Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)
Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Lähtö 1 A), / B) 1 / C), FOX LOVER on aloittanut uransa vakuuttavilla ykkössijoilla hienolla tyylillä. Viimeksi Teivossa Love Youn poika nousi puolimatkassa. sisältä johtavan rinnalle ja jyräsi varmaan voittoon. Fox Lover vaikuttaa niin lahjakkaalta -vuotiaalta, että kohoaa pienessä lähdössä takamatkaltakin ykkösrankiksi, vaikka oikein lupaavasti uransa aloitti myös paalulta liikkeelle pääsevä NO LIMIT STAR. Se nousi Lahdessa. sisältä johtavan rinnalle 00 jäljellä ja hankki loppusuoralla otteen keulassa juosseesta Double Revengestä. Muut putosivat 1,-kyytisellä kiripuolikkaalla kauas kärkiparin tuntumasta. 1 STONECAPES ROCOCO olisi todennäköisesti voittanut viime perjantain lounasraveissa johtavan takaa, mikäli vapaa kirilatu olisi löytynyt hieman aiemmin. Tämän lähdön kivikovalle suosikkikaksikolle Stonecapes Rococo ei kuitenkaan normaalisti riitä. SPEED SUMMER ei esittänyt vielä koelähdössä sellaista menoa, että se riittäisi tämän lähdön parhaille. HULAKAN DORIS DAY tuskin on kehittynyt talven aikana riittävästi. Lähtö A),,,, / B),,,1 / C) - H.V. TUREKS on mennyt startti startilta selvästi eteenpäin. Nyt kun porukkakin on varsin arkinen, on oriilla hyvät mahdollisuudet aivan kärkeen. VILUNKIPINÄ on suorittanut tämän kauden starteissaan ihan mukavasti. Tässä porukassa totosija on erittäin todennäköinen, koska tamma vaikuttaa aika ravivarmaltakin. VEIVARIINA paikkasi viimeksi lähtösuoran laukkansa kohtuullisesti. Tamma pystyy onnistuessaan parantamaan ilman muuta ennätystään. DUUTSON on ollut lähinnä tasainen. Saa nähdä, että tuoko valmentajanvaihdos otteisiin lisää terävyyttä. Joka tapauksessa tehtävä on nyt varsin sopiva. SÖRKÄN SÖÖR ei kyllä vakuuttanut vielä helmikuisessa koelähdössään lainkaan. Ruuna tulee kuitenkin niin osaavista käsistä, että tällaisessa tehtävässä se on silti pakko nostaa mukaan A-ryhmään. Lähtö A), / B),,,1 / C),,,1,,1,1,,1 Lähdössä voidaan nähdä tuima kaksinkamppailu, sillä kaksi oikein lahjakasta -vuotiasta kohtaa tässä uran avauksessaan. HE IS FELIX lopetti koelähdössä päätöspuolikkaan puolihuolimattomasti 1,-kyytiä. Hienolla tyylillä askeltava ruuna lienee heti valmis kovaan tulokseen. Myös IAN BOKO on erittäin mielenkiintoinen -vuotisdebytantti. Se tuli koelähdössä 1-vauhtisella päätöspuolikkaalla Double Revengen ohittamaksi, mutta Mika Forss ei todellakaan ajanut kirisuoralla täysillä varaa kyllä jäi selvästi. ANDY VELVET kulki uran avauksessaan passiivisen taktiikan jälkeen päätöspuolikkaan 1,- vauhdilla. Silti lahjakkaan -vuotiskaksikon kukistaminen ei tule olemaan helppoa. Andy Velvet on selvähkö kolmosrankkaus. FAST TECH taipui Seinäjoella johtopaikalta viidenneksi, mutta kuivempi rata saattaa sopia paremmin. DREAM ON oli viimeksi lounasraveissa johtopaikalta kelpo kakkonen, mutta nyt rima on korkeammalla, eikä voltin viitosratakaan auta asiaa. Lähtö Toto-1 A),,,1, / B),,1 / C),1,,, EXPANSE S TORNADO jyräsi viimeksi hyvätasoisen lähdön voittoon 00 metrin kirillä. ulkoa. Vastaavalla menolla tämäkin lähtö on voitettavissa, mutta tamma ei ole kuitenkaan täysin varma suorittaja. Myös viimekertainen tempo oli tammalle varsin sopiva. FIREMAKER oli viimeksi johtopaikalta kelpo kakkonen. Startti kropassa tamma voi olla nyt vieläkin parempi. Lähdön onnistuessa Firemaker edennee nytkin johtopaikalle, minkä jälkeen pystyy paljoon. TWIST IN TIME ja AMERICAN DREAM ovat kehityskelpoisia -vuotiaita, jotka ehdottomasti lukeutuvat tämän lähdön perushevosiin. Molempien kohdalla on kuitenkin huomattava, että rutiinia on paljon muuta porukkaa vähemmän. Twist In Time on osoittanut selvittävänsä paikan johtavan rinnallakin. 1 BLUE CHOCOLATE ei esillä olevien tallikommenttien valossa ole tähän starttiin parhaimmillaan, mutta hevosen luokka kyllä riittää heittämällä tähän lähtöön. Voittokaan ei missään tapauksessa saa yllättää. Lähtö Toto- A),, / B),,,1 / C),,1,, Lähdön avainkolmikko kohtasi jo viime perjantain Metsämäen raveissa. Silloin SELENE LUNE punnersi rehdisti ykköseksi 00 metrin kirillä. ulkoa, välillä neljättäkin rataa edeten. Kun tämänkertainen matkakin on pelkkää plussaa, kohoaa Selene Lune ykkösvihjeeksi. Ihan hyviä ovat kuitenkin haastajatkin. NEULAND kiri. ulkoa Selene Lunen vanavedessä kolmanneksi. Viimeiset 00 metriä sujuivat ulkoratoja pitkin 1,-kyytiä. Neulandin kuntokäyrä ei osoita ainakaan alaspäin. POWER AGE eteni 00 metriä ennen maalia. ulos, minne jäi lopulta pussiin. Sujuvasti päästessään Power Age olisi ilman muuta kamppaillut voitosta. HIGH FLYING ja LANGEN S CZA CZA suorittivat viimeksi taustalla kohtuullisesti. Nyt kaksikko hankkinee ainakin alussa piikki-selkä asetelmat, joten kummankaan kohdalla totosija ei yllättäisi. Voittoon vaadittaisiin kuitenkin ainakin suosikkien onnistuessa pientä lisäpuristusta.
Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 Lähtö Toto-, PD-1 A) 1,,,1,,1,, / B),,1,,1,,,1 / C) - Tästä ei pelilähtö enää vaikeammaksi mene. Oikeastaan jokaisella osallistujalla on realistiset mahdollisuutensa, ja A- hevosten nimeäminenkin on todella hankalaa. Jaetaan nyt porukka kahtia, mutta aika arpapeliä homma tässä lähdössä on. 1 POIKOLAN NEITO omaa riittävät vauhtivarat paljon kovempiinkin lähtöihin, mutta tamma on kuitenkin melko tarkka juoksun onnistumisesta. Iikka Nurmosen käsistä uutta tulemista tekevä tamma voi tosin tällaisessa lähdössä pystyä tekemään oikean päivän sattuessa itsekin juoksuaan. OLIVIA on kovin epävarma, mutta ravilla se menestyisi. Toissakerralla tamma paikkasi ensimmäisen kaarteen laukkansa mallikkaasti. Viimeiset 00 metriä sujuivat,-vauhdilla. Tätä edeltänyt voitto tuli. radalta ilman selkää. Kahden kuukauden tauolta palaava VIIPURIINA on pystynyt kiertämään ulkoratojakin. 1 ERKANEVA jäi viimeksi kärkirintaman takana pussiin. Tamma on fyysisesti hyvässä vireessä, mutta epävarma. KRISTA on napannut kaksi hienoa voittoa. Tehtävä on nyt jonkin verran haastavampi, mutta perushevosia toki. 1 MALUS HUVITUS on vahva tamma, joka voi jyrätä tässä kärkeen 0 metrin takamatkaltakin. ARLAN ILO pystyy hyödyntämään lähtöpaikkansa. Puristusta saisi olla enemmän, mutta nopeus ja ravivarmuus ovat hyviä etuja tähän sarjaan. TÄHTIMENEVÄ parantaa varmasti saatuaan startin kroppaansa. Tammalla on hyvä peruskapasiteetti. TULISIN lipsahtaa niukasti B-ryhmän puolelle. Viimeksi Porissa vastus oli yksinkertaisesti liian kova, nyt tehtävä on helpompi. Lähtö Toto-, PD-, Troikka A), / B),,,1, / C),,, DREAMY CHIP on luotettava kilpailija, joka suorittaa hyvin kaikilta juoksupaikoilta. Toissakertainen Teivon heikko sijoitus selittyy kengän putoamisella, mikä sen illan olosuhteisiin oli merkittävä haittatekijä. FAMOUS LEGACY on mielenkiintoinen haastaja. Se jäi viime Turun vierailullaan lopulta. radalle ilman selkää, mistä oli hyvä neljäs. Tällä kertaa Famous Legacy juossee keulassa. Lyhyt matka on nopean ruunan bravuuri, mutta kyllä täysi matkakin sujuu hyvän päivän sattuessa hyvin. BOMBARD laukkasi viimeksi ratkaisevan pahoin heti lähtöön, mutta on muuten esittänyt hyvää virettä. Bombard pääsee reippaasti matkaan, mutta ohi Famous Legacyn ei kyllä ole asiaa. PARTYTIME toivoo ylivauhtista juoksua, jolloin ainakin pystyisi nousemaan lopussa korkealle. Tiistaina Teivossa nousuvireinen tamma ei saanut johtavan takaa mahdollisuutta ja joutui tyytymään kolmossijaan. ELBERT SCHERMER ei ole niin huonossa kunnossa kuin viime sijoitukset antavat ymmärtää. Juoksun luontuessa ruunalla on sanansa sanottavana. Elbert Schermer on vauhdikas avaaja, mutta Famous Legacyn ulkopuolelta johtopaikalle ei ole asiaa. Mahdollisia troikkahevosia ovat myös tasaisen varmasti suorittava 1 SORT OF SORROW sekä viimeksi pussiin jäänyt MARYLAND ROSE. Lähtö A) / B),,,,,1, / C),,1 WESTCOAST SKIPPER on jättänyt itsestään kahdessa viime startissa oikein positiivisen vaikutelman. Ensiksi Forssassa ori spurttasi. sisältä Nuorten Sarjassa oikein terävästi kakkoseksi. Viimeksi Vermossa taas vapaat kiriväylät eivät koskaan auenneet, voimia jäi selvästi varastoon. Tällä kertaa Westcoast Skipper saattaa edetä lopulta johtopaikalle. Joka tapauksessa tehtävä on kauden avausvoittoa ajatellen oikein passeli. HIGH ON DAY avasi viimeksi Vermossa lujaa, mutta laukkasi ensimmäisessä kaarteessa johtavan rinnalta ja putosi pysyvästi hännille. Normaalisti High On Day ei kuitenkaan laukkaa kovassakaan vauhdissa. Vauhdikas tamma napannee ensimmäiset keulat, ja jatkossa juoksupaikka tallikaveri Westcoast Skipperin takana olisi ideaali. EMPERE S BUD pysyi viimeksi. ulkoa taustalla, mutta nyt tehtävä on sopivampi ja lähtöpaikka paljon parempi. HOCUSPOCUS AVENGER vaikuttaa epäonnistumisalttiilta, mutta on muuten kelpo menijä tällaisiin lähtöihin. Kaksarisijoitus ei yllättäisi lainkaan. JOE S DAY TRIPPER voi parantaa startti kropassa selvästikin ja kuuluu myös pelihevosiin. Lähtö Troikka A),, / B) 1,,,,, / C) - Tasainen lähtö, missä jokaiselle osallistujalle on annettava realistinen voiton mahdollisuus. VILI KUUPPER olkoon niukka ykkösrankkaus. Se iski viimeksi Porissa. sisältä 0 jäljellä ja eteni puolimatkassa kärkeen. Lopussa Vili Kuupper meni hieman epävarmaksi ja joutui tyytymään tasaisessa maaliintulossa kolmanteen sijaan. Edellisessä Teivon startissa Vili Kuupper laukkasi päätössatasella johtopaikalta voittotaistosta, joten ravin hajoaminen kirivaiheessa ei ole oriille mitenkään poikkeuksellista. PONNEN SISU on kilpaillut usein tämänkertaista kovemmissa lähdöissä. Viimekertaisessa Porin - lähdössä ruuna laukkasi loppusuoran alussa kärjen tuntumasta ja vielä kuudennen sijan vajaat 0 jäljellä. Ponnen Sisu ei ole kovin hanakka voittamaan, mutta totosijaan on tässä tehtävässä oikein hyvät mahdollisuudet. TUTUN IMPI on kankea kiihdyttäjä, mutta tulee yleensä aina vahvasti perille. Pieni lähtö suosii hidasta avaajaa. 1 KONRAD jaksoi viimeksi johtopaikalta kuudenneksi. Nyt ruuna voi kestää jo paremmin. RAVITUULI intoutui viime kauden päätteeksi melkoiseen menestyskulkuun ja voitti kauden kaikki viisi viimeistä kilpailuaan. Tämän vuoden viisi kilpailua eivät kuitenkaan vastaavasti ole tuoneet vielä euroakaan, joten tamma on nyt puolentoista kuukauden tauolta kaikin puolin arvoitus. KIIRILLA otti Teivon voittonsa nappireissulla. sisältä.
Metsämäen Tipsit Toto-ravit..01 VIHJESYSTEEMIT: TOTO (lähdöt -) Pieni systeemi Suuri systeemi I, (,1) I,,,,1 (,) II, (,) II,, (,) III,,,,,1,1,1 (,) III kaikki IV Dreamy Chip (,) IV Dreamy Chip (,) riviä*0,0 euroa =,0 euroa 0 riviä*0,0 euroa = euroa PÄIVÄN DUO (lähdöt -) Pieni Systeemi Suuri systeemi I,,,,,1,1,1 I kaikki II Dreamy Chip II Dreamy Chip yhdistelmää 1 yhdistelmää TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I, I, II, II,,,, III 1,,,, III 1,,,,,, yhdistelmää*0,0 euroa = euroa 0 yhdistelmää*1 euro = 0 euroa TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I, I kaikki II Ponnen Sisu II Ponnen Sisu III kaikki III kaikki 1 yhdistelmää*0,0 euroa = euroa yhdistelmää*0,0 euroa = euroa Vihjeet laati: Jouni Toroska
vihjeet Jani Kanerva TURKU sunnuntaina.. klo 1.00 Toto-ravit rata 0 Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1. lähtö 1:0. lähtö 1.1. lähtö 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI Parhaat paikat! Pöytävaraukset: p. (0) 00 tai 0-1 1 tai netissä turunhippos.fi/ metsamaki/fi/ palvelut/palvelut.php Tarjolla myös paketteja isommille ryhmille. NÄIN LÖYDÄT METSÄMÄKEEN Ravirata sijaitsee Vanhan Tampereentien varressa n. km Turun keskustasta. RAVIBUSSIT Suora bussivuoro raveihin Turun keskustasta (Aurakatu, pysäkki T) 0 minuuttia ennen ravien alkamisaikaa (ei lounasraveissa). Paluuvuoro 1 minuuttia viimeisen lähdön maaliintulosta. Metsämäkeen liikennöivät myös aikatauluvuorot 01-0. SEURAAVAT RAVIT..01 klo 1:00, BiofarmCUP -karsinta. Metsämäen ravirata Vanha Tampereentie 00 Turku Puh. (0) 0 www.turunhippos.fi info@turunhippos.fi Turun Hippos ry Toimitusjohtaja: Roger Johansson Kilpailusihteeri: Henri Toiviainen Toimistosihteeri: Virpi Ylitalo Ravintolanhoitaja: Erja Kult Ratamestari: Mika Ahtiainen Hallitus: Hannu Nivola (pj), Pentti Sokajärvi (vpj), Jyrki Filatoff, Antti Kasi, Sari Mäki, Janne Ulmas, Jerry Uotinen Henri Virtanen, Jarmo Virtanen Metsämäen toimihenkilöt Suomen Hippoksen valvoja: Kai Tuusa Kilpailutuomarit: Matti Lahti, Esa Leino, Antero Niittymäki Maalituomari: Janne Tamminen Valvontakamerat: Tero Tuovinen Tuomariston sihteeri: Jouni Vikström Kuuluttaja: Maija Fors Selostaja: Jouni Toroska Voittaja-/varikkohaastattelija: Jarkko Litmanen Voittajakuvat: Leena Kahisaari tai info@turunhippos.fi Tasoitustenlaatija: Henri Toiviainen Päälähettäjät: Sipi Erkkilä, Taru Pentikäinen Lähettäjät: Jenni Haaki, Mira Järvinen, Terhi Nurmi, Elli Tuokko, Hanna Tuomikoski Lähtöauton kuljettajat: Jani Salonen, Janne Ulmas Lähdönjärjestäjät & varikkoalueen valvojat: Mirva Eravuori, Kaisa Arttola, Ilona Marttila Valjakkotarkkailijat & ell avustajat: Saija Elo, Neea Honkanen, Leila Hörkkö, Eveliina Nivola, Vilma Saarinen, Virpi Suominen, Maria Virtanen, Pauliina Ylitalo Eläinlääkäri: Kaisa Nivola Sisäänkirjoitus: Saara Lainio Ratamestari: Mika Ahtiainen Kengitysseppä: Veli-Matti Allen 00-01 01 Ensiapu: Sairaankuljetus Inna Oy TV-tuotanto: Streamteam Nordic Oy Lähtörata-arvonta: Suomen Hippoksen tietokone Järjestyksenvalvonta: Liedon Luja, Metsämäki Masters Turun ravirata Vanha Tampereentie, 00 Turku, turunhippos.fi Ravipäiviä kpl Loppusuoran pituus: m Kaarresäteet: m Kallistukset: % Rataennätykset: Tjacke Gold,a ja Järvsöfaks 0,a Liigavoittajat 01: Olli Koivunen ja Harri Koivunen Koelähtö Tasoitusajo 0 m klo 1.00 00 m 00 m.00 m v.00 m CELEENA 0:1 0 e 1 v tprn t Othello Kemp 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Cecile D-Ditka Hanover Te Tor Tk 0.0 kl 0 - kl hpl C C Hanna Silokangas, Nousiainen TEEMU TOROSKA (ba) P sin kelt-sin kelt CALLELA NICEONE 0 e v mrn t Classic Photo 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Ny Wampum-Donerail Ju Tor Tk 1.0 kl 01,x kl hyl C C Jenkki Talli, Eura JUKKA TORVINEN (da) vihr pun -vihr Matti Lammela (C) Tk BWT CHEYENNE 0 e v prn t Pilgrims Taj 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 BWT Heartache-Super Arnie E-P Mä T 0.1 ol 01,x ol hyv C C Cheyenne Stable, Espoo ERKKI-PEKKA MÄKINEN (A) T vihr kelt raidat-vihr SHOT DESTROYER 0 e v prn r Hot Shot Knick 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Swiss Cottage-Giant Chill Heli Kantonen-Heikkilä, Ypäjä HELI KANTONEN-HEIKKILÄ (A) F musta-musta SAHARA DAYBYDAY 1,aly 1,0ke.1 e v mrn r Mr Pine Chip 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1-1- Atas Nice Sweet L-Super Arnie M Aro T 1.0 00 0,a C C 00 Kivijärvi Markku&Pia, Pälkäne VERNA SANKARI (C) hopea musta-musta Mikko Kolehmainen (C) Tk RIINAN KIRMA :1 0 e v trt r Tuokkolan Touho 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Eleriina-Viesker Talli Suitian Sisu, Siuntio PETRI LINDHOLM (C) H musta-valk LOISTO ROLS 0 e v prt t Turon Into 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Loisto Vilppi-Nikolai H Pet Vi Tk 1.0 kl, kl hyl C C Ella Adele Aaltonen, Turku PETRI VIRTANEN (C) musta-musta Anne Kuntze (C) Tk Ponilähtö A-Ponit tasoitusajo 0 mp..0.0 + 0 m 1, s Palk. 0-0-0-0 e klo 1.0 00 m 00 m.00 m v.00 m ROADRUNNER :1 1 1 v rnh r Zeb-Hippotekets Blimunda-Sir Douglas.,ly.1 e Yht: 0 1-- B-N Ky T 1.0 01 1: 0-1-0 Bea-Noora Kyynäräinen, Mäntsälä BEA-NOORA KYYNÄRÄINEN (P1) L valk lila-lila LÄHTEELÄN CARLOS 1 SH :1.,1ke 1.1 e 1 v trn o Valentino II SH-Dalotte SWE-Ytol Yht: -- Ad Ste H 0.0 1 1,1, C C 0 1: 0-0-0 Saija Karttunen, Inkoo ADA STENMAN (P) musta-musta Saija Karttunen (C) H PIRTTIRANNAN CARNEVAL 1 SH.,ke. e v rnkrj o Lammenpään Chaplin SH-Royal Jasmin SH-Kompis Fritiof 1 SH Yht: 1--1 Ev Hie T 1.0 1 1: 1-0- Hietanen Eveliina&Jani&Juho&Toni, Laihia EVELIINA HIETANEN (P) S pun-valk KALLELAN RUUSU :1.1,1ke. e 1 v rt t Vemil SWE 0 SH-Kallelan Rentukka-Salmiak 1 SH Yht: -- V Mäki P. 1 1,0, C C 0 1: 0 0-0-0 Ville Nivola, Uusikaupunki ILONA REKILÄ (P) T -musta Ponilähtö B-Ponit tasoitusajo 0 mp...0 + 0 m 1, s Palk. 0-0-0-0 e klo 1.0 00 m 00 m.00 m v.00 m GOLDEN EAGLE 0:1.,ke 0 e 1 v prt t Micky RUSS-Heidi fra Hajdi-Junisorken Yht: 0-0- R Lind F 0.0 -a hll 0 1: 0-0-1 Jennifer Pasanen, Kokemäki JENNIFER PASANEN (P) P sin musta valk-musta Hevosurheilu Tuotekaupasta lukemista jokaiseen makuun. Hakkaa päälle Hakkapeliittayhdistys 0 vuotta 1 + postikulut Viesker Kaikkien aikojen suomenhevonen + postikulut Elinvoimaa ja terveyttä hevosellesi + postikulut RAZZMAN WEE :1.1,ke 0 e v m r Zlatan Nick-Ljungens Razzia RUSS-Ripadals Jinnic Yht: -1-0 El Kar Tk 1.0 0,1,x 1 C C 0 1: 0 0-0-0 Elina Karjalainen, Nousiainen ELINA KARJALAINEN (P) Tk kelt vihr-vihr KATRINEBERGS MALLA (SE) :1.1,ly e v vprn t Ruffsen-Beda Roll-Munter Yht: -- Id Rin J 1.0 1 1 - hpl 0 1: 0-0-0 Ida Rintala, Espoo IDA RINTALA (P) H lila-valk KATTEDALS LOKE (SE) :1.,0ke e v vprt r Parat-Bravo Dar-Darius Roll Yht: -- E Havu H 0.0 1 0,1,x C C 1: 0-0-1 Uudenmaan poniraviliiga, Sipoo EMIL HAVULEHTO (P) sin musta-hopea Mats Havulehto (J) H SMEDENS CHESS (SE) 0:1.0,ke 1.00 e v tprn t Gumino RUSS-Aida Roll-Munter Yht: -- M Kaap S 0.0 1 - hll C C 0 1: 0-1-0 Merja Kaappola, Kauhajoki EVELIINA HIETANEN (P) S pun-valk Osta nyt omasi hevosurheilu.fi/kauppa tai soita 00 0 00 www.hevosurheilu.fi
Hippos sarja Lämminveriset tasoitusajo m 1 -v. p. 00 e, enintään.00 e, tammat 0 m hyvitys Palk. 00-00-00-00 e klo 1.0 keltainen-musta STONECAPES ROCOCO CC0:,ake e 1 v prn t Knows Nothing 1: 1 0-0-1 1,a e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-1 Annette Hall-Valley Victory Rococo Stable, Tampere pun vaal sin -pun valk H Koiv Tk.0 ol 0 0, ol hyv C C HARRI KOIVUNEN (aa) Tk Tk 0. nl 0 1,x nl C C 00 O Koiv Tk 1.0 1 0 1 1,a * C C 00 NO LIMIT STAR (SE) CC 1,ke 1.000 e v rn t Love You 1: 1 1-0-0 1, 1.000 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 1-0-0 Leia Tilly-Super Arnie L.M.V. Stable Oy, Orimattila pun musta kulta-pun TAPIO PERTTUNEN (aa) L An Vet T 1.0 kl 0,x kl hyv C C T Pert L 1.0 1, 1 1 C C 00 HULAKAN DORIS DAY CC 0 e v prn t Rossinanto 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Hunting Victoria-Blue Suede Victory Peltonen Raimo&Rautio Päivi, Loppi R Wess F 0.0 ol, ol hyv C C pun valk-pun F 0. nl 1,x nl C C 00 ROBERT WESSLIN (aa) F F 1. nl 1,x nl C C 00 SPEED SUMMER CC 0 e v rn t Lexus Font 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Speed Future-Express It Hannu Laine, Kaarina vihr valk-vihr JYRKI FILATOFF (aa) Tk J Fila Tk.1 ol 0 1,0 ol hyv C C Tk 0.0 kl 0 1,1 kl hyv C C Toto-ravit TURKU sunnuntaina.. klo 1.00 rata 0 FOX LOVER CC :1 1,0ke.000 e v prt o Love You 1: -0-0 1,0.000 e 1: 0 0-0-0 Yht: -0-0 Foxtrot Volo-Conway Hall O Koiv Tk.0 ol 0 0, ol hyv C C Bluetrot Stable, Turku Tk 0. nl 0, nl1 C C 00 sin valk pun-sin valk Tk 1. nl 0 0, nl1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) Tk 0.0 1 0 1,1 1 * C C 00 Harri Koivunen (A) Tk T.0 1 1 1,0 1 *1 C C 00. 00 m v. 00 m Ranking A, B 1,. sija. sija LÄHTÖ 1 Lupaukset vastakkain. NO LIMIT STAR kiskaisi debyytissään keulahevosen selästä viimeiset 00 metriä hulppeasti,1-vauhtia voittoon. No Limit Starin etumatka saattaa riittää FOX LOVERIA vastaan, joten sen tolpparivi on nyt koetuksella. Teivossa ori rynnisti keulahevosen rinnalta ykköseksi 1,0-lopetuksessa. Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p. e + 0 m 0 e, enintään 1.00 e Palk. 00-00-00-00-0 e klo 1.0 sininen-valkea RIKITAR CC 0:1 0 e 1 v rt t Patrikin Muisto 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Volsutar-Kihin Hiski Koivisto Janina&Julia&Jonna, Sastamala pun musta valk-valk Ja Koi T 1.0 ol, ol hyv C C JANINA KOIVISTO (C) P.0 kl 1, kl hyv C C Hilppa Härkälä (C) P SÖRKÄN SÖÖR CC 0 e v prt r Sörkän Sälli 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Tätimaija-Tinuri L.M.V. Stable Oy, Orimattila pun musta kulta-pun TAPIO PERTTUNEN (aa) L H Hiet L 1.1 ol, ol hyv C C T Pert L.0 kl, kl hyv C C ÖVERBYN LIISI CC 0 e v rt t Liising 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Valkin Paula-Suikku Heli Kantonen-Heikkilä, Ypäjä Mi Hut F.0 kl,x kl hyl C C musta-musta T Aron F 0. kl, kl hyl C C HELI KANTONEN-HEIKKILÄ (A) F J Kive Tk.1 kl 1 - kl hll C C H Kant F 0.0 kl 1,0x kl hyv C C AAROLFFI CC,ke e v prt r Lars 1: 0-0-0 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0-0-0 Metallikka-I.P. Viikari Heikki Heikkilä, Ypäjä sin kelt-sin kelt Hei He Ph.0 1 000, C C MIKKO HUTTUNEN (ba) Mi Hut Tk 0.0 1 - hpl C C 00 Heli Kantonen-Heikkilä (C) F F 0.0 - hpl C C 00 JAGGAS ELMER CC,ke 0 e v trt r Erikasson 1: 0-0-0, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-0 Hoppuli-Pajatso M Fors P 0.0 1 0 1 0,x C C 00 Katarina Lindholm, Parainen H Koiv P 0.0 1 0, C C 00 musta valk pun-musta pun P.0 1 0, 1 C C 00 MIKA FORSS (da) M Fors Tk 0.0 1, 0 C C 00 Bella Varjonen (B) Tk F 0.0 1,1x C C 00 VEIVARINA CC :1,ke 0 e v tprt t Joihuri 1: 0-0-0, 00 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-0 Harika-Pysteri E Suho Lo 1.0,x 1 C C 00 Johanna Vuorikko, Orimattila Lo.0,x C C 00 pun valk-valk L 01.0 1 1, C C 00 ERKKI SUHONEN (A) La.0 1 0,x C C 00 Kimmo Tinnilä (C) L K 0.0 1 0,x C C 00 DUUTSON CC,1ke 0 e v rt o Villihotti 1: 0-0-0, 00 e 1: 1-0-0 Yht: 1-0-0 Rosavil-Turo T Kata Tk 0. 1,1 1 C C 00 Peter Olin, Raasepori Tk 1. 1,x C C 00 vihr kelt-vihr K 0.0 0, 1 C C 00 ARTO HAMMAR (A) Tk 0.0 1, C C 00 Satu Karttunen (C) H F 0.0,x 0 C C 00 H.V. TUREKS CC,1ke 0 e v prt o Ture 1: 0-0-0,1 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 H.V. Paprika-Patrik J Fila Tk.1 kl,x kl hyv C C Veijalainen Marja-Leena&Sanna, S Mark P.01 1 0 - hpl C C 00 Säkylä J Kive P 0.0 1 0, 0 C C 00 vihr pun -vihr pun valk Tk 0.0 1 1,x 0 C C 00 HANNU TORVINEN (da) F 0.0 1,1 0 C C 00 Jyrki Filatoff (A) Tk VILUNKIPINÄ CC :1,ke 0 e v prt t Joihuri 1: 0-0-1, 00 e 1: 0-1-0 Yht: 0-1-1 Vilunsävel-Turo Rami M P.0 0 1, C C 00 Eskola Markku K&Juha, Eura P.0 1 0, C C 00 sin pun valk -harm P.0 0,0 1 C C 00 RAMI MÄENPÄÄ (B) P 1.0 1 0, C C 00 Markku K Eskola (C) P P.0 1, 1 C C 00. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B,,,, 1 LÄHTÖ Paalulta pakoon. SÖRKÄN SÖÖR on Tapio Perttusen toinen menestyssauma illan avauslähdöissä. Ruuna pystyy parantamaan koelähdöstään sekuntikaupalla, eikä vastuskaan näytä uran avauksessa mitenkään mahdottomalta. Lämminveriset tasoitusajo 0 m p. 00 e + 0 m 00 e, enintään 1.00 e Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 punainen-valkea SAGA EXPRESS CC 0:1 1,ake 0 e 1 v trn t Express It 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Jumble Girl-Spotlite Lobell Te Tor Tk 0.1 ol 0 0, ol hyv C C Kalle Melkkilä, Salo Ha Tor F.01 kl 1,0 kl hyl C C musta orans-valk orans musta E Väre Tk 0.0 kl 0 1, kl hyv C C PETER LINDROOS (ba) A Moil H.0 1 0 0,1a C C 00 Kalle Melkkilä (C) Tk P Lind Tk 1.0 1 0 1,a 1 C C 00 HE IS FELIX CC 0 e v tprn r Pilgrims Taj 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Sydney s Star-Juliano Star Maria Martti, Turku sin valk pun-sin valk OLLI KOIVUNEN (da) H Koiv Tk 1.1 ol 0 1 1, ol hyv C C Harri Koivunen (A) Tk Tk 0.0 kl 0 1, kl hyv C C FAST TECH CC 1,ke 0 e v prn t Muscle Mass 1: 1 0-0-0 1, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 High Tech S-Spotlite Lobell Jouko Mäki-Jaakkola, Eura Heli L Tk 0. ol 0, ol hyv C C musta valk pun-musta valk J Kive Tk. nl 0 1,1 nl C C 00 SEPPO MARKKULA (da) S Mark Tk 0.0 kl 0 0, kl hyv C C Olli Lähtinen (B) Tk S 0.0 0 1, * C C 00 IAN BOKO (SE) CC 0 e v trn o Zola Boko 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Simb Capi-Probe Talli Ian Sama, Nokia musta valk pun-musta pun MIKA FORSS (da) Matti J. Mäkinen (A) T M Fors T 0.0 kl 0 1, kl hyv C C DREAM ON* (SE) CC 1,ake 1,0ke 0 e v trn t Royal Dream 1: 1 0-1-0 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-1-0 Flickas Fantasia-Jobie Tempest A Svan Ax.0 kl 1 0, kl hyv Charlotta Roine, Turku R Svan Ax 0.0 1 1,0x 0 1 vihr pun -vihr pun valk Fä.0 1 - hll HANNU TORVINEN (da) Ju Tor Tk.1 1 0 - hll C C 00 Kalle Roine (C) Tk Tk 1.0 1 0 1,a C C 00 FLASHING STAR CC 0 e v tprn t Northern Ensign 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Stoneisle Flame-Southwind Pinnacle O Koiv F 0. - hpl C C 00 Tero Nukki, Mynämäki J Inka Tk 0.0 kl 0,x kl hyl C C vihr pun -vihr Te Leh Tk.0 kl 0, kl hyl C C JUKKA TORVINEN (da) J Inka Tk 0.0 kl 0,x kl hyl C C Susanna Rantala (C) Tk Ha Tor Tk 0.0 kl 0 1 1, kl hyv C C ANDY VELVET CC 1,ke 00 e v mrn r Andover Hall 1: 1 0-0-0 1, 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 Violet Velvet-El Glide Asikainen Esa&Pollari Kai, Espoo vihr valk pun-vihr T Kyll H 1.0 kl 1, kl hyv C C ARI MOILANEN (da) A Moil Tk 0.0 1 0 1, C C 00 Esa Asikainen (C) H STORMY VICE CC 0 e v trn r Tag The Devil 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Juliana Space-Juliano Star Reijo Nieminen, Hämeenkyrö sin valk -sin HEINI KURRI (B) Tk H Kam T 01. ol 0 1, ol hyv C C H Kurr F 0.0 kl 1, kl hyv C C BAHAMA FOX CC 1,ke 0 e v trn t Tag The Devil 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1-0-1 Yht: 1-0-1 Bettina Fox-Astro Hill Te Tor Px.0 0 1,0 C C 00 Salminen Jari&Toivola Airi, P.0 0 1 1, C C 00 Oripää Px 0.0 1 0, 1 C C 0 sin kelt-sin kelt M Fors P 0.0 0,x C C 00 TEEMU TOROSKA (ba) P Te Tor F 0. -a hll C C 00 CHAMPAGNE BATH CC:,1ake1,ke 1. e v tprn t Hot Shot Knick 1: 1 0-0-0 0,a 0 e 1: 1-0- Yht: 1-0- Simon Windy-U.S. Triplemint O Koiv P. 0 1, 1 0 C C 00 Hepomaa Jari&Räikkä Pia, Ypäjä T 1. 0 0,1a C C 000 musta kulta-musta Te Kes F 0.1 1, 1 C C 00 ARNA RUOHOMÄKI (ea) O Koiv P 0.1 1,1 C C 00 Pia Räikkä (C) F Tk 1.01 0 0,ax C C 00 JENEL IN THE CROWN CC 1,ake 1,ke e v tprn t Love You 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-0-1 Yht: 0-0-1 Southwind Sasha-Conway Hall S Östm Ma 1.0 1 0,0 1 C C 0 Eija Sillanpää, Punkalaidun S Mark P.0 0 1,x C C 00 viin pun hop-hop viin pun H.0 1 0 1,a 1 C C 0 ANTTI TEIVAINEN (da) R Irri S 1. 0 1,a C C 00 Eija Sillanpää (C) F S Mark H 1. 0 1,1a C C 000 1 READY CREDIT CC 1,ake 1,ke 0 e v rt t Holiday Credit 1: 0-0-1 1,a 1, 00 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-1 Glide Away-El Glide Pe Paa Km 1.0 0 0, C C 00 Peppi Paakkonen, Rauma O Koiv P 0.0 1 0 1,a 0 C C 00 pun mus valk-pun mus valk P Lind P 1.0 1 1, C C 00 PEPPI PAAKKONEN (C) P Pe Paa P.0,0 C C 00 T 0.0 1 0 1 1, C C 00 1 WINNER S FIRST CC 1,ake 1,ke 0 e v prn t Ens Snapshot 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-1-1 Cool Winner F.C.-Feel Like A Winner H Pelt P 0.1 kl 1 - kl k C C Julia Löytökorpi, Pori P 0.01 kl 0 1,0 kl hyv C C sin valk -musta P.01 0 1,a C C 00 JOUNI NUMMI (A) P 1.0 0 -a k C C 00 Tiina Lukin (C) P O Koiv T.0 kl 0 1 1, kl hyv C C 1 KUKAMUUMUKA CC 1,0ake 1,ke 1.0 e v tprn t Three July 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1-0-0 Yht: 1-0-0 Puerto Cumaribo-Roberto Tilly O Koiv Tk 1.0 1 0,a C C 00 Virtanen Henri&Väinölä Sari, S Mark Tk 0. 0 1 1, 1 C C 00 Turku O Koiv K. 0 1,0x C C 000 musta valk pun-musta pun H Koiv H 1. 0 1,0a 1 C C 000 JANNE ULMAS (A) S Mark Tk 01.1 0 0, C C 00 Henri Virtanen (C) Tk 1 RULLEBACKENS EJNAR CC 1,1ake 1,ke 00 e v prn r Le Monteil 1: 0-0-0 1,1a 0, 00 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-0 Rullebackens Iris-Diesel Don J Kive P.0 1 0 1,0x 1 C C 00 Talli Rämpytysryhmä, Helsinki Ju Tor Tk 1.1 1 0 1 1,0 1 C C 000 sin valk kulta-sin valk Tk 0.01 0 0, C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ea) A Moil Tk 1.01 0 1,1a C C 00 Pertti Isotalo (A) Tk Tk.01 1 0 1,a 1 C C 00 LÄHTÖ Vauhdikkaat koelähdöt alla. HE IS FELIX on Harri Koivusen mukaan petrannut otteitaan läpi alkuvuoden. Ruuna kiristi kokeessa tempoa toisella kierroksella ja tuli päätöspuolikkaan 1,0-kyytiä. Sen perusteella He Is Felix ottelee heti voitosta. IAN BOKO kiri koelähdössään loppua 1.1-vauhtia ja on heti valmis menestymään.. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B,,
Toto-ravit TURKU sunnuntaina.. klo 1.00 rata 0 Tallikommentit Lähtö, Toto-1 Erkki-Pekka Mäkinen: FILLYJONKA FELLOW on kärsinyt pikkuprobleemeista koko ikänsä. Se on ollut valmennuksessani pari kuukautta, ja syksyyn saakka pitäisi saada aikaa, jotta hevonen olisi parhaimmillaan. Omistajaporukan leasing-sopimus kuitenkin päättyy tämän kuun lopussa, ja he halusivat vielä hevosen starttiin. Paljon tässä hevosessa on hyvää, ja onhan se huippusukuinen. Jotenkin sen kroppa vaan oli jumissa, kun se tuli meille. Lähtöpaikka on ihanteellinen tässä vaiheessa, ja tuosta Fillyjonka Fellow voisi olla sijoilla -. Siitä se on kiinni, miten bensa riittää perille saakka. Ari-Pekka Pakkanen: 1 BLUE CHOCOLATE teki hokilla pikkuhaavan jalkaansa ja siitä tuli taukoa. Hevonen on treenissä ollut kelvollisen tuntuinen, mutta takamatka on nyt huono ja sieltä on vaikea voittoa odottaa. Tuureja tarvitaan. Tamma on hyväkuntoisen tuntuinen, mutta voi vaatia startin alleen ennen huippukuntoa. Odotellaan enemmän seuraavasta startista. Lähtö, Toto- Juha-Pekka Vilkman: 1 LIFE OF ROSE kolhaisi tässä välillä etujalkaansa, ja joutui siksi jäämään yhdestä Forssan startista pois. Nyt olen päässyt jo jonkin aikaa treenaamaan hevosta, ja se tuntuu ihan samanlaiselta kuin aiemmin. Tamma on vähän ahdas etupäästä, joten on apua, kun pääsen riisumaan etukengät pois. Matka käy, mutta menestys on paljon siitä kiinni, millaisen juoksun takamatkan takarivistä saa. Lähtö, Toto-, PD-1 Jukka Tammi: VIIPURIINA oli Lahdesta viimeksi poissa, sillä se oli ollut tarhassa toisen hevosen kanssa ja olivat keskenään potkineet toisiaan. Viipuriinan toinen takajalka turposi ja vähän yli viikon verran se sitä aristeli. Ehdin jo pelästyä, mutta onneksi ei ollut mitään vakavaa. Pariin viikkoon ei tullut ajettua just ollenkaan, mutta viime lauantaina käytiin Vermossa Valppauksen ja Juhan (Tammi) kanssa kokeilemassa. Tamma tuntui sellaiselta, että arvasin sen ilmoittaa. En mitään negatiivista siinä huomannut, ja tähän olimme tähdänneet. Kunnon lähtö varmaan tulee, hyviä hevosia mukana. Viipuriina on melko nopea lähdössä ja nyt on takarivin paikka, joten pieni arvoitus on, miten juoksu siitä luontuu. Tamma on yleensä aina tullut hyvin perille, siihen olen pystynyt luottamaan, ja odotan sitä ihan kärkikahinoihin saakka. Jos olosuhteet ovat hyvät, uskon, että tuossa mennään alta 0:tä jopa paalulta. Laittaisin tamman lapulle mukaan, jos vähän leveämpää meinaa tehdä. Kesäkengässä mennään, mutta ei kengityksellä ole Viipuriinalle ollut merkitystä. Turun Ravinaisten Tammaravuri Lämminveriset tasoitusajo 0 m tammoille p. 00 e, 0 m 00 e, 0 m enintään 0 000 e Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.1 vihreä-valkoinen Toto-1 FIRST DAYDREAM CC0:1 1,aly 1,ke 1.0 e 1 v trn t Was It A Dream 1: 0-0-0 1,a 0, 00 e 1: 1 1--1 Yht: 1-- Maxwell D-Day-Buvetier d Aunou T Poso Tk 0.01 1 0, C C 00 Emma Poso, Pori Ti Ket H.01 0 1,a C C 0 sin valk kulta-sin valk H 1.0 1 0 1,0a C C 0 JONI-PETTERI IRRI (ea) J-P Ir Tk 0.0 0 0,0a C C 00 Terhi Poso (C) Tk Tk 1.0 0 1,a C C 00 SARAH DAYBREAK CC 1,ake 1,ke.0 e v trn t Silver Pine 1: 0-0-0 0,a 1, 0 e 1: 0--1 Yht: 0-- Holms Afrodite-Yankee Mustang O Koiv Tk 1. 1,ax 1 C C 00 Esko Kaarre, Lieto Tk. 0 1,0a C C 000 musta orans-valk orans musta S Mark Tk.1 0 1 1,a 1 C C 00 PETER LINDROOS (ba) J Saar P.0 0 1 1, C C 00 Esko Kaarre (C) Tk P Lind Tk 0.0 0 0,a C C 00 AMERICAN DREAM CC 1,ake 1,ke.00 e v trn t Andover Hall 1: 1-0-1 1,a.00 e 1: 0-0-1 Yht: 1-0- Lily Hooligan-In Love With You O Koiv Tk 1.01 0 1,0a * C C 00 Team Big Apple, Turku Tk.01 1 0 1,a *1 C C 00 musta valk pun-musta pun M Fors Tk 0.0 0 1,a 1 1 C C 000 MIKA FORSS (da) H 1.0 0 1,a hlo 1 C C 000 Aleksi Haikarainen (C) Tk F 0.0 -a hpl 0 C C 00 FIREMAKER CC 1,ake 1,ke. e v trn t Citation Lindy 1: 0-1-0 1,a 0 e 1: 0-0-1 Yht: 1-- Valeryana-Toss Out S Mark Tk 0.0 0 1,0a C C 00 Ten Makers, Lieto I Korp F.0 kl 1,0 kl hyv C C musta valk pun-musta valk P 1.0 0 0,a C C 00 SEPPO MARKKULA (da) S Mark F 0.0 - hpl C C 00 Sari Tamminen (C) Tk O Koiv Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 OMEGA TILLY (SE) CC 1,ake 1,ke. e v rn t Clerk Magistrate 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: 1 1-- Frida Tilly-Vip Tilly T Säde Tk 1.1 0 -a k 0 C C 00 KHR-Talli, Salo P.0 0 1,a C C 00 vihr kelt-vihr L 1.0 0 1,a C C 00 ARTO HAMMAR (A) A Ham L.0 1 1,a C C 00 Ronja Salo (J) H Tk 1.0 0 1,a C C 00 CITPRESS LI CC 1,ake 1,1ke. e v rn t Citation Lindy 1: 1 0-0-0 0 e 1: 1 0--0 Yht: 0--0 Express Li-Express Ride J-P Ir Km 1.0 10 1,1 1 1 C C 00 Rami Mäenpää, Eura O Koiv F.0 1 0,1a C C 00 sin pun valk -harm H Koiv R 0.0 0 1,a C C 00 RAMI MÄENPÄÄ (B) P M Fors T 01.0 0 m1, 1 C C 00 Rami M F.0 -a k C C 00 TWIST IN TIME CC 1,ke.00 e v prn t Three July 1: -0-0 1,.00 e 1: 1 0-0-0 Yht: -0-0 Kiikku s Downy-Duran Hanover J Riik Px. 0 - hll C C 0 Hietanen Erkki&Leena, Huittinen H Koiv Tk 0.0 kl 0 0, kl hyv C C sin valk pun-sin valk O Koiv T 0.0 0 1,x C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) H Koiv H.0 1 0 0,0 1 *1 C C 0 Harri Koivunen (A) Tk O Koiv T 0.0 1 0 1, 1 * C C 00 FILLYJONKA FELLOW CC 1,ake 1,ke.0 e v trn t Quite Easy 1: 0-0-0 1,a 1,0 0 e 1: 1 0-1- Yht: 1 0-1- Irene Merett-Express It H-P Ko H. 1 0 1,a C C 0 FIllyjonka Stable, Espoo H. 0 1,a 1 C C 0 vihr kelt raidat-vihr H 0.1 0 1 1,a 1 C C 0 ERKKI-PEKKA MÄKINEN (A) T E-P Mä H 1.0 0 1,a C C 0 T 0.0 1,0 C C 00 EXPANSE S TORNADO CC:,0ake1,ke.0 e v prn t Funky Ride 1: -0-1 1,a.00 e 1: 0-0- Yht: 0-1- Ranch Gracia-Wired Pine Te Leh T 0.0 0 1,a C C 00 Seppo Viitala, Seinäjoki O Koiv T 0.0 0 1 1,ax C C 00 pun vaal sin -pun valk T 0.0 0 1 -a hlo0 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk H Koiv H 0.0 0 -a hpl C C 0 Tk 1.0 0 1,a 1 1 C C 00 TAGLIATELLA CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn t Tag The Devil 1: 0-1-0 1,a 1,.00 e 1: -- Yht: 1 -- Sambuca Queen-Sambuca Lobell Ti Ket Tk 0.0 0 1,1a C C 000 Timo Keto, Turku F 1.0 1,0a C C 000 sin musta valk-sin valk S Mark H 1.0 0 1, C C 000 TIMO KETO (A) Tk Tk 0.0 0 1,0a C C 00 P Lind Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 SKY S THE LIMIT CC 1,ake 1,ke.00 e v tprn t From Above 1: 1 0-0-0 0 e 1: 1-1-1 Yht: 0 --1 Blackface Filly-Jexpress Dahlia J Kive Tk.1 1, hlo C C 000 Team Taivaalliset Naiset, Lieto Tk 0.01 kl 0,x kl hlo C C vihr valk-vihr J Fila Tk 0.0 kl 0 0, kl hyv C C JYRKI FILATOFF (aa) Tk Ju Tor P.0 - hpl 00 C C 00 Ar Ruo Tk 0.0 kl 0 0, kl hyv C C BLUE CHOCOLATE CC 1,ake 1,ke.0 e 1 v mrn t Chocolatier 1: 1-0-0 1,1a 1, 0 e 1: 1 1--1 Yht: --1 Keystone Sydney-Angus Hall I Korp Tk 1.1 0 1,0a 0 C C 000 Hevosopisto Oy, Ypäjä T 1.1 0 1,a C C 00 vihr valk-valk O Koiv P 1.01 0 1 1,1a 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) A Moil F.01 1, C C 00 Ari-Pekka Pakkanen (A) T O Koiv Ku.0 0 1,a C C 000 JUDY S LOVE GIRL CC 1,aly 1,ke.0 e 1 v prn t Love You 1: 0-0-0 1,a 1, 0 e 1: 1 --1 Yht: -- Judy-Speedy Tomali K Dani T.01 0 1,a C C 00 Doris-Team&Spektri-Talli, Tk 0.0 0 1, 1 C C 000 Tampere T 0.0 0 1,0a 1 C C 00 musta valk-musta valk F 0.0 1, C C 00 KENNETH DANIELSEN (bb) Tk Tk 1.0 0 1,a C C 00. 00 m v. 00 m. sija. sija Lämminveriset tasoitusajo 00 m p. 000 e, 0 m enintään 000 e Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1. valkea-musta Toto- MERCURY RISING S (SE) CC00:,aly 1,ke. e 1 v mrn r Conny Nobell 1: 0-0-0 1,a 1,0 0 e 1: 1 1--1 Yht: 1--1 Hanna Hammering-Clash Hammering Pa Tik La. 1,1 C C 00 Toni Peuhkuri, Pieksämäki P Vehv M. 0,0a C C 00 mus vaal pun-mus valk orans Jo Tar Pk 1.0 00 1 0,x C C 0 KIMI PESONEN (ec) E Holo J.0 1,a C C 00 Jukka Peuhkuri (C) M K 0.0 1 1,0 C C 00 ULAN BREED* (IT) CC 1,aly 1,pi.1 e v trn o Conway Hall 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0 -- Lily Effe-Pine Chip M Yli- T.01 0 0,a C C 00 Tarja Perälä, Ylöjärvi T 0.0 0 1,a C C 00 musta orans-musta Tk 0.0 0 1,ax C C 00 MIKA YLI-KIVISTÖ (C) F 0.0 1,a C C 00 Pia Yli-Kivistö (C) T P Yli- L 1.0 1,a 0 C C 00 HIGH FLYING CC 1,ake 1,ke.0 e v prn r Beer Budget 1: 0-1-0 1,a 1,0 0 e 1: 0-1-1 Yht: -- Rosalita Clown-Texas Express A Ham H 0.0 1,L C C 00 Neuvonen Katri&Salo Hannu, Salo F 1.0 1,a C C 00 musta orans-valk orans musta P Lind H.0 0 1,a C C 00 PETER LINDROOS (ba) R Salo K 0.0 0 1,0 C C 00 Hannu Salo (C) Tk A Ham Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 LANGEN S CZA CZA CC 1,aly 1,ke.0 e v rn t Like A Prayer 1: 0-0-0 1,a 1,0 0 e 1: -- Yht: -- Marie Laveau-Silver Game Ha Kor Tk 1.01 0 1,a 1 C C 00 Ilona Lahdenranta, Eurajoki F.0 1 1,1a 1 C C 00 musta valk pun-musta pun E Väre H 1.0 0 1,0 C C 000 MIKA FORSS (da) Ha Kor Tk 0.0 0 1,a 1 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk J Kive Tk 1.0 0 1,a C C 00 SELENE LUNE CC 0:1 1,0ake 1,pi 1.0 e v m t Holiday Credit 1: --1 1,a 1,.00 e 1: -- Yht: 0 1-- Reine Nordique-Durvalo H Koiv P 0.0 0 1,a C C 00 Apollo Holding Oy, Helsinki F.0 0 1,a 1 1 C C 00 sin valk pun-sin valk O Koiv H 1.0 1, C C 000 OLLI KOIVUNEN (da) H Koiv H 1.0 1, C C 000 Harri Koivunen (A) Tk O Koiv Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 VÄSTERBO SWITCH (SE) CC 1,aly 1,pi 1.0 e v trn r Giant Chill 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-- Västerbo Bahia-Nuclear Kosmos A Kurr P. 0 1,x C C 00 Hongisto Marjaana&Kurra Ari& S 1. 00 1,a C C 00 Teija, Valkeakoski F.0 1,a C C 00 musta pun-musta J 0.0 1,a C C 00 ARI KURRA (C) T Tk 1.0 0 1,a C C 00 WILD FORCE CC 1,aly 1,ke 1. e v prt r Air Force 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: --1 Lindys Jewel-Lindy s Crown M Aro P 1.0 0 1,0a C C 00 Mikko Aro, Kokemäki F 0.0 0,x 1 C C 000 musta kelt-musta P 0.0 0 1,a 1 C C 00 MIKKO ARO (A) P Tk 0.0 0 1 1,a C C 00 Tk 1.0 0 1,a C C 00 NEULAND (DE) CC 1,1ake 1,ke 1. e v rn r Ganymede 1: 0-0- 1,a 0 e 1: 0-1- Yht: -- Charleen-Alf Palema H Koiv Tk 0.0 0 1,a C C 000 Mannschaft Neuland Stall, Tampere H.0 0 1,a 1 C C 000 pun vaal sin -pun valk H.0 0 1,a C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk Tk 1.0 0 1 1,a 1 C C 00 T 1.0 00 1 C C BEWITCH BOY CC 1,aly 1,ke 1. e v tprn r Amour Ami 1: 1 1-- 1,0a 1,. e 1: 1 0-- Yht: -- Benita Victory-Valley Victory A Ala- Tk 0.0 0 1,a 1 C C 000 Gany Team, Kauhava T 1.0 0 1,a C C 000 valk sin-sin T.0 0 1, C C 000 ANTTI ALA-RANTALA (ba) S S 0.0 0 1 1, 1 C C 00 J 1.0 1 1,0a C C 00 NEW GROVE QUADRO CC 1,aly 1,ke 1. e v prn t Orlando Vici 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0 1-0-0 Yht: -- New Grove Kathy-Angus Hall Mi Tai F 1. 1,1a C C 00 Laatikainen Arja&Vahtera Juhani, K 0.0 0 -a hpl C C 0 Nurmijärvi L 1.0 1 1,a C C 000 musta valk-musta valk L.0 1,1a C C 00 MIKA TAITTONEN (aa) H Tk 1.0 0 1,a C C 00 POWER AGE (SE) CC 1,aly 1,ke 1. e v prn r Zola Boko 1: 1-1-1 1,a.00 e 1: 1-1-0 Yht: 0 -- Maui Power-Muscles Yankee M Paim Tk 0.0 0 1,a C C 000 Matti Paimander, Lieto H 0.0 0 1,a C C 000 sin valk-valk H 1.0 0 1,0a C C 000 MATTI PAIMANDER (B) Tk Tk 0.0 0 1,a C C 00 Tk 1.0 0 1 1,a 1 C C 00 1 LIFE OF ROSE CC 1,aly 1,ke 1. e v prn t Mr Nice Guy 1: 0-1-0 1,a 00 e 1: 1-0-0 Yht: -- Colonial Kemp-Express Ride J-P Vi T.01 0 1,a C C 00 Talli Ruusunaika, Porvoo T 0.01 0 1,a C C 00 sin valk-sin valk T 0.0 0 1,a C C 000 JUHA-PEKKA VILKMAN (aa) F F.0 0 1,a C C 00 P 0.0 0 1 1,a 1 C C 00. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A B, 1,,,, 1, Ranking A B, 1,,,, Toto- ja Duo -systeemit lähdöt - Toto-1,, 1,, (, 1) Toto- Selene Lune (, 1) Toto- *1,,,, 1*, 1,, 1,, (, ) Toto- *, * (, ) PIENI: 0 riviä -,00 euroa ISO: 0 riviä - 0,00 euroa *Duo* yhdistelmää LÄHTÖ Laukatta liki. EXPANSE S TOR- NADO väläytti parastaan lounasraveissa, kun se kiri 1.1-vauhtisella kirikierroksella. ulkoa ohi Dominique Halmin. Vastaavilla otteilla paaluhevoset ovat lyötävissä. FIREMAKER kamppaili viimeksi keulasta tiukasti perille saakka. TWIST IN TIME kohtaa nyt kovempia hevosia kuin voittostarteissaan. Teivossa se rynnisti toiselta radalta ilman selkää ykköseksi. LÄHTÖ Matka suosii. SELENE LUNE iski viimeksi ylivauhtisessa juoksussa ykköseksi ja kukisti kirikamppailussa Donatello Hossin. Nyt matkaa on puoli kierrosta enemmän, mikä entisestään puoltaa jaksavan tamman mahdollisuuksia. POWER AGE jatkaa luotettavassa iskussa ja on ensimmäisiä varmistusmerkkejä.
Toto-ravit TURKU sunnuntaina.. klo 1.00 rata 0 Lämminveriset ryhmäajo 0 m X Turun Ravinaisten Tammaravuri p..000 e + 0 m.00 e, 0 enintään m 00 e Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1. musta-valkea Toto- Duo-1 TEILOR CC 0:1 0,ake 0,0ke.1 e 1 v prt t Viesker 1: 0-0-0,a 1,1 0 e 1: 1 1-0- Yht: -1- Liina-Loru-Turo P Hirv P 1.01 1, C C 00 Petri Hirvonen, Ypäjä F.01, C C 00 vihr valk pun-vihr F.0,a 01 C C 00 ARI MOILANEN (da) E Holo Kt 1.0 1,1 1 0 C C 0 Petri Hirvonen (C) F A Moil L 1.0 1,1 C C 00 ANTIN AAMU CC,ake 1,ke. e v prt t Apassi 1: 0-1-1,a 1,. e 1: 1-1-0 Yht: 1 1--1 Antin Säde-Viesker T Pert L.0,0 1 C C 000 Team Antin Aamu, Orimattila H 0.0 1, 1 C C pun musta kulta-pun L 1.0,a 1 C C 00 TAPIO PERTTUNEN (aa) L P.0, C C 00 H 0.0, 1 C C 000 SANTAMAAN MEERI CC,0ake 0,ke.0 e v rt t Villihotti 1: 0-0-0,0a 0, e 1: 0-1-0 Yht: 0--1 Santamaan Mari-Taikuri J Kive P.01 - hll C C 00 Palo Juuso&Laura, Eura L Palo T 0.0 1 0,0a C C 00 vihr pun -vihr J Kive F.0, C C 00 JUKKA TORVINEN (da) P 0.0 0 1 - hll C C 00 Laura Palo (C) Tk Han Hi P 1.0 0, C C 0 TULISIN CC,1aly,ke. e v prt t Liising 1: 0-0-0,a,1 00 e 1: 1-0- Yht: -1- Tuuheli-Kihin Hiski J Saar P 1.1 0,1ax 1 1 C C 00 Sari Leppiniemi, Pomarkku A Moil H 0.01 0,1x 1 C C 000 vihr pun -vihr pun valk Ha Tor T 0.0 1 0 -a k 1 C C 00 HANNU TORVINEN (da) S 1.0 0 1 1,1a 1 C C 000 Rami Leppiniemi () P J Saar P 1.0 0 1,a 0 C C 000 HOVIN TURBO CC 0,1ke.00 e v rn t Tutuari 1: 0-0-0, 0 e 1: 1 1-1-1 Yht: 0 --1 Roosan Ruusu-Jaanen Suikku A Teiv L 1. 1 0,1 1 C C 000 Hovi-Talli, Salo T 1. 1,x 1 C C 000 pun vaal sin -pun valk H 0. 0 -a hpl * C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk 0.0 0 1 -a hpl 0 C C 0 Bella Varjonen (B) Tk H Koiv P 1.0,x 1 C C 0 ARLAN ILO CC 1,ake 0,ke.0 e v trt t Liising 1: 0-0- 1,a 0, 1.0 e 1: 1 1-- Yht: 1-- Arla-Tyttö-Sipori T Okko L 01.0 1,a C C 00 Hednäs Hanna&Peter, Lohja P Lind H 0.0 0 0, C C 000 vihr kelt valk-vihr kelt T Okko K 1.0 0, C C 0 TEEMU OKKOLIN (aa) O Koiv F 0.0 1 1,0 C C 00 Ari Jääskeläinen (C) H H.0 1, 1 C C 000 OLIVIA CC,ke.00 e v prt t Viesker 1: -1-0,.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: -1-0 Pikku-Milla-Kihin-Muisto M Fors P 0.0, 1 * C C 00 Talli Vanhahonko, Honkajoki T 0.0 - hpl C C 00 musta valk pun-musta pun P 1.0 0 1, 1 * C C 00 MIKA FORSS (da) A Moil P.0,x * C C 00 Sanna Päivike (B) P M Fors P 1.0,x 1 C C 0 IRANPEPI CC 0,ake 1,1ke. e v trt t Kilun Peedro 1: 0-0-0,a,0 00 e 1: 0-0-0 Yht: -1-1 A.T. Ira-Turo Hann P T 0.0 1 0 1,0a C C 00 Hanna Palo, Eura Tk 1.0 1 0,a C C 00 musta harm valk-musta harm P 0.0 0,1 1 0 C C 00 HANNA PALO (B) P F 1.0,a C C 00 Tk 0.0 0,0 0 C C 00 VIIPURIINA CC,1ake,ke.0 e v prt t Erikasson 1: 0-1-1,1a,0 1. e 1: -0-1 Yht: 1-1- Taipale-Suikun Ero O Koiv H.1, 1 C C 0 Jukka Tammi, Lohja F 0.01,a C C 00 sin valk pun-sin valk H 1.01,0x 1 C C 000 OLLI KOIVUNEN (da) Tk 0.0 0,1a C C 0 Jukka Tammi (C) H F.0,a C C 00 TÄHTIMENEVÄ CC,ake,ke.0 e v rt t Tutuari 1: 1 0-0-0 1, 0 e 1: 0-0-1 Yht: 1-- Tähti-Vilaus-Viesker A Ham L 1. 1 0,a C C 0 Wilikkala Stable, Salo Tk 0. 0 1,1 1 C C 0 vihr kelt-vihr H 0. 0 1,a 1 C C 000 ARTO HAMMAR (A) Tk H 1. 0 1, 1 C C 000 H.0 1, 1 C C 000 KRISTA CC :1,ake,ke.0 e v tprt t Erikasson 1: -0-0,1a 0,.00 e 1: 1 0-0-0 Yht: -1- E. Kristall-Kihin-Muisto Ha Tor H. 1 - hll C C 0 Jalonen Juha&Saila, Salo J Jalo Tk 1.0 1 0,1a C C 00 musta kelt-valk kelt A Ham H.0 0,x 01 C C 000 JUHA JALONEN (A) J Jalo Tk 0.0 1, 1 0 C C 00 Saila Jalonen (C) Tk H.0 0, 1 0 C C 000 1 VOUTI VERONA CC,ake,0ke.1 e v prt t Jaanen Suikku 1: 0-0-0 1,a, 0 e 1: 1 0-0-1 Yht: 1 1-- K.N. Piirto-Kuvio Mi Per S 0. 0 1 - hpl 0 C C 00 Markku Koskela, Petäjävesi T Raut J 0.1 0,a C C 00 valk sin-sin J Läns Kt 01.01 0 -a hpl C C 000 ANTTI ALA-RANTALA (ba) J Saar K 0.0 0, 1 C C 000 Markku Koskela (C) J Y 01.0 0 1,ax 1 C C 00 1 ERKANEVA CC,1ake,0ke.00 e v trt t Erikasson 1: 0-0-1,1a 1,1 0 e 1: 1-0-1 Yht: -0- Kihin Keva-Kihin-Muisto O Koiv Km.0 0 -a hpl C C 00 Tiia-Maria Tuikka, Masku T Ojan P 0.0 1,1 0 C C 00 viin pun hop-hop viin pun O Koiv P 1.0 1, C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) P.0 0 1,0 C C 00 Bella Varjonen (B) Tk Tk 0.0 0,1ax C C 00 1 ERIKA KULTAMAA CC,ake,0kp.0 e v prt t Erikasson 1: 0-0-0,a 0, 0 e 1: 0-0-1 Yht: -- Tantra-Tino Ki Sun F 0.0, 0 C C 00 Team Diablo, Tuusula H 0.0 1,x C C 000 tumm sin-valk R 1.0 0 - hll C C 00 KIMMO SUNDSTRÖM (A) L.0 1 0, 0 C C 00 Nora Palonen (C) H H 0.0 0,a C C 0 1 POIKOLAN NEITO CC,ake,ke.0 e v prt t Rallaus 1: 0-1-0,a, 0 e 1: 0-0-0 Yht: --0 Siron Neito-Hovi-Ari I Nurm H 0.0 1 0 0,0 hlo C C 00 Ikonen Irja&Jääskeläinen Keijo, L.0 kl 1,0 kl hyv C C Lieksa L 0.0 0,a *1 C C 00 musta valk pun-valk sin L.0 1, * C C 00 IIKKA NURMONEN (da) L H 0.0 0,a C C 0 1 MALUS HUVITUS CC :1,ake,ke 1.0 e v prt t Sipori 1: 1-0-0,a 0, 1.0 e 1: 1-1- Yht: -- Villi-Verso-Fannin Muisto S Mark H 1.01 0 0, C C 000 Ahlfors Jari&Saario Jarkko, F.0,a 1 C C 00 Lohja A Ham H.0 1 1,0 C C 00 musta valk pun-musta valk K 0.0 0 - hpl 1 C C 000 SEPPO MARKKULA (da) H 0.0 1, 1 C C 000 Sampo Kujala (C) Tk. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A 1, B,, 1, 1,, 1,,,, enintään 0 000 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.1 vaal.ruskea-musta Toto- Duo- Troikka SORT OF SORROW CC0:1 1,0aly 1,ke.1 e 1 v m r Frank The Hands 1: 0-0-0 1,a. e 1: 1 0-1-1 Yht: 0 1-- Rainbow Yaya-Barbeque A Ala- S 0.0 0 1,a 0 C C 000 Ala-Rantala Antti&Tiina, O 1.0 00 1,a C C 000 Kauhava S 1.0 0 1,a 1 C C 000 valk sin-sin P.0 0 1,a C C 00 ANTTI ALA-RANTALA (ba) S J 0.0 1,a 1 10 BYEBYECYA CC,aly 1,ke.0 e v mrn o Bob Heyden 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: -- Godis B-Glasgow Ki Åke P.0 0 1,1a C C 00 Ravitalli Hope Ky&Rike Team, P 1.0 0 1 1,a C C 00 Ylöjärvi Ha Tor P 1.0 0 1,a 1 C C 0 vihr pun -vihr pun valk O Koiv P.0 0 1,a C C 00 HANNU TORVINEN (da) T.0 0 1 1,a C C 00 Ari-Pekka Pakkanen (A) T EL PAT (CA) CC 1,ake 1,ke.00 e v prn o Andover Hall 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-1-1 Yht: 0-1-1 Mistress Ann-Armbro Goal K Must T.0 kl 0 0, kl hyv C C Karoliina Mustamo, Nokia Jo Hak P 1.0 0 1,a 1 C C 00 sin valk kulta-sin valk J-P Ir P 0.0 0 -a hpl C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ea) P. 1 1, C C 00 Karoliina Mustamo (C) P Tk 1. 0 1, C C 00 FAMOUS LEGACY CC 1,aly 1,ke. e v mrn r Silver Legacy 1: 0-0-0 1,1a 00 e 1: 1 -- Yht: 1-- Independent Value-Spotlite Lobell A Teiv Tk. 1 1,a 1 C C 000 Pasanen Katri&Tarja, Salo H 1.0 0 1 1,0a 0 C C 000 viin pun hop-hop viin pun A Ham L 0.0 1 1,a C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) S Rait H 1.0 0 1,a C C 000 Katri Pasanen (C) H A Teiv Tk 0.0 1,1a C C 00 DREAMY CHIP CC 1,0ake 1,ke. e v mrn r Choco Chip Hanover 1: -0-0 1,a.00 e 1: 1 --1 Yht: 1 1-- Unni Nalan-Giant Chill H Koiv Tk 0.0 0 1,1a C C 000 Maria Martti, Turku A Moil P 1.0 0 1,a 1 *1 C C 00 vihr valk pun-vihr P.0 0 1,1a 1 *1 C C 00 ARI MOILANEN (da) T 0.0 0 1,a C C 000 Maria Martti (C) Tk Tk 0.0 0 1,a 1 * C C 00 BOMBARD CC 1,aly 1.0 e v prn r Baron Pepper 1: 1-0-1 1,a.0 e 1: -- Yht: -- Suprise Summer-Virago O Koiv Ku.0 00 1,a C C 000 Taru Nurmi, Punkalaidun Tk 0.0 0 1,a C C 000 sin valk pun-sin valk Sv 1.0 1,a C C OLLI KOIVUNEN (da) H.0 0 1 1,a 1 0 C C 000 Pertti Isotalo (A) Tk A Moil P 1.0 00 1 -ax k C C 000 ELBERT SCHERMER (NL) CC1,ake 1,ke.00 e v tprn r Conway Hall 1: 0-0-1 1,a 00 e 1: 1-1- Yht: 1 -- Realy Furniture-Incredible Crafts T Pert H 1. 0 1,a 0 C C 000 Stable Windmill, Raahe L 01.0 1,a 1 C C 000 pun musta kulta-pun T 1.0 0 1,a 1 C C 000 TAPIO PERTTUNEN (aa) L Tk 0.0 1,a * C C 00 L 1.0 1,a C C 00 SUPER HAPPY CC 1,ake 1,1ke.0 e v mrn o Super Light 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-0-0 Yht: -- Happy Zoogin-Zoogin Ju Tor Tk.0 0 1 -a hpl 1 C C 00 Malkki Annika&Leif, Hämeenkyrö I Nurm Tk 1.0 0 - hpl C C 000 musta valk pun-musta pun A Moil F 0. 1,0a C C 00 MIKA FORSS (da) H Kam T. 0 -a hpl C C 0 Annika Malkki (C) T I Nurm L. 0,a C C 00 MARYLAND ROSE CC 1,0aly 1,1ke.1 e v trn t Energetic 1: 0-0-0 1,a m0,0 0 e 1: 1-1- Yht: -1-0 Sun Marino-Choctaw Brave M Fors F.01 1,a C C 00 Ruusun Talli, Loppi H Kuos T 0.01 1 m-x hva 1 C C 00 vihr pun -vihr Mir Mi L.0 1 m0,0x 1 0 C C 00 JUKKA TORVINEN (da) Ju Tor F 0.0 1,a C C 00 Jari Liukkonen (C) L T.0 0 1,a 1 C C 00 ATOS PALMEN CC 1,aly 1,ke.0 e v trn r Viking Masa Saito 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: -- Yht: 1-1-1 Therese Palmen-Spotlite Lobell J-P La P.01 0 1 1,a 0 C C 00 Atos Team, Vaasa S 0.0 0 1,a 1 C C 0 sin musta-sin Y 1.0 0 1,a C C 00 JUHA-PEKKA LAURILA (ba) S O 0.0 0,0a C C 00 O 1.0 0 PARTYTIME CC 1,aly 1,ke. e v trn t Like A Prayer 1: 0-1-1 1,1a 00 e 1: 1 1-- Yht: -- Anytime-S.J. s Photo H Koiv H 1.1 0 1,a C C 000 Ecurie Champagne, Kaarina O Koiv T 1.0 0 1,a C C 000 pun vaal sin -pun valk H Koiv P.0 0 1,a 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk Tk 0.0 0 1,1a C C 00 T 1.0 0 1 C C. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B,,,,, 1 LÄHTÖ Suosikkipari erottuu. DREAMY CHIP on ollut mainio läpi alkuvuoden. Viimeksi ruuna sai takarivistä kovavauhtisessa juoksussa paikan. ulkona, mistä iski ohi Xavier K.A.:n. Dreamy Chip pystyy tarvittaessa voittoon pidemmälläkin kirillä. BOMBARD otti Porissa sisäradalta toivottoman alkulaukan. Vermossa se kiersi. ulkoa väkevästi ohi Al E.Gador Zetin. ELBERT SCHERMER on tulosriviään parempi ja juoksun onnistuessa yhä yllätysvalmis. I, II,,,,, III 1,,,,,,, 0 yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto Toto vaihto e. kohde nro hevonen peli% arvo 1 Tallikommentit Arto Hammar: TÄHTIMENEVÄ palasi viimeksi pitkältä tauolta, mikä tuli, koska sen vatsahaavaa hoidettiin. Tamma tuli starttiin kahden ratahiitin jälkeen, ja annoin sille tarkoituksella sisäratajuoksun. Hevonen oli ihan hyvän tuntuinen, vaikka sijoitus jäikin vaatimattomaksi. Uskon, että tuo kilpailu vei paljon hevosta eteenpäin. Tähtimenevä on varma ja nopea, joten takarivin lähtöpaikka on miinusta, mutta voisi tuolta yrittää läpi. Ehkä tamma ei vielä yllä aivan kärkeen, mutta kohta siinä voisi olla yllättäjäainesta. Lähtö, Toto-, PD-, Troikka Ari-Pekka Pakkanen: BYEBYECYALLA on ollut kurkun kanssa ongelmia ja tässä nyt koitetaan muutama startti, lähteekö se vielä menemään. Se on myös iäkäs jo, joten voi olla, että pannaan se eläkkeelle kohta. Tasaisia juoksuja se on tehnyt, mutta ei silti ole ollut oikein hyvä. Ihmeitä ei odoteta, mutta parasta toivotaan. Karoliina Mustamo: EL PATILTA tippui Turussa joulukuussa lämmityksessä vasen takajalka alta. Siltä meni hankoside. Aikaisemmin sillä on ollut kaikkia muita vaivoja, joiden takia se on kilpaillut vähän. Juostua rahaa sillä on vain 00 euroa, ja kohta tulee eläkeikä vastaan. Ollaan nyt hyvin kevyellä valmistautumisella. El Patilla on ajettu kerran 1.-vauhtinen hiitti, ja se on varmasti tukkoinen ja kankea. Lähtöpaikka on hyvä, sillä siitä päästään luikahtamaan sisäradalle. Olen tosi tyytyväinen, jos saadaan Turusta matkarahat. oikein -tulosten voitto-osuus e. Duo - kerroin Vaihto e. LÄHTÖ Tammalähdössä paikka yllättäjälle. Suomenhevostammojen tasoituksesta löytyy voittajaehdokkaita tusinan verran. 1 POIKOLAN NEITO kohtaa nyt viimekertaista helpomman vastuksen ja on takamatkalta perushevosia. Vermossa se seuraili. ulkoa asiallisesti,-lopetuksessa. KRISTA kierteli Vermossa väkevästi voittoon ja puristi,-lopetuksessa ykköseksi.
0 Toto-ravit TURKU sunnuntaina.. klo 1.00 rata 0 X Kylmäveriset ryhmäajo 0 m X Tallikommentit Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään.00 e. Palk. 00-00-00-00-0-0) e klo 1.0 lila-valkea VICTOR HOLLOW CC 0:1 1,0ake 1,ke.0 e 1 v prn r Lass Zefyr 1: 0--1 1,a 1, 1.0 e 1: 1 1-0- Yht: 1-- Loviisa Bar-Snack Bar O Käsn T.0 0 1,a C C 00 Hanna Olli, Valkeakoski S Sark T 0.0 1, C C 00 kelt musta-musta Ha Tor H.0 0 1,a C C 00 OIVA KÄSNÄNEN (ea) O Käsn T 0.0 0 1,a 0 C C 00 Hanna Olli (C) T T.0 1, 01 C C 00 EMPERE S BUD CC 1,ake 1,ke.0 e v prn t S.J. s Photo 1: 1-1- 1,a 1,.0 e 1: 1 0-1-0 Yht: 1-- Khamsin-Zoot Suit J Num T 1.0 0 1,a C C 00 Iikka Mäkipere, Eura H.0 0 1,a 1 C C 000 sin valk -musta P 1.0 0 1 0,0a 1 C C 00 JOUNI NUMMI (A) P.0 1, 0 C C 00 Iikka Mäkipere (C) P H 0.0 0 1,1a C C 00 BARUK ARIEL CC 1,ake 1,ke.1 e v mrn r Frank The Hands 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 1-0-0 Yht: 1-1- Dancer s Nelly-Dancer s Victory K Venä H 1.0 0 1,a C C 000 Kankkunen Maija&Manu Henri, Lo 1.0 0,1a 1 C C 00 Lohja L. 0 0,0a C C 00 vihr pun -vihr Ju Tor Tk 0.01 0 1,1a C C 00 JUKKA TORVINEN (da) E Väre H 1.01 0 1,a C C 00 Maija Kankkunen (C) H HIGH ON DAY CC 1,ake 1,0ke.00 e v trn t Classico Merett 1: 0-- 1,a 1,0 1.00 e 1: 1 0-1- Yht: 1 0-- Cravitar-Guenon Kemp O Koiv F.0 1 1,a * C C 00 Suvi Hänninen, Uusikaupunki T.0 0 1 1,a C C 00 sin valk pun-sin valk S Mark P 1.0 0 1,a C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) Tk 0.0 0 1,0 1 C C 000 Olli Lähtinen (B) Tk O Koiv H.0 0 1,ax 0 C C 000 WESTCOAST SKIPPER CC 1,ake 1,ke. e v mrn r Dream Vacation 1: 0-1-0 1,a 1.00 e 1: 1 1-1-1 Yht: 1 1--1 Westcoast Winner-Giant Chill J Kive T 1. 0 1 1,a 1 C C 000 Lähtinen O.&Prosteer Oy& S Mark H.0 0 1,a C C 0 Puurusen Sähkö Oy, Uusikaupunki T.0 0 1,a C C 0 vihr pun -vihr pun valk F 0.0 1,a 1 C C 00 HANNU TORVINEN (da) H.0 0 1,a C C 000 Olli Lähtinen (B) Tk CROSSFIRE IT CC 1,ake 1,ke.0 e v trn r Express It 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 1 1-0- Yht: 1-0- Alley Can-Songcan E Väre H. 0 1,a 1 C C 0 Kallioinen Pekka&Siipola Katri, T. 0 1 0,1 1 C C 00 Humppila J Num P 1.1 0 1 -a hpl 1 C C 00 viin pun hop-hop viin pun E Väre F 0.01 1 1,a C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) H 1.01 0 1,a C C 00 Katri Siipola (C) F ROCKMEADOW TOM CC 1,ake 1,0ke. e v prn r Capetown Hall 1: 0-1-1 1,a 1, 0 e 1: 1-1-0 Yht: 1 1-- Rockmeadow Meg-Uno Di Jesolo A Nurm M.0 0 1,a C C 000 Peltosuo Sanna&Siuvo Juhamatti, F.0 1,a 1 C C 00 Nokia F.0 1 1,a C C 00 vihr hopea valk-musta vihr T 0.0 1, C C 00 ANSSI NURMINEN (aa) F H.0 0 1 1,a C C 00 CALLELA DON JUAN CC 1,0ake 1,0ke. e v trn o Classic Response 1: 0--1 1,0a 1,0 1.00 e 1: 0-0-0 Yht: 1 0--1 Delila-Petri Kosmos Ti Ket F.01 1 -a hll C C 00 Keto Timo&Nikkola Tommi, Turku P 0.0 0 1,0 C C 00 sin musta valk-sin valk Tk 0.0 0 1 1,a C C 000 TIMO KETO (A) Tk A Moil Tk 0.0 0 -a hpl C C 00 H Koiv Tk 1.0 0 1,0a C C 00 RAY MYSTERIO CC 1,1ake 1,ke 1.0 e v tprn r Holiday Credit 1: 0-0- 1,1a 0 e 1: 0--1 Yht: 1 0-- Yasmin Kemp-Wildwood Express O Koiv H 1.0 0 1,1a C C 000 Talli Mysterioladyt, Urjala Ar Ruo T 0.01 0 - k C C 00 musta kulta-musta F 1.0 1 1,a C C 00 ARNA RUOHOMÄKI (ea) J 0.0 - hpl C C 10 Miia Lindholm (C) H Tk 1.0 0 1,1a C C 00 JOE S DAY TRIPPER CC 1,ake 0,ke. e v trn r Orlando Vici 1: 1 0-0-0 1,a 0 e 1: 1 1--1 Yht: 1 1--1 Expressive Rose-Express Ride Ha Tor F 0.0 1,a C C 000 Laten Talli, Turku A Moil F. 1,a * C C 00 vihr valk pun-vihr M Fors L 0. 1,a C C 00 ARI MOILANEN (da) O Koiv H. 0 1,a C C 000 Bella Varjonen (B) Tk M Fors Tk 1.0 0 1,a C C 00 HOCUSPOCUS AVENGER CC1,ake1,0ke.00 e v trn t Le Monteil 1: 0-1-0 1,a 0 e 1: 1-0-1 Yht: 1-1-1 Winnietatsch-Diamond Way O Koiv H. 0 1 -a hpl C C 000 Stable Western Fellows, Pori H 1. 0 1,a 0 C C 000 musta valk pun-musta pun Ku.0 0 1,a 0 C C 0 MIKA FORSS (da) Ju Tor Tk 0.0 0 -a hpl C C 000 Pertti Isotalo (A) Tk M Fors T.0 0 - hpl C C 00 1 COCU CC 1 1,ake 1,ke. e v tprn r Le Monteil 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 1 1-0- Yht: -0- Sunset Cool-Astro Hill Rami M Tk 1.0 0,a 1 C C 00 Rami Mäenpää, Eura T. 0 -a hll C C 00 sin pun valk -harm P 0.1 0,a C C 00 RAMI MÄENPÄÄ (B) P P 1.0 0 -a hpl C C 00 Tk 0.0 0 1 1,a C C 00. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A, B,, 1,,, enintään 1 000 e. Palk. 00-00-00-00-0 e klo 1. vaal.vihreä-musta Troikka KONRAD CC 0:1,aly,0ke 1. e 1 v vrt r Joihuri 1: 1-0-0,a, 1.0 e 1: 1-0- Yht: -- Tiroli-Turo Mi Lei Tk 1.01 0,a 1 1 C C 00 Mika Leino, Turku T.01 0 1, C C 0 musta-musta Tk 0.0 0, C C 000 MIKA LEINO (B) F.0 -a hpl C C 00 Leila Hörkkö (C) Tk Tk 0.0 0, 1 C C 00 PONNEN SISU CC,ake,ke 1.0 e v prt r Erikasson 1: 0--0,a 0,. e 1: 0-- Yht: -- Ponnen-Leikki-Ero-Ponsi A Moil F.0 -a hlo0 C C 00 Anne Miettinen, Salo T 0.0 0 1, C C 0 vihr valk pun-vihr F 1.0 1 0,a C C 000 ARI MOILANEN (da) M Fors T.0 00 1,0x 0 C C 000 Bella Varjonen (B) Tk P 1.0 0 -x hlo0 C C 000 KUMAUS CC,aly,ke 1. e v rt r Kume 1: 1 0-0-0, 00 e 1: 1 0-0-1 Yht: -0- Hiprilli-Patrik J Saar H 0.0 1,x 1 C C 0 Sanna Päivike, Kankaanpää J 1.0,ax C C musta valk pun-musta pun K Venä Tk 1.0 0,0ax C C 000 MIKA FORSS (da) T 1.1 0,a 1 C C 0 Sanna Päivike (B) P M Fors P 1.0,x C C 00 VILI KUUPPER CC,ake,ke.1 e v prt o Noova 1: -0-1,a,.00 e 1: 1 --0 Yht: --1 Simsalabim-Taikuri P Lind P 0.0, 1 1 C C 00 Kallion Talli, Ypäjä T 0.0 0 0,a 1 1 C C 00 musta orans-valk orans musta F 1.0,0ax * C C 000 PETER LINDROOS (ba) T 0.0 0 1 0,a hlo * C C 0 Simo Kallio (C) F P 1.0 0,a C C 000 TUISKUTA CC,ake,ke 1.0 e v prt t Tuisku-Topi 1: 1 0-1-0,a,.0 e 1: 1--1 Yht: --1 Tähti-Kukka-Veluri J Heis T.0 1,0x 1 C C 00 Talli Epävakavat, Ylöjärvi F 1.0 -a hll C C 000 vihr valk -valk J.0,a C C 000 JUKKA HEISKALA (A) Tk 0.0 0,x 1 C C 00 Veera Ahlgrén (C) T H 1.0 0 RAVITUULI CC,0ake,ke 1.0 e v prt t Jaanen Suikku 1: 0-0-0,0a 0 e 1: 1-0-1 Yht: -- M.I. Ravitar-Valpurin-Vesa T Pert T 1.01 0 1 - hpl 0 C C 000 Olavi Hömppi, Marttila L 0.01,0a C C 000 pun musta kulta-pun T 0.0 0 1,a 1 C C 000 TAPIO PERTTUNEN (aa) F.0 -a hpl C C 00 Olavi Hömppi (C) F L 0.0 -a hpl 0 C C 000 KIIRILLA CC,aly 0,ke 1.0 e v prt t Kilun Peedro 1: 1-0-0,a 1, 1.00 e 1: 1 1-1-1 Yht: -- Virporilla-Vokker H Koiv H. 1,x 1 C C 000 Talli Puolisata, Kokemäki Tk 1.1 0 1,a 1 C C 000 pun vaal sin -pun valk T 0.01 1,x 1 C C 0 HARRI KOIVUNEN (aa) M Fors Tk 1.01 0,a 1 C C 00 Bella Varjonen (B) Tk H Koiv T 0.0 0 0,1a 1 1 C C 0 TUTUN IMPI CC,ake,1ke 1. e v prt t Lars 1: --0,a,1.0 e 1: -1- Yht: -- Turon Tuttu-Turo A Ala- To.0,1 *1 00 Talli Rai Rai, Kauhava-Kauhajoki Kt 1.0 0,1 0 C C 000 valk sin-sin K 0.0 0,a C C 000 ANTTI ALA-RANTALA (ba) S P 1.0 0 - hpl C C 000 S 1.0 0 C C CAPRI CC,ake,0ke 1. e v prt o Cameron 1: 0-0-0,a 0,0 0 e 1: 1--1 Yht: --1 Sirun Sini-Viesker J Ruot La.0 0,ax C C 0 Kai Forsen, Vihti R 1.0 0,a *1 C C 00 vihr kelt-vihr A Ham P 1.01 0 1,x C C 00 ARTO HAMMAR (A) Tk L.0 1 0,0 1 C C 00 L 0.0,a C C 000. 00 m v. 00 m. sija. sija Ranking A B,,,,,, 1, LÄHTÖ Ravilla vahvoilla. VILI KUUPPER saa sopivassa seurassa tilaisuuden palata voittokantaan. Porissa kierros jäljellä keulaan edennyt ori piti Enon Vilpin kanssa tasaisen reipasta tempoa. Vili Kuupper otteli loppuun saakka rehdisti voitosta, vaikka jäikin tasaisesta rintamasta kolmanneksi. Lähtö, Troikka Olavi Hömppi: RAVITUULILTA lähti Tampereen helmikuisessa startissa kenkä. Forssassa rata oli niin pöperöinen, ettei se sopinut. Lahdessa hevonen oli sitten vain liian innokas ja laukkasi. Kun taulu meni niin huonoksi, se ei ole päässyt mukaan. Nyt oli tuuri, kun oli vajaa lähtö. Hevonen on tuntunut ihan normaalilta, enkä usko, että pyrkivälle hevoselle on pidemmästäkään starttivälistä haittaa. Otan sillä vielä keskiviikkona vetoja. Jos Ravituuli vain lähtee auton takaa hyvin, siinä ei pitäisi olla mitään. Kotona metsäteillä on vielä jäätä, ja siellä tarvitaan hokit. Startissa annan takana olla -milliset hokit ja eteen laitan lyhyet hokit. Takana hevosella on kesälläkin ollut hokit, ja viime keväänä, kun vaihdettiin eteen heti kesäkenkä, hevonen ei ollut hyvä. Arto Hammar: CAPRI on tuloillaan. Viimeksi tuli jo hyvä aika. Sen jälkeen olen ajanut kaksi ratahiittiä, ja perjantaina se tuntui notkistuneen. Lähtöpaikka on ihan sopiva, sillä tuosta hevonen saa varmaan mukavan selkäreissun. Tässä voisi olla kaikki mahdollista. Capri on juuri nyt maanantaina menossa Pursiaiselle. Hän saa katsoa hevosen läpi, jotta kaikki olisi kunnossa. Muistiinpanoja LATAA ILMAINEN HEVOSURHEILUN MOBIILISOVELLUS I Vili Kuupper II,,,,, III kaikki hevoset yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto LÄHTÖ Passeli tehtävä. WESTCOAST SKIP- PER kiri selkäjuoksun jälkeen. sisältä toissa kerralla terävästi loppua, mutta ei ehtinyt enää kuin toiseksi. Vermossa ruuna menetti asemiaan väsyvien takana. Näin sopivassa lähdössä uran toinen voitto on sen ulottuvilla. Yleisöä Kokonaisvaihto