MAASEUDUN MENESTYJÄT. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut, nro 23. Pole-Kuntatieto Oy ja Lauri Hautamäki

MAASEUDUN MENESTYJÄT Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut, nro 23 Pole-Kuntatieto Oy ja Lauri Hautamäki Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 2000 ISBN 952-9740-74-3 ISSN 1235-6956

Lukijalle Käsillä olevan tutkimuksen kohteena ovat maaseudun menestyvät yritykset, niiden perustamistavat, menestystekijät ja kehitysvaiheet. Tutkituista yrityksistä on kirjoitettu menestystarinat. Tarinan muodossa yrityksen koko kehityskulku tulee parhaiten esille ja sekä määrällinen että laadullinen aineisto pystytään yhdistämään. Tämä oli onnistunut vaikkakin työläs ratkaisu, sillä tarinat osoittautuivat erittäin kiinnostaviksi ja käyttökelpoiseksi tutkimusaineistoksi. Tutkimus on tarkoitettu kuntien johdon, maaseudun kehittäjien ja alueellisesta kehityksestä kiinnostuneiden luettavaksi. Tästä syystä alueellisen kehittämisen ja kuntien näkökulma tulee vahvasti esille. Maaseutua tarkastellaan yritysympäristönä ja selvitetään menestyneiden yritysten merkitystä alueelliselle kehitykselle, erityisesti työllisyydelle. Pyritään myös etsimään vastausta kysymykseen, voidaanko yritysten ja yrittäjien menestystä ennustaa. Ennustaminen on tärkeätä harkittaessa tuen myöntämistä aloittavalle, laajentavalle tai vaikeuksiin joutuneelle yritykselle. Tämän tutkimuksen loppuun saattamisessa ovat auttaneet monet tahot ja henkilöt, joille esitän lämpimät kiitokseni. Kiitän erityisesti tutkimuksen kohteena olevia yrityksiä, joiden toimitusjohtajat ovat kuluttaneet arvokasta aikaansa tutkimusaineistoa hankkiessani. Kunnallisalan kehittämissäätiö on puolestaan tukenut tutkimusta taloudellisesti ja ottanut sen julkaisusarjaansa. Tampereen yliopiston aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitoksen johtajalle Seppo Siirilälle kuuluu kiitos siitä, että olen eläkevaarina saanut tilaisuuden tehdä tutkimusta laitoksen tiloissa. Osastosihteeri Sisko Rytköstä, toimistoapulainen Susanna Sahrakorpea ja tutkija Ville Viljasta kiitän siitä avuliaisuudesta, jota he ovat osoittaneet. Kiitän myös Aamulehden artikkelitoimittajaa Martti Mylläriä käsikirjoitusluonnosta koskevista monista asiallisista kommenteista. Olen kiitollinen myös Yrittäjä-lehden päätoimittajalle Jouko Lantolle hyödyllisistä vihjeistä tutkimustyön alkuvaiheissa. Tutkimuksen tekemistä on edistänyt suuresti myös se, että menestyvät yritykset ovat olleet viime vuosina hyvin esillä tiedotusvälineissä, erityisesti Kaup- 5

palehdessä ja Talouselämä-lehdessä. Niissä on julkaistu menestyviä yrityksiä koskevia luetteloita ja artikkeleita, joita ovat kirjoittaneet lukuisat taitavat ja kokeneet taloustoimittajat. Kiitän myös Balance Consulting -yritystä, jonka laatimia menestyneiden yritysten luetteloita ja analyysejä olen voinut käyttää hyväksi tutkimuksen tekemisessä. Tampereella 7. kesäkuuta 2000 Lauri Hautamäki 6

Sisällys 1 JOHDANTO JA TUTKIMUKSEN TARKOITUS 9 2 TUTKIMUSKOHDE JA -AINEISTO 12 3 TUTKITTUJEN YRITYSTEN JA TOIMINTOJEN RYHMITTELY 15 4 MENESTYVIEN YRITYKSIEN PERUSTAMINEN MAASEUDULLA 18 4.1 Patruunat maaseudun teollistajina 18 4.2 Maaseudun itseoppineet asukkaat yritysten perustajina 19 4.3 Ammattilaiset yrityksen perustajana 21 4.4 Toimiva johto yrityksen ostajana 25 4.5 Yritys syntyy kehittämisprojektin yhteydessä 26 4.6 Johtopäätökset 27 5 YRITYSTEN MENESTYS- JA SELVIYTYMISTARINAT 29 5.1 Menestystarinat ilman kriisejä 29 5.2 Kriiseistä selviäminen omin avuin 41 5.3 Kriisien voittaminen omistajavaihdosten avulla 64 5.4 Menestystä konsultin avulla 68 5.5 Johtopäätökset 70 6 MENESTYKSEN PERUSTANA OLEVAT TEKIJÄT 72 6.1 Yrittäjäpersoonat ja -tiimit 73 6.1.1 Yksi yrittäjäjohtaja 75 6.1.2 Aviopari yrittäjänä 79 6.1.3 Isä, veljekset ja sisarukset yrittäjänä 82 6.1.4 Omistajajohtajatiimi yrittäjänä 86 6.1.5 Ammattijohtaja perheyrityksen johdossa 88 6.2 Menestystekijänä vahva tuote 88 6.3 Osaava ja pysyvä henkilökunta 93 6.4 Kilpailusta yhteistyöhön 95 6.5 Muut menestystekijät 99 6.5.1 Hyvät asiakassuhteet 99 6.5.2 Ympäristö kilpailukeinona 100 6.5.3 Kansainvälistyminen 101 6.6 Johtopäätökset 102 7

7 MENESTYKSEN ESTEET, ONGELMAT JA UHAT 108 8 MAASEUTU YRITYSYMPÄRISTÖNÄ 111 8.1 Paikkakunnan tarjoamat erityiset menestymisen edellytykset ja esteet 111 8.2 Sitoutuminen nykyiseen sijaintipaikkakuntaan 112 8.3 Sijaintipaikan valinta ja sijaintipaikan muutokset 113 9 YRITYKSEN MENESTYKSEN ENNUSTAMINEN 117 10 TUTKIMUSTULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET 120 10.1 Menestystarinoita ja -tekijöitä 122 10.2 Yritysten viesti julkiselle vallalle 125 10.3 Menestyvät toimialat ja alueet 127 10.4 Uusien menestyjien synnyttäminen 129 LÄHTEET 132 LIITE: Luettelo tutkituista yrityksistä 140 8

1 Johdanto ja tutkimuksen tarkoitus Käsillä oleva tutkimus on loogista jatkoa tutkimuksilleni, joita olen tehnyt 1960-luvun lopusta lähtien. Olen aina pyrkinyt valitsemaan kohteet niin, että tutkimustulokset kulloinkin parhaiten edistäisivät maaseudun elävänä säilymistä. Ajan kuluessa kohteet ovat vaihtuneet. Hyvinvointivaltiota rakennettaessa pyrin kehittämään maaseutua ylhäältä alaspäin suuntautuvan aluepolitiikan avulla, mutta 1970-luvun puolivälin jälkeen ideoin kylätoimintaa ja sen perusteemoja, omatoimisuutta, yhteistyötä ja oma-aloitteisuutta. 1980-luvulta lähtien kehittelin nykyisen maaseutupolitiikan perustaa, alhaalta ylöspäin suuntautuvaa omaehtoista kehittämistä lähtien kylätasolta ja päätyen valtakunnan tasolle. Nyt kohteenani ovat maaseudun menestyvät yritykset, joita nykyisin voidaan aiheellisesti pitää alueellisen kehityksen moottoreina. Menestyvien yritysten merkitys onkin tajuttu kunnissa. Esimerkiksi äskettäin tehdyn kuntien tulevaisuusbarometrin mukaan kuntien menestystekijäksi nro 1 on arvioitu menestyvät yritykset. Arvioinnin ovat tehneet yli 300 asiantuntijaa ja kunnan johtohenkilöä. Maaseutu on todella vaikeiden ongelmien edessä. Maatalouden työpaikat vähenevät edelleen nopeasti, ja myös palvelut ovat supistumassa rationalisoinnin ja väestöpohjan kapenemisen myötä. Viimeaikaiset moninaiset kehittämishankkeet eivät ole pystyneet muuttamaan kehityksen suuntaa, koska ne ovat hajonneet pieniksi projekteiksi, joiden kokonaisvaikutus jää vähäiseksi. Maaseutupolitiikasta on puuttunut voimakas poliittinen tahto, ja se on jäänyt juhlallisten vakuuttelujen ja fraasien tasolle. Esimerkiksi sosiaalidemokraatit ja kokoomus ovat vältelleet konkreettisia kannanottoja maaseutupolitiikkaan. Suomen Keskustakaan ei ole halunnut profiloitua täysin maaseutupuolueeksi eikä ole saanut ääntänsä kuuluviin puolueen ulkopuolella. Käytännössä maaseutupolitiikkaa ovat tehneet alan viranhaltijat, joilla ei ole poliittista voimaa todella merkittäviin uudistuksiin. Uusien työpaikkojen luominen on jäänyt supistuvan elinkeinon, maatalouden, ongelmien varjoon. Niinpä maaseutu on jäänyt ikään kuin ajelehtimaan keskittymis- ja autioitumiskehityksen virrassa. Koko ajan näyttää tapahtuvan vil- 9

kasta kehitystä, poreilua, mutta se saattaa osoittautua suurimmaksi osaksi nopeasti puhkeaviksi kupliksi. Yrittäjyys ja yritykset ovat lamanjälkeisessä Suomessa nousseet suureen arvoon. Voidaan täydellä syyllä puhua yritys- ja markkinavetoisesta yhteiskuntaja aluekehityksestä. Vielä 1980-luvullakin, puhumattakaan 1970-luvusta, elettiin suurelta osin valtiojohtoisessa yhteiskunnassa, jossa valtiovalta pyrki määräämään kehityksen suunnan ja käyttämään maksajina yrityksiä ja yrittäjiä. Oltiin yleisesti sitä mieltä, että yrityksien sijaintipäätöksiin tulee vaikuttaa keppi ja porkkana -menetelmällä eli toisaalta houkutella yrityksiä kehitysalueille erityisillä etuuksilla mutta tarvittaessa käyttää myös pakotteita, kuten erilaisia sijainninrajoituskeinoja ja -ohjausta sekä investointiveroa. Yritykset jäivät taka-alalle myös siitä syystä, että työllisyys pystyttiin turvaamaan luomalla runsaasti työpaikkoja laajentamalla yhteiskunnan tarjoamia palveluja. Nykyisin työllisyys voi maaseudulla lisääntyä pysyvästi vain yritystoiminnan kautta. Tästä syystä yrityksien ja yrittäjyyden korostaminen on aivan oikein varsinkin, jos yrittäjyys ymmärretään laajemmin, ei pelkästään yrityksiä vaan kaikkia ihmisiä koskevaksi. Vaikka kaikki ihmiset eivät halua tai voi ryhtyä yrittäjäksi, jokainen on kuitenkin viime kädessä vastuussa omasta itsestään aidossa yrittäjyyden hengessä ja subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti. Jos ihminen ei jostakin syystä siihen pysty, hyvinvointiyhteiskunnan tehtävänä on auttaa häntä selviytymään. Laman jälkeinen aika on tuonut mukanaan menestyksen idean kaikkialle yhteiskuntaan, aina yksilötasolle saakka. Menestys halutaan nostaa esille, antaa sille kasvot. Toivotaan, että sitten kaikki haluavat tämän esimerkin mukaisesti tavoitella menestystä. Miltei jokaisella ihmiselämän alalla palkitaan vuoden parhaita. Itsekin olen osasyyllinen yhden parhaan esille nostamiseen, vuoden kylän nimeämiseen. Myös omalla tieteenalallani puhutaan menestyksen aluetieteestä, jossa tutkitaan alueiden menestystä ja menestyneistä alueista pyritään ottamaan oppia Benchmarking- ja Best Practice -periaatteiden mukaisesti. Maaseudun yritystoiminnan kehittämisessä on tähän asti korostunut kehittäjien, ei yrittäjien näkökulma. Kukin organisaatio on katsonut yrityksiä omasta näkökulmastaan, ja yrityksen toiminta kokonaisuudessaan on jäänyt taustalle. Esimerkiksi maaseudun menestyviä yrityksiä ei ole aiemmin järjestelmällisesti tutkittu, vaan kiinnostuksen kohteina ovat etupäässä olleet aloittavat yritykset. Niinpä tämän tutkimuksen tehtäväksi on asetettu tehdä peruskartoitus aiheesta. Tämän takia ongelmaa tarkastellaan laajasti eikä syvennytä tarkasti johonkin erityisaiheeseen. Peruskartoituksen tekeminen ei ole helppoa, koska luotettavia yrityskohtaisia tietoja on niukasti. Pieni budjetti ei ole sallinut myöskään konsulttitoimiston palvelujen käyttämistä menestyvien yritysten etsimiseen. Tutkimuksen tarkoituksena on ensinnäkin etsiä maaseudun menestyviä yrityksiä ja kuvailla, millaisia ne ovat. Sen jälkeen tutkitaan yritysten kehitystä eli sitä, miten ne on perustettu ja mitä vaiheita ne ovat kokeneet. Erityisesti kiinnitetään huomiota menestyksen perustana oleviin tekijöihin mutta myös mahdollisiin kriiseihin ja siihen, kuinka ne on pystytty voittamaan. Kiinnostavaa on erityisesti selviytyminen 1990-luvun alun lamasta ja sen jälkeisen nopean kasvun aiheuttamista ongelmista. Maaseutua arvioidaan myös yritysympäristönä. 10

Kartoituksen tuloksista pyritään tekemään johtopäätöksiä alueellista kehittämistä ajatellen. Tärkeintä on viedä eteenpäin maaseudun kehittämiskeskustelua ja nostaa keskustelun kohteeksi maaseudun tärkein menestystekijä, menestyvät yritykset, jotka ovat jääneet maaseudun yleisen supistuvan kehityksen varjoon. Tarkoitus on antaa niille myös kasvot eli tuoda esille menestyviä yrityksiä ja yrittäjiä sekä välittää heidän käsityksiään päättäjille. Esitellään myös aloja, joilla on menestymis- ja laajenemismahdollisuuksia. Oletuksena on, että ne ovat aloja, joilla on paljon kannattavasti kasvavia yrityksiä. Menestyviä yrityksiä ja toimialoja voidaan pitää eräänlaisina tulevaisuuden ituina, joita vaalimalla maaseudulle pystytään takamaan valoisa tulevaisuus. Pyritään myös kehittämään menetelmiä, joiden avulla menestymistä pystyttäisiin ennustamaan. Ennustaminen on tarpeen muun muassa harkittaessa tuen myöntämistä aloittaville, laajentaville ja vaikeuksiin joutuneille yritykselle. 11

2 Tutkimuskohde ja -aineisto Maaseudun määrittäminen on erittäin vaikea ongelma. Maaseutu samaistetaan usein haja-asutukseen, jolloin se on taaja-asutuksen vastakohta. Joskus se katsotaan myös kaupunki-nimikkeen omaavien kuntien vastakohdaksi. En ole kuitenkaan hyväksynyt kumpaakaan määritelmää, vaan olen lähtenyt Siirilän ym. (1988) kuntatyypittelystä, jossa maaseutukuntatyyppejä ovat alkutuotantokunnat, maaseudun pendelikunnat, maaseudun teollistuneet kunnat ja maaseutukeskukset. Nämä kaikki olen lukenut maaseuduksi. Kaupunkikuntatyyppejä ovat suuret keskukset, teollisuuskeskukset ja esikaupunkikunnat. Tyypittely on tehty palvelutaso-, elinkeinorakenne- ja työssäkäyntikriteerien perusteella. Vaikka nämä tyypit ovat sinänsä käyttökelpoisia, kuntien sijoittaminen tyyppeihin on vaikeaa, koska monet kunnat ovat kaupunkimaisen ja maaseutumaisen kunnan välimuotoja. Maaseutumaisten ja kaupunkimaisten keskusten välinen ero ei suinkaan aina ole selvä. Siksi en olekaan aina noudattanut Siirilän ym. tyypittelyä, vaan muuttanut sitä, jos sille on löytynyt perusteita. Esimerkiksi Iisalmi on Siirilän ym. luokittelussa maaseutukeskus, mutta tässä tutkimuksessa se on luettu kaupunkimaiseksi kunnaksi, koska se asutusrakenteeltaan ja keskusmerkitykseltään on enemmän kaupunki- kuin maaseutukunta. Tutkittavaksi on otettu teolliset yritykset, koska niitä voidaan pitää maaseudun kehityksen ensisijaisina vetureina. Nimenomaan teollisuus, päinvastoin kuin useimmat palvelut, pystyy laajentumaan, vaikka väestöpohja vähenisikin. Monitoimipaikkaisten yritysten sijaintikunnan olen määritellyt pääkonttorin mukaan. Kaupungissa pääkonttoriaan pitävän yrityksen olen ottanut mukaan siinä tapauksessa, että yritys on syntynyt maaseudulla ja sillä on edelleen paljon valmistusta siellä. Tällaisia yrityksiä ovat Saarioinen Oy ja Honkarakenne Oy. Joitakin tytäryrityksiä tai tuotantoyksiköitä olen valinnut tutkittaviksi, jos niillä on suuri päätösvalta ja oma tuotekehitys tai jos valmistusyksikkö on siirtynyt kaupungista maaseudulle. Mukaan on kuitenkin otettu kaksi suurta pienessä maaseutukylässä sijaitsevaa kauppaliikettä, koska halutaan tutkia, millä keinoin ne ovat pystyneet kasvamaan niin suureksi. Kaupunkiseutujen haja-asutusalueella 12

sijaitsevat yritykset jäävät tutkimuksen ulkopuolelle, mutta Valkealan Vuohijärvellä sijaitsevan UPM-Kalson olen poikkeuksellisesti kuitenkin ottanut mukaan, koska se sijaitsee Valkealan takamailla pienessä kylässä 35 kilometriä Kouvolasta. Menestyksen mittana on pidetty liikevaihdon nopeaa mutta samalla kannattavaa kasvua. Yrityksen on täytynyt myös työllistää merkittävästi. Joitakin vähän työllistäviä yrityksiä on kuitenkin poimittu mukaan, jos ne edustavat aivan uusia ja kasvavia toimialoja, esimerkiksi huipputekniikan yrityksiä. Ei ole kuitenkaan käytetty tiukkoja kriteereitä, esimerkiksi tietynsuuruinen nettotulos prosentteina liikevaihdosta tai tietty kasvuvauhti. Joillakin nopeasti laajenevilla aloilla kasvulle on asetettu korkeammat vaatimukset kuin vähemmän kasvavilla tai jopa supistuvilla aloilla. Samoin työllistävää merkitystä on tulkittu joustavasti. Vanhoissa yrityksissä henkilökunnan määrän täytyi olla suurempi kuin aivan uusissa yrityksissä. Tärkeä kriteeri on yrityksen kiinnostavuus, esimerkiksi liikeidean uutuus ja toimialan harvinaisuus maaseudulla. Tutkittavat yritykset eivät toimi maaseudun perinteisillä aloilla. On lähdetty siitä, että uutta elinvoimaa maaseudulle voidaan tällä hetkellä luoda parhaiten uudentyyppisessä teollisuudessa. Siksi ei ole tutkittu esimerkiksi suuria sahoja, tavanomaisia elintarvikealan yrityksiä, meijereitä eikä teurastamoja. Matkailuyritykset on jätetty aineistosta pois, koska riittävän menestyneitä yrityksiä ei alalta löytynyt. Tutkittaviksi otettiin kaikkiaan 109 yritystä. Tutkituista yrityksistä kerättiin sekä määrällistä että laadullista aineistoa. Määrällistä aineistoa ovat liiketoimintaa koskevat tiedot kuten liikevaihdon ja henkilökunnan määrä ja kasvu sekä kannattavuusluvut. Niitä on kerätty Talouselämä-lehden ja Kauppalehden menestyvien yritysten luetteloista, yritysrekistereistä, Sinisestä kirjasta ja yritysten kotisivuilta. Erityisen hyödyllisiä ovat olleet Balance Consulting Oy:n Kauppalehdelle tekemät menestyneiden yritysten kannattavuusanalyysit. Määrällistä aineistoa saatiin myös yrityskyselyn avulla. Kysely toteutettiin syksyllä 1999. Lomake lähetettiin hiukan yli 100 menestyvälle yritykselle. Ensimmäisellä kierroksella vastausten määrä jäi pariinkymmeneen, mutta puhelimessa esitetyn vastauspyynnön jälkeen lomakkeen palautti kaikkiaan 43 yritysjohtajaa. He ovat riittävän kattava otos tämäntapaiseen kuvailevaan tutkimukseen. Kysely käsitti sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Se osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi, sillä monet yritysjohtajat kirjoittivat mielipiteitään varsin laajasti. Näin kysely antaa merkittävää lisätietoa julkisista tiedotusvälineistä kerättyyn kuvailevaan aineistoon. Liiketoimintatietojen lisäksi kysyttiin yrityksen kehitysvaiheita ja tulevaisuudennäkymiä, menestystekijöitä, ongelmia ja uhkia sekä sijaintipaikan tarjoamia menestymisen edellytyksiä ja esteitä. Lisäksi pyydettiin arvioimaan sijaintipaikan ominaisuuksia ja yhteistyöverkostoja. Lopuksi tiedusteltiin yrityksen osallistumista paikkakunnan kehittämiseen ja yhteisten asioiden hoitamiseen sekä sitoutumista nykyiseen sijaintikuntaan. Laadullinen, kertova aineisto on kerätty ensi sijassa lehtiartikkeleista. Niissä on haastattelujen avulla kuvattu menestyviä yrityksiä ja yrittäjiä. Aineistoa on saatu etenkin Kauppalehdestä, Tekniikka&Talous -lehdestä, Helsingin Sanomista, Talouselämä- ja Yrittäjä-lehdestä sekä paikallislehdistä, joissa on ollut monia 13

menestyviä yrityksiä kuvaavia artikkeleita. Joistakin yrityksistä on olemassa historiikki, josta ilmenevät yrityksen vaiheet tarkasti. Tein myös itse syksyllä 1999 joitakin yrityskäyntejä, joista sain elävää tuntumaa aiheeseeni. Näin kerätty aineisto on epätasainen, koska aineistoa on kertynyt toisista yrityksistä paljon, toisista vähemmän. Tutkimuksessa on haluttu tukeutua tuoreeseen aineistoon, koska yrityselämä muuttuu nopeasti. Valtaosa aineistosta koostuu vuosina 1999 2000 kirjoitetuista artikkeleista, joita kokeneet ja taitavat toimittajat ovat yrityksissä paikan päällä yrittäjiä haastattelemalla tehneet. He ovat osanneet löytää ja kuvata monia sellaisia asioita, joita ei olisi muuten saatu aineistoon. Luotettavuutta on tarkistettu vertailemalla artikkeleita keskenään. Varsinaista tieteellistä kirjallisuutta on pystytty käyttämään hyväksi vain vähän. Syynä on se, että alan tutkimuksia ei juuri ole ja yleiset liiketaloudelliset tutkimukset ovat liian teoreettisia. Lisäksi on haluttu käyttää aivan uutta aineistoa, ja tutkimusten aineisto on yleensä aika vanhaa. Aineisto on kirjoitettu menestystarinoiden muotoon, koska tällä tavalla sekä laadullinen että määrällinen tieto ja eri yksityiskohdat voidaan parhaiten liittää yhteen. Myös yrityksen koko kehityskulku tulee näin hyvin esille eikä aineiston epätasaisuus häiritse. Tarinat perustuvat tiukasti tosiasioihin, eikä niitä ole höystetty mielikuvituksella. Menestystarinoista pisimmät ovat yli 10-sivuisia. Kaikkiaan menestystarinoita on 90. Niissä kerrotaan liiketoimintaa kuvaavien tietojen lisäksi yrittäjästä, yrityksen perustamisesta ja kehityksestä nykypäiviin saakka mutta myös mahdollisista kriiseistä ja niistä selviytymisestä. Tätä menestystarina-aineistoa on analysoitu laadullisen tutkimuksen keinoin ja kuvattu yritysten eri perustamistapoja, menestyksen ja selviytymisen strategioita, menestystekijöitä, yrittäjätyyppejä sekä esteitä, ongelmia ja uhkia. Näkökulma on koko ajan yrityksestä lähtevä ja case-tapauksiin perustuva. Tutkimuksessa käytetyt yrityksiä kuvaavat tekstit on lähetetty asianomaiseen yritykseen tarkistettavaksi. 14

3 Tutkittujen yritysten ja toimintojen ryhmittely Tutkitut yritykset esitellään toimialan, sijaintikunnan ja perustamisvuoden mukaan liitteessä. Ne on ryhmitelty kolmeen pääryhmään, jotka puolestaan on luokiteltu useaan alaryhmään (taulukko 1). Ryhmittely perustuu ensi sijassa kahteen ulottuvuuteen: uutuus perinteisyys sekä tekninen osaaminen kädentaitopainotteisuus. Myös raaka-ainehakuisuus tai sen puuttuminen on luokittelussa otettu huomioon. Alaryhmät on luokiteltu pääosin toimialan perusteella. Jotkin yritykset on vaikea sijoittaa näihin ryhmiin, koska ne sijoittuvat em. asteikkojen keskivaiheille. Luokittelu ei ole kuitenkaan pääasia, vaan sitä käytetään lähinnä menestyneiden yritysten esittelyssä. Tutkittavaksi valittiin seulonnan jälkeen 109 yritystä. Kaikista tutkituista yrityksistä ei ole kerätty yhtä laajaa aineistoa, vaan vähimmillään henkilökunnan ja liikevaihdon määrä sekä menestystä osoittavia tunnuslukuja. Yrityksistä, joista oli saatavissa riittävästi tietoja ja jotka havaittiin tarpeeksi kiinnostaviksi, kirjoitettiin menestystarina. Niitä on yhteensä 90. Menestyviä raaka-aineisiin ja kädentaitoon perustuvia teollisuusyrityksiä on maaseudulla varsin monia, vaikka maaseudulla tavanomaisia sahoja, liha-alan yrityksiä ja isoja meijereitä ei olekaan otettu aineistoon mukaan. On haluttu keskittyä uudentyyppisiin aloihin, joilla on hyvät laajenemismahdollisuudet. Puuteollisuusyrityksiä löytyi monia, 17 kappaletta. Vanhimmat alan yritykset on perustettu jo 1920-luvulla, mutta joukossa on myös 1990-luvulla perustettuja alan yrityksiä. Kaikki yritykset ovat nykyisin erikoistuneet varsin pitkälle, ja jalostusaste on korkea. Nämä ovat etenkin ikkuna- ja taloteollisuusyrityksiä. Elintarviketeollisuuden menestyvimmät yritykset (6) on perustettu 1980 1990-luvuilla, jolloin ne ovat pystyneet erikoistumaan ja löytämään hyvän markkinaraon. Elintarvikeyrityksistä on otettu tarkasteltavaksi myös Saarioinen Oy, vaikka sen pääkonttori on Tampereella. Se on kuitenkin perustettu Sahalahdella ja sillä on merkittävästi tuotantoa maaseudulla. Suurimmat, menestyvimmät ja vanhimmat kivialan yritykset (2) jalostavat vuolukiveä, ja ne on perustettu nimenomaan hyvän raaka-aineen lähelle Juuan 15

Taulukko 1. Tutkittujen yritysten luokittelu. Yritysten toimiala Yritysten määrä 1 Maaseudun raaka-aineisiin ja perinteiseen kädentaitoon perustuva teollisuus 34 1.1 Puuteollisuus, versonut perinteisen kädentaidon pohjalta 17 1.2 Elintarviketeollisuus 6 1.3 Kiviteollisuus 3 1.4 Betoniteollisuus 8 2 Maaseudun vakiintunut, alun perin kädentaitoihin ja halpaan työvoimaan perustuva teollisuus 35 2.1 Tekstiili-, vaatetus- ja nahka-alan teollisuus 6 2.2 Konepajateollisuus 25 2.3 Maaseudun muu perinteisestä osaamisesta versonut teollisuus 4 3 Maaseudun uudet toimialat 38 3.1 Kauhajoen materiaalinkäsittely- ja kuljetinalakeskittymä 5 3.2 Sähkömekaniikkateollisuus 8 3.3 Elektroniikkayritykset 7 3.4 Ohjelmisto- ja atk-suunnittelualan yritykset 5 3.5 Muu maaseudun korkeatasoista osaamista vaativa uusien alojen teollisuus 13 4 Maaseutukylien suuret kauppaliikkeet 2 Yhteensä 109 Nunnanlahteen. Lisäksi valittiin tutkimuskohteeksi Kivia Oy, koska se on lupaava uusi yritys ja perustettu lähelle Suomussalmella olevaa uutta hyvää vuolukiviesiintymää. Betoniteollisuudessakin on useita menestyviä yrityksiä, jotka ovat pystyneet kasvamaan rakennustoiminnan imussa mutta myös erikoistumaan omille kasvaville aloilleen. Yritykset (8) ovat tulleet esille Kauppalehden menestyvien yritysten luetteloista, joissa julkaistiin tietoja maakuntien menestyvien yritysten liikevaihdosta ja kannattavuudesta. Maaseudun vakiintuneet ja alun perin kädentaitoihin ja halpaan työvoimaan perustuneet teollisuusyritykset ovat pääasiassa konepajoja mutta myös tekstiili-, vaatetus- ja nahka-alan yrityksiä. Maaseutu oli niille edullinen sijaintipaikka halvan työvoimansa ansiosta, mutta 1990-luvun alun lama ja kireä kansainvälinen kilpailu ovat karsineet alan yrityksiä. Vanhimmat ja vakiintuneet tekstiili-, vaatetus- ja nahka-alan yritykset on perustettu 1940-luvulla. Menestyminen on vaatinut onnistunutta erikoistumista. Menestyneitä alan yrityksiä löytyi 6. Tutkittuja konepajateollisuusyrityksiä on 25. Vanhimmat on perustettu 1940-luvun lopulla ja uusin 1990-luvun alussa mutta kylläkin entisen yrityksen 16

raunioille. Merkittävin toimialakeskittymä on Ylihärmän-Lapuan maatalouskoneteollisuus. Maaseudun muu perinteisestä osaamisesta versonut teollisuus sisältää hyvin monenlaisia yrityksiä (4 kpl). Ne ovat perustuneet alun perin kädentaitoihin, mutta ovat sittemmin kehittyneet hyvin korkeatasoista teknologista osaamista vaativiksi yrityksiksi. Maaseudun uudet toimialat edustavat hyvin korkeatasoista teknistä osaamista. Kuitenkin niistä monet on alun perin perustettu vähemmän vaativalle alalle, mutta ovat myöhemmin suuntautuneet uudelle, teknologisesti korkeatasoiselle alalle. Omaksi alakseen on luettu Kauhajoen materiaalinkäsittely- ja kuljetinalan toimialakeskittymä, 5 yritystä, jotka edustavat erittäin korkeatasoista teknologiaa. Sähkömekaniikka- ja elektroniikkateollisuus on ollut viime vuosina nopeimmin kasvava ja menestyvä toimiala koko maassa ja myös maaseudulla. Varsinkin monet maaseudun sähkömekaniikkayritykset ovat menestyneet ja kasvaneet nopeasti sopimusvalmistajina suurten elektroniikkayritysten, ensi sijassa Nokian ja ABB:n imussa. Ne ovat yhdistäneet elektroniikkateollisuuden ja mekaanisen, ohutlevyteollisuuden osaamisen. Tällaisia yrityksiä löytyi 8. Keski-Pohjanmaalle on syntynyt suuri tämän alan toimialakeskittymä. Todellisia vetureita alueella ovat olleet Scanfil Oy sekä Ojala-yhtymä ja Teho Filter Oy. Sijainti lähellä Oulun elektroniikkateollisuutta on ollut tärkeä kasvun lähde. Muualle vastaavaa keskittymää ei ole syntynyt. Elektroniikkayrityksiä löytyi 7. Huomattavimmat elektroniikkayritykset ovat myös suurten elektroniikkayritysten sopimusvalmistajia, kuten Flextronics International Finland Oy (entinen Kyrel EMS Oyj), Salcomp Oy, Wegan Electronics Oy ja Elektronet Oy. Ensimmäiset yritykset perustettiin 1970-luvulla, ja uusi nousu tapahtui 1990-luvulla, vaikka silloin perustetut yritykset ovat vielä varsin pieniä. Ohjelmisto- ja atk-suunnittelualan yritykset (5) ovat nuoria ja Sofor Oy:tä lukuun ottamatta hyvin pieniä, jotkin suorastaan mikroyrityksiä, ja yksi on aivan toimintansa alkuvaiheessa. Ne on kuitenkin otettu mukaan, koska periaatteessa tällaiset yritykset voisivat yleistyä maaseudulla ja koska ne voivat sijaita melkein missä tahansa. Muu maaseudun korkeatasoista osaamista vaativa uusien alojen teollisuus edustaa hyvin monenlaisia ja monen alan yrityksiä. Kaikkiaan 13 yritykselle on yhteistä se, että niiden teknologisen osaamisen taso on alusta alkaen ollut erittäin korkea. Joukossa on 5 muovialan yritystä. Vanhin yritys on lähes 120 vuotta sitten perustettu kaasualan Woikoski Oy. Vaikka tutkimuskohteena on ensi sijassa teollisuus, mukaan on otettu kaksi pienessä maaseutukylässä sijaitsevaa suurta kauppaliikettä, Veljekset Keskinen Oy Töysän Tuurissa ja R. Rinta-Jouppi Oy Isonkyrön Tervajoella. Ne ovat pystyneet murtautumaan kansalliseen tietoisuuteen ja houkuttelemaan asiakkaita laajalta alueelta. 17

4 Menestyvien yrityksien perustaminen maaseudulla Suomalaisen maaseudun teollistuminen alkoi ruukkien ja teollisuusyhdyskuntien perustamisen myötä. Varsinainen maaseutu jäi pitkään agraariseksi, kun vientiteollisuus ikään kuin koteloitui erillisiksi yhdyskunniksi, joita ympäröi niistä erillään oleva maatalousalue. Osa kasvoi merkittäväksi kaupungiksi kuten Valkeakoski, osa jäi pieneksi teollisuusyhdyskunnaksi tai teollistuneeksi kyläksi. 4.1 Patruunat maaseudun teollistajina Maaseudun ensimmäisten yritysten sijaintipaikan valitsivat muualta tulleet liikemiehet. Silloisia keskeisiä sijaintitekijöitä olivat energiaa antava koski ja alaan soveltuvat luonnonvarat. Paikka saattoi olla asumaton, sillä patruunat rakensivat tarvittaessa tehtaan ohella koko yhdyskunnan. Näin asianlaita on ollut erityisesti massa- ja paperiteollisuudessa. Näiden alojen yrityksiä ei kuitenkaan sisälly tutkimusaineistoon. Vanhimmat tutkitut maaseudun menestyneet yritykset ovat varakkaiden ammattilaisten, ei maaseudun asukkaiden itsensä perustamia. Woikoski Oy:n historia alkoi, kun Turpaan ruutitehtaan johtaja ja insinööri Knut August Palmberg perusti Vehkalahdelle kimröökitehtaan vuonna 1882. Yhtiö muutti Mäntyharjun Voikoskelle vuonna 1917. Se valmistaa nykyisin teknisiä ja lääkekaasuja sekä suunnittelee ja toimittaa alan laitteistoja ja jakelujärjestelmiä kotimaahan ja ulkomaille. Vuoden 1998 liikevaihto oli 80 miljoonaa markkaa ja henkilökunnan määrä 30. Johdossa on suvun neljänteen polveen kuuluva Clas Palmberg. Yritys sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon vuonna 1998. (Viskari & Heikkilä 1998.) Juukalainen Tulikivi Oy jatkaa geologi Benjamin Frosteruksen ja muiden Helsingin herrojen vuonna 1893 perustaman Suomen Vuolukivi Oy:n perinteitä. Paikalliset ihmiset eivät olleet bisneksen teosta kiinnostuneita. Yritys perustettiin erinomaisen vuolukiviesiintymän äärelle. Sinne syntyi kokonainen kylä, jonne muutti satoja työmiehiä perheineen. Kaivostoiminta tyrehtyi 1960-luvulla, mutta sen nosti uuteen kukoistukseen Lohja Oy:ssä työskennellyt insinööri Reijo Vauhkonen, joka ammattimiehe- 18

nä oivalsi louhoksen tarjoamat bisnesmahdollisuudet ja osti vuonna 1979 Suomen Vuolukivi Oy:n osakkeet haltuunsa. Yhtiö muutti sittemmin nimensä Tulikivi Oy:ksi. Sen liikevaihto vuonna 1999 oli 231 miljoonaa markkaa, josta puolet tulee viennistä. Työntekijöiden määrä oli samana vuonna noin 380. Entisestä tehtaasta ei ole jäljellä kuin alkuperäinen pääkonttori, isännöitsijän virkataloksi rakennettu puuhuvila, jota kutsutaan nykyisin Valkoiseksi taloksi. Yhtiö noteerataan Helsingin pörssissä, mutta äänivallasta 70 % on Vauhkosen perheellä. Taloussanomat (18.11.1998) valitsi Tulikivi Oy:n vuoden 1998 tähtiyritykseksi. Perusteluina olivat muun muassa ennakkoluulottomuus, innovatiivisuus, johdon nykyaikaisuus, tuloksellisuus, upeat tuotteet, kotimainen raaka-aine ja ulkomaille suuntautuminen. (Ritvos & Veikkola 1998, Venäläinen 1999.) Valkealan Vuohijärvellä sijaitsevan UPM Kalso-Teollisuus Oy:n juuret juontuvat Karjalasta tulleen Kari Grahnin vuonna 1934 perustamasta vaneritehtaasta. Grahn osti paikalla olleen entisen nahkatehtaan kiinteistön ja toi mukanaan vanhan vaneritehtaan koneet. Hän rakensi Vuohijärvelle vanhan patruunahengen mukaisesti tiet, työväen asunnot ja muunkin infrastruktuurin. Tehdas menestyi aluksi hyvin, mutta perustajan kuoltua se joutui konkurssiin kaksikin kertaa. Toisen konkurssin jälkeen vuonna 1986 omistajiksi tulivat kolmanneksella tehtaan silloiset johtajat; muut omistajat olivat Aarnon Puu Oy ja alueellinen kehitysyhtiö. Keskeinen henkilö tehtaan pelastamisessa oli paljasjalkainen vuohijärveläinen, yrityksen toimitusjohtaja Markku Karjalainen. Yhtiö menestyi hyvin, mutta ongelmia tuli, kun kehitysyhtiö halusi muuttaa sijoituksensa rahaksi. Niinpä yritys päätettiin myydä Kymmenelle vuonna 1996, ja nykyisin se on osa UPM Kymmeneä. Viime tilikauden liikevaihto oli 130 miljoonaa markkaa ja henkilökunnan määrä 160. Yritys on maailman markkinajohtaja kapealla alallaan, kolmikerrosparkettien alimmaisena osana käytettävän kuusiviilun tuotannossa. Yrityksen säilyminen oli tärkeätä koko kylälle, sillä kylästä ei voi puhua ilman tehdasta, joka on Valkealan kunnan kolmanneksi suurin työnantaja kunnan ja puolustusvoimien jälkeen. (Sahiluoma 1999a, Simola 1999.) Saarioinen Oy:n perustaminen noudattaa samaa kaavaa, koska yritys perustettiin vauraan kartanon yhteyteen eikä ole itseoppineiden maaseudun ihmisten perustama kuten senaikaiset muut tutkitut yritykset. Yritystoiminta alkoi Sahalahden Saarioisten kartanossa, joka siirtyi vuonna 1941 Avoniusten omistukseen. Elintarvikkeiden teollinen valmistus aloitettiin punajuurien purkituksella vuonna 1953. Yritysmäiseksi valmistus tuli vuonna 1957, jolloin otettiin tuotantoon maksalaatikko, lihapullat, kaalikääryleet ja vispipuuro. Ne ovat tuotannossa edelleen. Perustajana oli kartanon omistajien lisäksi Dieckmannin perhe. Nämä perheet omistavat yhtiön edelleenkin. Yritys lähti toimitusjohtajansa Pentti Avotien johdolla nopeaan kasvuun. Vuonna 1998 henkilökunnan määrä oli koko konsernissa 1881 henkeä ja liikevaihto 1 247 miljoonaa markkaa. Vuodesta 1991 alkaen yrityksen pääkonttori on sijainnut Tampereella. Nykyisin yhtiössä on ammattitoimitusjohtaja, Erkki Isokangas. (Ritvos & Veikkola 1998.) 4.2 Maaseudun itseoppineet asukkaat yritysten perustajina 1930-luvun lopulta lähtien aina 1970-luvulle asti maaseudun menestyneitä yrityksiä ovat perustaneet ennen kaikkea maaseudun itseoppineet asukkaat. He ovat aloittaneet toimintansa vähittäin verstaasta, pajasta, autotallista tai maatilan ulkorakennuksesta, tavallisimmin navetasta, vailla omia pääomia. Vähitellen siirryttiin sitten tehdashalliin, joka rakennettiin joko itse, kunnan toimesta tai mo- 19

lempien yhteistyönä. Perustajat olivat oppineet ammattitaidon tavallisesti kotonaan tai itse oppimalla. Taustana oli monilla suvun tai paikkakunnan vanha seppä-, suutari- tai puuseppäperinne. Sijaintipaikaksi valittiin tavallisimmin omistajan kotipaikkakunta. Tällä tavalla on perustettu esimerkiksi Sievin Jalkine Oy, Antti-Teollisuus Oy ja Ponsse Oy. Ensin mainitun perustamisesta kerrotaan tarkemmin luvussa 5.1 ja jälkimmäisten luvussa 5.2. Usein ideat perustamiseen syntyivät edellisessä työsuhteessa, josta sitten irtauduttiin ja perustettiin oma yritys (spin off -ilmiö), kuten Maaseudun Kone Oy:n tapauksessa. Ylihärmäläisen Maaseudun Kone Oy:n juuret ovat seudun vanhassa seppäperinteessä. Toisen maailmansodan jälkeinen maaseudun koneellistuminen loi edellytykset varsinaiselle teollisuudelle, joka alkoi lietsojen valmistamisella vanerista. Yrityksen perustaja Ville Isosaari oli ensimmäisenä työntekijänä paikkakunnan ensimmäisessä lietsotehtaassa, mutta ei kauan viihtynyt siellä vaan perusti oman tehtaansa vuonna 1950. Hänen esimerkkiään noudattivat monet muut, ja neljä vuotta myöhemmin Ylihärmässä oli jo kymmenkunta lietsotehdasta, kaksi konepajaa ja kaksi kärrytehdasta. Yritys, kuten monet muutkin ylihärmäläiset yritykset, rupesi valmistamaan maatalouskoneita. Maatalouskoneista oli pulaa, koska niiden valmistaminen oli hintasäännöstelyn takia vähemmän kannattavaa kuin muu teollisuus. Pellonpaja Oy:n hallituksen puheenjohtaja Väinö Takala (1999) kuvaa silloista ajattelutapaa näin: Ajateltihin, notta eikö nuata nyt jumalauta voi teherä itte, ku mualta ei saa. Maaseudun Kone Oy:stä on kasvanut konserni, jonka liikevaihto vuonna 1999 oli 349 miljoonaa markkaa ja jossa henkilökuntaa oli saman vuoden syksyllä yhteensä 400 henkeä. (Ylikangas 1989.) Perustajina ovat usein olleet itse ammattitaitonsa hankkineet isä ja pojat -yhdistelmä tai veljekset, joista erinomaisina esimerkkeinä ovat Rapala Normark Oyj:n, Ojala-yhtymän, Honkarakenne Oy:n ja Veisto-konsernin perustajat. Kahden ensiksi mainitun perustamisesta kerrotaan tarkemmin luvussa 5.1 ja Veistokonsernin perustamisesta luvussa 5.2. Honkarakenne Oy:n juuret juontuvat Reino Saarelaisen 1950-luvulla perintönä saamasta sirkkelisahasta. Pian tuli mukaan hirrenhöyläys, jota aluksi tehtiin käsin. Vuonna 1958 Saarelaisen veljekset Reino, Arvo, Eino, Nestor ja Viljo päättivät panna kirvesmiehen, vaatturin ja automaalarin osaamisensa yhteen ja perustaa yrityksen, Honkatuotteen, Lieksaan. Nuorin veli Eero tuli mukaan myöhemmin. Liikeideana oli tehdä jotakin uutta hirrestä. Idea osoittautui erinomaiseksi, ja yhtiö alkoi nopeasti kasvaa. Hirsirakentamisen suosio lisääntyi, ja yrityksen tuotteet olivat haluttuja. Veljekset kehittivät ensimmäisen veistokoneen Pobeda-henkilöauton ja Zetor-traktorin moottorin ja vaihdelaatikon osista. Koneellinen pyöröhirsivalmistus saattoi alkaa vuonna 1962. Siitä tuli suuri menestys. Vuonna 1966 perustettiin myyntinäyttelytilat Järvenpäähän, jonne siirtyi myös pääkonttori. Pyöröhirren koneellinen valmistuslinja sai patentin vuonna 1967. Uusia tehtaita perustettiin ja ostettiin kilpailijoita. Yhtiön omistuspohja laajeni ja yhtiö listautui pörssin OTC-listalle vuonna 1987. Seuraavana vuotena se sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon. Yhtiön kasvu jatkui 1990-luvulla. Vuoden 1998 liikevaihto oli 421,7 miljoonaa markkaa ja henkilökunnan määrä noin 540. Suurin tehdas on Karstulassa, mutta tuotantoa on myös Lieksassa, Ikaalisissa, Paltamossa ja Alajärvellä. Perustajaveljesten rinnalle on noussut jo toinen sukupolvi, jonka edustaja on nykyinen toimitusjohtaja Mauri Saarelainen. (Viskari & Heikkilä 1998, Siukonen 2000.) 20

4.3 Ammattilaiset yrityksen perustajana Yritysten perustajissa on 1960-luvulta alkaen ruvennut olemaan yhä enemmän ammatillisen koulutuksen saaneita ja alan ammattilaisia, jotka ovat perustaneet korkean teknologian yrityksiä. Perustajat ovat useimmiten käyneet vähintään ammattikoulun, ja korkeinta koulutuspohjaa edustavat insinöörit. Tällaiset yritykset vaativat usein jo aivan alussakin teknistä ja kaupallista osaamista. Niinpä yritykset panostavat voimakkaasti tutkimus- ja kehitystyöhön, jota myös tuetaan aktiivisesti julkisin varoin. Rahoitusjärjestelmä on monipuolistunut ja tehostunut. Myös kasvutavoitteet asetetaan korkeammalle kuin aiemmin. Luonnollisesti myös yleisen koulutustason nousu vaikuttaa siihen, että aloittavien yrittäjien koulutustaso kohoaa. Enää ei maaseudullekaan jää ns. lahjakkuusreservejä eli kouluttamattomia lahjakkuuksia, joilla saattoi olla erinomaisia keksijän ja liikemiehen kykyjä kuten esimerkiksi Ponssen Einari Vidgrenillä, Honkarakenteen perustaneilla Saarelaisen veljeksillä ja Raution veljeksillä, jotka perustivat Veisto-konsernin. Tällaisten yritysten käynnistyminen on ollut nopeaa, ja yritystoiminnassa on ollut selvästi ammattimaista otetta heti alusta lähtien. Tähän ovat omalta osaltaan vaikuttaneet kehitysaluetukitoimenpiteet ja lisääntynyt kunnan tuki. Tällaisia yrityksiä ovat Lillbacka Oy, Scanfil Oy, Halton Oy, Flextronics International Finland Oy (entinen Kyrel EMS Oyj), Pentik Oy ja Maaselän Kone Oy. Kahdesta ensin mainitusta kerrotaan tarkemmin luvussa 5.1 ja jälkimmäisistä luvussa 5.2. Muita samanlaisia yrityksiä ovat Montreal Sports Oy, Pesmel Oy, Elektronet Oy ja Kivia Oy. Montreal Sports Oy:n perustivat vuonna 1961 tunnetut tamperelaiset jääkiekkomiehet Kalevi Numminen ja Mikko Westerberg Viialaan, jossa ruvettiin valmistamaan jääkiekkomailoja. Myöhemmin yritys muutti Padasjoelle. Vuonna 1996 omistajiksi tulivat nykyiset omistajat, jääkiekkoilijaveljekset Teppo ja Teemu Numminen ja toimitusjohtaja Tom Kavander. Yritys on hyvässä kasvu- ja tuloskunnossa. Vuoden 1998 liikevaihto oli 30 miljoonaa markkaa, ja kasvutavoitteet ovat suuret, noin 20 % vuodessa. (Riihonen 1999c.) Insinööriveljekset Jari ja Hannu Mäki-Rahkola perustivat Pesmel Oy:n vuonna 1978 yhdessä kahden saman kylän nuoren miehen kanssa, joiden osuudet veljekset sittemmin ostivat. Aluksi yritys keskittyi sähköurakointiin, mutta jo kaksi vuotta myöhemmin rinnalle tulivat materiaalinkäsittelykuljettimet, joista Jarilla oli aiempaa työkokemusta ennen Pesmel Oy:n toimitusjohtajaksi siirtymistään. Konttorityöt aloitettiin aluksi Päntäneellä Hannun kotona ja tuotanto sen ulkorakennuksessa, mutta pian vuokrattiin Kauhajoen keskustasta entinen navettarakennus, josta muutettiin tuotantotiloiksi noin 400 neliömetriä. Konttori sijaitsi erikseen Kauhajoen keskustassa. Yritys on kasvanut nopeasti ja siirtynyt ajanmukaisiin toimitiloihin. Pesmel Oy on tänä päivänä kansainvälisillä markkinoilla toimiva materiaalinkäsittelyalan kuljettimia, kuljetinjärjestelmiä ja niiden ohjausautomaatiota suunnitteleva, markkinoiva ja valmistava yritys, mutta konserni harjoittaa myös sähkötarvikekauppaa ja sähköurakointia tytäryhtiössään Apuwatti Oy:ssä. Yrityksen päätuotteita ovat kuljetinjärjestelmät, automaattiset muovikäärintäkoneet ja -järjestelmät lavoille ja paperirullille sekä automaattiset lastaus- ja purkujärjestelmät. Nykyiset toimitilat käsittävät kaikkiaan 6 000 neliömetriä. Vuoden 1998 liikevaihto oli 83 miljoonaa markkaa, ja henkilökunnan määrä vuonna 1999 oli 110. (Kauhajoen Kunnallislehti 24.11.1999.) 21

Nivalalaisen Elektronet Oy:n nykyinen toimitusjohtaja ja toinen perustaja, metsätalousteknikko Tuomas Sarjanoja myi 1990-luvun alkupuolella vakuutuksia ja seurasi sivusta seudun ohutlevy-yritysten menestystä. Hän itse kertoo perustamisesta toimittaja Anna-Liisa Liliuksen (1999c) mukaan seuraavasti: Näin, miten ne kasvoivat pikkupajoista kymmenien ihmisten yrityksiksi. Lehdet kirjoittelivat ja innostus lisääntyi. Ajattelin, että täytyyhän ohutlevyteollisuuden ympärille syntyä myös elektroniikkaa. Samalla kolmenkympin kriisi painoi päälle ja halu yrittää oli suuri. Mietin, mitä tehdä isona. Nokian kehittyminen oli ollut nähtävissä. Sen imussa kasvoi joukko yrityksiä (Pesola 1999b). Sarjanoja tutkaili bisnesmahdollisuuksia ja perusti vuonna 1995 koulutoverinsa, sähkö- ja automaatioasentaja Esko Kiviniemen kanssa Elektronet-nimisen henkilöyhtiön tasaosuuksin. Tätä ennen he olivat käyneet yhdessä yrittäjäkurssin. Ensi ajatus oli ryhtyä latomaan piirilevyjä Nokia Oy:lle, mutta idea ei toteutunut, kun Nokia notkahti syksyllä 1996. Sitten Tuomas Sarjanoja tapasi Polar Electron omistajan Seppo Säynäjänkankaan, joka kehotti kysymään töitä JOT Automationin Jorma Terentjeffiltä. Tällä oli jo valmiina tuotteet, joita Elektronet sitten rupesi valmistamaan. Yritys lähti kasvamaan nopeasti JOT Automationin imussa, eikä sen ole tarvinnut kärsiä alkavan yrityksen vaikeuksista, kun kehitettyä tuotetta yritetään saada markkinoille. Elektronetillä on toimipisteitä Nivalan päätoimipaikan lisäksi Oulunsalossa ja Texasin Irvingissä. Yrityksen liike-ideana on elektroniikan ja sähkötekniikan alan vaativa sopimusvalmistus. Tarkoituksena on lisätä asiakkaiden kilpailukykyä tuottamalla heille laadukkaita ja hinnaltaan edullisia palveluita. Asiakas suunnittelee ja myy tuotteen; sopimusvalmistaja hoitaa materiaalinhankinnan, valmistuksen ja kuljetuksen loppuasiakkaalle. Elektronet on pystynyt yhdistämään nopean kasvun ja hyvän kannattavuuden. Liikevaihto oli vuonna 1998 runsaat 25 miljoonaa markkaa. Yrityksen liikevaihto kasvoi Talouselämän 4/1999 mukaan 7,8-kertaiseksi vuosina 1995 99. Nettotulos oli 5,7 % liikevaihdosta, sijoitetun pääoman tuotto 134 % ja omavaraisuusaste 23 %. Henkilökunnan määrä oli 50 vuonna 1999. Henkilöstön keski-ikä oli samaan aikaan 23 vuotta. (Lilius 1999c, Pesola 1999b.) Kivia Oy on vuonna 1998 perustettu vuolukivialan yritys, joka aloitti tuotantonsa 1999. Kivia jalostaa itse louhimastaan vuolukivestä kivikomponentteja ja rakennuslaattoja sekä valmistaa kaakelipäällysteisiä vuolukivitulisijoja, takkoja, leivinuuneja ja niiden yhdistelmiä. Vuoden 1999 liikevaihto oli ennusteen mukaan 6 miljoonaa markkaa ja henkilökunnan määrä 35. Viennin osuus tuotannosta oli vuonna 1999 noin 50 %. Yritys on lähtenyt liikkeelle onnistuneesti erinomaisen tuotevalikoimansa ja työvoiman hyvän saatavuuden ansiosta. Vuonna 1999 toimitusjohtaja Martti Palviainen arvioi liikevaihtoa kertyvän täydellä kapasiteetilla noin 30 miljoonaa markkaa, mikä merkitsisi 5 10 %:n osuutta Suomen vuolukivimarkkinoista. Henkilötarpeeksi hän arvioi samana vuonna enimmillään 50 60 henkeä. Kuitenkin kysyntä on kasvanut nopeasti etenkin saksaa puhuvassa Euroopassa, ja jo vuoden 2000 huhtikuussa päätettiin tehdä uusi 20 miljoonan markan investointi, joka on yhtä suuri kuin alkuinvestointeihin kulunut summa. Näillä näkymin työntekijöiden määrä nousee parin vuoden kuluttua 100:aan. Yrityksen perustajalla, toimitusjohtaja Palviaisella on takanaan monipuolinen työkokemus: ensin parikymmentä vuotta teollisuuden palveluksessa, sitten Uuden Valamon luostarin isännöitsijänä, minkä jälkeen puoli vuotta metsurin töissä ja edelleen yrityskonsulttina. Sitten Palviainen huomasi lehdestä Asiantuntijasta yrittäjäksi -kurssin. Kurssin aikana vahvistui ajatus olla oman, menestyvän yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Liikeidea liittyi vuolukivialaan, josta Palviaisella oli aiempaa kokemusta hänen toimittuaan Tulikivi Oy:n palveluksessa kuusi ja puoli vuotta projektipäällikkönä, viimeksi yhtiön Virginian tehtaan käynnistäjänä. Aika ei kuitenkaan kurssin päättyessä ollut vielä kypsä. Palviainen elätti itsensä hyvin yrityskonsulttina, mutta 22

kypsytteli asiaa muiden töiden lomassa ja kiersi päättäjien luona esittelemässä kivialan yleisiä kehittymismahdollisuuksia. Lopullisen sysäyksen oman yrityksen perustamiselle antoi Suomussalmelta löytynyt vuolukiviesiintymä, josta yritys sai oman valtauksen. Yritys on vielä kehityksensä alkuvaiheessa, mutta Martti Palviaisen usko omaan yritykseensä on vahva. Hänen johtamisperiaatteensa ovat selkeät: Uskon elinikäiseen oppimiseen ja yhteistyöhön strategisena mallina. Ei ihmisiä tarvitse olla koko ajan käskemässä, neuvomassa ja vahtimassa. Porukka hoitaa hommat, kun tavoitteet kerrotaan ja ne sisäistetään. (Westersund 1999, Mykkänen 1999b, Hukkanen 2000.) Monin paikoin kunnat ovat rakentaneet yrityksien houkuttelemiseksi erinomaisia toimitiloja, yrityskeskuksia ja -hautomoita. Erityisesti aloittavalle teknologiayritykselle toimintaympäristö on hyvin keskeinen menestymisen edellytys. Pienessä yrityksessä vuorovaikutussuhteita ympäristön kanssa on vähän, ja niillä on silloin sitä suurempi merkitys. Niinpä monet uudet teknologiayritykset sijoittuvatkin erilaisiin teknologiakeskuksiin. Iin Micropolis-hanke on hyvä esimerkki tällaisesta. Vuonna 1997 perustettu Mikroelektroniikkakeskus Iin Micropolis Oy on pitkälle erikoistunut kehittämisyhtiö, joka keskittyy puolijohdeteknologiaa soveltavien mikroelektroniikkayritysten toiminnan edistämiseen tarjoamalla alalla menestymiseen tarvittavan työympäristön. Se vuokraa ja markkinoi yrityksille räätälöityjä tuotantotiloja puhdastilalaboratorioineen. Micropolis toteuttaa myös erilaisia markkinointi- ja kehittämisprojekteja sekä tarjoaa koulutusta, asiantuntijapalveluja ja sijoittumisneuvontaa. Suurin omistaja on Iin kunta, ja vähemmistöosakkaina ovat Technopolis Oy ja Finnvera. Micropoliksen tavoitteena on luoda kymmeniä, jopa satoja uusia korkean teknologian työpaikkoja. Iin kunnan osuus vuosien 1997 99 kokonaiskustannuksista oli noin 70 % ja EU:n ja valtion osuus noin 30 %. Vuonna 1997 rakennettu ykkösvaihe maksoi noin 30 miljoonaa markkaa. Vuonna 1999 rakennettiin 11,5 miljoonaa markkaa maksanut päärakennus, jossa on muun muassa lounasravintola sekä neuvottelu- ja koulutustilat. Tarjolla on erikokoisia toimitiloja alkaen 12 neliömetristä aina yli 100 neliömetriin. Yrityksille järjestetään posti-, puhelin- ja sihteeripalvelut. Muita palveluita ovat kirjanpito-, markkinointi- sekä viestintä- ja konsultointipalvelut. Tietoverkko on nopea ja luotettava. Micropolis-projekti on Holapan & Haverin (1999, 131) mukaan onnistunut hyvin. Ensisijaisina syinä ovat kunnan ja yritysten välinen hyvin toiminut yhteistyö ja myönteinen julkisuus, joiden ansiosta keskukseen on ollut tulossa monia yrityksiä ja tilat on voitu räätälöidä juuri asianomaisille yrityksille sopiviksi. Keskus hyötyy Oulun läheisyydestä, 40 kilometriä Oulusta pohjoiseen, koska se on verkostoitunut Oulun yliopiston, VTT:n Oulun yksikön ja Technopolis Oy:n kanssa. Ehdottomat perusedellytykset ovat kuitenkin olleet EU:n 6-alueen tuki, Iin kunnan aktiivinen elinkeinopolitiikka ja hyvät tietoverkkoyhteydet (Holappa & Haveri 1999, 129 132). Micropoliksen suurimmat yritykset olivat vuonna 1999 Detection Techology Oy (30 työntekijää), Ii-circuit Oy (20 työntekijää) ja Terapixel Oy:n valmistusyksikkö (12 työntekijää). Näistä Terapixel Oy:n pääkonttori on Espoossa ja Detection Technology Oy on muuttanut vuonna 1997 pääkaupunkiseudulta. Lisäksi keskuksessa on puolenkymmentä pienempää yritystä mukaan lukien lounasravintolaa pitävä Amica Ravintolat ja tilitoimisto Simo Salonen Oy. (Hulkko 1999, Holappa & Haveri 1999, 127 133, Micropoliksen www-sivut.) Enää ei uuden yrittäjän juuri tarvitse aloittaa autotallissa tai navetassa, vaan kunnat rakentavat ja laajentavat toimitiloja tarpeen mukaan yksittäisille yrityksille. 23