1/9 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 12.3.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.3.2018 kello 18.15 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.15.-19.49 2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Ollakseen päätösvaltainen (eli kokouksen päätökset sitovat nuorisovaltuustoa), kokouksissa pitää olla puheenjohtajan lisäksi paikalla 7 nuorisovaltuuston jäsentä. Ellei näin ole, kokous voidaan pitää ja asioista keskustella mutta päätöksiä ei voida tehdä. Kokouksen sihteeri pitää jokaisen kokouksen alussa nimenhuudon, jolla todetaan läsnäolijat. Kokouksessa oli läsnä 18 nuorisovaltuutettua. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Osallistujalista liitteenä. LIITE 1. 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina. Mikäli pöytäkirjantarkastaja on itse ehdolla vaaleissa, valitaan ääntenlaskijaksi joku muu. Vakiintunen tavan mukaan ääntenlaskijoiksi valitaan nimilistalta aina kaksi seuraavaa jäsentä. Jos valittava ei ole paikalla, siirrytään listalla seuraavaan nimeen. Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Essi Lappi ja Iida Ovaskainen. Päätös: Esityksen mukainen. 4. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Tässä kohdassa voidaan esittää lisäyksiä käsiteltäviin asioihin. Ne voidaan lisätä omiksi kohdikseen tai käsitellä kohdassa Muut esille tulevat asiat (META). Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Päätös: Esityksen mukainen. 5. LAUTAKUNTAEDUSTAJIEN PUHEENVUOROT Sivistys- ja hyvinvointilautakunta o Kaupunki ei ole hakemassa kieltenopetuksen varhaistamista, koska siitä tulisi liian suuret kulut. Kaupunkikehityslautakunta o Ei nuoria koskevia asioita. Ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontajaos o Ei edustajia kokouksessa paikalla Sosiaali- ja terveyslautakunta) o Ei edustajia lautakunnan kokouksessa
2/9 6. YMPÄRISTÖNSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAJAOSTON TOISEN EDUSTAJAN VAIHTAMINEN Iida Lukkari lopettaa nuorisovaltuustossa ja näin ollen myös YMRA:ssa. Ehdotus: Iida Lukkarin tilalle valitaan uusi edustaja ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontajaostoon. Päätös: Ehdokkaiksi ilmoittautuivat Julius Eronen, Leander Svärd ja Iida Ovaskainen. Äänestyksen jälkeen valittiin uudeksi edustajaksi Iida Ovaskainen. Nuorisosihteeri ilmoittaa jaostoon vaihdoksesta. 7. NUORISOVALTUUSTON UUDEN TOIMINTASÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN Nuorisovaltuuston uusi toimintasääntöehdotus on liitteenä. LIITE 2. Esitys: Käydään ehdotus läpi ja hyväksytään se n uudeksi toimintasäännöksi Päätös: Lisätään 5 : Lisäksi nuorisovaltuuston vaaleissa valitaan enintään 10 varavaltuutettua Lisätään 6 : Vaalikelpoisia sekä äänioikeutettuja ovat riihimäkeläiset vaalivuonna 13 18-vuotta täyttävät nuoret. Hyväksytään toimintasääntö edellä mainituilla muutoksilla. 8. NUORISOVALTUUSTON TALOUS Nuorten ja päättäjien keskustelutilaisuuden tarjoilut maksoivat 130. Talousarviota ei ole vieläkään hyväksytty. 9. ABC AKTIIVIPÄIVÄT YLIVIESKA 16.-18.3.2018 Ohjeistettiin lähtijöitä. 10. NUORTEN JA PÄÄTTÄJIEN KESKUSTELUTILAISUUDEN PALAUTE Käytiin läpi tilaisuuden palaute. 11. OPPILASKUNTATAPAAMINEN 21.3.2018 Varapuheenjohtaja Aapo Rantanen hoitaa kutsut asap. 12. LAUSUNTOPYYNTÖ RIIHIMÄEN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN OHJELMAN LUONNOKSESTA Lausuntopyyntö liitteenä. LIITE 3. Lausunto täytyy toimittaa 29.3. mennessä. Koska nuorisosihteeri on koulutuksessa 24. 28.3. ja sen jälkeen lomalla, lausunto täytyy toimittaa hänelle sähköisesti (allekirjoitetun lausunnon ehtii lähettää myöhemmin) perjantaihin 23.3. mennessä. Esitys: Kootaan työryhmä valmistelemaan lausunto. Päätös: Työryhmään ilmoittautuivat Mirella Aalto, Leander Svärd, Aleksi Huttunen ja Julius Eronen. Työryhmän kutsuu koolle Aleksi Huttunen. 13. KUULUMISET ERI SIDOSRYHMIEN KOKOUKSISTA Siisti Riksu o Vuoden tapahtumat o Tutustumista vieraslajeihin
3/9 14. KEHITYSTYÖRYHMÄN KUULUMISET Kehitystyöryhmä kehittää nimensä mukaisesti nuorisovaltuuston toimintaa. 15. EMO RY:N NUORISOVERKOSTON JÄSENTEN (2 KPL) VALITSEMINEN sta on pyydetty kahta edustajaa mukaan Eteläisen Maaseudun Osaajat ry:n kansainvälistä toimintaa suunnittelemaan. Lisätietoja ja tehtävät liitteenä. LIITE 4. Esitys: Valitaan kaksi nuorisovaltuuston jäsentä Emo ry:n yhteyshenkilöiksi. Päätös: Sofia Pihlgren ja Aino Kotirinta edustavat riihimäkeläisiä nuoria Emo ry:n kanssa yhdessä. Nuorisosihteeri ilmoittaa edustajien yhteystiedot. 16. HYRIAN TILANNE Jätetään pöydälle lisätietojen hankkimista varten. 17. ERASMUS+ JA YOUTH IN ACTION Kansainvälistä yhteistyötä kartoittava/suunnitteleva työryhmä päätti siirtää hakemustaan 4.10.2018. KV-työryhmän seuraavat kokoukset 19.3. ja 16.4. 18. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Kokeillaan kuukauden ajan uutta sovellusta. Jokainen liittyy. 19. SEURAAVAN KOKOUKSEN PÄIVÄMÄÄRÄ Seuraava kokous pidetään maanantaina 9.4.2018. 20. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.49. Pöytäkirjan vakuudeksi Riihimäellä 12.3.2018 Olivia Mäenpää Puheenjohtaja Heikki Leväniemi Sihteeri Iida Ovaskainen Pöytäkirjantarkastaja Essi Lappi Pöytäkirjantarkastaja
4/9 LIITE 1 Nuorisovaltuuston kokous 12.3.2018 klo 18.15-19.49 1. Aalto Mirella 2. Eronen Julius 3. Halmetoja Iisa 4. Herttua Venla 5. Huttunen Aleksi 6. Kankaantähti Jenny 7. Kotirinta Aino 8. Kuronen Helena 9. Lappi Essi 10. Mäenpää Olivia (Kokouksen puheenjohtaja) 11. Ovaskainen Iida 12. Pajari Helmi 13. Pasanen Riikka 14. Pihlgren Sofia 15. Povenius Eerik 16. Rantanen Aada 17. Rantanen Aapo 18. Svärd Leander Nuorisopalveluiden työntekijä(t) Leväniemi Heikki (Sihteeri)
5/9 n toimintasääntö 1 Nuorisovaltuuston asettaa kaupunginhallitus. LIITE 2 2 Nuorisovaltuuston toimintasäännön hyväksyy ja tarvittaessa muuttaa nuorisovaltuusto. 3 Nuorisovaltuusto on riihimäkeläisten nuorten, Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialueen Nuorisopalveluiden ohjauksessa oleva, vaaleilla valittava nuoria koskevien asioiden asiantuntija- ja yhteistyöelin. 4 Nuorisovaltuuston tarkoitus on: o nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksien edistäminen. o antaa valmiuksia nuorille osallistumaan ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. o tuoda nuorten näkökulma esille kaupungin päätöksenteossa. o antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita nuoria koskevissa asioissa. o seurata nuorisolain 8 :n toteutumista. o hoitaa muut nuorisovaltuustolle määrätyt tehtävät. Nuorisovaltuusto laatii toiminnastaan vuosittain toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman. 5 koostuu 25 varsinaisesta jäsenestä. Lisäksi nuorisovaltuuston vaaleissa valitaan enintään 10 varajäsentä. Varajäsen valitaan varsinaiseksi nuorisovaltuuston jäseneksi silloin, kun nuorisovaltuusto näkee sen tarpeelliseksi. Valintajärjestys määräytyy varajäsenten saamien äänten mukaan. Vanha valtuusto nimeää joukostaan enintään viisi uuteen valtuustoon jatkavaa jäsentä, joiden on täytettävä 6 vaalikelpoisuusehdot. Mikäli ehdokkaita on enemmän kuin viisi, valitaan jäsenet suljetulla lippuäänestyksellä. Loput 25 jäsenestä valitaan vaaleilla äänimäärän perusteella. Äänimäärien mennessä tasan valinnan ratkaisee arpa. 6 Nuorisovaltuusto valitaan joka toinen vuosi syksyllä. Vaalit järjestetään riihimäkeläisissä yläkouluissa, lukiossa, sekä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Lisäksi varataan mahdollisuus äänestää esim. nuorisotiloilla. Vaalikelpoisia sekä äänioikeutettuja ovat riihimäkeläiset vaalivuonna 13 18-vuotiaat nuoret. Mikäli toimintaa häiritsevä määrä valtuutettuja on estynyt osallistumaan valtuustotyöskentelyyn eikä varajäseniä ole käytettävissä, järjestetään täydennysvaalit. 7 Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan uuden valtuuston järjestäytymiskokouksessa, jonka avaa vaaleissa eniten ääniä saanut valtuuston jäsen. Hän toimii järjestäytymiskokouksen puheenjohtajana, kunnes uusi nuorisovaltuuston puheenjohtaja on valittu. Valittu puheenjohtaja siirtyy välittömästi johtamaan kokousta. Puheenjohtajan tehtävänä on nuorisovaltuuston kokousten johtaminen, kokousasioiden valmistelu sekä ellei toisin päätetä nuorisovaltuuston edustajana toimiminen. 8 Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta. Toimikausi alkaa tammikuussa pidettävällä järjestäytymiskokouksella. 9 Nuorisovaltuusto on päätösvaltainen mikäli puheenjohtaja ja vähintään seitsemän (7) jäsentä on paikalla
6/9 10 Nuorisovaltuusto valitsee kaksi edustajaa kaupungin Sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan, Kaupunkikehityslautakuntaan, Ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvonta-jaostoon sekä Sosiaali- ja terveyslautakuntaan. Nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakuntien kokouksissa. Nuorisovaltuusto seuraa lautakuntaedustajien kokouksiin osallistumista ja tarvittaessa vaihtaa edustajaa. 11 Nuorisovaltuuston kokoukset ovat julkisia. Nuorisovaltuuston kokoukset kutsuu koolle nuorisoyksikön työntekijä, joka on määrätty hoitamaan työtehtävänään nuorisovaltuuston asioita. Nuorisoyksikön työntekijä toimii sihteerinä. 12 Kaupungin talousarvioon varataan vuosittain nuorisovaltuuston toimintaan määräraha ja laskujen hyväksyjänä on nuorisotoimenjohtaja. Nuorisovaltuusto seuraa määrärahan käyttöä säännöllisesti. Nuorisovaltuuston toimintaa voivat halutessaan tukea myös ulkopuoliset tahot, esim. paikalliset yhdistykset.
7/9 Lausuntopyyntö 15.2.2018 Dno 251/2018 LIITE 3 Lausuntopyyntö Riihimäen rakennetun ympäristön ohjelman luonnoksesta Riihimäen kaupunkikehityksen toimialue pyytää lausuntoanne Riihimäen rakennetun ympäristön ohjelmasta. Ohjelma on nähtävillä 19.2. 18.3.2018 välisenä aikana. Riihimäen ensimmäinen rakennetun ympäristön ohjelma tuo esille maiseman ja kaupunkikuvan erityispiirteitä, jotka luovat Riihimäelle omaleimaisen kaupunki-ympäristön. Ohjelma asettaa tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla rakennetun ympäristön laatua ylläpidetään ja kehitetään tätä omaleimaisuutta korostavalla, kestävällä tavalla. Riihimäen rakennetun ympäristön ohjelman laatiminen aloitettiin syksyllä 2015 osana yleiskaava 2035 -työtä. Mukana on ollut edustajia kaupungin eri hallinnonaloilta sekä Museovirastosta. Kaupunkilaisten osallistumista varten järjestettiin työpaja Taidemuseolla maaliskuussa 2017. Lisäksi verkossa julkaistiin Riihimäen kaupungin erityispiirteitä koskeva karttakysely keväällä 2016. Molemmat osallistumisen tavat herättivät asukkaissa mielenkiintoa, ja heiltä saatiin arvokasta tietoa Riihimäen rakennetussa ympäristössä tärkeäksi koetuista erityispiirteistä ja kehittämisen kohteista. Rakennetun ympäristön ohjelma on tarkoitus saattaa kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi kesäkuussa. Jatkossa rakennetun ympäristön ohjelmaa päivitetään valtuustokausittain. Ohjelmassa asetettujen toimenpiteiden toteuttamisesta, samoin kuin niiden aikataulusta ja vastuutahoista päätetään vuosittain. Ohjelmaan liittyvää ajan-kohtaista aineistoa julkaistaan kaupungin verkkosivuilla. Lausunnossanne pyydämme erityisesti arvioimaan rakennetun ympäristön ohjelmassa esitettyjen tavoitteiden sopivuutta kaupunkiympäristön laadun kehittämisen kannalta; onko joitakin tärkeitä osa-alueita, joita tulisi vielä huomioida? Toinen keskeinen asia on toimenpiteiden laajuus ja priorisointi suhteessa kaupungin taloudellisiin resursseihin tulevaisuudessa. Rakennetun ympäristön ohjelma (lausuntoaineisto) on saatavilla Riihimäen kaupungin verkkosivuilla: riihimaki.fi/palvelut/asuminen-ja-rakentaminen/kaavoitus/rakennettuymparisto-2/rakennetun-ympariston-ohjelma/ Lausunnot pyydetään toimittamaan sähköisen asianhallintajärjestelmä Salkun kautta 29.3.2018 klo 14.30 mennessä. Kaikille avoin keskustelutilaisuus rakennetun ympäristön ohjelman luonnoksesta pidetään keskiviikkona 28.2.2018 klo 18.00 19.30 Riihimäen taidemuseolla. Tervetuloa! Lisätietoja: kaavasuunnittelija Niina Matkala p. 019 758 4831
8/9 LIITE 4 Osallistuminen EMON nuorisoverkostoon ja projektiin 1. Yhdyshenkilöt Toivotaan 2 nuorta/valtuusto yhteyshenkilöiksi EMOn nuorisoverkostoon. Hyvinkää, Hausjärvi ja Nurmijärvi nimenneet yhdyshenkilöt, Tuusulan ja Riihimäen osalta odotetaan vastausta. Yhdyshenkilön tehtävät (ei vaadi kovin suurta työpanosta) Yhdyshenkilö välittää tietoa Nuvan ideoista, ajatuksista, projekteista, pienhankinnoista EMO ry:lle Yhdyshenkilö välittää tietoa EMO ry:ltä nuorisovaltuustolle: projektit, rahoitus Yhdyshenkilöt suunnittelevat ja vastaavat yhteistyössä Nuvien ja EMOn kanssa SOMEn käytöstä verkostossa Yhdyshenkilöt voivat myös antaa lausuntoja tai arvioida EMOn nuorisoprojekteja (ei paljon) Tiedonkulku: What s up ryhmä tai muu vastaava, Zoom tai skype-kokouksia tarvittaessa (mm. some ja projektiasiat). Kokoonnutaan tarvittaessa kerran tai kaksi 2 vuoden aikana täydessä kokoonpanossa, esim jos pitää päättää suuremman projektin asioista. 2. Verkostotyö ja aktiviteetit (toiminta jatkuvaa). Nuvan normaalia toimintaa + rahoituksen markkinointia + pienprojektien suunnittelua kuntaan EMOn tukemana. EMOn tietopaketti nuvalaisille 1 tilaisuus/nuva/2v. Verkostoidutaan kansallisesti ja /tai kansainvälisesti. EMO tukee kuntakohtaisesti tarpeen mukaan. EMO suunnittelee rahoitusmuotoja toiminnalle. Kuntakohtainen toiminta: Nuva tekee omaa työtään normaalisti ja välittää tietoa ja ideoita EMOlle yhdyshenkilöiden kautta. EMO ry valmistelee n. 5000-7000 rahoitusta nuorten itsensä suunnittelemille hankkeille. Ne voivat esimerkiksi olla pienhankintoja, osaamisen lisäämistä (teematapahtuma, esim. ympäristö, liikunta), verkostoitumista, uuden toiminnan käynnistämistä jne ). Nuvan tehtävänä olisi markkinoida rahoitusta harrastusjärjestöille, kouluihin esim. ja valita sitten parhaat ideat. EMO tukee ja kertoo mikä on mahdollista. Hakijana pitää olla rekisteröity taho. Jonkin verran täytyy kerätä omaa rahoitusta ja/tai tehdä talkoita). Kuntien toivotaan tulevan vastaan esim. 2000 potilla nuorten omiin hankkeisiin, jossa ei tarvitsisi olla rekisteröitynyttä tahoa hakijana vaan 3-4 nuoren ryhmä esim. Eli jaettava potti olisi yhteensä 7-9000 /kunta kerran kahdessa vuodessa. Lisäksi EMO ry tarjoaa kuntakohtaisen nuvatilaisuuden, projektityöstä, kansainvälisyydestä ja rahoituksesta. Alueellinen verkostotoiminta Nuoret suunnittelevat normaalin nuvatyön yhteydessä tulevaisuuden ideoita ja toimenpiteitä: EMO ry kirjoittaa ajatukset strategiaansa ja miettii rahoitusta koko alue huomioiden. EMO ry voi suunnitelmien perusteella hakea rahoitusta ja siirtää rahaa nuorisotoimijoille eri kunnissa. Lisäksi verkostoidutaan muiden nuvien kanssa eteläisessä Suomessa ja opitaan toisilta Uudenmaan, Kanta- Hämeen ja Varsinais-Suomen alueella: nuoret suunnittelevat yhteisen temaattisen tapahtuman mukana olevien valtuustojen kanssa. EMO vastaa järjestelykuluista ja matkoista. Kansainvälisyys (Suunnittelua+oppimismatka Viroon) Nuoret voivat itse suunnitella kansainvälistä projektia joko ERASMUS tai LEADER-rahoituksen kautta. Tähän hankkeeseen voidaan mahdollisesti sisällyttää tutustumismatka Viron nuorisovaltuustoon/ nuorisotoimintaan (12hlöä 2/Valtuusto).
9/9 3. Yksilötasolla ja/tai nuvatasolla Osaamisen lisääminen: suunnittelutyö (jos suunnitellaan yhteistä projektia), kehittämistyö, rahoitus, kansainvälisyys Verkostoituminen: muut nuvat, Viro? Nuorten aktivoiminen omassa kunnassa Työtodistukset mikäli osallistunut SOME-työhön,projektisuunnitteluun, rahoituksen markkinointiin tai projektityöhön.