HELSINGIN LUISTELIJAT TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2017-30.6.2018
YLEISTÄ Toimintakaudella 1.7.2017 30.6.2018 Helsingin Luistelijat täytti 110 vuotta. Juhlavuoteen sopivana kohokohtana Marigold IceUnity toi Suomeen maailmanmestaruuden muodostelmaluistelun MM-kisoissa Ruotsissa ja joukkue valittiin myös vuoden helsinkiläiseksi urheilijaksi ensimmäistä kertaa historiassa valinta osui joukkuelajin edustajalle. Hallinnossa jatkoimme taloushallinnon kehittämistä ja Hoika jäsenrekisteri otettiin käyttöön keväällä 2018. Hoika mahdollistaa seurallemme jatkossa myös yhden yhteisen viestintäalustan, jolla voimme palvella jäsenistöämme, henkilöstöä ja harrastajia entistä monipuolisemmin. Harjoitusolosuhteiden osalta kautemme noudatti edellisten vuosien perinteitä. Helsingin alueella ei muutosta parempaan tapahtunut ja kauden lopussa saimme vielä huonoja uutisia Pirkkolan jäähallin sulkemisen muodossa. Vaikkakin Kaarelan hallin tiedettiin valmistuvan syksyksi 2018 ei kokonaistilanne jäiden suhteen parane lähitulevaisuudessa. Harjoitteluolosuhteiden osalta edelleen päivittäistä arkea kuvaa siirtymät hallien välillä ja myös opiskelun, työnteon ja harjoittelun hankala yhteensovittaminen. Helsingin Luistelijat on niittänyt mainetta osaavana kilpailujen sekä tapahtumien järjestäjänä. 110 juhlavuosi ei tehnyt tähän poikkeusta. Kauden avasi Helsinki Trophy kansainvälinen Interclubkilpailu yksinluistelijoille ja jäätanssijoille. Kilpailu järjestettiin Pirkkolan jäähallissa ja osallistujia oli yli 400 seitsemästä eri maasta ja jälleen järjestelyt sekä kisa itsessään saivat loistavaa palautetta. Joulukuussa Helsingin Luistelijat isännöi Taitoluistelun SM-kisoja Vantaalla kisat onnistuivat erinomaisesti ja erityisesti pääosan esittäjät, eli luistelijat olivat tyytyväisiä kisatunnelmaan. Tässä yhteydessä on myös kiitettävä Vantaan Kaupunkia erinomaisesta yhteistyöstä kisajärjestelyihin ja näkyvyyteen liittyen. Tammikuun 26. päivä Helsingin Luistelijat järjesti sidosryhmilleen ja kumppaneilleen 110 v. juhlavastaanoton Pirkkolan jäähallin kahviotiloissa. Kakkukahveille osallistuivat niin seuran entiset aktiivit toimijat, naapuriseurojen, Helsingin kaupungin ja Suomen Taitoluisteluliiton edustajat kuin seuraa tukevat yhteistyökumppanit. Juhlahetki oli pysähdys arjen keskellä ja palautti mieliin seuran pitkän historian. Keväällä jo 29:n kerran oli vuorossa koko seuran kevätnäytös ja juhlavuonna tuhatpäinen yleisö sai seurata Maija Poppasen seikkailuja. Jälleen kerran näytös oli yleisömenestys ja osoitus vahvasta yhteisestä tekemisestä. Kilpailuiden, näytöksen ja muiden tapahtumien järjestämisestä sekä kaikista muista tapahtumista ja niiden erinomaisesta onnistumisesta kuuluu iso kiitos seuramme aktiiviselle, iloiselle ja osaavalle talkooporukalle ja myös valmentajille sekä muulle henkilöstölle; ilman kaikkien panosta emme pystyisi tuottamaan iloa luistelijoille ja yleisölle vuodesta toiseen. Keväällä 2018 Helsingin Luistelijat ry valittiin Suomen parhaaksi taitoluisteluseuraksi, mikä kertoo meille kaikille kilpailullisesta menestyksestä ja pitkäjänteisestä työstä taitoluistelun parissa. 2
YKSINLUISTELU Alisa Drei aloitti kauden 2017-2018 alussa yksinluistelun uutena päävalmentajana ja Pauliina Cankar kilpailemiseen valmistavien ryhmien vastuuvalmentajana. Yksinluistelijoiden määrä oli vuosina vakiintuneella hieman yli 100 luistelijan tasolla. Valmennuksessa keskityttiin nuorten luistelijoiden kasvattamiseen kilpaurheilun pariin ja pidemmälle ehtineiden taitojen kasvattamiseen STLL:n testijärjestelmän mukaisesti. Yksinluistelun ryhmiä oli kaikkiaan seitsemän, joista seitsemäs eli pienimpien luistelijoiden ryhmä aloitti toimintansa vasta myöhemmin syksyllä, kun ryhmään kutsuttiin ensimmäiset luistelijat luistelukoulusta. PM-kilpailuissa Suomea edusti seurastamme Mikla Rasia Junior A Men -sarjassa ja Jan Ollikainen Advanced Novice Boys -sarjassa. Mikla sijoittui kilpailussa viidenneksi ja Jan omassa sarjassaan kuudenneksi. Kansainvälisen liiton alaisiin ISU-kilpailuihin Suomen edustajiksi Taitoluisteluliitto nimesi seuran luistelijoista kauden aikana Emilia Toikkasen, Oona Ounasvuoren, Jea Hyryläisen, Emma Ignatiuksen, Linnea Pikkaraisen, Jade Rautiaisen, Jan Ollikaisen ja Linnea Fredrikssonin. Kilpailuiden tulokset ovat toimintakertomuksen liitteenä. Syyskaudella SM-seniorit ja SM-juniorit lunastivat mukavasti paikkoja HL:n itse järjestämiin ja Vantaan Trio Areenalla luisteltuihin Yksinluistelun, pariluistelun ja jäätanssin SM-kisoihin. Mikla Rasia luisteli pronssille junioripojissa. Juniorityttöjen sarjassa Emma Ignatius oli kahdeksas. SM - senioreissa Emilia Toikkanen sijoittui viidenneksi, Oona Ounasvuori sijalle kahdeksan Jade Rautiaisen sijoituksen ollessa 10. SM-noviisien SM-kilpailuun paikan kultafinaaliin lunastivat Linnea Fredriksson ja Jan Ollikainen. Linnea luisteli tyttöjen kilpailussa sijalle 12. Jan joutui sairastumisen vuoksi jäämään kisasta pois. Edellä mainittujen lisäksi seuran yksinluistelijat osallistuivat kauden aikana sarjoittain moniin kansallisiin ja kansainvälisiin Interclub- ja kutsukilpailuihin sekä aluekisoihin. Näistä merkittävin oli seuran järjestämän yksinluistelun ja jäätanssin Interclub-kilpailu Helsinki Trophy. MUODOSTELMALUISTELU SM-sarjan joukkueet Muodostelmaluistelijoille kausi oli erittäin menestyksekäs. Kauden kruunasi Marigold IceUnityn viidestoista SM-kulta sekä viides MM-kulta, jonka se saavutti Tukholman Globenissa huhtikuussa. Marigold IceUnity voitti Suomen mestaruuden toisen kerran peräkkäin ja lunasti samalla paikan huhtikuussa käytäviin MM-kilpailuihin Ruotsiin. Tukholman Globenissa käydyissä MM-kilpailuissa Marigold oli lyhytohjelman jälkeen kolmantena, Venäjän ja Ruotsin jälkeen. Toiseen kilpailupäivään lähdettiin jännittävissä tunnelmissa, sillä Venäjä oli voittanut kaksi edellistä maailmanmestaruutta ja Ruotsi kaksi edellistä Ruotsissa käytyä MM-kilpailua. Marigold luisteli jäälle toiseksi viimeisenä joukkueena. Joukkue luisteli rauhallisesti 3
ja eteni elementti kerrallaan yleisön kannustaessa. Marigold onnistui vapaaohjelmassaan erinomaisesti ja keräsi huikean pistesaldon 136,41 ja kokonaispisteiksi 209,02, joka toi joukkueelle jättipotin ja unelmien täyttymisen, kun edellisvuoden MM-hopea kirkastui kultaiseksi. On ikimuistoinen hetki voittaa maailmanmestaruus näin suuren suomalaisyleisön edessä ja samalla katkaista Venäjän voittoputki sekä kotijoukkueen kotikilpailuiden voittoputki totesi myös joukkueen valmentaja Anu Oksanen. Saavutus vahvisti entisestään joukkueen asemaa lajin kaikkien aikojen menestyneimpänä suomalaisjoukkueena. MM-kilpailuissa Marigold on nyt saavuttanut viisi MM-kultaa, viisi MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia. Seuramme SM-juniorimuodostelmajoukkue Musketeers päätti kilpailukauden hienosti SM-hopeaan. MM-edustuspaikka jäi, hienosta SM-menestyksestä huolimatta, tällä kaudella saavuttamatta. Musketeers on kaikkien aikojen menestynein juniorijoukkue maailmassa kahdella MM-kullalla ja yhdellä MM-prossilla. SM-noviisimme Starlights menestyi kaudella erinomaisesti. SM-kilpailussa Starlights luisteli vetoavalla ohjelmallaan Kiinanmuurin soturit hienosti SM-kultaa. Kansalliset joukkueet Seuran kilpailevat kansalliset joukkueet luistelivat hyvän kauden. Minorijoukkue Sunlights päätti kilpailukauden upealla tavalla luistelemalla kultaa kansallisten sarjojen kolmannessa- eli päätöskilpailussa. Tulokasjoukkue Sunflowers oli hienosti neljäs samassa kilpailussa. Mastersjoukkue Ice Elegance oli omassa sarjassaan viides, kansallinen juniorijoukkue Moonlights seitsemäs ja toinen kansallinen juniorijoukkue Moonshadows kuudestoista. Seniorijoukkue All Stars luisteli päätöskilpailussa neljänneksi, ja kansallinen noviisijoukkue Silverlights neljänneksitoista. Aikuisjoukkue Créme de Ments oli ensimmäisessä valintakilpailussa seitsemäs ja toisessa yhdeksäs. Kansainvälisillä jäillä Créme de Ments luisteli Hevelius Cupissa 2018 Puolan Gdanskissa hienosti hopealle. Kansalliset joukkueet hakivat kisakokemusta ja kärkisijoituksia myös monista kutsukilpailuista sekä aluemestaruuskilpailusta. Miesten joukkue IceMen United ei kilpaillut kaudella 2017-2018, mutta kartutti esiintymiskokemusta ja luistelijamäärää ensi kautta varten. Aloitteleva tulokasjoukkue Mini Flowers sai myös paljon uusia luistelijoita. Joukkue ei kilpaillut vielä, mutta esiintyi seuran tapahtumissa. JÄÄTANSSI Jäätanssissa keskityttiin edelleen lajin ja valmennuksen kehittämiseen. Jäätanssijoiden luistelijamäärä kasvoi kauden aikana. Päävalmentajana toimi Maurizio Margaglio ja valmennustiimiin kuuluivat myös Susanna Peltola, Ossi Kanervo ja Henna Lindholm. Tuntivalmentajina toimivat Kaisa Ukkonen, Pia-Maria Gustafsson ja Marco Saracino. 4
EM- ja MM-kisoissa Suomea edustivat seuramme jäätanssijat Cecilia Törn ja Jussiville Partanen. Pari sijoittui EM-kisoissa hienosti sijalle 15 ja MM-kisoissa sijalle 23. Kansainvälisiin kilpailuihin Taitoluisteluliitto nimesi kauden aikana seuramme luistelijoista senioreissa parit Cecilia Törn - Jussiville Partanen, Juulia Turkkila Matthias Versluis ja Monica Lindfors Juho Pirinen. SM-noviisipari Sanni Rytkönen - Miitri Niskanen edusti myös Suomea kansainvälisesti. SM-sarjoissa Suomen mestaruudet voittivat Sanni Rytkönen - Miitri Niskanen Noviiseissa ja Cecilia Törn - Jussiville Partanen Seniorit-sarjassa, Juulia Turkkilan Matthias Versluisin sijoittuessa toisiksi ja Monica Lindforsin Juho Pirisen sijoittuessa kolmansiksi. SM-sarjojen lisäksi Helsingin Luistelijat oli edustettuna myös kansallisissa tulokas-, debytantti- ja noviisisarjoissa, aikuisissa sekä soolo jäätanssin tulokas-, debytantti- ja SM-noviisisarjoissa. Syyskuussa Helsinki Trophyyn osallistuivat lähes kaikki jäätanssijat (parit ja soolot) tulokas-, debytantti- ja noviisisarjoissa. LUISTELUKOULU Lasten luistelukouluja järjestettiin Konalan, Malmin, Oulunkylän, Paloheinän, Pirkkolan sekä Salmisaaren jäähalleissa. Nuorten luistelukouluryhmä harjoitteli Pirkkolassa lasten luistelukoulun kanssa samalla vuorolla. Nuorten ryhmä oli todella suosittu kaudella 2017-2018. Luistelukouluryhmissä oli syksyllä 2017 mukana 205 lasta ja keväällä 2018 oli 282 luistelijaa. Luistelukoulun päävalmentajana toimi Anu Tuunanen. Jatkoryhmä jatkoi toimintaansa edellisen kauden tapaan. Ryhmässä oli mukana 5-11 -vuotiaita jo luistelun alkeet hallitsevia lapsia. Luistelijoilla oli mahdollisuus valita harjoituspäivät kolmesta vaihtoehdosta. Jatkoryhmässä luisteli kauden aikana 41 luistelijaa. Suositun aikuisluistelukoulun organisoinnista ja valmentamisesta vastasi myös Anu Tuunanen. Luistelukoulua pidettiin Malmin ja Hernesaaren jäähalleissa sekä Hartwall Arenan harjoitushalleissa. Aikuisten luistelukoulussa oli kaksi eri tasoista ryhmää; alkeis- ja perusryhmä, jotka harjoittelivat samalla jäätunnilla. Aikuisten oheisharjoitukset ennen alkeis- ja perusryhmien jäätuntia järjestettiin viikoittain Malmilla. Lisäksi aikuisten jäätanssikoulussa oli alkeisryhmä sunnuntaisin Salmisaaressa. Entisille huippuluistelijoille pidettiin kauden aikana tekniikkatunteja Hartwall Arenan harjoitushallissa. Lassilan tekojääradalla kokoontui tällä kaudella ainoastaan aikuisluistelukoulun edistyneiden ryhmä. Aikuisten luistelukouluissa ja jäätanssikouluissa oli syksyllä 2017 yhteensä 80 luistelijaa ja keväällä 2018 84 luistelijaa kausimaksulla. Ennen joulua järjestettiin Paloheinässä neljän kerran joulukurssi kesken kauden saadulla jääajalla. Lassilassa luisteli talvikaudella 2017-2018 20 aikuisluistelijaa. Aikuisten luistelukoulun sekä jäätanssikoulun tunneilla oli edelleen mahdollista käydä myös kertamaksuilla, tämä tuo vuosittain huomattavan määrän luistelijoita jäälle, mutta ei näy edellä esitetyissä lukumäärissä. Aikuisluistelukoulun kesäkurssi järjestettiin jo kuudetta kertaa kesäkuun alussa. Osallistujia oli Vuosaaren kurssilla 20. 5
Harrasteryhmät 1 ja 2 jatkoivat aiempien kausien tapaan. Harrasteryhmissä oli mukana luistelijoita, jotka haluavat harrastaa ilman kilpailullisia tavoitteita omaksi iloksi ja omia taitoja kehittäen. Aikuisyksinluistelijoiden oma ryhmä jatkoi harjoittelua edellisen kauden tapaan sunnuntai iltaisin Myllypurossa. Ryhmässä oli mukana niin kilpailuihin osallistuvia aikuisia, omia lapsuuden taitoja verestäviä entisiä luistelijoita kuin aikuisena luisteluharrastuksen aloittaneitakin. KILPAILUTOIMINTA Seura järjesti kaudella 2017-2018 toista kertaa kansainvälisen yksinluistelun ja jäätanssin Helsinki Trophy Inter Club-kilpailun kilpailun Pirkkolassa 29.9.-1.10.2017. Helsinki Trophyn järjestelyjä koordinoi sitä varten perustettu kisatoimikunta, jonka vetäjänä toimi Kaisa Astala. Helsinki Trophy 2017 oli erinomaisesti onnistunut kilpailu, johon osallistui yli 400 luistelijaa seitsemästä eri maasta. Seuralle kauden isoin kilpailullinen ponnistus oli Yksinluistelun ja Jäätanssin SM2018 -kisojen järjestämisvastuu 15.-17.12.2018. Kilpailut järjestettiin Vantaan Tikkurilassa Trio Areenalla. Kilpailunjohtajana toimi Henri Fredriksson ja hänen tukenaan oli runsas joukko aktiivisia vapaaehtoisia. Kilpailun järjestämisessä talkoovoimin onnistuttiin erinomaisesti ja kilpailu sai luistelijoilta, valmentajilta sekä katsojilta paljon kiitosta niin järjestelyistään, teknisestä toteutuksestaan kuin hienosta tunnelmastaan ja visuaalisesta ilmeestään. SM-kilpailuiden palaute käytiin läpi myös STLL:n kanssa kilpailunjohtajan ja seuran puheenjohtajan toimesta. Muodostelmaluistelun kutsukilpailut järjestettiin Helsingin jäähallissa 3.2.2018. Jäätanssin finaalit ja kutsukilpailu Fido (Finnish Ice Dance Open) järjestettiin Pirkkolassa 24.-25.2.2018. Näiden lisäksi HL järjesti pienimuotoisempia yksinluistelun kisoja, kuten B-Silmujen ja Minien 2. aluevalintakilpailu 19.1.2018, Debytanttien ja Noviisien aluemestaruuskilpailut 20.2.2018. Helsingin Luistelijoiden runsas aktiivisten vapaaehtoisten määrä mahdollisti kilpailujen onnistuneen järjestämisen. (Liitteet 4, 5 ja 6). MUU TOIMINTA Kevätnäytös Seuran kevätnäytös oli järjestyksessään jo 29. Aiheena oli Jääshow Maija Poppanen. Näytöksen valmistelut toteutettiin näytöstiimin voimin. Tiimiin kuuluivat Susanna Peltola, Pauliina Cankar, Ossi Kanervo, Sanni Levy, Tiina Pesonen, Tiina Turunen ja Anu Tuunanen. Näytösohjelmien tekemiseen ja suunnitteluun osallistuivat lähes kaikki seuran valmentajat. Puvustuksesta vastasivat Laura Lakion johdolla Maria Vajavaara, Kirsi Larjamo, Leena Eronen ja Jaan Ignatius. Lavastuksesta vastasivat luistelijoiden perheet Harry Kumlinin ja Jari Mörskyn johdolla. Näytöksen järjestelyt toteutettiin vapaaehtoisvoimin. Mukana näytöksessä oli kaikki seuramme noin 950 luistelijaa aina aloittelevista luistelukoululaisista huippuluistelijoihimme. Näytös esitettiin Helsingin jäähallissa sunnuntaina 25.3.2018 ja maanantaina koululais- ja päiväkotinäytöksenä 26.3.2018. 6
Joulujuhla Joulujuhlassa Pirkkolan jäähallissa 2.12.2017 pääsivät esiintymään kaikki halukkaat luistelijat. Varainhankintatoimikunta yhdessä muodostelma- ja yksinluistelutoimikuntien kanssa järjesti joulujuhlaan arpajaiset. Arpajaisten tuotto talletettiin stipendirahastoon. Myös vanhempia, luistelijoiden sisaruksia ja kavereita nähtiin pyörähtelemässä yhteisluistelussa. Kevätjuhla Koko seuran yhteinen kevätjuhla järjestettiin Munkkiniemen yhteiskoululla 17.5.2018. Ohjelmassa oli palkintojen jakoa ja esityksiä (LIITE 1). Kaisaniemi Ice Challenge Helsingin Kaupunki järjesti 3.12.2007 Kaisaniemen kentälle rakennetulla tekojääareenalla Kaisaniemi Ice Challenge tapahtuman, jossa seuramme oli mukana esitysten ja luistelun opastuksen tiimoilta. Sateinen päivä antoi oman vivahteensa esityksiin. Stadin talvirieha Helsingin kaupungin liikuntavirasto järjesti jälleen yhteistyössä urheiluseurojen ja järjestöjen kanssa Stadin Talviriehan Paloheinässä hiihtolomaviikolla 21.2.2018. Seuramme oli tuttuun tapaan mukana jäähallin tapahtumissa. Jäällä nähtiin yksinluistelu-, jäätanssi- ja muodostelmaesityksiä. Lisäksi tarjolla oli luistelun opetusta, leikkejä, temppurata sekä nopeustutka. HALLITUS TOIMINTAKAUDELLA 2017 2018 Hallituksen kokoonpano: Jari Aromäki, puheenjohtaja Jaana Ignatius, varapuheenjohtaja Anders Sundgren, jäsen Pia Ek, jäsen Jari Hankonen, jäsen Ann Ollikainen, rahastonhoitaja Harry Kumlin, jäsen Eija Laiho, varajäsen Sami Nurmio, varajäsen Hallitus kokoontui kaudella 2017 2018 yhteensä 18 kertaa sekä kaksi kertaa suunnittelupäivään. Seuran toimistolla työskentelivät Riitta Puntala (talous- ja HR-asiat), Susanna Peltola (tilavaraukset) ja 1.8.2017 alkaen Noora Virmanen (talousasiat) Eeva Ripatti oli äitiys- ja vanhempainvapaalla toimikauden 2017-2018. Helsingin Luistelijoiden toimisto ja yhteystiedot: Teuvo Pakkalan tie 12 A-B, 00400 Helsinki Puh. 044 262 6561 ja 050 321 6761 e-mail: toimisto@hl.fi www.hl.fi 7
Tilintarkastajat: Seuran tilintarkastajaksi valittiin kevätkokouksessa 2017 Pricewaterhouse Coopers Oy:n tilintarkastusyhteisö. TOIMIKUNNAT Helsingin Luistelijoiden hallituksen alaiset toimikunnat ovat tarpeen mukaan kokoontuvia ja perustettavia yksiköitä. Yksinluistelutoimikunta Kaudella 2017-2018 yksinluistelutoimikunnan jäseninä oli 20 luistelijoiden vanhempaa yksinluistelun valmennusryhmistä 1-6. Toimikunnan puheenjohtajana toimi Kaisa Astala. Yksinluistelutoimikunnasta nimettiin myös kaksi kilpailusihteeriä. He vastaanottivat kilpailukutsut ja huolehtivat luistelijoiden ilmoittautumiset kilpailuihin. Toimikunta järjesti kauden aikana kahdeksan eri kilpailutapahtumaa. Perinteisten kuukausikilpailujen lisäksi järjestettiin Helsinki Trophy 2017 sekä kahden sarjan aluemestaruuskilpailut ja kahden sarjan valintakilpailut. Näiden lisäksi toimikunnan jäsenillä oli merkittävä rooli Yksinluistelun ja jäätanssin SM2018 -kilpailun järjestämisessä. Toimikunta onnistui vaativissa tehtävissä loistavasti siitä huolimatta, että seuralla ei ollut mahdollisuutta tarjota lukuisiin kilpailutehtäviin palkatun henkilökunnan työpanosta. Lisäksi yksinluistelutoimikunta vastasi toimintakauden aikana internetsivujen ja somekanavien päivittämisestä, luistelijoiden valokuvauksen järjestämisestä yhteistyössä OmaDesign Oy:n kanssa, tähti- ja ISU-laskenta- sekä dataoperaattorikoulutusten järjestämisestä vanhemmille, yksinluisteluryhmien sähköpostijakeluryhmien ylläpidosta, seuravaatteiden nettikaupasta yhteistyössä Piruetti Oy:n kanssa, talvitakkien tilausorganisoinnista sekä muusta varainhankinnasta. Kaudella 2017-2018 järjestettiin myös ravintoluento vanhemmille sekä luistelijoille, perinteinen Mustasaaren kesäretki, Halloween- ja kirpputoritapahtuma, Näytösohjelmakilpailu sekä joulukuinen balettiretki Suomen Kansallisbalettiin. Yksinluistelutoimikunta osallistui osaltaan myös yhdessä muodostelmaluistelu- ja jäätanssitoimikuntien kanssa joulu- ja kevätjuhlien järjestämiseen sekä seuran suurimman tapahtuman, kevätnäytöksen, valmisteluihin. Muodostelmaluistelutoimikunta Muodostelmaluistelutoimikunnan vetäjänä toimi Tiina Hankonen. Toimikuntaan kuuluivat muodostelmaluistelujoukkueiden joukkueenjohtajat sekä muodostelmaluistelun päävalmentaja Anu Oksanen. Toimikunnan pääasiallisena tehtävänä oli tukea joukkueiden toimintaa harjoittelu- ja kilpailukaudella huolehtimalla joukkueiden varuste- ja materiaalihankinnoista, avustamalla joukkueita varainhankinnassa sekä tiedottamisessa. Lisäksi muodostelmaluistelutoimikunta osallistui seuran tapahtumien järjestelyihin yhdessä muiden toimikuntien kanssa. 8
Jäätanssitoimikunta Jäätanssitoimikunta koostui kaudella vaihtelevasta määrästä aktiivisia vanhempia. Toimikunta järjesti helmikuussa jäätanssin finaalin, Finnish Ice Dance Open, joka oli kansainvälinen kilpailu. Kilpailuun osallistui jäätanssijoita suomalaisten lisäksi Virosta, Puolasta, Belgiasta ja Englannista. Toimikunta järjesti lisäksi kaksi omaa valintakilpailua soolosarjoille ja tulokkaille. Lisäksi toimikunta osallistui seuran varainhankintaan sekä koko seuran yhteisten tapahtumien (joulu- ja kevätjuhla sekä kevätnäytös) järjestämiseen. Jäätanssitoimikunnan puheenjohtajana toimi Laura Lakio ja rahastonhoitajana Pia Järvinen. Näytöstoimikunta Näytöksen valmistelut toteutettiin näytöstiimin voimin. Tiimiin kuuluivat Susanna Peltola, Pauliina Cankar, Ossi Kanervo, Sanni Levy, Tiina Pesonen, Tiina Turunen ja Anu Tuunanen. Näytösohjelmien tekemiseen ja suunnitteluun osallistuivat lähes kaikki seuran valmentajat. Puvustuksesta vastasivat Laura Lakion johdolla Maria Vajavaara, Kirsi Larjamo, Leena Eronen ja Jaan Ignatius. Lavastuksesta vastasivat luistelijoiden perheet Harry Kumlinin ja Jari Mörskyn johdolla. Varainhankintatoimikunta Varainhankintatoimikunta jatkoi toimintaansa kymmenettä kautta. Vetäjänä toimivat Sami Nurmio ja Anders Sundgren. Toimikuntaan kuuluivat edustajia seuran kaikista lajiryhmistä. Toimikunnan tehtävänä oli kartoittaa ja mahdollistaa kaikille lajiryhmille jatkuva varainhankinta. Toimikunta osallistui joulu- ja kevätjuhlan sekä luistelunäytöksen että muodostelmaluistelun kutsukilpailun järjestelyihin. JÄSENET Toimintavuonna 2017 2018 seuran kokonaisjäsenmäärä oli 1000, joista luistelukoululaisten määrä oli 430. Vuosikokoukseen osallistumiseen ja äänioikeuteen oikeuttava henkilöjäsenmaksu oli 30 ja kannattavien yhteisöjäsenmaksun suuruus oli 30. Seurassa luistelevan tulee olla seuran jäsen. KOULUTUS JA KURSSIT Seuran luistelukouluohjaajille ja valmentajille järjestettiin koulutusta. Lisäksi valmennustiimit hoitivat aktiivisesti sisäistä koulutusta ja ohjausta. Seuran valmentajat ovat käyneet aktiivisesti Suomen Taitoluisteluliiton ja Etelä-Suomen liikunta- ja urheilu ry:n kursseilla. Suomen Taitoluisteluliiton järjestämille tuomarikursseille sekä valmennuskursseille osallistui useita kilpauransa päättäneitä yksinluistelijoita ja muodostelmaluistelijoita. Käydyt koulutukset ja kurssit (LIITE 2). 9
EDUSTUKSET SUOMEN TAITOLUISTELULIITOSSA Maajoukkueet: Muodostelmaluistelu: Marigold IceUnity, nuorten maajoukkue Musketeers Jäätanssi: Cecilia Törn - Jussiville Partanen, Juulia Turkkila Mathias Versluis, Monica Lindfors Juho Pirinen STLL:n Talent-ryhmä: Oona Kesti (-05) Ella-Lumia Koivuniemi (-05) Suomen Taitoluisteluliiton työryhmiin kuuluivat: Jäätanssi Maurizio Margaglio Ossi Kanervo Pia Ek Yksinluistelu Olga Baranova Muodostelmaluistelu Ida Hellström Taitoluistelu-lehden toimitusneuvosto Marita Kokko Kilpailujärjestelmä työryhmä Olga Baranova STLL:n hallituksen jäsen: Jaana Juhola ESLU:n hallituksen jäsen: Jaana Juhola LEIRITOIMINTA Eri ryhmille järjestettiin leirejä seuraavasti liitteen mukaisesti (LIITE 3). KILPAILUTOIMINTA Kauden kilpailut ovat liitteenä (Yksinluistelu LIITE 4, Muodostelmaluistelu LIITE 5, Jäätanssi LIITE 6). TUOMARITOIMINTA Seuran yksinluistelutuomareista ovat aktiivisesti toimineet yksinluistelussa: Merja Kosonen. Muodostelmaluistelussa tuomareina toimivat: Sanna Kohi, Katja Repo, Anu Ylänen, Nina Jäppinen, Hennevi Rautiola, Tuula Kaukonen, Katri Aalto, Paula Vartia, Laura Tiensuu ja Anna Poranen. 10
Seuran teknisinä spesialisteina ovat aktiivisesti toimineet Olga Baranova, Peppi Larjamo, Satu Laitinen, Tiina Turunen ja Lotta Vuoksinen. Seuran teknisenä kontrollerina on aktiivisesti toiminut Sanna Kohi. Data- ja video-operaattoreina ovat toimineen Anna Karjalainen, Peppi Larjamo, Anu Ylänen, Tiina Turunen, Satu Laitinen ja Lotta Vuoksinen. HARJOITUS- JA VALMENNUSTOIMINTA Seuran valmentajina toimivat toimikauden 2017 2018 aikana: Yksinluistelu: Päävalmentaja Alisa Drei Olga Baranova Pauliina Cankar Amanda Meling Tuntivalmentajina: Pirjo Kuha, baletti Maikki Uotila-Kraatz, koreografi Elina Järvinen, fysioterapeutti Elena Drei Mira Finne Tiia Holttinen Emma Ignatius Asla Jääskeläinen Karoliina Kuokkanen Emilia Toikkanen Muodostelmaluistelu: Päävalmentaja Anu Oksanen Tiina Turunen Tiina Pesonen Noora Virmanen Tuntivalmentajina: Katri Kalevi Anna Karjalainen Elina Kuosa Sanni Levy Oona Pallassalo Päivi Putkonen Maikki Uotila-Kraatz, koreografia Jari Saarelainen, tanssi Pirjo Kuha, baletti Harri Antikainen, tanssi/koreografia Oula Jääskeläinen 11
Jäätanssi: Päävalmentaja Maurizio Margaglio Susanna Peltola Ossi Kanervo Tuntivalmentajina: Henna Lindholm Pia-Maria Gustafsson Marco Saracino Pirjo Kuha, baletti Sami ja Jutta Helenius, tanssi Saara Rönnholm, pilates Asla Jääskeläinen, kuntovalmennus Harrasteluistelu (luistelukoulun jatkoryhmät, yksinluistelun aikuis- ja harrasteryhmät): Anu Tuunanen, päätoiminen luistelukoulun ja harrasteluistelun päävalmentaja Alma Seppälä Karoliina Kuokkanen Mikaela Kumlin LUISTELURYHMÄT Yksinluistelu: Kilparyhmät: Ryhmä 1 (SM-seniorit, SM-juniorit, SM-Noviisit) Ryhmä 2 (Noviisit, Aluenoviisit, Debytantit, Silmut) Ryhmä 3 (Silmut, Minit) Esikilparyhmät: Ryhmä 4 Ryhmä 5 Ryhmä 6 Ryhmä 7 Muodostelmaluistelu: Marigold IceUnity, SM- Seniorit Musketeers, SM- Juniorit Starlights, SM- Noviisit Sunlights, Minorit Sunflowers, Tulokkaat Mini Flowers, aloitteleva tulokasjoukkue Moonlights ja Moonshadows, Kansalliset juniorit Silverlights, Kansalliset noviisit All Stars, Kansalliset seniorit Ice Elegance, Masters Créme de Ments, Aikuiset IceMen United, Aikuiset 12
Jäätanssi: Kilparyhmät: R1+R2 (tulokkaat ja debytantit) R3 (noviisit ja SM-noviisit) R4 (SM-juniorit) R5 (SM-seniorit) Aikuisten alkeis- ja jatkoryhmät sekä aikuisten soolo-tanssiryhmä Harrasteryhmät: Yksinluistelun harrasteryhmät 1 ja 2 Aikuisten yksinluisteluryhmä Luistelukoulun jatkoryhmä Edustukset järjestöjen kokouksissa (päivitetty) STLL:n syysliittokokoukseen osallistuivat Jari Aromäki. STLL:n kevätliittokokoukseen osallistui Jari Aromäki ja Jaana Ignatius. 13
TOIMINTAKERTOMUS 2017-2018 LIITTEET 1-6 Liitteet: LIITE 1: Kevätjuhlassa palkitut 2018 LIITE 2: Koulutukset kaudella 2017 2018 LIITE 3: Leirit kaudella 2017 2018 LIITE 4: Yksinluistelun kilpailut kaudella 2017 2018 LIITE 5: Muodostelmaluistelun kilpailut kaudella 2017 2018 LIITE 6: Jäätanssin kilpailut kaudella 2017 2018 14
LIITE 1 KEVÄTJUHLASSA PALKITUT 2018 Seuran palkinnot Seuran paras luistelija Paras SM seniori Paras SM juniorityttö Paras SM junioripoika Paras SM-noviisityttö Paras SM-noviisipoika Paras noviisityttö Paras debytanttityttö Paras debytanttipoika Paras A-silmu Paras B-silmutyttö Paras silmupoika Paras Minit tyttö Paras Minit poika Paras luistelija aluesarjat Poikien kannustuspalkinto Annukka Trophy Emilia Toikkanen Emilia Toikkanen Emma Ignatius Mikla Rasia Linnea Fredriksson Jan Ollikainen Henna Oinonen Ella-Lumia Koivuniemi Evert Mattila Lotta Artimo Helmi Kauranen Veikko Moilanen Alisa Leinonen Kuura Könkkölä Mimi Salminen Oskari Liedenpohja Marigold IceUnity Kehystetyt valokuvat Marigold IceUnity (kultainen laatta kaiverruksella), Starlights (SM-kulta), Cecilia Törn & Jussiville Partanen, Sanni Rytkönen & Miitri Niskanen (SM-kulta) Stipendit Marigold IceUnity, maailmanmestaruus Stipendirahastosta anomusten mukaan Oona Ounasvuori Linnea Fredriksson Oona Kesti Aino Karjalainen Oona Karjalainen Nea Järvinen Enna Kesti ja Oskari Liedenpohja Sanni Rytkönen ja Miitri Niskanen Monica Lindfors ja Juho Pirinen IceMen United Mini Flowers Sunlights 15
Starlights Musketeers Moonlights Ice Elegance Henkilökunta Valmentajille ja toimistohenkilökunnalle liput Mamma Mia -musikaaliin. Yksinluistelun palkinnot Vuoden harjoittelija R1 Linnea Fredriksson Vuoden harjoittelija R2 Ella-Lumia Koivuniemi Vuoden harjoittelija R3 Olivia Luoma Vuoden harjoittelija R4 Elma Milonoff Ahkerin harjoittelija R5 Elsa Tapaninen Ahkerin harjoittelija R6 Olivia Nordström Ahkerin harjoittelija R7 Sofia Nevasoja Vuoden harjoittelija Harrasteryhmä 1 Kristina Tsopei Vuoden harjoittelija Harrasteryhmä 2 Anni Harden Vuoden harjoittelija aikuisten yksinluisteluryhmä Kirsi Ali-Kovero Uudet satasen kerholaiset (100 pistettä ylittäneet): ei palkittu Satasen kerhon jäsenten valitsema Sisu ruusun saaja: ei palkittu Axelimaskotit: Mimi Salminen, Lotta Astala, Tessa Hassinen, Milja Eriksson, Saara Kostilainen, Emmi Teikari, Elma Milonoff Jäätanssin palkinnot Kannustavin kaveri Kaisa Ukkonen ja Enna Kesti Ahkerin harjoittelija Monica Lindfors ja Emma Aalto Muodostelmaluistelun palkinnot Marigold IceUnity Ahkerin harjoittelija Inka Nyblom Kannustavin kaveri Anni Kaiku Musketeers Ahkerin harjoittelija Taru Porkka Kannustavin kaveri Laura Hammarberg Starlights Ahkerin harjoittelija Annemarie Ervasti Kannustavin kaveri Elli Lefler Sunlights Sisukkain tsemppari Iida-Maria Nissilä Moonlights Kauden tsemppari Erika Hakkarainen 16
Kannustavin kaveri Metta Koponen Moonshadows Sisukkain tsemppari Martta Kuusela Silverlights Sisukkain tsemppari Cecilia Söderlund Sunflowers Sisukkain tsemppari Maija Karvonen Mini Flowers Sisukkain tsemppari Noa Niemi All Stars Vuoden All Star Anna Pankolainen Crème de Ments Vuoden Deme 2018 Maija Etholén Ice Elegance Tsemppifantti Anna Uronen IceMen United Vuoden jäämies 2018 Sami Linnermo 17
LIITE 2 KÄYDYT KOULUTUKSET 2017 2018 Koulutus Järjestäjä Osallistujia Seuran johtaminen ratkaisukeskeisesti ESLU 1 Seuratuomaritapaaminen STLL 1 ML tekninen spesialisti STLL 1 YL valmentajapäivä STLL 2 YL teknisten tapaaminen STLL 3 ML teknisten tapaaminen STLL 1 ML hyppy- ja piruettikoulutus STLL Helsingin 5 alue ML seuratuomaritapaaminen STLL 1 Huippu-urheilun verkostopäivät Suomen 1 Olympiakomitea Seuraseminaari STLL 2 Valmentajan ammattitutkinto STLL 1 Kuntotestaus ESLU 1 Työhyvinvoinnin perehdytys 1 Olympic Development project STLL 5 Synchronized skating development STLL/ISU 1 training seminar Novice development camp STLL 1 Arvioijien kauden päätös STLL 6 18
LIITE 3 LEIRIT 2017 2018 Muodostelmaluistelijoiden leirit: 31.7. 5.8.2017 Kuortane, Marigold IceUnity 2.-5.8.2017 Rantasalmi, Starlights 5.-8.8.2017 Rantasalmi, Moonlights 5.-9.8.2017 Kuortane, Musketeers 3.9.2017 Somero, All Stars 16.9. Somero Silverlights ja Moonshadows 23.9.2017 Somero, Sunlights 6.-8.10.2017 Vierumäki, Ice Elegance 11.-13.10.2017 Vierumäk, Sunlights ja Starlights 14. 16.10.2017 Vierumäki, Moonshadows ja Moonlights 19. 22.10.2017 Vierumäki, Marigold IceUnity 21. 24.10.2017 Vierumäki, Musketeers 27.-29.10.2017 Vierumäki, Crème de Ments 28.-30.12.2017 Rantasalmi, Marigold IceUnity ja Musketeers 4.-7.6.2018 Myllypuro, Crème de Ments, iltaleiri 4.-8.6.2018 Vuosaari, Sunflowers, päiväleiri 4.-8.6. ja 11. 14.6.2018 Vuosaari Sunlights ja Starlights päiväleiri 11. 14.6.2018 Vuosaari Ice Elegance, iltaleiri Jäätanssijoiden leirit: 4.-8.6. ja 11. 14.6.2018 Vuosaari Yksinluistelijoiden leirit: 4.-8.6. ja 11. 15.6.2018 Vuosaari 19
LIITE 4 YKSINLUISTELUN KILPAILUT 2017 2018 Aika Laji Kilpailun nimi Osallistujat Paikka Sijoitukset 29.9.- 1.10. YL/J T Helsinki Trophy 17 Senior A, Ladies Oona Ounasvuori (WD) Jade Rautiainen Emilia Toikkanen Junior A, Ladies Lotta Holma Jea-Mikaela Hyryläinen Emma Ignatius Nella Noiva Linnea Pikkarainen (WD) Niina Viitaharju Junior A, Men Mikla Rasia Advanced Novice, Girls Linnea Fredriksson Oona Kesti Petra Lappalainen Anna Åkerberg (WD) HL / Pirkkola Senior A, Ladies Jade Rautiainen 4. (SP 30,40 / FS 63,45 / 93,85) Emilia Toikkanen 2. (SP 42,21 / FS 66,04 / 108,58) Junior A, Ladies Lotta Holma 21. (SP 21,53 / FS 32,22 / 53,75) Jea-Mikaela Hyryläinen 17. (SP 33,05 / FS 48,67 / 81,72) Emma Ignatius 4. (SP 41,16 / FS 62,42 / 103,58) Nella Noiva 16. (SP 28,67 / FS 54,51 / 83,18) Niina Viitaharju 14. (SP 31,32/ FS 54,76 / 86,08) Advanced Novice, Boys Jan Ollikainen Novice B Emilia Karmi Venla Lankinen Henna Oinonen Matilda Pitkänen Ada Taipale Emilia Tuovinen Debs A, Girls Fiona Ahonen Ella-Lumia Koivuniemi Junior A, Men Mikla Rasia 1. (SP 36,54 / FS 62,05 / 98,59) Advanced Novice, Girls Linnea Fredriksson 4. (76,44) Oona Kesti 15. (67,84) Petra Lappalainen 8. (69,68) 20
Oona Kunnas Penni Passi Debs A, Boys Evert Mattila Springs A, Girls Lotta Artimo Pipsa Astala Kira Kankaanranta Vilma Karttunen Springs B, Girls Alisa Gouatarbès Helmi Kauranen Vilma Kopu Ronja Lindfors Ella Linkova Hilda Ruotsalainen Adele Tynys Springs B, Boys Veikko Moilanen Springs C, Girls Mimi Salminen Cubs, Girls Laura Kullberg Alisa Leinonen Olivia Luoma Tuuli Muurimäki Maria Vaskelainen Chicks, Girls Lotta Astala Advanced Novice, Boys Jan Ollikainen 4. (SP 26,18/FS 44,69 / 70,87) Novice B Emilia Karmi 31. (25,60) Venla Lankinen 19. (32,04) Henna Oinonen 17. (33,64) Matilda Pitkänen 32. (19,03) Ada Taipale 23. (30,03) Emilia Tuovinen 15. (34,87) Debs A, Girls Fiona Ahonen 15. (40,36) Ella-Lumia Koivuniemi 2. (47,10) Oona Kunnas 35. (30,54) Penni Passi 22. (36,33) Debs A, Boys Evert Mattila 2. (50,15) Springs A, Girls Lotta Artimo 21. (22,18) Pipsa Astala 33. (19,23) Kira Kankaanranta 27. (20,58) Vilma Karttunen 31. (19,75) Springs B, Girls (2006-7) Alisa Gouatarbès 21
26. (29,33) Vilma Kopu 27. (27,00) Ronja Lindfors 25. (31,00) Ella Linkova 28. (26,00) SpringsB,Girls 1.7.2007 -> Helmi Kauranen 7. (42,33) Hilda Ruotsalainen 21. (29,00) Adele Tynys 20. (30,67) Springs B, Boys Veikko Moilanen 1. (25,50) Springs C, Girls Mimi Salminen 6. (29,67) Cubs, Girls, 2008 Laura Kullberg 26. (22,67) Alisa Leinonen 10. (35,33) Olivia Luoma 20. (27,33) Maria Vaskelainen 18. (30,33) Cubs, Girls, 2009 Tuuli Muurimäki 24. (23,67) Chicks, Girls Lotta Astala 14. -15.10 YL+J T SM-sarjat, 1 Valintakilpailu YL SM-seniorit Oona Ounasvuori Emilia Toikkanen SM-juniorit KKJT/Kuusakos ki YL SM-seniorit 3. Emilia Toikkanen (SP 36,23/ FS 67,06/ 22
Emma Ignatius Nella Noiva Jade Rautiainen Niina Viitaharju SM-noviisit Jan Ollikainen JT SM-seniorit Lindfors+Pirinen SM-noviisit Rytkönen+Niskan en 103,89) 5. Oona Ounasvuori (LO 37,48/ FS 62,14/ 99,62) SM-juniorit 8. Emma Ignatius (SP 35,33/ FS 66,29/ 101,62) 24. Nella Noiva (SP 26,42/ FS 50,64/ 77,06) 27. Niina Viitaharju (SP 24,39/ FS 47,21/ 71,60) Jade Rautiainen WD SM-noviisit 3. Jan Ollikainen (SP 28,41/ FS 47,61/ 76,07) JT SM-seniorit 1. Lindfors+Pirinen (SD 39,89/FD 65,66/ 105,55) SM-noviisit 1. Rytkönen+Niskan en (PD 10,19/ PD 9,76/ FD 40,45/60,40) 21.-22.10. YL Seniorit, juniorit 1. valintakilpailu Lotta Holma Jea-Mikaela Hyryläinen KeLS / Kerava 24. Lotta Holma (58,03) FNR Jea-Mikaela Hyryläinen SP 13. (28,10) 28.-29.10. YL SM-noviisit 1. valintakilpailu Linnea Fredriksson EsJT / Espoo SM-Noviisit, tytöt 4. Linnea 23
Petra Lappalainen Oona Kesti Jan Ollikainen Anna Åkerberg (WD) Fredriksson (SP 33,75 / FS 54,32 / 88,07) 14. Oona Kesti (SP 28,09 / FS 50,97/ 79,06) 20. Petra Lappalainen (SP 30,34 / FS46,07 / 76,41) SM-Noviisit, Pojat 1. Jan Ollikainen (SP 30.04 / FS 60.21 /90.25) 28.-29.10 YL GlissExtra 2017 Junior A, ladies Lotta Holma Jea-Mikaela Hyryläinen WD Nella Noiva Junior A, men Mikla Rasia Novice B, girls Emilia Karmi Oona Kunnas Venla Lankinen Henna Oinonen Penni Passi Matilda Pitkänen Ada Taipale Emilia Tuovinen WD Novice B, boys Evert Mattila Springs B, girls Pipsa Astala Kira Kankaanranta Cubs A Lotta Artimo Vilma Karttunen TVUK / Tallinna, Viro Junior A, ladies 4. Nella Noiva (SP 30,16/FS 56,27/86,43) 6. Lotta Holma (SP 31,67/FS 51,73/83,40) Junior A, men 1. Mikla Rasia (SP 37,75/FS 77,19/114,94) Novice B, girls 3. Fiona Ahonen (32,93) 4. Henna Oinonen (32,26) 5. Penni Passi (31,56) 6. Oona Kunnas (30,65) 7. Venla Lankinen (27,58) 8. Ada Taipale (26,73) 10. Matilda Pitkänen (24,59) 11. Emilia Karmi (23,91) 24
28.10. YL B-Silmut 1. aluevalintakilpailu HSK Novice B, boys 2. Evert Mattila (25,90) Springs B, girls 3. Pipsa Astala (26,16) 4. Kira Kankaanranta (23,95) Cubs A 7. Lotta Artimo (26,10) 14. Vilma Karttunen (20,05) Tytöt 11. Helmi Kauranen (40,33) 14. Ronja Lindfors (36,00) 18. Ella Linkova (31,00) 19. Adele Tynys (30,00) 22. Vilma Kopu (28,00) 23. Hilda Ruotsalainen (27,33) Pojat 1. Veikko Moilanen (30,00) 28.10. YL Aluesilmut, kutsukilpailu Mimi Salminen RTL / Riihimäki 18. Mimi Salminen (33,67) 3.11. YL Kuukausikilpailu HL / Pirkkola 4.11. YL Minit 2. lohko 1. aluevalintakilpailu + B-silmut kutsukilpailu 25 TTK / Tikkurila Minit 2008 1. Alisa Leinonen (40,67) 6. Maria Vaskelainen (34,00) 7. Olivia Luoma
(32,83) 9. Ellen Loikkanen (32,33) 15. Laura Kullberg (25,00) Minit 2009 4. Tuuli Muurimäki (33,00) B-silmut 14. Helmi Kauranen (37,00) 19. Ronja Lindfors (34,00) 22. Hilda Ruotsalainen (30,00) 24. Adele Tynys (29,33) 25. Ella Linkova (27,00) 27. Veikko Moilanen (26,00) 12.11. YL Debytantit 1. valintakilpailu Fiona Ahonen Ella-Lumia Koivuniemi (WD) Penni Passi Evert Mattila TapTL/Tamper e Debytantit, tytöt 10. Fiona Ahonen (41,09) 22. Penni Passi (36,54) Debytantit, pojat 5. Evert Mattila (31,91) 18.-19.11 YL SM-seniorit, SMjuniorit, 2. Valintakilpailu SM-Seniorit Oona Ounasvuori Jade Rautiainen Emilia Toikkanen SM-Juniorit Emma Ignatius Nella Noiva Mikla Rasia PTL / Porvoo SM-seniorit 4. Emilia Toikkanen (SP 42,27/ FS 73,08/ 115,35) 7. Oona Ounasvuori (SP 38,64/ FS 66,59/ 105,23) 26
20.-25.11. YL ISU Cup of Tyrol, Junior A Ladies: Emma Ignatius Linnea Pikkarainen Adv.Novice Girls: Linnea Fredriksson Adv.Novice Boys: Jan Ollikainen Innsbruck, Austria 8. Jade Rautiainen(SP 34,16/ FS 70,78/ 104,94) SM-juniorit tytöt 3. Emma Ignatius (SP 35,33/ FS 66,29/ 112,68) 24. Nella Noiva (SP 26,42/ FS 50,64/ 87,62) SM-juniorit pojat 3. Mikla Rasia (SP 32,34/ FS 70,57/ 102,91) Junior A Ladies 21. Emma Ignatius (SP 37,94/ FS 71,48/ 109,42) Adv.Novice Girls 7. Linnea Fredriksson (SP 29,77/ FS 48,83/ 78,60) Adv.Novice Boys Jan Ollikainen (SP 26,33/ FS 37,23/ 63,56) 22.-26.11. YL/JT ISU Open d'andorra 2017 Senior A Ladies: Emilia Toikkanen Oona Ounasvuori Junior A Ladies: Jade Rautiainen Jea Hyryläinen Canillo, Andorra Senior A Ladies 2. Oona Ounasvuori (SP 39,74/ FS 60,38/ 100,12) 3. Emilia Toikkanen (SP 34,57/ FS 55,60/ 109,42) Junior A Ladies 1. Jade Rautiainen 27
24.-26.11. YL SantaClaus 2017 (Noviisit valintakilpailu ja IC) Junior A, Ladies Lotta Holma Nella Noiva Novice A, Girls Anna Åkerberg Petra Lappalainen Novice B, Girls Emilia Karmi Oona Kunnas Henna Oinonen Ada Taipale Emilia Tuovinen Debs A, Girls Fiona Ahonen Debs A, Boys Evert Mattila Springs A, Girls Lotta Artimo Springs B, Girls Adele Tynys Helmi Kauranen Springs C, Girls Mimi Salminen Cubs, Girls Alisa Leinonen Maria Vaskelainen Varala Tiimi / Tampere (SP 39,96/ FS 74,93/ 114,89) Junior A, Ladies 6. Nella Noiva (SP 32,13 / FS 55,26 / 87,39) 13. Lotta Holma (SP 29,94 / FS 34,52 / 64,46) Novice A, Girls 1. Petra Lappalainen (SP 35,17 / FS 54,54 / 89,71) FNR Anna Åkerberg SP 15. (19,26) Novice B, Girls (2004) 7. Emilia Tuovinen (39,34) 9. Henna Oinonen (37,96) 22. Emilia Karmi (29,04) Novice B, Girls (2005) 8. Oona Kunnas (37,15) 15. Ada Taipale (32,98) Debs A, Girls 6. Fiona Ahonen (43,16) Debs A, Boys 2. Evert Mattila (38,98) Springs A, Girls 28
3. Lotta Artimo (28,78) Springs B, Girls 9. Helmi Kauranen (37,33) 14. Adele Tynys (35,33) Springs C, Girls 5. Mimi Salminen (25,00) 1.12. YL Kuukausikilpailu HL / Pirkkola 3.12. YL Noviisit 1. Valintakilpailu Emilia Karmi Oona Kunnas Henna Oinonen Ada Taipale Emilia Tuovinen Rovaniemi Cubs, Girls 6. Alisa Leinonen (36,00) 15. Maria Vaskelainen (25,33) 6. Oona Kunnas (37,49) 12. Henna Oinonen (36,50) 16. Emilia Tuovinen (33,80) 24. Ada Taipale (30,69) 28. Emilia Karmi (27,08) 5.12. YL A-silmut 1. Aluevalintakilpailu Lotta Artimo Pipsa Astala Kira Kankaanranta HTK A-silmut 2006 12. Pipsa Astala (23,32) 13. Kira Kankaanranta (17,33) A-Silmut 2007 -> 10. Lotta Artimo (25,55) 15.-17.12 YL SM2018 SM-Seniorit Oona Ounasvuori HL / Trio Areena SM-seniorit 5. Emilia Toikkanen (SP 29
Jade Rautiainen Emilia Toikkanen SM-Juniorit Emma Ignatius Mikla Rasia 38,92/ FS 76,14/ 115,06) 8. Oona Ounasvuori (SP 38,02/ FS 70,07/ 108,09) 10. Jade Rautiainen(SP 32,92/ FS 61,25/ 94,17) SM-juniorit tytöt 8. Emma Ignatius (SP 40,57/ FS 72,52/ 113,09) SM-juniorit pojat 3. Mikla Rasia (SP 32,90/ FS 76,26/ 109,16) 5.- 7.1.2018 YL Froggie Cup 2018 Debytantit ja IC Junior B, Ladies Lotta Holma Advanced Novice, girls Linnea Fredriksson Petra Lappalainen Advanced Novice, boys Jan Ollikainen Novice B, Girls Venla Lankinen Emilia Tuovinen Debutants A, girls Fiona Ahonen Ella-Lumia Koivuniemi Penni Passi Debutants A, boys Evert Mattila HSK / Pirkkola Junior B, Ladies 15. Lotta Holma (SP 26,73/ FS 43,64/ 70,37) Advanced Novice, girls Linnea Fredriksson (SP 31,46/ FS 43,64/ 81,00) Petra Lappalainen WD (SP 25,85) Advanced Novice, boys 1. Jan Ollikainen (SP 32,79/ FS 52,08/ 84,87) Novice B, Girls 23. Venla Lankinen (30,16) 27. Emilia Tuovinen (28,35) 30
Springs A, Girls Pipsa Astala Lotta Artimo Springs B, Girls Vilma Kopu Hilda Ruotsalainen Cubs, Girls Olivia Luoma Tuuli Muurimäki Alisa Leinonen Debutants A, girls 1.7.2004-30.6.2005 16. Ella-Lumia Koivuniemi (42,01)18. Fiona Ahonen (40,48) 1.7.2004-30.6.2005 20. Penni Passi (37,13) Debutants A, boys 4. Evert Mattila (35,55) Springs A, Girls 18. Lotta Artimo (25,20) 23. Pipsa Astala (21,59) Springs B, Girls 14. Vilma Kopu (34,00) 18. Hilda Ruotsalainen (31,50) Cubs, Girls 3. Alisa Leinonen (43,67) 16. Olivia Luoma (33,67) 23. Tuuli Muurimäki (25,33) 5.- 7.1.2018 YL Crystal Cup 2018 Senior A Ladies Oona Ounasvuori (WD) Jade Rautiainen ML / Mikkeli Senior A Ladies 4. Jade Rautiainen (SP 28,77/ FS 67,81 /96,58) Junior A Ladies Nella Noiva 31
Jea-Mikaela Hyryläinen Novice A Girls Oona Kesti Anna Åkerberg Novice B Girls Matilda Pitkänen Ada Taipale Emilia Karmi Springs A Girls Kira Kankaanranta Vilma Karttunen Springs B Girls Alisa Gouatarbes Ronja Lindfors Ella Linkova Helmi Kauranen Springs B Boys Veikko Moilanen Cubs Girls Ellen Loikkanen Laura Kullberg Maria Vaskelainen Cubs Boys Kuura Könkkölä Springs C Mimi Salminen Junior A Ladies Nella Noiva (SP 30,69/ FS 48,67/79,36) 15. Jea-Mikaela Hyryläinen (SP 24,84/ FS 46,31 /71,15) Novice A Girls 25. Oona Kesti (SP 21,36/ FS 37,50/58,86) Anna Åkerberg WD(SP 16,37) Novice B Girls 27. Emilia Karmi (28,57) 29. Matilda Pitkänen (27,64) 34. Ada Taipale (26,43) Springs A Girls 29. Kira Kankaanranta (22,48) 31. Vilma Karttunen (22,09) Springs B Girls Springs B 2006 9. Ella Linkova (32,67)10. Alisa Gouatarbes (31,33) 12. Ronja Lindfors (29,33) Springs B 2007 19. Helmi Kauranen (44,33) Springs B Boys 32
6. Veikko Moilanen (29,33) Cubs Girls 15. Ellen Loikkanen (36,33) 25. Laura Kullberg (29,33) 11. Maria Vaskelainen (37,33) Cubs Boys 2. Kuura Könkkölä (40,33) Springs C 14. Mimi Salminen (31,00) 11.1.2018 YL A-silmut 2. valintakilpailu Lotta Artimo Pipsa Astala Kira Kankaanranta Vilma Karttunen ETK / Espoo 12. Lotta Artimo (28,47) 17. Pipsa Astala (25,71) 24. Vilma Karttunen (23,73) 27. Kira Kankaanranta (23,25) 13.- 14.1.2018 YL SM-noviisit 2. Valintakilpailu Linnea Fredriksson Petra Lappalainen (WD) Oona Kesti Anna Åkerberg Jan Ollikainen LTL / Lahti 2. Linnea Fredriksson (91,81) 21. Oona Kesti (71,01) FNR Anna Åkerberg (21,21) 1. Jan Ollikainen (97,29) 19.1.2018 YL 2. Valintakilpailu B- silmut ja minit HL B-silmut, tytöt 11. Helmi Kauranen (40,33) 15. Hilda Ruotsalainen 33
(32,33) 16. Alisa Gouatarbés (31,00) 17. Ella Linkova (30,33) 19. Ronja Lindfors (29,67) 20. Adele Tynys (27,67) B-silmut, pojat 2. Veikko Moilanen (25,67) Minit 2008, tytöt 2. Alisa Leinonen (44,0) 3. Olivia Luoma (42,00) 5. Maria Vaskelainen (39,33) 9. Ellen Loikkanen (34,00) 14. Laura Kullberg (29,33) 15. Milja Erikson (26,67) 17. Emmi Teikari (19,83) Minit 2009 -, tytöt 11. Tuuli Muurimäki (23,00) Minit, pojat 1. Kuura Könkkölä (33,67) 26.- 30.1.2018 YL Bavarian Open Oberstdorf Senior A Ladies 9. Jade Rautiainen(SP 42,69/ FS 75,32/ 118,01) 34
27.- 28.1.2018 1.- 4.2.2018 YL Juniorit 2. valintakilpailu Lotta Holma Oulu 21. Lotta Holma (69,09) YL PM-2018 Rovaniemi Junior Men 5. Mikla Rasia (SP 40,92/FS 67,70/108,62) Novice Boys 6. Jan Ollikainen (SP 25,22/FS 47,96/73,18) 8.11.2.201 8 YL Triglav Trophy Slovenia 11.2.2018 YL Debytantit 2. valintakilpailu Fiona Ahonen Ella-Lumia Koivuniemi Penni Passi Evert Mattila HSK / Trio Areena 3. Ella-Lumia Koivuniemi (50,12) 6. Fiona Ahonen (48,02) 7. Penni Passi (46,73) 6. Evert Mattila (29,19) 18.2.2018 YL Noviisit 2. valintakilpailu Emilia Karmi Oona Kunnas Venla Lankinen Henna Oinonen Matilda Pitkänen Ada Taipale Emilia Tuovinen JyTLS / Jyväskylä 8. Henna Oinonen (40,95) 11.Oona Kunnas (39,87) 21. Venla Lankinen (35,66) 27. Ada Taipale (32,72) 30. Matilda Pitkänen (29,15) 32. Emilia Tuovinen (28,60) 34. Emilia Karmi (28,43) 20.2.2018 YL Aluemestaruuskilpai lu Debytantit Fiona Ahonen Ella-Lumia Koivuniemi HL Debytantit, tytöt 4. Ella-Lumia Koivuniemi 35
Debytantit ja Noviisit 21.2.2018 YL A-silmut aluemestaruuskilpai lu Penni Passi Evert Mattila Noviisit Emilia Karmi Oona Kunnas Venla Lankinen Henna Oinonen Matilda Pitkänen Ada Taipale Emilia Tuovinen Lotta Artimo Pipsa Astala Kira Kankaanranta Vilma Karttunen (48,53) 5. Penni Passi (47,15) 9. Fiona Ahonen (45,55) Debytantit, pojat 2. Evert Mattila (29,08) Noviisit 5. Henna Oinonen (41,30) 12. Oona Kunnas (36,62) 16. Venla Lankinen (32,73) 17. Ada Taipale (31,22) 18. Emilia Karmi (31,03) 21. Matilda Pitkänen (25,08) 22. Emilia Tuovinen (24,62) HTK A-Silmut 2006 10. Pipsa Astala (24,39) 11. Kira Kankaanranta (23,96) A-Silmut (2007 - >) 6. Lotta Artimo (29,72) 14. Vilma Karttunen (23,03) 23.2.2018 YL SM-nov ja SM-jun aluemestaruuskilpai lu SM-Juniorit Nella Noiva SM-Noviisit Linnea TTK SM-Juniorit 3. Nella Noiva (60,41) 36
Fredriksson Oona Kesti SM-Noviisit 8. Linnea Fredriksson (51,01) 16. Oona Kesti (41,95) 23.2.2018 YL B-silmut kutsukilpailu Alisa Gouatarbès Vilma Kopu Ronja Lindfors Ella Linkova Adele Tynys TTK B-silmut 2006-2007 8. Vilma Kopu (19,32) 11. Alisa Gouatarbès (17,97) 12. Ronja Lindfors (17,14) 14. Ella Linkova (14,00) B-silmut 2007-2009 17. Adele Tynys (16,78) 10.- 11.3.2018 YL Debytantit ja Noviisit KF ja HF Debytantit (KF) Fiona Ahonen Ella-Lumia Koivuniemi Penni Passi Evert Mattila Noviisit (HF) Oona Kunnas Henna Oinonen ETK Debytantit tytöt (KF) 16. Ella-Lumia Koivuniemi (43,60) 22. Fiona Ahonen (41,18) 24. Penni Passi (39,18) Debytantit pojat (KF) 6. Evert Mattila (32,41) Noviisit tytöt (HF) 8. Henna Oinonen (40,11) 18. Oona Kunnas (36,65) 37
16.3.2018 YL B-silmut Aluemestaruuskilpai lu ja HF 16-18.3.2018 Aluemestaruus Helmi Kauranen Veikko Moilanen Hopeafinaali Alisa Gouatarbès Vilma Kopu Ronja Lindfors Ella Linkova Hilda Ruotsalainen Adele Tynys YL Easter Skate Junior A Lotta Holma Novice A Linnea Fredriksson Oona Kesti (WD) Anna Åkerberg (WD) Novice B Emilia Karmi Oona Kunnas Venla Lankinen Henna Oinonen Matilda Pitkänen Ada Taipale Debs A Fiona Ahonen Ella-Lumia Koivuniemi Evert Mattila Penni Passi (WD) EVT B-silmut Aluemestaruus tytöt 16. Helmi Kauranen (40,33) B-silmut Aluemestaruus pojat 1. Veikko Moilanen (32,33) B-silmut tytöt Hopeafinaali 3. Hilda Ruotsalainen (43,33) 4. Ronja Lindfors (41,00) 12. Adele Tynys (35,33) 16. Vilma Kopu (31,33) 17. Ella Linkova (30,67) 18. Alisa Gouatarbès (29,33) RTL / Riihimäki Junior A 5. Lotta Holma (73,85) Novice A 5. Linnea Fredriksson (86,60) Novice B 8. Oona Kunnas (38,61) 9. Henna Oinonen (38,52) 16. Ada Taipale (32,62) 18. Emilia Karmi (30,80) 19. Venla Lankinen (29,81) 22. Matilda Pitkänen (26,58) 38
Springs A Lotta Artimo Pipsa Astala Kira Kankaanranta Springs C Mimi Salminen Cubs Lotta Astala Milja Erikson Saara Kostilainen Laura Kullberg Emmi Teikari Debs A 4. Fiona Ahonen (46,85) 10. Ella-Lumia Koivuniemi (44,05) Debs A Boys 2. Evert Mattila (33,40) Springs A 6. Lotta Artimo (33,09) 29. Kira Kankaanranta (24,14) 30. Pipsa Astala (23,32) Springs C 11. Mimi Salminen (36,67) Cubs born 2009 or later 15. Lotta Astala (28,67) 15. Laura Kullberg (31,33) 27. Saara 25,00) ( 29. Emmi Teikari (22,33) 6.- 8.4.2018 YL Skate Copenhagen 2018 Novice Girls Anna Åkerberg Hvidovreskojteklub, Tanska Novice Girls 37. Anna Åkerberg (41,45) Springs Girls&Boys Alisa Gouatarbès Ronja Lindfors Ella Linkova Veikko Moilanen Cubs Girls&Boys Adele Tynys Helmi Kauranen Hilda Ruotsalainen Springs Girls&Boys 33. Ronja Lindfors (16,10) 34. Ella Linkova (15,45) 38. Alisa Gouatarbès (13,62) 40. Veikko Moilanen (9,94) 39
Cubs Girls&Boys 12. Adele Tynys (19,02) 13. Helmi Kauranen (18,51) 22. Hilda Ruotsalainen (13,11) 40
LIITE 5 MUODOSTELMALUISTELUN KILPAILUT 2017 2018 7.10.2017 Finlandia Trophy 2017 Espoo, Metro Areena Marigold IceUnity 3/6 4.-5.11.2017 SM-seniorit, -juniorit ja -noviisit 1. vk. Kaari, Turku 41 Starlights 1/9 Musketeers 2/11 Marigold IceUnity 1/4 12.11.2017 Minorit, 1. vk Tappara, Tampere Sunlights 2/7 19.11.2017 Hyvän mielen syyskisat EsJT, Espoo 25.11.2017 Kans. juniorit, kans. seniorit, aikuiset sekä masters 1. vk LTL, Lahti 26.11.2017 Pikkujoulukisa EVT, Vantaa Silverlights 2/3 Moonshadows 1/2 All Stars 4/6 Moonlights 5/8 Moonshadows 8/8 Creme De Ments 7/10 Ice Elegance 6/6 Sunlights 2/14 Sunflowers 6/13 Silverlights 4/6 24. 26.11.2017 Shanghai Trophy 2017 Shanghai, Kiina Marigold IceUnity 2/5 9.-10.12.2017 SM-seniorit, -juniorit ja -noviisit 2. vk. JyTLS, Jyväskylä Starlights 1/9 Musketeers 3/11 Marigold IceUnity 1/4 15.12.2017 Pikkujoulukilpailu ETK, Espoo Ice Elegance 3/3 18.12.2017 SM-noviisien 1+1 kutsukilpailu HSK, Helsinki Starlights 7 joukkuetta 6.1.2018 LOPPI-ICE VG-62, Turku 6.1.2018 Kans.noviisit ja tulokkaat 1. vk KooKoo, Kouvola 13.1.2018 20.1.2018 Helsingin alueen muodostelmaluistelun mestaruuskilpailut (Aluemestis) Kans. juniorit, kans. seniorit, aikuiset sekä masters 2. vk EsJT, Espoo SaiML, Lappeenranta 25. 28.1.2018 Mozart Cup 2018 Saltzburg, Itävalta Musketeers 2/4 Moonlights 1/3 Sunflowers 4/10 Silverlights 5/6 Sunlights 3/8 Sunflowers 5/9 Silverlights 2/4 Moonlights 2/5 Moonshadows 5/5 Creme De Ments 5/6 Ice Elegance 5/5 All Stars 4/5 Starlights 2/7 Musketeers 2/6 Marigold IceUnity 2/3 All Stars 5/6 Moonlights 5/8 Moonshadows 7/8 Creme De Ments 9/10 Ice Elegance 6/8 Starlights 1/7 Musketeers 4/14 27.1.2018 ML Kutsukilpailu JTL, Järvenpää Sunlights 2/5 3.2.2018 ML Kutsukilpailu HL Starlights 1/2 Sunlights 2/4 Sunflowers 3/5 Moonlights 5/8
Moonshadows 8/8 Silverlights 1/5 2.-4.2.2018 French Cup Rouen, Ranska Marigold IceUnity 4/10 10.2.2018 Kutsukilpailu EVT, Vantaa Moonlights 1/2 All Stars 3/3 10.-11.2.2018 SM-juniorit 3. vk EVT ja HSK, Vantaa Musketeers 4/5 10.-11.2.2018 2nd Hevelius Cup 2018 Gdansk, Puola Creme de Ments 2/3 11.2.2018 Minorit, 2. vk HSK, Vantaa Sunlights 1/7 17.2.2018 Kans.noviisit ja tulokkaat 2. vk HSK, Helsinki 3.-4.3.2018 SM-seniorit, -juniorit ja -noviisit SMkilpailu HTK, Helsinki 11.3.2018 Kutsukilpailu KeMu, Kerava 17.-18.3.2018 Kansallisten sarjojen 3. kilpailu VG-62, Turku 6.-7.4.2018 ISU World Synchronized Skating Championchips 2018 Sunflowers 6/10 Silverlights 6/6 Starlights 1/9 Musketeers 2/11 Marigold IceUnity 1/4 Sunflowers 3/6 Creme de Ments 4/6 All Stars 4/10 Moonlights 7/16 Moonshadows 16/16 Ice Elegance 5/8 Sunlights 1/19 Sunflowers 4/12 Silverlights 14/19 Tukholma, Ruotsi Marigold IceUnity 1/25 42