Suomi
FaStEr. tavallista kestävämpi SuomalainEn. Suomalaiselle suunniteltu. Faster on suomalaisilta suomalaisille tehty. Kuin kotonaan maamme vaihtelevissa keleissä, kivikkoisilla rannikoilla ja karikkoisilla vesillä. Fasterilla pääset aina perille asti. Kelistä ja rannasta riippumatta. vahvempi kuin muut. Faster on tavallista vahvempaa tekoa, erikoislujaa, käsittelemätöntä merialumiinia, käsin hitsatuilta saumoiltaan täysin tiivis, laitapaksuudeltaan muita alumiiniveneitä tuntuvasti tuhdimpi. ominaisuuksiltaan ainutlaatuinen. Fasterin pohjan muotoilu takaa huippuluokan suorituskyvyn ja erinomaisen ajettavuuden. Nousulistaton pohja antaa Fasterille lastattunakin pehmeät liukuominaisuudet. Eivätkä kulkuominaisuudet kärsi, vaikka veneessä olisi kuormaa tavallista enemmän. Suorat sisälaidat lisäävät kuljetuskapasiteettia. Iskunkestävä alumiiniturkki on helppo pitää puhtaana ja siistinä. Sen liukuesteellinen pinta tekee mahdolliseksi turvallisen liikkumisen veneessä. Kölikisko on jykevämpi kuin muissa veneissä. Faster on myös poikkeuksellisen hiljainen, mikä on miellyttävää sekä veneessä matkaaville että rannalla olijoille. moneen käyttöön muuntuva. Muunneltavat sisätilat mahdollistavat veneen soveltuvuuden monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Istuin-/säilytyslaatikoita voi lisätä ja poistaa tarpeen mukaan. Niitä on kolmea moduulikokoa: 44 cm, 78 cm ja 118 cm. Laatikot kiinnität kätevästi veneen laidoissa oleviin profiileihin. Yli viisimetrisissä Faster-malleissa kippari ja useimmissa myös kartanlukija taittavat matkaa tukevilla kuppi-istuimilla. varustukseltaan verraton. Vakiovarustukseen kuuluu kaikki tarpeellinen, mm. ohjauspulpetti, hydrauliohjaus (ei 460 SC), lukittavat säilytystilat, istuinlaatikot, tyhjennyspumppu, kaiteet, kulkuvalot, traileri-/lukituskoukku, mela ja 12 V:n pistoke (ei 460 SC). Näiden lisäksi vakiovarustelu vaihtelee mallikohtaisesti. ammattikäytössä testattu. Fasterin käyttöominaisuudet on hiottu huippuunsa ammattikäytössä, joten myös siviilikäytössä se on täyttä vastinetta rahalle. Fasteriin ovat vuosikaudet luottaneet mm. poliisi ja pelastuslaitokset. He, joiden on mentävä silloin, kun kutsu kuuluu, säästä piittaamatta. Mikset siis sinäkin luottaisi. Honda-perämoottorilla enemmän tehoa, vähemmän kulutusta. Honda-perämoottorit ovat tehokkaimpia kokoluokissaan. Siksi tarvitsetkin Faster/Honda-venepaketissa yleensä vähemmän hevosvoimia kuin muissa saman kokoluokan venepaketeissa. Faster kulkee Hondamoottorilla myös tavallista vähemmällä polttoaineella. Faster-veneisiin tehdään jo tehtaalla esiasennus Honda-perämoottoreille. Faster ja Honda viiden vuoden takuu. Faster-vene ja maailman suosituin nelitahtinen perämoottori Honda muodostavat paketin, joka kestää keliä, kulutusta ja elämää. Siksi tälle yhdistelmälle annetaankin peräti 5 vuoden takuu. Tarkemmat takuuehdot Faster/Honda-kauppiaaltasi. 2
tinkimätöntä SuomalaiSta käsityölaatua. Faster-veneiden menestys on syntynyt huippusuunnittelijoiden kunnianhimoisesta tuotekehittelystä ja venemestareiden intohimoisesta asenteesta veneiden valmistukseen. Faster ei olekaan massatuote, vaan jokaisen veneen valmistaminen on tarkkaa käsityötä. Faster-veneet suunnitellaan ja valmistetaan Juha Snell Oy:n tehtailla Tuusulan Kellokoskella. Ensimmäiset Faster-alumiiniveneet valmistuivat jo vuonna 1978. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Faster-veneille Avainlippu-tunnuksen käyttöoikeuden osoituksena osaamisesta ja työn korkeasta kotimaisuusasteesta Faster-veneitä valmistettaessa. HuolEtonta veneilyn nautintoa. Materiaalivalinnoilla ja yksityiskohtien huolellisella suunnittelulla olemme halunneet tehdä käyttäjälle mahdollisimman huolettoman veneen. Paljas merialumiini on lujaa ja se kestää kovan käytön niin rantauduttaessa kuin trailerikäytössäkin. Fasterit säilyttävät arvonsa vuosien saatossa. Yhä useammilla aloilla ympäristökysymykset ovat tätä päivää. Näin myös meillä Juha Snell Oy:ssä. Kaikki Fastereissa käytetyt materiaalit ovat kierrätyskelpoisia. 3
kymmenen ainutlaatuista SYYtä valita FaStEr. 1 Faster kestää. - Rakennemateriaalit ja ainevahvuudet on suunniteltu ja toteu- 7 Faster on tehty huolella. - Rungon kokoonpano ja jäykisterakenteet tehdään aina hitsaa- tettu siten, että Faster kestää kovissakin olosuhteissa. malla. 2 Faster on aito alumiinivene. - Puhdas, maalaamaton merialumiini sietää kolhuja ja kulutusta - Sisäpohja on kauttaaltaan kovaa käyttöä kestävää alumiiniturkkilevyä. - Lattia on tiivis ja sadevesityhjentyvä, reilunkokoiset veden kestäen väsymättä vuodesta toiseen. Lisäksi se on huoleton pi- poistoreiät eivät tukkiudu roskista. 3 tää puhtaana. Faster on suomalainen. - Fasterit ovat suomalaista laatutyötä mestarien käsistä. Veneet 8 Faster on sataprosenttisesti kierrätettävä. - Kaikki Fastereissa käytetyt materiaalit ovat kierrätyskelpoisia, muoviosia myöten. 4 valmistetaan Juha Snell Oy:n tehtailla. Faster on luotettava. - Useat vesillä liikkumisen ammattilaiset, kuten pelastuslaitok- 9 Faster ja Honda viiden vuoden takuu. - Sekä Faster-veneille että Honda-perämoottoreille annetaan viiden vuoden takuu. Tarkemmat takuuehdot Faster/Honda-kaup- set ja poliisi, luottavat Faster-veneisiin. Helppokulkuisuus sekä piaaltasi. 5 korkeat laidat ja kaiteet ovat osa Fasterin turvallisuutta. Faster on monikäyttöinen. - Muunneltavuus on vakiona kaikissa Faster-veneissä. 10 Faster ja Honda-esiasennus. - Faster-veneisiin tehdään jo tehtaalla esiasennus kaapelointeineen Honda-perämoottoreille. Honda on maailman suurin ja Faster-mallistossa pienimmästä suurimpaan on käytössä irrotet- kokenein nelitahtisten moottorien valmistaja, joka toi ensim- tavat istuinlaatikot: 44 cm, 78 cm ja 118 cm. Niillä sisustus voi- mäisen nelitahtisen perämoottorimallinsa markkinoille jo vuon- daan muuntaa käyttäjille sopivaksi. na 1964. Se on kautta aikojen ollut ostetuin nelitahtinen perä- 6 Faster säilyttää arvonsa. - Luja rakenne ja huolettomat, kestävät materiaalit takaavat sen, moottori maailmassa. Menestyksen taustalla on ainutlaatuinen ja varmatoiminen tekniikka, moderni muotoilu, hiljainen käyntiääni sekä tinkimätön ympäristöajattelu, jota Honda on toteut- että tarpeittesi kasvaessa voit huoletta vaihtaa isompaan Fas- tanut toiminnassaan alusta alkaen. teriin, sillä jälleenmyyntiarvo säilyy Fasterissa poikkeuksellisen korkeana. Lisävarusteita on saatavana myöhemminkin. 4
5
ainutlaatuista taloudellisuutta. Faster 610 CC ja Honda BF135 3750 rpm 22 solmua 0,58 l/mpk huippunopeus ~ 41 solmua 6
EnSimmäiSEnä vesille. viimeisenä YlÖS. Jykevä tyrskyisten vesien valtias, jonka voi laskea ensimmäisenä vesille ja nostaa viimeisenä ylös. Nopea ja reilunkokoinen kulkija, jolla menet sinne, minne tavallisella veneellä ei ole asiaa. Sopiva valinta seikkailunhaluisille, perheellisille, tavaran kuljetukseen ja moneen muuhun tarkoitukseen. Tilaa riittää niin ihmisille kuin tavarallekin. Paljon avotilaa ja vakiona käteviä irrotettavia istuin-/säilytyslaatikoita, jotka voit tarvittaessa viedä kotiin tai mökille. Faster 610 CC Pituus (m) 6,13 Leveys (m) 2,15 Paino (n. kg) 670 Henkilöluku 8 Moottorisuositus (hv) 90-135 Hyväksyntä CE/C Kiinteä polttoainesäiliö (l) 100 Vakiovarusteet: mm. lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, tyhjennyspumppu, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, kaiteet, kulkuvalot, mela, 12 voltin virran ulosotto, Honda-esiasennus 7
ainutlaatuista taloudellisuutta. Faster 560 CC ja Honda BF90 4000 rpm 20 solmua 0,51 l/mpk huippunopeus ~ 36 solmua 8
SinnE, missä välineistä Ei kannata tinkiä. Faster 560 CC on tehty ihmisille, joiden on mentävä silloin, kun tilanne niin vaatii. Kelistä ja jopa vuodenajasta riippumatta. Tarvittaessa läpi jäätävän viiman. Veneen hyvin sijoitetun keskipulpetin ansiosta liikkumiselle on tilaa runsaasti, ja ripeääkin toimintaa vaativat tilanteet ovat helposti hallittavissa, olipa kyse menosta merten syvyyksiin tai tavallista kookkaamman kalanvonkaleen väsyttämisestä. SC-mallin tapaan vene on merikelpoisuudeltaan ja ajo-ominaisuuksiltaan kokoistaan paljon suurempien veneiden luokkaa. Faster 560 CC Pituus (m) 5,60 Leveys (m) 2,20 Paino (n. kg) 600 Henkilöluku 7 Moottorisuositus (hv) 70-115 Hyväksyntä CE/C Kiinteä polttoainesäiliö (l) 130 Vakiovarusteet: mm. lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, sähkökäyttöinen tyhjennyspumppu, kaiteet, kulkuvalot, mela, 12 voltin virran ulosotto, Honda-esiasennus 9
ainutlaatuista taloudellisuutta. Faster 560 SC ja Honda BF90 4000 rpm 20 solmua 0,51 l/mpk huippunopeus ~ 36 solmua 10
kaikki valmista myrskyn varalle. Jykevä joka sään kulkija. Merikelpoisuudeltaan ja ajo-ominaisuuksiltaan kokoistaan paljon suurempien veneiden luokkaa. Huipputason mukavuus, varustelu ja kuljetuskapasiteetti. Tuplapulpetin takana viimalta suojassa kulkee kaikkiaan viisi henkeä, sillä kuljettajan ja kartanlukijan istuimien takana on veneen levyinen, kolmenistuttava takapenkki. Moottorikaivon viereen sijoitettu takalaatikko tarjoaa tilavan säilytystilan ja on irrotettavissa, jolloin sen paikalla voi kuljettaa pientä uistelumoottoria. Veneessä on myös kuomukotelo, johon kuomun saa siististi pakatuksi silloin, kun sitä ei tarvita. Faster 560 SC Pituus (m) 5,60 Leveys (m) 2,20 Paino (n. kg) 600 Henkilöluku 7 Moottorisuositus (hv) 70-115 Hyväksyntä CE/C Kiinteä polttoainesäiliö (l) 130 Vakiovarusteet: mm. lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, sähkökäyttöinen tyhjennyspumppu, kaiteet, kulkuvalot, mela, 12 voltin virran ulosotto, Honda-esiasennus 11
ainutlaatuista taloudellisuutta. Faster 555 CC ja Honda BF90 4000 rpm 20 solmua 0,51 l/mpk huippunopeus ~ 36 solmua 12
tavallista SuurEmPi nautinto kelillä kuin kelillä. Keliä pelkäämätön, vankkarakenteinen voimanpesä, joka viihtyy sitä paremmin, mitä kovemmaksi aallokko käy. Se on ajo-ominaisuuksiltaan omaa luokkaansa mukava, helppo ja vakaa. Vertaa vaikka mihin tahansa muuhun samankokoiseen alumiiniveneeseen. Kippari ja kartanlukija matkustavat nautinnollisesti kuppipenkeillä tuulilasin suojassa. Tämä sopusuhtainen ja turvallinen vene käy moneen käyttöön ja on omiaan tutkimusmatkoilla tuntemattomillakin vesillä. Faster 555 CC Pituus (m) 5,58 Leveys (m) 2,15 Paino (n. kg) 570 Henkilöluku 7 Moottorisuositus (hv) 70-115 Hyväksyntä CE/C Kiinteä polttoainesäiliö (l) 100 Vakiovarusteet: mm. lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, tyhjennyspumppu, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, kaiteet, kulkuvalot, mela, 12 voltin virran ulosotto, Honda-esiasennus 13
ainutlaatuista taloudellisuutta. Faster 515 CC ja Honda BF75 4000 rpm 21 solmua 0,50 l/mpk huippunopeus ~ 34 solmua 14
mene, milloin Haluat ja minne Haluat. Turvallisesti perille niin kuin olet suunnitellut. Aina aikataulussa. Fasteriin voit luottaa silloinkin, kun keli muuttuu kesken kaiken tai määränpää on tavallista haasteellisemmassa paikassa. Tämä keskipulpettimalli tekee matkaamisen ja tavarankuljetuksen huolettomaksi. Kookas keskipulpetti suojaa kipparin ja kartanlukijan lisäksi tehokkaasti myös takapenkkiläisiä. Kulku veneessä on esteetöntä pulpetin molemmin puolin, ja säilytystilaa riittää katseilta ja säältä piilossa. Faster 515 CC Pituus (m) 5,15 Leveys (m) 2,05 Paino (n. kg) 490 Henkilöluku 6 Moottorisuositus (hv) 50-75 Hyväksyntä CE/C Kiinteä polttoainesäiliö (l) 75 Vakiovarusteet: mm. lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, tyhjennyspumppu, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, kaiteet, kulkuvalot, mela, 12 voltin virran ulosotto, Honda-esiasennus 15
ainutlaatuista taloudellisuutta. Faster 515 SC ja Honda BF75 4000 rpm 21 solmua 0,50 l/mpk huippunopeus ~ 34 solmua 16
Silloinkin, kun muut jäävät laituriin. Määrätietoisesti merta päin. Säällä kuin säällä. Tuhti tuplapulpettimalli, joka kestää ronskimpaakin käsittelyä ja kovaakin kulutusta. Kookas avotila edessä sekä suojaisat ja mukavat olosuhteet matkaajille. Kuppipenkit kipparille ja etumatkustajalle. Takana istuville mukavan pehmeät istuinlaatikot, joiden sisällä runsaasti kuivaa säilytystilaa. Faster 515 SC Pituus (m) 5,15 Leveys (m) 2,05 Paino (n. kg) 490 Henkilöluku 6 Moottorisuositus (hv) 50-75 Hyväksyntä CE/C Kiinteä polttoainesäiliö (l) 75 Vakiovarusteet: mm. lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, tyhjennyspumppu, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, kaiteet, kulkuvalot, mela, 12 voltin virran ulosotto, Honda-esiasennus 17
ainutlaatuista taloudellisuutta. Faster 460 CC ja Honda BF50d 4500 rpm 20,6 solmua 0,38 l/mpk huippunopeus ~ 30 solmua 18
vapaus lähteä ja Palata milloin Haluat. Kalamiehen kaveri ja mökkiläisen mutkaton yhteysvene. Ketterästi käsiteltävä, tukeva keskipulpettimalli, jossa vaivaton liikkua puolelta toiselle. Kestää kovaa keliä ja karskia käsittelyä. Kookas keskipulpetti antaa erinomaisen suojan ja tekee mahdolliseksi sujuvan kulun kummalta puolelta hyvänsä. Niinpä myös rantautuminen ja lastaaminen käyvät kätevästi. Vakiovarusteina mm. hydrauliohjaus, 12 voltin pistoke ja Honda-esiasennus. Faster 460 CC Pituus (m) 4,60 Leveys (m) 1,85 Paino (n. kg) 330 Henkilöluku 5 Moottorisuositus (hv) 30-50 Hyväksyntä CE/C Vakiovarusteet: mm. lukittavat/muunneltavat säilytystilat, tyhjennyspumppu, sammutin, takakaiteet, kulkuvalot, mela, hydrauliohjaus, 12 voltin virran ulosotto, Honda-esiasennus 19
ainutlaatuista taloudellisuutta. Faster 460 SC ja Honda BF50d 4500 rpm 20,6 solmua 0,38 l/mpk huippunopeus ~ 30 solmua 20
aina PErillE asti, rannasta riippumatta. Yksin, kaksin, kavereiden tai perheen kanssa. Rantaan saakka, vaikka kivet vähän kolisevatkin. Faster ei vähästä vapise. Perheen pienin malli sopii millaisille vesille vain, yhtä hyvin mökille, kalastukseen, yhteysveneeksi merelle, järvelle ja mihin tahansa. Tukeva runkorakenne, puhdas konstailematon alumiini ja käyttötarkoituksen mukaan muutettava sisustus toimivat yhtä täydellisesti kuin kaikissa Faster-malleissa. Faster 460 SC Pituus (m) 4,60 Leveys (m) 1,85 Paino (n. kg) 330 Henkilöluku 5 Moottorisuositus (hv) 30-50 Hyväksyntä CE/C Vakiovarusteet: mm. lukittavat/muunneltavat säilytystilat, tyhjennyspumppu, sammutin, takakaiteet, kulkuvalot, mela, Honda-esiasennus 21
Esimerkkejä Faster-malliston muunneltavuudesta. 22 Faster 610 CC Faster 560 CC Faster 560 SC Faster 555 CC Faster 515 CC Faster 515 SC Faster 460 CC Faster 460 SC
Päämitat 460 CC/SC 515 CC/SC 555 CC 560 CC/SC 610 CC Pituus (m) 4,60 5,15 5,58 5,60 6,13 Leveys (m) 1,85 2,05 2,15 2,20 2,15 Paino (kg) 330 490 570 600 670 Henkilöluku 5 6 7 7 8 Moottorisuositus (hv) 30-50 50-75 70-115 70-115 90-135 Hyväksyntä CE/C CE/C CE/C CE/C CE/C Pohjan V-kulma (º) 18 18 18 18 18 Peräpeilin korkeus (mm) 508 508 508 508 508 Ohjauskaapelin pituus (m) Kaukosäätökaapelin pituus (m) 2,7 4,7 4,7 4,7 4,7 2,7 CC 4,75 SC 3,30 4,75 CC 4,75 SC Itsetyhjentyvä on on on on on Uppoamattomuus on on on on - Huippunopeus (solmua) ~ 30 ~ 37 ~ 35 ~ 35 ~ 40 Materiaalit 460 CC/SC 515 CC/SC 555 CC 560 CC/SC 610 CC Runko EN-AW 5754 EN-AW 5754/5083 EN-AW 5754/5083 EN-AW 5754/5083 4,75 EN-AW 5754/5083 Istuinlaatikot Polyeteeni Polyeteeni Polyeteeni Polyeteeni Polyeteeni Kuppipenkit - Polyeteeni Polyeteeni Polyeteeni Polyeteeni Ohjauspulpetti Polyeteeni Polyeteeni Polyeteeni Polyeteeni Polyeteeni Kaiteet Ruostumaton teräs Ruostumaton teräs Ruostumaton teräs Ruostumaton teräs Ruostumaton teräs Kellukkeet Uretaani Uretaani Uretaani Uretaani Uretaani Kansi Alumiini Alumiini Alumiini Alumiini Alumiini Tuulilasi Akryyli Akryyli Akryyli Akryyli Akryyli Polttoainesäiliö - Alumiini Alumiini Alumiini Alumiini Ainevahvuudet 460 CC/SC 515 CC/SC 555 CC 560 CC/SC 610 CC Pohja 3 mm 4 mm 4 mm 4 mm 4 mm Peräpeili 3 mm 4 mm 4 mm 4 mm 4 mm Laita 3 mm 3 mm 3 mm 3 mm 3 mm Ylälaita 2 mm 2 mm 2 mm 2 mm 2 mm Sisälaita 2 mm 2 mm 2 mm 2 mm 2 mm Kansi 3 mm 3 mm 3 mm 3 mm 3 mm 23
varustele FaStEr omaan käyttöösi SoPivakSi. Faster 610 CC peräkuomu Faster 555 CC peräkuomu Faster 515 SC peräkuomu 24 Esitteessä ilmoitetut polttoaineen kulutuksen ja nopeuden mittaustulokset perustuvat Faster/Honda -testitiimin tekemiin mittauksiin.
varusteet 460 SC 460 CC 515 SC 515 CC 555 CC 560 SC 560 CC 610 CC Lukittavat säilytystilat Kuppipenkit, säädettävät - - Pehmustetut kuppipenkit sääd. - - Köysilaatikko takana - - Istuinlaatikko 44 cm* 1 / 1 / Istuinlaatikko 78 cm* 1 / 1 / 2 / 2 / 1 / Istuinlaatikko 118 cm* 1 / 1 / 1 / 1 / 1 / 1 / Klaffipenkki 40 cm Klaffipenkki 80 cm Hydrauliohjaus - Tyhjennyspumppu Takakaiteet Keulakaide Keulakaide A-malli - - - - - - Kulkuvalot Mela Kiinteä polttoainesäiliö - - (75 l) (75 l) (100 l) (130 l) (130 l) (100 l) Traileri-/lukituskoukku Uimaporras - - 12 V pistoke - Patja 44 cm istuinlaatikolle Patja 78 cm istuinlaatikolle Patja 118 cm istuinlaatikolle Pehmuste kuppipenkille Selkänoja takapenkille Peräkuomu - - Pulpetin suojapeite - - - Kuljetus-/säilytyspeite - Kuormansidontapiste Ankkuriteline Faster-varustekassi Istuinlaatikko 44 cm Istuinlaatikko 118 cm Faster -varustekassi: - Kiinnitysköysi 12 mm / 6 m spleisseillä, 3 kpl - Ankkuriköysi 12 mm / 30 m 1 kpl - Lepuuttajanaru 6 mm / 1,5 m, 2 + 2 kpl - Lepuuttaja G-2 sininen, 4 kpl - Naara-ankkuri 5,5 kg, 1 kpl = Vakiovaruste = Lisävaruste * Istuinlaatikoiden veneen hintaan sisältyvä vakiomäärä ilmoitettu kappaleina. 25
26
FaStEr ammattilaisten testaama, Sinun PuolEStaSi. Vaikka tuuli myllertää ja vaahtopäät kuohuvat, Poliisin pitää partioida ja Tullin vartioida. Muiden viranomaisten ohella myös palo- ja pelastuslaitokset käyttävät Faster-veneitä. Ammattilaiskäyttö asettaa veneelle aivan omat laatukriteerit. Juuri siksi ammatikseen veneilevät valitsevatkin työkalukseen Fasterin. Merialumiinista valmistettuna se täyttää korkeimmatkin laatuvaatimukset. Yli 30 vuoden kokemus ja jatkuvat tuotekehittely ovat hioneet Fastereista, pienimmästä isoimpaan, tyrskyjen timantteja. Ammattiveneistä hankittua tietoa ja taitoa hyödynnämme myös vapaa-ajan veneissämme. Faster on siis sinun puolestasi ammattilaisten testaama. Voit huoletta luottaa siihen. Faster 850 BR Faster 1010 27
jälleenmyyjäsi: oy Brandt ab PL 1 01741 VANTAA Puh. 020 7757 200 Fax 09-878 5276 info@brandt.fi www.faster.fi www.brandt.fi Puhelun hinta kiinteästä verkosta 8,21 snt/puh + 6,90 snt/min, matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,90 snt/min. Koska Juha Snell Oy tutkii ja kehittää uusia teknisiä ratkaisuja, Juha Snell Oy varaa oikeuden teknisiin muutoksiin ilmoittamatta niistä etukäteen.