Nepalilaisesta Nashirul Nishasta, 23, tuli vaikuttaja ja rauhanrakentaja Lähetysseuran tukeman naisryhmän ansiosta. Yhteisön naiset ovat saaneet

Samankaltaiset tiedostot
Zimbabwelaisen Ehud Gumbon (19) nuorilla harteilla on iso vastuu. Hän on vanhempana serkulleen Silvesterille (9) ja tämän kolmelle sisarelle.

Bolivialainen Liseth auttaa koulun jälkeen tekemään ruokaa, jota äiti myy kadulla. Perhe on hyvin köyhä, mutta Lähetysseuran tuella Liseth voi käydä

Kiitos vedestä! Etiopian Sirinkassa

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

VUOSIRAPORTTI Laosin vuoristokylissä lapset opettelevat lukemaan Lähetysseuran tuottamien omakielisten aapisten avulla. Kuva Ari Vitikainen

VUOSIRAPORTTI Laosin vuoristokylissä lapset opettelevat lukemaan Lähetysseuran tuottamien omakielisten aapisten avulla. Kuva Ari Vitikainen

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Kolehtisuunnitelma

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä

Katastrofin ainekset

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Ääni ilman oikeutta?

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, Helsinki, viitenumeroluettelo)

Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset.

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Ääni ilman oikeutta?

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

1. Päivään sidotut kolehdit

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Lähetysseuran työn tavoitteena on, että sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena.

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Etiopian kynnyksellä Vammaisten naisten oikeuksien ja toimeentulon edistäminen Kynnyksen ja Marttaliiton hankkeessa, Marttaliitto 2017


Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöohjelma Syrjittyjen oikeudet oikeudenmukaisuus rauha ja sovinto

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

JÄRJESTÄJÄN OPAS. MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT

Anna toivoa kriisin haavoittamalle

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

Juontajan opas. Sisällys

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

1. Päivään sidotut kolehdit

Raamattu tavoittaa kansat powerpointin tekstit

to 1.1. su 4.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo ti 6.1.

Sisäministeriön asetus

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

JÄRJESTÄJÄN OPAS. TOIVOA ILMASSA Ideoita Tasauskampanjointiin

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Toivo. Yhteistyö. Muutos. FELM VOLUNTEER -OHJELMA. Koulutus & vapaaehtoistoiminta kotimaassa. Felm Volunteer -ohjelma. Lyhytaikainen toimintatuki

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

toimisto gsm gsm

pe 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallitus, PL 210, Helsinki, viitenumeroluettelo.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä

Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

Suomen Lähetysseuran toimintakertomus ja tilinpäätös Hallitus

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world. Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja & Piirin Rotarysääätiön varapj.

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015

Esitys syyskokoukselle

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/ klo

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi?

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Transkriptio:

2017 Nepalilaisesta Nashirul Nishasta, 23, tuli vaikuttaja ja rauhanrakentaja Lähetysseuran tukeman naisryhmän ansiosta. Yhteisön naiset ovat saaneet koulutusta tulonhankinnasta, naisten oikeuksista, terveydestä ja konfliktienratkaisusta. Heillä on myös oma laina- ja säästöryhmä.

Suomi Viro Venäjä Ranska Palestiina Israel Syyria Kiina Hongkong Pakistan Taiwan Venezuela Mauritania Senegal Oman Nepal Myanmar Thaimaa Laos Kambodža Kohti avointa kirkkoa Kolumbia Etiopia Tansania Singapore Papua- Uusi-Guinea Sanoma kolmiyhteisen Jumalan kokonaisvaltaisesta rakkaudesta kuuluu kaikille. Eri puolilla maailmaa tämän sanoman kohdanneet kertovat, miten se on antanut iloa, toivoa ja uutta omanarvontuntoa. Yksi Lähetysseuran työn tavoitteista on avoin kirkko. Se tarkoittaa sitä, että kirkko aktiivisesti etsiytyy niiden luokse, joilla on muita heikommat edellytykset toimia ja elää yhteisössä. Samalla kirkko kehittää toimintaansa ja pyrkii sanoittamaan julistuksensa niin, että kaikilla on mahdollisuus osallisuuteen ja lahjojensa käyttämiseen. Nyt kun Jeesus Kristus on muuttanut elämämme kertomuksen, voimme opiskella, kunnes saamme hyvän työpaikan. Jeesuksen ansiosta mekin voimme nyt rakentaa taloja, joissa on peltikatto. Näin kuvaili etiopialaisen syrjityn mandja-kansan jäsen kirkon työn aikaansaamaa muutosta omassa ja yhteisönsä elämässä. Se on myös hyvä yhteenveto siitä työstä, missä Lähetysseura on ollut mukana vuonna 2017. Viime vuodelta löytyy useampia Etiopian kaltaisia esimerkkejä siitä, miten kirkot ottavat rohkeita askelia totuttujen rajojen yli. Köyhien, kastittomien, vuoristokansojen, albinismista kärsivien ja vammaisten ihmisten osallisuus tuo toivoa heille itselleen ja uudistusta seurakunnille. Avoimuus tuo uusia haasteita Avoimuus merkitsee myös, että kirkot kohtaavat uusia diakonisia haasteita. Kirkot haluavat elää todeksi sitä lähimmäisenrakkautta, josta todistavat. Ne esimerkiksi edistävät heikot alkulähtökohdat omaavien lasten ja nuorten oikeutta turvaan ja koulutukseen, eri vähemmistöryhmien oikeuksia omaan kieleen, naisten ja tyttöjen oikeutta oman elämän hallintaan ja toimeentuloon. Vaikuttamistyönsä kautta Lähetysseura ja sen kumppanit korostavat, että Jumalan antamat lahjat tulee jakaa niin, että me kaikki saamme jokapäiväisen leipämme. Erilaiset vähemmistöt ovat usein vailla oikeussuojaa ja mahdollisuuksia toimeentuloon. Kansainväliset talousjärjestelmät lisäävät eriarvoisuutta. Ryhmät, joiden parissa Lähetysseura kumppaneineen toimii, ovat monella tavalla riistettyjä, sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Kutsumme Lähetysseuran ystäviä mukaan vahvistamaan heidän ääntään myös Suomessa. Historiassamme ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon ihmisiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan kotiseuduiltaan. Isona syynä tähän ovat yhä monimutkaisemmat ja väkivaltaisemmat konfliktit. Kristus on kutsunut meidät rauhan ja sovinnon rakentamiseen. Siksi Lähetysseura on mukana myös dialogien edellytysten rakentamisessa sekä hengellisen ja henkisen tuen tarjoamisessa kriisien uhreille. Vuoden 2017 aikana olemme saaneet olla välittämässä sanomaa Kristuksesta yli erilaisten rajojen, sanoin ja teoin. Kaikista synkistä uutisista huolimatta näemme ilon, oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistysaskelia eri puolilla maailmaa. Siitä kerromme lisää näilläkin sivuilla. Rolf Steffansson toiminnanjohtaja Bolivia Angola Namibia Etelä-Afrikka Suomen Lähetysseura Toivo. Yhteistyö. Muutos. Teemme pitkäjänteistä työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta. Kirkon sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo lähes 160 vuotta. Toimimme 30 maassa yli sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Rakennamme maailmaa, jossa jokainen saa äänensä kuuluville. Toimimme osana paikallisten kumppanien yhteisöä ja tuemme paikallista osaamista. Viime vuosina työmme painopiste on siirtynyt Afrikasta Aasiaan, jossa pienet kirkot tarvitsevat tukea. Ulkoministeriön tukemaa kehitysyhteistyötä teemme 12 maassa. Sen painopiste on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Zimbabwe Botswana Toimimme läheisessä yhteistyössä Kirkkojen maailmanneuvoston ja Luterilaisen maailmanliiton kanssa sekä olemme jäsen kirkollisen kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja vaikuttamistyön yhteenliittymässä, ACT-allianssissa. Lue lisää työstämme www.suomenlahetysseura.fi

Toivon tiellä 2017 Kuva:Joyce Van de Veen Vammaiset lapset pääsivät kouluun Kambodžassa Komar Pikar -järjestön hankkeessa aiemmin kotiin piilotetut keskivaikeasti ja vaikeasti vammaiset lapset ja nuoret pääsivät kouluun. Koulunkäynti on mahdollista luokissa, jotka toimivat tavallisten koulujen yhteydessä. Vaikeimmin vammaisille lapsille viedään kotiin kuntoutuspalveluja. Perheet saavat koulutusta kuntoutusmenetelmistä ja tukea toimeentulon parantamiseen. Raamatunkäännöksiä ja raamatunkääntäjiä Angolassa on tuotettu ahkerasti kristillistä materiaalia eri kielillä seurakuntien käyttöön. Umbundunkielinen Uusi testamentti otettiin innokkaasti vastaan vuoden lopulla ja usealla muullakin kielellä raamatunkäännöstyö etenee. Todistuksensa saivat myös ensimmäisen kolmivuotisen koulutuksen suorittaneet 21 raamatunkääntäjää. Raamattu ja sen osat ovat tärkeä työkalu kirkolle niiden ihmisten tavoittamisessa, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Jumalan rakkaudesta Todistamme rajoja ylittävästä Muutamme maailmaa oikeudenmukaisemmaksi Kuva:Hannes Honkanen Rauhan talossa opetellaan elämistä konfliktin jälkeen Kolumbian luterilaisen kirkon Rauhan talo Medellínissä tarjoaa psykososiaalista tukea ja rauhankasvatusta nuorille, naisille sekä sisällissodan uhreille. Rauhan talo tarjoaa työkaluja traumoista selviämiseen niin yksilökuin yhteisötasolla. Rauhankasvatusta tehdään muun muassa erilaisten koulutusten ja työpajojen kautta: teatteri- ja taidetyöpajoja; koulutusta konfliktien ratkaisusta, viestinnästä, tasa-arvosta ja naisista yhteiskunnan rakentajina. Rakennamme rauhan ja sovinnon edellytyksiä Puolustamme syrjittyjen ihmisarvoa ja -oikeuksia Kirkko auttaa varautumaan ilmastonmuutokseen Etiopian Legehidassa kirkko auttaa ihmisiä ennaltaehkäisemään kuivuusongelmia ja parantamaan toimeentuloa. On koulutettu, torjuttu eroosiota, tehty komposteja, rakennettu kastelujärjestelmiä ja otettu käyttöön puuta säästäviä liesiä. Pelloilla viljellään uusia lajikkeita. Kastelun ansiosta peltojen tuottavuus on kaksinkertaistunut. Alueella toimii 60 naisten omatoimiryhmää ja säästöluotto-osuuskunnissa on yli 1 500 jäsentä. Vähävaraiset naiset ovat saaneet lampaita, joiden jälkikasvua he antavat eteenpäin toisille naisille. Kuva:John Hernandez Kuva:Timo Ahlberg

Talous 2017 4,7 Sijoitus- ja rahoitustoiminta sekä muut tuotot 8,7 Seurakuntien talousarvioavustukset 2,7 Keräykset ja lahjoitukset 1,3 Kirkkokolehdit 2,4 Testamentit 1,0 Yhteistyöjärjestöt ja yritykset 2,5 Seurakuntien vapaaehtoistoiminta Tulot 30,3 M 0,1 Muut ulkomaisen työn tuotot 4,8 Ulkoministeriön kehitysyhteistyöavustus 2,1 Ulkoministeriön avustus rauhantyöhön 117 työntekijää kotimaassa 97 työntekijää ulkomailla 35 Felm Volunteeria Suomen Lähetysseuran toimintaa rahoittavat seurakunnat ja kristilliset järjestöt, ulkoministeriö sekä yksityiset ihmiset. Vuoden 2017 lopussa Lähetysseuran palveluksessa oli 214 työntekijää, 117 kotimaisessa ja 97 ulkomaisessa työssä. Lisäksi Lähetysseuran kautta lähti vapaaehtoistyöhön 35 Felm Volunteeria. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2017 www.suomenlahetysseura.fi/ toimintakertomukset 100 tasa-arvotekoa Kuva: Hanna Londo Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen sisältyi 100 tasa-arvotekoa -hanke. Lähetysseura oli siinä mukana yleisön suosikki -kunniamaininnan voittaneella hankkeellaan, jonka tavoitteena on auttaa Tansanian Morogorossa syrjäytymisvaarassa olevia ja seksityöhön ajautuneita nuoria naisia muuttamaan elämäänsä ja löytämään muun toimeentulotavan. Verkkosivuillaan Lähetysseura kertoi pitkin vuotta työstään naisten tasa-arvon edistämiseksi. Naiset rauhantekijöinä Naiset olivat esillä myös Tasaus-kampanjassa, jonka teemana oli Ääni ilman oikeutta. Naisilla on tärkeä tehtävä rauhanrakentamisessa niin omissa lähiyhteisöissään kuin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kun naisetkin osallistuvat rauhanprosesseihin, on todennäköisempää, että saavutettu sopimus on kestävä. Kampanjalla tuettiin naisten koulutusta, verkostoitumista, taloudellista itsenäisyyttä ja osallistumista rauhantyöhön. 7,9 Kirkollinen työ 2,4 Yleis-, talousja henkilöstöhallinto 6,3 Kotimainen työ ja varainhankinta Menot 27,5 M 18,8 Ulkomainen työ 3,3 Ulkomaantyön yhteiset kulut 29% Eurooppa, Latinalainen Amerikka ja verkostoyhteistyö 2,3 Rauhantyö 0,4 Katastrofityö Milj. 4,9 Kehitysyhteistyö 36% Aasia 35% Afrikka Kuva: Marjatta Kosonen Lähetysjuhlat ensimmäistä kertaa Kirkkopäivien kanssa Lähetysjuhlat pidettiin Turussa 19. 21. toukokuuta ja ne järjestettiin yhdessä Kirkkopäivien kanssa. Juhlien kohokohtiin kuului Lähetysseuran 50-vuotista musiikki- ja taidetyötä juhlistava Toivon tie -kavalkadi, jossa oli mukana useita musiikkiryhmiä sekä solisteja. Lähetysseuran yhteydessä toimivissa musiikki- ja taideryhmissä on mukana yli sata ihmistä. Ne tavoittavat vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ryhmistä vanhin, Safarikuoro, vietti 50-vuotisjuhliaan. Myös Exit-yhtye teki 30-vuotiskiertueen, jolla se keräsi yli 10 000 euroa Lähetysseuran työhön Tansaniaan. Kuva: Tero Vehkakoski Reformaatiota juhlittiin puita istuttamalla Reformaation merkkivuoden kunniaksi Lähetysseura haastoi seurakuntia lahjoittamaan puuntaimia ilmastonmuutoksesta kärsivälle Kishapun alueelle Tansaniaan. Istuta Toivon puu -kampanjaan osallistui myös yksityishenkilöitä sekä Kotimaa-lehti. Porin SuomiAreenassa ministeri Sanni Grahn-Laasonen sai puuntaimen arkkipiispa Kari Mäkiseltä. Lähetysseura päätti myös kompensoida lentopäästöjään ja perusti ilmastorahaston, johon ensimmäisenä liittyi mukaan kirkkohallitus.

Julkkikset mukana kampanjoissa Toivoa.fi-kampanjan lähettiläs Marco Bjurström tutustui Kambodžassa lastenkoti- ja vammaisten lasten hyväksi tehtävään työhön. Toivoa.fi-kampanjan tarkoitus on löytää uusia kuukausilahjoittajia työlle, jolla parannetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elinolosuhteita ja oikeuksien toteutumista. Ylen uutistoimittaja Piia Pasanen puolestaan sai tuntumaa Lähetysseuran työhön Boliviassa Ylen Nenäpäivä-kuvausmatkalla. Hän kertoi matkakokemuksistaan mediassa ja Nenäpäiväshow ssa, jossa myös nähtiin videoinserttejä Bolivian lapsista. Nuori laulaja-lauluntekijä Mikko Harju kävi Nepalissa Kauneimpien Joululaulujen kampanjakasvona. Kuva: Hannes Honkanen Suomen Lähetysseura on tehnyt kummityötä jo 30 vuotta. Tänäkin vuonna yli 5 000 lasta aloittaa koulun kummien tuella. Tule mukaan! www.suomenlahetysseura.fi/kummit Kuva: Ari Vitikainen Suomen Lähetysseura PL 56, 00241 Helsinki p. 09 12971* palaute@suomenlahetysseura.fi www.lahetysseura.fi IBAN FI38 8000 1400 1611 30, DABAFIHH Keräysluvat: Manner-Suomi RA/2016/517, Ahvenanmaa ÅLR 2017/6120 Kansikuva: Prajwaal Maharjan Taitto: Nici Lönnberg Paino: Lönnberg 5/2018