Toto4-ravit klo 18

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toto4-ravit klo 18"

Transkriptio

1 Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 klo 1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

2 Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 klo 1 Lähtö 1 A) / B),,,1,,, / C), LUCKIE ylitti heinäkuisessa koelähdössään maalilinjan kakkosena. sisältä. Päätöspuolikas oli 1-vauhtinen. Sukuhevonen pisteli ihan mukavalla tyylillä ja voi hyvinkin aloittaa uransa voitolla. Eiköhän Ari Moilanen pyri juoksulangalta piikkipaikalle. PROSPECT TAG aloitti uransa mukavasti kolmossijalla, mutta sen jälkeen laukat ovat pilanneet jatkuvasti. Viimekertaisessa Porin tauolta paluussaan ruuna oli jo kirinyt. ulkoa täysin selvälle viitossijalle ennen loppusuoran laukkaansa. Ravilla ruuna olisi saavuttanut noin 1,-tuloksen. ROYALTY DIAMOND voitti koelähtönsä raskaalla radalla. Koelähdön perusteella pienikokoisen tamman todellista iskukykyä on kuitenkin vaikea päätellä. BWT DALLAS on ollut iso pettymys, mutta viimeksi suunta oli sentään jo oikea. Laajemmissa peleissä huomioidaan myös jälleen kerran tauolta palaava 1 LEROY MERLIN sekä kohtuullisella suorituksella uransa avannut ADAM SNIPES. Lähtö A),,, / B), / C),,1 KAPTAH aloitti uransa keulavoitolla ja viimekertaisessa Porin kolmossijassaan se kulki. ulkoa viimeiset 00 metriä. rataa pitkin 1,0-kyytiä. Startit vievät -vuotiasta koko ajan eteenpäin. MASTERSTROKE ARIA on pitkältä tauolta arvoitus. Joka tapauksessa uran avauskilpailun voitto. radalta ilman selkää tuli hienolla tyylillä, joten lahjoja kyllä löytyy. HOLA ALEJANDRO on napannut kaksi peräkkäistä kakkossijaa ja menee starttien myötä koko ajan eteenpäin. Turun kakkossija tuli keulasta ja Teivon kakkossija. sisältä. MISS SHOOTING STAR on kirinyt kahdessa viimeisessään positiivisesti ja kuuluu sekin mukaan A-ryhmään. Lähtö A),,, / B),,,1,, / C) - A-ryhmään erottuu selvästi neljä hevosta. UNNAN VESSELI vaikuttaa suoritusvarmalta menijältä, ja tämänkertainen tehtävä vaikuttaa menestyksen kannalta oikein passelilta. Mikäli kuukauden starttiväli ei näy otteissa negatiivisesti, on ruunalla hyvät voittosaumat. ROKKOFF on aloittanut uransa varsin lupaavasti. Kokemäen voitto oli lopulta ylivoimainen, kun kovin vastustaja laukkasi edestä viimeisen kaarteen lopussa. Mikäli kesä on sujunut hyvin, voi -vuotias pystyä selvään ennätysparannukseen. MÖLINÄ oli viimeksi Riihimäellä johtopaikalta kelpo kakkonen selvästi muuta porukkaa edellä. Varsin nopealla avaajalla on taas hyvät saumat keikkua kärkikuvioissa alusta loppuun. METKU MAINIO on vauhdikas tamma, joka riittää kyllä halutessaan 0 metrin takamatkaltakin. Valitettavasti kilpailumotivaatio ei ole kuitenkaan läheskään sataprosenttinen. Turun kakkossijassaan Metku Mainio hävisi vain voittokone Eetu Rolsille. FIANNAN MAHTI on selvä viitosrankkaus. Se lannistui viimeksi tototaistosta päätöspuolikkaalla pahoin ja kulki viimeiset 00 metriä vain,-kyytiä. Alla oli kuitenkin pitkä tauko ja tempokin oli reipas. Lähtö Toto-1 A),,1,, / B),,, / C) - Toto-peli käynnistyy tosi tasaisella kohteella, missä jokaisella on realistiset mahdollisuutensa. GISELA LUI kohoaa keulapsyykillä niukaksi ykkösrankiksi. oikein lehden tallikommenttien perusteella Gisela Luxi osoittautui viimeisimpään starttiinsa sairaaksi, mutta nyt vireen pitäisi olla ihan hyvä. On täysin mahdollista, että johtopaikalla saisi ajaa suht maltillista vauhtia, mikä nostaisi osakkeita. SAHARA FOYLADY on hyvä kirihevonen. Se kiri viimeksi Forssan Toto-lähdössäkin mukavasti. ulkoa. 1 STONE CAPES NOUGAT parantaa pitkän taukonsa jälkeen hiljalleen startti startilta. Ruuna kamppaili jo viimeksi Porissa voitosta. Stone Capes Nougat pystyy hyödyntämään paikkansa ja voi saada unelmajuoksun. sisällä. Toki pussiin jäämisen riski on myös konkreettinen. LUCKYLINE KROKille jäi viimeksi Forssan -lähdössä selvästi jossiteltavaa. Edellisiin kilpailuihinsa tamma on kirinyt jatkuvasti positiivisesti, joten kunto on mukavalla tolalla. Mikäli tempo menee ihan kävelyksi, saattaa johtavan rinnalle kiertäminenkin tulla kyseeseen. REAL RED viimeistelee kasvattajakruunun karsintoihin, joten ajosuoritus tuskin tulee olemaan yltiöaggressiivinen. Real Red lienee muutenkin seuraavassa startissa selvästi terävämpi, joten tammaan pitää suhtautua nyt pienellä varauksella. GRAINFIELD FANNY palaa tauolta oikein lehden tallikommenttien perusteella sen verran matalalla profiililla, että putoaa B-ryhmään. Ei voittokaan silti kauheasti yllättäisi. Lähtö Toto- A), / B),,,, / C),1 Vaikuttaa kaksinkamppailulta. WESTCOAST HUEY ja SPANISH ROSE napannevat heti alussa parhaat paikat, minkä jälkeen kaksikko on pikamatkalla vahvoilla. Westcoast Huey ei kylläkään ole kahteen viime starttiin ollut ihan parhaimmillaan, mutta aivan positiivinen kuitenkin. Joka tapauksessa tämänkertainen tehtävä on oikein sopiva. Spanish Rose sen sijaan on kohonnut elämänsä iskuun. Pikamatkalla energisellä tammalla voi ajaa keulastakin, mikäli Spanish Rose onnistuisi johtopaikan Westcoast Hueyltä riistämään. Joka tapauksessa ainakin johtavan kantaan Spanish Rosen luulisi pääsevän. Spanish Rose on kilpaillut tänä vuonna pikamatkalla kahdesti ja tuloksena on ollut voitto sekä kolmas sija. Molemmilla kerroilla tamma on juossut keulassa. AN-VALPURI on jo pitkään kilpaillut vahvassa vireessä. Lähtönopeus kuitenkaan tuskin riittää edellä mainitulle kaksikolle, minkä vuoksi tamma jää lähtökohtaisesti voitosta puhuttaessa vain hyväksi haastajaksi. SPES PATRIAE on suoritusvarma menijä, mutta lähtöpaikka on tarkan juoksun hevosta vastaan. AMELIE FROST on tauluaan paremmassa kunnossa, mutta silti kaksarisijoitus yllättäisi.

3 Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 klo 1 Lähtö Toto-, PD-1 A),, / B),,,,,1 / C),11 A-ryhmään erottuu selvästi kolme hevosta, mutta jokaisella on kyllä omat riskitekijänsä. JORI POLLEA on kilpaillut pitkän taukonsa jälkeen kolmesti ja vaikuttaisi parantavan startti startilta, vaikka toistaiseksi paras sijoitus onkin heti kauden avausstartista. Jori Pollea laukkasi viimeksi Vermossa hännillä ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä, mutta kulki viimeiset 0 metriä,-vauhdilla ja nousi vielä taustalla viidenneksi. BIETRO on sijoittunut kauden jokaisessa laukattomassa kilpailussaan kaksariin. Porin ennätysjuoksussaan Bietro nousi. ulkoa Linkelin selässä. radalle 00 jäljellä, jatkoi ilman selkää 00 jäljellä ja punnersi loppumetreillä rehdisti niukaksi kakkoseksi. TÄHTIMENEVÄ eteni viimeksi Forssassa. sisältä varmaksi kakkoseksi. Tehtävä on taas sopiva, ja lisäksi Tähtimenevä voi saada hyvän juoksun joko keulassa tai. sisällä. TULISIN saa muutaman startin tauon jälkeen ohjiinsa ammattikuskin, mikä on syytä ottaa huomioon. Tamma suoritti nimittäin kesäkuussa ammattikuskeilla ihan mukavasti. VARTILLA kaipaisi lisää taistelutahtoa, mutta mahtuu kuitenkin suureen Toto-systeemiin. Lähtö Toto-, PD-, Troikka A) 1,,,, / B),, / C) 1,,11 1 DOWNTOWN JOEY laukkasi viimeksi Forssassa heti lähdössä pitkäksi ja myös Vermossa 11.. ori laukkasi alussa. Niinpä lähtötilanteella on menestyksen kannalta iso merkitys. Ravilla Downtown Joey avaa askelten osuessa lankulle niin reippaasti, että Mikael Kopola päässee valitsemaan, että ajaako keulasta vai selästä. Koska Downtown Joeylla on ajettu viime aikoina jatkuvasti selästä, on keulajuoksun sopivuudesta vaikea sanoa. Joka tapauksessa hyvän selkäjuoksun jälkeen ori on tavannut spurtata terävästi. STAR IT ja MIDSUMMER LOVE olisivat Downtown Joeylle mahdolliset vaihtoehdot eteen johtopaikalle. Star It lienee kokonaisuudessaan lähdön todennäköisin keulahevonen. Sen kirivaihe ei mennyt maanantain startissa sujuvasti. Kokemäen juhannusravien voitto tuli keulasta. Midsummer Love laukkasi Riihimäellä ratkaisevan pahoin heti lähtöön, mutta edellisten starttien perusteella jyvä on löytynyt. Oletettavana suosikkina tammasta kokeillaan kuitenkin Toto-pelissä sekä Päivän Duossa ohipeliä. ANGELICO on hieman ailahteleva menijä, mutta se voi hyvänä päivänään voittaa koko lähdön. Angelico kesti viimeksi Teivossa kunnialla juoksupaikkansa johtavan rinnalla. Forssan suoritus oli vain hyväksyttävä, mutta tätä edeltäneessä Teivon kisassa tamma kiri. ulkoa päätöspuolikkaan peräti 11,-kyytiä ja nousi neljänneksi. Myös HERE COMES MARTY lukeutuu pelihevosiin. Ruunassa olisi potentiaalia nähtyä parempaankin, mutta se on kovin laiska. Lähtö A), / B) 1,,, / C), SHEIKKI voitti Porissa ennen RAPIN AATOSta, mutta silloin Sheikki pääsi matkaan 0 metriä Rapin Aatoksen etupuolelta, kun nyt kaksikko lähtee samalta paalulta. Vastaavasti Sheikki palasi kahden ja puolen kuukauden tauolta ja otti avauskierroksella kaksi lyhyttä laukkaa. Rapin Aatos on voittosummaltaan ja rutiiniltaan mukana todella edullisessa lähdössä, mutta silti Sheikki nostetaan rankingin niukaksi ykköshevoseksi. Sheikilläkin on kyllä potentiaalia nousta vielä paljon sarjoissaan. Oletuksena myös on, että Porin kilpailu vei selvästi eteenpäin. Luvassa voi olla mielenkiintoinen voittomatsi. 1 HOLARI voi myös osallistua kamppailuun, mikäli malttaa ravata koko matkan. Pieneltä paalulta ruunalla on loistosaumat päästä ravilla matkaan ja juosta keulassa, minkä jälkeen Sheikin ja Rapin Aatoksenkaan tehtävä ei ole 0 metrin takamatkalta helppo. Vaikka viime startit eivät ole tuoneet kärkisijoja, eivät suoritukset ole olleet huonoja. RUUTU- VIESKER kilpailee nousuvireessä. Se kulki viimeksi säästöreissun jälkeen päätöspuolikkaan,-kyytiä ja hävisi vain ylivoimaiselle Hullumiehelle. TEMENTIKKO oli viimeksi Forssassa kelpo kakkonen 00 metrin kirillä. ulkoa, mutta tässä tehtävässä kaksarisijoituksen uusiminen on silti tiukassa. Lähtö Troikka A) / B) 11,,,1,,,, / C), SAPPHIRA on aloittanut Sirpa Tienhaaran valmennuksesta kahdella vakuuttavalla voitolla. Turun voitto tuli keulasta ja Forssan. radalta ilman selkää. Sopivassa tehtävässä voittokulku saanee haavereitta jatkoa. Eiköhän keulapaikka lohkea tässä suosiolla. 11 TOUGH LOVE oli tauolta paluussaan. ulkoa vain hyväksyttävä kolmas, mutta startti kropassa tamman luulisi olevan nyt terävämpi. Lähtöpaikka on huono, mutta suosikkia lukuun ottamatta vastus on oikein sopiva. GABRIELLA LA RENTA siirtyi Teivossa. sisältä kierros ennen maalia. ulos, mistä kipusi loppusuoralla taustalla hyväksyttävästi totoon. Gabriella La Renta on nopea avaaja ja voi saada nyt nappireissun Sapphiran takana. sisällä. Ainakin silloin totosija on lähellä. ATHLETIC STYLE laukkasi viimeksi Vermossa johtavan rinnalta 00 jäljellä, kun sen turpa osui keulahevosen kuskin kypärään. Ruuna vaikuttaa selvästi tauluaan paremmalta, eikä paikka. radalla ilman selkääkään veisi totosaumoja. 1 SUNNIE on pilannut paljon laukkoihin, mutta ravilla tammalla on täydet totosaumat. HILA S MANOLITO olisi todennäköisesti sijoittunut viimeksi Vermossa kolmanneksi, mikäli olisi päässyt tulemaan sisärataa täysin vapaasti. Takarivin lähtöpaikka laskee kuitenkin nytkin osakkeita. Lähtö A),,,1 / B), / C) MATTER OF COURSE on oikein kehityskelpoinen -vuotias, joka on aloittanut uransa kolmella kaksarisijoituksella. Maanantaina tamma eteni takamatkasta huolimatta johtopaikalle jo ennen avauspuolikkaan täyttymistä ja voitti ylivoimaisesti. LAURILA S GIMLI jaksoi viimeksi niukaksi kakkoseksi, vaikka ravi hajosi kirivaiheessa. Nyt ruunan pitäisi olla pieneltä paussilta parempi. Teivon kolmossijassa voimia jäi säästöreissulla rutkasti varastoon. BABY BEYONCE on napannut kaksi keulavoittoa putkeen. Nyt kovimmat kilpakumppanit ovat sisäpuolella, eikä keulaan pääsy ole mitenkään saletissa. On syytä noteerata, että kauden avannut kolmossija tuli kakkoseksi sijoittuneelle Matter Of Courselle häviten. 1 MAS COMMANDER ei pysty hyödyntämään lähtöpaikkaansa, mutta pienessä lähdössä se ei ole iso ongelma. Tiistaina Teivossa kehittyvä -vuotias jäi voittovoimissaan pussiin. SHADOW PRO MCQUEEN on aloittanut uransa kolmella totosijalla, mutta nyt rima on selvästi aiempaa korkeammalla.

4 Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 klo 1 Lähtö 11 Troikka A) / B),1,,,11, / C), DIVA SPEED on saanut jenkkikärryt perässä selvästi lisää ryhtiä menoonsa. Valitettavasti vain laukat ovat samalla lisääntyneet. Turun voittojuoksussaan tamma tykitti loppusuoraa hurjasti. Ravilla keulavoitto on lähellä. MISSY CHIP pääsee vauhdikkaasti matkaan ja havittelee paikkaa suosikin takana. sisällä. Toinen vaihtoehto kyseiseen juoksupaikkaan on 1 AMERICAN DREAM. Ilman maanantain vaisua välistarttia American Dream olisi ollut lähdön selvä kakkoshevonen. Tamma taipui kuitenkin keulasta pahoin, vaikka tempokin oli aika maltillista. Päätöspuolikas sujui enää,0-kyytiä. CHIP MALIBU oli Kouvolassa. sisältä kohtuullinen neljäs. JOHNNY BEGOOD kiri maanantaina ihan mukavasti kakkoseksi ja havittelee taas hyvän selkäjuoksun jälkeen tiukasti totosijaa. B-ryhmään mahtuvat myös tauolta palaavat 11 WAR CHILD ja WILDS DIAMOND. Näistä War Childilla on parempi kapasiteetti, mutta se on myös epävarmempi. VIHJESYSTEEMIT: TOTO (lähdöt -) Pieni systeemi Suuri systeemi I 1,,,, (,) I kaikki II, (,) II, (,) III,, (,) III,,,, (,) IV 1 Downtown Joey (,) IV 1,, (,) 0 riviä*0,0 euroa = euroa 0 riviä*0,0 euroa = euroa PÄIVÄN DUO (lähdöt -) Pieni Systeemi Suuri systeemi I,, II 1 Downtown Joey I,,,, II 1,, yhdistelmää 1 yhdistelmää TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I 1 Downtown Joey I 1,,,, II,,, II 1,,,, III,,, III 1,,,, 1 yhdistelmää*0,0 euroa = euroa 0 yhdistelmää*0,0 euroa = 0 euroa TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I Sapphira I Sapphira II 1,,,11 II 1,,,11 III 1,,,11 III 1,,,,,,,11 1 yhdistelmää*0,0 euroa = euroa yhdistelmää*1 euro = euroa TROIKKA (lähtö 11) Pieni systeemi Suuri Systeemi I Diva Speed I Diva Speed II 1,,, II 1,,,,,11 III 1,,, III 1,,,,,11 1 yhdistelmää*0,0 euroa = euroa 0 yhdistelmää*1 euro = 0 euroa Vihjeet laati: Jouni Toroska

5 0 vihjeet Iivari Ingves TURKU perjantaina.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Lähtö 1 1:1 Lähtö : 1: Lähtö : 1:0 Lähtö 11: 1: HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI Parhaat paikat! Pöytävaraukset: p. (0) 00 tai tai netissä turunhippos.fi/ metsamaki/fi/ palvelut/palvelut.php Tarjolla myös paketteja isommille ryhmille. NÄIN LÖYDÄT METSÄMÄKEEN Ravirata sijaitsee Vanhan Tampereentien varressa n. km Turun keskustasta. RAVIBUSSIT Suora bussivuoro raveihin Turun keskustasta (Aurakatu, pysäkki T) 0 minuuttia ennen ravien alkamisaikaa (ei lounasraveissa). Paluuvuoro 1 minuuttia viimeisen lähdön maaliintulosta. Metsämäkeen liikennöivät myös aikatauluvuorot SEURAAVAT RAVIT Toto-ravit perjantaina 1.. klo 1 Tuplatonnit Metsämäen ravirata Vanha Tampereentie 00 Turku Puh. (0) 0 info@turunhippos.fi Turun Hippos ry Toimitusjohtaja: Roger Johansson Kilpailusihteeri: Henri Toiviainen Koordinaattori: Riikka Mustonen Toimistosihteeri: Virpi Ylitalo Ravintolanhoitaja: Erja Kult Ratamestari: Mika Ahtiainen Hallitus: Hannu Nivola (pj), Pentti Sokajärvi (vpj), Jyrki Filatoff, Antti Kasi, Sari Mäki, Janne Ulmas, Jerry Uotinen Henri Virtanen, Jarmo Virtanen Metsämäen toimihenkilöt Suomen Hippoksen valvoja: Kai Tuusa Kilpailutuomarit: Matti Lahti, Antero Niittymäki, Petri Nurmi Maalituomari: Janne Tamminen Valvontakamerat: Tero Tuovinen Tuomariston sihteeri: Jouni Vikström Kuuluttaja: Outi Tamminen Selostaja: Jouni Toroska Voittaja-/varikkohaastattelija: Jarkko Litmanen Voittajakuvat: Leena Kahisaari tai info@turunhippos.fi Tasoitustenlaatija: Henri Toiviainen Päälähettäjät: Sipi Erkkilä, Taru Pentikäinen Lähettäjät: Jenni Haaki, Mira Järvinen, Terhi Nurmi, Elli Tuokko, Hanna Tuomikoski Lähtöauton kuljettajat: Jani Salonen, Janne Ulmas Lähdönjärjestäjät & varikkoalueen valvojat: Mirva Eravuori, Kaisa Arttola, Ilona Marttila Valjakkotarkkailijat & ell avustajat: Saija Elo, Neea Honkanen, Leila Hörkkö, Eveliina Nivola, Vilma Saarinen, Virpi Suominen, Maria Virtanen, Pauliina Ylitalo Eläinlääkäri: Kaisa Nivola Sisäänkirjoitus: Saara Lainio Ratamestari: Mika Ahtiainen Kengitysseppä: Veli-Matti Allen Ensiapu: Sairaankuljetus Inna Oy TV-tuotanto: Streamteam Nordic Oy Lähtörata-arvonta: Suomen Hippoksen tietokone Järjestyksenvalvonta: Metsämäki Masters ja VG Koelähtö Tasoitusajo 0 m klo m 00 m.00 m v.00 m NEW GROVE STORM 0:1 1,ake 1,1ke 1.0 e 1 v rn r Going Kronos 1: ,a 00 e 1: Yht: -- New Grove Kathy-Angus Hall R Nylu Tk 0.0 kl 01 0, kl hlo C C Talli Myrskylinnut, Masku RIITTA NYLUND (A) Tk musta rusk-rusk TES JULY 0 e v prn r Three July 1: e 1: Yht: Testardo-Crown Bones J Kive Tk 0.0 kl 0,x kl hyl C C Petri Hyssälä, Paimio HARRI KOIVUNEN (aa) Tk pun vaal sin -pun valk EL SENOR DEO* (US) 1,aly 1,ke.000 e v rn r Muscle Hill 1: e 1: Yht: Caught my Eye-Angus Hall K Haug Sv ,a 0 SRF Stable, Ruotsi ANTTI TEIVAINEN (da) viin pun hop-hop viin pun Tapio Mäki-Tulokas (B) F HIIOPPI :1 0 e v vrt o Patrikin Muisto 1: e 1: Yht: Vileriina-Viltterin Vile Kortelainen Ari&Ljungqvist Anne-Marie, Kokemäki JUKKA KAUPPINEN (A) F sin valk-sin R.R. VALMA 0 e v prt t Suikun Ero 1: e 1: Yht: Turun ravirata Vanha Tampereentie, 00 Turku, turunhippos.fi Ravipäiviä kpl Loppusuoran pituus: m Kaarresäteet: m Kallistukset: % Rataennätykset: Tjacke Gold 11,a ja Järvsöfaks 0,a Liigavoittajat 01: Olli Koivunen ja Harri Koivunen Vihurin Valma-El Vihuri H Koiv Tk 0.0 kl - kl hyl C C M.G.-Talli, Turku JARI T LINDEMAN (B) sin valk kelt raidat-sin Manne Taisto Grönstrand (C) Tk Hevosurheilu Hevospostia, sinua varten! Tilaa osoitteesta: uutiskirje. hevosurheilu.fi Muistot kansien suojaan Laadukkaat A-kokoiset kovakantiset muistikirjat, joissa valkoiset sisäsivut ja kuminauhakiinnitys. Hevosurheilun tuotekaupasta /kpl + postikulut

6 Lämminveriset tasoitusajo 0 m p. enintään 00 e 1 Palk e klo 1.1 keltainen-musta LEROY MERLIN CC 0:1 1,1ake 1,ke 0 e 1 v prt r Love You 1: ,0a 0 e 1: Yht: Wilma Drew-Goetmals Wood T Korv H ,x 0 C C 0 Les Quatre Zozoz Team, Helsinki H ,1a C C 0 sin valk kulta-sin valk H hpl C C 0 JONI-PETTERI IRRI (ba) Ha Tor Tk ,0a C C 00 Pertti Isotalo (A) Tk S Mark Tk a hpl C C 00 GLOBAL UNE FILLE* (SE) CC,ke 0 e v rn t S.J. s Caviar 1: 0-0-0, 0 e 1: Yht: Global l Amour-Pine Chip Matti Lehti, Somero Ma Leh F 0.0 kl - kl hpl C C musta-musta Tk 0.0 kl 0, kl hyv C C MATTI LEHTI (bc) F Tk ,x C C 00 P hpl C C 00 BWT DALLAS CC 1,0ake 1,ke 00 e v tprn r Pilgrims Taj 1: ,0a 1, 00 e 1: Yht: 0-0- Marzaiola Jet-Pine Chip A Moil F , C C 00 BWT Dallas Stable, Espoo S Rait S ,x C C 00 viin pun hop-hop viin pun M Fors R ,a *1 C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) R.0 0 0, * C C 00 Tapio Mäki-Tulokas (B) F A Teiv R ,0a C C 00 YERBA K.A. CC 1,ake 1,ke 00 e v tprn o Anythings Possible 1: ,a 1, 00 e 1: Yht: Jeune K.A.-Barbeque A-J He Km , C C 00 Ilkka Korpi-Anttila, Turku Tk hpl 0 C C 00 pun valk mus-pun valk mus F ,a 1 C C 00 ANTTI-JOONAS HEIKKINEN (A) F.0 1 1, 00 C C 00 Ilkka Korpi-Anttila (S) Tk Tk PROSPECT TAG CC 1,1ke 00 e v prn r Coktail Jet 1: e 1: Yht: Price Tag-Tagliabue Ha Tor T 1.0 kl 0 1, kl hyv C C Riina Wallenius, Kokemäki Ju Tor P.0 0 1,1 C C 00 musta valk pun-musta valk Ha Tor Tk ,x C C 00 SEPPO MARKKULA (da) T hpl * C C 00 Riina Wallenius (C) P S Mark P ,0 hlo C C 00 ADAM SNIPES CC 0,ke 0 e v tprn o Lindy Lane 1: , 0 e 1: Yht: Primavera Rex-Cantab Hall Kurppa Johanna&Tomperi Jussi, Turku J Tomp Tk 0.0 ol 0 1 1,x ol hyv C C sin musta valk-sin musta Tk 1.0 kl 0 1,0x kl hyv C C JUSSI TOMPERI (B) Tk Tk , C C 00 LUCKIE CC 0 e v mrn t Orlando Vici 1: e 1: Yht: Never Late Again-Super Arnie Hevostila Rajala, Vihti vihr valk pun-vihr ARI MOILANEN (da) Malin Holmlund (C) H K Rosi H 0.0 kl 0 0, kl hyv C C COLD HARD WIN CC 1,ke 0 e v mrn t Indurain 1: , 0 e 1: Yht: Cold Hard Ivory-Turn The Trick Toi Ni Tk hpl C C 00 Raimo Hämäläinen, Säkylä H Lain Tk 1.1 kl 0, kl hyv C C sin pun raita-sin Tk ,x C C 00 HEIKKI LAINE (A) P , C C 00 Raimo Hämäläinen (C) Tk Tk C C CLUB NORD LEE CC 0,ake 1,0ke 00 e v prn o Quite Easy 1: ,a 1,0 00 e 1: Yht: Leeann Laurelton-Houston Laukko T Pert T ,0 C C 00 Samuel Suomalainen, Inari J Saar Lo.0 1, C C 00 sin valk harm-sin valk L ,a C C 000 JARMO SAARELA (da) H ,x C C 0 Reijo Suomalainen (C) Ro H Kups R ,0a C C 00 Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 1 Lämminveriset ryhmäajo 0 m ROYALTY DIAMOND CC 0 e v mrn t RC Royalty 1: e 1: Yht: Zest Kemp-Yankee Glide Kyösti Marila, Pori pun vaal sin -pun valk HARRI KOIVUNEN (aa) Tk J Inka Tk 0. ol 0 1, ol hyv C C O Koiv Tk 0.0 kl 0 1, kl hyv C C enintään 1.00 e. Palk e klo 1.0 sininen-valkea STARLET CLOUD CC 0:1 1,1ake 1,ke e 1 v trn t Glen Kronos 1: ,1a 1, 0 e 1: Yht: Peg Hovsten-David Raymond Toi Ni Km , C C 00 Iivonen Piia&Joni, Mynämäki Tk ,1a 1 C C 00 valk sin kelt-sin Km hpl C C 00 TOIVO NIEMI (ba) F ,a C C 00 Piia Iivonen (C) Tk P Iivo F.0 1 1, C C 00 HOLA ALEJANDRO CC 1,ke e v prn r S.J. s Caviar 1: , e 1: Yht: 0--0 Julia Savoy-Juliano Star Talli Tupelot, Pori J-P Ir P.0 kl 0, kl hyv C C musta valk pun-musta valk S Mark Tk hpl C C 00 SEPPO MARKKULA (da) Tk ,0 1 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk A Moil T , 1 C C 00 DEVIL STEP CC 1,ake 1,ke 1. e v prn r Tag The Devil 1: ,a 1, 1.0 e 1: Yht: Step Yankee-Yankee Stampede M Fors Tk 1.0 1, C C 00 Juha-Pekka Saarinen, Loimaa Km.0 1 1, 11 C C 00 vihr valk pun-vihr S Rait T.0 1, 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) M Fors H ,a C C 000 Juha-Pekka Saarinen (C) F A Ham F.0 1,a C C 00 HEAVY ARSENAL CC 1,0ake 1,ke 1.0 e v prn o Wildwood Express 1: ,0a 1, 1.00 e 1: Yht: Jacinthe-Coktail Jet Ve Lei F ,0a C C 00 Veikko Leinonen, Forssa H ,x C C 000 pun musta-valk Tk.0 0 1,a 1 C C 00 VEIKKO LEINONEN (A) F T 1.0 1, C C 00 T 1.0 C C MASTERSTROKE ARIA CC 1,ke 1.00 e v mrn r Muscle Mass 1: e 1: Yht: Paloma U.S.-Infinitif Janne Ihamuotila, Ylöjärvi vihr valk musta-vihr sin valk J Iham L 1. kl 1, kl hyv C C JUHO IHAMUOTILA (ba) L H , 1 * C C 0 T 1.11,x * C C 000 KAPTAH CC 1,ke 1.0 e v trn o Prodigious 1: , 1.0 e 1: Yht: Dandridge Hall-Conway Hall Ylitalo Garden s Stable Oy, O Koiv Tk 1.0 ol 0 1, ol hyv C C Oripää J Inka Tk 0. nl 0 1,1 nl C C 00 pun vaal sin -pun valk H Koiv Tk , 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk P , C C 00 MISS SHOOTING STAR CC 1,ke e v trn t The Bosses Lindy 1: , e 1: Yht: Future Star-Fire Lane M Taip Tk , C C 00 Maiju Taipale, Paimio A Teiv H ,1 * C C 0 viin pun hop-hop viin pun M Taip Lo hpl 1 C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) J Kive P , C C 00 Maiju Taipale (C) Tk S Mark Tk MAIMUS WILD CC 1,ake 1,ke 1.00 e v trn r Amour Ami 1: ,a 0, e 1: Yht: Vilma Håleryd-Trade Balance Ha Tor H.0 0 1,a 1 C C 00 Kursi Elina&Veijalainen Sanna, Tk a hpl C C 00 Säkylä J Kive Tk ,1a C C 00 pun musta -pun valk Tk 1.0 0,x C C 00 JERE KIVEINEN (A) F 0.0 1,a 0 C C 00 Sanna Veijalainen (C) Tk OPECHANCANOUGH CC 1,aly 1,ke 1.0 e v prn r Lee Van Cleef 1: ,a 1, 1.0 e 1: Yht: Wendy Li-Wired Pine J Ruok Lo.0 0, 1 C C 00 J.J.R.-Talli, Nastola Tk ,a 0 C C 00 orans musta-musta H 0.0 1,a 1 C C 0 JORMA RUOKONEN (A) L L.0 1,a 11 C C 00 M ,1a C C 00 Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p e + 0 m 1.00 e, enintään.00 e Palk e klo 1.00 punainen-valkea MASAVESA CC 0:1,ke 1. e 1 v prt o Tasamasa 1: , 1. e 1: Yht: Merkin Lempi-Hilun-Merkki H Joki Tk ,1x 0 C C 00 Jokila Hannu&Saari-Jokila Liisa, H M Bo R.0, C C 00 Somero H Joki R hpl C C 00 lila sin-valk H M Bo P , 1 C C 00 HANNU JOKILA (C) Tk R 1.0,x C C 00 ROKKOFF CC,ke 1.00 e v prt o Viesker 1: 1-0-1, 1.00 e 1: Yht: Kuminova-Turo J Fila Tk 1.1 nl 0, nl1 C C 00 Team Kohvista Nousuun, Parainen J 0.0 1, C C 00 musta valk pun-musta valk S Mark Tk ,x 0 C C 000 SEPPO MARKKULA (da) J Fila R , 1 C C 00 Jyrki Filatoff (A) Tk Km.0 1, 1 *1 C C 00 SURRIKKA CC :1,aly 1,ke.00 e v rn r Tutuari 1: 0-0-0,a 1, 0 e 1: Yht: Suven Aika-Pysteri K Toro F 01.0,1x 11 C C 00 Kauko Toroska, Nakkila T hpl C C 00 sin valk-sin valk T.0 1 1,x C C 00 KAUKO TOROSKA (A) P T.0 1, 11 C C 00 P.0 0,a C C 00 UNNAN VESSELI CC 1,ke.00 e v vprt r Visul 1: , 1.00 e 1: Yht: --0 Unna-Vokker A Ham F 01.0,0 C C 00 Karin Metsola, Raseborg R 1.0 1, C C 00 vihr kelt-vihr Tk , 0 C C 00 ARTO HAMMAR (A) Tk T , C C 00 F.0, 1 *0 C C 00 MÖLINÄ CC,ke. e v rt t Hullumies 1: 0--, 1. e 1: 0-0- Yht: Mekkala-Mikker Ja Kar Ph.0, C C E.J.S.-Talli, Salo Km 0.0 0,1x 0 C C 00 musta harm sin-valk T Säde Tk 1.0 1, 1 C C 00 JANI KARHULAHTI (B) Ja Kar R 1.0, 1 C C 00 Juha Säde (C) F R 1.0, 1 C C 00 LIITO ROLS CC,1ke.00 e v prt t Turon Into 1: 0-0-0, 0 e 1: -1-0 Yht: Junior Liito-Luomus Jr T Pert H 0.1 0,0x C C 000 Taito Hedman, Turku P hll C C 0 sin pun raita-sin S Mark Tk hpl 0 C C 00 HEIKKI LAINE (A) T Pert T.0 1,x 1 C C 00 Taito Hedman (C) Tk H Lain Tk 0.0 0,x C C 00 FIANNAN MAHTI CC,0ake,ke.0 e v vprt r Liising 1: 1-1-0,0a, 1.00 e 1: 1--0 Yht: --0 Lammin Toive-Liptus J-P Ir T ,x C C 00 JHS Talli, Eura P 0.0 1, 1 C C 00 sin valk kulta-sin valk P hll 11 C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ba) P.0 0, 1 0 C C 00 Susanna Taimi (C) P Tk , C C 00 MUMINA CC :1 1,ke. e v tprt r Lars 1: , 0 e 1: Yht: Mekkala-Mikker J Säde Ph.0 000,1 C C E.J.S.-Talli, Salo F 0.,x C C 00 vihr valk musta-valk Tk 1.11, 1 C C 00 JUHA SÄDE (A) F F 1.11, C C 00 R 1.0, C C 00 OHRAN VAUHTI CC,ake 1,0ke. e v tprt r Rokeri 1: 1-0-0,a 1, e 1: Yht: 1-1- Vauhtelin Lissu-Tähti-Vokker K Dani Tk 0.0 kl, kl hyv C C Prätkähiiri Team&Terapia Talli, P Puik Km.0 11,0 C C 00 Turku K Dani Km.0,0 0 C C 00 musta valk-musta valk Tk 0.0 1, 11 C C 00 KENNETH DANIELSEN (bb) Tk Harri Kivilä (C) Tk METKU MAINIO CC,aly,ke. e v vrt t Kilun Peedro 1: 0-1-0,a 0, 00 e 1: Yht: 0--1 Kevät-Tähti-Uskon-Toivo A Ham Km.0 0, 1 C C 00 Timo Kalli, Eura J Riik Km.0 0,a C C 00 pun vaal sin -pun valk H Koiv Tk , 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Ann Li P 11.0,0 C C 00 Mikko Kalli (C) P H Koiv Tk C C m 00 m. 00 m v. 00 m m 00 m. 00 m v. 00 m m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija. sija. sija. sija. sija Ranking A,, B, 1,,,, Ranking A, B,,,, 1, Ranking A,, B, 1,,,,, LÄHTÖ 1 Lupaava koelähtö. LUCKIE oli kokeessa tulostaan parempi. Se nousi viimeisellä takasuoralla. sisältä toiselle ja pisteli hyvin maaliin asti. Kirilenkki sujui aikaan 1,, josta viimeinen puolikas 1,-vauhtia. PROSPECT TAG oli kivunnut Porissa viidenneksi, kun laukkasi maalisuoralla. Hyppyyn meni noin 1,-tulos. LÄHTÖ Suosikeilla kovat lahjat. KAPTAH tuntuu petraavan starttien myötä ja voi nousta nopeasti paljon sarjoissa. Porissa ori kiersi. ulkoa viimeiset 00 metriä 1,1. MASTER- STROKE ARIA on oikein kyvykään oloinen aloittelija. Uran avausvoitto tuli toiselta ilman selkää superhyvällä tyylillä 1,-lopetuksessa. LÄHTÖ Porukka repeää. Kolmannessa lähdössä tasoeroja muodostuu sen verran, että pussituksia tuskin on luvassa. MÖLINÄ haki Riihimäellä johtopaikan. Se joutui tunnustamaan El Timotein lopussa paremmakseen, mutta pisteli loppulenkin positiivisesti 0,. UNNAN VES- SELI jyräsi Forssassa pitkällä kirillä kärkeen. Parhaat pelikohteet LÄHTÖ 11 DIVA SPEED kilpailee loistavassa kunnossa ja menestyy onnistuessaan lähes varmasti. Sekavalla taululla se ei kerää ansaitsemaansa pelikannatusta. Otetaan kahta paria. KAKSARI - (%), - 1 (%) Tarjous voimassa saakka. oikein digilehti kesähintaan. kk 0 (ovh. ) Tilaa osoitteesta hevosurheilu.fi/tilaa. Lataa samalla Hevosurheilun ilmainen mobiilisovellus puhelimeesi tai tablettiisi sovelluskaupasta. Mobiilisovelluksen avulla luet lehdet kätevästi missä ja milloin vain.

7 Yhteistyössä lähdöt ja Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Onninen -Lähtö Onninen -Lähtö Tallikommentit Lähtö, Toto-1 Juhani Laukko: GISELA LUI tutkittiin Vermon kisan jälkeen ja nielussa ja henkitorvesta oli sanomista. Tamma sai lääkekuurin ja oli kaksi viikkoa ajamatta. Sen jälkeen on ajettu aika rauhassa, kovimmillaan :tä. En usko hevosen olevan hirveän kaukana parhaasta tasostaan. Gisela Luxi tuntuu ihan pirteältä kotona. Varusteisiin ei tule muutoksia. Tapio Mäki-Tulokas: GRAINFIELD FANNY ei ole ollut kesäisin tasollaan, minkä takia se jätettiin tauolla. Tavoitteet ovat syksyssä ja talvessa. Tammalla ei ollut vielä tarkoitus startata, mutta ilmoitin sen mukaan vajaaseen lähtöön, kun hevosia tarvittiin mukaan. Grainfield Fanny on treenannut hyvin. Tarkoitus on hakea järkevää juoksua ja voitto yllättäisi. REAL RED tähtää 1, viikon päästä ajettavaan kasvattajakruunun karsintaan. Se kilpailu on kauden päätavoitteita. Tarkoitus olisi saada kunnon startti alle ja voittaminen voi olla vaikea. Kunto on aika sama kuin aikaisemmin. Tamman treeniä on muutettu, ja nyt sillä on ajettu jarrukärryistä. Lähtö, Toto- Olli Lähtinen: WESTCOAST HUEY joutui Jyväskylässä takasuoralla häirityksi, mutten ollut muutenkaan hevosen esitykseen tyytyväinen. Ruuna lähtee kovaa liikkeelle, ja luulen, että se juoksee keulassa. Kolmen joukkoon on odotukset. CALLELA IRENE palaa tauolta, eikä se ole heti parhaimmillaan. Varmaan tamma vaatii pari starttia ennen kuin on omalla tasollaan. Rahasija olisi nyt oikein hyvä saavutus. Muut lähdöt Tapio Mäki-Tulokas: BWT DALLAS (1. lähtö) on tehnyt turhan tasapaksuja esityksiä loistamatta. Viimeksi hevonen oli jo parempi, mutta lisää näyttöjä kuitenkin vaaditaan. Toivotaan, että ruuna saisi hyvän juoksun kärjen tuntumassa. Voitto voi olla tiukassa. Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään 000 e. Palk e klo 1. vihreä-valkoinen Toto-1 STONE CAPES NOUGAT CC0:11,aly1,ly. e 1 v prt r Like A Prayer 1: ,a 1, 1. e 1: 1 -- Yht: Fast Food U.S.-S.J. s Caviar T Säde T.0 0 1,a 0 C C 0 K.K.K.-Team&Tanhuanpää Jari, J-P Ir Ma , C C Sastamala T ,a 1 C C 00 sin valk kulta-sin valk A Moil Tk ,a 1 C C 000 JONI-PETTERI IRRI (ba) J-P Ir P ,0 1 C C 00 Tuija Irri (A) T SAHARA FOYLADY CC 11,aly 1,ke.1 e v tprn t Dream Vacation 1: ,a.0 e 1: Yht: --11 Senorita Smile-Alf Palema H Koiv Tk ,a 11 C C 000 Asiantuntijapalvelut Lassi S Rait M ,a 0 C C 000 Aalto Oy, Nurmijärvi S Mark F.0 1,a C C 00 pun vaal sin -pun valk H Koiv Tk ,a 1 C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk F ,a 1 C C 000 GISELA LUI CC 11,aly 1,1ke. e v prn t Explosive Matter 1: ,a 1,.0 e 1: Yht: 0-1- Felicia Kemp-Jobie Tempest S Mark L.0 1,a C C 000 Laukko, Hannu&Juhani, Järvenpää T ,a C C 00 musta valk pun-musta valk L 1.0 1,a 1 C C 000 SEPPO MARKKULA (da) Tk ,0a C C 000 Juhani Laukko (C) H H.0 0 1,a C C 00 GRAINFIELD FANNY CC 1,1ake 1,ly 0. e v prn t Conway Hall 1: --0 1,a 1,.00 e 1: Yht: -- Super Susan Marie-Supergill M Fors F ,a *1 C C 000 Team Vermon Valloittajat, H ,a 1 * C C 000 Helsinki F.0 1 1, C C 000 viin pun hop-hop viin pun T ,a * C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) Ju Tor R , *1 C C 00 Tapio Mäki-Tulokas (B) F SAFE CROSSING (SE) CC 1,ake 1,ke.01 e v mrn r Ready Cash 1: ,a 1, 1.00 e 1: --0 Yht: 0 -- La Pensee-Think Tank K Dani Km , 1 1 C C 00 First Ready Cash, Lieto Ma 0.0 1,x C C 0 musta valk-musta valk O Koiv Tk a hpl 1 C C 000 KENNETH DANIELSEN (bb) Tk K Dani Km.0 1,1 1 C C 0 Tk C C REAL RED CC 1,aly 1,ke. e v prt t Revenue 1: --0 1,0a 1, 1.00 e 1: 1-0- Yht: 1-- Chelemark Ginger-Super Pleasure A Moil P ,0a C C 000 Pera s Stable, Paimio T ,a * C C 0 vihr valk pun-vihr Kt ,x 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) R.0 0 1,a C C 00 Tapio Mäki-Tulokas (B) F H ,1a C C 000 STRONGHOLD (SE) CC 1,0aly 1,ke. e v rn r From Above 1: ,1a. e 1: -0-0 Yht: 1 -- Glued-Sugarcane Hanover T Jans Sv 0.0 1,1a 0 1 Team Strongman, Littoinen C Jeps Mp 0.0 -a hll musta orans-orans Ju Hau Tk ,ax C C 00 JUSSI HAUTANEN (B) Tk T.0 0 1,a C C 000 Tk a hpl C C 000 OAKIE (US) CC,aly 1,ke. e v prn r Conway Hall 1: ,a 00 e 1: Yht: -- Mystical Oaks-Donerail U Ohls Ör ,a 0 AMG Stable Oy, Helsinki J Iham L.01 1,a C C 000 vihr valk musta-vihr sin valk H ,ax C C 000 JUHO IHAMUOTILA (ba) L A Teiv H 0.0 1,1ax 11 C C 000 I Nurm La 1.0 -a hll 1 C C 00 LUCKYLINE KROK (SE) CC 1,aly 1,ke. e v tprn t Egon Lavec 1: ,a 1,.0 e 1: 1-- Yht: 1--1 Luckyline Kajsa-Pine Chip O Koiv H , C C 00 Allan Lindström, Paimio Ki Åke F.0 1,a C C 00 sin valk harm-sin valk T 0.0 1,1 C C 0 JARMO SAARELA (da) K Rosi P , C C 00 Allan Lindström (C) Tk Ki Åke F 1.0 1, C C m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, 1, B,,,, LÄHTÖ Tasainen vääntö. REAL RED olkoon tasaisen Toto-avauksen äärimmäisen niukka suosikki. Tamma tyytyi viiimeksi -lähdössä seurailemaan. Nyt keulapaikka voisi olla haettavissa tallikaverilta. 1 STONE CAPES NOUGAT näytti Porissa mainiolta ja tuli pitkän kirinsä hyvin perille. Kirivoimainen SAHARA FOYLADY olisi ainakin vauhtijuoksussa maalisuoralla vaarallinen. Se on kirinyt viimeisissään hurjia vauhteja. Lämminveriset ryhmäajo m enintään 000 e. Palk e klo 1. valkea-musta Toto- SPURS ELITE* (SE) CC :1 1,aly 1,0ly. e 1 11 v rn r Lindy Lane 1: ,a e 1: Yht: -- Ashley Hall-Esquire Spur S Niem F 0.0 1,a C C 00 Bo Ralfelt, Ruotsi F 1.0 1,a C C 00 musta hopea-musta hopea R ,a C C 00 SEIJA NIEMINEN (C) Tk F 1.0 1,a C C 00 Tk 0.0 1,a C C 00 AMELIE FROST CC 1,aly 1,ke.11 e v prn t Mr Nice Guy 1: ,a 00 e 1: -0- Yht: 1 -- Via Stella-Wall Street Banker J Inka Tk 0.0 1,a C C 00 Jouko Inkala, Turku Tk ,a C C 00 pun valk-pun valk sin T.0 0 1,a C C 00 JOUKO INKALA (B) Tk P a hpl 0 C C 00 Tk 0.0 1,1a 1 C C 00 RAOUL GRIF (IT) CC 1,aly 1,1ke 0.0 e v prn r Kadabra 1: ,a 0 e 1: Yht: --1 Claudia Di Jesolo-American Winner J Ruok H ,a 11 C C 00 J.J.R.-Talli, Nastola H 1.0 1,1a 1 C C 000 orans musta-musta Tk ,a 1 C C 00 JORMA RUOKONEN (A) L M ,a C C 00 H.0 C C WESTCOAST HUEY CC 1,aly 1,ke 1.0 e v prn r Dream Vacation 1: ,a e 1: Yht: -- Kelpie Kemp-Cumin M Fors Tk ,a 1 C C 000 Lähtinen Olli&Varjonen Bella& S Mark S ,a C C 0 Virtanen Merja, Uusikaupunki Tk ,0a 00 C C 00 musta valk pun-musta valk Tk ,a C C 00 SEPPO MARKKULA (da) J 1.0 1,a C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk AN-VALPURI CC 1,aly 1,kp 1.0 e v mrn t R.B. Caesar 1: ,a 1,.0 e 1: 1-- Yht: An-Amanda-Jexpress Dahlia Ju Hau Tk ,a 11 0 C C 00 Jussi Hautanen, Kaarina L 0.0 1,a C C 000 musta orans-orans Tk ,1a C C 00 JUSSI HAUTANEN (B) Tk T , C C 000 Tk CALLELA IRENE CC 1,aly 1,ke 1.1 e v tprn t Classic Photo 1: ,a 1,.0 e 1: 1-- Yht: -1- It s Made To Order-Garland Lobell Ju Tor Tk ,a 1 C C 00 Ilona Lahdenranta, Eurajoki M Fors T.0 0 1,a C C 00 pun musta -pun valk Ha Kor P ,a C C 00 JERE KIVEINEN (A) A Teiv Tk 0.0 1,a 11 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk Ha Kor T ,1a 1 C C 00 SPANISH ROSE* (SE) CC 1,aly 1,ke. e v vrn t Micro Mesh 1: ,a 1,.0 e 1: Yht: -- Silk Face-Quadrophenio Han Hi P.0 0 1,a *1 C C 00 Eija Sillanpää, Punkalaidun T.0 0 1,a C C 00 vihr valk pun-vihr T.0 0 1,a C C 000 ARI MOILANEN (da) K Venä Tk 0.0 1,a 1 0 C C 00 Eija Sillanpää (C) F R ,0a C C 00 SPES PATRIAE CC 1,aly 1,1ke 1. e v mrn r Classic Hogan 1: ,a 1,.0 e 1: Yht: --0 Secret Blend-Smooth Blend Toi Ni Km 0.0 1, 0 C C 00 Jenna Ekman, Turku Tk ,1a 0 C C 00 valk sin kelt-sin P.0 0 1,a C C 00 TOIVO NIEMI (ba) Tk ,a 1 C C 00 Jenna Ekman (C) Tk Tk AESTER VON BENTZ CC 1,1aly 1,ke 1. e v rn t Ever To Excel 1: ,1a 1. e 1: Yht: -- Mexican Kemp-Duran Hanover S Alam H ,1a C C 000 Sami Alamaa, Vihti P ,1a C C 00 sin valk kulta-sin valk P.0 0 1,a 0 C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ba) Tk 0.0 1,a 0 C C 00 Sami Alamaa (C) H J-P Ir R ,a C C m 00 m. 00 m v. 00 m Ranking A B,,,,. sija. sija LÄHTÖ Passeli tehtävä. WESTCOAST HUEY on todella nopea maileri ja voi johtaa tätä tehtävää alusta loppuun. Ruuna on tullut viimeisissään vain tasaisesti, mutta vastus kevenee. AN-VAL- PURI on ollut vakuuttavassa iskussa jo pitkään eikä ole miltään juoksupaikalta tässä ulkona. SPANISH ROSE on petrannut viime aikoina selvästi. Turussa se oli keulasta ylivoimainen ja tuli Riihimäellä loppua sisäradalta pirteästi. Olli Lähtinen: HOLA ALEJANDRO (. lähtö) laukkasi ensimmäisessä startissa, mutta on mennyt sen jälkeen hyvin. Ruuna meni Teivossa voltista 1, ja voi edelleen parantaa. Tosin Hola Alejandro ei ole ollut auton takana, joten pitää pyytää Turussa harjoituslähtö. Siitä näkee, miten hevonen käyttäytyy siivekkeen takana. Varmaan ensimmäinen ryhmälähtö on otettava alussa varovasti. Olli Lähtinen: LANGEN S ISIS on laukkaillut. Tamma on kohtalainen avaaja, ja varmaan se ravilla saisi jotain rahaa. Kannattaa vielä katsoa, miten Langen s Isis menee maanantain välistartissa. Toto- ja Duo -systeemit lähdöt - Toto-1, 1,,,,,, (, ) Toto-,, (, ) Toto- *,, *,, (1, ) Toto- *, 1, * (, ) PIENI: riviä -,0 euroa ISO: 0 riviä -,00 euroa *Duo* yhdistelmää Westcoast Huey. Jarno Unkuri

8 Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Lämminveriset ryhmäajo 0 m Pohjoismaiden Mestaruus Turussa Kylmäveriset ryhmäajo 0 m enintään.000 e. Palk e klo 0.0 musta-valkea Toto- Duo-1 SIPSINSIRO CC 0:1,ake,ke. e 1 v prt t Joihuri 1: 0-0-0,a, 0 e 1: Yht: -- Sipsi-Suikku Ju Kol L.0 - hpl C C 00 Jukka Kolkka, Ähtäri J Lind Lo.0 1,a C C 00 musta valk -musta Ju Kol F 0.0, C C 00 JUKKA KOLKKA (A) T F.0, 1 0 C C 00 M ,a 0 C C 00 TEILOR CC,0aly,ke. e v prt t Viesker 1: ,0a, 0 e 1: Yht: -1- Liina-Loru-Turo P Hirv F 0.0, C C 00 Petri Hirvonen, Ypäjä R 0.0 0,0a 1 C C 00 musta kelt-valk Tk ,0ax 0 C C 00 PETRI HIRVONEN (B) F F.0 1, 11 C C 00 R 0.0 0,x 1 C C 00 VILPETÖÖRI CC 0,ake 0,ke. e v prt o Hilpetööri 1: ,a 1,0.00 e 1: Yht: -- Sinkkuri-Sinkun Vinkku J Kive Tk ,a 0 C C 00 Reijo Lehtonen, Salo Tk ,0x C C 00 pun musta -pun valk Tk ,0a C C 00 JERE KIVEINEN (A) Tk 0.0 1, C C 00 Reijo Lehtonen (C) F Tk TÄHTIMENEVÄ CC,aly,1ly.0 e v rt t Tutuari 1: ,a,1.0 e 1: Yht: -- Tähti-Vilaus-Viesker A Ham T.0 0 1,1 1 C C 00 Wilikkala Stable, Salo P.0 0,1a hlo C C 00 vihr kelt-vihr T 0.0 0, C C 000 ARTO HAMMAR (A) Tk P ,ax 0 C C 00 F ,a C C 0 LITVIIKKI CC 0,1ake,ke.1 e v prt r Liising 1: ,a, 1.0 e 1: Yht: -1- Loitsun Likka-Turo K Dani F ,axhlo 0 C C 00 Heikki Rakkolainen, Eura Km 0.0 1, C C 00 musta valk-musta valk Km.0 1,1 0 C C 00 KENNETH DANIELSEN (bb) Tk H , C C 000 T Pert H ,ax C C 000 JORI POLLEA CC,0ake,ke. e v prt r Joihuri 1: 0-1-0,0a, 00 e 1: 0--1 Yht: Paraskeva-Viesker T Leiv F 1.0 0,0a C C 0 Riverside Farm, Kylmäkoski F 01.0 kl 1, kl hyv C C tum vih val-tum vih val Tk ,1a C C 00 TIMO LEIVO (A) T L 01.0, C C 000 H ,0ax C C 000 TULISIN CC,1aly,ke. e v prt t Liising 1: ,a 1, 1.00 e 1: 1-0- Yht: -- Tuuheli-Kihin Hiski Ha Tor Tk ,a 1 C C 00 Sari Leppiniemi, Pomarkku N Joke T.0 0,ax C C 00 musta valk pun-musta valk R Lepp Jm 0.0 1, 1 1 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) Lp.0 1,0 11 C C 00 Rami Leppiniemi () P O Edma P ,x C C 00 BIETRO CC,aly 0,ke. e v prt r Kilun Peedro 1: --0,a.00 e 1: -1-0 Yht: --0 Väri-Suora-Rallaus E Holo J 0.0 0,a 1 *1 C C 00 Rainer Österback, Karijoki J Saar Km.0 0 -a hll *1 C C 00 pun vaal sin -pun valk V-M Ka Lp.0 - hll C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) O Koiv P ,a 1 C C 00 Rainer Österback (C) S S a hll C C 0 AHON TAIKA CC,aly,ke.0 e v prt t Viesker 1: 0-1-,a, 1.0 e 1: 0--0 Yht: 1-- Törmän Tiuku-Luomus Jr V Tenk R ,a C C 00 Taika Team, Kirkkonummi Tk 0.0 0,ax 11 0 C C 00 sin valk-valk K Rosi H , 1 C C 000 VESA TENKANEN (B) H R ,0 C C 00 H 1.0 0,a 11 C C 000 VARTILLA CC,ake,ke.0 e v prt t Viesker 1: 0-0-1,a, 0 e 1: Yht: Tirelli-Turo J Saar S ,a C C 0 Talli Vartokkee, Eura P 0.0 0,a C C 0 sin valk harm-sin valk Km.0 1,x 1 * C C 00 JARMO SAARELA (da) H , 1 C C 000 Matti Lammela (C) Tk F 1.0 1,a 1 C C 0 11 REISSARI CC 11,aly,ke. e v prt r Voitokas 1: 0-0-0,a 0,0 1 e 1: 0-- Yht: -- Meka-Potku-Pysteri I Lopo P a hll 0 C C 0 Ilkka Loponen, Salo H hpl C C 000 musta-musta T.0 0 1,a C C 00 ILKKA LOPONEN (B) F T 1.0 1,0x 1 C C 00 F.0 0, C C 00 1 Y.P. ANNMARIE CC 1,aly 0,0ke.0 e v rt t Viesker 1: 1 1--,a 0,0.0 e 1: Yht: 0 -- Y.P. Kuri-Taikuri H Koiv Km.0,x C C 00 Pekka Yli-Parri, Punkalaidun J Saar R ,a C C 00 vihr valk pun-vihr J-P Ir S 1.0 0,a 1 C C 000 ARI MOILANEN (da) J Saar P.0 0,a 1 C C 00 Martti Hämäläinen (B) T J-P Ir S 1.0 0,a C C 0 enintään e. Palk e klo 0. vaal.ruskea-musta Toto- Duo- Troikka DOWNTOWN JOEY CC 0:1 1,ake 1,ke.00 e 1 v rt o Broad Bahn 1: ,a.00 e 1: Yht: -- Bernadette Hall-Garland Lobell M Kopo H.0 0 1,1a C C 000 Village Team, Salo Tk ,1a C C 00 sin valk-sin H ,ax C C 000 MIKAEL KOPOLA (A) Tk ,a C C 00 Veikko Kopola (A) Tk F 1.0 -a hpl * C C 0 STAR IT CC 1,0aly 1,ke.0 e v tprn o Express It 1: ,0a 1,.0 e 1: Yht: -- Future Star-Fire Lane S Mark Tk 0.0 1,ax 1 C C 00 Maiju Taipale, Paimio Km.0 0 1,a 1 C C 00 musta valk pun-musta valk Tk ,a C C 00 SEPPO MARKKULA (da) J Kive P a hpl 0 C C 00 Maiju Taipale (C) Tk S Mark Tk HERE COMES MARTY CC 1,ake 1,ke.0 e v prn r E L Mikko 1: ,a 1,. e 1: -1-0 Yht: -1-0 Hot Blooded-U.S. Triplemint I Nurm H ,0a C C 000 Paula Kerkelä, Lohja H ,a C C 000 pun musta -pun valk J Kive Tk ,a C C 00 JERE KIVEINEN (A) I Nurm T.0 1, 11 C C 00 Paula Kerkelä (C) F J Kive F ,a C C 00 AMAZING WARRIOR v mrn r Andover Hall Evita Sund-Pearsall Hanover Talli Tornado, Turku vihr valk pun-vihr ARI MOILANEN (da) Seppo Mäntyniemi (C) Tk JÄÄ POIS MIDSUMMER LOVE CC 1,aly 1,0ke.0 e v trn t Infinitif 1: ,a.0 e 1: Yht: -1- Come On Love-Love You S Rait T ,a * C C 0 Punahilkka Talli, Tampere Ni Fin Tk ,a 0 C C 00 pun vaal sin -pun valk O Koiv P.0 0 1,a 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk R ,a 1 *1 C C 00 H Koiv R ,ax *1 C C 000 O.F.V.PRINCE* (SE) CC 1,ake 1,ke.0 e v rn o Pastor Stephen 1: ,a 1,.00 e 1: Yht: -- Tiffany Sund-Viking Kronos A Teiv R ,a 1 C C 00 Eija Sillanpää, Punkalaidun A Moil F 1.0 1,a 1 *1 C C 00 viin pun hop-hop viin pun R ,a C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) Tk ,a 11 1 C C 00 Eija Sillanpää (C) F E Holo F 1.0 1,a C C 0 TAGLIATELLA CC 1,aly 1,ke. e v tprn t Tag The Devil 1: ,a 1,. e 1: -- Yht: -- Sambuca Queen-Sambuca Lobell Ti Ket Tk ,a C C 000 Timo Keto, Turku Ma ,a C C 1 sin musta valk-sin valk Ma ,a C C TIMO KETO (A) Tk K Rosi Tk 0.0 1,1a 11 C C 00 Ti Ket R ,a 1 C C 00 ARCTIC CHIME CC 1,ake 1,0ke.00 e v trn t Pilgrims Taj 1: ,a 1, 0 e 1: Yht: 1--0 Pine Chime-Pine Chip J Saar Km.0 1, C C 000 Aikapojat Team, Pori K Puos Tk ,a 11 C C 000 sin valk harm-sin valk Ha Tor T.0 0 1,0ax 0 C C 00 JARMO SAARELA (da) H Koiv T ,a 11 C C 00 Jouni Miettinen (B) P E Holo T ANGELICO CC 1,ake 1,ke e v trn t Capetown Hall 1: ,a 1, e 1: 1 -- Yht: -- Zomba Laukko-Uno Di Jesolo J-P Ir Km.0 0 1,a C C 00 Niina Närvä, Hämeenkyrö Ha Tor Tk , C C 00 sin valk kulta-sin valk Ju Tor T ,a C C 0 JONI-PETTERI IRRI (ba) T T Säde F.0 1,a C C 00 Ju Tor T , C C 0 TESTIMONIAL CC 1,aly 1,ke. e v trn t Fill V 1: ,a 1, e 1: 1-0- Yht: -- Cash Winner-American Winner H Koiv P ,a C C 00 Talli Eerikit, Helsinki Km.0 0 1, C C 00 sin valk pun-valk J van Pe , C C JEROEN VAN CRAEN (aa) H R ,a C C 00 K Rosi R ,a 1 C C OLIVIER CC 11 1,ake 1,ke.0 e v tprn r Express It 1: ,a 1,0 0 e 1: Yht: -- Farmer s Future-Choctaw Brave S Niem F ,a C C 00 Miia Salminen, Turku J Kive F.0 1,a C C 00 vihr kelt-vihr K Venä Tk ,a 0 C C 000 ARTO HAMMAR (A) H ,0 1 C C 000 Miia Salminen (C) Tk M Salm Ph ,1 C C 00 1 BLACK SLEIGHT CC 1 1,ake 1,ke 11. e v m t Choco Chip Hanover 1: ,a m1,. e 1: Yht: -- Mackhonia-Mack The Knife A Teiv T ,a 0 C C 00 Jouni Tuominen, Tammela El Tuo T 1.0 m1, C C 00 valk sin kelt-sin F.0 0 m1,a 1 C C 00 TOIVO NIEMI (ba) H M Bo R ,ax C C 00 Johanna Tuominen (C) F J Num Tk Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p m 1, s pt. 0 m. Palk e klo 0. lila-valkea HOLARI CC 0:1,aly,1ke.0 e 1 1 v rn r Hovi-Ari 1: 0-1-0,a, e 1: --1 Yht: Holleri-V.T. Ajatus J Jalo T 1.0 0,ax 1 C C 000 Jalonen Taina&Lemberg L.0,1ax 1 C C 00 Iida&Tiina, Salo F a hpl 1 C C 000 musta kelt-valk kelt H 0.0 0,a C C 00 JUHA JALONEN (A) H 0.0 0,ax 0 C C 000 Taina Jalonen (C) Tk UKAASI CC,ake,0ke.1 e v prt t Valtraus 1: 1-1-,a,0.0 e 1: 1--0 Yht: -- Eloveena-Kihin Hiski Se Lai Km.0 m1, 0 C C 00 Aikapojat Team&Markun Talli, J Saar Km , C C 0 Pori-Seinäjoki Se Lai Tk 0.0 m, 11 C C 000 viin pun hop-hop viin pun A Ham Jm 0.0 0, 1 C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) Se Lai P m, 0 C C 00 Jouni Miettinen (B) P RUUTU-VIESKER CC :1,ake,1ke.1 e 1 v rt r Viesker 1: 0-1-0,1a, 00 e 1: Yht: Ruuska-Jäävin-Poika Ha Tor H hpl C C 000 Oksasen Tila Oy, Pöytyä Rei Ok F 01.0,a C C 000 pun musta -pun valk P.0 0,1a C C 00 JERE KIVEINEN (A) J Saar H 1.0, C C 00 Reijo Oksanen (C) Tk Ha Tor Tk 0.0 1,1 C C 00 TEMENTIKKO CC,1aly,ke.0 e v tprt r Kokeva 1: ,1a,.0 e 1: -- Yht: Temen Taika-Teme A Ham H ,1a C C 000 Team Hyvämuisti, Turku P ,ax C C 0 musta valk pun-musta valk S Mark Tk 0.0 0, C C 00 SEPPO MARKKULA (da) A Ham H 1.0 0,a 1 C C 000 Mikko Rivinoja (C) Tk F 1.0,a C C 000 TÄHTISÄIHKE CC,aly,ke.0 e v rt t Tutuari 1: ,0a,.0 e 1: -- Yht: -1- Tähden Tuuli-Viesker H Koiv P 1.0 0,0a 1 C C 0 Aikapojat Team&Markun Talli, Tk 0.0 0, 1 C C 00 Pori-Seinäjoki A Ham T a hpl C C 00 vihr valk pun-vihr S Mark P 11.0,0 0 C C 00 ARI MOILANEN (da) H Koiv F 1.0,a 0 C C 000 Jouni Miettinen (B) P SHEIKKI CC :1,ake,ke.0 e v prt o Liising 1: 11-0-,a, 1. e 1: -- Yht: Jatsituuli-Turo A Ham T 1.0 0,ax 1 *1 C C 000 Anna s Stable Oy, Lieto T.0,x 1 C C 0 vihr kelt-vihr L.0, C C 00 ARTO HAMMAR (A) H 0.0 0,0x 1 C C 000 Matti Lautamäki (C) Tk P 11.0,x 1 * C C 00 RAPIN AATOS CC 1,1aly,ke 1.1 e 1 v vprt o Fannin Muisto 1: 1--,a, 1.00 e 1: 0-- Yht: 0 -- Rapiska-Vika-Pisto Ha Tor Ro.0 110,a C C 00 Aikapojat Team, Pori Ro.0 1,0a 11 C C 00 pun vaal sin -pun valk Ro ,a C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) H Koiv P , C C 00 Jouni Miettinen (B) P Ha Tor F 1.0,a C C 00 IINAN MAESTRO CC,aly,1ke.0 e v tprt r Viltterin Lahjus 1: 1-1-,a,.0 e 1: -0-1 Yht: Vokkerin Kuva-Vokker Ha Tor T 0.0 0, C C 000 Aikapojat Team, Pori H 0.0 0,1ax C C 000 sin valk harm-sin valk T Ojan P 11.0, 1 C C 00 JARMO SAARELA (da) E Holo S 1.0 1,x C C 000 Jouni Miettinen (B) P T m 00 m. 00 m v. 00 m Ranking A B, 1,,,. sija. sija LÄHTÖ Sattuva sarja. RAPIN AATOS kohtaa nyt kevyempiä hevosia kuin normaalisti ja jyrää ravatessaan voittomatsiin. Forssan valiodivisioonassa ori kiersi koko viimeisen lenkin kolmatta ilman selkää ja punnersi Camrin voittaessa kakkoseksi. SHEIKKI on todella pystyvä, mutta kuumansorttinen menijä m 00 m. 00 m v. 00 m m 00 m. 00 m v. 00 m Toto vaihto e. kohde nro hevonen peli% arvo. sija. sija. sija. sija 1 Ranking A, B,,, 1,, LÄHTÖ Joko Jori onnistuu? JORI POLLEA on kapasiteetiltaan kova menijä, mutta keskittyminen kilpailemiseen ei ole vielä täysin kunnossa. Viimeksi ensimmäisen kurvin laukka tiputti sen. ulos. Ruuna polki hyvin maaliin asti ja kellotutti viimeiset 0 metriä,. BIETRO on vahva menijä, joka ei kaihda ulkoradoilla kiertämistä. Porin kakkossija tuli. ulkoa. TÄHTIMENEVÄ paransi Forssaan, kun kiri. sisältä toiseksi. Ranking A, 1, B,, LÄHTÖ Suosikit erottuvat. MIDSUMMER LOVE on harpannut selvästi eteenpäin ja saanut lisää kaivattua sitkeyttä. Riihimäellä se kulki pahan lähtölaukan jälkeen kovaa kuvien ulkopuolella. 1 DOWNTOWN JOYE on oleellisesti tauluaan parempi. Ori laukkasi Forssassa heti lähtöauton takaa, mutta kärsi sitä ennen monesti huonosta tuurista. Se on parhaimmillaan sisäradan kärkipaikoilta. STAR IT tekee keulasta parhaat juoksunsa ja on varsin vauhtikestävä menijä. oikein -tulosten voitto-osuus e. Duo - kerroin Vaihto e. I 1,, II 1,, III 1,,,,, yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto

9 Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Lämminveriset ryhmäajo 0 m Lämminveriset ryhmäajo 0 m Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään.00 e. Palk e klo 1.0 vaal.vihreä-musta Troikka SUNNIE CC 0:1 1,1ake 1,1ke.0 e 1 v prn t Dream Vacation 1: ,1a 1,1 1.0 e 1: Yht: Never Late Again-Super Arnie J van H ,a 1 C C 0 Van Craen Racing, Vihti F 1.0 -a hpl C C 00 sin valk pun-valk A Moil H ,0ax 1 C C 000 JEROEN VAN CRAEN (aa) H D Schö H ,1a 0 C C 000 A Moil R a hpl C C 00 SILENT WANDERER CC 1,ake 1,0ke.00 e v tprn t Anythings Possible 1: ,a e 1: Yht: Puerto Cumaribo-Roberto Tilly Henr V R ,ax C C 00 Henri Virtanen, Turku A Ham R ,a C C 00 vihr kelt-vihr S Mark H ,a C C 000 ARTO HAMMAR (A) S Väin Tk ,0a C C 00 Sari Väinölä (C) Tk A Köne H ,a C C 000 ATHLETIC STYLE CC 1,ake 1,0ke.0 e v prn r Victory Cruise 1: ,a 1.0 e 1: Yht: Hamis Hot Stuff-Supertoy L-E St H.0 0 1,a C C 0 Jenny Ehrnsten, Vihti L.0 1 1,1a C C 00 sin valk vihr pun-valk pun R ,ax C C 00 LARS-ERIK STENBERG (B) H H ,a C C 000 V Björ H a hpl 11 C C 000 SAPPHIRA CC 1,ake 1,ke.000 e v prn t Classic Photo 1: ,a.0 e 1: Yht: -- Queen Sapphire-Coktail Jet A Moil H ,1a C C 000 Talli Keltanokat, Helsinki P Korp H.0 0 1,a 0 C C 000 viin pun hop-hop viin pun A Moil H ,0ahlo1 C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) S Niem Tk ,0a 1 C C 00 Sirpa Tienhaara (C) H S Rait F 1.0 1,a 1 1 C C 0 GINCANE CC 1,ake 1,ke.00 e v trn r E.V. Cane 1: ,a 0 e 1: Yht: --0 Eyeful Accent-Ride The Night J Saar T ,a C C 00 Five Comrades Team, Loimaa F 0.0 1,ax 11 C C 0 sin valk kulta-sin valk Tii Mi F.0 0,a C C 000 JONI-PETTERI IRRI (ba) T Goma Tk ,0a C C 00 Tanja Goman-Nieminen (C) F K Venä R hpl 1 C C 00 GABRIELLA LA RENTA CC 1,ake 1,ke.00 e v prn t Kadabra 1: ,a.00 e 1: 0--1 Yht: Rosalie La Renta-Supertoy A Moil Tk ,a C C 00 Petteri Hakala, Lempäälä S Rait H ,a 0 C C 000 pun vaal sin -pun valk A Moil H a hpl 1 C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) S Rait H.0 0 1,1a 1 C C 000 Ville Mäkelä (A) F T ,a 1 C C 00 TERESA MA CC 1,aly 1,ke.0 e v mrn t To The Gate 1: ,a 1, 1.00 e 1: 0-1- Yht: 1-- Silk-Snack Bar J Riik Tk ,0a C C 00 Veli-Matti Riikonen, Ulvila J Kive Km ,0a 1 C C 00 musta valk pun-musta valk T Säde T a hpl C C 0 SEPPO MARKKULA (da) J Riik P ,a C C 00 Kari Haapio (C) P T 1.0 SERGIO LEONE CC 1,ake 1,ke. e v tprn r Triton Sund 1: ,0a 0, 0 e 1: 0-- Yht: 1-- Conehills Natalia-Smooth Blend J Ruok H.0 0 1,0a C C 000 J.J.R.-Talli&Rösch Minna, L 1.0 1,1a 1 C C 00 Nastola F 0.0 1,0a C C 0 orans musta-musta Tk ,ax 0 C C 00 JORMA RUOKONEN (A) L Lo 0.0 0, 11 1 C C 00 JULIUS JAT CC 1,ake 1,ke.00 e v prn r Diesel Don 1: ,a 0 e 1: Yht: --1 Alma Jat-Ata Star L. J Kive Px. 0,1x C C 0 Osamu Tsuboya, Laitila H Lain P 1.0 kl 0 0,x kl hyv C C pun musta -pun valk M Fors P ,0a 11 1 C C 00 JERE KIVEINEN (A) H Lain Tk ,a 11 C C 00 Heikki Laine (C) Tk I Korp F.0 0,a 1 C C 00 HILA S MANOLITO CC 1,0ake 1,0ke.0 e v trn r Nolte 1: ,a 1,0 0 e 1: Yht: 1-- Quelle Lake-Barbeque J Ruot Jm ,1a C C 00 Hila-Talli, Raasepori J Saar P ,0 C C 00 sin valk harm-sin valk Mi Hut F.0 0 -a hpl 1 C C 00 JARMO SAARELA (da) K Chri H ,a C C 000 Cathy Johansson (A) F T Ripa H ,a C C TOUGH LOVE CC 11 1,ake 1,ke.00 e v mrn t S.J. s Photo 1: ,a 1,.00 e 1: Yht: -0-1 Cobira-Coktail Jet A Moil F 0.0 1, 1 *1 C C 00 Annukka Ritala, Nokia H , 1 *1 C C 0 vihr valk pun-vihr Tk , 1 *1 C C 00 ARI MOILANEN (da) H ,a *1 C C 000 Ville Mäkelä (A) F Tk ,a C C 00 enintään 1.00 e. Palk e klo 1.0 vaaleanpun.-musta MAS COMMANDER CC0:1 1,aly 1,ke 1.0 e 1 v prn r Conway Hall 1: ,a 1, 1.0 e 1: Yht: 0--0 Invitation Ride-Express Ride A Moil T hpl C C 00 MAS Breeding Oy, Hollola Ma Nie T ,a C C 00 viin pun hop-hop viin pun P ,ax * C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) A Teiv L 0.0 1,a C C 00 Markku Nieminen (A) T T C C FI ME A KOKS CC 1,ake 1,ke 1.00 e v prn t Choco Chip Hanover 1: ,a 1, 1.0 e 1: Yht: Killer Time-Killer Hanover P Vain R.0 1, 1 C C 00 Hapulahti Terhi&Kanerva Outi, Lo 0.0 0,0 C C 00 Janakkala Pe ,1 1 C C sin pun valk-sin L ,a C C 00 PAULI VAINIO (B) Tk Terhi Hapulahti (C) L GABRIAN ROS CC 1,1ake 1,ke 1.0 e v trn r Ever To Excel 1: ,1a 1, 1.0 e 1: Yht: 1--0 Auline-Diamond Way A Moil R ,1a 1 0 C C 00 Team Flabby, Lempäälä A Teiv F ,a *1 C C 00 sin kelt-sin kelt E Lepp F.0 1 1,1a C C 00 MIKKO HUTTUNEN (ba) N Joke J.0 1,a C C 00 Esa Leppäniemi (C) F A Moil F 1.0 1,a 1 C C 0 MATTER OF COURSE CC 1,0ke 1.00 e v mrn t Explosive Matter 1: , e 1: Yht: Kelly Keen-Super Arnie Koskinen Petri&Patrakka Martti, M Patr Tk 0.0 kl 0 0,0 kl hyv C C Salo A Moil Tk , *0 C C 00 vihr valk pun-vihr Tk ,0 1 0 C C 00 ARI MOILANEN (da) Tk C C Martti Patrakka (C) Tk LANGEN S ISIS CC 0,ake 1,ke 0 e v trn t Quite Easy 1: ,a 1, 0 e 1: Yht: Marie Laveau-Silver Game Ha Kor Km hpl C C 00 Ilona Lahdenranta, Eurajoki M Fors Kt , C C 00 pun musta -pun valk K Rosi Tk ,x 1 0 C C 00 JERE KIVEINEN (A) Mi Aht P ,ax 1 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk Ha Kor Tk LAURILA S GIMLI CC 1,ake 1,1ke 1.0 e v mrn r Tag The Devil 1: ,a 1,1 1. e 1: Yht: 0-1- Daisy Southwind-Super Arnie Te Tor Km.0 kl 0 1 1,0x kl hyv C C Sirpa Levonmaa, Kokemäki Km ,x C C 00 sin kelt-sin kelt Km.0 1,1x C C 00 TEEMU TOROSKA (ba) T ,a C C 00 Sirpa Levonmaa (C) P F.0 1 1,a C C 00 BABY BEYONCE CC 1,ake 1,ke 1.00 e v trn t Cold Hard Wind 1: ,a 1, 1.00 e 1: Yht: -0-1 Grandiosa R.Ö.K.-Super Arnie Stall Kopparberg, Porvoo L Wetz H 0.0 kl 0 1, kl hyv C C musta kulta-musta kulta Tk , 1 C C 00 LARS WETZER (B) H R ,a 1 1 C C 00 La ,a 1 *1 C C 00 STARFIREMYBLUEJILL (SE) CC 1,ake 1,ke 0 e v mrn t Blue York Yankee 1: ,a 0, 0 e 1: Yht: Jasmin Prophet-Gift Box Ma Leh Km , 1 C C 00 Kari Rintala, Kaarina F 0.0 1,a 0 C C 00 musta-musta F ,0a 1 C C 00 MATTI LEHTI (bc) F R.0 0 0, C C 00 H ,a hlo C C 0 SHADOW PRO MCQUEEN CC1,ake 1,ke 1.0 e v mrn r Quite Easy 1: ,a 1, 1.0 e 1: Yht: 1-0- Razorblade Kiss-Express It J van H.11 nl 0, nl C C 00 Team Shadow Pro, Nijlen,Belgia H 0.1 nl 0, nl C C 00 sin valk pun-valk H , 11 C C 0 JEROEN VAN CRAEN (aa) H F.0 1 1, 1 C C 00 Ha Tor L 0.0 1,a * C C 00 MOONLIGHT DIAMOND CC1,ake 1,ke 0 e v trn t Quatre Juillet 1: ,a 1, 0 e 1: Yht: El Itsmadetoorder-Yankee Glide E Laur Tk hpl 0 C C 00 Jorma Heinonen, Pöytyä J-P Ir Tk ,a 1 C C 00 sin valk kulta-sin valk Tk ,x C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ba) E Väre F 0.0 1,a 0 C C 00 Pertti Isotalo (A) Tk J-P Ir Tk ,x 1 C C m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija enintään.00 e. 11 Palk e klo 1. oranssi-musta Troikka AMERICAN DREAM CC0:11,ake 1,0ke.00 e 1 v trn t Andover Hall 1: ,a 1,0.00 e 1: Yht: Lily Hooligan-In Love With You M Fors Tk.0 0 1,0 C C 00 Team Big Apple, Turku S ,0 0 C C 00 pun vaal sin -pun valk S , 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Kt , C C 000 Aleksi Haikarainen (C) Tk Tk DESERTEIGHTR (SE) CC 1,aly 1,1ke. e v mrn t Judge Joe 1: ,a 1, 0 e 1: Yht: Simb Mattie-Pearsall Hanover J Kive Tk 0.0 1,a C C 00 Mikko Kolehmainen, Pöytyä Km.0 0 1,a C C 00 hopea musta-musta V Sank Tk 0.0 0,0x 1 C C 00 VERNA SANKARI (C) Tk ,a C C 00 Mikko Kolehmainen (C) Tk Tk ,a 0 C C 00 CHIP MALIBU CC 1,ake 1,1ke.0 e v prn t Pine Chip 1: ,a e 1: Yht: -0- Brook Malibu-Graduate Student A Moil H.0 kl 0 0,x kl hyv C C Karvinen Arto&Maarit& V Tont K ,a 1 0 C C 00 Anttonen Jarmo, Mäntsälä R ,a * C C 00 vihr valk pun-vihr L.0 1,a 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) K.0 0 1,a C C 00 Johanna Karvinen (C) L PEARL ELITE* (SE) CC 1,aly 1,1ke. e v rn t Pearsall Hanover 1: ,a 0 e 1: Yht: Pure Fox-Garland Lobell S Niem F.0 0,0a C C 00 Milton s Farm AB, Ruotsi Tk ,0a C C 00 musta hopea-musta hopea F 0.0 1,a 1 C C 00 SEIJA NIEMINEN (C) Tk H ,a C C 0 Tk ,a C C 00 MISSY CHIP CC 1,1aly 1,ke.1 e v mrn t Choco Chip Hanover 1: ,1a 1, e 1: Yht: 1-- Mais Tex-Texas Express Toi Ni T ,a C C 00 Mikko Sipinen, Lempäälä Tk 0.0 1,1a C C 00 valk sin kelt-sin R , C C 00 TOIVO NIEMI (ba) P.0 0 1,a 1 C C 00 Riina Niemi (C) T H.0 0 -a hpl C C 000 DIVA SPEED CC 1,ake 1,ke.00 e v tprn t From Above 1: ,a 1,. e 1: Yht: -1-0 Golden Speed-Houston Laukko Jari K S , C C 0 Vesa-Matti Mäkinen, Ylöjärvi T.0 0 -a hpl C C 00 pun valk-pun P.0 0 1,ax 11 C C 00 JARI KINNUNEN (aa) T Tk ,a 1 1 C C 00 Iiv Nu H a hpl C C 000 JOHNNY BEGOOD CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn o Love You 1: ,a 1,.00 e 1: Yht: -1- Armbro Begood-Conway Hall M Kopo F 0.0 -a hpl C C 0 Mikael Kopola, Salo H ,a 0 C C 000 sin valk-sin L.0 1,1a 11 C C 0 MIKAEL KOPOLA (A) H ,a 11 C C 000 Veikko Kopola (A) Tk Tk C C WILDS DIAMOND CC 1,ake 1,0ke.0 e v trn t Tag The Devil 1: ,a 1,0.0 e 1: 0--0 Yht: 1--0 Ballerina Eagle-Kosar S Mark P ,a * C C 00 Wilds Diamond Stable, Hämeenlinna M M Sa H.0 0 -a hpl 11 C C 000 sin valk harm-sin valk S Mark F ,a C C 00 JARMO SAARELA (da) M M Sa Ph ,0 C C 00 Minna M Salo (C) F T.0 0 1,1a C C 00 ANDY VELVET CC 1,1aly 1,0ke.00 e v mrn r Andover Hall 1: ,1a 1,0.00 e 1: Yht: -1-1 Violet Velvet-El Glide A Moil F ,a *1 C C 00 Asikainen Esa&Pollari Kai, A Teiv L.0 1 1,a 1 11 C C 00 Espoo H ,a 1 C C 000 viin pun hop-hop viin pun H ,0a C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) H Koiv P ,1a * C C 00 Esa Asikainen (C) H LA CONTE CC 1,aly 1,ke. e v prt t Garros 1: ,a 1, 0 e 1: Yht: 1-1- Nova Savoy-Pershing M Fors Tk ,a 11 C C 00 Sari Vainionpää, Vesilahti Tk 0.0 1, C C 00 musta valk pun-musta valk F ,a 0 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) S Kuma Tk ,a 0 C C 00 Sari Vainionpää (B) T J Saar T ,a C C WAR CHILD CC 11 1,ake 1,ke.00 e v m t Sam Bourbon 1: ,a 1,.0 e 1: Yht: Indica-Silver Pine S Rait F 0.0 -a hll 1 C C 0 Ville Mäkelä, Urjala H ,a 1 C C 000 sin valk kulta-sin valk A Moil T a hpl 1 C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ba) H Koiv R ,a 1 1 C C 00 Ville Mäkelä (A) F H , 11 C C m 00 m. 00 m v. 00 m Ranking A, B 1,,,,,, m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija LÄHTÖ Sama taktiikka. BABY BEYONCE tulee starttiin kaksi vakuuttavaa keulavoittoa Ranking A B 11,, 1,, alla, ja Lars Wetzer tuskin muuttaa onnistunutta taktiikkaa. Tammalle jäi viime startissaan paljon varaa. 1 MAS COMMANDER juoksi Lahden hidastempoisessa kisassa toisella ilman selkää. Ranking A,, 1 B 11,, LÄHTÖ Vakuuttava aloitus. SAPPHIRA ei ole Sirpa Tienhaaran käsistä vielä hävinnyt. Viimeisin suoritus oli todella vakuuttava, sillä viisivuotias vyöryi 1,0-lopetuksessa johtavan kupeelta kärkeen. Nyt voittoputki jatkunee keulajuoksulla. 11 TOUGH LOVE on lahjakas, muttei vielä valmis kilpailija. Turun ylivauhtisessa kisassa tamma tuli. ulkoa tasaisesti. ATHLETIC STYLE on tosi vahva, mutta epävarmuus ja tasavauhtisuus vaikeuttavat. I Sapphira II 1,,,, 11 III 1,,,, 11 0 yhdistelmää I 1,, II 1,, III 1,,,,,11 yhdistelmää Troikkavihje lähtö Troikkavihje lähtö 11 tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto. sija. sija LÄHTÖ 11 Liian kovat suosikit. Haastajat taitavat olla illan viimeisessä lähdössä helteessä, sillä suosikit ovat todella kovia. DIVA SPEED on herkkä hevonen, jonka kunto on kuitenkin aivan loistava. Turussa se esitti tykkikirin. Tamma pyrkii tässä johtopaikalle. ANDY VELVET teki Porissakin oikein positiivisen kirin. 1 AMERI- CAN DREAM oli Kaustisen -lähdössä keulasta pehmeä, mutta hevosella on potentiaalia parempaan. Yleisöä Kokonaisvaihto

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä. Suurmestaruusfinaalin radat valitaan heti kuudennen lähdön

Lisätiedot

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 9,3,5,10,7 (1,4) T4-2: 2 (9,11) T4-3: 9,6,8 + 12,1,10 (7,4) T4-4: 9,5,6 + 1,7,4 (10,2) Pieni systeemi 45 riviä, panos 0,20,

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 44 vihjeet Jani Kanerva TURKU maanantaina 13.3. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 17:20 Koelähtö 17:40 Nuoret-lähtö 18:10 Lähtö 1 19:15 Lähtö 4, Toto4-1 20:50 Lähtö 9 HINNASTO Sisäänpääsy

Lisätiedot

KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA KLO 18.30

KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA KLO 18.30 KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA 21.5.2015 KLO 18.30 Ratanumero 35 1/2015 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 KO E LÄH TÖ Oranssi-Musta 2 Yhdistetty tasoitusajo 21 00 m Klo 1 7.30 N U O RE T-LÄH TÖ Ruskea-Valkoinen

Lisätiedot

Jenna EKMAN -Uskalla sanoa ääneen-

Jenna EKMAN -Uskalla sanoa ääneen- 40 vihjeet Jani Kanerva TURKU maanantaina 27.3. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 17:20 Koelähtö 17:40 Nuoret-lähtö 18:10 Lähtö 1 19:15 Lähtö 4, Toto4-1 20:50 Lähtö 9 HINNASTO Sisäänpääsy

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 0 vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina 1.1. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö 1:0 Ponilähtö 1:0 Lähtö 1: 1: Lähtö : 1:1 Lähtö : 0: HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi)

Lisätiedot

POHJOISMAIDEN MESTARUUSRAVIT TURKU Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m X-FIRE K.A.

POHJOISMAIDEN MESTARUUSRAVIT TURKU Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m X-FIRE K.A. 0 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Lähtö 1 1:0 Lähtö : 1:1 Lähtö : 0:0 Lähtö : 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy.

Lisätiedot

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 38,0-37,0-29,0-34,5 ÅS TUR: Laukkasi lähdössä. Eteni 6. ulos 1. takasuoralla. Hyökkäsi 900 jäljellä ja pudotti päätöspuolikkaan alussa

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :00 Nuoret-lähtö :0 Ponilähtö :0 Lähtö: : Lähtö: : Lähtö: :0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo Ravintola

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Lähtö 1 A),, / B),,1,,,, / C) 1,1,, TÄHTIHOHTO ja PIETTOLAN ELMA kohtaavat

Lisätiedot

Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua 5. lähdön jälkeen, opetuslähtö ja Nuoret-lähtö heti koelähdön

Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua 5. lähdön jälkeen, opetuslähtö ja Nuoret-lähtö heti koelähdön KILLERI 1 0.1 2.201 4 LOUNASRAVIT Lounasravit Killerillä 1 0.1 2.201 4 klo 1 2.00 Tervetuloa! Ratanumero 8 Vapaa sisäänpääsy Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Tammasarjan suosikkina lähtee matkaan Kiikkus s Damen poisjäännin jälkeen numero 8 MILLSTONE S LISSOM. Neljättä peräkkäistä voittoa

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :0 Nuoret-lähtö :00 Ponilähtö :0 Ponilähtö :0 Lähtö : : Lähtö : : Lähtö : :0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö 1:0 Lähtö 1 1:1 Lähtö 1: Lähtö 1: HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi) Autokatsomo Ravintola

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 15.3.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 12 LINTAN PYSTI. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla, eteni loppukaarteessa toiselle

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1:0 Koelähtö 1:00 Nuoret-lähtö 1:0 1. Ponilähtö 1:0. Ponilähtö 1:10 Lähtö 1 1:1 Lähtö, Toto-1 0:0

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit Lähtö 1 A), / B) 1,,,1,1,1,,,1 / C), ISABELLE HALM aloitti uransa oikein lupaavalla viitossijalla.

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen. Äitienpäivää edeltävänä lauantaina eli 12. toukokuuta kilpaillaan Porin ravien merkeissä. Ravit alkavat klo 18:00 ja pääpelinä pelataan Toto4 lähtöihin 4-7. Päivän Duoa voi pelata lähtöihin 6-7 ja Troikkaa

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Iivari Ingves TURKU sunnuntaina.. klo.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö :00 Ponilähdöt :0 ja :0 Lähtö : :0 Lähtö : : Lähtö : : HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi)

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT.1.01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT.1.01 Lähtö 1 A) / B),,1,,,,,, / C) - COJAPO eteni viimeksi. ulkoa 00 metrin kirillä

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 20 vihjeet Toni Niemistö TURKU perjantaina 24.2. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 17:20 Koelähtö 17:40 Nuoret-lähtö 18:10 Lähtö 1 19:20 Lähtö 4, Toto4-1 20:54 Lähtö 9 HINNASTO Sisäänpääsy

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.. klo 1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.. klo 1 Lähtö 1 A),, / B),,,,,,1, / C) - PIKKU-IRENE oli tekemässä viimeksi

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit Lähtö 1 A),,11,1, / B),1,,,,1 / C), RONALDO MALIBU on aloittanut uransa mukavasti. Viimeksi

Lisätiedot

Elämysilta Metsämäen raveissa

Elämysilta Metsämäen raveissa 22 vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina 27.1. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 17:20 Koelähtö 17:40 Nuoret-lähtö 18:10 Lähtö 1 19:20 lähtö 4, Toto4-1 20:47 Lähtö 9 HINNASTO Sisäänpääsy

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 0 vihjeet Iivari Ingves TURKU maanantaina.. klo.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :00 Ponilähdöt :0 ja :0 Lähtö : : Lähtö : : Lähtö : :0 HINNASTO Koiraravit!

Lisätiedot

1 Palk e

1 Palk e vihjeet Jani Kanerva tototv Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU. lähtö :0. lähtö :. lähtö 0:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI

Lisätiedot

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 3,1,10 + 8,11 (7,9) T4-2: 14,1,12 + 13,15,6 (3,2) T4-3: 2,1,9 + 3,7 (10,8) T4-4: 2 (3,6) Pieni systeemi 27 riviä, hinta 5,4

Lisätiedot

1 Palk e

1 Palk e vihjeet Jani Kanerva TervetuloaPilvenmäelle! Kesäillan Toto-ravit, perinteisin kesäherkuin! Tiistaina.. klo 1 Aikataulu Opetuslähtö klo 1.0 Koelähtö klo 1.0 1.lähtö klo 1..lähtö klo 1.1 Ravit päättyvät

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.11.01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.11.01 PELIVIHJEET, Turku 1.11.01 Lähtö 1 A),, / B),, / C) - Tammasarja on kerännyt

Lisätiedot

FANNIKKA Pekka Henttonen 2100:1 25,7aly e 10 v t Yht: P Hent P /3 31,8 2 92

FANNIKKA Pekka Henttonen 2100:1 25,7aly e 10 v t Yht: P Hent P /3 31,8 2 92 Ratanumero = 0.. lähtö Toto-. Kylmäveriset tas.ajo 00 m Kivikylän Kotipalvaamo -lähtö p. 0 000 e + 0 m/ 0 000 e. Etus. Suom. synt. pt. 0 m. P. 000 e. (000-00-00-00-00-00) FANNIKKA Pekka Henttonen 00:,aly.

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m LAURILA S GERTRUDE 2100:1

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m LAURILA S GERTRUDE 2100:1 36 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö klo 16.50 Koelähtö klo 17.00 Nuoret -lähtö klo 17.20 Ponilähtö klo 17.40 1. lähdön esittely klo 18.04 1. lähdön startti klo 18.10 HINNASTO

Lisätiedot

Ratanumero = lähtö Toto4-1. Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enint e. P e. ( )

Ratanumero = lähtö Toto4-1. Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enint e. P e. ( ) Ratanumero = 0.. lähtö Toto-. Lämminveriset ryhmäajo 0 m enint. 000 e. P. 000 e. (000-00-00-00-00-00) BENITO KIEVITSHOF (DE) Ari Moilanen (Bella Va) 0:,aly.0 e v r Yht: -- A Teiv Tk.0 /, Orlando Vi : 0--

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Iivari Ingves tototv TURKU maanantaina 1.. klo 1.00 Ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö 1:00 Koelähtö 1:0 Ponilähtö 1:0 Lähtö 1 1:0 Lähtö 1:1 Lähtö 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy.

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina 0.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1. lähtö 1:0. lähtö 0.0. lähtö 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 M a a n a n t a i n a 7. 1 2. 2 0 1 5 kl o 1 8 Nuorten Sarja 201 5 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu,

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit. 40-vuotis Juhlaravit. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit. 40-vuotis Juhlaravit. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit 0-vuotis Juhlaravit Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit 0-vuotis Juhlaravit Lähtö 1 A),1 / B),,,,, / C), FO LOVER voitti molemmat nuoret radalle lähtönsä niin hienolla tyylillä,

Lisätiedot

TURKU. vrijdag 19.8. klo 18.00 Vihjeet: Risto Aunio. kv ryhmäajo 2100 m enint. 6 000 e. Tas.ajo 2100 m. Tas.ajo 2100 m

TURKU. vrijdag 19.8. klo 18.00 Vihjeet: Risto Aunio. kv ryhmäajo 2100 m enint. 6 000 e. Tas.ajo 2100 m. Tas.ajo 2100 m TURKU.. perjantai TURKU vrijdag.. klo.00 Vihjeet: Risto Aunio Tas.ajo 00 m OPETUSLÄHTÖ :00 Yht: 0 0-0-0 : 0 0-0-0 0 e 0: 0 0-0-0 BATISTA DE ANDRADE 00: 0 e v tprn o Don t Blink Twice - Rachel Hornline

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Lounasravit 1..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Lounasravit 1..01 Lähtö 1 A) 1, / B),,,, / C), Harri Koivusen tallin -vuotiaat ovat aloittaneet

Lisätiedot

Ratanumero = lähtö Toto4-1. Lämminveriset ryhmäajo 2140 m Avoin P e. ( )

Ratanumero = lähtö Toto4-1. Lämminveriset ryhmäajo 2140 m Avoin P e. ( ) Ratanumero = 0.. lähtö Toto-. Lämminveriset ryhmäajo 0 m Avoin P. 000 e. (000-00-00-00-00-00) MAGNAT Emma Väre (Markku Oksanen) 0:,aly.0 e v r Yht: -- J Heis K 0.0 00/ -a hpl Exchequer : 0-0-0 E Väre L.0

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..01 Lähtö 1 A) / B) 1,,,,,1,,1,1,,,,,1 / C) - Harri Koivusen tallin -vuotiaat ovat

Lisätiedot

TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 4 NORIKO. Viimeksi Kajaanissa Timo Vääräsen suojatti eteni keulaan lähtökiihdytyksessä ja irtosi

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ANDREE 2100:1 16,5ake e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ANDREE 2100:1 16,5ake e 22 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 13.00 Nuoret -lähtö klo 13.10 Ponilähtö 1 klo 13.30 Ponilähtö 2 klo 13.40 1. lähtö esittely klo 14.04 1. lähtö klo 14.10 4. lähtö (T4-1) klo 15.20 HINNASTO

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

1 Palk e

1 Palk e vihjeet Jani Kanerva tototv Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1. lähtö 1:0. lähtö 1.. lähtö 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Lähtö 1 A), / B) / C),1 KIPINÄ ROLS sijoittui viime Vermon kilpailussaan kolmanneksi,

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen. klo 14.05 klo 14.25 10,14,6 5,7,1,11,8,4,9,15,13 1,10 8,7,11,6,4,5,2,3,9,12 klo 14.45 klo 15.05 9,5 7,6,8,4,2,1,10,12,3,11

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Lähtö 1 A),, / B),,1,,, / C) - VILLI VILPERTTI osallistui tämän kuun 1. päivä harjoitusraveihin, ja sen perusteella

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ROYALTY DIAMOND 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ROYALTY DIAMOND 2100:1 0 e 0 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Nuoret radalle :00 Koelähtö :0 Ponilähdöt :0 ja :00 Lähtö : :0 Lähtö : : Lähtö : : HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit.. klo 1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit.. klo 1 Lähtö 1 A), / B),,1 / C),, Jo koelähdössä hurmannut HE IS FELIX aloitti

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Lähtö 1 A), / B),,,,,,,,,1 / C) - KARTOS kehittyy starttien myötä kaiken aikaa, ja ravia polkiessaan -vuotias

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Lähtö 1 A) / B),,,,,1,1,,,, / C) - Mikäli MOONLIGHT VELVET selvittää voltin viitosradan kunnialla, voi uran

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 0 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :00 Ponilähdöt :0 ja :0 Lähtö : : Lähtö : : Lähtö : :0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo Ravintola Metsämäki:

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Perjantairavit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Perjantairavit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Perjantairavit..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Perjantairavit..01 Lähtö 1 A),,, / B) 1,,,,,1,,1, / C) - A-ryhmään erottuu neljä hevosta, joiden keskinäiseen järjestykseen

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 28.4.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 6 ALL IN. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 2. ulkoa loppukaarteessa ja kiri niukkaan voittoon.

Lisätiedot

24 => 471,50! 144 => 848,70!

24 => 471,50! 144 => 848,70! 30 vihjeet Iivari Ingves TURKU perjantaina 26.8. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö klo 17.00 Nuoret radalle -lähtö klo 17.20 Koelähtö klo 17.40 HINNASTO Sisäänpääsy: 5

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Lounasravit.5.19 7 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Lounasravit.5.19 Lähtö 1 A) 5,,7 / B) 1,,9,8,, / C) - 5 ICE QUEEN BIRDLAND on vielä pilannut juoksujaan paljon laukkoihin.

Lisätiedot

Toimihenkilöt Pori Kilpailueläinlääkäri: Elina Sipilä

Toimihenkilöt Pori Kilpailueläinlääkäri: Elina Sipilä 24 vihjeet Jani Kanerva PORI perjantaina 2.9. klo 18.00 Toto4-ravit Hevosurheilun tuotekaupasta hyvinvointikirjallisuutta tarjoushintaan! Elinympäristönä hevonen 20 + toim.kulut Ravihevosen hoitoja valmennus

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit BILEPERJANTAI Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit BILEPERJANTAI Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit BILEPERJANTAI..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit BILEPERJANTAI..01 Lähtö 1 A),,,1 / B) 1,,, / C),,, NEVAN LUPAUS kulki koelähdössä ihan mukavalla tyylillä ja pystynee tosi

Lisätiedot

Jalostusvuosi 2013. Jalostuspäivät 12. 13.2.2014, Pori Minna Mäenpää Jalostusjohtaja Suomen Hippos ry. Kuvat:Hippola

Jalostusvuosi 2013. Jalostuspäivät 12. 13.2.2014, Pori Minna Mäenpää Jalostusjohtaja Suomen Hippos ry. Kuvat:Hippola Jalostusvuosi 2013 Jalostuspäivät 12. 13.2.2014, Pori Minna Mäenpää Jalostusjohtaja Suomen Hippos ry Kuvat:Hippola Hippoksen jalostustoiminnan muutoksia Merkittäviä henkilömuutoksia Jalostusjohtaja Terttu

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Lähtö 1 A), / B) 1 / C), FOX LOVER on aloittanut uransa vakuuttavilla ykkössijoilla

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. Tasoitusajo 2100 m Palk e klo m 1000 m m v.500 m LEEMARK S ELYSEE 2100:1

Tasoitusajo 2100 m. Tasoitusajo 2100 m Palk e klo m 1000 m m v.500 m LEEMARK S ELYSEE 2100:1 26 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Nuoret radalle -lähtö klo 16.50 Nuoret radalle -lähtö klo 17.00 Koelähtö klo 17.20 Ponilähtö klo 17.40 HINNASTO Sisäänpääsy: 5 (alle 15-v. ilmaiseksi) Autokatsomo 2

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..1 Lähtö 1 A),, / B),1 / C),, VIRE VIIMAKAS ei riittänyt Porin Satakunta-ajon karsintalähdössä

Lisätiedot

1 Palk e

1 Palk e vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :00 Nuoret-lähtö :0 Ponilähtö :0 Lähtö : : Lähtö : : Lähtö : :0 HINNASTO Ilmainen sisäänpääsy! Autokatsomo Ravintola Metsämäki:

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo 17.00 500 m 1000 m 3.500 m v.500 m GLOBAL TRIGGER (SE) 2100:1

Tasoitusajo 2100 m. klo 17.00 500 m 1000 m 3.500 m v.500 m GLOBAL TRIGGER (SE) 2100:1 52 vihjeet Jani Kanerva TURKU maanantaina 9.5. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 17.00 Nuoret -lähtö klo 17.20 Ponilähtö klo 17.40 1. lähdön esittely klo 18.04 1. lähtö

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Lounasravit..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Lounasravit..01 Lähtö 1 A) / B),,,,1,,,,1 / C), MARLON DEE on epävarma, mutta ravilla se pystyy

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.02.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa 9 VIPPASKONSTI. Viimeksi Lappeessa ori nousi 3. sisältä toiselle viimeisellä takasuoralla ja puristi hyvin perille. Antti

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m LAURILA S GERTRUDE 2100:1

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m LAURILA S GERTRUDE 2100:1 16 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö 1 klo 16.50 Opetuslähtö 2 klo 17.00 Koelähtö klo 17.20 Nuoret -lähtö klo 17.40 1. lähdön esittely klo 18.04 1. lähdön startti klo 18.10

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Elämysilta Metsämäen raveissa

Elämysilta Metsämäen raveissa 20 vihjeet Toni Niemistö Tervetuloa Metsämäkeen TURKU perjantaina 3.2. klo 18.00 Toto4-ravit Elämysilta Metsämäen raveissa AIKATAULU 17:30 Koelähtö 18:10 Lähtö 1 19:20 lähtö 4, Toto4-1 21:10 Lähtö 10 HINNASTO

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ICON ALLEY 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ICON ALLEY 2100:1 0 e 0 vihjeet Jani Kanerva TURKU sunnuntaina 12.2. klo 14.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1:00 Koelähtö 14:10 Lähtö 1 15:20 lähtö 4, Toto4-1 17:10 Lähtö 10 HINNASTO Sisäänpääsy 5 (alle 15-v.

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Lähtö 1 A), / B),,,,1, / C) - ELEVIS on kankea kiihdyttäjä, jolla on tapana parannella asemiaan kirivaiheessa.

Lisätiedot

TERVETULOA LAPPEESEEN!

TERVETULOA LAPPEESEEN! 0 vihjeet Lauri Hyvönen TERVETULOA LAPPEESEEN! MAANANTAINA.. KLO 1 TOTO & VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUN Aikataulu: 1. lähtö klo 1.0 TOIMIHENKILÖT MAANANTAINA..: Suomen Hippoksen valvoja: Petri Rokka Kilpailutuomaristo:

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa numero 1 ROBERT SAM. Viimeksi Kuopiossa ruuna hyökkäsi 2. ulkoa kierros jäljellä, eteni päätöspuolikkaan alussa johtavan rinnalle

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Pääsiäisravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Pääsiäisravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Pääsiäisravit 1..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Pääsiäisravit 1..01 Lähtö 1 A) / B) 1,,,,,,11,,1,1,1,,1 / C) 1, Uransa aloittava VIISORI on vielä täysin kääntämätön kortti,

Lisätiedot

Kuopion Toto4-ravit Kuopio Stakes Juoksuselostukset

Kuopion Toto4-ravit Kuopio Stakes Juoksuselostukset Kuopion Toto4-ravit 16.5.2014 Kuopio Stakes Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 29,5-30,5-32,0-32,0 RUUDUN EKO: Hyökkäsi 2. ulkoa 950 jäljellä ja kiri niukkaan voittoon. Päätöskierros 32,2. P.S. VILTURI:

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen. 1 5 v prn t Classic Photo 16: 0 0-0-0 0 e 15: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0

Tervetuloa Metsämäkeen. 1 5 v prn t Classic Photo 16: 0 0-0-0 0 e 15: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 42 vihjeet Jani Kanerva TURKU sunnuntaina 13.3. klo 17.30 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 16.30 Nuoret -lähtö klo 16.50 Ponilähtö klo 17.10 1. lähtö esittely klo 17.30 1. lähtö

Lisätiedot

voittajakerroin 1.sija 2.sija 3.sija kaksarikerroin 1. 500 m. 1000 m. 3. 500 m. v. 500 m.

voittajakerroin 1.sija 2.sija 3.sija kaksarikerroin 1. 500 m. 1000 m. 3. 500 m. v. 500 m. HELSINKI woensdag.. klo.0 Vihjeet: Risto Aunio voittajakerroin.sija.sija.sija kaksarikerroin. 00 m. 000 m.. 00 m. v. 00 m. Parhaat pelikohteet. lähtö: THOMSON HOSS teki Porissa lupaavan kirin ja sen perusteella

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..019 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..019 Lähtö 1 A), / B),,1,,, / C) - HILLEVI MILLERI aloitti kautensa Porissa tyylipuhtaalla voitolla ja olisi kyllä

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ZEVERY 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ZEVERY 2100:1 0 e 22 vihjeet Iivari Ingves TURKU perjantaina 4.3. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 17.00 Nuoret radalle klo 17.20 1. lähtö esittely klo 18.04 1. lähtö klo 18.10 4. lähtö

Lisätiedot

ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2

ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2 ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 20 Juho Päivinen Mari Munne Bolero Turku 49 Masi Saurén Anna Tyutyunyuk Comets Helsinki 50 Miika Aspiala Emilia Reitamo Comets

Lisätiedot

Yht: J Kett J ,10,7a 4 C C : Julia Kettu, Kaustinen JULIA KETTU (P2) Kt vihr valk pun-vihr pun valk 2

Yht: J Kett J ,10,7a 4 C C : Julia Kettu, Kaustinen JULIA KETTU (P2) Kt vihr valk pun-vihr pun valk 2 Toto-ravit rata 0 vihjeet Iivari Ingves Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Lähtö :0 Lähtö : :0 Lähtö : :0 Lähtö : : HINNASTO Sisäänpääsy 0 Paikoitus 0 Autokatsomo Raviohjelma Ravintolapaikka& buffetruokailu

Lisätiedot

Yhteistyössä lähdöt 2, 3, 5 & 6

Yhteistyössä lähdöt 2, 3, 5 & 6 24 vihjeet Niko Haaranen Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö klo 17.00 Koelähtö klo 17.20 1. lähdön esittely klo 18.04 1. lähdön startti klo 18.10 HINNASTO Sisäänpääsy: 5 (alle 15-v. ilmaiseksi)

Lisätiedot

LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00

LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00 LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00 Vapaa sisäänpääsy! Ravintola Pegasus (Pegasus rakennus, 2.kerros) Ravibuffet: - Lihapullakastike L,G - Perunamuusi L,G - Uunikalaa - Alkupalapöytä

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 0 vihjeet Iivari Ingves TURKU perjantaina.. klo.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö :00 Ponilähdöt :0 ja :0 Lähtö : :0 Lähtö : : Lähtö : : HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi)

Lisätiedot

VIHJEET PERSONAL POKKARI*Vilfred klo 18.00

VIHJEET PERSONAL POKKARI*Vilfred klo 18.00 VIHJEET PERSONAL POKKARI*Vilfred 11.09.2017 klo 18.00 1) 1,2,6,8 2) 4,8,10,11,14 3) 3,4,5,6 4) 8,10 160 riviä x 0.2e = 32e 1) 4,6 +3,5 2) 10 +8,11 = 10e(p.5e) + 16e lä8 1-2-5-7 ristiin = 6e lä10 1-3-4-10

Lisätiedot

TERVETULOA LAPPEESEEN! TIISTAINA KLO 18 VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUN KARSINTOIHIN & TOTO5-RAVEIHIN

TERVETULOA LAPPEESEEN! TIISTAINA KLO 18 VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUN KARSINTOIHIN & TOTO5-RAVEIHIN vihjeet Lauri Hyvönen TERVETULOA LAPPEESEEN! TIISTAINA 1.. KLO 1 VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUN KARSINTOIHIN & TOTO-RAVEIHIN Aikataulu klo 1. 1. lähtö klo 1.1. lähtö, T-1 TOIMIHENKILÖT TIISTAINA 1..: Suomen

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m SUPER STORM 2100:1 19,1ake 19,9ke 860 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m SUPER STORM 2100:1 19,1ake 19,9ke 860 e 20 vihjeet Iivari Ingves TURKU perjantaina 19.2. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 17.00 Nuoret radalle klo 17.10 Ponilähtö klo 17.40 1. lähtö esittely klo 18.04 1. lähtö

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot