YLIPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen

MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3421 09 YLIPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 342204 342207 342210 TUPOS LAITASAARI MUHOS 342106 342109 342112 TYRNÄVÄ YLIPÄÄ HYRKÄS M 342105 342108 342111 TEMMES SUUTARINKYLÄ HUIKOLA ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2005

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

1 YLIPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 6 Geologian tutkimuskeskus

2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Hs tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiesun päällä. Ka Kallio 21 0,2 Mr Moreeni 451 4,5 Hk/Mr 58 0,6 Ct/Mr 60 0,6 St/Mr 26 0,3 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 300 3,0 Ki Kivikko 3 - Hk Hiekka 1 266 12,7 Ht/Hk 72 0,7 Ct/Hk 101 1,0 St/Hk 201 2,0 Ht Hieta 3 176 31,8 Hk/Ht 7 0,1 Ct/Ht 566 5,7 St/Ht 175 1,7 HHt Hieno hieta 1 494 14,9 Ht/HHt 535 5,4 Ct/HHt 229 2,3 St/HHt 421 4,2 Ht/Hs 30 0,3 HHt/Hs 30 0,3 Ct/Hs 357 3,6 St/Hs 12 0,1 Ct Saraturve 192 2,0 St Rahkaturve 201 2,0 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 9 984 ha 16 ha 10 000 ha Ylipään kartta-alue sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla. Kartta-alueen maasto on alavaa tasankoa, jossa suhteelliset korkeusvaihtelut ovat 10 20 m. Korkein kohta, 69 metriä, sijaitsee kartta-alueen kaakkoiskulmassa, Kukkolanvaarassa. Matalin kohta, noin 15 metriä, on kartan luoteisosassa, Ängeslevänjoen laaksossa. Korkeuseroiltaan selvimmät maastonmuodot ovat tasangon keskellä yli kymmenen metrin syvyyteen maapeitteen sisään syöpyneet jokiuomat. Maa nousee loivasti kohti kaakkoa, noin viisi metriä kilometrillä. Ylipään kartta-alue on melko tiheään asuttua ja viljeltyä. Asutus on keskittynyt Ängeslevänjoen varrelle, jossa sijaitsevat Korkalan, Markkulan ja Ylipään kylät. Karttaalueen kaakkoisosassa on asumattomia metsä- ja suoalueita. Kartta-alueen ympäristöstä tehtyjen moreenin kivien suuntausanalyysien ja uurrehavaintojen mukaan mannerjää virtasi viimeisimmän jäätiköitymisen loppuvaiheessa länsiluoteesta itäkaakkoon eli suunnasta 280-300 o. Kartta-alueen itäpuolelta, Muhokselta on

3 löydetty silokalliolta ristiuurteita, joissa näkyvät länsiluoteiset (285-300 o ) ja pohjoisluoteiset (335-340 o ) suunnat. Pohjoisluoteisten uurteiden on tulkittu syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen, ns. varhais- tai keski-veiksel- vaiheen aikana. Silloin jäätikön virtaus ulottui Lapista mahdollisesti Oulujärven luoteispuolelle, ja Tyrnävän ja Muhoksen alueet olivat jäätikön peitossa. Noin 10 400 vuotta sitten mannerjäätikön reuna perääntyi kartta-alueelta. Jäätikön sulaessa maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren vaiheen eli Ancylusjärven vesien alle. Lähin ranta sijaitsi noin 130 kilometrin päässä alueen koillispuolella, Pudasjärven itäosassa. Ancylusjärvivaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Maankohoamisen seurauksena rantaviiva alkoi siirtyä kohti länttä. Noin 9 000 vuotta sitten Itämeren altaassa alkoi Litorinamerivaihe. Atlantin valtamerestä alkoi virrata vettä Itämereen, ja vesi alkoi muuttua vähitellen lievästi suolaiseksi. Kartta-alue oli vielä silloin veden peitossa. Korkein kohta, 69 metriä paljastui veden alta saarena noin 5 500 vuotta sitten. Oulujoki kulki ilmeisesti noin 2 500 3 500 vuotta sitten Muhokselta Tyrnävään, jossa se laski mereen. Oulujoen nykyinen uoma syntyi noin 2 500 vuotta sitten. Pääosa karttaalueesta varsin nuorta, syntynyt viimeisen 4 000 vuoden aikana, jolloin vedenpinta oli noin 40 metrin korkeudella. Maankohoaminen jatkuu edelleen ja on nykyisin noin 7-8 millimetriä vuodessa. Merenkurkku umpeutuu arvioiden mukaan 2 500-2 800 vuoden kuluttua ja Perämeri muuttuu järveksi. KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Kallioita esiintyy kartta-alueen kaakkois- ja eteläosassa. Ne ovat yli 1 800 miljoonaa vuotta vanhaa kiteistä kallioperää, joka on kivilajeiltaan graniittia, pegmatiittia ja kiillegneissiä. Pohjoisosan kallioperä kuuluu ns. Muhoksen muodostumaan, joka on edellä mainittuja kivilajeja nuorempi, iältään noin 1 300 1 400 miljoonaa vuotta. Muodostuman yläosassa on savikiveä, jossa on välikerroksina hiekkakiveä. Syvemmällä esiintyy konglomeraattia eli sorakiveä ja hiekkakiveä. Ylipään luoteispuolella, Tupoksella, Muhosmuodostumaa on kairattu. Sen paksuudeksi on saatu liki 900 m. Muhos-muodostuman alla on kiteinen kallioperä. Moreenikerrostumat Moreenia on 9 % maa-alasta. Se on synnyltään pohjamoreenia, jota monin paikoin peittää ohut pintamoreenikerros. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen lounais- ja kaakkoisosissa. Moreeni on ainekseltaan hiekkamoreenia. Se on yleensä vähäkivistä, ja kivet ovat kooltaan pieniä. Maaston painanteissa moreenialueet ovat paikoin soistuneet tai niitä peittää alle metrin paksuinen hiekkakerros. Matilankankaan alueella on kumpumoreenialue. Moreenikummut ovat noin 2 4 metriä korkeita, muodoltaan loivapiirteisiä ja suuntautumattomia. Ainekseltaan ne ovat hiekkamoreenia ja vähäkivisiä. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueella on karkearakeisia kerrostumia lähes 56 %. Ne ovat ranta- tai jokikerrostumia, jotka syntyivät noin 2 000 5 000 vuotta sitten, jolloin merenranta sijaitsi alueella. Hyypän tekemien tutkimusten mukaan Oulujoen aikaisempi uoma on kulkenut Muhokselta länteen kartta-alueen pohjoisosan kautta kohti Tyrnävää. Hietaiset kerrostumat olisivat pääosin silloisen Oulujoen suistoon kerrostuneita maa-aineksia, joita vedet olisivat

4 kuljettaneet aina Rokuanvaaralta asti. Niiden joukkoon on sekoittunut myös Litorinameren pohjaan kerrostuneita hienorakeisia kerrostumia. Kartta-alueen luoteiskulmassa sekä etelä- ja itäosassa esiintyy laajoilla alueilla hiekkaa tai karkeaa hietaa olevia rantavalleja eli kaartoja. Ne ovat aallokon huuhteluvirtausten kasaamasta aineksesta syntyneitä, muinaisen rannan suuntaisia valleja tai penkereitä, jotka esiintyvät useista samansuuntaisista valleista muodostuvina rantavalliparvina. Yksittäiset vallit ovat joko luode-kaakkosuuntaisia tai pohjois-eteläsuuntaisia, loivasti kaareilevia harjanteita. Ne ovat 300 2 500 metriä pitkiä ja 10-30 metriä leveitä. Vallien korkeus vaihtelee puolesta metristä kahteen, jopa kolmeen metriin, ja korkeus säilyy usein muuttumattomana vallin päästä päähän. Ängeslevänjoen ja sen sivujokien Keskusojan ja Rauhionojan jokiuomien reunoilla on ainekseltaan hietaa ja osin hienoa hietaa olevia jokikerrostumia. Ne ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä kenttiä, jotka ovat peltoja, jokivarsiniittyjä tai metsiä. Ne ovat synnyltään joen kuljettamaa ja rannoille kerrostamaa ainesta tai muinaiseen Itämereen kerrostuneita jokisuistoja, jotka maankohoamisen myötä ovat jääneet kuiville. Joessa virtaavat vedet ovat myöhemmin kuluttaneet niitä, ja esimerkiksi Ängeslevänjoki on syönyt uomaansa jopa kymmenen metriä jokikerrostumien sisään. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisia maalajeja on noin 31 % maa-alasta. Ainekseltaan ne ovat hienoja hietoja ja hiesuja. Kartta-alueen keski- ja länsiosassa oleva Tyrnävänjoen ja Ängeslevänjoen välinen tasainen vedenjakaja-alue on pääasiassa hienoa hietaa olevia tasaisia peltoja tai niittyjä. Kartta-alueen pohjois- ja koillisosassa on myös hiesualueita, joita peittää alle metrin paksuinen saraturve tai hieno hietakerrostuma. Hiesut ovat usein punertavia, mikä johtuu Muhoksen savikivimuodostuman sisältämän rautahydroksidin suuresta määrästä. Ne kerrostuivat Itämeren pohjaan sen rannan ollessa kaukana kartta-alueen itäpuolella. Kerrostuminen tapahtui vaiheessa, jolloin alueella oli vettä vielä yli sata metriä. Maankohoamisen seurauksena nämä kerrostumat joutuivat vähitellen matalampaan veteen ja aaltojen sekä virtailujen vaikutuksille alttiiksi. Hiesua kerrostui uudelleen varsinkin allasmaisiin painanteisiin, lahdelmiin ja tasaisille alueille hienomman saviaineksen kulkeutuessa syvempään veteen. Kartta-alueen koillisosassa, Sosonaavan alueella esiintyy yli kahden metrin syvyydessä paikoin humuspitoisia, pelkistyneiden monosulfidien tummanharmaiksi tai mustiksi värjäämiä sulfidisavia ja -hiesuja eli pikileeriä. Ne syntyivät Litorinamerivaiheen aikana, jolloin ilmasto oli lämmin ja vedessä oli runsaasti vesieliöstöä ja kasvillisuutta, joka kerrostui saviaineksen joukkoon meren pohjaan. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia 2 541 ha eli neljännes maa-alasta. Yli metrin syvyisen turvekerrostuman osuus on 393 ha, joka on 4 % maa-alasta. Pääosin turve esiintyy ohuina, peittävinä kerroksina mineraalimaiden päällä. Suurin tavattu turvesyvyys (2,3 m) on karttalehden keskiosassa sijaitsevalla Rahkasuolla. Kartta-alue on geologisesti varsin nuorta, mikä selittää soiden ohutturpeisuuden.

5 Karttalehden suot kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan aapasoihin. Suot esiintyvät usein kapeina kaistoina rantavallien välisissä painanteissa. Laajempia suokokonaisuuksia edustavat Kertturäme karttalehden länsireunassa sekä Rahkasuon-Pyöriäsuon alue keski- ja koillisosassa. Suot ovat ravinteisuudeltaan varsin karuja. Yleisiä suotyyppejä ovat mm. rahkaräme, lyhytkortinen räme tai neva sekä isovarpuräme. Ojitetut alueet ovat usein edellisten muuttumia tai puolukkaturvekankaita, karttalehden pohjoisosissa myös suopeltojen määrä on runsas. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut valtakunnallisen turveinventoinnin yhteydessä karttalehden alueelta viisi suota. Rahkavaltainen turve on saraturvetta jonkin verran vallitsevampi. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,5, mikä on keskimääräistä suurempi Pohjois- Pohjanmaan alueella. Alueen soilla ei ole turveteollista käyttöä niiden mataluuden takia. Soita on hyödynnetty maa- ja metsätalouden käyttöön. Yksityiskohtaisempaa tietoa karttalehden soista löytyy GTK:n turvetutkimusraporteista. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Kartta-alueella on yksi Suomen ympäristökeskuksen yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeäksi luokittelema I luokan pohjavesialue ja kaksi III luokan pohjavesialuetta, joiden käyttöön otto vaatisi tarkempia tutkimuksia. Kukkolanvaaran I luokan pohjavesialue sijaitsee kartta-alueen kaakkoisosan hiekkakerrostumissa. Alueen kokonaispinta-ala on 1,15 km 2 ja antoisuus 250 m 3 /vrk. Alueella sijaitsee pohjavedenottamo. III luokan pohjavesialueet, nimeltään Polvenkangas ja Pyrrinkankaat, sijaitsevat kartta-alueen keski- ja itäosissa. Pyrrinkankaat sijaitsee osittain Hyrkkään karttalehtialueella (3421 12). Nämä pohjavesialueet ovat laaja-alaisia ja vedenantoisuudeltaan suuria. Polvenkankaan pohjavesialueen kokonaispinta-ala on 23,41 km 2 ja antoisuudeksi on arvioitu 5000 m 3 /vrk. Pyrrinkankaiden kokonaispinta-ala on 14,84 km 2 ja arvioitu antoisuus 3000 m 3 /vrk. Pohjavettä on todennäköisesti riittävästi yksityistalouksien tarpeisiin myös muualla kartta-alueella. Pohjaveden pinta on kolmessa kaivossa tehtyjen mittausten mukaan 1-2 metrin syvyydessä. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenin pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu viisi pohjavesinäytettä, joista neljä on otettu kuilukaivoista ja yksi pohjavedenottamosta. Pohjavesi oli kahdessa kohteessa hapanta ph-arvojen ollessa 5,5 ja 5,8. Alin ph oli puukehyksin varustetussa kaivossa. Muissa kohteissa ph-arvot olivat 6,3-7,1. Suositus ph-arvoille on 6,5-9. Veden happamuus voi vaikuttaa esimerkiksi vesijohtoputkistojen syöpymiseen. Sähkönjohtavuudet olivat 2,3-59,6 ms/m. Neljässä kaivossa veden väriluku ylitti suosituksen (enintään 5 Pt mg/l) ja samoissa kohteissa ylittyi myös KMnO 4 -luku (suositus enintään 20 mg/l). Veden värillisyys ja suuri KMnO 4 -luku

6 osoittavat mm. humuspitoisten pintavesien pääsyä kaivoihin. Yhdessä kaivossa oli suosituksia suurempi rautapitoisuus. Suositus raudan enimmäispitoisuudeksi on 0,4 mg/l. KIRJALLISUUTTA Alalammi, P. (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, M. (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Haavisto-Hyvärinen, Maija & Kutvonen, Harri. 2005. Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. Verkkojulkaisu. Hyyppä, E. 1935. Tyrnävän kaasuesiintymä. Erikoispainos Suomen kemistilehdestä A 4, 1935, 1-7. Johansson, P. & Kujansuu, R. (toim.), Eriksson, B., Grönlund, T., Johansson, P., Kejonen, A., Kujansuu, R., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M,, Virtanen, K. & Väisänen, U. 2005. Pohjois-Suomen maaperä: maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Summary: Quaternary deposits of Northern Finland Explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000. Espoo: Geologian tutkimuskeskus Geological Survey of Finland. 236 s. Kalla, J. 1960. Muhoksen muodostuman alueella, Limingan Tupoksella suoritettu syväkairaus. Vuoriteollisuus Bergshanteringen 1, 53-54. Kesola, R. 1985. Oulujoen kartta-alueen kallioperä. Kallioperäkartan selitys. Lehti 3422. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 29 s. Kurimo, H. 1978. Late-glacial ice flows in northern Kainuu and Peräpohjola, North-East Finland. Fennia 156, 11-43. Pihlaja, J. 1999. Maaperän koostumus ja kehitys Tyrnävän alueella. Pro gradu-tutkielma, Oulun yliopisto, Geotieteiden laitos. 67 s. Räisänen, J. 2002. Maaperän kehitys, koostumus ja merkitys kasvualustana Tyrnävän alueella. Pro gradu-tutkielma, Oulun yliopisto, Geotieteiden laitos. 72 s. Salonen, V-P., Eronen, M. ja Saarnisto, M. 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja- Aurora. 237 s. Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva 2003. Suomen turvevarat 2000. Summary: The peat reserves of Finland in 2000. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 156. 101 p. + 7 app. Virtanen, Kimmo 1983. Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto. Raportti P 13.4/83/122. 45 p. + 3 app. Ylimannila, S. 1970. Oulujoen alajuoksun kehityksestä. Nordia 1970, 7. Pohjois-Suomen maantieteilijäin seura, Oulu. 12 s.

MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Maaperän yleiskartta 1:200 000. Koko maan kattava maaperän yleiskartta valmistuu vuonna 2008. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2006 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2006 mennessä on maastamme kartoitettu noin 40 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 700 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai tiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gtk.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 12 Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 13 Länsi-Suomen yksikkö PL 97 (Vaasantie 6) 67101 KOKKOLA Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 5209 Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 14 www.gtk.fi