RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 1
SYYSKUUN TIEDOTE Hyvää syksyn alkua ystävät! PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kuivan kesän jälkeen saapuivat odotetut sateet. Kesän kuivuus on laskenut vedenpintoja niin maan päällä kuin allakin. Pohjaveteen asti vedellä on kuitenkin vielä matkaa, joten toivotaan lisää sateita ja ettei pakkanen tulisi aikaisin. Olen kiinnostuneena seurannut pientalopuolella vanhojen 60-80-luvun, pääosin maanvaraisten omakotitalojen remonttien tarpeen kasvaneen syystä tai toisesta entistä suuritöisemmiksi ja kalliimmaksi. että voitaisiin saada rakennus kestämään seuraavat 30 vuotta eteenpäin. Näinollen myös rakennuksilla näyttäisi olevan eräpäivä, joka koetaan tapahtuvaksi yllättävän äkkiä. Ongelmaksi markkinoilla muodostunee vanhojen rakennusten suurentuva tarjonta ja toisaalta niiden huono tai arveluttava kunto. Silti nuoremmille ostajille näitä kohteita myydään hyvinä remontoitavina kohteina, vaikka lähtöhintakin tulisi niistä olla nykyistä alhaisempi. Kaikkein huonokuntoisimmissa rakennuksissa kauppaa tehdään vain tontista, jolloin tontin ja purun hintojen erotus jää pieneksi. Em. tilanne syntyy, kun alkuperäiset, usein ikääntyneet asukkaat ovat valmiita muuttamaan lähemmäs palveluja, jolloin vanha asuinrakennus laitetaan myyntiin. Tästä seurauksena keskustojen kerrostaloissa vuokra-asuntojen osuus tulee lisääntymään entisestään. Joka tapauksessa on hyvä, että palveluiden ääreen muutetaan ajoissa, kun niistä voidaan vielä nauttia. Vanha rakennus on täyttänyt sille asetetut tavoitteet, jälkipolvikin on siitä lähtenyt maailmalle ja pärjää omillaan. Mahdolliset uudet asukkaat tai rakentajat aloittavat sitten uuden kierroksen tontilla, korjaamalla vanhaa tai rakentamalla uutta. Kysynkin, mistä riittävää ammattitaitoa kuntotutkijoille, joilla on riittävästi teknistä tietoa siitä, milloin puretaan ja milloin korjataan. Ja kuinka korjataan. Olisiko huono asia alallemme, että kuntokartoitusta opetettaisiin ammattikorkeakouluissa sisällytettynä rakennusinsinööri -koulutukseen, esim. 2
Seinäjoella, ehkä jopa omana linjana. Sen lisäksi, että asioita opetetaan, on mahdollista siihen liittää tutkimusta esim. opinnäytetyön muodossa. Edelliseen liittyen yhtenä osana voisi ajatella, että kiinteistövälittäjien ja vakuutusyhtiöiden vastuuta kuntokartoituksista ja niiden sisällön täydentämisestä, esim. lämpökamerakuvauksen, mikrobi-, tai muiden haittaaineiden osalta tulisi lisätä. Kimmo Hakola puheenjohtaja 0400-866161, kimmo.hakola@netikka.fi Ennakkoilmoitus: Taavi Tapani Kiminkinen on suomalainen lääkäri, joka on tullut tunnetuksi muun muassa tietokirjailijana ja Yle TV1:n esittämästä sarjasta Tohtori Kiminkinen. Kiminkinen työskentelee terveyskeskuslääkärinä Saarijärven terveysasemalla. Mediassa Kiminkistä kutsutaan usein lempinimellä maalaislääkäri Tilaisuus pidetään 25.10.2018 ennen kokouksia klo 16.30 alkaen Seinäjoen Almassa. 3
Hallituksen jäsenet Kimmo Hakola Kyllikki Pere varapuheenjohtaja Heikki Jaskari sihteeri/ tiedotus Anne-Maija Aalto Minna Peltola Markku Kuutti Janne Kuuppelomäki Harri Ojala Leena Tuomisto Lauri Väisänen puheenjohtaja rahastonhoitaja serenööri jäsen opiskelijayhteyshenkilö/tiedotus varajäsen ja STTK edustaja varajäsen opiskelijavarajäsen VINKKI! SÄHKÖPOSTIOSOITTEEN PÄIVITTÄMINEN! Muista päivittää käyttämäsi yhteystiedot yhdistykseen. Ilmoita myös kaverisi sähköposti jos hän ei ole postituslistalla. Päivittäkää sähköpostiosoitteet myös RIA ry:n henkilörekisteriin. Silloin saat jäsenenä ajankohtaista tietoa koulutuksista ja tapahtumista. PYTINKIMESSUJEN JÄSENETU Olette varmaan huomanneet, että tänä vuonna Rakennustaitosäätiö/Pytinki Oy ei ole postittanut jäsenille perinteisiä messulippuja, koska voimassaolevaa RIA-korttia näyttämällä pääset sisälle. Tämä koskee kaikkia Pytinki Oy:n messuja! Joten nyt kaivamaan RIA-jäsenkortit esille ja jonoa kehittämään areenalle. 4
- HUOM.! Muistakaa ilmoittautua 26.-27.10.2018 TALKOO-risteilylle oikeutetut ajoissa. Ilmoittautuminen markus.koivusalo@netikka.fi tai puh. 040-8632323. HUOM!! Jos vasara on ainoa työkalusi, lähestyt jokaista haastetta kuin se olisi naula. YHDISTYKSEN TOIMINTAKALENTERI - 17.9.2018 STTK:n aluetoimikunnan kokous. Mukana Antti Palola. - 27.9.2018 klo 19 RIA ilta Hotelli Scandicissa, Seinäjoki, Aino-kabinetti.rt - 3.10.2018 klo 14-18 RIA-RKL -Koulutus; Rakentamisen kosteudenhallinta ääniolosuhteita ja meluntorjunta käyttöturvallisuus ja esteettömyys. Paikkana Seinäjoen AMK, Kampusranta 11, F-Rakennus, (auditorio F128). Ilmoittautuminen 27.9. mennessä; https://www.lyyti.in/asetukset_sjoki - 5.-7.10.2018 klo 10-17 Käsityömessut Seinäjoen Areenassa. Kökkään voi ilmoittautua kimmo.hakola@netikka.fi tai 0400-866161 ja rkl.h.jaskari@gmail.com tai 0400-931699. - 11.-15.10.2018 Ulkomaanmatka Wieniin, Itävalta. Lähtijöitä 6hlöä. - 25.10.2018 Vuosikokous, paikka avoin. Ennakkoilmoitus Tohtori Kiminkisen luennosta kl 16.30 alkaen, (kts. ao. mainos). - 26.10.2018 Kökkä -laivaristeily. Ilmoittautuminen Markus Koivusalolle. Markus.koivusalo@netikka.fi 040-8632323.. 24.11.-1.12.2018 Ensilumen leiri Ylläs. Ilmoittautuminen Heikki Jaskarille - 16.-23.3.2019 Hiihtoviikko Ylläs. Ilmoittautuminen 14.1.2019 mennessä Heikki Jaskarille 5
STTK TIEDOTTAA Katso STTK:n kannanottoja linkistä: www.sttk.fi LUE: www.epria.fi Seniorikerhon toimintaa - Seniorikerhon vuosikokous 25.9.2018 klo 18.00 Säätiön tila Keskuskatu 17, Seinäjoki - Käsityömessut 5.-7.10.9.2018 - Seniorisauna 8.10.2018 klo 18.00 E-P:n RIA ry:n ja E-P:n Rkm ry:n vierailu Rautajuntintin toimitiloissa. Esittelijänä RI Jari Haapala 6
E-P:n RIA ry vierailu Alpon Savannilla Nummijärvellä 16.6.2018 Kuvassa Ite taiteilija Alpo Koivuniemi Taiteilijan ensimmäinen teos RIAn kesäteatterireissusta Lappajärven Halkosaaresta ja Kivitipusta Tässä lähes "Suara lähetys" E-P:n RIAn kesäteatterireissusta Lappajärven Halkosaaresta ja Kivitipusta. Esityksenä oli RAKKAUDEN AUTOKORJAAMO - MUSIIKIN TÄYTEINEN KOMEDIA. Katettu katsomo ja näyttämö loi hyvät puitteet nauttia esityksestä. Esityksessä n.700:n katsojan mukana oli 29 EP:n RIA:laisia aveceinen. Olimme Lappajärvellä "hyvän sään aikana", vaikkakin luvattiin kovia sateita ja ukkosmyrskyjä. Kivitipussa oli sitten ruokailu ja kotiin päin 7
lähdettiin sadekuuroja tuli. Voidaan myös sanoa, että Kivitippu meni remonttiin meidän lähdettyä sieltä. Uutisista nimittäin saatiin lukea, että pari tuntia meidän lähdettyä Kivitipun ylle iskenyt ukkosmyrsky teki tuhojaan Sisään tulvinut vesi pakotti tyhjentämään täyden ravintolasalin. Kivitipun kattokaivot ja rännit eivät yksinkertaisesti ehtineet vetää vettä, vaan se tulvi sisälle rakennukseen. Kostunutta pinta-alaa tuli useita satoja neliötä. Näimme siis riemastuttavan kotimainen musiikkikomedian, jossa oli tuttuja ja tuntemattomia sketsihahmoja. Lavalla oli mm: Heikki Silvennoinen, Viivi Pumpanen, Sami Hintsanen, Ville Pusa ja Jani Karvinen Esityksessä kuultiin musiikkina isoja suomalaisia pophittejä. Kesäteatteriterveisin Leena Halkosaaren kesäteatterin näyttämö E-P:n RIA-laisia etupenkissä 8
E-P:n RIA ry:n seniorien järjestämä Senioripäivä 27.-28.7.2018 Kalevan navetan omistaja Petri Pihlajaniemi kertoo rakennuksen historiaa Sisäkuva Kalevan navetasta Päivän osallistujat Seinäjoen kirjasto Apilan aulassa 9
Porukka OmaSP-stadionin katsomossa Päivän päätteeksi illallinen Lauantaina kuunneltiin Jyrki Lahden esittelyä Härmän kierroksella 10
11