Turkka Aaltonen KRISTITYN NÄKÖINEN MIES



Samankaltaiset tiedostot
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Majakka-ilta

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Tämän leirivihon omistaa:

Löydätkö tien. taivaaseen?

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Ristiäiset. Lapsen kaste

Hyvä Sisärengaslainen,

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Kouluun lähtevien siunaaminen

Jakkara ja neljä jalkaa

Hyvä Sisärengaslainen,

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna Ari Puonti

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

Apologia-forum

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA JEESUS PARANTAJAMME

Jeesus parantaa sokean

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Luuk.14: Kutsu Jumalan valtakuntaan

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

Perhejumalanpalvelukset

Pietari ja rukouksen voima

Armolahjat ja luonnonlahjat

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Pietari ja rukouksen voima

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Me lähdemme Herran huoneeseen

Taivas, Jumalan kaunis koti

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA

Jumalan lupaus Abrahamille

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Prinssistä paimeneksi

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Kuudes käsky: Älä tee huorin

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

Ruut: Rakkauskertomus

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Heittäkää kaikki murheenne

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Hyviä ja huonoja kuninkaita

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? Majakka Markku ja Virve Pellinen

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

Transkriptio:

Turkka Aaltonen KRISTITYN NÄKÖINEN MIES

KRISTITYN NÄKÖINEN MIES Miehelle, s. 4: - johdanto 1. Mies ja nykyajan valinnat, s. 5: 1. Mies 2. Isä 3. Puoliso 4. Työntekijä 5. Taloudenhoitaja 6. Peluri 7. Rakentaja 8. Roolit 9. Aadam 10. Testamentin tekijä 2. Kristitty mies, s. 29: 1. Uskova 2. Todistaja 3. Rukoilija 4. Opettaja 5. veli 6. Fariseus 7. Karisma 8. Menneisyys 9. Mystikko 3. Kristitty mies ja yksilöllisyys, s. 54: 1. Yksinäinen 2. Kärsijä 3. Bohemi 4. Laumasielu 5. Äänestäjä-kannattaja 5. Johtaja 6. Klovni 7. Ujo 8. Pelokas 9. Miehen saappat 10. Elämän sävel 4. Kristitty mies - raamit ja rakennustarpeet, s. 83: 1. Sanaton Seppo 2. Kohtuuton Keijo 3. Epäuskon Erkki 4. Helppo Heikki 5. Siunaus Sakari 6. Lahjakas Lasse 7. Tasainen Tomi 8. Pikkupoika Pekka 9. Taistelija Timo 10. Paatunut Pasi 11. Kyynellaakson Kalevi 12. Väsynyt Väinö 5. Kristityn vai Kristuksen kasvu, s. 111: 1. Opin alkeet 2. Kristillinen perinne 3. Kirkko ja herätysliike 4. Lain polttamat 5. Sielullinen ja hengellinen 6. Omavanhurskas ja uskonvanhurskas 7. Oikeaoppinen ja erehtyvä 8. Paimen 9. Sellaisenaan 10. Veri

6. Mies ja Kristus, s. 135: 1. Syvyyden sankarit 2. Alaspainetut 3. Paimenettomat 4. Saviastia 5. Lokaisen liejun väki 6. Ontuvat - siunatut 7. Pistimen pakottamat 8. Sairaat 9. Kiusatut 7. Sana miehelle ja rukouksia, s. 156: 1. Miehen rukous 2. Aviopuolison rukous 3. Isän rukous 4. Papin rukous 5. Rukous armolahjojen puolesta 6. Rukous evankeliumin puolesta 7. surullisen rukous 8. Yksinäisen rukous 9. Aamurukous 10. Päivärukous 11. Iltarukous 12. Rukous nimipäivänä 13. Rukous syntymäpäivänäni 14. Rukous työssä 15. Rukous lomalla 16. Rukous kuoleman edessä

MIEHELLE Olin usein kuullut sanottavan: - Hän on kristitty mies. Jos en tuntenut kyseistä henkilöä, yritin mielessäni hahmottaa kuvaa hänestä. Huomasin ajattelevani kristityn miehen ominaisuuksia, erikoispiirteitä ja käytöstä. Uskovaisuuteen on asetettu mittoja. Minkä näköinen siis onkaan kristitty mies? Mikä tekee miehen kristityksi? Miten kristitty mies käyttäytyy? Vai onko kristityn miehen malli liian vaativa, mahdoton elettäväksi? Ovatko ne, jotka esiintyvät eturivin kristittyinä miehinä, tuon kuvan arvoisia? Olisiko sopivampi puhua yleensä kristityistä silloin, kun he ovat kastetut Jumalan nimiin? Näitä pohtiessani olen pyrkinyt hahmottamaan kristityn näköistä miestä, arvioimaan tuntemiani kristittyjä miehiä, tutkimaan Raamattua ja rukoilemaan ymmärrystä vaikeaan aiheeseen. Tietysti olen joutunut myös usein vilkaisemaan peiliin, kurkistaako sieltä kristityn näköinen mies? Koko tutkielma rakentuu yksittäisiin otoksiin miehen maailmasta, sen vaikeuksiin, kysymyksiin ja kokemuksiin, uskon ja riemun hetkiin. Kristitty mies on onnellinen, hänen asiansa ovat kunnossa Jumalan kanssa. Hänellä on korkea kutsumus ja vastuullinen asema; hänelle asetetaan sen mukaisia odotuksia, vaatimuksia ja velvollisuuksia. Olen halunnut piirtää ihanteellisen mieskuvan rinnalle raadollisen, syntisen mies-kuvan. Raamatun sanat antavat kehykset ja sisällön miehen elämään, mutta luovat samalla jännitteen. Raamatun kuva täydellisestä miehestä henkilöityy Kristuksessa, Jumalan Pojassa. Löytävätkö Kristus ja tavallinen suomalainen mies toisensa, yhdistyykö näistä yksi kuva: Kristityn näköinen mies? Oletko sinä juuri tuo mies?

MIES JA NYKYAJAN VALINNAT

MIES "Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä" 1.Moos.2:7,15. Jumala loi luomakunnan johtajaksi ihmisen, miehen. Mies oli täydellinen, virheetön ja hänellä oli luonnollinen yhteys Jumalaan. Hän oli Jumalan ystävä. Mies asui paratiisissa, hänellä oli parhaat eväät ja ilmasto. Hän oli kasvissyöjä - kasvit olivat hyvän makuisia ja ravitsevia. Miehen vaivana ei ollut työ ja uurastaminen. Hän saattoi keskittyä vain nauttimaan Luojan lahjoista. Mutta mies oli yksinäinen täydellisessä ympäristössäänkin. Jumala näki tämän ja loi hänelle avuksi, iloksi ja elämänkumppaniksi naisen. He elivät ikuista yhteiselämää. Onni oli huipussaan, kaikki oli täydellistä. Piru sotki kuviot ja vietteli ihmiset Jumalan varoituksista huolimatta. Ihminen menetti paratiisin ja tuli kuolevaisiksi, joutui vaivaan, työhön, pimeyteen ja kuoleman alaisuuteen. Onni katosi, samoin helppous ja ilo. Se, mikä ennen oli itsestään selvää, katosi kiroukseen. Ihmisistä tuli rajallisia, turmeltuneita, pilallemenneitä. Nyt mies kantaa koko turmeluksen painolastia syntymästään asti. Hän on heikko ruumiin, sielun ja hengen alueella. Hän kantaa sukurasitteena, kieroutta, itsekkyyttä, ylpeyttä, heikkouksia, jumalanvastaisuutta ja perisyntiä. Turmeluksen seurauksena mies voi tyystin kadottaa miehen asemansa, virkansa ja arvonsa. Hänestä voi tulla lapsen tai naisen korvike tai eläimellinen tai saatanan juoksupoika. Niin alas hän on vajonnut. Hän ei enää hallitse itseään, alhaiset vietit sukkuloivat häntä paikasta toiseen.

Läähättäen kuin ajokoira hän alistuu osaansa ja seuraa lihansa käskyjä. Mies on erilainen kuin nainen. Hänellä on miehen ääni. Hän on karvaisempi ja hänellä on pienemmät rinnat. Yleensä hän on pitempi kuin nainen, mutta elää lyhyemmän elämän. Miehen yksi suuri kysymys onkin, miten hänen asemansa asettuu suhteessa naiseen. Mies elää yleensä pienemmällä tunneakulla kuin nainen. Siksi hänen on joskus vaikea ymmärtää naista. Mies etenee pitkin harppauksin, eikä ymmärrä vaimonsa sipsuttelua. Mies rakentaa taloa, eikä ymmärrä, että vaimo voi kiintyä lintulautaan tai leikkimökkiin. Kristityllä miehellä on parempi mahdollisuus selvitä elämästä. Hänellä on Kristus, jolle saa siirtää vastuun, synnit, kuormat ja murheet. Kristitty mies etsii Jumalan johdatusta ja varjelusta itsensä ja perheensä osaksi. Hänelle eivät riitä pankin lainaehdot tai vakuutusyhtiön vakuus. Kristitty mies on Kristuksen näköinen. Mies on saanut sisimpäänsä Jeesuksen. Jumalan salattu työ on synnyttänyt miehessä Kristuksen. Kuitenkin mies huokailee, kun hän ei usko lainkaan muuttuneensa paremmaksi ja näkee virheensä liiankin selvästi. Kristus on kristityn miehen esikuva. Mutta tähän ei voi jäädä, sillä siitä seuraisi vain tekopyhyyttä. Kristus on kristityn miehen armo ja totuus, sovitusuhri ja takuumies. Kristus on apu jokaisella askeleella, mies ei ole yksin. Mies on aikanaan lapsi, sitten hän varttuu ja vanhenee, ukkoontuu. Mutta jotakin hänessä pysyy edelleen samana, hän on mies. Hän on syntynyt miehen siemenestä ja siis kasvaa mieheksi ja miehenä. Muut eivät aina arvosta miestä. Hänhän ei enää näytä Jumalan luomalta valioyksilöltä, paratiisin valtiaalta. Hänelle asetetaan vaatimuksia, millainen hänen pitäisi olla.

Hänen vaatetuksensa, puhetapansa, käyttäytymisensä, koulutuksensa ja menneisyytensä asettavat omat rajoituksensa. Nämä ovat monelle miehen mitta, arvostuksen edellytys. Mutta kuoret eivät kestä, kulissit kaatuvat, parhaimmatkin kuosit kuluvat puhki, raamit eivät ole kuva. Tämän mieskin tuntee vaiheissaan. Kun mies menee saunaan ja riisuutuu, jää jäljelle vain mies - alaston totuus! ISÄ Etelä-Euroopassa isä merkitsee pappia. Suomessa hän on kuka tahansa lapsen maailmaan saattanut mies. Raamatun Jumala on Isä, josta nimestä monet hänet tuntevat. Isä sanaan liittyy paljon latausta. Itsekukin kuultuaan sanan isä hahmottaa välittömästi joko kielteisiä tai lämpimiä tunteita kuvina. Siksi isä sanan käyttäminen Jumalan yhteydessä on joskus ongelmallista. Mies on aina jonkun isän poika. Jossakin on isä, joka liittyy miehen historiaan. Mies on osa häntä, hänen perintötekijöitään, hänen kotiaan, kotiseutuaan, hänen vaimoansa ja pankkitiliänsä. Hänestä mies on saanut isän mallin ja niin mies toimii, kuin on mallista oppinut. Isä ei puhunut paljon lapsille, on yleinen muistikuva lapsuudesta. Isä oli aina poissa kotoa. Isä huusi ja kiroili, isä oli juovuksissa. Isä oksensi. Isä riiteli äidin kanssa, isä piti tuttavaa rouvaa sylissä. Isä voitti veikkauksessa. Isä rakensi taloa, teki töitä pellolla, ajoi autoa ja traktoria. Isällä oli työpaikka tehtaassa ja firmassa. isä oli työsiirtolassa. Isä oli laivassa töissä. Isä veisasi virsiä ja vei perheen kirkkoon ja seuroihin. Isä luki Raamattua, isä rukoili. Isä nauroi, itki, oli vaiti ja tuijotti ikkunasta. Isän hiki haisi. Isä oli vahva ja nosti pojan vaivatta kattoon, kantoi reppuselässä. Isä otti syliin ja halasi.

Miehellä on monta muistikuvaa isästä. Kuvat ovat kuin albuminlehtiä miehen tajunnassa. Helposti hän avaa muististaan kuvia 20, 30 jopa 50 vuoden takaa. Joskus miestä itkettää, kun hän ajattelee mennyttä aikaa ja isää. Olivatpa eväät niin tai näin, yleensä mies tekee samat virheet kuin edeltäjänsä. Toisaalta aika, liikenne, liikkuvuus sekä hyvinvointi antavat runsaammin mahdollisuuksia, kuin entisajan isillä on ollut. Toisaalta myös kiusaukset ovat kovemmat. Nyky-isästä on tullut markkinatoimisto, jolta lapset voivat odottaa kierrosta huvipuistossa, eläintarhassa, laivaristeilyä, etelänmatkaa, lappi-retkeä, leluja, pelejä, urheilukilpailuja, harrastevälineitä, lakritsia ja purukumia. Isälle voi esittää aina enenevässä määrässä uusia toivomuksia. Matkan varrella vain usein lapsi unohtuu elintason alttarille, eikä isän suhde lapseen pääse korostumaan. Mukavaa ei enää olekaan yhdessäolo, vaan se, että isällä on rahaa ja valtaa edistää lapsen mielitekoja. Nyky-isä kaihtaa vaivaa, joka kuitenkin koituisi lapsen parhaaksi. Hän on tottunut itsekin ostamaan vapautta, nautintoja ja valtaa. Niin hän kylvää lapseensa saman ajatusmallin. Mieshän voisi tehdä jotakin lapsen kanssa, rakentaa, piirtää, heittää, potkaista, uida, juosta, keskustella, lukea, opettaa, pitää sylissä, silittää, taputella, kertoa ja kysellä lapsen mieltä. Isän pitäisi kuulla lapsen toiveet, pelot, saavutukset, epäonnistumiset ja kaiken sen jälkeen pitää lastaan yhtä rakkaana kuin isä tuhlaajapoikaa Raamatussa (Luuk.15). Isän tulisi ymmärtää, että Jumala on antanut hänelle lapsen; ja että parhaiten isä tekee antamalla lapsensa takaisin Jumalalle. Tämä merkitsee lapsen antamista Herran siunauksen, armon ja johdatuksen turviin.

Kristitty mies on isänä arvokkaassa asemassa. Hän on Jumalan palvelija. Ehkä hän ei osaa itse paljon puhua Jeesuksesta, mutta lukea kylläkin ja viedä lapsia kuuntelemaan Jumalan sanan julistusta. Isä voi hiljaa olemalla kuulla kuinka Jumala puhuu lapsen kautta. Tämä vaatii harjaantumista. Monet pelastuvat ja tulevat näin tuntemaan totuuden. Lapsen aitous ja vilpittömyys sekä hengellinen etsintä ovat vieneet monia isiä Kristuksen luo. Isä, jolla on vielä kysymyksiä, voi löytää elämäänsä apua ja sisältöä. Mutta isä, joka tietää kaiken, on rasittava sekä Jumalalle että läheisilleen. PUOLISO Rakkauslaulut ovat aina olleet suosittuja. Ihmiset ovat runoilleet sydämensä tuntoja tai laulujen rahoittajien toiveita. Miehen ja naisen suhde on keskeinen osa kaikkien kansojen elämää. Siitä kansa karttuu. Rakastumisesta, ihastumisesta ja himosta on vielä pitkä matka avioliittoon, joka on ainoa Raamatun hyväksymä yhteiselämän muoto miehelle ja naiselle. Avioliitto on Jumalan säätämä ja kristityt pitävät sitä arvossa. Avioliittoa koskevat sananlaskut ovat kansan viisautta, jolla on ilmaistu, ettei kyse ole helposta ja itsestään selvästä asiasta. Mutta juuri sen vaikeus tekeekin siitä niin kiinnostavan. Avioliiton suojelemiseksi Jumala on säätänyt lain, jonka mukaan avioliiton ulkopuoliset suhteet, jopa himokkaat silmäykset ovat synti. Avioliitto on alunperin säädetty erottamattomaksi, elämän kestäväksi liitoksi. Mooses teki Jumalan luvalla tähän myönnytyksiä, ihmisten sydämen kovuuden tähden.

Näin ollen kristityllä miehellä on muita suurempi vastuu puolisostaan sekä suhteestaan häneen. Avioero on kristitylle kaksinkertainen häpeä. Puolison löytäminen on onni, nimittäin sopivan puolison. Joku on joskus luullut löytäneensä sopivan ja sitten toinen sankari onkin vienyt hänet mukanaan. Tästä on poikinut todelliset markkinat kirjallisuuden ja elokuvataiteen alueella. Ennen tavoiteltiin puolisoksi rikasta talon tytärtä, mutta rakkaudesta mentiin sitten köyhän kanssa naimisiin. Puolison sopivuus, ulkonäkö ja luonne menivät rahan vallan ohi. Oma koti ja siellä palveleva puoliso on vain entisajan unelma. Näin tasa-arvon aikoina ei mitään kannata ihmetellä parisuhteessa. Kristilliset arvot eivät enää loista edukseen Suomessa, olemme pakanoitakin pahempia. Tämä kaikki heijastuu rajusti juuri avioliitossa. Puoliso edustaa puolta kokonaisuudesta. Hänen ei pidä luulla olevansa enemmän kuin puoliso. Isottelijat häviävät koko homman. He eivät saa kauan olla puolisoita - he ovat vaarassa jäädä yksin. Ketä kiusaa kova mustasukkaisuus, on myös vaaravyöhykkeessä. Rakkautta kun ei voi kahlita, hallita tai komentaa ja puolisolle on annettava hengittämisen oikeus. Puolisona mies joutuu opettelemaan nöyryyttä ja rakkautta, juuri niin rakkautta. Kun tunteenomainen rakkaus alkaa hiipua, on aika siirtyä tahto-rakkauteen. Siitähän se pappikin kirkossa muistutti. Mutta mies saattaa luistaa vastuustaan. Hän pakenee jatkuvaan työntekoon, matkoihin, harrastuksiin tai uusiutuvaan itsensä kouluttamiseen. Näin hän korvaa tahto-rakkauden velvollisuuden kiireillään! Kristitty mies antaa puolisona periksi riitakysymyksissä. Hän luovuttaa toisarvoisissa kysymyksissä ja haluaa olla

tinkimätön Kristuksen asiassa. Kristitty mies tuntee Raamatun, mitä hänen asemaansa kuuluu puolisona. Mies on kristittynäkin vielä ihminen, mm. seksuaalinen olento. "Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee" Hebr.13:4. Aviovuode on aviosuhteen private - yksityisalue. Lihanpyhityksen harrastajat, lainalaiset ja uskonnolliset luulevat voivansa olla avioliitossa ilman seksuaalisuutta. Onpa joillakin kanttia pitää naista saastaisempana kuin miestä, siis synnillisempänä olentona. Toinen äärilaita on seksuaalisuuden ylikorostaminen. Tähän ohjaavat tehokkaasti televisio ja lehdistö. Ei siis ole niinkään helppoa löytää tasapainoa tällä alueella, kun kuiskuttelijoita ja neuvojia riittää joka lähtöön. Mies ei saisi olla seksuaalisuudessaan itsekäs puolisoonsa nähden. Tarvitaan hienotunteisuutta ja luottamuksellista keskustelua. Miehen on nöyrryttävä kysymään vaimoltaan tämän mielipiteitä ja tuntemuksia, sekä hyväksyttävä ne. Kristitty mies tietää, että Jumala on luonut hänet seksuaaliseksi ja että Jumalan johdatuksessa tämäkin alue palvelee elämää ja yhteistä taivalta. Jos Jeesus on Herra myöskin miehen seksuaalisuudessa, usko lujittuu ja hengen elämä viriää. Väärä seksuaalisuus pensistyttää hengen ja tekee miehistä velttoja kristittyjä. TYÖNTEKIJÄ Suomessa on työtä aina arvostettu. Olemme jopa työhullun maineessa. Asuinympäristömme on ollut sen verran karu, että työtä on pitänyt tehdä elämän ylläpitämiseksi. Näillä leveysasteilla ei pärjää ilman työntekoa. Nykypäivä

on muutenkin muuttanut työn kuvaa ratkaisevasti: Työtä ei olekaan enää pakko tehdä ja sosiaaliturvan lisäännyttyä pokkakonttori jakaa avustuksiaan sairaille ja työtä vieroksuville. Kun Jumala kirosi maan, jäi meidän osuudeksemme ponnistella elämän eväät maasta. Kansallistuminen, kaupan ja valuutan liikkuminen, markkinatalous, tuonti ja vienti, ovat tehneet eri maista mahdollisia elintason kohottajia. Samalla työ ja sen arvostus ovat muuttuneet. Mutta nykyään työ ei ole enää vain pelto- ja metsätöitä. Nyt voi elää naputtamalla tietokonetta, laulamalla ja soittamalla, ajamalla autoa, lyömällä kiekkoa tai sijoittamalla rahaa. "Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä" 2.Tess.3:10. Lintsarit eivät sovi kristityiksi. Heidän on kiellettävä taipumuksensa. Toisaalta joku voi tulla niin pyhäksi, että rupeaa vain odottamaan Herran tuloa, eikä halua mennä töihin. Syytä olisi harjoitella jatkoakin ja elättää itseään syömällä pelkkiä sanomalehtiä!? Työ kuuluu kristitylle, jos hänen kuntonsa vain sen sallii. Pinnarit saavat tehdä parannuksen. Työ ei kuitenkaan saa liikaa hallita kristillisyyttä. Se ei saa tulla esteeksi Jumalan palvelemiselle. Pyhätyöt eivät kuulu kristitylle. Mutta hevosen saa pyhänäkin nostaa ojasta pois, lasta voi imettää, ruokaa on laitettava perheelle pyhänäkin. Ylityötä ei pidä ottaa silloin, jos on mahdollisuus mennä kristittyjen yhteiseen kokoontumiseen. Eläkeläiset eivät saa viedä nuorten työpaikkoja. Nämä eivät ole pelastuskysymyksiä, mutta paljastavat motiivimme. Kristityn miehen on oltava tunnollinen työssään, pyrittävä huolellisuuteen ja rehellisyyteen. Juonet, vilppi ja keinottelu eivät kuulu hänelle. Hänen on hävittäväkin rehellisesti, se on linja. Hänen tulee kunnioittaa esimiestään ja

työnantajaansa, vaikka löytyisikin arvostelun paikkaa. Kristitty mies tekee työtään niinkuin Herralle itselleen. Hän tietää olevansa vastuussa työstään viimekädessä Kristukselle. Taivaallinen kirjanpito on tarkempi kuin työnantajan tietokonejärjestelmä. Miehen tulee huomata myös apuatarvitsevat lähimmäiset. Kristittynä hänen tulee auttaa mahdollisuuksien mukaan. Eikä kristityn tule ajatella rahaa tällaisissa kysymyksissä. Hänen tulee tehdä työtä myös palkatta, talkoolaisena. Hengellisessä työssä miehen tulisi löytää tasapaino. Hänen ei tulisi tappaa itseään ja perhettään työllä, mutta ei pitäisi laiskotellakaan. Tässä on paljon yksilöllisyyttä, toinen on nokkelampi, toinen aikavampi ja tarkempi. Työn tehtävä on elatuksen hankkiminen perheelle. Työ kuuluu myös ruumiin kunnon ylläpitämiseen. Työ antaa sielunhoitoa miehelle. Työ saa miehen kokemaan itsensä tarpeelliseksi. Kristuksen seurassa mies saa kulkea edeltävalmistetuissa töissä. Se tarkoittaa sitä, että miehestä riippumatta Vapahtaja on suunnitellut reitin hänelle taivaaseen asti. Eri elämänvaiheissa nämä työt auttavat miestä paikallistamaan tilanteensa. Työtä, todellista työtä, mies joutuu siitä huolimatta tekemään. taivaalliset työt ja maalliset työt sopivat mainiosti saamoihin raameihin kristityn miehen elämässä. Ja huomatessaan näin käyvän mies tulee hyvin onnelliseksi. Kun mies on vanha, hänellä on paljon muistoja työstään. Mutta myös hänen työnsä muistuttavat hänestä. Ne ovat piirtäneet hänen polkunsa perässä tuleville. Työt voivat olla väkevä saarna. Niissä henkii tekijänsä elämä ja arvostukset. Kristuksen johtamat työt ovat herätykseksi ja pelastukseksi, ne siunaavat. Miehen kuoltua nämä teot saarnaavat

ajallisten töitten lomasta. Usko pyhittää kristityn miehen työt. TALOUDENHOITAJA Sosialistisen yhteiskunnan tragedia on se, että tasattu kakku on taas keskittynyt harvojen käsiin. Taloudenhoito ei olekaan ollut kiinni taidosta vaan tahdosta. Perisynti on ohjannut ruplia niinkuin markkoja. Toiset ihmiset syntyvät maailmaan reikäisin kukkaroin, heillä on haaskaajan maine. Saivatpa he kuinka paljon tahansa rahaa, pian he tuhlaavat sen taitavasti. Toisella äärilaidalla ovat Roope-ankat, saiturit ja kitupiikit, jotka nukkuvat raha patjan täytteenä. Raamatun rikas mies (Luuk.16.) oli tällainen. Miehellä oli millä mällätä, mutta ei killinkiäkään rapuilla lojuneen Lasaruksen auttamiseksi! Raha on vaikea elementti. Ahneus rahaan on sekoittanut monen pään; riidat, veriteot ja kateus ovat sen hedelmää. Raha tuo valtaa, kunnioitusta ja kumarruksia, mutta ei pelasta ketään. Köyhyys on asetettu Raamatussa esikuvalliseksi ihanteeksi. Köyhyyteen kätkeytyy siunauksen avaimet. Köyhä on riippuvainen Jumalasta. Tämä pätee myös muille kristityn elämän osa-alueille. Ahneus on synti, jota moni kristitty mies sairastaa. Omistamisenhalu on syvällä sielussa. Emme ajattele tarpeitamme vaan sitä, miten voisimme saada lisää. Eräälle rikkaalle, joka luuli rehvastelevansa pitkään omaisuudellaan Jumala sanoikin yöllä: "Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut? Näin käy sen, joka kokoaa

aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä" Luuk.12:20-21. Kristitty mies voi olla myös esimerkkinä taloudenhoidossa. Silloin hän tarvitsee Kristuksen sanan ohjausta valinnoissaan. Ensiksi hänen tulee ymmärtää, että kaikki mitä hänellä on, tai tulee olemaan, on vain lainassa. Jumala voi sallia kaiken katoamisen savuna ilmaan, kuten kävi Jobille. Toiseksi hänen tulee ymmärtää erottaa taloudestaan osa Jumalalle, Jumalan valtakunnan työhön, seurakunnalle. Se osa ei ole hänen omaansa, se on pyhitetty Herralle. Tässä määrä ei ole ratkaisevaa, vaan iloisen antajan asenne. 10 % tuloista on Raamatun sovellutus, jolla kyllä hyvin pärjää. Se on hyvinkin kohtuullinen. Jos mies on vetänyt taloutensa niin kireäksi, ettei ole mahdollista säännöllisesti irrottaa tällaista summaa, on jo menty pieleen. Talous ei ole viisaasti rakennettu. Pitäisi aina ensin joka tilanteessa huomioida Jumalan osuus ratkaisuja tehtäessä. Huonoinkin laskupää pärjää, jos sydän löytää yhteyden Herraan. Taloudenhoidossa on syytä edetä varovaisin askelin, jos ei ole varma johdatuksesta. Kristitty mies huokaisee talousasiansa Herralle. Näin hän tunnustaa olevansa kykenemätön tekemään itse viisaita valintoja. Kun mies saa huomata johdatusta ja siunausta, hän tuo kiitoksen Kristukselle. Vapahtajan näkymätön vaikutus on ihmeellinen: Parhaimmat ekonomit saavat korkeintaan tyydyttävän tuloksen taloudenhoidossa. Mutta joku tasamaanhiihtäjä tekee Kristuksen ohjauksessa uskomattoman onnistuneita siirtoja taloudessaan. Mies voi ajautua konkurssiin. Ehkä hän on ajanut liian lujaa, tai yrittänyt olla hengellisempi kuin onkaan? Koko roskan voi silti tuoda Kristukselle. Eihän siitä tietysti muu-

ta ole jäljellä kuin velkaa, mutta onpa opettavaista kuitenkin. Kristityn miehen ei pidä ajatella, että kaikki hänen talouteensa liittyvät ratkaisunsa olisivat aina järkeviä. Järki ei ole kristillisyyden avainsana vaan usko! Tämä pätee erityisesti antamisessa. Hyvä on muistaa myös se, että mies säästää vain sen, minkä hän uhraa Herralle: "Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta" Matt.6:20. PELURI Tämä on rahapelien aika. Markat kulkevat pelien ja automaattien kautta kansanterveydelle, Raha-automaattiyhdistyksen avustusprojekteihin ja sosiaalisiin lomiin. Lotto, veikkaus, ravi, on-line, Las Vegas, bingo, pajatso, pokeri, flipperi, ruletti, Potti ja muut pitävät yllä ihmisten pelihalua. Yleensä kone vie rahat, vaikka tyydyttääkin pelihimon. Joskus pelaaja saa onnekseen koneen kilisemään. Pelaaminen on miehen veressä. Toisille se on luonnollinen ominaisuus. Se tuo jännitystä, ärsyttää ahneuden tarvetta sekä tuo voiton mahdollisuuden ulottuville. Voitto onkin pelaamisen avainsana. Peluri lähtee kisaan voitto mielessään. Ei hän ajattele, että kohta luovuttaa rahojaan sosiaaliseen auttamiseen tai urheilun tukemiseksi. Mutta peluri ei tyydy vain pieniin sijoituksiin ja pelimarkkoihin. Hän nostaa tarjouksiaan rahamaailmaan, arvopapereihin, kiinteistöihin, maa- ja metsäalueisiin, veneihin, autoihin, koneisiin - lähes kaikkeen, mikä voi poikia voittoa.

Peluri ei asu vain suurissa liikekeskuksissa, casinoissa, pörsseissä, suuressa maailmassa, rahanhajun keskellä. Peluri asuu kristityn miehen sisimmässä. Sopivat olosuhteet ärsyttävät pelurin hereille ja niin hän on taas pelaamassa. Raamattu kehottaa kristittyjä: "...ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa..." Ef.4:14. Pelaaminen oli siis tuttua jo silloin ja arpomista on harrastettu kautta aikojen. Kristitty joutuu oppimaan myös häviön tien ja se on monelle raskas kokemus. Peluri ei nimittäin tahdo sisimmässään taipua tappion ajatukseen. Peluri on pirun kätyri, taipumaton taavi ja rankka velkoja. Jos peluri häviää, hän vaatii revanssia, uusintaottelua. Tämä siitäkin huolimatta, että paukut olisivat lopussa. Kristitty mies on joskus ihmeissään huomatessaan pelurinominaisuutensa heräävän henkiin. Hän huolestuu, kun ei kykene vallitsemaan sitä. Vaikeinta on silloin, kun mies ei halua myöntää tottumustaan ongelmaksi, vaan ajattelee sen kuuluvan kristillisyyteen. Voihan hän pyhittää taipumuksensa selittämällä, että yrittää tienata Jumalan työhön rahaa?! Jos peluri pääsee johtamaan perhettä, se on matkalla konkurssiin. Tosin perhekin saattaa kokea pelurin ratkaisut hyviksi, mutta vain siksi, että itsekunkin perheenjäsenen sisimmässä pienet ja suuret pelurit on herätetty henkiin. Väki odottaa henkeään pidättäen, että peluri voittaisi ja autuus koittaisi taloudessa. Mutta kristitty mies voi tehdä hyviä ja oikeitakin sijoituksia - panostaa. Silloin hän tarvitsee Jeesuksen ohjausta ja edetä käsi kädessä Herran kanssa, sekä taivaallista siunausta. Kyllä kristittykin voi menestyä, ei menestyminen ole syntiä. Ei omaisuus itsessään ole pahaa. Se ratkaisee, miten

siihen suhtautuu ja miten omaisuus suhteutetaan lähimmäisiin. Peluria ei pidä päästää niskan päälle elämässään. Pelurilla ei ole koskaan hengellistä motiivia, sen tavat kuuluvat luonnolliseen ihmiseen. Jumalan sana on vastine pelurille. Miehen pitäisi kuulla sanaa, joka ohjaa häntä oikealle tielle. Kristitty mies tietää, että häntä ei pelasta pelaamattomuus, vaan Jumalan armo. Hän tietää myös, ettei pelaaminen itsessään ole mikään kadottava asia. Mutta tarkkana sen kanssa saa olla, kuin tulen liekin, ettei se pääse herrailemaan. RAKENTAJA Paratiisista karkottamisen jälkeen asuinolosuhteemme ovat ratkaisevasti muuttuneet. Emme voi elää enää luonnossa pelkän taivaan alla ja tulla toimeen pelkillä metsämarjoilla. Sää, hyönteiset, eläimet, kasvillisuus ja maalaisjärki estävät sen. Tarvitaan siis rakennuksia, jotka toimivat koteina. Historian asumukset ovat aina muotoutuneet ihmisten tarpeista. Raamatun alkulehtien kuuluisimpia rakennuksia olivat Baabelin torni ja Nooan arkki. Niistä ajoista on tultu meidän päiviimme ja asiantuntijat ovat löytäneet eri aikakausilta monta tyylisuuntaa. Rakentajia on ollut aina samoin myös hajottajia. Aina on rakennettu, milloin mistäkin syystä. Rakentaja tekee taloja, kirkkoja, tehtaita, linnoja, kasarmeja, leikkimökkejä, liitereitä, ydinvoimaloita, lumimajoja, kouluja, sairaaloita, siltoja ja roskalaatikoita. Hän rakentaa kaikkea tarpeellista elämään liittyvää eri materiaaleista.

Kodin rakentaminen oli ennen miehelle välttämättömyys. Jos mies ei osannut rakentaa, tai oli epävarma, löytyi kyllä apua ja talkoohenkeä. Koti oli peili miehen rakentajan taidoista. Rakentajan ominaisuus asuu miehessä. Tosin nykyaikana voi helposti kuitata taipumuksensa valmistamalla linnunpöntön omasta päästään - niinkuin tavataan sanoa. Helpommalla pääsee, kun sopii pankin kanssa valmiiksi rakennetusta osakkeesta avaimet-käteen-periaatteella. Rakentamisen tarve kuuluu miehelle, vaikkei tämä aika teekään siitä välttämättömyyttä. Mies nauttii nähdessään tuloksia työssään. Hän pyrkii rakentamaan mielikuvansa elämänsä keskipisteeksi. Vaimon pitäisi voida tulkita miehen rakentamasta kodista, mitä tämä haluaa sillä viestiä. Miehen käytännölliset ratkaisut eivät kuitenkaan aina säväytä naista. Hän haluaisi hellyyttä ja kosketusta enemmän kuin naulan pauketta tai sirkkelin valitusta. Naisesta on mukavampi syödä yhdessä kuin ajatella miehen tekemää pöytää, jota lautaset koristavat. Nainen haluaa käpertyä miehen viereen mieluummin kuin ajatella, että rakas aviokumppani se on tehnyt tämän kauniin sängyn, jossa nyt maataan. Mies katsoo parkettia tai puulattiaa, sen rakoisuutta, lakankiiltoa ja suoruutta. Mutta vaimo miettii pannaanko siihen omat vai anopin tekemät matot. Kun mies rakentaa saunan, hän ajattelee, että siinä on sopivan oksaista tai oksatonta seinäpanelia ja sopivaa kaakelilaatoitusta lattiassa. Nainen ajattelee, että on nautittavaa istua löylyssä ja omistaa paikka, jossa voi peseytyä. Mies valitsee laadukkaan laudepuun. Nainen ajattelee sitä, onko tuo huone käytännöllinen siivota.

Joskus kristityn miehen on huomattava, ettei aina pidä rakentaa. Elämään liittyy myös muita arvoja. Työhönsä uppoutunut mies on joskus aivan kuin naula päässä, sananmukaisesti hän ei näe, eikä kuule mitään muuta kuin työnsä, rakentamisensa. Aivan kuin koko maailma olisi nyt tiivistettynä hänen aikaansaannoksessaan, se joko seisoo tai kaatuu - ainakin miehen maailma. Ihmissuhteitten hoitaminen ja keskustelu ovat välttämätöntä vastapainoa rakentamiselle. Pysähtyminen, hiljentyminen, ajatteleminen, luonto, Raamattu, rukous, kirkko ovat tarpeen rakentajalle. Pyhä Henki tuo miehelle tiedon, että kaikki rakennukset puretaan kerran. Koko Jumalan rakentama ja saatanan tuhoama maailma avaruuksineen tuhotaan kerran ja pannaan viralta. Ihmisen rakennus elää aikansa, sitten se puretaan. Maa tulee maaksi jälleen. "Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne" Ps.103:15-16. "Ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme" Hebr.13.14. Kristitty mies ei elä ja kuole rakennuksiaan varten. Hän elää Kristukselle. Rakennuksilla, miten kauniita ja viihtyisiä lienevätkin, on vain välinearvo. No tietysti niistäkin voi pitää, niihin voi kiintyä, mutta tänne ne jäävät. Jumala on kiinnostunut vain rakentajasta, ei hänen aikaansaannoksistaan. ROOLIT Jokainen kulttuuri sisältää tuhansia elämäntapoja, jotka ovat ihmisille omaleimaisia. Mikä on suosittua tai normaa-

lia käyttäytymistä Suomessa, ei ole sitä Japanissa ja Keniassa - ja päinvastoin. Pienestä pitäen alkaa lapsen muokkaus kulttuurin muottiin ja eipä aikaakaan, kun pikkuinen tapailee isänsä jälkiä. Tavat, riitit, tieto, taito, uskomukset ja eväsreseptit siirtyvät lapsen tyhjälle kasetille. Vähitellen tulee aika, jolloin nuorukainen alkaa tajuta roolien merkityksen elämässä. Hän tietää, että juutalaisten roolit ovat toiset kuin arabien ja suomalaisten roolit erilaiset kuin ruotsalaisten. Mies saa mallin miehen rooliin yleensä isästä, enosta, sedästä tai naapurista. Se on hänelle miehen mitta. Isän perässä poika tekee, mitä osaa, oppii ja mihin on taipumusta. Joskus isä ja poika ovat hyvinkin erilaisella kirveellä veistettyjä - lapset tulevat myös äitiinsä. Poika ei välttämättä seuraa edes tavoissaan isän jälkiä. Mies oppii, että on olemassa erikseen naisten työt ja miehen työt. Miesten vaatteet ommellaan eri tavoin kuin naisten. Miesten hiukset ovat erilaiset ja ne kammataan eri tavoin kuin naisten. Perinne on vahvasti kuvassa, mutta nykyaika yrittää murtaa menneisyyttä. Kuitenkin luonnostaan poika yleensä kiinnostuu poikamaisista asioista: autoista, moottoreista, veneistä, junista, rakentamisesta, kokeiluista, aseista, kilpailemisesta ja aikanaan tytöistä. Mutta joillekin pojille ei miehen rooli luonnu. He välttävät sormien likaamista, ulkoleikkejä, poikasakkeja, rajua käytöstä. Mieluummin he piirtävät, muovailevat, kirjoittavat, soittavat, opettelevat leipomaan ja laittamaan ruokaa. Monien herkkäsieluisten miesten on vaikea yrittää muuttaa olemustaan ja ryhtyä karkeammiksi kuin ovat. Kaikenlainen väkivaltainen miehen rooliin mahduttaminen rassaa heidän sieluaan. Jokin heissä on linnunpoikaa, eikä jätkämäinen rehvastelu sovi tällaisille miehille.