Toimintakertomus vuodelta 2017 YLEISTÄ Ylöjärven Reserviupseerit ry on perustettu Tampereen Reserviupseerikerhon alaosastoksi 17.11.1955. Itsenäisenä yhdistyksenä toiminta alkoi 20.4.1960 tehdyllä päätöksellä. Yhdistyksen lippu on vihitty 5.12.1980. Yhdistyksen nimi oli 21.3.1991 asti Ylöjärven Reserviupseerikerho ry. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden 2017 lopussa oli 124 jäsentä. Yhdistys oli järjestämässä ja tukemassa lukuisia Suomi 100v tapahtumia. Ylöjärven maanpuolustusjärjestöjen 100v lehti jaettiin koteihin 02.12.2017. Järjestimme yhdessä myös kirjoituskilpailun 1-6 luokan oppilaille aiheena Minun Suomeni. Parhaat palkittiin ja Ylöjärven paikallislehdessä julkaistiin tulokset ja voittanut kirjoitus. HALLITUKSEN JÄSENET Puheenjohtaja kapt Jari Vuolle Varapuheenjohtaja maj Arto Teittinen Sihteeri kapt Juhani Vahtokari Varainhoitaja ylil Matti Toivonen Webmaster ltn Kimmo Koivisto Hallituksen jäsen ylil Olli Aaltonen Hallituksen jäsen ylil Antti Mikkonen Hallituksen jäsen ylil Juuso Koivunen Hallituksen jäsen vänr Niko Hämäläinen Hallituksen jäsen vänr Otso Karhu YHDISTYKSEN EDUSTAJAT RESERVIUPSEERIPIIRISSÄ JA -LIITOSSA maj Matti Ponsi RUL:n neuvottelukunta kapt Jari Vuolle Pirkanmaan Reserviupseeripiirin hallitus maj Arto Teittinen Pirkanmaan piirien ampumatoimikunta sekä Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuen hallitus ylil Kari Kolehmainen Pirkanmaan Reserviupseeripiirin SRA-toimikunta TOIMINNANTARKASTAJAT Varsinaisena toiminnantarkastajana toimi maj Matti Hemmilä ja varalla ltn Anssi Hilden. KUNNIAJÄSENET kunniapuheenjohtaja kapt Matti Kuusela kunniajäsenet: ylil Matti Toivonen ja maj Matti Ponsi. Matti (Masa) Ponsi kuoli elokuussa 2017. KOKOUKSET Sääntömääräiset kokoukset pidettiin SRK-keskuksessa. Kevätkokous ti 14.3 ja syyskokous 25.10.
Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 10 kertaa. VARSINAINEN TOIMINTA Tammikuu 20.1. Ylöjärven reserviupseeri- ja aliupseeriyhdistysten hallitusten välinen ampumakilpailu käytiin yhdistyksen sisäampumaradalla Epilässä vanhalla nahkatehtaalla. 1. ylil Juuso Koivunen/kiertopalkinto, 2. ylil Antti Mikkonen, 3. maj Arto Teittinen. Kolmen kärki YRUsta. Maj Arto Teittinen vastasi järjestelyistä. Helmikuu 24.2. MP- naisten pj Terttu Forsell 75 vuotta. Kapt Jari Vuolle kävi tervehdyskäynnillä. 25.2. YRU ja YRAU järjestivät pilkkikilpailun Veittijärvellä paikallisen omakotiyhdistyksen tuella. Kilpailuun osallistui 11 henkilöä. Aurinkoisessa säässä kilpailijoilla lukuisia kannustajia. Pienin kala: Kari Koivunen/kiertopalkinto/YRAU 5g. Kokonaiskilpailu: 1.Markku Oino/YRAU/kiertopalkinto 507g, 2. Urpo Maja/YRU, 3. Risto Silmunmaa. YRUn puolesta asiat järjesti kapt Jari Vuolle Maaliskuu 11.3. Veteraanikeräys S-marketilla Ylöjärvellä. Keräyksessä oli neljä paria tunnin vuoroissa klo 11.00 alkaen. Kerääjät hankki maj Arto Teittinen. 14.3. Kevätkokous SRK- keskuksessa. Ennen kokousta esitelmän piti sotmest Matti Salonen naapurivaltioiden tiedustelusta ja varustelusta lähialueillamme. 30.3 Pirkanmaan Reserviupseeripiiri ry valitsi Ylöjärven Reserviupseerit Ryn vuoden yhdistykseksi 2016. Huhtikuu 29.4. Reserviläisten ammuntapäivä Pirkkalassa SATLSTON ampumaradalla. Osallistujia 15. Ammuntapäivän järjestelyistä vastasi ltn Kimmo Koivisto yhdessä sotmest Timo Mäkisen kanssa. Toukokuu 9-10.5 Piirin ampumatoimikunnan järjestämiä reserviläisammuntoja ns luvattomille SATLSTOn radalla Pirkkalassa. Ampujia kahtena päivänä oli yhteensä 40. Ammuntapäivien järjestelyistä vastasi maj Arto Teittinen. 17.5 Paikallislehti Ylöjärven Uutiset YRUsta sivun juttu. 20.5 Järjestimme toiminta- ja infoteltan kauppakeskus ELOn markkinoille yhdessä YRAUn kanssa. EKO-aseammunta kiväärillä. Toiminnasta vastasi ylil Juuso Koivunen. 20.5. YRU järjesti rastin valtakunnalliseen naisten KYRÖSJOTOS-tapahtumaan. YRUn osalta kapt Jari Vuolle vastasi toiminnasta. 21.5. Kaatuneiden muistopäivän jumalanpalvelus pidettiin Ylöjärven kirkossa.yhdistyksemme järjesti kunnia- ja lippuvartion aliupseerien kanssa.
YRUn toiminnasta vastasi kapt Jari Vuolle Kesä - Heinäkuu Pirkanmaan Reserviläispiirien ampumavuorot pyörivät kesäkuukausina ja kuntoa pidettiin yllä omatoimisin harjoituksin. Elokuu 20.8. Räikän urheilukentän avajaistapahtuma. Suomi 100v tapahtuma. Kaupunkia tukemassa noin 10 toiminnallista yhteisöpaikkaa. YRU ja YRAU tukivat MP- naisten kahvittelutoimintaa. Noin 1000 osallistujaa tapahtumassa. YRUn toiminnasta vastasi kapt Jari Vuolle. Syyskuu 1.9. Kunniajäsenemme resmaj Matti Ponsin hautajaiset. Yhdistyksemme osallistui järjestelyihin. 5-6.9. Piirin ampumatoimikunnan järjestämiä reserviläisammuntoja ns luvattomille SATLSTOn radalla Pirkkalassa. Ampujia kahtena päivänä oli yhteensä 40. Ammuntapäivien järjestelyistä vastasi maj Arto Teittinen yhdessä Kangasalan upseerien kapt Hannu Wirolan kanssa. 9.9. YRU, YRAU, VPK ja SPR järjestivät toimintapäivän RUOKAKEIDAS-liiketilojen pysäköintialueelle. Infoteltalla noin 200 vierailijaa. YRUn toiminnasta vastasi kapt Jari Vuolle. 15.9. Perhejotos eli Pikku-Ahveniston Lenkki. Tapahtuman järjestelyvastuu oli tänä vuonna YRAUlla. Noin 200 reippailijaa kiersi rastiradan. Rastien järjestäjänä oli Ylöjärven YRUn ja YRAUn lisäksi SPR, VPK, Mannerheimin lastensuojeluliitto. Sotilaskotiauto oli perinteisesti myös paikalla herkkuineen. MP- naiset Terttu Forsellin johdolla järjestivät ulkoilijoille mehua ja grilli-makkaraa. Ylöjärveläinen rakennusalan yrittäjä Kari Koivunen lahjoitti maukkaat makkarat. Ulkoilupäivä oli kostea ja tuulinen. Tapahtumasta YRUn osalta vastasi vänr Otso Karhu. 29.9. Sotaveteraaniliiton 60-vuotisjuhlassa SRK-keskuksessa juhlapuheen piti ylil Petri Hautakangas, joka on Ylöjärven Sotaveteraanien puheenjohtaja. YRUn edustajina olivat ylil Olli Aaltonen, maj Arto Teittinen ja kapt Jari Vuolle. Lokakuu 25.10. Yhdistyksen syyskokous SRK- keskuksessa. Kahvittelun jälkeen sotilasprofessori Mika Hyytiäinen piti mielenkiintoisen esitelmän ROBOTIIKASTA. Esitelmän jälkeen Ylöjärven MP- yhdistyksillä syyskokoukset. Järjestelyistä vastasi YRUn kapt Jari Vuolle. Marraskuu 18.11. Ylöjärven seurakunnan piispantarkastus. YRU ja YRAU avustivat MPnaisten järjestämää hernekeittoruokailua mm. pystyttämällä ruokailuteltan, järjestämällä tarjoilupöydät ja lämmittämällä tarjottavan ruuan. Annoksia
seurakuntakeskuksen henkilökunnalle ja kauppakeskuksen asiakkaille jaettiin noin 300. YRUn toiminnasta vastasi ylil Olli Aaltonen. 24.11. Pirkanmaan Reserviupseeripiirin puheenjohtajan resmaj Ari Paukkusen hautajaiset. Yhdistys osallistui järjestelyihin. YRUn toiminnasta vastasi maj Arto Teittinen. 25.11. Sotavahinkosäätiö myönsi YRUlle tunnustuspalkinnon 2000 merkittävästä maanpuolustustyöstä. Tunnustuksen kävi reserviupseeriliiton kokouksesta Katajanokalta Helsingistä noutamassa kapt Jari Vuolle. 28.11 Ylöjärven MP- järjestöt järjestivät kirjoituskilpailun Minun Suomeni 1 6 luokkalaisille oppilaille. Kilpailukutsu oli Ylöjärven Uutiset lehdessä ja kirjoitukset vastaanotettiin päätoimittaja Ville Mäkisen toimesta. MP-järjestöjen puheenjohtajille luovutettiin noin 40 kirjoitusta arvioitavaksi. Näistä valittiin 3 parasta ja lisäksi 3 sai kunniamaininnan. Paras kirjoitus julkaistiin paikallislehdessä. Tulokset: 1. Siiri Eskelinen, 2. Neela Saltbacka, 3. Camilla Kulmala. Kunniamaininnat: Sanna Vainikainen, Sampo Vierula, Toivo Lehtinen. Joulukuu 2.12. ITSENÄINEN SUOMI 100 VUOTTA. Lehti jakoon koteihin Ylöjärvellä. Lehden painos 11350. Lehden päätoimittaja kapt Juhani Vahtokari ja taitto Jere Paldanius. He tekivät erinomaisen talkootyön yhdistyksen hyväksi. Lahden mainosmyynti aloitettiin hyvissä ajoin ja mainoksia jouduttiin vähentämään kirjoitusten stilisointienkin jälkeen. Mainosmyynnissä kunnostautuivat mm. Matti Toivonen, Arto Teittinen, Olli Aaltonen ja Jari Vuolle. 6.12. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ja seppeleenlasku suoritettiin Ylöjärven kirkolla. YRUn jäsenet olivat näyttävästi mukana lukuisissa Suomi 100v tapahtumissa vuoden aikana. 19.12 JOULUTULET- tapahtuma Ylöjärven kaupungintalolla. YRUn maj Arto Teittinen organisoi maanpuolustusjärjestöjen, partiolaisten, seurakunnan ja kaupungin edustajien kanssa jouluisen tapahtuman. Hämeen Eskadroonan kolme perinneasuun pukeutunutta ratsastajaa johdatteli partiolaisten soihtukulkueen talvisotaan lähteneiden muistomerkiltä kaupungintalon keskusaukiolle. Torilla oli myös tulipatoja luomassa tunnelmaa. Kaupungin edustajana Jaana Lamminen toi tervehdyksen tapahtumaan. Ylik Pasi Koivunen ja kapt Jari Vuolle lähettivät seppelepartion sankarihaudalle. Myös yhteislauluja laulettiin apukuoron johdolla. Maanpuolustusnaiset tarjoilivat lämmintä mehua noin 150 annosta. 24.12. Jouluaaton kunniavartiot sankarihaudoilla hoidettiin aliupseerien kanssa yhdessä. Juhlavuoden kunniaksi pidennettiin parivartioiden toiminta-aika klo. 08.00 24.00. Järjestelyistä vastasi jälleen ylik Petri Borg.
PALKITSEMISET JA MUISTAMISET 2.6. Pirkanmaan Reserviupseeripiiri Ry luovutti kultaisen ansiomitalin kapt Jari Vuolteelle. VARAINHANKINTA TIEDOTUS Päätulonlähteemme olivat Pirkan Viestin ilmoitusmyynti sekä yrityksille järjestetyistä toimintatapahtumista saadut tulot. Maanpuolustushenkisen lehden mainosmyynnistä tuli mukavasti tuottoa. Lehden artikkelit, taitto ja mainosmyynti vaativat todella paljon talkootyötä. Tiedotuksessa käytettiin pääasiassa sähköistä tiedottamista ja kirjoitettiin juttuja Pirkan Viestiin. Yhdistyksen kotisivut toimivat Reserviupseeriliiton nettisivujen alla ja osoite on: http://www.rul.fi/ylojarvi. Kotisivuja päivitti webmaster ltn Kimmo Koivisto. KOULUTUSTOIMINTA AMPUMATOIMINTA TOIMITILAT Jäsenkunnan sotilastietoja ja -taitoja ylläpitävässä koulutuksessa tukeuduttiin MPK:n valmiiseen kurssitarjontaan. Jäseniä kannustettiin osallistumaan kursseille yhdistyksen maksaessa kurssimaksut. Yhdistyksemme ampuma-asekouluttajina toimivat seuraavat henkilöt: maj Arto Teittinen p. 0500 858 761 ltn Anssi Hildèn p. 040 5903 078 ylil Mika Hiltunen p. 0400 835 244 ltn Kimmo Koivisto p. 040 7722983 Kouluttajat kirjoittavat ampumaharrastustodistuksia käsiaselupia haettaessa ja muutama yhdistyksen jäsen on tätä palvelua jo käyttänyt hyväkseen. Luvanhakijan on kuitenkin todistettava näyttö harrastuksestaan ampumapäiväkirjojen muodossa. Sisäampumarata Epilän Nahkatehtaan kellarissa (vaatii ampumaupseerin läsnäoloa). Kesäkuun 2016 alusta yhdistys sai käyttöönsä kokous- ja varastotilaa Avant Leguan Oy: n toimitiloista veloituksetta. Yhdistyksen hallituksen kokoukset
pidetään pääsääntöisesti siellä. Hallitus