VALTAKUNNALLINEN TYÖVÄENTALOMUSEO Hj. Elomaankatu 2, Riihimäki www.tyovaentalomuseo.fi 6.5. 30.9.2018 Elämää 1918: ja vuoteen liittyviä tapahtumia - Kansalaissota ja elämää ennen sotaa ja sodan jälkeen työväentaloilla ja -yhdistyksissä - Sodan loppuvaiheet ja vankileirit - Riihimäen valtaus ja vankileiri ja 1918 muistomerkit Kansalaissota 1918 - punaiset ja valkoiset Kansalaissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen Punainen Kaarti eli punaiset. Sodalle on annettu erilaisia nimiä, jotka heijastelevat eri historiallisten ajankohtien valtapoliittisia ja yhteiskunnallisia suuntauksia sekä ideologisia painotuksia. Kansalaissota -nimeä käytettiin sodan aikana yleisesti molemmin puolin rintamaa. Kansalaissota alkoi 27. tammikuuta 1918 ja päättyi 15. toukokuuta.
Ennen kansalaissotaa - syitä ja seurauksia Suomi oli 1900-luvun alussa, vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeenkin, luokkayhteiskunta, jota leimasivat jyrkät sosiaaliset erot ja paikallistasolla poliittinen eriarvoisuus. Työelämän säännöt olivat vanhoillaan. Ravinto oli niukkaa ja palkat alhaisia. Pahinta oli elintarvikkeiden hintojen nousu. Maailman sodasta johtuen viljan tuonti romahti ja lisäksi kotimaassa kävi vuonna 1917 kato. Köyhä kansa oli joutumassa nälänhädän partaalle. Työväenpuolueeseen ei enää uskottu, ammattiyhdistysliikkeeseen kyllä. Venäjän kaksi vallankumousta loivat tosiasialliset edellytykset kumousyritykselle Suomessa. Ensimmäinen niistä, maaliskuun 1917 vallankumous, murensi järjestysvallan suuriruhtinaskunnassa, ja jälkimmäinen, saman vuoden marraskuun vallankumous, synnytti Venäjälle hallituksen, joka suhtautui suopeasti Suomen kansallisen työväenliikkeen hankkeisiin. Vuoden 1916 vaaleissa eduskuntaan oli sosialidemokraateille tullut niukka enemmistö 103-97. Eduskunta hyväksyi valtalain 18. heinäkuuta. Laki siirsi kaiken siihen asti tsaarille ja suuriruhtinaalle kuuluneen vallan eduskunnalle. Valtalaki ei koskaan tullut voimaan, sillä sitä vastustanut Venäjän hallitus hajotti eduskunnan. Vaaliliittoon yhdistynyt porvaristo sai syksyn vaaleissa eduskuntaan enemmistön. SDP:n kannatus eduskuntavaaleissa koko maassa Vuosi Edustajia Kannatus % 1907 80 / 200 329 946 37,03 % 1908 83 / 200 310 826 38,40 % 1909 84 / 200 337 685 39,89 % 1910 86 / 200 316 951 40,04 % 1911 86 / 200 321 201 40,03 % 1913 90 / 200 312 214 43,11 % 1916 103 / 200 376 030 47,29 % 1917 92 / 200 444 670 44,79 % 1919 80 / 200 365 046 37,98 %
Suomen yhteiskunta oli vuonna 1917 hajoamispisteessä. Syksyllä elintarvikepula paheni, hinnat nousivat, säännöstely tiukkeni, tuottajilta pakko-otettiin elintarvikkeita, työttömyys lisääntyi ja varsinaista nälkääkin esiintyi, etenkin kaupungeissa. Kun valtiopäivät oli 13. marraskuuta 1917 avattu, Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto julisti seuraavana päivänä suurlakon koko maahan. Suurlakko kesti viikon. Suurlakko muutti ratkaisevasti työväen järjestyskaartien luonnetta. Lakon alkuperäiset tavoitteet hautautuivat järjestyshäiriöihin, laittomiin pidätyksiin ja veritekoihin. Eduskunta hyväksyi 17.11.1917 alun perin sosialidemokraattien vaaleja varten esittämän Me vaadimme -julistuksen, joka sisälsi vaatimuksen kahdeksan tunnin työpäivästä ja kunnallislakiuudistuksesta ja määräsi kunnallisvaalit demokraattisiksi. Näiden lakien hyväksymisestä huolimatta suurlakko jatkui vielä muutaman päivän, sillä työväki vaati myös parempia palkkoja. Eduskunta hyväksyi 6.12.1917 hallituksen esittämän Suomen itsenäisyysjulistuksen. Työväen edustajatkin olivat itsenäistymisen kannalla, mutta eroa oli menettelytavassa. Hyväksymispäivä tuli myöhemmin Suomen kansallispäiväksi, itsenäisyyspäiväksi. V.I. Leninin johtama kansankomissaarien neuvosto ilmoitti bolshevikkien tunnustavan Suomen oikeuden täydelliseen itsenäisyyteen. ME V A A D I M M E. Me sosialidemokratisen puolueen Puolueneuvosto ja valitut sosialidemokratiset Kansanedustajat tahdomme täten lausua julki käsityksemme nykyisen aseman vakavuudesta maassa, sekä esittää varmat vaatimukset, joiden toteuttaminen nyt ensi sijassa on välttämätöntä. Näin vaatien me samalla ilmoitamme yhtyvämme niihin vaatimuksiin, joissa työväen Kansainvälisen veljeyden kannalla olevat Europan eri maiden sosialidemokratiset luokkataistelupuolueet ovat kohottaneet äänensä kansojen rauhan puolesta, nykyisen hirvittävän ryöstösodan lopettamiseksi.
Vallankumous alkaa punainen hallitus Punaisten puolella nostettiin punainen lyhty Helsingin Työväentalon torniin vallankumouksen alkamisen merkiksi 26. tammikuuta 1918 illalla klo 23. Punakaartin liikekannallepano alkoi 27. tammikuuta ja seuraavana yönä punakaarti miehitti Helsingin tärkeimmät kohteet. Senaatin linnasta, eli Smolnasta, tuli punakaartin yleisesikunta. Nimitettiin Punainen hallitus eli Kansanvaltuuskunta. Eduskunnan paikan otti 40-jäseninen Työväen pääneuvosto. Suojeluskuntien perustaminen suunnitelmallisesti ja laajassa mitassa oli alkanut toukokuussa 1917. Suojeluskuntajärjestö oli senaatin salaisin toimin saamassa itselleen puolivirallisen aseman. Suojeluskunnat julistettiin 25.1.1918 senaatin joukoiksi. Suojeluskuntien ohella ase-velvolliset muodostivat valkoisten armeijan varsinaisen taisteluaineksen. Suojeluskunnat alkoivat 28. tammikuuta riisua venäläistä sotaväkeä aseista Etelä-Pohjanmaalla. Sodan varsinainen rintamalinja syntyi vasta noin kuukautta myöhemmin. Punaiset hallitsivat Etelä-Suomea, valkoiset Keski- ja Pohjois-Suomea. Vallankumous levisi Turkuun ja Kotkaan 27.1., Tampereelle 28. 29.1. ja Hämeenlinnaan 29. 30.1. Elämä punaisen Suomen kaupungeissa jatkui vallankumouksesta huolimatta hyvin samanlaisena. Punakaartin ns. lentävät Riihimäellä. (Kuva Riihimäen kaupunginmuseo)
Saksan joukot Suomessa liittyivät sotaan vasta huhtikuussa Heti kansalaissodan alettua, 27.1.1918, Suomen poliittinen johto pyysi Saksalta joukkoja valkoisen armeijan avuksi. Saksalainen kenraali von Goltzin johtama vajaa kevyt divisioona, jota kutsuttiin Itämeren divisioonaksi, nousi maihin Hankoon 3-5.4.1918 ja eversti von Brandensteinin kevyt prikaati Loviisaan. Kenraali von Goltzin divisioonan taisteluvahvuus oli 7 000 miestä ja 18 tykkiä. Kenraali von Goltzin johtama divisioona eteni Hangosta kohti Helsinkiä ja valloitti sen kaupungissa olevien suojeluskuntaosastojen tukemina 12. 13. huhtikuuta. Helsingin jälkeen tavoitteena oli edetä radan vartta Hyvinkään ja Riihimäen kautta Hämeenlinnaan. Brandensteinin Prikaatissa oli noin 2 000 miestä ja 8 tykkiä. Osasto Brandenstein koostui pääasiallisesti reservijalkaväkirykmentti 255:sta. Se oli saapunut Loviisaan neljässä eri vaiheessa ensimmäisen erän saapuessa 7.4.1918 ja viimeisen 18.4.1918. Osasto kävi taisteluja alueella Loviisa-Lahti. Osaston vahvuus oli suurimmillaan 21.4., jolloin vahvuus oli 3034 miestä, joista taisteluvahvuuteen kuului 2150 miestä. Saksalaisten joukkojen taisteluvahvuus Suomessa oli 21.4.1918 kaikkiaan 9482 miestä, ja luku pysyi samansuuruisena sodan loppuun saakka. Venäläiset joukot Suomessa osuus kansalaissodassa vähäinen Kansalaissodan aikana osallistui Suomessa taisteluihin joukkoja myös Venäjältä. Tosin sodan alkaessa Suomessa olleista venäläisistä sotilaista suurin osa kotiutettiin Venäjälle. Venäjän armeijan rappiotilan ja sotaväsymyksen takia venäläisten sotilaiden osuus sisällissodan rintamataisteluissa jäi Karjalankannasta lukuun ottamatta lopulta vähäiseksi. Vanhan tsaarin armeijan joukkojen vahvuus Suomessa oli ollut elokuussa 1917 noin 100 000 125 000 sotilasta. Lopulta vain 7 000 10 000 venäläissotilasta, osa Suomessa jo olleita ja osa maahan sodan aikana Pietarista tulleita, oli eri tavoin aktiivisia vuoden 1918 sodassa.
Punakaartilaisia ja venäläisiä sotilaita Riihimäellä 1917. (Kuva Riihimäen kaupunginmuseo) Kansalaissodan loppuvaiheet sodan päättyminen Sodan ratkaisutaistelut käytiin Etelä-Suomen kaupungeissa maalishuhtikuussa 1918; valkoiset joukot valtasivat Tampereen ja Viipurin, saksalaiset joukot valtasivat Helsingin, Hämeenlinnan ja Lahden. Tampereen kaupungin valtaustaistelusta muodostui sisällissodan kiivain yhteenotto. Se oli siihen mennessä suurin Pohjoismaissa käyty taistelu, johon osallistui 16 000 valkoista ja 14 000 punaista. Kauppatori oli valtauksen jälkeen täynnä vankeja, yhteensä heitä oli noin 11 000. Tampereella valkoisia on arvioitu kaatuneen yhteensä 700-900 henkeä. Punaisia kuoli noin 2000, joista yli puolet teloitettuja vankeja. Kansalaissota päättyi 15. toukokuuta. Alun perin sodanvastaisen ajattelun omaksunut suomalainen työväenliike oli kärsinyt tappion. Vuorossa oli kansalaissodan loppuselvittelyt, tuomiot ja vankileirit. Sodan loppuvaiheessa noin 10 000 punakaartilaista ja heidän perheenjäsentään pakeni Neuvosto-Venäjälle. Sodan päätyttyä 15. toukokuuta 1918 vangittuna oli 76 000 punavankia.
Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa 1918 vapautettiin joko välittömästi tai kuulustelujen jälkeen muutamia tuhansia vankeja, mutta heitä myös teloitettiin vielä kesäkuussa. Lopulta vankileireillä oli noin 74 000 76 000 punavankia. Suurimmat vankileirit olivat (suluissa suurin vankiluku kesän 1918 aikana): Suomenlinna (13 300 vankia), Hämeenlinna (11 500 vankia), Lahti (10 900 vankia), Viipuri (10 350 vankia), Tammisaari (8 700 vankia), Riihimäki (8 500 vankia) ja Tampere (7 700 vankia). Kaikkiaan kesän 1918 aikana vankileireissä arvioidaan menehtyneen nälkään ja tauteihin 11 000 13 500 suomalaista. Heistä noin 5 000 eli lähes 40 % oli 15 24-vuotiaita. Valtiorikosoikeudet tuomitsivat kaikkiaan noin 70 000 suomalaista. Kuolemaan tuomittiin 555 henkilöä, mutta vain 113 tuomiota pantiin täytäntöön. Erimittaisia vapausrangaistuksia ja määräaikainen kansalaisluottamuksen menetys määrättiin 60 000 kansalaiselle, joista 10 200 henkilöä armahdettiin lokakuussa 1918. Vuoden 1918 lopussa punavankeja oli vankiloissa 6 100. Kansalaissota Riihimäellä Riihimäen punakaarti Kun työväenliike alkoi radikalisoitua ensimmäisen maailmansodan loppuvuosina, Riihimäen Työväenyhdistys vastusti johdonmukaisesti, Sosialidemokraattisen puolueen tapaan, kumoussuunnitelmia. Vuoden 1917 aikana Työväenyhdistykseen virtasi runsaasti jäseniä, vuoden lopussa jäseniä oli 578. Uusista jäsenistä jyrkkään ainekseen kuuluvia eli kumouksen kannattajia oli valtaosa. Riihimäen työväen järjestysvaliokunta muodosti järjestyskaartin 24. lokakuuta. Punakaarti oli järjestyskaartin sisärengas, joka aseistettiin loka-marraskuussa. Työväenyhdistys hyväksyi kaartin perustamisen marraskuun alussa. Kansalaissodan sytyttyä Riihimäen työväen vallankumouksellisen neuvoston puheenjohtajana oli yhdistyksen puheenjohtaja J. Jokinen. Punakaartin johtajana oli Efraim Kronqvist. Helmikuun 7. päivän raportin mukaan Riihimäen punakaartin vahvuus oli 1000 miestä, joista aseissa n. 600.
Riihimäen valtaus Kenraali von Goltzin johtama, Itämeren divisioonaksi kutsuttu, vajaa kevyt divisioona nousi huhtikuun alussa maihin Hankoon. Divisioona eteni Hangosta kohti Helsinkiä ja valloitti sen 12. 13. huhtikuuta. Helsingin jälkeen tavoitteena oli edetä radan vartta Hyvinkään ja Riihimäen kautta Hämeenlinnaan, jonka he valtasivatkin 26.4. Sitä ennen, sunnuntaina 21.4. aamupäivällä, saksalaiset olivat vallanneet Hyvinkään. He lähtivät tiedusteluluontoisesti kohti Riihimäkeä Herajoen suuntaan, jonne he tulivat illalla. Punaiset olivat tyhjentäneet kylän, mutta eivät olleet kaukana vaan Riihimäelle vievän tien varrella taisteluasemissa. Riihimäeltä varustettiin panssarijuna ratalinjaa tulevia saksalaissotilaita vastaan. Saksalaisilla oli lyhyt taistelu panssarijunaa vastaan Kerkkolassa, nykyisessä Monnissa. Aamulla saksalaisten eteneminen jatkui. Yksi saksalainen karabinieerirykmentti lähti kohti Riihimäkeä Erkylän kautta. Punaisten panssarijuna. (Kuva Työväen Arkisto) Aamulla, huhtikuun 22. päivänä, saksalaiset hyökkäsivät Riihimäelle. Riihimäelle oli edellisen päivän aikaan tullut runsaasti pakolaisia ja kaartilaisia. Ratapihalla oli paljon liikettä, tavaraa ja pakoon yrittäviä ihmisiä niin siviilejä kuin punakaartilaisiakin.
He eivät päässeet eteenpäin kun saksalainen pioneeriryhmä oli Hikiällä katkaissut Lahden radan. Saksalaiset aikoivat häiritä ratapihan toimintaa. 75 mm vuorikanuunan ensimmäinen laukaus meni aseman yli Patastenmäen kalliolle. Kolmas ammus osui junanvaunuun, jonka sisältönä oli räjähdysaineita. Vaunu oli nykyisen Patastenmäen sillan paikkeilla. Seurasi valtava räjähdys, joka aiheutti hirmuisen tuhon ja sekasorron ratapihalla ja koko asemakylässä. Räjähdyksen äänen kerrotaan kuuluneen Hämeenlinnaan saakka. Valtauksessa kuoli saksalaisia 5 ja haavoittui 11. Punaisia kuoli todennäköisesti 60-100 ihmistä. Saksalaiset perustivat lyhytaikaisen varuskunnan Riihimäelle sen keskeisen sijainnin vuoksi. Joukot majoittuivat Rautatien kansakoululle, koska varuskuntaan perustettiin vankileiri. Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Riihimäeltä kesäkuun alussa. Riihimäen vankileiri viidenneksi suurin 1918 vankileireistä Vankileiri sijaitsi venäläisiltä tyhjäksi jääneellä kasarmialueella ja rakennuksissa. Alueen venäläinen varuskunta oli rakennettu vuosina 1910 1914. Enimmillään, syksyllä 1917, varuskunnassa oli 4 000 sotilasta. Suomen itsenäistymisen myötä venäläisten joukkoja alkoi poistua maasta. Venäjän joukoilleen helmikuussa 1918 antaman määräyksen mukaan Venäjän sotilasomaisuus oli sisällissodan vuoksi evakuoitava Venäjälle tai annettava Suomen kansanvaltuuskunnalle tai suoraan punakaartille. Riihimäen punakaarti sai venäläisiltä kasarmirakennukset ja rykmentin omaisuuden hallintaansa maaliskuussa. Viimeiset venäläiset poistuivat kasarmialueelta huhtikuussa 1918. Sodan jälkiselvittelyissä Valkoisen Kaartin nimellä perustetun suojeluskunnan ensimmäisinä tehtävinä olivat punaisten etsintä ja vangitseminen, kuulustelut sekä vartiointi. Valtauksen jälkeen paikkakunnalta ja lähiseudulta otettiin runsaasti vankeja. Vankeja tuli myös suuria määriä Riihimäen ulkopuolelta.
Koska poliisin säilytystilat olivat riittämättömät, vankeja sijoitettiin kauppias Skogsterin kolmeen makasiiniin, Karjahuutokauppaosakeyhtiön karjahalliin ja Yhteiskoululle. Ahtaitten tilojen ja karjahallin tulipalon vuoksi vankeja ryhdyttiin siirtämään kasarmialueelle. Syntyi Riihimäen vankileiri. Enimmillään vankileirillä oli virallisen raportin mukaan 8495 punavankia. Vuonna 1918 leirillä kuoli yhteensä 1040 punavankia, luvussa ovat mukana myös teloitetut. Syy suureen kuolleisuuteen oli leirillä vallinneet olot, majoitustilojen ja ruoan puute ja niistä johtuneet erilaiset taudit. Efraim Kronqvist, punakaartin päällikkö (Kuva Riihimäen kaupunginmuseo) Teloitettuja kuolleista oli 141, joukossa mm. Riihimäen Punakaartin päällikkö Efraim Kronqvist. Ensimmäisten teloitettujen joukossa oli 16-vuotias tyttö, Martta Saarinen, joka oli toiminut punakaartissa aseettomana lähettinä. Pääosa teloituksista tapahtui kasarmialueella, missä punaisia ammuttiin ainakin kirkon itäpuolella olevassa metsikössä. Vankileiri muuttui 15. syyskuuta pakkotyölaitokseksi. Lokakuussa laitoksen kirjoissa oli noin 2400 vankia, joista vielä 130 oli tuomitsematta. Virallisesti Riihimäen pakkotyölaitos lopetti toimintansa keväällä 1921. Riihimäen vankileirin vankeja. (Kuva Työväen Arkisto)
Sosialidemokraattisen Puolueen perustaminen 1899 ja historiaa Sosialidemokraattinen Puolue perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue. Forssan puoluekokouksessa vuonna 1903 nimi vaihdettiin Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi. Samalla hyväksyttiin myös puolueelle periaateohjelma. Perustamisvuonna 1899 puolueeseen kuului 64 yhdistystä, joissa oli jäseniä 9446. Työväenliike eteni nopeasti, suurlakkovuonna 1905 yhdistyksiä oli jo 177 ja niissä jäseniä 45 295. Vuonna 1906 SDP oli jäsenmäärältään suhteellisesti suurin sosialistinen puolue Euroopassa. Venäjän vuoden 1905 vallankumous ja suurlakko toivat Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Suomessa naiset saivat ensimmäisinä Euroopassa sekä vaalioikeuden että kelpoisuuden. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 SDP nousi suurimmaksi puolueeksi. SDP kansalaissodan jälkeen toiminta jatkuu Punaisten hävittyä sodan monet sosiaalidemokraattien johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle, jossa bolsevikit olivat ottaneet vallan. Punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jäsenet käynnistivät sosialidemokraattisen puolueen toiminnan uudelleen syksyllä 1918. Ensimmäinen yleinen työväenkokous pidettiin Helsingissä 5.11.1918. Kokouksessa päätettiin puoluekokouksen koolle kutsumisesta, joka pidettiinkin jo 27-29.12.1918 Helsingissä. Seuraavissa vaaleissa 1919 puolueen kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi, vaikka iso joukko työväkeä oli kuollut kansalaissodassa, joutunut pakenemaan Neuvosto-Venäjälle tai menettänyt kansalaisluottamuksensa sisällissotaa seuranneissa oikeudenkäynneissä. Kommunistit erkanivat omaksi puolueeksi. Neuvosto-Venäjälle paenneet puolueen radikaalit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen. Sosialidemokraattisella puolueella oli vuonna 1919 67 022 jäsentä ja siihen kuului vuosina 1919 1939 perusjärjestöjä hieman yli tuhat.
Riihimäen työväentalo 1917 Riihimäen vankileiri (Kuva Riihimäen kaupunginmuseo) Lähteet: Työväenliikkeen 100 itsenäisyyden vuotta. Jari Lehtoväre, Riihimäen varuskunnan historia I. Eeva Tuominen, Sisällissota Riihimäellä 1918. Wikipedia. Kuvat: Riihimäen kaupunginmuseo. Työväen Arkisto. Työväentalomuseon kokoelmat.