MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 03 MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Lestijärvi 2341 10 2343 01 2343 04 LESTIJÄRVI ITÄNIEMI ISO KOTAJÄRVI 2332 12 2334 03 2334 06 LEHTOSENJÄRVI MUSTIKANKYLÄ JÄÄJOKI Kinnula 2332 11 2334 02 2334 05 SALAMAJÄRVI KINNULA MUHOLA Espoo 2002
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (JOUKO SAARELAINEN)...2 YLEISTÄ...2 KIVENNÄISMAAT (JOUKO SAARELAINEN)...3 KALLIOALUEET...3 MOREENIKERROSTUMAT...3 KARKEARAKEISET KERROSTUMAT...4 HIENORAKEISET KERROSTUMAT...4 RANTAKERROSTUMAT...5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (JOUKO SAARELAINEN)...6 TURVEKERROSTUMAT...6 POHJAVESI (JOUKO SAARELAINEN)...6 POHJAVEDEN ESIINTYMINEN JA LAATU...6 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA...7 KIRJALLISUUTTA...7 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 43 0,5 Mr Hiekkamoreeni 3 572 37,2 Ht/Mr 8 0,1 Hs/Mr 30 0,3 Ct/Mr 69 0,7 St/Mr 98 1,0 MrM Moreenimuodostuma, hiekkamoreenia 958 10,0 Lo Lohkareet 62 0,6 Ki Kivet 4 0,0 Hk Hiekka 482 5,0 Ct/Hk 13 0,1 St/Hk 8 0,1 Ht Karkea hieta 204 2,1 Lj/Ht 6 0,1 Ct/Ht 112 1,2 St/Ht 13 0,1 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 146 1,5 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 177 1,8 HtM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hietavaltainen 8 0,1 HHt Hieno hieta 194 2,0 Ht/HHt 10 0,1 Ct/HHt 44 0,5 St/HHt 5 0,1 Hs Hiesu 401 4,2 HHt/Hs 19 0,2 Ct/Hs 106 1,1 Hs/Sa 40 0,4 Lj Lieju 19 0,2 Ct/Lj 34 0,4 Ct Saraturve 1 876 19,5 St Rahkaturve 850 8,8 Maa-aluetta 9 611 100,0 Vettä 389 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Kartta-alue kuuluu Suomenselän vedenjakaja-alueeseen, jonka maasto on varsin tasaista ja suhteelliset korkeuserot ovat pieniä. Alavinta on aivan kartta-alueen kaakkoisosassa Myllyjoen varrella noin 135 m mpy. Korkein paikka on Iso-Ruonasen eteläpuolella oleva mäki, jonka korkeus on noin 180 m mpy. Yleensä pinnanmuodot myötäilevät kallioperän muotoja. Alueella on myös maalajien aiheuttamia maaperämuodostumia, kuten alueen poikki kulkeva
3 luode-kaakko suuntainen harjujakso ja kartta-alueen länsiosassa esiintyvät moreenimuodostumat. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Kallioalueita, joihin kuuluvat kalliopaljastumat ja alle metrin paksuisen moreenin peittämät kalliot, on erittäin vähän. Kallioalueiden osuus alueen maapinta-alasta on vain puoli prosenttia. Ne sijaitsevat lähinnä alueen länsi- ja luoteisosassa. Mannerjäätikön kallioon kuluttamia uurteita on havaittu vain yhdestä paikasta karttalehtialueen koillisosassa. Uurteitten suunta on 325. Kartta-alueen kivilajit ovat pääasiassa syväkivilajeihin kuuluvia granodioriitteja. Granodioriittialuetta reunustaa gabroa, dioriittia, amfiboliittia ja sarvivälkegneissiä. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on lähes puolet maa-alasta. Kallioperän muotoja myötäilevä pohjamoreeni on hiekkamoreenia (savipitoisuus alle 5 %). Pohjamoreenikerrostumien paksuus on yleensä alle 5 m. Kartta-lehtialueen itäisessä keskiosassa on myös hienoainesmoreenia (savipitoisuus yli 5 %). Hiekkamoreenialuetta ja hienoainesmoreenialuetta ei kuitenkaan ole rajattu toisistaan, koska maastossa selvää rajaa ei ole voitu määrittää. Kartalla on käytetty vain hiekkamoreenin symboleja, koska hiekkamoreeni on yleisin moreenilaji. Moreeneista tehtyjen rakeisuusanalyysien mukaan hienoainespitoisuus (Ø < 0,06 mm) vaihtelee välillä 11-73 % ja on keskimäärin 39 %. Savipitoisuus (Ø < 0,002 mm) vaihtelee välillä 2-11 % ja keskiarvo on noin 4 %. Kuvassa 1 on esitetty muutamien alueelle tyypillisten maalajien rakeisuuskäyriä. Moreenimuodostumien osuus maa-alasta on noin 10 %. Ne erottuvat ympäristöstään yli 5 m korkeina kumpareina. Tällaisia kumpareisia alueita on Iso-Ruonasen ympäristössä ja siitä etelään aina kirkonkylän länsipuolelle saakka sekä Savijärven pohjoispuolella. Moreenimuodostumien aines on kivisempää ja lohkareisempaa kuin alueen pohjamoreeneiden. Iso- Ruonasen eteläpuolella olevat moreenimuodostumat ovat erityisen kivisiä ja lohkareisia. Moreenimuodostumien välisissä painanteissa routa on nostanut moreenin lohkareet maanpintaan nk. pirunpelloiksi.
4 Kuva 1. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuuskäyristä. Karkearakeiset kerrostumat Karttalehtialueen poikki kulkee luode-kaakko suuntainen harjujakso. Harju jatkuu sekä kartta-alueen luoteis- että kaakkoispuolella. Harju on alueen aivan kaakkois- ja luoteispäässä tasoittunut, mutta keskialueella se on teräväharjaisempi ja siinä on harjukuoppien erottamana kaksi rinnakkaisselännettä. Tasoittuneilla alueilla harjun aines on hiekkavaltaista ja Valkeisen itäpuolella soravaltaista. Geologian tutkimuskeskuksen sora- ja hiekkavarojen arviointitutkimusten mukaan kartta-alueen harjun kokonaismassamäärä on 27,7 milj. m 3, josta hiekkavaltaista ainesta on arvioitu olevan 19,7 milj. m 3, soravaltaista ainesta 7,2 milj. m 3 ja karkearakeista murskauskelpoista ainesta 0,8 milj. m 3. Valkeisen ympäristössä ja sen pohjoispuolella harjumuodostumaan liittyy tuulen kerrostamia lentohiekkavalleja eli dyynejä, joiden aines on hienoa hiekkaa ja karkeaa hietaa. Valkeisen ympäristön harjumaisema ympäristöineen on maaperägeologisesti ja maisemallisesti arvokas. Hienorakeiset kerrostumat Karttalehtialueen savet, hiesut ja hienot hiedat sijaitsevat alueen kaakkois- ja itäosassa alavimmilla seuduilla, kuten Savijärven ja Karkausjärven sekä Jääjoen ympäristössä. Koko maa-alasta saven osuus on vain 0,4 %. Savialueet ovat alle metrin paksuisen hiesukerrostuman peitossa (Hs/Sa). Yli metrin paksuisten hiesualueiden osuus on yli 5 % ja hienohietaalueiden 2,6 % maa-alasta. Hienohieta-alueet ovat pääasiassa alueen poikki kulkevan harjun ympäristössä ja luoteisosassa Mustikankylän alueella.
5 Mannerjäätikkö suli alueelta noin 9400 vuotta sitten. Aluetta peitti aluksi kymmenien metrien syvyinen meri. Meren pohjalle kerrostui vuosikerrallista savea ja hiesua, jossa punaharmaat saviset talvilustot vuorottelevat harmaitten hiesuisten kesälustojen kanssa. Savipitoisuus on tämän noin 60-70 cm paksun kerrostuman alaosassa 30-45 % ja kerrostuman noin 10 cm paksussa savisimmassa, punaharmaassa yläosassa yli 50 %. Punaharmaan lihavan savikerrostuman päälle kerrostui harmaata tasalaatuista hiesua ja savea noin 50-70 cm. Harjun ympäristöön kerrostui punaharmaan saven päälle pääasiassa hienoa hietaa ja hiesua. Näiden kerrostumien paksuus on yleensä yli metrin. Maankohoamisen seurauksena veden syvyys vähitellen pieneni. Aaltoliike ja virtaukset kuluttivat mataloituneilta alueilta sinne aiemmin kerrostuneita savi- ja hiesukerrostumia. Aines kerrostui uudelleen alueen laaksoihin ja altaisiin. Maankohoamisen edistyessä alue nousi kokonaan merenpinnan yläpuolelle. Nykyisten laaksojen ja alavien alueiden paksut savi- ja hiesukerrostumat ovat aikanaan syvänteisiin kerrostunutta savea ja hiesua. Kuvassa 2 on esitetty alueelle tyypillinen hienosedimenttien kerrosjärjestys peltoalueilla. Syvyys m Rantakerrostumat Kuva 2. Tyypillinen hienosedimenttien kerrosjärjestys peltoalueilla. 1. Hiesu tai savi, 2. Savi ja 3. Moreeni. Alueen läpi kulkevasta harjusta huuhtoutui matalan merivaiheen aikana hiekkaa ja hietaa. Aines kerrostui rantakerrostumiksi harjun läheisyyteen. Näitä kerrostumia on eniten harjujakson luoteisosassa. Rantakerrostumien osuus on noin 7 % maa-alasta. Karttalehtialueen luoteisosassa nykyisin kuiviona olevaa Tervasen lampea ympäröi yli kilometrin pituinen rantavalli. Se on syntynyt jään työntyessä talvella vasten rantavyöhykettä ja kasatessa rantahiekkaa pitkäksi vallimuodostumaksi.
6 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jouko Saarelainen) Turvekerrostumat Karttalehtialueen maa-alasta on yli metrin paksuisia turvekerrostumia 2726 ha. Tästä ravinteista (Ct) suota on 1876 ha ja vähäravinteista (St) 850 ha. Alle metrin syvyisiä ravinteisia soita on 378 ha ja vähäravinteisia soita on 124 ha. Alueen suot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään Pohjanmaan aapasoihin, lähinnä sen alaryhmittymään Suomenselän aapasuot. Paikoitellen Suomenselällä pinta-alasta jopa puolet on soiden peitossa. Alueen soistuneimpia osia ovat länsi-, luoteis- ja pohjoisosat. Avosoihin kuuluvista nevatyypeistä yleisimpiä ovat rimpinevat, varsinaiset saranevat ja vähärimpiset kalvakkanevat. Rämealueilla yleisimpiä suotyyppejä ovat tupasvillaräme, varsinainen sararäme, isovarpuinen räme ja ohutturpeisilla alueilla pallosararäme. Korpi- ja lettosuotyyppejä on varsin vähän. Suuri osa alueen soista on kuitenkin ojitettuja. Ojituksen ja lannoituksen takia suotyypit ovat eriasteisina muuttumina, joilla puuston kasvu on voimakkaampaa kuin luonnontilaisilla soilla. Soistuminen alueella on alkanut heti maan kohottua vedenpinnan yläpuolelle yli 8000 vuotta sitten. Soiden kehittyminen alkoi joko veden alta paljastuneen maan soistumisen tai pienten järvien ja lampien umpeenkasvun kautta. Nykyisin soiden keskisyvyys on noin 1,5 m ja paksuturpeisimmat paikat ovat noin 4-5 m. Yleensä alueen suot ovat pohjalta pintaan asti saravaltaista turvetta. Paikoin esiintyy suon pintaosassa myös rahkavaltaista turvetta, joka joskus on yli metrin paksuista ja joskus vain ohuena kerroksena suon pinnassa. Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten yhteydessä on alueelta tutkittu Kurunneva, Kanavakytö ja Kurkineva. Suot soveltuvat vain kohtalaisesti polttoturvetuotantoon, sillä ne ovat varsin saarekkeisia ja Kurunnevan käyttöönotto edellyttäisi Pikku-Vihtasen kuivatuksen. Polttoturvetuotantoon sopivaa turvetta on näissä soissa yhteensä 2,7 milj. suo-m 3. Tutkimusten tarkemmat tulokset julkaistaan Geologian tutkimuskeskuksen turveraportissa. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen ja laatu Kartta-alueen poikki luode-kaakko suuntaisesti kulkevassa sora- ja hiekkamuodostumassa syntyy runsaasti varsin hyvälaatuista pohjavettä. Keskimääräinen pohjaveden muodostuminen on noin 1300 m 3 /vrk. Keski-Suomen vesi- ja ympäristöpiirin tutkimusten mukaan kyseisellä harjualueella pohjavedenjakaja on Valkeisen pohjoispuolella ja Karkausjärven pohjoispuolella. Tutkimuksen mukaan paras pohjavedenottamon paikka olisi Olhavaislammen kaakkoispuolella oleva harjun seutu. Koepumppausten perusteella antoisuus saattaisi olla jopa 1000-1500 m 3 /vrk. Vesi on hieman hapanta, mutta muuten laadultaan hyvää. Karttalehtialueella on hiekkaisia kumpumoreenimuodostumia, etenkin länsiosassa. Niissä muodostuva pohjavesi riittäisi muutaman talouden yhteiseen pohjavedenottamoon. Pohjavesi on määrältään muissa kuin em. harju- ja kumpumoreenialueella riittävä ainoastaan yksittäistalouksien käyttöön Alueelta on tutkittu GTK:n toimesta kaksi kaivosta otettua pohjavesinäytettä. Molemmat näytteet ovat alueen läpi menevän harjun liepeeltä; toinen on luoteisosasta hiekka-alueelta (x=7038.7, y=2540.8) ja toinen Karkausjärven pohjoispuolelta hieta-alueelta (x=7033.1, y=2546.1). Näytteissä esiintyy veden käyttöarvoa pienentäviä nitraatti- ja orgaanisen aineksen pitoisuuksia.
7 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA - Valkeisen ympäristö harju- ja dyynimaisemineen. - Pirunpellot Iso-Ruonasen eteläpuolella. KIRJALLISUUTTA Haavisto, M. (toim.) (1983). Maaperäkartan käyttöopas 1:20 000, 1:50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. Keski-Suomen vesi- ja ympäristöpiiri (1987). Kangaskylän pohjavesiselvitys. Kinnula. Raportti. Nykänen, O. (1963). Kallioperäkartan selitys (2334) Kinnula. Suomen geologinen kartta 1:100 000. Geologinen tutkimuslaitos.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14