NEPTUNUKSEN TEMPPELI MONREPOS SSA
|
|
- Laura Ahola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Harri Miettinen NEPTUNUKSEN TEMPPELI MONREPOS SSA JOHDANTO Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) rakennustekniikan opiskelijat yhteistyössä Pro Monrepos-yhdistyksen ja Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen (TAKK) kanssa ovat olleet uudelleen rakentamassa ja kunnostamassa Viipurin kuuluisan Monrepos n kartanon rakennuksia ja muistomerkkejä vuodesta 1998 alkaen. Opiskelijaprojekteina on rakennettu uudelleen kaksi kiinalaista kaarisiltaa, Neptunuksen temppeli ja teekatos sekä tehty tutkintotöinä Ludwigsteinin hautasaarella olevan Ludwigsburgin hautalinnan kunnostussuunnitelma ja kirjastorakennuksen kuntokartoitus. Vuonna 1806 rakennettu Neptunuksen temppeli, johon oli sijoitettu Neptunuksen patsas. (JL) Neptunuksen temppeli rakennettiin luultavasti vuonna 1806, ja oletettavasti sen suunnitteli italialainen restauroija Giuseppe Martinelli. Aluksi temppeli rakennettiin Pietas-jumaluudelle. Temppelissä oli merenjumalaa symbolisoiva patsas delfiinien koristamalla jalustalla. Alkuperäinen temppeli purettiin neuvostoliittolaisten toimesta luultavasti 1950-luvulla. Minne merenjumalaa symbolisoiva patsas on siirretty, ei ole kirjoittajan tiedossa.
2 Kuvan keskellä Ludwigsteinin hautasaari, jolla sijaitsee Ludwigsburgin hautalinna, ja oikealla Neptunuksen temppeli ilmasta nähtynä (JL) UUDELLEEN RAKENTAMINEN 1999 Arkkitehti Lauri Tiihonen laati arkkitehtipiirustukset vanhojen valokuvien perusteella. Nerokkaat rakennepiirustukset teki yliopettaja Raimo Koreasalo TAMKin rakennusosastolta. Kesän aikana Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen (TAKK) kouluttajan Markku Lauttajärven johdolla TAMKin ja TAKKin opiskelijat valmistivat temppelin elementit Tampereella. Kantavina rakenteina olivat Finnforest Kerton lahjoittamat kertopuut. Maalaus tehtiin Tikkurila Paints Oy:n lahjoittamilla maaleilla. Risto Björn, Harri Miettinen ja Lauri Tiihonen TAKKin hallissa Tampereella (TAMK) Elokuun lopulla kaksi rekkakuormallista temppelin osia ja työkaluja lähti Tampereelta Viipuriin. Monrepos ssa kuormat purettiin noin sadan metrin päähän rakennuspaikalta, johon venäläiset olivat kesän aikana rakentaneet temppelin betoniperustukset. Kaksipäiväiseen tarvikkeiden kantoon osallistui kymmenen Venäjän armeijan sotilasta.
3 Yhteistyö huipussaan, suomalaissiviileillä ja venäläissotilailla sama taakka. (TAMK) Jäykistävien seinien rakenteet ovat jo hahmollaan. Vasemmalla arkkitehti Lauri Tiihonen, oikealla kouluttaja Markku Lauttajärvi. (JL) Rakennustyö kesti kaksi viikkoa, ja temppeli valmistui melkein tunnilleen ajallaan. Lauttajärven johtama TAMKin ja TAKKin opiskelijaryhmä oli majoittuneena Pro Monrepos -yhdistyksen parakkiin, jossa yhdistyksen väki myös muonitti rakentajat. Rakennustyö pintamaalauksineen tapahtui nopeasti. Eräs venäläinen toimittaja, joka oli tullut puistoon kuvaamaan Ludwigsteinin hautasaarta elokuun alkupuolella, mutta lähti pois huonon sään takia ja palasi syyskuussa niemelle, ei ollut uskoa silmiään nähdessään valkoisena hohtavan temppelin!
4 Temppelin rakennustyöt käynnissä Pilarit on saatu paikalleen. (JL) Eturäystäselementtiä vinssattiin paikalleen tukeutuen kurkihirteen. (TAMK) Kattoristikko menossa lopulliseen sijoituspaikkaansa temppelin katolle. (TAMK)
5 Raaka rakentaminen jatkuu... Miehemme temppelin harjalla. (TAMK) Kuvassa näkyy Koreasalon nerokkaasti suunnittelema katon kannatusjärjestelmä. Pilareilta menevät kertopuiset ristikkopalkit kantavalle takaseinälle. Palkkien päällä ovat poikittain kertopuiset kattoristikot. (TAMK) Viimeistelytyöt meneillään. Pilarit kapenevat yläosastaan. (TAMK)
6 Koristeet, kuten koko Neptunuksen temppeli, on tehty puusta. (TAMK) VIHKIMINEN JA LUOVUTUS Temppelin vihkiäisiä juhlittiin syyskuun 22. päivänä Oli kulunut vain seitsemän kuukautta Tampereella pidetystä aloituskokouksesta. Venäjän kulttuuriministeriön lisenssiosaston päällikkö Vladimir Baryshnikov totesikin kirjoittajalle, että suomalaiset yllättivät venäläiset nopeudellaan kuten suomalaiset sissit sodan aikana: venäläiset eivät ehtineet kuin todeta tapahtuneen! Paikalla oli 200 suomalaista ja venäläistä juhlavierasta ja toimittajaa mitä parhaimmassa syyssäässä. Kreivi Peter von der Pahlen, joka omistaisi kartanon, jos alue kuuluisi edelleen Suomelle, ja Leningradin oblastin kulttuurikomitean puheenjohtaja Vladimir B. Bogush leikkasivat temppelin pylväisiin kiinnitetyt sinivalkoiset ja punasinivalkoiset nauhat. Temppeli odottaa vihkiäisiään. (JL)
7 Neptunuksen temppelin vihkiäiset (JL) Von der Pahlen ja Bogush leikkaavat maiden lippujen väriset nauhat poikki. (TAMK) Muistatko Monrepoon iskelmän sanoittaja Aili Runne kirjoitti vuonna 1975:... ja niin tulemmekin muistojen Monrepoohon, lehmuskujaa pitkin alkaa tie, kaarisillalle se meidät vie ja siinä ovat edessämme Kiinalainen huvimaja, Neptunuksen temppeli ja toivomuslähde. Heittäisimmekö kolikon, - eihän se kuitenkaan toteudu, - mutta jos sittenkin -! Plums, sinne meni! Ruusut tuoksuvat... satakieli laulaa Monrepoon lehdossa ja Väinämöinen soittaa kannelta katkennein sormin... Tämän kaiken näit, kuulit ja aistit, - jos kuuntelit tätä suljetuin silmin... Mutta kaikki sadut loppuvat aikanaan ja todellisuus on ihan toisennäköinen. Aili Runne kuoli syyskuussa 1999.
8 ELO Neptunuksen temppeli vuonna 2003 vanhan männyn katveessa suoraan edestä. (TAMK) Neptunuksen temppeli kuvattuna Viipurin suomalaisen kirjallisuusseuran hallituksen matkalla Temppeli hohtaa valkoisena kevätauringossa ja vanha mänty terveenä paikallaan. (HM)
9 TUHO Neptunuksen temppeli oli melkein kaksitoista vuotta suomalaisten ja venäläisten merkittävä tutustumiskohde Viipurin Monrepos`ssa. Temppeli esiintyi monissa tauluissa ja erilaisissa matkamuistoissa ja jopa viinipullon etiketissä. Valkoisena hohtanut temppeli piti omalta osaltaan uskoa muuten sangen ränsistyneen Monrepon tulevaisuuteen. Kunnes,..., tiistaina aamuyöstä se paloi maan tasalle. Tuhopolttoa epäillään. Mitään muuta syytä ei voida kuvitella. Helsingin Sanomissa Pro Monreposyhdistyksen puheenjohtaja Satu Stirkkinen kertoo: Paikalla on pelkkä hiilikasa. Luultavasti kyseessä on tuhopoltto, koska rakennus on palanut roihahtamalla. Uutisen mukaan Venäjän hätätilaministeriö ei vielä tiedä syttymissyytä, mutta sitä yritetään selvittää. Neptunuksen temppelin jäännökset lähestyttäessä sitä Ludwigsteinin puoleista polkua pitkin. Suomalaiset Pro Monrepos-yhdistyksen aktiivit olivat kunnostaneet polkuverkoston ja temppelin ympäristön. Vasemmalla näkyvä vanha mäntykin oli kärsinyt tulesta. (JL)
10 Temppelin tuho on totaalinen. Taustalla näkyy valkoisena hohtava Ludwisgsburgin hautamuistomerkki. Se oli rakennettu 1820-luvulla ja kunnostettu venäläisten toimesta Tampereen ammattikorkeakoulussa tehdyn tutkintotyön perusteella. (JL) VAIN PIENOISMALLI JÄLJELLÄ Neptunuksen temppelin pienoismalli, jonka Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen mallinrakentajat tekivät vuonna Pienoismalli on mittakaavassa 1:25, jossa on arkkitehti Lauri Tiihosen laatimat temppelin arkkitehtipiirustukset. (HM) Kuvalähteet; Juha Lankisen arkisto (JL), Tampereen ammattikorkeakoulun arkisto (TAMK), Harri Miettisen arkisto (HM)
VANHAT HAUTAUSMAAT KARJALASSA ARVOT, HOITO, SOPIMUKSET, KYSELY
VANHAT HAUTAUSMAAT KARJALASSA ARVOT, HOITO, SOPIMUKSET, KYSELY KARJALAN VANHAT HAUTAUSMAAT - seminaari Karjalan Liitto 16.3.2019. Arkkitehti Raija Seppänen SAFA MARK YKS raijamars@gmail.com KARJALAN SUOMALAISET
LisätiedotKanneljärven Kuuterselkä
Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai
LisätiedotKivipolku Lappeenrannan linnoituksessa
Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia
LisätiedotTIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE
2011 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 3.11.2011 SYKSY Tornion kaupungin alueella on vuonna 2002 julkaistun muistomerkkioppaan mukaan yli 60 erilaista henkilöstä, tapahtumasta, taistelusta tai kaatuneista kertovaa
LisätiedotPUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS
PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS Hannu Takala Suomen Sotahistoriallinen Seura 12.12.2018 Sisältö: Yleistä kulttuuriperinnöstä ja kriiseistä Kulttuuriperinnön tuhoamisen historiaa Puna-armeija ja saksalaiset Keski-Euroopassa
LisätiedotMatti Leinon sukuhaara
Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904
LisätiedotEUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat
EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila
LisätiedotTurtosen alueen säilynyt rakennuskanta
Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja
Lisätiedot7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]
Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa
LisätiedotTUPA-SEMINAARI. Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennusosasto Rakennustuotannon koulutusohjelma. Torstai 24.10.2002 Hämeenlinna
TUPA-SEMINAARI Torstai 24.10.2002 Hämeenlinna Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennusosasto Rakennustuotannon koulutusohjelma Esityksen sisältö: Opintojen rakenne toteutuneesta koulutuksesta miten toteutunut?
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus
LisätiedotSuomalais-venäläistä yhteistyötä Lappeenrannan museoissa Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Pietari syyskuu 2017, intendentti Satu Ståhlberg
Suomalais-venäläistä yhteistyötä Lappeenrannan museoissa Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Pietari syyskuu 2017, intendentti Satu Ståhlberg Lappeenranta rajalla Matkaa Helsinkiin 221 km Matkaa Venäjän
LisätiedotGideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotMetsäläisiä olemme pohjimmaltamme, ainakin me mummot.
19082008 12:42 - Viimeksi päivitetty 23062010 06:06 Mummo menee metsään Toimittaja Terttu Lensun pakina YLE:n radiossa juhannuksena 2008 Metsäpäiviä ja -teemoja 1996-2009 Metsätyömaiden Tehopakkaus 1940-luvulta
LisätiedotEP Senioripoliisit. Tapaaminen ti
EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotKinnulan humanoidi 5.2.1971.
Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan
LisätiedotVastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Alueinventointi. Päivämäärä LAIHIAN KUNTA HULMIN PUISTON ENTISEN KASARMIALUEEN ALUEINVENTOINTI
Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Alueinventointi Päivämäärä 1.10.2018 LAIHIAN KUNTA HULMIN PUISTON ENTISEN KASARMIALUEEN ALUEINVENTOINTI 1 1. JOHDANTO Hulmin alueen asemakaavan muutoksen ja
LisätiedotMoniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
LisätiedotAK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista
AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista 1. Asuintonttien rakennukset 1-519 135 k-m² (tieto citygisistä) 1964 Kuvat eteläisestä julkisivusta ja huoltotiestä,
Lisätiedot"SÄÄLTÄ SUOJAAN" - TOIMITUSSISÄLTÖ
5.1.2015 "SÄÄLTÄ SUOJAAN" - TOIMITUSSISÄLTÖ "SÄÄLTÄ SUOJAAN" -TOIMITUS SISÄLTÄÄ: -Ulkoseinäelementit: - sisäpuolen EK-kipsilevy 13 mm -ulkovuori pääosin asennettuna -ikkunavuorilaudat pääosin asennettuna
LisätiedotKsenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
LisätiedotLIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI
LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI RANTATIE 68 (RNr 7:116) Hirsirunkoinen kesämökki on rakennettu 1930-luvun lopulla, todennäköisesti vuonna
LisätiedotRÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS. Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu.
RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu. Talossa oli vain yksi ränni alun perin. Turun yliopisto
LisätiedotSUUNNITTELUASIAKIRJAT OSSINLAMMEN SILTA, Otaniemi KOIVIKKO Puinen vinoköysisilta Jm 1,9 + 8,0 + 4,2 m Kokonaispituus 16,2m
SUUNNITTELUASIAKIRJAT OSSINLAMMEN SILTA, Otaniemi KOIVIKKO Puinen vinoköysisilta Jm 1,9 + 8,0 + 4,2 m Kokonaispituus 16,2m Suunnitelmaselostus Ossinlammensilta, Koivikko... 3 Rakennuspaikka... 3 Suunnittelun
LisätiedotJoka kaupungissa on oma presidentti
Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun
LisätiedotHanhikivi 1 -hanke. ATS Syysseminaari Hanna Virlander Ydintekniikkapäällikkö
Hanhikivi 1 -hanke ATS Syysseminaari 21.11.2014 Hanna Virlander Ydintekniikkapäällikkö Hanke etenee Fennovoiman omistajat Voimaosakeyhtiö SF ja RAOS Voima Oy tekivät investointipäätöksen huhtikuussa 2014
LisätiedotKomea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
LisätiedotJanakkala, Sauvala, RATALAHTI
!jo / '1/2. 20/2.. Janakkala, Sauvala, RATALAHTI 26.9.2007, Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Anu Laurila Yleiskuva Ratalahden torpasta 26.9.2007. Ratalahden sijainti Renko ja Janakkalan rajan tuntumassa. Kohde:
LisätiedotTehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.
Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.
LisätiedotPuun tarjoamat mahdollisuudet suuriin rakennuksiin
Puun tarjoamat mahdollisuudet suuriin rakennuksiin Metsäliiton Puutuoteteollisuus 1 Sisältö Puukerrostalot Liike- ja teollisuusrakennukset Julkiset rakennukset Urheilurakentaminen Puu taipuu moneksi 2
LisätiedotJOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
LisätiedotKenguru Student (lukion 2. ja 3. vuosi) sivu 1 / 6
Kenguru Student (lukion 2. ja 3. vuosi) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.
LisätiedotKenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6
Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö
LisätiedotEisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel
Eisernes Kreutz Rautaristin synty ulottuu vuoteen 1813, jolloin Preussi keisari Friedrich Wilhelm III:n johdolla julisti sodan Ranskalle 13.maaliskuuta. Ristin suunnitteli arkkitehti Karl Schinkel ja se
LisätiedotOulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK
1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin
LisätiedotNUORET RAKSALLE. Rakennusalan esittely Pirkanmaa 2012. Rakennusteollisuus RT ry Harri Kaipio, 25.1.2012
NUORET RAKSALLE Rakennusalan esittely Pirkanmaa 2012 Rakennusteollisuus RT ry Harri Kaipio, 25.1.2012 Rakentamista on kaikkialla Yksi ala Rakennusalan ammatit Kirvesmies Muurari Elementtiasentaja LVI-asentaja
LisätiedotPAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
Lisätiedot01. MÄÄRITTELE UNELMASI
BRÄNDISI PERUSTA 01. MÄÄRITTELE UNELMASI Monesti suurin syy miksi päädytään uudelleen brändäämiseen on toiminnan sekavuus ja epäröinti. Ei olla riittävästi ajateltu miltä oma unelma elämäänsä ja liiketoimintaansa
LisätiedotMaatalousrakennusten turvallisuustutkimus 2006
Rakennusta koskevat tiedot 1(6) 1. Rakennusvuosi: 2. Rakennuksen käyttötarkoitus: Sikala Pihatto Parsinavetta Siipikarjakasvattamo, Maneesi Konehalli Varasto Muu, mikä? 3. Rakennuksen lämmitys: Kylmä,
LisätiedotKorjaushankkeen laadun haasteet
KORJAUSHANKKEEN LAADUN HAASTEET 12.11.2013 Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Case ullakkorakentaminen 5 kerroksinen kerrostalo rakennettu 1920
LisätiedotPaluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke
Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita
LisätiedotTOHOLAMMIN URHEILUHALLIN PERUSKORJAUS/LAAJENNUS VAI KOKONAAN UUSI URHEILUHALLI
TOHOLAMMIN URHEILUHALLIN PERUSKORJAUS/LAAJENNUS VAI KOKONAAN UUSI URHEILUHALLI Urheiluhallin suunnittelu aloitettu 2010 Maaliskuussa 2010 valmistui ensimmäinen Ins Tsto Juha Kärkimaa Oy:n laatima kuntoarvio
LisätiedotHyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
LisätiedotPuuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42
58 PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 Puuvene-lehti esittelee vene-alan OPPILAITOKSIA LAHDESSA rakennetaan ja korjataan Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen veneenrakennuslinjalta
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
LisätiedotTerijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä
Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa
LisätiedotTyöharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
LisätiedotPUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN
PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN Sitoutumista jo 45 vuotta! (Tilastotietoa ajalta 1968 2012) - Liikevaihto yli 1,2 mrd - Puunhankinta 12,0 M k-m3 tukkia - Sahaustuotanto
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotKuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta
Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta GRANKULLA GRANKULLA KAUNIAINEN 1900-1910 (KAUNIAINEN) 1900-luvun alku - noin 1920-luvulle Thurmanin puistotie
LisätiedotKUNTOARVIO-RAPORTTI MANEESI 13.09.2013 1 / 6
1 / 6 RAKENNUSRUNGON KUNTOARVIORAPORTTI Pvm: 13.9.2013 Laatija: Kimmo Keskitalo 2 / 6 Sisällysluettelo 1 Kiinteistön perustiedot... 3 2 Johdanto... 3 3 Yhteenveto... 4 3.1.1 Perustukset, (F1)... 4 3.1.2
LisätiedotMUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla.
Näyttely kertoo, kuinka Nastola on kehittynyt ja maisema muuttunut. Näyttelyssä on rinnan vanhoja ja uusia näkymiä samoista kohteista. Valitut kohteet ovat olleet tärkeitä paikkoja. Myös niiden merkitys
LisätiedotRAKENNETUN SUOMEN TARINA
RAKENNETUN SUOMEN TARINA LASSE ANSAHARJU / VASTAVALO.FI Rakennusurakka Suomi: runsaan sadan vuoden työ takana, mitä siitä näkyy tässä ajassa? Kirja on ainutlaatuinen esitys rakennetun ympäristömme vaiheista
LisätiedotMatka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta
Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Lisätiedoto l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
LisätiedotValokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna
YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,
LisätiedotMITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
LisätiedotKenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5
Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu
LisätiedotJEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
LisätiedotMISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
LisätiedotViisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Lisätiedot1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa
Törnävä-Huhtala 1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa Rukoileva sotilas on pystytetty talvi- ja jatkosotien muistoksi. Patsaan jalusta on Jyväskylän mustaa graniittia. Itse patsas on valettu pronssiin.
LisätiedotI johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?
Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä
LisätiedotAsuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori
Carcassonne Die Stadt Pelin osat: 70 muuria 2 lyhyttä muuria (käytetään portin vieressä silloin kun tavallinen muuri olisi liian pitkä) 12 tornia 1 portti 32 asukasta - 4 eri väriä 2 kangaspussia kaupunkilaattojen
LisätiedotSOTILAAT PILKKASIVAT - MATKA GOLGATALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SOTILAAT PILKKASIVAT - MATKA GOLGATALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa
LisätiedotIsoisäni oli venäläinen sotavanki etsintä oli tutkimusmatka vaiettuun historiaan
Ira Vihreälehto Isoisäni oli venäläinen sotavanki etsintä oli tutkimusmatka vaiettuun historiaan Venäläisten sotavankien ja suomalaisten naisten suhteista ei ole puhuttu mediassa, niitä ei ole selvitetty
LisätiedotPitäsköhä näitä suojata jotenki?
Pitäsköhä näitä suojata jotenki? Satuin kuulemaan otsikon mukaisen kysymyksen, jonka esitti pientalon rakentaja/rakennuttaja kuorma-autokuskille. Autokuski nosti villapaketit nättiin nippuun lähes tyhjälle
LisätiedotPrinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotKenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5
Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1) Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2) Aikuisten
Lisätiedot5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio
Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;
LisätiedotKIRJE POSTILAATIKKOON LOPUKSI
SISÄLTÖ Viipurin evankelisluterilainen tuomiokirkko Ravintola Espilä Kauppatori ALKUSANAT SISÄLTÖ JOHDANTO KIRJE VIIPURISTA SYYSKUSSA 1939 SAAPUMINEN VIIPURIIN Rautatieasema Linja-autoasema Viipurin linna
LisätiedotVihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia
LisätiedotDomus Litonii Aleksanterinkatu 50 E 6, Helsinki Väri tutkimus 10.10.2002 /Elisa Heikkilä
Domus Litonii Aleksanterinkatu 50 E 6, Helsinki Väri tutkimus 10.10.2002 /Elisa Heikkilä Huoneisto Aleksanterinkatu 50 E 6 liitetään tulevan remontin yhteydessä huoneistoon A 9, johon se alunperin ennen
LisätiedotUusikaupunki (895) Kukkainen (483) Koivuniem
Uusikaupunki (895) Kukkainen (483) Koivuniem 895-483-0001-0051 1 001 Torppa 002 Vaja Postinumero: Postitoimipaikka: Historia ja ympäristö Aluetyyppi: Historiallinen tilatyyppi: Asutushistoria: Lähiympäristö:
LisätiedotTiedot: Mika Savolainen puh sähköposti: Mäkelänrantatie 4
Asevelitalon Pienoismallin tarina. Lahjoitettu 7.3.1943 A.O. Pajarille Tiedot: Mika Savolainen puh. 044 5120563. sähköposti: siankarsa@outlook.com Mäkelänrantatie 4 Muistio Pajarille lahjoitetusta asevelitalon
LisätiedotVelkaperää. ennen ja nyt. Opaskurssi 2005 Satu Halonen
Velkaperää ennen ja nyt Opaskurssi 2005 Velkaperää ennen ja nyt Arkkitehti Birger Brunilan piirtämän ja vuonna 1930 vahvistetun asemakaavan mukaan kaupungin osiin XII XIV kaavoitettiin uusia omakotitontteja.
LisätiedotKenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa
Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta
LisätiedotLöytölintu. www.modersmal.net/finska
www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa
LisätiedotTervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.
LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store
Lisätiedot2.3 Voiman jakaminen komponentteihin
Seuraavissa kappaleissa tarvitaan aina silloin tällöin taitoa jakaa voima komponentteihin sekä myös taitoa suorittaa sille vastakkainen operaatio eli voimien resultantin eli kokonaisvoiman laskeminen.
LisätiedotPrinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotAgricolan Monenlaista luettavaa 2
Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva
LisätiedotUIMASTADIONIN KATSOMON PERUSPARANTAMINEN
HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA UIMASTADIONIN KATSOMON PERUSPARANTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HANKESUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO YHTEENVETO...
LisätiedotKANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10.
KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10.40 Jukka-Pekka Flander Ympäristöneuvos YMPÄRISTÖMINISTERIÖ
LisätiedotLaukaa 11. Laukaan työkohteet
11. n työkohteet Työnsuunnittelija Jukka Leinonen on laatinut loppuraportit n työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. n kunta työllisti työkohteille neljä
LisätiedotOn siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.
On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
LisätiedotElementtien asennustyö
Elementtien asennustyö Aikataulu Betonirakentaminen Perinteinen rakentaminen 11 14 kuukautta Suunnittelu Osien valmistus Perustukset 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5.krs 6. krs Katto LVIS Sisustus, kalustus
LisätiedotJuha Toivio restauroija, teollinen muotoilija
Juha Toivio restauroija, teollinen muotoilija Olen Juha Toivio ja valmistuin tänä keväänä Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta artenomiksi. Ennen restaurointialalle ryhtymistä työskentelin teollisena muotoilijana
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
LisätiedotHALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY.
SEPPO ILMARI KALLIO KANGASALAN ASEMAN HISTORlAA HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. Alkuperäisteos: HALIMAAN ASEMAKYLÄ Kangasalan Aseman historiaa Seppo Ilmari Kallio 1995 Kustantaja:
LisätiedotHuom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
Lisätiedotwww.finnforest.com www.late.net www.finnforest.com www.woodproducts.upm-kymmene.com www.spu.fi www.vierumaenteollisuus.fi www.woodfocus.
Nykyiset palomääräykset ja kehittyneet puurakenteet mahdollistavat puun käytön julkisessa rakentamisessa rakennuksen koosta riippumatta. Puu myös valitaan aikaisempaa useammin luomaan puitteet tasokkaille
LisätiedotJacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen
LisätiedotPoikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.
Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Lisätiedot