Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 97/2012/2 Dnro ESAVI/40/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2012 ASIA Siirtovesijohdon ja yhdysvesijohdon rakentamista Saimaan Ukonsalmen vesialueelle koskevan Itä-Suomen ympäristölupaviraston 27.3.2009 antaman päätöksen nro 47/09/2 muuttaminen, Ruokolahti HAKIJA Ruokolahden kunta VOIMASSA OLEVA LUPA Itä-Suomen ympäristölupavirasto on 27.3.2009 antamallaan, 27.4.2009 lainvoimaiseksi tulleella päätöksellä nro 47/09/2 myöntänyt Ruokolahden kunnalle luvan vesijohtojen rakentamiseen Saimaan Ukonsalmeen väleille Lampsiinlahti Rauhamäki RN:o 1:20 (siirtovesijohto) ja Lampsiinlahti Salosaaren asuntoalue (yhdysvesijohto) Ruokolahden kunnassa. Lupamääräyksen 1) mukaan vesijohdot rakennetaan hakemuksen liitteenä olevan 28.11.2008 päivätyn suunnitelmakartan 1:5 000 osoittamille linjoille. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Vesilain (587/2011) 3 luvun 3 :n 1 momentin 4) kohta ja 1 luvun 7 :n 1 momentti HAKEMUS Ruokolahden kunta on 9.3.2012 Etelä-Suomen aluehallintovirastossa vireille panemassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt Itä-Suomen ympäristölupaviraston 27.3.2009 antaman päätöksen nro 47/09/2 muuttamista. Rakennettavan yhdysvesijohdon läheisyydessä oleva kiinteistö Syrjärinne RN:o 2:83 liitetään Ruokolahden kunnan vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkostoon. Kiinteistö on vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella, mutta sen omistajalla on teknisen lautakunnan periaatepäätöksen mukaisesti halutessaan mahdollisuus liittyä verkostoon omalla kustannuksellaan vesihuoltolaitoksen määräämillä edellytyksillä. Kiinteistön liittäminen vesi- ja viemäriverkostoon edellyttää noin 300 m pitkän vesistöalituk- ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh. 020 636 1040 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, 13101 Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, 00521 Helsinki
sen rakentamista 40 mm:n PE-10 vesijohdolla ja 50 mm:n PE-10 paineviemärillä. Johtoja ei voida rakentaa maitse kaavoituksellisista ja maanomistuksellisista syistä. Vesisyvyys johtolinjalla on enimmäkseen 5 15 m. Johdot rantautuvat Ruokolahden kunnan Toivialan kylän kiinteistöillä Syrjärinne RN:o 2:83 ja Ukonsalmi RN:o 9:13 ja ne kulkevat Toivialan kylän kiinteistön Ukonsalmenmäki RN:o 12:0 vesialueella. Hakemukseen on liitetty vesialueen osalta Rautialan 3:53, 3:55 ja 25 osakaskunnan kirjallinen suostumus hankkeelle ja kiinteistön RN:o 2:83 omistajan hakemus liittymisestä vesi- ja viemäriverkostoon. Hakija omistaa kiinteistöt RN:o 9:13 ja RN:o 12:0. Hanke toteutetaan Salosaaren yhdysvesijohdon rakentamisen yhteydessä vuoden 2012 aikana. Lampsiinlahti Rauhamäki RN:o 1:20 siirtovesijohto jätetään toistaiseksi rakentamatta. Hakemukseen on liitetty Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen ja Ruokolahden kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lausunnot hankkeesta. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on todennut lausunnossaan, että Salosaaren siirtovesijohto voidaan toistaiseksi jättää rakentamatta. Salosaaren yhdysvesijohto voidaan rakentaa luvan mukaisesti. Vesirakennushankkeen välittömässä läheisyydessä olevan kiinteistön RN:o 2:83 liittäminen vesi- ja viemäriverkostoon tulisi ELY-keskuksen näkemyksen mukaan toteuttaa maitse. Rakennettavista vesistöalituksista saattaa aiheutua vesilain 3 luvun 2 :ssä tarkoitettu muutos tai seuraus, jolloin hankkeelle on haettava vesilain mukainen lupa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta. Imatran seudun ympäristölautakunta Ruokolahden kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena on ilmoittanut puoltavansa kunnan esittämää muutosta voimassa olevaan lupaan nro 47/09/2. Ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon kannalta on hyvä, että yksittäinen rantakiinteistö liitetään vesi- ja viemäriverkkoon. Viemärilinjan asentamisessa tulee kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin. - Paineviemärin asentamisessa vesistöön painotukset tulee tehdä esimerkiksi kytkemällä siten, että mahdollinen painojen liukuminen pois paikoiltaan ja näin ollen putken pintaan nousu ja taipuminen ei ole mahdollista. - Lisäksi viemäriputken tarkastus vesistössä tulee tehdä alituksen valmistuttua ennen käyttöönottoa ja toistaa säännöllisin väliajoin keväällä ja aina tarvittaessa. - Lisäksi viemärilinjaa vesistöalituksien osalta tulee tarkkailla, jotta mahdollinen vuoto vesistöön havaittaisiin välittömästi ja viemäri voitaisiin sulkea eikä vesistöön pääsisi vuotamaan jätevettä suuria määriä. 2
3 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Aluehallintovirasto on vesilain 11 luvun 10 :n 5 momentin nojalla ratkaissut asian tiedoksiantoa toimittamatta. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Ruokolahden kunnalle luvan vesijohdon ja paineviemärin rakentamiseen Saimaan Ukonsalmeen kiinteistöjen RN:o 2:83 ja RN:o 9:13 välille sekä muuttaa Itä-Suomen ympäristölupaviraston 27.3.2009 antamaa päätöstä nro 47/09/2 hakemussuunnitelman mukaisesti Ruokolahden kunnassa. Aluehallintovirasto muuttaa Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 47/09/2 lupamääräyksen 1) kuulumaan seuraavasti. 1) Johdot rakennetaan 20.2.2012 päivättyjen suunnitelmakarttojen nro 7091.101 (mittakaava 1:5 000), nro 7091.102 (mittakaava 1:1 000) ja nro 7091.103 A (muutos 17.4.2012, mittakaava 1:1 000) osoittamille linjoille. Muilta osin on noudatettava, mitä Itä-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksessä nro 47/09/2 on määrätty. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa edunmenetystä. Perustelut Sovellettu säännös Hanke on tarpeen kiinteistön liittämiseksi vesihuoltoverkostoon. Hakija omistaa hankealueen vesialueen. Hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain (587/2011) 3 luvun 4 :n 1 momentin 1) kohta Lausuntojen huomioon ottaminen KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Aluehallintovirasto katsoo Imatran seudun ympäristölautakunnan vaatimusten osalta, ettei hakemussuunnitelman muutos anna aihetta päätöksen nro 47/09/2 lupamääräysten muuttamiseen muuten kuin lupamääräyksen 1) osalta. Käsittelymaksu on 730 euroa. Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta.
4 Maksu määräytyy aluehallintovirastojen vuosien 2012 ja 2013 maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 1 460 euroa. Luvan muuttamista tai tarkistamista koskevan hakemuksen käsittelystä peritään maksu, jonka suuruus on 50 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta. Asian käsittelymaksu on näin ollen 730 euroa. PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Ruokolahden kunta Jäljennös päätöksestä Ruokolahden kunta Ruokolahden kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköpostitse) Jarmo Mäkinen Suomen ympäristökeskus (sähköpostitse) Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Ruokolahden kunnan virallisella ilmoitustaululla.
5 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Esko Vähäsöyrinki Saku Hurskainen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Esko Vähäsöyrinki. Asian on esitellyt ympäristölakimies Saku Hurskainen. SH/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 6.6.2012. Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, hankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen aluehallintovirastolle Aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, 00520 Helsinki postiosoite: PL 110, 00521 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 636 1040 fax: 09 6150 0533 sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.