Ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet kukitettiin Onnittelut Haka junioreiden ja FC Hakan puolesta Kuva Alpo Eerola Ottelun Haka KPV puoliajalla jaettiin ruusut ylioppilaille Joona Karille, Joni Laurilalle ja Juuso Yliselle, sekä lähihoitajaksi valmistununeelle Dani Molinille ja rakennusmieheksi valmistuneelle Ertûrk Sarginille. Ruusuja olivat jakamassa A-poikien huoltaja Marko Jokela, Haka j hallituksen jäsen Marisa-Pihlaja-Sillanpää, sekä FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen.
C-tytöille tappio taistelulla hyvällä C-tytöt kohtasivat Iittalan Pallon aurinkoisella Iittalan urheilukentällä. Peli oli tasaista ja hyvää taistelua loppuun asti, peli päättyi IPAn 4-2 voittoon. Molemmat joukkeet taistelivat ja saivat luotua maalipaikkoja. Hakan maalit tekivät Anniina Passila sekä Juulia Ruutana. C14 Mustan kevätkierros pian valmis Tälle kaudelle C14 Ykköseen liittynyt C14 Musta on pelannut kolmea peliä vaille kevätkierroksen pakettiin. Sarjassa pelaa paljon yliikäisiä pelaajia, mutta Musta taistelee sarjan nuorimmalla joukkueella jatkuvasti paranevin ottein. Pitkän harjoituskauden jäykistämän Mustan sarjakausi alkoi shokkihoidolla, kun LeKi painoi taululle rumat lukemat hyisessä huhtikuun illassa Sääksjärven tekonurmella. Avausottelun jälkeen mm. Ikaalisten Urheilijat ja Vesilahden Visa tarjosivat pisteitä, mutta Musta ei vielä pystynyt otteluja voittamaan. Kaivattu avausvoitto nähtiin toukokuun lopussa, kun Parkunmäen Apassit kaatuivat maalein 2-1 Lotilan hyväkuntoisella sametilla Sampe Sarvelan ja Nile Pullan
osumilla. Ansaitut pisteet!, kuului maalivahtivalmentaja Pete Hakalan arvio ottelusta. Jokainen poika on kasvanut merkittävästi niin henkisesti, fyysisesti kuin taidollisesti alkukauden aikana. Vaikeat pelit eivät ole aina kivoja, mutta opettavat ja voitot maistuvat silloin aina makeammilta, huoltaja Tuula Vallius ynnää alkukautta. Syyskierroksella Musta pelaa myös D13-poikien 8v8sarjaa, joten voittoja haetaan kahdella rintamalla. Pojat harjoittelevat ahkerasti ja jokainen ansaitsee peliaikaa. Ringissä on lähes kolmekymmentä pelaajaa, eikä yhteen otteluun voi nimetä kuin 18 poikaa. Tämä on mahdoton yhtälö toteuttaa. Tämän takia pelaamme kahta sarjaa syyskierroksella. Jokainen poika saa peliaikaa myös 11v11-sarjassa, mutta osalle vastuu painottuu enemmän 8v8-sarjaan, jojo Jussi Rämä kertoo. C14 Musta pelaa tänään 14.6. klo 18.10 noususta taistelevaa FC Vapsia vastaan Lotilassa. Kevätkierroksen viimeinen kotiottelu on juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona 28.6. klo 18.10 Lotilassa, jolloin vastaan asettuu HJS Hämeenlinnasta. Tervetuloa Lotilaan kannustamaan pojat voittoon ja maistamaan maistuvat pullakahvit joukkueen kioskista! EPTK tytöt turnausvoittoon Iiro-Cupissa EPTK tytöt osallistuivat 10-11.6 Raumalla pelattuun PalloIirojen Iiro-Cup turnaukseen. Ottelut pelattiin Rauman urheilupyhätössä Äijänsuon urheilukeskuksessa mukavassa kesäsäässä. Lauantain ensimmäiseen peliin vastaan asettui isäntien PalloIirot keltainen. Alkuminuuteilla isäntäjoukkue pääsi tekemään
yhden maalin, jonka jälkeen pirkanmaan tytöt heräsivät ja koko loppu turnaus sujuikin täysin EPTK:n tahdissa. Seuraava maali omiin verkkoihin tuli vasta kovatempoisessa ja kiihkeässä finaalissa, josta EPTK:lle ansaittu turnausvoitto! Pelaajat olivat koko turnauksen ajan aktiivisia ja menivät kovaa kaksinkamppailuihin. Vastustajien hyökkäykset blokattiin tehokkaasti keskialueella. Kaikkien kasvoilta paistoi pallonja voitonnälkä katsomoon saakka. Pelanneen joukkueen pallollinen osaaminen ja syöttöpeli on myös erityismaininnan arvoista. Ottelutulokset: EPTK P-Iirot kelt 4-1 TPS EPTK 0-9 EPTK Karhu-Futis 9-0 FC Rauma EPTK 0-2 (sijat 1-2) EPTK-P-Iirot sin 3-1 Turnauksessa pelasivat Leki-Futiksesta Nella Mäkynen, EnnaMaria Kärki ja Sofia Salmi. Urpsista Sofia Kraft ja Anniina Vesala. Loiskeesta Fanny Björksten, Julia Saarinen ja Lotta Salmisto sekä Vanl/FC Haka jun. Elsa Kaihia, Jasmin Santala ja Milla Kainiemi.
FC Haka-j/Musta -Ilves Jaakonmäki, P13 Liiga Koko vartalokipsi rakoilee jo! FC Haka-j/Musta -Ilves Jaakonmäki, P13 Liiga 5.6.2017 18:10 Valkeakoski Tehtaan kenttä. Alkukauden epäonniset pelit ja sitä seurannut heikko menestys on kipsannut koko joukkueen. Mutta pari viime peliä on antaneet jo merkkejä kipsin murenemisesta. Edellinen peli sarjaa suvereenisti hallitsevaa TaFa 04 vastaan oli joukkueen parasta peliä tällä kaudella, vaikka 6-0 tulikin pataan. Hiukan paremmalla pelirohkeudella oltaisiin voitu TaFakin haastaa melko tasapäisesti. Ilves Jaakonmäkeä vastaan saatiin lainaan muutama 05 edustaja. Eetua ja Tupea ei kipsi vaivannut ja peli-ilo oli juuri sitä mitä joukkue nyt tarvitsi. Taistelua pallosta viimeiseen saakka ja rohkeita haastoja, tosin jonkun kerran olisi syöttö voinut lähteä aikaisemmin. Mutta liikettä Hakan peliin tuli. Alkuun se tarttui hyvin myös 04 poikiin ja 11 minuutin kohdalla Eetu Eetu akseli toimi ja Haka siirtyi 1-0 johtoon. Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun märkää kenttää viistänyt kaukolaukaus ohitti kaikki pelaajat ja painui, hyvin torjuneen Veetin selän taakse. Tämä hieman onnellakin tullut tasoitus näkyi heti joukkueen otteissa. Liike muuttui varovaisemmaksi, ratkaisut hidastuivat, ei menty enää tilanteisiin voittamaan vaan mietittiin miten tässä taas pitäisi pelata. Tällä kertaa tästä halvaantumisesta päästiin kuitenkin yli ja lopussa saatiin jo taas hyvin painetta Ilveksen päätyyn. Valitettavasti aika vaan loppui kesken. Kauden pistetili kuitenkin tuplattiin. Se ei ole paljon, mutta tärkeämpää on se että pystyi jo ajoittain pelaamaan omalla tasollaan.
Seuraava koitos on maanantaina 12.6. Kyröskoskella Apasseja vastaan. Joko silloin päästäisiin pelaamaan jo vapautuneesti omaa peliä. TJo B2:lle tasuri perunapellolta Kyötikkälän B:n kakkosjoukkue jatkoi kolmosdivariotteluitaan Kangasalan Kyötikkälässä sunnuntaina. Koulu oli tältä keväältä selätetty, nyt pitäisi selättää FC Kangasala. Pahimmaksi vastustajaksi nousivat kuitenkin olosuhteet. Ilmeisesti viipyilevän kevään takia kenttä oli aivan ala-arvoisessa kunnossa. Sehän toki oli molemmille sama. Sama oli molemmille myös tuomari. Sanotaan nyt kauniisti että tuomari oli tasapuolinen. Ei viheltänyt kummallekaan mitään. Ajoittain peli muistuttikin enemmän vapaa-ottelua kuin jalkapalloa, repimistä, raastamista ja nilkoille potkimista. Itse ottelussa Hakan peli sujui hienosti niin kauan kuin pojat malttoivat pitää pallon maassa. Korkeat syötöt pomppivat kentästä johtuen mihin sattuu. Päästiin jopa 2-0 johtoon Otto Lahtisen ja Vikke Aholan maaleilla. Ennen taukoa Kangasala kuitenkin tasoitti, ja toisella jaksolla kotijoukkue nousi once in the lifetime -laukauksella tasoihin. Eli lopputulos 2-2. Tähtiä saaneiden lisäksi voidaan mainita että Paajasen Aleksi oli varsinkin alkupuolella ottelua pirteä, kuten totutusti myös Aholan Vikke. Iivari Turkkinen pelasi myös hyvän pelin, älykkäitä juoksuja, joita ei tänään ikävä kyllä onnistuttu riittävästi hyödyntämään. Tähdet
jaettiin seuraavasti: Akseli Mustila Joonas Karisalmi Otto Lahtinen D12 joukkueen pelit kulkevat kuin juna eteenpäin Hakan D12 pojat ovat viimeisen kahden viikon aikana pelanneet monen monta peliä. Pelien määrästä päätellen huikea kesäkausi on startannut. Pelisää ei ole kuitenkaan ollut mitenkään kesäinen tuulta, räntää ja sadetta on riittänyt. Kannustajat yrittävät silti nauttia mukavasta kesälajista kentän laidalla joukkueen pelatessa hyvää jalkapalloa. Molempien joukkueiden pelit ovat sujuneet hienosti viimeisten viikkojen aikana vaikka ykkösjoukkueen peli kotikentällä TPV:tä vastaan reilu viikko sitten torstaina päättyikin hieman karuun lopputulokseen. Peli oli kotijoukkueen hienoista
hallintaa lähes koko peliajan, mutta peli päättyi kuitenkin tasalukemiin 1-1 eikä tämä tulos antanut joukkueelle aihetta kovinkaan isoon hymyyn. Kakkosjoukkue pelasi viime viikolla torstaina (1.6) maalirikkaan pelin Saharassa, kun vastaan saapui Parolan Visa. Haka hallitsi peliä 60 minuuttia ja pelissä nähtiin useita onnistumisia. Kehitys näkyi joukkueen pelissä ja tällä pelillä on hyvä jatkaa kohti kesän turnauksia. Lopputulos 8-0 Hakalle Hyvä POJAT! Samaan poikien Pallon. tämäkin aikaan pelattiin Saharassa myös toinen peli. D12 ykkösjoukkue sai kotikentälle vieraaksi Janakkalan Tuttu joukkue muutaman viikon takaa. Maalijuhlaahan peli oli Hakalle, mutta lopputuloksesta huolimatta joukkueen peliin kaivattaisiin hieman lisää tehokkaampaa viimeistelyä. Hyvin todennäköistä on, että joukkuetta odottaa syksyllä kovat pelit ja viimeistelyä Peli päättyi Hakalle lukemin 9-0. tarvitaan lisää. Hakan kakkosjoukkueen pelit: 18.5 Haka Pato lopputulos 1-2. Vastasta sarjan kärki, joka hallitsi peliä hivenen paremmin. Joukkue pelasi kuitenkin kotikentällä kohtuullisen hyvän pelin tappiosta huolimatta. 26.5 Leki Haka lopputulos 6-6. Tässä pelissä maaleja syntyi vuorotahtiin ja meidän rakkaasta naapurikunnasta ei tällä kertaa saatu irti voittoa. Tasapeliin täytyi tyytyä tällä kertaa. Seuraavalla kerralla sitten voitto kotiin! Hakan ykkösjoukkueen pelit: 20.5 Fc Kangasala Haka lopputulos 2-4. Voitosta huolimatta peli oli todella hukassa ja parannettavaa jäi paljon seuraavaan peliin. 23.5 Ilves Pirkkala Haka lopputulos 6-0. Haettiin varmat pisteet kotiin Pirkkalasta ja näytettiin miten maali pidetään
puhtaana.
C15:n kuulumisia, sarjasijoitus tällä hetkellä Alueliigan kuudes.
Kausi on alkanut joukkueella vaihtelevasti. Tavoitteena ennen kauden alkua oli tietenkin pelata Alueliigaa ja mennä mahdollisimman pitkälle ja korkealle sarjassa. Pelaajamateriaalin vähyys on asettanut joukkueelle haasteita, mutta niistäkin olemme tilanteeseen nähden selviytyneet hienosti. Yhteistyö TPV:n ELL-joukkueen kanssa on toiminut hienosti ja pelaajavirtaa on ollut kummastakin joukkueesta toiseen varmistaen kummankin joukkueen pelaajamateriaalin riittävyyden peleissä. Kiitokset TPV:lle ja Jussi Heimolle! Tässä on kuitenkin se hyvä puoli, ettei poikien tarvitse maksaa penkillä istumisesta ja turhista lupauksista. Kentällä kehittyy, ei penkillä tai hajaminuuteilla. Peliaikaa on riittänyt meidän joukkueessa hienosti jokaiselle pelaajalle. Kevätkausi sai vaikean alun kun kahdesta ensimmäisestä ottelusta tuli pataan. Ensin avausottelu TPS:ää vastaan hävittiin 5-3 ja seuraavaksi vahva MIFK vieraili Tehtiksellä vieden pisteet kotiin maalein 0-2. Tulokset eivät kerro aivan koko totuutta, meillä oli myös paikkamme ratkaista ottelut, mutta tuolloin ei pomppinut meille. Vaikea alku siis. Pistetili avautui Ylöjärven Ilvestä vastaan Tehtiksellä maalein 3-0. Peli oli alkuun tasaista kuten aina, mutta maalit ratkaisivat ottelun meille turvallisin numeroin. Pelinhallinta selvästi meillä ja maalipaikkoja olisi ollut vaikka miten moneen maaliin. Seuraava peli sitten Ilves Keltaista vastaan legendaarisella Ikurin tekonurmella. Joukkue oli valmistautunut hyvin tähän otteluun ja se näkyi myöskin kentällä ja tuloksessa. Kotiin tuomisena 1-3 -voitto ja täydet kolme pistetttä täysin suvereenilla pelillä. Hallitsimme kenttätapahtumia täysin ja otteluvideon analysoimisessa Eerikkilässä riitti varmastikin vastapuolella puuhaa kykyvalmentajien kanssa. Ainoa miinus tälle pelille oli Markus Hietaniemen loukkaantuminen toisella
puoliajalla. Toinen kerta tätä samaa joukkuetta vastaan. Ensin meni käsi, nyt potkaistiin polvilumpio sijoiltaan. Nappuloiden jäljet polvessa kertoivat karua kieltään. Makkerin kevätkausi olikin siinä, mutta kuntoutus on onneksi hyvässä vauhdissa. Syyskaudella näemme kuntoutuneen miehen. Tässä pelissä onnistui jokainen pelaaja. Hienoa hallintaa jättäen vastustajan täysin aseettomaksi ja sivustaseuraajaksi. Seuraava peli sitten sarjan ehkä kovinta joukkuetta vastaan. Pallo-Iirot Raumalla. Kaikki joukkueet ovat aina voitettavissa mutta heitä vastaan pelaamme aina tasaisimmat pelit. Pataan sieltä maalein 1-0. Tasainen peli taas ja alun huolimattomuuden vuoksi pelasimme koko ottelun takaa-ajajana. Meillä oli paikkamme mutta tolppia lähemmäksi emme päässeet. Seuraavaksi HJS Tehtiksellä. Kaikki edelliset pelit olimme voittaneet heitä vastaan, nyt tuli pakollinen tilastotappio. Teki varmaan hyvää vastustajallekin. Tässä ottelussa näkyi selvästi tiettyjen pelaajien poissaolo ja uudet pelipaikat. Paikkoja oli, mutta vastustaja ansaitusti parempi maalein 0-3. Sitten TPK Turusta Tehtiksellä. En tiedä katsoimmeko sarjataulukkoa liikaa vai mikä oli, mutta olisi voinut paremminkin mennä. Johtoasema kuihtui tasuriksi viisi minuuttia ennen täyttä peliaikaa. Ei pidä luovuttaa missään vaiheessa! No, pistekin parempi kuin ei mitään. Viime torstaina sitten Paimioon. Pakkovoitto olisi edessä. Heitä vastaan on aina ollut tasaista, niin nytkin. Olimme kuitenkin paremmin hereillä ja saimme 0-1 -johdon ekalla puoliajalla. Kalle Kohonen maalissa torjui hienosti pari läpiajoa, joten maali pysyi puhtaana. Toisella puoliajalla PaiHa lisäsi tempoa ja 18 pelaajan voimin sai jatkuvasti uutta voimaa kentälle. Joukkue ja TPV:n apumiehet olivat kuitenkin toista mieltä ja painoivat väkisin pelin toiseen päätyyn. Hienojen taistelujen johdosta ensin Jarno Niemelä 0-2 ja rankkarista Alex Santos 0-3. Hyvä voitto ja paluumatkalle Bellan kautta.
Sarjasijoitus siis tällä hetkellä liigan puolessavälissä kuudes. 5 joukkuetta edellä, 5 takana. 2 peliä jäljellä: ÅIFK ja NoPS. Kyllä tämä tästä ja kohti syyskierrosta. Maalintekijät: Wiljam Valtonen, 5 maalia. Topias Listo (C), 4 maalia. Mikko Laakso, Jarno Niemelä, Tuomas Pynnönen, Alex Santos ja Juha (Jugi) Närhi, kaikilla 1 maali. Lisäksi Kalle Kohonen maalissa on esittänyt loistavia otteita pitäen joukkuetta välillä pystyssä upeilla torjunnoillaan. Kaikki kuitenkin ansaitsevat kiitokset joukkueen eteen tehdystä työstä. Tämä on joukkuepeli, ei yksilölaji. Hyvä pojat! Ensi perjantaina sitten ÅIFK:n kimppuun Roukossa klo 19:15. D tytöt turnausmatkalla D tytöt osallistuivat järjestyksessään 20. Kaarina-Turnaukseen joka päättyi sunnuntaina 28.5. kauniin kesäisessä säässä. Turnaukseen osallistui ennätykselliset 97 joukkuetta. Hakalla ennakko-odotuksena hauska ja ennestään hyvää joukkuehenkeä kasvattava reissu. Sitä saa mitä tilaa. Turnausviikonloppu oli mieleenpainuva kokemus kaikille ja pelillisestikin hieno esitys. Kaikki turnauksen ottelut pelattiin hyvin ja loppua kohden vielä parannettiin. Alkusarjassa pari häviötä
otteluista, joissa hallittiin selvästi peliä, mutta voiton tuovat maalit jäivät puuttumaan. Vastustajat sen sijaan maalasivat harvoista paikoistaan. Apinat ravisteltiin reppuselästä ja lauantain viimeisessä ottelussa voitettiinkin 2-0 lohkoykkönen, joka ei ollut sitä ennen hävinnyt vielä yhtään ottelua, eikä päästänyt yhtään maalia. Sunnuntaina päästiin tutustumaan pääkaupunkiseutulaisjoukkueen ikävän oloiseen pelikulttuuriin, joka sisälsi mm. usean pelaajan itkua ja vastustajalle kentällä haistattelua. Voitto tästäkin rumasta taistelusta 3-0! Tyttöjen peli oli jo suorastaan jäätävän hyvää niin kauan kuin jaksettiin. Viikonlopun viides ja viimeinen peli näkyi jo pelikunnossakin, sillä loukkaantumiset alkoivat puskea pintaan. Tässä vaiheessa kuvioon astuu vahvasti pelaajamateriaalin vähyys.
Turnausmatka itsessään oli kaikkien mielestä onnistunut. Vaikka meillä on pelaajia huomattavasti vähemmän kuin esim. Espoon Honka ja United niin Hakalla oli realistinen mahdollisuus voittaa kaikki ottelunsa. Koko viikonloppu oli hienoa tyttöjen rakastamaa futista, hyvällä porukalla ja fiiliksellä. Kiitos joukkueen taustoille ja vanhemmille jotka mahdollistitte tämän. Maaleja kirjattiin usealle tytölle, tsempparipalkinnon sai Pinja.
Heti maanantaina jatkettiinkin jo piiriliigaa kotikentällä Saharassa. Painavalla jalalla taisteltiin 0 0 tasurin puolesta kunnes ottelun viimeisellä minutilla odoteltiin pillin vihellystä, pikku nukahdus ja pistepotti TPV:lle. Harmillista, mutta tästäkin jotain varmasti opittiin? Pelataan loppuun asti Haka C-tytöt 4-1 voittoon Haka C-tytöt kohtasivat Roukon nurmella Hämeenlinnan Jalkapallo Seuran (HJS) tytöt. Peli kulki hyvin ja Haka tytöt saivat luotua hyviä tilanteita ja onnistumisiakin tuli. Jenni
Hämäläinen iski kahdesti, Juulia Ruutanan sekä Anniina Passilan maalatessa kertaalleen. Näin Haka tytöt voittivat 4-1. Piirinsarjassa C-tytöt ovat pelanneet 7 peliä, joista 4 on voitettu ja kolmesti peli on päättynyt tappioon. Sarjatilanne: https://www.palloliitto.fi/tampere/pelitoiminta/tulospalvelu/ jalkapallo-2017/tytot?&trejp17&t15