MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3423 03 MURRONKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 342210 342401 342404 MUHOS PÄLLI HONKASELKÄ 342112 342303 342306 HYRKÄS MURRONKYLÄ UTAJÄRVI 342111 342302 342305 HUIKOLA HIRSIJÄRVI AHMAS ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2005
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 MURRONKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 6 Geologian tutkimuskeskus
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Ka Kallio 21 0,2 Mr Moreeni 3068 31,7 Hk/Mr 7 - Ht/Mr 19 0,2 Ct/Mr 32 0,3 St/Mr 82 0,8 Hk Hiekka 340 3,5 Ct/Hk 125 1,3 St/Hk 24 0,2 Ht Hieta 3068 31,7 Ct/Ht 865 8,9 St/Ht 32 0,3 HHt Hieno hieta 137 1,4 Ct/HHt 421 4,3 St/HHt 16 0,2 Hs Hiesu 43 0,4 Ht/Hs 40 0,4 Ct/Hs 189 2,0 Ct Saraturve 157 1,6 St Rahkaturve 950 9,8 Tä Täytemaa 75 0,8 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 9 711 ha 289 ha 10 000 ha Murronkylän kartta-alue sijaitsee Oulujokilaaksossa Pohjois-Pohjanmaalla. Se kuuluu Utajärven ja Muhoksen kuntiin. Oulujoki virtaa alueen pohjoisosassa kaakosta luoteeseen. Kartta-alueen eteläosassa virtaa Poikajoki, joka on Muhosjoen sivujoki. Jokia reunustavassa laaksossa maasto on alavaa tasankoa, jossa suhteelliset korkeusvaihtelut ovat 5 10 m. Kartta-alueen luoteisosassa maasto on mäkimaata, jossa korkeusvaihtelut ovat 10-20 m. Korkein kohta, 87 metriä, sijaitsee kartta-alueen luoteisosassa Teerikankaalla. Matalin kohta, 70 metriä, sijaitsee Oulujoen rannalla. Oulujokilaakso sekä Poikajoen varsi ovat melko tiheään asuttuja ja viljeltyjä ja siellä sijaitsevat Alakylä ja Murronkylä. Kartta-alueen luoteis- ja lounaisosat ovat lähes asumattomia. Moreenin kivien suuntausanalyysien ja uurrehavaintojen mukaan mannerjää virtasi viimeisimmän jäätiköitymisen loppuvaiheessa länsiluoteesta itäkaakkoon eli suunnasta 280-300 o. Kartta-alueelta on löydetty ristiuurteet, joissa on näkyvissä länsiluoteiset (285-300 o ) ja pohjoisluoteiset (335-340 o ) uurresuunnat. Pohjoisluoteisten uurteiden on tulkittu syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen, ns. varhais-veiksel-vaiheen aikana. Silloin jäätikön virtaus ulottui Lapista mahdollisesti Oulujärven luoteispuolelle asti.
3 Mannerjäätikön reuna perääntyi kartta-alueelta noin 10 400 vuotta sitten. Jäätikön sulaessa maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren vaiheen eli Ancylusjärven vesien alle. Lähin ranta sijaitsi yli sadan kilometrin päässä alueen itäpuolella, Pudasjärven ja Ranuan itäosassa. Ancylusjärvivaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Maankohoamisen seurauksena uutta maata paljastui veden alta, ja rantaviiva siirtyi kohti länttä. Noin 9 000 vuotta sitten Itämeren altaassa alkoi Litorinamerivaihe. Atlantin valtamerestä alkoi virrata vettä Itämereen ja vesi alkoi muuttua vähitellen lievästi suolaiseksi. Kartta-alueen korkeimmat kohdat paljastuivat veden alta saarina vajaa 7 000 vuotta sitten, jolloin Oulujoen suu sijaitsi Utajärven kohdalla. Alueen hiekkaiset ja hietaiset jokikerrostumat alkoivat syntyä 6 000 6 500 vuotta sitten. Myöhemmin Oulujoki kulutti uomansa näihin kerrostumiin. Maankohoaminen jatkuu edelleen ja se on alueella nykyisin noin 7 millimetriä vuodessa. Ihminen on vaikuttanut Murronkylän alueella jo vuosituhansien ajan. Kivikautisia asuinpaikkoja ja esineitä on löydetty runsaasti Muhoksen Utajärven Vaalan alueelta. Jokeen noussut lohi, 1800-luvulla tervan kuljetus veneillä Kainuusta Ouluun sekä puutavaran uitto todistavat Oulujoen olleen asukkaille tärkeä elinehto. Vielä vajaa kuusikymmentä vuotta sitten kartta-alue näytti toisenlaiselta kuin nyt. Oulujoki laajeni kartta-alueen itäpuolella Väänäsenojan suulle asti Utajärveksi, josta alkoi 2 km pitkä ja 7 metriä korkea Sotkakoski. 1940- ja 1950-luvuilla joki valjastettiin tyydyttämään valtakunnan energian tarvetta. Utasen voimalaitoksen alapuolelle tehdyillä maansiirtotöillä oli suuret vaikutukset jokimaisemaan. Entisen jokiuomaan kaivettiin12 km pitkä alakanava, jonka itäinen pää on kartta-alueen itäpuolella Utajärven kirkonkylän kohdalla. Kaivetusta maasta syntyi paikoin 15 metriä korkeat harjannemaiset tekosaaret kanavan molemmin puolin. Vasta vuosien päästä ne ovat maisemoituneet ja kasvavat nykyisin metsää. Kartalla ne on merkitty täytemaiksi, ja niiden yhteenlaskettu ala on 75 ha. KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Kallioalueita on vain alle prosentti kartta-alueen maa-alasta. Ne sijaitsevat kartta-alueen länsiosassa, Kauniskankaalla, Teerikankaalla, Myllykankaalla ja Kivikalliolla. Kalliot ovat paljastuneet jäätikön pohjakulutuksen sekä rantavoimien kuluttavan työn tuloksena. Kivikallion kallioperä on kivilajiltaan yli 2 100 miljoonaa vuotta vanhaa kvartsiittia. Muut kalliopaljastumat ovat yli 1 800 miljoonaa vuotta vanhaa emäksistä vulkaniittia tai granodioriittia. Kartta-alueen poikki kulkee luode-kaakkosuuntaisia ruhjeita, joissa rikkonainen kallioperä on kulunut ympäristöään syvemmälle. Oulujoen uoma seuraa yhtä suurta ruhjetta. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni, jota kartta-alueella on 33 % maa-alasta. Se on ainekseltaan hiekkamoreenia ja synnyltään pohjamoreenia, jota yleisesti peittää ohut pintamoreenikerros. Moreeni on kivisyydeltään yleensä normaalia, mutta Karjalaisenvaaran ympäristössä moreeni on runsaskivistä. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen luoteisosassa. Alavilla alueilla ja mäkien välisissä painanteissa moreenia peittää ohut turvekerros. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueella on karkearakeisia kerrostumia yhteensä 46 %. Ne ovat synnyltään rantatai jokikerrostumia. Kartta-alueen etelä- ja länsiosassa esiintyy hiekkaa tai karkeaa hietaa olevia rantavalleja eli kaartoja. Ne ovat aallokon huuhteluvirtausten kasaamasta aineksesta syntyneitä, muinaisen rannan suuntaisia valleja tai penkereitä, jotka esiintyvät useista saman-
4 suuntaisista valleista muodostuvina rantavalliparvina. Yksittäiset vallit ovat lounaiskoillissuuntaisia, loivasti kaareilevia harjanteita. Ne ovat 300 2 000 metriä pitkiä ja 10-30 metriä leveitä. Vallien korkeus vaihtelee puolesta metristä kahteen, jopa kolmeen metriin, ja korkeus säilyy usein muuttumattomana vallin päästä päähän. Vallien väliset alueet ovat yleensä soistuneet. Kartta-alueen länsiosassa oleva Muhosjoki ja sen sivujoki Poikajoki ovat syöneet uomaansa jopa yli 30 metriä hietakerrostumien sisään ja muodostaneet kulutuslaaksoja eli raviineita. Muhosjoki myös kiemurtelee jokiuomassaan synnyttäen kaareilua eli meanderointia. Se on tyypillistä loivasti viettävien hieta-alueiden joissa, joissa veden virtausnopeus on hidastunut. Joenuomassa virran vuolle hakeutuu uoman toiseen laitaan ja törmää rantaa vasten. Törmä kuluu ja jokiuoma syvenee samalla, kun vastarannalla tapahtuu kasaantumista. Seurauksena on uoman kaareilu, joka johtaa mutkien eli meandereiden kehittymiseen. Mutkien ulkokaarteessa kulutus jatkuu ja sisäreunassa aines kasaantuu ja syntyy särkkiä. Poikajoen syvässä uomassa on peruskallioon asti kulunut Isterinkoski. Se on syntynyt kohtaan, jossa kiteinen kallioperä putoaa alaspäin kallioperän vajoamaan, jonka pohjalle on kerrostunut Muhoksen muodostuman sedimenttikivilajeja. Kosken putouskorkeus on noin 30 metriä. Isterijoen laakso on yksi arvokkaimpia lehtoalueita Oulun ympäristössä. Poikkeuksellisen rehevään kasvillisuuteen vaikuttaa maaperän lisäksi myös suotuisat kosteusolosuhteet ja mikroilmasto. Oulunjokilaaksossa on ainekseltaan hiekkaa, hietaa ja osin hienoa hietaa olevia joki- ja tulvakerrostumia. Ne ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä kenttiä, jotka sijaitsevat joen vedenpinnan (korkeus 71 metriä) ja 80 metrin korkeustason välissä. Jokikerrostumat on pääosin raivattu pelloiksi tai jokivarsiniityiksi. Jokikerrostumista osa voi olla syntynyt myös suistomaiksi muinaiseen Itämereen. Maankohoamisen myötä ne ovat jääneet kuiville. Joessa virtaava vesi on kuluttanut niitä ja kuljettanut niiden ainesta kerrostaen sitä uudelleen särkiksi alavirtaan. Ennen voimalaitosten rakentamista kulutusta tapahtui varsinkin tulva-aikoina ja jäiden lähdön aikaan. Karkearakeiset maalajit ovat rakennettavuudeltaan hyviä, sillä ne eivät roudi ja kantavat hyvin. Rakennukset ja rakenteet voidaan perustaa maavaraisesti ilman erityistoimenpiteitä. Ne ovat hyviä myös kaivettavuudeltaan, sillä aines on helposti irrotettavaa ja läjitettävää. Jokikerrostumat saattavat olla paikoin huonoja rakennusmaita, sillä ne ovat pohjaveden vaivaamia ja sisältävät eloperäisiä välikerroksia. Hienorakeiset kerrostumat Oulujokivarressa sekä Murronkylän itä- ja kaakkoispuolella olevat pellot, niityt ja ojanpenkat ovat osaksi myös hienorakeisia kerrostumia. Niitä on lähes 9 % maa-alasta. Ne ovat rakeisuudeltaan hiesuja ja hienoja hietoja. Lisäksi Alakylän ympäristössä on laajoja peltoalueita, joissa hiesu- ja hieno hietakerrostumia peittää joki- ja tulvakerrostumina syntyneet alle metrin paksuiset karkeat hietakerrostumat tai ohut saraturvekerros. Savea alueelta ei ole tavattu. Hiesut ja savet ovat usein punertavia, mikä johtuu Muhoksen savikivimuodostuman sisältämän rautahydroksidin suuresta määrästä. Ne kerrostuivat Itämeren pohjaan sen rannan ollessa kaukana kartta-alueen itäpuolella. Kerrostuminen tapahtui vaiheessa, jolloin alueella oli vettä vielä yli sata metriä. Maankohoamisen seurauksena nämä kerrostumat joutuivat vähitellen matalampaan veteen ja aaltojen sekä virtailujen vaikutuksille alttiiksi. Hiesua kerrostui uudelleen varsinkin allasmaisiin painanteisiin, lahdelmiin ja tasaisille alueille hienomman saviaineksen kulkeutuessa syvempään veteen. Oulujoen alajuoksulla, Muhoksella ja Oulussa esiintyviä rikkiyhdisteiden lähes mustaksi värjäämiä ja mätäneviltä kasvinjäänteiltä tuoksuvia hienorakeisia kerrostumia eli sulfidisavia ja -hiesuja ei Murronkylästä ole tavattu. Rakennettavuudeltaan hienorakeiset kerrostumat ovat ongelmallisia johtuen heikosta kantavuudesta ja routivuudesta. Kuormitettaessa ne puristuvat kokoon ja hienorakeisille kerrostumille tulevat lisäkuormat joudutaan viemään tukirakentein, esimerkiksi paaluttamalla alapuolisiin kantaviin kerrostumiin, kuten moreeniin. Hienoa hietaa ja hiesua kaivettaessa ja läjitettäessä ne häiriintyvät herkästi, jolloin kaivantojen reunat sortuvat.
5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia 2 893 ha eli vajaa kolmannes maa-alasta. Yli metrin syvyisen turvekerrostuman osuus on 1107 ha, joka on noin 11 % maa-alasta. Laajimmat suoalueet ovat eteläosan Porrassuo, keskiosan Alaperänsuo ja aivan koillisosasta alkava, laajalti viereisille karttalehdille levittäytyvä Kivisuo. Suurin tavattu turvesyvyys (3,3 m) on Porrassuolla. Soistuminen on alkanut syväturpeisimmilla alueilla välittömästi alueen vedestä vapautumisen jälkeen, muualla soistuminen lienee käynnistynyt varsin myöhään. Karttalehden suot kuuluvat Pohjois- Pohjanmaan aapasoihin. Luonnontilaisilla suoalueilla yleisimpiä suotyyppejä ovat avosoilla rahkaneva, lyhytkortinen neva, varsinainen saraneva ja rimpineva. Puustoisilla alueilla yleisiä tyyppejä ovat isovarpuräme ja tupasvillaräme. Ojitetut alueet ovat erilaisia muuttumia ja turvekankaita. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut valtakunnallisen turveinventoinnin yhteydessä lähes kaikki karttalehden syväturpeisemmat suot. Rahkavaltainen turve on saraturvetta selvästi vallitsevampi. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,1, mikä on hieman normaaliarvoa suurempi Pohjois- Pohjanmaan alueella. Alueen soiden käyttöä energiaturpeeksi rajoittaa monin paikoin paksu, heikosti maatunut pintarahkakerros. Soita on hyödynnetty maa- ja metsätalouden käyttöön. Yksityiskohtaisempaa tietoa karttalehden soista löytyy GTK:n turvetutkimusraporteista. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Kartta-alueella on yksi Suomen ympäristökeskuksen luokittelema III luokan pohjavesialue, jonka käyttöön otto vaatisi tarkempia tutkimuksia. Kattilapalon pohjavesialue sijaitsee kartta-alueen länsiosan hiekkakerrostumissa. Pieni osa alueesta sijaitsee läntisellä Hyrkkään karttalehtialueella. Kattilapalon kokonaispinta-ala on 11,8 km 2 ja arvioitu antoisuus 3000 m 3 /vrk. Pohjavettä on todennäköisesti riittävästi yksityistalouksien tarpeisiin kaivoista koko kartta-alueella. Pohjaveden pinta on kaivoista tehtyjen mittausten mukaan 1-4 metrin syvyydessä. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän
6 pidetessä. Moreenin pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu kuusi kuilukaivoista otettua pohjavesinäytettä. Pohjaveden laatu vaihteli lievästi happamasta lievästi emäksiseen ph-arvojen ollessa 6,1-9. Suositus pharvoille on 6,5-9. Sähkönjohtavuudet olivat 8,7-19,4 ms/m. Viidessä kaivossa veden väriluku ylitti suosituksen (enintään 5 Pt mg/l) ja kolmessa ylittyi KMnO 4 -luku (suositus enintään 20 mg/l). Veden värillisyys ja suuri KMnO 4 -luku osoittavat mm. humuspitoisten pintavesien pääsyä kaivoihin. Kolmessa kaivossa oli suosituksia suurempi rautapitoisuus. Yhdessä kaivossa ylittyi mangaanipitoisuus ja yhdessä kaivossa alumiinipitoisuus. Suositus raudan enimmäispitoisuudeksi on 0,4 mg/l, mangaanin 100 µg/l ja alumiinin 200 µg/l. KIRJALLISUUTTA Alalammi, P. (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, M. (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Haavisto-Hyvärinen, Maija & Kutvonen, Harri. 2005. Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. Verkkojulkaisu. Johansson, P. & Kujansuu, R. (toim.), Eriksson, B., Grönlund, T., Johansson, P., Kejonen, A., Kujansuu, R., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M,, Virtanen, K. & Väisänen, U. 2005. Pohjois-Suomen maaperä: maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Summary: Quaternary deposits of Northern Finland Explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000. Espoo: Geologian tutkimuskeskus Geological Survey of Finland. 236 s. Kurimo, H. 1978. Late-glacial ice flows in northern Kainuu and Peräpohjola, North-East Finland. Fennia 156, 11-43. Pajunen, Hannu 1987. Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. Geologian tutkimuskeskus. Maaperäosasto. Turveraportti 206. 83 p. + 8 app. maps. Pajunen, Hannu 1994. Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Abstract: The mires and peat reserves of Muhos. Part 2. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 280. 35 p. Salonen, V-P., Eronen, M. ja Saarnisto, M. 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja- Aurora. 237 s. Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva 2003. Suomen turvevarat 2000. Summary: The peat reserves of Finland in 2000. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 156. 101 p. + 7 app. Ylimannila, S. 1970. Oulujoen alajuoksun kehityksestä. Nordia 1970, 7. Pohjois-Suomen maantieteilijäin seura, Oulu. 12 s.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Maaperän yleiskartta 1:200 000. Koko maan kattava maaperän yleiskartta valmistuu vuonna 2008. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2006 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2006 mennessä on maastamme kartoitettu noin 40 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 700 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai tiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gtk.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 12 Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 13 Länsi-Suomen yksikkö PL 97 (Vaasantie 6) 67101 KOKKOLA Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 5209 Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 14 www.gtk.fi