Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Samankaltaiset tiedostot
Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE ALKAEN LIITE 1

Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2017

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Avointa toimintaa Hattulassa

DIAKONIATYÖ. Tampereen Eteläisessä seurakunnassa KEVÄT 2019

HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE

lapset - nuoret perheet

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Helsingin seurakuntien järjestämiä ruokailuja syksyllä 2016

HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Jukolan terveysasema, Eeronkuja 6, Hämeenlinna Jukolan Tuki ja ohjauspisteellä tavattavissa Hämeen Keliakia yhdistys ry.

Tampereen Eteläisessä seurakunnassa

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE

KEVÄÄN 2017 TOIMINTAKALENTERI

Hyvinkään Verso ry:n Kevätjäsentiedote 2015

lapset - nuoret perheet

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo Yhteystiedot liitteessä 1.

Toimintaa toukokuussa 2019

Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu

Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Syksy 2018

Te saatte voiman. Hengen ravint0a. Lähellä Jumalaa &

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

Pöytäkirja nähtävillä Diakoniakeskus, Birger Jaarlin katu 3

lapset - nuoret perheet

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013

lapset - nuoret perheet

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

SYKSYN 2016 TOIMINTAKALENTERI

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI

lapset - nuoret perheet

Poimintoja kesän ohjelmasta:

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10


NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Kaavi JOULUNAIKA 2015

lapset - nuoret perheet

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Kevät 2019

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

SYKSYN 2015 TOIMINTAKALENTERI

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Tapahtumakalenteri Hattulan ikäihmisille Kevät 2018

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta syyskuuta 2017

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Pöytäkirja HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Nro 1/2016. DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1/7

Helsingin seurakuntien järjestämiä ruokailuja syksyllä tervetuloa syömään yhdessä!

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA

Pohjois-Suomen toiminnassa olevat A-killat

lapset - nuoret perheet

VARHAISKASVATUS JA PERHETYÖ

HÄMEENLINNA - KANTAKAUPUNKI

Näkövammaistyö Kevät

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Tervetuloa viihtymään!

- palveluliikennettä kaikille. Leppävirran alueen taksibussilinjat ja PALI-auto koulupäivinä

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Halli Toimintakalenteri Elokuu 2013

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki

HÄMEENLINNA-VANAJAN Pöytäkirja SEURAKUNTA Nro 6/2017

Omaisyhdistysten toimintaa Hämeenlinnassa keväällä 2014

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1 lokakuuta helmikuuta 2017

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

Transkriptio:

Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Matt. 25:35 HÄMEENLINNAN SEUDUN RUOKAJAKELU Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille. Syksy 2018 Pyhäpäivät voivat aiheuttaa muutoksia ruokajakeluiden toteutuksiin.

HATTULA TIISTAISIN Hattulan Kotikirkko Teollisuustie 6, Parola Ruokajakelu, kahvitarjoilu ja Leipäkirkko klo 11.00 12.00. Tilaisuus alkaa lyhyellä hartaudella, jonka jälkeen ruokajakelu ja kahvitarjoilu. Ruokakassien jonotusnumerot arvotaan. Ruokailu kuukauden viimeisenä tiistaina klo 11 12. EU-ruokajako yhdessä Hattulan ev.lut. seurakunnan kanssa 1 krt/kk kuukauden 2. tiistaina ruokajaon yhteydessä. Ei ennakkoilmoittatutumista, henkilöllisyystodistusta tai tulotietoja. HÄMEENLINNA MAANANTAISIN Hämeenlinna-Vanajan seurakunta Diakoniakeskus, Birger Jaarlin katu 3, Hämeenlinna EU-ruokajakelu Diakoniakeskuksen asiakasvastaanottojen yhteydessä. Ajanvarauksella ma-ti ja to-pe klo 9.00 12.00, p. 040 804 9350. Tilaisuus alkaa lyhyellä hartaudella. Samaria rf Toivontie 1 3, Hämeenlinna Ruokajakelu klo 14.30 vain naisille (hakijan on mahdollista käydä joka toinen viikko). Mukaan tulotiedot (esim. toimeentulotukipäätös), joka oikeuttaa hakijan käymään joka toinen viikko. Ei ennakkoilmoittautumista. Ruokakassien jako tulojärjestyksessä. Oma kassi mukaan.

Katumantie 25, Hämeenlinna Ruokajakelu alkaa klo 16.00. Tuotteet kerätään itse kasseihin (oma kassi mukaan). TIISTAISIN Hämeenlinna-Vanajan seurakunta Diakoniakeskus, Birger Jaarlin katu 3, Hämeenlinna EU-ruokajakelu Diakoniakeskuksen asiakasvastaanottojen yhteydessä. Ajanvarauksella ma-ti ja to-pe klo 9.00 12.00, p. 040 804 9350 Tilaisuus alkaa lyhyellä hartaudella. Hämeenlinnan Helluntaiseurakunta Turuntie 12, Hämeenlinna Hyvän Tahdon Katukirkko klo 13.00-13.30. Ruokajakelu ja lounas (koulupäivinä) sekä kahvitarjoilu klo 13.30-15.00. Ruokajakelussa tuotteet kerätään ohjeistuksen mukaan itse kasseihin vuoronumero-periaatteella. Oma kassi mukaan. Ruokajakelussa ei ennakkoilmoittautumista, henkilöllisyystodistusta tai tulotietoja. EU-ruokajako ennakkotilauksena numerosta p. 041 362 9007 tai ruokajakelun yhteydessä. Jako ruokajakelun yhteydessä tai sovitusti 2 vk:n välein.

KESKIVIIKKOISIN Ruokailu (koulupäivinä) ja ruokajakelu klo 13.00-14.00. Tilaisuus alkaa lyhyellä hartaudella. Ruokakassien jako n. klo 13.20 alkaen. Ruokakassien jako tulojärjestyksessä niin kauan kuin tavaraa riittää (1 kpl / perhe), ovet avataan ennen klo 13. Samaria rf Toivontie 1 3, Hämeenlinna Ruokajakelu klo 14.30 vain miehille (hakijan on mahdollista käydä joka toinen viikko). Mukaan tulotiedot (esim. toimeentulotukipäätös), joka oikeuttaa hakijan käymään joka toinen viikko. Ei ennakkoilmoittautumista. Ruokakassien jako tulojärjestyksessä. Oma kassi mukaan. TORSTAISIN Hämeenlinna-Vanajan seurakunta Diakoniakeskus, Birger Jaarlin katu 3, Hämeenlinna EU-ruokajakelu Diakoniakeskuksen asiakasvastaanottojen yhteydessä. Ajanvarauksella ma-ti ja to-pe klo 9.00 12.00, p. 040 804 9350 Pelastusarmeija Kasarmikatu 18, Hämeenlinna Leipäkirkko klo 11.00, jonka jälkeen ruokajakelu ja kahvitilaisuus klo 11.30-13.00. Tilaisuus alkaa hartaudella, jonka jälkeen ruokajakelu ja kahvitilaisuus. Tilojen remontoinnin vuoksi Leipäkirkkoa ei toistaiseksi syksyllä 2018. Tilaisuus alkaa lyhyellä hartaudella.

Katumantie 25, Hämeenlinna Ruokajakelu alkaa klo 16.00. Tuotteet kerätään itse kasseihin (oma kassi mukaan). PERJANTAISIN Hämeenlinna-Vanajan seurakunta Diakoniakeskus, Birger Jaarlin katu 3, Hämeenlinna EU-ruokajakelu Diakoniakeskuksen asiakasvastaanottojen yhteydessä. Ajanvarauksella ma-ti ja to-pe klo 9.00 12.00, p. 040 804 9350. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, RENKO Hinkaloistentie 1, Renko EU-ruokajakelu klo 12.00 14.00. Tilaisuus alkaa lyhyellä hartaudella. Samaria rf Toivontie 1 3, Hämeenlinna Ruokajakelu klo 14.30 vain perheellisille (hakijan on mahdollista käydä joka toinen viikko). Mukaan tulotiedot (esim. toimeentulotukipäätös), joka oikeuttaa hakijan käymään joka toinen viikko. Ei ennakkoilmoittautumista. Ruokakassien jako tulojärjestyksessä. Oma kassi mukaan. SUNNUNTAISIN Pyhän Matteuksen luterilainen seurakunta Tykistötie 13, Hämeenlinna Leivänjakelu ja kirkkokahvit messun jälkeen klo 13.00 14.00. Leipäjakelussa tuotteet kerätään itse kasseihin. Oma kassi mukaan.

JANAKKALA MAANANTAISIN, Tervakosken seurakuntakeskus Kirkkotie 1, Tervakoski Ruokajakelu klo 10.00 Tilaisuus alkaa lyhyellä hartaudella. Ruokakassien jako tapahtuu vuoronumero-periaatteella. Ruokajakelu klo 11.00 TIISTAISIN Ruokajakelu klo 9.30 ja 11.00 Ruokailu (koulupäivinä) klo 13.00 14.00 Ruokailusta jäänyttä ruokaa mahdollista viedä kotiin omissa rasioissa. KESKIVIIKKOISIN, Tervakosken seurakuntakeskus Kirkkotie 1, Tervakoski Ruokajakelu klo 10.00.

Ruokajakelu klo 11.00. TORSTAISIN Ruokajakelu klo 11.00. Ruokailu (koulupäivinä) klo 13.00 14.00. Ruokailusta jäänyttä ruokaa mahdollista viedä kotiin omissa rasioissa., Tervakosken seurakuntakeskus Kirkkotie 1, Tervakoski Ruokailusta jäänyttä ruokaa mahdollista viedä kotiin omissa rasioissa. PERJANTAISIN Ruokajakelu klo 9.30 ja 11.00.

KALVOLA MAANANTAISIN Kalvolan seurakunta Lähimmäistupa, Hallintotie 1 Vähävaraisten kahvila kerran kuukaudessa klo 13 14.30. Kahvilan tarkemmat ajat ilmoitetaan kävijöille tekstiviestillä. Tiedustelut diakoniatyöntekijältä, p. 040 804 9482. KESKIVIIKKOISIN Kalvolan seurakunta Hallintotie 3 EU-ruokajakelu diakonian vastaanottoaikana klo 9 10.30. Muina aikoina ajanvarauksella, p. 040 804 9482. TORSTAISIN Kalvolan seurakunta Hallintotie 3 Ruokilu kuun 3. torstai klo 12 14. Ruokailun tarkemmat ajat ilmoitetaan kävijöille tekstiviestillä. Tiedustelut diakoniatyöntekijältä, p. 040 804 9482. LAUANTAISIN (HUOM. PARITTOMAT VIIKOT) Kotkajärventie 1, Iittala Ruokailu klo 12.00, jonka jälkeen hartaus. HYVÄN TAHDON RUOKAJAKELU www.hämeenlinnanseurakunnat.fi/ruokajakelu Hattulan seurakunta ǀ Hattulan Kotikirkko Hämeenlinnan Adventtiseurakunta ǀ Hämeenlinnan Helluntaiseurakunta Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ǀ Kalvolan seurakunta ǀ Pelastusarmeija Hämeenlinna Pyhän Matteuksen luterilainen seurakunta ǀ Samaria rf ViaDia Hämeenlinna ry/hämeenlinnan Vapaaseurakunta