MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2542 05 ARPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen 254203 KAAKAMAVAARA 254206 SATTAJÄRVI 254209 KAISAJOKI 254202 KARUNKI 254205 ARPELA 254208 KÖNÖLÄ 254201 ALA-VOJAKKALA 254204 LIAKKA 254207 KALKKIMAA ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2007
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 ARPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Jukka Räisänen) 2 KIVENNÄISMAAT (Jukka Räisänen) 3 Kallioalueet (Vesa Perttunen) 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 Liejukerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 5 Geologian tutkimuskeskus
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jukka Räisänen) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Ka Kallio 27 0,3 Mr Moreeni 4596 46,6 Hk/Mr 14 0,1 Ct/Mr 249 2,5 St/Mr 23 0,2 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 611 6,2 MrM Drumliineja, hiekkamoreenia 192 1,9 Sr Sora 101 1,0 Hk Hiekka 184 1,9 Ct/Hk 58 0,6 Ht Hieta 11 0,1 Ct/Ht 10 0,1 HHt Hieno hieta 2 0,0 Ct/HHt 46 0,5 Hs Hiesu 83 0,8 HHt/Hs 9 0,1 Ct/Hs 698 7,1 St/Hs 7 0,1 Ct/LjHs 39 0,4 Ct Saraturve 2663 27,0 St Rahkaturve 139 1,4 Lj Lieju 48 0,5 Tu Turvetuotantoalue 58 0,6 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 9 868 ha 132 ha 10 000 ha Arpelan alue sijaitsee Peräpohjolassa noin 20 kilometriä Torniosta pohjoiseen, ja se kuuluu kokonaisuudessaan Tornion kunnalle. Pinnanmuodoiltaan se edustaa loivahkoa vaaramaisemaa. Korkeudet vaihtelevat lounaisosan noin 30 metristä mpy luoteisosan noin 80 metriin mpy. Asutus karttalehdellä on keskittynyt Arpelan kylään tai Kantojärven ympäristöön. Vesialueiden määrä on alueella vähäinen. Maaperäkartoituksen ohessa löytyi uurresuuntahavainto (340 ), joka kuvastaa viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikaista liikesuuntaa. Viereiseltä Kalkkimaan kartttalehdeltä on löytynyt uurresuunta 285, joka kuvastaa jäätikön viimeisintä liikesuuntaa. Suunta lienee sama myös Arpelan alueella.
3 Mannerjään reuna peruuntui Arpelan ympäristöstä länteen noin 10 200 vuotta sitten. Tämän jälkeen alue peittyi Ancylusjärveksi kutsutun Itämeren vaiheen peittoon. Makeavetistä Ancylusjärveä seurasi Litorinamerivaihe, jonka aikana vesi muuttui lievästi suolaiseksi. Maankohoaminen oli varsinkin Ancylusvaiheen aikana erittäin nopeaa. Myöhemmin maankohoaminen hidastui ja on tällä hetkellä Arpelan alueella noin 7 mm/vuosi. Merenranta vetäytyi alueelta lopullisesti vajaat 3000 vuotta sitten. KIVENNÄISMAAT (Jukka Räisänen) Kallioalueet (Vesa Perttunen) Kartta-alueen kallioperä on heikosti paljastunut ja on enimmäkseen yli metrin vahvuisen moreenikerroksen peittämää. Kallioalueita on vain Mäntyvaaran-Runtelin seudulla lehden luoteisosassa ja Kallionmaan-Matomaan-Kiimamaan alueella lehden länsireunassa. Pienempiä kallion nokkia on siellä täällä harvakseltaan muuallakin. Karttalehtialueen kallioperä koostuu useasta kivilajista, jotka jakautuvat kahteen selvään ryhmään: liuskeisiin ja syväkiviin. Liuskeiden aines on kerrostunut mereen noin kaksi miljardia vuotta sitten. Tämä aines on ollut alun perin savea, kalkkiliejua tai tulivuoren tuhkaa. Syväkivien aines on kiteytynyt hitaasti sulasta magmasta syvällä maan kuoressa. Karttalehtialueen keskellä on itä-läntinen vyöhyke, jonka kallioperä koostuu fylliitistä ja kiilleliuskeesta. Nämä ovat sinertävänharmaita, pienirakeisia, selväliuskeisia kivilajeja, jotka alun perin ovat olleet savisedimenttejä. Joskus niissä on myös hienojakoista hiiltä ja kiisuja. Fylliittialueen pohjoispuolella on itä-läntinen kaistale kerrostuneesta kalkista syntynyttä dolomiittia. Sitä on kallioalueina Korkiamaan-Mäntyvaaran seudulla sekä pienempinä kallion nokkina varsinkin Vojakkalanahon pohjoispuolella. Dolomiitti on kellertävää tai harmaata, pienirakeista. Dolomiittipaljastumien ja irtolohkareiden rapautumispinta on kellanruskea. Korkiamaan dolomiittikallioissa on näkyvissä erikoisia, kuperia stromatoliitteja, jotka edustavat muinaista meren pohjan kasvillisuutta. Karttalehtialueen pohjoisosassa sekä kaakkois- ja lounaisnurkassa on vihreää, pienirakeista, kerroksellista tuffiittia, joka on alun perin kerrostunut tulivuoren tuhkana meren pohjalle. Nämä kerrostumat poimuttuivat mannerlaattojen törmätessä noin 1,9 miljardia vuotta sitten. Samalla tukeutui syvemmältä maan kuoresta sulaa kiviainesta, magmaa, joka kiteytyi karkearakeiseksi graniittiseksi kivilajiksi. Tätä ei ole karttalehden alueella paljastuneena, mutta sen olemassaolo on todettu eteläpuoleisella karttalehdellä sekä muutaman kaivon pohjassa Kantojärven seudulla. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on yli puolet alueen maa-alasta. Lajitekoostumukseltaan se on hiekkamoreenia. Moreenialueet ovat jakautuneet suhteellisen tasaisesti karttalehden alueella. Kallioalueiden vähyydestä johtuen moreenikerrokset lienevät suhteellisen paksuja. Maaston painanteissa moreenia peittävät myöhemmin kerrostuneet jokija merisedimentit sekä turve. Moreenin pintakerros on paikoitellen rantavoimien huuhtomaa, tällöin hienoin aines on kulkeutunut pois ja moreenin päälle on muodostunut soraisia tai hiekkaisia pintakerroksia. Moreenimuodostumia on vajaa 10 % maa-alasta. Alueella esiintyy muutamia jäätikön liikkeen suuntaisia drumliineja. Ne ovat syntyneet mannerjään voimakkaan virtauksen alueilla jäätikön pohjalle kerrostuneesta pohjamoreenista. Niiden suuntaus vaihtelee välillä 330-350, mikä tarkoittaa niiden syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana. Drumliinien pituudet vaihtelevat noin puolesta kilometristä hieman yli kilometriin. Karttalehden kaakkoisosassa sijaitsee kumpumoreenialue. Kummut ovat noin 5-10 metriä korkeita ja pääasiassa suuntautumattomia. Aines on löyhää hiekkamoreenia.
4 Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään rantakerrostumia. Ainekseltaan ne ovat hiekkaa tai soraa. Perääntyvän Litorinameren aallokon toiminta on ollut erittäin voimakasta varsinkin alueilla, joissa korkeus merenpinnasta on noin 70 metriä. Nämä alueet sijaitsevat karttalehden luoteisosassa. Esimerkiksi Mäntyvaaran rantakerrostuma on laajuudeltaan lähes 130 ha ja muodostaa huomattavan maa-ainesvaran. Aallokon toiminnan seurauksena ovat syntyneet myös karttalehden lounaisosassa, Vallonahossa esiintyvät rantavalli ja muinaisranta. Hienorakeiset kerrostumat Kartta-alueen hienorakeiset kerrostumat ovat ainekseltaan pääosin hienoa hietaa tai hiesua. Savea esiintyy paikoitellen turpeen alla. Hienorakeisia sedimenttejä esiintyy alavilla kohdilla, lähinnä Kaakamajoen varrella tai turvekerrosten alla. Hieno hieta-aines kuuluu jokisedimentteihin. Hiesu on joko jokien mukanaan tuomaa tai merellisiä sedimenttejä. Turpeen alaiset sulfidisavet ovat merellistä alkuperää. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia noin kolmannes maa-alasta. Suot sijaitsevat moreenimaiden välisissä painanteissa tai Kaakamajoen laaksossa. Turvetutkimusten yhteydessä tavatut paksuimmat turvekerrokset ovat karttalehden luoteisosan Tupakkalautasenjänkkällä 2,9 metriä. Suot ovat pääosin yli metrin paksuisen turvekerroksen omaavia. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut valtakunnallisen turveinventoinnin yhteydessä kahdeksan suota. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,3, mikä on keskiarvoa hieman alempi Pohjois-Pohjanmaan aapasuoalueella. Saraturve on selkeästi rahkaturvetta yleisempää. Myös ruskosammalvaltaisia turpeita on noin 4 % tutkituista turvealueista. Suotyypit ovat kohtuullisen reheviä. Suot ovat pääosin ojitettuja, joten yleisimmät suotyypit varsinainen saraneva ja ruohoinen saraneva ovat yleisesti muuttuma-asteella. Kaikkein rehevimpiä suotyyppejä, lettoja esiintyy esimerkiksi Ristivuomalla ja Kirvesjänkkällä. Turveteollisuuden käytössä on tällä hetkellä karttalehden Kaakkoisosassa sijaitseva Mämmijänkkä. Tuotantoalueen laajuus on 58 ha. Liejukerrostumat Karttalehden alueella esiintyy kolme liejukerrostuma-aluetta. Liejualueet ovat alun perin lampia, jotka ovat myöhemmin kasvaneet umpeen ja peittyneet ohuella saraturvekerroksella. Liejutyyppi on metrin syvyydessä järvimutaa, eli se on pääosin ympäristöstään altaan pohjalle kulkeutunutta kolloidista humusta.
POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Kartta-alueella on yksi Suomen ympäristökeskuksen luokittelema I luokan pohjavesialue ja yksi III luokan pohjavesialue. I luokan pohjavesialueet ovat yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeitä alueita, III luokan pohjavesialueet on mahdollista ottaa käyttöön tarkempien tutkimusten jälkeen. Korkiamaan I luokan pohjavesialue sijaitsee Arpelan kylästä 3-4 km luoteeseen. Sen kokonaispinta-ala on 2,17 km 2 ja antoisuus 300 m 3 /vrk. Runtelin III luokan pohjavesialue sijaitsee Korkeamaan länsipuolella. Alueen kokonaispinta-ala on 1,59 km 2 ja sen antoisuudeksi on arvioitu 400 m 3 /vrk. Pohjavettä on kartta-alueella todennäköisesti riittävästi yksityistalouksien tarpeisiin myös kaivoissa. 5 Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Suomessa luonnontilainen pohjavesi täyttää yleensä talousveden laatuvaatimukset. Tavallisimmat haitat ovat korroosiota aiheuttava veden liiallinen happamuus sekä liian suuri rauta- ja mangaanipitoisuus. Luonnonperäisten tekijöiden lisäksi maatalouden, liikenteen ja teollisuuden päästöt saattavat huonontaa pohjaveden laatua. Kartta-alueelta on analysoitu 11 pohjavesinäytettä, joista viisi on otettu kuilukaivoista, yksi betonirenkain varustetusta lähdekaivosta, kaksi kallioporakaivoista ja kolme luonnontilaisista lähteistä. Porakaivojen syvyydet olivat 55 m ja 20 m ja kahden kuilukaivon syvyydet 2,5 m ja 6 m. Analysoitujen vesien laatu vaihteli lievästi happamasta lievästi emäksiseen (ph-arvot 6,2-7,7). Kahdessa kaivossa ph-arvot olivat <6,5 (suositus 6,5-9,5). Sähkönjohtavuudet olivat 14,2-52 ms/m. Kahdeksassa kohteessa veden väriluku oli suurempi kuin talousvedelle asetettu laatutavoite (<5 Pt mg/l) ja KMnO 4 -luku ylittyi kahdessa kaivossa (laatutavoite <20 mg/l). Tämä johtuu humuksen pääsystä pohjaveteen. Rautapitoisuudet ylittivät suositellun enimmäispitoisuuden kahdessa ja mangaanipitoisuudet kolmessa kohteessa. Muilta osin vedet täyttivät fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvälle talousvedelle asetetut laatutavoitteet. Raskasmetallipitoisuudet olivat pieniä, usein alle määritysrajan. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s.
6 Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Haavisto-Hyvärinen, Maija & Kutvonen, Harri. 2005. Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. Verkkojulkaisu. Johansson, Peter (toim.); Kujansuu, Raimo (toim.); Eriksson, Brita; Grönlund, Tuulikki; Kejonen, Aimo; Maunu, Matti; Mäkinen, Kalevi; Saarnisto, Matti; Virtanen, Kimmo; Väisänen, Ulpu 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Summary: Quaternary deposits of northern Finland - explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000. Espoo: Geologian tukimuskeskus. 236 s. Perttunen, Vesa 1991. Suomen geologinen kartta 1:100000 : kallioperäkarttojen selitykset / Lehdet = Sheets 2541, 2542 + 2524, 2543 ja 2544. Kemin, Karungin, Simon ja Runkauksen kartta-alueiden kallioperä. 80 s. Salonen, Veli-Pekka, Eronen, Matti ja Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja-Aurora. 237 s. Sosiaali- ja terveysministeriö 2000. Päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 19.5.2000. STMp 461/00. Sosiaali- ja terveysministeriö 2001. Päätös pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 17.5.2001. STMp 401/01. Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva 2003. Suomen turvevarat 2000. Tutkimusraportti / Geologian tutkimuskeskus. 101 s.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Maaperän yleiskartta 1:200 000. Koko maan kattava maaperän yleiskartta valmistuu vuonna 2008. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2006 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2006 mennessä on maastamme kartoitettu noin 40 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 700 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai tiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gtk.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 12 Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 13 Länsi-Suomen yksikkö PL 97 (Vaasantie 6) 67101 KOKKOLA Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 5209 Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 14 www.gtk.fi