Vetelin Harjutorilla KE 4.7. STEVE N SEAGULLS klo 21. Duo Toni & Henri klo 19 Jani Klemola Band klo 20

Samankaltaiset tiedostot
VETELIN KUNTATIEDOTE 5/2017

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

VETELIN KESÄMARKKINAT

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

VETELIN KUNTATIEDOTE 4/2018

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Tukioikeudet, tukioikeussiirrot ja varantohaku. Huhtikuu 2018

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7

Perholainen. Kuntatiedote 5/2018. Kunnantuvan kuulumisia. Kunnanvirasto ja kirjasto ovat suljettuina pe henkilökunnan TYKY-päivän vuoksi

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Vetelin kunnan koulukuljetuksista huolehtivat lukuvuonna Linjaautoliikenne O.A. Aho Oy ja Taksi Ari Palola.

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Lasten uimakoulut Uimahalli Molskiksessa

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

VETELIN KUNTATIEDOTE 6/2017

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

VETELIN KUNTATIEDOTE. kesäkuu 2016 KUNNANVIRASTO ON SULJETTU KESÄLLÄ

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Perholainen. Kuntatiedote 4/2019 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

VETELIN KUNTATIEDOTE 4/2019. "Ei tarvisse hävetä!" Vetelin kehityksen vuosia liikuntakeskuksella!

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla

LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2017 (KESÄKUU HEINÄKUU)

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo (alle 7 v) klo (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko

Aurinkoista keskikesän juhlaa kaikille kuntalaisille. Lauri Laajala Mervi Pääkkö Alpo Anisimaa Arja Lindbom

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2017 (KESÄKUU HEINÄKUU)

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen

VETELIN KUNTATIEDOTE. toukokuu Tässä numerossa mm. TIEDOTA TAPAHTUMISTA VELOITUKSETTA s. 1 POISTOMYYNTI ALKAA KIRJASTOSSA s.

Pesäpalloa Käpylässä

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin

VETELIN KUNTATIEDOTE 2/2018

Hallikauden toimintakalenteri

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

TEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 ( )

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

PERJANTAI MAANANTAI

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

JOULUNAVAUS HALSUALLA perjantaina klo 11-17

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta Järj: Nykarleby 4H

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

JUUPAJOEN LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTAA 2018

Toimintaa toukokuussa 2019


TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Halsuan kuntatiedote vko 34/2014 Ilmoitukset edell. viikon TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. hinta 6,15/cm ja 92,25/sivu sis.

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

Yhteistyö Tulostettu: Yhteistyö. Kopio: Ovaska, Jarno 1/5

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

Näkövammaistyö Kevät

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

VILJELIJÄTUKIKOULUTUS TUKIOIKEUKSIEN HAKU VARANNOSTA VARANTOON VIENNIT TUKIOIKEUKSIEN SIIRROT

KUNNALLISVAALIT 2017

klo OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin

Nyt saa farkkuja ja käyttövaatteita Halsualta!

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Yleisurheilukoululaisen OPAS

-2, SIV-SU :00

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Yleisurheilukoululaisen OPAS

VETELIN KUNTATIEDOTE 2/2019

Tervetuloa rippikouluun!

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN Kannonkosken Piispalassa

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

lapset - nuoret perheet

Transkriptio:

VETELIN KUNTATIEDOTE 6/2018 VETELIN KESÄMARKKINAT KOULUTIELLÄ LAUANTAINA 30.6.18 KLO 10-14 Katso lisää sivulta 4 KESÄMARKKINOIDEN OHJELMASSA: klo 10.15 Prätkähyksen kulkue klo 10.30 Ottoset II ja soitinryhmä klo 11.00 Avauspuheenvuoro klo 11.30 VOIMATIIMI-Kisailu klo 12.30 Karkkitykki klo 12.50 Prätkähyksen kulkue klo 13.00 Markkinahölkkä Illalla Hotelli Kampelissa Blue Stone Vetelin Harjutorilla KE 4.7. STEVE N SEAGULLS klo 21 Duo Toni & Henri klo 19 Jani Klemola Band klo 20 Ennakkolippu 18 Tapahtuman järjestää Vetelin kunta

KUNNANHALLITUS Kunnanvirasto pidetään suljettuna 9.7. 5.8.2018. LASKUJEN MAKSU keskeytyy kunnanviraston ollessa suljettuna 9.7. 5.8.2018. Kunnalle osoitetut laskut pyydämme toimittamaan viimeistään 29.6.2018 tai vastaavasti elokuussa viraston avauduttua 6.8.2018. Lisätietoja Katriina Takala 0505790109 tai Raija Peltoniemi 0505790106. TIEDOTA TAPAHTU- MISTA VELOITUKSETTA Tapahtumakalentereissa: https://www.kp24.fi http://mastah.kase.fi Radio Keskipohjanmaa julkaisee menovinkkejä ja tapahtumia päivittäin radiossa sekä nettisivuillaan. Sähköposti radiokeskipohjanmaa@yle.fi. TAPAHTUMAT KE- SÄLLÄ 2018 Seuraavassa kuntatiedotteessa on tietoa Vetelin kesätapahtumista (julkaistaan vko 25). Mikäli olet järjestämässä yleisölle avoimia tilaisuuksia/ tapahtumia laita sähköpostia susanna.hotakainen@ veteli.fi viimeistään 13.6. mennessä. Voit myös soittaa Susanna Hotakainen-Karvonen puh. 0505790100. VETELI-KAUSTINEN PYÖRÄILYMAAOT- TELU 1.5.-31.8. SIVISTYS, NUORISO JA VAPAA-AIKA KOKO PERHEEN RETKI- PÄIVÄ Perhon Koirasalmessa la 26.5. Lähtö M-market Passelista klo 9.15. Valittavana on kaksi eri mittaista lenkkiä, jotka voi kiertää yksin tai ohjaajan kanssa. Vasan kierros 2,3 km ja Metsäperäläisenlenkki 6,2 km. Osallistumismaksu 20 sis kuljetuksen, tarjoilut ja oppaan palvelut. Ilmoittautumiset kaustinen.4h.fi sivun lomakkeen kautta 24.5. mennessä. Mukaan otetaan myös luonnontutkimisvälineistöä. Tarjolla makkaraa ja nokipannukahvit. TANSSILEIRIT 4-6-lk:n ma 11.6. klo 12.00-12.6. klo 16.00 ja 7 lk ylöspäin to 14.6. klo 12.00 pe 15.6. klo 16.00 liikuntakeskuksessa ja yöpyminen hotelli Kampelissa. Hinta 20, Mahdollisia tanssilajeja, joita leirillä opetellaan ovat disco, street, hiphop, show, cheer ja nykytanssi. Ilmoittautumiset veteli.4h.fi-sivujen lomakkeen kautta 4.6. mennessä. 4H-JÄSENTEN RETKI POWERPARKKIIN Ti 12.6. Lähtö Passelin pihasta klo 9.45. Takaisin klo 18.00. Liput, sis. kuljetuksen yli 130 cm:lle 4H-jäsenille 35, muille 40 ja alle 130 cm:lle 4H-jäsenille 25 ja muille 30. Pelkkä sisäänpääsy 15. ilm. 9.6. mennessä kaustinen.4h.fi sivujen lomakkeen kautta. Alle 10-vuotiaille huoltaja mukaan. SEIKKAILULEIRI Kaksikielinen seikkailuleiri yli 10-vuotiaille Emetissä, Alavetelissä ti 19.6. klo 10.00 ke 20.6. klo 16.00. Ohjelmassa jännittäviä metsäseikkailuja, uimista, escaperoom, askartelua ym. Majoitumme teltoissa. Hinta 30. Ilmoittautumiset viimeistään 10.6. veteli.4h.fi sivun lomakkeen kautta. Leiri järjestetään yhdessä useamman suomen- ja ruotsinkielisen 4H-yhdistyksen kanssa. RETKI SEIKKAILUPUISTO PAKKAAN Ma 25.6. lähtö M-market Passelin pihasta klo 8.30. Seikkailuradoilla 3h, tunti uimista ja tunnin ruokailu ABC:llä. Kotiin lähtö klo 16.00. Hinnat: lapset 110-130cm 25 ja yli 130cm 30 ja pelkkä kyytimaksu 5. Ruokailu maksetaan itse. Alle 12-vuotiaalla pitää olla huoltaja mukana. Ilmoittautuminen 20.6. mennessä veteli.4h. fi sivun lomakkeen kautta. PERHONJOKILAAKSON AIRSOFT-TURNAUS HALSUALLA Maanantaina 2.7. klo 12-15 Köyhäjoentien varressa. 4H-yhdistys tarjoaa makkarat ja mehut. Ei ennakkoilmoittautumisia. LASTEN OLYMPIALAISET 3-8 -vuotiaille omat olympialaiset Vetelin urheilukentällä torstaina 6.7. klo 12-14. Lajeina pallonheitto, turbokeihäs, vauhditon pituushyppy, temppurata ja 40 m:n juoksu.kaikille palkinnot sekä mehu ja keksi. Ilmoittautuminen paikan päällä. YHDEN YÖN LEIRI Ma 30.7. klo 12.00 ti 31.7. klo 16.00 Isokylän koululla. Ohjelmassa mm. leiriolympialaiset, leirikaste, leikkejä, pelejä ja muuta mukavaa touhua yhdessä. Leiri on suunnattu vuonna 2012 ja sitä ennen syntyneille. Yövymme koulun luokassa lattialla. Leirin järjestävät Räyringin Martat, Vetelin 4H-yhdistys ja Vetelin kunta. Leirin hinta on 10. Ilmoittautumiset 20.6. mennessä veteli.4h.fi sivun lomakkeen kautta. KALASTUSLEIRI Kaksikielinen kalastusleiri yli 10-vuotiaille Seljeksellä Alavetelissä ke 1.8. klo 10.00 - to 2.8. klo 18.00. Yövymme metsästysmajassa. Ilmoittautumiset viimeistään 24.7 veteli.4h. fi sivun lomakkeen kautta. Hinta 30 sis. kalastusluvan. Järjestetään yhdessä ruotsinkielisten 4H-yhdistysten kanssa. HYGIENIAPASSITESTI Maanantaina 4.6. klo 18.00 Vetelin kunnantoimiston kahviossa. Testaajana Seija Varila. Hinta 40 /4H:n jäseniltä ja 50 muilta. Materiaali toimitetaan osallistujille etukäteen. Ilmoittautumiset 30.5. mennessä veteli.4h.fi -sivujen lomakkeen kautta. Lisätietoja Satulta p. 0407472347. 4H:LTA APUA ARKEEN Tarvitsetteko apua nurmikon leikkauksessa, trimmeröinnissä, haravoinnissa tai kukkapenkkien kitkemistä? Vetelin 4H-yhdistys on palkannut nuoria hoitamaan näitä tehtäviä. Hinta on asiakkaan koneella tehtynä 19 /h + alv (24%) ja 4H:n koneella tehtynä 21 /h + alv (24%). Huomioi kotitalousvähennys. Lisätietoja veteli@4h. tai puh. 040-7472347.

KESÄJOOGA Yinjoogaa maanantaisin 7.5.- 2.7. klo 18.30-20 Kaustisella ja 16.7.-27.8. klo 18.30-20 Vetelissä. Kaustisella jooga on urheilutalon peilisalissa ja Vetelissä on kunnantoimiston nurmikolla ja sateen sattuessa liikuntakeskuksen salissa. Hinta on 5 /kerta. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa mukaan! METALLINKERÄYS 22.5.- 3.6.2018 Vetelin Erän jahtimajan pihassa, Pilvilampintiellä. LANNOITESÄKKIKE- RÄYS Lannoitesäkkikeräys järjestetään 15.5.-31.8.2018 välisenä aikana. Lannoitesäkkejä voi tuoda keräyspisteisiin ympäri vuorokauden. Keräyspaikat ovat Polsossa n. 1,5km ennen Polsonkylää olevan peltoaukeaman jälkeen tien vasemmalla puolella sekä Isokylän entisen kuivaajan pihassa, Alaperintie 2. Kiinnostaako AURINKOKERÄIMEN VALMISTAMINEN omaan käyttöön? Kansalaisopisto kartoittaa kiinnostusta ko. kurssiin ensi lukuvuotta ajatellen. Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan kurssin sisällöstä ja toteutuksesta kurssin opettajan Yrjö Seppälän kanssa Halsuan kunnanvirastolle lauantaina 26.5. klo 13. Kiinnostuksen pohjalta päätetään, toteutetaanko kurssi ja missä se mahdollisesti pidetään. Tervetuloa! Liikuntakeskuksen ja uimahallin poikkeukselliset aukioloajat kevät-kesä 2018 To 21.6. ILTA SULJETTU Pe 22.6. -12.8.2018 SULJETTU Uimahalli avoinna 13.8.2018 Uimahalli avoinna ma-to klo 16.30-20.00 (allasosasto suljetaan klo 19.30 sekä ke ja pe aamu-uinnit klo 6.30-9.00 (allasosasto suljetaan klo 8.30) Viimeinen yleinen vesijumppa ma 28.5. klo 19.30 Muista päivittää kuntosalikorttisi ennen juhannusta! VUOKRATTAVANA Iso kahvinkeitin (64 kuppia) 30 kerta Kahvitermos (12 litraa) 15 kerta tai molemmat 40 kerta Kahviastiasto (sis. 36 kpl kahvikupit, asetit ja pikkulusikat) 30 /kerta tai kaikki yhteensä 70. Vuokraus Kahvila Auringonkukka p. 050-5790175 Lisätiedot ja mahdolliset muutokset: www.vetelinliikuntakeskus.fi Lehtisaarentie 9, 69700 VETELI vetlii@veteli.fi p. 050-5790176 Tule ja tee itsellesi hyvä olo liikunnan parissa! 150 minuuttia liikuntaa Vetelin fysioterapia järjestää Veteli 150 vuotta -teemalla liikuntapäivän erityisliikkujille! Tule viettämään liikunnallinen iltapäivä Vetelin urheilukentälle keskiviikkona 27.6 klo 12.30-15 (huonon sään sattuessa olemme urheilutalolla). Iltapäivän aikana liikutaan omaan tahtiin hyvällä porukalla ja mielellä liikuit sitten avustajan kanssa tai apuvälineellä tai ilman. Tervetuloa liikkumaan yhdessä kaikki erityisliikkujat! Terveisin Laura ja Mervi fysioterapiasta Lisätietoa puh 06-8621 386 Puh. 050-5790 171, 050-5790 172 Sähköposti: veteli.kunnankirjasto@veteli. fi Kotisivu: www.vetelinkirjasto.fi Eepos-verkkokirjasto: https://eepos. finna.fi FB: http://www.facebook.com/ VetelinKunnankirjasto/ Instagram: https://www.instagram.com/ vetelinkirjasto/ AUKIOLOAJAT: 31.5.2018 asti: ma-to 13-19, pe 10-16 KESÄN AUKIOLOAJAT 1.6.-31.8.2018: ma, ti, to 13-18, ke 13-16 ja pe 10-16, kirjasto on suljettu ajalla 9.7. 29.7.2018 JUHANNUKSEN AIKA: to 21.6. kirjasto suljetaan klo 16.00, pe 22. - su 24.6. suljettu POISTOMYYNTI Kesäkuun 4. päivä käynnistyy jälleen jo perinteeksi muodostunut kirjastoaineiston poistomyynti. Tällä kertaa poistossa on erittäin paljon aikakauslehtiä, mutta myös kauno- ja tietokirjallisuutta. Tervetuloa! EEPOS-KIRJASTOJEN MAKSUJA VOI HOI- TAA MYÖS NETISSÄ Eepos-kirjastot eli Etelä-Pohjanmaan kaikki yleiset kirjastot sekä Laihia, Isokyrö, Kaskinen, Perho ja Veteli ovat ottaneet verkkomaksamisen käyttöön Eepos-verkkokirjastossa. Jatkossa asiakas voi verkkopankkitunnuksiaan käyttämällä maksaa velkasaldoltaan kirjaston myöhästymismaksut, kuljetusmaksut ja noutamattomat varaukset. Sen sijaan arvonlisäveroa sisältäviä maksuja (esim. kassit, kopiot) ei verkossa voi teknisistä syistä maksaa. Myöskään tuhoutunutta aineistoa ei voi korvata verkkomaksulla. Verkkomaksamisen alaraja on 0,65 euroa. Ylärajaa ei ole. Lisätietoa: Virpi Kortesniemi, virpi.kortesniemi(at)seinajoki.fi, p. 06 416 2327 NÄYTTELYT Eeva Takala-Lähteenmaan Valoa kohti -akryylimaalauksia esillä Vetelin kirjastossa 8.6. asti. Lasten DVD-hyllyssä on nyt valikoima parhaimmillaan, myös runsaasti uusia hankintoja vielä hyllyssä! Tervetuloa lainaamaan! TERVETULOA LAINAAMAAN LUKEMISTA, KATSELEMISTA, PELAAMISTA!

VETELIN SEURAKUNNAN LEIKKIKENTÄT 2018 Vetelin seurakunta järjestää yhteistyössä Vetelin 4h-yhdistyksen kanssa leikkikenttätoimintaa kesällä 2018 seuraavasti: 4.6. - 8.6. Tunkkari ja keskusta klo 9-12 Tunkkarin koulu klo 13-16 Keskuskoulu 11.6. - 15.6. Patana, Isokylä klo 9-12 Patanan koulu klo 13-16 Isokylän koulu 18.6. - 21.6. Pulkkinen klo 9-12 Pulkkisen koulu Mukaan kaikki 4-10- vuotiaat. Alle 4- vuotiailla lapsilla on oltava täysi-ikäinen huoltaja mukana. Leikkikentän alussa huoltaja käy täyttämässä tiedot lapsesta. Jokaisella lapsella on oltava omat eväät mukana. Muistakaa myös sään mukainen vaatetus, sillä toimintaa on sekä ulkona, että sisällä. Leikkikentällä laulamme, leikimme, askartelemme, pelailemme sekä hiljennymme kuuntelemaan hartautta. Tervetuloa! KESÄN LASTENLEIRIT KUTSUU! Vetelin seurakunnan pienten leiri (eskarin käyneet-9v.) 25.- 26.6. Aittaniemessä. Ohjelmassa yhdessäoloa, leikkejä, kisailua, saunomista ja uimista sekä raamattuopetuksia. Leirimaksu 15e, sisaralennus 5e. Mukaan otetaan 25 ensimmäistä, sen jälkeen varasijalle. Ilmoittautumiset 11.6. mennessä Vetelin kirkkoherranvirastoon, puh. 050 4455 200 Vetelin ja Halsuan seurakuntien yhteinen isompien leiri (10-14v.) 27.-29.6. Aittaniemessä. Ohjelmassa yhdessäoloa, leikkejä, kisailua, saunomista ja uimista sekä raamattuopetuksia. Leirimaksu 20e, sisaralennus 5e. Mukaan otetaan 25 ensimmäistä, sen jälkeen varasijalle. Ilmoittautumiset 11.6 mennessä Vetelin kirkkoherranvirastoon, puh. 050 4455 200 TAPAHTUMIA - ke 13.6. klo 19 Vetelin kirkossa Voimaa virsistä!-kirkkoilta, alttaritaulun sanomaa, Hanna-Leena Lehtola ja Minna Kalliokoski - to 14.6. klo 19 Räyringin rukoushuoneella Voimaa virsistä! Virsien toiveilta. Lopussa mehutarjoilu - ke 20.6. klo 12 Vetelin kirkossa urkuvartti - ke 27.6. klo 19 Vetelin kirkossa kesäillan hartaus, Vesa Parpala - ke 4.7. klo 19 Vetelin kirkossa urkuilta, Matti Pohjoisaho MAASEUTUYKSIKKÖ KASEKA www.kaseka.fi. VUODEN 2018 PÄÄTUKIHAKU Viljelijätukien hakuopas on julkaistu Maaseutuviraston verkkosivustolla osoitteessa http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/sivut/hakuopas.aspx. Mavin viljelijäpostitus tapahtuu huhtikuun alussa. Postitus sisältää tietoja tärkeimmistä muutoksista ja tukihaun alkamisesta. Hakemukset tulee jättää viim. 15.6.2018. Erillistä muutoshakua ei enää ole. Tukihakemuksia tekevät Vetelissä mm. seuraavat neuvojat: Finnilä Elina p. 043 825 4283, elina.finnila@proagria.fi Fiskaali Heimo p. 045 8827 166, heimo.fiskaali@gmail.com Harju Sari p. 040 523 4114, sari.harju@proagria.fi Moilanen Ville p. 043 523 4112 ville.moilanen@proagria.fi Polso Pekka p. 040 523 4112, pekka.polso@proagria.fi Tikkanen Jari p. 0400-162 147, jari.tikkanen@proagria.fi TUKIOIKEUKSIEN VARANTOHAKU VIIMEISTÄÄN 15.6.2018 Tukioikeuksia voi hakea varannosta viimeistään 15.6.2018 lomakkeella nro 289. Hakemus toimitetaan ely-keskukseen. Myöntöperusteet: nuori viljelijä;uusi viljelijä, tilusjärjestelyt, LUEL- ja LUTU viljelemättömyyssitoumusten päättyminen, ympäristötuen 20-vuotisten erityisympäristötukisopimusten päättyminen, tuomioistuimen päätös tai viranomaisen hallinnollinen määräys ja ylivoimainen este TUKIOIKEUKSIEN SIIRTOHAKEMUKSET VIIMEISTÄÄN 15.6.2018 Tukioikeussiirtolomakkeet 103A ja 103B tulee jättää kuluvalle vuodelle viimeistään 15.6.2018 kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Siirtolomakkeet on syytä jättää seuraavissa tapauksissa: - tilalle vuokrataan tai ostetaan peltoa ja peltojen mukana hallintaan tulee tukioikeuksia - päättynyttä vuokrasopimusta jatketaan ja tukioikeuksien omistus on siirretty maanomistajalle - tukioikeuksia ostetaan tai vuokrataan ilman peltoa Siirtolomakkeet jätetään luovuttavan tilan kuntaan. Tukioikeuksien tilanne on hyvä tarkistaa viimeistään päätukihakemuksen jättövaiheessa. Tukioikeuksien tilanteen näkee vipu-palvelusta kohdasta tuet tukioikeuksien siirrot. 103A-lomakkeen voi tulostaa vipu-palvelusta lomakkeet-kohdasta. Epäselvissä tapauksissa kannattaa ottaa yhteyttä maataloustoimistoon. KASVINSUOJELUAINEIDEN KOULUTUKSET JA TENTIT 2018 Kasvinsuojeluaineiden ammattikäyttäjillä tulee olla voimassa oleva kasvinsuojelututkinto. Aikaisemmin suoritettu kasvinsuojelukoulutus käy sen voimassaoloajan, jonka jälkeen on osallistuttava tutkintotenttiin. Koulutus on vapaaehtoista, mutta tutkintotentti on pakollinen. Tutkinto on uusittava viiden vuoden välein. Tutkintomateriaaliin voi tutustua Tukesin sivuilla.kasvinsuojelukoulutuksia ja tutkintoja järjestetään Keski-Pohjanmaalla seuraavasti: ProAgria Keski-Pohjanmaan järjestämät: ke 6.6.2018 klo 10-14 Kannus, Kaupungintalo (Asematie 1, 69100 KANNUS) Tilaisuuksiin ilmoittaudutaan ProAgrian nettisivujen kautta www.proagria.fi/kp > tapahtumat tai kirsi.saarikettu@proagria.fi tai puh. 043 825 4280 viimeistään 7 työpäivää ennen tapahtuman ajankohtaa. Koulutuksen ja tutkinnon hinta tarjoiluineen yhteensä 90 e/hlö, sis alv 24 %. KASVINSUOJELURUISKUJEN TESTAUKSET Veteli, 12.6. klo 9.15-11.00, SEO Veteli, 12.6. klo 11.45-13.00, Räyringin tanssilavan piha, Räyrinki Veteli, 12.6. klo 13.45-14.45, Pulkkisen kylätalo, Pulkkinen Halsua, 13.6. klo 10.45-11.30, Isokarhu (Syrjäläntie 3), Halsua Perho, 13.6. klo 12.30-14.15, Perhon Mol, konehallin edusta Testauksen unohtaneiden ruiskut testataan 18.6. ja 19.6. Hintaan lisätään matkakustannukset. Lisätietoja Jouni Huhtala, p. 040 512 3703.

K ä v e l l e n, h ö l k ä t e n t a i j u o s t e n 25. V E T E L I N M A R K K I N A H Ö L K K Ä A R V O N T A Kaikkien osallistujien kesken! 2 X L E N K K A R I T POLAR- JUOKSUKELLO LAUANTAI 30.6. KLO 13:00 OSALLISTUMISMAKSU 12, JUOKSIJAKORTILLA 10, ALLE 15V. 10 ILMOITTAUTUMINEN PAIKAN PÄÄLLÄ M a r k k i n a h ö l k k ä 6, 6 k m M, M60, M50, M17, N, N50 KUNTOSARJA M/N Ä i j ä p a t i n l e n k k i 3, 5 k m M/N, P/T13, P/T15 TIEDUSTELUT: EIJA KELLOKOSKI-KARI 040 7786 834 Vetelin Vikkelin Vekara Järjestäjätaho: Vetelin Urheilijat vetu.sporttisaitti.com Syke -toiminnallinen Sali järjestää Vetelin kesämarkkinoilla VOIMA- TIIMI -kisailun Vetelin kesämarkkinoilla klo 11.30. Kokoa neljän henkilön tiimi. Keksikää itselle hyvä tiiminimi. Tiimit kisailevat toiminnallisissa pisteissä aikaa vastaan. Parhaan ajan tiimityöskentelyllä saava tiimi voittaa palkinnon. Pisteitä on kolme: Farmarikävely, traktorinrenkaan pyöritys ja säkkien kanto. Pisteet mennään läpi yksi henkilö kerrallaan. Ilmoittautumiset 25.6. asti s-postiin info@paulakoski.fi. 8 ensimmäistä mahtuu mukaan. Hinta 15 per tiimi. Lisätietoja tulee piakkoin facebook sivulle pt paulakoski. Kilpailun järjestää pt Paula Koski.

Perusopetuksen Työpäivät 2018-19 Syyslukukausi 9.8.-21.12.2018 Kevätlukukausi 7.1.-1.6.2019 Lomat Syysloma vko 42 Joululoma 22.12.208-6.1.2019 Talviloma vko 9 Pääsiäinen 19.-22.4.2019 Koulupäivät tarkemmin: https://peda.net/veteli PÄIVÄKODIN JOHTAJAN VIRKA VETELIN KUNTA Etsimme joukkoomme päiväkodin johtajaa, jolla on laajaa varhaiskasvatuksen tuntemusta sekä osaamista varhaiskasvatuksen johtamiseen ja pedagogiikkaan. Hakemukset tulee lähettää 25.5.2018 klo 13 mennessä. Lisätietoa http://www. veteli.fi/paivakodinjoht.pdf Nimeä torikojut! Lähetä nimiehdotuksesi sähköpostilla susanna.hotakainen@veteli.fi 13.6. mennessä ja voit voittaa Veteli aurinkolasit. Arvonta suoritetaan kaikkien osallistuneiden kesken

- ET-sextet 26.5.2018 - Toni ja Henri 2.6.2018 - Blue Stone 30.6.2018 Kesäkuun kuukauden burgeri: Broiler-Vuohenjuustoburgeri 16,90 Vanhassa Holvissa VOHVELIPÄIVÄ 6.6. PEHMISTÄ 1.6., 8.6. sekä16.6. Ennakkovarauksella ryhmille myös muina päivinä. Kysy lisätietoja Joukolta puh. 044 349 8959. Mikäli olet järjestämässä yleisölle avoimia tilaisuuksia/ tapahtumia laita sähköpostia susanna.hotakainen@veteli.fi viimeistään 13.6. mennessä.

Vetelin pihakirppisrace la 16.6. alk. klo 10 Kirppistavaraa kaikissa kohteissa, muu tarjonta kerrottu kohteen yhteydessä Koulutien ympäristön kohteet 1-9 & 20: 1. Koulutie 14, parkkipaikka 2. Alitie 2 3. Koulutie 58 4. Pusulantie 6: kahvila, sirkuspiha (mahdollisuus kokeilla sirkusvälineitä) 5. Lehtisaarentie 28, Harjutori: useita myyjiä 6. Koulutie 73 Wanha Holvi: useita myyjiä, kahvio, ottavat vastaan lahjoituksena myymättä jääneet tavarat Luovasti: askartelua lapsille 7. Koulutie 75 8. Harjutie 6 9. Kylmäkyläntie 11 20. Kuivatie 1 Lisätietoa: Facebook - Vetelin pihakirppisrace Tarkemmat kartat tulevat jakoon Vetelin S-markettiin viikolla 23 Tunkkarin kohteet 10-16 & 21: 10. Mäntöläntie 91 11. Saariniityntie 3: kahvila 12. Emäntäkouluntie 46 13. Emäntäkouluntie 44 14. Laaksotörmäntie 3 15. Torpantien 9: useita myyjiä, kahvila 16. Anungintie 64: Anungin talli: useita myyjiä, kahvila, ponit 21. Emäntäkouluntie 30: workshop klo 13-14.30, 10 Muut kohteet 17-19: 17. Ahontie 72, Räyrinki: kahvila 18. Patanantie 780, Patana, Patanan nuorisoseurantalo: useita myyjiä, kahvila 19. Kalliojärventie 841, Räyrinki Rajaseudun saluuna: kahvio Kuivatie 1 (1 km) Kylmäkyläntie 11 (1,3 km)