3 KIVIKON SUURALUE 31 KIVIKON TILASTOALUE 34 Suuralueeseen kuuluvat Vähä-Ruonaojan ja Kemi- Tornion lentokentän väliin sijoittuvat Kemin koillisosat Tervaharjulta ja Kivikolta Perta-aavalle. Kivikon suuralue jakaantuu Kivikon, Tervaharjun ja Nauskan tilastoalueisiin. 31 KIVIKON TILASTOALUE Tilastoalueeseen kuuluvat Kivikon, Kivikankaan ja Ristikankaan kaupunginosat. Kivikon tilastoalueeseen kuuluvat Kivikon (311), Hirmunkadun (312), Juusonkadun (313), Kivikankaan (314) ja Ristikankaan (315) pienalueet. 312 Hirmunkatu Alueella on vanhaa ja uutta omakotiasutusta. 313 Juusonkatu Pienalue on rautatien ja Perämerentien väliin sijoittuva osa Ristikankaan kaupunginosasta. Se on vanhaa omakotiasuntoaluetta. Aluetta halkoo Isohaarasta eteläänpäin kulkeva suurjännitelinja. 314 Kivikangas Pienalueeseen kuuluvat Ammattikorkeakoulun hallintopalvelut, tekniikan ja liiketalouden koulutusyksikkö, ammattiopisto Lappia ja ammatillinen kurssikeskus sekä Digipoliksen työpaikkatoimintojen alueet. Alueen ympärillä on rivi- ja omakotiasuntoalueita. 315 Ristikangas Olettaa voidaan, että Ristikangas on ensimmäisiä mantereen asuttuja alueita nykyisen Kemin aluerajojen sisällä, vaikka varsinaisia muinaisjäännöksiä ei paikalta ole löytynytkään. Pienalue on vanhaa omakotiasuntoaluetta, jossa on myös jonkin verran uusia taloja ja vanhoja on peruskorjattu. 311 Kivikko Alue on Perämerentien ja Kiveliönkadun väliin sijoittuva keskeinen osa Kivikon kaupunginosasta. Alueella on omakotiasutusta.
35 31 KIVIKON TILASTOALUE Pienalueet 311 Kivikko 312 Hirmunkatu 313 Juusonkatu 314 Kivikangas 315 Ristikangas Tilastoalue yht. Maankäyttö Pinta-ala km2,31,35,24,43,58 1,91 Maa-ala km2,31,35,24,43,58 1,91 Väestö v. 212 3 275 176 479 6 183 Selite As-kuntien koko v. 211 2, 2, 2,4 2,4 2,4 2,3 Työpaikat v. 21 37 47 1 386 31 52 Sijainti Työttömyys-% v. 21 1 1 8 1 1
36 31 KIVIKON TILASTOALUE Väestön keski-ikä v. 212 Väestönmuutokset v. 212 6, 54,9 15 1 5, 4, 42,3 43,7 5-5 9-9 3, 26,9-1 -15-18 2, min Kivikko max Kemi ka. -2 Luonnollinen väestönkasvu Kokonaismuutos Kunnasta/Kuntaan muutto Väestökehitys/-ennuste 2-216 Tulotaso euroa/asukas v. 211 25 35 2 3 29276 195 19 185 25 2 1588 2345 2624 18 15 175 kunnan sisäinen muuttoliike huomioon otettu 1 17 2 22 24 26 28 21 212 214 216 5 min Kivikko max Kemi ka. Työttömyysaste v. 21 Työpaikat kpl v. 21 3 25 2 26 17 Tuotanto Kauppa Liikenne Rahoitus Palvelut 15 14 232 1 6 1 5 min Kivikko max Kemin ka. 5 64 31
37 31 KIVIKON TILASTOALUE Asuntokuntien koko v. 211 Vanhusasuntokuntia v. 211 3, 2, 1, 3,4 2,3 1,9 1,5 min Kivikko max Kemi ka. 5, % 45, % 4, % 35, % 3, % 25, % 2, % 15, % 1, % 5, %, % 44,9 % 29,3 % 28,9 % 5,7 % min Kivikko max Kemin ka. Asuntokanta v. 211 Asuntokannan ikä 75 Omakotiasunnot Rivitaloasunnot 45 % 4 % 35 % 124 Kerrostaloasunnot 3 % 25 % 2 % 744 15 % 1 % 5 % % -1959 196-69 197-79 198-89 199-99 2-9 21- Huoneistotyypit v. 211 35 % 3 % 25 % 2 % 15 % 1 % 5 % % 1 h 2 h 3 h 4 h 5 h +
38 31 KIVIKON TILASTOALUE ASUNTOKUNNAT 211 Asuntokuntien 834 Asuntokuntien keskikoko 2,3 1-hengen asuntokuntia 256 ASUNNOT 211 % Asuntoja yht. 963 Pientaloasuntoja 744 77,3 Vuokra-asuntoja 151 15,7 -arava- ja korkotukivuokra-as. 8 8,3 VÄESTÖN- MUUTOKSET 212 henkeä Syntyneet 26 Kuolleet 17 Kuntaan muutto 49 Kunnasta muutto 67 IKÄRAKENNE 212 % Asukkaat yht. 183-4 v. 113 6,2 5-9 v. 14 5,7 1-14 v. 96 5,2 15-19 v. 89 4,9 2-24 v. 73 4, 25-64 v. 12 54,8 65+ v. 353 19,3 PERHEET 211 Perheiden 556 Lapsiperheiden 266 Perheet ei lapsia 29 Perheiden keskikoko 2,7 KOULUTUSASTE 21 TULOTASO 211 15 v. täyttäneitä 1568 Vain perusaste 514 Keskiaste 685 Korkea-aste 369 euroa Tulot/asukas 2 345 Tulot/työvoima 45 636 Tulot/asuntokunta 45 91 OPPILAITOKSET Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulu 1 - Kaupan ja kulttuurin ala - Sosiaaliala - Tekniikka Ammattiopisto Lappia 1 - Palveluala - Tekniikan ala HARRASTUSPALVELUT Sisäliikuntatila 1 Leikkipuistot 3 SOSIAALIPALVELUT Kivikankaan palvelukoti 1 Kivikon Pirtti 1 Kiveliönkoti 1 Päiväkoti 1 PALVELUPISTEET Lähikauppa 1 Muut kaupat 1 Ravintolat ja kahvilat 6 Teknologiakylä Digipolis 1 Kauppakamari 1
39 32 TERVAHARJUN TILASTOALUE Tilastoalueeseen kuuluu Tervaharjun kaupunginosa, joka on lähes täyteen rakennettu lukuunottamatta Kiveliön kadun liikekeskusaluetta. Tervaharjun tilastoalueeseen kuuluvat Tervaharjun (321),Rovankadun (322), Mäkikadun (323) ja Kiveliönkadun (324) pienalueet. 321 Tervaharju Pienalueeseen kuuluu Rovankadun eteläpuolisesta asuntoalueesta vanhempi ja uusi 198-9- luvuilla rakennettu pientalo-alue. 322 Rovankatu Pienalueeseen kuuluvat Kiveliönkadun ja Rovankadun varrella sijaitsevat 198-9 ja 2-luvulla rakennetut rivitalo- ja pienkerrostaloasuntoalueet. 323 Mäkikatu Pienalueeseen kuuluu Rovankadun pohjois-puolinen 198-luvulla rakennettu pientaloalue. 324 Kiveliönkatu Pienalueeseen kuuluu Valtatie 4:n ja Kiveliönkadun välinen pääosin vielä rakentamaton alue, jonka pohjoisosassa sijaitsee liikekeskus ja paloasema.
32 TERVAHARJUN TILASTOALUE Pinta-ala Maa-ala Väestö As-kuntien Työpaikat Työttömyys-% Pienalueet km 2 km 2 v. 212 koko v. 211 v. 21 v. 21 321 Tervaharju,62,62 91 2,6 14 7 322 Rovakatu,29,29 536 1,8 16 24 323 Mäkikatu,8,8 133 2,4 5 12 324 Kiveliönkatu,16,16 4 2, 6 Tilastoalue yht. 1,15 1,15 1583 2,2 95 4 Maankäyttö Selite Sijainti
41 32 TERVAHARJUN TILASTOALUE Väestön keski-ikä v. 212 Väestönmuutokset v. 212 6, 5, 54,9 15 1 5 9 4, 4,8 43,7-5 -1-11 3, 26,9-15 -2-2 2, min Tervaharju max Kemi ka. -25 Luonnollinen väestönkasvu Kokonaismuutos Kunnasta/Kuntaan muutto Väestökehitys/-ennuste 2-216 Tulotaso euroa/asukas v. 211 18 175 35 3 29276 17 165 16 25 2 15 1588 2147 2624 155 kunnan sisäinen muuttoliike huomioon otettu 1 15 2 22 24 26 28 21 212 214 216 5 min Tervaharju max Kemi ka. Työttömyysaste v. 21 Työpaikat kpl v. 21 3 25 26 7 Tuotanto Kauppa Liikenne Rahoitus 2 Palvelut 15 13 14 31 1 6 54 5 min Tervaharju max Kemin ka. 2 1
42 32 TERVAHARJUN TILASTOALUE Asuntokuntien koko v. 211 Vanhusasuntokuntia v. 211 3, 2, 1, 3,4 2,2 1,9 1,5 min Tervaharju max Kemi ka. 5, % 45, % 4, % 35, % 3, % 25, % 2, % 15, % 1, % 5, %, % 44,9 % 28,9 % 17,9 % 5,7 % min Tervaharju max Kemin ka. Asuntokanta v. 211 Asuntokannan ikä 136 Omakotiasunnot Rivitaloasunnot Kerrostaloasunnot 55 % 5 % 45 % 4 % 35 % 279 434 3 % 25 % 2 % 15 % 1 % 5 % % -1959 196-69 197-79 198-89 199-99 2-9 21- Huoneistotyypit v. 211 35 % 3 % 25 % 2 % 15 % 1 % 5 % % 1 h 2 h 3 h 4 h 5 h +
43 32 TERVAHARJUN TILASTOALUE ASUNTOKUNNAT 211 Asuntokuntien 711 Asuntokuntien keskikoko 2,2 1-hengen asuntokuntia 217 ASUNNOT 211 % Asuntoja yht. 85 Pientaloasuntoja 434 51,1 Vuokra-asuntoja 273 32,1 -arava- ja korkotukivuokra-as. 229 26,9 VÄESTÖN- MUUTOKSET 212 henkeä Syntyneet 11 Kuolleet 2 Kuntaan muutto 65 Kunnasta muutto 85 IKÄRAKENNE 212 % Asukkaat yht. 1583-4 v. 74 4,7 5-9 v. 85 5,4 1-14 v. 88 5,6 15-19 v. 119 7,5 2-24 v. 99 6,3 25-64 v. 911 57,5 65+ v. 27 13,1 PERHEET 211 Perheiden 487 Lapsiperheiden 228 Perheet ei lapsia 259 Perheiden keskikoko 2,8 KOULUTUSASTE 21 TULOTASO 211 15 v. täyttäneitä 1338 Vain perusaste 381 Keskiaste 593 Korkea-aste 364 euroa Tulot/asukas 21 47 Tulot/työvoima 44 914 Tulot/asuntokunta 47 63 HARRASTUSPALVELUT Leikkipuistot 3 SOSIAALIPALVELUT Päiväkoti 1 Kaivarin Vintti 1 PALVELUPISTEET Palolaitos 1 Market 1 Pankkiautomaatti 1
33 NAUSKAN TILASTOALUE 44 Tilastoalueeseen kuuluvat Nauskan, Jungon ja Takajärvenrannan kaupunginosat sekä Rovan virkistysalue ja Perta-aavan maa-seutualue. Alueen länsiosa on Kemin keskeistä pientalojen uudisrakennusaluetta. Itäosa on kaupunkilaisten virkistysalueena palvelevaa metsätalousaluetta. Nauskan tilastoalue koostuu Nauskan (331), Jungon (332), Rovan (333) ja Perta-Aavan (334) pienalueista. 331 Nauska Pienalue sijaitsee Kivikon ja Ristikankaan kaupunginosien ja Nauskaojan välisellä alueella ja muodostaa Nauskan kaupunginosan. Alueella sijaitsee Kivikon koulu ja Ristikankaan liikunta-alue sekä golfkenttä. Alueelle on rakennettu viimeisen kymmenen vuoden aikana 75 uutta omakotitaloa. 332 Junko Pienalue sijaitsee Nauska-ojan ja Rovan harjun välisessä laaksossa ja muodostaa Jungon kaupunginosan. Alueella sijaitsevat Jungon palloiluhalli, jäähalli ja Takajärven uimaranta. Viime vuosikymmenellä alueelle on rakennettu 39 omakotitaloa. Takajärven länsipuolelle on rakennettu uusi asuinalue ja rantaa kiertää ulkoilureitti Rovalle. 333 Rova Alueella sijaitsee Rovan harju ja alue on rakentamatonta virkistysaluetta. 334 Perta-aapa Alue on Elijärventien molemmin puolin sijaitsevaa maaseutualuetta. Siellä sijaitsee hautausmaa sekä pieneläinhautausmaa ja vähäisessä määrin hajaasutusta. Pienalue on tärkeätä pohjaveden muodostumisaluetta (Elävä lähde ja Länkimaa).
45 33 NAUSKAN TILASTOALUE Pienalueet 331 Nauska 332 Junko 333 Rova 334 Perta-aapa Tilastoalue yht. Maankäyttö Pinta-ala km2 1,68 1,98,96 5,1 9,63 Maa-ala km2 1,67 1,88,95 4,99 9,49 Selite Väestö v. 212 375 43 12 79 As-kuntien koko v. 211 3,4 3,6 2, 3,4 Työpaikat v. 21 35 2 1 38 Sijainti Työttömyys-% v. 21 6 5
33 NAUSKAN TILASTOALUE 46 Väestön keski-ikä v. 212 Väestönmuutokset v. 212 6, 54,9 14 12 5, 1 12 4, 43,7 8 6 4 9 2 3, 2, 26,9 26,9 min Nauska max Kemi ka. -2-4 -3 Luonnollinen väestönkasvu Kokonaismuutos Kunnasta/Kuntaan muutto Väestökehitys/-ennuste 2-216 Tulotaso euroa/asukas v. 211 8 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 kunnan sisäinen muuttoliike huomioon otettu 2 22 24 26 28 21 212 214 216 35 3 25 2 15 1 5 29276 286 2624 1588 min Nauska max Kemi ka. Työttömyysaste v. 21 Työpaikat kpl v. 21 3 25 26 2 1 2 Tuotanto Kauppa Liikenne Rahoitus 2 Palvelut 15 14 1 5 6 6 min Nauska max Kemin ka. 33
47 33 NAUSKAN TILASTOALUE Asuntokuntien koko v. 211 Vanhusasuntokuntia v. 211 3, 2, 1, 3,4 3,4 1,9 1,5 min Nauska max Kemi ka. 5, % 45, % 4, % 35, % 3, % 25, % 2, % 15, % 1, % 5, %, % 44,9 % 28,9 % 5,7 % 5,7 % min Nauska max Kemin ka. Asuntokanta v. 211 Asuntokannan ikä 24 Omakotiasunnot Rivitaloasunnot 5 % 45 % 4 % Kerrostaloasunnot 35 % 3 % 25 % 2 % 197 15 % 1 % 5 % % -1959 196-69 197-79 198-89 199-99 2-9 21- Huoneistotyypit v. 211 45 % 4 % 35 % 3 % 25 % 2 % 15 % 1 % 5 % % 1 h 2 h 3 h 4 h 5 h +
33 NAUSKAN TILASTOALUE 48 ASUNTOKUNNAT 211 Asuntokuntien 21 Asuntokuntien keskikoko 3,4 1-hengen asuntokuntia 19 ASUNNOT 211 % Asuntoja yht. 221 Pientaloasuntoja 197 89,1 Vuokra-asuntoja 11 5, -arava- ja korkotukivuokra-as., VÄESTÖN- MUUTOKSET 212 henkeä Syntyneet 14 Kuolleet 2 Kuntaan muutto 15 Kunnasta muutto 18 IKÄRAKENNE 212 % Asukkaat yht. 79-4 v. 98 12,4 5-9 v. 94 11,9 1-14 v. 93 11,8 15-19 v. 55 7, 2-24 v. 29 3,7 25-64 v. 41 5,8 65+ v. 2 2,5 PERHEET 211 Perheiden 189 Lapsiperheiden 146 Perheet ei lapsia 43 Perheiden keskikoko 3,7 KOULUTUSASTE 21 TULOTASO 211 15 v. täyttäneitä 433 Vain perusaste 74 Keskiaste 186 Korkea-aste 173 euroa Tulot/asukas 2 86 Tulot/työvoima 42 364 Tulot/asuntokunta 71 818 OPPILAITOKSET Peruskoulu 1 HARRASTUSPALVELUT Jäähalli 1 Jousiampumarata 1 Sisäliikuntatila 1 Leikkipuistot 1 Urheilukenttä 1 Uimaranta 1 Golf-kenttä 1 Kuntorata valaistu 1 Luontopolku 1 Skeittipuisto 1 PALVELUPISTEET Kahvila 1 Hautausmaa 1 Pieneläinhautausmaa 1