ULVILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS



Samankaltaiset tiedostot
NAANTALIN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS alkaen Kaupunginvaltuusto /19

PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Kaustisen kunta Rakennusjärjestys

REISJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET

SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4

RAKENNUSJÄRJESTYS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KUNNANHALLITUS

SALLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

HAUSJÄRVEN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

TOHOLAMMIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Ulvilassa lisäksi voimassa paikallisena ohjeistona ja määräyksenä entisen Kullaan alueella. Päätösvallan siirtämisestä määrätään johtosäännössä.

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on tekninen lautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja.

PELLON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Valtuuston hyväksymä

1-9 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan.

JUANKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Hangon kaupungin RAKENNUSJÄRJESTYS

KAUHAVAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty KV Voimaantulo

1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4

KORPPOON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

PAIMION KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS

KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KRUUNUPYYN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

PUNKALAITUMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

Järvi-Pohjanmaan rakennusjärjestys alkaen. (Alajärvi, Soini, Vimpeli)

LUUMÄEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KUHMOISTEN KUNTA Rakennusjärjestys

SIMON KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ SIMON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on valvontalautakunta. Sen alaisena toimii rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu.

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1 Soveltamisala 3 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3

MERIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Karvian kunta RAKENNUSJÄRJESTYS

2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS

KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Ehdotus Liite nro 4 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto

KUSTAVIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

UUDENKAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

SEINÄJOEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO. 1 Soveltamisala. 2 Rakennusvalvontaviranomainen. 3 Talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus

PYHTÄÄN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

SAMMATIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS,

IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET

Urjalan kunnan rakennusjärjestys

LIEDON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

PARIKKALAN KUNTA Harjukuja 6, Parikkala puh , fax RAKENNUSJÄRJESTYS

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt , muutos KV

Kurikan kaupungin rakennusjärjestys

Äetsän kunnan rakennusjärjestys

Mynämäen kunta. Rakennusjärjestys. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo:

Ikaalisten kaupunki. Rakennusjärjestys

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt , muutos KV

RAKENNUSJÄRJESTYS HUMPPILAN KUNTA 2002

INARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA RAKENNUSJÄRJESTYS

SALON KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Viittaus: MRL 113, 117 ja 118 ja MRA 51, Muinaismuistolaki 295/1963

R A K E N N U S J Ä R J E S T Y S

MIEHIKKÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

HAUKIPUTAAN KUNTA HP RAKENNUSJÄRJESTYS

SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

MUONION KUNTA SÄÄNTÖ 1 (15) Kunnanvaltuusto RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty

RAKENNUSJÄRJESTYS. 1 Lite kv SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA

Rautalammin kunnan. rakennusjärjestys. Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX Voimaantulo XX.XX.2016.

PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Mäntyharjun kunnan rakennusjärjestys

Kv liite nro 2 / , 9 RAKENNUSJÄRJESTYS KORPILAHDEN KUNTA

Kangasniemen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS

Liite 17 valtuuston pidetyn kokouksen pöytäkirjan 72 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

RISTIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2. LUPAJÄRJESTELMÄT. 1 Soveltamisala

LAUKAAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

VÖYRIN KUNTA. Rakennusjärjestys

SAVONLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

HUITTISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

TERVON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

luonnos Mynämäen kunta

KOLARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto

AKAAN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS

KOKEMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty. Voimaantulo

Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt

Rakennusjärjestys 1. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on ympäristölautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja ja muu palveluhenkilöstö.

MASKUN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

SOMERON KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT

KIHNIÖ N KUNNAN RAKENNUSJA RJESTYS

HIRVENSALMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Forssan kaupunki Rakennusjärjestys Voimaantulo:

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS 3. RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN

Rakennusjärjestys 2003

Transkriptio:

ULVILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty 30.1.2002 Voimaantulo 1.2.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1 SOVELTAMISALA... 3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT... 3 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS... 3 Luvan/ilmoituksen tarve... 3 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS... 3 3. RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN... 6 3.1 SIJOITTUMINEN... 6 Etäisyydet... 6 3.2 RAKENNUSTEN SOVELTUMINEN RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN JA... 6 Maisema ja luonnonympäristö... 6 Oleva rakennuskanta... 7 3.3 YMPÄRISTÖN HOITO JA VALVONTA... 7 Ympäristön hoito... 7 Ympäristön valvonta... 7 3.4 AITAAMINEN... 7 3.5 PIHA-ALUE/PIHAMAA... 8 Rakennuspaikan kuivana pito... 8 Pihamaan korkeusasema... 8 Liikennejärjestelyt... 8 Maanalaiset johdot ja rakenteet... 8 Kasvillisuus... 8 3.6 TONTIN RAJAN YLITTÄMINEN... 9 3.7 TONTIN VALAISTUS JA OSOITEMERKINTÄ... 9 4. RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA... 9 4.1 RAKENNUSPAIKKA... 9 4.2 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ... 10 Rakentaminen kellariin ja ullakolle... 10

2 5. RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLE... 10 5.1 RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA SOPEUTTAMINEN YMPÄRISTÖÖN RANTA-ALUEELLA... 10 5.2 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ RANTA-ALUEELLA... 10 6. VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN JA POHJAVESIALUEILLA RAKENTAMINEN... 11 Talousveden riittävyys... 11 Jätevesien käsittely... 11 Erityismääräyksiä pohjavesialueille... 11 7. HYVÄ RAKENTAMISTAPA... 11 8. RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT... 11 9. JÄTEHUOLTO... 11 10. MÄÄRÄYSTEN VALVONTA, NOUDATTAMINEN, POIKKEAMINEN... 12 10.1 MÄÄRÄYKSISTÄ POIKKEAMINEN... 12 11 VOIMAANTULO... 12

1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA 3 Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten lisäksi on Ulvilan kaupungissa noudatettava tämän rakennusjärjestyksen määräyksiä, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa ei ole asiasta toisin määrätty (MRL 14 4 mom.). 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN Kaupungin rakennusvalvontaviranomainen on ympäristölautakunta. Sen alaisena toimii rakennusvalvontatoimisto. Päätösvallan siirtämisestä määrätään johtosäännössä. 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS Luvan/ilmoituksen tarve Rakennuksen rakentamiseen on haettava rakennuslupa lukuun ottamatta seuraavia tapauksia. Lupamenettelyn asemasta jo olevaan asuntoon kuuluvan, yksinkertaisen, tulisijattoman, enintään 15 m 2 :n suuruisen muun talousrakennuksen kuin saunarakennuksen rakentamiseen sovelletaan ilmoitusmenettelyä. Lupamenettelyn asemasta maatalouden harjoittamisen kannalta tarpeellisen, yksinkertaisen, tulisijattoman, enintään 60 m 2 :n suuruisen muun talousrakennuksen kuin saunarakennuksen rakentamiseen sovelletaan ilmoitusmenettelyä. 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS Maankäyttö- ja rakennuslain 126 :n ja asetuksen 62 ja 63 :n nojalla määrätään toimenpideluvan hakemisesta tai ilmoitusmenettelyn soveltamisesta kaupungin eri osa-alueilla seuraavasti: TOIMENPIDELUPA HAETTAVA ILMOITUS TEHTÄVÄ O 1) Asemakaava-alueet 2) liitekartassa nro 2 merkitty alue 3) liitekartassa nro 3 merkitty alue

Toimenpide Kaupungin osaalue 1) Rakennelma (rakentaminen) 4 1 2 3 - katos (asuntoon kuuluva < 15 m², maatalouteen kuuluva < 60 m²) O O O - vaja (alle 10 m 2 ) O O O - kioski - käymälä O - esiintymislava O - muu vastaava rakennelma O O O - lantala > 60 m 2 2) Yleisörakennelma (perustaminen tai rakentaminen) - urheilupaikka - kokoontumispaikka O - asuntovaunualue tai vastaava - katsomo - yleisöteltta tai vastaava O 3) Liikuteltava laite - asuntovaunun tai -laivan tai vastaavan pitäminen paikallaan sellaista käyttöä varten, joka ei liity tavanomaiseen retkeilyyn tai veneilyyn 4) Erillislaite (rakentaminen) - masto < 10 m > 10 m O O O - piippu <10m >10 m - varastointisäiliö O - hiihtohissi - muistomerkki O O O - suurehko antenni - tuulivoimala

5 - suurehko valaisinpylväs tai vastaava 5) Vesirajalaite (rakentaminen) - suurehko laituri - muu vesirajaa muuttava tai siihen olennaisesti vaikuttava rakennelma, kanava, aallonmurtaja tai vastaava 6) Säilytys- tai varastointialue (järjestäminen) - muusta alueesta erotettu suurehko varastointi- tai pysäköintialue taikka tällaiseen alueeseen verrattava alue 7) Julkisivutoimenpide - rakennuksen julkisivun tai kattomuodon muuttaminen O O - ulkoverhouksen ja katteen rakennusaineen tai värityksen muuttaminen O O - katukuvaan vaikuttavan markiisin asettaminen O O - ikkunajaon muuttaminen O O 8) Mainostoimenpide - muu kuin luonnonsuojelulaissa säädetyn rakennelman tekstin tai kuvan asettaminen ulkosalle mainos- tai muussa kaupallisessa tarkoituksessa taikka ikkunaa peittävän mainoksen pysyvä tai pitkäaikainen asettaminen O O 9) Aitaaminen (rakentaminen) - rakennettuun ympäristöön liittyvä erottava kiinteä aita tai kadun reunusmuuri O O 10) Kaupunkikuvajärjestys - muut kaupunki- tai ympäristökuvaan merkittävästi ja pitkäaikaisesti vaikuttavat järjestelyt ja muutokset O O Sellaiset pihamaan rakenteet ja laitteet, jotka eivät edellytä lupa- tai ilmoitusmenettelyä, on kuitenkin rakennettava säädösten ja määräysten mukaiselle etäisyydelle naapurin rajasta ja rakennuksista, niiden on sopeuduttava ympäristöön eikä niistä saa aiheutua naapurille kohtuutonta haittaa.

6 Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti. Ilmoitukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys toimenpiteen laajuudesta ja laadusta. Kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen tulee ilmoituksen sijasta edellyttää rakennus- tai toimenpideluvan hakemista, jos se yleisen edun tai naapurien oikeusturvan kannalta on tarpeen (MRL 129 2 mom.). Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta ole edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen (MRL 129 2 mom.). Ilmoitus raukeaa, ellei toimenpidettä ole aloitettu ja saatettu loppuun kolmen vuoden kuluessa. 3. RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OT- TAMINEN 3.1 SIJOITTUMINEN Etäisyydet Samalla tontilla tai rakennuspaikalla rakennusten välisen etäisyyden tulee olla vähintään 8 metriä. Rakennuslupia myöntävä viranomainen voi kuitenkin hyväksyä lupahakemuksesta muunkin etäisyyden, mikäli paloturvallisuus tai muut määräykset niin sallivat. Asemakaava-alueella tulee rakennuksen etäisyyden tontin rajasta olla vähintään 4 metriä, ellei asemakaavassa toisin määrätä. Rakennusta ei saa asemakaavassa rakentaa ilman asianosaisen suostumusta tai jos rakentamisesta ei ole huomattavaa haittaa, 4 metriä lähemmäksi toisen omistamaa tai hallitsemaa maata eikä 8 metriä lähemmäksi rakennusta, joka on toisen omistamalla tai hallitsemalla maalla. Rakennusten sijoittelut ja pihamaajärjestelyt tulee liikenneväylien varsilla tehdä siten, että rakennuspaikalle syntyy riittävästi oleskeluun tarkoitettua, melulta suojattua piha-aluetta. 3.2 RAKENNUSTEN SOVELTUMINEN RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN JA MAISEMAAN Maisema ja luonnonympäristö Rakennusten sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Maisemallisesti merkittävillä peltoalueilla rakentaminen tulee sijoittaa mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien pihapiirien ja metsäsaarekkeiden tuntumaan. Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhyk-

7 keitä, luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia luonnonesiintymiä kuten siirtolohkareita, kauniita yksittäispuita, jne. Rakennettaessa avoimeen maastoon tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennuksen korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen. Rakennuspaikka tulee tarvittaessa sopivin istutuksin liittää ympäröivään maisemaan. Rakennustyön yhteydessä vaurioitunut tai muuten ympäristöä rumentava osa pihamaasta on istutuksin ja alueen käyttöön liittyvin järjestelyin saatettava kokonaisuuteen sopivaan asuun. Oleva rakennuskanta Rakennettaessa olevien rakennusten yhteyteen on rakentamisen sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, ulkomateriaalien, värityksen sekä julkisivun jäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan/ kaupunkikuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus. 3.3 YMPÄRISTÖN HOITO JA VALVONTA Ympäristön hoito Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa (MRL 167 1 mom.). Ympäristöön olennaisesti vaikuttavien ulkovarastojen, kompostointi- tai jätesäiliöiden tai -katosten ympärille on tarvittaessa istutettava näkösuoja tai rakennettava aita. Töhryt rakennuksen julkisivuista tulee poistaa niin pian kuin teknisesti on mahdollista. Ympäristön valvonta Kaupungin rakennusvalvontaviranomainen suorittaa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua ympäristön hoidon valvontaa mm. pitämällä tarvittaessa katselmuksia päättäminään ajankohtina. Katselmuksen ajankohdista ja alueista on ilmoitettava kiinteistönomistajille ja -haltijoille rakennusvalvontaviranomaisen päättämällä tavalla. 3.4 AITAAMINEN Aidan tulee materiaaleiltaan, korkeudeltaan ja muulta ulkoasultaan soveltua ympäristöön. Katua tai muuta yleistä aluetta vastassa oleva kiinteä aita on tehtävä kokonaan tontin tai rakennuspaikan puolelle. Aita on tehtävä niin, ettei siitä aiheudu haittaa liikenteelle.

8 Aidan, joka ei ole naapuritontin tai -rakennuspaikan rajalla, tekee ja pitää kunnossa tontin tai rakennuspaikan haltija. Tonttien tai rakennuspaikkojen välisen aidan tekemiseen ja kunnossapitämiseen ovat kummankin tontin tai rakennuspaikan haltijat velvolliset osallistumaan puoleksi kumpikin, jollei velvollisuuden muunlaiseen jakamiseen ole erityistä syytä. Mikäli asiasta ei sovita, siitä päättää rakennusvalvontaviranomainen. Tontille tai rakennuspaikalle rakennettava aita, ellei sitä sijoiteta rajalle, tulee sijoittaa siten, että se on piha-alueiden järjestelyjen kannalta tarkoituksenmukainen ja huollettavissa. 3.5 PIHA-ALUE/PIHAMAA Rakennuspaikan kuivana pito Rakennuspaikka tulee salaojittaa riittävään syvyyteen. Sade- ja sulamisvesien haitaton johtaminen on järjestettävä. Pinta- ja kuivatusvesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin. Mikäli tontilla tai rakennuspaikalla ei ole mahdollista liittyä sadevesiverkostoon, on vesien imeytys tai poisjohtaminen järjestettävä naapurien kannalta haitattomasti. Pihamaan korkeusasema Pihamaan korkeusaseman tulee sopeutua ympäristön korkeusasemiin. Uudis- ja lisärakentamisen yhteydessä pihamaa tulee suunnitella ja toteuttaa niin, ettei rakentamisella lisätä pinta- ja sadevesien valumista tontin rajan yli naapurin puolelle. Liikennejärjestelyt Liittymässä katuun tai tiehen sekä rakennuspaikan sisäisissä järjestelyissä on otettava huomioon liikenneturvallisuus. Maanalaiset johdot ja rakenteet Rakennuspaikalla ja sen läheisyydessä käytössä olevat maanalaiset johdot ja rakenteet on suunnittelun yhteydessä selvitettävä. Kasvillisuus Suureksi kasvava puu tai muu kasvillisuus tulee istuttaa siten, ettei se täysikasvuisena kohtuuttomasti tuota haittaa naapurille tai yleiselle liikenteelle.

9 3.6 TONTIN RAJAN YLITTÄMINEN Mikäli rakennus saadaan rakentaa tontin kadun puoleiseen rajaan kiinni, rakennus saa ulottua tontin rajan yli katualueelle tai erityisestä syystä muulle yleiselle alueelle seuraavasti: 1) Rakennuksen perustusrakenteet maan pinnan alapuolella 1,5 metrin syvyyteen saakka 0,2 metriä ja maanpinnasta 1,5 metriä syvemmällä olevat perustusrakenteet 0,5 metriä. 2) Erkkerit, katokset, räystäät, parvekkeet ja muut vastaavat ilmassa olevat rakennuksen osat 1,2 metrin verran, julkisen rakennuksen ja liikerakennuksen pääsisäänkäynnin katos voi ulottua katualueelle enemmän. 3) Tekniset laitteet ja muut vastaavat rakenteet viranomaisten harkinnan mukaan Ylityksistä ei saa aiheutua haittaa kadun tai muun yleisen alueen käytölle, kunnossa- ja puhtaanapidolle eikä johtoverkostolle. Kadun pinnan ja rakennuksen osan alapinnan välillä on oltava vähintään 3 metriä vapaata tilaa. 3.7 TONTIN VALAISTUS JA OSOITEMERKINTÄ Tontin ja rakennuksen valaistus on järjestettävä siten, että valaistus lisää alueen turvallisuutta eikä haitallisesti häikäise alueella liikkuvia tai naapureita. Rakennukseen on asetettava kadulta tai muulta liikenneväylältä näkyvään paikkaan osoitenumerointi. Milloin rakennus ei ulotu katuun, muuhun liikenneväylään tai tontin sisäiseen liikennealueeseen taikka sen välittömään läheisyyteen, osoitenumerointi tai sen osoittava ohjaus on sijoitettava kiinteistölle johtavan ajoväylän alkupäähän. Osoitenumeroinnin on oltava toteutettuna viimeistään rakennuksen loppukatselmuksessa. 4. RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA 4.1 RAKENNUSPAIKKA Sen lisäksi, mitä rakennuspaikalle asetettavista vähimmäisvaatimuksista on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 116 :ssä, tämän rakennusjärjestyksen liitekartassa osoitetulla osa-alueilla 2 ja 3 on rakennuspaikan pinta-alan oltava vähintään 3 000 m 2. Uudestaan rakentaminen, peruskorjaus ja vähäinen lisärakentaminen saadaan suorittaa sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on määrätty, jos rakennuspaikka pysyy samana. Tämän pykälän määräyksiä ei sovelleta alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten.

10 4.2 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ Rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään kaksikerroksisen kaksiasuntoisen asuinrakennuksen. Rakennuspaikalle saa lisäksi rakentaa sen käyttötarkoitukseen liittyviä talousrakennuksia. Rakennuspaikalle rakennettavaksi sallittu kerrosala saa olla enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta. Sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on rakennusten tai asuntojen lukumäärästä määrätty, rakennusvalvontaviranomainen voi antaa luvan rakentaa maatalouskäytössä olevan maatilan talouskeskuksen yhteyteen siihen sopeutuvia maatilamatkailua palvelevia rakennuksia. Rakentaminen kellariin ja ullakolle Asemakaava-alueen ulkopuolella voidaan sallia rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittaminen maanpinnan alapuolelle tai ullakon tasolle, mikäli se ottaen huomioon rakennus ja sen käyttötarkoitus sekä soveltuminen rakennettuun ympäristöön on mahdollista. 5. RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLE 5.1 RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA SOPEUTTAMINEN YMPÄRISTÖÖN RANTA-ALUEELLA Rakennettaessa ranta-alueille tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennusten korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin, väritykseen sekä rannan sortumis- ja vyörymisvaaraan. Rakennukset tulee yleensä sijoittaa harja rannan suuntaisena. Rakennuspaikalla tulee rantavyöhykkeen kasvillisuus pääosin säilyttää ja vain harventaminen on sallittua. Rakennuksen etäisyyden rantaviivasta ja sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Muun kuin saunarakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee kuitenkin, mikäli edellä olevasta vaatimuksesta ei muuta johdu, olla vähintään 50 metriä ja asunnon alimman lattiatason vähintään 1 metri ylävesirajaa korkeammalla. Asuinrakennuksen tai vapaa-ajanasunnon pihapiirissä voi enintään 20 m²:n saunarakennuksen sijoittaa vähintään 15 m:n etäisyydelle rantaviivasta edellyttäen, ettei maiseman luonnonmukaisuus kärsi. 5.2 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ RANTA-ALUEELLA Ranta-alueella rakennuspaikalla saa olla enintään yksi yksiasuntoinen yksikerroksinen loma-asunto, jonka kerrosala saa olla enintään 80 m 2. Saunaraken-

11 nuksen kerrosala saa olla enintään 20 m 2 enintään 40 m 2. ja talousrakennusten yhteensä 6. VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN JA POHJAVESIALUEILLA RAKEN- TAMINEN Talousveden riittävyys Asuinrakennusta varten tulee olla riittävästi laadultaan soveltuvaa talousvettä. Jätevesien käsittely Jätevedet tulee johtaa yleiseen viemärilaitokseen. Mikäli liittyminen yleiseen viemärilaitokseen on teknisesti mahdotonta tai taloudellisesti kohtuutonta, tulee jätevesien käsittelyssä noudattaa ohjetta Jätevesien käsittely haja-asutusalueilla Porin seudulla. Jätevesien johtamisilmoitus jätetään rak.valvontaviranomaiselle/-toimistoon. Erityismääräyksiä pohjavesialueille Pohjavesialueilla öljy- ja polttoainesäiliöt sekä muut vaarallisten aineiden säiliöt ja varastot tulee sijoittaa maan päälle tiiviisiin suoja-altaisiin ja varustaa ylitäytön estolaittein sekä vuotojen tarkkailu/hälytyslaittein. Pohjavesialueilla jätevesien johtaminen maahan tai imeyttäminen maaperään on kielletty. 7. HYVÄ RAKENTAMISTAPA Rakennuksen korjaamisessa on otettava huomioon kunkin rakennuksen ominaispiirteet, eikä korjaaminen saa ilman erityisiä perusteita johtaa tyylillisesti alkuperäisestä rakennuksesta poikkeavaan lopputulokseen. 8. RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT Maisemallisesti arvokkaat puut ja merkittävät luonnontilaiset tontinosat tulee suojata työmaa-aikana huolellisesti. Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä tai rakennustyötä valvottaessa rakentajaa laatimaan tarvittavan suojaussuunnitelman. 9. JÄTEHUOLTO Kiinteistöjen tulee liittyä koko kaupungin alueella järjestettyyn jätteenkuljetukseen.

10. MÄÄRÄYSTEN VALVONTA, NOUDATTAMINEN, POIKKEAMINEN 10.1 MÄÄRÄYKSISTÄ POIKKEAMINEN 12 Ympäristölautakunta voi poiketa tämän rakennusjärjestyksen määräyksestä, jollei se merkitse määräyksen tavoitteen olennaista syrjäyttämistä. Kun poiketaan rakennuspaikan vähimmäiskokoa, rakentamisen määrää tai etäisyyksiä koskevista määräyksistä rannoilla, lupa voidaan myöntää, mikäli rakentaminen ei vaikeuta kaavoitusta. Ennen asian ratkaisemista on hankittava kaupunginhallituksen tai, jos lausunnon antaminen on annettu muun viranomaisen tehtäväksi, tämän lausunto. 11 VOIMAANTULO Tämä rakennusjärjestys astuu voimaan 1.2.2002. Samalla kumotaan Ulvilan kaupungin 9.10.1991 hyväksytty rakennusjärjestys.

MAANKÄYTTÖÄ JA RAKENTAMISTA OHJAA- VAT SÄÄNNÖKSET JA KAAVAT VALTAKUNNALLISET Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä -asetus Muu maankäyttöä ja rakentamista koskeva lainsäädäntö Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Suomen rakentamismääräyskokoelma MAAKUNNALLISET Maakuntakaava PAIKALLISET Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Rakentamistapaohjeet RAKENTAMISEN JA MUIDEN TOIMENPITEI- DEN LUVANVARAISUUS RAKENNUSLUPA (MRL 125 ) - rakennuksen rakentamiseen - rakennuksen laajentamiseen - käyttötarkoituksen muutokseen - merkittäviin muutostöihin

TOIMENPIDELUPA (MRL 126, MRA 62 ja 63 ) - säädetyin edellytyksin ja rajoituksin sellaisen rakennelman tai laitoksen, jota ei ole pidettävä rakennuksena, pystyttämiseen tai sijoittamiseen taikka rakennuksen ulkoasun tai tilajärjestelyn muuttamiseen - rakennusjärjestyksen kohdassa 2 on tarkemmin määritelty toimenpiteet, jotka tarvitsevat toimenpideluvan RAKENNUKSEN PURKAMISLUPA (MRL 127 ) - rakennuksen purkamiseen, lukuun ottamatta talousrakennusta tai muuta siihen verrattavaa vähäistä rakennusta, asemakaavaalueella, eräillä rakennuskieltoalueilla ja yleiskaavassa määrätyillä alueilla - rakennuksista, jotka eivät tarvitse purkamislupaa on tehtävä kirjallinen ilmoitus MAISEMATYÖLUPA (MRL 128 ) - maisemaa muuttava maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman lupaa asemakaava-alueella, eräillä rakennuskieltoalueilla ja yleiskaavassa määrätyillä alueilla ILMOITUS RAKENNUSTOIMENPITEESTÄ (MRL 129 ) - ilmoituksenvaraiset toimenpiteet on luetteloitu rakennusjärjestyksen kohdassa 2