Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..1 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)
Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..1 Lähtö 1 A), / B),,,1 / C),, Mikäli R.R. VALMA ravaa täysipainoisesti loppuun asti, on uran avausvoitto lähellä. Viimeksi Forssassa tamma hävisi vain kahdelle kovalle. LOISTO ROLS on tosi epävarma, mutta ilman laukkojen sotkemista uran ensimmäinen kaksarisijoitus on nyt enemmän kuin lähellä. Turussa 1. päivä elokuuta uran ensimmäinen totosija oli jo lähellä, mutta tamma sortui vähän ennen maalia laukkaan taistelussa kakkossijasta. Ravilla Loisto Rols lähtenee viemään joukkoa. Y.P. SON on ollut kohtuullinen vailla suurempaa loistoa. Tehtävä on nyt aiempaa helpompi. TUMMERO on kahdessa viime kilpailussakin onnistunut etenemään totoon 0 metrin takamatkalta. Tasaisilla suorituksilla uransa aloittanut SOMAN SIRIUS on siirtynyt viime startin jälkeen Sanna Päivikkeeltä Matti Ponkin valmennukseen. Lähtö A) / B),,,1,,,,,,1 / C),1,1,1 STONECAPES RAIN on vielä täysin kääntämätön kortti, mutta ruuna tulee sen verran osaavista käsistä, että saa tässä sopivan näköisessä tehtävässä heti ykkösvihjeen. Alleajo sekä mahdolliset varikkokommentit voivat antaa vielä lisäinfoa. DONSKOI oli toukokuisessa koelähdössään ihan kohtuullisen oloinen, ja eiköhän -vuotias ole mennyt niistä päivistä eteenpäin. SILENOS SPEYBURN vaikuttaa ihan kehityskelpoiselta. Asetelmatkin ovat hyvät. WESTCOAST MAYDAY kiritti Kokemäen paikallisraveissa 1,-vauhtisessa lopetuksessa. sisältä ihan mukavasti keulasta voittanutta Moira Maguirea. 1 DEMIGOD on tähän uran avauskilpailuun todella vaikea arvioitava. Koelähtöjen suoritukset eivät suuremmin säväyttäneet, mutta niistä on jo aikaa, ja kyseessä on nuori hevonen. PROPELLANT pystyisi ravilla paljon nähtyä parempaan. Lähtö A) 1, / B),,,,,, / C),,1 1 STARO MOSCHINO on aloittanut Suomen uransa hienoilla suorituksilla. Ensiksi Turussa se jyräsi oikein varmaan voittoon runsaan 00 metrin kirillä. ulkoa. Viimekertaisessa Vermon Kolmivuotispokaalissa ruuna ei löytänyt. sisältä vapaata väylää, jolloin olisi ilman muuta otellut voitosta. Staro Moschino osoitti Vermon kilpailussaan sellaista lähtönopeutta, että voi hyvinkin pitää ykkösradalta keulapaikan. SILVESTER on kohonnut ihan elämänsä iskuun. Viimeksi Porissa Le Monteilin poika laukkasi keulataistelusta ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä, mutta selviytyi. ulos, mistä kiri vielä hallittuun voittoon. Näiltä lähtöpaikoilta Staro Moschino on ilman muuta suosikki, mutta Silvester sitten hyvä ykköshaastaja. NEWS POINT tähtää johtavan selkään, mistä omaisi hyvät totosaumat. GINELLI ja KÄTHY ovat hyviä hevosia, mutta molempien vire on jonkinlainen arvoitus. Ginelli palaa tauolta ja Käthy ei ole onnistunut kykyjään vastaavasti. Lähtö Toto-1 A) 1, / B),,,,,, / C),1, 1 MAS ARISTOCRAT on oikein hyvä -vuotias tamma, joka ilman pussiin juuttumista olisi taistellut toukokuussa Arvid Åvallin Tammaderbyn voitosta. Nyt sijoitukseksi jäi kymmenes. Mikkelin tauolta paluussaan Conway Hallin tytär eteni kolmanneksi 00 metrin kirillä. ulkoa. Suoritus oli positiivinen, ja eiköhän tauon jälkeinen startti terävöittänyt vielä selvästi. Ykkösradan paikka on kaksijakoinen. Keulasta MAS Aristocrat olisi todella vaikea kukistettava, mutta johtopaikan menettäminen tietäisi pussiin jäämisen riskiä. SUNBEAM jäi Porin -lähdössä oikein hyvävoimaisena pussiin. Sujuvasti päästessään ruuna olisi taistellut ilman muuta voitosta. Sunbeam on nopea avaaja, ja keulaan pääsykin on mahdollinen. Kauden toistaiseksi ainoassa voitossa Vermossa Sunbeamilla ei kuitenkaan panostettu tosissaan lähtöön. Oikein vauhdikas avaus voi vaikuttaa täydellä matkalla lopun rutistukseen. Haastajien lauma on leveä. PUCE TANIC E. voi olla juoksun onnistuessa lähdön jokerikortti. Vaikka viime sijoitukset eivät sitä kerrokaan, osoittaa kuntokäyrä suvantovaiheen jälkeen jälleen ylöspäin. Viimeksi Vermossa oriille jäi. sisältä selvästi voimia varastoon. Tauolta palaava PARTYTIME voittaa harvoin, mutta suorittaa aina rehdisti. SPANISH ROSEn kohdalla MAS Aristocratin lähtökiihdytys on avainasemassa. Mikäli MAS Aristocrat pitää keulat, saanee Spanish Rose nappireissun. sisällä. AMOUR AVENGER kiri Teivon tauolta paluussaan lupaavasti, vaikkei saanut edes rahaa. Ruuna hyökkäsi. ulkoa 00 jäljellä ja kulki viimeiset 00 metriä ulkoratoja pitkin 1,-kyytiä. Mikäli Amour Avenger otti startin oikealla tavalla, on ruuna juoksun onnistuessa mahdollinen yllättäjä. Myös tauolta palaavat LONELY RIDER ja MISTELLE ovat täysin realistisia menestyjiä. Mistelle voi osallistua alussa keulataisteluunkin. Lähtö Toto- A),1,1,,1,,1, / B),,,1,,1, / C) - Todella vaikeasti veikattavissa oleva lähtö, missä Toto-vihjesysteemeihin laitetaan suosiolla lähdön kaikki hevoset. RAINDANCE MAGGIE on pilannut viime starttinsa laukkoihin, mutta kyvyiltään tamma on tähän tehtävään ehdottomasti riittävä. Viimeksi Vermossa Raindance Maggie laukkasi alussa keulataistelusta pitkäksi, mutta tammalla ajettiin hännillä hylättynä maaliin asti, ja vireestä jäi positiivinen vaikutelma. 1 PRODIGY SHARK oli viime Turun vierailullaan rehti kakkonen. radalta ilman selkää. 1 ALEGRIA on Raindance Maggien tavoin epävarma, mutta tähän tehtävään kyvykäs. TWIST IN TIME kiri molemmissa viime kuun Porin starteissaan ihan mukavasti. 1 HOCUSPOCUS AVENGER pystyy hyödyntämään lähtöpaikkansa, eikä voittokaan saa yllättää. ILO HANGOVER on sekin ihan vauhdikas avaaja ja saanee hyvän juoksun. 1 WILDS CELEBRITY pystyy elokuisen Seinäjoen kirikakkosen kaltaisella suorituksella kiertämään näistäkin asetelmista aivan kärkeen. NEW GROVE REGAL palaa jälleen kerran tauolta, joten vire on arvoitus.
Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..1 Lähtö Toto-, PD-1 A), / B),,,1,, / C) 1, LA CAN STAR CHIP on esiintynyt Korven tallista käsin koko ajan edukseen. Viimeksi Vermossa ruuna ei aivan ehtinyt ykköseksi. ulkoa. Lyhyt matka ja takarivin lähtöpaikka ei tietysti ole kovinkaan otollinen alkuasetelma. Mikäli keulapaikasta saadaan kuitenkin aikaan kunnon taistelu, on La Can Star Chipillä hyvä mahdollisuus kääntää kenttä lopussa. Ruuna kohoaa haastavan Toto-kierroksen varmaideaksi. LA MASSE MONETAIRE on pikamatkallaan vahva voittajakandidaatti, mikäli pääsee mielipaikalleen keulaan. Sisäpuolellakin on kuitenkin nopeita avaajia, joten ei keulaan pääsy mitenkään saletissa ole joka tapauksessa keulapaikan nappaaminen edellyttänee lähtöön panostamista täysillä. Myös viime startti jätti ilmaan kysymysmerkkejä, sillä lähtösuoralla keulasta laukanneen tamman suoritus jatkossa joukon hännillä oli aika mitäänsanomaton. STAR IT on yksi lähdön nopeista avaajista. Viimeksi Vermossa Star It kesti ihan kunnialla kierroksen kirinsä. ulkoa. Parhaimmillaan Star It on keulapäästä. MILLSTONE S PIN UP on tauolta arvoitus, mutta parhaimmillaan ollessaan tamma pystyy ottelemaan kärkisijoista. HURRICANE WILMA on lahjakas, mutta -vuotiaalla tammalla on vielä rutiinia selvästi muuta porukkaa vähemmän. 1 COMPLETER on vauhdikas avaaja, joka halutessaan pystyy pitämään ykkösradalta johtopaikan. Vaikka ruuna on taipunut kahdessa viime startissaan pahoin, olisi keulasta ajaminenkin perusteltu ratkaisu. Turun pikamatkan voitto tuli nimittäin johtopaikalta, ja nyt kilpaillaan taas vauhdikkaan ruunan mielimatkalla. Joka tapauksessa ihan voittoon on vaikea uskoa taktiikasta riippumatta. Lähtö Toto-, PD-, Troikka A) / B),,,,,1,,, / C),1 EMBRACER ei ole voittanut vielä koskaan urallaan, mutta suoritukset Christa Packalenin käsistä ovat olleet ihan lupaavia. Ensiksi Turussa. sisällä matkannut tamma oli jo vajonnut huonossa selässä taustalle saadessaan kahdeksannelta sijalta tilaa 00 jäljellä. Loppusuoraa Embracer latoi vaativissa oloissa ylivoimaista kyytiä ja ehti vielä kolmanneksi. Viimeksi Vermossa tamma jäi johtavan rinnalle, joten taipuminen oli täysin ymmärrettävää. Varsinkin, kun tamma painoi jonkin verran ohjille. Takarivistä Embracer ei pääse hyödyntämään hyvää lähtönopeuttaan, mutta hyvän selkäjuoksun jälkeen vastus ei kyllä vaikuta liian kovalta. PLAYFUL THOUGHTS suoritti Mikkelin tauolta paluussaan hyväksyttävän 00 metrin kirin. ulkoa, mikä riitti neljänteen sijaan. Osakkeet nousisivat, mikäli tamma pääsisi juoksemaan keulassa tai. sisällä. VIGILANT STRIDE eteni Vermossa oikein varmaan voittoon 00 metrin kirillä. ulkoa. On kuitenkin huomattava, ettei lähtö ollut ollenkaan tasokas ja muutenkin juoksu meni hitaan avaajan kannalta täysin nappiin. Ensimmäinen kierroskin oli kirikierrosta vauhdikkaampi. Samanlaisella juoksulla tämäkin lähtö on voitettavissa, mutta hitaan avaajan juoksu voi mennä vaikeaksikin. WAR CHILD on todella epäluotettava kilpailija, mutta hyvän päivän osuessa kohdalle kaikki on mahdollista. MAS CALYPSO on mukana paljon viime kertoja helpommassa lähdössä. Nopea avaaja voi saada seiskaradaltakin onnistuneen juoksun. HIGH ON DAY suorittaa jatkuvasti kohtuullisesti ja kärkkyy juoksun onnistuessa totosijaa. Lähtö A) 1 / B),,,1,,,, / C),, Mikäli 1 TATTOO AVENGER vain ravaa, on se oikein tukevasti kiinni voitossa. Lähtönopeudesta auton takaa ei kylläkään ole käsitystä. Viimeksi Teivossa Tattoo Avenger hyökkäsi kaukaa kymmenenneltä sijalta vajaa kierros ennen maalia ja ehti vielä ykköseksi kulkemalla päätöskierroksen ulkoratoja pitkin 1,-vauhdilla. ATHLETIC BOSS on aloittanut uransa mukavasti. Maanantaina Forssassa Reijo Irrin valmennettava eteni. ulkoa 00 metrin kirillä mukaan kärkitaistoon, mutta haparoi vähän ennen maalia ja menetti totosijan. TIGER DILLON sijoittui samaisessa Forssan lähdössä. ulkoa Athletic Bossin kannoilla kuudenneksi. Viimeiset 00 metriä sujuivat 1,-kyytiä. TES JULY on aloittanut uransa pikkunäppärillä suorituksilla ja pääsee matkaan hyvistä asetelmista. 1 DREAM ON toivoo reipasta matkavauhtia, jolloin se voi kiriä lopussa korkealle. Viime Turun kilpailussa viimeiset 00 metriä sujuivat 1,-vauhdilla. Lähtö Troikka A) / B) 1,,,,,1,1,1,,,,1,,,1 / C) - EETU ROLS on kulkenut vakuuttavasti uransa jokaisessa kilpailussa. Vain epäonni voi viedä tämän lähdön voiton. Suosikin jälkeen onkin sitten todella tasaista. 1 PONUTELLA olkoon kakkosrankkaus. Alla on taukoa, mutta mikäli vire on läheskään Vermon voittojuoksun kaltainen, on totosija erittäin todennäköinen. RIKASSON ei ole kovinkaan nopea, mutta se jaksaa puurtaa. Laukkariski on aina läsnä, mutta Forssassa kova ratakin oli todennäköisesti vastaan. A.T. ERIKA on pilannut juoksujaan jatkuvasti laukkoihin, mutta muuten tamma on osoittanut nousuvirettä. VELARS on hieman seurailijatyyppiä, mutta totosija ei yllättäisi lainkaan. VENNELMON TYYNE onnistuu kykyihinsä nähden kovin harvoin. 1 LUMOLIN on tällä kertaa iso arvoitus, sillä tauolta paluussaan tamma ei innostunut menemään kurakelillä toisten takana lainkaan. Ainakin asetelmat ovat nopean avaajan kannalta mainiot. Myös 1 VILLIÄIJÄ ja 1 MUSTAMANI huomioidaan ajoissa. Mustamani palaa pitkältä tauolta, mutta ainakin tallikaveri Amoriini on mennyt hyvin. Lähtö A) / B),,,,,, / C) FIANNAN MAHTI on suorittanut neljässä viime kisassaan positiivisesti, ja vastaavalla tasolla jatkaessaan tämä lähtö on kyllä juoksun onnistuessa voitettavissa. Fiannan Mahti on päätöslähdön selkeä suosikki. Muu porukka onkin sitten todella tasainen. GOLDA NAPANDERI väsyi Porissa loppusuoralla johtavan takaa viidenneksi, mutta Erikassonin poika pystyy kyllä parempaankin. Ohjissakin on nyt vahvistuksena Harri Koivunen. SURRIKKA ja KROMAUS laukkasivat viime Turun vierailullaan lähtösuoralla, mutta kulkivat jatkossa taustalla ihan mukavasti. Surrikalle kellotus oli viimeiset 0 metriä,0 ja Kromaukselle päätöskierros,. VAUHTI ROLS laukkasi tiistaina Teivossa jo ensimmäisellä puolikkaalla hylkäykseen, mutta nyt Esa Holopainen saa oriin ohjissa uuden yrityksen. PILPO REPPULI on epävarma eikä kovinkaan vauhdikas, mutta ruuna jaksaa kyllä pitää vauhtinsa maaliin asti.
Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT..1 VIHJESYSTEEMIT: TOTO (lähdöt -) Pieni systeemi Suuri systeemi I 1,, (,) I 1,,,,,,, (,) II kaikki II kaikki III La Can Star Chip (,) III La Can Star Chip (,) IV Embracer (,) IV,,, (,) riviä*0,0 euroa = euroa 0 riviä*0,0 euroa = euroa PÄIVÄN DUO (lähdöt -) Pieni Systeemi Suuri systeemi I La Can Star Chip I La Can Star Chip II Embracer II,,,,,,,,,1 1 yhdistelmä yhdistelmää TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I Embracer I Embracer II,,,, II,,,,,,,,1 III,,,, III,,,,,,,,1 0 yhdistelmää*0,0 euroa = euroa yhdistelmää*0,0 euroa = euroa TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I Eetu Rols I Eetu Rols II,,,,1 II 1,,,,,1,1,1 III 1,,,,,1,1,1 III kaikki yhdistelmää*0,0 euroa = 1,0 euroa yhdistelmää*0,0 euroa = euroa Vihjeet laati: Jouni Toroska
vihjeet Jani Kanerva TURKU perjantaina.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU Koelähtö 1:00 1.lähtö 1:1.lähtö 1: HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Raviohjelma. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI Parhaat paikat! Pöytävaraukset: p. (0) 00 tai 0-1 1 tai netissä turunhippos.fi/ metsamaki/fi/ palvelut/palvelut.php Tarjolla myös paketteja isommille ryhmille. NÄIN LÖYDÄT METSÄMÄKEEN Ravirata sijaitsee Vanhan Tampereentien varressa n. km Turun keskustasta. RAVIBUSSIT Suora bussivuoro raveihin Turun keskustasta (Eerikinkadulta, pysäkki T) 0 minuuttia ennen ravien alkamisaikaa (ei lounasraveissa). Paluuvuoro 1 minuuttia viimeisen lähdön maaliintulosta. Metsämäkeen liikennöivät myös aikatauluvuorot 01-0. SEURAAVAT RAVIT 1.. Toto-ravit. Metsämäen ravirata Vanha Tampereentie 00 Turku Puh. (0) 0 www.turunhippos.fi info@turunhippos.fi Turun Hippos ry Toimitusjohtaja: Roger Johansson Kilpailusihteeri: Henri Toiviainen Koordinaattori: Riikka Mustonen Toimistosihteeri: Virpi Ylitalo Ravintolanhoitaja: Erja Kult Ratamestari: Mika Ahtiainen Hallitus: Hannu Nivola (pj), Pentti Sokajärvi (vpj), Jyrki Filatoff, Antti Kasi, Sari Mäki, Janne Ulmas, Jerry Uotinen Henri Virtanen, Jarmo Virtanen Metsämäen toimihenkilöt Suomen Hippoksen valvoja: Kai Tuusa Kilpailutuomarit: Esa Korhonen, Matti Lahti, Antero Niittymäki Maalituomari: Janne Tamminen Valvontakamerat: Tero Tuovinen Tuomariston sihteeri: Jouni Vikström Kuuluttaja: Tero Alamäki Selostaja: Jouni Toroska Voittaja-/varikkohaastattelija: Jarkko Litmanen Voittajakuvat: Leena Kahisaari tai info@turunhippos.fi Tasoitustenlaatija: Henri Toiviainen Päälähettäjät: Sipi Erkkilä, Taru Pentikäinen Lähettäjät: Jenni Haaki, Mira Järvinen, Terhi Nurmi, Hanna Tuomikoski Lähtöauton kuljettajat: Jani Salonen, Janne Ulmas Lähdönjärjestäjät & varikkoalueen valvojat: Mirva Eravuori, Kaisa Arttola, Ilona Marttila Valjakkotarkkailijat & ell avustajat: Saija Elo, Neea Honkanen, Leila Hörkkö, Eveliina Nivola, Vilma Saarinen, Virpi Suominen, Maria Virtanen, Pauliina Ylitalo Eläinlääkäri: Kaisa Nivola Sisäänkirjoitus: Saara Lainio, Lena Müller, Elina Perho Ratamestari: Mika Ahtiainen Kengitysseppä: Veli-Matti Allen 00-01 01 Ensiapu: Sairaankuljetus Inna Oy TV-tuotanto: Streamteam Nordic Oy Lähtörata-arvonta: Suomen Hippoksen tietokone Järjestyksenvalvonta: Metsämäki Masters ja VG Koelähtö Tasoitusajo 0 m klo 1.00 00 m 00 m.00 m v.00 m ORDERED ZINE 0:1 0 e 1 v trn r The Bosses Lindy 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Marybella-Broke Even Ma Leh Tk 1. kl 0,x kl hyl Team Osku, Somero MATTI LEHTI (bc) F musta-musta STRAWBERRY BOY 0 e v rn r S.J. s Photo 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Dancers Pearl-Dancer s Victory Markku Marttila, Paimio MARKKU MARTTILA (B) Tk tum pun tum sin-tum pun tum sin RACE ON NIGHT 0 e v prn r Supertoy 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Denver s Rhonda-Smokin Yankee M Ilta Tk 1. kl 0, kl hyl Marjukka Iltanen, Salo MARJUKKA ILTANEN (ac) Tk vihr valk.teksti-valk MONTERREY 0 e v prn r Love You 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Wannawinner-Credit Winner O Koiv Tk 1.0 kl 0 - kl hll C C Lady s Choice Stable, Lieto OLLI KOIVUNEN (da) sin valk pun-sin valk Pertti Isotalo (A) Tk SNOWDON 1,ake 1,1ke 1.00 e v m o Orlando Vici 1: --0 1,0a.00 e 1: -1-0 Yht: 1--1 Ascendency-Armbro Goal A Moil Tk 1. 0 - hpl C C 000 Snow Team Oy, Helsinki HARRI KOIVUNEN (aa) pun vaal sin -pun valk Maria Penttinen (C) Tk HISSUN MAHTI :1,ke 1.0 e v prt r Viesker 1: 1-0-0, 0 e 1: -0-1 Yht: 1-0-1 Hissun Seri-Santeri Dahlia E Jänk H. kl 1 0,x kl hyl C C Talli Hissun Kissun, Marttila ERKKI JÄNKÄLÄ (A) Tk pun sin valk-valk Ponilähtö A-Ponit tasoitusajo 0 m p..0.0 + 0 m, s Palk. 0-0-0-0-- e klo 1.0 00 m 00 m.00 m v.00 m 1 VUOREN KULTAHIPPU 0:1.1,ly 0 e v prt t Oskar 1 SH-Uutelan Cinderella-Golda Apache SH Yht: 0-1-1 He Hei Tk.0 10,,x C C 0 1: 0-1-1 Helmi Heikkilä, Ypäjä HELMI HEIKKILÄ (P1) F musta-musta GERALDINTHUS.1,ke 0 e v mrn t Ekekullens Athos-Ekekullens Geisha-Almnäs Etapp Yht: 0-0-0 N Tein H. 1 0,1,x C C 1: 0-0-0 Katri Teini, Eura NELLY TEINI (P1) P kelt sin pun-pun DEMONI :1.0,ly v tprn r Golda Apache SH-Miia-Ytterhalls Frosson SWE SH 1 e Yht: 1 -- V Mänt Pt.0 1 101,0, 0 1: 1--0 Veeti Mäntylä, Marttila VEETI MÄNTYLÄ (P) Tk sin musta -sin musta B.M. TOSCANA.0,1ly e 1 v rt t Peter o Pan SH-L.P. Tahti-Almnäs Tempo SH Yht: 0-1- K Säte Pt.0 1 10,0,x C C 0 1: 0-0- Säteri Johanna&Katariina&Santeri, Pöytyä KATARIINA SÄTERI (P1) Tk pun-pun EACHAN CALL 10:1.00,ly e v m r Linnestofta Meat Loaf SH-Klockas Amanda SH-Korholan Zeus SH Yht: 1 1--1 Jen La H. 1 01,0,1x C C 1: 1-1-0 Salla Koukkari, Riihimäki SALLA KOUKKARI (P) F valk vaalpun musta-valk vaalpun musta SANNIKON ZAFIRA 0:1.,ly 0 e v m t Celex SWE SH-Zolen-Skäpperöds Jason Yht: 1-1- Jo Iko P. 1 101 -a hll C C 0 1: 0-0-0 Maarit Ikonen, Ypäjä JOONA IKONEN (P) F kelt musta-valk musta MR HISTAMIINI.,ly 0 e 1 v rnkrj r Big Tico SH-Pera-Pol I Yht: -1- Al Myl P. 1 10,,1a C C 0 1: -1-1 Kuittinen Emmi&Tuomola Aino&Eeva, Tampere ALINA MYLLYMÄKI (P) P viol valk-musta viol MARGARET OF LANGEN.,ly 1 e v mpkrj t Veggerbys Loch Morie 1 SH-Missy of Langen 1 SH-Longfield Elwell GBR SH Yht: -- J Salo P. 1 10,,a C C 0 1: 1-1- Ilona Lahdenranta, Eurajoki JULIANNA SALOMAA (P) P musta pinkki valk -musta SKOGBÖLEN NÄTTA :1.,ly e 1 v rt t Galant SWE 1 SH-Maja IV-Tomtebos Elvis Yht: -- I Vast P. 1 10,,ax C C 0 1: 0-1-0 Vastamäki Iida&Jesse, Ypäjä IIDA VASTAMÄKI (P) Tk musta pun hopea-musta Turun ravirata Vanha Tampereentie, 00 Turku, turunhippos.fi Ravipäiviä kpl Loppusuoran pituus: 10 m Kaarresäteet: m Kallistukset: % Rataennätykset: Tjacke Gold,a ja Järvsöfaks 0,a Liigavoittajat 01: Olli Koivunen ja Harri Koivunen KAUNISRANNAN IZMO 01 SH.,ly 0 e v klm o Kanteborgs Winston 0 SH-Lindåsens Indra SH-Ytterhalls Inferno Yht: --1 T Tenk Pt.0 1 01,01,x C C 0 1: 0-0-1 Tanja Tenkanen, Kirkkonummi TANJA TENKANEN (P) H valk pinkki-pinkki SIGNHILL S QUICKIE 100:1.,ke v mrn t Smedens Rival SH-Bellami SWE-Dollman e Yht: 0 -- M Rita Pt.0 1 1,1, 0 1: 1-- Verna Sankari, Pöytyä MILLA RITAKALLIO (P) P vaal pun harm orans-harm Ponilähtö B-Ponit tasoitusajo 0 m p..0. + 0 m 1, s Palk. 0-0-0-0 e klo 1.0 00 m 00 m.00 m v.00 m 1 KATRINEBERGS MALLA (SE) 0:1.0,ke e v vprn t Ruffsen-Beda Roll-Munter Yht: -- Id Rin J 1. 1 - hrp C C 0 1: 1 0-0- Ida Rintala, Espoo IDA RINTALA (P) H pun kulta musta-musta TELLS KORPRAL RUSS (SE) :1.0,ke 1.0 e v m o Patron 0 RUSS-Rosetta Ernst-Granit Yht: -1- H Vuor Tk 0.0 0 -a hll C C 0 1: 1 0-1-0 Susanne Vuori, Säkylä EMILIA RITAKALLIO (C) harm oranssi-harm Heidi Vuori (J) P GOLDEN CONTENDER :1.0,ke e v rt t Gumino RUSS-Kanazta-Trofe Yht: 0 -- M Kaap S 0.0 1 1,0,x C C 0 1: 0-0-0 Eino Hoivala, Vesilahti JENNIFER PASANEN (P) P sin musta valk-musta KÅLMANS SCOOBY DOO (SE) :1,1ke. e 1 v prt r Skärmnäs Pigall-Busiga Berta-Herman Yht: -- Jo Iko Ma 1. 101,0,x C C 0 1: 0-- Harriet Kollanus, Helsinki JOONA IKONEN (P) kelt musta-valk musta Jutta Salmi (C) H GERVALDS VITSIPPA (SE),ke.0 e 1 v vprt t Skärmnäs Pigall-Kastrullen-Vagabond Yht: -1- V Vill Tk.0 01,x C C 0 1: 0-- Vilma Villi, Virolahti VILMA VILLI (P) K sin-sin valk H.G. LOREEN (SE) :1,ke. e v rn t Tyson II-Cloetta-Niklas Yht: -- P Ilta Fä 0. 1,ax 1 1: -0-1 Pinja Iltanen, Hamina PINJA ILTANEN (C) K sin vihr kulta-sin Tallikommentit Ville Mäkelä: OUR WHITE STAR (. lähtö) teki tauon jälkeen Kouvolassa tasaisen startin. Se ravasi hyvin, ja ihan tyytyväisiä oltiin hevosen esitykseen. Perjantaina lähtöpaikka on hyvä, ja hevosen pitäisi kaiken järjen mukaan parantaa Kouvolasta. Samoilla varusteilla jatketaan, ja sijoitusta yritetään parantaa. Lähtö, Toto-1 Anne Kangas: 1 MAS ARISTOCRAT jäi Kaustisen jälkeen tauolle kurkunpääntulehduksen takia. Se oli Mikkelissä yllättävän kovatasoisessa lähdössä hyvä kolmas. Startti vei luullakseni hevosta eteenpäin. On tamma pitänyt myös keulat ykkösradalta, ja pärjäämään lähdetään Turkuun. Kun Mac Aristocrat jäi toukokuun alussa kymmenenneksi ykkösradalta Tammaderbyssä, se juuttui pussiin. Tapio Mäki-Tulokas: SUNBEAM olisi Santun (Raitala) mielestä voittanut Porissa, jos tilaa olisi tullut jostain suunnasta. Se tuli täysissä voimissa pullaten maaliin. Lähtöpaikka perjantaina on hyvä, mutta en ole katsonut, onko siinä muita nopeita avaajia. Sunbeam on parhaimillaan keulasta tai sopivan mitttaisella kirillä. Sillä on mahdollisuudet voittaa lähtö, mutta se pystyy epäonnistumaankin. Ainakin etukengät otetaan perjantaina pois, ja mietitään vielä otetaanko takakengätkin. Porissa se tosin meni hyvin takakengät jalassa, kun ne olivat alumiinit. Lisää tallikommentteja sivulla AI.KA. AWA 10:1,ke.1 e 1 v tprn t Ernst Romeo-Asilla Roll-Munter Yht: -1-1 R Lind H. 1 01,0 C C 1: 0-- Roosa Lindholm, Siuntio ROOSA LINDHOLM (C) H sin pun-musta Parhaat pelikohteet LÄHTÖ Tauolta lupaavasti aloittanut 1 MAS ARISTOCRAT sekä Porin -lähdössä vaille mahdollisuutta jäänyt SUNBEAM pelataan T-avaukseen suorana parina. KAKSARI 1 - (0%)
Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p. 0 e, 0 m 00 e, 0 m 0 e, 0 m enintään 1.00 e 1 Palk. 00-00-00-00-0 e klo 1.1 keltainen-musta RUTU CC 0:1 0,1ke 0 e 0-0-0 1 v rt r Tuisku-Topi Leikkisä-Heluri 1: 0-0-0 0,1 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: Tapio Katainen, Raasepori pun valk-pun T Kata H 0.0 kl, kl hyv C C TAPIO KATAINEN (A) H Tk 0.0 1 0-00 hll * C C F 0. 0,1x C C 00 LOISTO ROLS CC,0ke 00 e v prt t Turon Into 1: 0-0-0,0 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Loisto Vilppi-Nikolai H J Saar Km.0 1 1,0 C C 00 Ella Adele Aaltonen, Turku Km.0 1 - hll 1 C C 00 vihr valk pun-vihr Ha Tor Tk 0.0 0 - hpl C C 00 ARI MOILANEN (da) A Moil Tk 1.0 1, hlo 1 C C 00 Anne Kuntze (C) Tk F 1.0 kl 10,1 kl hyv C C SOMAN SIRIUS CC,ke 0 e v trt o I.P. Lento 1: 1-0-1, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1-0-1 Okan Soma-Pysteri V-M Ka Pt.0 1 0,x C C 0 Rakennusponki Oy, Hämeenkyrö J Saar P 0.0 1 1,x C C 00 sin valk-sin valk S Rait T.0 1 0 - hll C C 00 ESA HOLOPAINEN (aa) S Päiv Pt.0 0, 1 C C 0 Matti Ponki (C) T S Rait S., C C 00 R.R. VALMA CC :1,ke 00 e v prt t Suikun Ero 1: 0-0-1, 00 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0-0-1 Vihurin Valma-El Vihuri S Mark P 1.01 1 0 - hll C C 00 M.G.-Talli, Turku H Koiv Tk 0.0 kl - kl hyl C C sin valk kelt raidat-sin J T Li Tk.0 kl,0x kl hyv JARI T LINDEMAN (B) P 0.0 1 0, C C 00 Manne Taisto Grönstrand (C) Tk F 0., C C 00 H.V. TUREKS CC,1ke 0 e v prt o Ture 1: 0-0-0,1 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 H.V. Paprika-Patrik J Kive F 0.0 1,1 0 C C 00 Veijalainen Marja-Leena&Sanna, Ha Tor Tk.0,x * C C 00 Säkylä J Kive Km.0 1,x C C 00 vihr pun -vihr pun valk Ha Tor Tk 1.0 1, C C 00 HANNU TORVINEN (da) P., C C 00 Jyrki Filatoff (A) Tk Y.P. SON CC,ke 0 e v prt r Erikasson 1: 0-0-0, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Y.P. Kuri-Taikuri H Koiv P 0.0 1 0,0x 0 C C 00 Harakka Minna&Yli-Parri Juha, T.0 1 0,x 0 C C 00 Punkalaidun To Oja Pt.0 0, 0 pun vaal sin -pun valk H Koiv F 0.,x C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) O Koiv P. 1,x 0 C C 00 Minna Harakka (C) F VENLA HOO CC :1,ke 0 e v prt t Turkka K 1: 0-0-0, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 1 0-1-0 Julia Hoo-Poika-Siro M Punk R 1.0 0 - hpl C C 00 Team Hoo Hetki, Nokia Km.0 1 1,1 0 C C 00 musta turkoosi-musta turkoosi Jm 0.0, hlo C C 00 MARIANNE PUNKARI (C) T R.0 0, C C 00 R 0.0 1, C C 00 ÖVERBYN LIISI CC,ke 0 e v rt t Liising 1: 1 1-0-1, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 1-0-1 Valkin Paula-Suikku H Kant F 0.0 1,1x 0 C C 00 Heli Kantonen-Heikkilä, Ypäjä T 1.0 1 0,x C C 00 musta-musta Tk 0.0 1,0x C C 00 HELI KANTONEN-HEIKKILÄ (A) F F.0,x C C 00 P 0.0 0 1 - hpl 1 C C 00 VIITURO CC,1ke e 1 v trt t Turo 1: 0-1-0,1 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-1-0 R.R. Viivo-Vokker M Säte Tk.0 kl, kl hyv C C Säteri Heli&Matti, Pöytyä Km.0 1 0, C C 00 tumm sin-tumm sin Tk 0.0 0 - hpl C C 00 MATTI SÄTERI (C) Tk 1.0 1 1,x C C 00 Heli Säteri (C) Tk Pt.0 1,1 C C 0 Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Lämminveriset ryhmäajo 0 m X TUMMERO CC :1,ke 1. e v prt r Viesker 1: 0-0-, 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-1- Luottorin Tintti-Luottori A Leht Tk 0.0 kl 1, kl hyv C C Päivärinne, Arja&Juha, Salo K Dani Tk 0.0 1, 0 C C 00 musta turkoosi-musta turkoosi A Leht Tk 0.0 0, 1 C C 00 ALINA LEHTI (C) Tk 1.0 1 1, C C 00 Juha Päivärinne (C) Tk T.0 1 1, C C 00 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A B,,,, LÄHTÖ 1 Helpompi tehtävä. R.R. VALMA paineli Merran Tahdin vetämässä kovavauhtisessa juoksussa ennätystuloksen sisärataa pitkin ja oli hyvä. Tässä tammalle avautuu sopiva sauma uran avausvoittoon. Paalun LOISTO ROLS on ravia mennessään kärkihevosia. Lämminveriset tasoitusajo m p. enintään 00 e, kilpailemattomille 0 m hyvitys Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 sininen-valkea DEMIGOD CC 0:1 0 e 0 0-0-0 1 v trn r Dream Vacation Spirit Laday-Dreamaster 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: Myllymäki Marianna&Miia, Ypäjä vihr valk pun-vihr I Korp F 0. ol 1, ol C C ARI MOILANEN (da) A Moil F 1.0 kl - hpl kl C C Miia Myllymäki (E) F H.0 kl 0, kl hyv C C STONECAPES RAIN CC 0 e v trn r S.J. s Caviar 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Donna Eligancia-Donerail Team Sateentekijät, Hämeenlinna vihr pun -vihr pun valk HANNU TORVINEN (da) T Kyll L 1.0 ol,1 ol C C Christa Packalen (B) L L.0 kl,1 hyv kl C C DONSKOI CC 0 e v prn r Knows Nothing 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Red Glamour-Meadowbranch Lou Kirsi Silvas, Hämeenkyrö vihr hopea valk-musta vihr ANSSI NURMINEN (aa) F A Nurm F.0 ol,x ol C C F 0.0 kl, hyv kl C C SILENOS SPEYBURN CC:1 1,ke 00 e v tprn t Muscle Mass 1: 0-0-0 1, 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Quenna Lavec-Super Arnie J-P Vi H.0 kl 0 1, kl hyv C C Talli Paremman Toivossa, Forssa T 1.0 0 1,x C C 00 musta kelt-musta kelt J Utal T 1.0 0 1, C C 00 JUHA UTALA (aa) J-P Vi Tk 0.0 1 0 1, 1 C C 00 Juha-Pekka Vilkman (A) F J Utal Tk 1. 0 1, C C 00 WESTCOAST MAYDAY CC,ke 0 e v prn t Pine Chip 1: 1 0-1-0, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-1-0 Kelpie Kemp-Cumin Ka Toi Tk 0. nl 0,0 nl C C 00 Lähtinen Olli&S. Toivanen Oy& Tk. nl 0, nl C C 00 Virtanen Merja, Uusikaupunki O Läht Tk.0 nl 0 1 1, nl C C 00 musta valk pun-musta valk Ka Toi Km.0 nl 0, nl C C 00 SEPPO MARKKULA (da) J Kive Pt.0 0, 0 Olli Lähtinen (B) Tk LADY OF THE NIGHT CC 1,ke 0 e v trn t Micro Mesh 1: 0-0-0 1, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Heaven Töll-Running Sea P Korp To 0.0 kl 0 - kl hll C C Night Light Stable, Kouvola T Jauh H 1.0 kl 0 0,1 kl hyv C C vihr valk-vihr P Korp F 0. 1 1 1, C C 00 TAPANI JAUHOLA (A) T Jauh H. 1 0 0,1xhlo 1 C C 0 Marianne Ojala (C) H H 1. 1 0, C C 0 COASTAL BLUE CC 0 e v mrn r Holiday Credit 1: 1 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 BWT Babyblue-Supertoy Pekka Rantapere, Eurajoki T Kopr P 1. ol 0,0 ol C C musta hopea sin-sin P. nl 0 1, nl C C 00 TANELI SÄDE (ea) T Säde F.0 kl 1,0 kl hyv C C Pekka Rantapere (B) P J Num P 0.0 0 - hpl 0 C C 00 MARVELOUS DIAMOND CC,ke 0 e v prn t Ride The Night 1: 0-0-0, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Marvel Vow-Meadowbranch Fred Iiv Nu F 01.0 - hpl 00 C C 00 Tina Ottman, Nurmijärvi A Nurm T 1.0 0,x C C 00 sin vihr hopea -sin Iiv Nu Tk 0.0 0 - hpl C C 00 IIVARI NURMINEN (ea) A Nurm H.0 0 1,1x C C 0 Anssi Nurminen (A) F Iiv Nu P. 0 - hll C C 00 OUR LEXA CC 0,ke e v tprn r Federal Flex 1: 0-0-0 0, e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Havanna s Beth-Stags Breath Lexan Talli, Sastamala J Kive F 0. ol, ol C C pun musta -pun valk P 1.0 kl, kl hyv C C JERE KIVEINEN (A) Km.0 0 0, 1 C C 00 Meri Elomaa (A) P Pt.0 1 0 - hpl 0 PROPELLANT CC,ke 0 e v mrn r Diesel Don 1: 0-0-0 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-0 Wendy Testaburger-Big Prestige J T Li Tk.0 kl 0 1 1, kl hyv C C Allan Lindström, Paimio Km 0.0 0 - hll C C 00 pun vaal sin -pun valk M Fors Tk 0.0 1 0 - hpl 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) J T Li Tk 1.0 kl 0 1, kl hyv Allan Lindström (C) Tk S Rait Tk 1. 0 - hpl C C 00 ROCKING VICE CC,ake 0,ke 0 e v prn t Tag The Devil 1: 0-0-0,a 0, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-0 R.Sweet Hush-Valley Victory Jo Sia P 1.1 0 0, C C 00 Sianoja Johanna&Juha, Km.0, 0 C C 00 Sastamala R 1.0 0,a 0 C C 00 sin pun-musta Pt.0 1 0 - hpl 0 JOHANNA SIANOJA (bb) T Tk 1. 0 1 0, C C 00 GLOBAL UNE FILLE*(SE) CC 1,ke 0 e 1 v rn t S.J. s Caviar 1: 0-0-0 1, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Global l Amour-Pine Chip Ma Leh Tk 0.0 1 0,x C C 00 Matti Lehti, Somero P.0 0 1 - hpl C C 00 musta-musta Tk.0 1 0 - hpl 1 C C 00 MATTI LEHTI (bc) F Tk 1. 0 1, 1 C C 00 L. 1 - hpl C C 00 PHOTO SMILE CC 1,ake 1,ke 0 e 1 v tprn o S.J. s Photo 1: 0-0-0 1,a 1, e 1: 1 1-0-0 Yht: 1 1-0-0 Banquette Brodda-Arnaqueur Jo Sät Tk 0.0 0 1, C C 00 Säteri Heli&Matti, Pöytyä Tk 0.0 1 0 0, C C 00 musta valk -musta Tk 1.0 0 1,a C C 00 JOHANNA SÄTERI (C) Pt.0 1 1 0, C C 0 Matti Säteri (C) Tk Sologu Tk 1. 0,1ax 0 C C 00 STAR QUALITY CC 1,ke e 1 v prn t Glen Kronos 1: 0-0-0 0, 1 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Jacinthe Dag-Goetmals Wood A Nurm Km 1.0 0,x 1 C C 00 Pekka Tuominen, Loimaa R 1.0 0,x C C 00 musta orans-valk orans musta P Lind Ph.0 1, C C PETER LINDROOS (ba) R 0.0 0 1, C C 00 Mari Kukkonen (C) F A Moil Tk 1. 0 0, C C 00 LAURILA S GILRAEN CC 1,ke 0 e 1 v tprn t Tag The Devil 1: 0-0-0, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Step Yankee-Yankee Stampede O Koiv F 0. kl - kl hll C C Juha-Pekka Saarinen, Loimaa Tk 0. kl 0 - kl hpl C C vihr valk-sin To Oja Ph.0, C C TOMI OJANEN (C) Km 0.0 0 1 - hpl C C 00 Juha-Pekka Saarinen (C) F Pt.0 1 0,1 0 enintään 000 e. Palk. 0-0-0-00-- e klo 1.00 punainen-valkea STARO MOSCHINO (SE) CC0:,aly1,ke 0. e 1 v mrn r RC Royalty 1: 1-1- 1,a 1, 1.1 e 1: -0-0 Yht: 1-1- Pomona Wibb-Lindy Lane P Unte Hd 0.0 1 1, 0 0 KM Hästfarm i Holm AB&Ylitalo J Unte Jä 1.0 1,a Garden s Stable Oy, Ruotsi-Oripää Ti 0.0 1,a 1 pun vaal sin -pun valk O Koiv Tk 1.0 0 1,0a 1 C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk H 1. 0 1,a C C 000 OUR WHITE STAR CC 1,1aly 1,ke 1.0 e v trn t Our Love 1: 1 0-1- 1,a 1,. e 1: 0-1- Yht: -- Callela Come Back-Starchip Entrprise A Moil Tk 1.0 0 1 1,a C C 00 Esko Viitamäki, Tampere Ha Tor T.0 0 1,a 0 C C 00 viin pun hop-hop viin pun A Teiv Tk 0.0 0 1,a 1 C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) A Moil T.0 0 1,a 0 C C 00 Ville Mäkelä (A) F S Rait K. 0 1,a 1 C C 0 GINELLI CC 1,ake 1,pi 1.0 e v trn o Citation Lindy 1: -1-0 1,a 1,0.0 e 1: 1-1- Yht: -- Eyeful Accent-Ride The Night P Lind H 0.0 0 1,a * C C 000 Five Comrades Team, Loimaa H 1.0 0 1,a 0 C C 000 musta orans-valk orans musta Km.0 0 1, 1 0 C C 0 PETER LINDROOS (ba) H 0.0 1,0 * C C 000 Tanja Goman-Nieminen (C) F T 0.0 0 1,1 1 C C 000 NEWS POINT CC 1,aly 1,ke 0.0 e v prn r Anderberg 1: 1 1-1- 1,1a 1,.00 e 1: 1 -- Yht: -- Slender Laday-Smasher P Ilta La 1.0 0 1,1a C C 00 Team Ten Points, Hamina M.0 0 1,a C C 00 vihr valk pun-vihr T Pert H 01.0 0 1,1a C C 000 ARI MOILANEN (da) P Ilta K 0.0 0 1,ax C C 00 Pia Huusari (A) K A Teiv La.0 1, C C 000 GET GOING GOLDIE CC 1,0aly 1,ke 0.00 e v prn t Owen Kemp 1: 0-1-1 1,1a 1.0 e 1: 0 1-- Yht: -1- Getting Gorgeous-Malabar Man A Moil H. 0 1,a 1 C C 000 Lena Lindblom, Vihti S 0.0 0 1,a C C 0 sin pun valk-sin valk F 1.0 1,a C C 00 EMMA VÄRE (ba) E Väre L 01. 1,1a C C 000 Ari Hartikainen (B) H H 1. 0 1,1a 1 C C 0 WILD CARD S (SE) CC 1,aly 1,0pi 1.0 e v tprn r Crazed 1: 0-0-0 1,a 1, 01 e 1: 1 -- Yht: -- Flash Light-Mack Lobell U Ohls Es 1.0 1, 0 Talli Onnenpekka, Nurmijärvi J Utal F 0.0 0 1,1a C C 00 musta kelt-musta kelt T.0 0 1,a C C 00 JUHA UTALA (aa) L.0 1,a C C 00 Rea Leppälä (C) H K 1. 0 1,a C C 000 SILVESTER CC 1,1ake 1,kp 1. e v trn r Le Monteil 1: 1-1- 1,1a 1,. e 1: -0-1 Yht: -1- Kiss Me Pilot-Super Arnie S Rait H 0.0 0 1,a 1 C C 00 Tony Lindeman, Turku J T Li F 1.0 1,a 1 0 C C 00 sin valk pun-sin valk L.0 1,a C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) A Moil F 0. 0 1,a 1 C C 0 Jari T Lindeman (C) Tk O Koiv P 1. 0 1,ax 1 *1 C C 000 ALL READY MATCH CC 1,1aly 1,ke 1.0 e v prn r Cantab Hall 1: 1 -- 1,1a 1,.0 e 1: 0 --1 Yht: 1-- Somolli Song-Muscles Yankee H Koiv F 0.0 0 1,0a C C 00 Kyösti Marila, Pori O Koiv T 1.0 0 1,L C C 00 pun valk-pun valk sin H 0. 0 1,a C C 00 JOUKO INKALA (B) H Koiv T 1. 0 1,a 1 C C 00 Harri Koivunen (A) Tk O Koiv F. C C ERICA EME (SE) CC 1,aly 1,ke 1.0 e v tprn t Gidde Palema 1: 0 0-- 1,a.0 e 1: 1--1 Yht: -- Lazy Later-Texas E Holo L 0.0 1 1,a C C 00 Johansson Cathy&Hila-Talli, Tk 1.0 0 - hpl C C 000 Forssa J Saar J.0 1,0a 1 C C 0 sin valk harm-sin valk H. 0 1,a C C 000 JARMO SAARELA (da) H. 0 1,a 1 C C 000 Cathy Johansson (A) F KÄTHY CC 1,ake 1,ke 0.1 e v mrn t Quite Easy 1: 1-0-1 1,a.00 e 1: -- Yht: 1 -- Courtney Belle-Tagliabue Ha Tor L 01.0 1,1a 1 C C 000 Maalaamo Packalen Oy&Packalen S 1.0 0 1,1a C C 000 Stable Oy&Packalen Susanna, Hollola L 0.0 1,a C C 00 vihr pun -vihr pun valk La.0 0 -a hpl C C 000 HANNU TORVINEN (da) J.0 -ax k C C 0 Christa Packalen (B) L CALLELA IRENE CC 1,aly 1,ke 1. e v tprn t Classic Photo 1: 1 1--0 1,a 1,.0 e 1: 1-- Yht: -1- It s Made To Order-Garland Lobell A Teiv Tk 0.0 1,a C C 00 Ilona Lahdenranta, Eurajoki Ha Kor T 1.0 0 1,1a 1 C C 00 musta valk pun-musta pun J Kive Tk.0 1,0a 1 C C 00 MIKA FORSS (da) J Saar P 0.0 0 1,ax 00 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk Ha Tor F 1.0 1,a C C 00 1 AUGUSTUS CC 1 1,aly 1,1ke 1. e 1 v tprn r Express It 1: 0-0-0 1,0a 0,0 0 e 1: 0-0-0 Yht: -1- Sonya S-Giant Force E Holo T.01 0 0,a C C 00 Pertti Keskinen, Ylöjärvi J Kive Km 0.0 0,0 C C 00 musta valk pun-musta valk Ki Åke F 0.0 0 1,0a C C 00 SEPPO MARKKULA (da) F 1.0 1,a C C 00 Sauli Lähdeniemi (B) F S Mark T 1. 0 1,0a C C 00 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A 1 B,,,,,, LÄHTÖ Debyytissä sopiva tehtävä. STO- NECAPES RAIN juoksi koelähdön jo -vuotiskauden alussa ja pystyy nyt selvästi kovempaan tulokseen. SILENOS SPEYBURN tuli viimeksi. ulkoa kirikierroksen mukavasti ja terävöitynee vielä saatuaan startin alle. Paalun aloittelijoista 1 DEMIGOD ja DONSKOI parantavat myös toukokuun kokeen tuloksistaan. 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B 1,,,,,, LÄHTÖ Kovatasoinen kisa. 1 STARO MOSCHINO on aloittanut Suomessa väkevästi. Viimeksi se jäi kovavauhtisessa -vuotislähdössä johtaneen Jolly Royn taakse voimia tallella pussiin. Kovaa jälkeä viime starteissa tehnyt SIL- VESTER ehti laukatakin Porissa tiukkaan ensimmäiseen kurviin. Ruuna paikkasi sen. ulkoa komealla 00 metrin kirillä ja lopetteli -vauhtia.
Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Lämminveriset ryhmäajo 0 m X Tallikommentit Jatkoa sivulta Lähtö, Toto-1 Pertti Isotalo: LONELY RIDER oli muiden hevosten tavoin tässä välissä räkätaudissa. PM-viikonloppuna kaikki hevosemme floppasivat, eikä yksikään viidestä kilpailleesta tullut maaliin asti. Tauti kävi järjestäen läpi kaikki tallin hevoset, mutta toivottavasti se on nyt ohi. Tämä on ensimmäisiä, kun ruvetaan taas katsomaan, mitä ne tekevät startissa. Jos Lonely Riderilla on kaikki kunnossa, ei kärkisijoitus ole mikään mahdottomuus, sillä ylikylän hevosia ei ole vastassa ja lähtö on tasainen. Tarkoitus olisi ajaa vielä muutama startti ennen hokkikelejä, kun tälle hokki ei sovi alle yhtään. Lähtö, Toto- Pertti Isotalo: 1 HOCUSPOCUS AVENGER on hyvä tamma ja olen koko ajan hehkuttanut, että se alkaa pärjätä, mutta tulosriviä katsoen olen näköjään puhunut ihan potaskaa. Olen edelleen sitä mieltä, että se on parempi hevonen kuin, mitä startit ovat näyttäneet. Viimeksi sillä oli pientä sanomista etusissa, sitten tuli saman tien räkätauti ja otettiin taukopisteet pois. Riitta Nylund: NEW GROVE REGAL on joutunut pitämään taukoja, koska sille on tullut kolme hankosidevammaa samaan jalkaan. Kesällä ruuna starttasi kerran, mutta oli liian virtava eikä kuskinkaan ajo mennyt nappiin. Tämän hevosen kanssa mennään ylä- sekä alamäkiä ja nyt tuntuu, että olisi ylämäen vuoro. Se on tuntunut hiljaisissa treeneissä ihan mukavalta. Kun New Grove Regal on kunnossa, se on ihmeellisen sitkeä ja yllättänyt ennenkin. Lähtö, Toto-, PD-1 Tapio Mäki-Tulokas: HURRICANE WILMA teki meiltä hyvän eka startin, kun voitti Lahdessa keulasta helposti. Seuraavan starttiin syyskuussa kasvattajakruunun alkuerässä Turussa se oli huonompi. Tuntui, ettei sillä hengitys kulkenut silloin kunnolla. Se on tehnyt aikaisemmin Niemisen Markullakin ollessaan ailahtelevia esityksiä. Tamma on ollut päällisin puolin terve, ja sitä on treenattu normaalisti. Toivotaan, että se palaa omalle tasolleen, jolloin sillä on mahdollisuus pärjätä. Se on enemmän ensi vuoden hevosia, sillä se on vielä keskentekoinen. Kun saa talven treenata ja hevonen saa voimaa ja massaa päälle, se on jonkin verran parempi. Katsotaan nyt, miten tamma tämän startin suorittaa ja mietitään, ajetaanko vielä kasvattajakruunun välieriä. Toto- ja Duo -systeemit lähdöt - Toto-1, 1 (, ) Toto-, 1,,,,, 1, 1,,, 1, 1, 1, (, ) Toto- * La Masse Monetaire* (, ) Toto- *,,,, *,,, 1 (, ) PIENI: 0 riviä - 1,00 euroa ISO: riviä -,0 euroa *Duo* yhdistelmää LÄHTÖ Yllätysaltis kohde. BIGGURI- MIN vauhti ei ole vielä riittänyt voittoon asti, mutta paalulta -vuotias voisi sellaiseen nyt yltää. Porissa ori teki. ulkoa 00 metrin kirin ja piti vauhtinsa perille asti. 1 PRODIGY SHARK kamppaili viimeksi raskaalla radalla hyvin keulahevosen rinnalta. Yllättäjäosastolta TWIST IN TIME on aloittanut uusista käsistä mukavasti, mutta sarja ei nyt suosi. Viimeksi tamma kiersi hankalista asemista. ulkoa 1,/00 metriä. enintään 000 e. Palk. 0-0-0-00-- e klo 1. vihreä-valkoinen Toto-1 MAS ARISTOCRAT CC 0:1 1,0ake 1,ke.00 e 1 v prn t Conway Hall 1: 1 -- 1,0a 1, 1.00 e 1: --0 Yht: -- Muscles Darling-Muscles Yankee T Pert H.0 0 1 1,a 1 C C 000 Talli Aristokatit, Nurmijärvi H 0.0 0 1 1,0a C C 0000 sin valk-sin valk L 0.0 1 1,a 1 C C 000 ESA HOLOPAINEN (aa) Kt 0.0 0 1, 1 C C 00 Anne Kangas (C) H E Holo M 1. 0 1,a 0 C C 00 ASPENHILL S AMOR CC 1,ake 1,ke.0 e v prn r Fill V 1: 0-0-1 1,1a 1,0 00 e 1: 1 1--1 Yht: -1-1 Emelie Topline-Buzzin Brian J-P Vi Km.0 0 1,a 1 C C 00 Talli Amorin Nuoli, Tampere F 0.0 1,0x C C 00 sin valk harm-sin valk A Moil F 1.0 1,1a C C 00 JARMO SAARELA (da) J-P Vi R 1.0 0 1,1a C C 00 Cathy Johansson (A) F L 0.0 1,a C C 00 MISTELLE*(SE) CC 1,0aly 1,ke 1. e v vrn t Zola Boko 1: 1-1- 1,a 1,. e 1: 1-1-1 Yht: -- Islay Mist-Buvetier d Aunou O Koiv F 0.0 1,a C C 00 Eskonen Tiina&Pakkanen H 0.0 0 1,0a 1 C C 000 Ari-Pekka, Ylöjärvi H 0.0 1,1a 1 C C 000 sin valk pun-sin valk K Rosi F.0 1,0a C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) A Teiv H 1.0 0 1,a 1 C C 000 Aripekka Pakkanen (A) T SUNBEAM (US) CC 1,aly 1,ly 0.1 e v tprn r Cantab Hall 1: 1-1- 1,a 1,.0 e 1: 1 -- Yht: -- Enjoy the Sun-Enjoy Lavec S Rait F 1.0 1,1a 0 C C 000 AB Svensk Reklamfinans, Ruotsi M Fors T.0 0 1,a C C 00 musta valk pun-musta pun Ha Tor H 1.0 0 1,a 1 1 C C 00 MIKA FORSS (da) F 0. 0 1,0a 1 C C 0 Tapio Mäki-Tulokas (B) F S Rait P. 0 1,0a 1 C C 00 ENRICO LA RENTA CC 1,aly 1,ke.0 e v prt r Supertoy 1: 0-0-0 1,1a 1, e 1: 0-- Yht: --1 Rosie O neil-heads Off J Num P.0 0 1,a C C 000 Riina Rintanen, Kokemäki R 0.0 0 -a hpl C C 00 sin harm j-harm P.0 0 1,1a C C 00 RIINA RINTANEN (A) P Tk 1.0 0 1 1,a 1 C C 00 R Rint Pt.0 1 1, 0 PARTYTIME CC 1,1aly 1,ke. e v trn t Like A Prayer 1: 1 0-- 1,1a 1,.0 e 1: 1 1-- Yht: -1- Anytime-S.J. s Photo H Koiv Tk 1.0 0 1,a C C 00 Ecurie Champagne, Kaarina O Koiv H.0 0 1,a C C 000 pun vaal sin -pun valk T 1.0 0 1,a * C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk H Koiv P.0 0 1,1a C C 00 T 1.0 0 1 1,a C C 0 PUCE TANIC E. (NO) CC 1,1ake 1,pi. e v prn o Thai Tanic 1: 1 1-- 1,1a 1,.0 e 1: 1 -- Yht: -- Puce de la Plaine-Du Bois de Santal A Moil M 1.0 0 1, 1 C C 000 Talli Betonimiehet, Vihti L.0 1,a C C 00 vihr valk pun-vihr J van Tk 0. 1 1,0a 1 C C 000 ARI MOILANEN (da) H 1. 0 1,a C C 000 Jeroen van Craen (A) H S Rait H. 0 1,1a 1 C C 000 AMOUR AVENGER CC 1,aly 1,ke.01 e v prn r Love You 1: 1 0-0-0 1,0a 0 e 1: 0-1-1 Yht: -1- Staras Rubin-Silver Pine J-P Ka Kj 01. 1,1a C C 00 Julle Talli, Ylivieska Y 0. 0 1 1,a C C 00 musta vihr valk-musta vihr O 1. 0 1,a C C 000 JUHA-PEKKA KAVANDER (A) Y Y. 0 1,a C C 000 T 1. 0 1,0a C C 0 SPANISH ROSE*(SE) CC 1,aly 1,ke.1 e v vrn t Micro Mesh 1: -1-1,a 1,.00 e 1: 1 1-1-0 Yht: 0 -- Silk Face-Quadrophenio E Holo Tk 1.0 0 1,a C C 000 Eija Sillanpää, Punkalaidun H.0 0 1 1,a 1 C C 00 viin pun hop-hop viin pun L 01. 1,a C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) P 1. 0 1 1,a 1 C C 000 Eija Sillanpää (C) F L 0. 1 1,a C C 000 AMELIE FROST CC 1,aly 1,ke. e v prn t Mr Nice Guy 1: 0-0-0 1,a 00 e 1: -0- Yht: -- Via Stella-Wall Street Banker J Inka P 1.0 0 -a hpl 0 C C 00 Jouko Inkala, Turku Tk 0.0 1,1a 1 C C 00 pun valk-pun valk sin Tk.0 -a hpl C C 00 JOUKO INKALA (B) Tk Tk 0. 1,a C C 000 T 1. 0 1 1,0a C C 0 LONELY RIDER CC,aly 1,pi. e v mrn o Coktail Jet 1: -1-0,a 1,0.0 e 1: 1-0- Yht: 1-- Lola Factor-Express Ride O Koiv Tk 0.0 0 1,a *1 C C 000 Talli Hirttämättömät, Forssa F 1.0 1,0ax 1 C C 000 musta valk pun-musta valk Ma.0 1,0a 1 *1 C C SEPPO MARKKULA (da) Tk 1.0 0 1,1a C C 00 Pertti Isotalo (A) Tk Tk 1.0 0 1,0x C C 00 1 VIKING BAGGER (DK) CC 1 1,aly 1,ke 1.1 e v mrn r The Liquidator 1: 0-0-1 1,a 1, 0 e 1: 0-1- Yht: --1 Hazel Queen-Good As Gold P Lind T.0 0 1,a 0 C C 0 Team Black Beauty, Ypäjä Ha Tor Tk 0.0 1,a C C 00 vihr pun -vihr pun valk Ju Tor H 0.0 1,a C C 000 HANNU TORVINEN (da) J Kaij L 0.0 m-a hll 0 C C 000 Miia Kuhanen (C) F P Lind Jm 0.0 0 1,a 1 C C 00 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, 1 B,,,,,, LÄHTÖ Suoraviivaisesti. SUNBEAM sai vaihteeksi kunnollisen lähtöpaikan ja tähtää nyt keulavoittoon. Porin -lähdössä ulkoradalta alussa pakitellut ruuna tuli. sisältä rintaman takana voimia tallella maaliin. 1 MAS ARISTO- CRAT avaa sekin reippaasti. Tamma palasi kesätauolta hyvässä iskussa ja tuli. ulkoa kirikierroksen 1,-vauhtia. Startin alle saatuaan voitokas tamma terävöityy vielä. Turun Ravinaisten Juppilähtö Lämminveriset tasoitusajo 0 m p. 000 e, 0 m 000 e, 0 m enintään 1 000 e Palk. 0-0-0-00-- e klo 1. valkea-musta Toto- HOCUSPOCUS AVENGER CC0:,ake1,ke.00 e 1 v trn t Le Monteil 1: 0-1-0 1,a 1, 0 e 1: 1-0-1 Yht: 1 1-1-1 Winnietatsch-Diamond Way Ju Tor Tk 0.0 0 -a hpl C C 000 Stable Western Fellows, Pori M Fors T.0 0 - hpl C C 00 vihr valk pun-vihr Tk.0 0 1,a C C 00 ARI MOILANEN (da) Tk.0 0 1, 1 C C 00 Pertti Isotalo (A) Tk Tk 0.0 0 1,a C C 00 READY CREDIT CC 1,aly 1,0ke. e v rt t Holiday Credit 1: 1 1-1-1 1,a 1,0. e 1: 0-0-0 Yht: 1 1-1-1 Glide Away-El Glide Pe Paa P.0 1 0 1,a C C 00 Peppi Paakkonen, Rauma P.0 0 1,a 1 C C 00 pun mus valk-pun mus valk Tk 1.0 0 1 1,a 0 C C 00 PEPPI PAAKKONEN (C) P T.0 0 1,a 1 C C 00 P 1.0 0 1,a C C 00 RAINDANCE MAGGIE CC 1,ake 1,ke.00 e v tprn t Enjoy Lavec 1: 1-1-0 1,a 1,.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1-1-0 La Sandra-El Glide Ha Tor H 1.0 0 1,a C C 000 Laaksovirta Mari&Markus, S Rait H.0 1 0 1 1,0a C C 000 Tammela Ha Tor F 1.0 -a hpl 0 C C 0 musta valk pun-musta pun M Fors H 0. 0,0ax 1 C C 000 MIKA FORSS (da) S Rait H. 0 -a hpl C C 000 Markus Laaksovirta (C) F TEX STARS CC 1,ake 1,ke. e v prn r Texas Express 1: 1-1-1 1,a 1, e 1: 1 0-1-0 Yht: 1-- Euphoria Stars-Barbeque A-J He Ta 1.0 0 1,a JEK-Palvelu Ky, Sauvo Ta 1.0 0 1,a 1 pun valk mus-pun valk mus Ta.0 0 1 0,a ANTTI-JOONAS HEIKKINEN (A) Ma.0 1 1 1, C C 0 Tapio Manninen (C) Tk Tk 1. 0 1 1,ax C C 00 DEAL BOOST CC 1,ake 1,ke.0 e v prn t Keaton Zet 1: 0-1-0 1,a, 1.0 e 1: 1-0-1 Yht: 1 1-1-1 Caseace-Super Arnie J-P Ir T 0.0 0 1,a 1 C C 00 Joonas Forsman, Ypäjä T Säde P 1.0 0 1,a * C C 00 musta orans-valk orans musta H Koiv F 0. 1,1a 1 C C 00 PETER LINDROOS (ba) O Koiv P 1. - hll C C 00 Sanna Kiiski (B) F P Lind H. 0 1 1,a C C 000 ILO HANGOVER CC 1,0ake 1,1ke 1.00 e v trn t The Bosses Lindy 1: 0-1- 1,0a 1,1 1.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-1- Wiluna-Barbeque J Kive Tk 0.0 kl 0 1 1, kl hyv C C Silokangas Arto&Hanna, Tk 1.0 0 1,1 C C 000 Nousiainen Tk 1.0 0 1, C C 0 pun musta -pun valk Tk 0. 0 1,0a 1 C C 00 JERE KIVEINEN (A) H. 1 1, 01 C C 0 Kati Silokangas (C) Tk BIGGURIM CC 1,ake 1,ke.00 e v tprn o Il Villaggio 1: 1 0-1- 1,a 1,.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-1- Windie Queen-Roberto Tilly P Korp L 0.0 1,a C C 00 Kaarelan Ratsutalli Oy, Helsinki H 1.0 1 1, C C 0 orans musta-musta K Venä K.0 0 1,x 1 C C 000 RIKU SALMINEN (ea) Ri Sal H 1. 0 1 1,a C C 000 Pekka Korpi (A) H P Korp P. 0 1,a 1 C C 0 CALLELA DON JUAN CC 1,ake 1,1ke.0 e v trn o Classic Response 1: 1 1-- 1,a 1,1.0 e 1: 0-0-0 Yht: 1-- Delila-Petri Kosmos J Joki Km 0.0 - hll C C 00 Keto Timo&Nikkola Tommi, Turku Ti Ket R 0.0 0 1,a C C 00 sin musta valk-sin valk R 1.0 0 1,0a C C 00 TIMO KETO (A) Tk Km.0 00 1 -a hpl C C 00 Tk 1. 0 -a hll C C 00 ZIZZY HIGHNESS CC :1 1,aly 1,ke.0 e v prn t Citation Lindy 1: 1 -- 1,a.00 e 1: 1-1-0 Yht: -- Annsofi Birdland-David Raymond J-P Ir T.0 0 1,a 1 C C 00 Team Sissipartio, Helsinki P 01.0 0 1 1,a 1 C C 00 sin valk harm-sin valk Tk.0 1,a 1 C C 00 JARMO SAARELA (da) M Maja H.0 0 1,0a 1 C C 000 Sanna Kiiski (B) F J-P Ir R 0.0 0 -a k C C 00 TWIST IN TIME CC 1,ake 1,ke.0 e v prn t Three July 1: 1-1- 1,a 1,.0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 1-1- Kiikku s Downy-Duran Hanover H Koiv R.0 00 0,1a C C 00 Hietanen Erkki&Leena, Huittinen O Koiv T.0 0 -a hpl C C 00 pun vaal sin -pun valk Te Leh Tk 0.0 0 0,ax C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) J Kive P 1. 0 1,a C C 00 Leena Hietanen (C) P P. 1, C C 00 NEW GROVE REGAL CC 1,ake 1,ke. e v trn r Diamond Way 1: 1 0-0-0 1,a 0 e 1: 1-1-1 Yht: -- New Grove Bank-Black Laukko R Nylu Tk 1.0 0 1,a C C 00 Nylund, Hannu&Riitta, Masku Te Leh H 0.0 1 0 1,a C C 000 musta rusk-rusk R Nylu Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 RIITTA NYLUND (A) Tk Tk.0 0 1 1,a 1 C C 00 Tk 1.0 0 1,a C C 00 1 ALEGRIA CC 1,1alym1,1ke.1 e v trn t Brad De Veluwe 1: 1 1-1-0 1,1a m1,1.1 e 1: -1-0 Yht: --0 Aquaria-Super Arnie J Kaij Tk 0.0 m1,1 1 C C 00 Establo Alegria&First Stable Oy, O Koiv H.0 0 1,a 1 C C 000 Laukaa H Koiv T 1.0 0 1,1a C C 00 sin valk pun-sin valk J Kaij J.0 1 10 m1, 1 C C 000 OLLI KOIVUNEN (da) O Koiv L 0. 1 1 1,ax 1 0 C C 0 Kenneth Danielsen (B) Tk 1 PRODIGY SHARK CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn r Prodigious 1: 1-1- 1,a 1,.0 e 1: 1 1-0-0 Yht: 1-1- Vivid Dream-Angus Hall J-P Ir T 1.0 0 1,a C C 00 Talli Tappajahai, Sastamala O.0 0 1,a C C 0 musta hopea sin-sin T.0 0 1,0a C C 00 TANELI SÄDE (ea) La.0 0 1,a 0 C C 0 Tuija Irri (A) T T Säde Tk 0. 0 1,a C C 00 1 ARCHIE DON CC 1,ake 1,ke.0 e v trn r Diesel Don 1: 1 0-- 1,1a 1,. e 1: 0-0-1 Yht: 1-- Barvalo-Durvalo T Ripa F.0 1,ax C C 000 Jorma Ketola, Eura Te Tor Km 0.0 1, C C 00 sin kelt-sin kelt T.0 00 1, C C 00 TEEMU TOROSKA (ba) T 0.0 0 1,a C C 00 Jorma Ketola (C) P P 1.0 0 1,a 1 C C 00 1 MR POINT CC 1,ake 1,ke.0 e v mrn r Holiday Credit 1: 0-0- 1,a 0 e 1: 1-0- Yht: -- Ludmila Flash-Sugarcane Hanover T Pert La.0 0 1,a 0 C C 00 Rihtimäki Anu&Teemu, Eurajoki A Moil La.0 0 1 1,0a C C 000 vihr pun -vihr pun valk Ha Tor Tk 0.0 00 1,a 0 C C 00 HANNU TORVINEN (da) Ju Tor T 1.0 0 1,a C C 0 Anu Rihtimäki (C) P G Kand Tk 1. 0 1,a hlo C C 00 1 WILDS CELEBRITY CC :1 1,aly 1,ly 1.1 e v mrn r Choco Chip Hanover 1: 1 -- 1,a 1,. e 1: 1 --1 Yht: -- Ballerina Eagle-Kosar J Num Ma 0.0 1, 1 C C 00 Mari Kyllönen, Rusko Tk 0.0 0 1,a C C 00 sin valk -musta S 1.0 1, C C 0 JOUNI NUMMI (A) Ma.0 1, C C 1 Mari Kyllönen (C) Tk H 0. 0 1,a C C 00 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, 1,, B,, 1, 1,,, 1, 1
Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 X Lämminveriset ryhmäajo 0 m X Yhteistyössä lähdöt & Lämminveriset ryhmäajo m enintään 000 e. Palk. 0-0-0-00-- e klo 0.0 musta-valkea Toto- Duo-1 COMPLETER CC :1 1,0aly 1,ke.0 e 1 v tprn r Classic Hogan 1: 1-1-0 1,0a 1, 1.0 e 1: -1-1 Yht: --1 Midsummer Waitz-Duran Hanover Te Tor Pt.0 1, 0 Mäkelä Juhani&Mervi, Eura T Jauh F 0.0 0 1,0a C C 00 sin valk pun-sin valk Ha Tor Tk 1.0 1,0a 1 1 C C 0 OLLI KOIVUNEN (da) M Fors H. 0 - k 1 C C 00 Mervi Mäkelä (C) P O Koiv P. 0 1,1a 1 C C 0 OLIVIER CC 1,ake 1,ke.00 e v tprn r Express It 1: 0-0-0 1,a 0,0 0 e 1: 1 0-1-1 Yht: -- Farmer s Future-Choctaw Brave K Venä H 1.0 0 1,0 1 C C 000 Miia Salminen, Turku M Salm Ph 1.0 00 1 1,1 C C 00 sin valk harm-sin valk A Ham Tk.0 0 1,0a C C 00 JARMO SAARELA (da) M Salm Pt.0 0 0,0 0 Miia Salminen (C) Tk S Louh F 0. 1,a C C 00 STAR IT CC 1,0aly 1,ke.00 e v tprn o Express It 1: 1-1- 1,0a 1,.0 e 1: 1 1-- Yht: -- Future Star-Fire Lane S Mark Tk 1.0 1,a C C 000 Maiju Taipale, Paimio Tk 1.0 0 1,1a 1 C C 0 viin pun hop-hop viin pun M Taip Pt.0 0 1, 0 ANTTI TEIVAINEN (da) S Mark L 0. 1,0a 1 C C 0 Maiju Taipale (C) Tk H 1. 0 1, C C 00 MILLSTONE S PIN UP CC 1,aly 1,ke.1 e v prn t Love You 1: 1--0 1,a. e 1: 1-0-0 Yht: -- Millstone s Playmate-Victory Play J-P Ir T.0 0 1,a 1 C C 00 Mira Jokela, Pirkkala M Fors H 0.0 0 1,a C C 000 pun vaal sin -pun valk T.0 0 1,a 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Ha Tor P.0 0 1,a C C 00 Matti J. Mäkinen (A) T M Fors T 0.0 0 1 1,a 1 C C 0 LA MASSE MONETAIRE CC 1,aly 1,ke.00 e v prn t Le Monteil 1: -0-0 1,a 1,.00 e 1: -1- Yht: -- Lady Cape-Charles Atlas S Mark P 0.0 0 1 1,a 1 C C 00 Kari Vähämaa, Kristiinankaupunki J Riik S 1.0 0 1,a 1 *1 C C 00 musta valk pun-musta valk Ni Fin S 0.0 0 1,a 1 *1 C C 0 SEPPO MARKKULA (da) S Mark P 1. 0 1,1a C C 0 Kari Vähämaa (C) S P. 0 1,ax * C C 00 HURRICANE WILMA CC 1,0aly 1,ke.00 e v prn t Love You 1: --0 1,0a 1,.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: --0 Callela Benefit-Classic Response A Teiv L 01.0 1,a 1 C C 000 Harri Leppälä, Vihti Ma Nie Kt 0.0 0 1 1, C C 000 musta valk pun-musta pun A Moil T.0 0 1,a C C 000 MIKA FORSS (da) L.0 1,a 1 C C 00 Tapio Mäki-Tulokas (B) F Tk 1.0 0 1,a C C 000 HERE COMES MARTY CC 1,ake 1,ke.0 e v prn r E L Mikko 1: 1-0-1 1,a 1,.0 e 1: -1-0 Yht: -1-1 Hot Blooded-U.S. Triplemint I Nurm T.0 1, C C 00 Paula Kerkelä, Lohja J Kive F 0.0 1,a C C 00 pun musta -pun valk Tk.0 0 1,a C C 00 JERE KIVEINEN (A) F 1.0 1,a 1 C C 00 Paula Kerkelä (C) F H 1. 1 0 1,a C C 0 UNDENIABLE STRIDE CC 1,1aly 1,ke.01 e v trn t Andover Hall 1: 0--1 1,a m1, 1.0 e 1: 1 1-1- Yht: 1 -- Carry The Nation-Tagliabue Mika P Km.0 0 1,a C C 00 Pauli Pitkänen, Rauma F 0.0 1 1,0a C C 00 musta harm-musta harm pun J-P Ir Tk 0.0 1,a C C 00 MIKAEL PITKÄNEN (A) Mika P R 0.0 0 1,a C C 00 Milla Pitkänen (B) P T 1.0 0 1,a 1 C C 00 GABRIELLA LA RENTA CC 1,ake 1,ke.0 e v prn t Kadabra 1: 1 1-1-1 1,a.0 e 1: 0--1 Yht: 1-- Rosalie La Renta-Supertoy S Rait L 0.0 -a hpl C C 00 Petteri Hakala, Lempäälä La.0 0 1,a C C 000 vihr valk pun-vihr H 1.0 0 1 -a hpl C C 000 ARI MOILANEN (da) H.0 0 1 1,0a C C 000 Ville Mäkelä (A) F H. 0 1,1a C C 00 JUST TELL US CC 1,0aly 1,0ke. e v prn t Express It 1: 0-0-0 1,0a 0 e 1: 1 0--1 Yht: -- Just Our Luck-Kosar N Riek Tk 0. 0 1,a 1 C C 00 Talli Onnelliset Justiinat, Turku Tk 1. 00 1 1, 0 C C 00 vihr pun -vihr pun valk J-P Ir F 1.0 1,0a C C 00 HANNU TORVINEN (da) R 0.0 0 1 1,1ax C C 00 Sanna Kiiski (B) F P.0 0 1,1a C C 00 LA CAN STAR CHIP CC 1,ake 1,ke.00 e v rn r Pine Chip 1: 0-1-0 1,a 1, 1.00 e 1: 1 --0 Yht: --0 La Can Can-Angus Hall J Tamm H.1 0 1,ax 0 C C 00 White Star Stable, J 0.01 1 -a hpl C C 00 Jyväskylä-Ylöjärvi H-P Ko H 1.0 0 1 1,a C C 000 sin valk-sin valk P Korp H 1. 1 0 1,a C C 0 HANNU-PEKKA KORPI (ea) H-P Ko H 1. 0 1, C C 00 Pekka Korpi (A) H 1 BEAUTY ERIN CC 1 1,ake 1,ke. e v trn t Dream Vacation 1: 1 0-0- 1,a 1,.0 e 1: 1 1-0- Yht: 1-0- Hankypanky Pearl-Love You J Num P 0.0 0 -a hpl 1 C C 00 Hingstable, Rauma Pt.0 0 1,x C C 0 sin valk -musta H.0 0 1,0a C C 000 JOUNI NUMMI (A) H. 0 1, 1 0 C C 00 Henri Uusi-Marttila (C) P L 0. 0 1,a C C 0 enintään.000 e. Palk. 0-0-0-00-- e klo 0. vaal.ruskea-musta Toto- Duo- Troikka SUNRISE ENERGY CC 0:1 1,aly 1,1ke. e 1 v tprn t Texas Express 1: 0-1- 1,a 1,1 e 1: 1 0-1- Yht: 0-- L.K. Loviisa-Gus Lobell Jon Ir Pt.0 0 1 0, 0 Viljo J Lindberg, Ylöjärvi R Irri T.0 0 1,a 1 C C 00 sin valk musta-valk Ph 1.0 00 1, 0 JONI IRRI (B) P J 1.0 1 1,1a 0 C C 00 Jon Ir P 1. 1,1 C C 00 KATHERINE BO CC 1,1aly 1,0ke.00 e v prn t Triton Sund 1: 0-0-0,a 0 e 1: 0--0 Yht: 0 --1 Pay Love-Quick Pay H Koiv Tk 1.0 0 1,a hlo 1 C C 00 Stall Katbo, Eura Tk.0 1,1a C C 00 viin pun hop-hop viin pun J Ohri P.01 1 - hll C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) V Nurm S 1.0 00 1,ax 1 C C 00 Minna Rampa (E) P A Bly P 1. 0 -ax k 0 C C 00 HIGH ON DAY CC 1,ake 1,ke. e v trn t Classico Merett 1: 0 0-- 1,a 1,.0 e 1: 1 0-1- Yht: 0-- Cravitar-Guenon Kemp Jo Län P.0 0 1,a C C 00 Suvi Hänninen, Uusikaupunki S Mark T.0 0 1, C C 00 sin valk pun-sin valk Ha Tor F 1.0 1,a 0 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) Mi Tar Tk 0. 0 0,0a 0 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk A Köne H 1. 0 1,a C C 000 WAR CHILD CC 1,ake 1,ke.00 e v m t Sam Bourbon 1: 1-0-0 1,a 1,.0 e 1: 1-0-1 Yht: 1-0-1 Indica-Silver Pine A Moil T 1.0 0 1 -a hpl 1 C C 00 Ville Mäkelä, Urjala H Koiv R 0.0 0 1,a 1 1 C C 00 vihr valk pun-vihr H 1.0 0 1 1, C C 00 ARI MOILANEN (da) J-P Ir Tk.0 0 1,a hlo 0 C C 00 Ville Mäkelä (A) F S Rait L 0.0 0 1,ax 1 C C 00 VIGILANT STRIDE CC 1,ake 1,ke. e v prn t Berto Primo 1: 1--0 1,a 1,.0 e 1: 1-0-1 Yht: 1 --1 Yummy Lin-Yep To Oja R 1.0 0 1,a 0 C C 00 Emmi Jalonen, Huittinen Km.0 00, 1 C C 00 vihr valk-sin F 0.0 1,a C C 00 TOMI OJANEN (C) P P 1. 1, C C 00 E Holo H. 0 1,a 1 C C 000 PLAYFUL THOUGHTS CC 1,ake 1,1ke.0 e v trn t Love You 1: 1-0-0 1,a 1,1 1.00 e 1: 1-1-0 Yht: -1-0 My Dear Grace-Pine Chip T Pert H 1.0 0 1,a 1 C C 0 Kangas Anne&Ismo, Nurmijärvi R 0.0 0 1 1,1a C C 00 sin valk-sin valk Ju Tor Lo.0 1, 1 C C 00 ESA HOLOPAINEN (aa) R 0.0 0 1,1 1 *1 C C 00 Anne Kangas (C) H E Holo M 1. 1,1 * C C 00 MAS CALYPSO CC 1,ake 1,ke.00 e v prn t Citation Lindy 1: 1 0--1 1,a 1,.00 e 1: 1-0-0 Yht: 0 1--1 Gone With Windsong-Windsong s Legacy E Holo T 0.0 0 1,0a C C 0000 Team Hope So, Jokela R 1.0 0 -a hpl C C 000 musta kelt-musta kelt A Moil H 0. 1 1, 0 C C 000 JUHA UTALA (aa) J Utal H. 1, C C 000 Lauri Parviainen (C) H L 0. 1 1,a 1 C C 0 LEEMARK S DIANDRA CC 1,ake 1,ke.0 e v prn t Anythings Possible 1: 0-0-0 1,a 1, 0 e 1: 1-- Yht: -- Early Rapide-Daguet Rapide Iiv Nu T 0.0 0 -a hpl C C 00 So Rapid Stable, Forssa Ph.0 - hpl C C vihr hopea valk-musta vihr A Nurm F 0.0 1,0a C C 00 ANSSI NURMINEN (aa) F Tk 1.0 00 1,a 0 C C 00 R 1.0 0 1,1 1 C C 00 EMBRACER CC 1,1ake 1,1ke.1 e v prn t Andover Hall 1: 0-0-1 1,a 0 e 1: 1 0-- Yht: 0-- Embla Käll-Lindy Lane Ju Tor K 0.0 0 1,a C C 00 Susanna Packalen, Hollola Ha Tor H 1.0 0 -a hpl C C 0 mus hop val-hop mus val M Fors L.0 0 1,1a C C 0 NIKI FINNSTRÖM (eb) Ni Fin Tk 0. 0 1,a C C 00 Christa Packalen (B) L H 1. 0 1,a 0 C C 000 MAS AWESOME CC 1,0aly 1,ke. e v prn t Citation Lindy 1: 0-0- 1,0a.000 e 1: -1-0 Yht: 1-1- Gone With Windsong-Windsong s Legacy A Eve L.0 1,a 0 C C 00 Timo Jokela, Riihimäki H.0 1 0 1,a C C 000 kelt vihr-vihr H 01.0 0 1,a C C 000 ARI EVE (B) T 1.0 0 1,a 1 C C 00 Timo Jokela (C) F H.0 0 1 -a hpl C C 000 STONECAPES ROCOCO CC 1,0ake 1,0ke. e v prn t Knows Nothing 1: 1-1- 1,0a 1,0. e 1: 0 0-0-0 Yht: 1-1- Annette Hall-Valley Victory H Koiv Tk.0 1 0 1 1,0 C C 00 Rococo Stable, Tampere P 01.0 0 1,x 1 C C 00 pun vaal sin -pun valk O Koiv T.0 0 1,0a C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk T 1.0 0 1,0 * C C 00 H Koiv Tk 1.0 0 1,a C C 000 1 VALLETTA CC 1 1,ake 1,1ke.0 e v tprn t Classic Photo 1: 1-1- 1,a 1,1.0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 1-1- Vivace-Express Ride Ja Hau H.0 1 0 1,a C C 000 Team Viva La Valletta, Helsinki K Rosi L 0.0 1,a 1 C C 00 pun musta-valk J Riik Tk 0.0 0 1,a C C 00 JANI HAUTAVIITA (aa) H Ja Hau L 0.0 1,a C C 00 K Rosi K 1. 0 -a hpl C C 00 Tallikommentit Lähtö, Toto-, PD-1 Ville Mäkelä: GABRIELLA LA RENTA on ollut vaisu. Juoksunkulku ei ollut ihan täysin hevosen puolella Vermossa, mutta joka tapauksessa se oli sielläkin vaisu. Katsotaan, onko sillä vähän kilpailuväsymystä havaittavissa vai mikä on, kun pyörä ei oikein pyöri. Aika matalalla profiililla lähdetään sen takia Turun starttiin. Varusteisiin ei tule muutoksia. Kerran kokeiltiin ajaa ilman kenkiä, mutta se ei ollut oikein tamman juttu. Lähtö, Toto-, PD-, Troikka Ville Mäkelä: WAR CHILDILLA on tauko takana. Se on sairastellut aika paljon, sillä on ollut ongelmia sekä jaloissa että hengityksessä. Nyt kaikki tutkimukset ovat olleet positiivisia, joten se puoli pitäisi olla kunnossa. War Child on ollut jonkin aikaa normitreenissä, mutta hirmukovaa ei ole ajettu eikä käyty radalla. Koitetaan saada sille ehjä startti, ja katsotaan, missä sen kanssa mennään. Siitä on hirmuvaikea sanoa mitään. Kun sillä on hyvä päivä ja terveydentila on kohdillaan, se tekee tosi hyviä juoksuja. Kun taas kaikki ei ole ihan kohdillaan tai tulee pientäkin häiriötä, se laukkaa. War Child juoksee kengät jalassa. Anne Kangas: PLAYFUL THOUGHTS piti taukoa kaviomurheiden vuoksi. Mikkelissä se teki hyvän lopetuksen ja tuntuu terävöityneen startin jälkeen. Kuutosrata on lähtöpaikkana ihan ok, tamma ei ole mikään älyttömän kova avaaja. Varmaan kuski silti lähtee ajamaan eteenpäin, ja kyllä minulla on menestysodotuksia Turkuun. 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m 1. 00 m 00 m. 00 m v. 00 m Toto vaihto e. kohde nro hevonen peli% arvo. sija. sija. sija. sija 1 Ranking A B,,,,, 1, 1, LÄHTÖ Uusi yritys. LA MASSE MONETAIRE hakee mailin ryhmässä hyvitystä perjantaiselle epäonnistumiselle. Johtopaikalle kiihdyttäessä laukannut tamma on esiintynyt muutoin varmasti, joten laitetaan erhe työtapaturman piikkin. STAR IT on nopea ja sopivalla paikalla. Vermossa ori teki. ulkoa pitkän 00 metrin kirin ilman selkää ja oli siihen nähden hyvä neljäs. LA CAN STAR CHIP iski Star Itin kannoilta lennokkaan kirin, mutta ei aivan ehtinyt ykköseksi. Näistä asemista on voittoon jälleen venymistä. Ranking A,,,, B,, 1,, LÄHTÖ Tammalähtö T-päätöksenä. VIGI- LANT STRIDE hyödynsi Vermossa kärjen ylivauhdin, kiersi. ulkoa selvään voittoon ja on nyt niukka suosikki. EMBRACER prässäsi viimeksi keulahevosta ja väsyi kauas kärjestä. Selkäjuoksulla se voisi nousta nyt taistoon. STONECA- PES ROCOCO ei riittänyt viimeksi hänniltä -vuotislähdössä, jonka voitti Bosses Lady. Tehtävä ei ole kadehdittava, mutta kesän esitysten perusteella se nousee korkealle. oikein -tulosten voitto-osuus e. Duo - kerroin Vaihto e. I,, II,,,, III,,,,,,, 1 yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto