s. 1 / 11 Alue 210431 Tapiolan keskus (Kielas) Asemakaavan muutos Asianumero 191/10.02.03/2018 1.10.2018 Tapiolan keskuksen kehittämistä jatketaan kolmella uudisrakennuksella. Tavoitteena on mahdollistaa Merituulentien päälle kuusikerroksinen palvelu- ja asuinrakennus, joka rajaa tulevaa Merituulentoria sen länsireunalta. Itätuulentien pohjoispuolelle mahdollistetaan kaksi asuinrakennusta. Kaavalla järjestetään myös kevyen liikenteen yhteys Tapiolan keskuksen länsireunaan ja pyöräily-yhteydet metroaseman polkupyöräpysäköintiin pohjoisesta ja etelästä. Kuva 1: Suunnittelualueen sijainti opaskarttapohjalla. Espoon kaupunki Kuva 2: Suunnittelualueen rajaus ortokartalla 2017. Espoon kaupunki. Aluerajaus tarkentuu suunnittelun kuluessa.
s. 2 / 11 LÄHTÖKOHDAT Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Tapiolan keskustan länsilaidalla, Merituulentien, Pohjantien ja Etelätuulentien risteyksessä. Alueen nykytilanne Suunnittelualue on työmaana. Kaava-alueen korttelista 12005 on purettu Kielaksen talona tunnettu toimistorakennus. Alueella ja sen vieressä on rakenteilla Merituulentien päälle tuleva kansirakenne. Merituulentie ei ole toistaiseksi käytössä suunnittelualueella. Katu avataan maaliskuussa 2019, kun uusi bussiterminaali sekä katuyhteys valmistuu. Kansirakenteen etelälaidassa on metrotunnelin ilmanvaihtokuilu. Työmaan liikenne kulkee Itätuulenkujalta. Kaavamuutosalueen rajauksen ulkopuolelle jäävät lännessä Etelätuulentie ja etelässä Omnian rakennus (os. Itätuulentie 1, rak. v. 1977) sekä vuonna 1978 rakennetut asuinrakennukset, osoitteessa Itätuulenkuja 1. Kaava-alueen pohjoisreuna on kiinni tontissa, jonka osoite on Länsituulentie 1. Alue rajautuu itäpuoleltaan parhaillaan rakennusvaiheessa olevaan kerrostalokortteliin ja työmaa-alueeseen. Maanomistus Tontin 49-12-5-1 omistaa Ki.Oy Kielas. Kaupunki omistaa katualueet. YIT Rakennus Oy:llä on alueella kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston 11.6.2018 ( 102) päättämä suunnitteluvaraus. Suunnitteluvaraus on voimassa 30.6.2019 saakka. Kaavoitustilanne Uudenmaan maakuntakaavassa (vahvistettu YM 8.11.2006) alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi, tiivistettäväksi alueeksi sekä kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi. Alueen sivuitse kulkee liikennetunnelin linjaus. Alue on pääkaupunkiseudun poikittaisen joukkoliikenteen yhteysvälillä. Kuva 3: Ote Uudenmaan maakuntakaavasta. (lähde: Uudenmaanliiton karttapalvelu 2018 Uudenmaan liitto ja Itä-Uudenmaan liitto, Maanmittauslaitos lupa nro 744/MYY/06) Espoon eteläosien yleiskaavassa (lainvoimainen 17.2.2010) muutosalue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C-K). Alueelle saa osoittaa keskustaan soveltuvaa asumista sekä hallinto-, toimisto-, palvelukoulutus- ja myymälätiloja. Alueelle voidaan sijoittaa vähittäistavaran suuryksikkö Leppävaaran, Tapiolan, Matinkylän ja Espoonlahden keskuksiin. Muutosalue on merkitty kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi alueeksi, kaupunkimaisemaksi, jonka rakennus- ja kulttuurihistoriallisia arvoja sekä kaupunkikuvaa on suojeltava. Suojelu ei koske yksittäisiä rakennuksia, vaan kohdistuu alueen ominaispiirteiden vaalimiseen. Asemakaavan muutos on Espoon eteläosien yleiskaavan mukainen. Kuva 4: Ote voimassa olevasta Espoon eteläosien yleiskaavasta. (2018) Espoon kaupunki
s. 3 / 11 Alueella on voimassa asemakaava Tapiolan keskus, alue 210400 (hyv. 19.6.1974). Korttelialue on varattu liikerakennusten korttelialueeksi, jolle saa rakentaa asuntoja vain kiinteistön hoitohenkilökuntaa varten (AL) ja katualueeksi. Kerrosluku on kolme ja tonttitehokkuus e=1,43. Rakennusoikeutta on noin 6 000 k-m². Merituulentie ja Itätuulenkuja ovat kaavassa katualuetta. Merituulentoria, joka on kaavassa jalankululle ja pyöräilylle varattu katu, koskee kaava Tapiolan keskus, alue 210428 (hyv. 12.6.2017). Itätuulenkujaa ja Etelätuulentietä koskee Tuuliniitty II, alue 211003 (hyv. 12.10.2015). Maanalainen asemakaava Otaniemen- Tapiolan metrotunneli, alue 920200 (hyv.19.1.2009) on voimassa Merituulentien katualueella. Metrotunnelin ilmanvaihtokuilu on rakennettu maanalaisen kaavan mukaisena. Sopimukset Asemakaavan muutos edellyttää maankäyttösopimuksen (MRL 91b ) laatimista. Maankäyttösopimusneuvottelut hoitaa tonttiyksikkö. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Museoviraston selvitys Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY) on tällainen inventointi. Tapiolan puutarhakaupunki on yksi selvityksessä mainitusta kulttuuriympäristöistä. Tapiolan keskustan kaavamuutosalue sisältyy inventoinnin mukaiseen rajaukseen. Kuva 6: Ote RKY-selvityksestä (lähde: Museoviraston karttapalvelu Museovirasto, pohjakartta Maanmittauslaitos). Kuva 5: Ote ajantasa-asemakaavasta. Espoon kaupunki. Aluerajaus tarkentuu suunnittelun kuluessa. Aloite ja perittävät maksut Asemakaavan muutosta on hakenut 8.1.2018 YIT Rakennus OY Asuntorakentaminen. Hakija maksaa kaavanmuutoksen laatimiskustannukset (MRL 59 ). Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista tuli voimaan 1. päivänä huhtikuuta 2018. Alueelle tehdyt suunnitelmat tukevat valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista erityisesti tavoitteiden 1.Toimivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen sekä. 2. Tehokas liikennejärjestelmä osalta. MITÄ JA MITEN SUUNNITELLAAN? Tavoitteet Tavoitteena on mahdollistaa nykyiselle korttelialueelle kaksi pääosin asuinrakennusta (kerrosluvuiltaan 9 ja 12) pysäköinti- ja huoltoratkaisuineen. Lisäksi Merituulentien kansirakenteen päälle on suunnitteilla kuusikerroksinen palvelu- ja asuinrakennus, joka rajaa Merituulentoria sen länsireunalta. Liiketilat liittyvät toiminnallisesti kauppakeskus Ainoan liiketiloihin. Suunnittelualueen pohjoispuolella kulkee kävely- ja pyöräily-yhteys tulevalle Merituulentorille. Esim. Länsituulensillalta pääsee tätä kautta pyöräpysäköintihalliin, joka on Merituulentorin alla. Kaavamuutoksella lisätään asuntotonttivarantoa hyvän saavutettavuuden alueella MAL-toteutusohjelman mukaisesti.
s. 4 / 11 Muutoksella pyritään vastaamaan niin Espoon kaupungin tavoitteisiin kuin valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin tiivistää keskuksia ja sijoittaa niihin asumista raideliikenteen varrelle. Aiemmat kaavaan liittyvät päätökset Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 24.8.2011 Tapiolan keskuksen uudistamisen teesit. Tapiolan keskusta on suunniteltu kokonaissuunnitelmaan nojautuen. Kaavaan liittyvät muut suunnitelmat Alue on osa Tapiolan kehittyvää keskusta, jonka rakentamista on esitelty Tapiolan keskusprojektin viitesuunnitelmassa. Tapiolan keskusprojektin viitesuunnitelmaa tekee arkkitehtitoimisto HKP Oy. Viitesuunnitelma kokoaa keskustan osaprojekteja yhteen. Alueen pohjoispuolella on kaavahanke Tapiolan keskus (II vaihe), 210420, jossa tavoitteena on tutkia Tapiolan keskuksen lisärakentamista ja käyttötarkoituksen muutoksia sekä yhteyksiä huolto- ja pysäköintiluolaan sekä liiketilojen välisiä yhteyksiä. Alueen eteläpuolella korttelissa 12006 osoitteessa Itätuulentie 1 on kaavahanke Tapiolan keskus, muutos 210424. Tavoitteena mahdollistaa toimistorakennuksen alueen kehittäminen. Alueelle tutkitaan vanhusten asumis- ja palvelukeskuksen toteuttamisen mahdollisuutta. Valmisteluaineisto oli nähtävillä 26.9.- 25.10.2011. Pohjantiellä ja Etelätuulentiellä on nyt ja lähitulevaisuudessa tiheä bussiliikenteen vuorotarjonta. Espoon joukkoliikenteen tavoiteverkon (2030) mukaan nämä kadut on merkitty bussiliikenteen runkoyhteydeksi (tiheät vuorot, normaali ajonopeus). Espoon joukkoliikenteen tavoiteverkon (2050) mukaan Pohjantien ja Etelätuulentien merkitys korostuu entisestään, sillä kaduille on osoitettu pikaraitiotielinja Suurpelto- Tapiolan keskus. Tämä joukkoliikenteen nopea runkoyhteys voidaan toteuttaa myös bussiratkaisuna. Suunnitelman kuvaus Suunnitelman visuaalisena ideana on luoda rakennusryhmästä omaleimainen kokonaisuus Tapiolan keskuksen länsiosaan. Länsipuolella olevan niityn viherteemaa jatketaan kansitasoille pehmentämään oleskelualueiden ilmettä. Suunnitelman kokonaiskerrosala on: Asuminen 10 900 k-m2 Palvelut 2 800 k-m2 Suunnitelmaan kuuluu kaksi kannen alaista pysäköinti-, aputila- ja huoltotilakerrosta. Neljäs kokonaisuuteen kuuluva rakennus sijoittuu viereiselle kaava-alueelle (Tapiolan keskusprojektin viitesuunnitelmassa 1b -alue), jonka asemakaava on jo vahvistunut (hyv.12.6.2017). Lisämateriaalia on tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman liitteenä. Suunnittelun toteuttaminen Kaavaehdotusvaiheessa suunnittelu tarkentuu. Asemakaavakartta laaditaan kaavaehdotusvaiheessa. Vaikutusten arviointi Kaavoituksen edetessä arvioidaan viitesuunnitelman pohjalta asemakaavan muutoksen merkittävimmät vaikutukset. Soveltuvin osin arvioidaan vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön, liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen, luontoon ja maisemaan, ihmisten elinoloihin sekä yhdyskuntatalouteen. Tärkeimmät vaikutukset esitetään kaavaselostuksessa. Vaikutusalueena on suunnittelualue sekä sen lähiympäristö. Vaikutusarvioinnissa hyödynnetään aikaisempia alueen kaavoituksen yhteydessä tehtyjä selvityksiä ja tehdään tarvittaessa lisäselvityksiä. Tehtyjä selvityksiä ovat mm. - alustavat luonnokset, Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit 2018. Laajempia alueellisia selvityksiä: -Tapiolan keskusprojekti, Viitesuunnitelma 2017, HKP arkkitehtitoimisto, 9.2.2018 -Tapiolan keskuksen uudistaminen, Suunnitelman kehittämisen taustat ja tavoitteet sekä toimenpiteitä ohjaavat keskeiset teesit, Espoon Kaupunki / Tapiolan Kehittämisprojekti 21.11.2011, tarkistettu 5.3.2012 -Pyöräpysäköinnin tarve ja ratkaisut Tapiolan keskuksessa, Tapiolan keskusprojekti, Pyöräpysäköintiselvitys Sito 14.3.2016 -Tapiolan keskuksen uudistamisen aikataululliset ja taloudelliset reunaehdot Espoon kaupunki / Tapiolan kehittämisprojekti / projektinjohtaja Antti Mäkinen 5.3.2012
s. 5 / 11 OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Osalliset Osallisia ovat suunnittelualueen sekä lähialueiden asukkaat, maanomistajat, hallintaoikeuden omistajat, kaupunginosayhdistykset, yhteisöt, yrittäjät ja muut tahot, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä lisäksi viranomaiset. Viranomais- ja muu asiantuntijayhteistyö järjestetään työn kuluessa erikseen sovittavin neuvotteluin. (MRL 63 ) Asemakaavatyö on käynnistynyt tämän osallistumisja arviointisuunnitelman laatimisella. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kaupungin esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten arvioinnissa noudatettavat osallistumisen ja vuorovaikutuksen periaatteet ja tavat. Mielipiteet (MRA 30 ) Osalliset voivat osallistua kaavatyön valmisteluun kertomalla mielipiteensä suunnitelmasta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 29.10. 27.11.2018. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää 27.11.2018 klo 15.45 mennessä osoitteella: Kaupungin kirjaamo, PL 1, 02070 ESPOON KAU- PUNKI tai sähköpostiosoitteella: kirjaamo@espoo.fi. Kirjaamon käyntiosoite on Siltakatu 11, kauppakeskus Entresse. Kaavan nimi, alue- ja asianumero (Tapiolan keskus (Kielas), alue 210431, 191/2018) on mainittava. Tiedottaminen Nähtävilläoloista ja mahdollisista tiedotus- ja keskustelutilaisuuksista kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdissä, Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa. Lisäksi tiedotetaan kaava-alueen ja lähinaapuruston maanomistajia sekä asukasyhdistyksiä. Kaavan hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kaupungin ilmoituslehdissä ja erikseen niille muistuttajille, jotka ovat sitä pyytäneet kaavan nähtävilläoloaikana (MRL 67, MRA 94 ). Kaava-aineiston virallinen nähtävilläolopaikka on Espoon teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelu (käyntiosoite: Virastopiha 3, katutaso, Espoon keskus). Eri kaavavaiheissa aineistoa on esillä myös Tapiolan asiointipisteessä (Kulttuuriaukio 2) ja kaupungin verkkosivuilla: www.espoo.fi/kaavoitus Lisätietoja Hankkeeseen liittyen voi ottaa yhteyttä koko kaavoitusprosessin ajan: Kaisa Rauhalammi, p. 046 8772593 Olli Koivula (liikennesuunnittelu), p. 046 877 3003 Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@espoo.fi Lyhenteet: MRL = maankäyttö- ja rakennuslaki MRA = maankäyttö- ja rakennusasetus MAL = maankäytön, asumisen ja liikenteen seutuyhteistyö OAS = osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavaehdotus (MRL 65 ja MRA 27 ) Kaupunkisuunnittelukeskus laatii suunnitelmien ja selvitysten pohjalta kaavaehdotuksen. Tavoitteena on, että se käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa keväällä 2019. Kaavaehdotus on tämän jälkeen julkisesti nähtävillä 30 päivän ajan, jolloin siitä on mahdollisuus jättää muistutus. Muistutus tulee toimittaa kirjallisena nähtävilläolokuulutuksessa mainitulla tavalla ja aikataululla. Viimeistään ehdotusvaiheessa pyydetään tarvittavat lausunnot viranomaisilta. Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kaavaehdotuksen sekä siitä saadut muistutukset ja lausunnot. Käsittelyn jälkeen lähetetään kaupungin vastineet kunkin muistutuksen ensimmäiselle osoitteensa ilmoittaneelle allekirjoittajalle. Jos kaavaehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, se asetetaan uudelleen nähtäville (MRA 32 ). Kaavan hyväksyminen (MRL 52 ) Lautakunnan puoltama kaavaehdotus lähetetään kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaavan hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus/valtuusto. Hyväksymispäätöksestä on mahdollista valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen.
s. 6 / 11 Päiväys ja allekirjoitus Espoossa, 1.10.2018 Torsti Hokkanen Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelujohtaja
s. 7 / 11 HAVAINNEMATERIAALIA SUUNNITELMISTA Alustavat luonnokset Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit, 2018. Suunnittelualue (oranssi rajaus) Tapiolan keskusprojektin viitesuunnitelman havainnekuvassa. Asemapiirros. Merituulentori on tasolla +12.8. Etelätuulentie on tasolla +4.0.
s. 8 / 11 Yllä lintuperspektiivi kaakosta. Alueleikkaus Merituuleentien kohdalta. Kadun päälle rakennetaan 6-kerroksinen rakennus. Oikealla harmaana kauppakeskus Ainoan ja sen päällä olevan asuinrakennuksen seinää.
s. 9 / 11 Leikkaus Itätuulentien ja Itätuulenkujan kohdalta. Julkisivut etelään. Merituulentien ja Itätuulenkujan tasossa on pysäköintiä, huoltoyhteydet liiketiloihin sekä asuinrakennusten varastotiloja.
s. 10 / 11 Jalankulku- ja pyöräily-yhteydet suunnittelualueella. Etelätuulentien ylittävän kevyen liikenteen sillan tasolta on yhteys Itätuulenkujan päällä olevia luiskia pitkin mm. alas pyöräpysäköintilaitokseen. Luiska Etelätuulentieltä kansitasolle säilyy nykyisessä paikassa. Kuvan esittämällä tasolla on asuinrakennuksissa palvelutiloja, varastoja sekä muutama etelään avautuva asunto.
s. 11 / 11 Merituulentien päällä on rakennus, jonka pohjakerroksessa on Merituulentorille avautuvat ravintola ja kahvila. Rakennuksen Etelätuulentien puolella kulkee kevyen liikenteen reitti. Etelänpuoleisen asuinrakennuksen piha on esitetty vaaleanvihreällä värillä. Näkymä lännestä, Hakalehdon suunnalta. Kuvan vaaleat rakennukset kuuluvat suunnittelualueeseen. Vasemmalla rakennus, jossa on kaksi kerrosta palveluja (ravintola, kahvila, spa, lääkäri, kampaamo jne) ja neljä kerrosta asumista. Kahdessa muussa rakennuksessa on pääasiassa asumista.