Miksi Jumala ei hävitä jumalattomia ja tee heistä

Miksi Jumala ei hävitä jumalattomia ja tee heistä olemattomia? Tämä kysymys askarruttaa monien mieliä. Jotkut kristityt ovat päätelleet Raamatun kirjoituksista sellaista, että jumalattomia kohtaava tuomio on hävitystuomio, jossa he lakkaavat olemasta. Ikuinen kärsimys kadotuksessa on heidän mielestään väärämielinen ja raaka tuomio lyhyestä elämästä, joka vietetään maan päällä erossa Jumalasta. Moni jumalaton ajattelee ihan samalla tavalla, kun pohtii Jumalan mahdollista olemassaoloa. Jos Jumala olisi olemassa, niin hän ei varmaankaan tuomitsisi ketään ikuiseen kärsimykseen, koska hän on rakkaus?! Rakkaushan ei tee kenellekään mitään pahaa, joten Jumala ei voi tuomita ihmisiä ikuiseen kärsimykseen. Joidenkin mielestä Jumala ei tuomitse ihmisiä edes ajalliseen rangaistukseen vaan jättää jumalattomat kokonaan tuomitsematta. Jumalaton lakkaa yksinkertaisesti olemasta, kun kuolee. Tämä on kuitenkin kaikkein väärämielisin tuomio, mitä Jumala voisi tehdä: jättää paha rankaisematta. Kaikki suvaitsevaisuutta puolustavat ihmiset vaativat kuitenkin tuomiota pahimmista synneistä, mitä maan päällä tehdään: riistosta, raiskauksista ja murhista. Jos joku ei jää kiinni rikoksistaan, niin olisiko Jumalalta oikeudenmukaista, ettei näitä väärintekijöitä lainkaan rangaistaisi? Tuomion täytyy olla kristityn mielestä vähintäänkin ajallinen ja vieläpä erittäin ankara. Raamatussa ei opeteta sellaista oppia, että Jumala jättää rankaisematta jumalattomia. Jokaisen ihmisen on tehtävä viimeisellä tuomiolla tili elämästään Jumalalle. Jokainen ihminen on siten vastuullinen moraalisista valinnoistaan ja teoistaan. Tämä on oikeudenmukaista. Jumalatonkin hyväksyy oikeudenmukaisen pahan tekemisen, johon mm. ajalliset rangaistukset kuuluvat. Annetaan Jumalan päättää muista tuomioon liittyvistä asioista. Jos sinun mielestäsi Jumala tuomitsee väärämielisesti ihmisiä, kun säätää ikuisen rangaistuksen kadotuksessa, niin kuka osaa tuomita ihmisiä oikein? Sinäkö? Oletko sinä armollisempi, totuudellisempi ja rakkaudellisempi tuomari kuin Jumala, oikeudenmukaisempi? Huomaatko, miten röyhkeä tuollainen ajatus on jo pelkkänä ajatuksena? Esitätkö sellaisen vakavissasi itselleen Jumalalle? Sanotko Jeesusta väärämieliseksi, kun hän varoitti jumalattomia iankaikkisesta helvetin rangaistuksesta? Matt.25:46 Niin, Jeesus Kristus on hän, joka puhuu Raamatun lehdillä kaikkein eniten helvetin tulesta, joka ei sammu ja madoista, jotka eivät kuole. Jeesus sanoo kadotusta ikuiseksi rangaistukseksi, mikä viittaa rangaistuksen päättymättömyyteen. Se tarkoittaa sitä, ettei ihmisen tietoinen olemassaolo lakkaa helvetissä. Jeesus kuvaa helvettiä itkun ja hammasten kiristyksen paikaksi. Siellä on kova tuska ja vaiva tulen liekissä eikä lievitystä janoon anneta. Jotkut ihmiset selittävät Vanhaa Testamenttia siten, ettei Jahve ole sama kuin Uuden Testamentin rakkauden ja armon Jumala. He pitävät Jahvea Israelin kansan heimojumalana, rohkeimmat jopa saatanana. He vetoavat sellaisiin kohtiin, joissa Jahve määräsi ankaria kuolemanrangaistuksia Israelin viholliskansoille ja jopa Israelin kansan jumalattomille kansalaisille. He eivät voi ymmärtää sitä, miten rakkauden Jumala saattoi hukuttaa maailman kaikki ihmiset muutamaa lukuun ottamatta vedenpaisumuksella. Samat ihmiset saattavat suhtautua erittäin ankarasti terroristeihin, sarjamurhaajiin ja raiskaajiin. He vaativat näille oikeudenmukaisia tuomioita. Eikö Jumala muka osaisi tuomita oikeudenmukaisesti ihmisiä? Mitä jos Jumala esti kuolemanrangaistuksilla suuremman pahan ilmestymisen maan päälle? Eikö Jumala sanonut, että ihmisten ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, kun hän hukutti jumalattomat vedenpaisumuksella? Eikö maa ollut tullut täyteen väkivaltaa? Eivätkö pakanakansat uhranneet omia lapsiaan epäjumalille, Molokille ja muille kauhistuksille? Mitä sitten, jos Jumala päätti rangaista näitä kansoja ja käytti Israelia koston välikappaleena? Eikö Jumala kuitenkin tuominnut myös Israelin kansan jumalattomia yhtä ankarasti?! Mikä antaa ihmiselle oikeuden olla jumalaton ja palvella epäjumalia sekä

tehdä syntiä ilman rangaistusta? Sellainenhan on huutava vääryys, ettei vääryydestä ja synnistä rangaista niiden tekijöitä! Entä sitten, jos joku viaton lapsi kuoli Jumalan rangaistuksissa? Mistä tiedämme, että lapset ovat viattomia? Vaikka olisivatkin, niin miksi luulisimme, että Jumala olisi tuominnut nämä lapset väärin ajan rajan tuolla puolen? Eikö jumalaton todellakaan näe sitä, että kuolema on vain portti parempaan maailmaan, minkä hän on valmistanut niille, jotka uskovat häneen? Kuolemassa ei ole siten mitään peljättävää tai kauhistuttavaa tai väärää, mitä tulee sitä seuraavaan ihmisen olotilaan. On aivan varmaa, että Jumala tuomitsee jokaisen kuolleen ihmisen oikeudenmukaisesti eikä tee myöskään vääryyttä tuomitessaan ihmisiä kuolemaan maan päällisen elämän aikana. Jumalan vallassahan se kaiken lihan henki ja elämä on, jos Raamattuun on uskominen. Kuolema on oikeudenmukainen rangaistus ihmisille eikä se ole pelastuneelle edes mikään rangaistus vaan ovi, jonka kautta siirrytään parempaan olotilaan. Vain jumalattomalle on kuolema jotakin peruuttamatonta ja kauhistuttavaa, koska hän ei tunne elävää Jumalaa, joka kuolleetkin herättää. Kuoleman valta on voitettu ja Jeesus Kristus on noussut ylös kuolleista, joten kuolema ei voi pitää ketään hallussaan: Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja tuonut vapautuksen kuoleman sekä kadotustuomion pelosta jokaiselle, joka uskoo häneen. Ajattelepa sitä, että monet ihmiset tuomitsevat Vanhan Testamentin Jahven väärämieliseksi tuomariksi ja jopa saatanaksi, mutta ylistävät sitten Jeesusta Kristusta tämän armollisuudesta ja rakkaudesta, kun Jeesus ei ketään tuomitse. Tämä on silkkaa mielikuvituksen tuotetta ja kuvaus aivan eri Jeesuksesta, josta Pyhä Henki Raamatun kautta meille todistaa. Jeesus on hän, jolle Isä Jumala on antanut kaiken vallan tuomita. Joh.5:21-30 Jeesus on hän, joka tuomitsee ihmisiä kadotukseen, ikuiseen kärsimykseen ja rangaistukseen. Matt.25:46; Room.8:34; Ilm.20:9-15 Ajattelepa sitä, että Vanhan Testamentin Jahve tuomitsi ihmisiä vain ruumiin kuolemaan, mutta Jeesus tuomitsee heitä ikuiseen kadotukseen! Kumman tuomiota pidät ankarampana: Jeesuksen vai Jahven? Raamatun kirjoituksia paremmin tuntevat tietävät sen, että Jeesus tuomitsee oikein juuri sillä tavalla, miten Isä tahtoo. Niinpä Jeesuksen ja Isän tuomio on täsmälleen sama kuin Jahven tuomio, josta Vanhassa Testamentissa kerrotaan. Sielun vihollinen tekee kaikkensa kääntääkseen ihmiset vanhurskasta Jumalaa vastaan. Yksi oiva keino on syyttää Jumalaa kaikista mahdollisista vääryyksistä, mitä uskovaiset ovat hänen nimissään tehneet. Toinen ja vielä tehokkaampi keino on syyttää Jumalaa väärämieliseksi tuomariksi, koska hän tuomitsee ihmisiä kadotukseen. Kaikki nämä syytökset ovat vääriä, sillä Jumala ei tahdo, että yksikään joutuu kadotukseen. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. 1Tim2:3-7 Jumala ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat mielenmuutokseen. 2Piet.3:9 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainosyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa vaan sitä varten, että maailma pelastuisi hänen kauttansa. Joh.3:16-17 Syypää kadotukseen joutumiseen on ihminen, ei Jumala. Ihmisillä on aivan väärä kuva siitä, että Jeesus on tullut tuomitsemaan ihmisiä helvettiin. Jeesus on tullut pelastamaan ihmisiä Jumalan taivaaseen, jotta kukaan ei joutuisi sinne helvettiin. Ihminen on itse itsensä tuominnut, kun on kieltänyt Jumalan Pojan ja ollut epäuskoinen sekä tehnyt syntiä. Ihminen on se, joka torjuu luotaan pois Jumalan eikä usko häneen. Se ei ole ensinkään Jumalan syy. Miksi ihmisen on niin äärettömän vaikea tunnustaa omaa syyllisyyttään ja edes yhtä pientä syntiä, mikä on oikeudenmukainen peruste tuomituksi tulemiselle? Miksi ihminen väittelee Jumalaa vastaan ja on hänen vihollisensa? Miksi jumalaton salaa pahimmat syntinsä ja tekeytyy vanhurskaaksi ihmisten sekä Jumalan edessä? Ei Jumalalta voi kuitenkaan mitään salata, joten turha on yrittää piileksiä hänen katseensa edestä. Parasta olisi tunnustaa Jumalalle tehdyt synnit ja pyytää niitä anteeksi sekä muuttua

mieleltään, niin ettei enää syntiä tekisi ja uskoa Jumalaan sekä Kristukseen, joka on sovittanut syntimme ja noussut ylös kuolleista. Kuka on syyllinen kadotukseen tuomituksi tulemisesta? Jumalako, joka tuomitsee, vai ihminen, joka on syyllinen syntiin? Eikö niin, että tuomari ei ole tehnyt syntiä vaan se, joka on todettu syylliseksi rikoksiin? Miksi ihminen syyttää Jumalaa siitä, että Jumala tuomitsee mukamas väärin ihmisiä kuoleman jälkeen? Miksi ihminen ei voi yksinkertaisesti luottaa siihen, että Jumala ei tee virheitä tuomitessaan? Jos joku luottaa oikeudenmukaiseen tuomioon ja rakastavaan Jumalaan, joka tahtoo pelastaa kaikki ihmiset, niin hänen ei tarvitse syyttää Jumalaa väärämieliseksi tuomariksi ollakseen itse oikeamielisempi kuin Jumala. Miksi Jumala ei sitten hävitä jumalatonta olemattomiin, niin että rangaistus olisi vain ajallinen eikä ikuinen? Eikö se olisi Jumalalle mahdollista? Jumala on tosin kaikkivaltias, mutta hän on myös täysin looginen kaikissa teoissaan. Jumala on säätänyt joitakin lakeja, mitä hän ei itsekään riko. Yksi näistä on se, että rikosta täytyy seurata rangaistus. Synnin rangaistus on kuolema ja ero Jumalasta. Se on myös se, mitä monet jumalattomat haluavat. Kaikki eivät halua kuolla ja lakata olemasta vaan osa haluaa elää ikuisesti erossa Jumalasta. He saavat sen, mitä haluavatkin, joten ikuinen kadotus eli tietoinen ero Herrasta ei varmaankaan ole väärin heitä ajatellen? Toinen lainalaisuus, mitä Jumala ei riko, on ihmisen ikuinen olemassaolo. Jumala on tehnyt ihmisestä iankaikkisesti pysyvän olennon, joka ei voi lakata olemasta. Puhun tietysti ihmisen hengellisestä olemuksesta, hänen sielustaan ja hengestään. Jumala ei ole määrännyt etukäteen, ketkä joutuvat kadotukseen ja ketkä pelastuvat. Jumala on antanut ihmiselle mahdollisuuden valita vanhurskauden ja synnin palvelemisen välillä. Kaikki ihmiset ovat yhtä iankaikkisia ja heidän valintansa ratkaisee sen, missä he iankaikkisuutensa viettävät. Jumala ei ole tehnyt kadotukseen joutuvia ajallisiksi ja pelastuvia ikuisiksi vaan molemmat ovat yhtä ikuisia olentoja. Se on Jumalan suuri rakkauden osoitus luotujaan kohtaan. Hän on tarkoittanut meidät olemaan aina yhtä hänen kanssaan, elämään iankaikkisesti autuaina Jumalan taivaassa. Jos hän olisi tehnyt osan meistä ajallisiksi olennoiksi, jotka lakkaavat olemasta, niin hän ei olisi osoittanut rakkauttaan kaikkia luotujaan kohtaan eikä antanut heille valinnan mahdollisuutta elää iankaikkisesti hänen luonaan. Hän olisi ohjelmoinut osan kadotukseen ja osan pelastukseen, mikä on ristiriidassa Jumalan oikeudenmukaisuuden ja ihmisen vastuullisuuden kanssa. Ilman ihmisen vastuuta ei ole oikeudenmukaista tuomiotakaan ja tätä vastuullisuutta vastaan käyvät useimmat harhaopit taisteluaan, joka on tuomittu häviöön. Rakkaus on vapaaehtoista. Kenenkään ei ole pakko rakastaa. Jumala ei pakota ihmisiä rakastamaan Jeesusta eikä Isää Jumalaa. Rakkaus Jumalaan on sellaista, että se syttyy ihmisessä, mikäli hän ottaa vastaan Jumalan sanan ja Jumalan tarjoaman pelastuksen. Ne saavat lahjana rakkauden Jumalaa kohtaan, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa. Tässä kohden Jumala tuomitsee ihmisiä oikein sen valon ja vapauden mukaan, mikä ihmisillä on eläessään ollut. Jos joku ei ole kuullut mitään Jeesuksesta, niin häntä ei tuomita Jeesuksen hylkäämisestä. Hänet tuomitaan tekojen mukaan omantunnon todistuksen perusteella. Jos joku Vanhan Testamentin ajan ihminen tai uuden liiton aikakauden pakana ei ole kuullut todistusta Raamatun ilmoittamasta Jumalasta ihmisten julistaman sanan kautta, on hänellä ollut silti mahdollisuus ottaa vastaan Jumalan todistus itsestään luomakunnan todistuksen kautta. Maailma ja luodut olennot ovat todistus Jumalan luomistyöstä. Ihmisen sisään on rakennettu lisäksi puolustusmekanismeja, jotka todistavat ihmisen vastuusta Luojansa edessä. Näitä ovat häpeän tunne syntiä tehtäessä, kyky katua syntiä, sisäinen oikeudentaju, omatunto ja sisäänrakennettu Jumalan pelko, joka on paatumattomissa ihmisissä ja ilmenee epämääräisenä tuntemuksena, että joku katsoo, kun he tekevät pahaa. Etsikonaikana Jumalan läsnäolo on ollut ilmeinen jopa vannoutuneille ateisteille ja he ovat tallentaneet kokemuksensa näistä Jumalan vierailuista omiin kirjallisiin dokumentteihinsa. (mm. Jean-Paul Sartre, Bertrand Russel)

Jos ihminen tunnustaa yleisen todistuksen vaikutuksesta oman syntisyytensä ja anoo armoa näkymättömältä Luoja-Jumalalta, voi hän pelastua, vaikka ei ole kuullut todistusta Jumalasta ihmisten välityksellä. Pienten vauvojen kohdalla Jumala tuomitsee varmasti myös oikeudenmukaisesti sen valon ja vapauden mukaan, mikä näillä vauvoilla on ollut. He eivät ole pyytäneet tulla syntyneiksi tähän maailmaan eivätkä ole voineet vaikuttaa syntymiseensä. Jos heiltä on puuttunut ymmärrys hyvän ja pahan erottamisen suhteen, niin tuskinpa Jumala heitä syntien tähden tuomitsee, kun eivät ole synnin teosta vielä vastuuseen joutuneet? Synti on aina tietoinen rikkomus Jumalaa vastaan, sillä sellainen oli myös Adamin rikkomus. Adamia ei petetty vaan hän tiesi tarkkaan ottaen, mitä teki, kun otti kielletystä hedelmästä ja rikkoi siten pyhän käskysanan. Jumala käyttää tuomitessaan niin sanottua kolmen V:n periaatetta: valo, vapaus ja vastuu. Valo tarkoittaa tietoa Jumalasta, mikä ihmisellä voi olla. Vapaus tarkoittaa vapautta valita olemassa olevan tiedon perusteella Jumalan palvelemisen ja synnin palvelemisen välillä. Valosta ja vapaudesta aiheutuu ihmiselle vastuu, mikä ei voi olla koskaan suurempi tai pienempi kuin valo ja vapaus ovat. Näin Jumala voi tuomita oikeudenmukaisesti myös ne, jotka eivät ole evankeliumia kuulleet. Tarkkoja yksityiskohtia meidän ei tarvitse tuomioista tietää. Voimme luottaa lapsen tavoin siihen, ettei Isä tee mitään vääryyttä, kun tuomitsee ihmiset viimeisellä tuomiolla. Yhdelläkään uskovaisella ei pitäisi olla rohkeutta ja kanttia mennä sanomaan Jumalaa väärämieliseksi tuomariksi. Siihen tehtävään on olemassa jumalattomien suuri enemmistö, joten jätetään tuomitseminen yksin Jeesuksen Kristuksen harteille, jolle kaikki tuomiovalta on annettu. Joh.5:28-30; Room.8:34 Ihmisellä on vapaus valita, miten suhtautuu Luojaan ja rakastaako hän luotuja sekä Luojaa vai ei. Rakkautta ei voida pakottaa tulemaan ihmiseen. Jumala ei ole luonut ihmisistä robotteja, jotka tekisivät tarkalleen ottaen vain sitä, mitä heidät on ohjelmoitu tekemään. Ihminen on rajoittuneisuudessaan vapaa tahtomaan, tuntemaan ja ajattelemaan ilman ennakkoohjelmointia. Se, miten ihminen suhtautuu Jumalan ilmoitukseen itsestään ja lähimmäisiin, ratkaisee, minne ihminen joutuu kuolemansa jälkeen. Vastuu tuomituksi tulemisesta on siten yksin ihmisen, mutta kunnia pelastetuksi tulemisesta yksin Jumalan, joka antaa katuvalle anteeksi hänen syntinsä ja pelastaa hänet taivaaseen. Katumusta seuraa aina näkymättömän armon vaikutuksesta eläminen mielenmuutoksessa, jossa ihminen pyrkii tekemään kaikessa Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Jumalan moraalilaki on tietyssä mielessä kirjoitettu myös pakanoiden sydämiin lain tekoina ja voi armon kautta ohjata häntä valitsemaan oikein eli tekemään Jumalan tahdon mukaisia tekoja erinäisissä asioissa. Jumalan ikuinen moraalilaki on olemassa kaikille ihmisille, vaikka he eivät olisi kuulleet sitä kirjoitettuna versiona. Samat yleiset moraalisäännöt ovat olemassa lähes kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa, mitä Jumala on säätänyt kymmenen käskyn laissa, sapattikäskyä lukuun ottamatta. Varsinkin suhde lähimmäisiin eli käskyt viidestä kymmeneen ovat yhteiset kaikille ihmisille rodusta, kansasta ja kielestä riippumatta. Jokainen on tiedostanut jossakin vaiheessa sisäisen todistuksen ja omantunnon kautta, että on rikkonut näitä käskyjä vastaan. Niin kukaan ei voi puolustautua tietämättömyyteen vedoten, kun joutuu tuomittavaksi viimeisenä päivänä. Ihmisillä on ollut tietoinen mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä, minkä valinnan perusteella hänet myös tuomitaan. Hyvää ja pahaa eivät määrittele mitkään ihmisten keksimät lait tai säännöt vaan Jumalan ikuinen moraalilaki, kymmenen käskysanaa. Nämä kaikki voidaan tiivistää kahteen käskyyn: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi. Jos joku pakana on noudattanut rakkauden käskyä, vaikka ei ole kuullut todistusta Raamatun Jumalasta ihmisten kautta, on hänellä mahdollisuus pelastua Jumalan armosta siinä kuin muillakin ihmisillä. Kuoleman jälkeen valintoja ei voi enää tehdä, mutta eläessään on jokaisella mahdollisuus kääntyä pois pahuudesta ja turvata Jumalan armoon, syntien anteeksiantamukseen sekä elää sisäisen ihmisen oikeustajun mukaan hyvää tehden ja pahaa karttaen. Ihminen ei ole tuomittu kadotukseen sen perusteella, että on sattunut syntymään johonkin tiettyyn kansaan, missä ei ole mitään tietoa Raamatun Jumalasta.

Miksi Jumala ei sitten tuhoa niitä ihmisiä, jotka joutuvat kadotukseen? Miksi hän ei riko sitä lainalaisuutta, että ihminen on iankaikkinen olento, jos on jumalaton? Eikö hän voisi toimia siten, että hävittää vain jumalattomat, mutta antaa pelastuneiden elää iankaikkisesti? Olisiko siinä jotakin väärää, jos hän näin tekisi? Siinä täytyy olla jotakin sellaista, mikä sotii Jumalan oikeudentajua ja rakkautta sekä totuutta vastaan. Ihmisen iankaikkisen olemisen täytyy olla perua siitä, että Jumala on suunnitellut ihmisen alun perin elämään iankaikkisesti hänen yhteydessään, ilman syntiä. Ihmisen iankaikkisuus ei kadonnut syntiin lankeemuksen myötä. Nyt on vain ihmisen vastuulla se, missä ja miten hän viettää iankaikkisuutensa. Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen ja antaa siihen mahdollisuuden. Jumala auttaa ihmisiä valitsemaan oikein ja pelastumaan, mutta ihmisen ei ole pakko ottaa vastaan Jumalan apua. Hän saa valita väärin ja rakastaa synnin tekemistä. Ihminen rakastaa joko synnin tekemistä tai vanhurskauden tekemistä. Jumala on antanut kaikille ihmisille riittävän kyvyn erottaa hyvä pahasta, jotta vastuu näistä valinnoista kuuluu yksin ihmiselle eikä lainkaan Jumalalle. Jos joku ihminen kuolee ennen kuin hänellä on ollut ymmärrystä hyvän ja pahan erottamiseksi, tai on syntymästään asti niin pahasti vammainen, ettei häneltä näitä valintoja voi edellyttää, niin Jumala tuomitsee nämä ihmiset oikeudenmukaisesti valon ja vapauden tuoman vastuun mukaan. Tähän meidän on luottaminen. Kenenkään ei kannata käydä syyttämään Jumalaa siitä, että hän hoitaa huonosti tuomarin hommat ja tarjoutua itse tuomariksi tuomarin paikalle, koska luulee olevansa armollisempi, totuudellisempi ja rakkaudellisempi kuin Jumala. Ihmisen asettuessa tuomarin penkille käy aina niin, että joku noista kolmesta unohtuu: monesti se on totuus. Jonkun mielestä olisi armollista ja rakkaudellista tuhota jumalattomat niin, etteivät he ole enää olevaisia ja tietoisia olemassa olostaan, mutta se ei ole totuudellista. Totuuden mukaista on se, että Jumala on tehnyt ihmisestä iankaikkisen ja sovittanut hänen syntinsä Poikansa uhrin kautta, niin ettei kenenkään tarvitsisi joutua kadotukseen vaan jokaiselle on tarjolla syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Jos tämä tarjous ei ihmiselle kelpaa, niin Jumala on syytön siihen väärään valintaan. Turha on Jumalaa syyttää siitä, jos ihminen valitsee väärin. On väärin laittaa vastuu Jumalan harteille siitä, mitä hänen rakkautensa tuloksena luodut olennot päättävät elämällään tehdä. Ajallisesti lyhytkestoisen ihmisen luominen olisi armottomuutta ja rakkaudettomuutta: ajatus lopullisesta häviämisestä olemattomiin on sekin kauhistuttava ja saa ihmisen etsimään ikuista elämää mitä moninaisimpien keinojen kautta. Toiset antavat syväjäädyttää ruumiinsa tai päänsä, jos ehkä heidät voitaisiin joskus tieteen avulla elvyttää henkiin ja toiset uskovat elävänsä lastensa kautta ikuisesti. Toiset luulevat syntyvänsä uudestaan ja jatkavansa elämän kiertokulkua loputtomia aikoja, mitä seuraa vajoaminen nirvanaan, tiedottomaan tilaan. Kadotus on näiden ihmisten taivas! Yhtä kaikki mikään näistä vaihtoehdoista ei tuo toivoa iankaikkisesta onnesta ja autuudesta Jumalan luona taivaassa. Kaikkien ihmisten asteittainen kehittyminen sielunvaelluksen kautta taivaaseen kelvolliseen tilaan ei sekään ole oikein, sillä Jumala on säätänyt toisin: ihmisille on määrätty, että heidän on kerran kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio. Hebr.9:27 Ihmisen kertakaikkinen vastuu omasta elämästään Jumalan edessä ja peruuttamaton tuomio yhden elämän jälkeen tekee kristinuskosta muista uskonnoista poikkeavan uskon, mutta suurin ero on tietysti siinä, ettei Jumala ole lähettänyt minkään muun uskonnon mukaan omaa Poikaansa kärsimään rangaistusta syntisten ihmisten tähden ja sovittamaan heitä Isän kanssa. Koska sovitus puuttuu muista uskonnoista, eivät ne tarjoa tietä Isän Jumalan tykö. Ne eivät ole myöskään saaneet alkua Jumalasta vaan ovat ihmisen omaa keksintöä ja mielikuvituksen tuotetta, toisin kuin kristinusko, jossa Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisille Poikansa ristinkuoleman ja ylösnousemuksen sekä suusanallisen todistuksen kautta. Jumala on rakkaus, mutta hän on paljon muutakin kuin rakkaus. Hän on oikeudenmukainen ja oikeamielinen eli täysin vanhurskas Jumala, jossa ei ole mitään vääryyttä eikä mitään pimeyttä. Olisi huutava vääryys, jos Jumala jättäisi syntisten tekemät synnit rankaisematta.

On oikeudenmukaista, että paha saa palkkansa. Jokainen meistä varttuneista ansaitsee oikeudenmukaisen tuomion eli ikuisen kadotuksen syntiemme vuoksi. On siis epäoikeudenmukaista, ettei meitä tuomita kadotukseen, jos ajattelemme oikeudenmukaisuutta pelkästään tekojen mukaan eikä huomioida lainkaan rakkautta luotuja kohtaan, mikä Jumalalla on. Ellei Jumala rakastaisi meitä, tuomitsisi hän meidät kadotukseen, jokaisen meistä. Mutta koska Jumala rakastaa meitä, lähetti hän ainosyntyisen Poikansa kärsimään rangaistuksen meidän puolestamme, että meillä olisi rauha. Ellei viaton olisi kärsinyt rangaistusta syyllisten edestä, pitäisi Jumalan rangaista syyllisiä. Olemme siis Jumalalle jatkuvasti kiitollisuudenvelassa, sillä hän teki sen, mitä emme voi itse tehdä: sovitti meidän syntimme ja lunasti sielumme vapauteen kuoleman rangaistuksesta, kadotuksesta. Ihminen eläisi ikuisesti synnin vallassa, ellei Jumala olisi armossaan säätänyt kuolemanrangaistusta synnistä ja sovittanut sitten meitä itsensä kanssa Poikansa ruumiin ja veren kertakaikkisen uhrin kautta. Kun ymmärrämme sovituksesta tämän näkökohdan, voimme kiittää myös ymmärryksen tasolla Jumalaa Jeesuksesta Kristuksesta, joka kuoli edestämme ja nousi ylös kuolleista. Syntien sovitus oli edellytys vapauttaa ihminen kuoleman ja katoavaisuuden vallasta, mihin koko ihmiskunta Adamin lankeemuksen vuoksi oli joutunut. Jumalalla on ollut kaiken aikaa mielessään pelastaa ihmiset ja hän on suunnitellut pelastuksen jokaista ihmistä varten. Nyt hän kysyy ainoastaan sitä, tahtooko ihminen tulla pelastetuksi hänen tahtonsa mukaisella tavalla vai tahtooko ihminen elää erossa Jumalasta ja jatkaa Jumalan syyttämistä milloin mistäkin asiasta? Yleensä syytökset koskevat helvetin tuomiota, mutta uskovaisen ei tarvitse syyttää Jumalaa mistään, koska uskovainen tietää, ettei hän tiedä tarpeeksi voidakseen tuomita oikein ja käsittää kaikkia Jumalan tuomioita sekä teitä. Meille riittää lapsenkaltainen luottamus hyvään ja rakastavaan Isään, joka on myös äärimmäisen oikeudenmukainen ja vanhurskas vihassaan, joka kohtaa jumalattomia ihmisiä kostona heidän kaikista jumalattomista teoistaan. Jumalan tuomiot ovat sitä oikeudenmukaista pahaa, mitä Jumala tekee. Herra pelastaa ihmiset ikuiselta kadotukselta tuomitsemalla vain synnin vallassa olevat ja synneissään kuolleet ihmiset kadotukseen. Jumalaan luottavaiset ja hänen armoonsa turvansa panevat ihmiset ovat pelastetut tulevalta vihalta ja kadotustuomiolta. Sanat eivät riitä kertomaan sitä kiitosta, mitä pelastettu ihminen tuntee Jumalaa kohtaan. Vasta taivaassa osaamme kiittää siten kuin kiittää tulee, mutta täällä ajassa emme vielä ymmärrä pelastuksemme suuruutta ja narisemme siitä syystä vähäpätöisistä asioista. Surkuhupaisinta on se, että jumalaton on olevinaan niin kovin huolissaan muiden ihmisten kohtalosta, kun ruotii Jumalan tuomioita ja haukkuu häntä väärämieliseksi tuomariksi. Tuskinpa jumalatonta ventovieraiden ihmisten kohtalo oikeasti kovin paljon kiinnostaa? Hän ei edes usko Jumalaan tai tulevaan tuomioon, joten tärkein syy syytöksiin on vastustaa Jumalaa, johon hän ei usko. Kun joku on päättänyt olla uskomatta, voi hän käyttää tavattoman paljon energiaa ja nähdä vaivaa todistaakseen sen, ettei Jumalaa ole olemassa. Jumalan olemassaolo ei ole kuitenkaan meidän todistuksistamme tai uskostamme kiinni eikä jumalattomien todistukset ja epäusko tee häntä olemattomaksi. Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä mielenmuutokseen ja on tuomitseva meidät vanhurskaudessa viimeisenä päivänä. Hän on antanut siitä meille vakuuden herättämällä Poikansa Jeesuksen ylös kuolleista. Kristuksen ristiinnaulitseminen on historiallinen fakta, mutta hänen ylösnousemiseensa ei ole pakko kenenkään uskoa. Jos kuitenkin uskot, että Jeesus on Jumalan Poika, niin silloin uskot myös siihen, että hän on noussut ylös kuolleista. Jumalan Poika ei olisi saattanut valehdella sellaista asiaa. Jos arvostat Jeesuksen moraalisia opetuksia, niin sinun pitää ottaa kantaa myös hänen muihin puheisiinsa, jotka koskevat ikuista tuomiota, hänen ylösnousemustaan, asemaansa Jumalan Poikana ja tulemista takaisin tuomitsemaan eläviä sekä kuolleita. Ellei Jeesus ole se, joka hän sanoi olevansa, niin sitten hän on yksi kylähullu ja mielipuoli lisää, mutta uskon kautta voit tulla vakuutetuksi siitä, että hän on todellakin koko maailman Vapahtaja ja että Jumala on hänet kuolleista ylös herättänyt. Petteri Haipola, 20.03.2006

Aiheeseen liittyviä muita kirjoituksia: - Pahan kohtalo - Iankaikkinen kadotus