Metsämäen Tipsit Pääsiäisravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsämäen Tipsit Pääsiäisravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)"

Transkriptio

1 Tipsit Pääsiäisravit Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska)

2 Tipsit Pääsiäisravit Lähtö 1 A) / B) 1,,,,,,11,,1,1,1,,1 / C) 1, Uransa aloittava VIISORI on vielä täysin kääntämätön kortti, mutta kun -vuotiaan Siporin pojan valmentajana lukee Mika Mäkelä ja ohjastajana Ari Moilanen, on hevoseen suhtauduttava tämän tason lähdössä erittäin vakavasti. 1 KAUNIIN ROHKEE laukkasi viimeksi Turussa kahdesti, ja näistä jälkimmäinen laukka loppukaarteessa tuli jonkin verran häirittynä. Laukkojen lomassa Kauniin Rohkee kulki kohtuullisesti, ja nyt tammalla on startti kropassa, minkä lisäksi ohjiin palaa isona vahvistuksena Mika Forss. SÖRKÄN JOKERI taivalsi viimeksi pääosan matkasta johtavan rinnalla sijoittuen hyväksyttävästi neljänneksi. Ravilla uran ensimmäinen totosija on tiukasti haarukassa. Rankingin seuraavien hevosten virettä on vaikea arvioida. TETRIK on siirtynyt tauon aikana Tapio Kataisen valmennukseen. VIIAIPII ei viime kerran koelähdössä mitenkään säväyttänyt, mutta eiköhän tamma silti pysty parantamaan tulostaan. OHOI suoritti koelähtönsä jo lähes vuosi sitten. Lähtö A) / B),11,,,,1,, / C),,1 EXTREM BRODDE kulki jo marraskuussa Ruotsissa koelähdössään sellaista vauhtia, että Tapio Mäki-Tulokkaan tallista käsin uransa aloittava -vuotias on sopivassa tehtävässä ainoa suosikki. LEEMARK S GIDEON on selkeä kakkosrankkaus. Se kiri uran avauksessaan kolmanneksi. ulkoa. 11 STONEISLE QUINCY pilasi kauden avauksensa hylkäykseen asti jatkuneeseen laukkaan ensimmäisessä kaarteessa. Kolmevuotiskauden kilpailujen perusteella tamma on kuitenkin ihan kehityskelpoinen. ALWS LILY vaikuttaa perin laukkaherkältä. Tamma on vain kerran urallaan mennyt koko matkan ravia ja sijoittui silloin kolmanneksi. LIMONCELLO LOVER on täysin realistinen totohevonen, vaikka olikin helmikuisessa kauden avauksessaan vain tasainen. Lähtö A), / B),,1,1,,,,,11, / C) - SUMMERSINE on aloittanut taukonsa jälkeen kahdella hyvällä kakkossijalla. Tiistain välistartissaan Liisa Nummen valmennettava hävisi vain voittokone Indyana Jonessille. Summersine kulki viimeiset 00 metriä. ulkoa 1,-kyytiä. Toissakertaisessa kakkossijassaan Summersine avasi ensin keulaan, mutta tyytyi sitten suosiolla johtavan selkään. On mielenkiintoista nähdä, millä taktiikalla Jouni Nummi lähtee tätä lähtöä ajamaan. MISS UNIVERSE suorittaa jatkuvasti ihan mukavasti, vaikka suurempi loisto otteista puuttuukin. Varsinkin keulasta tai. sisältä Miss Universe olisi tässä lähdössä oikein todennäköinen menestyjä. WIVIAN PII saanee asetelmat kärjen tuntumasta. Viime Turun vierailullaan Wivian Pii laukkasi voltin viitosradalta pahoin lähtöön, mutta kulki taustalla viimeiset 0 metriä 1,-vauhdilla. DEAL BOOST hyötyy juostavasta matkasta ja pystyy juoksun onnistuessa menestymään. 1 CHAMPAGNE BATH oli Pilvenmäki Specialin karsintalähdössä uudesta ennätysajastaan huolimatta täysin riittämätön. Nyt porukka on hurjasti arkisempi, mutta vastaavasti lähtöpaikka on tympeä. Lähtö Toto-1 A),,,, / B), / C) 1, Toto-pelin avauskohteen suosikit ovat esittäneet viime aikoina hyvää virettä. LIL BELINDA kiri Forssan -lähdössä lopulta oikein varmaan voittoon. ulkoa. SELENE LUNE ei ole missään tapauksessa mielimatkallaan, sillä tamma ei ole nopea avaaja. Vauhtia on kuitenkin tullut viime aikoina hurjasti lisää, sillä toissakertaisessa Forssan -lähdön nelossijassaan tamma kulki joukon hänniltä viimeiset 00 metriä peräti 0,-kyytiä. PASI VON BENTZ voitti viime Turun raveissa Toto-pelin avauskohteen täysin hallitusti. Ruuna nousi. sisältä. radalle ilman selkää vajaat 0 jäljellä ja painui kärkeen runsaat 00 jäljellä. Kirikierros sujui 11,-vauhdilla. PESCO VELVET kiri Kouvolassa aivan joukon hänniltä mukavasti neljänneksi. Nyt asetelmat ovat paljon paremmat, ja vauhdikas avaaja saattaa tykittää johtopaikalle. FAKIR VICTORY ei taida olla ihan parhaimmillaan, eikä lyhyt matkakaan ole bravuuri. Ruuna on kuitenkin mukana todella edullisessa sarjassa. CLASSIC FRIDO voi hämmentää lähtökiihdytystä kasiradaltakin. Ruuna ei ollut tyhjä laukatessaan Porissa loppukaarteessa. sisältä. Lähtö Toto- A) 11, / B),,,1,1,,,,,1,,1,1,1 / C) - 11 HÄYRILÄN HERO ei ole kovinkaan sähäkkä menijä, mutta se on vahva puurtaja, ja on sopivassa tehtävässä selkeä suosikki. Viimeksi Lahdessa Arto Hammarin suojatti lähti taustalta reissuun 0 jäljellä, eteni johtavan rinnalle 0 jäljellä ja jyräsi varmaan voittoon. KESÄYÖ on napannut kaksi peräkkäistä Vermon keulakolmosta. Mika Forss tähdännee ajokillaan nytkin johtopaikalle, mistä tamma olisi suosikin ykköshaastaja. LEVOTON TUHKIMO on suorittanut toistaiseksi kovin vaihtelevasti, mutta -vuotiaassa tammassa on potentiaalia, kunhan palaset vain loksahtavat kohdalleen. TOUKO KEVÄTÖN on aloittanut pitkän taukonsa jälkeen hyväksyttävillä suorituksilla, ja eiköhän kuntokäyrä osoita starttien myötä koko ajan eteenpäin. Tuoko Kevätön osoitti jo -vuotiaana olevansa paljon tavallista riviravuria lahjakkaampi menijä, sillä kauden kaksi kilpailua toivat kaksi Tureliuksen jälkeistä kakkossijaa. JORI POLLEA on ihan lahjakas, mutta yrittämispuolella on ongelmia. 1 POPEDIA ja 1 HUIMA HERMANNI voivat kiertää kärkitaistoon pitkiltä takamatkoiltakin. VEETIN RALLI väsyi Teivossa johtavan takaa pahoin, mutta suoritukset ovat heitelleet aiemminkin.

3 Tipsit Pääsiäisravit Lähtö Toto-, PD-1 A),,,,1 / B),,,,,1,11 / C) - TATTOO AVENGER olisi ravilla vaikea voitettava, mutta kahden edellisen Porin kilpailun perusteella laukkariski on kyllä oikeinkin konkreettinen. Toissakertaisessa nelossijassaan Le Monteilin poika kiri joukon hänniltä viimeiset 00 metriä ulkoratoja pitkin 1,-kyytiä, vaikka kuski joutui loppukaarteessa hieman passailemaankin. PEARL ON STAGE on edellisen tavoin epävarma, varsinkin kaarteissa vaanii laukkariski. Kapasiteettinsa puolesta tamman pitäisi kuitenkin ehdottomasti pärjätä tällaisissa lähdöissä. Viimeksi Vermossa Zola Bokon tytär hyökkäsi. ulkoa 00 jäljellä, mutta laukkasi pahoin 0 metriä myöhemmin. Ravilla tamma olisi kyllä kirinyt kakkoseksi. QUEEN OF THE WORLD kesti tiistaina Porissa johtopaikalta neljänneksi. Eiköhän Seppo Markkula panosta taas tosissaan lähtöön, ja startti kropassa kovasukuinen tamma voi puristaa välistarttia paremmin. GLENNE on viime starttien perusteella kohonnut elämänsä iskuun. Takarivin lähtöpaikka on kylläkin hieman vastaan. 1 TRUEDREAM A.F. voitti viime vuonna uran avauksensa Ruotsissa. sisältä, kun moni kanssakilpailija laukkasi. Ravi ei ollut täysin sulavaa, mutta ihan rehdisti ruuna kuitenkin lopulta ykköseksi kamppaili. Ruuna on nyt Suomen debyytissään aika iso arvoitus. Tasaisen B-ryhmän aloittaa kauden avauksessaan. radalta ilman selkää ihan mukavasti neljänneksi kestänyt ZEN DILLON. Lähtö Toto-, PD-, Troikka A),11 / B),1,,,1, / C),,, FREDDY K. jäi viimeksi ykkösradalta. sisälle, mistä sijoittui kolmanneksi löytämättä lopussa vapaata kiriväylää. Voimia jäi rutkasti varastoon. Freddy K. on puolireipas avaaja, jonka kohdalla kiihdytysvaihe ratkaisee paljon. Mikäli ori pääsee johtopaikalle, on sen ohittaminen ilman ylivauhtista avausta todella vaikeaa. Voi ori voittaa toki muualtakin, mutta keulasta homma olisi tietysti yksinkertaisinta. Mitä enemmän avaus venyy, sitä enemmän palloja pelataan 11 CALLELA EINSTEIN pussiin. Loistovireeseen kohonnut Classic Photon poika eteni viimeksi. ulkoa 00 metrin kirillä tyylipuhtaaseen voittoon. Viimeiset 00 metriä sujuivat 11,-vauhdilla, ja voimia oli kyllä tallella vielä maalissakin. READ MORE esitti Callela Einsteinin voittamassa lähdössä varsin lupaavan loppukirin, minkä perusteella on tällä kertaa mahdollinen yllättäjä. 1 WESTCOAST DEIMOS on nakutellut neljä peräkkäistä totosijaa johtavan takaa. On täysin mahdollista, että sama putki jatkuu niin juoksupaikan kuin totosijankin osalta. LANGEN S AIRBORNE pystyy parempaankin kuin viimekertainen suoritus Pilvenmäki Specialin karsintalähdössä. ANDY VELVET satsannee seiskaradaltakin lähtöön. Myös 1 CAPE S CAVIAR ja DIVA SPEED tavoittelevat tiukasti totosijaa. Lähtö A) 1 / B),,,,,,,, / C) - 1 VANJALI saapuu Turkuun puhdas tolpparivi taulussaan, ja haavereitta voittokulku saanee nytkin jatkoa. VILLIÄIJÄ kamppailee tiukasti totosijoista, mikäli lajinvaihto raviratsastukseen ei tuota ongelmia. DIPOREX taipui Porin välistartissaan kärrylähdössä. ulkoa, mutta raviratsastus sopii ruunalle nykyään paljon paremmin. VILOX hävisi Vermon montélähdössä kuukausi sitten vain Vanjalille. Ruuna kukisti silloin neljänneksi sijoittuneen Diporexin, mutta nyt etumatkaa tähän on 0 metriä vähemmän. Näistä asetelmista kaksikko vaikuttaa varsin tasavahvoilta. ENRIKO, KONRAD ja PONNEN SISU juoksevat kaikki uransa ensimmäisen montélähdön. Lähtö Troikka A), / B),,,,1,, / C) 11,1, KAPTAH on aloittanut kautensa mallikkailla suorituksilla ja hakee onnistuneella juoksulla tiukasti toista peräkkäistä kotiradan voittoaan. EL SENOR DEO puolusti viimeksi johtopaikan kovassa avauksessa, mutta ponkaisi keulapaikalta laukalle runsaat 00 jäljellä. Jenkkiruuna juossee joko keulassa tai Kaptahin takana. sisällä. WESTCOAST SKIPPER jää takarivistä edellisiä vastaan lähtökohtaisesti vain hyväksi haastajaksi. ANGELICO nappasi viimeksi Teivossa kolmossijan kelpo suorituksella. ulkoa. Hyvältä lähtöpaikalta totosija on taas täysin mahdollinen. POWER AGE on kärsinyt käsittämättömän surkeasta lähtöratatuurista, mutta nyt ruuna on kerrankin päässyt kunnon paikalle. Mikäli toivottomat juoksupaikat eivät ole syöneet ruunan motivaatiota, ei totosija yllättäisi lainkaan. RULLEBACKENS EJNAR, 1 LANGEN S CZA CZA ja DIZEBELL GRAN kärsivät huonoista lähtöpaikoista, mikä heikentää mahdollisuuksia.

4 Tipsit Pääsiäisravit VIHJESYSTEEMIT: TOTO (lähdöt -) Pieni systeemi Suuri systeemi I,,,, (,) I,,,,, (1,) II 11 Häyrilän Hero (,) II,11 (,) III,,,,1 (,) III kaikki IV,11 (,1) IV,11 (,1) 0 riviä*0,0 euroa = euroa riviä*0,0 euroa =,0 euroa PÄIVÄN DUO (lähdöt -) Pieni Systeemi Suuri systeemi I, II,11 I,,,,1 II,11 yhdistelmää yhdistelmää TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I,11 I,11 II,,11 II 1,,,,,,11,1 III 1,,,,,,11,1 III 1,,,,,,11,1 yhdistelmää*0,0 euroa = 1 euroa yhdistelmää*0,0 euroa = euroa TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I, I, II, II,,,, III,, III,,,,,,,,1 yhdistelmää*0,0 euroa = euroa yhdistelmää*0,0 euroa = euroa Vihjeet laati: Jouni Toroska

5 vihjeet Jani Kanerva tototv TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 Ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö 1:0 Ponilähtö 1:0 Lähtö 1 1:0 lähtö 1:1 lähtö 1: HINNASTO ILMAISRAVIT. (alueelle ilmaiseksi) Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI Parhaat paikat! Pöytävaraukset: p. (0) 00 tai tai netissä turunhippos.fi/ metsamaki/fi/ palvelut/palvelut.php Tarjolla myös paketteja isommille ryhmille. NÄIN LÖYDÄT METSÄMÄKEEN Ravirata sijaitsee Vanhan Tampereentien varressa n. km Turun keskustasta. RAVIBUSSIT Suora bussivuoro raveihin Turun keskustasta (Eerikinkadulta, pysäkki T) 0 minuuttia ennen ravien alkamisaikaa (ei lounasraveissa). Paluuvuoro 1 minuuttia viimeisen lähdön maaliintulosta. Metsämäkeen liikennöivät myös aikatauluvuorot SEURAAVAT RAVIT Perjantaina.. klo 1 ravirata Vanha Tampereentie 00 Turku Puh. (0) 0 info@turunhippos.fi Turun Hippos ry Toimitusjohtaja: Roger Johansson Kilpailusihteeri: Henri Toiviainen Koordinaattori: Riikka Mustonen Toimistosihteeri: Virpi Ylitalo Ravintolanhoitaja: Erja Kult Ratamestari: Mika Ahtiainen Hallitus: Hannu Nivola (pj), Jarmo Virtanen (vpj), Jussi Hautanen, Satu Hirvenoja, Jyrki Filatoff, Sari Mäki, Niina Soinila, Jerry Uotinen, Henri Virtanen toimihenkilöt Suomen Hippoksen valvoja: Esa Korhonen Kilpailutuomarit: Matti Lahti, Kai Tuusa, Annmari Vanha-Similä Maalituomari: Janne Tamminen Valvontakamerat: Tero Tuovinen Tuomariston sihteeri: Jouni Vikström Kuuluttaja: Tero Alamäki Selostaja: Jouni Toroska Voittaja-/varikkohaastattelija: Jarkko Litmanen Voittajakuvat: Leena Kahisaari tai info@turunhippos.fi Tasoitustenlaatija: Henri Toiviainen Päälähettäjät: Sipi Erkkilä, Taru Pentikäinen Lähettäjät: Jenni Haaki, Mira Järvinen, Terhi Nurmi, Hanna Tuomikoski Lähtöauton kuljettajat: Jani Salonen, Janne Ulmas Lähdönjärjestäjät & varikkoalueen valvojat: Mirva Eravuori, Kaisa Arttola, Ilona Marttila Valjakkotarkkailijat & ell avustajat: Saija Elo, Neea Honkanen, Leila Hörkkö, Eveliina Nivola, Vilma Saarinen, Virpi Suominen, Maria Virtanen, Pauliina Ylitalo Eläinlääkäri: Kaisa Nivola Sisäänkirjoitus: Saara Lainio, Lena Müller, Elina Perho Ratamestari: Mika Ahtiainen Kengitysseppä: Veli-Matti Allen Ensiapu: Sairaankuljetus Inna Oy TV-tuotanto: Streamteam Nordic Oy Lähtörata-arvonta: Suomen Hippoksen tietokone Järjestyksenvalvonta: Metsämäki Masters ja VG Koelähtö Tasoitusajo 0 m klo m 00 m.00 m v.00 m EDDIE MILLER 0:1 0 e 1 v tprn r Classic Photo 1: e 1: Yht: Isabel Miller-Choctaw Brave Myllymäen Talli, Mynämäki ARI MOILANEN (da) vihr valk pun-vihr Ulla Korhonen (C) Tk LAURILA S FARAMIR 1,0aly 1,ke 1.00 e v prn r Tag The Devil 1: e 1: Yht: 1-0- Daisy Southwind-Super Arnie S Rait H 1. - hll 0 C C 0 Juha-Pekka Saarinen, Loimaa PETER LINDROOS (ba) musta orans-valk orans musta Juha-Pekka Saarinen (C) F RULLEBACKENS GÖTA,aly 0 e v prn t Le Monteil 1: e 1: Yht: Rullebackens Iris-Diesel Don J Kive Tk hpl 11 C C 00 Ann-Louise Lindholm, Helsinki OLLI KOIVUNEN (da) sin valk pun-sin valk Pertti Isotalo (A) Tk VENNELMON TYYNE :1,aly,ke 1.0 e v tprt t Erikasson 1: e 1: Yht: --1 Liisan Lilli-Jaanen Suikku Ju Hau F.0 - hpl C C 0 Hautanen Elina&Jussi, Kaarina JUSSI HAUTANEN (B) Tk musta orans-orans HISSUN MAHTI,ke 1.0 e v prt r Viesker 1: e 1: Yht: Hissun Seri-Santeri Dahlia H Koiv T.11 - hll 1 C C 00 Talli Hissun Kissun, Marttila ERKKI JÄNKÄLÄ (A) Tk pun sin valk-valk Ponilähtö A-Ponit tasoitusajo 10 m Shetlanninponiyhdistys ry -lähtö p m, s Palk e klo m 00 m.00 m v.00 m 1 NIITTYKORVEN ZORRO 10:1.,ly 0 e v m r Korholan Pinocchio SH-Aino-RP-Chocolate Eyes 0 SH Yht: J Pelt T ,, C C 0 1: Seija Louko, Somero JENNA PELTOLA (P) F pun-pun VALKEEOJAN DURACELLI.,ly 0 e v m r Kompis Roderick 1 SH-Lovely-Girl v.h. Stalletje-Edwin v.h. Stalletje Yht: 0-0- Em Koi T ,,x C C 0 1: Heikki Valli, Parkano METTE KOIVISTO (P1) musta-valk Emmi Koivisto (P) S ANJALAN ROSMARIINI.,ly 0 e v mrn t Salut III SH-Gläntans Dilba 11 SH-Gläntans Babar Yht: Jo Iko H x k C C 1: Pälli Hanna&Vesa, Akaa JOONA IKONEN (P) kelt musta-valk musta Juuso Ikonen (P) F SIGNHILL S LUCKY v m o Celex SWE SH-Bellami SWE-Dollman 0 e Yht: : Verna Sankari, Pöytyä EMILIA RITAKALLIO (C) harm oranssi-harm Verna Sankari (J) Tk NIITTYKORVEN THE KING 1:1.0,ly e v mpäist r Longfield Elwell GBR SH-Lady Adalmiina 1 SH-Korholan Pinocchio SH Yht: Em Koi S.0 1 1,, C C 0 1: Emmi Koivisto, Parkano EMMI KOIVISTO (P) S musta-musta sin VICTORIA S STAR.0,ly 1 e v rt t Smedens Rival 11 SH-Leijonamielen Victoria 1 SH-RP-Gladiator SH Yht: Al Myl T ,0, 1 C C 0 1: Alina Myllymäki, Kokemäki ALINA MYLLYMÄKI (P1) P viol valk-musta viol KONSTILAN CINDERELLA.0,ly 1 e v m t Celex SWE SH-Willmis-Herr Valburg 1 SH Yht: J Salo Tk hll C C 0 1: Johanna Salomaa, Kokemäki JULIANNA SALOMAA (P) P musta pinkki valk -musta CANNA S ERIC.0,ly 1 e v klm r Junibackens Martini SH-Almnäs Gabriella SH-Jolly Roger of Marshwood Yht: 0-0- Er Mat P ,,x C C 0 1: Emilia Nurmikko, Pori ERIN MATTILA (P) sin kelt-sin Emilia Nurmikko (C) P WILD FLASH SH 1:1.1,ly e v phkko r Ajoksen Idol 1 SH-UW Bella-Herkules SH Yht: 1-1- E Sill T ,, C C 0 1: Koivulammi Markus&Matias, Urjala ELINA SILLANPÄÄ (P) vihr valk-valk Suvi Koivulammi (C) T DEMONI :1.0,ly 1 v tprn r Golda Apache SH-Miia-Ytterhalls Frosson SWE SH e Yht: -- V Mänt H 0.0 0,1,x C C 1: Veeti Mäntylä, Marttila VEETI MÄNTYLÄ (P) Tk sin musta -sin musta B.M. TOSCANA 111 v rt t Peter o Pan SH-L.P. Tahti-Almnäs Tempo SH.0,1ly 0 e Yht: 0-1- K Säte Tk ,11, C C 0 1: Säteri Johanna&Katariina&Santeri, Pöytyä KATARIINA SÄTERI (P1) Tk pun-pun 1 Turun ravirata Vanha Tampereentie, 00 Turku, turunhippos.fi Ravipäiviä kpl Loppusuoran pituus: m Kaarresäteet: m Kallistukset: % Rataennätykset: Tjacke Gold 11,a ja Järvsöfaks 0,a Liigavoittajat 01: Olli Koivunen ja Harri Koivunen JALLE JALMARI.0,ly 1 e 11 v prt r Kompis Fritiof 1 SH-Bianda v.st. Evenbelt 0 SH-Leo van Hedel Yht: R Hirv J hll C C 0 1: Reetta Hirvonen, Hämeenkyrö REETTA HIRVONEN (P) T pun musta-musta Ponilähdössä palkintona voittajalle astutus- ja varsamaksu vuodelle 01 ELIT orille Ytterhalls Kanon Yhteistyössä lähtö 1 Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö Parhaat pelikohteet LÄHTÖ Viime starteissa vaille menestystä jäänyt MISS UNIVERSE starttaa Turun 00 metrillä aiempaa helpommassa tehtävässä. Viimeksi tamma jäi keulahevosen kupeelta viidenneksi sisäradan vetäessä. KAKSARI - (%), -,, (1%) LÄHTÖ 1 Debyytissä hyvä sauma. Mika Mäkelän tallista tuleva VIISORI juoksi koelähdön -vuotiskauden puolella ja pystyy nyt jo aivan toisenlaisiin lukemiin. SÖRKÄN JOKERI antoi Turussa viitteitä osaamisestaan ja on ravilla mahdollinen. Kärkihevosen kupeelta 1.-vauhtisen avauskierroksen jälkeen keulaan edennyt ruuna ponkaisi tallikaarteessa laukalle ja kamppaili sen jälkeen mukavasti.

6 Ravit TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 rata 0 Callela.net -lähtö X Kimito Öns Hästavelsförening rf. -lähtö X Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto ry -lähtö 1 p. 0 e + 0 m 00 e, enintään 00 e Palk e klo 1.0 keltainen-musta TARTTIS CC 0:1 0 e v rt r Apassi Turon Piina-Turo 1: e 1: Yht: 0 Juha Päivärinne, Salo sin musta valk-sin musta P Lind Tk 0.0 kl - kl hll C C JUSSI TOMPERI (B) J Tomp Tk 0.01 kl,x kl hyl C C Juha Päivärinne (C) Tk Tk.01 kl,x kl hyv C C TETRIK CC 1,ke 0 e v vprt r Liising 1: e 1: Yht: Temen Tahiti-Teme Oiva Pölönen, Kontiolahti S Kort M 1.0 ol, ol C C pun valk-pun T Okko K 0.0 kl,1 kl hyv C C TAPIO KATAINEN (A) H S Kort Ps.0 0,x C C 00 He Bol J 1.0 1,x 1 C C 00 PÖLYTTÄJÄ CC 0,0ke 0 e v prt r Villihotti 1: ,0 0 e 1: Yht: Haastaja-V.T. Ajatus A Moil H 0.01 kl 1,1x kl hyv C C Juurinen Satu&Tuomas, Vihti J Läns P hpl C C 00 musta kulta-musta A Moil H 0.0 kl 0 1,x kl hyv C C TUOMAS JUURINEN (C) T Juur K ,x 1 C C 00 Satu Juurinen (A) H Tk ,0x 1 C C 00 VIISORI CC 0 e v vrt o Sipori 1: e 1: Yht: R.R. Viivo-Vokker M., Monto J.&Morelius T.&Mäkelä Hyvinkää vihr valk pun-vihr ARI MOILANEN (da) A Moil H 1.1 kl,0 kl hyv C C Mika Mäkelä (B) H KYLMÄNKUKKA CC 0 e v prt t Taikuri 1: e 1: Yht: Patrilla-Vokkerilla Mika Pellinen, Raasepori pun valk-valk KIMMO KESKINEN (C) F Ki Kes F 0.0 kl 1,0 kl hyv C C OHOI CC 0 e v prt o Sipori 1: e 1: Yht: Holleri-V.T. Ajatus Anne Öberg-Jalonen, Salo musta kelt-valk kelt JUHA JALONEN (A) Tk J Jalo H.0 kl 1, kl hyl C C H 0.0 kl,0 kl hyv C C VIIAIPII CC 0 e v tprt r Viesker 1: e 1: Yht: Vipliina-Turo Auran Metalli Ja Kuljetus Oy, Aura musta valk pun-musta pun JANNE ULMAS (A) J Ulma Tk 1.0 kl 1 0, kl hyv Mertsi Lindeman (C) Tk MAMMOTAR CC 0 e v trt t Frans 1: e 1: Yht: Pikku-Maine-Nikolai H Satu Hara, Hämeenkyrö sin valk harm-sin valk JARMO SAARELA (da) Pasi Hara (C) T S Sark T 1.0 kl,x kl hyv C C SÖRKÄN JOKERI CC :1,ke e v tprt r Sörkän Sälli 1: , e 1: Yht: Hovi-Mari-Suikku Chef Wotkin s Stable, Espoo P Saar Ph ,x C C kelt-sin musta S.0 kl - kl hll C C PERTTI PUIKKONEN (aa) P Puik L 01.0 kl 1 0,0x kl hyv C C Pekka Saari (C) T Tk ,x C C 00 MANIIRI CC,ke 0 e v rt t Viriman 1: 0-0-0, 0 e 1: Yht: Sirick-Rick O Koiv P.1 1,x C C 00 Erkki Aro, Kokemäki H Lain P , C C 00 sin pun raita-sin P hpl C C 00 HEIKKI LAINE (A) Ju Tor P.0 1 0,1x C C 00 Erkki Aro (C) P P 0.0 1,1x 0 C C 00 VALERIANA CC 0,ke 1 e 11 v vprt t Sipori 1: e 1: Yht: Vokun Vilma-Vokun Viima Tainio Anne&Krister, Kokemäki Jo Sia Ph , C C vihr pun -vihr pun valk Ka Mat Ph.0 1,1x C C HANNU TORVINEN (da) Pt.0 0 0,x C C 0 Jyrki Filatoff (A) Tk Jo Sia P hll C C 00 TUULAN VILITÄR CC,ke e 1 v trt t Vieskervili 1: 0-0-0, e 1: Yht: Tuula Salama-Saran Salama P Lind P.0 kl 0,1 kl hyv C C Teini Pertti&Vaajala Seppo, T Ruus Pt hll C C 0 Kokemäki T E Mä T , 1 C C 00 sin musta-sin musta S ,x C C 00 TERO E MÄENPÄÄ (aa) Han Hi P , 1 C C 00 Tiina Ruusunen (C) P KAUNIIN ROHKEE CC :1,ke 0 e 1 v prt t Huiman Pyste 1: 0-0-0, 0 e 1: Yht: Liina-Loru-Turo P Hirv F 0.1 1,x 1 C C 00 Petri Hirvonen, Ypäjä P ,x C C 00 musta valk pun-musta pun P ,x C C 00 MIKA FORSS (da) M Fors P.0 1 1, 1 C C 00 Petri Hirvonen (C) F P Hirv Tk 1.0 1,x 0 C C 00 LOISTO ROLS CC,1ke 0 e 1 v prt t Turon Into 1: 0-0-0,1 0 e 1: Yht: Loisto Vilppi-Nikolai H A Moil Tk 1.11 kl,x kl hyv C C Ella Adele Aaltonen, Turku Tk ,0x C C 00 musta-musta A Teiv Tk hpl C C 00 PETRI VIRTANEN (C) Pet Vi Tk 1.0 0, 1 C C 00 Anne Kuntze (C) Tk Tk ,1 1 C C 00 TOTTENMAN CC,ke e 1 v rt r Nahkaparturi 1: , 0 e 1: Yht: Donnan Likka-Patrik H Kant F ,x 1 C C 00 Heikki Heikkilä, Ypäjä P hll C C 00 musta-musta P ,x 0 C C 00 HEIKKI HEIKKILÄ (C) Tk hll C C 00 Heli Kantonen-Heikkilä (C) F Tk hll C C 00 VONKARI CC :1,1ke 0 e 1 v vrt o Sipori 1: ,1 0 e 1: Yht: Passin Liina-Apassi J Lind F hpl C C 00 Juha Lindroos, Salo Tk ,1 C C 00 musta-musta F 0. 0,x 1 C C 00 JUHA LINDROOS (C) Tk H hll 1 C C 0 Tk ,1 0 C C m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B,,, 1, 1,,, 11, Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään 00 e. Palk e klo 1. sininen-valkea CALLELA NICEONE CC 0:1 0,ke 0 e 1 v mrn t Classic Photo 1: e 1: Yht: Ny Wampum-Donerail Ju Tor Tk 1.0 kl 0 1,x kl hyl C C Heikki Laine, Eura Tk.0 kl 0, kl hyv C C sin pun raita-sin S , C C 0 HEIKKI LAINE (A) Tk L.0,1x hlo C C 00 J-P Ir P hpl 0 C C 0 UNIQUE MIRACLE v mrn t Inspiration Ride CC 1: 0-0-0,0 0 e,0ke 1: e Yht: Empress May-R.B. Caesar Maija Kankkunen, Lohja K Venä H.0 ol 0 1, ol C C vihr kelt-vihr H 0.0 kl 0,x hyv kl C C ARTO HAMMAR (A) H ,x 0 C C 0 Maija Kankkunen (C) H A Ham Tk ,0x 0 C C 00 LEEMARK S GIDEON v prn r International Chip CC 1: ,0 e 1: ,0ke e Yht: Madison Sq Muscle-Muscles Yankee Mehtälä Eino&Sidoroff Maria, Lohja K Rosi H.11 ol 0,1 ol C C sin valk pun-sin valk T Gard H 1.0 kl 0 1,x hyv kl C C OLLI KOIVUNEN (da) O Koiv P ,0 C C 00 Aripekka Pakkanen (A) T WIIPURI CC v m r Ladakh Jiel 1: , 0 e 1,ke 1: e Yht: Midnight Pilot-Duran Hanover Toukola Jukka-Pekka&Boijer Lars, Nurmijärvi vihr valk-vihr T Jauh H.0 kl 1,x kl hyv C C TAPANI JAUHOLA (A) Tk , 0 C C 00 Nina Pettersson-Perklen (B) H LIMONCELLO LOVER CC 0,ake 0,ke 0 e v trn t The Bosses Lindy 1: , 0 e 1: Yht: BWT Envy-Supertoy J Num Tk 0.1 nl 0, nl C C 00 Talli Natasja, Forssa P. kl 0 1 1,0 kl hyv C C sin valk -musta P ,ax 0 C C 00 JOUNI NUMMI (A) H a hll C C 0 Liisa Nummi (C) F P.0 0, 11 C C 00 ALWS LILY CC 1,ke e v rn t No Chip 1: ,0 e 1: Yht: Feniks Fantasy-Smooth Blend A Moil P.1 0 1, C C 00 Mattila Henriika&Sianoja Tk hpl C C 00 Johanna&Juha, Sastamala A Teiv H ,0x C C 0 vihr valk pun-vihr P hll 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) A Ham Tk hpl C C 00 Johanna Sianoja (B) T TIME TO WIN CC 1,ke 0 e v rn t Tag The Devil 1: e 1: Yht: Lady Cape-Charles Atlas S Mark P 1. kl 0,1x kl hyv C C Marjukka Nurmi, Forssa S Rait P. 0 1, 1 C C 00 pun valk-pun S.11 0,1 11 C C 00 ROBERT WESSLIN (aa) Ha Tor Tk hll 1 C C 0 Noora Syrjälä (C) F R Wess F hll 1 C C 00 NAVARRON TORNATOR CC 1,ake 1,ke 0 e v prn r Diamond Circle 1: e 1: Yht: Celine S-Giant Chill H Koiv Km hll C C 00 Keto Timo&Nikkola Tommi, Turku T.0 0 1, C C 00 sin musta valk-sin valk P Lind F ,a C C 00 TIMO KETO (A) Tk E Väre F hpl 0 C C 00 Ti Ket Tk hll C C 00 EXTREM BRODDE v prn r S.J. s Caviar (SE) CC 1: e 1: e Yht: Eclat de Bois-Coktail Jet Still Alive Media Oy, Vantaa mus hop pink-hop pink ANTTI TEIVAINEN (aa) Tapio Mäki-Tulokas (B) F J Unte Hd 0.11 kl 1, kl hyv SAGA EXPRESS CC 1,ake 1,ke 0 e v trn t Express It 1: e 1: Yht: Jumble Girl-Spotlite Lobell Ha Tor F.01 kl 1,0 kl hyl C C Kalle Melkkilä, Salo E Väre Tk 0.0 kl 0 1, kl hyv C C musta orans-valk orans musta A Moil H ,1a C C 00 PETER LINDROOS (ba) P Lind Tk ,a 1 C C 00 Kalle Melkkilä (C) Tk Tk ,x 1 C C 00 STONEISLE QUINCY CC 11 1,ake 1,ke 0 e 11 v prn t Citation Lindy 1: e 1: Yht: Mamtaz Hanover-Sierra Kosmos Ha Tor L.0 kl, kl hyv C C Kelokaski Hannu&Johanna, L , 1 C C 00 Orimattila L.0 1,ax *1 C C 00 vihr pun -vihr pun valk J Utal M , C C 000 HANNU TORVINEN (da) J Saar La hpl 1 C C 000 Hannu Kelokaski (C) L WAY UP CC 1 1,ke 1 e 1 v prn r Mr Pine Chip 1: , 1 e 1: Yht: Wonderful Ås-Sir Taurus J-P Vi F 1.0 kl, kl hyl C C Marianna Myllymäki, Ypäjä I Korp L 1.0 kl, kl hyl C C musta kulta-musta J-P Vi F 1.1 kl 1,0x kl hyv C C ARNA RUOHOMÄKI (ea) P.0 0 0, C C 00 Marianna Myllymäki (C) F H , C C m 00 m. 00 m v. 00 m Ranking A B, 11,,. sija. sija LÄHTÖ Kiinnostava aloittelija. EXT- REM BRODDE teki marraskuussa mainion koelähdön ja on siirtynyt sittemmin Tapio Mäki- Tulokkaalle. Nelivuotias on heti vahvoilla ykköseksi. LEEMARK S GIDEON kiri debyytissään. ulkoa kärkirintamaan ja tuli päätöstuhannen 1.1-kyytiä. Sen perusteella Leemark s Gideon pystyy onnistuessaan tässä kahden parhaan joukkoon. Lämminveriset ryhmäajo 00 m enintään.000 e. Tammasarja Palk e klo 1.0 punainen-valkea MALAGUENA CC 00:1 1,0ake 1,ke.0 e 1 v tprn t S.J. s Photo 1: ,a 0 e 1: Yht: -- My Monica-My Mint J Saar P.0 0 1,a 0 C C 00 Full Moon Stable, Pori Ann Li S ,a C C 00 musta kelt valk-musta J-P Ir P ,a 1 C C 00 ANNIINA LINDFORS (B) P Jo Län S.0 0 1,1a 0 C C 00 Mat Ju P ,a C C 00 MISS UNIVERSE CC 1,0ake 1,ke.0 e v trn t Muscles Yankee 1: ,0a.0 e 1: 0-0- Yht: El Elina-Garland Lobell San Ju J.0 0,a C C 00 Juutinen Aleksi&Otto&Santeri, T.0 0 1,a C C 00 Pälkäne J Utal T ,a C C 0 musta valk pun-musta valk H.0 0 1,0a 1 C C 000 SEPPO MARKKULA (da) H ,1a C C 000 Siru Juutinen (C) T MILLIONDOLLARFACE CC 1,ake 1,ke.0 e v rt t Pilgrims Taj 1: ,a 1, 0 e 1: Yht: Just Face It-Juliano Star P Lind F ,a C C 00 Saarinen Juha-Pekka&Katriina, T , C C 00 Loimaa T ,a C C 00 musta orans-valk orans musta H ,1a C C 000 PETER LINDROOS (ba) Tk ,a C C 00 Juha-Pekka Saarinen (C) F WIVIAN PII CC 1,ake 1,0ke. e v prn t Nolte 1: ,a 1,0 1. e 1: Yht: Memento Vivere-R.B. Caesar J Saar Tk.0 0,a 1 C C 00 Johansson Cathy&Mikkola Kari, F 0.0 1,a C C 00 Forssa H.0 0 1,1a C C 0 vihr valk pun-vihr H ,a C C 0 ARI MOILANEN (da) S Mark Tk ,0x 1 C C 00 Cathy Johansson (A) F SUMMERSINE CC 1,ake 1,ke. e v trn t Federal Flex 1: ,a 0 e 1: 0-- Yht: 0-- Signorina-Credit Winner L Num P ,0a C C 00 E.L. Talli, Savonlinna J Num H ,1a 11 C C 0 sin valk -musta Tk ,a 11 1 C C 00 JOUNI NUMMI (A) P ,a 1 C C 00 Liisa Nummi (C) F P ,a 1 C C 00 DEAL BOOST CC 1,ake 1,ke.000 e v prn t Keaton Zet 1: ,a 1, 00 e 1: Yht: 1--1 Caseace-Super Arnie J Saar F , 11 C C 00 Joonas Forsman, Ypäjä F a hll 0 C C 00 sin valk harm-sin valk H ,a C C 000 JARMO SAARELA (da) P ,a 1 C C 00 Sanna Kiiski (B) F T , C C 00 CALLELA IBIS CC 1,0ake 1,0ke. e v trn t Express It 1: ,0a 1, 1. e 1: 0-0- Yht: Inviting Hanover-Donerail M Fors T 1.0 0, 1 C C 00 Ibis Stable, Sauvo E Holo H ,a 0 C C 0 vihr pun -vihr pun valk Ha Tor H ,ax 11 C C 0 HANNU TORVINEN (da) H ,0a 1 C C 0 Jyrki Filatoff (A) Tk J Fila Tk , 11 C C 00 LA CONTE CC 1,1ake 1,ke. e v prt t Garros 1: e 1: Yht: 1-1- Nova Savoy-Pershing O Koiv F ,1a 0 C C 00 Sari Vainionpää, Vesilahti S Mark T ,a C C 00 vihr pun -vihr Ju Tor Tk , 0 C C 0 JUKKA TORVINEN (da) J Saar T ,a C C 00 Sari Vainionpää (B) T M Fors F 0.1 1,a C C 00 FOREST MAID CC 1,0ake 1,ke.0 e v rn t Tag The Devil 1: ,a 1, 0 e 1: Yht: Night Vision-Zoogin M Aro F 0.1 1,1a C C 00 Jukka Aro, Huittinen P a hpl C C 00 viin pun musta vihr-viin pun vihr T Aro Tk ,a 1 C C 00 TUIJA ARO (A) P P ,a C C 00 Tk ,x C C 00 HOCUSPOCUS AVENGER CC1,ake 1,ke.00 e v trn t Le Monteil 1: ,a 00 e 1: Yht: Winnietatsch-Diamond Way T Säde F 0.1 1,a 0 C C 00 Stable Western Fellows, Pori S Mark Tk ,a 0 C C 000 pun musta -pun valk Tk ,0a 1 C C 00 JERE KIVEINEN (A) I Nurm H ,a C C 000 Pertti Isotalo (A) Tk S Mark T ,a 0 C C 00 SILENT WANDERER CC 11 1,ake 1,0ke.00 e 11 v tprn t Anythings Possible 1: e 1: Yht: 0-- Puerto Cumaribo-Roberto Tilly S Väin Tk ,0a C C 00 Henri Virtanen, Turku A Köne H ,a C C 000 vihr kelt-vihr A Ham Tk.0 0 1,a C C 00 ARTO HAMMAR (A) S Kuma P ,0a C C 00 Sari Väinölä (C) Tk H ,1a C C 000 CHAMPAGNE BATH CC 1 1,ake 1,ke.0 e 1 v tprn t Hot Shot Knick 1: ,a 1. e 1: Yht: 1-1- Simon Windy-U.S. Triplemint Ha Tor F ,a 1 1 C C 00 Hepomaa Jari&Räikkä Pia, Ypäjä P ,a 11 0 C C 00 sin valk pun-sin valk O Koiv P.0 0 -a hpl 1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) K Rosi Tk.0 0,ax 0 C C 00 Pia Räikkä (C) F F.0 1,a C C m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B,,, 1,, LÄHTÖ Sopiva seura. MISS UNIVERSE tekee varmaa työtä, eikä voittokaan yllättäisi nyt helpommassa lähdössä. Vermossa tamma kiersi johtaneen Bismarck Comeryn kupeelle puolimatkassa ja piti kovassa lopetuksessa asiallisesti pintansa sisäradan vetäessä. SUMMER- SINE on ollut puolet starteistaan toinen, mutta avausvoitto on vielä ottamatta. Tiistain startissa se kiri Indyana Jonessin kannoilla. ulkoa 1,1/00 metriä.

7 Ravit TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 rata 0 Perniön ja Finbyn X Arjasmaa -lähtö Tallikommentit Tapio Mäki-Tulokas: EXTREM BRODDE (. lähtö) tuli loppuvuonna talliin. Sitä on talvella paljon treenattu. Aina uuden hevosen kanssa kysymysmerkkejä on, mutta näkisin sillä olevan näissä lähdöissä hyvät pärjäämismahdollisuudet, jos se ei Toto- ja Duo -systeemit lähdöt - Toto-1, (, ) Toto- 11,, 1,, 1, 1,,, (, 1) Toto- *,,, 1, * (, ) Toto- * Freddy K.* (11, ) PIENI: 0 riviä -,00 euroa ISO: 0 riviä - 1,00 euroa *Duo* yhdistelmää Toto vaihto e. kohde nro hevonen peli% arvo 1 Totofoto Pertti Isotalo. itse mitään hölmöile. Pertti Isotalo: HOCUSPO- CUS AVENGERILLA (. lähtö) ei ole koskaan aiemmin ajettu 00 metriä, ja on ihan mielenkiintoista katsoa mitä tapahtuu. Kunnosta ei ole kiinni ja kyllä se sen suhteen hoitelee. Tämä ei ole kauhea leijona kahdella ja sadallakaan, joten ihmetellään ja katsellaan sekä toivotaan rahasijaa. Lähtö, Toto-1 Tapio Mäki-Tulokas: FAKIR VICTORY oli ehkä vähän tasapaksu Kouvolassa. Sillä on tietysti huippunopeuden kanssa ollut ongelmia, ettei kympin pätkää löydy joka tilanteeseen. Se teki hyväksytyn suorituksen, mutta hieman lisäpuristusta olisi kaivannut loppuun. Mailin matka ei ole mikään etu meille. Lähtö, Toto- Unto Inkinen: SISUKAS omaa matalat liikkeet, joten hokkikengissä ei onnistu ollenkaan. Se ei minua palvele kilpailuissa, sillä pidän sitä täällä niin hyvänä. Forssassa meinasimme kilpailla, mutta kun ajoin vetoja edellisenä päivänä, niin se lääppäisi etusääreen. Se oli lievää ja meni ohi pian. Sisukas on nopea, mutta en tiedä kestävyydestä. Paljon on treenattu, kaksi tuntia joka päivä. Se on hyvinkin nopea lähtemään. Sieltä tulee kuitenkin kovia takaa, joten maltilla pitää pelata. Lähtö, Toto-, PD-1 Hannu Torvinen: TATTOO AVENGER oli tiistain startissa heikolla ravilla lähtökiihdytyksestä alkaen, ja sillä oli jotain probleemaa. Todennäköisesti hevonen jää pois Turusta. Pertti Isotalo: SEASIDE GRENADE on ihan mukavasti aloittanut, ja sillä on lahjoja mennä. Ajettiin tauolla voimaa lisää ja kaikenlaista muuta sen kanssa touhuttiin. Olisin kuvitellut, että se olisi jo voittanut jonkun lähdön. En ihan heti tauolta paljoa odota, mutta uskon sen siitä lähtevän menemään. oikein -tulosten voitto-osuus e. Duo - kerroin Vaihto e. Hevoskasvatusyhdistys ry -lähtö Lämminveriset ryhmäajo m 1.1. ja hit. Palk e klo 1.1 vihreä-valkoinen Toto-1 SAND PIRATE ÅS (US) CC:11,aly 1,ly.00 e 1 v tprn r Cantab Hall 1: ,a 0 e 1: Yht: 1-- Noblesse Ås-Mack Lobell J Tomp J 1.1 1,0 1 C C 0 Jussi Tomperi, Turku H ,L C C 000 sin musta valk-sin musta F ,a C C 000 JUSSI TOMPERI (B) Tk Tk.0 0 1,a 1 C C 000 Tk ,a C C 00 M.T. JEST (SE) CC 1,aly 1,ly. e v prn r Magnificent Rodney 1: e 1: Yht: Vendela Palema-Alf Palema K Rosi Tk 0.0 1, C C 00 Ahtiainen Mika&Perho Elina, A Teiv Tk ,a 1 C C 000 Orimattila Tk ,a C C 000 sin valk harm-sin valk Mi Aht F ,a 1 C C 00 JARMO SAARELA (da) H Vuor F 0.0 m-a k 0 C C 00 Elina Perho (C) Tk PASI VON BENTZ CC 1,aly 1,ke 1.0 e v mrn r Blue York Yankee 1: ,a 1.0 e 1: -0-0 Yht: -- Mexican Kemp-Duran Hanover S Rait Kt.0 0 1,0a 0 C C 00 Kirsi Nikka, Kokkola A Ala- Kt ,a C C 00 sin pun valk-valk R Reki H.0 0 1,a 1 J C C 00 RIINA REKILÄ (ba) Tk ,a 1 J C C 00 Kirsi Nikka (B) Kt L Num H PESCO VELVET CC 1,ake 1,1ke.0 e v prn r Don t Blink Twice 1: 0-- 1,0a.00 e 1: 0--0 Yht: -- Sandy Velvet-Sandman Lobell A Teiv Tk ,1a 11 C C 000 Asikainen E.& H.& P.& Pollari K.& H ,a C C 000 Mononen K.,Espoo E Holo K.0 0 1,0a 1 C C 0 mus hop pink-hop pink A Teiv L ,a 1 C C 000 ANTTI TEIVAINEN (aa) K ,0a 1 C C 0 Esa Asikainen (C) H LIL BELINDA CC 1,ake 1,1ke. e v trn t Anythings Possible 1: ,a 1,1 1. e 1: 1-1- Yht: --11 Lil Wonder-Donerail S Mark Tk ,a 1 C C 000 Cederholm Christer&Filatoff Jyrki, K Haug Sv.0 1,a C C Naantali-Parainen Ju Tor T ,0a 1 1 J C C 00 vihr pun -vihr H ,a J C C 000 JUKKA TORVINEN (da) F 0.0 1, J C C 000 Jyrki Filatoff (A) Tk SELENE LUNE CC 1,ake 1,pi.00 e v m t Holiday Credit 1: ,a 1, e 1: -- Yht: 1-1- Reine Nordique-Durvalo H Koiv F 0.0 1,a J C C 000 Apollo Holding Oy, Helsinki T ,a J C C 000 pun vaal sin -pun valk T ,a J C C 0 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk S Mark F 0.0 1,a C C 000 O Koiv T ,a 1 * J C C 000 SOUTHEAST KING CC 1,1aly 1,ke. e v trn r Flirtin Man 1: ,0a 0 e 1: Yht: 1--1 Chippie s Love-Malabar Man M Heli H m1, C C 0 Antero Oivanen, Paimio J Num F ,a C C 00 sin valk -musta Tk ,1a C C 0 JOUNI NUMMI (A) P Lind Tk ,0a C C 00 Marianne Vuorinen (C) Tk J Num Tk a hpl C C 00 CLASSIC FRIDO CC 1,aly 1,ke.0 e v rn r Classic Photo 1: ,a 1, 1 e 1: Yht: Speedy Southwind-Southwind Pinnacle Te Tor F ,a C C 000 Sirpa Levonmaa, Kokemäki P ,0a 11 C C 000 sin kelt-sin kelt T ,a C C 0 TEEMU TOROSKA (ba) T.0 1, C C 00 Sirpa Levonmaa (C) P P a hpl C C 00 FAKIR VICTORY CC 1,0ake 1,ke. e v tprn r Love You 1: ,a 1,. e 1: Yht: Marylita Yankee-Muscles Yankee A Moil L.0 1,a 1 J C C 00 Robot Stable Oy, Helsinki S Rait H ,a J C C 000 musta valk pun-musta pun M Fors T ,a 1 J C C 0 MIKA FORSS (da) L 1.0 1,a J C C 0 Tapio Mäki-Tulokas (B) F A Teiv K 1.0 1, *0 J C C 00 NORTH LEXUS CC v mrn r Lexus Font Drive You Wild-Lindy Lane Team Lexus, Lohja sin valk pun-sin valk OLLI KOIVUNEN (da) Harri Koivunen (A) Tk JÄÄ POIS m 00 m. 00 m v. 00 m Ranking A, B,. sija. sija LÄHTÖ Vauhdikas maili. PASI VON BENTZ ja LIL BELINDA ovat äityneet loistoiskuun. Ensin mainittu erkani Turussa keulahevosen rinnalta 1,0-lopetuksessa. Lil Belinda voitti Forssan Toto-finaalikierroksella tammatasoituksen. Se juoksi. ulkona, lähti viimeisellä takasuoralla muiden mukana kolmannelle radalle ja iski loppukaarteessa omaan kiriin, joka kantoi pitkällä loppusuoralla helposti voittoon asti. LÄHTÖ Revityskohde. 11 HÄYRILÄN HERO on tehnyt lähdön hevosista luotettavinta työtä ja kiertää tässäkin korkealle. KESÄYÖLTÄ ei löytynyt viime starteissa johtopaikalta leijonan luonnetta. Viimeksi loppukaarteessa laukannut 1 POPEDIA on vahvuudellaan yhä huomioitava, samoin kuin otteitaan parantava TOUKO KEVÄ- TÖN, joka taipui viimeksi keulahevosen rinnalta. Kylmäveriset p..00 e + 0 tasoitusajo m.000 e, 0 enintään m 1 00 e Palk e klo 1. valkea-musta Toto- OHRAN VOITTO CC 0:1,ake,ke.0 e 1 v trt r Jiimän 1: 0-0-1,a 1, 1.0 e 1: Yht: 1--1 Vauhtelin Lissu-Tähti-Vokker P Puik K.0 1, C C 0 Ismo Riiali Ky, Helsinki H hpl C C 000 kelt sin-kelt F , C C 0 PERTTI PUIKKONEN (aa) H H.0 0 1, C C 000 M 1.0 1,0 C C 00 VEETIN RALLI CC,aly 0,ke. e 11 v prt t Turo 1: 0-0-0,a 0 e 1: Yht: -1- Sato-Pilvi-Uno J Saar F 0.1,a 1 C C 00 Jukka Krapi, Sastamala Ju Mie P ,ax C C 00 vihr pun -vihr Ju Tor Tk.01 0,a C C 00 JUKKA TORVINEN (da) N Joke P ,a 01 C C 00 Jukka Krapi (C) T J Saar T ,a C C 00 RUSKARILLA CC,0ake 0,ke. e v rt t Rallaus 1: 0-0-1,0a 1, 0 e 1: Yht: 0-- Taruhelmi-Suikun Ero Ti Ket Tk.01 0,ax C C 00 Terhi Poso, Turku P ,0a C C 00 sin musta valk-sin valk F ,a C C 00 TIMO KETO (A) Tk 1.0 0,1 0 C C 00 Terhi Poso (C) Tk Tk , C C 00 KESÄYÖ CC,ake,ke. e v m t Kesä-Toto 1: 0-0-,a, 1.00 e 1: Yht: 1-0- Tyrvään Tyyne-Uno M Fors T ,ax 1 C C 00 Kivimäen Talli, Ypäjä H 0.0, C C 000 musta valk pun-musta pun L hpl C C 00 MIKA FORSS (da) H 0.0, C C 000 Petri Hirvonen (C) F H.0 0 1, C C 000 LEVOTON TUHKIMO CC,ake,ke.00 e v prt t Tuokkolan Touho 1: 0-0-0,a 0 e 1: 1--0 Yht: Simsalabim-Taikuri P Lind T k 0 C C 000 Kallion Talli, Ypäjä A Teiv P hpl C C 00 sin valk pun-sin valk P. 0, 0 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) O Koiv F a hll 1 C C 00 Simo Kallio (C) F A Teiv F ,ax C C 00 ROKKOFF CC :1,ake 0,ke.0 e v prt o Viesker 1: 1-0-1,a 1, 1.0 e 1: -0-1 Yht: 1-0- Kuminova-Turo J Fila Tk ,a * C C 00 Team Kohvista Nousuun, Parainen Ha Tor L , C C 0 vihr valk-vihr J Fila Tk ,1a 1 0 C C 00 JYRKI FILATOFF (aa) Tk H hll C C 000 Tk 1.0 1, C C 00 SISUKAS CC 0,ake 0,ke. e v prt t Voitokas 1: e 1: Yht: -- Joihu-Kihi T U Inki T 1.0 0, C C 00 Unto Inkinen, Kylmäkoski A Teiv R ,a 1 1 C C 00 mus hop pink-hop pink U Inki P ,a 1 C C 00 ANTTI TEIVAINEN (aa) A Teiv Tk ,0 * C C 000 Unto Inkinen (C) T U Inki F.11, C C 00 TOUKO KEVÄTÖN CC 0,ake 0,0ke.0 e v prt r I.P. Lento 1: ,a 0,0 00 e 1: Yht: 0--0 Julia-Kevätön-Romeo Lax J Saar P.,1x C C 0000 Juhani Kruus, Sastamala J Kruu J hll C C 00 sin valk harm-sin valk J Saar P.0 kl 1,1 kl hyv C C JARMO SAARELA (da) L ,a 0 C C 00 Juhani Kruus (C) T S ,0 1 C C 000 JORI POLLEA CC,0ake,ke.0 e v prt r Joihuri 1: 0-0-0,a 0 e 1: 0--0 Yht: Paraskeva-Viesker T Leiv P.1 0 1,0a C C 00 Riverside Farm, Kylmäkoski L ,ax 1 C C 000 tum vih val-tum vih val Tk ,a 1 C C 00 TIMO LEIVO (A) T T 1.0 0,a C C 0 P ,0a 11 C C 00 ULVIN TUULI CC,0ake 0,ke. e 1 v vprt t Saran Salama 1: , e 1: Yht: --0 Morika-Ero-Mori S Mark Tk 0.01, 1 1 C C 00 Niina Aho, Salo Tk a hpl C C 00 musta-musta P , 1 C C 00 HELI KANTONEN-HEIKKILÄ (A) H 0.0 1,0x C C 000 Markus Aho (C) F L 1.0,0x 11 C C 0 11 HÄYRILÄN HERO CC 0,0ake,ke. e v prt r Tuokkolan Touho 1: ,0a 0,.00 e 1: -0-0 Yht: 1 -- Mini-Mimmi-Tähti-Tili A Ham K ,a * C C 00 Wilikkala Stable, Salo T 0.0,0 1 C C 00 vihr kelt-vihr H 1.0 0,x 1 C C 000 ARTO HAMMAR (A) Tk P ,a *1 C C 00 L ,0a 1 * C C 00 1 R.R. NYKÄISY CC 0,ake 0,ke. e v rt r Suikun Ero 1: ,0 0 e 1: Yht: 0-- Nykäskä-Vokker A Teiv Tk a hpl 1 C C 00 Team Nykä, Paimio Tk 0.0 0, 1 C C 00 vihr pun -vihr pun valk K Rosi F.0 1,0x 1 C C 00 HANNU TORVINEN (da) A Teiv T 0. 11, C C 00 Aripekka Pakkanen (A) T A Moil H.0,0x 1 0 C C VILPETÖÖRI CC 0,ake 0,ke. e v prt r Hilpetööri 1: 0-1-0,a, 00 e 1: Yht: 0 -- Sinkkuri-Sinkun Vinkku M Maja F a hpl C C 00 Reijo Lehtonen, Salo J Kive Tk.0 1 0,a 0 C C 00 pun musta -pun valk H hpl C C 000 JERE KIVEINEN (A) Tk 1.0,x 1 1 C C 00 Reijo Lehtonen (C) F Han Hi P ,ax 1 C C 00 1 POPEDIA CC :1,ake 0,ke.00 e v prt t Noova 1: 1--0,a.000 e 1: 1 -- Yht: 1 -- Simsalabim-Taikuri P Lind P.1 0 -a k *1 C C 00 Kallion Talli, Ypäjä Tk ,a 0 C C 00 musta orans-valk orans musta F 1.01,a C C 00 PETER LINDROOS (ba) P ,ax 1 C C 00 Simo Kallio (C) F F 0.0,ax C C LAARI CC 1,ake,ke.00 e v tprt t Lars 1: 0-1-,a, 1.00 e 1: Yht: -- Turon Vire-Turo Pet Vi H , 1 C C 000 Koivisto Essi&Heidi, Kurikka F 1.01,ax 0 C C 00 musta-musta H 0.0, 1 C C 000 PETRI VIRTANEN (C) H ,1 1 C C 000 Essi Koivisto (C) S P ,a C C 00 1 HUIMA HERMANNI CC:1,1aly,ke 11.0 e v trt o Tuisku-Topi 1: 0-1-0, 0 e 1: Yht: -- Hissun Flikka-Erovisku T Sund H.11 0, 1 C C 000 Talli Hermannin Nuorisoseura, Han Hi P 0.1 0, C C 00 Siuntio T Sund H 1.0, 1 C C 000 valk vihr-valk vihr Tk 1.0 1, C C 00 TOMMI SUNDSTRÖM (A) H M 1.0 0, C C m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A 11,, 1 B, 1, 1,,,,, 1,,

8 Ravit TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 rata 0 X Laitilan Seudun Hevosyhdistys ry -lähtö X Yläneen Hevoskasvatusyhdistys YHKY ry -lähtö Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään.000 e. Palk e klo 1. musta-valkea Toto- Duo-1 ILO HANGOVER CC 0:1 1,ake 1,1ke.0 e 1 v trn t The Bosses Lindy 1: ,a 0 e 1: 0-- Yht: 0-- Wiluna-Barbeque J Kive Tk hpl 1 C C 0 Silokangas Arto&Hanna, Tk ,a C C 00 Nousiainen H ,a 1 C C 000 pun musta -pun valk Tk ,a 11 1 C C 00 JERE KIVEINEN (A) Tk ,a 0 C C 00 Kati Silokangas (C) Tk TATTOO AVENGER CC 1,ake 1,0ke.0 e v rn r Le Monteil 1: ,a e 1: -0-0 Yht: -0-0 Winnietatsch-Diamond Way S Rait T 0.1 1,0x 11 * C C 000 Talli Lilli, Tampere Ha Tor Tk 1.1 1,x C C 000 vihr pun -vihr pun valk F.0 1,a C C 0 HANNU TORVINEN (da) P ,ax *1 C C 00 Hannu Isotalo (B) T P a hll C C 00 ZEN DILLON CC 1,ake 1,ke.00 e v prn o Tyrone Dillon 1: ,a 00 e 1: Yht: Candy Chip-Mr Pine Chip J Tapa F 0.0 1,0a C C 00 Pasi Reinikainen, Raasepori T Pert L 1.0 1,a 0 C C 00 vihr valk pun-vihr K ,a C C 00 ARI MOILANEN (da) K.0 0 1,ax C C 00 Satu Karttunen (C) H A Moil H ,a 1 C C 0 DELTA RHYTM BOY CC 1,ake 1,ke.00 e v m r Brad De Veluwe 1: ,a 1, 1. e 1: Yht: 1-1- Prix De France-Ulf d Ombree J Saar La , 1 C C 00 Ecurie Trotsan, Kärkölä L ,a 01 C C 00 harm pun-pun La ,a 1 C C 0 JARMO SAARELA (da) L 1.0 1, C C 00 Erik Skutnabb (A) L H ,0a 11 C C 000 QUEEN OF THE WORLD CC 1,0ake 1,ke. e v mrn t Conway Hall 1: ,0a 0,0 0 e 1: Yht: Pilgrims Redhead-Self Possessed N Joke S ,a 1 C C 00 Salojensaari K. K.&K.&Perälä S Mark L.0 1 1,a C C 00 Tarja, Ylöjärvi H ,0a C C 0 musta valk pun-musta valk S.0 0 0,0 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) P ,0a C C 00 Martti Salojensaari (C) T PEARL ON STAGE CC 1,1ake 1,ke. e v tprn t Zola Boko 1: ,a 1.00 e 1: Yht: Super On Stage-Sugarcane Hanover H Koiv T 0.1 1, 1 C C 000 Kortesmaa Anne&Keijo& H ,a 1 C C 000 Sundberg Jan, Turku Tk.0 0,a 0 C C 00 pun vaal sin -pun valk O Koiv H a hpl *0 C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk H ,ax * C C 0 LEEMARK S GIULIO CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn r International Chip 1: ,a 1,.0 e 1: Yht: -0-1 Iucatan Mik-Park Avenue Joe R Väre F 0.0 1, 1 *0 C C 00 Stable Just In Time, Vihti P.0 0 1,ax C C 00 si pu va rai-si pu va rai H ,a 1 C C 000 RISTO VÄRE (aa) H H ,a C C 0 H ,1ax C C 00 HOLA ALEJANDRO CC 1,1ake 1,ke.0 e v prn r S.J. s Caviar 1: ,1a.000 e 1: 0--1 Yht: Julia Savoy-Juliano Star Ha Tor T ,a 1 C C 0 Talli Tupelot, Pori A Moil Tk ,1a 1 C C 00 musta valk pun-musta pun Ha Tor T a hpl * C C 00 MIKA FORSS (da) A Moil H ,1ax 11 C C 0 Olli Lähtinen (B) Tk P ,a 1 C C 00 GLENNE CC 1,ake 1,ke.000 e v trn r Glen Kronos 1: ,a. e 1: Yht: Lavonne-Express It T Jauh H ,a 0 C C 000 Heikkilä Kaisa&Sirpa, H ,a C C 0 Helsinki-Kemijärvi H ax k C C 0 vihr valk-vihr H ,0a J C C 0 TAPANI JAUHOLA (A) H ,a 1 1 J C C 00 Kaisa Heikkilä (C) H SEASIDE GRENADE CC 1,ake 1,ke.000 e v m r Quite Easy 1: ,a 00 e 1: 0-0- Yht: 0-1- Lostintranslation-Pine Chip S Mark Tk , C C 000 Black Rascals Stable, Lieto H.1 0 1,a 1 C C 0 sin valk pun-sin valk H ,a C C 0 OLLI KOIVUNEN (da) P ,a C C 00 Pertti Isotalo (A) Tk H ,a 1 C C PHOTO SMILE CC 11 1,ake 1,ke 0 e 11 v tprn o S.J. s Photo 1: , 0 e 1: Yht: Banquette Brodda-Arnaqueur Jo Sät Pt , C C 0 Säteri Heli&Matti, Pöytyä Sologu Tk 1. 0,1ax 0 C C 00 tumm sin-tumm sin Jo Sät Tk , C C 00 MATTI SÄTERI (C) Tk M Säte Tk ,1 C C 00 Tk , 1 C C 00 1 TRUEDREAM A.F. (SE) CC 1 1,ke.01 e v m r Maharajah 1: e 1: Yht: Quantum Dreamgirl-Dream Vacation J&T Stall, Lestijärvi musta valk-musta valk MIKA TAITTONEN (aa) H S Nils Jä 1.0 kl 0, kl hyv Jä 1.0 1, 1 11 Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään.00 e. Palk e klo 1.1 vaal.ruskea-musta Toto- Duo- Troikka WESTCOAST DEIMOS CC0:11,ake1,ke.0 e 1 v tprn o Classic Response 1: 0-- 1,a 1,.00 e 1: 0--0 Yht: Tearful Hornline-Lindy s Crown S Mark H ,a 0 C C 000 Lähtinen Olli&Maikola Leena& H ,a C C 000 Virtanen Merja, Uusikaupunki H.0 0 1,0a 1 C C 000 vihr pun -vihr H ,a C C 000 JUKKA TORVINEN (da) Ar Ruo H.0 0 1,a 1 C C 000 Olli Lähtinen (B) Tk CASINO DE FRANCE CC 1,aly 1,ly.0 e v prn r R.B. Caesar 1: e 1: Yht: 1-- Otava Borealis-Classic Rodney T Skut Ös. 1 1,a 11 C C Tamara Skutnabb, Kärkölä Ös , 1 C C musta kulta-musta Ös.11 1,a 1 C C ARNA RUOHOMÄKI (ea) Bå 1.1 1,a 1 C C Erik Skutnabb (A) L V Tont La ,a 0 C C 00 LANGEN S AIRBORNE CC 1,ake 1,ke.00 e v rn r Federal Flex 1: ,a 1,1 1.0 e 1: 0-1- Yht: -- Marie Laveau-Silver Game Ha Tor P.1 0 1,a 1 0 C C 00 Ilona Lahdenranta, Eurajoki T ,1 J C C 000 musta pun valk-pun valk S Mark Tk ,a J C C 00 HANNU KORPI (A) Ha Tor H ,1 1 J C C 000 Olli Lähtinen (B) Tk Ha Kor F.0 1,a 11 J C C 0 FREDDY K.*(SE) CC 1,aly 1,ke. e v vrn o Pastor Stephen 1: ,0a 1.0 e 1: Yht: 1 -- Tatie-Korean N Joke S ,ax C C 0 Tarja Perälä, Ylöjärvi J Utal H , 1 0 C C 00 musta valk pun-musta valk S Mark S.0 0 1,a 1 1 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) H.0 0 1,0ax C C 00 Martti Salojensaari (C) T Tk ,a * C C 00 READ MORE (SE) CC 1,1aly 1,ke.11 e v prn r Quite Easy 1: ,a 0 e 1: 1 -- Yht: -- Super Mollie-Super Arnie S Rait J.11 1,a C C 00 Stablemen s Team, Tampere He Laa Kt ,a 1 C C 00 pun musta -pun valk S Mark P ,a 1 C C 00 JERE KIVEINEN (A) T Pert Tk ,a 1 C C 000 Olli Lähtinen (B) Tk J Kive Tk ,a C C 00 STAR IT CC 1,0aly 1,ke.00 e v tprn o Express It 1: ,a 0 e 1: 0-1- Yht: 0 -- Future Star-Fire Lane S Mark H , C C 00 Maiju Taipale, Paimio A Teiv Tk ,a C C 0 musta valk pun-musta pun S Mark Tk ,a C C 0 JANNE ULMAS (A) H ,0a C C 000 Maiju Taipale (C) Tk M Taip Tk ,a 0 C C 00 ANDY VELVET CC 1,1aly 1,0ke.0 e v mrn r Andover Hall 1: ,a 0 e 1: 1 -- Yht: 1 -- Violet Velvet-El Glide A Moil K ,a C C 0 Asikainen Esa&Pollari Kai, H ,a 1 C C 000 Espoo A Teiv L ,a 1 C C 00 mus hop pink-hop pink F.0 1,ax 1 C C 0 ANTTI TEIVAINEN (aa) H ,a C C 00 Esa Asikainen (C) H VICTORIA BEAT CC 1,1aly 1,1ke. e v trn t Victory Cruise 1: e 1: Yht: -- BWT Kiss-Slybowl Hanover O Koiv Ma.0 1 1,a 1 C C 0 Jemina Jormanainen, Salo P ,1a 1 C C 00 vihr pun -vihr pun valk Ha Tor Tk ,a C C 0 HANNU TORVINEN (da) H a hpl 1 C C 00 Terhi Jormanainen (C) F H ,0a C C 000 DIVA SPEED CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn t From Above 1: ,a.00 e 1: Yht: --1 Golden Speed-Houston Laukko An Vet T ,a J C C 00 Vesa-Matti Mäkinen, Ylöjärvi T ,a J C C 00 pun valk-pun Jari K P ,1a C C 00 JARI KINNUNEN (aa) T T ,a C C 00 Ha Kor P ,a 1 C C 00 COMPLETER CC 1,0aly 1,ke.0 e v tprn r Classic Hogan 1: e 1: Yht: --1 Midsummer Waitz-Duran Hanover Ha Tor Tk 1.0 1,0a 1 1 C C 0 Mäkelä Juhani&Mervi, Eura M Fors H. 0 - k 1 C C 00 musta valk pun-musta pun O Koiv P. 0 1,1a 1 C C 0 MIKA FORSS (da) Tk a hpl C C 0 Mervi Mäkelä (C) P Toi Ni Tk a hpl C C CALLELA EINSTEIN CC 11 1,ake 1,ke.0 e v trn r Classic Photo 1: --0 1,a 1,.0 e 1: -1-0 Yht: El Miss Andover-Andover Hall S Mark T ,a C C 00 Kontion Konditoria Oy& O Koiv Tk ,a 1 *1 C C 00 Smokewalley Oy, Rauma Tk ,a 1 *1 C C 00 sin valk pun-sin valk J Inka P a hpl *0 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) O Koiv Tk ,a 1 C C 00 Harri Koivunen (A) Tk 1 CAPE S CAVIAR CC 1 1,aly 0,1ke.1 e v prn r S.J. s Caviar 1: ,a. e 1: Yht: -- Rydens Cindy-Pine Chip A Teiv F 0.0 1,a 1 C C 00 Rami Syrjä, Lempäälä H ,a * C C 000 vihr valk pun-vihr F 0.0 1,a C C 00 ARI MOILANEN (da) H ,a * C C 00 Rami Syrjä (C) T F.0 1,a 0 C C 0 Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö Yhteistyössä lähtö m 00 m. 00 m v. 00 m m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija. sija. sija Ranking A, B,, 1,,,,, Ranking A B 11,, 1,,, 1, LÄHTÖ Asetelma muuttui. TATTOO AVEN- GER laukkaili myös tiistain startissa ja tuli jo alkumatkalla hylätyksi. Kaikki ei ole ollut kohdallaan, ja todennäköisesti hevonen jää Turusta pois. Niukaksi suosikiksi nousee siten otteitaan kovasti parantanut GLENNE, joka jaksoi Vermossa kiriä kovavauhtisen avauskierroksesta huolimatta ykköseksi keulahevosen selästä. PEARL ON STAGEN onnistumista on odoteltu, eikä ehjällä juoksulla menestys yllättäisi. LÄHTÖ Sauma revanssiin. Ennakkoon tasaisesta T-päätöskohteesta nostetaan riskivarmaksi viimeksi. sisältä vaille kiritilaa jäänyt FREDDY K. Ilman pussitusta se olisi haastanut tiukasti 11 CALLELA EINSTEININ, joka tuli kirissä. ulkoa 00 metriä hienosti,-kyytiä. Freddy K. teki lupaavat esitykset jo kauden kahdessa aiemmassa startissa. Viimeksi keulasta toiseksi pitänyt DIVA SPEED pystyy parhaimmillaan selkäjuoksun jälkeen kovaan kiriin. I Freddy K. II 1,,,, 11 III 1,,,,, 11, 1 0 yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Lähtöjen 6 ja 7 välissä pidennetty verryttelyaika. Viimeinen verryttelyaika ennen 8. lähtöä. Suurmestaruusfinaalin radat valitaan heti kuudennen lähdön

Lisätiedot

Jalostusvuosi 2013. Jalostuspäivät 12. 13.2.2014, Pori Minna Mäenpää Jalostusjohtaja Suomen Hippos ry. Kuvat:Hippola

Jalostusvuosi 2013. Jalostuspäivät 12. 13.2.2014, Pori Minna Mäenpää Jalostusjohtaja Suomen Hippos ry. Kuvat:Hippola Jalostusvuosi 2013 Jalostuspäivät 12. 13.2.2014, Pori Minna Mäenpää Jalostusjohtaja Suomen Hippos ry Kuvat:Hippola Hippoksen jalostustoiminnan muutoksia Merkittäviä henkilömuutoksia Jalostusjohtaja Terttu

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 15.3.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 12 LINTAN PYSTI. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla, eteni loppukaarteessa toiselle

Lisätiedot

KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA KLO 18.30

KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA KLO 18.30 KAUDEN AVAUSRAVIT TORSTAINA 21.5.2015 KLO 18.30 Ratanumero 35 1/2015 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 KO E LÄH TÖ Oranssi-Musta 2 Yhdistetty tasoitusajo 21 00 m Klo 1 7.30 N U O RE T-LÄH TÖ Ruskea-Valkoinen

Lisätiedot

Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua 5. lähdön jälkeen, opetuslähtö ja Nuoret-lähtö heti koelähdön

Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua 5. lähdön jälkeen, opetuslähtö ja Nuoret-lähtö heti koelähdön KILLERI 1 0.1 2.201 4 LOUNASRAVIT Lounasravit Killerillä 1 0.1 2.201 4 klo 1 2.00 Tervetuloa! Ratanumero 8 Vapaa sisäänpääsy Lähtöjen välissä ei verrettelyaikoja. Koelähtö ajetaan n. 1 0 minuutin kuluttua

Lisätiedot

Jenna EKMAN -Uskalla sanoa ääneen-

Jenna EKMAN -Uskalla sanoa ääneen- 40 vihjeet Jani Kanerva TURKU maanantaina 27.3. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 17:20 Koelähtö 17:40 Nuoret-lähtö 18:10 Lähtö 1 19:15 Lähtö 4, Toto4-1 20:50 Lähtö 9 HINNASTO Sisäänpääsy

Lisätiedot

POHJOISMAIDEN MESTARUUSRAVIT TURKU Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m X-FIRE K.A.

POHJOISMAIDEN MESTARUUSRAVIT TURKU Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m X-FIRE K.A. 0 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Lähtö 1 1:0 Lähtö : 1:1 Lähtö : 0:0 Lähtö : 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy.

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Lähtö 1 A), / B),,,,,,,,,1 / C) - KARTOS kehittyy starttien myötä kaiken aikaa, ja ravia polkiessaan -vuotias

Lisätiedot

Ratanumero = lähtö Toto4-1. Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enint e. P e. ( )

Ratanumero = lähtö Toto4-1. Lämminveriset ryhmäajo 2100 m enint e. P e. ( ) Ratanumero = 0.. lähtö Toto-. Lämminveriset ryhmäajo 0 m enint. 000 e. P. 000 e. (000-00-00-00-00-00) BENITO KIEVITSHOF (DE) Ari Moilanen (Bella Va) 0:,aly.0 e v r Yht: -- A Teiv Tk.0 /, Orlando Vi : 0--

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Iivari Ingves tototv TURKU maanantaina 1.. klo 1.00 Ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö 1:00 Koelähtö 1:0 Ponilähtö 1:0 Lähtö 1 1:0 Lähtö 1:1 Lähtö 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy.

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :0 Nuoret-lähtö :00 Ponilähtö :0 Ponilähtö :0 Lähtö : : Lähtö : : Lähtö : :0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT.1.01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT.1.01 Lähtö 1 A) / B),,1,,,,,, / C) - COJAPO eteni viimeksi. ulkoa 00 metrin kirillä

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ROYALTY DIAMOND 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ROYALTY DIAMOND 2100:1 0 e 0 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Nuoret radalle :00 Koelähtö :0 Ponilähdöt :0 ja :00 Lähtö : :0 Lähtö : : Lähtö : : HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö 1:0 Lähtö 1 1:1 Lähtö 1: Lähtö 1: HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi) Autokatsomo Ravintola

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 44 vihjeet Jani Kanerva TURKU maanantaina 13.3. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 17:20 Koelähtö 17:40 Nuoret-lähtö 18:10 Lähtö 1 19:15 Lähtö 4, Toto4-1 20:50 Lähtö 9 HINNASTO Sisäänpääsy

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Lähtö 1 A), / B) 1 / C), FOX LOVER on aloittanut uransa vakuuttavilla ykkössijoilla

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Lähtö 1 A) / B),,,,,1,1,,,, / C) - Mikäli MOONLIGHT VELVET selvittää voltin viitosradan kunnialla, voi uran

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 0 vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina 1.1. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö 1:0 Ponilähtö 1:0 Lähtö 1: 1: Lähtö : 1:1 Lähtö : 0: HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi)

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen. Äitienpäivää edeltävänä lauantaina eli 12. toukokuuta kilpaillaan Porin ravien merkeissä. Ravit alkavat klo 18:00 ja pääpelinä pelataan Toto4 lähtöihin 4-7. Päivän Duoa voi pelata lähtöihin 6-7 ja Troikkaa

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Lähtö 1 A),, / B),,1,,,, / C) 1,1,, TÄHTIHOHTO ja PIETTOLAN ELMA kohtaavat

Lisätiedot

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 38,0-37,0-29,0-34,5 ÅS TUR: Laukkasi lähdössä. Eteni 6. ulos 1. takasuoralla. Hyökkäsi 900 jäljellä ja pudotti päätöspuolikkaan alussa

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo 17.00 500 m 1000 m 3.500 m v.500 m GLOBAL TRIGGER (SE) 2100:1

Tasoitusajo 2100 m. klo 17.00 500 m 1000 m 3.500 m v.500 m GLOBAL TRIGGER (SE) 2100:1 52 vihjeet Jani Kanerva TURKU maanantaina 9.5. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 17.00 Nuoret -lähtö klo 17.20 Ponilähtö klo 17.40 1. lähdön esittely klo 18.04 1. lähtö

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Iivari Ingves TURKU sunnuntaina.. klo.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö :00 Ponilähdöt :0 ja :0 Lähtö : :0 Lähtö : : Lähtö : : HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi)

Lisätiedot

1 Palk e

1 Palk e vihjeet Jani Kanerva tototv Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU. lähtö :0. lähtö :. lähtö 0:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.11.01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.11.01 PELIVIHJEET, Turku 1.11.01 Lähtö 1 A),, / B),, / C) - Tammasarja on kerännyt

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :00 Nuoret-lähtö :0 Ponilähtö :0 Lähtö: : Lähtö: : Lähtö: :0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo Ravintola

Lisätiedot

FANNIKKA Pekka Henttonen 2100:1 25,7aly e 10 v t Yht: P Hent P /3 31,8 2 92

FANNIKKA Pekka Henttonen 2100:1 25,7aly e 10 v t Yht: P Hent P /3 31,8 2 92 Ratanumero = 0.. lähtö Toto-. Kylmäveriset tas.ajo 00 m Kivikylän Kotipalvaamo -lähtö p. 0 000 e + 0 m/ 0 000 e. Etus. Suom. synt. pt. 0 m. P. 000 e. (000-00-00-00-00-00) FANNIKKA Pekka Henttonen 00:,aly.

Lisätiedot

1 Palk e

1 Palk e vihjeet Jani Kanerva TervetuloaPilvenmäelle! Kesäillan Toto-ravit, perinteisin kesäherkuin! Tiistaina.. klo 1 Aikataulu Opetuslähtö klo 1.0 Koelähtö klo 1.0 1.lähtö klo 1..lähtö klo 1.1 Ravit päättyvät

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Lounasravit.5.19 7 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Lounasravit.5.19 Lähtö 1 A) 5,,7 / B) 1,,9,8,, / C) - 5 ICE QUEEN BIRDLAND on vielä pilannut juoksujaan paljon laukkoihin.

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 0 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :00 Ponilähdöt :0 ja :0 Lähtö : : Lähtö : : Lähtö : :0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo Ravintola Metsämäki:

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Lähtö 1 A), / B),,,,1, / C) - ELEVIS on kankea kiihdyttäjä, jolla on tapana parannella asemiaan kirivaiheessa.

Lisätiedot

1 Palk e

1 Palk e vihjeet Jani Kanerva tototv Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1. lähtö 1:0. lähtö 1.. lähtö 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1:0 Koelähtö 1:00 Nuoret-lähtö 1:0 1. Ponilähtö 1:0. Ponilähtö 1:10 Lähtö 1 1:1 Lähtö, Toto-1 0:0

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit. 40-vuotis Juhlaravit. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit. 40-vuotis Juhlaravit. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit 0-vuotis Juhlaravit Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit 0-vuotis Juhlaravit Lähtö 1 A),1 / B),,,,, / C), FO LOVER voitti molemmat nuoret radalle lähtönsä niin hienolla tyylillä,

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina.. klo.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö :00 Ponilähtö :0 Ponilähtö :0 Lähtö : : Lähtö : : Lähtö : 0: HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi)

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 3,1,10 + 8,11 (7,9) T4-2: 14,1,12 + 13,15,6 (3,2) T4-3: 2,1,9 + 3,7 (10,8) T4-4: 2 (3,6) Pieni systeemi 27 riviä, hinta 5,4

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m LAURILA S GERTRUDE 2100:1

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m LAURILA S GERTRUDE 2100:1 36 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö klo 16.50 Koelähtö klo 17.00 Nuoret -lähtö klo 17.20 Ponilähtö klo 17.40 1. lähdön esittely klo 18.04 1. lähdön startti klo 18.10 HINNASTO

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 28.4.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 6 ALL IN. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 2. ulkoa loppukaarteessa ja kiri niukkaan voittoon.

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit Lähtö 1 A),,11,1, / B),1,,,,1 / C), RONALDO MALIBU on aloittanut uransa mukavasti. Viimeksi

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ANDREE 2100:1 16,5ake e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ANDREE 2100:1 16,5ake e 22 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 13.00 Nuoret -lähtö klo 13.10 Ponilähtö 1 klo 13.30 Ponilähtö 2 klo 13.40 1. lähtö esittely klo 14.04 1. lähtö klo 14.10 4. lähtö (T4-1) klo 15.20 HINNASTO

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..01 Lähtö 1 A),, / B),,1,,, / C) - VILLI VILPERTTI osallistui tämän kuun 1. päivä harjoitusraveihin, ja sen perusteella

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.. klo 1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.. klo 1 Lähtö 1 A),, / B),,,,,,1, / C) - PIKKU-IRENE oli tekemässä viimeksi

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.1.1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1.1.1 Lähtö 1 A) / B),,,1,1,1,1,,,1 / C),,, ADAM SNIPES ei vielä uran avausstarteissaan

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen. 1 5 v prn t Classic Photo 16: 0 0-0-0 0 e 15: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0

Tervetuloa Metsämäkeen. 1 5 v prn t Classic Photo 16: 0 0-0-0 0 e 15: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 42 vihjeet Jani Kanerva TURKU sunnuntaina 13.3. klo 17.30 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 16.30 Nuoret -lähtö klo 16.50 Ponilähtö klo 17.10 1. lähtö esittely klo 17.30 1. lähtö

Lisätiedot

Toto4-ravit klo 18

Toto4-ravit klo 18 Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 klo 1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 klo 1 Lähtö 1 A) / B),,,1,,, / C), LUCKIE ylitti heinäkuisessa koelähdössään

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 2.3.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 1 FLYING FIRE FLY. Kauden avauksessaan Joensuussa ruuna eteni keulaan ensimmäisessä kaarteessa, sai rauhoittaa vauhtia

Lisätiedot

Tutkimus ohjastajista

Tutkimus ohjastajista Suomen Urheilutiede Oy Sivu 1 Tutkimus 15.09 ohjastajista Tutkimusmateriaalina on käytetty 2014-2015 välisen ajan ravilähtöjä (pl. kesän paikallisravit ja pienten maakuntien ravit sekä muutama yksittäinen

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Lähtö 1 A), / B) / C),1 KIPINÄ ROLS sijoittui viime Vermon kilpailussaan kolmanneksi,

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..1 Lähtö 1 A), / B),,,1 / C),, Mikäli R.R. VALMA ravaa täysipainoisesti loppuun asti,

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Perjantairavit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Perjantairavit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Perjantairavit..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit Perjantairavit..01 Lähtö 1 A),,, / B) 1,,,,,1,,1, / C) - A-ryhmään erottuu neljä hevosta, joiden keskinäiseen järjestykseen

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina 0.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1. lähtö 1:0. lähtö 0.0. lähtö 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Tammasarjan suosikkina lähtee matkaan Kiikkus s Damen poisjäännin jälkeen numero 8 MILLSTONE S LISSOM. Neljättä peräkkäistä voittoa

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit BILEPERJANTAI Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit BILEPERJANTAI Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit BILEPERJANTAI..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit BILEPERJANTAI..01 Lähtö 1 A),,,1 / B) 1,,, / C),,, NEVAN LUPAUS kulki koelähdössä ihan mukavalla tyylillä ja pystynee tosi

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit 0..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit 0..01 Lähtö 1 A),1 / B),,,,,1, / C),,1,1,,1 Avauslähdössä laukat voivat muovata

Lisätiedot

TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 7 EKOLOKI. Viimeksi Jokimaalla ori nousi 6. sisältä 6. ulos etusuoralla, lähti samassa kolmannelle

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Lounasravit Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Lounasravit 1..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Lounasravit 1..01 Lähtö 1 A) 1, / B),,,, / C), Harri Koivusen tallin -vuotiaat ovat aloittaneet

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..01 Lähtö 1 A) / B) 1,,,,,1,,1,1,,,,,1 / C) - Harri Koivusen tallin -vuotiaat ovat

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ZEVERY 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ZEVERY 2100:1 0 e 22 vihjeet Iivari Ingves TURKU perjantaina 4.3. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö klo 17.00 Nuoret radalle klo 17.20 1. lähtö esittely klo 18.04 1. lähtö klo 18.10 4. lähtö

Lisätiedot

TURKU. vrijdag 19.8. klo 18.00 Vihjeet: Risto Aunio. kv ryhmäajo 2100 m enint. 6 000 e. Tas.ajo 2100 m. Tas.ajo 2100 m

TURKU. vrijdag 19.8. klo 18.00 Vihjeet: Risto Aunio. kv ryhmäajo 2100 m enint. 6 000 e. Tas.ajo 2100 m. Tas.ajo 2100 m TURKU.. perjantai TURKU vrijdag.. klo.00 Vihjeet: Risto Aunio Tas.ajo 00 m OPETUSLÄHTÖ :00 Yht: 0 0-0-0 : 0 0-0-0 0 e 0: 0 0-0-0 BATISTA DE ANDRADE 00: 0 e v tprn o Don t Blink Twice - Rachel Hornline

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto4-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit.. klo 1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit.. klo 1 Lähtö 1 A), / B),,1 / C),, Jo koelähdössä hurmannut HE IS FELIX aloitti

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Lähtö 1 A) 1,, / B), / C) - Pieni, mutta tasainen Tammasarja. 1 MOIRA MAGUIRE pilasi kauden avauksensa Porissa

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen 20 vihjeet Toni Niemistö TURKU perjantaina 24.2. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 17:20 Koelähtö 17:40 Nuoret-lähtö 18:10 Lähtö 1 19:20 Lähtö 4, Toto4-1 20:54 Lähtö 9 HINNASTO Sisäänpääsy

Lisätiedot

voittajakerroin 1.sija 2.sija 3.sija kaksarikerroin 1. 500 m. 1000 m. 3. 500 m. v. 500 m.

voittajakerroin 1.sija 2.sija 3.sija kaksarikerroin 1. 500 m. 1000 m. 3. 500 m. v. 500 m. HELSINKI woensdag.. klo.0 Vihjeet: Risto Aunio voittajakerroin.sija.sija.sija kaksarikerroin. 00 m. 000 m.. 00 m. v. 00 m. Parhaat pelikohteet. lähtö: THOMSON HOSS teki Porissa lupaavan kirin ja sen perusteella

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa numero 1 ROBERT SAM. Viimeksi Kuopiossa ruuna hyökkäsi 2. ulkoa kierros jäljellä, eteni päätöspuolikkaan alussa johtavan rinnalle

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.02.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa 9 VIPPASKONSTI. Viimeksi Lappeessa ori nousi 3. sisältä toiselle viimeisellä takasuoralla ja puristi hyvin perille. Antti

Lisätiedot

Yhteistyössä lähdöt 2, 3, 5 & 6

Yhteistyössä lähdöt 2, 3, 5 & 6 24 vihjeet Niko Haaranen Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö klo 17.00 Koelähtö klo 17.20 1. lähdön esittely klo 18.04 1. lähdön startti klo 18.10 HINNASTO Sisäänpääsy: 5 (alle 15-v. ilmaiseksi)

Lisätiedot

Elämysilta Metsämäen raveissa

Elämysilta Metsämäen raveissa 20 vihjeet Toni Niemistö Tervetuloa Metsämäkeen TURKU perjantaina 3.2. klo 18.00 Toto4-ravit Elämysilta Metsämäen raveissa AIKATAULU 17:30 Koelähtö 18:10 Lähtö 1 19:20 lähtö 4, Toto4-1 21:10 Lähtö 10 HINNASTO

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30. Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00. Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv.

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30. Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00. Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4-RAVIT Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. RAVIPÄIVÄT 201 5 pe 1 6.1. la 31.1. ma 9.2.

Lisätiedot

TERVETULOA LAPPEESEEN! TIISTAINA KLO 18 VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUN KARSINTOIHIN & TOTO5-RAVEIHIN

TERVETULOA LAPPEESEEN! TIISTAINA KLO 18 VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUN KARSINTOIHIN & TOTO5-RAVEIHIN vihjeet Lauri Hyvönen TERVETULOA LAPPEESEEN! TIISTAINA 1.. KLO 1 VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUN KARSINTOIHIN & TOTO-RAVEIHIN Aikataulu klo 1. 1. lähtö klo 1.1. lähtö, T-1 TOIMIHENKILÖT TIISTAINA 1..: Suomen

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen. Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 8. jälkeen. klo 14.05 klo 14.25 10,14,6 5,7,1,11,8,4,9,15,13 1,10 8,7,11,6,4,5,2,3,9,12 klo 14.45 klo 15.05 9,5 7,6,8,4,2,1,10,12,3,11

Lisätiedot

HELSINKI. woensdag 4.5. klo 18.30 Vihjeet: Risto Aunio

HELSINKI. woensdag 4.5. klo 18.30 Vihjeet: Risto Aunio HELSINKI.. keskiviikko TotoTV -ravit, V HELSINKI woensdag.. klo.0 Vihjeet: Risto Aunio A-Ponit tas.ajo 00 m Vermon PikkuFinlandia p...0 + 0 m/, s.p. 0 e PONILÄHTÖ :00 Yht: -- : 0-0-0., 0 e : 0-0-0.,a.,

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 M a a n a n t a i n a 7. 1 2. 2 0 1 5 kl o 1 8 Nuorten Sarja 201 5 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu,

Lisätiedot

LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00

LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00 LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00 Vapaa sisäänpääsy! Ravintola Pegasus (Pegasus rakennus, 2.kerros) Ravibuffet: - Lihapullakastike L,G - Perunamuusi L,G - Uunikalaa - Alkupalapöytä

Lisätiedot

JALOSTUKSEN JA KASVATUKSEN VUOSI 2014 Jalostuspäivät Joensuu 11.-12.2.2015 Minna Mäenpää Suomen Hippos ry

JALOSTUKSEN JA KASVATUKSEN VUOSI 2014 Jalostuspäivät Joensuu 11.-12.2.2015 Minna Mäenpää Suomen Hippos ry JALOSTUKSEN JA KASVATUKSEN VUOSI 2014 Jalostuspäivät Joensuu 11.-12.2.2015 Minna Mäenpää Suomen Hippos ry Suomen Hippoksen jalostuspalvelut Organisaatiomuutokset 15.9. alkaen Suvi Louhelainen aloitti jalostuspalveluiden

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ICON ALLEY 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m ICON ALLEY 2100:1 0 e 0 vihjeet Jani Kanerva TURKU sunnuntaina 12.2. klo 14.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1:00 Koelähtö 14:10 Lähtö 1 15:20 lähtö 4, Toto4-1 17:10 Lähtö 10 HINNASTO Sisäänpääsy 5 (alle 15-v.

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m Palk e klo m 1000 m m v.500 m NELSON AVENGER 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m Palk e klo m 1000 m m v.500 m NELSON AVENGER 2100:1 0 e 42 Ravintie 1, 28130 Pori puh. 02 635 9100 www.porinravit.fi TOIMISTO Avoinna: tiistai - torstai klo 9-16 Toimitusjohtaja: Jose Laaksonen Ravintolapäällikkö: Paula Karvo Kilpailusihteeri: Hanna Heinonen

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m MASCOT MATCH 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m MASCOT MATCH 2100:1 0 e 20 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Lähtö 1 14:15 Lähtö 4 15:20 Lähtö 11 17:25 HINNASTO Ilmainen sisäänpääsy! Ravintola Metsämäki: vapaa sisäänpääsy RAVINTOLA METSÄMÄKI Parhaat paikat!

Lisätiedot

Wauhdikkaat perjantai-illan ravit

Wauhdikkaat perjantai-illan ravit P e rj a n ta i n a 2 0. 1. 2 0 1 6 kl o 1 8 Wauhdikkaat perjantai-illan ravit TO TO 4 - V I H J E R I V I 1 : 1,2,1 0,1 3,1 5 (1 6,9) 2: 1,3,4,7,8,1 0 (1 2,11 ) 3: 1 (7,1 0) 4: 2,1 0,11 (1 2,9) 1 80 riviä,

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO5-RAVIT. 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Toto-ravit Lähtö 1 A), / B) 1,,,1,1,1,,,1 / C), ISABELLE HALM aloitti uransa oikein lupaavalla viitossijalla.

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m LAURILA S GERTRUDE 2100:1

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m LAURILA S GERTRUDE 2100:1 16 vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö 1 klo 16.50 Opetuslähtö 2 klo 17.00 Koelähtö klo 17.20 Nuoret -lähtö klo 17.40 1. lähdön esittely klo 18.04 1. lähdön startti klo 18.10

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m SUMMERSINE 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo m 1000 m m v.500 m SUMMERSINE 2100:1 0 e vihjeet Iivari Ingves KOKEMÄKI sunnuntaina 1.. klo 1.00 Toto-ravit rata 1 Tervetuloa Kokemäen kuumiin kesäraveihin! Sunnuntaina 1.. klo 1 Toto-ravit, Vilperi-ajo AIKATAULU.0 opetuslähtö 1.00 koelähtö 1.

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :00 Nuoret-lähtö :0 Ponilähtö :0 Lähtö: : Lähtö: : Lähtö: :0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle -v. ilmaiseksi) Autokatsomo Ravintola

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. klo 16.30 500 m 1000 m 3.500 m v.500 m COCU 2100:1 0 e

Tasoitusajo 2100 m. klo 16.30 500 m 1000 m 3.500 m v.500 m COCU 2100:1 0 e 36 vihjeet Jani Kanerva PORI sunnuntaina 7.2. klo 17.30 Toto4-ravit Porin ravirata sijaitsee Porin kaupungin alueella lentoasemaa vastapäätä, n. 1,5 km kaupungin keskustasta. Ravirata on vilkas tapahtumakeskus,

Lisätiedot

1 Palk e

1 Palk e vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Opetuslähtö :0 Koelähtö :00 Nuoret-lähtö :0 Ponilähtö :0 Lähtö : : Lähtö : : Lähtö : :0 HINNASTO Ilmainen sisäänpääsy! Autokatsomo Ravintola Metsämäki:

Lisätiedot

Toimihenkilöt Pori Kilpailueläinlääkäri: Elina Sipilä

Toimihenkilöt Pori Kilpailueläinlääkäri: Elina Sipilä 24 vihjeet Jani Kanerva PORI perjantaina 2.9. klo 18.00 Toto4-ravit Hevosurheilun tuotekaupasta hyvinvointikirjallisuutta tarjoushintaan! Elinympäristönä hevonen 20 + toim.kulut Ravihevosen hoitoja valmennus

Lisätiedot

HELSINKI. woensdag 2.11. klo 18.30 Vihjeet: Risto Aunio

HELSINKI. woensdag 2.11. klo 18.30 Vihjeet: Risto Aunio HELSINKI.. keskiviikko HELSINKI woensdag.. klo.0 Vihjeet: Risto Aunio Parhaat pelikohteet. lähtö: EMILIO JET on kohonnut hurjaan iskuun. Se on vahva hevonen ja sillä voi tarvittaessa ajaa ajoissa eteenpäin.

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit TOTO4-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..019 Oikein lehden Turun sivut Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit TOTO-RAVIT..019 Lähtö 1 A), / B),,1,,, / C) - HILLEVI MILLERI aloitti kautensa Porissa tyylipuhtaalla voitolla ja olisi kyllä

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Tasoitusajo 2100 m. Tasoitusajo 2100 m Palk e klo m 1000 m m v.500 m LEEMARK S ELYSEE 2100:1

Tasoitusajo 2100 m. Tasoitusajo 2100 m Palk e klo m 1000 m m v.500 m LEEMARK S ELYSEE 2100:1 26 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Nuoret radalle -lähtö klo 16.50 Nuoret radalle -lähtö klo 17.00 Koelähtö klo 17.20 Ponilähtö klo 17.40 HINNASTO Sisäänpääsy: 5 (alle 15-v. ilmaiseksi) Autokatsomo 2

Lisätiedot

Elämysilta Metsämäen raveissa

Elämysilta Metsämäen raveissa 22 vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina 27.1. klo 18.00 Toto4-ravit Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 17:20 Koelähtö 17:40 Nuoret-lähtö 18:10 Lähtö 1 19:20 lähtö 4, Toto4-1 20:47 Lähtö 9 HINNASTO Sisäänpääsy

Lisätiedot

TERVETULOA LAPPEESEEN!

TERVETULOA LAPPEESEEN! 0 vihjeet Lauri Hyvönen TERVETULOA LAPPEESEEN! MAANANTAINA.. KLO 1 TOTO & VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUN Aikataulu: 1. lähtö klo 1.0 TOIMIHENKILÖT MAANANTAINA..: Suomen Hippoksen valvoja: Petri Rokka Kilpailutuomaristo:

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Magic Monday Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Magic Monday Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Magic Monday..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Metsämäen Tipsit Magic Monday..01 Toto-1 (Joensuu lähtö ) A),,11,, / B),,,,1,1 / C) - Toto-kierros käynnistyy

Lisätiedot

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 9,3,5,10,7 (1,4) T4-2: 2 (9,11) T4-3: 9,6,8 + 12,1,10 (7,4) T4-4: 9,5,6 + 1,7,4 (10,2) Pieni systeemi 45 riviä, panos 0,20,

Lisätiedot

Tervetuloa Metsämäkeen

Tervetuloa Metsämäkeen vihjeet Jani Kanerva TURKU lauantaina 1.. klo 1.0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Ponilähtö 1:00 Lähtö 1: 1: Lähtö, Toto-1: 1:0 Lähtö 1: 1: HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi) Autokatsomo Telttaravintolan

Lisätiedot

Omien starttien lkm Kilpailleita jälk. Kokonaisind.

Omien starttien lkm Kilpailleita jälk. Kokonaisind. BLUP-indekst 2015, jälkeläisnäyttöiset oriit, arvosteluvarmuus vähintään 0,85 nimi reknro syntv. isä Valtraus 1877-03 2003 Viesker 14 63 132 0,94 133 131 128 135 130 I.P. Lento 1937-01 2001 Vistari 130

Lisätiedot

Laitilan Seudun Hevosyhdistys ry

Laitilan Seudun Hevosyhdistys ry VARSINAIS-SUOMEN HEVOSJALOSTUSLIITTO ry:n VARSANÄYTTELY Uudessakaupungissa Kallelan oriasemalla Isonummentie 232, Kalanti Laitilan Seudun Hevosyhdistys ry Aikataulu: 11:30 Varsojen ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot