HYVÄ LUKIJA! Jo helmikuuta käydään ja on jälleen aika kertoa, mitä lähikuukausien aikana tapahtuu.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄ LUKIJA! 6.2.2015. Jo helmikuuta käydään ja on jälleen aika kertoa, mitä lähikuukausien aikana tapahtuu."

Transkriptio

1 JÄSENTIEDOTE 1/2015

2 HYVÄ LUKIJA! Jo helmikuuta käydään ja on jälleen aika kertoa, mitä lähikuukausien aikana tapahtuu. Välitämme myös Loimaan omaishoidon tiedotteen asiakkaille ja yhteistyötahoille, sillä Loimaalla omaishoidon asioissa on tapahtunut muutoksia. Jatkossa muutkin yhdistyksemme toiminta-alueen kunnat voivat halutessaan käyttää tiedotettamme tärkeän tiedon jakamisessa vastaavissa asioissa. Maaliskuussa on kaikille avoin seutukunnallinen OIVALLUKSIA OMAISHOITOON -tilaisuus Pöytyän Kisariihessä. Paikalla on europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja Omaishoitajat ja läheiset -liiton aluevastaava Matti Mäkelä. Tilaisuuteen on kutsuttu myös eduskuntavaaliehdokkaita ja tilaisuudessa järjestetään vaalipaneeli. Seutukunnan vanhusneuvostot ovat mahdollisuuksiensa mukaan myös auttamassa tilaisuuden järjestelyissä, joita ovat muun muassa kuljetusten järjestäminen tilaisuuteen omien yhteistyötahojensa kanssa. Ovet -omaishoitajavalmennukset ovat huhtikuussa ja valmennukseen ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat tarvitsevansa tietoa omaishoidosta, apua hoito- ja hoivatyöhön tai pohtivat omaishoitajaksi ryhtymistä. Kesäteatteriretki tehdään tänä vuonna Valkeakoskelle. Kerromme retkestä jo nyt, jotta jokainen kiinnostunut voi merkitä ajankohdan kalenteriinsa ja varata paikkansa reissuun. Loimaalainen lentopallo ja koripallo ovat korkealle arvostettuja. Hurrikaani Loimaa ja Bisons Loimaa pelaavat molemmat valtakunnallista liigaa hyvin ottein. Siispä menemme taas kannustamaan molempia joukkueita helmikuun ja maaliskuun aikana. Yhdessä samanhenkisten kanssa on aina mukavampi lähteä katsomaan, ja jos et ole käynyt ennen kokemassa loimaalaista sisäpalloiluhuumaa, niin nyt kannattaa lähteä mukaan.

3 Tiedote asiakkaille ja yhteistyötahoille / Omaishoidontuen palveluiden hakemiseen ja myöntämiseen liittyvät järjestelyt Loimaalla 2015 Omaishoidon tukea haetaan hakulomakkeella, joita saa toiminnan ohjaaja Anja Ojalalta, osoitteesta Nahkurintie 3, Mellilä tai Loimaan kotisivuilta osoitteesta Hakemus palautetaan aina toiminnan ohjaaja Anja Ojalalle. Toiminnan ohjaaja suorittaa arviointikäynnin / kotikäynnin 65- vuotta täyttäneiden ikäihmisten luokse, kehitysvammaisten ja vammaispalvelulain mukaisten hakijoiden arviointikäynnin/ kotikäynnin suorittaa johtava vammaispalveluiden sosiaaliohjaaja tai hänen pyynnöstään asiakkaan palveluohjauksesta, palveluista vastaava muu viranhaltija. Mikäli hakija ei ole tehtäväalueen muiden palveluiden piirissä, mukaan arviointikäynnille tulee myös toiminnanohjaaja. Päätöksenteon tukena voidaan käyttää myös muiden hoidettavan hoitoon osallistuvien tahojen asiantuntemusta. Kuukausittain kokoontuu tiimi, joka päättää arviointien perusteella tuen myöntämisestä/kielteisistä päätöksistä, maksuluokista, muiden palveluiden yhteensovittamisesta, vapaajärjestelyiden toteuttamistavoista yms. yhteistyössä. Tiimiin kuuluu toiminnan ohjaaja, vanhustyön ohjaaja ja johtava vammaispalveluiden ohjaaja. Tarpeen mukaan voidaan konsultoida muita asiakastyöhön osallistuvia tahoja. Päätöksen omaishoidontuen ja/tai palvelusetelin myöntämisestä tekee vanhustyön ohjaaja. Lähettäessään päätöksen hoitajalle tiedoksi, hän samalla ilmoittaa myönteisen päätöksen saaneelle hoitajalle ajan jolloin kutsuu hoitajan toimistolleen tarkistamaan hoito- ja palvelusuunnitelman ja allekirjoittamaan omaishoidon tuen sopimuksen. Hoitaja tuo samalla myös verokorttinsa ja tilinumeronsa palkanlaskijalle toimitettavaksi. Hakemusten käsittelyyn saapumisesta päätöksentekoon varataan aikaa 1-2 kk. Palkkio voidaan maksaa aikaisintaan hakemusta seuraavan kuukauden alusta lukien. Yhteystiedot: Toiminnan ohjaaja Anja Ojala, Nahkurintie 3, MELLILÄ puhelin (hakemusten vastaanotto, lisäselvitykset, kotikäynnit, raportit yms.) Vanhustyön ohjaaja Kaija Muhonen, Vareliuksenkatu 1, LOIMAA puhelin (päätökset, sopimukset, keskeytykset, hoidon toteutuksen valvonta, määrärahaseuranta yms.) Loimaalla Kaija Muhonen / Vanhustyön ohjaaja

4 OIVALLUKSIA OMAISHOITOON Tervetuloa yhteiseen seutukunnalliseen omaishoidon tilaisuuteen perjantaina klo Pöytyälle Riihikosken Kisariiheen, osoite Yläneentie 14 OHJELMA Klo 9.30 Kahvitarjoilu Klo Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen Klo Aluevastaava Matti Mäkelä Omaishoitajat ja läheiset -liitto KOHO Kansallinen omaishoidon ohjelma Klo Eduskuntavaalipaneeli Paneelin vetäjänä toimii aluevastaava Matti Mäkelä ja paneeliin osallistuu seutukunnan eduskuntavaaliehdokkaita Klo Päätössanat Seuraa paikallista ilmoittelua tilaisuudesta. Kaikille avoin bussikuljetus (5 ) Loimaalta. Reitti ja aikataulu tarkentuvat ilmoittautumisen jälkeen. Paluukuljetus on heti tilaisuuden jälkeen. Ilmoittautumiset kuljetukseen ma mennessä Leena Sepälle puh tai s-posti: leena(a)fiinu.net Marttilan, Kosken Tl ja Auran vanhusneuvostot järjestävät bussikuljetuksen reitillä Koski Tl Marttila Aura Kisariihi. Ilmoittautumiset kuljetukseen ma mennessä Annukka Hakalalle puh tai s-posti: annukka.hakala(a)marttila.fi Oripään Lions club kustantaa kuljetuksia niiden osalta, jotka tarvitsevat kyytiä Oripäästä. Kuljetuksista voi sopia ma mennessä Henriikka Punkin kanssa puh tai s-posti:henriikka.punki(a)oripaa.fi

5 Yli miljoona suomalaista auttaa läheistään. Oletko yksi heistä! OVET VALMENNUKSET OMAISHOIDON TUKIKESKUS TAMMIKODISSA LOIMAALLA (osoitteessa Nahkurintie 3, Mellilä) TORSTAISIN ajalla Ovet -valmennus on tarkoitettu sinulle, joka - tuet ja avustat läheistäsi - tunnet tarvitsevasi tietoa omaishoitoon liittyvissä asioissa sekä - ohjausta hoito- ja hoivatyöhösi Valmennuksen ohjelma (16 t) Torstaina 9.4. klo Torstaina klo Ovet omaishoitajuuteen Ovet yhteiskuntaan ja palveluihin Omaishoitotilanteen tunnusmerkkejä Yhteiskunnan palvelut Omaishoito osana elämää Avustamisen perusteita Torstaina klo Torstaina klo Omat oveni Ovet huomiseen Muutos osana elämää Huomista kohti Hoivatyön perusteet Voimaa vertaistuesta, iloa osallistumisesta OMAISHOIDETTAVAN ON MAHDOLLISTA OSALLISTUA TAMMIKODIN PÄIVÄTOIMINTAAN VALMENNUKSEN AJAN TOIMINTA-ALUEELTAMME AURASTA, KOSKELTA TL, PÖYTYÄLTÄ, MARTTILASTA, ORIPÄÄSTÄ, TARVASJOELTA JA LOIMAALTA! Valmennus on osallistujille maksuton sisältäen materiaalit ja lounaan. Toivomme ystävällisesti osallistumista kaikkiin kertoihin parhaan mahdollisen hyödyn saamiseksi valmennuksesta. Hakulomakkeet valmennukseen pyydämme ystävällisesti torstaihin mennessä! Tiedustelut ja valmennuksen hakulomakepyynnöt: OmaisOiva Loimaan seutu, omaistoiminnan ohjaaja Jaana Boström puh tai jaana.bostrom(a)loimaanomaishoitajat.fi Loimaan kaupunki, omaishoidon toiminnanohjaaja Anja Ojala puh. (02) tai anja.ojala(a)loimaa.fi

6 SUOMEN KESÄTEATTERI JUHLII TOIVO KÄRJEN SÄVELIN! Kesän 2015 musikaalissa seurataan rakastetun näyttelijän ja koomikon Masa Niemen elämän kaarta. Elämme luvun jälleenrakentavassa Suomessa, jossa kriitikot lyttäävät sankarimme edesottamukset ja kansa hullaantuu. Masa on siviilielämässä Pätkän kaltainen hauskuuttaja, jonka elämä on yhtämittaista teatteria, pelleilyä, taikatemppuja, akrobatiaa, kaatuilua ja sananlaskuja. Hauskan miehen roolin takana oli kuitenkin herkkä taiteilija ja herrasmies. Kesän näytelmässä tutustumme ikimuistoisiin hetkiin Masan uralla, Pekan ja Pätkän edesottamuksiin ja vilpittömiin lausahduksiin, joista Pätkä tunnetaan. Live-orkesteri saa Toivo Kärjen unohtumattomat sävellykset kohoamaan korkeuksiin. Näytöksissä on vierailevia tähtiartisteja mm. Pirkko Mannola, Veeti Kallio, Jaakko Ryhänen, Arja Koriseva Pätkän roolissa on Mikko Töyssy kerrassaan upea näyttelijä, jolla on mahtava lauluääni. Yhdistyksemme kesäteatteriretki Valkeakoskelle on sunnuntaina ja näytös alkaa klo Bussireitti lähtee Kyrön torilta Loimaan suuntaan. Tarkka aikataulu varmistuu, kun tiedetään osallistujat. Retki järjestetään yhdessä Loimaan Seudun Näkövammaiset ry:n kanssa Retken hinta jäseniltä 40 ja ystäviltä 45 sisältäen kuljetuksen, lipun ja väliaikakahvit. Sitovat ilmoittautumiset ma mennessä Leenalle tai leena(a)fiinu.net TERVETULOA NAUTTIMAAN VARMASTI HAUSKASTA ESITYKSESTÄ KATETUSSA KATSOMOSSA JA KAUNIISSA MAISEMASSA! HUOM! Yhdistyksen kesäretken kohteena ovat Tuusulajärven kauniit maisemat ja mielenkiintoiset kohteet. Retkipäivä on to Jos sinulla on jo nyt kysyttävää, niin ole yhteyksissä Leenaan, yhteystiedot yllä.

7 TERVETULOA KATSOMAAN YHDESSÄ LENTOPALLOA TORSTAINA 3.3. klo alkavaan peliin Loimaan liikuntahalliin (os. Puistokatu 16) Meille on varattu kahvion puoleisessa päätykatsomossa hyvät istumapaikat ja voimme seurata peliä istuen lähellä toisiamme. Lipun hinta on 10 ja osallistumismaksu kerätään paikan päällä liikuntahallin alaaulassa. Olethan paikalla viimeistään klo 18.00! Sitovat ilmoittautumiset ystävällisesti Jaanalle perjantaihin mennessä puh tai s-posti: jaana.bostrom(a)loimaanomaishoitajat.fi TERVETULOA KATSOMAAN YHDESSÄ KORIPALLOA TORSTAINA klo alkavaan peliin Loimaan liikuntahalliin (os. Puistokatu 16) Meille on varattu kahvion puoleisessa päätykatsomossa hyvät istumapaikat ja voimme seurata peliä mukavissa yhteisissä tunnelmissa. Lipun hinta on 10 ja osallistumismaksu kerätään paikan päällä liikuntahallin alaaulassa. Olethan paikalla viimeistään klo 18.00! Sitovat ilmoittautumiset ystävällisesti Jaanalle maanantaihin 9.3. mennessä. Yhteystiedot ovat yllä Hurrikaani -pelin yhteydessä. TERVETULOA KEILAAMAAN KOKO PERHEEN VOIMIN Elämänlanka - & Oiva ja Olga -ryhmien yhteiset keilausvuorot ovat tämän vuoden kevään aikana lauantaisin 7.3. ja 9.5. klo Loimaan Keilahallissa (Kartanomäenkatu 2 B, Loimaa). Keilaus maksaa 2 / hlö sisältäen keilauksen 1 tunti ja kengät. Osallistumismaksu kerätään paikan päällä. Olemme varanneet kolme rataa ja yhdelle radalla suositellaan max 4 keilaajaa. Varaa perheellesi keilaus joko klo 12 tai 13 alkaen yhdeksi tunniksi Jaanalta 7.3. keilaukseen ke 4.3. mennessä ja 9.5. keilaukseen to 6.5. mennessä.

8 YHTEYSTIETOJA: Olohuone osoitteessa Pekankuja 4, Loimaa Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry puheenjohtaja Leena Seppä puh / leena(a)fiinu.net OmaisOiva Loimaan seutu Jaana Boström, puh / jaana.bostrom(a)loimaanomaishoitajat.fi Pekankuja 4, Loimaa Aamupäivän kaunis kajastus Olohuoneen viereiseltä kadulta. Kuva: Taina Kaarto Tämän tiedotteen sivut on koottu yhteen Loimipaino Ky:n avulla. Tämä tiedote on tulostettu yhteistyössä Juvenesprint / Suomen Yliopistopaino Oy:n kanssa

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

Olohuoneessa jatkuvat Kyselytunnit ja Vierailupäivinä mennään uusiin kohteisiin, näistä tarkemmin tämän tiedotteen viimeisellä sivulla.

Olohuoneessa jatkuvat Kyselytunnit ja Vierailupäivinä mennään uusiin kohteisiin, näistä tarkemmin tämän tiedotteen viimeisellä sivulla. JÄSENTIEDOTE 3/2014 HYVÄ LUKIJA! 15.8.2014 Helteet jo hieman helpottavat ja katseet voidaan kääntää tulevan loppukesän ja alkusyksyn toimintaan. Monenlaista tapahtumaa on jälleen tiedossa ja niistä kerromme

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2013

JÄSENTIEDOTE 4 / 2013 JÄSENTIEDOTE 4 / 2013 OLE HYVÄ JA SÄILYTÄ Kuvat: Irma Ylenius HYVÄ JÄSEN! 24.10.2013 Uskomattoman kauniin syksyn jälleen on tullut aika kertoa sinulle loppuvuoden 2013 ja alkuvuoden 2014 tapahtumista.

Lisätiedot

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN! JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 11.2.2019 31.5.2019 HELMIKUU 2019 Olohuone on avoinna arkisin tiistaisin ja perjantaisin klo 10.00-13.00. Visiitti keskiviikkoisin klo 10-14. Maanantai 11.2. Tiistai 12.2. Keskiviikko

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 18.09.2015 Kuntosalivuoro Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa osoitteessa Huvilakatu 32 on tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14-15, nimi Omaishoitajien

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.10.2019 31.1.2020 *************************************************************************** YHTEYSTIETOJA: Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva Loimaan seutu Toimisto

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 1.9.2016 Tuolijumppa syyskuusta alkaen torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

KEVÄTTÄ ODOTELLESSA TERVETULOA MUKAAN OSALLISTUMAAN!

KEVÄTTÄ ODOTELLESSA TERVETULOA MUKAAN OSALLISTUMAAN! JÄSENTIEDOTE 1/2016 HYVÄ LUKIJA, 29.2.2016 Vuosi 2016 on edennyt hyvää vauhtia ja yhdistyksessä on pitänyt positiivista kiirettä. Joulukuussa saimme Raha-automaattiyhdistykseltä iloisen ennakkotiedon,

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.05. 30.09.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

***************************************************************************

*************************************************************************** TIEDOTE 1/2017 HYVÄ LUKIJA, Maaliskuu 2017 Vuosi on jo edennyt hyvää vauhtia kohti kevättä, välillä tuiskussa ja auringonpaisteessa. Tässä tiedotteessa kerromme kevään tapahtumista ja ennakkotietoa kesän

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 22.8.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Vanhusneuvosto AIKA 13.05.2015 kello 09:00-11:06 PAIKKA Kartanonmäki ruokasalin kabinetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2013

JÄSENTIEDOTE 3 / 2013 JÄSENTIEDOTE 3 / 2013 OLE HYVÄ JA SÄILYTÄ HYVÄ JÄSEN! 21.8.2013 Kesämme on ollut hieno ilmojen puolesta ja yhdistyksen useat erittäin hyvin onnistuneet tapahtumat keräsivät paljon osallistujia. Vertaisryhmät

Lisätiedot

HYVÄ LUKIJA! Toukokuu 2017

HYVÄ LUKIJA! Toukokuu 2017 TIEDOTE 2/2017 HYVÄ LUKIJA! Toukokuu 2017 Normaalisti aloitussanat olisivat Hyvää kevään jatkoa, mutta nyt ei kyllä tätä kirjoittaessa uskalla toivottaa muuta kuin Hyvää vaihtelevien kelien kevättä. Saamme

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2010

JÄSENTIEDOTE 4 / 2010 JÄSENTIEDOTE 4 / 2010 OLE HYVÄ JA SÄILYTÄ HYVÄ JÄSEN! 18.10.2010 Näin olemme jo siirtyneet syksyssä hyvää vauhtia kohti loppuvuoden tapahtumia ja niistä kerromme Sinulle tässä vuoden viimeisessä jäsentiedotteessa.

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 02.05.2017 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.11.2018 28.2.2019 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Niinijoen Seudun kyläyhdistys järjestää teatterireissun

Niinijoen Seudun kyläyhdistys järjestää teatterireissun Rantapäivät Ylätuvalla kahtena kesäisenä päivänä ke 24.6.2015 KLO 15-21 ja ke 22.7.2015 klo 15-21 Pappisten järvellä Tarjolla löylyttelyä, polskintaa, makkaranpaistoa, kahvia TERVETULOA! kesän 2015 hauskin

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2016. Kuva: Taina Kaarto

TIEDOTE 3/2016. Kuva: Taina Kaarto TIEDOTE 3/2016 Kuva: Taina Kaarto HYVÄ LUKIJA! Syyskauden toiminta alkaa ja tässä tiedotteessa kerromme monenlaisista osallistumisen mahdollisuuksista. - Syksyn teemaluennot yhteistyössä Auranlaakson kansalaisopiston

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

********************************************************************************************

******************************************************************************************** ..!I TIEDOTE 2/2018 Huhtikuu 2018 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Istun tässä talomme takaterassilla ja ihmettelen luonnon ihmeellisyyttä. Joka vuosi kevään tulo on luonnon uudistumisen aikaa. Samoin me Loimaan

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 OLE HYVÄ JA SÄILYTÄ HYVÄ JÄSEN! 2.4.2013 Pääsiäinen on vietetty ja niinpä onkin aika kertoa sinulle kevään ja kesän tapahtumista. Tässä tiedotteessa kerromme: - Omaishoitajien kuntosalivuoroista

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

HYVÄ LUKIJA! Tammikuu 2018

HYVÄ LUKIJA! Tammikuu 2018 TIEDOTE 1/2018 HYVÄ LUKIJA! Tammikuu 2018 Tuleeko kunnon talvi lumineen? Liukasta on ainakin ollut! Loimaan Lehden täyttäessä 100 vuotta, saimme lahjoituksen jolla hankimme kenkiin laitettavia liukuesteitä

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring :n juhlaseminaari Kuopio 23.11. 2011 Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen.

Lisätiedot

Varkauden Seudun Omaishoitajat ry/omaisoiva

Varkauden Seudun Omaishoitajat ry/omaisoiva Varkauden Seudun Omaishoitajat ry/omaisoiva tuemme jaksamistasi YHDISTYSTIEDOTE 4/2018 Lämmin tervehdys kylmiin päiviin omaishoitajat ja läheisenne Syksy alkaa olla taputeltu ja sokkomatka ja teatteri

Lisätiedot

Toimistomme ei tällä hetkellä valitettavasti ole auki k uin kerhoiltoina! Sähköpostin kautta pyrimme palvelemaan!

Toimistomme ei tällä hetkellä valitettavasti ole auki k uin kerhoiltoina! Sähköpostin kautta pyrimme palvelemaan! Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry Vartiokuja 1 20700 TURKU puh 02 231 9632 s-posti: toimisto@tsey.fi internetsivut: http://www.epilepsia.fi/fi/web/turun-seutu/etusivu JÄSENTIEDOTE 2/2016 Toimistomme ei

Lisätiedot

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus

Lisätiedot

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8. Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.2013 Etelä-savolaisten toiveiden tynnyrissä Tulevaisuuden odotuksia

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Omaishoito? Omaishoito ja vanhuspalvelulaki Omaishoitoa tuetaan pääasiassa omaishoitolain ja sosiaalihuoltolain perusteella

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 / 2011

JÄSENTIEDOTE 1 / 2011 JÄSENTIEDOTE 1 / 2011 TAPAHTUMAT 9.8. ASTI OLE HYVÄ JA SÄILYTÄ HYVÄ JÄSEN! 22.2.2010 Mukavaa jatkoa vuodelle 2011! Tässä tiedotteessa kerromme POIKKEUKSELLISESTI tapahtumista peräti elokuuhun asti, otapa

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5

Lisätiedot

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki.

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki. Alkaa 10.9.2019 klo 13.00 14.30, jatkuen tiistaisin. 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 3.12, 10.12. Paikka: OmaisOiva- toimisto, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani. Alkaa 10.9.2019

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)

65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) 1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE

KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE 26.3.2018 MERJA JÄNTTI TOIMINNANSUUNNITELIJA TALOUDEN JA TOIMINNAN TUKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA KELAN KUNTOUTUSKURSSIT KENELLE: KAIKENIKÄISILLE OMAISHOITAJINA

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2018. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry., Heimolinnankatu 3, Loimaa

TIEDOTE 3/2018. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry., Heimolinnankatu 3, Loimaa TIEDOTE 3/2018 Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry., Heimolinnankatu 3, 32200 Loimaa Toiminnanjohtaja: Tiina Leppämäki p. 044 9747 883 / tiinaleppamaki.omaisoiva@gmail.com Omaistoiminnan ohjaaja:

Lisätiedot

Omaishoito ja päihteet -seminaari

Omaishoito ja päihteet -seminaari Omaishoito ja päihteet -seminaari 16.1.2018 Omaishoitajaliitto on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia, heidän läheisiään, paikallisyhdistyksiä ja kansalaisia varten Perustettu

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

TERVETULOA VIETTÄMÄÄN OMAISHOITAJIEN KIRKKOPYHÄÄ. Sunnuntaina klo HYVÄ LUKIJA, marraskuu 2016

TERVETULOA VIETTÄMÄÄN OMAISHOITAJIEN KIRKKOPYHÄÄ. Sunnuntaina klo HYVÄ LUKIJA, marraskuu 2016 TIEDOTE 4/2016 HYVÄ LUKIJA, marraskuu 2016 Tiedotteen laatimisen hetkellä on luvattu ensimmäistä lumimyräkkää meidänkin toimintaalueelle. Toivotaan kuitenkin, että pääsemme liikkumaan ja osallistumaan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto AIKA 11.02.2015 kello 09:00-11:14 PAIKKA Tammikoti Nahkurintie 3, 32300 Mellilä KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen keskus, Turuntie 539, 21870 Riihikoski

Perusturvapalvelujen keskus, Turuntie 539, 21870 Riihikoski 20.08.2014 1. Aika: 20.08.2014 klo 9.00-11.30 Paikka: Perusturvapalvelujen keskus, Turuntie 539, 21870 Riihikoski Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit

Lisätiedot

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Yläneen toimipiste, Kuntolantie 4, 21900 Yläne

Yläneen toimipiste, Kuntolantie 4, 21900 Yläne 01.10.2014 1. Aika: 01.10.2014 klo 9.00-12.30 Paikka: Yläneen toimipiste, Kuntolantie 4, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TAPAHTUMIA 22.5.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Omaisyhteistyö seminaari 30.1.2013 Joensuu http://www.jelli.fi/yhteinen-polku-minakoomaishoitaja/tapahtumat-koulutukset

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 25.01.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. 1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Yhtymähallitus 26.1.2016, liite 7 Ikäihmisten palvelulinja / Ikäkeskus OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2016 alkaen 1. OMAISHOIDON TUEN TARKOITUS JA SEN SISÄLTÖ Laki omaishoidon tuesta 937/2005

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot