Kutsu Sarfvik Golfklubi r.y:n kevätkokoukseen Sarfvik Golfklubi r.y:n kevätkokous Sarfvik Golfklubi r.y:n jäsenet kutsutaan yhdistyksen varsinaiseen kevätkokoukseen, joka pidetään tiistaina 21.4.2015 klo 18.00 Sarfvikin klubitalossa, Finnbyntie 30, 02390 Sarvvik. Käsiteltävät asiat: Esitetään tilinpäätös käsittäen tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen vuodelta 2014, sekä tilintarkastajien lausunnon Päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja toiminnanjohtajalle Päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta Tiedotus- ja muut asiat Kirkkonummella 7. huhtikuuta 2015 HALLITUS LIITTEET Tuloslaskelma, tase, toimintakertomus, tilintarkastus- ja toiminnantarkastuskertomus (Täydelliset tilinpäätösasiakirjat ovat jäsenten nähtävillä 15.4.2015 alkaen Sarfvikin klubitalolla) 1
Sarfvik Golfklubi r.y:n varsinainen kevätkokous 21.4.2015 Esityslista 1. Yhdistyksen kevätkokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Valitaan kokoukselle kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5. Esitetään tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen sekä toimintakertomuksen tilivuodelta 2014 (liite materiaalissa) 6. Esitetään tilin- ja toiminnantarkastajan lausunnot (liite materiaalissa) 7. Päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja toiminnanjohtajalle 8. Päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta 9. Tiedotusasiat 10. Muut asiat 11. Kokouksen päättäminen 2
YLEISTÄ Vuosi 2014, yhdistyksen 30. toimintavuosi, oli aktiivinen kaikilla seuratoiminnan aloilla. Kilpailutoiminta oli monipuolista, mutta klubin järjestämiin tapahtumiin osallistui jäsenistöä jonkin verran aiempaa vähemmän. Seura juhli 30-vuotista taivaltaan 5.7.2014 kutsumalla jäsenet leikkimieliseen 9-reiän kilpailuun sekä iltajuhlaan klubitalolle. Kilpailu pelattiin neljässä eri sarjassa, joissa New Coursen ja Old Coursen etu- ja takaysit muodostivat omansa. Pelimuotona Shamble eli muunnelma Scramblesta. Pelin aikana pelaajat pääsivät haastamaan klubin kilpapelaajista Ida Kaukista ja Casimir Collinia sekä klubin opettajia Riku Soravuota ja Rikupekka Willmania. Erikoiskilpailuja selostivat Pirjo Laitila, Bubi Wallenius, Anssi Kukkonen ja Rauno Pusa. Kilpailuun osallistui yhteensä 160 pelaajaa ja iltajuhlaan osallistui yhteensä 190 jäsentä sekä henkilökunnan edustajaa. Gourmet Sarfvik huolehti illallisen tarjoiluista. Iltajuhlaa vietettiin lämpimässä kesäsäässä klubitalon pihalle pystytetyissä tapahtumateltoissa. Juhlaa säesti tähtiesiintyjänä Bianca Morales. Juhlapäivän aikana kerättiin lahjoituksia uudelle Lastensairaalalle yhteensä 1795 euroa. Juhlassa muistettiin ansiomerkein seuran sekä yhtiön osalta seuraavia henkilöitä: Golfsarfvik Oy:n puheenjohtajat: Pekka Sirviö 2003-2005 Aaro Liuksiala 2007-2010 Kari Anttilainen 2011-2014 Sarfvik Golfklubi r.y:n puheenjohtajat: Kari Kontuniemi 2004-2005 Pekka Punnonen 2007-2010 Markku Simmelvuo 2011-2014 Sarfvik Golfklubi r.y:n kapteenit sekä naisten kapteenit: Kari Sirelius 2004-2005 Juhani Kurronen 2007-2009 Risto Kettunen 2010-2013 Maija Vannas 2003-2004 Tuija Lindholm (os. Leppämäki) 2005-2006 Kaija Kuronen 2007-2008 Terhi Arvela 2009-2010 Rauni Suhonen 2011-2012 Muut palkitut Olli Nuotio, tilin- ja toiminnantarkastaja 2007-2014 Rauno Pusa, toimitus- ja toiminnanjohtaja 2008- Sarfvik Golfklubi r.y:n hallituksen puheenjohtaja, Markku Takanen Henkilökunta (palvelleet 10 tai 15 vuotta): Helena Jaarola, 10 v. 2004- Niklas Ehrnsteen, 15 v. 2000- Saila Innanen, 15 v. 2000- Marc Neumann, 15 v. 1999- Muistettiin kunniamaininnalla henkilökunnan edustajat, jotka ovat palvelleet 5 vuotta: Keijo Häyhä, 5 v. 2009- Kyösti Timonen, 5 v. 2008- Natalia Hyrkäs, 5 v. 2009- Dan Blommendahl, 5 v. 2008- Dick Blommendahl, 5 v. 2008- Lisäksi kenttämestari Timo Leminen palkittiin Keskuskauppakamarin kultaisella ansiomerkillä tunnustuksena 30 vuotta jatkuneesta ansiokkaasta työstä Golfsarfvik Oy:ssä. HALLINTO Yhdistyksen hallituksessa ovat olleet ajalla 1.1. - 26.11.2014 puheenjohtaja Markku Simmelvuo, varapuheenjohtaja Petri Pessi, kapteeni Timo Matomaa, ladykapteeni Marianne Kangasniemi, Ismo Toivanen, Kari Asiala ja Rainer Björklund. Syyskokouksessa 26.11.2014 valittiin hallitukseen seuraavat henkilöt: puheenjohtaja Markku Takanen, varapuheenjohtaja Jukka Tiainen, kapteeni Timo Matomaa, ladykapteeni Marianne Kangasniemi sekä muiksi jäseniksi Ismo Toivanen, Annika Ahlstedt ja Rainer Björklund. Yhdistyksen tilintarkastajana on toiminut KHT Tapani Vuopala ja toiminnantarkastajana Olli Nuotio. 3
HENKILÖSTÖ Toiminnanjohtajana oli Rauno Pusa ja palvelupäällikkönä Nora Westerback. Pelikaudella toimivat caddiemastereina Joel Kuivaniemi, Lotta Kyläkallio, Sara Nissinen, Anu Piironen, Joonas Pöytäniemi ja Tarja Sandell. JÄSENISTÖ Sarfvik Golfklubin jäsenmäärä 31.8.2014 oli 953, joista miehiä 490, naisia 335, poikia 95 ja tyttöjä 33. Vuonna 2013 jäseniä oli 925, joista miehiä 477, naisia 323, poikia 88 ja tyttöjä 37. Vuonna 2012 jäseniä oli 957, joista miehiä 483, naisia 346, poikia 93 ja tyttöjä 35. Kauden 2014 jäsenistö koostui 23 tyttöjuniorista (alle 18 v.), 63 poikajuniorista (alle 18 v.), 14 nuorisopelaajanaisesta (19-24 v.), 56 nuorisopelaajamiehestä (19-24 v.), 56 naisesta (25-49 v.), 158 miehestä (25-54 v.), 274 seniorinaisesta (50 v.+) sekä 309 seniorimiehestä (55 v.+). TOIMIKUNNAT Vuoden 2014 alussa yhdistettiin aiemmat klubitoimikunta ja naistoimikunta uudeksi naistoimikunnaksi. Kaudella toimivat seuraavat toimikunnat: Junioritoimikunta puheenjohtajana Kari Asiala Kilpailutoimikunta puheenjohtajana Markku Simmelvuo Naistoimikunta puheenjohtajana Marianne Kangasnimi Senioritoimikunta puheenjohtajana Rainer Björklund Sääntö- ja tasoitustoimikunta puheenjohtajana Timo Matomaa Sarfvik Golfklubin kapteeni oli Timo Matomaa ja ladykapteeni Marianne Kangasniemi. KOULUTUS JA VALMENNUS Klubin pro:na toimi Riku Soravuo ja valmentajana Rikupekka Willman. Koulutustilaisuuksia järjestettiin talvikaudella Season Golfissa ja pelikauden aikana Sarfvikissa. Valmennustoiminta oli vilkasta. PELAAMINEN Kentät ja range avattiin viheriöille 11.4.2014 (27.4.2013, 4.5.2012). Pelikausi jatkui viheröillä marraskuun loppuun saakka, joulukuussa pelaamaan pääsi talviviheriöille. Pelisuorituksia kirjattiin 25.409 kappaletta (v. 2013 25.927, v. 2012 24.292), joista vanhalla kentällä 13.158 kappaletta (v. 2013 14.062, v. 2012 11.831) ja uudella kentällä 12.261 kappaletta (v. 2013 11.865, v. 2012 12.461). Vierailijoiden pelaaminen sallittiin molemmilla kentillä arkisin ja viikonloppuisin. Pelilippuja käyttäneitä oli 2886 (v. 2013 3332, v. 2012 3085) kappaletta. TALOUS Jäsen- ja liittymismaksuja kertyi 127.285,00 euroa (v. 2013: 122.223,00 euroa, v. 2012: 121.185,50 euroa). Yhdistyksen varsinaisen toiminnan tuotot muodostuivat yhdistyksen eri toimikuntien saamista osanotto- ja kilpailumaksuista 75.649,05 euroa (v. 2013: 88.779,25 euroa, v. 2012: 108.291,00 euroa). Yhdistys maksoi hallintopalkkiota Golfsarfvik Oy:lle 49 600 euroa. Toimikauden aikana yhdistyksen palkkalistoilla ei ollut yhtään henkilöä. Tilinpäätös osoittaa 1.973,18 euroa alijäämää (v. 2013: 1.564,57 euroa ylijäämää, v. 2012 2.932,57 euroa ylijäämää), kun poistoja on tehty 0 euroa. Hallitus esittää, että tilikauden alijäämä siirretään edellisten tilikausien voitto- ja tappiotilille. Sarfvik Golfklubi r.y. 4
JUNIORITOIMIKUNTA Junioritoimikunnan kokoonpano 2014 Annika Ahlstedt (pj.) Olli Kaukinen Arto Linnervuo Hanna Ojanpää Johanna Vappula Riikka Westerlund Rikupekka Willman YLEISTÄ Junnujen kausi alkoi heti vuoden alusta. Yhteensä 24 junioria (4 haastajaa, 7 tsempparia, 13 kilpajunnua) treenasi Season Golf -kuplahallissa 18 viikon ajan yhteensä 12,5 h/vko. Lajitreenien lisäksi kuntoiltiin viikoittain sekä Iivisniemen koululla että Ratiopharma -areenalla. Kesäkausi aloitettiin ulkomaanleirillä Espanjan Alicanteen 24.4.-1.5.2014. Mukana olivat kilpajunnut sekä vanhimmat tsempparit. Matka oli mukana olleille tehotreeniä ja mukavaa yhdessäoloa. Kesäkuun alussa järjestettiin 2 leiriä. 4 päivän leiri oli tarkoitettu 9-13 vuotiaille green cardin omaaville Sarfvikin juniorijäsenille. Osallistujia tähän oli yhteensä 17 junioria. Valmentajana toimi Rikupekka Willman. Toinen 1 päivän leiri oli tarkoitettu 5-8 vuotiaille Sarfvikin juniorijäsenille ja jäsenten perheenjäsenille. Valmentajana toimi Riku Soravuo. Molemmilla leireillä apuvalmentajina toimivat Sarfvikin kilpajuniorit. Molemmat leirit olivat menestyksekkäitä ja ne pyritään järjestämään kaudella 2015 uudelleen. Treenit Kesän aikana juniorit treenasivat yhteensä 21 viikon ajan ajalla 5.5.-28.9. Harjoituksiin osallistui yhteensä 36 junioria (12 haastajaa, 10 tsempparia, 14 kilpajunnua). Vastuuvalmentajana toimi kaikille junioreille Rikupekka Willman. Haastajat treenasivat viikoittain kaksi tuntia kerrallaan. Harjoituksissa keskityttiin liikkuvuuteen, golfin perusteisiin ja kisailtiin harjoitusalueella. Tsempparit treenasivat kesäkaudella viikoittain yhteensä 6-8 h viikossa. Tsempparit keskittyivät harjoituksissa tekniikan lisäksi pelaamiseen. Kerran viikossa järjestettiin peliharjoitus yhdessä kilpajunioreiden kanssa. Kilpajuniorit treenasivat 8-16 h/vko 2-3 krt/vko. Harjoituksissa keskityttiin pelin kehittämiseen ja tekniikkaan. Tapahtumat ja kilpailut Kesän aikana junnut kilpailivat aktiivisesti. Kauden aloitustapahtuma Juniors day avasi perinteisesti klubimme junioreiden harjoitus- ja kilpailukauden. Mukana tapahtumassa oli Minni Blomqvist, joka opasti pienimpiä golfareita samalla kun kokeneemmat juniorit pelasivat perinteisen Shoot out -kisan vanhalla kentällä. Golfliiton järjestämiin FT:n, FJT:n, Aluetourin ja Tsemppitourin kisoihin juniorit osallistuivat aktiivisesti. Parhaiten pärjäsivät Ida Kaukinen, Pia Pitkänen, Niclas Heino, Aino Meriläinen ja Samuli Ahvenoja. Sarfvikin juniorit voittivat Uudenmaan alueellisen reikäpelisarjan mestaruuden. Sarfvik voitti myös Peuramaalla pelatun Kirkkonummi Junior Trophyn jo kolmannen kerran peräkkäin. Kisassa oli mukana 16 Sarfvikin junioria. Sarfvikin Junior Match Play -reikäpelisarjan voitti Villepekka Salkola. Junioritoimikunnan puheenjohtaja, Annika Ahlstedt 5
JUNIORITOIMIKUNTA Junioreiden mestaruudesta kilpailtiin yleisten mestaruuskisojen yhteydessä. Mestareiksi pelasivat Matti Viitanen sarjassa J16 ja Peter Gaggl sarjassa J21. Ida Kaukinen voitti naisten sarjan mestaruuden. Erika Danielsson pudotti tasoitustaan eniten sekä absoluuttisesti (34 ->15,1) että prosentuaalisesti 55,6 %. Aihkit jakoivat kannustusstipendinsä Ida Kaukiselle, Niclas Heinolle, Erika Danielssonille ja Matti Viitaselle. Palkitut juniorit olivat kauden aikana aktiivisia harjoituksissa, kehittyneet taidollisesti, osallistuneet sekä klubin että Golfliiton järjestämiin kilpailuihin ja ovat menestyneet omissa sarjoissaan. Suomen Golfliiton nuorten seurapisteitä (Aluetourilta ja Finnair Junior Tourilta) Sarfvikille keräsivät Ida Kaukinen, Niclas Heino, Samuli Ahvenoja, Elmeri Martovaara, Peter Gaggl, Samuel Salonen ja Leevi Westerlund. Finnish Tourilla 2014 pelasivat Ida Kaukinen, Hannele Mikkola ja Pia Pitkänen. Kaikki naiset jatkavat myös kaudella 2015 ja saavat mukaansa Niko Ritakallion, joka pelasi karsinnoissa hienosti neljänneksi. Ida Kaukisen parhaat saavutukset olivat selviytyminen cutista naisammattilaisten Haastajatourin kisassa Hillsidessa Vihdissä, Vaasassa juniorien reikäpelin SM 3. sija sarjassa tytöt 21 v. Siellä syntyi myös uusi kenttäennätys 69. Naisten reikäpelin SM-kisoissa Ida sijoittui neljänneksi ja naisten lyöntipelin SM-kisoissa kahdeksanneksi. Niken parhaita saavutuksia olivat juniorien SM-kisojen lyöntipelissä 9. sija sarjassa alle 21 v. ja Espoon lukioiden välinen mestaruus. Hannele Mikkola sijoittui naisten lyöntipelin SM-kisoissa kuudenneksi. Lopuksi Junnujen menestyksen takana olivat omalta osaltaan myös vanhemmat, jotka aikaansa säästämättä kuljettivat pelaajia kisoihin ja toimivat toimikunnan jäseninä järjestäen tapahtumia ja tukien treenejä. Lisäksi Sarfvik Golfklubi on tukenut junnutoimintaa hienolla tavalla ja merkittävällä rahalla. Junnutoimintaa ovat tukeneet myös useat yritykset ja tahot, joille suuret kiitokset avusta. Annika Ahlstedt Puheenjohtaja, junioritoimikunta 6
KILPAILUTOIMIKUNTA Kilpailutoimikunnan kokoonpano 2014 Ismo Toivanen (pj.) Kari Asiala Rainer Björklund Timo Matomaa Marianne Kangasniemi Teija Laitto Villepekka Salkola Markku Takanen TOIMINTA Kilpailutoimikunta järjesti kaudella 2014 18 viikkokilpailua, 4 kuukausikilpailua, yleiset klubimestaruuskilpailut sekä reikäpelimestaruuskilpailun. Viikkokilpailujen mestaruus ratkaistiin toistamiseen cup-menetelmällä, jossa pisteitä jaettiin suuremmalle joukolle pelaajia kuin edellisenä vuonna. Tämä todettiin toimivaksi Kilpailutoimikunnan puheenjohtaja, Ismo Toivanen ja käytäntöä tullaan jatkamaan. Kilpailutoimikunta yhdessä juniori- ja senioritoimikuntien kanssa järjesti klubin mestaruuskilpailut. Kilpailutoimikunnan järjestämien kilpailujen kokonaismäärä kaudella 2014 oli yli kolmekymmentä. Viikkokilpailu vapain lähtöajoin oli edelleen hyvin suosittu ja keskiarvona pelaajia oli yli kuusikymmentä per kisa. Seuramme osallistui myös 4-club Tourin osakilpailuihin ja toimi isäntänä yhdessä osakilpailussa. Tämä suurtapahtuma keräsi Sarfvikiin 103 pelaajaa. 4-club Tourin kokonaiskilpailun voitti ylivoimaisesti Sarfvikin joukkue 1654 pisteellä, kun toiseksi tulleella Pickalan joukkueella oli 1017 pistettä. Kuukausikilpailuista ylivoimaisesti suosituin oli Viking Line Shoot-Out, jossa pelaajia oli peräti 80. Sarfvikin omat mestaruuskilpailut pelattiin elokuussa yhtenä viikonloppuna ja pelikierroksia tuli 231. Perinteinen J Tradingin sponsoroima eri toimikuntien ja henkilökunnan joukkueiden toimikuntakilpailu pelattiin runsaslukuisten joukkueiden välillä syyskuussa ja voittaja joukkue oli kilpailutoimikunta. Uutena avoimena kilpailuna pelattiin OnGolf-joukkuescramble. Viime kaudella klubin omien kilpailujen osallistumisaktiivisuus laski hieman edellisvuodesta. Kilpailukierrosten määrä oli vuonna 2014 yhteensä 3284 kappaletta (3600 kierrosta vuonna 2013). Caddiemasterin toimisto, kasvaneesta työmäärästä huolimatta, hoiti hienosti kaikkien kilpailujen tulospalvelun. Tulospalvelua kehitettiin suunnitelmien mukaisesti ja mestaruuskilpailuissa oli käytössä reaaliaikainen tulospalvelu netin kautta. Kilpapelaajien ja edustuspelaajien valmennus toimi aktiivisesti koko kauden. Talven treenit pidettiin Season Golfin sisäharjoitteluhallissa Suomenojalla ja kesä harjoiteltiin Sarfvikissa. Järjestelmälliseen harjoitteluun on päätetty tulevaisuudessakin panostaa vähintään samalla tavoin kuin on tehty jo muutama vuoden ajan. Kilpapelaaminen ja oman pelin kehittäminen ovat kasvattaneet suosiota ja toiminnalle on edelleen ollut selvästi tarvetta. Lisäksi pidemmän aikaa hyvin tehty valmennustyö junioreiden parissa tuotti jälleen hyvää tulosta ja valmennustoiminnan kehittämisellä halutaan taata näiden pelaajien kehitys myös jatkossa, heidän siirtyessään pelaamaan aikuisten sarjoihin. Ismo Toivanen Puheenjohtaja, kilpailutoimikunta 7
NAISTOIMIKUNTA Naistoimikunnan kokoonpano 2014 Marianne Kangasniemi (pj.) Heleena Övermark-Lehto Sirpa Kamppikoski-Blomqvist Elise Helenius Marika Borg Maria Helsky TOIMINTA Naisten kausi alkoi 15.1.2014 naisten talvitreeneillä Season Golfin tiloissa. Valmentajana toimi Rikupekka Wilman. Treenejä oli joka keskiviikko tammikuun puolestavälistä huhtikuun 16. päivään saakka. Mukana treeneissä oli kaiken kaikkiaan noin 20 Sarfvikin naisjäsentä. Naistoimikunnan puheenjohtaja, Ladykapteeni Marianne Kangasniemi 17.1.2014 alkoivat yhdessä senioritoimikunnan kanssa iltatreenit perjantaisin Season Golfissa. Ne jatkuivat huhtikuuhun. Näissä treeneissä oli paikalla 3-5 naista/harjoituskerta. Treenit jatkuivat läpi kesän alkaen toukokuussa ulkotreeneinä ja valmentajina toimivat sekä Rikupekka Willman että Riku Soravuo. Naisia kävi treeneissä yhteensä yli 30. Ulkotreenit jatkuivat Riku Soravuon johdolla syyskuun loppuun. 18.1.2014 oli Pasilassa Suomen Golfliiton naistoimikunnan järjestämä tilaisuus ladykapteeneille ja naistoimikuntien jäsenille. Sarfvikista oli tapahtumassa ladykapteeni Marianne Kangasniemi. Kevään aloitus Golf Balancen Pihatörmän myymälässä maanantaina 7.4.2014 klo 18.00-20.00. Illassa esiteltiin naistoimikunnan jäsenet, tutkittiin vaaterekkejä sekä pelattiin pienimuotoinen golfkisa simulaattorissa. Puttikisan voitti Heleena Övermark-Lehto ja lähimmäksi lippua -kisan simulaattorissa Annika Ahlstedt. Paikalla oli parikymmentä naisjäsentä. Naisten sääntöillassa 15.4.2014 Markku Takanen kävi diaesityksessään läpi golfin perussääntöjä. Gourmet Sarfvik oli loihtinut syötäväksi herkullista salaattia. Paikalla oli 20 ilmoittautunutta ladya. 15.5.2014 torstai-iltapäivänä saimme 12 Nordcenterin ladya pelaamaan kanssamme. Ladyt pelasivat vierasgreenfeellä ja söimme kaikki 24 naista iltapalaksi salaattia, jonka Sarfvikin ladyt maksoivat kukin itse. 18.6.2014 teimme vastavierailun omakustanteisesti Nordcenteriin. Mukana oli 10 sarfvikilaista ladya. Kevään aikana naistoimikunta kokoontui palavereihin 17.1., 3.2., 11.4. ja 2.5.2014. Palavereissa mietittiin kesän tapahtumien järjestelyjä sekä miten otamme Facebookin tehokkaampaan käyttöön. Olemme laittaneet kaikista tapahtumista kuvia myös Sarfvikin Facebook-sivuille. Kesällä perustettiin Facebokiin sivusto nimeltä Lovely Ladies of Sarfvik, johon pääsevät kaikki Sarfvikin naisjäsenet. Marika Borg toimii sivustojen päivittäjänä ja tällä sivustolla naisjäsenet voivat sopia yhteisistä peleistä. Kesällä ja syksyllä kokouksia oli 12.6., 26.6., 31.7., 14.8. (tämä kokous oli Tapiola Golfin tiloissa ja ennen kokousta pelattiin kierros Tapiolan kentällä), 19.8., 3.9. ja 24.10.2014. Lisäksi naistoimikunta otti käyttöön Sarfvik dream team -nimellä Facebook-sivuston tehtävien sopimisen ja järjestämisen avuksi. Kapteenit pitivät tapahtuman uusille jäsenille lauantaina 17.5.14 klo 11.00-12.00. Paikalla oli 20 uutta Sarfvikin jäsentä ja tilaisuudessa käytiin läpi Sarfvikissa pelaamista sekä vastattiin uusien jäsenten kysymyksiin. 29.5.2014 Ladies Day New Coursella pelattiin kylmässä ja sateisessa säässä kevään ensimmäinen Ladies Day, mutta paikalla oli 28 paria eli 56 innokasta pelaajaa. Pelin jälkeen saimme herkullista ruokaa ja näimme Johanna Salovaaran organisoiman muotinäytöksen. Taru Valkeapää toimi juontajana ja Oriflamelta oli paikalla meikkaajat. Myynnissä oli Golf Balancen vaatteita, House on Elliottin koruja sekä Oriflamen meikkejä. 8
NAISTOIMIKUNTA Muotinäytös oli todella onnistunut ja malleina toimivat Kirsti Sirviö, Helena Hauhia, Pia Pitkänen, Asser Lindholm, Jaana Ukkola, Marja Schanner ja Sanna Hokkanen. Palkinnoiksi saimme pääpalkinnot House of Elliottilta, toiseksi tullut pari sai Kalevala Korun spetroliittirannekorut ja kolmanneksi tulleet Kalevala Korun sydänriipukset. Parhaimman tuloksen pelasi pari Arja Paavilainen ja Marianne Kangasniemi 46 bogeypisteellä. Toiseksi tulivat Nina Johansson ja Annika Ahlstedt 45 bpisteellä ja kolmanneksi Danielssonin Mirja ja Erika myös 45 bpisteellä, mutta korkeammalla tasoituksella. Lähimmäksi lippua väylällä kolme löi Sirpa Helena-Sormunen tekemällä hole in onen! Pisimmän draivin väylällä 10 löi Anne Häyrynen. House of Elliot antoi lisäpalkinnon Sirppis Sormuselle. 8.6.2014 SGL Rio Titleist Open Old Coursella pelattiin jälleen vaihtelevassa säässä, ensin oli vain kylmä ja sitten tuli vettä ja lopulta paistoi aurinko. Innokkaita pelaajia oli 27 paria kilpailemassa semifinaaliin pääsemisestä. Voittajaksi selviytyivät Kirsti Knaapi ja Timo Matomaa 45 bogeypisteellä. He lähtivät syyskuun 7. päivänä Nokia River Golfissa pelattuun semifinaaliin. Semifinaalin kolme parasta pääsivät finaaliin, joka pelattiin Pickalassa 18.9.2014. Finaalin voittajapari pääsee seuraamaan Rion olympialaisia vuonna 2016. Toiseksi selviytyi pari Kuivisto-Tiainen 43 pisteellä ja kolmanneksi tasatuloksella 42 bpistettä Tuulikki ja Eino Halonen sekä Marianne ja Erkki Kangasniemi siten, että Eino ja Tuulikki Halonen pelasivat pienemmällä tasoituksella ja ansaitsivat palkinnon. Palkinnot olivat Golf Balancen lahjakortteja. Pisimmän naisten draivin väylällä 10 löi Eija Lehto ja miesten kapteeni Timo Matomaa. Lähimmäksi lippua väylällä 15 pääsi Margit Pasanen. Hänen pallonsa päätyi 47 sentin päähän lipusta. Palkinnoiksi erikoiskilpailujen voittajat saivat palloja, tiitikkuja sekä laastaripaketteja. Juhannuskisa 19.6.2014, Old Course Juhannuskisassa haitarin soitto johdatti kilpailijat klubille. Leo Holmgren huolehti iloisesta musiikista. Kilpailun jälkeen ruokailun taustamusiikkia soittivat Kari Fall, Leo Holmgren ja rumpalina toimi Jari-Pekka Karvonen. Kisaan osallistui 37 paria. Kisassa voittajiksi selvisivät Maiju ja Risto Kettunen, toiseksi tulivat Eveliina ja Pekka Sintonen ja kolmanneksi Rauno Kuronen ja Leena Ihlberg-Helenius. Palkinnot oli lahjoittanut Pentik ja neljä ensimmäistä paria palkittiin upein palkinnoin. Erikoiskilpailun lähimmäksi juhannuskoivua löi Rainer Helenius. Lisäksi arvottiin muutama pullo viiniä paikalla olleiden kesken. Golf Tailor s Ladies Open 3.7.2014, New Course Sponsorina toimivat Golf Tailor s ja Toporiina/luomukosmetiikka Dr Scheller. Kilpailuun osallistui 23 pelaajaa lyöntipelisarjassa ja pistebogeysarjassa 27. Lyöntipelisarjan voitti Annika Ahlstedt ja Carla Salovius oli toinen. Kolmanneksi tuli Kaija Kuronen. Pistebogeysarjan voitti Mirka Danielsson, toiseksi tuli Marja Schanner ja kolmanneksi Tuula Suopanki. Audi samppanjaa ja mansikoita 17.7.2014, New Course Audin sponsoroima kisa pelattiin upeassa kesäsäässä. Mukana oli 29 kolmikkoa, jotka koostuivat yhdestä ladystä ja kahdesta kavaljeerista. Voittajaksi selviytyi Maria Viitasen joukkue, jossa olivat hänen lisäkseen Hannu Martikainen ja Joonas Pöytäniemi. Seuraavaksi tulivat Marja Nummela, Jyrki Sariola ja Ilkka Klang. Kolmanneksi selviytyivät Arja Paavilainen ja Jouni Paavilainen sekä Olli Karppinen. Palkinnot saatiin Audilta ja Audi maksoi sekä ruoan että musiikkiesityksen. Musiikista vastasi Lounge Tiger. Ladies Day 7.8.2014, New Course 30 naista kisasi 7.8., osa aamupäivällä ja osa iltapäivällä, New Coursella ukkosen keskeyttäessä viimeisten pelaajien kisan. Tunnin kuluttua puuttuva väylä saatiin pelattua. Illalla oli yhteinen salaattiateria ja aiheena oli hyvinvointi. Hieroja Antti Hinkkala kertoi hieronnan eduista golfaajalle ja personal trainer Elsa Franke näytti muutamia hyviä venytyksiä. Lyöntipelisarjassa Maiju Kettunen voitti personal trainerin tapaamisen ja Carla Salovius hierojalle tunnin. Kolmanneksi tuli Mirja Lammi ja hän sai laatikollisen Sarfvik 30 vuotta -logopalloja. Pistebogeysarjassa voittajaksi tuli Mirka Danielsson, toiseksi Marianne Kangasniemi ja kolmanneksi Terttu Hovi. 9
NAISTOIMIKUNTA Interclub Sarfvikissa 15.8.2014, New Course Interclub on neljän klubin välinen naisten kilpailu, jonka jäseniä ovat Sarfvik (SGC), Helsingin Golfklubi eli Tali (HGK), Espoon Golfseura (EGS) ja Master Golf ( MGC). Interclub muodostui neljästä osakilpailusta, jotka pelattiin seuraavasti: Ke 4.6.2014 klo 15.00 Espoon Golfseura, jossa Sarfvikin joukkueessa pelasivat Kati Keskitalo, Maija Vannas, Eveliina Sintonen ja Eija Lehto. Kapteenit pelasivat viimeisessä flightissa. Ensimmäisessä Interclubissa Tali sai 92 pistettä, Sarfvik ja Masters 84 ja EGS 83 pistettä. Ti 27.6. 2014 klo 15.00 Helsingin Golfklubi, Sarfvikista paikalla olivat Helena Hauhia, Maiju Kettunen, Tarja Salinsaari ja Liisa Raunio. Sarfvik sai 103 pistettä, Espoo 84, Masterin joukkue 82 ja Tali 79. Ti 8.7.2014 klo 15.00 Master Golf, Sarfvikista kisassa pelasivat Terttu Hautamäki, Riitta Jalava-Kaukinen, Marja Rasi-Kurronen sekä Marja Nummela. EGS sai eniten pisteitä eli 92, Master 89, Sarfvik 83 ja Tali 82. Pe 15.8. 2014 klo 14.30 Sarfvik Golf, New Course, joukkueessa pelasivat Maria Helsky, Marja Schanner, Maiju Kettunen ja Nina Johansson. Interclubin voitti kesällä 2014 Sarfvikin naiset 366 bogeypisteellä. 2014 MGC SGC EGS HGK YHT MGC 89 70 84 82 319 EGS 92 84 83 84 313 HGK 82 84 92 79 308 SGC 83 97 84 102 297 26.8.2014 Sarfvik Pickala naisten ystävyyskisa Pickalassa Molemmilta klubeilta 12 pelaajaa, osallistumismaksu sarfvikilaisilta 10 sisältäen ruoan. Henkilökohtainen pistebogey ja klubien välinen joukkuekisa, jonka voitti elokuussa 2014 Pickalan naiset. Kisa jouduttiin keskeyttämään 9 reiän jälkeen ukonilman ja sitä seuranneen runsaan sateen vuoksi. Kesällä 2015 pelaamme perjantaina elokuun 28. päivä ystävyyskisan Sarfvikissa. Ladies Match Playta pelattiin koko kesän ajan ja voittajaksi selviytyi Heleena Övermark-Lehto. Ladies Eclectic ja birdie Koko kesän ajan 1.5.-31.8.2014 naiset keräsivät omaa Eclectic-tulosta molemmilta kentiltä sekä birdieitä. Parhain naisista oli Pirkko Havukainen saavuttaen NC:llä 65 lyöntiä ja OC:llä 63. Birdieitä Pirkko teki Old Coursella 15 ja New Coursella 9. Tasoitukselliset Eclectic-voittajat olivat Mirja Lammi NC:llä ja Pirkko Havukainen OC:llä. Naisten syyskokous klubitalolla 11.9.2014 Kokouksessa ehdotettiin jatkavaksi ladykapteeniksi Marianne Kangasniemeä ja kokoukseen osallistuneet ladyt kertoivat toiveitaan kaudelle 2015. Samalla palkittiin Eclectic- ja birdiekisojen voittajat. Naisten syystreenit Season Golfin kuplahallissa alkoivat marraskuun alussa jatkuen kerran viikossa keskiviikkoisin klo 10-11 joulukuun puoliväliin Riku Soravuon johdolla. Marraskuun alusta naiset ottivat treenien varaamisen ja treenitoiminnan helpottamiseksi nimenhuuto. comin avukseen. Nimenhuuto-nimellä Sarfvikladies keräsi heti innokkaan treenijoukon ja ennen vuoden vaihdetta oli treenaajia ilmoittautunut nimenhuutoon lähes 20. Marianne Kangasniemi Puheenjohtaja, naistoimikunta 10
SENIORITOIMIKUNTA Senioritoimikunnan kokoonpano 2014 Rainer Björklund (pj.) Maija Vannas Pekka Punnonen Marianne Kangasniemi Rauni Suhonen Matti Takala TOIMINTA Riku-Pekan treenit Riku-Pekan treenit jatkuivat maanantaisin ennen Seniorsomea, kolme kertaa touko-kesäkuussa ja kaksi kertaa elokuussa. Koulutus oli klinikkamuotoisena. Osanottajia oli 9-22, yhteensä harjoitustunteja kertyi vajaa sata. Seniorsomet Seniorsomet pidettiin Best Ball -kilpailuna, jossa parit ja lähdöt on Senioritoimikunnan puheenjohtaja, Rainer Björklund arvottu. Osanottajia oli 10-31. Touko-kesäkuun aikana oli 3 kertaa ja elokuussa kaksi kertaa, joihin osallistui 44 eri henkilöä yhteensä 102 lähtöä. Senior Scramble Vuoden 2014 uutuus oli kahden hengen scramblekisa. Osallistujia oli 52, joista voittajiksi selvisivät Raija Olkinuora/Jussi Olkinuora tuloksella 64 pistettä. UAS-reikäpelit Reikäpelin kapteenina toimi Matti Takala, joka kokosi joukkueen kolmeen alkusarjan otteluun ja puolivälierään. Alkusarjassa tuli voitot kotona Hirvihaaraa ja Ruukkia vastaan sekä vierasvoitto Peuramaasta. Puolivälierässä vastaan tuli Tali, eli HGK. Sen ottelun hävisimme niin vieraissa kuin kotona. Joukkueeseemme osallistui 11 eri pelaajaa. Klubiottelut Ensimmäisenä klubiotteluna oli reikäpeli EGS:ää vastaan vierasotteluna. Ottelu päättyi 17-7 ja kiertopalkinto meni Espooseen. Vierasottelu oli myös Messilää vastaan. Hävisimme ottelun 477-429 ja kiertopalkinto Hippo luovutettiin MeG:lle. Paras nais- ja miespelaaja kummastakin joukkueesta palkittiin. Sarfvikin paras oli Marianne Kangasniemi, 37 pistettä (neljäs). Meidän paras miespelaajamme oli Heikki Vitie, 35 pistettä (kymmenes). Kotiottelut Kurkia ja Talia vastaan pelattiin uudella kentällä. Sarfvik voitti kiertopalkinnon tuloksella: SGC 285, Kurk 242 ja HGK 231. Paras Sarfvikin pelaaja oli voittaja Rauno Eskola, 37 pistettä. Nordcenteristä tuli meille vierailulle 12 hengen joukkue. Voitimme ottelun ja kiertopalkinto jäi meille. SGC-NCCG tulos oli 259 247. Paras Sarfvikin pelaajista oli Riitta Anttilainen, 36 pistettä. Memorial Memorial-kisa järjestettiin perinteen mukaan entisten jäsenten kunniaksi. Yhteislähtönä järjestetyssä kisassa oli osanottajia 51 vuonna 2014 58 paras miesten puolella oli Eino Halonen, 37 pistettä, ja naisten puolella Marianne Kangasniemi, 35 pistettä. Lounas tarjottiin pöytiin viinin kera. 11
SENIORITOIMIKUNTA Aviopari-kisa Osanottajia oli 26 paria eli 52 pelaajaa. Pelimuotona oli Best-Ball yhteislähtönä. Sponsorina toimi Ålands Banken, joka tarjosi lounaan. Voittajia olivat Sinikka ja Ilkka Kukkonen 41 pisteellä. Carla ja Jaakko Salovius olivat kakkosina pisteen huonommalla tuloksella. Sato Senior Open Heinäkuun 7. järjestettiin Sato Senior Open -kisa vanhalla kentällä. Osanottajia oli 92. Voittajia olivat Mirja Lammi ja Inkeri Juuvinmaa naisten sarjoissa, miesten sarjoissa olivat Risto Kettunen ja Markku Takanen voittajia. Kaikki voittajat olivat Sarfvikista. Seniorikisa Seniorikisoja järjestettiin kaksi, toinen toukokuussa ja toinen elokuussa. Toukokuun lyöntipelikisan miesten sarjan voitti Erkki Kangasniemi tuloksella 72 netto ja naisten sarjan Riitta Anttilainen tuloksella 69 netto. Osallistujia oli 42. Elokuun kisa keskeytettiin ja peruutettiin huonon sään takia. Match Play Senioreiden reikäpeli pelattiin ¾-tasoituksin uudella kentällä sinisiltä tiiltä. Voittajaksi saatiin Ilkka Kukkonen, joka voitti Kaija Kurosen finaalissa. Osanottajia oli 36. Tasoitukseton parireikäpelikilpailu, johon osallistui 10 miesparia ja 4 naisparia. Voittajaksi selvisivät miesten sarjassa Paul Schanner ja Rauno Kuronen. Naisten sarjan voittivat Ulla Heinonen ja Marja Nummela. Senioripäivä Senioripäivään osallistui 48 pelaajaa. Senioripäivän kisan miesten sarjan voitti Timo Matomaa 34 pisteellä ja naisten sarjan Maija Vannas 36 pisteellä. Kilpailusta vetäytyi sponsori viime hetkillä. Tilaisuudessa palkittiin SM-joukkuekultaa voittaneet Minna Kaarnalahti-Salakari, Pirkko Havukainen ja Heleena Övermark-Lehto. Rainer Björklund Puheenjohtaja, senioritoimikunta 12
SÄÄNTÖ- JA TASOITUSTOIMIKUNTA Sääntö- ja tasoitustoimikunnan kokoonpano 2014 Timo Matomaa (pj.) Marianne Kangasniemi Risto Kettunen Juhani Kurronen Rauno Eskola Seppo Lammi Markku Takanen Toimikunta kokoontui kauden aikana kolme kertaa. Huhtikuussa ennen kauden alkua toimikunta tarkisti paikallissäännöt ja molempien kenttien kenttämerkinnät yhdessä kenttämestarien kanssa. Muissa tapaamisissa käsiteltiin lähinnä jäsenten tasoitusmuutospyyntöjä. Sähköpostin välityksellä pidettiin myös yhteyttä usean tapauksen tiimoilta. Toimikunta pyrki kauden aikana edistämään jäsenistön sääntö- ja tasoitustietoutta eri tavoin. Huhtikuun alussa Sarfvikissa järjestettiin tuomarikoulutus (Golfliitto) ja toukokuun sääntöpäivässä käytiin läpi yleisimmät säännöt ja näiden tulkinnat (Markku Takanen). Huhtikuun sääntöpäivän päätteeksi järjestettiin seuratuomarikoe. Paikallissääntöjä päivitettiin kauden aikana kenttäolosuhteiden mukaisesti. Sääntö- ja tasoitustoimikunnan puheenjohtaja, kapteeni Timo Matomaa Kapteenit osallistuivat kesäkuun puolivälissä Tahkolla järjestettyyn Kapteenien päivät -tapahtumaan. Päivillä keskusteltiin yleisistä kapteenin rooliin ja tehtäviin liittyvistä kysymyksistä ja kapteenien rooleista seuratoiminnassa. Myös kapteenin käsikirja esiteltiin. Se on laadittu kapteenien toimenkuvan yhtenäistämiseksi seuroissa. Kauden virallinen avaus avauslyönteineen ja avauskisoineen pelattiin 3. toukokuuta. Alkukauden vaihteleva sää aiheutti kisassa eriskummallisia tilanteita kun kova raekuuro yllätti pelaajat. Viheriöillä puttaaminen oli niissä oloissa erittäin hankalaa ja sääntötulkintoja oikeasta menettelystä oli useita. Kesäkuussa pelattuun Sinebrychoffin sponsoroimaan Men s Day -kisaan osallistui 42 peliparia. Perinteiseen entisten kapteenien ja ladykapteenien kesken pelattavaan Captains Cupiin ja pelin jälkeiselle yhteiselle illalliselle osallistui 14 kapteenia/ladykapteenia. Kapteenin johdolla osallistuttiin Men Only -reikäpelikisaan, jota pelattiin Sarfvikissa Masteria ja Pickalaa vastaan. Vierasottelut Sarfvik pelasi Nordcenterissä ja Lohjalla. Sarfvik sijoittui turnauksessa kolmanneksi. Sarfvik voitti Old Coursella pelatun kolmen seuran reikäpeliturnauksen, jossa 16 henkiset mies-, nais-, juniori- ja senioripelaajista koostuvat joukkueet kisasivat kiertopalkinnosta. Kauden kilpailukausi päättyi perinteiseen Kapteenin kinkkukisaan, joka pelattiin hankalissa olosuhteissa. Kova tuuli ja ajoittainen kaatosade tekivät kisasta haastavan. Timo Matomaa, kapteeni Puheenjohtaja, sääntö- ja tasoitustoimikunta 13