LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 76/2004/3 Dnro LSY-2004-Y-260 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2004 ASIA HAKIJA Merikaapelin asentaminen välille Mäkiluoto Porkkalan majakka, Kallbådan sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kirkkonummi Suomenlahden merenkulkupiiri HAKEMUS SUUNNITELMA Suomenlahden merenkulkupiiri on ympäristölupavirastoon 23.9.2004 toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa merikaapelin asentamiseen välille Mäkiluoto - Porkkalan majakka, Kallbådan sekä töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti Kirkkonummen kunnassa. Merikaapeli asennetaan Porkkalan majakalla olevien ja sinne suunniteltujen merenkulun turvallisuutta palvelevien laitteiden tarpeisiin. Porkkalan majakka sijaitsee Kallbådanin hylkeidensuojelualueella. Metsähallitus vastaa alueen hoito- ja käyttösuunnitelmasta ja selvittää poikkeusluvan tarpeellisuuden rakennustöitä varten. Kaapelilinjaus on suunniteltu siten, että se tulee majakkaluodolle eteläkautta syvän rannan puolelta ja häiritsee siten mahdollisimman vähän hylkeitä. Hakijan käsityksen mukaan kaapelin laskeminen ei vaaranna suojelualueen perustamistarkoitusta. Merikaapelin linjaus on kokonaisuudessaan yleisten kulkuväylien ulkopuolella. Linjauksen kohdalla ei ole ankkurialueita tai muita merenkululle tärkeitä kohteita eikä kalastukselle tärkeitä pyydyspaikkoja. Hakijan käsityksen mukaan hankkeen toteuttamisella ei ole merkittäviä vaikutuksia merenkululle, kalastukselle tai vesiluonnolle. Kaapelin rantautumiskohta Mäkiluodossa on tilalla 257-470-1-3. Kaapeli kulkee Kallbådaan vesialueiden 257-470-2-105, 257-470-1-108, 257-894-1-1 kautta. Kaapeli on tyypiltään AHXAMKPL-W/32F ja sen poikkipinta-ala on 35 mm 2. Kaapelin pituus merialueella on yli 6 km. Suurin meriveden syvyys kaapelin kohdalla on noin 50 metriä. Kaapeli lasketaan pohjaan aluksesta käsin ja painotetaan tarvittaessa niin, ettei se pääse liikkumaan merivirtausten tai mahdollisten potkurivirtausten mukana. Rantautumiskohdissa ja maalla kaapeli asennetaan maahan/kallioon tehtävään kaivantoon tai asennetaan kallioon kiinnitettävään kaapelikouruun. Työ on tarkoitus tehdä kevään 2005 aikana.
HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN MUISTUTUKSET JA VAATIMUKSET 2 Kaapeli tarkemitataan asentamisen yhteydessä ja se merkitään merikarttaan ja siitä ilmoitetaan "Tiedonantoja merenkulkijoille" julkaisussa työn valmistuttua. Kaapeli merkitään merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaisesti kaapelitauluin sekä Mäkiluotoon että Kallbådaan. Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Kirkkonummen kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 8.11.2004. Uudenmaan ympäristökeskus on lausunut, että merikaapelin laskupaikka sijaitsee Natura 2000 verkostoon kuuluvalla Kallbådanin luodoilla ja vesialueella FI0100089. Kallbådan ja ympäröivä vesialue on rauhoitettu asetuksella (736/2001) hylkeiden suojelualueeksi (HYL010002). Rauhoitusmääräykset on annettu luonnonsuojelulain 13 :ssä. Alueella on kielletty muun muassa maa- ja kallioperän vahingoittaminen. Myös liikkuminen on asetuksella kielletty 1.2. 15.6. välisenä aikana ilman Metsähallituksen lupaa. Hakemusasiakirjoihin ei sisälly selvitystä hankkeen toteuttamisen vaikutuksista Natura-alueen perusteena oleviin luontotyyppeihin tai lajeihin tai hylkeiden suojelualueeseen. Hakija on todennut käsityksenään, ettei hanke vaaranna suojelualueen perustamistarkoitusta. Luonnonsuojelulain 65 :n mukaan hankkeen tai suunnitelman vaikutukset eivät saa merkittävästi heikentää Natura 2000 alueen valinnan perusteena olleita luontoarvoja (luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä). Luvan myöntävän viranomaisen on varmistuttava, että hakemuksessa on riittävät selvitykset vaikutusten arvioimiseksi. Vaikka hakemusasiakirjat eivät sisälläkään selvitystä kaapelin vaikutuksista Natura-alueeseen, ympäristökeskus on katsonut, että kaapelin asentaminen ei todennäköisesti merkittävästi heikennä Natura 2000 alueen luonnonarvoja eikä rakentamisen voida katsoa rikkovan luonnonsuojelulain 13 :n kallioperän vahingoittamiskieltoa, mikäli kaapeli kiinnitetään rantakallioihin ilman kallioperän rikkomista ja peitetään hakemuksessa esitetyllä kaapelikourulla. Ympäristökeskus on katsonut, että hakijalle voidaan myöntää lupa hankkeen toteuttamiseen mainitulla ehdolla ja tehnyt esityksen lupamääräyksiksi. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Suomenlahden merenkulkupiirille luvan merikaapelin asentamiseen välille Mäkiluoto Porkkalan majakka, Kallbådan Kirkkonummen kunnassa muutoin hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti, mutta Natura-alueella kaapelin kiinnittämisessä ranta-alueelle kallioperää ei saa rikkoa.
3 Ympäristölupavirasto myöntää Suomenlahden merenkulkupiirille pysyvän käyttöoikeuden kaapelia varten tarvittaviin vesialueisiin 257-470-2-105, 257-470-1-108, 257-894-1-1. Lupamääräykset 1) Kaapeli on laskettava pohjaan niin, että se painuu sinne tasaisesti ja pysyy paikallaan. Alueilla, joissa merenpohja on korkeuden N 60 1,0 m yläpuolella, kaapeli on upotettava merenpohjan alapuolelle. Hylkeiden suojelualueella kaapeli on suojattava kaapelikourulla. Merenpohjalla kaapelin kaivanto on täytettävä asianmukaisesti ja ympäristöön sopeutuvaksi. 2) Rakennustyöt on tehtävä alueen luontoarvoja säästäen siten ja sellaisena aikana, että merialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Rakennustöitä ei saa tehdä hylkeiden suojelualueella 1.2. 15.6. välisenä aikana. 3) Kaapeli rakenteineen on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 4) Kaapelin sijainti merialueella on merkittävä merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaisesti. Merkintään käytettävät laitteet on pidettävä kunnossa. 5) Töiden päätyttyä alue, erityisesti hylkeille tärkeä rantavyöhyke, on sopeutettava huolellisesti ympäristöön ja siistittävä. 6) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. Luvan saaja on muutoinkin vastuussa hankkeesta aiheutuvasta vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä. 7) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kahden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetyt käyttöoikeudet raukeavat. 8) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ympäristökeskukselle ja Kirkkonummen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Uudenmaan ympäristökeskukselle ja Kirkkonummen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä kaapelin lopullista sijaintia merialueella osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustus, selvitys tai piirros kaivantojen täyttämisestä ja selvitys kaapelin merkintätavasta. Perustelut Merikaapelin asentaminen on tarpeen Porkkalan majakalla olevien ja sinne suunniteltujen merenkulun turvallisuutta palvelevien laitteiden tarpeisiin. Kaapelin asentaminen ei todennäköisesti merkittävästi heikennä Natura 2000 alueen luonnonarvoja eikä rakentaminen riko luonnonsuojelulain 13 :n kallioperän vahingoittamiskieltoa, kun kaapeli kiinnitetään rantakallioihin rikkomatta kallioperää ja peitetään hakemuksessa esitetyllä kaapelikourulla. Kaapelin asentaminen ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä
4 etua. Hankkeesta ja myönnetyistä vähäisistä pysyvistä käyttöoikeuksista ei ennalta arvioiden aiheudu kenellekään vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Lainkohdat Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 7 :n 2 momentti Luonnonsuojelulain 65 TÖIDENALOITTAMISLUPA Ympäristölupavirasto myöntää Suomenlahden merenkulkupiirille luvan aloittaa merikaapelin asennustyöt ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Perustelut Kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on antanut luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista Uudenmaan ympäristökeskuksen lausunto on otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. Käsittelymaksu 280 euroa Sovellettu säännös Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista 2 (1238/2003)
5 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusaika päättyy 20.12.2004. Valitusosoitus on liitteenä. Merja Ahti Pertti Seppänen Esko Vähäsöyrinki Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet sivutoiminen ympäristöneuvos Merja Ahti sekä ympäristöneuvokset Pertti Seppänen ja Esko Vähäsöyrinki (tarkastava jäsen). Asian on esitellyt Merja Ahti. MA/mk
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valituskirjelmä on toimitettava liitteineen Länsi-Suomen ympäristölupavirastoon. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituksia päätöksen johdosta voivat esittää ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - ympäristölupaviraston päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@om.fi) - miltä kohdin ympäristölupaviraston päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia ympäristölupaviraston päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta - jäljennös valituskirjelmästä (jos valituskirjelmä toimitetaan postitse) Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi-Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, 00580 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: vaihde (09) 173 461 telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 80 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.