Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)
Metsämäen Tipsit Toto-ravit Lähtö 1 A), / B) 1,,,1,1,1,,,1 / C), ISABELLE HALM aloitti uransa oikein lupaavalla viitossijalla. Tamma nimittäin laukkasi häirittynä ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä pahoin. Viimeiset 0 metriä sujuivat 1,-vauhdilla, vaikka Isabelle Halm jäi vielä lopussa pussiinkin. Ravilla uran avausvoitto on tiukasti haarukassa. Myös TATTOO AVENGER laukkasi samaisessa tiukassa tilanteessa ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. Uusi laukka 00 metriä ennen maalia ruunan edettyä. sisälle pilasi pelin lopullisesti. Todellinen osaaminen jäi vielä vähän hämärän peittoon, mutta ravilla Le Monteilin poika pystynee kuitenkin paljoon. 1 MATTER OF COURSE pääsi uran avauksessaan viimeisellä takasuoralla. ulkoa. ulos, mistä kiri loppusuoralla mukavasti kakkoseksi. Viimeiset 00 metriä sujuivat 1,-vauhdilla. Takamatkalta ainakaan ravia kulkevan Isabelle Halmin kukistaminen ei ole kuitenkaan helppo tehtävä. QUITE A STAR on yltänyt uran aloitusstarteissaan sisäratajuoksulla rahoille. Suunta vaikuttaisi kuitenkin olevan hiljalleen ylöspäin. Lähtö A) / B) 1,1,,1,,,,,,1,,1 / C),1, Mikäli EETU ROLS selvittää kiihdytysvaiheen kunnialla, ei se ole tässä normaalina löytävissä. Uran toistaiseksi ainoa tappio tuli tosi kovalle Larsmanille. Viimekertaisessa Forssan voittojuoksussaan Jukka Kauppisen suojatti kulki päätöskierroksen,-kyytiä. 1 SYÖKSYVIRTAUS ei riittänyt viimeksi lainkaan Eetu Rolsille, mutta oli rehti kolmas. Ruuna pystyy tekemään itse juoksunsa ja on ravilla todennäköinen totohevonen. 1 POPEDIA on voltista kankea kiihdyttäjä, eikä tehtävä takamatkan takarivistä ole muutenkaan helppo. Onnistuessaan kehityskykyinen -vuotias nousee silti totomatsiin. AURAUKSEN POIKA voi saada hyvän juoksun. tai. ulkona. Volttiennätys syntyi kahden laukan kera, joten ennätyksessä on kyllä ilmaa. 1 KINGSTON ROLS suoritti Turun tauolta paluussaan varsin lupaavasti. Päätöskierros sujui,-vauhdilla, vaikka juoksun alku ei mennyt putkeen. Viimeksi Lapualla hurja -kyytinen avauspuolikas sekä,-vauhtinen avauskierros oli liikaa, ja selvä johtoasema vaihtui päätöspuolikkaalla seitsemänteen sijaan. Asioiden luontuessa oikealla tavalla Kingston Rols on varteenotettava yllättäjäkandidaatti. UKKOSEN JYMY aloittaa uusista käsistä arvoituksena. Lähtö A) 1 / B),,,,,,,,,,1 / C) - 1 GRACE MATCH kohtaa sopivan vastuksen ja on selvä suosikki. Keulapaikan pitäminen tekisi asioista yksinkertaisempaa, mutta sinänsä tamma ei ole kuitenkaan vähimmässäkään määrin keulariippuvainen. Riitta Nylund voitti viime vuonna tämän Turun Ravinaisten Mestaruusajon hevosella New Grove Regal. SPEED LUCIFER ylsi Riihimäen tauolta paluussaan johtavan takaa kakkoseksi, ja startti kropassa ruuna voi nyt olla vielä parempi. Viime vuoden Mestaruusajossa Miia Salmisen ajama Speed Lucifer sijoittui laukan rasittamana neljänneksi. GOLD MAGNUM ylsi Forssassa. ulkoa kolmanneksi, kun kanssakilpailijoiden laukat auttoivat. Grace Matchin takaa juoksu voi mennä oikeinkin nappiin. SAPPHIRA on siirtynyt Sirpa Tienhaaran valmennukseen ja jatkoa seurataan mielenkiinnolla. TWIST IN TIME oli jo välillä parempikin kuin viime starteissaan, mutta on silti ilman muuta yksi tämän lähdön pelihevosista. HIGH ON DAY voi päästä hyviin asemiin. FOREST MAID on ylisarjassakin yksi monesta mahdollisesta. Lähtö Toto-1 A) / B),,,,1,,, / C) - LONELY RIDER ei ymmärrettävästi riittänyt Suur-Hollola-ajon välierässä, mutta on menestynyt muuten mainiosti. Suur- Hollola-ajon alkuerässä edellä maalin saapui vain Jontte Boy. Viimeksi Mikkelissä ori hyödynsi kärjen ylivauhdin ja eteni - voittoon 00 metrin kirillä. ulkoa. Lonely Rider on monipuolinen hevonen, jolla voi tarpeen vaatiessa kiertää johtavan rinnalle. BACKSPIN on mielenkiintoinen haastaja, mikäli pääsee johtopaikalle. Viimeksi Lahdessa Backspin sammui keulasta hännille, mutta edellisessä Vermon kisassa tamma menetti voiton vasta kalkkiviivoilla. LIVE FOR GREATNESS jäi viimeksi Porissa. sisälle pussiin todella hyvävoimaisena. Sen juoksun perusteella menestyminen on mahdollista täydelläkin matkalla. Todennäköisesti ruunalla ajetaan viime kerran tavoin nätisti ja pyritään säästämään paukut loppukiriin. SAHARA FOXYLADY on luotettava kilpahevonen, joka yleensä parantelee asemiaan kirivaiheessa. RANCH MOVIE STAR ja 1 M.T. LARA CROFT ovat hyvällä reissulla mahdollisia totohevosia. Lähtö Toto- A),,1,, / B),,,1,,, / C) - NOTABLE on vielä kilpahevosena raakile, mutta kapasiteettia löytyy ja palasten loksahtaessa kohdalleen sarjat noussevat nopeasti. Viime kilpailussa Riihimäellä laukat lähdössä sekä loppukaarteessa noususta pilasivat pelin. UNEQUALLED STRIDE on takarivistäkin tiukka voitontavoittelija. Se hyökkäsi toissakerralla Teivossa. ulkoa 00 jäljellä ja jyräsi oikein varmaan voittoon. Viimeiset 00 metriä sujuivat ulkoratoja pitkin peräti,-kyytiä. Viime startissa Love Youn tytär ei löytänyt. sisältä vapaata väylää, jolloin olisi sijoittunut ainakin kakkoseksi. 1 DOMINIQUE HALM on hakenut pitkään itseään, mutta viime suoritus oli jatkoa ajatellen lupaava. Ykkösrataa ruuna ei pysty hyödyntämään, mutta juoksun onnistuessa kaikki on mahdollista. WILDS CELEBRITY voi hyvinkin päästä etenemään johtopaikalle, minkä jälkeen voi venyä yllätykseen. KRAMPUS oli vielä tauolta paluussaan. ulkoa hieman tasainen, mutta eiköhän ruuna ole nyt startti kropassa terävämpi. B- ryhmän avaavat vaihtelevasti menestyvä CHANGEMAN sekä lujaa liikkeelle pääsevä HIGH FLYING. EXPANSE S TORNADO toivoo kovaa ylivauhtia.
Metsämäen Tipsit Toto-ravit Lähtö Toto-, PD-1 A),,,1, / B),1, / C),, DORIS HOSS on joutunut jo kolmannen kerran peräkkäin takarivin lähtöpaikalle, joten tamma ei pääse taaskaan hyödyntämään kovaa lähtönopeuttaan. Viimekertainen Porin suoritus oli kuitenkin niin hyvä, että tamma kohoaa silti rankingin ykkösnimeksi. Doris Hoss kiri nimittäin. ulkoa viimeiset 00 metriä peräti 0,-kyytiä. UCCIO on aloittanut taukonsa jälkeen kelpo suorituksilla. Viimeksi se ylsi johtavan takaa hyvätasoisessa lähdössä neljänneksi uudella ennätysajallaan. Uccio on suht nopea avaaja, mutta keulapaikalle se ei taida kuitenkaan päästä. MAGNIFICO S jäi viimeksi Teivossa. sisälle pussiin oikein hyvävoimaisena. Ruuna voi otella voitosta huonolta paikaltakin, sillä se pystyy tekemään itsekin juoksuaan. 1 WESTCOAST HUEY joutuu liikkeelle huonolta paikalta, mutta kunto on kelpo tolalla. Viimekertainen kakkossija tuli runsaan 00 metrin kirillä. ulkoa. Viimeiset 00 metriä sujuivat 1,1-kyytiä. SPANISH ROSE juoksi viimeksi Teivossa Magnifico S:n takana. sisällä, mistä sekään ei saanut kirivaiheessa mahdollisuutta. Tamma on nopea avaaja, mutta johtopaikalle ei kuitenkaan taida olla asiaa, mikäli Ex Gracyllä halutaan ajaa keulasta. AESTER VON BENTZ ja 1 EX GRACY omaavat hyviltä paikoiltaan totosaumat, mutta voitto yllättäisi. Lähtö Toto-, PD-, Troikka A) 1, / B),,,,,,,, / C) - 1 AMAZING WARRIOR on kahdessa viime kilpailussaan esittänyt niin hyvää lähtönopeutta, että johtopaikan pitämisen ykkösradalta pitäisi onnistua. Sen jälkeen Amazing Warriorilla olisi etulyöntiasema kovimpaan vastustajaan MR BIG STAR. Amazing Warriorin viimekertaisessa keulavoitossa jäi vielä tosi paljon varaa. Mr Big Star eteni Riihimäellä johtopaikalle kierros jäljellä, mutta tuli lopussa BWT Crusaderin ohittamaksi. Startin jälkeen hevosta on taas huollettu, ja sen pitäisi olla ainakin hieman parempi. Kapasiteettia Mr Big Starilta kyllä löytyy. PATMAN iski viimeksi viimeiseltä sijalta runsaat 10 jäljellä, painui kärkeen 00 jäljellä ja piti oikein varmaan voittoon. Vastus kuitenkin kovenee selvästi, ja ainakin Amazing Warriorin sekä Mr Big Starin kukistaminen on näistä asetelmista suosikkien onnistuessa vaikeaa. DOWNTOWN JOEY on ollut viime starteissaan jatkuvasti hyvä. Takarivin lähtöpaikka laskee tuntuvasti nopean avaajan osakkeita, mutta toissakertainen kakkossija osoitti, että ori pystyy kirimään ulkokauttakin. JAILBREAKER SES ei ollut viimeksi kengät jalassa parhaimmillaan. Ilman kenkiä ori on paljon parempi ja avaakin selvästi kovempaa. Mikäli Jailbreaker Sesiltä riisutaan kenkiä, saatetaan sillä haluta ajaa johtavan rinnalta. Lähtö Toto- A), / B) 1,,,,,,, / C) - Kaksi hevosta kohoaa selvästi muun porukan yläpuolelle. Mikäli HUVIN VIKU selvittää volttikiemurat kunnialla, on se tosi vahvasti kiinni keulavoitossa. Volttilähdössä oriilla on kuitenkin laukkariski. Kunto on huipussaan, ja viimekertainen Porin voittokin oli täysin hallittu. Ori jäi loppusuoralla yksin jäätyään selvästi odottelemaan kanssakilpailijoita. HULLUMIES on vielä kerran tehnyt paluun kilparadoille, ja suoritukset ovat olleet ehdottomasti positiivisia. Kokemäen kakkossija tuli juuri Huvin Vikulle häviten, ja sen perusteella Huvin Viku on onnistuessaan vaikea kukistettava nytkin. 1 VARJONOVA ei aivan päässyt mukaan kuningatarkilpailuun. Tamma on voltista epävarmempi kuin auton takaa, mutta alun sujuessa totosija on lähellä. LOVER on pilannut nopeilla kesäkeleillä juoksujaan laukkoihin, mutta ravia kulkiessaan ruuna ottelee totosijoista. Vastus ei suosikkikaksikkoa lukuun ottamatta ole nyt yhtä tasokas kuin viime starteissa yleensä. TÄHTISÄIHKE suorittaa lähinnä tasaisesti. Sen kaksarisijoitus edellyttänee suosikkien epäonnea. Lähtö Troikka A) / B),,, / C) 1,,1, INACCESSIBLE on aloittanut uransa lupaavasti. Kun kovin vastustaja palaa tauolta ja lähtee lisäksi matkaan takarivistä, kohoaa Inaccessible ainoaksi a-hevoseksi. Autolähtöä ei tosin ole vielä aiemmin ainakaan kilpailumielessä ajettu. TOUGH LOVE on tuo päävastustaja. Se taipui ennen taukoaan johtopaikalta neljänneksi, mutta tamma aloitti uransa lupaavasti kolmella voitolla. CHAMPAGNE BATH tuntuisi saaneen etukenkien riisumisesta lisäpykälän. Turun voitossa kukistui niinkin kova hevonen kuin Lovely Secret. Ainakin etukengittä jatkaessaan tamma on todennäköinen totohevonen. DIVA SPEED on laukannut kahdessa viime kilpailussaan loppukaarteessa menestyjän oloisena. Jenkkikärryt ovat tuoneet menoon lisäpuhtia, mutta samalla lisänneet laukkariskiä. Takarivin lähtöpaikka on nopeaa avaajaa vastaan. MODENA MEISELS kärkkyy kuumimpien suosikkien epäonnistumista. Alla oleva kolmossija tuli. sisältä. Lähtö A) / B),,,,,,,1,, / C) - Vaikka KORVEN LIIDERI ei ole voittanut tänä vuonna vielä lähtöäkään, on se tehnyt jatkuvasti hyviä suorituksia. Alla olevasta tauosta huolimatta kauden avausvoitto on nyt sopivassa tehtävässä ravilla lähellä. ROKKA VEIKKA kilpailee kelpo vireessä. Kauden molemmat voitot ovat tulleet ilman etukenkiä, joten kengitysbalanssia on syytä seurata. KIKAN VELPERI ei riittänyt viimeksi Vermossa. sisältä, vaikka paransi ennätystäkin 1, sekuntia. Nyt rima on matalammalla, ja ravia polkiessaan ori on vahva totokandidaatti. Toissakerralla Teivossa Joihurin poika laukkasi kärkirintaman takaa runsaat 0 jäljellä. CAPRI ei uhannut Forssassa kärkeä. ulkoa, mutta startti voi terävöittää selvästikin. VILOX hävisi Porissa vain Rokka Veikalle. Ruuna on aika tarkan juoksun hevonen, joten tuuriakin on oltava mukana. KIIRILLA ailahtelee paljon. Hyvän päivän sattuessa nopea tamma pystyy loistopaikalta pärjäämään. INTO ROLS kiri keskiviikkona Vermossa loppusuoraa. sisältä pirteästi ja ehti totoon. VEMPUN VALTTI voi juosta keulassa, mutta tehtävä on aika tiukka.
Metsämäen Tipsit VIHJESYSTEEMIT: TOTO (lähdöt -) Pieni systeemi Toto-ravit Suuri systeemi I Lonely Rider (,) I,, (,) II 1,,,, (,) II kaikki III,,,,1 (,1) III 1,,,,,,1 (,) IV 1 Amazing Warrior (,) IV 1 Amazing Warrior (,) V, (1,) V 1,,, (,) 0 riviä*0, euroa = euroa 0 riviä*0, euroa = 0,0 euroa PÄIVÄN DUO (lähdöt -) Pieni Systeemi Suuri systeemi I,,,,1 I 1,,,,,,1 II 1 Amazing Warrior II 1 Amazing Warrior yhdistelmää yhdistelmää TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I 1, I 1, II 1, II 1, III, III kaikki yhdistelmää*1 euro = euroa 1 yhdistelmää* euroa = euroa TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I Inaccessible I Inaccessible II, II,, III, III,,, yhdistelmää* euroa = euroa yhdistelmää* euroa = euroa Vihjeet laati: Jouni Toroska
vihjeet Jani Kanerva Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1. lähtö 1:0. lähtö 1:1. lähtö 0:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI Parhaat paikat! Pöytävaraukset: p. (0) 00 tai 0-1 1 tai netissä turunhippos.fi/ metsamaki/fi/ palvelut/palvelut.php Tarjolla myös paketteja isommille ryhmille. NÄIN LÖYDÄT METSÄMÄKEEN Ravirata sijaitsee Vanhan Tampereentien varressa n. km Turun keskustasta. RAVIBUSSIT Suora bussivuoro raveihin Turun keskustasta (Aurakatu, pysäkki T) 0 minuuttia ennen ravien alkamisaikaa (ei lounasraveissa). Paluuvuoro 1 minuuttia viimeisen lähdön maaliintulosta. Metsämäkeen liikennöivät myös aikatauluvuorot 01-0. SEURAAVAT RAVIT Toto-ravit maanantaina 0.. klo 1 Metsämäen ravirata Vanha Tampereentie 00 Turku Puh. (0) 0 www.turunhippos.fi info@turunhippos.fi Turun Hippos ry Toimitusjohtaja: Roger Johansson Kilpailusihteeri: Henri Toiviainen Koordinaattori: Riikka Mustonen Toimistosihteeri: Virpi Ylitalo Ravintolanhoitaja: Erja Kult Ratamestari: Mika Ahtiainen Hallitus: Hannu Nivola (pj), Pentti Sokajärvi (vpj), Jyrki Filatoff, Antti Kasi, Sari Mäki, Janne Ulmas, Jerry Uotinen Henri Virtanen, Jarmo Virtanen tototv Metsämäen toimihenkilöt Suomen Hippoksen valvoja: Kai Tuusa Kilpailutuomarit: Antero Niittymäki, Matti Lahti, Petri Nurmi Maalituomari: Janne Tamminen Valvontakamerat: Tero Tuovinen Tuomariston sihteeri: Jouni Vikström Kuuluttaja: Outi Tamminen Selostaja: Jouni Toroska Voittaja-/varikkohaastattelija: Jarkko Litmanen Voittajakuvat: Leena Kahisaari tai info@turunhippos.fi Tasoitustenlaatija: Henri Toiviainen Päälähettäjät: Sipi Erkkilä, Taru Pentikäinen Lähettäjät: Jenni Haaki, Mira Järvinen, Terhi Nurmi, Elli Tuokko, Hanna Tuomikoski Lähtöauton kuljettajat: Jani Salonen, Janne Ulmas Lähdönjärjestäjät & varikkoalueen valvojat: Mirva Eravuori, Kaisa Arttola, Ilona Marttila Valjakkotarkkailijat & ell avustajat: Saija Elo, Neea Honkanen, Leila Hörkkö, Eveliina Nivola, Vilma Saarinen, Virpi Suominen, Maria Virtanen, Pauliina Ylitalo Eläinlääkäri: Kaisa Nivola Sisäänkirjoitus: Saara Lainio Ratamestari: Mika Ahtiainen Kengitysseppä: Veli-Matti Allen 00-01 01 Ensiapu: Sairaankuljetus Inna Oy TV-tuotanto: Streamteam Nordic Oy Lähtörata-arvonta: Suomen Hippoksen tietokone Järjestyksenvalvonta: Liedon Luja, Metsämäki Masters TURKU perjantaina.. klo 1.00 Turun ravirata Vanha Tampereentie, 00 Turku, turunhippos.fi Ravipäiviä kpl Loppusuoran pituus: m Kaarresäteet: m Kallistukset: % Rataennätykset: Tjacke Gold,a ja Järvsöfaks 0,a Liigavoittajat 01: Olli Koivunen ja Harri Koivunen Koelähtö Tasoitusajo 0 m klo 1.0 00 m 00 m.00 m v.00 m NEW GROVE STORM 0:1 1,ake 1,1ke 1.0 e 1 v rn r Going Kronos 1: 0-0-1 1,a 00 e 1: 1-1-1 Yht: -- New Grove Kathy-Angus Hall Ha Tor Tk 0.0 0 -a hpl 1 C C 00 Talli Myrskylinnut, Masku RIITTA NYLUND (A) Tk musta rusk-rusk EXCELLENT BOOST 0,ke 0 e v tprn t Broke Even 1: 1 0-0-0 0, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 Ariane Boost-Keaton Zet O Koiv T 1.0 kl 01 - kl hpl C C Tiia Sakala, Akaa MARKKU SAKALA (C) pun musta valk-valk Tiia Sakala (C) T NAVARRON DOMINATOR 0 e v prn r Three July 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Stensro Felicia-Sugarcane Hanover H Koiv Tk 0.0 kl 0,x kl hyl C C Salonen Sari&Tauno, Rauma PETER LINDROOS (ba) musta orans-valk orans musta Tauno Salonen (C) P MERRY DREAMER 0 e v m t Dreamaster 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Stoneisle Bonnie-Duran Hanover E Hele F 1.0 kl, kl hyl C C Tanja Salow, Salo ELSI HELENIUS (C) valk lila-musta Tanja Salow (C) Tk STONEISLE QUERIDA 0 e v mrn t Explosive Matter 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Darling Monique-Muscles Yankee O Koiv Tk 0. ol 0 0, ol hyv C C Snow Team Oy, Helsinki OLLI KOIVUNEN (da) sin valk pun-sin valk Maria Penttinen (C) Tk Parhaat pelikohteet LÄHTÖ Alle kymppiä viimeksi lopettanut DORIS HOSS on todennäköinen kaksarihevonen mailin ryhmässä. Teivossa pussiin jäänyt MAGNIFICO S ei maistu pahalta paikalta, joten se ohitetaan paripelissä. KAKSARI - (0%),, 1 - (%) LÄHTÖ 1 Riittävät vauhtivarat. Aloittelevista lämminverisistä pelihevoseksi nousee ISA- BELLE HALM, joka rutinoimattomana kilpailijana häiriintyi viimeksi lähtösuoralla laukkaavaa väistäessään. Tamma jäi laukassaan kauas muista, mutta kulki sitten taustalta hurjasti ja tuli viimeiset 0 metriä 1,-vauhteja. 1 MAT- TER OF COURSE kiersi debyytissään. ulkoa 1,0/00 metriä. LÄHTÖ Yksi yli muiden. Erinomaisen EETU ROLSIN uran ainoa tappio tuli Teivossa hurjalle Larsmanille ja silloinkin vain niukasti. Aloittelevaksi suomenhevoseksi ori on esiintynyt poikkeuksellisen ravivarmasti. Kakkossijalle ovat lähinnä tyrkyllä 1 POPEDIA ja 1 SYÖKSYVIRTAUS, jonka ravi on ollut viime starteissa aiempaa sulavampaa ja tulosta tulee. Lämminveriset tasoitusajo 0 m p. 0 e, 0 m enintään 1.00 e 1 Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 keltainen-musta HOLA ALEJANDRO CC 0:1 0 e 1 v prn r S.J. s Caviar 1: 1 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 Julia Savoy-Juliano Star Talli Tupelot, Pori musta valk pun-musta valk SEPPO MARKKULA (da) J-P Ir P.0 kl 0, kl hyv C C Olli Lähtinen (B) Tk S Mark Tk 0.0 0-00 hpl C C TATTOO AVENGER CC 0 e 1 0-0-0 v rn r Le Monteil Winnietatsch-Diamond Way 1: 1 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: Talli Lilli, Lempäälä musta valk pun-valk sin Ha Tor H 01. ol 0 1, ol hyv C C IIKKA NURMONEN (da) T.0 kl 0 1, kl hyv C C Hannu Isotalo (C) T J-P Ir Tk 0.0 0 1 - hll 1 C C 00 SILENOS SPEYBURN CC 1,ke 0 e v tprn t Muscle Mass 1: 0-0-0 1, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Quenna Lavec-Super Arnie Talli Paremman Toivossa, Forssa J-P Vi F 0.0 ol, ol hyv C C sin valk-sin valk H.0 kl 0 1, kl hyv C C JUHA-PEKKA VILKMAN (aa) F T 1.0 0 1,x C C 00 J Utal T 1.0 0 1, C C 00 GLOBAL UNE FILLE* (SE) CC 0 e v rn t S.J. s Caviar 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Global l Amour-Pine Chip Matti Lehti, Somero musta-musta MATTI LEHTI (bc) F Ma Leh F 0.0 kl - kl hpl C C Tk 0.0 kl 0, kl hyv C C COLD HARD WIN CC,1ke 0 e v mrn t Indurain 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1-0-0 Yht: 1-0-0 Cold Hard Ivory-Turn The Trick H Lain P. 0 - hpl C C 00 Raimo Hämäläinen, Säkylä P 1. 1 0 - hll C C 00 sin pun raita-sin Px. 0 1,1 1 C C 0 HEIKKI LAINE (A) Toi Ni Tk 01.1 1 0 - hpl C C 00 Raimo Hämäläinen (C) Tk H Lain Tk 1.1 kl 0, kl hyv C C WILD PETER CC 0,ke 0 e 0-0-0 v trn r Please Poppy Hankypanky Ride-Express Ride 1: 0-0-0 0, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: Antero Vääräniemi, Seinäjoki sin kelt-sin kelt J Läns S 0.0 kl, kl hyv C C MIKKO HUTTUNEN (ba) J Saar Km.0 0 0, 1 C C 00 Aatto Lehtonen (C) S J Läns S 1.0 1 0 1 1, C C 00 ISABELLE HALM CC 0,1ke 0 e v mrn t Sam Bourbon 1: 1 0-0-0 0,1 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 Marit Palema-Alf Palema Väre Micaela&Risto, Vihti sin pun valk-sin valk EMMA VÄRE (ea) E Väre H 0.0 kl 0 1, kl hyv C C Risto Väre (A) H Tk 0.0 0 0,1x 00 1 C C QUITE A STAR CC 1,1ke 00 e v rn r Quite Easy 1: 0-0-0 1,1 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Briso Celesta-Briso Robertto Levi-Farm Oy, Rovaniemi T Säde T 1. ol 0 1, ol hyv C C vihr pun -vihr pun valk J-P Ir T 1.0 kl 0,0 kl hyv C C HANNU TORVINEN (da) T Säde P.0 0 1,0 C C 00 Joni-Petteri Irri (B) T J-P Ir S 1.0 1 0 1,1 C C 00 QUERCIA CC 1,ke 0 e v trn t Quite Easy 1: 1-0-0 1, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1-0-0 Rainbow Tiffany-Duran Hanover Iida Luukkanen, Hämeenkyrö sin tumm sin-valk VILLE GRÖNSTRAND (A) T Vi Grö Pp 01.0 00 1 1, 1 C C 0 Lp.0 1, C C 00 MALONEY CC,ake 1,0ke 0 e v prn r Love You 1: 0-0-0,a 1,0 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0-0-0 Mammal-Nunsuchthing A Moil H 1.0 kl 0 1, kl hyv C C Kemppi Jorma S.&Tähkälä Pekka, M Fors F.0,x 1 C C 00 Espoo A Moil H 1.01 1 0,ax 1 C C 00 sin kelt-kelt F.01 1 1,ax * C C 00 KARI VENÄLÄINEN (da) H 0.0 0 1,0x C C 0 Pekka Tähkälä (C) H HULAKAN DORIS DAY CC 1,ake 0,ke 0 e v prn t Rossinanto 1: 0-0-0 1,a 0, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Hunting Victoria-Blue Suede Victory R Wess Km 0.0 0 - hpl 0 C C 00 Peltonen Raimo&Rautio Päivi, F 01.0 0, C C 00 Loppi R 1.0 1 0 1 1,a 0 C C 00 musta orans-valk orans musta R 0.0 1 0 1,0ax 1 C C 00 PETER LINDROOS (ba) To Sal Lo 0.0 Raimo Peltonen (C) H MATTER OF COURSECC:1 1,ke 00 e 1 v mrn t Explosive Matter 1: 1 0-1-0 1, 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1 0-1-0 Kelly Keen-Super Arnie Koskinen Petri&Patrakka Martti, Salo vihr valk pun-vihr M Patr Tk 0.0 kl 0 0,0 kl hyv C C ARI MOILANEN (da) A Moil Tk 0.0 0 1, 00 *0 C C Martti Patrakka (C) Tk QUICKSILVER GO NO CC 1,1ake 1,0ke 1.000 e 1 v prt o Holiday Credit 1: 0-0-0 1,1a 0 e 1: 1-0-0 Yht: 1-0-0 Quiniela Laukko-Fly Caster Kari L Px 0.0 1 0,x C C 0 Salaseppä Tmi&Talonen-Levula P 0.0 kl 0, kl hyv C C Anne, Kankaanpää T Okko Tk.1 1 0 1,0 1 1 C C 00 sin valk harm-sin valk A Ham H 0.01 1 0 1 1,1a 0 C C 0 JARMO SAARELA (da) T Okko L.01 1 1 1,a C C 00 Pekka Tenhonen (C) P STORMY VICE CC 1,1ke 00 e 1 v trn r Tag The Devil 1: 0-0- 1,1 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0- Juliana Space-Juliano Star H Kurr Km 0.0 0 1, C C 00 Reijo Nieminen, Hämeenkyrö Tk 1.0 0 0,x 0 C C 00 pun vaal sin -pun valk H Koiv T.0 0 1 1, C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) F 0.0 1,1 1 C C 00 Heini Kurri (C) Tk P Lind F.0 1 1, 01 C C 00 UNIQUE VICTOIRE CC 1,0ke 00 e 1 v trn t Was It A Dream 1: 0-0-1 1,0 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-1 BWT Dangerzone-Spotlite Lobell P Lind H 1.1 ol 0 1, ol hyv C C Karttunen Satu&Olin Peter, A Ham H 1.0 kl 0, kl hyl C C Raasepori O Koiv H 0.0 kl 0 1, kl hyv C C sin valk pun-sin valk A Moil Tk 0.0 1 0 1,0 0 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) O Koiv Tk 0.0 0 1,0 1 C C 00 Satu Karttunen (C) H LEANN SES 1 v mrn t Il Villaggio Kimono Leader-Duran Hanover Talli Pirun Perijät, Nokia JÄÄ POIS musta kelt-musta MIKKO ARO (A) P Toto-ravit rata 0 Ranking A B 1,,,, 1, 1, 1, 1
Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p..00 e, 0 m enintään.00 e Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 sininen-valkea FIANNAN MAHTI CC 0:1,0ake,ke.0 e 1 v vprt r Liising 1: 1-1-0,0a, 1.00 e 1: 1--0 Yht: --0 Lammin Toive-Liptus J-P Ir Tk.01 0,0a C C 00 JHS Talli, Eura T 0.01 0,x C C 00 sin valk kulta-sin valk P 0.0 1, 1 C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ba) P 1.0 0 - hll C C 00 Susanna Taimi (C) P P.0 0, 1 0 C C 00 LIITO ROLS CC,1ke.00 e v prt t Turon Into 1: 0-0-0, 0 e 1: -1-0 Yht: 1-1-0 Junior Liito-Luomus Jr T Pert H.,x 1 C C 0 Taito Hedman, Turku H 0.1 0,0x C C 000 sin pun raita-sin P 1.0 0 1 - hll C C 0 HEIKKI LAINE (A) S Mark Tk 0.0 0 1 - hpl 0 C C 00 Taito Hedman (C) Tk T Pert T.0 1,x 1 C C 00 EETU ROLS CC,ke.00 e v prt o Turon Into 1: -1-0,.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: -1-0 Vieskerin Vinka-Viesker J Kaup Km.0 1 0, 1 *1 C C 00 Jukka Kauppinen, Somero T 1.0 1 1, 1 *1 C C 00 sin valk-sin T.0 1 0,0 1 *1 C C 00 JUKKA KAUPPINEN (A) F T 1.0 0, * C C 00 F.0, 1 *1 C C 00 METKU MAINIO CC,aly,ke.0 e v vrt t Kilun Peedro 1: 0-0-0,a, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-1-1 Kevät-Tähti-Uskon-Toivo A Ham P 1. 0 1, 1 C C 00 Timo Kalli, Eura S Mark P 0. 1,0 C C 000 pun vaal sin -pun valk A Ham Km 0.0 kl 1, kl hyv C C HARRI KOIVUNEN (aa) Km.0 0, 1 C C 00 Mikko Kalli (C) P J Riik Km.0 0,a C C 00 UKKOSEN JYMY CC 0,ke. e v prt r Sipori 1: 0-0-0 1,1 00 e 1: 1-1-0 Yht: 1 1-1-0 Hetvi-Tino Ma Por Vi.0 1 1,1 C C 00 Team Poutasää, Vihti Kj.0,x 1 C C 00 viin pun hop-hop viin pun He Bol Jo 1.0 1, 1 C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) Li.0 1 - hpl C C 00 Jukka Mattila (C) H Tu Pak Jo 0.0 - hll C C 00 AURAUKSEN POIKA CC,1aly 1,ke. e v rt o Auraus 1: 1-0-1,1a 1, 1.00 e 1: 1 0-0-1 Yht: 1 1-1- Varaani-Totti P Puik Km.0 00,1a C C 00 Tatu Westerlund, Pori I Korp Tk 1.0 1,x C C 00 sin valk pun-sin valk O Koiv Km.0 0 1, 1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) Tk 0.0 1,x 1 C C 00 Markku Westerlund (C) P P.0 0 1,1a C C 00 TAIKA-TÄHKÄ CC,1ake 1,0ke.0 e v tprt t Teijan Tähti 1: 1 0-0-0,1a 1,0 00 e 1: 1 0-- Yht: 0-- Taikuriina-Taikuri S Sark T 1.0 0,1ax C C 00 Raimo Lehtinen, Kangasala H Kam T.0 1 1, C C 00 pun musta-pun musta T.0 1 1, 1 C C 00 HANNU KAMPPURI (ba) T T 1.0 0 1 1,0 C C 00 T.0 1,0 C C 00 SANTAMAAN MEERI CC:1,0ake0,ke. e v rt t Villihotti 1: 0-1-0,0a 0, 1. e 1: 0-1-0 Yht: 0--1 Santamaan Mari-Taikuri Ju Tor Tk.0 0 - hpl C C 00 Palo Juuso&Laura, Eura L Palo Ph.0 m,x C C vihr valk pun-vihr Han Hi P 01.0 0, C C 00 ARI MOILANEN (da) Km 0.0 1 1,x 1 C C 00 Laura Palo (C) Tk Ma Hie Km.0 1, 00 C C 00 KUKKAROSUON MATTI CC 1,1ake 0,0ke.0 e v prt r Tristan 1: 0-0-0 0,0 0 e 1: 1 1--0 Yht: --0 A.V. Toivotar-Uskon-Toivo T Okko L 0.0 1,x 1 C C 00 Kari Lohiranta, Honkajoki J.0 1 - hll C C 00 sin valk vihr-sin H 1.0 1,x C C 000 KARI LOHIRANTA (A) P Hr.0 1 1, 1 C C 0 Kt 0.0 1 0,0x 1 C C 0 FIANNAN MYSTI CC 0,ke.1 e v vprt t Ture 1: 1-1-0 0,.00 e 1: 0-1-0 Yht: 1-- Kipikka-Kihin-Muisto K Kein F.0 1, C C 00 Keinänen Kim&Taru, Lieto H 1.0 0 1 0, 1 C C 000 sin pun-valk Km.0 1,x 1 C C 00 KIM KEINÄNEN (C) Tk F 0.0, 1 C C 00 T 1.0 0, 1 C C 000 PIIMÄ CC 0,0ake,ke.0 e v vrt t Apassi 1: 0--0 0,0a 0, 1. e 1: 0--1 Yht: 1 1--1 Turon Vire-Turo J Läns Kt 1.0 1 1 -x hkä C C 00 Bergström Ralf&Rosenback Pe Ket Km.0 1, 1 C C 00 Hasse, Kristiinankaupunki Jm 0.0 0 0, C C 00 harm sin musta-valk Hr 0.0 0 1 0,0a 1 C C 00 PERTTI KETOLA (A) E Väre F.0 0, 1 C C 00 Ralf Bergström (C) P SYÖKSYVIRTAUS CC,ake,ke.0 e 1 v tprt r A.T. Eko 1: 1--1,a,.00 e 1: 1 0--1 Yht: 1-- V.P. Viritys-Kihin-Muisto O Käsn T 1.0 0,a 1 C C 00 Kristiina Jyrinki, Hämeenkyrö Km.0 0 0,a 1 C C 00 kelt musta-musta Tk 0.0 0,1x 1 C C 00 OIVA KÄSNÄNEN (ea) S 1.0 0,a C C 000 Kristiina Jyrinki (C) T F.0, 1 C C 00 KINGSTON ROLS CC,1ake 0,ke.0 e 1 v rn r Turon Into 1: 0-0-0 0, e 1: 1-1-0 Yht: 1-1-0 Silvolan Saimi-Sipori V-M Ka Kt 0.1 1,a 1 C C 00 Lehtonen Aatto&Vääräniemi S 1.0 0 -a k C C 000 Antero, Jurva-Seinäjoki Mi Hut F 0.0 1, C C 00 sin kelt-sin kelt Tk 0.0 0, 1 C C 00 MIKKO HUTTUNEN (ba) J Läns Lp.0 0 1,0 1 C C 00 Aatto Lehtonen (C) S VOIMA-SIMO CC 0,1ke.000 e 1 v rt r Patrikin Muisto 1: 1-0-1 0,1 1.0 e 1: 0-0-0 Yht: 1-- Huvi-Siro-Poika-Siro I Korp P 1.0 - hll C C 00 Tapala Alina&Susanna, Pori A Ham P 1.0 0,1 0 C C 0 vihr.kelt-valk Km.0 0 0,axhlo C C 00 HANNU LÄHTEENMÄKI (B) P T.0 1 1,0x 1 C C 00 Tk 0.0 0 -a hpl 0 C C 00 POPEDIA CC 0,0ake 0,ke.00 e 1 v prt t Noova 1: 1 -- 0,0a 0,.00 e 1: 0-0-1 Yht: 1 -- Simsalabim-Taikuri P Lind F 01.0 1 0, 0 C C 00 Kallion Talli, Ypäjä R 1.0 0,0a 0 C C 00 musta orans-valk orans musta F 0.0 1,0x * C C 00 PETER LINDROOS (ba) R 0.0 0 0,0a 1 C C 00 Simo Kallio (C) F Tk 0.0 0 0,a 1 C C 00 VILPETÖÖRI CC 0,ake 0,ke. e 1 v prt o Hilpetööri 1: 1--1 0,a 1,0.0 e 1: 0-1- Yht: -- Sinkkuri-Sinkun Vinkku J Kive F.0 0,a C C 0 Reijo Lehtonen, Salo F 1.0,x C C 00 pun musta -pun valk Tk 1.0 0 0,a 0 C C 00 JERE KIVEINEN (A) Tk 0.0 1 1,0x C C 00 Reijo Lehtonen (C) F Tk 0.0 0 1,0a 10 C C 00 Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 Ranking A B 1, 1,,,,, 1 Turun Ravinaisten mestaruusajo X Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään.000 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 punainen-valkea GRACE MATCH CC 0:1 1,ake 1,ke.0 e 1 v tprn t Quite Easy 1: --0 1,a 1,.0 e 1: 0-1-0 Yht: --0 Glitz Match-Yankee Glide M Fors Tk 1.0 0 1 1,a C C 00 Ravitalli Försti&Vaismaa, A Moil Hr.0 0 1,a C C 0 Isokyrö M Fors F 1.0 1,a 1 1 C C 00 musta rusk-rusk A Moil Tk 0.0 1, *1 C C 00 RIITTA NYLUND (A) S Mark F.0 0 1,1a * C C 00 Tapio Mäki-Tulokas (B) F SAPPHIRA CC 1,ake 1,ke.00 e v prn t Classic Photo 1: 0-1-1 1,a.0 e 1: 1 0--1 Yht: 0-- Queen Sapphire-Coktail Jet P Korp H 1.0 00 1,a C C 000 Talli Keltanokat, Helsinki J Korp H 0.0 0 1,a 0 C C 00 musta hopea-musta hopea A Moil H.0 0 1,1a C C 000 SEIJA NIEMINEN (C) P Korp H.0 0 1,a 0 C C 000 Sirpa Tienhaara (C) H A Moil H 0.0 0 1,0ahlo1 C C 000 SPEED LUCIFER CC 1,ake 1,ke.0 e v trn r Classico Merett 1: 0-1-0 1,a 0 e 1: -1- Yht: 1 -- Farmer s Future-Choctaw Brave Ju Tor F.0 1,x 1 C C 00 Pekka Salminen, Turku O Koiv H.0 0 1 1,a 0 C C 0 pun valk musta-musta J Kive P 0.0 0 1 1,a C C 00 MIIA SALMINEN (B) Tk Tk 0.0 0 1,a C C 00 K Venä R.0 00 1,a C C 00 GINCANE CC 1,ake 1,ke.00 e v trn r E.V. Cane 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: 1 --0 Eyeful Accent-Ride The Night J Saar F 0.0 1 1,a C C 0 Five Comrades Team, Loimaa F 0.0 1,0a 1 C C 00 sin musta-sin musta T. 0 1 1,a C C 00 TANJA GOMAN-NIEMINEN (C) F F 0.0 1,ax C C 0 Tii Mi F.0 0,a C C 000 FOREST MAID CC 1,0ake 1,ke.0 e v rn t Tag The Devil 1: 0-0-1 1, 00 e 1: 1-1-0 Yht: 1 1-1-1 Night Vision-Zoogin T Aro P 0.0 1, C C 0 Jukka Aro, Huittinen T 1.0 1 1, C C 00 viin pun musta vihr-viin pun vihr Km.0 0, C C 00 TUIJA ARO (A) P M Aro P 1.0 0 1, C C 00 T Aro F.0 1 1, 00 C C 00 HIGH ON DAY CC 1,ake 1,0ke.0 e v trn t Classico Merett 1: 1 0-- 1,a 1,0. e 1: 1 0-1- Yht: 0-- Cravitar-Guenon Kemp O Koiv Tk 0.0 1,ax C C 00 Suvi Hänninen, Uusikaupunki Ki Åke Km.0 00 -a k C C 00 musta-musta valk H M Bo F 0.0 1 1,0a 1 C C 00 MILLA TARKKA (C) T 1.0 0 1,a 1 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk T.0 0 1 -a hpl C C 00 TWIST IN TIME CC 1,ake 1,ke.0 e v prn t Three July 1: -1-1,a 1,.0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 1-1- Kiikku s Downy-Duran Hanover H Koiv Tk 1.0 0 1 1,a * C C 00 Hietanen Erkki&Leena, Huittinen Km.0 1,0x C C 000 pun valk hopea-pun O Koiv T.0 0 1,a C C 00 TERRI LEHTONEN (eb) H Koiv R.0 00 0,1a C C 00 Harri Koivunen (A) Tk O Koiv T.0 0 -a hpl C C 00 TIRELESS EDWARD CC 1,ake 1,0ke.00 e v prn r Northern Ensign 1: 0-0-0 1,1a m1, 0 e 1: 0-0- Yht: 0-1- Tim Fiona-Houston Laukko J-P Ir Tk 1.0 0 1,0a 1 1 C C 00 Mari Kyllönen, Rusko J Num R 1.0 0 1,a C C 00 musta pun hopea-musta Ma 0.0 1,1a C C 0 MARIA VIRTANEN (A) Ma 0.0 1,1a C C 0 Mari Kyllönen (C) Tk L Num Tk 0.0 m1, C C 00 GOLD MAGNUM CC 1,aly 1,ke.0 e v trn r Amour Ami 1: 1-0- 1,a 1,1.0 e 1: 0-1-0 Yht: 1-1- Will Be Sugar-Supertoy K Puos S 0.0 0,0ax C C 00 Granqvist Helene&Laakso Sonja, A Moil T 1.0 0 1 1,a C C 00 Harjavalta H 0.0 1,a 0 C C 000 musta kelt valk-musta He Gra P.0 0 -a hpl C C 00 ANNIINA LINDFORS (B) J Num F.0 0 1,a 0 C C 00 Helene Granqvist (C) P CINNAMON LI CC 1,aly. e v tprn t Citation Lindy 1: 1-1- 1,a.1 e 1: 1 1-- Yht: -- Express Li-Express Ride S Mark Tk 1.0 0 1 1,a C C 00 Tero Nukki, Mynämäki H 0.0 1,a C C 000 mus hop vaalpun-mus hop vaalpun J Num Ma 0.0 1,a C C 0 SANNA KUMANTO (ec) R Reki Ma 0.0 1 1,a C C 0 Bella Varjonen (B) Tk S Mark T.0 0 1 1,0a C C 00 EASY PEASY CC 1,ake 1,ke.0 e v trn r Super Anders 1: 0-0-1 1,1a 1, 0 e 1: 0-1-0 Yht: 1 1-1- L Amour Rouge-Juliano Star M Fors P.01 0 1, 1 C C 00 Concorde Stable, Kaarina J Saar P 0.0 0 1, 1 C C 00 sin-sin S Mark H 1.0 0 1,1a C C 0 SARI MÄKI (C) Tk O Koiv Ma 0.0 1 1,a C C 0 A Moil H 1.0 0 1,a 1 C C 0 1 SILENT WANDERER CC 1 1,ake 1,0ke. e v tprn t Anythings Possible 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-0-1 Yht: 0-- Puerto Cumaribo-Roberto Tilly A Ham R 0.0 0 1,a C C 00 Henri Virtanen, Turku H 1.0 0 - hll 0 C C 00 kelt musta-vaalsin Henr V R 0.0 00,ax C C 00 SARI VÄINÖLÄ (C) Tk A Ham R.0 00 0,a C C 00 S Mark H.0 1 0 1 1,a C C 000 Ranking A 1, B,,,,,,,,, 1 LÄHTÖ Ravinaisten mestaruuslähtö. Turun ravinaisten kisassa Riitta Nylund saa ajettavakseen varmassa iskussa kilpailevan 1 GRACE MATCHIN. Toissa kerralla. ulkoa kirikierroksen 1.1-vauhtia edennyt tamma oli oikein hyvä, vaikka hävisi kaksintaiston Sahara Sandstormille. Välissä pitkään alle kykyjensä kilpaillut SPEED LUCIFER oli tauolta pirteä kakkonen Mr Nice Wayn kannoilla ja on nyt mahdollinen voittaja. Tallikommentit Tapio Mäki-Tulokas: 1 GRACE MATCH (. lähtö) lähtee ihan asiallisesti liikkeelle. Hevonen teki ihan ok-esityksen perjantaina, vaikka ei ehkä ihan parhaimmillaan ollutkaan. Ajetaan tämä startti vielä, huolletaaan sitten hieman ja pidetään muutaman viikon huili. Hyvillä mielin joka tapauksessa lähdetään. Meillä on rutinoitunut ja hyvä kuski siihen lähtöön. Bella Varjonen: CINNAMON LI (. lähtö) on hyvässä kunnossa ja tehnyt mukavia esityksiä. Suurimmat ongelmat sillä on ollut käyttäytymisessä, mutta nyt se on käyttäytynytkin hyvin. Takarivin paikka ei tietysti ole paras mahdollinen nopealle avaajalle, mutta en usko, että siitä sen suurempaa haittaa on. Cinnamon Li pystyy selkäjuoksullakin menestymään. Lähtö, Toto-1 Bella Varjonen: RANCH MOVIE STAR oli Tampereella viimeksi ihan asiallinen, mutta hiukan tasapaksu. Toivottavasti hevonen olisi nyt terävämpi, jota sen mielestäni pitää olla, jotta pärjää tässä lähdössä. Ranch Movie Star on todella nopea lähtijä, joten paikka on hyvä. Mieluummin kuitenkin selkäjuoksua toivoisin, jos se on rauhallisella tuulella. Tapio Mäki-Tulokas: LIVE FOR GREATNESS jäi torstaina Porissa ihan voimissaan kiinni sisälle, kun tilaa ei tullut missään vaiheessa. Se puski Mr Mallorcan selkään paineissaan loppuun asti. Se oli tälle hevoselle kuin rahaa pankkiin laittaisi, koska se ei viime vuonna Ruotsissa takaa tullut minkäänlaisella juoksulla maaliin asti. Jyväskylässä hevonen ei ymmärtänyt toisten takaa ja kolmatta rataa pitkin yhtään sitä kilpailemista. Nyt on kurja paikka lähteä, enkä halua että sieltä ladataan lähtöön. Otetaan kiinni ja ajetaan takaa. Katsotaan, jos se oppisi kilpailemaan vähitellen toisten takaakin. Muutetaan vähän varusteita ja yritetään kehittää hevosta, mutta vaikea sanoa mikä sijoitus sitten on. Lähtö, Toto- Tapio Mäki-Tulokas: NOTABLE polkaisi päkiälleen Riihimäen laukassa. Se vähän kipeytyi, eikä haluttu siksi ajaa missään tapauksessa Seinäjoen starttia, johon se oli ilmoitettu. Hevosta pikkuisen huollettiin, mutta kaikki on ollut nyt kotona normaalisti. Lähdetään hyvin odotuksin starttiin, vaikka en ole vielä vastusta katsonut. Lisää tallikommentteja sivulla
SmugglerRok -lähtö Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään 000 e. Palk. 000-00-00-00-00 e klo 1.1 vihreä-valkoinen Toto-1 M.T.LARA CROFT* (SE) CC0:,0aly1,1ke. e 1 v trn t Quite Easy 1: 0-- 1,0a 1,1.0 e 1: 1-- Yht: -- Solara-Self Possessed J Kont Gä 1.0 1, 1 C C Star-Racing Oy&Makkonen K, Mp 0.0 1,1 1 C C Vihti H-P Ko H 0.0 1,a C C 000 valk sin-sin valk L 0.0 1 1,1a 1 C C 000 PEKKA KORPI (aa) H H.0 0 1, C C 00 CLUB NORD STAR CC 1,aly 1,ke.0 e v prn t Juliano Star 1: 1 0-1-1 1,a 1,.0 e 1: -- Yht: -1- Cassie Laurelton-Express Ride T Pert Lo.0 1, 1 C C 00 Hilkka Suomalainen, Inari L.0 1,a 1 C C 00 sin pun valk-valk H 0.0 1,a hlo 1 C C 000 REIJO SUOMALAINEN (B) Ro H.0 0 1,x C C 000 J Saar H.0 0 1,x hlo 1 C C 00 BACKSPIN CC 1,aly 1,ke.1 e v prn t Le Monteil 1: 0-1-0 1,a 1.0 e 1: 0 0-0-0 Yht: -- Holiday En-Enjoy Lavec I Nurm H 0.0 kl 0 1 0, kl hyv C C Tehopollet Ay, Lempäälä J 0.0 1,a 1 C C 0 musta valk pun-valk sin T 1.0 0 1,a 1 C C 00 IIKKA NURMONEN (da) H 0.0 00 1,a C C 000 Hannu Isotalo (C) T L 0.0 0 1,a 1 C C 000 RANCH MOVIE STAR CC 1,aly 1,ly.0 e v m t Look De Star 1: 1 1-1- 1,a 1,.00 e 1: 1 1-0- Yht: 1--1 Gabriela Kemp-Speedy Somolli M Fors H.0 1,a C C 000 Virkkunen Leea&Pentti, P 0.0 0 1,a 1 C C 000 Kirkkonummi H 0.0 00 1,a 1 C C 000 vihr pun -vihr pun valk H 0.0 1 1,a C C 000 HANNU TORVINEN (da) T.0 0 1,1a 1 C C 000 Bella Varjonen (B) Tk STONE CAPES NOUGAT CC 1,aly 1,ly. e v prt r Like A Prayer 1: 0-1-0 1,a 1, 1. e 1: 1 -- Yht: 1-- Fast Food U.S.-S.J. s Caviar J Kaij Kt 0.0 0 m1,ahml C C 00 K.K.K.-Team&Tanhuanpää Jari, J-P Ir T 1.0 kl 0 1, kl hyv C C Sastamala T Säde T.0 0 1,a 0 C C 0 vihr valk pun-vihr J-P Ir Ma 0.0 1 1, C C ARI MOILANEN (da) T 1.0 0 1,a 1 C C 00 Tuija Irri (A) T SAHARA FOXYLADY CC,aly 1,ke.01 e v tprn t Dream Vacation 1: 0-1-,a.0 e 1: 0 1-1- Yht: -- Senorita Smile-Alf Palema H Koiv Tk 0.0 -a hpl 1 C C 00 Asiantuntijapalvelut O Koiv H 1.0 0 1,a C C 000 Lassi Aalto Oy, Nurmijärvi H Koiv Tk 0.0 1 1,a C C 000 pun vaal sin -pun valk S Rait M 1.0 1,a 0 C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk S Mark F.0 1,a C C 00 STRONGHOLD (SE) CC 1,0aly 1,ke. e v rn r From Above 1: 1-0-0 1,1a. e 1: -0-0 Yht: 0 -- Glued-Sugarcane Hanover T Jans Ör.0 0 1,a 1 Team Strongman, Littoinen Sv 0.0 1,1a 0 1 musta orans-orans C Jeps Mp 0.0 -a hll JUSSI HAUTANEN (B) Tk Ju Hau Tk 0.0 1,ax C C 00 T.0 0 1,a C C 000 LIVE FOR GREATNESS* (US)CC,aly 1,1ly. e v rn r Cantab Hall 1: 1-0-,a 1,1.00 e 1: 0-0-1 Yht: 1-1- Forever Graceful-Muscles Yankee M Fors Tk 0.0 1,a * C C 00 SRF Stable, Ruotsi K 1.0 0 1,a 1 C C 000 musta valk pun-musta pun S Rait J.0 1,1 * C C 000 MIKA FORSS (da) M Fors M 1.0,a C C 000 Tapio Mäki-Tulokas (B) F A Moil P.0 0 1,a * C C 00 LONELY RIDER CC,aly 1,pi. e v mrn o Coktail Jet 1: -1-0,a.00 e 1: 1-0- Yht: 1 1-- Lola Factor-Express Ride O Koiv T.0 0 1,a 1 C C 00 Talli Hirttämättömät, Forssa L 1.0 1,a C C 000 sin valk pun-sin valk Tk 1.0 0 1,0a 1 *1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) L 0.0 1 1,a 1 C C 000 Pertti Isotalo (A) Tk M 1.0,a 1 C C 000 Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 X Lämminveriset ryhmäajo m Ranking A B,, 1,,,,, LÄHTÖ Varma alkuun. Huippukuntoa osoittanut LONELY RIDER on T-avauksessa vahvoilla. Mikkelin ylivauhtisessa T-kisassa keskivaiheilta väkevän 00 metrin kirin ilman selkää tehnyt ori kukisti muiden muassa kuolemanpaikalta rehdisti kamppailleen LIVE FOR GREATNES- SIN ja hänniltä hyvin loppua kirineen SAHARA FOXYLADYN. Viimeksi pussiin jäänyt Live For Greatness voisi onnistuessaan haastaaa suosikin, mutta taktiikka lienee tässäkin maltillinen. STONE CAPES NOUGAT on tuloillaan pitkän tauon jälkeen, mutta voitto yllättäisi. Lämminveriset ryhmäajo 0 m X enintään 1 000 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1. valkea-musta Toto- DOMINIQUE HALM CC0:1 1,ake 1,ke.0 e 1 v prn r Password 1: 0-1-0 1,a 0 e 1: -1-1 Yht: 1 --1 Marit Palema-Alf Palema R Väre Tk 1.0 0 1,a * C C 00 Väre Micaela&Risto, Vihti T.0 0 -a hll C C 00 sin pun valk-sin valk F 01.0 -a hll C C 00 EMMA VÄRE (ea) E Väre R 1.0 0 1,ax *1 C C 00 Risto Väre (A) H H 1.0 0 1 1,a 1 C C 000 HIGH FLYING CC 1,aly 1,ke. e v prn r Beer Budget 1: 1 1--0 1,a 1,0.0 e 1: 0-1-1 Yht: -- Rosalita Clown-Texas Express P Lind H 0.0 0 -a hpl 0 C C 000 Neuvonen Katri&Salo Hannu, Salo Tk 0.0 1,a 1 C C 00 musta orans-valk orans musta H 0.0 1,a 0 C C 000 PETER LINDROOS (ba) A Ham H 0.0 0 1 1, 1 C C 000 Hannu Salo (C) Tk P Lind Tk 0.0 -a hpl 0 C C 00 EXPLOSIVE DIABLO (SE) CC 1,ake 1,ke. e v rt t Clerk Magistrate 1: 0-1-0 1,a 1, 00 e 1: 1 1-1- Yht: 1-- Jessi Silvio-Spotlite Lobell J-P Ir T 1.0 0 1 -a hpl 1 C C 00 Reijo Himanka, Tampere H 0.0 1,ax 0 C C 000 musta-kelt A Moil Tk 0.0 1, C C 00 TANELI SÄDE (ea) H Koiv T.0 0 1,a 1 C C 00 Merianne Järvinen (C) T V Pohj Lp.0 1 1, * C C 00 CHANGEMAN CC 1,aly 1,0ke.00 e v trn r Express It 1: -0-1 1,a.00 e 1: 1-1-1 Yht: -- Xena Briljant-Pine Chip Ar Ruo P 1.0 0 1,a 0 C C 00 Team Masi, Harjavalta T 0.0 0 1 -ax k 1 C C 00 vihr pun -vihr pun valk P 1.0 0 -a hpl C C 00 HANNU TORVINEN (da) A Moil P.0 0 1,a 1 * C C 00 Mia Lamminen (B) P M Fors T.0 0 -a hpl 1 C C 000 NOTABLE* (US) CC 1,ake 1,pi.00 e v rn r Muscle Hill 1: -1-0 1,a 1, 1.00 e 1: 1-0-0 Yht: -1-0 Impressive Kemp-Credit Winner A Moil Tk.0 0 -a hpl 1 C C 00 SRF Stable, Ruotsi Ha Tor L.0 1,a 1 *1 C C 00 musta valk pun-musta pun R 1.0 1, 1 * C C 00 MIKA FORSS (da) L.0 1 1,a * C C 00 Tapio Mäki-Tulokas (B) F R 0.0 0 1,ax *0 C C 00 WILDS CELEBRITY CC 1,aly 1,ly 1. e v mrn r Choco Chip Hanover 1: 1-1- 1,a 1,.1 e 1: 1 --1 Yht: -- Ballerina Eagle-Kosar J Num Ma 0.0 1,0 0 C C 0 Mari Kyllönen, Rusko H 1.0 0 1,a C C 000 sin valk -musta Km.0 0 -a hpl C C 00 JOUNI NUMMI (A) Ma 0.0 1, 1 C C 1 Mari Kyllönen (C) Tk Ma 0.0 1, 1 C C 00 KRAMPUS CC 1,ake 1,ke 1. e v tprn r Classic Photo 1: --0 1,a.00 e 1: --1 Yht: --1 Martha De Vie-Joie De Vie S Mark Tk 0.0 0 1,a *1 C C 000 Team Tuhmat Pojat, Vihti A Moil H.0 0 1 1,a *1 C C 000 vihr valk pun-vihr H 1.0 0 1 1,ax 1 C C 000 ARI MOILANEN (da) Tk 0.0 0 1,a 1 *1 C C 00 Ari Hartikainen (B) H H 1.0 0 1,a 1 C C 000 FIRED UP CC 1,aly 1,kp. e v prn r Express It 1: 0-0-1 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: -- Adria-Spotlite Lobell J-P Vi Tk.0 0 1, C C 00 Heikkilä Johanna&Kämäräinen Niko& Tk.0 0 1,a C C 00 Lahin Pirjo-Riitta, Järvenpää-Helsinki J Kive Tk 1.0 kl 0 1, kl hyv C C pun musta -pun valk A Teiv L.0 1,a 0 C C 00 JERE KIVEINEN (A) E Väre T 1.0 0 1,a 1 C C 0 Marko Kämäräinen (C) H UNEQUALLED STRIDE CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn t Love You 1: 1 -- 1,a 1,.0 e 1: 0 0-0-0 Yht: -- Carry The Nation-Tagliabue Mika P S 0.0 0 1,a 1 * C C 00 Pauli Pitkänen, Rauma Km.0 1,x *1 C C 000 musta harm-musta harm pun F 0.0 1,a * C C 00 MIKAEL PITKÄNEN (A) T Skut T 1.0 0 1,a 1 C C 0 Milla Pitkänen (B) P Mika P T.0 0 1 1,a C C 000 EXPANSE S TORNADO CC 1,aly 1,ke 1. e v prn t Funky Ride 1: 1-1- 1,a 1,. e 1: 0-0- Yht: -- Ranch Gracia-Wired Pine O Koiv F 01.0 1 -a hpl C C 00 Seppo Viitala, Seinäjoki T 1.0 0 1,a 10 C C 00 sin valk pun-sin valk P.0 0 1,a 0 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) H Koiv Tk 0.0 1, C C 00 Harri Koivunen (A) Tk V Björ T 1.0 0 1 1,a 1 C C 0 WALL STREET COMERY CC 1,aly 1,0ke.0 e v prn r Mr Pine Chip 1: 1 -- 1,a 1,.0 e 1: 1 -- Yht: -- Long Island Fans-Mr Vic O Koiv T 1.0 0 1,a C C 00 RBC Team, Tammela Km.0 0 1,a * C C 00 pun vaal sin -pun valk H Koiv F 0.0 1,0a 1 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk O Koiv T.0 0 1,a C C 00 H Koiv Tk 0.0 1,a C C 00 1 DEAR DAD (US) CC 1 1,0aly.0 e v tprn r RC Royalty 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1-0-1 Yht: 1 1-1-1 Microwave Muscles-Muscles Yankee M Simo Us 1.0 1,a Hietalahti Jussi& C Call Us.0 1,0a Tmi Tappi Hoikka, Rovaniemi T Hoik Kj 1.0 1,a C C 00 valk sin-sin valk S Rait Jo.0 1,ax 1 C C 000 PEKKA KORPI (aa) H P Korp H.0 kl 0 1 1,1 kl hyv C C Ranking A, B 1,,,,, 1,,,, X enintään 000 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1. musta-valkea Toto- Duo-1 EX GRACY CC :1 1,aly 1,ke 1. e 1 v tprn t Holiday Credit 1: 1 0-0- 1,a 1.00 e 1: 1 1-0-0 Yht: -- Ex Tracy-Extrem J Kive P 1.0 0 1,a C C 00 Toma Racing Oy, Uusikaupunki Tk 0.0 1 1,a 1 C C 00 pun musta -pun valk T 1.0 0 1,a C C 00 JERE KIVEINEN (A) O Koiv P.0 0 1,a 0 C C 00 Tommi Mattila (C) Tk J Kive P 1.0 0 1,1a C C 00 AESTER VON BENTZ CC 1,1aly 1,ke 1. e v rn t Ever To Excel 1: 0-1-0 1,1a 1. e 1: 1 0-1- Yht: -- Mexican Kemp-Duran Hanover S Alam L 1.0 1,a C C 000 Sami Alamaa, Vihti Tk 0.0 0 1,a C C 000 musta pun -valk H.0 0 1,1a C C 000 SAMI ALAMAA (B) H P 1.0 0 1,1a C C 00 P.0 0 1,a 0 C C 00 SPURS ELITE* (SE) CC 1,aly 1,0ly. e v rn r Lindy Lane 1: 0-0-0 1,a e 1: 0-0-0 Yht: -- Ashley Hall-Esquire Spur B Ralf Sv 0.0 1,a 0 Bo Ralfelt, Ruotsi S Niem F 0.0 1,a C C 00 musta hopea-musta hopea F 1.0 1,a C C 00 SEIJA NIEMINEN (C) Tk R 1.0 0 1,a C C 00 F 1.0 1,a C C 00 AMELIE FROST CC 1,aly 1,ke.01 e v prn t Mr Nice Guy 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: -0- Yht: 0 -- Via Stella-Wall Street Banker K Rosi H 1.01 0 1,a C C 000 Jouko Inkala, Turku J Inka Tk 0.0 1,a C C 00 pun valk-pun valk sin Tk 1.0 0 1,a C C 00 JOUKO INKALA (B) Tk T.0 0 1,a C C 00 P 1.0 0 -a hpl 0 C C 00 UCCIO (IT) CC 1,aly 1. e v rn r Love You 1: -1-1,a.0 e 1: 0-0-0 Yht: 1 -- Light My Candle-Garland Lobell Ar Ruo H 1.0 0 1,a C C 00 Arimo Works Oy, Pori P 0.0 0 1,a C C 000 musta kulta-musta T 1.0 0 1,a 0 C C 00 ARNA RUOHOMÄKI (ea) P 1.0 0 1,a C C 00 Mia Lamminen (B) P P.0 0 1 1,a C C 00 SPANISH ROSE* (SE) CC 1,aly 1,ke 0. e v vrn t Micro Mesh 1: 1 0-1- 1,a 1, 1.00 e 1: 1 1-1-0 Yht: 1 1-- Silk Face-Quadrophenio Han Hi T.0 0 1, C C 00 Eija Sillanpää, Punkalaidun K Venä Tk 1.0 0 1,1a 0 C C 00 sin kelt-kelt Han Hi P.0 0 1,a *1 C C 00 KARI VENÄLÄINEN (da) T.0 0 1,a C C 00 Eija Sillanpää (C) F T.0 0 1,a C C 000 MIRANDOLA (SE) CC 1,0aly 1,ke. e v prn t Beissinger Hanover 1: 0-1-1 1,a 00 e 1: 0--1 Yht: 0-- Tippie Hornline-Lindy s Crown Vi Laa P.0 0 1,a 0 C C 00 Pasi Hurme, Akaa S 0.0 0 1 1,a C C 0 sin pun -sin pun Ju Tor T 1.0 00 1,a C C 00 VILPPU LAAKSONEN (C) T Vi Laa F 0.0 1,0a 1 C C 00 F 1.0 1 1,a 01 C C 00 MAGNIFICO S (SE) CC 1,0aly 1,ke 1. e v rn r Zola Boko 1: 1-0-1 1,0a 1,.0 e 1: 1-- Yht: -- Saccarinne-Super Arnie O Koiv T 1.0 1, C C 00 Grönholm Ove&Hellman Bert, Ma 0.0 1 1,x *1 C C 0 Tuusula-Marienhamn Tk 0.0 1,0a 1 C C 00 sin valk pun-sin valk T.0 0 1,0a 1 *1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) T.0 0 1,a C C 000 Harri Koivunen (A) Tk DORIS HOSS CC 1,aly 1,ke. e v tprn t Muscles Yankee 1: 0-1-1 1,a.00 e 1: 1-1- Yht: -- Celebration Ride-Express Ride Ma Nie L.0 1,a C C 00 Celebrate Stable, Tampere A Teiv H 0.0 0 1,a C C 000 viin pun hop-hop viin pun Tk 0.0 0 1,a 0 C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) T 1.0 0 1,a C C 00 Markku Nieminen (A) T P 1.0 0 1,a C C 00 DON HERKULES CC 1,aly 1,ke 1. e v tprn r Diesel Don 1: 1 1-1-0 1,a.00 e 1: 1 1-- Yht: -- Colonial Kemp-Express Ride I Korp R 0.0 0 1,0a C C 00 Kirsi Kärkkäinen, Forssa J-P Vi F 0.0 1,a C C 00 sin valk-sin valk Mi Hut F 1.0 1,a 1 C C 00 JUHA-PEKKA VILKMAN (aa) J Utal T 1.0 0 -a hpl C C 00 Kirsi Kärkkäinen (E) F J-P Vi Lo 0.0 BRISSAC RAPIDE* (SE) CC 1,ake 1,1ly 1.0 e v trn r Sam Bourbon 1: 0-0-0 1,a 1, 00 e 1: 0-0-1 Yht: -- Global Demon-Defi d Aunou I Nurm L.0 1 -a hpl C C 00 Tarja Perälä, Ylöjärvi S Mark S 1.0 0 1,0 1 C C 0 sin valk harm-sin valk J Läns T.0 0 1 1,a 1 C C 00 JARMO SAARELA (da) J Saar F 1.0 1,a 1 C C 00 Carl Hägg (C) T Iiv Nu R.0 0 1,1a 1 C C 00 1 WESTCOAST HUEY CC 1 1,aly 1,ke 1.0 e v prn r Dream Vacation 1: 1 --1 1,a.00 e 1: 1 0-- Yht: -- Kelpie Kemp-Cumin O Koiv J 0.0 1,a 0 C C 000 Lähtinen Olli&Varjonen Bella& K 1.0 10 1 1,a C C 000 Virtanen Merja, Uusikaupunki M Fors Tk 0.0 0 1,a 1 C C 000 musta valk pun-musta valk S Mark S 1.0 0 1,a C C 0 SEPPO MARKKULA (da) Tk 0.0 0 1,0a 00 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk Ranking A B,,, 1, 1, Toto- ja Duo -systeemit lähdöt - Toto-1 Lonely Rider (, ) Toto-,, 1,,,,, 1,,,, (, ) Toto- *, * (, ) Toto- *, 1*, 1 (, ) Toto-, (1, ) PIENI: 1 riviä - 1,0 euroa ISO: 1 riviä - 1,0 euroa *Duo* yhdistelmää LÄHTÖ Pussissa viimeksi. UNEQUALLED STRIDE loisti toissa kerralla kuskiottelun kirivoitossaan, jossa tamma tuli hänniltä lennokkaasti,/00 metriä ja ehti vielä hienosti ykköseksi. Viime tiistain startissa se jäi. sisältä vaille mahdollisuutta. Parhaimmillaan vauhtikestävä NOTABLE kolhaisi viime startissa hieman jalkaansa, jäi siksi seuraavasta startista pois ja on pikkuarvoitus. 1 DOMINIQUE HALM kiersi viimeksi kovavauhtisessa kisassa. ulkoa rehdisti, mutta ykkösradalta ruuna jää taas alussa keskijoukkoihin. LÄHTÖ Voiton vuoro? DORIS HOSS starttaa mailille jälleen takarivistä, mutta viimekertaisen hirmukirin perusteella tammassa on ainesta jopa varmaksi. Ylivoimaisen Party Hardin takana toiseksi noussut Doris Hoss menetti matkalla heikossa selässä paljon asemiaan. Hänniltä kiriinsä sännännyt tamma tykitti 00 metriä hieman alle 1.-kyytiä. Onnistuessaan Doris Hoss pystyy kauden avausvoittoon. Teivossa sisäratajuoksulla vaille mahdollisuutta jääneistä SPANISH ROSE on yhä varottava, kun taas MAGNIFICO S lienee ulkoradalta vaikeuksissa.
Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 X Lämminveriset ryhmäajo 00 m enintään.00 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 0.1 vaal.ruskea-musta Toto- Duo- Troikka AMAZING WARRIOR CC00:,ake1,ke.00 e 1 v mrn r Andover Hall 1: -0-1 1,a 1,1. e 1: -0-0 Yht: 1-0-1 Evita Sund-Pearsall Hanover O Koiv Km 0.0 1,1 C C 00 Talli Tornado, Turku F 01.0 0 -a hpl * C C 00 sin valk pun-sin valk Tk 1.0 00 -a hpl 1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) M Fors P.0 0 1,a 1 C C 00 Seppo Mäntyniemi (C) Tk T.0 0 1,a 1 C C 00 MR POINT CC 1,ake 1,ke.00 e v mrn r Holiday Credit 1: 0-0-1 1,a 0 e 1: 1-0- Yht: -- Ludmila Flash-Sugarcane Hanover Ju Tor H 1.0 0 1,a 0 C C 000 Rihtimäki Anu&Teemu, Eurajoki A Teiv La.0 0 1,a 1 C C 000 vihr pun -vihr pun valk Ju Tor Tk 0.0 0 1,a C C 000 HANNU TORVINEN (da) T Pert La.0 0 1,a 0 C C 00 Anu Rihtimäki (C) P A Moil La.0 0 1 1,0a C C 000 MR BIG STAR CC 1,akp 1,1ke.00 e v mrn o Igor Font 1: 1--0 1,a 1,1.00 e 1: 1 1-0-0 Yht: --0 Woman Of Honor-Yankee Glide M Fors H. 1 0 1 1, 1 *1 C C 0 Oiva Sundberg, Kotka Tk 0.0 0 1,x C C 000 musta valk pun-musta pun H 1.0 0 1,1 1 *1 C C 000 MIKA FORSS (da) F.0 1,0ax 0 C C 000 Tapio Mäki-Tulokas (B) F R 0.0 00 1,a *1 C C 00 MAS BELLA CC 1,ake 1,ke.0 e v mrn t Pilgrims Taj 1: -0-1 1,a.00 e 1: 1 --0 Yht: --1 Karen Kemp-Express Ride A Moil M 0.0 0 1,a C C 000 Bella Stable, Lahti A Teiv H 0.0 0 1,a C C 000 viin pun hop-hop viin pun Tk 1.0 0 1,a 0 C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) A Moil T.0 0 1,a C C 00 Markku Nieminen (A) T A Teiv H 1.0 0 1,a C C 000 EMPERE S BUD CC 1,aly 1,ke.0 e v prn t S.J. s Photo 1: 1 1-- 1,a 1,.0 e 1: 1 0-1-0 Yht: 0 1-- Khamsin-Zoot Suit J Kive T 1.0 0 1,a C C 00 Iikka Mäkipere, Eura K Puos Km.0 00 1,a C C 00 pun musta -pun valk F 0.0 1,a C C 00 JERE KIVEINEN (A) J Kive P 1.0 1, C C 00 Iikka Mäkipere (C) P P.0 0 1,a C C 00 JAILBREAKER SES CC 1,1aly 1,pi. e v trn o Capetown Hall 1: 1 0-1- 1,1a 1, 1.0 e 1: 1 -- Yht: -- Brilliant Tooma-Diamond Way M Aro T 1.0 0 1,a C C 00 Hard Fighter Stable, Tampere R 1.0 1,x 1 C C 00 musta kelt-musta P.0 0 1,1a 1 C C 00 MIKKO ARO (A) H.0 0 1,a 0 C C 000 Joni Hakala (C) T Jo Hak F.0 1,0a C C 00 LIKE FATAL LOVE CC 1,0ake 1,ke.00 e v tprn t Like A Prayer 1: 1 0-1- 1,0a 1, 1.0 e 1: 1 0-1- Yht: 1-- Feelet On Soul-Shippmate Hanover K Venä L.0 -a hpl 1 C C 00 Fanni s Team, Sastamala T Säde R 1.0 0 1,0a 1 C C 00 musta hopea sin-sin Tk 0.0 1, C C 00 TANELI SÄDE (ea) T.0 0 1,0a C C 00 Merianne Järvinen (C) T Tk 0.0 0 1,a 1 C C 00 PATMAN CC 1,ake 1,ke. e v rn r Sam Bourbon 1: 1 -- 1,a 1,. e 1: 1-0-0 Yht: -- Pata Pata-Gobernador O Koiv L 1.0 1,a C C 00 Stall Kotham, Lieto Tk 0.0 0 1,a C C 000 sin vihr hopea -vihr J-P Ir Ma 0.0 1 1,a C C 0 IIVARI NURMINEN (ea) Ma 0.0 1 0 1,a C C 1 Pertti Isotalo (A) Tk Iiv Nu Tk 0.0 0 1,a 1 C C 00 WARGAME CC 1,ake 1,ke. e v mrn r In Dix Huit 1: 1-1-1 1,a 1.0 e 1: 1-- Yht: 1 -- Vivace-Express Ride Mik Mä R 0.0 0 1,a C C 00 Little Big Horn Stable, Tk 1.0 00 1 1,a C C 00 Nurmijärvi T.0 0 1 1,a 1 * C C 00 vihr valk-vihr Tk 0.0 0 1,a C C 00 MIKKO MÄKELÄ (B) T.0 0 1 1,a C C 000 Piia Mäkelä (C) H O.F.V.PRINCE* (SE) CC 1,0ake 1,ke. e v rn o Pastor Stephen 1: 1 1-1-1 1,a 1, 1.0 e 1: 1 1-- Yht: -- Tiffany Sund-Viking Kronos S Mark Tk 1.0 00 1,0a C C 00 Eija Sillanpää, Punkalaidun Han Hi T.0 1, C C 00 vihr valk pun-vihr A Teiv R 0.0 0 1,a 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) A Moil F 1.0 1,a 1 *1 C C 00 Eija Sillanpää (C) F R.0 0 1 1,a C C 00 DOWNTOWN JOEY CC 1,ake 1,ke.0 e v rt o Broad Bahn 1: -1-1 1,a.00 e 1: 0-1-1 Yht: -- Bernadette Hall-Garland Lobell M Kopo F 01.0 0 1 1,a 1 1 C C 00 Village Team, Salo Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 sin valk-sin H.0 0 1,1a C C 000 MIKAEL KOPOLA (A) Tk 0.0 0 1,1a C C 00 Veikko Kopola (A) Tk H.0 0 1,ax C C 000 1 VOLUME ACE CC 1 1,ake 1,ke.00 e v prn o Andover Hall 1: 0-1-0 1,a.0 e 1: -1- Yht: 1 -- Golda Ivory-Enjoy Lavec A Nurm T.0 00 1,a C C 000 Daze Stable, Forssa T.0 0 -a hpl 00 C C 00 vihr hopea valk-musta vihr J.0 1,a C C 000 ANSSI NURMINEN (aa) F S 1.0 0 1,a C C 000 H.0 0 1,a 1 C C 00 Ranking A, 1 B 1,,,,,,,,, Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p. 000 e + 0 m 000 e, pt. 0 m. Palk. 00-00-00-00-0 e klo 0. lila-valkea Toto- VARJONOVA CC 0:1,aly,ke.0 e 1 v prt t Erikasson 1: 1 0-1-1,a,.00 e 1: 1 1-0-1 Yht: 0 -- R.R. Ilotar-Vokkerin-Liikku Hå H Koiv H.0 0 1, 0 C C 000 Team Varjonova, Turku S Mark Km.0 0 1 1, C C 00 musta valk pun-musta pun H Koiv H.0 0,a C C 00 MIKA FORSS (da) O Koiv L 01.0,a C C 000 Bella Varjonen (B) Tk M 1.0,a C C 000 TÄHTISÄIHKE CC,aly,ke.0 e v rt t Tutuari 1: 1 0--1,0a,.0 e 1: -- Yht: -1- Tähden Tuuli-Viesker H Koiv T 1.0 1,1 C C 0 Aikapojat Team&Markun Talli, T.0, C C 0 Pori-Seinäjoki Ha Tor Jm 0.0, 0 C C 000 pun vaal sin -pun valk S Rait S 1.0 0 1 - hpl C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) H Koiv P 1.0 0,0a 1 C C 0 Jouni Miettinen (B) P TEMENTIKKO CC,1aly,ke.0 e v tprt r Kokeva 1: 1 0-0-1,1a,.0 e 1: -- Yht: -- Temen Taika-Teme S Mark P 0.0,0x 1 C C 000 Team Hyvämuisti, Turku Tk 1.0 1, 1 C C 00 musta valk pun-musta valk H.0 0 -a hpl C C 00 SEPPO MARKKULA (da) A Ham H.0 0,1a C C 000 Mikko Rivinoja (C) Tk P 1.0 0 1,ax C C 0 HUVIN VIKU CC,1ake,ke.0 e v prt o M.I. Viilari 1: 1 --1,1a,.0 e 1: 0 --0 Yht: 1-- Huvina F-Kaarlon-Kaiku J Saar R 0.0 0 1,a 1 C C 00 Mason Talli, Sastamala H 1.0 0,x * C C 00 sin valk harm-sin valk Km.0 1, 1 *1 C C 000 JARMO SAARELA (da) T.0, 0 C C 0 Martti Hämäläinen (B) T P 1.0 0,a 1 *1 C C 0 RUUTU-VIESKER CC :1,ake,1ke.1 e 1 v rt r Viesker 1: 0-0-0,1a, 00 e 1: 0-0-1 Yht: 1--1 Ruuska-Jäävin-Poika Eli Ok Px.0 1 - hpl C C 00 Oksasen Tila Oy, Pöytyä Ha Tor H 0.0 0 - hpl C C 000 vihr pun -vihr pun valk Rei Ok F 01.0,a C C 000 HANNU TORVINEN (da) P.0 0,1a C C 00 Reijo Oksanen (C) Tk J Saar H 1.0, C C 00 LOVER CC,aly,ke.0 e v prt r Viesker 1: 1 1--0,a,.0 e 1: -- Yht: 1 1-1-1 Syster-Pysteri O Koiv P 0.0 0 1 -a hpl 1 C C 00 Team Lover, Masku J Kive Km.0 0,ax C C 0 sin valk pun-sin valk O Koiv R 1.0 0,a C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) T.0 0 1 - hll 1 C C 0 Laura Tomminen (C) Tk H 1.0,x 1 C C 00 SUVI KEVÄTÖN CC,0aly,ke.0 e v tprt t I.P. Lento 1: 0-0-0,0a, 00 e 1: 1--0 Yht: 1-1-1 Julia-Kevätön-Romeo Lax R Tupa F 01.0,a C C 000 Juhani Kruus, Sastamala Hr.0 0,a C C 00 sin valk kulta-sin valk L 01.0,0ax C C 000 JONI-PETTERI IRRI (ba) Ma Hie S 1.0,1 C C 000 Juhani Kruus (C) T He Bol H 1.0, C C 00 SUIKETAR CC,aly,ke. e v rt t Liising 1: 1 0-0-1, e 1: 0 0-0-0 Yht: -- Luonnon Suike-Luonnos-Holja T Grön Ko 0.0 1 - k 00 C C 0 Wilikkala Stable, Salo N Joke S 1.0, C C 0 vihr kelt-vihr T Grön Km.0, C C 000 ARTO HAMMAR (A) Tk A Grön Hr.0 00, 1 C C 000 A Ham Ph.0 0, C C HULLUMIES CC :1 1,aly,ke 0.0 e 1 v prt o Turo 1: 0-1-0,a, 1.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 1-1-1 Tunteva-Vokker S Sark H 1., 1 C C 000 Talli Hullumies, Huittinen J 0.1,a 1 C C 000 musta valk teksti-musta valk T 1.0 kl 1, kl hyv C C SEPPO SARKOLA (aa) T P Lind Km.0 1, C C 000 Jm 0.0 0,a 0 C C 000 TOPPER CC,aly,ke 1. e 1 v tprt r K.M. Nopsa 1: 1-1-,a,.00 e 1: 0-- Yht: 1-0-1 Tapulitar-K.K. Kössi A Moil H 0.0,a 1 C C 000 Forsström Markus&Heinänen Hr.0 0,a C C 000 Katriina, Hämeenlinna H Kuos Tk 0.0 m,x 1 C C 000 vihr valk pun-vihr M Fors R.0, 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) A Moil T.0 0,a C C 000 Bella Varjonen (B) Tk Ranking A B, 1,,, LÄHTÖ Samalla kaavalla. HUVIN VIKU on kukistanut viime aikoina vauhtikestävyydellään monta kovaa nimeä, kuten tauolta tulleen HUL- LUMIEHEN Kokemäellä. Viimeksi 1.-vauhtisesta avauskierroksesta ykköseksi irrronneen Huvin Vikun tehtävä on Turussa oikein sopivan näköinen. 1 VARJONOVA seurannee sen kannoilta totosijalle. Hullumies piti Jämsän kovassa lähdössä tempoa yllä, oli lopun taipumisesta huolimatta asiallinen ja parantaa varmasti vielä. Yhteistyössä lähtö Jatkoa sivulta Tallikommentit Lähtö, Toto-, PD-1 Seija Nieminen: SPURS ELITE alkaa olemaan hieman iltapuolen kulkija. Lähtöpaikka on hyvä ja tavoitteena on rahasija. Se menee joko ilman etukenkiä tai kaikkia kenkiä. Lähtö, Toto-, PD-, Troikka Anu Rihtimäki: MR POINT palaa pitkältä tauolta ja on iso kysymysmerkki ensimmäiseen starttiinsa. Tämä on muutenkin ensimmäinen startti meiltä käsin. Sillä on ollut veriarvoissa pikkaisen sanomista, mutta pari viime hiittiä hevonen on vaikuttanut hyvältä. Alkuun ei varmaan ainakaan eteenpäin lähdetä. Haetaan nättiä reissua. Uskon, että starttien myötä tullaan näkemään hyviä esityksiä Tapio Mäki-Tulokas: MR BIG STAR ei ollut Riihimäellä hyvä, vaan meni lopussa vähän toisohjaiseksi. Sitä on yritetty saada paremmaksi, mutta en ole vieläkään siihen täysin tyytyväinen. Ajetaan nyt harvakseltaan kilpaa, huolletaan starttien välissä ja tähdätään syksyyn. Varsana tällä oli paljon irtopaloja, ja tuntuu siltä, että ne nivelet kiusaa vieläkin vähän ja se vaatii huoltoa. Lähtö, Toto- Bella Varjonen: 1 VARJONOVA on hidas lähtemään voltista, mutta muuten hevonen on hyvässä kunnossa. Se on meidän ykköshevonen tässä ja pystyy menestymään, jos vain lähtee ravia voltista ja juoksu onnistuu. TOPPER on veteraani, joka tietää koska se haluaa juosta ja koska ei. Juoksun maistuessa se voi pärjätä. Se on hyvässä kunnossa, mutta kärsii kesäkeleillä vauhdin puutteesta ja 0 metrin takamatka on näillä keleillä pitkä. Toto vaihto e. kohde nro hevonen peli% arvo LÄHTÖ Nyt parempi. MR BIG STARISSA on ainesta pitkälle, mutta -vuotias hakee pitkän tauon vielä parastaan. Riksussa hänniltä kierros jäljellä keulaan kiertänyt ori tuli päätösringin 1,1-vauhtia ja riitti toiseksi. Alkukesästä 00 metrillä epäonnistuneella 1 AMAZING WARRIORILLA on nyt ykkösradalta paikka keulavoittoon. Teivossa -vuotias puolusti,0-avauksessa johtopaikan ja sai tahtia rauhoitettuaan kontrolloida lähtöä. Loppu oli vain voiton varmistelua. MAS BELLA voi ohittaa sen kiihdytyksessä, mutta tammalle kelpaa hyvä selkäjuoksu. I 1, II 1,, 1 III kaikki hevoset 0 yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto 1 oikein -tulosten voitto-osuus e. Duo - kerroin Vaihto e.
Toto-ravit TURKU perjantaina.. klo 1.00 rata 0 X Kylmäveriset ryhmäajo 0 m X Tallikommentit Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään.00 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 0.0 vaal.vihreä-musta Troikka CATRIN DEL ORO CC 0:1 1,aly 1,1ke. e 1 v tprn t Fire Lane 1: 0-0-0 1,0a 1,1 0 e 1: 0 0-1- Yht: 0-- Pinito Del Oro-Firm Tribute T Saar Km 0.0 1,0 C C 00 Koivukujan talli, Pori J Kive R 0.0 0 1 1,a 0 C C 00 pun musta -pun valk M Ramp Km.0 00 1,a 1 C C 00 JERE KIVEINEN (A) J Kive Tk 0.0 0 1 1,1 C C 00 Meri Elomaa (A) P F 1.0 1,1a C C 00 CHAMPAGNE BATH CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn t Hot Shot Knick 1: 1-1-1 1,a 1,.00 e 1: 1-0- Yht: 1-1- Simon Windy-U.S. Triplemint O Koiv F 01.0 1 1,a C C 00 Hepomaa Jari&Räikkä Pia, Ypäjä Tk 1.0 0 1,a C C 00 vihr pun -vihr pun valk K Rosi Km.0 1, 01 C C 000 HANNU TORVINEN (da) O Koiv Tk 0.0 0 1, 1 C C 00 Pia Räikkä (C) F H.0 1 0 1,a * C C 000 SARAH DAYBREAK CC 1,ake 1,ke.0 e v trn t Silver Pine 1: 0-0-0 0,a 1, 0 e 1: 0--1 Yht: 1 0-- Holms Afrodite-Yankee Mustang J Saar P.0 0 1 1, C C 00 Esko Kaarre, Lieto P Lind Tk 0.0 0 0,a C C 00 sin pun -sin Tk.0 0 -x k 0 C C 00 ESKO KAARRE (C) Tk Km 0.0 0 1,0 C C 00 Km.0 0, 1 C C 00 DESERTEIGHTR (SE) CC 1,aly 1,1ke. e v mrn t Judge Joe 1: 0-0-1 1,a 1, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0 0-0- Simb Mattie-Pearsall Hanover V Sank Ph.0 1 m- hpl C C Mikko Kolehmainen, Pöytyä J Kive Tk 0.0 1,a C C 00 hopea musta-musta Km.0 0 1,a C C 00 VERNA SANKARI (C) V Sank Tk 0.0 0,0x 1 C C 00 Mikko Kolehmainen (C) Tk Tk 0.0 1,a C C 00 SOUL FLY CC 1,aly 1,ke. e v trn t Northern Ensign 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0 0-- Yht: -- Marion Way-Alf Palema Iiv Nu P 1.0 0 1,0a 1 C C 00 Talli Rentona, Kankaanpää S Rait S 1.0 0 1,a C C 0 sin valk harm-sin valk Tk 0.0 1,a C C 00 JARMO SAARELA (da) T Säde Km.0 0 -a hpl 0 C C 00 Rami Leppiniemi () P Ju Tor Tk 0.0 0 - hpl C C 00 STONEISLE NOELLE CC 1,1ake 1,ke 1.1 e v tprn t Conway Hall 1: 0-0- 1,1a 0,0 0 e 1: 1 0-0- Yht: 0-0- Southwind Sabina-Malabar Man M Saka K 0.0 0 1 1,ax C C 00 Markku Sakala, Akaa F 01.0 1 1,a 1 C C 00 pun musta valk-valk L.0 1 1,1a C C 00 MARKKU SAKALA (C) F Km.0 0, C C 00 R 0.0 0 1,a 1 C C 00 INACCESSIBLE CC 1,ke.000 e v m t Quite Easy 1: -1-0 1,.000 e 1: 0 0-0-0 Yht: -1-0 Penelope Press-Highest Glory Ha Tor H 1. ol 0 1 1, ol hyv C C Team Pohjaton Kaivo, Turku O Koiv Tk 0.0 kl 0 0, kl hyv C C sin valk pun-sin valk Tk 0.0 1 0 1,0 1 * C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) Tk 0.0 1 1, 1 C C 00 Harri Koivunen (A) Tk T.0 1 1, *1 C C 000 MODENA MEISELS CC 1,ake 1,1ke.0 e v mrn t Capetown Hall 1: 0-0-1 1,a 1,1 0 e 1: 1 1-1-1 Yht: 1-1- Siena-Divinator A Teiv T 0.0 1, 0 C C 00 Talasmäki Juhani&Seija, M Fors S 1.0 0 1,a 1 C C 00 Ikaalinen Tii Mi H 0.0 0 1,a C C 000 musta valk pun-musta pun H Kam T 1.0 0 1,a 0 C C 00 MIKA FORSS (da) M Fors P 1.0 0 1,1 C C 00 Juhani Talasmäki (C) T TOUGH LOVE CC 1,ake 1,ke.00 e v mrn t S.J. s Photo 1: -0-0 1,a 1,.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: -0-0 Cobira-Coktail Jet M Fors F.0 kl 1, kl hyv C C Annukka Ritala, Nokia A Moil F 0.0 1, 1 *1 C C 00 vihr valk pun-vihr H.0 1 0 1, 1 *1 C C 0 ARI MOILANEN (da) Tk.0 0 1, 1 *1 C C 00 Ville Mäkelä (A) F H 0.0 0 1,a *1 C C 000 LADY GRASSHOPPER CC 1,1aly 1,ke.0 e v prn t Persos Yankee 1: 0-1-1 1,1a 1.00 e 1: 1 0-0- Yht: 0-- G.R.Delly-Carmody Lobell J-P Ir R 0.0 0 1 1,a C C 00 Garfield Team, Ylöjärvi H 1.0 0 1,a 0 C C 0 sin valk kulta-sin valk H 0.0 -a hpl C C 000 JONI-PETTERI IRRI (ba) P Lind Jm 0.0 0 1,a C C 00 Veli-Pekka Poikonen (C) T J-P Ir P.0 0 1,1a C C 00 DIVA SPEED CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn t From Above 1: 1-1-0 1,a 1,.0 e 1: 1-0-0 Yht: 0-1-0 Golden Speed-Houston Laukko Jari K H.0 0 1,a C C 000 Vesa-Matti Mäkinen, Ylöjärvi H 0.0 0 1 1,a C C 0 pun valk-pun S 1.0 0 1, C C 0 JARI KINNUNEN (aa) T T.0 0 -a hpl C C 00 P.0 0 1,ax C C 00 1 PEARL ELITE* (SE) CC 1 1,aly 1,1ke. e v rn t Pearsall Hanover 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-1-1 Pure Fox-Garland Lobell V Karh Sv 0. 1, 0 Milton s Farm AB, Ruotsi S Niem F.0 0,0a C C 00 musta hopea-musta hopea Tk 1.0 0 1 1,0a C C 00 SEIJA NIEMINEN (C) Tk F 0.0 1,a 1 C C 00 H.0 0 1,a C C 0 enintään 1 00 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 vaaleanpun.-musta TULI-RUBIINI CC 0:1,0aly,0ke 1.00 e 1 v prt r Tuli-Viesker 1: 1 0-0-0,a, 1.0 e 1: 1 -- Yht: -- Rubiinin Säihke-Turo E Holo T 1.0 1, C C 00 Rubiini Talli, Pori T E Mä Km.0 0,1 1 C C 000 sin valk harm-sin valk E Holo T.0 0,x 1 C C 0 JARMO SAARELA (da) Ha Tor S 1.0, 1 C C 0 Jouni Miettinen (B) P Han Hi T 1.0, C C 0 KIIRILLA CC,1aly,0ke 1.0 e v prt t Kilun Peedro 1: 1-1-1,1a,0. e 1: 1 1-1-1 Yht: -- Virporilla-Vokker H Koiv P 1.0 0,1a C C 00 Talli Puolisata, Kokemäki H 0.0 0,a C C 000 pun vaal sin -pun valk M Fors Hr.0,a *1 C C 0 HARRI KOIVUNEN (aa) H Koiv F 0.0 1, 1 C C 00 Bella Varjonen (B) Tk P.0 0,1a 0 C C 00 VEMPUN VALTTI CC,aly,ke 1. e v tprt r Turkka K 1: 0-0-1,a 0 e 1: 1-1-1 Yht: -- Vempun Likka-Vekselin-Ero S Tamm L.0,a C C 00 Tammi Johanna&Sauli, K 1.0 1 0 -a hpl 1 C C 000 Valkeakoski Tk 0.0 0,0a * C C 0 sin oranssi-musta T 1.0 00,a 0 C C 00 SAULI TAMMI (B) T H.0 0,a C C 000 KIKAN VELPERI CC,ake,ke 1.1 e v prt o Joihuri 1: 0--,a,.0 e 1: 0--0 Yht: -- Kihin Kikka-Kihin-Muisto M Fors M 0.0 0 1,ax C C 000 Kristiina Peltonen, Kauhajoki S 1.0 0 1, C C 00 musta valk pun-musta pun P 0.0 0, 1 C C 000 MIKA FORSS (da) T.0 0, hlo C C 0 Kristiina Peltonen (C) S H.0 0, C C 00 KORVEN LIIDERI CC,ake,ke 1.0 e v prt r Liising 1: 0--1,a,.00 e 1: --1 Yht: 1 -- Suikun Typy-Suikku A Teiv H.0 0,x *0 C C 000 Jm-Alltrans Oy, Kirkkonummi L.0, C C 000 viin pun hop-hop viin pun Ju Mat R 0.0 0,ax C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) L.0,a *1 C C 00 Jukka Mattila (C) H A Teiv K 1.0 1 0,a C C 000 MISTERSUOMI CC,0ake,ke 1. e v prt o A.T. Eko 1: 0-0-0,a, 00 e 1: --1 Yht: -- Misssuomi-Viesker K Venä Tk 0.0 0 1,x 1 C C 000 Talli Toivon Pilkahdus, Salo Sa Kuj Km.0 00 1,a 1 C C 00 tumm sin valk-tumm sin valk Tk 1.0, C C 00 SAMPO KUJALA (B) Tk F 0.0, C C 00 H 1.0, C C 000 INTO ROLS CC,ake,ke 1. e v prn o Turon Into 1: 0-1-1,a,.0 e 1: 1 0-0-1 Yht: -- Vemessa-Luomus Jr J Kaup P.0 0,ahlo C C 00 Jukka Kauppinen, Somero Tk 0.0 0 1,1a C C 0 sin valk-sin T 1.0 00,a C C 00 JUKKA KAUPPINEN (A) F H 1.0 - hpl 0 C C 000 H 01.0 0 C C ROKKA VEIKKA CC,aly,1ke 1. e v vprt o Viesker 1: 1-1-1,0a,0.0 e 1: 1 0-1- Yht: -- Rokki-Ritu-Ville-Vikkelä A Moil T.0 0,0 1 C C 0 Säntti Juha&Minna, Pori S Mark T 1.0 00,a 1 C C 00 musta valk pun-musta valk P.0 0,0a 1 0 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) F.0, *1 C C 00 Ida Säntti (C) P H 01.0 0 C C MYLVERIN MUISTO CC,ake,ke 1.00 e v prt o Fannin Muisto 1: 0-1-1,a, 1.0 e 1: -- Yht: -- Putuliina-Utun Ruutu S Mark Tk 0.0 0 - hll 1 C C 000 Leena Voutilainen, Mynämäki P 0.0, C C 000 vihr valk pun-vihr H.0 0, 1 C C 00 ARI MOILANEN (da) P 0.0 1 0, * C C 00 Veli Voutilainen (C) Tk Tk.0 0,a 1 C C 00 VILOX CC,aly,ke 1. e v prt r Valtraus 1: 1 0--,a,.0 e 1: 1-1- Yht: 1 -- Iitaliina-Fabian A Ham P 1.0, C C 00 Wilikkala Stable, Salo T.0 0,a 0 C C 00 sin kelt-kelt P 0.0 0, 1 C C 000 KARI VENÄLÄINEN (da) T.0 0, C C 0 Arto Hammar (F) Tk P.0 0,1a 0 C C 00 CAPRI CC,ake,0ke 1. e v prt o Cameron 1: 1-1-0,a,.0 e 1: 1--1 Yht: --1 Sirun Sini-Viesker A Ham Tk.0 0,a *1 C C 00 Kai Forsen, Vihti H.0, C C 000 vihr kelt-vihr T.0, C C 0 ARTO HAMMAR (A) Tk J Ruot K 1.0 1 0,a 1 C C 000 A Ham F.0, C C 00 Ranking A B,,,,, Lähtö, Troikka Ville Mäkelä: TOUGH LOVELTA jäädytettiin pari luuliikaa, ja tauko johtui siitä. Hirveän kovaa ei olla ajettu. Radalla ei olla käyty ollenkaan hiittaamassa, mutta mukavasti se on mennyt kotona. Tietenkin se starttien myötä parantaa, mutta kolmen joukkoon odotan sitä, enkä tämän hevosen kohdalla yllättyisi voitostakaan. Seija Nieminen: 1 PEARL ELITE meni todella hyvän ajan viimeksi Vermossa, kuten kaikki muutkin siinä lähdössä. Lähtöpaikka vie aikalailla mahdollisuuksia, mutta tuolta jos rahasijalle pystyy nousemaan, niin olen tyytyväinen. Hevoselle ei tule varustemuutoksia. Muut lähdöt Bella Varjonen: KIIRILLA (. lähtö) ailahtelee todella rajusti kiimojen mukaan. Viimeksi Porissa se oli kovassa kiimassa, ja toivotaan, että nyt ei olisi. Sen kanssa ei ole varusteilla tai kengillä merkitystä, vaan ainoastaan millä tuulella se on. Juoksupäivän sattuessa se on hyvä ja pääsevä hevonen, mutta mahdoton arvioitava etukäteen. POHJOISMAIDEN MESTARUUSRAVIT TURKU Ranking A, B,,, LÄHTÖ Sopiva seura. KORVEN LIIDERI on tällaiseen tehtävään kova luu, eikä kauden avausvoitto yllättäisi keulahevosen rinnaltakaan. Viimeksi -tason lähdössä ori kamppaili rehdisti ja teki ennätyksensä. VILOX ja ROKKA VEIKKA haastavat lähinnä. LÄHTÖ Kaksi erottuu. Jälkimmäisen Troikan voitto ratkaistaneen kahden lupaavan aloittelijan kesken. INACCESSIBLE oli vakuuttava jo voittostarteissaan. Viimeksi tamma kiri pienessä lähdössä 00 metriä peräti,-vauhtia, vaikka tuli lopumetreillä ohitetuksi. Kolmella voitolla aloittanut TOUGH LOVE taipui Vermossa keulasta niukasti totosijoilta, mutta kaikki ei ollut tuolloin parhain päin. Nyt se nousee ehjällä juoksulla kahden parhaan joukkoon. I, II,,, III,,,,, yhdistelmää Yleisöä Troikkavihje lähtö Kokonaisvaihto tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto 1.-1..01