Töölön seurakunta kesä 2014 Kesä-, heinä- ja elokuu
Suvi suloinen Nyt se on tullut, Suvivirren armas aika. Raamatussa on käsky: - Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle. Kesäsunnuntaisin saamme laulaa kanttorien johdolla virsiä Soutustadionilla. Arkisin saamme iloita pianomusiikista kirkossamme, turistityön muusikot soittavat vierailijoille. Kesän kynnyksellä on kesäkaudelle vahvistettu jo lähes 30 konserttia. Lähes kaikkiin kesän konsertteihin on vapaa pääsy. Useimmat konsertoijat tulevat kaukaa, merten takaa. Kuorojen ja orkesterien muusikot odottavat iloiten päivää, jolloin he saavat laulaa ja soittaa kuuluisassa Temppeliaukion kirkossa. Viime kesänä kirkossa vietettiin Sellojuhlaa, johon osallistui kolmena iltana lähes kirkon täysi yleisö. Sellojuhla toteutuu iloksemme myös tänä vuonna, 9. ja 10.6. klo 20.00, konsertteihin on vapaa pääsy. Kapellimestarin ja sellistin kaksoisroolissa Klaipedan kamariorkesteria johtaa liettualainen David Geringas, jonka sanotaan lukeutuvan aikamme huippumuusikoihin. Juhlan toinen sellisti on Dali Gutserieva, hänen kerrotaan olevan eräs sukupolvensa lahjakkaimmista venäläisistä muusikoista. Kirkosta saa esitteen Musiikkia Temppeliaukion kirkossa, missä on tietoja kesän konserteista. Esitteen saa sähköpostiin ja konserteista voi kysyä p. 050 380 1660. Hyvä Jumala siunatkoon Sinua jokaisena kesän päivänä, niin että hänen sävelensä saavat soida kiitosta sydämessäsi. Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi. Soili Maisila pastori
Messut ja hartaushetket MESSUT Temppeliaukion kirkko, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo 10.00 1.6. Arja Launis, Soili Maisila, Tuomas Karjalainen. 8.6. Auvo Naukkarinen, Markus Lehtimäki, Jari Leinonen, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. Saksalainen kuoro. Juhlakahvit. Rovasti Viljo Lindbohmin syntymästä 100 vuotta ja rovasti Väinö Forsmanin syntymästä 125 vuotta. 15.6. Konfirmaatiomessu. Otto Alanen, Tilda Tiljander, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. 21.6. la Soili Maisila, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. 22.6. Juhannuspäivä. Jari Leinonen, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. 29.6. Konfirmaatiomessu. Jari Leinonen, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. 6.7. Arja Launis, Sami Mustakallio, Maria Tuokko. 13.7. Eero Eskola, Santeri Siimes. 20.7. Auvo Naukkarinen, Julia Tamminen. 27.7. Matilda Hakkarainen, Tuomas Karjalainen. 3.8. Markus Lehtimäki, Eero Eskola, Tuomas Karjalainen. 10.8. Otto Alanen, Auvo Naukkarinen, Tuomas Karjalainen. 17.8. Konfirmaatiomessu. Matilda Hakkarainen, Tilda Tiljander, Mikko Saari, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. 24.8. Arja Launis, Markus Lehtimäki, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. 27.8. ke Metallimessu 31.8. Jari Leinonen, Otto Alanen, Tuomas Karjalainen. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa. Muutokset mahdollisia EHTOOLLISHETKI Keskiviikkoisin klo 18.00, Temppeliaukion kirkko Ehtoollisen jälkeen pappi tavattavissa. Ehtoollishetkeä ei 27.8. VIRSILAULUILLAT Sunnuntaisin klo 18.00, Soutustadion Kanttorit laulattavat yleisön toivomia virsiä ja papit pitävät iltahartauden. Virsilauluillat järjestetään 1.6.-24.8. mutta ei 22.6. Lapset ja perheet KOULUUNLÄHTEVIEN LASTEN SIUNAAMINEN Maanantai 11.8. klo 18.00, Temppeliaukion kirkko Mukana Markus Lehtimäki, Tilda Tiljander. Perhekirkkohetken jälkeen mehu- ja kahvitarjoilu seurakuntasalissa
Tapahtuu syksyllä Avoimen perhekerhon syyskausi alkaa 2.9. Kerho kokoontuu tiistaisin ja perjantaisin Temppeliaukion kirkon takkahuoneella klo 10.00-12.00. KOULUIKÄISTEN KERHOJA 1.-7 -luokkalaisten kerhot jatkuvat taas syksyllä viikolla 36. Ilmoittautuminen alkaa kun koulut alkavat viikolla 33. Tietoa kerhoista tulee seurakunnan nettisivuille ja ilmoittautuminen tapahtuu sieltä löytyvän linkin takaa. (Töölön seurakunnan nettisivut Toiminta Lapset ja perheet Kouluikäisten kerhot) Nuoret PELI-ILTA Maanantaisin klo 18.00 21.00, Kerhis Pelailua, oleilua ja kohtaamisia. NUORTENILTA Keskiviikkoisin klo 18.00 21.00, Kerhis Ohjelma alkaa Töölön kirkossa järjestettävällä ehtoollishetkellä ja jatkuu Kerhiksellä illan teeman parissa. TORI-CAFÉ Perjantaisin klo 18.00 23.00, Kerhis Turvallinen ja päihteetön nuorisokahvila perjantai-illan viettoon. Lisätietoja nuorisotyönohjaaja Mikko Saarelta, 040 837 9291. Musiikki Tähän on koottu seurakunnan järjestämät musiikkitapahtumat ja -tilaisuudet. Ulkopuolisten järjestämät konsertit on koottu omaan esitteeseensä. PIANOMUSIIKKIA VIERAILIJOILLE Maanantai perjantai, Temppeliaukion kirkko 2.-30.6. klo 10.00-14.00, Säde Erkkilä 1.7.-15.8. klo 10.00-12.00 ja 13.00-15.00, Olivier Wu 18.-29.8. klo 10.00-14.00, Hanna Kuosmanen-Mehta
MUSIIKKILEIKKIKOULU syyskaudella Ryhmät kokoontuvat keskiviikkoisin Temppeliaukion kirkon takkahuoneessa, Temppelikatu 16. vauvat I-ryhmä klo 14.30 15.00 vauvat II-ryhmä klo 15.15 15.45 1 -vuotiaat klo 16.00 16.30 2 -vuotiaat klo 16.45 17.15 3 5 -vuotiaat (ilman vanhempia) klo 17.30 18.15 Ryhmät aloittavat keskiviikkona 20.8.2014. Ilmoittautumiset syksyn ryhmiin sähköpostitse: marja.kyllonen(at)gmail.com, ajalla 15.5. 30.5. Viestiin seuraavat tiedot lapsen nimi ja syntymäaika huoltajan nimi puhelinnumero osoite ja mahdollinen sähköpostiosoite Lukukausimaksu on 65 (yksi lapsi), sisaruksilta 55 / lapsi. Tiedustelut 1.6. alkaen: musiikin työalavastaava Leena Tiitu, puh. 050 3801 684 Diakoniatyö DIAKONIARUOKAILU Diakoniaruokailu jatkuu 16.9. Piirit ja kerhot Piirit ja kerhot jatkuvat 15.9. alkavalla viikolla, Merimieskirkkopiiri jatkuu 8.9. Muuta toimintaa HANNA-RUKOUSRYHMÄ Tiistai 10.6. klo 18.00 parillisina viikkoina, Seurakuntakoti Kaikille avoin kansainvälisen rukousverkoston ryhmä Ryhmän vetäjänä Liisa Tojkander. Lisätiedot Kika Paukkunen, puh. 040 503 0707. Tuemme taloudellisesti Naiset toivon lähteellä -radio-ohjelmia Turkissa. Rukousryhmän syyskausi alkaa 12.8.klo 18, parittomina viikkoina.
AAMURUKOUS, MORNING PRAYER Lauantaisin klo 9.00, Arkadia International Bookshop, Nervanderinkatu 11 Aamurukous on kaikille avoin hiljentymishetki. Siinä on mietiskelyä, sanaa, laulua ja kouriintuntuvaa tunnelmaa. Rukoushetken pitää pastori Petri Tikka. Rukoushetki järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. RUNON JA MUSIIKIN ILTA Tiistai 24.6. klo 19.00, Temppeliaukion kirkko Sulle laulan neiti kesäheinä. Kesäisiä runoja - Sirkka-Liisa Mäki-Fränti, Musiikki Trio Liisa Karhu. Vapaa pääsy. JUHANNUSRETKI Juhannusaatto 20.6. klo 13.45-23.30, Vivamon toimintakeskus, Lohja Lähtö bussilla Vivamoon klo 13.45 Töölön kirkolta, Välskärinkadun puolelta. Paluukuljetus Vivamosta noin klo 22.30 ja saapuminen Helsinkiin noin klo 23.30. Mukana retkellä Eva-Maria Liljeström ja Arja Launis. Mukaan mahtuu 47 retkeläistä. Ohjelma tulokahvit juhannussauna ruokailu toimintakeskuksen tarjoamaa ohjelmaa juhannuskokko Retken hinta on 35. Ilmoittautuminen ja maksu käteisellä kirkkoherranvirastoon pe 13.6. mennessä, p. 2340 6313, Runeberginkatu 39 A 7. KESÄRETKI Keskiviikko 2.7. klo 8.30 17.00, Inkoo Lähtö Töölön kirkolta klo 8.30 Fagervikin kartanon museoon, puutarhaan ja kirkkoon. Museosta jatkamme matkaa lautalla Barösundin saareen ja ruokailemme siellä Ravintola Scolassa. Ravintola on vanha koulurakennus. Tarjolla on saaristohenkinen seisova pöytä alku- ja lämminruokineen. Barösundista jatkamme matkaa Inkoon vanhaan kivikirkkoon, johon tutustumme oppaan johdolla. Kirkosta siirrymme kakkukahville Westerby Gårdiin. Takaisin Töölön kirkolla olemme noin klo 17. Hinta on 40 ja siihen kuuluu matka, ruoka, kakkukahvit ja opastukset. Retkelle mahtuu 47 henkilöä. Ilmoittautuminen ja maksu käteisellä kirkkoherranvirastoon 24.6. mennessä, p. 2340 6313, Runeberginkatu 39 A 7. Tapahtuu syksyllä Rukousmessun suunnittelukokous ke 3.9. klo 18.30 seurakuntakodilla. POP-messu su 7.9. klo 18 Temppeliaukion kirkossa. Rukousjatkot Ehtoollishetken jälkeen ke 10.9. alkaen. Rukousmessu su 21.9. klo 18.
Yhteystiedot KIRKKOHERRANVIRASTO Runeberginkatu 39 A 7, 00100 Helsinki Puh. 2340 6300 (toolo.srk@evl.fi) Avoinna ma, ti, to, pe klo 10-14 ja ke klo 14-18 Portaat, ei hissiä DIAKONIATOIMISTO Runeberginkatu 58 B 14 Ajanvaraus tiistaisin klo 10 12.30, puh. 2340 6318 2. krs, hissi TEMPPELIAUKION KIRKKO Lutherinkatu 3, puh. 2340 6320 Esteetön kulku kadulta kirkkosaliin, ei portaita TEMPPELIAUKION KIRKON SEURAKUNTASALI Temppelikatu 16 A Portaat, ei hissiä TEMPPELIAUKION KIRKON KERHOTILAT, TAKKAHUONE Temppelikatu 16 b SEURAKUNTAKOTI Runeberginkatu 39 A Portaat, ei hissiä TÖÖLÖN KIRKKO JA SEURAKUNTASALI Topeliuksenkatu 4 Suljettu peruskorjauksen vuoksi KERHOKESKUS KERHIS Tykistönkatu 8 VIRKATODISTUKSET Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri Kolmas linja 22 B Puh. 2340 5000 Seurakunnan verkkosivut www.helsinginseurakunnat.fi/toolo Facebook-sivu facebook.com/toolonseurakunta Muutokset mahdollisia Kuvat sxc.hu, Wikimedia Commons, Eeva Tikka