Lappeenrannan linnoituksen Vanhankaupungin päivät 10. 12.8.2018 Lappeenrannan kaupunki täyttää 369 vuotta ja kaupungin syntymäpäivää vietetään Lappeenrannan linnoituksessa perjantaista sunnuntaihin 10. 12.8.2018. Tapahtuma levittäytyy koko linnoituksen alueelle näyttelyineen, työpajoineen ja esityksineen. Tule kokemaan Lappeenrannan syntymäpäivän ainutlaatuinen tunnelma Linnoituksessa!
Perjantai 10.8. Linnoituksen isännän päivä Linnoituksen Vanhankaupungin päivät avaavat ovia linnoituksen historiaan ja nykypäivään. Linnoituksen Vanhankaupungin päivät on koko perheen yhteinen tapahtuma. Katseltavaa, kuunneltavaa ja tekemistä riittää kaikenikäisille ja ohjelmaa on vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Perinneratsukot ilahduttavat kävijöitä. Traktorit päräyttävät Linnoitukseen Katariinan torille lauantaina ja wanhat autot sunnuntaina. Tutustu mielenkiintoisiin näyttelyihin museoissa ja gallerioissa, osallistu tanssiopiston tanssituokioihin, työpajoihin kuvataidekoululla ja keramiikkapajalla sekä nauti mukaansatempaavista esityksistä sekä kahviloiden ja ravintoloiden herkuista. 17.45 Ratsuväen perinnesoittokunta avaa juhlallisuudet Satamatorin lavalla 18.00 Linnoituksen uuden isännän julkistaminen Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva julistaa Linnoituksen isännän 2018 2019. Paikalla Linnoituksen Isäntä 2017 2018, Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa. 18.40 Linnoituksen isäntien juhlakulkue linnoitukseen Linnoituksen isännät, kaupunginjohtaja ja kutsuvieraat siirtyvät Kehruuhuoneelle. Perjantaina Kehruuhuoneella maksullinen uuden Linnoituksen Isännän Juhlakonsertti. Lauantain tilaisuudet linnoituksessa ovat maksuttomia, sunnuntaina museoihin on pääsymaksu.
Lauantai 11.8. Perhepäivä Kuva: Arttu Muukkonen Linnoituksen isännän juhlakonsertti 19.00 Lappeenrannan kaupunginorkesterin Linnoituksen isännän juhlakonsertti Kulttuuri- ja tapahtumakeskus Kehruuhuoneella, Kristiinankatu 20 Liput: Solistina Angelika Klas, sopraano Johtaa Vytautas Lukočius Ohjelmassa kauneimmat kotimaiset Merikanto, Kuula ja Sibelius www.lippu.fi, Lappeenrannan kaupungintalon asiakaspalvelukeskus Winkki (05) 616 2220 tai Kehruuhuoneelta (hinta 20 / 6,50 ) lappeenranta.fi/kaupunginorkesteri 10.00 Vanhat traktorit saapuvat, Linnoituksen portti 10.30 11.30 Mirrimuorin historiallinen seikkailukierros, lähtö Pusupuistosta 11.00 Linnoituksen isäntä Katariinan torilla 12.00 13.00 SYKETTÄ JA SÄPINÄÄ LAVALLA! Kesäteatteri Tähtinä alueen nuoret esiintyjät! 20.30 Linnoituksen isännän juhlaillallinen ja tanssiaiset, Kehruuhuone, Kristiinankatu 20 Lappeenrannan kaupunginorkesteri esiintyy solistinaan Angelika Klas. Illalliskortit voi hankkia ennakkoon Kehruuhuoneelta. 13.30 14.30 Mirrimuorin historiallinen seikkailukierros, lähtö Pusupuistosta 15.00 NIIN KORKEA OLI TAIVAS, Kesäteatteri Lavalla Lappeenranta Big Band ja Sari Kaasinen. 16.30 KANSANMUSIIKKIA ROIHUN MALLIIN! Valliravintola. Roihu-yhtye esiintyy.
Linnoituksen alueella 11.00 15.00 Perinneratsukot partioivat, taikuri Oscar lumoaa tempuillaan, Seppo Kivimäki & Lukas Peurala taiteilevat yksipyöräisillä 10.00 18.00 Linnoituksen Mehiläistarha, Katariinan torilla Myynnissä linnoituksen hunajaa, hunajaisia lettuja ja kahvia. 10.00 13.00 Traktorit Katariinan torilla ja Komendantin talon edessä 13.00 14.00 Koiravetoa, Majurskan talon puistossa 11.00 15.00 Tutustu tanssiin -tuokiot, Lappeenrannan Tanssiopisto, Surovovinkuja 3 11.30 12.00 Lastentanssi, 4 6-vuotiaat Tanssin perusteet, 7 9-vuotiaat Breakdance, yli 10-vuotiaat 12.30 13.00 Willipojat, 5 7-vuotiaat Street dance, yli 10-vuotiaat Aikuisten just dance 13.30 14.00 Lastentanssi, 4 6-vuotiaat Just dance, yli 10-vuotiaat Tule katsomaan tanssiharjoitusta: showjazzin edistyneet oppilaat harjoittelevat Näyttelyt 13.00 15.00 Taiteilijatapaaminen, valokuvaaja Caj Bremer taidemuseolla 11.00 16.00 Takeaway-näyttely, virvokkeita, myymälä, Taideolohuone Katariina MUSEOIDEN PERUSNÄYTTELYT maksuttomia lauantaina Työpajat 11.00 13.00 Savityöpaja, Keramiikkapajalla 12.00 14.00 Kesäkassityöpaja, Kuvataidekoululla 13.00 15.00 Metkun pinssipaja / Tiinalotta Särmölän koru-ja kuvataidepaja, Etelä-Karjalan museo Etelä-Karjalan museo Perusnäyttely Rajalla Kolme karjalaista kaupunkia Leijonasta siniristiin Suomenlippu 100 vuotta Lappeenrannan taidemuseo Takaisin Karjalaan Caj Bremer Neuvosto-Karjalan runokylissä Unimaailmani Caj Bremerin valografiikkaa NAIS! teoksia Lappeenrannan taidemuseon kokoelmista Eläinten parissa 10.00 21.00 Hiekkalinnan alue avoinna
Sunnuntai 12.8. Historiallinen päivä 14.00 15.00 Lenny-orkesteri musisoi, Valliravintola 15.00 16.00 Vaskikonsertti, esiintyjänä Noble Brass, Pusupuisto 16.00 17.00 Yhteislaulua, vetäjänä Juuli Vaulasvirta, kuorovieraana Lappeenrannan naislaulajat ry, Kesäteatteri 10.30 11.30 Draamakierros, lähtö Viipurin portilta 11.30 13.30 Kehruunäytös, Galleria Kääntöpoiju 18.00 19.00 Kansantanssikonsertti, Rajan Nuoret, Kesäteatteri 19.00 Karlo Haapiainen ja Varaslähtö, Lehmus Roastery 12.00 14.00 Taiteilijat työssään ja työtupien historiaa, Grafiikan paja, Katariinantori 4 12.00 Opastettu kierros Pertti Kuorttisen Elämäntyö-näyttelyssä, lähtö Kehruuhuoneen Kehruutytön luota 12.30 13.00 Haitari soi, Sari Kavala, Täky-galleria 13.00 Saha soi, Vilma Putro, Kuvataidekoulu 13.30 15.00 Kehruunäytös, Täky-galleria 13.30 14.30 Draamakierros, lähtö Viipurin portilta 14.00 Kirjailijayhdistys Paltta runoilee, Kuvataidekoulu Lappeenrannan Taideyhdistyksen näyttelyn inspiroimana.
Näyttelyt 11.00 15.00 Etelä-Karjalan taideyhdistyksen yhteinen kesänäyttely, Kuvataidekoulu galleria Kaakaopapu Linnoituksen alueella 10.00 18.00 Perinneratsukot partioivat alueella 10.00 18.00 Linnoituksen Mehiläistarha, Katariinan tori Myynnissä linnoituksen hunajaa, hunajaisia lettuja ja kahvia. 11.00 13.00 Kyykkää, Pusupuiston lavan edusta 12.00 15.00 Historiallista miekkailua, Etelä-Karjalan museon puisto 12.00 15.00 Wanhat autot, Katariinan tori 11.00 16.00 Keraamikko Marja Myllymäki ja kuvataiteilija Pirjo Tikkinen, Täky-galleria 11.00 17.00 Puusta pitkälle -näyttely Päivi ja Harri Laukkanen, Vihreä makasiini 11.00 16.00 Takeaway-näyttely, virvokkeita, myymälä, taideolohuone Katariina MUSEOIDEN PERUSNÄYTTELYT Etelä-Karjalan museo Perusnäyttely Rajalla Kolme karjalaista kaupunkia Leijonasta siniristiin Suomenlippu 100 vuotta Lappeenrannan taidemuseo Takaisin Karjalaan Caj Bremer Neuvosto-Karjalan runokylissä Unimaailmani Caj Bremerin valografiikkaa NAIS! teoksia Lappeenrannan taidemuseon kokoelmista Eläinten parissa 10.00 21.00 Hiekkalinnan alue avoinna
1 2 3 SATAMATIE 4 KEHRUUHU0NEENKUJA 5 FABERINK. FRISENHEIMINKUJA KRISTIINANKATU LENTERINKUJA KATARIINANTORI VESIPORTINKUJA 6 7 SUVOROVINK. 8 POKROVANAUK. 9 10 11 12 VALLIKATU 13 TAPAHTUMAPAIKAT 1. Kuvataidekoulu 2. Täky-galleria 3. Hiekkalinna 4. Etelä-Karjalan museo 5. Kehruuhuone 6. Grafiikan paja, Taideolohuone Katariina 7. Tanssiopisto 8. Taidemuseo 9. Makasiinit 10. Majurska 11. Kesäteatteri 12. Pusupuisto 13. Satamatori ja lava