LEVI TALVISAFARIT Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEVI TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!"

Transkriptio

1 LEVI TALVISAFARIT Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (15:00-17:00) Joka päivä Safarin aluksi pukeudutaan kelkkailuvarusteisiin. Ennen liikkeelle lähtöä opas kertoo kelkkailun turvallisuussäännöt ja pitää ajo-oppitunnin. Kelkkailureitti vaihtelee järven jäällä, metsän kätköissä ja tunturin kupeessa. Noin safarin puolessavälissä nautimme kuumaa mehua, sillä pieni lepohetki kelkkailun lomassa on paikallaan. KESTO: 2 tuntia HINTA: 99 / henkilö 2. KELKKASAFARI POROTILALLE (10:00 13:00/14:00) ma, ke, pe Safari alkaa Lapin Safareiden Safariclubilta, jossa jokainen osallistuja saa tarvittavan kelkkailuvarustuksen ja ennen kelkkailuosuuden alkua turvallisuus- ja kelkkailuoppitunnin. Kelkkareitti vie meidät järvien ja metsien kautta paikalliselle porotilalle. Porotilalla tutustumme lappilaiseen kulttuuriin ja samalla poronhoitoon, perinteiseen lappilaiseen elinkeinoon. Pääsemme myös kokeilemaan entisaikojen lappilaista matkustustapaa poroajelulla, poron vetämässä reessä istuen, noin kilometrin matkan. Ennen kuin matka jatkuu kelkoilla kohti Leviä, juomme pullakahvit ja tarinoimme talonväen kanssa. KESTO: 3-4 tuntia HINTA: 145 / henkilö 3. RETKI POROTILALLE (10:30-12:30) ti Lyhyen ajomatkan jälkeen saavumme perinteiselle porotilalle. Porotilalla vallitsee autenttinen lappilainen tunnelman ja tapaat porotilan ihmiset aidoissa lappilaisissa puvuissa. Porotalous on tärkeä elinkeino lapissa. Porot ovat puolikesyjä eläimiä jotka vaeltavat vapaana metsissä. Muutaman kerran vuodessa ne kerätään yhteen erotuksia varten. Poroisäntä on valinnut tokastaan ne porot joita opetetaan vetämään rekeä. Istuutuessasi mukavasti pororeessä pääset 1 kilometrin pituiselle perinteiselle porosafarille. Safarin jälkeen nautimme kupposet kahvia idyllisessä tuvassa ja kuulemme tarinoita poroista ennen kuin suuntaamme takaisin Leville. KESTO: 2 tuntia (poroajelu 1km) HINTA: 145 / aikuinen, 77 / lapsi

2 4. KELKKASAFARI PILKILLE (11:00-15:00) ti, to Suuntaamme kelkkamme kohti Levin kauniita ja vaihtelevia maisemia. Kelkkailemme läpi jäisten vesistöjen ja lumisten metsien salaiselle kalapaikalle, jossa kalat vain odottavat ottajaansa. Pilkkimisen jälkeen nautimme lappilaisen keittolounaan ja kahvit viihtyisässä mökissä. KESTO: 4 tuntia HINTA: 144 / henkilö 5. HUSKY SAFARI Retki alkaa Lapin Safareiden Safariclubilta, missä jokainen lähtijä saa tarvittavan talvivarustuksen. Matkaamme bussilla huskyleiriin, missä valmistaudumme ikimuistoiseen huskysafariin. Tämä sporttinen koiravaljakkosafari vie meidät läpi Lapin lumisten metsien, innokkaiden huskien vetämänä. Safarin jälkeen nautimme kuumat mehut ja kuulemme tarinoita huskeista. Takaisin safariclubille palaamme autokyydillä. ke, to, pe 10:00-13:00 10 km husky safari (huskyajelun kesto noin 1tunti) KESTO: kuljetusten kanssa noin 3 tuntia HINTA: 165 / aikuinen (2 henkeä / reki) 124 / lapsi ma, la 12:00-14:00 5 km husky safari (huskyajelun kesto noin ½ tuntia) KESTO: kuljetusten kanssa noin 2 tuntia HINTA: 103 / aikuinen (2 henkeä / reki) 77 / lapsi 6. REVONTULISAFARI KELKALLA (18:00 21:00) ma, ke, pe Tutustu moottorikelkalla ajamiseen illan hämärässä. Koe arktinen ilta moottorikelkkaillen läpi lumisten metsien ja yli jäätyneiden jokien. Pienellä onnella kirkkaalta taivaalta valoa matkalle antavat tähdet ja kuu ja jopa revontulet. Nuotion äärellä on mukava nauttia kupponen kuumaa ja paistella makkaraa ennen paluuta Leville. KESTO: 3 tuntia HINTA: 121 / henkilö

3 7. LUMIKENKÄRETKI LUONNOSSA (11:00-13:00) ti, la Vaihda kävelytyyliäsi: kokeile lumikenkiä! (Tätä retkeä suosittelemme yli 12-vuotiaille). Lähde mukaan lumikenkäretkelle talviseen maisemaan. Vaihdettuamme lumikengät jalkaan ja sauvat käteen suuntaamme matkamme Levin ympäristöön. Matkan varrella opas kertoo lappilaisesta elämästä ja ihmisistä. Retken aikana nautimme virkistävää juomaa ennen paluuta Safariclubille. KESTO: 2 tuntia HINTA: 61 / henkilö 8. RETKI LUMIKYLÄÄN (10:00 13:00) to Lähde kanssamme matkalle lumen ja jään valtakuntaan! Saavuttuamme lumikylään Lainio Snow Villageen sinut vastaanottaa suuri lumesta tehty iglu, joka pitää sisällään kauniisti sisustettuja huoneita, jääbaarin ja lumiravintolan. Oppaamme esittelee sinulle kylän, joka on kokonaan tehty lumesta ja kertoo sinulle miten se on rakennettu. Sisällä jääbaarissa sinulla on mahdollisuus ostaa juomia, jotka tarjoillaan jäälaseista Ennen autokyytiä Leville sinulla on mahdollisuus ihastella ja kierrellä lumikylässä. Huomaathan että talvivaatetus ei kuulu hintaan, joten pukeuduthan lämpimästi. KESTO: 3 tuntia kuljetuksineen. HINTA: 53 / aikuinen, 48/lapsi 9. REVONTULIRETKI LUMIKYLÄÄN (18:00 22:00) ke, pe Lähde mukaan retkelle henkeäsalpaavaan lumikylään Lainio Snow Villageen! Kun saavumme lumikylään, näemme esityksen revontulista, siitä miten ne syntyvät ja miten kauniilta ne näyttävät. Esityksen jälkeen on vuoro siirtyä ulos koettamaan onneamme ja etsimään revontulia. Jos olet onnekas voimme nähdä joko pienen pilkahduksen tai kokonaisen väriloiston pohjoisen taivaan alla. Iltahämärässä pääsemme myös näkemään ja hämmästelemään lumikylän hienoutta, oppaamme esittelemänä. Sisällä jääbaarissa saamme hieman lämmikettä kun nautimme kuumaa marjamehua ennen kuin palaamme Leville. Huomaathan että talvivaatetus ei kuulu hintaan, joten pukeuduthan lämpimästi. KESTO: 4 tuntia kuljetuksineen. HINTA: 78 / aikuinen, 73/lapsi

4 10. ILLALLINEN JA TUTUSTUMISKIERROS LUMIKYLÄSSÄ (18:00 22:00) ke, pe Nauti unohtumattoman lumen ja jään ilta Lainion Snow Village -lumikylässä. Saavuttuamme lumikylään nautimme uniikin ja unohtumattoman kolmen ruokalajin illallisen lumiravintolan jääpöydissä ja -tuoleissa istuen. Jääbaarissa sinulla on myös mahdollisuus ostaa juomia jotka tarjoillaan jäälaseissa. Illallisen jälkeen on aikaa tutustua lumikylän ihmeellisyyksiin, pitkin käytäviin ja lumihotellin makuuhuoneisiin sekä lumikirkkoon. Mieleenpainuvan illan päätteeksi suuntaamme takaisin Leville. Huomaathan että talvivaatetus ei kuulu hintaan, joten pukeuduthan lämpimästi. KESTO: 4 tuntia kuljetuksineen. HINTA: 119 / aikuinen, 101/lapsi 11. YÖPYMINEN LUMIKYLÄSSÄ (Lähtö 18:00 paluukuljetus Levillä 11:00) ke, pe Muistorikas yö lumihotellissa! Snow Villagessa voi kokea hotelliyön huoneessa, joka on tehty lumesta. Lumen eristävän ominaisuuden ansiosta sisälämpötila on aina -2-5 celsiusastetta, huolimatta siitä, mikä on ulkona vallitseva lämpötila. Makuupussin lämmössä voit viettää yön halutessasi alansa parhaiden jää- ja lumenveistäjien sisustamassa, yksilöllisin teemoin toteutetussa jääsviitissä. Ennen vällyihin kääriytymistä käydään ihastelemassa jää- ja lumiarkkitehtuuria lumilinnan käytävillä, huoneissa ja kappelissa sekä nautitaan kolmen ruokalajin illallinen jääravintolassa. Seuraavana aamuna hirsiravintolassa tarjoillun aamupalan jälkeen on aika palata Leville. Huomaathan että talvivaatetus ei kuulu hintaan, joten pukeuduthan lämpimästi. HINTA: 255 / aikuinen, 130/lapsi Majoitus kahden hengen huoneessa

5 12. MOOTTORIKELKKASAFARI LUMIKYLÄÄN (10:00 14:00/15:00) pe Safarin aluksi pukeudutaan kelkkailuvarusteisiin. Ennen liikkeelle lähtöä opas kertoo kelkkailun turvallisuussäännöt ja pitää ajo-oppitunnin. Kelkkailureitti kulkee järven jäällä, avoimilla jängillä ja halki lumisten metsien. Saapuessamme Lainion lumikylään voimme ihastella lumilinnaa sekä sen upeita lumi- ja jääveistoksia kun kiertelemme oppaan opastamana lumikylässä. Vierailun päätteeksi nautimme maittavan lounaan puisessa Krouviravintolassa ennen kuin suuntamme kelkkamme kohti Leviä. (Tämä safari soveltuu yli 15-vuotiaille lapsille) KESTO: 4-5 tuntia kuljetuksineen. HINTA: 195/ henkilö Lisämaksusta mahdollisuus ajaa 1hlö/kelkka MOOTTORIKELKKASAFARI SNOW VILLAGEEN JA YÖPYMINEN JÄÄHOTELLISSA (Lähtö 17:00 paluu Levillä 11:30) ti, pe Safari alkaa Levillä varusteiden vaihdolla sekä safariohjeistuksella jonka jälkeen suuntaamme kohti Lainion Snow Village -lumikylää. Matka läpi vaihtelevan maaston halki kestää noin 2 tuntia. Perillä meitä odottaa hotelli, joka on tehty jäästä ja lumesta. Lumen eristävän ominaisuuden ansiosta sisälämpötila on aina -2-5 celsiusastetta, huolimatta siitä, mikä on ulkona vallitseva lämpötila. Makuupussin lämmössä voit viettää yön halutessasi alansa parhaiden jää- ja lumenveistäjien sisustamassa, yksilöllisin teemoin toteutetussa jääsviitissä. Ennen vällyihin kääriytymistä käydään ihastelemassa jää- ja lumiarkkitehtuuria lumilinnan käytävillä, huoneissa ja kappelissa sekä nautitaan kolmen ruokalajin illallinen jääravintolassa. Seuraavana aamuna hirsiravintolassa tarjoillun aamupalan jälkeen on aika nousta moottorikelkan kyytiin ja ajaa takaisin Leville. (Tämä safari soveltuu yli 15-vuotiaille lapsille) HINTA: 360/ henkilö Majoitus kahden hengen huoneessa Lisämaksusta mahdollisuus ajaa 1hlö/kelkka 85 PÄIVITTÄINEN VARUSTEVUOKRAUS Murtomaahiihtovaruste-paketit Lumikengät Talvivaatteet KYSY MYÖS ERI VUODENAIKOJEN ERIKOISOHJELMIA Aurinkoinen kevät Värikäs syksy RÄÄTÄLÖI SAFARIASI! Omat lähdöt Varusteiden kuljetus valmiiksi hotellille

6 VOIMASSA: Nämä safarit toteutetaan Levillä Kaikille safareille minimiosallistujamäärä 2 aikuista. VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: Lapin Safarit West OY Levi Keskuskuja SIRKKA FINLAND Puh: +358 (0) Fax: +358 (0) Sähköposti: levi@laplandsafaris.fi Puhelimitse klo asti ( ) Hotellisi vastaanotossa Lapin Safareiden toimistolla LAPSET: Lapset (4-14-vuotiaat) saavat 25% alennusta aikavälillä , muina aikoina alennus on 50%. Lapsihinta oikeuttaa paikkaan oppaan vetämässä reessä. Yli 140 cm pitkä lapsi saa istua moottorikelkan kyydissä maksettuaan aikuisen hinnan. Huomioithan eri ehdot husky safareissa. SAFARIHINNAT SISÄLTÄVÄT: Kaikki moottorikelkkasafarit sisältävät kelkkailuvarusteet, opastuksen, moottorikelkan (ajo 2 hlöä/kelkka), polttoaineet, vakuutuksen (asiakkaan omavastuu vahinkotapauksissa max 980), ylläpidon ja huollon sekä arvonlisäveron. Moottorikelkan kuljettajan on oltava vähintään 18-vuotta ja omistettava ajokortti, jolla voi ajaa moottorikelkkaa. Huom: omavastuu on mahdollista alentaa 150 :n maksamalla 15 / kuljettaja/ safari. Moottorikelkkasafareilla mahdollisuus ajaa 1 hlö/kelkka, hinta riippuu safarin kestosta seuraavasti: 1-4 h EUR 45 / per henkilö yli 4- h EUR 85 / per henkilö TAPAAMISPAIKAT SAFAREILLE: Tapaamispaikka vahvistetaan varauksenteon yhteydessä.

7 YLEISET EHDOT: Safarit toteutetaan säävarauksella ja ohjelman sisällön järjestys voi vaihtua. Vastuullisena safarin järjestäjänä Lapland Safaris West Oy pidättää oikeudet muuttaa safarien hintoja, kestoja ja sisältöä ilman ennakkoilmoitusta. Lapland Safaris West Oy pidättää oikeuden keskeyttää safari mikäli osanottaja osoittaa käyttäytymisellään, että hänestä on mahdollista vaaraa itselleen tai muille asiakkaille tai jos hänen terveydentilansa sitä vaatii. Ennakkoon maksettuja safareja ei hyvitetä. Moottorikelkan kuljettaja on vastuussa kelkalle aiheuttamilleen vahingoille. Omavastuu on vahinkotapauksissa enintään 980,- kuljettaja / moottorikelkka / vahinkotapaus. Moottorikelkkasafareja ei suositella raskaana oleville naisille, sillä tärähtelyt ja pakokaasut voivat olla haitallisia. Mikäli ohjelmaan osallistuminen vaatii erityisjärjestelyjä (esim. lisäkuljetuksia paikan päälle), Lapland Safaris West Oy ei vastaa näistä lisäkustannuksista OHJELMAT MA TI KE TO PE LA SU Kelkkasafari luontoon 2 h EUR 99,- /henkilö Kelkkasafari porotilalle 3-4 h 145,-/henkilö Retki porotilalle 2 h 103,-/aikuinen, 77,-/ lapsi Kelkkasafari pilkille 4 h 142,-/henkilö Huskysafari 10 km 165,-/henkilö Huskysafari 5 km 103,-/henkilö Revontulisafari kelkalla 3 h 119,-/henkilö Lumikenkäretki luonnossa 2 h 61,-/henkilö Retki lumikylään 3h 53,-/aikuinen, 48,-/lapsi Revontuliretki lumikylään 4h 78,-/aikuinen, 73,- /lapsi Illallinen ja tutustumiskierros lumikylässä 4h 119,-/aikuinen, 101,- /lapsi Yöpyminen lumikylässä 255,-/aikuinen, 130,-/ lapsi Moottorikelkkasafari lumikylään 4-5 h 195,-/henkilö Moottorikelkkasafari lumikylään ja yöpyminen lumihotellissa 360,-/henkilö

LEVI TALVISAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

LEVI TALVISAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! LEVI TALVISAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (15:00-17:00) Joka päivä Safarin aluksi pukeudutaan kelkkailuvarusteisiin. Ennen liikkeelle lähtöä

Lisätiedot

LEVI TALVISAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

LEVI TALVISAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! LEVI TALVISAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (15:00-17:00) Joka päivä Safarin aluksi pukeudumme kelkkailuvarusteisiin. Ennen liikkeelle lähtöä opas

Lisätiedot

YLLÄS TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

YLLÄS TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! YLLÄS TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. LUMIKENKÄRETKI (10:00-13:00) ma & to (12:00-15:00) su Haasta itsesi kokeilemaan liikkumisen vapaus kauniissa lumisessa maastossa.

Lisätiedot

YLLÄS TALVISAFARIT Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

YLLÄS TALVISAFARIT Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! YLLÄS TALVISAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. LUMIKENKÄRETKI (10:00-13:00) ma & to (12:00-15:00) su Haasta itsesi kokeilemaan lumikengillä liikkumista lumisessa maastossa.

Lisätiedot

LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE VIIKKO-OHJELMA Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE VIIKKO-OHJELMA Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE VIIKKO-OHJELMA 2016 2017 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (14:30-16:30) ma, ti (9:00-11:00) su, to Tutustu Lapin luontoon moottorikelkkaillen.

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä

Lisätiedot

LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE TALVISAFARIT 2013 2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE TALVISAFARIT 2013 2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE TALVISAFARIT 2013 2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI LUONTOON ma, ke, la (18:00-20:00) su, to (9:00-11:00) Aluksi totumme kelkan hallintaan,

Lisätiedot

LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE TALVISAFARIT 2014 2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE TALVISAFARIT 2014 2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! LAPLAND HOTEL BEAR S LODGE TALVISAFARIT 2014 2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (15:00-17:00) ma, ti, la (9:00-11:00) su, to Aluksi opas opettaa meitä kelkkailun

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) Joka päivä (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä

Lisätiedot

ROVANIEMI TALVISAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

ROVANIEMI TALVISAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! ROVANIEMI TALVISAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (14:00 16:00) Joka päivä Tutustu Lapin luontoon moottorikelkkaillen! Tällä safarilla opimme perusasiat

Lisätiedot

LUOSTO TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!!

LUOSTO TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!! LUOSTO TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (15:30 17:30) ma, to Mikä sen parempaa kuin tutustua luontoon moottorikelkkaillen. Tällä safarilla

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) Jokapäivä (paitsi sunnuntaina) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän

Lisätiedot

LUOSTO TALVISAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!!

LUOSTO TALVISAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!! LUOSTO TALVISAFARIT 2013-2014 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!! 1. KELKKASAFARI LUONTOON (12:30 14:30) Ma (16:30 18:30) Ti, To Mikä sen parempaa kuin tutustua luontoon moottorikelkkaillen.

Lisätiedot

Esimerkki talven viikko-ohjelmasta 1.1. 30.4.2015

Esimerkki talven viikko-ohjelmasta 1.1. 30.4.2015 Esimerkki talven viikko-ohjelmasta 1.1. 30.4.2015 Varaukset ja lisätietoja Levin Matkailuneuvonnasta, puh 0600 550 134 * tai levi.info@levi.fi Varaukset viimeistään edellisenä päivänä klo 16.00 mennessä.

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

ROVANIEMI TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!!

ROVANIEMI TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!! ROVANIEMI TALVISAFARIT 2014-2015 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!! 1 KELKKASAFARI LUONTOON (14:00 16:00) Joka päivä Mikä olisi sen parempaa kuin tutustua luontoon moottorikelkkaillen? Tällä

Lisätiedot

KEMIN VIIKKO-OHJELMA TALVI ( )

KEMIN VIIKKO-OHJELMA TALVI ( ) KEMIN VIIKKO-OHJELMA TALVI 2017 2018 (28.12.2017 15.4.2018) 1. KELKKASAFARI ENSIKERTALAISELLE (10:00-11:00) ti, to, la Haluaisitko kokeilla moottorikelkkasafaria, mutta et ole varma taidoistasi? Siinä

Lisätiedot

YLLÄS TALVISAFARIT ( )

YLLÄS TALVISAFARIT ( ) YLLÄS TALVISAFARIT 2018 2019 (1.12.2018 14.4.2019) 1. KELKKASAFARI LUONTOON (15.00 17.00) ma, to, su Nauti raikkaasta talvisäästä ajamalla moottorikelkalla lumisessa metsässä! Käymme läpi ajo-ohjeet ja

Lisätiedot

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut

Pyhän Astelin ohjelmapalvelut n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos

Lisätiedot

JOULUN JA UUDEN VUODEN ERIKOISOHJELMAT ROVANIEMELLÄ 2014-2015

JOULUN JA UUDEN VUODEN ERIKOISOHJELMAT ROVANIEMELLÄ 2014-2015 JOULUN JA UUDEN VUODEN ERIKOISOHJELMAT ROVANIEMELLÄ 2014-2015 Nämä safarit ovat suunniteltu erityisesti lapsiperheille! Joulun ja uuden vuoden ohjelmat toteutetaan 1.12.2014-5.1.2015 PERHESAFARI HUSKIEN

Lisätiedot

TALVI VIIKKO OHJELMA HOTELLI ISO SYÖTE

TALVI VIIKKO OHJELMA HOTELLI ISO SYÖTE TALVI VIIKKO OHJELMA HOTELLI ISO SYÖTE 2015 2016 Tärkeää tietää: Ilmoittautuminen ohjelmiin hotellin vastaanottoon edellisenä päivänä klo. 16.00 mennessä. Hinnat sis. alv. // Lapset alle 12v. 50% hinnoista.

Lisätiedot

YLLÄKSEN KESÄN VIIKKO-OHJELMA 2018 Voimassa Lähde kanssamme kokemaan Lapin taikaa ja tunne kuinka luonto antaa energiaa!

YLLÄKSEN KESÄN VIIKKO-OHJELMA 2018 Voimassa Lähde kanssamme kokemaan Lapin taikaa ja tunne kuinka luonto antaa energiaa! YLLÄKSEN KESÄN VIIKKO-OHJELMA 2018 Voimassa 1.6.2018 30.11.2018 Lähde kanssamme kokemaan Lapin taikaa ja tunne kuinka luonto antaa energiaa! 1. RETKI HUSKYTILALLE (10:00 12:00) La Lyhyen autokuljetuksen

Lisätiedot

TALVI VIIKKO-OHJELMA HOTELLI ISO-SYÖTE

TALVI VIIKKO-OHJELMA HOTELLI ISO-SYÖTE TALVI VIIKKO-OHJELMA HOTELLI ISO-SYÖTE 2017-2018 Tärkeää tietää: Ilmoittautuminen ohjelmiin hotellin vastaanottoon edellisenä päivänä klo. 16.00 mennessä. Hinnat sis. alv. // Lapset alle 12v. 50% hinnoista.

Lisätiedot

ROVANIEMEN VIIKKO-OHJELMA TALVI 2018 ( )

ROVANIEMEN VIIKKO-OHJELMA TALVI 2018 ( ) ROVANIEMEN VIIKKO-OHJELMA TALVI 2018 (8.1 15.4.2018) 1. KELKKASAFARI LUONTOON Tutustu Lapin luontoon moottorikelkkaillen. Tällä safarilla opimme perusasiat kelkkailusta. Reittimme vaihtelee joen jäältä

Lisätiedot

KEMI TALVISAFARIT ( ellei toisin mainita)

KEMI TALVISAFARIT ( ellei toisin mainita) KEMI TALVISAFARIT 2018 2019 (15.12.2018 13.4.2019 ellei toisin mainita) 1. KELKKASAFARI ENSIKERTALAISELLE (10.00 11.00 ja 15.00 16.00) ti, to, la Haluaisitko kokeilla moottorikelkkasafaria, mutta et ole

Lisätiedot

SUNNUNTAI. PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007

SUNNUNTAI. PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007 1 PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007 SUNNUNTAI 10.00 Retki Pirunkirkko kanjonille 2-3 h Kuljetus ensin mökiltä tai hotellilta 5 km. Kanjonin läheltä jatkamme matkaa

Lisätiedot

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011)

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) Maanantai (huom. pienille lapsille omat haalarit mukaan). Henkilömäärä 4-50. Kesto 2-3h. Korpisoturi Oy. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16.00 Sokos

Lisätiedot

PALJAKKA Alkutalven ohjelma 1.12.2005 11.2.2006 ja 1.12.2006 10.2.2007

PALJAKKA Alkutalven ohjelma 1.12.2005 11.2.2006 ja 1.12.2006 10.2.2007 1 PALJAKKA Alkutalven ohjelma 1.12.2005 11.2.2006 ja 1.12.2006 10.2.2007 SUNNUNTAI 10.00 Retki Pirunkirkko kanjonille 2-3 h Kuljetus ensin mökiltä tai hotellilta 5 km. Kanjonin läheltä jatkamme matkaa

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESÄN 2017 SAFARIT

ROVANIEMEN KESÄN 2017 SAFARIT ROVANIEMEN KESÄN 2017 SAFARIT Lähde kanssamme kokemaan Lapin taika ja tunne kuinka luonto antaa energiaa! 1. JOKIVENERISTEILY VANHALLA UITTOREITILLÄ (17.30 18.15) ma, ke, pe ja su Ounas- ja Kemijoki olivat

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

ROVANIEMI JOULUN JA UUDENVUODEN SAFARIT ( )

ROVANIEMI JOULUN JA UUDENVUODEN SAFARIT ( ) ROVANIEMI JOULUN JA UUDENVUODEN SAFARIT 2018 2019 (1.12.2018 6.1.2019) 1. KELKKASAFARIT LUONTOON Tutustu Lapin luontoon moottorikelkkaillen. Tällä hauskalla safarilla opit ajamaan moottorikelkalla jokien

Lisätiedot

REVONTULIRETKI AUTOLLA Kesto 3,5 tuntia kairankutsu@gmail.com +358 400 703 324 www.kairankutsu.fi Sametinsininen taivas, suuri kuu ja tähdet tarjoavat unohtumattoman taustan tälle retkelle, joka vie sinut

Lisätiedot

ROVANIEMI TALVISAFARIT 2019 ( )

ROVANIEMI TALVISAFARIT 2019 ( ) ROVANIEMI TALVISAFARIT 2019 (7.1. 14.4.2019) 1. KELKKASAFARIT LUONTOON Tutustu Lapin luontoon moottorikelkkaillen. Tällä hauskalla safarilla opit ajamaan moottorikelkalla jokien jäällä ja lumisissa metsissä.

Lisätiedot

VIIKKO-OHJELMA KEMISSÄ TALVELLA 2015 2016. Ma Ti Ke To Pe La Su

VIIKKO-OHJELMA KEMISSÄ TALVELLA 2015 2016. Ma Ti Ke To Pe La Su VIIKKO-OHJELMA KEMISSÄ TALVELLA 2015 2016 9-12 10-11 11-14 Ma Ti Ke To Pe La Su Huskysafari Short& Easy moottorikelkkasafari Lounas LumiRavintolassa Huskysafari Huskysafari Huskysafari Husky -safari 12-14

Lisätiedot

JOULUKUUN JA UUDEN VUODEN OPASTETUT RETKET JA SAFARIT. Joulun ja uuden vuoden ohjelmat 1.12.2014 11.1.2015 Talven viikko-ohjelma 1.1.

JOULUKUUN JA UUDEN VUODEN OPASTETUT RETKET JA SAFARIT. Joulun ja uuden vuoden ohjelmat 1.12.2014 11.1.2015 Talven viikko-ohjelma 1.1. JOULUKUUN JA UUDEN VUODEN OPASTETUT RETKET JA SAFARIT Joulun ja uuden vuoden ohjelmat 1.12.2014 11.1.2015 Talven viikko-ohjelma 1.1.2015 alkaen Varaukset Varaathan ajoissa varmistaaksesi paikkasi (kaikkiin

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Elämyksiä pohjoisen luonnon helmassa

Elämyksiä pohjoisen luonnon helmassa Elämyksiä pohjoisen luonnon helmassa MATKA SUOMALAISEN MÄNNYN MAAILMAAN Suomalainen mänty, tuo Lapin metsien kuningas, kasvaa hitaasti, mutta varmasti arktisten alueiden vaikeissa kasvuolosuhteissa. Tuulten

Lisätiedot

OULU TALVEN VIIKKO-OHJELMA

OULU TALVEN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 12:00 LUMIKENKÄRETKI LUONTOON Aisti pohjoisen talvipäivän todellinen tunnelma lumikenkäretkellämme. Opas kuljettaa teidät retken lähtöpaikkaan ja opettaa lumikenkävaelluksen tekniikan. Retki

Lisätiedot

REVONTULIRETKI AUTOLLA Kesto 3,5 tuntia kairankutsu@gmail.com +358 400 703 324 www.kairankutsu.fi Sametinsininen taivas, suuri kuu ja tähdet tarjoavat unohtumattoman taustan tälle retkelle, joka vie sinut

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA 11.3-5.5.2016

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA 11.3-5.5.2016 KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA 11.3-5.5.2016 Tervetuloa Kilpisjärvelle, Suomen suurtuntureiden syleilyyn! Kilpisjärven alueelta löytyy useita toinen toistaan hienompia käymisen ja näkemisen arvoisia kohteita

Lisätiedot

KOLIN JOULU JA UUSI VUOSI

KOLIN JOULU JA UUSI VUOSI KOLIN JOULU JA UUSI VUOSI 2010-2011 UUTTA OHJELMAA VUODEN VAIHTEESEEN! Kolilla odotetaan jälleen lumista ja talvista talvea! Joulua aloitellaan Kolilla torstaina 23.12.2010 klo 20.00 Kynttiläkirkolla.

Lisätiedot

100 / henkilö (kelkan kahdelle) ja 141 / henkilö (kelkan yhdelle), 70 / lapsi kelkan kyydissä ja 50 / lapsi reessä.

100 / henkilö (kelkan kahdelle) ja 141 / henkilö (kelkan yhdelle), 70 / lapsi kelkan kyydissä ja 50 / lapsi reessä. Viikko-ohjelma 2015-2016 Kelkkasafarit Lumihauskaa Tämä safari sopii parhaiten ensikertalaisille tarjoten erinomaisen mahdollisuuden tutustua moottorikelkkailun saloihin sekä Lapin lumoavaan luontoon.

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

Viikko-ohjelma 2014-2015. Kelkkasafarit

Viikko-ohjelma 2014-2015. Kelkkasafarit Viikko-ohjelma 2014-2015 Kelkkasafarit Lumihauskaa Tämä safari sopii parhaiten ensikertalaisille tarjoten erinomaisen mahdollisuuden tutustua moottorikelkkailun saloihin sekä Lapin lumoavaan luontoon.

Lisätiedot

Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari

Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari 2.11.2018 Arctic Outdoor, turvallisuutta ja terveyttä tunturista kehittämishanke 2017-2019, Inarin kunta

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10

HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10 HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10 RINTEET Ukkohalla-Paljakka samalla lipulla 31 rinnettä, 4 parkkia! Keskusten välillä liikennöi ilmainen SkiBussi, katso aikataulut netistä. Hissit ja välinevuokraamo avoinna: Ma-su

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Joulukuun aktiviteettivaihtoehtoja

Joulukuun aktiviteettivaihtoehtoja Joulukuun aktiviteettivaihtoehtoja Esimerkkiohjelmien lisäksi on varattavissa useita erilaisia ohjelmia viikon jokaiselle päivälle. Varaukset ohjelmiin viimeistään edellisenä päivänä klo 16.00 mennessä

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10

HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10 HIIHTOLOMAVIIKOT 8-10 RINTEET Ukkohalla-Paljakka samalla lipulla 31 rinnettä, 4 parkkia! Keskusten välillä liikennöi ilmainen SkiBussi, katso aikataulut netistä. Hissit ja välinevuokraamo avoinna: Ma-su

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

HIIHTOLOMIEN VIIKKO-OHJELMA

HIIHTOLOMIEN VIIKKO-OHJELMA HIIHTOLOMIEN VIIKKO-OHJELMA 22.2 13.3.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 15.00 mennessä Lapland Hotel Luostotunturin vastaanottoihin. Ohjelmat toteutetaan,

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Reki nro 1. Reykjavík Opastettu kierros Reykjavikissa Kerrotaan ja nähdään eri paikkoja kaupungissa Retken

Lisätiedot

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun.

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun. Mombasan alue on tunnettu Marliinien, purjekalojen ja Doradojen urheilukalastuspaikka. Kalat alkavat siirtyä joulukuun puolessa välissä pohjoisesta etelään merivirtojen mukaan. Mombasan edustalla on hyviä

Lisätiedot

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Káfet Café & Bakery. www.kafet.fi Keskuskatu 5 99130 Sirkka +358 16 644 560 info@kafet.fi

Káfet Café & Bakery. www.kafet.fi Keskuskatu 5 99130 Sirkka +358 16 644 560 info@kafet.fi Káfet Café & Bakery ELÄMYSMATKAILU Tilaussaunojen hinnasto - Savusauna 310 + 30 / henkilö - Perinteinen sauna 270 + 30 / henkilö - Palju 170 + 25 / henkilö Kesto: noin 4 tuntia Ryhmän koko: 4-10 henkilöä

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

LAP ADVENTURES OY. ELÄMÄSI ERÄMAAKOKEMUS Tietoja meistä

LAP ADVENTURES OY. ELÄMÄSI ERÄMAAKOKEMUS Tietoja meistä LAP ADVENTURES OY ELÄMÄSI ERÄMAAKOKEMUS Tietoja meistä Yrityksen omistajat ovat asuneet Ylä- Lapissa pääosan elämästään. Meillä on laaja kokemus Lapin luonnosta ja siellä liikkumisesta työn ja harrastusten

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

Täydellinen loma Lapissa

Täydellinen loma Lapissa Täydellinen loma Lapissa Ainutlaatuinen palvelukonsepti kokoaa saman katon alle kaksi viihtyisää ja tasokasta hotellia sekä Kokousja kongressi keskus Levi Summitin palveluineen ja näyttelyineen. Suomen

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu Keski- Karjalan joulunaika Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu Tervetuloa Keski- Karjalaan! Keski-Karjalan joulunaika on aitoja makuja ja upeita tapahtumia täynnä. Alueen neljän

Lisätiedot

Tervetuloa Koparaan! Luostontie 1160 98530 PYHÄTUNTURI puh. 040-841 9199 www.kopara.fi info@kopara.fi

Tervetuloa Koparaan! Luostontie 1160 98530 PYHÄTUNTURI puh. 040-841 9199 www.kopara.fi info@kopara.fi Tervetuloa Koparaan! Mahtavien tuntureiden kainalossa vain kivenheiton päässä Pyhältä tai Luostolta metsän kätköistä löydät Koparan, jota poromiehet Anssi ja Ari Kiiskinen isännöivät. Porot ovat erottamaton

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat; Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa

Lisätiedot

-opintomatka Solna, Ruotsi 2.-5.4. 2014

-opintomatka Solna, Ruotsi 2.-5.4. 2014 -opintomatka Solna, Ruotsi 2.-5.4. 2014 Miltä kuulostaa ruokakul-uuriin profiloitunut vanhusten hoivako4, jossa on joka maanantai tas4ng päivä, keskiviikkoisin gourmet- lounas, ja jossa kahvitellaan itse

Lisätiedot

Pikkujoulut 2014. Varaa nyt paikkasi. Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi

Pikkujoulut 2014. Varaa nyt paikkasi. Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi Pikkujoulut 2014 Varaa nyt paikkasi Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi Pikkujoulut 2014 Isot juhlat syntyvät pienistä asioista Tervetuloa viettämään ikimuistoisia

Lisätiedot

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa SPORTTIPAKETTI Hinnat voimassa 10.1. 23.12.2014 Henkilömäärä/ryhmän koko vähintään 11 henkeä Majoitus tulopäivänä klo 15.00 jälkeen kylpyläosaston vapaa käyttöoikeus kuntosalin vapaa käyttöoikeus runsaat

Lisätiedot

Näin vähennät moottorikelkkailun riskejä hyvällä valmistautumisella Onnettomuustietoinstituutti

Näin vähennät moottorikelkkailun riskejä hyvällä valmistautumisella Onnettomuustietoinstituutti Onnettomuustutkijoiden suositukset kelkkailuyrittäjille Näin vähennät moottorikelkkailun riskejä hyvällä valmistautumisella Onnettomuustietoinstituutti Moottorikelkkailussa ensikertalaisille tapahtuu paljon

Lisätiedot

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Australiasta UuteenSeelantiin

Australiasta UuteenSeelantiin Jouluristeily Australiasta UuteenSeelantiin Tutustu kauniiseen Sydneyyn, nauti Bay of Islandin maisemista, näe upea Auckland ja vieraile maorien Rotoruassa. Doha 1 yö Sydney 2+1 yötä/10 yön risteily alkaa

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Rhododendron-kerhon ryhmämatka Etelä-Englantiin keväällä 2012

Rhododendron-kerhon ryhmämatka Etelä-Englantiin keväällä 2012 Rhododendronkerho järjestää jäsenilleen ryhmämatkan Etelä-Englannin alppiruusupuistoihin huhtikuun viimeisellä viikolla 2012. Ajankohta 22.4 29.4.2012. Matkaa suunnitteleva työryhmä K. Theqvist, O. Jussila,

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Snellmanien sukutapahtumassa

Snellmanien sukutapahtumassa Lataa hyvinvointia elämääsi Snellmanien sukutapahtumassa Snelmannien sukutapahtumassa Kuopiossa 23.-25.8.2019 Kuopiossa 23.-25.8.2019 Koe unohtumattomia elämyksiä kanssamme! Nauti paikallisia herkkuja,

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

ROVANIEMEN KEVÄÄN, KESÄN JA SYKSYN SAFARIT 2018

ROVANIEMEN KEVÄÄN, KESÄN JA SYKSYN SAFARIT 2018 ROVANIEMEN KEVÄÄN, KESÄN JA SYKSYN SAFARIT 2018 Lähde kanssamme kokemaan Lapin taika ja tunne kuinka luonto antaa energiaa! 1. MATKAMUISTO LAPISTA (10.00 14.00) Kysy saatavuutta Retki paikalliseen käsityöpajaan

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot