ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ Säynätsalo Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Säynätsalon alueseurakunnanssa julistetaan evankeliumia ristiinnaulitusta ja ylösnoussesta Kristuksesta ja toteutetaan lähimmäisen rakkautta. Vuoden 2017 kokoseurakunnalliset painopistealueet ovat reformaation 500 v. merkkivuoden ja Suomen 100-v. juhlavuoden viettäminen sekä erityisenä painopistealueina ovat osallistava jumalanpalveluselämä, kristillinen kasvatus ja toimiminen yhdessä muiden kanssa. Lisäksi Säynätsalon alueseurakunnassa vietetään kirkon 90-v. juhlaa loppiaisena 6.1.2017. TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE 2. TAVOITE Jumalanpalveluselämän kehittäminen. Seurakuntalaisille suunnattu kysely jumalanpalveluselämästä keväällä 2017. Olemassa olevien jumalanpalvelusryhmien mukanaolo messuissa. Kyselyn toteuttaminen. Kyselyn pohjalta tehdyt kehittämistoimet. Ryhmien osallistumiskerrat. Ryhmiltä ja seurakuntalaisilta saatu palaute. Jumalanpalveluskysely toteutettiin lokakuun aikana molemmilla kirkoilla, Säynätsalossa ja Neulaskodilla. Kyselyyn sai osallistua joko netissä tai paperisena. Osanotto kyselyyn jäi laimeaksi, vastauksia saatiin yhteensä 17, joista kaksi netin kautta. Tyypillisin vastaaja oli yli 60 vuotias säännöllisesti messuun osallistuva nainen, miehiä vastaajista oli 3. Kirkkotiloihin ja jumalanpalveluselämäään oltiin yleisesti tyytyväisiä. Kyselyn kautta kaksi uutta henkilöä ilmoittautui messun vapaaehtoistehtäviin. Seurakuntalaiset toimivat aktiivisesti messun palvelutehtävissä. Messuja toteuttamassa on työntekijöiden lisäksi molemmilla kirkoilla aina myös seurakuntalaisia. Jumalanpalvelusrymät ovat mukana muutaman kerran vuodessa avustamassa messussa. Ryhmien mukana olo rikastuttaa ja rakentaa jumalanpalveluselämää. Kokemukset toiminnasta ovat innostavia ja rohkaisevia. Kristillisen kasvatuksen syventäminen. Luther-luentosarja Säynätsalon srk-kodilla. Luther esillä saarnoissa. Uskonpuhdistuksen ajan aineistoa, rukouksia ja tekstejä, käytössä eri työmuotojen toiminnassa. Toteutuiko luentosarja. Osallistuneiden määrä ja heiltä saatu palaute. Oliko mateteriaalia käytössä. Omat kokemukset ja saatu palaute. 3. TAVOITE Luentosarja toteutettiin keväällä Säynätsalon srk-kodilla tammi-toukukuun aikana aiheella Armoa! Luennot pidettiin kerran kuussa torstaisin klo 19. Puhujina olivat paikalliset papit: Tuija Mannström, Marjut Haapakangas, Mauri Tervonen, Tuomas Palola ja Matti Väätäinen. Iltaan sisältyi luento, keskustelu aiheesta, iltatee ja -hartaus. Luentosarja oli sisällöllisesti korkeatasoinen. Luentosarja eteni kronologisesti uskonpuhdistuksen alkuajoista tämän päivän moderniin luterilaisuuteen. Luentosarja kokosi asiasta kiinostuneen ja keskustelevan, keskimäärin 20 hengen yleisön. Luentosarjan järjestämisestä oltiin kiitollisia ja toivottin vastaavanlaista toimintaa jatkossakin. Luther oli esillä ertyisesti myös saarnoissa. Merkkivuodelle oli tarjolla runsaasti materiaalia ja se oli monipuolisesti ja rikkaasti käytössä kaikilla työmuodoilla. Yhteistyön tiivistäminen alueen eri toimijoiden kanssa. Yhteistyössä toteuttu brunssi helatorstaina 25.5. 2017 Säynätsalon kirkolla. Eri toimijoiden kanssa yhteistyössä toteutttu kultturikierros Säynätsalon alueella. Onnistuiko brunssin järjestäminen ja keiden kanssa. Kokemukset yhteistyöstä. Toteutuiko suunitelma. Milloin. Osallistujamäärät.
Helatorstai 25.5. kuului reformaation merkkivuoden erityispyhiin. Päivään sisältyi ensin työmuotojen yhdessä suunnittelema ja pitämä perhemessu Säynätsalon kirkossa klo 11. Messuun osallistui runsaasti lapsiperheitä. Messun jälkeinen brunssi kokosi yli 100 henkeä. Brunssin olivat valmistaneet työntekijät yhdessä vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden mm. Paratiisisaari ry:n kanssa. Päivä oli onnistunut. Toimintamuotona brunssi tavoittaa erityisesti lapsiperheitä ja ns. irrallisia. Kulttuurikierros Säynätsalon alueella totetui 12.-13.8. pidettyjen Säynätsalopäivien yhteydessä. Alueseurakunta oli mukana päivien suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhteistyö alueella toimivien yhteisöjen ja järjestöjen kanssa on luontevaa ja rakentavaa. 4. TAVOITE 90-v. kotikirkko tutuksi. Alueen koulujen ja yhdistysten kanssa toteutettu taidenäyttely kotikirkosta loppiasviikolla. Kontakti alueelle muuttaneisiin, esim. kotikäyntikamppanjan kautta. Näyttelyn toteutuminen. Mukaan hankkeeseen osallistuneet. Yhteiset kokemukset. Kävijöiden määrä. Kamppajan onnistuminen. Osallistuneiden kokemukset. Asukkailta saatu palaute. Loppiaisena 6.1. vietettiin Säynätsalon kirkon 90-vuotisjuhlia. Juhlamessu ja päiväjuhla kokosivat runsaasti alueen ja kauempaakin tulevaa väkeä. Loppiaisen jälkeisellä viikolla oli srk-kodilla Muuratsalon, Lehtisaaren ja Säynätsalon koululaisten tekemä Säynätsalo kirkko aiheinen piirustuksista ja pienoismalleista koostuva taidenäyttely. Diakonian olohuone ryhmä oli myös valmistanut oman taideteoksensa. Syyskuussa viikoilla 39-40 toteutettiin vapaaehtoisvoimin kotikäyntikampanja Sääksvuoren alueella. Alue on voimakkaassa kasvussa. Kampanjan aikana tavoitettiin n. 300 taloutta. Vastaanotto oli positiivinen ja tapahtuman kautta saatiin arvokasta tietoa seurakuntalaisten toiveista ja tarpeista. Yksi toive oli saada perustettua naisten piiri ja sellainen aloittikin toimintansa tammikuussa 2018. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 Vältetään turhaa tulostamista. Pyritään yhteiskyyteihin. Lajitellaan jätteet oikein. Pyrimme kohtuullisuuteen elintarvikkeiden käytössä. Hyödynnämme oman alueen ympäristötyöryhmän toimintaa. Jyväskylän seurakunta on siirtymässä yhä enenevässä määrin paperittomaan kokouskäytäntöön. Tätä kehitystä tukee it-yksikön toiminta järjestämällä työntekijöille kannettavia tietokoneita. Säynätsalossa kokouskutsut - ja muistiot ovat sähköisessä muodossa. Kopionti on kohtuullista, vain välttämättömin tulostetaan. Alueen kaksinapaisuus aiheuttaa haasteita auton käytössä. Yhteiskyytejä on käytetetty erityisesti muualle suuntautuvissa koko työyhteisöä koskevissa tapahtumissa esim. suunnittelupäivien yhteydessä. Kirkoilla on asianmukaisesti järjestetty jätteiden lajittelu. Juhlista ja tapahtumista jääneet ruuat pyritään käyttämään loppuun juhlien jälkeisinä päivinä tai pakastetaan myöhempää käyttöä varten. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019 Seurakunnan jäsenyyden vahvistaminen seurakuntalaisten osaamista ja vahvuuksia hyödyntämällä. Jumalanpalveluselämän jatkuva kehittäminen. Alueelle muutaneiden uusien asukkaiden tavoittaminen ja mukaan saaminen seurakuntayhteyteen. Hyvien suhteiden ylläpitäminen eri toimioihin.
ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Säynätsalo Jumalanpalveluselämä Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Jumalanpalveluselämä on monipuolista, johon kuuluvat säännöllisesti vietettävät messut molemmilla kirkoilla, erilaiset teemajumalanpalvelukset, raamattuopetus, keskusteluryhmät, yhteydet alueella toimiviin yhdistyksiin ja yhteistyökumppaneihin. Jumalanpalveluksien tulee olla juhlia, joissa sana ja sakramentiti oikein jaetaan Kristuksen asetuksen mukaisesti uskon syntymiseksi ja vahvistumiseksi, ja joissa jokainen osallistuja saisi kokea olevansa tervetullut ja hyväksytty. TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE Jumalanpalvelusten kehittäminen osallistavammiksi. Jumalanpalvelusopetuksen pitäminen seurakuntalaisille messujen yhteydessä. Seurakuntalaisten kutsuminen jumalanpalvelukseen eri tehtäviin. Toteutuneet tapahtumat. Saatu palaute. Jumalanpalvelusten kävijämäärät. Jumalanpalvelusopetus toteutui parhaiten rippikoulusunnuntaiden yhteydessä. Messun aikana seurakuntalaisille kerrottiin kunkin messun osan sisällöstä ja merkityksestä. Saarnoissa on ollut esillä erityisesti sakramenttiopetus. Jumalanpalvelusopetusta on myös pidetty eri ryhmien kokoontumisissa mm. diakonian olohuoneessa, isoskoulutuksessa, kirkkohetkissä ja pyhäkoulussa. Seurakuntalaisia on saatu mukaan jumalanpalveluksiin palvelutehtäviin. Keskeinen tekijä tässä on henkilökohtainen kutsuminen, selkeät tehtävät, opastaminen ja kannustaminen. Tehtävät seurakunnassa vahvistavat jäsenyyttä ja kehittävät seurakuntaa yhteisönä. 2. TAVOITE Messumusiikin monipuolistaminen. Erilaisten messujen pitäminen. Esimerkiksi Suomalainen messu, Lutherin aikainen messu. Uuden lapsikuoron osallistuminen messuihin. Millaisia messuja pidettiin. Onnistuiko kuoron perustaminen ja sen osallistuminen messuihin. Alueen kahtiajakoisuus ja erilaisuus näkyi ja näkyy myös jumalanpalveluselämässä. Neulaskodilla on luontevaa pitää vapaamuotoisempia, uutta musiikkia sisältäviä perhemessuja, kun taas Säynätsaloon istuu paremmin perinteinen käsi- ja virsikirjan mukainen messu. Itsenäisyyspäivänä 6.12. pidettiin juhlavuoden kunniaksi Säynätsalossa Lasse Heikkilän säveltämä Suomalainen messu. Musiikista vastasivat Neulaset-kuoro ja Pertti Tahkola. Lapsikuoroa ei yrityksistä huolimatta ole saatu perustettua. 3. TAVOITE Vastuunkantamisen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Uusien jumalanpalvelusryhmien perustaminen. Ehtoollisavustajakoulutuksen järjestäminen sykyllä 2017. Syntyikö ryhmiä. Olivatko mukana messuissa. Toteutuiko koulutus. Osallistuja määrä.
Diakonian olohuone muodosti uuden jumalanpalvelusryhmän ja se oli yhden kerran toteuttamassa messua. Olemassa olevat ryhmät olivat myös mukana toiminnassa. Seurakuntalaisten aktiiviisuus on selvästi lisääntynyt erityisesti Neulaskodin jumalanpalveluselämässä. Vaikka alueen solut ja pienpiirit eivät varsinaisesti muodosta erityista jumalanpalvelusryhmää, niin ne ovat siitä huolimatta ottaneet kiitettävästi vastuuta messujen toteutuksesta. Alueseurakunnassa toimii tällä hetkellä 8 pienryhmää. Ehtoollisavustajakoulutusta järjestettiin syksyllä yksityisopetuksena. Koulutuksen kävi myös eräs seurakuntalainen toisen alueen järjestämässä tilaisuudessa. Vuoden aikana saatiin siis kaksi uutta ehtoollisavustajaa. 4. TAVOITE Yhteistyön tiivistäminen eri kirkollisten järjestöjen kanssa. Järjestöjen kanssa toteutettavat kirkkopyhät ja tapahtumat. Vierailijoiden kutsuminen. Toteutuneet kirkkopyhät ja tapahtumat. Vierailijoiden määrä. Kirkkopyhista ja tapahtumista saatu palaute. Oma arvio. Vuoden aikana yhteisiä kirkkopyhiä ja tapahtumia järjestettiin Medialähetys Sanasaattajien (kirkkopyhä), Lähetysyhdistys Kylväjän (Raamattu ja lähetyspäivät), Evankeliumiyhdistyksen (kirkkopyhä), Kansanlähetyksen (kirkkopyhä), Suomen Lähetysseuran (kauneimmat joululaulut), Pipliaseuran (Raamattunäyttely), Gideoneittein (kirkkopyhä), Marttojen (Suomi ruokailu) ja Paratiisisaari ry:n (joulujuhla) kanssa. Yhteydet eri järjestöihin ja yhdistyksiin ovat kiinteät ja toimivat. Vierailijoita oli kaikista järjestöistä ja yhteistyö toimi mutkattomasti. Yhteiset päivät vahvistavat kristittyjen välistä yhteyttä ja rakentavat seurakuntaelämää. Tapahtumista saatu palaute kannustaa jatkamaan hedelmälliseksi havaittua toimintaa tulevinakin vuosina. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 Opetuksessa ja julistuksessa pidetään esillä Jumalan luomakunnan arvoa ja ihmisen vastuuta siitä. Vietämme luomakunnan sunnuntaita. Tulostamme ja monistamme harkiten. Hyödynämme sähköistä viestintää. Luomakunnan sunnuntaita vietettiin 28.5. messujen yhteydessä. Säynätsalossa kokouskutsut - ja muistiot ovat sähköisessä muodossa. Kopionti on kohtuullista, vain välttämättömin tulostetaan. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019 Jumalanpalvelusten kehittäminen osallistampaan suuntaan, erityisesti lasten, nuorten ja nuorten aikuisten huomioiminen. Uusien jumalanpalvelusmuotojen kehittäminen. Matalan kynnyksen toimintamallien edistäminen. Raamattuopetus.
ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Säynätsalo Diakonia Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Hengellisen, henkisen ja aineellisen avun tarjoaminen. Heikoimmassa asemassa sekä kriisissä olevien ja yhteiskunnan turvaverkkojen läpi pudonneiden ihmisten auttaminen sekä paikallinen vaikuttaminen. Painopisteinä osallistava jumalanpalveluselämä, kristillinen kasvatus ja toimiminen yhteistyössä eri tahojen kanssa. TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE Diakonian liittäminen osallistavaan jumalanpalveluselämään Olohuoneet osallistuvat jumalanpalvelusryhmänä messun toteuttamiseen. Tietoisuuden lisääminen diakoniatyöntekijän mahdollisuudesta jakaa kotiehtoollista. Toteutuneet messukerrat Toteutuneet kotiehtoolliset Säynätsalon olohuone oli jumalanpalvelusryhmänä toteuttamassa messua kirkossa. Ryhmäläiset lukivat tekstit ja esirukouksen, toimivat ehtoollisavustajana, kolehdinkantajana, kirkkoväärtinä. Sovittiin myös, että olohuone on v. 2018 mukana lähetysteemaisessa messussa. Messuelämään liittyminen on haasteellista, koska diakoniatyö ei osallistu messusuunnitteluun. Olohuoneen kautta on tiedotettu kotiehtoollisen mahdollisuudesta ja Säynätsalossa sitä on kerran jaettu. Kokemukset molemmista olivat kaikilla osapuolilla varsin positiiviset. Tietoutta kotiehtoollisesta pitää jakaa muuallakin, mm. kirkkokahveilla. 2. TAVOITE Kristillinen kasvatus yhdessä muiden työmuotojen kanssa Käynnistetään keskustelu työntekijäkokouksissa eri työmuotojen yhteisestä kristillisestä kasvatuksesta. Mietitään yhteisiä toteuttamistapoja. Yhdessä sovitut toteuttamistavat. Aihe oli esityslistalla mutta keskustelua ei kuitenkaan aloitettu työkokouksessa. 3. TAVOITE Yhdessä toimiminen muiden kanssa Etsitään ryhmiä ja toimijoita alueelta joiden toimintaan voisimme liittyä Mm. kahviporukoiden kanssa käytävät keskustelut. Toteutunut yhteistyö ja minkä ryhmien kanssa? Lukumäärä kuinka monta kertaa on vierailtu kahviporukoissa.
Säynätsalossa on käyty viisi kertaa Paratiisisaarilla, jonka kanssa on ollut pitkään yhteistyötä. Rehellisesti sanottuna on tuntunut, että aikaa tämän tavoitteen täyttämiseen ei ole ollut, niin tärkeää kuin se onkin. Ihmisten kohtaaminen jää helposti vähemmälle, kun muu työ vie ajan. Perhekeskusverkostossa (jossa mukana koulu, sosiaali-ja terveystoimi, kolmas sektori) tehtävä yhteistyö on hedelmällistä sekä Säynätsalossa että Keljonkankaalla (yhdistyivät vuoden 2017 lopussa yhdeksi alueeksi). MLL:n, neuvolan ja marttojen kanssa on tehty merkittävää yhteistyötä. Yhteistyö kuntouttavan työtoiminnan kanssa on tuonut lisäresursseja Neulaskodin ruokailuun. 4. TAVOITE Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 Vältämme turhaa kopiointia, lajittelemme, käytämme reilun kaupan tuotteita ja pyrimme vähentämään auton käyttöä. Lajittelu sujuu kohtuullisesti, mutta lisäinformaation jakaminen ei olisi pahitteeksi. Ostoksissa suosittu reilua kauppaa. Auton käytön selkeä vähentäminen vaatisi enemmän työyhteisön yhteistä suunnittelua mutta täysin turhaa ajelua ei ole. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019 Vuodelle 2018 pyritään löytämään huomiointikohteeksi ihmisryhmä joka erityisesti tarvitsee huomioimista. Vuonna 2019 panostetaan yhdessä tekemiseen.
ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Säynätsalon alueseurakunta Lähetystyö Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Perustoiminta: lähetysasian esillä pitäminen, lähetysaiheinen toiminta ja sen kanavointi työmuotoihin, varainkeruu, rukous, yhetydenpito lähetteihin, lähetysjärjestöihin ja seurakuntalaisiin. Huomioimme toiminnassa reformaation ja itsenäisyyden juhlavuodet sekä seurakunnan yhteiset painopisteet. TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE Lähetyksen liittäminen osallistavaan jumalanpalveluselämään Lähetyspyhät 2 kertaa vuodessa sekä Säynätsalossa että Neulaskodilla. Messussa mukana lähetysjärjestöjen vierailijoita tai lähettejä lähetyspyhänä tai muulloin. Onko toteutunut? Kokemukset ja saatu palaute. Säynätsalossa toteutunut useampiakin lähetyspyhiä (vierailijoita eri lähetysjärjestöistä, mm. Kansanlähetys, Kylväjä, Ely) Sanansaattajien pyhässä oli mukana nimikkolähettimme Eila Murphy ja Kylväjän kirkkopyhässä oman alueseurakuntamme jäsen ja Kylväjän työntekijä Raija Hämynen. Kommenttina seurakuntalaisilta on kuultu, että kirkkopyhät kiinnostavat, koska siellä kuulee eri lähetysjärjestöjen työstä ja heidän tavoitteistaan. Samalla on pohdittu, kokeeko osa seurakuntalaisista vaikeutta tulla kirkkopyhään, jonka lähetysjärjestö ei ole itselle läheinen. Mikko ja Liisa Puhalainen olivat mukana Neulaskodin Neulasmessussa 1. adventtina. 2. TAVOITE Lähetyskasvatus yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Yhteistyössä YSP:n kanssa OPS:n mukainen lähetysoppitunti 5. luokille. Nimikkolähettien kanssa kanssa toteutettu lähetyshetki esim. Neulassäpinöissä tai messun yhteydessä. Toteutuivatko? Saatu palaute koululta ja tilaisuudesta. Toimintasuunnitelmaan kirjattu tavoite ei toteutunut, koska YSP:n lähetysvierailu siirtyi keväälle 2018. OPS:n mukaiset lähetysoppitunnit kuitenkin pidettiin ja Säynätsalossa oppitunnilla vieraili entinen nimikkolähettimme Mikko Puhalainen. Pakolaistyö oli koulun näkökulmasta kiinnostava, ajankohtainen tulokulma. 3. TAVOITE Reformaation ajatus Raamatun lukemisesta omalla äidinkielellä esiin Pieni tempaus tietoiskun tavoin Pipliaseuran toiminnasta. Raamattua(esim. pienoisevankeliumi) eri kielillä mininäyttely seurakuntakodilla. Toteutettiinko? Palaute ja oma arvio tempauksesta.
Pipliaseuran, seurakuntalaisten ja YSP:n avustuksella Säynätsalon seurakuntakodille koottiin Raamattunäyttely, joka oli avoinna pyhäinpäivää edeltävällä viikolla. Suurta yleisöryntäystä näyttely ei koonnut, mutta siellä vierailivat mm. pyhäinpäivänä haudalla käyneitä, Näkkärikerholaisia, seurakuntakodilla kokoontuneita ryhmiä ja ihan yksittäisiä henkilöitä. Säynätsalon sanomat teki näyttelystä ison lehtijutun. Palaute oli kiittävää ja ihmiset kiinnostuneita. 4. TAVOITE Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 Pyrimme käyttämään lähituotteita, luomua ja Reilua kauppaa sekä välttämään turhaa jätekuormaa. Lähetyksen toiminnassa on pitkälti leivottu itse (mm. myyjäisiin), joten kuljetuskuluja ja jätekuormaa ei siltä osin ole. Toiminnassa kaipaisi seurakunnan selkeää ohjeistusta siihen, saako kalliimpia luomutuotteita systemaattisesti käyttää. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019 Uusien lähetysvapaaehtoisten saaminen ja uusien ideoiden etsiminen nimikkolähettien taloudelliseen tukemiseen.
ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Säynätsalo Musiikkityö Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Keskeinen tehtävä on evankeliumin välittäminen musiikin välityksellä. Keskeisenä perustoimintona on jumalanpalvelusmusiikin monipuolinen toteuttaminen sekä monipuolisen konsertti- ja musiikkitoiminnan toteuttaminen Säynätsalon alueseurakunnassa. TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE Jumalanpalvelusmusiikin monipuolinen ja korkeatasoinen toteuttaminen Kanttorin musiikillisten vahvuuksien ja erityisosaamisen hyödyntäminen Jumalanpalveluksiin mukaan soittajia ja laulajia ja kuoroja. Seurakuntalaisten palaute Työtovereiden kokemukset ja palaute. Kanttori on käyttänyt messuissa paljon musiikkillisia vahvuuksiaan. Erityisesti erityyppisen kirkollisen laulumusiikin käyttö niin omin sävelluksin kuin käyttäen muuta kirkollisen vokaalimusiikin tuotantoa. Myös urkuimprovisaation käyttö on ollut runsasta. Seurakuntalaisten ja työtovereidenkin palaute on ollut kannustavaa. Jumalanpalveluksiin on saatu mukaan mukavasti soittajia ja laulajia. Neulasien lisäksi ovat olleet mukana mm: Virve Klemetti, Annastiina Tahkola, Kamarikuoro valo, Jyväskylä sinfonian kvintetti. 2. TAVOITE Kuorotoiminnan kehittäminen Lapsikuoron perustaminen ja toiminnan kehittäminen Neulasten toiminnan kehittäminen ja sekä uusien laulajien rekrytointi. Jäsenmäärä / esiintymisten määrä Seurakuntalaisten / osallistujien palaute Lapsikuoron perustaminen ei ole onnistunut yrityksistä huolimatta. Sama ongelma on okeastaan koko Jyväskylän seurakunnassa. Neulasten toimintaa on pyritty monipuolistamaan eri musiikkityyleillä ja se on tuottanut iloa. Uusia laulajia ei ole juuri tullut, mutta entisten kanssa on kovasti tehty töitä. Etenkin syyspuolella Neulasten kanssa esiinnyttiin paljon ja pidettiin vuoden aikana kaksi konserttiakin. Seurakuntalaisilta on tullut kannustavaa palautetta. 3. TAVOITE Monipuolinen ja korkeatasoinen konserttitoiminta 2-3 korkeatasoista konserttia vuodessa Reformaation- ja suomi 100-vuotta-juhlavuoden konsertit. Palaute konserttivierailta
Säynätsalon kirkon 90-vuotisjuhlamessu imaisi kaikki määrärahat jo 6.1.2017, näinollen strategia konserttien suhteen muuttui jo alkajaisiksi. Säynätsalopäivien yhteydessä järjestettiin sitten "halvalla" laatua; tenori Pertti Tahkolan ja pianisti Andras Szabon suomalaisen laulumusiikin konsertti Elämälle, joka veti mukavasti tyytyväisiä kuulijoita.suomi 100-vuottakonsertti pidettiin 19.11 Srk-kodilla kolmen kuoron yhteiskonserttina "täydelle tuvalle". Kanttori harjoitti kuoron mammuttimaiseen Felix Mendelssohnin Elias-oratorioon Taulumäen kirkkoon 1.11. Sinfoniasarjan konserttiin, joka juhlisti reformaation juhlavuotta. Palaute konserttivierailta on ollut erittäin myönteistä. 4. TAVOITE Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 Kimppakyydit esiintymisiin sekä kopioinnin minimointi. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019 Mahdollisimman monipuolinen ja osallistava musiikkitoiminta. Säynätsalon musiikki- / kulttuuriperinnön näkyminen ohjelmisto- ja konserttisuunnitelussa.
ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Säynätsalon alueseurakunta Nuorisotyö Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Nuorisotyö koostuu isostoiminnasta ja säännöllisestä viikkotoiminnasta. Isostoimintaan sisältyy sunnuntaikoulutuksia (1krt/kk) ja viikonloppuleirejä. Sunnuntaikoulutukset sisältävät osallistumista tilkkutäkkimessuihin. Isostoimintaan kuuluu myös osallistumista muutamien seurakunnan yhteisten tapahtumien toteuttamiseen (esim. Neulassäpinät). Nuorisotyön viikkotoiminta koostuu nuorten iltakahviloista, joita järjestetään vähintään kerran kuukaudessa, sekä viikottaisista nuortenilloista. Alueella toteutetaan kouluyhteistyötä (7.-lk. ryhmäytykset, vierailut koululla ja uskonnon OPS). Alueen työtekijät osallistuvat Jyväskylän seurakunnan yhteisiin nuorisotyön tapahtumiin. TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE Osallistava jumalanpalveluselämä. Nuoria kutsutaan tekemään yhteistä tilkkutäkkimessua. Tilkkutäkkimessu pidetään osana isostoiminnan sunnuntaikoulutuksia. Toimintaan osallistuvien määrä. Osallistujilta saatu palaute. Tilkkutäkkimessuihin on osallistunut nuoria vaihtelevasti. Messua edeltävään isoskoulutukseen osallistuneista nuorista kuitenkin suurin osa osallistuu myös tilkkutäkkimessuun. Nuoria on messussa paikalla vähemmän koeviikkojen tai muiden isompien koulunkäyntiin liittyvien tapahtumien aikana. Varsinaisiin messutehtäviin on ollut haastavaa saada nuoria mukaan. Osallistujia on ollut mm. tekstien lukemisessa, suntion tehtävissä ja musiikin tuottamisessa. Nuorilta on saatu vähäisesti palautetta, mutta suurin osa esim. isosista pitää messuun osallistumista myönteisenä kokemuksena. 2. TAVOITE Nuorten hengellisen kasvun tukeminen. Kutsutaan nuoria yleisesti seurakunnan erilaisiin toimintoihin. Vastuunkantamistehtävien lisääminen ja tehtäviä tukeva opastus. Vapaaehtoisten ja osallistujien määrä. Vapaaehtoisilta ja osallistujilta saatu palaute. Nuoria on osallistunut vapaaehtoisina mm. Supermix-tapahtumien ja retkien toteuttamiseen. Vapaaehtoisten määrä on pysynyt edellisvuosiin nähden samana. Vapaaehtoisia on ollut helppo saada osallistumaan. Nuorten osallistumiseen seurakunnan toimintaa vaikuttaa hyvin paljon muu harrastustoiminta ja koulunkäynti. Vapaaehtoisilta on saatu hyvää palautetta tapahtumista. Tästä hyvä esimerkki on Supermix-tapahtuma, jonka toteuttamisessa on ollut mukana samoja nuoria jo usean vuoden ajan. 3. TAVOITE Toimiminen yhdessä muiden kanssa. Yhteistyö ja säännöllinen yhteydenpito nuorisopalveluiden, koulujen ja muiden alueseurakuntien kanssa. Erilaisten yhteisten tapahtumien järjestäminen. Tapahtumien määrä ja tapahtumiin osallistuneiden määrä. Tapahtumista saatu palaute.
Yhteistyötä on jatkettu samanlaisena kuin edellisvuosina. Erityisen tärkeitä yksittäisiä yhteistyötapahtumia ovat olleet 7. -luokkien ryhmäytyspäivät, kouluvierailut eri luokka-asteilla, Luther-päivä Keljonkankaan koululla, kesän kaksi isoa telttaleiriä (Jalanjäljissä ja Tarmo), sekä Toukofest. Myöteistä palautetta on saatu opettajilta. 4. TAVOITE Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 Ylläpidämme viljelyn ja varjelun periaatteita toiminnassa ja opetuksessa. Nuorisotyö on suuntautunut vuoden aikana enemmän vihreäksi. Tämä näkyy mm. toimistopaperin määrän vähentymisenä, luontopäivien toteuttamisena ja opetuksen lisäätyneinä ympäristösisältöinä. Parannettavaa olisi edelleen autoilun vähentämisessä (esim. elintarvikkeita olisi ympäristöystävällisempää hankkia Neulaskodille Keljonkankaan kaupasta Säynätsalon sijaan). YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019 Seurakuntalaisuuden tukeminen ja osallistumismahdollisuuksien luominen.
ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Säynätsalon alueseurakunta Rippikoulutyö Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Säynätsalon alueseurakunnassa on kaksi rippikoululeiriä kesällä 2017. Toinen leireistä tulee olemaan henkilömäärältään suurempi kuin normaali rippikoululeiri. Leirin ohjelmaa käydään läpi kahdessa opetusryhmässä. Leiri vaatii normaalia enemmän työntekijöitä (4-5henk.). Lisäksi alueseurakunnan vastuulle tulee yksi hiihtoloman yhteisistä rippikoululeireistä. Leirien työntekijöinä toimivat alueseurakunnan papit ja nuorisotyönohjaajat. Lisäksi mukana on kanttori ja kausityötekijöitä. Isosia leireille pyritään kutsumaan 5-8henk./leiri. Rippikoulutyötä toteutetaan Jyväskylän seurakunnan yhteisen rippikoulusuunnitelman mukaan. TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE Rippikoulun jälkeisen seurakuntayhteyden tukeminen. Nuoria kutsutaan mukaan seurakunnan erilaisiin toimintamuotoihin. Nuorten aito kohtaaminen rippikoulun tutustumisjakson aikana. Toimintaan mukaan lähtevien rippikoululaisten määrä. Kohdattujen nuorten määrä. Syksyllä 2017 isostoiminnan aloitti 18 nuorta. Kerhonohjaajakoulutuksen aloitti 2 nuorta. Nuorten osallistuminen seurakunnan toimintaan on pysynyt edellisvuosien tasolla. Iltakahviloiden ja nuorteniltojen osallistujista yhä useampi nuori on sellainen, joka ei osallistu mihinkään muuhun seurakunnan toimintaan. 2. TAVOITE Kristillinen kasvatus. Rippikoululaiset otetaan mukaan rippikoulun sisältöjen suunnitteluun jo alkuvaiheessa rippikoulua. Nuorten kohtaaminen rippikoulussa ja tutustumisjakson aikana, sekä aidon välittämisen ilmapiirin luominen. Nuorilta saatu palaute. Rippikoululaisten toiveita opetuksen sisällön suhteen on kuunneltu. Toiveita on saanut mm. esittää ensimmäisten oman ryhmän tapaamisten aikana kerätyllä lomakkeella. Rippikoululaisia kohdataan ennakkotapaamisissa, joita leiriä kohden on ollut kaksi kertaa. Lisäksi nuorten kohtaamiseen on kiinnitetty huomiota seurakunnan toimintaan tutustumisen aikana eri tilaisuuksissa. Nuorilta saatu palaute on ollut niukkaa, mutta myöteistä. 3. TAVOITE Erilaiset oppimistavat huomioivat oppitunnit rippikoulussa. Rippikoululaisten toiveiden huomioiminen opetuksen suunnittelussa. Oppitunneille osallistuvien palaute. Rippikouluopettajien arvio pidetyistä opintokokonaisuuksista.
Opetusmenetelmät ovat olleet monipuolisia. Erilaiset oppijat on pyritty ottamaan huomioon myös menetelmiin liittyvien kyselyiden avulla. Rippikouluoppitunnit sisältävät ryhmä- ja yksilötyöskentelyjä, kädentaitoja, lukemista, kuuntelemista ym. Nuorilta saadun palautteen mukaan varsinaiset rippikouluoppitunnit ovat kuitenkin muuhun rippikoulusisältöön verrattuna tylsiä. 4. TAVOITE Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 Ylläpidämme viljelyn ja varjelun periaatteita rippikoulujen opetuksessa ja toiminnassa. Leiririppikoulut ovat vihreitä. Ne sisältävät luotoaiheisia opintokokonaisuuksia ja luonnossa toteutettavaa toimintaa. Myös kestävä kehitys on huomioitu leirien rakenteissa (esim. kasvisruokapäivät). YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019
ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Säynätsalon alueseurakunta Varhaisnuorisotyö Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Varhaisnuorisotyö koostuu säännöllisestä kerhotoiminnasta, retkistä, erilaisista tapahtumista ja kouluyhteistyöstä. Kerhoja järjestetään kerhonohjaajien määrän ja toiveiden mukaan. Retkiä järjestetään vuoden aikana kaksi, syys- ja talvilomalla yhteistyössä muiden alueseurakuntien kanssa. Tapahtumia ovat mm. Supermixit (3/vuosi), joissa on järjestäjänä paikallisia vapaaehtoisia. Kouluyhteistyötä ovat kouluvierailut ja uskonnon OPS:n toteuttaminen. Kesän toimintaa ovat Jyväskylän seurakunnan yhteiset alakouluikäisten telttaleirit (Sarpatti ja Ähtäri) TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE Kristillinen kasvatus. Vierailut koulujen oppitunneilla ja koulujen tapahtumissa, sekä näkyvä osallistuminen koulun arkeen. Säännöllinen alakouluikäisten kerhotoiminta. Toteutuneiden vierailujen määrä kouluilla. Palaute opettajilta. Kerhojen ja kerholaisten määrä. Kouluilla on jatkettu päivänavausten pitämistä. Koulun arkeen on osallistuttu myös oppituntivierailujen ja koulujen tapahtumiin osallistumisen kautta. Kerhoja on ollut Säynätsalon srkkodilla kokoontuva Näkkärikerho ja Neulaskodin Puuhakokkikerho. Varsinkin Näkkärikerho on ollut suosittu, syksyllä kävijöitä oli 20-25 henkilöä. Neulaskodin kerhon osallistujia on ollut n. 5-10 henkilöä/kerhokerta. 2. TAVOITE Toimiminen yhdessä muiden kanssa. Supermix-tapahtumien järjestäminen yhdessä alueen vapaaehtoisten kanssa. Uskonnon OPS:n toteuttaminen koulujen toiveiden mukaan. Tapahtumien määrä ja tapahtumiin osallistuneiden määrä. Opettajilta saatu palaute. Supermix-tapahtumia oli vuoden aikana kolme. Ne toteutettiin yhteistyössä keljonkankaalaisten vanhempien ja Helluntaiseurakunnan kanssa. Tapahtumien osallistujamäärät olivat n. 75-150 henk/tapahtuma. Kouluyhteistötä on jatkettu edellisvuosien tapaan. Tavoitteena on ollut jokaisen luokka-asteen kohtaaminen. Kouluvierailuita on toteutettu uskonnon OPS:n mukaisesti, noudattaen koulujen omia toiveita. Lisäksi kouluilla on ollut reformaation juhlavuoteen liittyneitä tilaisuuksia. Kouluyhteistyö ja vierailut ovat toteutuneet suunnitellusti. Kouluyhteistyöhön ovat osallistuneet nuorisotyön ja pappien lisäksi myös diakonia- ja musiikkityö. 3. TAVOITE Reformaation merkkivuoden ja itsenäisyyden juhlavuoden näkyminen toiminnassa. Alakouluille suunnattu oppituntikokonaisuus aiheista. Aiheen huomioiminen kerhotoiminnassa. Opettajilta saatu palaute. Toteutuneiden oppituntien määrä.
Reformaatioon liittyviä tilaisuuksia järjestettiin kouluilla, koulujen toiveiden mukaisesti. Aihe on ollut esillä kerhoissa ja opetuksessa. Opettajilta saatiin hyvää palautetta erityisesti Keljonkankaan koulun reformaatiopäivästä. 4. TAVOITE Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 2017 Suomen juhlavuoden luontoteeman huomioiminen toiminnassa. Aiheeseen liittyviin neljään luontopäivään osallistuminen. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019 Seurakuntalaisuuden tukeminen ja osallistumismahdollisuuksien lisääminen.
ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Säynätsalon alueseurakunta Varhaiskasvatus Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet Päiväkerho- ja perheryhmät (perhekerhot, vauva- ja taaperoryhmät) Neulaskodilla ja Säynätsalon seurakuntakodilla. Näkkäri, koululaisten iltapäiväryhmä seurakuntakodilla yhteistyössä varhaisnuorisotyön kanssa. Perhekirkot, kutsutilaisuudet ja tapahtumat. Pyhäkoulu seurakuntakodilla 2 kertaa/kk ja Neulaskodilla brunssin yhteydessä. Toiminta yhteistyöverkostoissa ja oman alueseurakunnan sisällä. Perhetoiminta on painottunut väestörakenteen vuoksi Neulaskodille. Seurakunnan painopisteinä kristillinen kasvatus, osallistava jumalanpalveluelämä, yhdessä toimiminen muiden kanssa, reformaation merkkivuoden ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden viettäminen. TAVOITTEET 2017: 1. TAVOITE Kasteen esilläpitäminen. Kasteen esilläpitäminen perheryhmissä mm. kirkkohetkissä. Aloitamme kirkkosaleihin Kastepuu/-vene hankkeen. Saatu palaute. Omat havainnot. Lisääntyykö kasteet. Eteneekö hankesuunnitelma. Löytyykö tekijöitä. Kastetta on pidetty esillä perheryhmissä. Kastepukunäyttely toteutui Neulaskodilla perheryhmissä. Kastepuvut elävöittivät myös perhekerhon kirkkohetkeä. Kastetta pidetään esillä jatkossakin. Kastepuun hankkiminen Säynätsalon kirkkosaliin etenee. Hanketta on selvitetty kiinteistöpuolen kanssa ja hanke on ollut esillä koko työyhteisön kanssa. 2. TAVOITE Lapsiperheiden jumalanpalveluselämän kehittäminen. Toiminnallisuuden lisääminen perhejumalanpalveluksiin. Pyhäkoulunohjaajien saaminen mukaan toimintaan. Toteutuuko kehittämissuunnitelma. Kävijämäärä. Saadut palautteet. Omat havainnot. Pyhäkoulunohjaajien innostuvuus. Yhteistyö. Saatu palaute. Neulasmessut toteutuivat 1x/kk:ssa. Tavoitteena on ollut perhelähtöisyys. Pienalttarin rakentaminen ennen messua lasten kanssa ei ole vielä oikein lähtenyt käyntiin, kehitetään edelleen. Lapset ovat keränneet kolehtia. Vapaaehtoinen seurakuntalainen on ollut vastuussa tarjoilusta kirkkokahveilla. Neulasmessuissa pyhäkoululaiset ovat olleet mukana messun alussa, jonka jälkeen on toiminut pyhäkoulu. Pyhäkoulunohjaajilta on tullut hyvää palautetta tilanteen toimivuudesta. Neulaskodilla toteutettiin Mikkelinpäivänä Mukulamessu, paikalla 4 perhettä. Vähäiseen osallistumiseen vaikutti samanaikaiset tapahtumat kaupungissa. 3. TAVOITE Yhteistyön kehittäminen Neulaskankaan päiväkodin kanssa. Ajankohdan löytyminen yhteiselle palaverille. Päiväkoti- ja päiväkerhoryhmien vierailut toistensa luona. Löytyykö yhteinen ajankohta. Osallistujamäärä. Saadut palautteet. Toteutuuko vierailut. Saatu palaute. Palaute lapsilta. Omat havainnot.
Päivähoidon Vasun (varhaiskasvatussuunnitelma) voimaantuleminen vaikutti vähenevästi päiväkotiyhteistyöhön. Yhteistyö-palaveri Vasusta toteutui Säynätsalossa. Keljonkankaalla päiväkodin työntekijät eivät osallistuneet palaveriin. 4. TAVOITE Reformaation merkkivuoden ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden viettäminen. Toteutetaan kerholaisten kanssa "Hyvän elämän" ohjevihko. Itsenäisyyspäiväjuhlat kerhoperheille. Toteuttuko ohjevihko. Lasten innostuvuus ja palautteet. Vanhempien palautteet. Omat havainnot. Toteutuuko juhlat. Innostuvuus juhlille. Osallistujamäärä. "Hyvän elämän" ohjevihko ei ole toteutunut päiväkerhokerholaisten kanssa, mutta perheryhmissä teema on ollut jonkin verran esillä. Kesäkuussa Keljonkankaan markkinoilla reformaatio oli esillä, Kata ja Mara-roolihenkilöt jakoivat hyvän elämän teesivihkoja. Koulun syysmarkkinoilla naulattiin oveen "Hyvän perhe-elämän" -teesit, Kata ja Martti-roolihenkilöt olivat mukana. Helatorstain juhlassa istutettiin omenapuu. Kirkon juhlakoristelun toteuttivat Näkkäri-kerholaiset. Perheitä oli runsaasti mukana, toivottiin samanlaista tapahtumaa jatkossakin. Itsenäisyyspäiväjuhlat toteutettiin kerhoperheille, osallistujia oli yht.70. Ohjelmassa oli yhteislauluja, runoja, kerholapset esiintyivät, oli pientä askartelua ja lopuksi oli juhlaruokailu. Perheiltä tuli juhlasta hyvää palautetta. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2017 Kerhopaikkojen ympäristön siistinä pitäminen toimintaryhmien kanssa. Jätteiden lajittelu ja kierrätys ryhmätoiminnassa. Suositaan kimppakyytejä. Kerhoperheille tiedotteet sähköisesti. Veden säänöstelyä ja valojen sammuttamista opetellaan kerholaisten kanssa. Lasten kanssa on kerätty roskia leikkipaikan ympäristöstä. Vanhemmille on laitetettu tiedotteet sähköisesti, Katrina- ohjelma on tuonut siihen helpotusta. Neulaskodilla veden laskeminen on liian suurta kylmän veden saamiseksi. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2018-2019 Kehitetään työtä huomioiden eri ryhmät 360- jäsensegmenteistä. Huomiodaan uuden strategian tavoitteet.