apache SH-Harjulanmäen Brinsessa-Kompis Fritiof 1 SH Yht: -- Al Myl J.0 1 1,0, C C 0 1: 0-1-1 Sanna Myllymäki, Kokemäki ALINA MYLLYMÄKI (P) viol valk-musta viol Riia Myllymäki (J) P LYKTANS PRIMUS 11 SH (SE).,ly 1.11 e 1 v m o Watson v. Bunswaard-Dalsgårds Bellamie-Jolly Roger of Marshwood Yht: 1 -- K Säte P 1.01 1 11,1, C C 0 1: 1 0-0-0 Heli Säteri, Pöytyä KATARIINA SÄTERI (P1) musta-musta Johanna Säteri (J) Tk VAPPU GILDA 1 SH 1:1.,ly 1.1 e v trt t Golda Apache SH-Gläntans Gurlie-Gläntans Babar Yht: -- N Tein P 0.0 1 11,0,0x C C 0 1: 0-0-0 Susanne Vuori, Säkylä IDA HAARANEN (P) vaal pun sin valk -sin Heidi Vuori (J) P Turun ravirata Vanha Tampereentie, 00 Turku, turunhippos.fi Ravipäiviä kpl Loppusuoran pituus: m Kaarresäteet: m Kallistukset: % Rataennätykset: Tjacke Gold 11,a ja Järvsöfaks 0,a Liigavoittajat 01: Olli Koivunen ja Harri Koivunen GOLDA MEANING 0:1.,ly.0 e v mpäist t Smedens Remington 11 SH-Danera-Nero v.d. Olde Maten NLD SH Yht: -- M Kerk H 0.1 11,, C C 1: 0 0-0-0 Paula Kerkelä, Lohja MEA KERKELÄ (P) viin pun valk-valk Paula Kerkelä (C) F Yhteistyössä lähtö 1 Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö
Heinämiehet -lähtö Lämminveriset tasoitusajo 0 m 1 p. 0 e, 0 m enintään 1.000 e Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 keltainen-musta GINGER HALM 0:1 0 e 1 v prn t Holiday Credit 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Kajsa Halm-Smooth Blend Väre Emma&Ville, Vihti sin pun valk-sin valk EMMA VÄRE (ea) E Väre H 0. ol 0, ol hyv C C Risto Väre (A) H H 1.01 kl 0 0,0 kl hyv C C LAURILA S GERTRUDE 1,ke 0 e v tprn t Wildwood Express 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 Sörgårdens Filippa-Victory Abroad Juha-Pekka Saarinen, Loimaa J Num Tk 1.1 ol 0 1,0x ol hyl C C vihr valk-sin Tk 0.1 ol 0 1 - ol hll C C TOMI OJANEN (C) To Oja F 0. kl,0 kl hyv C C Juha-Pekka Saarinen (C) F H Koiv Tk 0. 0 1, 1 C C 00 WESTCOAST DEIMOS 0 e v tprn o Classic Response 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Tearful Hornline-Lindy s Crown Lähtinen Olli&Maikola Leena& Virtanen Merja, Uusikaupunki O Läht Tk 1.0 ol 0,x ol hyv C C musta valk pun-musta valk P 1.0 nl 0, nl C C 00 SEPPO MARKKULA (da) Km.0 nl 0 1, nl1 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk FO LOVER 0 e v prt o Love You 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Foxtrot Volo-Conway Hall Bluetrot Stable, Turku sin valk pun-sin valk O Koiv Tk.0 ol 0 0, ol hyv C C OLLI KOIVUNEN (da) Tk 0. nl 0, nl1 C C 00 Harri Koivunen (A) Tk Tk 1.11 nl 0 0, nl1 C C 00 ANDY VELVET 0 e v mrn r Andover Hall 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Violet Velvet-El Glide Asikainen Esa&Pollari Kai, Espoo vihr valk pun-vihr ARI MOILANEN (da) Esa Asikainen (C) H T Kyll H 1.0 kl 1, kl hyv C C DEVIL STEP :1 1,1ake 1,ke 0 e v prn r Tag The Devil 1: 0-0-1 1,1a 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0 0-0-1 Step Yankee-Yankee Stampede A Ham P 1.01 1 - hpl C C 00 Juha-Pekka Saarinen, Loimaa H Koiv Tk.01 1 0 -a hpl C C 00 pun vaal sin -pun valk F.01 0,a C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) F 11.0 1,a C C 00 Juha-Pekka Saarinen (C) F Ha Tor F.0 1,1a 1 C C 00 PHOTO SMILE 1,1ake,ke e v tprn o S.J. s Photo 1: 0-0-0 1,1a, 0 e 1: 1 1-0-0 Yht: 1-0-0 Banquette Brodda-Arnaqueur M Säte Ph.0 000, 1 C C Säteri Heli&Matti, Pöytyä Tk 0. kl 0 1 0, kl hyv C C tumm sin-tumm sin P 1.01,x C C 00 MATTI SÄTERI (C) Tk Tk.01 1 0 1 1,1a C C 00 P 0.0 0 -a hll C C 00 STARFIREMYBLUEJILL (SE) 1,ke e v mrn t Blue York Yankee 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Jasmin Prophet-Gift Box Ma Leh F 1.0 0,1 11 C C 00 Kari Rintala, Kaarina K Rint Tk.0 kl 0 1, kl hyl musta-musta Tk.0 kl 0 - kl hll C C MATTI LEHTI (bc) F Ma Leh F 0.0 kl,x kl hyl C C F. kl, kl hyv C C CLASSIC CAT 1,0ke e v tprn o Classic Photo 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-0-1 Yht: 0-0-1 Sunworthy-Mr Vic Junnila Erkka&Tuuna Anne, Laitila J Kive Tk 0.11 kl 0 - kl hll C C pun musta -pun valk Tk 0.11 kl 0 1 0, kl hyv C C JERE KIVEINEN (A) Tk P 1.11 1 0 1,0 C C 00 Tk 1.1 1 0,x 11 1 C C 000 Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 1 Kiss My Turku -lähtö EPLODING ANNA 1,ake,ke e v tprn t Jag de Bellouet 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0-0-0 Heart s Queen-American Winner J Kont Sv 0.0 kl 1,1x kl hyv Jenni Kaija, Tampere Mp 1. 1 1,a 1 C C sin valk kulta-sin valk Es. 1,a C C JONI-PETTERI IRRI (ea) U Erik Ör.11,x C C Tuija Irri (A) T J Kont Ln 0.0,0x 1 C C 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, 1 B,,, Kylämäen Hevostila -lähtö Kylmäveriset monté tasoitusajo 0 m p. 1 000 e + 0 m 1 000 e, pt. 0 m Palk. 000-00-00-00 e klo 1.0 sininen-valkea VIESKER-SIRU 0:1,ake,1ke 1.0 e 1 v prn r Viesker 1: 0-0-0 1,a, 0 e 1: 0-0-0 Yht: -- Siru-Loora-Siruluonto Ha Tor Tk 1.01 0 -a hpl C C 00 Talli Sirpaleena, Rusko M Fors P 1.01 0 1, 0 C C 00 musta sin-musta T.01 0 - hll C C 0 HEIDI KUOSSARI (A) P.01 -x hkä C C 00 Bella Varjonen (B) Tk O Koiv T 0.0 0 1,a C C 000 NEITI HURMOS,aly,0ke 11.0 e v prn t Humeeti 1: 1-0-0 0,a,0.000 e 1: 1-0-0 Yht: -1-0 Neiti-Vokker-Vokker T Säde F 0.01,a 11 C C 000 Talli Välitassu, Vantaa J-P Ir S 1.01 0 1 1,a 11 C C 0 vaal sin harm musta-musta T.01, C C 00 JENNI KAIJA (ea) T 0.0 0 0,a C C 000 Tuija Irri (A) T P 0.0 0,0 1 C C 000 AIKA KIHO :1,1aly,ke.0 e 1 v tprt r Liising 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1 1-0-0 Yht: -1-1 Hämärän Pyörre-Vokun Viima A Teiv M 0.0 00 0,a 1 C C 000 Team Pegasos&Jaussi Talli, V Kuos Tk 0.0 1 m- hpl C C 000 Lohja-Salo H.0 1 m0,x C C 0 musta viol-musta Ph.0 00 1 m,x 1 C C VIRPI KUOSSARI (A) A Teiv H 0. kl 1 0, kl hyv C C Jaana Viita-Aho (C) F ROJALI,akem,ke.1 e 1 v tprt r Viesker 1: 1 0-0-1 m,1 0 e 1: 1 0-1-0 Yht: 11 1-1- Sirkkeliina-Viltter An Sul H 1.0 1 1 m0, C C 000 Katri Sulin, Pirkkala Tk 1.0 0 m0, C C 000 vihr mus valk-vihr mus valk H Kuos Tk.11 m,x C C 000 MIIA MYLLYMÄKI (ea) K 0.1 m1, C C 00 Tero Sulin (C) T An Sul K 0.0 1 m,1 C C 00 EURO-TURO,1ake,0ke.0 e 1 v prt r Turo 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-0-0 Yht: 1-- Miretta-Mikker A Moil L 1.0, 0 C C 0 Harri Saukko, Ylöjärvi T.1 kl 1, kl hyl C C valk musta-valk musta Ky Åke T 1.0 kl 1, kl hyv C C TARU AHOLA (A) P Lind P 1.01, 11 C C 0 Harri Saukko (C) T A Moil P.1 0, 1 C C 000 HELMEN VILI :1,aly,ke 1. e 1 v vprt r Ventterin Vili 1: 0-0-0, 0 e 1: --0 Yht: 1-0-0 Tosi-Helmi-Tähti-Vokker A Ala- Ku.1 11, 0 C C 000 Häjy-Talli, Kauhava L 0.1 -x k C C 000 musta valk-musta I Nurm S 1.0, 11 C C 000 HELI PERKIÖ (A) A Ala- P 0.0 1, C C 00 Antti Ala-Rantala (B) S Kt.0 0 C C TEJAS* (NO) 1,aly,ke. e 1 v m r Ulsrud Igel 1: 0-0-0,a 00 e 1: 1 0-1- Yht: 1-- Dronninga-Spang Best M Fors K 0. m, 0 C C 00 Jyrki Eskola, Porvoo J Saar P. 0,1a 1 C C 000 sin hopea-sin M Fors Tk.11 m0, 1 C C 000 MAIJA FORS (A) J Saar H.01 0,1a 1 C C 000 Jyrki Eskola (C) H H 1.0 0,a 1 C C 00 TOSI-JÄNKÄ,aly,ke.0 e 1 v prt r Jänkä-Jussi 1: 0-0-0, 00 e 1: 11 0-0-0 Yht: -1- Tokiotti-Turo E Ylil Px.11 1, C C 0 Reijo Ranne, Kankaanpää A Ham F 0.1 0, 11 C C 00 pun musta-pun K Venä H 0.0, 0 C C 000 SUSANNA VISURI (A) N Joke S 1.0 0 1 1,1 1 C C 000 Reijo Ranne (C) P P 0.0 1, C C 00 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B,,,, 1, LÄHTÖ Montésta pisteitä. HELMEN VILI on aiemmin menestynyt montéssa ja juoksi viime kesänä lajissa kolmen voiton putkenkin. Pienessä lähdössä tehtävä ei ole liian vaativa 0 metristäkään, jos vain ruuna ei tyhjennä liian aikaisin itseään. NEITI HURMOS tekee lajidebyyttinsä taitavan Jenni Kaijan ohjastamana. Ravivarmalle huumorihevoselle monté sopinee hyvin. Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään.000 e. Palk. 000-00-00-00-00-00 e klo 1.0 punainen-valkea CALLELA DON JUAN 0:1 1,ake 1,0ke 1.0 e 1 v trn o Classic Response 1: 0--1 1,a 1,0 1.00 e 1: 0-0-0 Yht: 1 0--1 Delila-Petri Kosmos Ti Ket Tk 0.01 0 1 - hpl C C 00 Keto Timo&Nikkola Tommi, Turku Tk 1.01 0 1,a 0 C C 00 sin musta valk-sin valk Tk.01 1 0 1,a C C 00 TIMO KETO (A) Tk F.01 1 -a hll C C 00 P 0.0 0 1,0 C C 00 BLACK BREGO 1,ake 1,ke.0 e v trn r Lass Zefyr 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: 1 0--1 Maria Di Piazza-Swift American K Venä F 0.1 0,0a 1 C C 00 Sari Heinonen, Laitila J Kive P 1.1 0 1,a C C 00 sin kelt-kelt K Venä F 0.01 1,a 1 C C 00 KARI VENÄLÄINEN (da) Tk 0.0 1 0 1,a 1 C C 0 Janina Lehtonen (C) H H 1.0 0 1 1,a 0 C C 0 BLUE PINE TENOR 1,ake 1,ke.0 e v prn r Northern Ensign 1: 0-0-1 1,a 1, 0 e 1: 1 0--1 Yht: 1-- Blue Pine Poem-Victory Cruise T Aro P.01 0 1, 1 C C 00 Tuija Aro, Huittinen T 0.01 0 1, C C 00 viin pun musta vihr-viin pun vihr Tk 0.0 1 0 11 1,a C C 0 TUIJA ARO (A) P Tk 1.0 0 11 1,a C C 00 F.0 1,a 1 C C 00 AMERICAN DREAM 1,ake 1,ke 00 e v trn t Andover Hall 1: 0-0-1 1,a 00 e 1: 0-0-1 Yht: 0-0- Lily Hooligan-In Love With You H Koiv Tk 0.11 kl 0 1,x kl hyv C C Team Big Apple, Kokemäki Tk 1.1 1 0 0, C C 000 musta valk pun-musta pun Tk.1 1 1, *1 C C 00 MIKA FORSS (da) O Koiv Tk 1.01 0 1,0a * C C 00 Aleksi Haikarainen (C) Tk Tk.01 1 0 1,a *1 C C 00 EASY PEASY 1,ake 1,ke.00 e v trn r Super Anders 1: 0-0-0 1,1a 1, 0 e 1: 0-1-0 Yht: 1-1-1 L Amour Rouge-Juliano Star H Koiv P 1.1 0 1,a 1 C C 00 Concorde Stable, Kaarina H 0.01 0 1,a C C 000 musta valk pun-musta valk M Fors P.01 0 1, 1 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) J Saar P 0.0 0 1, 1 C C 00 Sari Mäki (C) Tk S Mark H 1.0 0 1,1a C C 0 SPLENDID JUSTINE 1,ake 1,0ke.0 e v mrn t Inspiration Ride 1: 0-1- 1,a 1, 1.00 e 1: 0-0-0 Yht: 1 0-1- Splendour-Silver Game A Moil T 0.01 0 1,a C C 00 Tuija Sivonen, Ylöjärvi L 11.01 1,a C C 00 vihr valk pun-vihr T.01 1 1, C C 00 ARI MOILANEN (da) P 0.0 1 0 1 1,a 0 C C 00 Martti Ropponen (C) T T 1.0 0 1 1,a 11 C C 00 CALLELA EINSTEIN v trn r Classic Photo 1: 1-1-0 1,0.0 e 1,0ke 1: 0 0-0-0.0 e Yht: 1-1-0 El Miss Andover-Andover Hall Kontion Konditoria Oy& H Koiv Tk. ol 0 1 0, ol hyv C C Smokewalley Oy, Rauma Tk 0.01 kl 0 1,0 C C kl hyv sin valk pun-sin valk O Koiv H 0.0 0 1,0 *1 C C 0 OLLI KOIVUNEN (da) H Koiv H 1.0 0 1, 1 *1 C C 0 Harri Koivunen (A) Tk HOCUSPOCUS AVENGER 1,ake 1,0ke.00 e v trn t Le Monteil 1: 1 0-1-0 1,a 0 e 1: 1-0-1 Yht: 1-1-1 Winnietatsch-Diamond Way O Koiv T 1.0 0 1,0 1 C C 0 Stable Western Fellows, Pori P.0 1 0 11 1, 1 C C 00 vihr pun -vihr H. 0 1 -a hpl C C 000 JUKKA TORVINEN (da) H 1.11 0 1,a 0 C C 000 Pertti Isotalo (A) Tk Ku.0 0 1,a 0 C C 0 POGER S PEARL 1,aly 1,0ke 1.0 e v tprn t Classic Photo 1: 1 0-0-0 0,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: 1--0 Gosh Face-Pine Chip J Virt Tk.0 1 0 -a hll C C 00 Jarmo Virtanen, Turku Tk.0 0 1,ax C C 00 sin-sin Tk.0 0 1 1,ax 1 C C 00 JARMO VIRTANEN (A) Tk Tk 1.0 0 1 1,ax 11 C C 00 P 1.01 0 0,ax 11 C C 00 ANDER S SON 1,ake 1,ke.0 e v prt r Anderberg 1: 0-0-1 1,a 1, 00 e 1: 1 0--0 Yht: 0--1 SJ s Diamond-S.J. s Photo J Heis S 1.01 1 1, C C 0 Eco Hepo, Ylöjärvi H 1.01 0 1,a C C 000 vihr valk -valk H 0.0 0 1,0a C C 000 JUKKA HEISKALA (A) T H 1.0 0 1 1,a C C 0 H 1.0 0 1,a C C 0 NO PITY 11 1,ake 1,ke.0 e 11 v prn r Anderberg 1: 0-0-1 1,a 0 e 1: 1-1-0 Yht: 1-1-1 Nova Lee-Abracadabrant H Koiv P.1 0 1 1, 1 1 C C 0 Forsman Joonas&Peltonen Tero, F 0.01 1,a 1 C C 00 Ypäjä J-P Ir P 1.01 0 11 1,a 1 C C 00 sin valk kulta-sin valk H Koiv H 1.01 0 1,a 1 C C 000 JONI-PETTERI IRRI (ea) O Koiv F.0 1,a C C 00 Sanna Kiiski (B) F 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A B, 1, 11,,,,,, LÄHTÖ 1 Priimus -vuotiaista. Harri Koivusen tallin 11-päisestä -vuotiskatraasta aloittaa uransa viikon varrella kolme varsaa. Tällä hetkellä pisimmällä on Koivusen mukaan FO LOVER, joka meni lupaavasti jo -vuotiaana ajetussa koelähdössä. 1 GINGER HALM tuli kokeessa loppua 1.1-kyytiä ja esiintyi edukseen, mutta oli sen jälkeen yhdestä startista pois. Tallikommentti Pertti Isotalo: HOCUSPOCUS AVENGER (. lähtö) ei voinut Kuopiossa voittajalle mitään, mutta se teki hyvän juoksun ja taisteli kakkossijan. Se tuli tauolta, ja startti vei sitä eteenpäin, mutta nyt sattui huono paikka. Siinä on muutama hyvä hevonen vastassa, joten juoksun täytyy onnistua, jotta pärjäisi. LÄHTÖ Jatkaa suosikkina. CALLELA EIN- STEIN pääsi lupaavan avauskilpailun jälkeen jo voitonmakuun, kun se hallitsi viimeksi 1.1-vauhtista päätöskierrosta johtopaikalta. Vastaan asettuu nyt rutinoituneempia hevosia, mutta Callela Einsteinilta löytyy varmasti vielä varaa parantaakin. SPLENDID JUSTINE sijoittuu mieluummin kuin voittaa. Teivossa se eteni päätöspuolikkaalla. ulkoa keulaan, mutta ei puristanut maalisuoralla ja jäi kolmanneksi.
Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Pema -lähtö Kallelan Oriasema -lähtö Tallikommentit Lähtö, Toto-1 Pertti Isotalo: BOMBARDILLE tuo lähtöpaikka käy hyvin. Hevonen tuli Kuopioon jonkinmoiselta tauolta ja teki ihan ok-startin. Hiukan olisi saanut löytyä lisää terävyyttä, ja se olisi ollut muutaman pykälän ylempänä. Luulisin, että startti avasi vielä paikkoja. Bombard on hyväpäinen ruuna ja voi pystyä tuossa jo voittotaistoon. Lähtö, Toto- Veikko Kopola: RAINBOW ZET on ollut nyt hyvän ja terveen tuntuinen, vaikka sillä oli välissä pientä vaivaa. Sattui lähelle avoin ryhmä, jossa aloittaa, ja katsotaan samalla haluaako se yhä kilpailla. Hevosen ehdoilla mennään. Näitä avoimia ryhmiä saisi olla enemmän näin iltaraveissakin. Totosijaan en kuitenkaan heti usko. Lähtö, Toto-, PD-1 Henri Uusi-Marttila: THE BETTER HALFISSA olisi paljon nähtyä parempaan. Kapasiteettia olisi, mutta se on tosi kuuma ja raskassuinen hevonen. Lauantain hiittiraveissa Esa Ylilammi ajoi sitä ja se oli häntä miellyttänyt, mutta ihan parhaimmillaan hevonen ei ole. Jos kaikki palaset olisivat kohdallaan, ei mikään tämän kanssa yllättäisi, mutta rahasijaa nyt yritetään. Lähtö, Toto-, PD-, Troikka Mika Pellinen: LOVETOWNISTA löytyi syksyllä vaivaa, tuli klinikkakäynti ja samalla vanhoja vaivoja hoidettiin. Toisesta vuohisesta löytyi luukysta, ja toisessa sillä oli ollut se aiemmin. Hevonen oli kolme kuukautta kuntoutuksessa ja kumimatolla vedessä kävelemässä. Ongelmien kanssa on jouduttu tasapainoilemaan. Tammikuun alussa hevonen tuli kotiin, ja sen jälkeen on kelien mukaan päästy liikuttelemaan. Kokeillaan nyt, kestääkö se ajaa kilpaa vai ei. Viime tiistaina ajoin ensimmäistä kertaa kotona reippaammin, mutta lauantaina lenkillä hevonen oli omaksi itsekseen todella outo, se ei painanut eikä pullannut. Periaatteessa se on hyvä juttu, mutta kahteen ja puoleen vuoteen, mitä Lovetown on minulla ollut, se ei ole noin käyttäytynyt. Olen siitä vähän ymmälläni, sillä yleensä hevonen on tosi vireä. Katsotaan nyt vielä, miltä se alkuviikolla vaikuttaa. Antti (Teivainen) tuntee Lovetownin tosi hyvin, ja hän saa tehdä ratkaisut sitten sen mukaan, miltä hevonen tuntuu. Ihannejuoksu olisi tietysti hyvä selkäjuoksu. Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään 1 000 e. Palk. 000-00-00-00-00-00 e klo 1.1 vihreä-valkoinen Toto-1 NEW GROVE SAFIR 0:1 1,aly 1,ke.0 e 1 v prn r Citation Lindy 1: 0-1-1 1,a 1, 1.00 e 1: 11 1-0-1 Yht: 1 -- New Grove Maple-Pine Chip R Nylu Tk 0.01 0 0,1a C C 00 Nylund, Hannu&Riitta, Masku Tk 1.01 0 1,a 1 C C 00 musta rusk-rusk H.01 0 1,a C C 000 RIITTA NYLUND (A) Tk H 1.01 0 1 1, C C 000 H 1.0 0 11 1,a 1 C C 000 NEULAND (DE) 1,1ake 1,ke 1. e v rn r Ganymede 1: 1 0-0-1 1,a 00 e 1: 0-1- Yht: -- Charleen-Alf Palema J-P Ir T.11 0 11 1,a C C 00 Mannschaft Neuland Stall, Tampere A Ham P 0.1 0 1, C C 00 pun vaal sin -pun valk H Koiv P 1.1 0 1,a C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk Tk.1 0 1,a 1 C C 00 O Koiv Tk 0.01 00 1,a C C 00 NEWS POINT 1,aly 1,ke 1.0 e v prn r Anderberg 1: 1-0-0 1,1a 1.000 e 1: 1 -- Yht: -- Slender Laday-Smasher A Moil K 1.0 0 11 1,a 1 C C 0 Team Ten Points, Hamina L 1. -a k 11 C C 000 vihr pun -vihr T Kyll La 1.01 0 1,a 1 C C 000 JUKKA TORVINEN (da) Ju Tor K 0.0 0 11 1,L 1 1 C C 00 Pia Huusari (A) K L.0 1,1a C C 00 BOMBARD 1,ake 1.0 e v prn r Baron Pepper 1: 1 0-0-0 1,a 00 e 1: -- Yht: -- Suprise Summer-Virago O Koiv Tk.11 00 1,a 1 C C 000 Taru Nurmi, Punkalaidun J Saar T 0.1 0 1 1,a C C 000 sin valk pun-sin valk O Koiv H 0.1 0 1,a C C 000 OLLI KOIVUNEN (da) L 0.1 1,1a C C 000 Pertti Isotalo (A) Tk Ku.0 00 1,a C C 000 DANCINGINTHEDARK 1,ake 1,1ke 1.00 e v trn r Prodigious 1: 1 0-0-0 1,0a 0 e 1: -- Yht: 1 -- Dandridge Hall-Conway Hall A Moil L 0.0 1,a C C 000 Tanssien Tähtiin Talli, Tampere S 0.0 0 1 1,a 0 C C 000 vihr valk pun-vihr H 0.0 0 1,ax C C 0 ARI MOILANEN (da) T.0 00 1,a 1 C C 000 Markku Nieminen (A) T P 0.0 0 1,0a C C 00 BEWITCH BOY 1,aly 1,ke 1. e v tprn r Amour Ami 1: 1-1-1 1,1a 1,. e 1: 1 0-- Yht: -- Benita Victory-Valley Victory A Ala- S 1.01 0 1 1,1a 1 C C 00 Gany Team, Kauhava O.01 0 1 1,a 1 C C 000 valk sin-sin He Hie S 0.0 0 1,1a 0 C C 0 ANTTI ALA-RANTALA (ba) S A Ala- Kt 1.0 0 1, 1 C C 000 Y 1.0 0 1 1,a C C 00 UCCIO (IT) 1,1aly 1. e v rn r Love You 1: 1-0-1 1,a 1.0 e 1: 0-0-0 Yht: -- Light My Candle-Garland Lobell R Baro Mi 1.01 - hpl Jukka Pelamo, Rauma T Di L Mi.0 1,a musta kulta-musta M Cast Mi 1.0 -a hpl ARNA RUOHOMÄKI (ea) Ar Ruo F 11.0 0 1,a C C 00 Mia Lamminen (B) P P 0.0 0 1,a 1 C C 00 HOPE S HUNTER 1,1aly 1,ke 1. e v tprn o Frank The Hands 1: 0-0-0 1,a 00 e 1: 11-1-0 Yht: 0 -- Marisa Hbd-Supergill Ha Tor P 1.0 0 1,1a 1 *1 C C 00 Toivo Värikoski, Sastamala L 01.0 -a hrp C C 000 musta valk pun-musta pun Jm 0.0 0 1,ax *1 C C 00 MIKA FORSS (da) P 0.0 0 0,0a 11 C C 00 Päivi Sirviö (C) T P 0.0 0 1 1,a C C 00 T.M. CHAGALL (SE) 1,ake 1,kp 1. e v tprn r Varenne 1: 1-0-0 1,a 1,.00 e 1: 1--0 Yht: -11- Tactical Glide-Yankee Glide A Moil Tk 0.01 00 1,1a 1 *1 C C 00 Stall Mallu, Turku T 1.01 0 1, 1 C C 00 viin pun hop-hop viin pun J Saar T 0.0 0 1,a 0 C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) J-P Ir Tk 1.0 0 1,a 0 C C 000 Maria Penttinen (C) Tk M Fors P 0.0 0 1,a 1 C C 00 POWER AGE (SE) 1,aly 1,ke 11. e v prn r Zola Boko 1: 1-0-0 1,a 0 e 1: 1-1-0 Yht: -- Maui Power-Muscles Yankee M Paim F 1.1 0 1,a 0 C C 00 Matti Paimander, Lieto F 0.01 1,a C C 000 sin valk-valk H 1.01 0 1 1,a C C 00 MATTI PAIMANDER (B) Tk F.01 0 1 1,1a 1 C C 00 Tk 1.0 0 1,a 11 C C 00 11 AMOUR KEMP 11 1,aly 1,ke 1.0 e v m t Holiday Credit 1: 0-0-0 1,0a 1, 00 e 1: 1 1-0- Yht: -- Yankee Groenhof-Muscles Yankee Mat Le Tk 1.1 1 1,a 1 C C 000 Grande Catastrofe Team, Espoo Tk.1 0 1,a C C 00 musta-harm hopea I Nurm H 0.01 0 1,0a C C 000 MATTI LEHTIMÄKI (C) Tk S Rait Tk 0.0 0 1, C C 000 Mat Le Tk 1.0 0 1 1,a 11 C C 000 1 COMBAT ON LINE 1 1,aly 1,1ke 1. e v rn t Donerail 1: 0-1- 1,a 1.00 e 1: 1 0-0- Yht: 1 --11 Uppsomensol-Rite On Line O Koiv Tk 1.01 0 1 1,a C C 00 Pietilä Elina&Pöyri Jaakko&Ville, T.01 0 1,a C C 00 Huittinen P 0.0 0 11 1,a C C 00 pun valk hopea-pun S 1.0 0 1,a C C 000 TERRI LEHTONEN (eb) H Koiv H.0 0 C C Harri Koivunen (A) Tk Lämminveriset ryhmäajo 0 m Palk. 000-00-00-00-00-00 e klo 1. valkea-musta Toto- STAR MARTINI 0:1,aly 1,ke 1.0 e 1 v trn r Conway Hall 1: 1-1-0 1,a 1,.000 e 1: 0 --0 Yht: -1-1 Apple Martini-Self Possessed M Fors L 0.11 1, C C 000 RAQ Team Oy, Tampere H 0.1 0 1,a 1 *1 C C 00 musta valk pun-musta pun H.1 1,1 1 *1 C C 000 MIKA FORSS (da) H 1.01 0 1,a *1 C C 000 Tapio Mäki-Tulokas (B) F T.01 1, 1 *1 C C 0 BRET BOKO (SE),aly 1,pi. e v rn r Yankee Glide 1: 0-1-1 1,a.00 e 1: -- Yht: 1 --1 Simb Capi-Probe A Moil H 1.1 0 1,a C C 000 Stable Bet on Bret, Seinäjoki L 0.1 1,a C C 000 vihr valk pun-vihr H 0.01 0 1,a C C 000 ARI MOILANEN (da) L 0.01 1,a 1 C C 000 Markku Nieminen (A) T H 0.0 0 1,a C C 000 MAGNAT 11,aly 1,ke 1.1 e 1 v prt r Exchequer 1: 0-0-1 1,1a 1, 0 e 1: 1-0- Yht: 1 -- Tuffy Lady-Joie De Vie A Teiv P.1 0 1,ax C C 000 Oksanen Anne&Markku, Kangasala H 1.01 0 1,1a 0 C C 000 viin pun hop-hop viin pun T.01 1,1 0 C C 0 ANTTI TEIVAINEN (da) F 11.0 1, 11 11 C C 00 Markku Oksanen (C) T A Moil S 1.0 11 0 1, 1 C C 000 RAINBOW ZET 11,aly 1,0ke 1. e 1 v rn o Supergill 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1 1-1- Yht: 1-1- Hellov Laukko-Speedy Somolli M Kopo Km.0 1,a 1 C C 000 Village Team, Salo M Kull L 01.0 m1,a 1 C C 000 sin valk-sin M Kopo Jm 0.0 0 1,a 1 C C 000 MIKAEL KOPOLA (A) F 0. 1 1,a 1 C C 00 Veikko Kopola (A) Tk P 1. 0 1,a 0 C C 000 FIERY SID 1,ake 1,ly 1. e 1 v prn r Demon Sid 1: 0-0-0 1,0a 1, 0 e 1: 1 1-0- Yht: -- Fiery-Barbeque Ju Tor H 0.1 0 1,a C C 00 Parviainen Lauri&Sirkka, Tuusula L 0.1 1,a 0 C C 000 sin valk pun-sin valk H 1.01 0 11 1,0a C C 000 OLLI KOIVUNEN (da) T.01 1 1, 1 C C 0 Lauri Parviainen (C) H K 0.0 1, * C C 00 I WON T DANCE* (US),aly 11,ly 0.1 e 1 v trn r Angus Hall 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-1- Yht: -1-1 Do Si Do Hanover-Valley Victory Ha Tor P 11.0 1 1,1 1 C C 00 Eklund Nina&Hanhimäki Juho, He Bol J.0 1,a 1 C C 000 Ruotsi P Vehv K 0.0 1, C C 00 valk musta hopea-hopea A Teiv P 1. 0 1,a 0 C C 000 JUHA-PEKKA HANHIMÄKI (A) M Fors H. 0 1,a C C 000 Kati Hanhimäki (C) H GOOD DYNAMITE 11,ake 1,ke. e v prn o Donerail 1: 0-1-0 1,a 00 e 1: 1 1-- Yht: 1-1-11 Good Leasing-Armbro Goal M Fors H 1.1 0 1,a 0 C C 000 Talli Nitroveikot, Espoo S Num H 0.01 0 1,a C C 000 vihr pun -vihr I Nurm L 0.01 1,a C C 000 JUKKA TORVINEN (da) M Fors K.01 0 1,a *1 C C 0 Tapio Mäki-Tulokas (B) F I Nurm H 0.0 0 1,0a C C 000 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, 1 B,,,, LÄHTÖ Keulavoiton paikka. BRET BOKO sai päästää Vermossa Attack Diablon lisäksi myös Fine By Men 1,-lopetuksessa ohitseen. Ruunan taistelutahto loppumetreillä vaihtelee, ja ainakin 1 STAR MARTINILLA on saumansa. Se jäi Tapio Mäki-Tulokkaan mukaan viime voiton jälkeen suunnitellusti runsaan kuukauden treenitauolle. Teivon startissa ruuna kärsi pitkistä hokeista huolimatta pito-ongelmista huonokuntoisella radalla, mutta oli silti keulaan päästyään omaa luokkaansa. Jos tilaa löytyy Bret Bokon takaa ajoissa, voittokulku voi jatkua Turussa. Lisää tallikommentteja sivulla 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Toto- ja Duo -systeemit lähdöt - Toto-1,,,,, 1, (, 1) Toto-, 1 (, ) Toto- *, *,, (, 11) Toto- *1 Celebration Song* (, ) PIENI: 1 riviä -,0 euroa ISO: riviä - 11,0 euroa *Duo* yhdistelmää Ranking A,,, B, 1,,, 1, LÄHTÖ Osat vaihtuvat? Tauon aikana ruunattu DANCINGINTHEDARK teki -vuotiskaudella parhaat esitykset keulasta, mistä on nyt varottava. Tauon jälkeisessä Porin kisassa se ajautui takarivistä toiselle radalle ilman selkää UCCION rinnalle - ja teki siitä asiallisen esityksen. Avauspuolikkaalla lyhyen laukan jälkeen keulaan edennyt Uccio esiintyi vakuuttavasti, mutta nyt sen tehtävä on tukalampi. Kaksikon väliin rankataan kovaa lähtevä BOMBARD, joka oli pikkutauolta hieman tukkoinen Kuopiossa. sisältä. Toto vaihto e. kohde nro hevonen peli% arvo 1 oikein -tulosten voitto-osuus e. Duo - kerroin Vaihto e.
Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Olavin Krouvi -lähtö Aura -lähtö Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään 000 e. Palk. 000-00-00-00-00-00 e klo 1. musta-valkea Toto- Duo-1 OLIVIER 0:1 1,ake 1,ke.0 e 1 v tprn r Express It 1: 1 0-0-0 1,a 0 e 1: 1 0-1-1 Yht: 1 -- Farmer s Future-Choctaw Brave O Koiv T 11.0 0 1,a C C 00 Miia Salminen, Turku K Venä H 1.0 0 1,0 1 C C 000 sin kelt-kelt K Puos P.11 0 11 0,0a 0 C C 00 KARI VENÄLÄINEN (da) S Niem F 1.11 1,a C C 00 Miia Salminen (C) Tk J Kive F.0 1,a C C 00 STAR CAT 1,ake 1,ke.0 e v trn o Andover Hall 1: --0 1,a.00 e 1: -0-1 Yht: --1 Sunworthy-Mr Vic J Kive H 0.01 0 1,a C C 000 Erkka Junnila, Laitila Tk 1.01 0 1,a 1 *0 C C 00 pun musta -pun valk Tk.01 00 1,ax *1 C C 00 JERE KIVEINEN (A) Tk Tk 1.0 0 1 1,1a 1 0 C C 00 S 1.0 0 11 1,a 1 C C 000 ERNA S KING 1,ake 1,0ke.0 e v tprn r Tag The Devil 1: 1-0-1 1,0a 1.00 e 1: 1 -- Yht: 0 -- Erna Queen-Smooth Blend K Puos P.11 kl 0 1 1,1 kl hyv C C Harlekin-Talli, Nakkila T 1.11 0 11 1,a C C 000 sin pun valk-sin valk E Väre Tk.01 0 11 1,0a C C 000 EMMA VÄRE (ea) Tk 0.0 0 11 -a hlo0 1 C C 000 Seija Rantala (C) P P 0.0 0 1,0a 1 * C C 00 FIRST OVERTIME 1,0ake 1,ke.0 e v trn r McCarron 1: 0-0-1 1,a 1, 1.00 e 1: 1 --1 Yht: 1 -- Golda Immortal-Newcaster Hanover J Saar L 1.1 1 1,0a C C 000 Ravitalli Henna Haavisto, Forssa Tk.1 00 1,a C C 00 sin valk harm-sin valk H 0.01 0 1,a 11 C C 000 JARMO SAARELA (da) T 1.01 0 1, C C 000 Henna Haavisto (C) F F.0 1,a C C 00 SILENT WANDERER 1,ake 1,0ke.00 e v tprn t Anythings Possible 1: 0-0-0 1,a 00 e 1: 0-0-1 Yht: 0 0-- Puerto Cumaribo-Roberto Tilly A Moil Tk 01.1 0 1 1,a 1 C C 00 Henri Virtanen, Turku Ju Tor Tk.1 0 1,a 1 C C 00 pun vaal sin -pun valk H 0.01 0 1,0a C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk.01 00 1,a C C 00 Sari Väinölä (C) Tk Tk 0.0 0 1,a C C 0 THE BETTER HALF* (SE) 1,aly 1,0ke.1 e v trn t Jaded 1: 1 0-0-0 0 e 1: 1-0-1 Yht: -0- Missis-Varenne A Ham L 0.0 1,a 0 C C 000 Myllyharju Service Oy, Pori T.0 0 1,a 11 C C 000 pun valk-pun E Ylil Px.11,x C C 0 ESA YLILAMMI (A) P 0.1 0 1,0ax C C 00 Henri Uusi-Marttila (C) P Juh Nu Kt 1.0 1 - hll C C 00 LAURILA S EOWYN 1,aly 1,ke.0 e v prn t Frank The Hands 1: 0-0-0 1,a e 1: 0-0-0 Yht: -- Step Yankee-Yankee Stampede J Num F.0 1,a 11 C C 00 Saarinen Juha-Pekka&Katriina, H Koiv Tk 0.01 0 0,a 1 C C 00 Loimaa J Num P 1.01 0 11 1,a C C 00 vihr valk pun-vihr P.01 0 1,a C C 00 ARI MOILANEN (da) O Koiv T 0.0 0 1,a 1 C C 00 Juha-Pekka Saarinen (C) F BEAT OF LOVE 1,ake 1,ke.0 e v tprn t Love You 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 1-0- Yht: 1-0- Abracadabra-Lindy s Crown A Teiv J 1.11 1,ax 1 C C 0 Liisa Savo, Pöytyä S Mark Tk 01.1 0 1 1,a 1 C C 00 musta valk pun-musta valk O Koiv P.1 0 1, 11 C C 000 SEPPO MARKKULA (da) S Mark Tk 0.01 0 -a hpl 1 C C 00 Kalle Savo (C) Tk P 1.01 0 1 1,a 11 1 C C 00 WESTCOAST HUEY 1,ake 1,ke. e v prn o Dream Vacation 1: 1 0-1-0 1,a 1.000 e 1: 1 0-- Yht: 0-- Kelpie Kemp-Cumin O Koiv F 0. 0 1 1,a C C 00 Lähtinen Olli&Varjonen Bella& S Mark H 1. 0 1,1a C C 000 Virtanen Merja, Uusikaupunki O Koiv P. 0 1 1,a C C 00 sin valk pun-sin valk H 01.11 0 1,a 1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) S 1.0 1 0 1,a 0 C C 000 Olli Lähtinen (B) Tk MR POINT 1,ake 1,ke.0 e v mrn r Holiday Credit 1: 0-0-1 1,a 0 e 1: 1-0- Yht: -- Ludmila Flash-Sugarcane Hanover Ha Tor La.0 0 1,a * C C 000 Ravitalli Pia Huusari, Hamina P Ilta K 1. 0 1,1a 1 C C 00 vihr pun -vihr Ha Tor K 0.0 0 1,0L C C 00 JUKKA TORVINEN (da) Ju Tor H 1.0 0 1,a 0 C C 000 Pia Huusari (A) K A Teiv La.0 0 1,a 1 C C 000 11 GIRL ON FIRE 11 1,aly 1,ke.00 e v prn t S.J. s Photo 1: 1-0-0 1,a 1,1 00 e 1: 1-0- Yht: -0- Stella Fabell-Shogun Lobell J-P Vi F 0.0 0 1,a C C 0 Karlsberg in Tila, Vihti A Ham H 1.1 0 1 1,0 1 C C 000 valk pun-pun T Okko H 0.1 0 -a hll 1 C C 000 JUHA-PEKKA VILKMAN (aa) J-P Vi F 11.0 1,a 1 C C 00 Kirsi-Marja Sell (A) H H 1.0 0 1,1 11 C C 000 1 EVEN BETTER 1 1,aly 1,ke.1 e v trn r Broke Even 1: 0-0-1 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: -- Wera D arc-triompe D arc E Laur P.11 0 1,a 11 C C 00 Oksasen Tila Oy, Pöytyä Tk 01.1 0 1,a C C 00 orans musta-valk Tk 0.01 0 1,a C C 00 ELLINOORA LAURILA (B) F.01 0 1,a C C 00 Reijo Oksanen (C) Tk F 11.0 1,a 11 0 C C 00 Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään 000 e. Palk. 000-00-00-00-00-00 e klo 0.1 vaal.ruskea-musta Toto- Duo- Troikka CELEBRATION SONG 0:1 1,aly 1,0ke 1. e 1 v prt t Le Monteil 1: -1-1 1,a 1,.00 e 1: 1-1-1 Yht: 0 1-- Caller Id Hanover-Lindy Lane A Moil H.01 0 1,a C C 000 Jouni Kivelä, Nakkila P.01 0 1,a *0 C C 000 vihr valk pun-vihr J Saar Tk 0.0 1 1, C C 000 ARI MOILANEN (da) A Moil P 0.0 0 1,a 1 *1 C C 00 Jouni Kivelä (C) P P 0.0 0 1,a 1 *1 C C 000 LOVETOWN 1,aly 1,ke. e v tprn r Capetown Hall 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1 -- Yht: --11 Win Check-Duran Hanover A Teiv Y.0 0 1,a 11 C C 000 Mika Pellinen, Raasepori Ma Pel To 0.0 0 1,a 1 * C C 00 viin pun hop-hop viin pun A Teiv T 1.0 1 00 1,a 0 C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) K Kort H.0 0 11 1,a 1 C C 00 Mika Pellinen (C) H A Teiv H 0.0 1 0 11 1,1a C C 000 DREAMY CHIP 1,0ake 1,ke. e v mrn r Choco Chip Hanover 1: -0-0 1,1a.000 e 1: 1 --1 Yht: -- Unni Nalan-Giant Chill S Mark Tk 0. 0 1,a 11 C C 0 Maria Martti, Turku H Koiv H 01.11 0 1,a 1 C C 000 pun vaal sin -pun valk A Moil P.01 0 1,1a 1 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk 1.0 0 1 1,ax * C C 000 Maria Martti (C) Tk T 1.0 0 1,1a 1 * C C 000 DREAM AND HOPE 1,aly 1,ke.1 e v trn r Anderberg 1: 0-1- 1,a.00 e 1: -- Yht: 1--1 Rock On The Log-Coktail Jet J-P Ir Tk 1.01 0 1,0a * C C 000 Sanna Kiiski, Ypäjä Tk.01 0 1 1,a *1 C C 000 sin valk kulta-sin valk P.01 0 1,a 11 C C 000 JONI-PETTERI IRRI (ea) Tk 0.0 0 1,a C C 000 Sanna Kiiski (B) F T 1.0 0 1,a 1 C C 000 POR NIE ROCK 1,aly 1,ke. e v trn r Quite Easy 1: 0-0-0 1,a 1, 1.0 e 1: -- Yht: 1 --11 New Grove Panama-Pine Chip Ha Tor T 1.01 1, C C 00 Por Stable, Valkeakoski He Bol L 0.01 0 1,a C C 000 sin kelt-kelt Tk 0.0 0 1,a C C 000 KARI VENÄLÄINEN (da) H 1.0 0 1,a C C 000 Markku Nieminen (A) T A Moil T.0 0 C C LUCKYLINE KROK (SE) 1,aly 1,ke. e v tprn t Egon Lavec 1: 0-1-0 1,a 1,1 0 e 1: 1-- Yht: 1--1 Luckyline Kajsa-Pine Chip A Teiv Tk 01.1 0 1,a 1 C C 000 Allan Lindström, Paimio Ju Tor L 1.1 11 1,a 1 C C 0 musta valk pun-musta valk T 0.01 0 1,a C C 0 SEPPO MARKKULA (da) S Mark F.01 1,a C C 00 Allan Lindström (C) Tk F 11.0 1,1 1 C C 00 MYSTIC POWER 1,aly 1,pi. e v m r Capetown Hall 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1-0-1 Yht: 1 -- Mystic May-Baltic Isle O Koiv P.0 0 1,a hlo1 C C 00 Pasi Pörsti, Karkkila T 0. 0 1, 1 C C 000 sin valk pun-sin valk L 1. 1,a 1 C C 000 OLLI KOIVUNEN (da) H 01.11 0 -a hpl C C 000 Pasi Pörsti (C) H P Pörs L 0.11 -a hpl 1 C C 000 SAND PIRATE ÅS (US) 1,ake 1,ke.00 e v tprn r Cantab Hall 1: 0-0-0 1,a 1, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0 1-- Noblesse Ås-Mack Lobell J Tomp T 0.0 0 1,a 0 C C 00 Jussi Tomperi, Turku Tk 0.01 0 1,ax C C 00 sin musta valk-sin musta Tk 1.01 0 11 1,a C C 000 JUSSI TOMPERI (B) Tk H 1.01 1 1, C C 000 P 0.0 0 1,a 0 C C 00 RANCH MOVIE STAR 1,aly 1,ke 0.0 e v m t Look De Star 1: 0-1-1 1,a 1, 1.00 e 1: 1 1-0- Yht: 0 11--11 Gabriela Kemp-Speedy Somolli H Koiv H 0.01 0 1 1,a C C 000 Virkkunen Leea&Pentti, T Kyll L 0.01 11 1,a C C 000 Kirkkonummi H Koiv Tk 0.0 1, 1 C C 000 musta valk pun-musta pun H 0.0 0 1,a C C 000 MIKA FORSS (da) M Fors P 0.0 0 1,a C C 000 Bella Varjonen (B) Tk RADIATION (SE) 1,ake 1,0ke. e v prn r Enjoy Lavec 1: 0-0-0 1,a 00 e 1: 1 1-0-0 Yht: --1 Tibunora-Tibur A Moil Tk.1 0 1,0a C C 000 Pertti Isotalo, Lieto Tk 0.01 0 1,a C C 00 vihr pun -vihr O Koiv Tk 1.01 0 -a hpl 0 C C 000 JUKKA TORVINEN (da) M Fors P.01 0 1,a 0 C C 000 Pertti Isotalo (A) Tk O Koiv Ku.0 - hpl C C 000 11 BELENOS 11 1,ake 1,1ke. e v tprn r Don t Blink Twice 1: 1-1-1 1,a.00 e 1: 1 -- Yht: 0-1- Cookie S.C.-Super Arnie J Kive Tk 1.01 0 1 1,a 1 C C 000 S. Toivanen Oy, Uusikaupunki Tk.01 0 1,0a C C 000 pun musta -pun valk P 0.0 0 1,a C C 00 JERE KIVEINEN (A) S 1.0 0 1,a C C 00 Kari Toivanen (C) Tk P 0.0 0 1 1,a C C 000 1 THELMA ZET (SE) 1 1,aly 1,1ke. e v tprn t Angus Hall 1: 0-1-1 1,a 1.00 e 1: -- Yht: -1- Yena Boko-Pine Chip R Taur H.1 0 1,0a 11 1 C C 000 Team Taurus Power, Lohja Tk 0.01 0 1,a * C C 00 vihr kelt-kelt vihr Tk 1.01 0 1,1a 0 C C 000 REIJO TAURIAINEN (A) H L 0.01 11 1,a C C 000 H 0.0 0 1,a 1 C C 000 Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B,,, 11 LÄHTÖ Suoraviivainen taktiikka. ERNA S KING saa hyödyntää toistamiseen lähtönopeutensa eturivistä ja pyyhältää keulaan. Porissa se hallitsi varmasti perille, vaikka voimia tuskin jäi kosolti varastoon. STAR CAT kiersi viimeksi T- lähdössä. ulkoa viimeiset 00 metriä kolmatta rataa, eikä kiihtyvässä vauhdissa ollut asiaa kärkitaistoon. Nyt rahasarjassa ja nappiasemista ori on toinen vahvimmista ehdokkaista voittajaksi. WESTCOAST HUEY aloitti kauden pirteästi ja otti Fast Timen takaa kakkossijan. Hyvien avaajien peesistä se saanee hyvät iskuasemat.. sija. sija Ranking A 1 B,,,,, 11,,, 1 LÄHTÖ Kolmas putkeen. 1 CELEBRATION SONGILLA on tilaisuus jälleen keulavoittoon, sillä johtopaikan menettäminen sisäradalta ei vaikuta todennäköiseltä. Porissa se verrytteli 1.1-vauhtisella kiritonnilla ykköseksi ja hyvästeli maalisuoralla 11 BELENOKSEN. Celebration Songin selkään pyrkivät Porissa. sisältä kuolemanpaikalle hakeutunut RANCH MOVIE STAR sekä terveysmurheiden takia taukoa pitänyt LOVETOWN, jonka vire on lievä arvoitus myös valmentaja Mika Pelliselle. Parhaat pelikohteet LÄHTÖ Toto-päätöksen suursuosikki 1 CE- LEBRATION SONGIN kautta pelataan kahta paria. Sen selkään pyrkivä RANCH MOVIE STAR sekä viimeksi kuolemanpaikalta vahvasti hallinnut DREAMY CHIP ovat sopivia ehdokkaita kaksariin. KAKSARI 1 -, (0%) I 1 Celebration Song II,,,, III,,,,,,, 11 yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto
Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Zoojatar -lähtö Kauppapuutarha Ylitalo -lähtö Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p. 00 e + 0 m 00 e, enintään.00 e Palk. 00-00-00-00-0 e klo 0.0 lila-valkea KESÄYÖ 0:1,0ke e 1 v m t Kesä-Toto 1: 0-0-1,0 00 e 1: 0-0-1 Yht: 0-0- Tyrvään Tyyne-Uno P Hirv F. kl 1,0x kl hyl C C Kivimäen Talli, Ypäjä Px.11 0,x C C 0 vihr valk pun-vihr P 1.01 1 0, hlo 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) P.01 1 0,1 C C 00 Petri Hirvonen (C) F P 0.0 1 1,0x 0 C C 00 KRONSKI,ke 0 e v prt r Tuisku-Topi 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-0-1 Yht: 0-0-1 E. Kristall-Kihin-Muisto J Jalo Tk 0. kl,1x kl hyv C C Jalonen Juha&Mikko& Tk.0 1 0 - hll 01 C C 00 Loimusto Laura, Salo P 0.0 0,x C C 00 musta kelt-valk kelt Tk 1.0 1 0 - hll 1 C C 0 JUHA JALONEN (A) R 1.0, C C 00 Laura Jalonen (C) Tk VAPPU VALKIA :1,ke 0 e v rt t Kilun Peedro 1: 1 0-0-0 0 e 1: 0-1-1 Yht: 11 0-1-1 Vipun Tytti-Turo M Vanh Tk 1.0 1 1, C C 00 Vanha-Rauvola Manu&Teija, P.0, 1 C C 00 Eurajoki F 0.0 1,x 1 C C 00 valk sin-valk P 1.0,x C C 00 MANU VANHA-RAUVOLA (B) P P 0.0 0 - hll 11 C C 00 PILPO REPPULI,0ke 0 e v prt r Tähti-Vokker 1: 0-0-1,0 0 e 1: 0-0-0 Yht: 11 0-0-1 Kiikun Packa-Poika-Luomus T Gard Tk 0.01 1 0,x 01 C C 00 Siik Lauri&Marianne, P 1.01 0,0 C C 00 Kokemäki-Forssa H 1.01 0,x C C 0 sin valk-valk P.01 1,0x C C 00 TIMO GARDEMEISTER (ea) H 1.0 0,1x hlo C C 0 Marianne Siik (C) F POPEDIA,ke 1.00 e v prt t Noova 1: 1-1-0, 00 e 1: 0-0-1 Yht: 1-1-1 Simsalabim-Taikuri P Lind P.0 0 1, 1 C C 00 Kallion Talli, Ypäjä T. 1 1,x C C 00 musta orans-valk orans musta F.01 1,0x C C 00 PETER LINDROOS (ba) P 0.0 0,x 1 C C 00 Simo Kallio (C) F F.0 1,x 1 1 C C 00 LUMILENTO :1,ke 1.00 e v trt t Lennox 1: 1 0-1-0, 00 e 1: 0--0 Yht: 0--0 Lumi Enkeli-Nikolai H Kukkula Asko&Miika, Pori To Oja P 11.0 kl,x kl hyv C C sin valk-sin P 0.1 0 0, C C 00 JUSSI MIETTINEN (A) Ju Mie P 1.1 1, C C 00 Miika Kukkula (C) T Tk 0.01 1 0,x * C C 00 VILLIERI,ke 1.0 e v tprt o Erikasson 1: 0-0-, 0 e 1: 0-0-1 Yht: 1 0-0- Hoviheli-Aatami O Koiv Tk 1.01 1 - hll C C 00 Varjonen Jaakko& P 1.01,x C C 00 High Five Group Oy, Rusko H Koiv T.01 1 0, 0 C C 00 pun vaal sin -pun valk F.01, 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) O Koiv P 0.0 - hpl C C 00 Bella Varjonen (B) Tk MÖLINÄ,ke 1.00 e v rt t Hullumies 1: 0-0-1, 0 e 1: 0-0- Yht: 0-0- Mekkala-Mikker Ja Kar F 0.1 1, C C 00 E.J.S.-Talli, Salo Tk 1.01 1, C C 00 vihr valk-valk H 1.01 1, C C 0 JANI KARHULAHTI (B) F.01 1, 1 C C 00 Juha Säde (C) F F.0 1,1 C C 00 HÄYRILÄN HERO,ke 1.0 e v prt r Tuokkolan Touho 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1-1- Yht: 1-1- Mini-Mimmi-Tähti-Tili H Koiv P 0.0 0 - hll * C C 00 Wilikkala Stable, Salo T Grön Ko.0 1 0 0, C C 00 vihr kelt-vihr Pp 0.0 0 1, C C 0 ARTO HAMMAR (A) Tk R 1.0 00 1 0,0x C C 0 Pa Aho Lp 0.0 0,x 1 11 C C 00 HOLLERIINA,ke 1.0 e v prt t Viesker 1: 1-0-1, 1.0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 1-0-1 Holleri-V.T. Ajatus K Rosi H 0.1 kl 1,x kl hyv C C Jalonen Tea&Wilikkala Stable, S Mark Tk.1 0 1, 11 C C 00 Salo Tk 1.01 1 0, 1 C C 00 musta valk pun-musta valk N Joke P 1.01 1 0, C C 00 SEPPO MARKKULA (da) S Mark P.01 0, 1 * C C 00 Arto Hammar (F) Tk 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A B, 1,,,,,,, LÄHTÖ Hätäinen alussa, vahva lopussa. Kuten nähtyä, POPEDIALLA on laukka lähtötohinoissa herkässä. Jos tamma selvittää ajoissa raville, se nousee vielä voittotaistoon. Toissa kerralla Popedia kierteli lähtölaukkansa jälkeen valtaosan matkasta kolmatta rataa ja teki tuolloinkin vahvan esityksen. Arto Hammarin talliin siirtynyt HÄYRILÄN HERO on tauolta seurattava. Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään 000 e. Palk. 000-00-00-00-00-00 e klo 0. vaal.vihreä-musta Troikka ARCHIE DON 0:1 1,ake 1,ke.0 e 1 v trn r Diesel Don 1: 0-- 1,1a 1,.0 e 1: 0-0-1 Yht: 1 1-- Barvalo-Durvalo Te Tor Tk 0.01 0 1,0a C C 00 Ketola Jorma&Leino Katariina, H 1.01 0 1,1a * C C 000 Eura-Kokemäki Tk 0.0 0 1,a * C C 0 vihr valk pun-vihr A Moil P 0.0 1 1, * C C 00 ARI MOILANEN (da) S Mark P 0.0 0 1,ax 1 C C 00 Jorma Ketola (C) P WESTCOAST LOVE 1,ake 1,ke.0 e v prn t Enjoy Lavec 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 11 1-0-1 Yht: -- Westcoast Winner-Giant Chill J Kive Tk 0.11 0 1,a C C 00 Puurusen Sähkö Oy, Laitila T 1.11 0 1,1x 1 0 C C 00 sin kelt kuvio-musta Tk 0.01 0 0,a C C 00 PEKKA PUURUNEN (C) Tk Tk 1.01 0 11 1,1a C C 00 P 0.0 0 1,a C C 00 SUNDSVIK JETLAG 1,akp 1,ke. e v prn o Domingo Ors 1: 0--0 1,a 00 e 1: 1-0- Yht: -- V.G. Glory Girl-Recourse V Pohj Kt 1.1 0 1,0 C C 00 Jetlag Stable, Kokkola Kt 01.01 0 1,a 1 C C 00 vaalpun sin hop -sin vaalpun J 1.01 1,a *1 C C 00 LIISA NUMMI (B) F N Joke Kt 0.0 0 1,a C C 00 L Num F.0 1,a 11 C C 00 UPARTY K.A. 1,aly 1,ke.0 e v trn t Wiquell Horn 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 11 0-0-0 Yht: 1 -- Blaze K.A.-Dynastic J Ulma Tk.0 1,a 0 C C 00 Pirjo Salonen, Taivassalo A Hell Ph.0 00 m, C C musta valk pun-musta pun S Mark Tk 0.01 0 0,a 0 C C 00 MIKA FORSS (da) O Koiv F 11.0 1,a C C 00 Gisela Koivu (C) Tk Tk 1.0 0 1,a C C 00 NELILYN RAPTOR 1,aly 1,ke.00 e v trn r Capetown Hall 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1 1-- Yht: -- Sj s Fantasy-S.J. s Caviar Ju Tor P 11.0 0 1,0a 1 C C 0 Koivunen Tapio&Ylänen Sinikka, O Koiv H.0 0 11 1,a C C 000 Tampere J Hurm F. 1,1a 1 C C 00 vihr pun -vihr Ju Tor H 0.11 0 11 1,a C C 000 JUKKA TORVINEN (da) Tk 1.11 00 1, 1 C C 00 Kati Kuivakoski (C) F KRAMPUS 1,ake 1,ke.0 e v tprn o Classic Photo 1: 1--0 1,a.00 e 1: 11 --1 Yht: 1 --1 Martha De Vie-Joie De Vie S Mark H 0.1 0 1,a C C 000 Team Tuhmat Pojat, Vihti A Moil Tk 1.1 0 -a hpl C C 000 musta valk pun-musta valk H 1.01 0 1,a *1 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) S Mark H 1.01 0 1,a C C 000 Ari Hartikainen (B) H A Moil H 1.0 0 1,a 1 C C 000 WILDS CELEBRITY 1,aly 1,ke.1 e v mrn r Choco Chip Hanover 1: 0-1-0 1,a 0 e 1: 1 --1 Yht: -- Ballerina Eagle-Kosar A Moil H 1.01 1,a 1 C C 000 Petri Taiviola, Ypäjä P Taiv H 1.01 0 1,a 1 C C 00 sin valk-valk J Utal L.01 1,a C C 00 PAULI TAIVIOLA (C) F P Taiv P 0.0 0 1,0a C C 00 T 1.0 0 1,a C C 00 DON AUGUST 1,aly 1,ke. e v trn r Donerail 1: 1-0-1 1,0a 1.0 e 1: 1 0-0-1 Yht: -1- Peggy Nordia-Crown Sweep J Kive P.1 0 1 1,a C C 000 Virkkunen Erkki&Gustafsson J Saar Tk 1.01 0 1,a 1 C C 00 Malin, Loviisa T.01 0 1 1,a C C 00 sin valk harm-sin valk F 11.0 1,0a C C 00 JARMO SAARELA (da) P 0.0 0 1 1,a 1 C C 00 Kalevi Virkkunen (C) T TERESA MA 1,0aly 1,ke.0 e v mrn t To The Gate 1: 0-0-1 1, 00 e 1: 0-1- Yht: 1-- Silk-Snack Bar J Riik P 0.1 0 1,a C C 00 Veli-Matti Riikonen, Ulvila P 1.1 0 1 1,a C C 00 sin valk kulta-sin valk J Saar P.01 1, C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ea) N Joke P 0.0 1, 1 C C 00 Kari Haapio (C) P S Mark F 11.0 1,x 1 0 C C 00 EPANSE S TORNADO 1,0ake 1,ke. e v prn t Funky Ride 1: 0-0-1 1,a 00 e 1: 0-0- Yht: -1- Ranch Gracia-Wired Pine O Koiv P 1.1 0 11 1,a C C 00 Seppo Viitala, Seinäjoki Tk.1 00 1,a * C C 00 sin valk pun-sin valk Tk 0.01 0 1,ax 1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) Tk 1.01 0 1 1,a C C 00 Harri Koivunen (A) Tk H Koiv P 0.0 0 1,a C C 00 11 TAGLIATELLA 11 1,ake 1,ke. e v tprn t Tag The Devil 1: 0-0-0 1,a 1.000 e 1: -- Yht: -- Sambuca Queen-Sambuca Lobell A Moil H 0.01 0 1,a *1 C C 000 Timo Keto, Turku Tk 1.01 0 1,a *0 C C 00 sin musta valk-sin valk Ti Ket Tk.01 0 1 1,a 1 C C 000 TIMO KETO (A) Tk Tk 1.0 0 1,a C C 00 P 0.0 0 1,a 1 C C 00 1 VIVALDI AVENGER 1 1,aly 1,ke. e v prn t Le Monteil 1: 0-0-0 1,a 1, 00 e 1: 1 1-- Yht: 1-- Rachel Hornline-Silver Pine Ha Tor F 11.0 -a hpl C C 00 Katri Teini, Eura A Ham P 1. 0 1 1,1a 11 C C 00 pun musta -pun valk J Kive T 0.01 0 1,a 0 C C 00 JERE KIVEINEN (A) T 0.01 0,x C C 00 Pasi Teini (F) P P 0.0 1, 0 C C 00 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, 1 B,,,, 11 Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö Jatkoa sivulta Tallikommentit Lähtö, Toto-, PD-, Troikka Pasi Pörsti: MYSTIC POWERILLA oli pitkä tauko. Sillä oli kavionivelet vähän kovilla ja niitä jouduttiin hoitamaan. Hevonen oli viisi-kuusi viikkoa ihan täydessä levossa, annoin sen vaan olla. Nivelet rauhoittuivat ja joulun tienoilla alettiin rakennella hevosta uutta kautta varten. Sillä on nyt tähän asti ajeltu, miten on haluttu. Meininkinä oli tulla starttiin vasta vähän myöhemmin, kun kenkiä alkaa saada pois, mutta hevonen on ollut treenissä niin hyvä, että ajattelin ajaa yhden startin vähän aikaisemmin. Mystic Power on saanut treeniä myös vastuksella, ja hiitillä ajoin oikein kunnon hiittiä, mutta hevonen tarvitsee aina yhden startin alle ollakseen ihan kisavireessä. Se on mukavan tuntuinen, mutta tarkoitus on pyytää Ollilta (Koivunen) tosi nättiä juoksua. Odotan asiallista ja hyvää juoksua, ja kärkisijoitus olisi yllätys. Sekunti putoaa, kun ruuna saa sen yhden startin alle. Seuraavaan on siis kunnon odotuksia. Edessä on hokkikengät, ja Mystic Power hyötyisi ehdottomasti, jos saisi mennä ilman etukenkiä. Pertti Isotalo: RADIATION laukkasi Kuopiossa viimeiseen mutkaan, kun piti lähteä oikein juoksemaan. Hevonen pikkuhiljaa paransi jo otteitaan ja vähän näytti, että se siitä lähtisi, mutta viime startin jälkeen olen vähän pessimistinen. Ajetaan nyt, jos löydettäisiin siihen vähän lisää kipinää, mutta menestysodotuksia ei ole. LOISTAVA STARTTI RAVIVIIKKOON I 1, II 1,,, III 1,,,,,, 11 0 yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto LÄHTÖ Ykköshaastaja sisäradalla. KRAM- PUS on parantanut yhä otteitaan. Vermossa se iski. ulkoa 1,-vauhtisen avauskierroksen jälkeen keulaan ja piti vahvasti pintansa. 1 ARCHIE DON voi onnistuessaan kukistaa Krampuksen. Porissa lähtölaukkaan sortunut ruuna kiersi vielä. ulkoa kierroksen kirillä kärkirintamaan ja kulki viimeiset 0 metriä 1.1:n pintaan. Toissa kerralla Archie Don juuttui voimat tallella pussiin. SUNDSVIK JETLAG aloitti pirteästi uusista käsistä. Ori spurttasi lounasraveissa sisäradalta tilaa saatuaan terävästi toiseksi. RADALTA TOTO TUNNISSA Magic Monday joka maanantai 1.1.-.. Yleisöä Kokonaisvaihto