Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)
Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Lähtö 1 A),, / B),,1,,,, / C) 1,1,, TÄHTIHOHTO ja PIETTOLAN ELMA kohtaavat sopivan vastuksen, mutta ovat haastavilla lähtöpaikoilla takamatkan takarivissä. Molemmilla on laukkariskikin. Tähtihohto eteni viimeksi Jyväskylässä takamatkalta heikkotasoisessa lähdössä oikein varmaan voittoon. Edellisessä Teivon kisassa tamma laukkasi ensimmäisessä kaarteessa, mutta nousi vielä tynkälähdössä kolmanneksi kulkemalla päätöskierroksen 0,-vauhtia. Piettolan Elma eteni viimeksi Riihimäellä johtavan rinnalta kärkeen runsas kierros ennen maalia ja tuli juosten maaliin asti, vaikka menettikin johtopaikkansa jo viimeisen takasuoran lopussa. ROKIN LENTO omaa tällaiseen lähtöön riittävät vauhtivarat, mutta ruuna on todella epävarma. VILUNKIPINÄ vaikuttaa ravivarmalta, mikä on tällaiseen lähtöön iso valttikortti. Tamma on myös nopea avaaja. PILPO REPPULI ei ole kovinkaan nopea, mutta se jaksaa pitää vauhtinsa. 1 LAARI vaikuttaa kehityskelpoiselta, mutta asetelmat ovat tällä kertaa varsin haastavat. Lähtö A), / B) 1,1,,,,,,1,, / C), Vermossa johtavan takaa kolmanneksi sijoittunut BIGGURIM tavoittelee tiukasti uransa avausvoittoa. Pekka Korpi tähdännee suojatillaan keulataktiikkaan. OILSHEIK on lähdön toinen kova voitontavoittelija. Se aloitti Harri Koivusen valmennuksesta kakkossijalla. sisältä. Viimeksi ruuna iski. ulkoa jo 0 jäljellä ja eteni johtavan rinnalle 10 jäljellä. Laukka viimeisen kaarteen lopussa vei totosijan. 1 CHIQUE ei onnistunut aloitusstartissaan Ari-Pekka Pakkasen valmennuksesta, sillä tamma laukkasi hylkäykseen johtavan rinnalta jo kaksi kierrosta ennen maalia. Juuri epävarmuus on vaivannut tammaa aiemmallakin uralla. Vahvuutta kuitenkin löytyy. 1 CHICACALIENTE pysyi viimeksi koko ajan hännillä, mutta riitti sitä edeltäneessä Vermon kisassaan johtopaikalta kolmanneksi. Kiihdytysvaiheen onnistuminen ratkaisee paljon. MARIAN HEEL voi olla mennyt tauon aikana selvästikin eteenpäin. Tamma on pelihevosia. Lähtö A),,1,, / B),,,,, / C) - Vaikea pelilähtö. PIISPALAN HEKO on kehityskelpoinen, mutta tauluaan epävarmempi menijä. Viimeksi Lappeenrannassa Piispalan Heko marssi kolmatta rataa pitkin johtavan rinnalle 0 jäljellä ja oli hyvä kakkonen. JORI POLLEA ja 1 PELIPISTE tulivat koelähdössä maaliin rinta rinnan. Jori Pollean tyyli ei kylläkään ollut lopussa täysin sataprosenttinen. Kyseessä on kuitenkin lahjakas hevonen. Pelipiste pystyisi ravilla paljoon, mutta se on todella epävarma. Viimeksi Kokemäelläkin ruuna hylättiin lähdön jälkeen pitkästä laukasta, mutta se kiri maaliin kolmantena. VILPETÖÖRI ei sekään ole sieltä varmimmasta päästä, mutta ravilla ori pystyy menestymään. HOVIN TURBO on vauhdikas, mutta se ei tahdo ottaa hommaa tosissaan. Lähtö Toto-1 A), / B),,1,,, / C) - HAMIS FAMERAISER on napannut keulasta kaksi peräkkäistä kaksarisijoitusta. Ruuna on nytkin todennäköinen keulahevonen ja siksi myös suosikki. SUE S PHOTO on peruskapasiteetiltaan edellistä parempi, muttei samalla yhtä suoritusvarma kuin Hamis Fameraiser. Mikäli Sue s Photon päivän kilpailuhuumori on kohdallaan, se voi kukistaa Hamis Fameraiserin näistäkin asetelmista. GISELA LUXI on kärsinyt urallaan paljon huonoista lähtöpaikoista, eikä alkuasetelma ole nytkään kadehdittava. Neljäs sija Suur-Hollola-ajon alkuerässä. sisältä todisti kuitenkin vireen olevan kohdallaan. BEGEMOT FRIDO ei ole viime starteissaan säväyttänyt, mutta vastuskin on ollut laadukas. Forssan huhtikuinen kakkossija tuli. sisältä, ja samaiselta juoksupaikalta totosijaan olisi nytkin hyvät mahdollisuudet. Maltillinen matkavauhti olisi Begemot Fridolle siinä tapauksessa eduksi. 1 SAFE CROSSING on herännyt taas henkiin, ja kuskikin vahvistuu tuntuvasti. RAMBOLDO JET aloittaa Pekka Korven käsistä. Lähtö Toto- A),,, / B),1,1,,,,1 / C) 1,,,1 A-ryhmään erottuu selvästi neljä hevosta. NASKALIN HELMI on kohonnut kovaan kuntoon ja ottelee ravia kulkiessaan ehdottomasti kärkisijoista. Viimeksi Vermossakin tamma näytti menestyjältä laukatessaan johtopaikalta viimeisen takasuoran lopussa. Edellisessä Forssan kisassa Naskalin Helmi kiri viimeiset 00 metriä vahvasti,-kyytiä ja ehti kolmanneksi. INTO ROLS kiri Kokemäellä hallittuun voittoon. Ori on esittänyt viime starteissa muutenkin hyvää virettä, ja se on osoittanut pystyvänsä täysipainoiseen suoritukseen tarvittaessa johtavan rinnaltakin. RIKASTUVA ei voinut Turussa mitään keulasta voittaneelle Into Rolsille, mutta oli sen kupeesta kelpo kakkonen. Viimeksi Lahdessa. ulkona matkannut ruuna laukkasi loppusuoralla kärkirintamasta vähintään viidennen sijan. VILLIÄIJÄ on parantanut Bella Varjosen käsissä selvästi menoaan, vaikkei vielä ole totoon yltänytkään. VELARS jäi Seinäjoella pussiin. Ruuna ei ole varsinaista voittajatyyppiä, mutta totosija ei yllättäisi lainkaan. 1 MUISTON PRINSSI omaa näihin sarjoihin riittävät vauhtivarat, mutta valitettavasti taistelutahto ratkaisuvaiheessa on käytännössä aina kateissa.
Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 Lähtö Toto-, PD-1 A), / B),,,,,1,,, / C) STONECAPES POE ja SNOWDON erottuvat todella selvästi muusta porukasta. Stonecapes Poe kohoaa ykkösvihjeeksi sillä oletuksella, että se juoksee keulassa Snowdon rinnallaan. Näiltäkin juoksupaikoilta nähtäneen tiukka matsi, mutta etulyöntiasema olisi kuitenkin Stonecapes Poella. Se kiri Lahden tauoltapaluussaan joukon hänniltä oikein lupaavasti. Snowdon aloitti taukonsa jälkeen Turun lounasravien ylivoimavoitolla ja oli viimeksi Vermossa johtavan rinnalta rehti kakkonen. AN-VALPURI on jo pitkään kilpaillut hyvässä vireessä, mutta suosikkikaksikon kukistaminen ei kyllä normaalisti onnistu. Viimekertainen kolmossija tuli oikein rehdillä suorituksella. radalta ilman selkää. ALL READY MATCH kiri viimeksi Teivossa. ulkoa hyvin kakkoseksi ja on etukäteen An-Valpurin kanssa tasavertainen. SPEAK OF THE DEVIL toivoo kovaa ylivauhtia, jolloin voi nousta ainakin kärjen tuntumaan. Lähtö Toto-, PD-, Troikka A),1,,,, / B),,,,, / C) - NEDDA MILLER iski lounasraveissa taustalta kahdeksannelta sijalta 00 jäljellä ja kiri näyttävästi ykköseksi. Viimeiset 00 metriä sujuivat 1,-kyytiä. Tamma saa ykkösvihjeen, mutta vastus kovenee kyllä tuntuvasti, joten ei voitto helpolla tule irtoamaan. 1 HERE COMES MARTY on loistopaikaltaan lähdön ideahevonen. Se kiri viimeksi toivottomista asemista mallikkaasti, ja on starttien myötä mennyt koko ajan eteenpäin. Ruuna voi hyvinkin saada pidettyä ykkösradalta keulapaikan. Taulussa näkyvä Lahden voitto tuli nimenomaan keulasta, mutta ei juoksupaikka hyvän hevosen takana. sisälläkään olisi lainkaan huono. STONECAPES QUESTOR on napannut kolme voittoa putkeen. Ensiksi Turussa ruuna spurttasi ykköseksi. ulkoa, ja kahdessa viime startissa Harri Koivusen valmennettava on hallinnut tapahtumia tyylipuhtaasti keulasta. On mielenkiintoista nähdä, lähteekö Koivunen tässä liikkeelle Here Comes Martyn takaa, jolloin tuurien ollessa kohdallaan luvassa voisi olla todellinen nappireissu. Samalla tietysti pussitusriski olisi konkreettinen. GRAINFIELD ADELE on voitokas hevonen, jonka vireen pitäisi esillä olleiden tallitietojen perusteella olla parempi kuin kauden aiemmissa kilpailuissa. Grainfield Adele pääsee reippaasti liikkeelle ja omaa paikan johtavan rinnalla välttäessään hyvät menestyssaumat. MAS BELLAn juoksu ei mennyt viimeksi lainkaan sujuvasti. Tamma osoitti kuitenkin hyvää virettä, ja lähtöpaikkakin on nyt mainio. WALL IN CARLINA laukkasi viimeksi ensimmäisellä takasuoralla häiriöstä, muttei ollut muuten yhtään edellisiä kilpailuja huonompi. Tamma on kuudes kova voitontavoittelija. FIREMAKER on joutunut niin huonolle lähtöpaikalle, että putoaa selkeästi B-ryhmän puolelle. Lähtö Toto- A) / B),,,, / C),1,,, LONELY RIDER on ehdottomasti Toto-lähtöjen todennäköisin voittaja. Se kiri viimeksi Suur-Hollola-ajon alkukilpailussa. sisältä upeasti kakkoseksi vain Jontte Boylle häviten. Taakse jäi useita merkittävästi rahakkaampia hevosia. Tätä edeltäneessä Teivon kilpailussa Lonely Rider painui johtavan rinnalta kärkeen 00 jäljellä ja jatkoi -kyytisellä päätöspuolikkaalla ansaittuun voittoon. Ori tuntuisi siis löytäneen kapasiteetin mukaisen kuntonsa, ja silloin se ei ole tässä lyötävissä. Lonely Riderille käy normaalisti tämän tason lähdöissä kaikki juoksupaikat, ja eiköhän ori jatka vielä nousuvireessäkin. ROSE COGER ja LIL BELINDA ovat hyväkuntoisia tammoja, jotka muodostavat suosikin jälkeisen ryhmän. Rose Coger kohoaa rankingin kakkoseksi sillä oletuksella, että avaa alussa keulaan. Lil Belinda voi päästä tämän taakse. Vaikka viimeksikin johtopaikalta voittanut Rose Coger on sinänsä parhaimmillaan keulasta, voi tässä lähdössä kuitenkin Lonely Riderin selkäkin kelvata. PARTYTIME on selvä neloshevonen. CALLELA KAILASH ja OUR WHITE STAR ovat hakeneet parasta tasoaan, ja ainakin kaksarisijoitus on tässä tiukassa. Lähtö Troikka A) / B),,,,,1,, / C),, IAN BOKO ei ole vielä urallaan voittanut, mutta kyseessä on kuitenkin kovan luokan lahjakkuus. Liikkeelle pääsy on ollut volttilähdöissä hapuilevaa, mutta autolähdössä tuokin puoli voisi sujua paremmin. Myös keskipitkän matkan luulisi sopivan vahvan oloiselle -vuotiaalle. Vaikka rutiinia ja ikää on muita lähdön osallistujia vähemmän, on Ian Boko selkeä ykkösrankkaus. ALEGRIA laukkaa usein, mutta kapasiteetti kyllä riittää ravilla menestykseen tämän tason lähdöissä. Keskipitkä matka on plussaa ja kuskikin vahvistuu selvästi. Toissakerralla Turussa loppusuoran alun laukka vei kolmannen sijan. AMAZING WARRIOR laukkasi viimeksi jo ensimmäisessä kaarteessa hylkäykseen. Ruuna tuli kuitenkin porukan mukana maaliin asti ja vaikutti paremmalta kuin kauden avauksessaan Kokemäellä, vaikka sijoittuikin siellä kolmanneksi. Amazing Warrior jatkanee edelleen nousuvireessä. GABRIELLA LA RENTA seuraili viimeksi johtavan takaa ihan positiivisesti neljänneksi. Tällä kertaa yhtä onnistunutta juoksua on kuitenkin vaikea saada. NELSON AVENGER kiri Forssassa joukon hänniltä tototaistoon. Viimeiset 00 metriä sujuivat ulkoratoja pitkin 1,0-vauhdilla. SAHARA HOT MAMA hävisi samaisessa lähdössä Nelson Avengerille tämän etupuolelta ja oli selkeä pettymys. Kykyjä pitäisi olla paljon parempaankin. 1 WARGAME sijoittui Riihimäellä kolmanneksi. radalta ilman selkää. Vastus on nyt selvästi kovempi, mutta lähtöpaikka on hyvä. Lähtö A) / B) 1,1,,,,,,,,, / C) 1,1 MISS MAVERICK kiri toissakerralla pirteästi kakkoseksi. sisältä häviten vain hurjalle Lewis Alelle. Viimeksi tamma laukkaili hylkäykseen, mutta esitteli laukkojen lomassa lähtönsä parhaita kyytejä. Ravilla uran avausvoitto on lähellä. 1 TWIST IN TIME oli keskiviikkona kelpo kolmas 00 metrin kirillä. ulkoa. Tamma on näistäkin asetelmista selkeä kakkosrankkaus. 1 GRACE MATCH voitti ennen taukoaan johtavan rinnalta, joten eiköhän tammalta löydy kiertämiskykyäkin. LANGEN S ISIS kulki viimeksi pahan lähtölaukkansa jälkeen viimeiset 0 metriä 1,0-vauhtia. Tamma voi saada hyvältä paikalta nappireissun, joten ainakin totosijaan on täydet mahdollisuudet. Ideaalipaikka olisi Miss Maverickin takana. sisällä. Miss Maverickin lähtönopeudesta auton takaa ei ole kuitenkaan tietoa. CHAMPAGNE BATH nappasi viimekertaisen kakkossijansa. sisältä ja RACKET CAT sijoittui sen vanavedessä kolmanneksi. sisältä.
Metsämäen Tipsit TOTO-RAVIT 1..01 VIHJESYSTEEMIT: TOTO (lähdöt -) Pieni systeemi Suuri systeemi I, (,) I kaikki II,,, (,1) II,,,,,,1,1 (,) III Stonecapes Poe (,) III, (,) IV 1,,,,, (,) IV 1,,,,, (,) V Lonely Rider (,) V Lonely Rider (,) riviä*0, euroa =,0 euroa riviä*0, euroa =,0 euroa PÄIVÄN DUO (lähdöt -) Pieni Systeemi Suuri systeemi I Stonecapes Poe II 1, I Stonecapes Poe II 1,,,,, yhdistelmää yhdistelmää TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I 1 Here Comes Marty I 1,,,,, II,,,, II 1,,,,, III,,,, III 1,,,,, 0 yhdistelmää*0,0 euroa = euroa 0 yhdistelmää*0,0 euroa = 0 euroa TROIKKA (lähtö ) Pieni systeemi Suuri Systeemi I Ian Boko I Ian Boko II, II 1,,,,,,, III 1,,,,,,, III 1,,,,,,, 1 yhdistelmää*0,0 euroa = euroa yhdistelmää*0,0 euroa = euroa Vihjeet laati: Jouni Toroska
vihjeet Jani Kanerva tototv Tervetuloa Metsämäkeen AIKATAULU 1. lähtö 1:0. lähtö 1.1. lähtö 1:0 HINNASTO Sisäänpääsy (alle 1-v. ilmaiseksi). Autokatsomo. Ravintola Metsämäki: Vapaa sisäänpääsy. RAVINTOLA METSÄMÄKI Parhaat paikat! Pöytävaraukset: p. (0) 00 tai 0-1 1 tai netissä turunhippos.fi/ metsamaki/fi/ palvelut/palvelut.php Tarjolla myös paketteja isommille ryhmille. NÄIN LÖYDÄT METSÄMÄKEEN Ravirata sijaitsee Vanhan Tampereentien varressa n. km Turun keskustasta. RAVIBUSSIT Suora bussivuoro raveihin Turun keskustasta (Aurakatu, pysäkki T) 0 minuuttia ennen ravien alkamisaikaa (ei lounasraveissa). Paluuvuoro 1 minuuttia viimeisen lähdön maaliintulosta. Metsämäkeen liikennöivät myös aikatauluvuorot 01-0. SEURAAVAT RAVIT Tuplatonni-ravit tiistaina.. klo 1:00 Metsämäen ravirata Vanha Tampereentie 00 Turku Puh. (0) 0 www.turunhippos.fi info@turunhippos.fi Turun Hippos ry Toimitusjohtaja: Roger Johansson Kilpailusihteeri: Henri Toiviainen Koordinaattori: Riikka Mustonen Toimistosihteeri: Virpi Ylitalo Ravintolanhoitaja: Erja Kult Ratamestari: Mika Ahtiainen Hallitus: Hannu Nivola (pj), Pentti Sokajärvi (vpj), Jyrki Filatoff, Antti Kasi, Sari Mäki, Janne Ulmas, Jerry Uotinen Henri Virtanen, Jarmo Virtanen Metsämäen toimihenkilöt Suomen Hippoksen valvoja: Mikko Silvasti Kilpailutuomarit: Tapio Aronen, Esa Korhonen, Kai Tuusa Maalituomari: Janne Tamminen Valvontakamerat: Tero Tuovinen Tuomariston sihteeri: Jouni Vikström Kuuluttaja: Outi Tamminen Selostaja: Jouni Toroska Voittaja-/varikkohaastattelija: Jarkko Litmanen Voittajakuvat: Leena Kahisaari tai info@turunhippos.fi Tasoitustenlaatija: Henri Toiviainen Päälähettäjät: Sipi Erkkilä, Taru Pentikäinen Lähettäjät: Jenni Haaki, Mira Järvinen, Terhi Nurmi, Elli Tuokko, Hanna Tuomikoski Lähtöauton kuljettajat: Jani Salonen, Janne Ulmas Lähdönjärjestäjät & varikkoalueen valvojat: Mirva Eravuori, Kaisa Arttola, Ilona Marttila Valjakkotarkkailijat & ell avustajat: Saija Elo, Neea Honkanen, Leila Hörkkö, Eveliina Nivola, Vilma Saarinen, Virpi Suominen, Maria Virtanen, Pauliina Ylitalo Eläinlääkäri: Kaisa Nivola Sisäänkirjoitus: Saara Lainio Ratamestari: Mika Ahtiainen Kengitysseppä: Veli-Matti Allen 00-01 01 Ensiapu: Sairaankuljetus Inna Oy TV-tuotanto: Streamteam Nordic Oy Lähtörata-arvonta: Suomen Hippoksen tietokone Järjestyksenvalvonta: Liedon Luja, Metsämäki Masters TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 Turun ravirata Vanha Tampereentie, 00 Turku, turunhippos.fi Ravipäiviä kpl Loppusuoran pituus: m Kaarresäteet: m Kallistukset: % Rataennätykset: Tjacke Gold,a ja Järvsöfaks 0,a Liigavoittajat 01: Olli Koivunen ja Harri Koivunen Metsämäen ajajaliiga tilanne 01 nimi st 1 vs. /st v% s% Koivunen Olli 1 1 00 Moilanen Ari 1 00 0 Forss Mika 00 00 Kiveinen Jere 00 0 Lindroos Peter 0 1 0 0 Markkula Seppo Koivunen Harri 0 Torvinen Hannu 1 0 Kinnunen Jari 1 0 00 0 0 0 Saarela Jarmo 0 0 00 0 1 Rekilä Riina 0 0 000 00 Torvinen Jukka 0 1 0 1 Teivainen Antti 00 1 Perttunen Tapio 1 00 0 Irri Joni-Petteri 00 1 Korpi Hannu 1 1 0 00 00 1 Kauppinen Jukka 1 0 00 00 0 0 Danielsen Kenneth 0 0 00 Metsämäen valmentajaliiga tilanne 01 nimi st 1 vs. /st v% s% Koivunen Harri 0 1 0 Kiveinen Jere 1 1 0 Isotalo Pertti 0 0 00 0 0 Lähtinen Olli 10 Mäki-Tulokas Tapio 1 00 1 Rekilä Riina 1 00 00 Kinnunen Jari 1 0 00 0 0 0 Nieminen Markku 1 0 00 Varjonen Bella 00 1 Kauppinen Jukka 1 0 00 00 0 0 Kerkelä Paula 1 0 0 1 0 Soini Tuula 1 0 000 00 0 0 Tamminen Sari 1 0 0 0 Penttinen Maria 1 0 00 00 0 0 Kallio Simo 0 1 00 00 0 0 Danielsen Kenneth 0 0 0 0 Goman-Nieminen Tanja 0 0 0 000 Korpi Hannu 0 0 000 0000 Salo Matias 0 0 00 00000 Korhonen Ulla 0 0 0 000 Toto-ravit rata 0 Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p. 00 e, 0 m enintään 1.00 e 1 Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 keltainen-musta MARIN LAKU CC 0:1,ke e 1 v vprt r Lars 1: 1 0-0-0, e 1: 0-0-1 Yht: 0-0-1 Vekku-Mari-Turo E Jänk L 1.0,x 0 C C 00 Heitto Pirita&Ronkainen Taisto, J-P Ko Ph.0 000 1,x C C 0 Marttila E Jänk Tk 0. 1, C C 00 pun sin valk-valk Tk 0. 0, C C 000 ERKKI JÄNKÄLÄ (A) Ph.0 1, C C 0 Taisto Ronkainen (C) Tk REHTI HEPPU CC,ake,ke 0 e v rt r Taro 1: 0-0-0,0 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 1 0-0-0 Eiskeri-Viesker S Sark T. 1 0,ax C C 00 Miekkatalli, Sastamala S Mark T 0.01 1 - hll C C 00 sin.valk-valk S Sark T.0 1 0,0x C C 00 JARI YLINEN (C) T 0.0 1 0,0x 0 C C 00 Anniina Räsänen (C) P Jar Yl S 0.0 0,x 1 C C 00 PILPO REPPULI CC 0:1,akp 1,ke. e v prt r Tähti-Vokker 1: 1 1-0-,a 1,. e 1: 0-0-0 Yht: 1 1-0- Kiikun Packa-Poika-Luomus T Gard F 0.0 1, C C 00 Siik Lauri&Marianne, Ph.0 1, C C 0 Kokemäki-Forssa H 0.0 0 1, 0 C C 0 sin valk-valk J 0.0 - hll C C 00 TIMO GARDEMEISTER (A) Km.0 00 1,a 1 C C 00 Marianne Siik (C) F HILSUKE-POIKA CC,ke 1.00 e v trt r Akseli-Poika 1: 0-0-1, 0 e 1: 0-1-1 Yht: 0-1- Hilkka A-Vokker A Moil K 1.0 1 0, C C 00 Arminen Raija&Parviainen Rauno, O Koiv T. 1 0, 1 C C 00 Vihti A Moil L., C C 00 sin valk pun-sin valk Ti Tuo Ks 0.0 1 0, 00 OLLI KOIVUNEN (da) R 0.0 0, C C 00 Rauno Parviainen (C) H ROKIN LENTO CC,0ke 1.1 e v prn r Totemi Rok 1: 0-0-0, 0 e 1: 0-1-0 Yht: 0 0-1-1 Lendur-Minni-Suikun Matti J Saar P 0.0 1,0 C C 00 Maija Tolvanen, Sipoo J Kall K 0. 1,1x C C 00 vihr valk pun-vihr J. - hll C C 00 ARI MOILANEN (da) P Puik F 01.0, 1 C C 00 Maija Tolvanen (C) H R 0.0 1,x 1 C C 00 MÖLINÄ CC,ke 1. e v rt t Hullumies 1: 0-0-1, e 1: 0-0- Yht: 0-0- Mekkala-Mikker Ja Kar F.01 1, 1 C C 00 E.J.S.-Talli, Salo F.0 1,1 C C 00 musta hopea sin-sin F 0.0, C C 00 TANELI SÄDE (ea) Ph.0, C C 0 Juha Säde (C) F Km 0.0 0,1x 0 C C 00 VEETIN RALLI CC,ke 1. e v prt t Turo 1: 0-0-0, 00 e 1: 1-0-1 Yht: 1-0-1 Sato-Pilvi-Uno Ju Tor P.0 1 0,x C C 00 Jukka Krapi, Sastamala J Saar Tk.0 1 0, 1 *1 C C 00 viin pun hop-hop viin pun T 1.0 1 - hll C C 00 ANTTI TEIVAINEN (da) T 0.0 1, C C 00 Jukka Krapi (C) T Ju Mie Km.0 1, 0 C C 00 VILUNKIPINÄ CC 1,ke 1.0 e v prt t Joihuri 1: 1-0-1 1, 1.00 e 1: 0-1-0 Yht: 1-1-1 Vilunsävel-Turo Rami M P.0 0,0 1 C C 00 Eskola Markku K&Juha, Eura P 1.0 1 0, C C 00 sin pun valk -harm P.0 1, 1 C C 00 RAMI MÄENPÄÄ (B) Tk.0 1, 1 C C 00 Markku K Eskola (C) P T 0.0 1 0 1, C C 00 DUUTSON CC,ke e v rt o Villihotti 1: 0-0-0, 0 e 1: 1-0-0 Yht: 1 1-0-0 Rosavil-Turo T Kata F 0.0,x 0 C C 00 Peter Olin, Raasepori A Ham Tk.0 0, 1 C C 00 vihr kelt-vihr H 0.0 0, 0 C C 0 ARTO HAMMAR (A) F 1.0 1, C C 00 Satu Karttunen (C) H R 0.0 1 1, hlo C C 00 PIETTOLAN ELMA CC,ke 1. e v prt t Joihuri 1: 0-1-1, 0 e 1: 1-0-0 Yht: 1 1-1-1 Jonnan Esmeralda-Hissun Vili P Eklu F.0 1,x 0 C C 00 Peter Eklund, Lohja P Puik F 1.,1x 1 *1 C C 00 kelt sin-kelt H 0. 1 1,1x hlo * C C 0 PERTTI PUIKKONEN (aa) H 0.0 0, C C 0 Peter Eklund (C) H R 0.0 0, C C 00 TÄHTIHOHTO CC,ke.0 e v vrt t Tutuari 1: 1-0-1, 1.0 e 1: 0-0-0 Yht: 1-1-1 Tähtihuvi-Vokker S Mark T.0 0 1 - hpl C C 00 Riikka Avotie, Kangasala F 0.0 1 - hpl C C 00 pun musta-pun musta H Kam T 0.0 kl 1, kl hyv C C HANNU KAMPPURI (ba) T 1.0 1 1,x 1 C C 00 Sari Orreveteläinen (B) T J 0.0 1, 1 C C 00 AURAUKSEN POIKA CC,1akp 1,ke 1. e v rt o Auraus 1: 0-0-0,1a 1, 00 e 1: 1 0-0-1 Yht: 0-1-1 Varaani-Totti H Koiv T. 1,1 C C 00 Tatu Westerlund, Pori F 0.0,1x C C 00 mus vihr kelt-mus vihr kulta O Koiv T 0.0 1 0 1 1, C C 00 ILKKA KORPI (aa) T 1.0 1,x C C 00 Markku Westerlund (C) P P Puik Km.0 00,1a C C 00 ANNAN CC,akp,ke 1.0 e 1 v prt t Rallaus 1: 0-0-0,a, 00 e 1: 0-1-0 Yht: 1 0-1-0 Turkoosi-Turo Te Gra F 0.0,x C C 00 Niina Ylijääskö, Oripää Ro.0,x C C 00 musta sin valk-musta S 1.0 0,x C C 00 TEIJO GRANATH (A) Km 0.0 0,1x C C 00 Niina Ylijääskö (C) Tk Km.0 00,a C C 00 LAARI CC,ke.00 e 1 v tprt t Lars 1: -1-0,.00 e 1: 1 0-0-0 Yht: -1-0 Turon Vire-Turo Pet Vi P 0.0 1 0 0, 1 *1 C C 00 Koivisto Essi&Heidi, Kurikka P 1.0 1 0 1, C C 00 musta-musta F 1.0 1,0 C C 00 PETRI VIRTANEN (C) Km 0.0 00 1, 1 C C 00 Essi Koivisto (C) S Km.0, 1 C C 00 Koelähtö Tasoitusajo 0 m klo 1.0 00 m 00 m.00 m v.00 m ADAM SNIPES 0:1 0 e 1 v tprn o Lindy Lane 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Primavera Rex-Cantab Hall J Tomp Tk 0.0 ol 01 1,x ol hyv C C Kurppa Johanna&Tomperi Jussi, Turku JUSSI TOMPERI (B) Tk sin musta valk-sin musta FIRED UP 1,aly 1,kp.0 e v prn r Express It 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0 -- Adria-Spotlite Lobell J-P Vi Tk.0 0 1,a C C 00 Heikkilä Johanna&Kämäräinen Niko&Lahin Pirjo-Riitta, Järvenpää-Helsinki MIKA FORSS (da) musta valk pun-musta pun Marko Kämäräinen (C) H SOMAN SILKKI :1 0 e v tprt t Erikasson 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0 0-0-0 Okan Soma-Pysteri O Koiv Tk 1.0 kl 1,x kl hyv C C Koivisto Tiia&Takkula Anniina, Lieto TOIVO NIEMI (ba) valk sin kelt-sin Anniina Takkula (C) Tk Ranking A, 1, B,,,,, 1 LÄHTÖ 1 Takaakin ehtii. TÄHTIHOHTO on saanut vasta tällä kaudella kunnolla juonen päästä kiinni uudella treenarilla. Lounasraveissa. ulos edennyt tamma ratkaisi pelin -vauhdilla. Myös 1 LAARI on kehittynyt alkukesän aikana selvästi. Kokemäellä tamma teki tähän asti parhaan esityksensä ja irtosi,0-lopetuksessa keulahevosen rinnalta omille teilleen.
Lämminveriset tasoitusajo 0 m p. 00 e, 0 m enintään 1.00 e Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 sininen-valkea LANDLORDS MINDYLEE CC0:1 0,1ke 0 e 0-0-0 1 v trn t Revenue Landlords April-To The Gate 1: 1 0-0-0 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: Peurala Niko&Räsänen Anniina, Pori S Mark T 0.0 kl 0 0, kl hyv C C musta valk pun-musta valk P 1.0 10 0,1x 00 1 C C SEPPO MARKKULA (da) N Joke S 0.0 0 - hll C C 00 Anniina Räsänen (C) P BIGGURIM CC 1,ke 0 e v tprn o Il Villaggio 1: 0-0-1 1, 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-1 Windie Queen-Roberto Tilly K Venä H 0.0 nl 0, nl1 C C 00 Kaarelan Ratsutalli Oy, Helsinki H. nl 0,x nl C C 00 valk sin-sin valk P Korp H 0.0 1 0 - hpl 1 C C 0 PEKKA KORPI (aa) H M 0.0 0 1, 1 C C 0 K Venä H 0.0 1 0 1 1, 1 C C 0 SPEED SUMMER CC 1,ke 00 e v rn t Lexus Font 1: 0-0-0 1, 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Speed Future-Express It Hannu Laine, Kaarina J Fila Tk. ol 0 1,0 ol hyv C C vihr pun -vihr pun valk Tk 0.0 kl 0 1,1 kl hyv C C HANNU TORVINEN (da) Tk.0 1 0 1, C C 00 Kenneth Danielsen (B) Tk K Dani F 01.0 0, 1 C C 00 MARIAN HEEL CC 1,ke 0 e v tprn t Blink 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-0 Manos Dream-Turbo Thrust Juha Uusitalo, Kristiinankaupunki K Leht S. ol 0, ol hyv C C sin pun kuvio-sininen S 1.0 kl 0 1 0, kl hyv C C KARI LEHTONEN (aa) S N Joke P.0 1 0 - hll 1 C C 00 K Leht J. 1,x 0 C C 00 STORMY VICE CC 1,0ke 0 e v trn r Tag The Devil 1: 0-0-0 1,0 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-0-0 Juliana Space-Juliano Star H Kam T 01. ol 0 1, ol hyv C C Reijo Nieminen, Hämeenkyrö H Kurr F 0.0 kl 1, kl hyv C C sin valk -sin Tk.0 0 - hpl C C 00 HEINI KURRI (B) Tk P 01.0 0 1,0 C C 00 Km 0.0 0 1, C C 00 OILSHEIK CC 1,ke 00 e v prn r Frosts Oilbaron 1: 0-1-0 1, 00 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0-1-0 Sunbird Narcizz-Jobie Tempest Opec Team, Isokyrö V Joki O 0. kl 0 1, kl hyv C C pun vaal sin -pun valk J Jylh O. 1 0 0,x C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk H Koiv T 1.0 0 1 1, 1 C C 00 S Mark Tk.0 1 0 -a hpl 1 C C 00 LEANN SES CC 0,ke 0 e v mrn t Il Villaggio 1: 0-0-0 0, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-0 Kimono Leader-Duran Hanover M Aro P. 0 1,1 0 C C 00 Talli Pirun Perijät, Nokia P 1. 1 0 1 1, 1 C C 00 musta kelt-musta J-P Ir Tk 0.01 0, 1 C C 00 MIKKO ARO (A) P M Aro Km 0.0 10 0, 1 C C 00 P 0.0 0 0, C C 0 MAGIC LOVER CC m,1ke 0 e v trn r Our Love 1: 0-0-0 m,1 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0-0-0 White Cross Magic-Moment Of Magic An Sul L 0. kl 1, kl hyv C C Kalevi Niemi, Ylöjärvi L Num P 1. 0 m- hpl C C 00 vihr valk pun-vihr An Sul H.01 1 0 m- hll C C 0 ARI MOILANEN (da) T 0.01 0 1 m,1 C C 00 Ari-Pekka Pakkanen (A) T A Moil H 1.0 kl 0 1,1x kl hyv C C CASH IN PRESS CC 0:1 1,ke 00 e v trn t Il Villaggio 1: 0-1-0 1, 00 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-1-0 Jasmine Press-Highest Glory Reino Vesterinen, Nokia Ha Kor T 1.0 kl 0,0 kl hyv C C musta pun valk-pun valk T.0 1 0 1 0, C C 00 HANNU KORPI (A) P 01.0 0 1 1, C C 00 Reino Vesterinen (C) T E Holo Tk 0.0 1 0 1, 0 C C 00 MAXIMUS WILD CC 1,ake 1,ke 1.00 e v trn r Amour Ami 1: 0-0-1 1,a e 1: 0-0-0 Yht: 1 0-0- Vilma Håleryd-Trade Balance J Kive Tk 0. 0 - hpl C C 00 Kursi Elina&Veijalainen Sanna, Tk. 1 0 1,x 1 C C 00 Säkylä Ha Tor H.0 0 1,a 1 C C 00 pun musta -pun valk Tk 0.0 0 -a hpl C C 00 JERE KIVEINEN (A) J Kive Tk 1.0 0 1,1a C C 00 Sanna Veijalainen (C) Tk DEVIL STEP CC 1,1ake 1,ke 1. e v prn r Tag The Devil 1: 0-0-1 1,1a 1, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-0-1 Step Yankee-Yankee Stampede H Koiv F.0 1 1,a 1 C C 00 Juha-Pekka Saarinen, Loimaa M Fors H 1.0 1 0,0x C C 0 musta valk pun-musta pun Tk.0 1 0 1 1, C C 00 MIKA FORSS (da) H Koiv Km 0.0 1 1, 1 C C 00 Juha-Pekka Saarinen (C) F R 0.0 0 1, C C 00 SIR OSCAR CC 0,1ake 1,ke 0 e v tprt r Swift American 1: 0-0-0 0,1a 0, 0 e 1: 1 0-0-1 Yht: 0-0- Golda Cashmaker-My Nevele S Mark P 0.0 0 0,1a C C 00 Valtra-Talli, Pori P 1.0 1 0, C C 00 vihr kelt-vihr J Saar P.0, 1 C C 00 ARTO HAMMAR (A) A Ham Tk 0.0 0,0a C C 00 Aarni Renfors (C) P P 01.0 0 - k C C 00 1 CHIQUE CC 1,1ake 0,0ke 1.00 e v tprt t Look De Star 1: 0-0-1 1,1a 0, 00 e 1: -0-0 Yht: -0-1 Unlimited Kemp-Virago Mi Ten Ku. kl 0 1,0 kl hyv C C Leppäharju Mauno&Sherwood Ku 01.0 0 0, 1 C C 00 Stable Oy, Oulu-Kotka Ku.0 0 -a hpl 1 C C 0 sin kelt valk -valk J 0.0 1,1ax 1 C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) O Koiv S 1.0 00 - hpl C C 00 Ari-Pekka Pakkanen (A) T 1 CHICACALIENTE CC 1,0ke 00 e v mrn t Andover Hall 1: 0-1-0 1,0 00 e 1: 0-0-0 Yht: 0-1-0 Guatemala-Muscles Yankee M Kopo P 0.0 0 1,x hlo 1 C C 00 Kopola Mikael&Parttimaa Teemu, Tk 0. kl 0 1 1, kl hyv C C Salo H 0.0 1 0 1, C C 0 sin valk-sin H 0.0 1 0 1,0 C C 0 MIKAEL KOPOLA (A) H 0.0 1 0 1, 1 C C 0 Veikko Kopola (A) Tk Toto-ravit TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 rata 0 Ranking A B, 1, 1,,,,, LÄHTÖ Paalulta kärkeen. Vermossa 1,0-lopetuksessa kärkiparin kannoilla hyvin seuranut BIGGURIM parantaa yhä starttien myötä ja on nyt paalulta vahvoilla. SPEED SUMMER kiri Forssassa mukavasti. ulkoa, vaikka kärkikolmikko jäi 1-lopetuksessa tavoittamatta. Laukkoihin pilannut 1 CHIQUE on riviään paljon kyvykkäämpi aloittelija. Kylmäveriset ryhmäajo 0 m X enintään.00 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 punainen-valkea PELIPISTE CC 0:1,ke.0 e 1 v sysrt r Vokun Viima 1: 0-0-0 0 e 1: -0- Yht: -1- Pelin Piirto-Pelimies H Kant Ph.0 0 - hll C C 0 E.L.-Talli&Kantonen-Heikkilä Heli, F 1.0 kl 1,x kl hyv C C Ypäjä H.0 0 - hpl C C 000 musta-musta F 01.0 kl 1 1, kl hyv HELI KANTONEN-HEIKKILÄ (A) F Km.0 0 1 - hpl 1 C C 00 AHON TAIKA CC,aly 0,ke.00 e v prt t Viesker 1: 0-0-0 1,0 e 1: 0--0 Yht: 1-- Törmän Tiuku-Luomus Jr V Tenk L 0. 1, C C 0 Taika Team, Kirkkonummi F 0. -a hpl 1 C C 00 sin valk-valk F 1.0 1, C C 00 VESA TENKANEN (B) H L.0 1,0 C C 00 Lo.0 0 C C PIISPALAN HEKO CC,ke.00 e v vrt r Cameron 1: 1-1-1,. e 1: 1-0- Yht: 1-1- Piispalan Helinä-Santeri Dahlia A Moil H 0.0 1 1, 1 C C 0 Ari Lehtinen, Pertunmaa H 0.0, C C 0 vihr valk pun-vihr J 0.0 1,0 C C 00 ARI MOILANEN (da) A Teiv R 0.0,1x 1 C C 00 Ari Lehtinen (C) M A Moil La 0.0 1 0, C C 00 TULISIN CC,1aly,ke.0 e v prt t Liising 1: 0-1-0,a 1, 00 e 1: 1-0- Yht: -- Tuuheli-Kihin Hiski J Saar P 1.0 0,a 0 C C 000 Sari Leppiniemi, Pomarkku Ha Tor Tk.0 0 - hll 1 C C 00 vihr pun -vihr pun valk P 01.0 1, C C 00 HANNU TORVINEN (da) M Rehu Km 0.0 0 1, 1 C C 00 Rami Leppiniemi () P N Joke Hr.0 00 1, 1 C C 00 JORI POLLEA CC 0,0ake,ke. e v prt r Joihuri 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0--1 Yht: 1 --1 Paraskeva-Viesker T Leiv Tk 0.0 0,ax C C 00 Riverside Farm, Kylmäkoski F 1.0 1,a C C 00 tum vih val-tum vih val H 01.0 00,1 hlo 1 C C 00 TIMO LEIVO (A) T F 1.0 0,0a C C 0 F 01.0 kl 1, kl hyv C C HOVIN TURBO CC 0,ake 0,1ke.00 e v rn t Tutuari 1: 0-0-1 0,a, 0 e 1: 1-1-1 Yht: -- Roosan Ruusu-Jaanen Suikku H Koiv P 1.0 0,x 1 C C 0 Blondi Talli, Porvoo Tk.0 0,x 1 C C 00 musta valk pun-musta valk M Fors F.0 0,a 1 C C 0 SEPPO MARKKULA (da) H Koiv F 1.0 - hpl 1 C C 00 Bella Varjonen (B) Tk M Fors H 1.0 0 C C VIIPURIINA CC 0,ake 0,1ke.0 e v prt t Erikasson 1: 0-1-1 0,a 0,1 1.0 e 1: -0-1 Yht: 1-1- Taipale-Suikun Ero O Koiv F.0,a C C 00 Jukka Tammi, Lohja Tk.0 0,x C C 00 sin kelt-kelt K Venä H 0.0 0 1 0,1 C C 000 KARI VENÄLÄINEN (da) L.0 0,a C C 0 Jukka Tammi (C) H M 0.0 0,x C C 00 VILPETÖÖRI CC 0,ake 0,ke. e v prt o Hilpetööri 1: 1--1 0,a,.0 e 1: 0-1- Yht: -- Sinkkuri-Sinkun Vinkku J Kive F 0.0 1, 1 C C 00 Reijo Lehtonen, Salo P 1.0 0 - hpl C C 0 pun musta -pun valk F 0.0 1 1,0ax 1 C C 00 JERE KIVEINEN (A) F.0 0,a 1 C C 0 Reijo Lehtonen (C) F F 1.0,x C C 00 Y.P. ANNMARIE CC,ake 0,0ke.0 e v rt t Viesker 1: 1-1-0,a 0,0 1.00 e 1: --0 Yht: --0 Y.P. Kuri-Taikuri Ju Mie P.0,x C C 00 Pekka Yli-Parri, Punkalaidun J Saar F 0.0 1,x C C 00 sin valk kulta-sin valk K 0.0 1 0, C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ea) L.0 0,0 00 C C 00 Martti Hämäläinen (B) T J-P Ir S 0.0 0,a C C 0 PETROFF CC,ake 1,0ke.0 e v tprt r Kilun Peedro 1: 0-0-1,0a, 0 e 1: 1-0-1 Yht: 1-0- A.P. Kumina-Ruutu-Poika M Fors T.01 0 - hll 1 C C 00 PT Kimppa, Naantali H Koiv P 0.0, 0 C C 00 musta valk pun-musta pun P 1.0 0 - hll C C 00 MIKA FORSS (da) Ha Tor H.0 0 1 - hll 1 C C 000 Bella Varjonen (B) Tk S Mark Km.0 0,x C C 00 TÄHTIMENEVÄ CC,ake,ke.0 e v rt t Tutuari 1: 0-0-0 1,0 00 e 1: 0-0-1 Yht: 1-- Tähti-Vilaus-Viesker A Ham H.0 0 1, C C 000 Wilikkala Stable, Salo Tk.0 0 1,0 1 C C 00 vihr kelt-vihr H.0 0,x 1 C C 000 ARTO HAMMAR (A) Tk J Ruot K 0.0 0 1,1 0 C C 00 P Lind T.0 0 - hpl 1 C C 00 R.R. NYKÄISY CC 0,ake 0,ke.00 e v rt r Suikun Ero 1: 0-0-0 1,a 1, 0 e 1: 1 0-- Yht: 0-- Nykäskä-Vokker I Korp L 0. 0,a C C 000 Team Nykä, Paimio T 1. 0, C C 000 viin pun hop-hop viin pun H 1.0 0 1,x * C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) L.0 1 1, C C 00 Ari-Pekka Pakkanen (A) T H 1.0 0 1,a 1 C C 000 Ranking A, 1, B,,,,,, LÄHTÖ Polleasti paussilta? Pitkältä tauolta palaileva kyvykäs JORI POLLEA ja 1 PELIPISTE esiintyivät kokeessa hyvin ja tulivat tasatahtia maaliin. Pelipiste olisi menestynyt Kokemäellä ilman päätöspuolikkaan alussa keulasta tullutta hyppyään. Raville selvittyään se kiri vielä ulkoratoja pitkin kolmanneksi, mutta tuli hylätyksi. PIISPALAN HEKO jaksaa, mutta auton takaa on alussa laukkariski. Tallikommentit Lähtö, Toto-1 Tapio Mäki-Tulokas: SUE S PHOTO teki viimeksi Vermossa taas hyvän juoksun ja tuli voimissaan maaliin. En tiedä, mikä edelliskeskiviikon startin pieneen vaisuuteen oli syynä, sillä sen olisi pitänyt sinä päivänä olla kolmas. Nyt sisäpuolella taitaa olla nopeita lähtijöitä, ja voi olla, että siinä ei keulaan päästä, mutta yritetään saada hyvä juoksu. Silloin Sue s Photo pystyy olemaan mukana voittotaistossa. Lähtö, Toto- Jukka Kauppinen: INTO ROLSIN kanssa olisin ollut sunnuntaina jo rahasijaan tyytyväinen, mutta hevonen oli yllättävän hyvä. Se on vaan sitkistynyt, ja siitä on kehittynyt mukava kilpahevonen. Turun voitossaan se otti aika hyvin vauhtia, kun se on autolähdössä parempi kuin voltista. Perjantaina on varmaan paljon kiinni siitä, millainen juoksupaikka saadaan. Uskoisin, että sitten se voisi olla aika kärjessä, kun Turun ratakin sopii sille paremmin, mutta ei Kokemäen rataa sovi moittia, kun noin hyvin meni. Tuula Soini: SOINTU-ESTERI on harvakseltaan päässyt starttiin, kun on ollut näihin sarjoihin tunkua. Annoin sen myös keväällä tarkoituksella hieman olla helpommalla, koska sille tuli muutama laukkastartti. Vähän tamma on nyt arvoitus, kun on pientä taukoa alla. Lähtö, Toto-, PD-1 Niina Tapani: NOT SO EASY BLUE polki päkiänsä Forssan laukkastartissa. Se oli muutenkin oudon vaisu niihin startteihin, joten vedettiin henkeä ja tutkittiin hevosta. Muuta murhetta ei löytynyt kuin se päkiä. Not So Easy Blueta on uitettu ja treenattu, ja mitä olen sillä ajanut, se on ollut hyvän tuntuinen sekä vaikuttanut taas omalta itseltään. Sillä ei ole ajettu kovaa, ja se varmasti on tukkoinen. Vaisun talven jälkeen hevosen pitäisi olla kotitreenien perusteella parempi, mutta rahasija olisi Turussa hyvä. Tärkeintä on tässä kohdin, että hevonen tulee hyvin maaliin. Lähtö, Toto-, PD-, Troikka Tapio Mäki-Tulokas: GRAINFIELD ADELE oli Pilvenmäki Specialin karsinnoissa tosi oikeaohjainen, ja Pursiaisen Tuula sitten löysi hevosesta vikaa. Sillä oli hauislihas tulehtunut, ja sitä hoidettiin. Nyt hevonen on treenannut kotona huomattavasti paremmin ja suoremman oloisesti, ja positiivisin mielin lähdetään perjantain starttiin. Jos Grainfield Adele suorittaa omalla tasollaan ja juoksu menee suosiollisesti, se pystyy olemaan kärkikamppailussa mukana. Kummallakaan hevosista voitto ei yllättäisi, mutta silloin juoksun pitää onnistua, sillä takapareista ei ole helppo kiertää. Grainfield Adele lähtee auton takaa ihan reippaasti matkaan. Isto Mäki-Tulokas: GILLIAN COMERYLLE tuli keväällä jokin suolistobakteeri. Yritettiin ehkä vähän liian hätäiseen Pilvenmäki Specialin karsintoihin ja jätin sen sitten sieltä pois. Hevosta on saatu treenata ihan normaalisti jo jonkin aikaa, mutta kovaa ei ole ajettu, vain kotona normitreenit. Se on palautunut hyvin, eikä päällisin puolin näy mitään. Lähtöpaikka tuntuu näin tauolta ja tähän aikaan vuodesta melkein toivottomalta. Voi mennä tuolta hiitinajoksi, kun vastustajat tuppaavat eturivistä lähtemään lujaa, juoksevat matkallakin kovaa ja vielä lopettavat kovaa.
0 Veikkaus Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään 000 e. Palk. 000-00-00-00 e klo 1.1 vihreä-valkoinen Toto-1 SAFE CROSSING (SE) CC0:,ake1,ke.01 e 1 v mrn r Ready Cash 1: -0-0 1,a 1, 1.00 e 1: --0 Yht: -- La Pensee-Think Tank K Dani Tk 0.0 1,a C C 00 First Ready Cash, Lieto J Unte S 1.0 0 1,0 C C 000 sin valk pun-sin valk K Dani Tk.0 00 1,ax C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) Km 0.0 00 1, 1 C C 00 Kenneth Danielsen (B) Tk Ma 0.0 1,x C C 0 RAMBOLDO JET* (IT) CC,aly 1,ke.0 e v rn o Pine Chip 1: 0-0-0 1, 0 e 1: 1 1-1-0 Yht: -- Vaniglia Jet-Park Avenue Joe E Adie Jä.0-0 No Limit Stable, Hyvinkää V Karh Mp.0 1,a valk sin-sin valk Sä 0.0 1 1,1ax 1 PEKKA KORPI (aa) H S Rait Kt 1.01 0 - hll 1 C C 00 Han Hi Kt 1.0 0 1, 0 C C 000 BEGEMOT FRIDO CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn r Mr Pine Chip 1: 0-1-0 1,1a 1.00 e 1: 0 0-0-0 Yht: --1 Hulda Frido-Love You A Moil T 0.0 0 1 1,0a C C 000 Trading-Steiner Oy, Naantali F 0.0 1,a C C 000 vihr valk pun-vihr H 0.0 1,a C C 000 ARI MOILANEN (da) Ma Nie H 0.0 0 1,1a C C 00 Markku Nieminen (A) T A Moil L 1.0 1,a C C 000 HAMIS FAMERAISER CC,aly 1,ly. e v trn r Citation Lindy 1: 0 --,1a 1, 1.1 e 1: 1 -- Yht: -1- Irish Kemp-Barbeque Ha Tor S 0.0 0 1,a C C 000 Haapoja Esa&Pentti, Seinäjoki Ju Tor O.0 0 1,a 00 C C 00 vihr pun -vihr pun valk S Mark S 1.0 0 1,a 0 C C 000 HANNU TORVINEN (da) Ju Tor H 0.0 0 1,a 1 *1 C C 00 Kari Lehtonen (A) S Tk 0.0 1,a *1 C C 000 SUDBURY (IT) CC,1aly 1,ly. e v trn r Infinitif 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0-1-1 Yht: 1 -- Emerald di Jesolo-Supergill E Holo L. 1,a C C 0 JR-Osa Oy, Nurmijärvi L 0. 1,a C C 000 viin pun hop-hop viin pun H 1. 0 1,1a C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) H 0.0 0 1,a C C 00 Sanna Ylitalo (C) H H 0.0 0 1,a C C 00 SUE S PHOTO CC,0aly 1,pi.00 e v trn r Classic Photo 1: 1-1-0 1,a 1,.00 e 1: 1-1- Yht: 1-- Muscles Sue-Muscles Yankee M Fors F 0.0 1,0a * C C 000 Muscles Sue Yhtymä, Vaasa L.0 1,a C C 00 musta valk pun-musta pun T.0 0 1,a C C 000 MIKA FORSS (da) H 0.0 0 1,0a C C 00 Tapio Mäki-Tulokas (B) F H 0.0 0 1,a C C 00 GISELA LUXI CC,aly 1,1ke. e v prn t Explosive Matter 1: 1-1-0 1,a 1,.0 e 1: 1 1--1 Yht: -1- Felicia Kemp-Jobie Tempest T Pert K 1.0 0 1 1,a C C 000 Laukko, Hannu&Juhani, Järvenpää S Mark H 0.0 1,1a C C 000 musta valk pun-musta valk L.0 1,a C C 000 SEPPO MARKKULA (da) T 1.0 0 1,a C C 00 Juhani Laukko (C) H L 1.0 1,a 1 C C 000 ECHAUFFOUR U.S. (US) CC 1,ake 1,ke. e v trn r Donato Hanover 1: 0-1- 1,a 1,0.00 e 1: 1 0-1- Yht: 1 -- Bourbon Dream-Pearsall Hanover H Koiv T 0.0 0 1,a 01 C C 0 Mäkinen, Hannele&Pertti, Jämsä S Mark H 1.0 0 1,a C C 000 pun vaal sin -pun valk H Koiv T 0.0 0 1,a C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk P 1.0 0 1 -a hpl 1 C C 00 T.0 0 1,0 1 C C 00 Toto-ravit TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 rata 0 X Raviliiga TPS Ranking A, B, 1,,,, LÄHTÖ Kahdella pitkällä. HAMIS FAME- RAISER vastaili Vermossa selästään hyökänneen Jugadorin uhitteluihin,-lopetuksessa. Turussa ruuna veti kierroksen,0-vauhtia, mutta tuli loppumetreillä Oliwer Hipin yllättämäksi. Hamis Fameraiser on jälleen todennäköinen keulahevonen. T-riveihin se saa varmistuksena SUE S PHOTON, joka kiri Teivon taktiikkajuoksussa vahvasti hankalista asemista vauhdin kiristyttyä kympin lukemiin. Viimeksi tilaa ei löytynyt kärkirintaman takaa,-lopetuksessa. LÄHTÖ Paaluhevosten varaan. Mainioon iskuun noussut INTO ROLS ei ole voltista nopeimpia, joten sen juoksuista tulee usein vaativia. Kokemäellä ori sai edetä 0 metristä kiertelemättä kärkiryhmään ja erkani muista maalisuoralla helposti. Jo pidempään oikein hyviä esityksiä tehnyt NASKALIN HELMI laukkasi Vermon pitkällä matkalla menestystään keulasta viimeisellä takasuoralla. Voittaja löytynee nyt perusmatkan hevosista. VILLIÄIJÄ on väläytellyt. Killerillä se kiri tasokkaassa lähdössä. ulkoa hyvin loppua. Turussa tehtävä on sopivampi. Pohjoismaiden Mestaruus -ravit 1. - 1.. Kylmäveriset tasoitusajo 0 m p. 1 000 e + 0 m.00 e, enintään 00 e Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1. valkea-musta Toto- VIRITERI CC 0:1,aly,0ly. e 1 v vprt r Turo 1: 0-1-1,a 0, 0 e 1: 1 1--0 Yht: -- Viriliinu-Viltter Han Hi S 1.01 0 1,a C C 0 Monitoimi Mattila Oy, Kankaanpää J Saar T 0.01 0,a C C 00 kelt sin-kelt S Mark T 0.0 0,a C C 00 PERTTI PUIKKONEN (aa) T.0 0,a C C 00 Jorma Mattila (C) P Km.0 00 1,a 1 C C 00 TEMSIN TILI CC,ake,ke. e v trt r Tähti-Tili 1: 1 0-0-1 1,0a, 1.0 e 1: 0-0-0 Yht: -- Temsina-Teme H Kam T 1.0 0,0 C C 00 Huhtala Martti&Ville, Pirkkala H.0,x 1 C C 000 pun musta-pun musta H 0.0, 1 C C 000 HANNU KAMPPURI (ba) T T 1.0 0 - hpl C C 00 T.0 0, C C 00 NASKALIN HELMI CC,ake,0ke.00 e v rt t Lars 1: 1-0-1,1a,0 1.0 e 1: 0 1-1-0 Yht: --1 Nivita-Niko-Vokker O Koiv T 1.0 0, 1 C C 00 Mäkinen Merja&Sianoja Tk.0 0,1ax C C 00 Johanna&Juha, Sastamala T 1.0 0 1,0 C C 00 sin valk pun-sin valk F 01.0,0 C C 0 OLLI KOIVUNEN (da) H 0.0 0 - hpl C C 000 Johanna Sianoja (B) T INTO ROLS CC,ake,ke.0 e v prn o Turon Into 1: 1-0-1,a,.0 e 1: 1 0-0-1 Yht: -- Vemessa-Luomus Jr J Kaup Tk.0 0,a 1 C C 00 Jukka Kauppinen, Somero T 1.0 0, hlo C C 00 sin valk-sin H.0 0, 1 C C 000 JUKKA KAUPPINEN (A) F T.0 0, C C 00 Km.0 1,1 1 C C 00 SOINTU-ESTERI CC,ake,ke.0 e v vprt t Joihuri 1: -1-0,a,.00 e 1: 1 0-0- Yht: -- Hiijun Hymy-Vokkerilla O Koiv P 0.0 1 0, C C 00 Tuula Soini, Turku T.0 0, C C 00 pun vaal sin -pun valk F.0 -a hpl C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) H 0.0, 1 C C 000 Tuula Soini (C) Tk H 0.0,x 0 C C 000 RIKASTUVA CC,ake,ke. e v prt r Kokeva 1: 0--0,a, 1. e 1: 1 -- Yht: 1 -- Tyhjätasku-Ylikessu I Korp F 0.01 0,a * C C 000 Rosali Kivitie, Forssa Tk.01 0 0,a * C C 000 mus vihr kelt-mus vihr kulta Ph.0 0,x C C 0 ILKKA KORPI (aa) S Mark Tk.0 0,a * C C 00 Rosali Kivitie (C) F I Korp L 1.0 1,a hlo 1 C C 00 VILLIÄIJÄ CC,ake,ke.0 e v prt r Cameron 1: 0-0-0,0 1.1 e 1: 1 0-1- Yht: -- Hoviheli-Aatami Ha Tor H.0 0, 1 C C 000 Blondi Talli, Porvoo H 0.0 0, 1 C C 000 musta valk pun-musta pun Han Hi Km 0.0 1, * C C 00 MIKA FORSS (da) Ha Tor H.0 0 1 - hrp C C 000 Bella Varjonen (B) Tk A Moil J 0.0 1,0 C C 0 VELARS CC,ake,0ke.0 e v rt r Lars 1: 1 0--,a,.0 e 1: 1-1-0 Yht: -- Vetvita-Vekseli J-P Ir P.0 0 1, 0 C C 00 Susanna Taimi, Eura P 1.0 0,ax C C 000 sin valk kulta-sin valk H.0 0, 1 C C 000 JONI-PETTERI IRRI (ea) T 0.0 0 -a k C C 00 Susanna Taimi (C) P S 0.0 0 1 0, C C 00 MALUS HUVITUS CC 0:1,ake,ke 1.00 e v prt t Sipori 1: 1-0-0,a,.0 e 1: 1-1- Yht: -- Villi-Verso-Fannin Muisto A Ham K 0.0 0 - hpl C C 000 Ahlfors Jari&Saario Jarkko, H 0.0 1, 1 C C 000 Lohja S Mark Tk.0 1, C C 00 vihr kelt-vihr H 1.0 0, C C 00 ARTO HAMMAR (A) H 0.0, C C 000 Sampo Kujala (C) Tk PONNEN SISU CC,ake,ke 1.0 e v prt r Erikasson 1: 1 0--0,a,.0 e 1: 0-- Yht: -- Ponnen-Leikki-Ero-Ponsi M Fors P 1.0 0 -x hlo0 C C 000 Anne Miettinen, Salo A Moil Tk.0 0,axhlo C C 00 vihr valk pun-vihr M Fors H.0 0 1, 0 C C 000 ARI MOILANEN (da) Ha Tor M 0.0 0,a hlo C C 000 Bella Varjonen (B) Tk A Ham Km.0 00 -a k C C 00 KONRAD CC,aly,0ke 1. e v vrt r Joihuri 1: 1-0-0,0a, 1.0 e 1: 1-0- Yht: -- Tiroli-Turo Mi Lei F.0 -a hpl C C 00 Mika Leino, Turku Tk 0.0 0, 1 C C 00 musta-musta Tk.0 0 1,0a C C 00 MIKA LEINO (B) Ju Tor Tk.0 0,0a C C 00 Leila Hörkkö (C) Tk S Mark Km 0.0 0, 1 C C 000 MISTERSUOMI CC,0ake,ke 1.0 e v prt o A.T. Eko 1: 0-0-0,a 1, 00 e 1: --1 Yht: 1 -- Misssuomi-Viesker A Ham H. 0 0,0 C C 000 Talli Toivon Pilkahdus, Salo K Venä K 01.01 0 -a hll C C 000 tumm sin valk-tumm sin valk A Ham H 0.01 0,a C C 000 SAMPO KUJALA (B) Tk K Venä Tk 0.0 0 1,x C C 000 Sa Kuj Km.0 00 1,a 1 C C 00 1 MUISTON PRINSSI CC :1,aly,ke.0 e v prt o Sipori 1: 0-1-,a,.0 e 1: 1 0-1- Yht: -1-1 Kirpun Muisto-Kihin-Muisto Toi Ni H.0 0, 1 C C 00 Roger Seren, Kemiönsaari H 1.0, C C 000 valk sin kelt-sin Tk 0.0 1 0, 1 C C 00 TOIVO NIEMI (ba) H 1.0, C C 00 Roger Seren (C) Tk Km 0.0 0, C C 000 1 Y.P. PASSI CC,aly,ly.1 e 1 v prt r Apassi 1: 0-0-0,a,1 00 e 1: -1- Yht: 1 --1 Liinan Siru-Poika-Siro S Visu Tk 1.0 0 m- hpl 1 C C 000 Timo Martin, Huittinen Ha Tor L. 1 0, 0 C C 00 vihr valk-sin Ju Tor L.01 -a k 0 C C 00 TOMI OJANEN (C) To Oja Tk.0 0,a 0 C C 00 Timo Martin (S) P J Kive Km 0.0 0,1 1 C C 000 1 DIORI CC,aly,ly. e v prt r Viesker 1: 0-0-0, 0 e 1: 0-0-0 Yht: -- Vihjeen Viima-Taikuri J Utal K 0.0 0,a C C 0 Team Diori, Espoo T 1.0 0 0,a C C 0 valk vihr-valk vihr H 1.0 0, 1 C C 00 TOMMI SUNDSTRÖM (A) K Rosi Pe.0,x C C 0 Nina Pettersson-Perklen (C) H J Utal La 0.0 0,x 1 C C 000 1 TEMENTIKKO CC :1,1aly,ke.0 e v tprt r Kokeva 1: 0-0-1,1a,.0 e 1: -- Yht: -- Temen Taika-Teme S Mark H 1.0 0 1,1a C C 00 Team Hyvämuisti, Turku P.0, C C 00 musta valk pun-musta valk A Ham H 1.0 0,ax C C 00 SEPPO MARKKULA (da) T.0 0,1ax 1 C C 000 Mikko Rivinoja (C) Tk S Mark P 0.0 0,0x C C 000 Ranking A,,, B,, 1,, 1, 1, Lämminveriset ryhmäajo 00 m enintään 1 00 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e X klo 1. musta-valkea Toto- Duo-1 POWER AGE (SE) CC 00:1 1,aly 1,ke. e 1 v prn r Zola Boko 1: 1-1-1 1,a 1,.00 e 1: -1-0 Yht: -- Maui Power-Muscles Yankee M Paim Tk 0.0 0 1,a C C 00 Matti Paimander, Lieto Tk 1.0 0 1 1,a 1 C C 00 sin valk-valk Tk.0 0 1, C C 00 MATTI PAIMANDER (B) Tk F 0.0 1,a C C 00 Tk.0 0 1,a C C 00 EMANUEL WEB CC 1,aly 1,ke 1.00 e v trn r Like A Prayer 1: 0-1- 1,a 1, 1.0 e 1: 1-1- Yht: 0 -- Miley-Donerail K Leht Kt 1.0 0 1, C C 0 Kari Lehtonen, Kurikka T.0 0 1,x C C 00 sin valk -sin Ri Leh Kt.0 0 1,ax C C 00 RIKU LEHTONEN (ec) S 0.0 0 1,a 1 C C 00 Kari Lehtonen (A) S T 1.0 0 -a hpl C C 00 SNOWDON CC 1,ake 1,1ke 1.00 e v m o Orlando Vici 1: 1--0 1,a.00 e 1: -1-0 Yht: --1 Ascendency-Armbro Goal A Moil Tk. 0 1,a 1 *1 C C 00 Snow Team Oy, Helsinki F 0.01 1,a *1 C C 000 sin valk pun-sin valk A Teiv Tk 0.0 0 1,0a C C 000 OLLI KOIVUNEN (da) A Moil Tk.0 0 1,a 1 * C C 00 Maria Penttinen (C) Tk H 0.0 0 1,a C C 000 ARROWSRAIN CC 1,aly 1,ke. e v mrn r Northern Ensign 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 1--1 Yht: 1-- Fieldhead Rascal-Jonas Laukko J Saar H 0. 0 -a hpl 1 C C 000 Taru Hukari, Loviisa M Fors K.0 0 1,a C C 00 sin valk kulta-sin valk J Saar Tk.0 0 1 1,a C C 00 JONI-PETTERI IRRI (ea) T.0 0 1,a C C 00 Taru Hukari (C) K H 0.0 0 -a hpl C C 000 STONECAPES POE CC 1,0ake 1,ke 1.0 e v mrn t Blue Chip Star 1: 0-1-1 1,a 1.00 e 1: --0 Yht: 1 -- Stone Capes Beauty-Barbeque A Moil H 0. 0 1,0a 1 *1 C C 000 Lena Lindblom, Vihti H. 0 1,1a 1 *1 C C 00 vihr valk pun-vihr H 0.0 0 1,a C C 000 ARI MOILANEN (da) H.0 0 1 1,a hlo *1 C C 000 Ari Hartikainen (B) H L 1.0 1,a C C 000 SPES PATRIAE CC 1,aly 1,1ke 1. e v mrn r Classic Hogan 1: 0-- 1,a 1,.0 e 1: 1 1-- Yht: --1 Secret Blend-Smooth Blend Toi Ni Tk 0.0 0 1 1,a 1 C C 00 Jenna Ekman, Turku Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 valk sin kelt-sin P Lind F 0.0 1,a C C 00 TOIVO NIEMI (ba) Toi Ni F 1.0 1,a C C 00 Jenna Ekman (C) Tk Km 0.0 0 1, 0 C C 00 KURT SÅNNA (SE) CC 1,0aly 1,ke.0 e v trn r Judge Joe 1: 0-1-0 1,0a 1, 1.00 e 1: 0 1-- Yht: -- Glideagante-Yankee Glide J Ruok L.01 1,a 1 C C 00 J.J.R.-Talli, Nastola H 0.0 0 1,a C C 000 orans musta-musta K 1.0 0 1,0a 1 C C 00 JORMA RUOKONEN (A) L H 1.0 0 1,a C C 000 F 1.0 1,0a C C 00 ALL READY MATCH CC 1,1aly 1,ke 1.0 e v prn r Cantab Hall 1: --1 1,1a 1,.0 e 1: 0 --1 Yht: 1-- Somolli Song-Muscles Yankee O Koiv Tk 0.0 0 1,a C C 00 Kyösti Marila, Pori T.0 0 1, 1 C C 00 pun vaal sin -pun valk T.0 0 1,a C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk P.0 0 1,a * C C 00 H Koiv T.0 0 1,1a 0 C C 00 ULAN BREED (IT) CC 1,aly 1,pi.1 e v trn o Conway Hall 1: 0-0-0 1,a 1, 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: -- Lily Effe-Pine Chip M Yli- F 0.0 1,a C C 00 Tullatuuli Ay, Ylöjärvi P Yli- L.0 1,a 0 C C 00 musta orans-musta M Yli- Tk.0 00 1, C C 00 MIKA YLI-KIVISTÖ (C) T 1.0 0 1,a C C 00 Pia Yli-Kivistö (C) T P Yli- S 0.0 0 m1,a C C 00 NOT SO EASY BLUE CC 1,aly 1,pi 1. e v tprn r Quite Easy 1: 0-1-0 1,a 0 e 1: -1-1 Yht: -- Mamy Blue-Smooth Blend M Fors T.0 0 1, 1 C C 000 Stall Blue, Forssa F.0 1,a C C 00 musta valk pun-musta pun T 0.0 0 1 1,a * C C 00 MIKA FORSS (da) P 1.0 0 1,a 0 C C 00 Niina Tapani (C) F F 0.0 1,ax 1 C C 00 AN-VALPURI CC 1,aly 1,pi 1. e v mrn t R.B. Caesar 1: 1 1-- 1,a 1,. e 1: 1-- Yht: -- An-Amanda-Jexpress Dahlia Ju Hau H 0.0 0 1,a C C 00 Jussi Hautanen, Kaarina T 1.0 0 1,0a C C 00 musta orans-orans H.0 0 1,a C C 00 JUSSI HAUTANEN (B) Tk F 01.0 1,a C C 000 Tk 0.0 1,a C C 00 SPEAK OF THE DEVIL CC 1,ake 1,0ke 1. e v tprn r Tag The Devil 1: --1 1,a.00 e 1: 1 1-1- Yht: -- Nobil Sunbird-Shogun Lobell A Moil H 0.0 0 1,a 1 C C 00 Talli Kikat&Jujut, H Koiv P 1.0 00 1,a 1 C C 000 Lievestuore-Laukaa H 0.0 0 1,a 01 C C 00 vihr pun -vihr pun valk T 1.0 0 -a hpl C C 00 HANNU TORVINEN (da) R 0.0 0 1 1,0a C C 00 Juha-Pekka Saarinen (C) F Ranking A, B,, 1, LÄHTÖ Kaksi erottuu. SNOWDON kamppaili Vermossa keulahevosen rinnalta rehdisti,-lopetuksessa, vaikka BWT Caesarin rynnistyksen torjumiseksi ei lisävoimia enää löytynyt. Snowdon pystyy parempaankin, eikä 00 metrin matka ole haitaksi. STONECAPES POE palasi Jokimaalla tauolta ja teki kaikkine kiertelyineen heti kiitettävän esityksen. Tamma juuttui alkumatkalla kolmannelle radalle ja pakitti lopulta. ulos, mistä teki oikein vahvan loppuvedon kärkiparia tavoittaen. Se päässee nyt Snowdonin etupuolelle lähtökiihdytyksessä ja aina keulaan asti.
Toto-ravit TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 rata 0 1 X Lämminveriset ryhmäajo 0 m X Yhteistyössä lähtö Lämminveriset ryhmäajo 0 m enintään.00 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 0.1 vaal.ruskea-musta Toto- Duo- Troikka HERE COMES MARTY CC0:,ake1,ke.0 e 1 v prn r E L Mikko 1: -0-0 1,a. e 1: -1-0 Yht: 1-1-0 Hot Blooded-U.S. Triplemint J Kive F 0.0 -a hpl C C 0 Paula Kerkelä, Lohja H 0.0 0 1,a C C 000 pun musta -pun valk I Nurm L.0 1,a 1 0 C C 0 JERE KIVEINEN (A) H 0.0 0 1,0a C C 000 Paula Kerkelä (C) F H 0.0 0 1,a C C 000 MAS BELLA CC 1,ake 1,ke.0 e v mrn t Pilgrims Taj 1: -0-1 1,a.000 e 1: 1 --0 Yht: 1 --1 Karen Kemp-Express Ride A Moil L.0 1,a 1 C C 00 Bella Stable, Lahti T.0 0 1,a *1 C C 00 viin pun hop-hop viin pun P 1.0 0 1,a 1 C C 000 ANTTI TEIVAINEN (da) M 0.0 0 1,a C C 000 Markku Nieminen (A) T A Teiv H 0.0 0 1,a C C 000 NEDDA MILLER CC 1,ake 1,1ke.000 e v tprn t S.J. s Photo 1: -0-0 1,a 1.00 e 1: -0-0 Yht: -0-0 Isabel Miller-Choctaw Brave A Moil Tk. 0 1,a 1 *1 C C 000 Myllymäen Talli, Mynämäki Tk. 0 1,1a 1 *1 C C 00 vihr valk pun-vihr Tk 0.01 0 1 1,a 1 *1 C C 00 ARI MOILANEN (da) H 0.0 0 1 -a hpl C C 00 Ulla Korhonen (C) Tk Tk.0 0 1,a 1 *1 C C 00 DOWNTOWN JOEY CC 1,ake 1,ke.00 e v rt o Broad Bahn 1: 1-0-1 1,a 1.00 e 1: 0-1-1 Yht: 1-1- Bernadette Hall-Garland Lobell M Kopo K 0.0 0 1,a 1 C C 00 Village Team, Salo Tk 0.0 0 1,a C C 00 sin valk-sin H.0 0 1,a C C 000 MIKAEL KOPOLA (A) H 0.0 0 1,ahlo C C 000 Veikko Kopola (A) Tk F 01.0 0 1 1,a 1 C C 00 GRAINFIELD ADELE CC 1,ake,ke.0 e v mrn t Conway Hall 1: 0-0-1 1,a e 1: 1-1-1 Yht: 1-1- Super Susan Marie-Supergill M Fors L 0. 1,a 1 C C 00 Team Adele, Asikkala H 1. 0 1,a 1 C C 000 musta valk pun-musta pun L 0. 1,a C C 000 MIKA FORSS (da) Tk 1.0 0 1,a C C 00 Tapio Mäki-Tulokas (B) F F 0.0 1,0a C C 0 ROSEGIRL CC 1,0ake 1,0ke. e v prn t Conway Hall 1: 0-1-0 1,a 0 e 1: 0--1 Yht: 1 --1 Lovely Louann-Valley Victor U Ohls Sv.01 1,a 1 C C Stall Minde, Tampere Gä 1.01 1 1,0a 1 C C vihr pun -vihr pun valk Ju Tor T 0.0 0 1,0a 1 C C 00 HANNU TORVINEN (da) Tk.0 0 1,a 0 C C 00 Sari Orreveteläinen (B) T R 0.0 0 1,0a 1 C C 00 NEW GROVE REGAL CC 1,ake 1,ke. e v trn r Diamond Way 1: 0 0-0-0 0 e 1: 1-1-1 Yht: 1 -- New Grove Bank-Black Laukko R Nylu Tk.0 0 1,x C C 000 Nylund, Hannu&Riitta, Masku Tk 1.0 0 1,a C C 00 musta rusk-rusk Te Leh H 0.0 1 0 1,a C C 000 RIITTA NYLUND (A) Tk R Nylu Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 Tk.0 0 1 1,a 1 C C 00 GILLIAN COMERY CC 1,ake 1,ke.0 e v tprt t Mr Pine Chip 1: -0-1 1,a 0,.00 e 1: 0-0-1 Yht: -0- Coquette Label-Coktail Jet M Fors Tk.01 1 0 1,0a 1 1 C C 00 Isto Mäki-Tulokas, Tammela F.01 1,a 1 C C 00 sin valk kulta-sin valk A Moil H 0.0 0 1,a 1 * C C 000 JONI-PETTERI IRRI (ea) H.0 0 1,a 1 *1 C C 000 Isto Mäki-Tulokas (C) F F.0 1,a *1 C C 00 STONECAPES QUESTOR CC,aly 1,1ke.00 e v tprn r S.J. s Caviar 1: --0,a 1,.0 e 1: 1-1-1 Yht: 1 --1 Annette Hall-Valley Victory O Koiv F 0.0 1,a 1 C C 0 Russian Roulette Team, Karttula H Koiv H 0.0 0 1,a *1 C C 000 pun vaal sin -pun valk S Mark Tk.0,a 1 * C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk O Koiv T.0 00 1, 1 *1 C C 00 Tk 0.0 1 1,a 1 *1 C C 00 WALL IN CARLINA CC 1,0aly 1,ke.00 e v prn t Pilgrims Taj 1: 1 --0 1,0a 1,.00 e 1: 0-1- Yht: 1 -- Lill Lotta-Copiad O Koiv F 0.0 -a hpl C C 0 G.T.-Talli, Luvia P 01.0 0 1,a C C 00 sin valk pun-sin valk Tk.0 1,0a C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) S 1.0 0 1,1a 1 *1 0 Johanna Sianoja (B) T H 0.0 0 1,ax C C 000 FIREMAKER CC 1,ake 1,ke. e v trn t Citation Lindy 1: 1--0 1,a 1,.0 e 1: 0-0-1 Yht: -- Valeryana-Toss Out I Korp P 1.0 0 0,a C C 00 Ten Makers, Lieto S Mark F 0.0 - hpl C C 00 mus vihr kelt-mus vihr kulta O Koiv Tk 1.0 0 1,a 1 C C 00 ILKKA KORPI (aa) S Mark Tk.0 0 1, 1 C C 00 Sari Tamminen (C) Tk S Kuma F.0 1,a 1 C C 000 CONTRO VENTO CC 1,ake 1,ke.0 e v prn o S.J. s Caviar 1: 1-1-1 1,a 1,.0 e 1: 0--0 Yht: 1 1--1 Ranch Irina-Barbeque P Korp H 1.0 0 1 1, C C 000 Scuderia Turbolenza, Espoo M 0.0 00 1, 1 C C 000 valk sin-sin valk Ku 1.0 1 00 1,a C C 000 PEKKA KORPI (aa) H L 1.0 1,a C C 00 K Venä H 0.0 0 1,1a 1 C C 000 enintään 00 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 0. lila-valkea Toto- SAND PIRATE ÅS (US) CC0:,ake1,ke.00 e 1 v tprn r Cantab Hall 1: 0-0-0 1,a 1, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 1-- Noblesse Ås-Mack Lobell J Tomp Tk.01 0 1,a C C 000 Jussi Tomperi, Turku H 1.01 0 1 1, C C 000 sin musta valk-sin musta P 0.0 0 1,a 0 C C 00 JUSSI TOMPERI (B) Tk T 1.0 0 1,0 C C 00 F 01.0 1,1 C C 000 LONELY RIDER CC,ake 1,pi. e v mrn o Coktail Jet 1: 1-1-0,a.00 e 1: 1-0- Yht: -- Lola Factor-Express Ride O Koiv T 1. 0 1,a C C 00 Talli Hirttämättömät, Forssa H 1. 0 1,a 0 C C 000 sin valk pun-sin valk P Isot Tk.0 00 1,a C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) O Koiv T.0 0 1,a 1 C C 00 Pertti Isotalo (A) Tk L 1.0,a C C 000 BUSTER U.S. (US) CC,aly 1,ke. e v tprn o Deweycheatumnhowe 1: 0 0-0-0 0 e 1: 0-1-0 Yht: -- Heaven Tonight-Victory Dream P Lind Tk.0 0 -a hpl C C 00 Rainer Leskinen, Kankaanpää T Zube Ta 0.0 0 1,a sin valk kulta-sin valk Ta 0.0 0 -a hll JONI-PETTERI IRRI (ea) V Tsiz Ta 0.0 0 1,a Rami Leppiniemi () P M Hakk Ta.0 0 1,a LIL BELINDA CC 1,aly 1,ke. e v trn t Anythings Possible 1: -1-1,a 1,1 1.1 e 1: 1-1- Yht: 0 -- Lil Wonder-Donerail M Fors Tk 0.0 0 0,ax 1 C C 00 Cederholm Christer&Filatoff Jyrki, P 1.0 0 1,a C C 000 Naantali-Parainen F.0 -a hpl 1 C C 000 musta kulta-musta K Haug H 0.0 0 1,a C C 000 ARNA RUOHOMÄKI (ea) Ha Tor H 0.0 0 1,1 1 C C 00 Jyrki Filatoff (A) Tk LOVELY DART CC 1,ake 1,ke. e v tprn r Love You 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 0 0-0-0 Yht: -- Mollerina Dart-Dartster F J Saar P.01 0 1,a 1 C C 000 Erkki Naukkarinen, Pori S Mark P 0.0 0 1,a C C 00 vihr kelt-vihr P 0.0 0 1,a C C 000 ARTO HAMMAR (A) P 1.0 0 1,a C C 00 Aarni Renfors (C) P A Ham Tk 0.0 0 1,a 0 C C 00 SPANISH ROSE* (SE) CC 1,aly 1,ke 1. e v vrn t Micro Mesh 1: 0-0-0 1,a 1, 00 e 1: 1 1-1-0 Yht: 1-- Silk Face-Quadrophenio Han Hi T.0 0 1 1, 1 C C 000 Eija Sillanpää, Punkalaidun E Holo Tk 0.0 0 1,a C C 00 sin kelt-kelt M Viro F 0.0 1,0ax 1 C C 00 KARI VENÄLÄINEN (da) E Holo H 1.0 0 1,a C C 000 Eija Sillanpää (C) F Han Hi T.0 0 1, C C 00 ROSE COGER CC,aly 1,0ke. e v prn t Classic Hogan 1: 1-0-1 1,a.00 e 1: 1 -- Yht: 1 -- Geraldine Coger-Speedy Tomali Anu Ha P.0 0 1,a 0 C C 00 Leivo Mikko&Timo, Sastamala K Venä Tk 0.0 0 -a hpl 1 C C 00 musta valk pun-musta valk S Mark Tk.0 0 1,a 1 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) T.0 0 1,a 1 C C 00 Anu Hakala (C) P F 01.0 1,a 1 * C C 000 VÄSTERBOYELLOWDIRT (SE) CC 1,aly 1,ke.1 e v tprn t Good As Gold 1: 1-1-1 1,a.0 e 1: 1 --0 Yht: -- VästerboOverExposd-Jain de Beval S Rait T 1.0 0 1,1a 1 C C 000 Petri Rintamäki, Seinäjoki He Bol T.0 0 1,a 1 C C 000 vihr pun -vihr pun valk N Joke J 0.0 1,a C C 0 HANNU TORVINEN (da) K Leht S 1.0 0 1,a C C 00 Kari Lehtonen (A) S N Joke O.0 0 1,0a C C 00 AMELIE FROST CC 1,aly 1,ke.01 e v prn t Mr Nice Guy 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: -0- Yht: -- Via Stella-Wall Street Banker A Teiv H. 0 1, C C 000 Jouko Inkala, Turku L.01 1,a 0 C C 00 pun valk-pun valk sin H 1.01 0 1,1a 1 C C 00 JOUKO INKALA (B) Tk K Rosi H 1.01 0 1,a C C 000 J Inka Tk 0.0 1,a C C 00 CALLELA KAILASH CC 1,aly 1,1ke.0 e v prn t Classic Photo 1: -1-1 1,0a.0 e 1: 0-1- Yht: -- Kicks And Giggles-Kadabra Ha Tor H 1.0 0 1,a C C 000 Harri Åkerlund, Vantaa T 1.0 0 1,1a C C 000 musta valk pun-musta pun H 1.0 0 1,1a C C 000 MIKA FORSS (da) S Mark F.0 1,1a 1 C C 000 Harri Åkerlund (C) H Ha Tor H 1.0 0 1,a C C 000 PARTYTIME CC,aly 1,ke. e v trn t Like A Prayer 1: 0--,a 1,.00 e 1: 1 1-- Yht: 1 -- Anytime-S.J. s Photo H Koiv Tk.0 0 1,a C C 00 Ecurie Champagne, Kaarina H 0.0 0 1,0a 0 C C 000 pun vaal sin -pun valk O Koiv H 1.0 0 1 1,a C C 000 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk H.0,a 1 C C 000 H 0.0 0 1, C C 00 OUR WHITE STAR CC 1,1aly 1,ke 0. e v trn t Our Love 1: 0-1-1 1,a 1, 1.00 e 1: 0-1- Yht: 0 -- Callela Come Back-Starchip Entrprise A Moil F 0.0 1,0a C C 00 Esko Viitamäki, Tampere S Rait H 1.0 0 1,a C C 000 vihr valk pun-vihr T.0 0 1 1,0a 0 C C 00 ARI MOILANEN (da) A Moil F 01.0 1,1a C C 000 Ville Mäkelä (A) F S Mark H 0.0 0 1, C C 00 JÄNNITYSTÄ PELEIHIN VEIKKAUS.FI Yhteistyössä lähtö TÄÄLTÄ LÖYDÄT MYÖS PELIKOHTEIDEN AJANTASAISET KERROINTIEDOT. Toto- ja Duo -systeemit lähdöt - MAHDOLLISUUKSIA Toto-1, (, 1) Toto-,,,,, (1, ) Toto- *, * (, ) Toto- *, *,,, 1 (, ) Toto- Lonely Rider (, ) PIENI: riviä -,0 euroa ISO: 0 riviä -,00 euroa *Duo* yhdistelmää Toto vaihto e. kohde nro hevonen peli% arvo 1 Ranking A, B,, 1,,,,,,, LÄHTÖ Lähtöpaikat ratkaisevat. NEDDA MILLERIN statistiikka kertoo oleellisen. Urallaan paljon ongelmista kärsinyt tamma on ollut lähes aina riittävässä iskussa tauoltakin, niin myös viimeksi, kun se kiersi ylivauhtisessa lounaslähdössä hänniltä vakuuttavasti ykköseksi. Eturivistä Nedda Millerillä on etulyöntiasema kovavireiseen STONECAPES QUESTORIIN nähden. Lähdöstä löytyy muitakin kyvykkäitä hevosia, joista GIL- LIAN COMERY kärsi alkukeväällä suolisto-ongelmista ja jäi starteista pois. Ulkoradan paikalta tamma jää ulos systeemistä. Ranking A B,,, LÄHTÖ Elämänsä iskussa. LONELY RIDER starttasi Suur-Hollolan alkuerässä urallaan ensimmäistä kertaa avojaloin ja teki mahtiesityksen. Ori kiri. sisältä ulos päästyään päätöspuolikkaan,-vauhtia ja nousi Jontte Boyn tuntumaan. Nykykuntonsa perusteella Lonely Rider voittaa T-päätöskohteen kengät jalassakin. Teivossa se rynnisti keulahevosen rinnalta,0-lopetuksessa ykköseksi. ROSE COGER pyrkii kiihdytyksessä sisäradalle ja on siinä onnistuessaan kärkihevosia. Kuntonsa löytänyt tamma hallitsi viimeksi sopivaa lähtöä kevyesti. oikein -tulosten voitto-osuus e. Duo - kerroin Vaihto e. I, II 1,,,,, III kaikki hevoset 0 yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto
Toto-ravit TURKU perjantaina 1.. klo 1.00 rata 0 X Lämminveriset ryhmäajo 00 m enintään.000 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 0.0 vaal.vihreä-musta Troikka WARGAME CC 00:1 1,ake 1,ke. e 1 v mrn r In Dix Huit 1: 0-0-1 1,a e 1: 1-- Yht: 1 1-- Vivace-Express Ride J-P Ir H 1. 0 1,a * C C 000 Little Big Horn Stable, H 01. 0 1,a C C 00 Nurmijärvi H 0.0 0 1,a C C 000 vihr valk-vihr K.0 0 1,ax C C 00 MIKKO MÄKELÄ (B) Mik Mä R 0.0 0 1,a C C 00 Piia Mäkelä (C) H CHEROKEE KING CC 1,ake 1,ke.0 e v tprn r Conway Hall 1: 0-0-0 1,a 1,0 0 e 1: 1-0-0 Yht: -1- Vikens Lausanne-Little Devil H Koiv P 1. 0 1,ax C C 00 Mikael Palmroth, Pori Han Hi T. 0 1,a C C 00 pun vaal sin -pun valk M Fors Tk.01 00 1,a 1 C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Han Hi P 0.0 0 1,0x C C 00 Mikael Palmroth (C) P H Koiv F 01.0 0 1,a C C 00 AMAZING WARRIOR CC 1,ke.00 e v mrn r Andover Hall 1: 0-0-1 1,1 e 1: -0-0 Yht: -0-1 Evita Sund-Pearsall Hanover O Koiv P.0 0 -a hpl * C C 00 Talli Tornado, Turku T 0. 0 1, 1 C C 000 sin valk pun-sin valk Tk 0. 0 - hpl C C 000 OLLI KOIVUNEN (da) Km 0.0 0 1,1 C C 00 Seppo Mäntyniemi (C) Tk F 01.0 0 -a hpl * C C 00 O.F.V.PRINCE* (SE) CC 1,0ake 1,ke. e v rn o Pastor Stephen 1: 0-0-1 1,0a 00 e 1: 1 1-- Yht: 0 1-- Tiffany Sund-Viking Kronos S Rait Tk 0.0 0 1,a C C 0 Eija Sillanpää, Punkalaidun Han Hi P 0.0 0 1,0a 1 C C 00 musta valk pun-musta valk P 0.0 0 1,0a 1 C C 00 SEPPO MARKKULA (da) S Mark Tk 1.0 0 1,1a 1 C C 00 Eija Sillanpää (C) F A Moil F 01.0 0 1,0a 1 C C 00 NELSON AVENGER CC 1,ake 1,ke.0 e v prn r Le Monteil 1: 0-0-0 1,a 0 e 1: 1-0- Yht: 1-0- Yankee Mesquito-Valley Victory Te Tor P 1.01 0 1,a 1 C C 00 Rampa Juha&Peiponen H.& Tk.01 00 1,a 1 C C 00 Yli-Mattila P., Pori T 0.0 00 1,a 1 C C 000 sin kelt-sin kelt P.0 0 1,a C C 00 TEEMU TOROSKA (ba) P F 01.0 0 1,a C C 00 LEEMARK S DIANDRA CC 1,ake 1,ke.0 e v prn t Anythings Possible 1: 0-0-0 1,0a 1, 0 e 1: 1-- Yht: -- Early Rapide-Daguet Rapide A Nurm F 1. -a hpl 1 C C 00 So Rapid Stable, Forssa F.0 1, 1 C C 00 vihr hopea valk-musta vihr Iiv Nu T 0.0 0 -a hpl C C 00 ANSSI NURMINEN (aa) F Ph.0 - hpl C C 0 A Nurm F 0.0 1,0a C C 00 IAN BOKO (SE) CC 1,0ke.0 e v trn o Zola Boko 1: 0-1-0 1,0.0 e 1: 0 0-0-0 Yht: 0-1-0 Simb Capi-Probe Talli Ian Sama, Nokia M Fors T 0.0 kl 0 1, kl hyv C C musta valk pun-musta pun Tk.0 0 1,0x *0 C C 00 MIKA FORSS (da) J Kont Sv 0.0 1,0 C C Matti J. Mäkinen (A) T M Fors T.0 0,x *1 C C 00 GABRIELLA LA RENTA CC 1,ake 1,ke.0 e v prn t Kadabra 1: 1-0-0 1,a.0 e 1: 0--1 Yht: 1--1 Rosalie La Renta-Supertoy A Moil F 0.0 1,ax C C 00 Petteri Hakala, Lempäälä F 0.0 1,a C C 0 vihr valk pun-vihr F.0 1 1,a 1 *0 C C 0 ARI MOILANEN (da) H 1.0 0 1,1a * C C 0 Ville Mäkelä (A) F H 0.0 0 1,a 1 C C 000 SERGIO LEONE CC 1,ake 1,ke. e v tprn r Triton Sund 1: 0-0-0 1,0a 0 e 1: 0-- Yht: 1-- Conehills Natalia-Smooth Blend J Ruok H 0.0 0 1,a C C 000 J.J.R.-Talli&Rösch Minna, H 1.0 0 1,a 0 C C 000 Nastola H.0 0 1,0a C C 000 orans musta-musta L.0 1,1a 1 C C 00 JORMA RUOKONEN (A) L F 0.0 1,0a C C 0 TERESA MAX CC 1,0aly 1,ke.0 e v mrn t To The Gate 1: 0-0-1 1,a 1, 1.00 e 1: 0-1- Yht: 0 1-- Silk-Snack Bar J Saar T.0 0 1 1, 1 C C 00 Veli-Matti Riikonen, Ulvila S Mark Tk.0 0 1, 1 C C 00 musta valk teksti-musta valk J Riik P.0 0 -a hpl C C 00 JOUNI RIIKONEN (A) J Hoht Km 0.0 1, 1 C C 00 Kari Haapio (C) P J Riik R 0.0 0 1,a C C 00 ALEGRIA CC 1,ake 1,ke.1 e v trn t Brad De Veluwe 1: 0-1-0 1,a 0, 1 e 1: -1-0 Yht: 1 --0 Aquaria-Super Arnie K Dani F 0.0 1,ax C C 0 Establo Alegria&First Stable Oy, Ma.0 1,ax 1 C C 0 Laukaa Tk.0 0 -x k 1 C C 00 vihr pun -vihr pun valk Tk.0 0 1,ax C C 00 HANNU TORVINEN (da) Ma 0.0 1 0,x C C 0 Kenneth Danielsen (B) Tk SAHARA HOT MAMA CC 1,0ake 1,ke.0 e v m t Dream Vacation 1: 0-0-1 1,0a 00 e 1: -0-1 Yht: 1-0- Sahara Hothoney-Express Ride Ja Hau F 0.0 1,a C C 000 Mama s Stable, Forssa K. 0 - hpl C C 000 pun musta-valk Tk 1. 0 1,ax 0 C C 0 JANI HAUTAVIITA (aa) H H 0.0 0 1 1,0a C C 000 F 01.0 0 1,a 1 C C 00 Ranking A B,,,, 1,, LÄHTÖ Voiton vuoro. IAN BOKO hakee nyt autolähdöstä nappionnistumista, sillä voltista -vuotias on ollut toistaiseksi turhan hätäinen. Ravatessaan Ian Boko avaa tässä voittosarakkeensa. Jo uran avauskisassa ori osoitti vauhtivarojaan, kun se kulki pahan alkulaukan jälkeen 1.1-vauhtia läpi. Solvallan kakkossija irtosi keulahevosen rinnalta. Forssassa tiukkaan ensimmäiseen kurviin laukannut AMAZING WARRIOR ja ALEGRIA pystyvät korkealle ravatessaan ja kuuluvat yhä peleihin. 1 hevosen autolähtö X Lämminveriset ryhmäajo 0 m tammoille vähintään 00 e, enintään.000 e. Palk. 00-00-00-00-0-0 e klo 1.0 vaaleanpun.-musta STARLET CLOUD CC 0:1 1,ake 1,ke e 1 v trn t Glen Kronos 1: 0-1-0 1,a 0, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-1-0 Peg Hovsten-David Raymond Toi Ni Tk 0.01 0 - hpl C C 00 Iivonen Piia&Joni, Mynämäki Tk.01 0 1,a C C 00 valk sin kelt-sin F.01 0,a C C 00 TOIVO NIEMI (ba) F.0 0,a 1 C C 00 Piia Iivonen (C) Tk Km 0.0 0 0, C C 00 LANGEN S ISIS CC 0,1ke 0 e v trn t Quite Easy 1: 0-1-0 0,1 0 e 1: 1 0-0-0 Yht: 0-1-0 Marie Laveau-Silver Game Ha Kor F.0 1 1, C C 00 Ilona Lahdenranta, Eurajoki A Moil P 1.0 0 0, C C 00 musta pun valk-pun valk Ha Kor Tk.0 1 0 1 1, hlo 0 C C 00 HANNU KORPI (A) O Koiv Km 0.0 10 0, 0 C C 00 Olli Lähtinen (B) Tk P 0.0 0 0,1x 1 C C 0 MISS MAVERICK CC 1,ke 0 e v trn t Gentle Star 1: 0-1-0 1, 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0-1-0 Armbro Begood-Conway Hall J Kont Es 1.0 1,x C C Team Maverick, Veteli Ör 1.0,x 1 C C vihr valk pun-vihr T Kyll H 1.0 1 0 - hpl C C 0 ARI MOILANEN (da) H 0.0 1 0 1, 1 C C 0 Juha Koskela (A) F H 1.0 0 - hll 0 C C 0 WIOLA PII CC 1,ake 1,ke 1. e v prn t Nolte 1: 0-0-0 1,a 1,0 e 1: 1 0-1-0 Yht: 1 0-1-0 Memento Vivere-R.B. Caesar I Korp Ph.0 1, C C 0 Hila-Talli, Raasepori Mi Hut F 0.0 1,0a 1 C C 00 vihr kelt-vihr F 1.0 1,0 C C 00 ARTO HAMMAR (A) A Ham Km 0.0 0, 1 C C 00 Cathy Johansson (A) F Mi Hut F 01.0 1 1,a 1 C C 00 KNOWING SES CC 1,ake 1,ke 1.0 e v rn t E L Mikko 1: 0-0-1 1,a 1, 0 e 1: 1 0-1-1 Yht: 1 0-1- Brilliant Tooma-Diamond Way Ha Tor H 1. 0 - hpl C C 000 Hakala Joni&Lindfors Saara, M Aro H 0.0 1 1 - hpl C C 0 Nokia M Fors J 1.0 1,a 1 C C 00 vihr pun -vihr pun valk T.0 0 1, C C 00 HANNU TORVINEN (da) T 1.0 0 - hpl 0 C C 00 Joni Hakala (C) T VIGENS MONTEIL CC,ake 1,ke 1.0 e v prn t Le Monteil 1: 0-1-0 1, 0 e 1: 0-1-0 Yht: 1 0--0 Vikens Lausanne-Little Devil M Aro P 1.01 0 1, C C 00 Mikko Aro, Kokemäki P.01 0 1, 1 C C 00 musta kelt-musta H 0.0 1 - hpl 1 C C 0 MIKKO ARO (A) P P 0.0 0 1,x 0 C C 00 P 0.0 0 -a hpl 1 C C 00 DIVA SPEED CC 1,ake 1,ke. e v tprn t From Above 1: 1-0-0 1,a 0, 1.000 e 1: 1-0-0 Yht: 1-0-0 Golden Speed-Houston Laukko Jari K J 1.0 0,1a 1 C C 00 Vesa-Matti Mäkinen, Ylöjärvi T 0.0 0 -ax k *0 C C 00 pun valk-pun T.0 0 0, * C C 00 JARI KINNUNEN (aa) T F 1.0 1,ax C C 00 F 01.0 1 1,a C C 00 RACKET CAT CC 1,1ake 1,ke.0 e v rn t Center Field 1: 0-0-1 1,1a 1, 00 e 1: 0--1 Yht: 1 0-- Dream Cat-Ripkin Hanover J Säde F.0 1,a C C 00 E.J.S.-Talli, Salo F 0.0 1 1,1a C C 00 musta hopea sin-sin F 0.0 1,a 1 C C 00 TANELI SÄDE (ea) Tk.0 0 1, 1 C C 00 Juha Säde (C) F F 01.0 1 1,a 1 C C 00 CHAMPAGNE BATH CC 1,ake 1,ke 1.0 e v tprn t Hot Shot Knick 1: 0-1-0 1,a 1, 00 e 1: 1-0- Yht: 1-1- Simon Windy-U.S. Triplemint Te Kes F 0. 1, C C 00 Hepomaa Jari&Räikkä Pia, Ypäjä O Koiv P 0. 0 1,1 C C 00 sin valk pun-sin valk Tk.01 0 0,ax C C 00 OLLI KOIVUNEN (da) Tk.0 0 1 1, C C 00 Pia Räikkä (C) F F 01.0 1 1,a C C 00 MI MARLIIS CC 1,ake 1,ke 1. e v prn t International Chip 1: 0-0-1 1,a 0 e 1: 0-0- Yht: 1 0-0- Gloria Du Ling-Lucky D hilly M Fors P. 0 1,1a C C 000 Nummi Liisa&E.L. Talli& H.01 0 1,a C C 0 Svarvar Kjel, Kokemäki H.01 0 1,a * C C 000 vaalpun sin hop -sin vaalpun L Num Tk 1.0 0 1,a 0 C C 00 LIISA NUMMI (B) F F 01.0 1 1,a C C 00 SACAGAWEA CC 1,aly 1,ke.0 e v prn t Sunshine Lord 1: 0-0-0 1,a 1, 0 e 1: 1 0-1- Yht: 0-1- Wendy Li-Wired Pine J Ruok K 1.0 0 1,a 1 C C 00 J.J.R.-Talli, Nastola H.0 0 1,a 1 C C 000 orans musta-musta L 01.0 1 1, C C 00 JORMA RUOKONEN (A) L H 0.0 0 1,a 1 C C 000 H 1.0 0 0,1a C C 000 CINNAMON LI CC 1,aly.1 e v tprn t Citation Lindy 1: 1-0-1 1,a e 1: 1-- Yht: 0 -- Express Li-Express Ride Ha Tor T.0 0 1 -a k C C 0 Tero Nukki, Mynämäki Ju Tor T 0.0 0 1,0a C C 00 musta valk pun-musta valk H.0 0 1,a C C 000 SEPPO MARKKULA (da) S Mark F 0.0 1 1,1a 1 C C 00 Bella Varjonen (B) Tk R Reki Ma 0.0 1 1,a 1 0 C C 0 GRACE MATCH CC 1 1,0ake 1,ke.00 e 1 v tprn t Quite Easy 1: -0-0 1,a 1, 1.00 e 1: 0-1-0 Yht: -1-0 Glitz Match-Yankee Glide A Teiv F.0 - hpl C C 00 Ravitalli Försti&Vaismaa, A Moil F 1. 1,0a 1 C C 00 Isokyrö F 0.01 1 1,a 1 *1 C C 00 musta valk pun-musta pun A Teiv F.01 1,x 1 C C 00 MIKA FORSS (da) A Moil F.0 1,a 1 C C 00 Juha Koskela (A) F TWIST IN TIME CC 1 1,ke.00 e 1 v prn t Three July 1: -1-0 1,.00 e 1: 1 0-0-0 Yht: -1-0 Kiikku s Downy-Duran Hanover H Koiv H.0 1 0 0,0 1 *1 C C 0 Hietanen Erkki&Leena, Huittinen O Koiv T 0.0 1 0 1, 1 * C C 00 pun vaal sin -pun valk Tk.0 0 1, C C 00 HARRI KOIVUNEN (aa) Tk H Koiv T 0.0 0 1, C C 00 O Koiv H 1.0 0 PEARL ELITE* (SE) CC 1 1,aly 1,1ke. e 1 v rn t Pearsall Hanover 1: 1 0-0-0 0,0a 0 e 1: 0-0-0 Yht: 0 0-1-1 Pure Fox-Garland Lobell B Ralf Sv.0 1,a 0 Milton s Farm AB, Ruotsi M Hakk Gä 0.0 1, musta hopea-musta hopea B Ralf Es 1.0,x 0 0 SEIJA NIEMINEN (C) Tk V Karh Sv 0. 1, 0 S Niem F.0 0,0a C C 00 Ranking A, 1, 1 B,,,, POHJOISMAIDEN MESTARUUSRAVIT TURKU 1.-1..01 I Ian Boko II 1,,,, III 1,,,,,, 0 yhdistelmää Troikkavihje lähtö tulojärjestys troikkakerroin troikkavaihto LÄHTÖ Tammalähtö päätöksenä. Juha Koskelan tallista tulee kaksi mahdollista menestyjää illan päätöslähtöön. MISS MAVERICK kiri toissa kerralla sisäradalta pontevasti perille ja oli toinen ylivoimaisen Lewis Alen takana. 1 GRACE MATCH näytti talven starteissaan hyvää asennetta ja venymiskykyä. Kesäkelillä se parantaa ajoistaan paljon, mutta hankalista asemista on kiertämistä voittoon asti. Yleisöä Parhaat pelikohteet LÄHTÖ Lupaava IAN BOKO hakee yhä uran ensimmäistä täysosumaansa, mihin sillä on nyt sopiva sauma auton takaa 00 metrillä. -vuotiaan kautta pelataan painotetusti neljää paria. KAKSARI -, (0%), -, (0%) Hevosurheilu Hevospostia, sinua varten! Tilaa osoitteesta: uutiskirje. hevosurheilu.fi Kokonaisvaihto