Suomen Metsäurheiluliiton 71. talvimestaruuskilpailut 9. 10.3.2018 Pielavedellä ja Kiuruvedellä
METSÄSÄÄTIÖ- MAKSU TARJOAA NUORILLE MAHDOLLISUUDEN INNOSTUA METSÄ- ELINKEINOSTA. METSASAATIO.FI NIINA NUPPONEN Metsäneuvoja METSÄELINKEINO LUPA KUKOISTAA
HYVÄT METSÄURHEILIJAT! Tervetuloa Pohjois-Savoon kisailemaan. Kuopion Metsäurheilu ry on järjestänyt talvikisat aiemmin v. 1948, 1970, 1985 Kuopiossa ja 2001 Siilinjärvellä. v. 1948 osallistujia ei liene nyt paikalla, mutta v. 1970 osallistujia on lukuisia. Metsätaitoilu on suunnistuksen ohella niitä harvoja lajeja, joissa veteraaneja on sankoin joukoin vielä mukana. Mm. hiihto- ja hirvenhiihtokisojen osallistujat alkavat olla melko vähissä. Puijon mäkiset ladut todettiin nyt liian haastaviksi, joten kisailemme Ylä-Savon maisemissa Pielavedellä ja Kiuruvedellä. Pohjois-Savon maapohjat ovat reheviä ja lämpösummat ovat meillä korkeammat kuin Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa. Niinpä harjaantuneet taitoilijat osaavat lyödä Toivalan tai Puijon lisän arviointeihinsa. Kuusikot lihovat isoja kasvuja ja sahoille riittää hyvälaatuista tukkia. Tukkipuun kysyntä on kovaa paitsi integraateilla myös itsenäisillä sahoilla kuten Keitele Timberillä, Iisalmen Sahoilla, Anaika Woodilla ja Iisveden Metsällä. Lähiaikoina ratkaistaan Finnpulpin sellutehtaan ympäristöluvasta tehty valitus Vaasan hallinto-oikeudessa. Kuitupuun kysyntä ja ehkä hintakin kohoaisi investoinnin toteutumisen myötä. Sonkajärvellä toimii Suomen vanhin puutalotehdas (v. 1939 lähtien), Keiteleellä valmistaa Sepa Oy kattoristikoita, Siilinjärveltä saavat alkuisin YARAn metsälannoitteet, Varpaisjärvellä tehdään liimalevyä; Fine-Pine Oy ja liimahirsiä; Lameco LHT Oy. Lunawood Oy Soinlahdessa on suurin lämpöpuuyritys maailmassa. Suurteollisuutta edustaa Stora-Enson Varkauden tehtaat ja Powerfluten kartonkitehdas Kuopiossa. Savo-Karjalan uittoyhdistys uittaa puuta Kallaveden reittiä Kaakkois-Suomeen ja Toivalan metsäkoulusta valmistuu konemiehiä ja metsureita. Kansallispuistot ja retkeilyreitit tarjoavat upeat puitteet luontomatkailuun. Tahko, Puijo ja Rautavaaran metsäkartano ovat matkailumme kärkiä. Olemme siis todella vahva metsämaakunta! Mittaus- ja arviointimenetelmät kehittyvät ajan saatossa. Laserkeilaus ja matkapuhelimen kamerakuvat ovat jo käytössä ja ovat varsin tarkkoja ainakin tasaisissa metsissä. Uusin sovellus on omassa metsässä kulkeminen virtuaalisessa digimaailmassa. Nuorisoa ei juurikaan näy perinteisissä metsätaitokisoissa; nähtäväksi jää ovatko kisat pelkästään internetissä 2030-luvulla, kun meistä vanhan kansan metsämiehistä aika jättää. Takaamme, että näitä perinteisiä kisoja vielä järjestetään Pohjois-Savossa pitkän aikaa. KUMU ja KEMU fuusioituvat juurikin ja vaikka yhteinenkin jäsenmäärä on vain pari tusinaa, saamme vuosittain kisat pidettyä. Jossain kohtaa tullee aika, että työläimmät tehtäväkoelat vain merkitään maastoon ja oikea korttivastaus on se, mitä kilpailijat ovat eniten ruksanneet. Kainuussa ja Lapissa on ollut kisoja kahtena peräkkäisenä päivänä, mikä on ollut hyvä ajatus 3
kysy lisää: myynnin puh. 0400 743 522
osallistujien houkutteluun. Lapissa on Eeron Cup aina perjantaina ja lauantaina ja viime vuosina tähän päälle vielä sunnuntaina Lamu-cupin päätöskisa Sodankylässä. Alueelliset puumiesyhdistykset tarjoavat mahdollisuuden osallistua puumies-kilpailuihin, jonka lisäksi metsätehtävien laatimiseen tarvitaan meidän panostamme. Liittykäähän jäseniksi! Kiitämme kaikkia kisajärjestelyyn osallistuneita. Lukuisat yhteistyötyökumppanit mahdollistivat tapahtuman taloudellisen onnistumisen. Erityiskiitos metsäkoneyrittäjän parhaalle ystävälle Ponsselle. Järjestelytoimikunnan puolesta Marko Haavisto, kilpailun johtaja PIENKONEIDEN ERIKOISLIIKE SIILINJÄRVELLÄ Kattava varaosapalvelu Rakennusvälinevuokraus Lainapeitteet Woikoski-palvelupiste Oppipojantie 3 71800 Siilinjärvi Puh 010 666 3880 Avoinna ark 7.00-16.30, kesälauantaisin 7.00-13.00 myynti@pienkone-ekspertit.fi www.pienkone-ekspertit.fi 5
6
METSÄOSAAJAT KILPASILLA KIURUVEDELLÄ Suomen Metsäurheiluliiton 71. talvimestaruuskilpailut järjestetään laatuaan ensimmäistä kertaa Pielavedellä ja Kiuruvedellä 9.-10.3.2018. Kilpailijat ja huoltojoukot, olette lämpimästi tervetulleita aitoon maalaiskaupunkiin Kiuruvedelle kisaamaan meille yläsavolaisille niin tärkeissä metsätaidoissa! Tarjoamme haastavat kilpailuolosuhteet maastossa ja hyvät huoltopaikat kaupungin liikuntahallin ja nuorisotalon tarjoamissa puitteissa. Kilpailun järjestäjä Kuopion Metsäurheilu ry on tehnyt ison työn järjestelyjen eteen yhdessä paikallisten metsäosaajien kanssa. Kiuruvesi on paitsi suuri maidon ja lihan tuottaja, myös metsäkunta. Yksityismetsiä on yhteensä liki 85 000 ha. Metsien kasvu on n. 500 000 m3 vuodessa ja hakkuut 300 000 m3 vuodessa Metsänhoitoyhdistyksen tietojen mukaan. Puuta jalostetaan sahatavaraksi Kiurutimber Oy:n sahalla ja höyläämötuotteiksi Kiurun Höylän tuotantotiloissa. Puuta käytetään myös energian tuotantoon mm. Savon Voiman lämpölaitoksella. Viime vuonna valtion budjettirahoituksella kunnostettiin raakapuuterminaali Kiuruveden aseman tuntumaan; raakapuuta kulkee terminaalin kautta n. 600 000 m3 vuositasolla. Äänekosken ja Kuopion metsäteollisuuden investoinnit varmaan liikuttavat puuta tulevaisuudessa aikaisempaa vauhdikkaammin. Metsätoimialan välilliset ja välittömät vaikutukset ovat kaupungille merkittävät. Haluan kaupungin puolesta kiittää Metsätaidon SM-kisojen järjestäjiä ja tukijoita kisojen järjestelyjen eteen tehdystä työstä. Toivotan samalla kilpailijoille menestystä vaativaan kisaan. Jarmo Muiniekka kaupunginjohtaja 7
... Liikennevirasto, MML, Suomen Ympäristökeskus ja Karttakeskus, L435E 8
9.3. PIELAVESI KIELLEITY ALUE ('., 100m 10.3. KIURUVESI 1 10m lj 9
10
KILPAILUORGANISAATIO Kilpailun johtaja Marko Haavisto, p. 050 369 4265 Valvoja Reino Seilonen Ylituomari Martti Kaipainen Tuomarineuvosto Reino Seilonen, Martti Kaipainen, Marko Haavisto, Raino Valtonen, Hannu Liljeroos Ratamestarit Pielavesi Mauri Säisä, Pekka Vornanen, Aimo Lätti Ratamestarit Kiuruvesi Mauri Säisä, Timo Kymäläinen, Tuomo Brandt Lähtötoiminta Martti Huusko Maalitoiminta Raimo Kankkunen Ajanotto Pekka Vornanen Tuloslaskenta Mauri Säisä Ensiapu SPR Kuuluttajat Ari Parviainen ja Risto Mykkänen Palkinnot Suomen metsäurheiluliiton mitalit 1-3 sijat, Keramiikkastudio Jenni Linnove muistopalkinnot 1-10 sijat, Moottorisahat ja METOn Pomoselkä-lahjakortit lauantain henkilökohtaisen kilpailun voittajille, Uittokalusto Oy:n lahjoittama Burrel Edge Pro -riistakamera perjantain kisan parhaalle. Paino Kevama Oy Kannen kuva Patrick Hublin, Suovulta Sponsorit SMUL, Ponsse Oyj, METO, Kuopion Osuuspankki, Karttulan metsätyö Oy, Konepalvelu Jalkala, Koneteko Pitkänen Oy, Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV, Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savo, Suomen Sijoitusmetsät Oy, Lähitapiola, Suomen metsäsäätiö, Finsilva Oy, AKForest Oy, Vapo Oy, Uittokalusto Oy, Stora-Enso Oyj, Kaskihake Oy, Pienkone-expertit, Haapuu Oy, Metsägroup, Metsälehti/Metsäkustannus Oy, Mhy Savotta, Rakennustyö Salminen Oy, Tornator Oyj, Lapinlahden Koneurakointi Oy, Hyväriset Metsäkuljetus Oy, Koneurakointi Lukkariset Oy, Keitele Forest Oy, HT-Laser Oy 11
SIJOITA METSÄKAUPASTA SAADUT TULOT SIJOITTAMISEN JA SÄÄSTÄMISEN PALVELUIHIMME, NIIN METSÄSI JATKAA KASVUAAN MYÖS PÄÄTEHAKKUUN JÄLKEEN! Metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä saat 10 % alennusta koti- ja metsävakuutuksistamme. Jos sinulla on vähintään 10 000 euron vakuutuksellinen säästämisen tai sijoittamisen palvelu, saat korotetun 15 % alennuksen. Ota jäsenkortti esiin ja kysy eduista! Katso lähin toimistosi lahitapiola.fi/savo, lahitapiola.fi/maatilat Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito Oy, (LähiTapiolan rahastoja hallinnoi FIM Varainhoito Oy) www.vapo.fi www.ostamaata.fi 12
OHJELMA perjantaina 9.3.2018 12:00- Kilpailutoimisto avoinna kilpailupaikalla, Pielaveden urheilutalolla, Museotie 3, 72400 Pielavesi 14:00 Kilpailujen avaus 15:00 Pikakilpailu alkaa 17:30 Kilpailutoimisto kilpailujen jälkeen, Spa Hotel Runni 18:00-20:00 Päivällinen, Spa Hotel Runni 19-20 SMUL:n liittokokous, Virolaisen kabinetti 20:00 Pikakilpailun palkintojen jako, muistamiset ja puheenvuorot, Spa Hotel Runni OHJELMA lauantaina 10.3.2018 06:30 Aamupala 07:30 Kilpailutoimisto avoinna kilpailupaikalla Kiuruveden liikuntahallilla, Kuorevirrankatu 10, 74700 Kiuruvesi 09:00 Kilpailu alkaa 11:00 Lounas seurakuntatalolla (n. 400 metrin päässä) 14:00 Palkintojenjakotilaisuus liikuntahallilla 13
Taidolla ei tuurilla Stora Enso tukee Metsätaidon SM-talvikisat 2018 -tapahtumaa. Elämässä mukana Stora Enso 14
KILPAILUOHJEET YLEISOHJEET Kilpailuaika on Yleisradion aika. Kilpailussa noudatetaan SMUL:n 1.3.2017 voimaan tulleita sääntöjä. Säännöt ovat luettavissa SMUL:n sivuilta. Opastus Molemmat kilpailupaikat ovat taajamien keskustoissa. Perjantain pikakilpailu Pielaveden urheilutalo, Museotie 3, 72400 Pielavesi. Lauantaina normaalimatkan kilpailu Kiuruveden liikuntahalli, Kuorevirrankatu 10, 74700 Kiuruvesi. Lähestymisopasteet katujen risteyksissä. Kilpailutoimisto Perjantaina 9.3. Pielaveden urheilutalolla klo 12.00-17.00. Pikakilpailun jälkeen Spa Hotel Runnilla 18.00-21.00 (Runnintie 407, 74595 Runni). Lauantaina Kiuruveden liikuntahallilla klo 7.00 alkaen. Kilpailutoimiston puh. 045 108 1310 tai 040 413 2781. Kilpailumateriaali Kilpailumateriaali jaetaan piireittäin kilpailutoimistosta alkaen perjantaina 9.3.2018 klo 12.00. Muutokset Mahdolliset muutokset pikakilpailun osanottoon on tehtävä viimeistään pe klo 13.00 ja henkilökohtaisen kilpailun osanottoon on tehtävä kilpailutoimistoon viimeistään pe klo 21.00 mennessä. Muutosmaksu on 10 e/ henkilö, joka on maksettava käteisellä. Ruokailut Kilpailukeskuksessa on perjantaina kahvio, josta on saatavilla kahvia, ym. Perjantaina on Spa Hotel Runnissa tarjolla päivällinen (19 e/hlö, seisova pöytä). Lauantaina kilpailukeskuksessa kahvio klo 7.00 alkaen. Kilpailun jälkeen on tarjolla lounas seurakuntatalolla (400 m liikuntahallilta, hinta 10 e/hlö, käteismaksu). Peseytyminen Molempina kilpailupäivinä pukeutumis- ja pesutilat ovat kilpailukeskuksessa. Ensiapu SPR:n ensiapuryhmä on molempina päivinä maalialueella. Käytettävissä on moottorikelkka ja ahkio. Tieto ensiavun tarvitsijoista on ilmoitettava lähimmän tehtävän valvojalle, joka kutsuu ensiapuryhmän paikalle. Tilanteesta riippuen myös kilpailija on velvollinen aloittamaan ensiavun. Suksien voitelu Suksien voitelu tapahtuu molempina päivinä ulkona. Tulospalvelu Tehtävien mitatut ja korttivastaukset on merkitty kilpailijalle palautettavan kil- 15
PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUITA Tarjoamme metsänomistajalle parhaan tavan kartuttaa kestävästi metsään perustuvaa varallisuutta. Olemme kilpailukykyisin raakaaineen toimittaja Metsä Groupin tuotantolaitoksille ja muille valituille avainasiakkaillemme. Omistajajäsenillemme tarjoamme rahanarvoisia jäsenetuja, kuten osuussijoitusmahdollisuudet, puukaupan bonukset sekä maksuttoman Metsäverkko-palvelun ja sen mobiilisovelluksen. Otathan yhteyttä metsäasiantuntijaamme puh. 010 7770. Lue lisää: www.metsaforest.com METSÄ GROUP. METSÄOMAISUUTESI HOITAJA. 16
pailukorttikopion takapuolelle. Kilpailukorttikopioita jaetaan kilpailutoimistosta piireittäin valmistumisen mukaan. Kilpailun tulokset julkaistaan kisasivulla niiden valmistuttua. Protestit Kilpailua koskevat protestit on jätettävä kirjallisena kilpailun johtajalle viimeistään 30 minuutin kuluessa viimeisen kilpailijan maaliin tulosta. Tuomarineuvosto käsittelee mahdolliset protestit ennen palkintojen jakoa. Protestimaksu on 50 e, joka palautetaan, mikäli protesti hyväksytään. Palkintojen jako Pikakilpailun palkinnot jaetaan Spa Hotel Runnilla alkaen klo 20.00. Normaalikilpailun palkinnot jaetaan Kiuruveden liikuntahallilla alkaen klo 14.00 Kilpailijan vastuu Kilpailija kilpailee omalla vastuullaan. Kilpailijoiden välinen yhteistyö on kilpailun aikana kielletty. HENKILÖKOHTAISET KILPAILUT Yleisohjeet Kilpailukeskuksissa on nähtävinä latukartat. Molempina kilpailupäivinä on käytössä lähtökynnys. Kilpailijoilta kielletty alue on merkitty tauluilla ja kilpailualueella olevassa kartassa. Tehtävät on mitattu sääntöjen määräämällä tavalla ja laskettu uudella Mtaitolaskentaohjelmalla käyttäen sääntöjen mukaisia minimimittoja. Mittauskorkeuden lähtöpisteenä on käytetty puun syntypistettä. Tukkien minimirunko on havutukeilla d1,3 19 cm:n luokka ja koivulla 21 cm:n luokka. Puutavaralajien minimitat ovat MÄT 43 dm x 15 cm, KUT 43 dm x 16 cm, KOT 31 x 18 cm ja kuitupuut 3 m x 7 cm kuoren päältä mitattuna. Kuolleita puita, leppää ja raitaa ei ole mitattu. Haavat on mitattu koivukuituina. Tehtävät on osoitettu tauluilla, joissa on tehtävän numero ja nimi. Ennakkovaroituskyltti TEHTÄVÄ 50 M. Tehtävät on rajattu maastoon linjakepein, joissa on keltainen kuitunauha ja nurkissa sininen/ keltainen kuitunauha. Kuitunauhojen lisäksi kepeissä on oranssi maalimerkki. Puun pituus ja runkojen käyttö- ja tukkiosan puut ovat sinisen nauhoituksen sisässä merkattuna keltaisella kuitunauhalla ja oranssimaalilla. Kynät ovat tehtävän välittömässä läheisyydessä tehtävän puolella latua. Tehtävillä on valvojat. Kilpailuladulla liikkuminen muutoin kuin oman suorituksen aikana on kielletty. Sääntöjä rikkovan kilpailijan suoritus voidaan hylätä. 17
Kaikki tarvittavat palvelut tavoitteelliseen ja tuotto-ohjattuun metsäsijoittamiseen Keitele Forest Oy 18
PIKAKILPAILU PIELAVESI 9.3.2018 Suksien voitelu ulkona. Testaus urheilukentällä. Suihkutilat liikuntahallilla. Lähtöön opastus alkaa liikuntahallia vastapäätä olevan entisen suojeluskuntatalon takana sijaitsevalta urheilukentältä, jossa myös kilpailun maali. Lähtöön kentältä on matkaa n. 1000 m oranssilla nauhoituksella merkittyä latua pitkin, lähtökynnykselle matkaa on n. 900 m. Ennen lähtökynnystä valtatien ylitys jalkaisin, jossa varottava autoliikennettä. Lähtöalueella on pussit, joihin voi jättää ylimääräiset varusteet. Pussit kuljetetaan liikuntahallin parkkipaikalle. Hiihtomatka on 5 kilometriä, hiihtotapa on vapaa. Hiihdossa on käytettävä radan oikeaa puolta, koska osa reitistä hiihdetään vastakkaisiin suuntiin. Risteyskohdat on merkitty nuoliopasteilla ja havutuksella. Ladulla ei ole vaikeita laskuja eikä nousuja. Ladulla on tienalitusputki, jossa ei mahdu turvallisesti ohittamaan, varovaisuutta! Ladulla saattaa liikkua myös kuntohiihtäjiä, joita on varottava. Reitti on hiihdettävissä koko matkaltaan kilpasauvoilla. Ihanneaika on yleisessä sarjassa 20.00 minuuttia. Kilpailija ympyröi oikeaksi katsomansa vastaukset kilpailukorttiin omalla kynällä. (Myös järjestäjien kynä on käytettävissä välittömästi kunkin tehtävän jälkeen). Tehtäväkortit luovutetaan välittömästi maaliin tulon jälkeen. Kilpailija ei saa käyttää kilpailussa mitään mittavälineitä (esim. sauvan käyttö mittausvälineenä on kielletty) eikä taulukoita. Lähtökynnys on ylitettävä viimeistään klo 15.20. Kilpailussa käytetään järjestäjien kilpailunumeroita. Tehtäväjärjestys 1. ( 4 ) Puuston ppa, m 2 /ha 2. ( 6 ) Puun pituus, m 3. ( 9 ) Kuitupuuta, m 3 /ha 4. ( 10 ) Rungon tukkiosa m 3 /r 5. ( 7 ) Puuston runkotilavuus, m 3 /ha 6. ( 2 ) Puulaji %, mänty 7. ( 5 ) Keskiläpimitta, cm 8. ( 3 ) Runkoluku, kpl/ha Lähdöstä ensimmäiselle tehtävälle on matkaa n. 300 m ja viimeiseltä tehtävältä maaliin n. 1 km. 19
HAAPUU OY 20
NORMAALIKILPAILU KIURUVESI 10.3.2018 Suksien voitelu ulkona. Testaus ja verryttely liikuntahallin lähellä (kts. kartta, opastus). Suihkutilat liikuntahallilla. Lähtö liikuntahallin vieressä sijaitsevalta urheilukentältä, jossa myös kilpailun maali. Lähtöön hallilta matkaa n. 300 m. Lähtökynnys n. 200 m ennen lähtöä. Lähtökynnys ylitettävä viimeistään klo 09.35. Hiihtomatka on 9,6 kilometriä. Hiihtotapa on yleisessä sarjassa perinteinen, jota valvotaan. Taitosarjassa hiihtotapa on vapaa, jota ei valvota. Hiihdossa on käytettävä radan oikeaa puolta, koska osa reitistä hiihdetään vastakkaisiin suuntiin. Risteyskohdat on merkitty nuoliopasteilla ja havutuksella. Ladulla ei ole vaikeita laskuja eikä nousuja. Radalla on yksi tienalitusputki, jossa on noudatettava varovaisuutta. Ladulla saattaa liikkua myös kuntohiihtäjiä, joita on varottava. Reitti on hiihdettävissä koko matkaltaan kilpasauvoilla. Ihanneaika on yleisessä sarjassa miehillä 36.00 minuuttia ja naisilla 45.00 minuuttia. Taitosarjassa tehtäväaika on miehillä 70.00 minuuttia ja naisilla 90.00 minuuttia, joihin lisätään mahdolliset ikähyvitykset. Kilpailija ympyröi oikeaksi katsomansa vastaukset kilpailukorttiin tehtävän jälkeen olevilla kynillä. Muilla kynillä tehdyt merkinnät hylätään. Tehtäväkortit luovutetaan välittömästi maaliin tulon jälkeen. Kilpailija ei saa käyttää relaskooppia lukuun ottamatta mitään mittavälineitä. Kännykkää ei saa pitää mukana. Taulukot ovat sallittu. Kilpailussa käytetään järjestäjien kilpailunumeroita. Tehtäväjärjestys 1. ( 6 ) Puun pituus, m 2. ( 11 ) Rungon käyttöosa, m 3 /r (3 runkoa) 3. ( 7 ) Puuston runkotilavuus, m 3 /ha 4. ( 1 ) Vallitsevan puuston ikä, v (ikälisäys d 1,3 m + 13 v.) 5. ( 8 ) Tukkipuuta, m 3 /ha 6. ( 4 ) Puuston ppa, m 2 /ha 7. ( 3 ) Runkoluku, kpl/ha 8. ( 5 ) Keskiläpimitta, cm Lähdöstä ensimmäiselle tehtävälle on matkaa 1,8 km ja viimeiseltä tehtävältä maaliin 1,7 km. 21
Koska metsä pitää nähdä. Metsälehti tietää, mitä metsässä tapahtuu juuri nyt. Se on taustoittava, ammattitaitoisesti toimitettu tieto lähde kaikkeen metsääsi liittyvään päätöksentekoon. Me teemme työtä sinun ja metsäsi parhaaksi. Metsälehden jokainen numero todistaa tarpeellisuutensa hyödyllisellä tiedolla. Ei ihme, että Metsälehdellä on tapana periytyä metsän mukana sukupolvelta toiselle. Metsälehti. Asiaa suomalaisesta metsästä suomalaiselle metsänomistajalle.
LÄHTÖLISTA PIKAKILPAILU 9.3.2018 0:20 kilp.kilpailijan nimi Piiri syntymä Ikä- lähtö- ihannenro Sukunimi Etunimi vuosi pisteet aika aika 200 Tiusanen Hannu KUMU 1960 5 15:00 15:20 201 Kuitunen Mikko JYMY 1963 5 15:00 15:20 202 Wirkkala Satu KPMU 1970 11 15:01 15:21 203 Simosas Ove HUMU 1964 4 15:01 15:21 204 Valtonen Raino PKMU 1958 6 15:02 15:22 205 Peltola Teuvo HUMU 1945 14 15:02 15:22 206 Koistinen Aija PKMU 1964 12 15:03 15:23 207 Huusko Mauri LAMU 1946 14 15:03 15:23 208 Illikainen Jouko LAMU 1954 8 15:04 15:24 209 Perkkalainen Johanna EPMU 1966 12 15:04 15:24 210 Hänninen 211 Kuusijärvi 212 Nynäs 213 Jussila 214 Uotila 215 Sivill 216 Alho 217 218 Paukkeri 219 Vitikainen 220 Hurri 221 Laitinen Kari KUMU 1950 10 15:05 15:25 Risto LAMU 1955 8 15:05 15:25 Henning ÖSI 1949 12 15:06 15:26 Mikko PPMU 1941 16 15:06 15:26 Antti PIMU 1958 6 15:07 15:27 Heikki JYMY 1946 14 15:07 15:27 Antti HUMU 1987 0 15:08 15:28 Heikki PPMU 1942 16 15:09 15:29 Matti ESMU 1949 12 15:09 15:29 Seppo ESMU 1957 6 15:10 15:30 Juha KUMU 1961 5 15:10 15:30 222 Neitola Mikko LAMU 1942 16 15:11 15:31 223 Metsäranta Erkki EPMU 1956 6 15:11 15:31 224 Heimonen Reijo VASTUU 1964 4 15:12 15:32 225 Yliaho Vesa EPMU 1974 2 15:12 15:32 226 Kantanen Kari JYMY 1957 6 15:13 15:33 227 Salonen Kauko JYMY 1949 12 15:13 15:33 228 Niskanen Erkki KPMU 1947 12 15:14 15:34 229 Puolanne Risto KAIME 1941 16 15:14 15:34 230 Lihavainen Pekka PKMU 1947 12 15:15 15:35 231 Mäkikyrö Kyösti LAMU 1956 6 15:15 15:35 232 Nisula Marko EPMU 1974 2 15:16 15:36 233 Leppänen Urho JYMY 1941 16 15:16 15:36 234 Linjala Pekka KUMU 1954 8 15:17 15:37 235 Grannas Göran HUMU 1958 6 15:17 15:37 236 Kumpula Keijo LAMU 1956 6 15:18 15:38 237 Nygård Roger HUMU 1946 14 15:18 15:38 238 Isokoski Markku KPMU 1986 0 15:19 15:39 239 Heikkinen Veikko PPMU 1945 14 15:19 15:39 240 Bister Ilkka PIMU 1958 6 15:20 15:40 241 Rissanen Juha KYLE 1961 5 15:20 15:40 23
242 Hökkä Timo PPMU 1961 5 15:21 15:41 243 Pellinen Teppo KYLE 1980 1 15:21 15:41 244 Hyytiäinen Timo ESMU 1952 10 15:22 15:42 245 Niiranen Ari PKMU 1963 5 15:22 15:42 246 Pölönen Pentti PKMU 1953 8 15:23 15:43 247 Leinonen Tuomo PPMU 1950 10 15:23 15:43 248 Östman Lars-Erik ÖSI 1944 14 15:24 15:44 249 Lyytinen Pekka VASTUU 1947 12 15:24 15:44 250 Nalli Aimo JYMY 1942 16 15:25 15:45 251 Sandvik Stig ÖSI 1948 12 15:25 15:45 252 Heikinheimo Matti HUMU 1942 16 15:26 15:46 253 Sipponen Markku LÄME 1952 10 15:26 15:46 254 Tuikka Tapio KPMU 1966 4 15:27 15:47 255 Jehkonen Jouni PKMU 1964 4 15:27 15:47 256 Halttunen Toivo KUMU 1945 14 15:28 15:48 257 Simola Harri KPMU 1967 4 15:28 15:48 258 Taipalus Esko EPMU 1945 14 15:29 15:49 259 Suurpää Teijo KYLE 1962 5 15:29 15:49 260 Joukas-Niemi Kirsi LÄME 1963 13 15:30 15:50 261 Väisälä Harri JYMY 1974 2 15:30 15:50 262 Vesterinen Paavo PIMU 1949 12 15:31 15:51 263 Puumalainen Risto PKMU 1959 5 15:31 15:51 264 Poikonen Seppo JYMY 1949 12 15:32 15:52 265 Nurmio Mårten HUMU 1956 6 15:32 15:52 266 Anttonen Seppo ESMU 1951 10 15:33 15:53 267 Sipola Velu LAMU 1960 5 15:33 15:53 268 Määttä Anse LAMU 1953 8 15:34 15:54 269 Pollari Vilho JYMY 1942 16 15:34 15:54 270 Kauppinen Petri KPMU 1962 5 15:35 15:55 271 Tapaninaho Kalevi PPMU 1947 12 15:35 15:55 272 Paukkeri Kari PPMU 1966 4 15:36 15:56 273 Nordell Fred HUMU 1968 4 15:36 15:56 274 Pääkkölä Kauko LAMU 1949 12 15:37 15:57 275 Kuitunen Keijo VASTUU 1946 14 15:37 15:57 276 Heikkilä Jorma LÄME 1946 14 15:38 15:58 277 Haverinen Antti ESMU 1963 5 15:38 15:58 278 Santapukki Risto PIMU 1963 5 15:39 15:59 279 Piironen Kauko ESMU 1949 12 15:39 15:59 280 Laitinen Ossi EPMU 1954 8 15:40 16:00 281 Karhukorpi Keijo KPMU 1954 8 15:40 16:00 282 Ahola Pentti PIMU 1949 12 15:41 16:01 283 Nisula Hannu EPMU 1950 10 15:41 16:01 284 Syrjälä Timo KPMU 1980 1 15:42 16:02 285 Kaartinen Pekka KAIME 1957 6 15:42 16:02 286 Kemppainen Harri KAIME 1962 5 15:43 16:03 287 Piirainen Tapani KAIME 1953 8 15:43 16:03 288 Vapaniemi Jukka-Pekka HUMU 1961 5 15:44 16:04 289 Thitz Eero KUMU 1965 4 15:44 16:04 290 Pääkkö Hannu KPMU 1958 6 15:45 16:05 24
291 Jääskeläinen Heino PKMU 1945 14 15:45 16:05 292 Koistinen Jukka PIMU 1960 5 15:46 16:06 293 Oinas Pentti KYLE 1945 14 15:46 16:06 294 Juntunen Reijo PPMU 1963 5 15:47 16:07 295 Minkkinen Pentti KUMU 1949 12 15:47 16:07 296 Hukka Jari ESMU 1959 5 15:48 16:08 297 Tanskanen Salla PKMU 1996 8 15:48 16:08 298 Kotiranta Jouni LAMU 1956 6 15:49 16:09 299 Antikainen Eero KYLE 1952 10 15:49 16:09 300 Lähdesmäki Veli-Matti EPMU 1960 5 15:50 16:10 301 Äijö Matti PIMU 1954 8 15:50 16:10 302 Huotari Arto KAIME 1962 5 15:51 16:11 303 Ovaska Vesa VASTUU 1984 0 15:51 16:11 304 Karlsson Rune HUMU 1941 16 15:52 16:12 305 Paloniemi Markku PPMU 1959 5 15:52 16:12 306 Mustonen Marko JYMY 1973 3 15:53 16:13 307 Partanen Pekka PKMU 1958 6 15:53 16:13 308 Lång Eero KAIME 1945 14 15:54 16:14 309 Martikainen Ari JYMY 1958 6 15:54 16:14 310 Heikkinen Matti HUMU 1956 6 15:55 16:15 311 Fagerholm Johnny ÖSI 1966 4 15:55 16:15 312 Salonen Arto JYMY 1963 5 15:56 16:16 313 Åivo Ilpo KPMU 1949 12 15:56 16:16 314 Peurala Reino JYMY 1945 14 15:57 16:17 315 Liljeroos Hannu PIMU 1949 12 15:57 16:17 316 Härkönen Risto ESMU 1965 4 15:58 16:18 317 Aalto Jorma PPMU 1957 6 15:58 16:18 318 Kela Pentti KAIME 1948 12 15:59 16:19 319 Seppänen Arto ESMU 1950 10 15:59 16:19 320 Särkkä Urpo KYLE 1963 5 16:00 16:20 321 Saarinen Mikko JYMY 1944 14 16:00 16:20 322 Aho Keijo KPMU 1955 8 16:01 16:21 323 Hylkilä Ari KPMU 1984 0 16:01 16:21 324 Tuovinen Seppo KUMU 1943 16 16:02 16:22 325 Pietari Paavo EPMU 1944 14 16:02 16:22 326 Perunka Vesa LAMU 1966 4 16:03 16:23 327 Lambacka Juha KPMU 1958 6 16:03 16:23 328 Kersilö Vilho LAMU 1947 12 16:04 16:24 329 Lauri Juhani KPMU 1961 5 16:04 16:24 330 Linna Juha JYMY 1945 14 16:05 16:25 25
LÄHTÖLISTA, YLEINEN SARJA NORMAALI KILPAILU 10.3.2018 0:36 Kilpailjan nimi Piiri syntymä- ikä- lähtö- ihanne- Sukunimi Etunimi vuosi pisteet aika aika 1 Kauppinen Petri KPMU 1962 8 9:00 9:36 2 Martikainen Ari JYMY 1958 9 9:00 9:36 3 Åivo Ilpo KPMU 1949 12 9:01 9:37 4 Haverinen Antti ESMU 1963 7 9:01 9:37 5 Koistinen Aija PKMU 1964 7 9:02 9:47 6 Kuitunen Mikko JYMY 1963 7 9:02 9:38 7 Grannas Göran HUMU 1958 9 9:03 9:39 8 Närhi Pekka LAMU 1963 7 9:03 9:39 9 Niiranen Ari PKMU 1963 7 9:04 9:40 10 Valtonen Raino PKMU 1958 9 9:04 9:40 11 Pääkkölä Kauko LAMU 1949 12 9:05 9:41 12 Salonen Arto JYMY 1963 7 9:05 9:41 13 Leinonen Tuomo PPMU 1950 12 9:06 9:42 14 Tiusanen Hannu KUMU 1960 8 9:06 9:42 15 Kersilö Vilho LAMU 1947 13 9:07 9:43 16 Pölönen Pentti PKMU 1953 11 9:07 9:43 17 Perunka Vesa LAMU 1966 6 9:08 9:44 18 Antikainen Eero KYLE 1952 11 9:08 9:44 19 Paukkeri Kari PPMU 1966 6 9:09 9:45 20 Hylkilä Ari KPMU 1984 0 9:09 9:45 21 Pellinen Teppo KYLE 1980 2 9:10 9:46 22 Partanen Pekka PKMU 1958 9 9:10 9:46 23 Salonen Kauko JYMY 1949 12 9:11 9:47 24 Särkkä Urpo KYLE 1963 7 9:11 9:47 25 Kotiranta Jouni LAMU 1956 10 9:12 9:48 26 Ovaska Vesa VASTUU 1984 0 9:12 9:48 27 Seppänen Arto ESMU 1950 12 9:13 9:49 28 Kaartinen Pekka KAIME 1957 9 9:13 9:49 29 Bister Ilkka PIMU 1958 9 9:14 9:50 30 Jehkonen Jouni PKMU 1964 7 9:14 9:50 31 Äijö Matti PIMU 1954 10 9:15 9:51 32 Määttä Anse LAMU 1953 11 9:15 9:51 33 Vesterinen Paavo PIMU 1949 12 9:16 9:52 34 Thitz Eero KUMU 1965 7 9:16 9:52 35 Fagerholm Johnny ÖSI 1966 6 9:17 9:53 36 Lähdesmäki Veli-Matti EPMU 1960 8 9:17 9:53 26
37 Nisula Marko EPMU 1974 4 9:18 9:54 38 Kantanen Kari JYMY 1957 9 9:18 9:54 39 Sipola Velu LAMU 1960 8 9:19 9:55 40 Taipalus Esko EPMU 1945 13 9:19 9:55 41 Linjala Pekka KUMU 1954 10 9:20 9:56 42 Illikainen Jouko LAMU 1954 10 9:20 9:56 43 Simosas Ove HUMU 1964 7 9:21 9:57 44 Laitinen Juha KUMU 1961 8 9:21 9:57 45 Niskanen Erkki KPMU 1947 13 9:22 9:58 46 Jääskeläinen Heino PKMU 1945 13 9:22 9:58 47 Vapaniemi Jukka-Pekka HUMU 1961 8 9:23 9:59 48 Aalto Jorma PPMU 1957 9 9:23 9:59 49 Suurpää Teijo KYLE 1962 8 9:24 10:00 50 Uotila Antti PIMU 1958 9 9:24 10:00 51 Nynäs Henning ÖSI 1949 12 9:25 10:01 52 Juntunen Reijo PPMU 1963 7 9:25 10:01 53 Hurri Seppo ESMU 1957 9 9:26 10:02 54 Piirainen Tapani KAIME 1953 11 9:26 10:02 55 Mustonen Marko JYMY 1973 4 9:27 10:03 56 Hukka Jari ESMU 1959 9 9:27 10:03 57 Hyytiäinen Timo ESMU 1952 11 9:28 10:04 58 Perkkalainen Johanna EPMU 1966 6 9:28 10:13 59 Rissanen Juha KYLE 1961 8 9:29 10:05 60 Huotari Arto KAIME 1962 8 9:29 10:05 61 Minkkinen Pentti KUMU 1949 12 9:30 10:06 62 Heimonen Reijo VASTUU 1964 7 9:30 10:06 27
LÄHTÖLISTA, TAITOSARJA NORMAALI KILPAILU 10.3.2018 kilp. Kilpailijan nimi Piiri syntymä- lisä- lähtö- hiihto- loppunro Sukunimi Etunimi vuosi aika aika aika aika 100 Liimatainen Pekka JYMY 1947 0:21 9:33 1:10 11:04 101 Puustinen Timo PKMU 1955 0:13 9:33 1:10 10:56 102 Piironen Kauko ESMU 1949 0:19 9:34 1:10 11:03 103 Pelkonen Heimo PPMU 1938 0:30 9:34 1:10 11:14 104 Oinas Pentti KYLE 1945 0:23 9:35 1:10 11:08 105 Puolanne Risto KAIME 1941 0:27 9:35 1:10 11:12 106 Hietalahti Aapo KPMU 1940 0:28 9:36 1:10 11:14 107 Nalli Aimo JYMY 1942 0:26 9:36 1:10 11:12 108 Koistinen Jukka PIMU 1960 0:08 9:37 1:10 10:55 109 Kela Pentti KAIME 1948 0:20 9:37 1:10 11:07 110 Lång Eero KAIME 1945 0:23 9:38 1:10 11:11 111 Heikkilä Jorma LÄME 1946 0:22 9:38 1:10 11:10 112 Heinonen Pentti VASTUU 1947 0:21 9:39 1:10 11:10 113 Piironen Markku PKMU 1954 0:14 9:39 1:10 11:03 114 Pollari Vilho JYMY 1942 0:26 9:40 1:10 11:16 115 Heikkinen Matti HUMU 1956 0:12 9:40 1:10 11:02 116 Nisula Hannu EPMU 1950 0:18 9:41 1:10 11:09 117 Laitinen Ossi EPMU 1954 0:14 9:41 1:10 11:05 118 Wirkkala Satu KPMU 1970 0:00 9:42 1:30 11:12 119 Mononen Reino KAIME 1933 0:35 9:42 1:10 11:27 120 Ahola Pentti PIMU 1949 0:19 9:43 1:10 11:12 121 Leppänen Urho JYMY 1941 0:27 9:43 1:10 11:20 122 Kivioja Juhani KPMU 1950 0:18 9:44 1:10 11:12 123 Hinkula Väinö PPMU 1945 0:23 9:44 1:10 11:17 124 Kemppainen Harri KAIME 1962 0:06 9:45 1:10 11:01 125 Jussila Mikko PPMU 1941 0:27 9:45 1:10 11:22 126 Aho Keijo KPMU 1955 0:13 9:46 1:10 11:09 127 Östman Lars-Erik ÖSI 1944 0:24 9:46 1:10 11:20 128 Tapaninaho Kalevi PPMU 1947 0:21 9:47 1:10 11:18 129 Mäki-Torkko Kalervo EPMU 1946 0:22 9:47 1:10 11:19 130 Alho Antti HUMU 1987 0:00 9:48 1:10 10:58 131 Yliaho Vesa EPMU 1974 0:00 9:48 1:10 10:58 132 Takala Tapani LÄME 1947 0:21 9:49 1:10 11:20 133 Hänninen Kari KUMU 1950 0:18 9:49 1:10 11:17 134 Vitikainen Matti ESMU 1949 0:19 9:50 1:10 11:19 135 Lyytinen Pekka VASTUU 1947 0:21 9:50 1:10 11:21 136 Anttonen Seppo ESMU 1951 0:17 9:51 1:10 11:18 137 Linna Juha JYMY 1945 0:23 9:51 1:10 11:24 138 Neitola Mikko LAMU 1942 0:26 9:52 1:10 11:28 139 Nurmio Mårten HUMU 1956 0:12 9:52 1:10 11:14 140 Nygård Roger HUMU 1946 0:22 9:53 1:10 11:25 141 Jalonen Teuvo KAIME 1944 0:24 9:53 1:10 11:27 142 Peurala Reino JYMY 1945 0:23 9:54 1:10 11:27 28
143 Huusko Mauri LAMU 1946 0:22 9:54 1:10 11:26 144 Liljeroos Hannu PIMU 1949 0:19 9:55 1:10 11:24 145 Lambacka Juha KPMU 1958 0:10 9:55 1:10 11:15 146 Pietari Paavo EPMU 1944 0:24 9:56 1:10 11:30 147 Puumalainen Risto PKMU 1959 0:09 9:56 1:10 11:15 148 Härkönen Risto ESMU 1965 0:03 9:57 1:10 11:10 149 Tuikka Tapio KPMU 1966 0:02 9:57 1:10 11:09 150 Sipponen Markku LÄME 1952 0:16 9:58 1:10 11:24 151 Tuovinen Seppo KUMU 1943 0:25 9:58 1:10 11:33 152 Lihavainen Pekka PKMU 1947 0:21 9:59 1:10 11:30 153 Karhukorpi Keijo KPMU 1954 0:14 9:59 1:10 11:23 154 Heikkinen Veikko PPMU 1945 0:23 10:00 1:10 11:33 155 Paukkeri Heikki PPMU 1942 0:26 10:00 1:10 11:36 156 Tanskanen Salla PKMU 1996 0:00 10:01 1:30 11:31 157 Poikonen Seppo JYMY 1949 0:19 10:01 1:10 11:30 158 Kuusijärvi Risto LAMU 1955 0:13 10:02 1:10 11:25 159 Joukas-Niemi Kirsi LÄME 1963 0:05 10:02 1:30 11:37 160 Paloniemi Markku PPMU 1959 0:09 10:03 1:10 11:22 161 Mäkikyrö Kyösti LAMU 1956 0:12 10:03 1:10 11:25 162 Karlsson Rune HUMU 1941 0:27 10:04 1:10 11:41 163 Halttunen Toivo KUMU 1945 0:23 10:04 1:10 11:37 164 Simola Harri KPMU 1967 0:01 10:05 1:10 11:16 165 Kuitunen Keijo VASTUU 1946 0:22 10:05 1:10 11:37 166 Syrjälä Timo KPMU 1980 0:00 10:06 1:10 11:16 167 Peltola Teuvo HUMU 1945 0:23 10:06 1:10 11:39 168 Metsäranta Erkki EPMU 1956 0:12 10:07 1:10 11:29 169 Rannikko Kari VASTUU 1946 0:24 10:07 1:10 11:41 170 Furu Göran HUMU 1938 0:30 10:08 1:10 11:48 171 Heiskanen Viljo PKMU 1942 0:26 10:08 1:10 11:44 172 Sivill Heikki JYMY 1946 0:22 10:09 1:10 11:41 173 Hökkä Timo PPMU 1961 0:07 10:09 1:10 11:26 174 Valtonen Pekka PKMU 1953 0:15 10:10 1:10 11:35 175 Pääkkö Hannu KPMU 1958 0:10 10:10 1:10 11:30 176 Väisälä Harri JYMY 1974 0:00 10:11 1:10 11:21 177 Nordell Fred HUMU 1968 0:00 10:11 1:10 11:21 178 Rissanen Pirjo JYMY 1957 0:11 10:12 1:30 11:53 179 Lauri Juhani KPMU 1961 0:07 10:12 1:10 11:29 180 Kumpula Keijo LAMU 1956 0:12 10:13 1:10 11:35 181 Kauppinen Satu KPMU 1962 0:06 10:13 1:30 11:49 182 Heikinheimo Matti HUMU 1942 0:26 10:14 1:10 11:50 183 Sandvik Stig ÖSI 1948 0:20 10:14 1:10 11:44 184 Saarinen Mikko JYMY 1944 0:24 10:15 1:10 11:49 185 Kariluoto Ensio KAIME 1945 0:23 10:15 1:10 11:48 29
Ostamme koko Suomessa lehtoja, korpia, kalliomänniköitä, vanhoja metsiä, lahometsiä Reilut puustoarviot ja verovapaat hinnat! www.metsonpolku.fi p. 050 369 4265 /Haavisto metsänhoitoyhdistys POHJOIS-SAVO 30
Konepalvelu Jalkala Metsäkoneurakointi Alapitkä 0400176067 HT-Laser Oy 31
Lapinlahden Koneurakointi Oy 32
- ELETÄÄN PARASTA AIKAA - Oulu 210 km MAISTUVAA RUOKAA RENTOUTTAVIA HOITOJA Kylpylähotellissa ILMASTOIDUT hotellihuoneet Kajaani TANSSIA JA VIIHDETTÄ HISTORIAN HAVINAA MONIPUOLISET KOKOUSTILAT 100 km Runni Iisalmi 23 km Kuopio 110 km Joensuu Jyväskylä 230 km 240 km SPA HOTEL RUNNI Runnintie 407, Runni / puh. (017) 768 751 / myyntipalvelu@runni.fi Hyväriset Metsäkuljetus Oy 33
Tehdaskatu 37, 70620 KUOPIO Puh. 045 341 6990 Koneurakointi Lukkarinen Oy 34
M e t s ä p a l v e l u m m e s i n u l l e T a r j o a m m e m e t s ä n o m i s t a j a n k a i k k i p a n k k i - j a v a k u u t u s p a l v e l u t s a m a n k a t o n a l t a. O l e t k o h a n k k i m a s s a m e t s ä ä t a i m y y m ä s s ä s i t ä? P o h d i t k o m e t s ä r a h a l l e s o p i v a a s i j o i t u s k o h d e t t a t a i m i e t i t k ö m e t s ä o m a i s u u t e s i t u r v a a m i s t a? O l e t s i t t e n m e t s ä n o m i s t a j a n a u u s i t a i k o n k a r i, m e i l t ä s a a t t a r p e i t a s i v a s t a a v a t p a l v e l u t. L u e l i s ä ä o s o i t t e e s t a o p. fi / m e t s a t a i s o i t a 0 1 0 0 0 5 0 0. V a k u u t u k s e n t a r j o a a OP Vakuutus O y. OP Ryhmän 0 1 0 - j a 0 2 0 - y r i t y s n u m e r o t : k i i n t e ä n v e r k o n l a n k a l i i t t y m i s t ä j a k o t i m a i s i s t a m a t k a p u h e l i n l i i t t y m i s t ä 0, 0 8 3 5 e / p u h e l u + 0, 1 6 7 e / m i n. N u m e r o t 0 1 0 0 0 5 0 0 j a 0 1 0 0 0 5 1 5 1 ( p p m / m p m ) s e k ä n u m e r o t 0 3 0 3 0 3 0 3 j a 0 3 0 4 0 5 0 6 0, 0 8 3 5 e / p u h e l u + 0, 1 2 e / m i n. K a i k k i h i n n a t s i s ä l t ä v ä t a l v. 2 4 %.
PONSSE COLLECTION Tuotteita työhön ja vapaa-aikaan koko perheelle! Tutustu ja tilaa www.ponsseshop.com tai tule käymään Ponsse Shopissa! PONSSE SHOPIT: PONSSE PALVELUKESKUS Yrittäjäntie 15 74130 IISALMI PONSSE OYJ Ponssentie 22 74200 VIEREMÄ