TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2008 SIVAKKA-YHTYMÄ OY
|
|
- Karoliina Aho
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2008 SIVAKKA-YHTYMÄ OY
2 02 sisältö 11 Oulun Tervatalot Oy:n tilinpäätös 10 Oulun Sivakka Oy:n tilinpäätös 09 Sivakka-yhtymä Oy:n tilinpäätös 08 Tulevaisuuden näkymät 07 Hallinto 06 Konsernin talous 05 Kiinteistöt 04 Asuntojen vuokraus 03 Toimitusjohtajan katsaus
3 Sivakka-yhtymä Oy:n tilinpäätös vuodelta 2008 toimitusjohtajan katsaus 03 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Risto Korpi toimitusjohtaja Yhtiö on selvinnyt haastellisesta markkinatilanteesta hyvin. Sivakka-yhtymä Oy Sivakka-yhtymä Oy perustettiin kaupungin omistamien kiinteistöyhtiöiden omistusjärjestelyjen seurauksena. Yhtymän hallintaan on keskitetty vapaarahoitteiset ja rajoituksista vapautuneet asuinkiinteistöt. Oulun kaupunki omistaa yhtiön koko osakekannan. Sivakka-yhtymällä on kolme tytäryhtiötä. Yhtymän omistuksessa olevien kiinteistöjen osalta on erilaisia omistusjärjestelyjä tehty vuosien varrella useampaan kertaan, mutta kiinteistöjen kautta toiminnan alku voidaan sijoittaa vuoteen Kiinteistöjen omistuksessa tapahtui voimakasta kasvua koko 1990-luvun. Samanaikaisesti alkoi vanhan kiinteistökannan voimakas perusparantaminen luvulle siirryttäessä kasvu taittui ja painopiste siirtyi asuntomarkkinoiden muutoksen myötä toiminnan kehittämiseen ja uusien edellytysten luomiseen, jotta yhtiöt pystyvät myös tulevaisuudessa vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön luomiin haasteisiin. Yhtiö on selvinnyt haasteellisessa markkinatilanteessa hyvin. Vaikka toimialalla jatkui edelleen voimakas asukasvaihtuvuus, säilyivät yhtiöidemme käyttöasteet edelleen korkeahkoina. Sivakka-yhtymä Oy:n omistuksessa olleiden asuntojen käyttöaste oli vuoden 2008 aikana 97,2 % (96,3 %) ja asuntojen keskineliövuokra vuoden lopussa 8,59 euroa/m 2 /kk (8,22 euroa/m 2 /kk). Asuntomarkkinoiden muutoksen heijastusvaikutuksia oli vuoden loppupuolella nähtävissä myös vuokra-asuntopuolella. Vuokra-asuntomarkkinoilla tarjonta ylittää edelleen monilla alueilla kysynnän ja asukkailla on hyvä mahdollisuus valita vuokra-asuntonsa. Vuokra-asuntojen uudistuotanto on Oulussa vähentynyt kysyntätilanteen heikkenemisen vuoksi. Vuokraasuntokantaa on sopeutettu vähentyneeseen kysyntään myös purkamalla ja muuttamalla vuokrakiinteistöjä asunto-osakeyhtiöiksi. Myöskin yhtiömme omistuksessa ollut Meri- Toppilassa sijaitseva Pölli-kiinteistö muutettiin ARAn erityisluvalla vuonna 2007 omistusjärjestelyjen yhteydessä As Oy Oulun Tervaportiksi. Kiinteistön 110 asunnon kysyntä ja myynti ylitti selvästi ennakkoodotuksemme, sillä vuodenvaihteeseen mennessä oli jo 95 asuntoa myyty. Rakennusalan suhdanteesta johtuen yhtiömme on siirtänyt useiden kohteiden aloituksia. Toimintavuonna yhtiölle ei valmistunut uusia asuntoja. Sivakka-yhtymä Oy myi omistuksessaan olleen Oulun TOP-Huolto Oy:n koko osakekannan Lassila & Tikanojalle Yhtiö osti alkuvuonna Oulun TOP- Huolto Oy:n omistuksessa olleen Riihitie 13 kiinteistön. Tiloissa toimii vuokralaisena Oulun Remonttimylly Oy. Oulun kaupungin asuntopoliittisten linjausten mukaisesti Sivakka-yhtymä osti Oulun kaupungilta Tuulimyllynkatu 20-24:n sekä Torikatu 82:n asuinkiinteistöt. Loppuvuodesta yhtiön omistukseen siirtyi Oulun kaupungilta myös 59 asunnon hallintaan oikeuttavat asunto-osakkeet. Ylikiimingin kunnan liittyessä Oulun kaupunkiin vuoden 2009 alussa aloitettiin valmistelut Ylikiimingin kunnan omistaman vuokra-asuntokannan siirtämiseksi Sivakkayhtymälle. Sivakka-konserni Sivakka-konsernin omistuksessa olleiden asuntojen käyttöaste oli vuoden 2008 aikana 97,5 % (97,0 %) ja asuntojen keskineliövuokra 8,06 euroa/m 2 /kk (7,75 euroa/m 2 /kk). Oulun kaupungin luopuessa Oulun Asuntohankinta Oy:n asuntojen välivuokrauksesta otti hankintayhtiö vastatakseen omistamiensa asuntojen vuokrauksen. Käytännön vuokraustoimintaa hoitaa Oulun Sivakka Oy, jolloin vuokraustoiminnan piiriin tuli 239 uutta asuntoa. Oulun Sivakka Oy:ssä toteutettiin toimintavuoden alussa organisaatiomuutos, jossa aikaisemmin erillisinä yksikköinä toimineet isännöinti ja asiakaspalvelu yhdistettiin uudeksi Asuntopalvelu-yksiköksi. Toimenpiteellä pyritään nopeampaan ja laadukkaampaan asiakkuuden hallintaan. Yhtiön tieto- ja toiminnanohjausjärjestelmien uudistamisen myötä aloitettiin toimintajärjestelmän (laatujärjestelmän) uudistaminen vastaamaan muuttuneita toimintatapoja. Uudistaminen ajoittuu pääosin vuodelle 2009.
4 04 Asuntojen vuokraus ASUNTOJEN VUOKRAUS Tilanne Oulun vuokra-asuntomarkkinoilla jatkui toimintavuonna vuokra-asuntojen tarjoajille haasteellisena. Maaliskuussa vaihtuvuus alkoi kääntyä kuitenkin hienoiseen laskuun; mm. muutot vuokra-asunnoista omistusasuntoihin vähenivät selvästi loppuvuotta kohden. Sivakka-konsernin asukasvaihtuvuus oli edelleen korkea, mutta pieneni edellisvuodesta lähes kolmella prosenttiyksiköllä ollen 29,9 % (32,6 %). Tilanne vaikutti positiivisesti myös asuntojen käyttöasteeseen, sillä se parantui edellisvuodesta puoli prosenttiyksikköä 97,5 %:iin. Haasteellisimpia vuokrauskohteita olivat perheasunnot, jotka sijaitsevat kauempana keskustasta vanhemmissa kerrostaloissa. Haastava markkinatilanne kasvatti toimintavuoden syksyllä vuokrasaamisten määrää, mutta ne saatiin pidettyä kuitenkin kohtuullisella tasolla. Yhtiön vuokrasaamisten määrä vuoden lopussa oli 0,1 miljoonaa euroa, mikä on 1,6 % vuosittaisesta vuokratuotosta. Sivakka-konsernin vuokrasaamiset olivat 0,4 miljoonaa euroa, mikä on 1,2 % vuosittaisesta vuokratuotosta. Kohtuullisten vuokrasaamisten lisäksi häätömäärät pysyivät edellisvuoden tasolla, vaikka vuokraustoiminnan piirissä olleiden asuntojen määrä kasvoi vuoden aikana. Tampuuri-tietojärjestelmän vaiheittainen käyttöönotto jatkui ja ohjelman käyttöominaisuudet kehittyivät koko toimintavuoden. Kehitystyö keskittyi lähinnä asiakasetujärjestelmän, perinnän ja jälkiperinnän osioihin. Yhtiön asuntoja markkinoitiin lehtiilmoituksilla, sähköisissä hakupalveluissa, Sanomalehti Kalevan sähköisessä versiossa ja televisiomainoksella MTV3-kanavalla. Myös kotisivujen kehitystyö jatkui. Sivustolla otettiin käyttöön pankkitunnusten avulla tapahtuva tunnistautuminen ja sen mahdollistamat sähköiset palvelut, kuten asunnon sähköinen irtisanominen. Asuntojen käyttöaste parantui edellisvuodesta puoli prosenttiyksikköä 97,5%:iin.
5 Kiinteistöt 05 KIINTEISTÖT Sivakka-yhtymä Oy omistaa asuinhuoneistoa sekä liiketiloja. Asuinhuoneistojen pinta-ala on m 2. Toimintavuoden lopussa Sivakka-konsernin omistuksessa on asuinhuoneistoa sekä liiketiloja. Asuinhuoneistojen pinta-ala on m 2. Alkuvuonna aloitetun Sivakka-yhtymän Veturi-kohteen rakentaminen jatkui ja 85 asuntoa, autohalli ja kaksi liiketilaa valmistuvat alkuvuonna Lisäksi Sivakkayhtymä aloitti Arolan 16 asunnon rakentamisen Koskelaan. Kohde valmistuu syksyllä Oulun Tervatalojen omistaman Hollihaan palvelukodin rakentaminen aloitettiin alkuvuonna 2008 ja se valmistuu tammikuussa Muistihäiriöisille vanhuksille tarkoitettu palvelukoti vuokrataan kokonaisuudessaan Oulun kaupungille. Toimintavuonna valmistuivat Sivakkayhtymän omistaman Länsitornin 54 asunnon sekä Oulun Sivakan omistaman Mäntypostin 28 asunnon peruskorjaukset. Syksyllä 2008 valmistuivat myös Oulun Tervatalojen omistamien Fanni ja Jalmari kodin sekä Tellervo ja Tauno kodin perusparannukset. Fanni ja Jalmari kotiin valmistui 36 asuntoa vanhuksille ja Tellervo ja Tauno kotiin 16 asuntoa mielenterveyskuntoutujille. Myös nämä kohteet on vuokrattu Oulun kaupungille. Kiinteistöjen ylläpitoa ja kunnostusta on toteutettu toimintavuoden aikana peruskorjaus- ja kunnossapitosuunnitelman PTS:n mukaisesti. Suurimpia korjaustöitä Sivakka-yhtymällä olivat Riimun pihaalueiden ja sadevesijärjestelmien saneerauksen aloitusvaihe sekä Jätti- ja Valta-kohteen parvekesaneeraukset. Valta-kiinteistön parvekesaneeraus valmistuu Oulun Sivakan suurimat korjaustyöt olivat Herukan I-vaiheen keittiöiden uusimiset, Mäntylän parvekesaneeraukset sekä Habitatin ja Iinatin asfalttialueiden massanvaihdot. Työt jatkuvat 2009 vielä pinnoitustöillä. Oulun Tervatalojen suurin korjaustyö oli Parkettipuiston kattojen uusimiset. Lisäksi useissa kiinteistöissä tehtiin julkisivujen huoltomaalauksia. Kiinteistöjen ikääntyminen ja runsas asukasvaihtuvuus aiheuttavat korjaustarpeen lisääntymistä. TAC Finland Oy:n kanssa on tehty sopimus kiinteistöjen teknisestä tarkastuksesta, millä pyritään teknisten järjestelmien säädön ja käytön parantamiseen sekä kiinteistöjen energian ja veden kulutusten alentamiseen. Energiansäästösopimuksen mukaisesti Sivakka-konsernin yhtiöt ovat asettaneet tavoitteeksi kiinteistöjen lämmön ja veden kulutuksien alentamisen 15 % vuoteen 2012 mennessä. Lisäksi tavoitteena on sähkön kulutuksen kasvun pysäyttäminen vuoteen 2008 mennessä ja sen laskuun kääntäminen sen jälkeen. Kiinteistöihin tilattiin loppuvuonna vettä säästävät säästösuuttimet, joiden avulla saadaan pienennettyä veden kulutusta. Sijoituksen arvioitu takaisinmaksuaika on alle vuosi. Lämmityspuolella on vuoden aikana korjattu useita lämmönvaihtimia ja säätölaitteita. Sivakka-yhtymän kiinteistöjen energian ja veden kulutustiedot: 1-12/ / /2006 Kaukolämpö kwh/m 3 51,0 51,7 52,0 Kiinteistösähkö kwh/m 3 5,1 5,3 5,7 Vesi l/m 3 402,0 415,0 444,0 Tavoitteena on sähkön kulutuksen kasvun pysäyttäminen vuoteen 2008 mennessä ja sen laskuun kääntäminen.
6 06 Konsernin talous Konsernin tase oli vuoden lopussa 256,9 miljoonaa euroa. TALOUS Sivakka-konserni Sivakka-yhtymällä on kolme tytäryhtiötä, joiden osakekannan Sivakka-yhtymä Oy omistaa kokonaan: Oulun Sivakka Oy, joka omistaa arava- ja korkotukilainsäädännön mukaisten luovutusrajoitusten alaisia kiinteistöjä Oulun Tervatalot Oy, joka omistaa vanhuksille ja erityisryhmille tarkoitettuja kiinteistöjä Oulun Remonttimylly Oy, joka on kiinteistöjen rakenteelliseen kunnossapitoon liittyviä palveluja tarjoava yritys Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty myös Oulun TOP-Huolto Oy:n tuloslaskelma saakka. Sivakka-konsernin tuloslaskelma Konsernin liikevaihto oli 36,3 miljoonaa euroa ja muut tuotot 5,7 miljoonaa euroa eli yhteensä tuotot olivat 42,0 miljoonaa euroa. Kulujen yhteismäärä oli 23,0 miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto oli 10,2 miljoonaa euroa liikevoittoprosentin ollessa 28,2 %. Konsernin tilikauden voitto oli 2,7 miljoonaa euroa. Konserniin kuuluvien yhtiöiden erillistulokset olivat kuitenkin ainoastaan 0,1 miljoonaa euroa. Tilikauden tulosten ero konsernin ja erillisyhtiöiden välillä johtuu siitä, että erillisyhtiöiden tilinpäätöksissä olevat poistoerot ja asuintalovaraukset jaetaan konsernitilinpäätöksessä taseen omaan pääomaan ja laskennalliseen verovelkaan. Konsernin oman pääoman tuottoprosentti oli 5,8 %. Sivakka-konsernin tase Konsernin tase oli vuoden lopussa 256,9 miljoonaa euroa (248,6) eli 3,3 % suurempi kuin vuotta aiemmin. Konsernin sijoitustoiminta perustuu hallitusten hyväksymään sijoitusstrategiaan, jonka puitteissa tilikauden aikana toimittiin. Sijoitustoiminnan tavoitteena on huolehtia sijoitettavan varallisuuden tarkoituksenmukaisesta sijoittamisesta tuottotavoite, hyväksytty riskitaso ja likvidien varojen tarve huomioiden. Lähtökohtana sijoitustoiminnassa on sijoitetun pääoman sataprosenttinen pääomaturva. Sivakka-konsernin oma pääoma oli vuoden lopussa 49,5 miljoonaa euroa (43,2). Konsernin omavaraisuusaste kasvoi 1,5 prosenttiyksiköllä ollen 19,6 % (18,1 %). Konsernin pitkäaikainen vieras pääoma kasvoi edellisvuodesta 3,0 miljoonaa euroa 192,2 miljoonaan euroon. Lainojen lyhennyksiin käytettiin 12,6 miljoonaa euroa. Sivakka-yhtymä Oy:n tuloslaskelma Sivakka-yhtymä Oy:n liikevaihto oli 7,0 miljoonaa euroa ja muut tuotot 2,4 miljoonaa euroa. Suurimpina yksittäisinä erinä muissa tuotoissa olivat As Oy Oulun Tervaportin osakkeiden sekä Oulun TOP- Huolto Oy:n osakkeiden myyntivoitot. Kulujen yhteismäärä oli 4,1 miljoonaa euroa. Hoitokuluista suurimpia olivat korjaukset 1,3 miljoonaa euroa, kiinteistöhuolto ja siivous 0,6 miljoonaa euroa, hallintokulut 0,6 miljoonaa euroa sekä lämmitys 0,5 miljoonaa euroa. Suurimpina erinä korjauksissa olivat huoneistokorjaukset, asfalttikorjaukset sekä mattotyöt. Sivakka-yhtymä Oy:n hoitokate oli 5,3 miljoonaa euroa. Suunnitelman mukaiset poistot olivat 1,8 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevoitto oli 3,5 miljoonaa euroa liikevoittoprosentin ollessa 50,2 %. Korko- ja rahoitustuotot olivat 0,5 miljoonaa euroa sekä korko- ja muut rahoituskulut 1,4 miljoonaa euroa. Poistoeron muutos oli 0,7 miljoonaa euroa ja asuintalovarauksen muutos 1,9 miljoonaa euroa. Yhtiön tilikauden tulos oli 906 euroa. Yhtiön oman pääoman tuottoprosentti oli 6,9 %. Sivakka-yhtymä Oy:n tase Sivakka-yhtymän tase oli vuoden lopussa 81,7 miljoonaa euroa (72,2) eli 13,1 % suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Yhtiön oma pääoma oli vuoden lopussa 35,3 miljoonaa euroa (31,9). Omavaraisuusaste kasvoi 0,8 prosenttiyksikköä ollen 50,7 % (49,9 %). Tilinpäätössiirtojen kertymä oli 7,8 miljoonaa euroa (5,2). Yhtiön pitkäaikainen vieras pääoma kasvoi edellisvuodesta 3,3 miljoonaa euroa 35,6 miljoonaan euroon. Suunnitelman mukaisiin lainojen lyhennyksiin käytettiin 1,5 miljoonaa euroa. Lisäksi tehtiin ylimääräisiä lainojen lyhennyksiä 4,4 miljoonalla eurolla. Pitkäaikaisten lainojen painotettu keskikorko vuoden lopussa oli 4,3 % (4,3 %). Korkoriskin hallitsemiseksi yhtiön lainanotto on hajautettu kiinteä- ja vaihtuvakorkoisiin instrumentteihin. Pitkään viitekorkoon sidottujen lainojen osuus lainasalkusta oli tilinpäätöshetkellä 69,6 % (61,7 %) ja lyhyeen markkinakorkoon sidottujen lainojen osuus 30,4 % (38,3 %).
7 Sivakka-yhtymä Oy:n hallinto 07 HALLINTO Kertomusvuoden aikana Sivakka-yhtymä Oy:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin , jolloin vahvistettiin edellisenä vuonna tehdyn osakeannin merkintähinnat. Varsinainen yhtiökokous pidettiin Hallituksen jäsenet: Varsinaiset jäsenet Nikula Juhani, puheenjohtaja Sohlo Heljä, varapuheenjohtaja Anttila Tuula Jääskeläinen Pekka Kovalainen Seppo Henkilökohtaiset varajäsenet Hänninen Erkki Niskavaara Tiina-Mari Paananen Petteri Korkeamäki Pertti Kinnunen Irene Hallitus kokoontui tilikauden aikana 11 kertaa. Sivakka-yhtymä Oy:n toimitusjohtajana toimii Risto Korpi. Yhtiön tilintarkastajina ovat toimineet Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Risto J. Hyvönen sekä KPMG Kunta Oy, päävastuullisena tilintarkastajanaan JHTT Paula Hellén- Toivanen. Rakennusalan suhdannemuutos nostaa jo aiemmin lykättyjä hankkeita uudelleen tarkasteluun.
8 8 Tulevaisuuden näkymät ARVIO TOIMINNAN MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT HALLITUKSEN ESITYS TILIKAUDEN TULOSTA KOSKEVIKSI TOIMENPITEIKSI Korkoriski Sivakka-konsernin toimintaan liittyy oleellisena osana toimialalle tyypilliseen tapaan suuri vieraan pääoman määrä. Merkittävä riski toiminnalle on korkotason nousu. Konsernin pitkäaikaisten lainojen painotettu keskikorko vuoden lopussa oli 3,8 % (3,8 %). Korkoriskin hallitsemiseksi yhtiöiden lainanotto on hajautettu kiinteä- ja vaihtuvakorkoisiin instrumentteihin. Lisäksi viitekorkojen tarkistushetket on hajautettu eri ajankohtiin. Sivakka-konsernin lainasalkussa yhtenäislainojen osuus oli tilinpäätöshetkellä 34,8 % (36,0 %), pitkään viitekorkoon sidottujen lainojen osuus 46,5 % (43,9 %) Tilikauden päättymisen jälkeen ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia toiminnassa. Hallitus esittää, että tilikauden tulos 905,97 euroa siirretään edellisten tilikausien voittovarojen tilille. ja lyhyeen markkinakorkoon sidottujen lainojen osuus 16,9 % (17,8 %). Lyhyeen markkinakorkoon sidotuista lainoista 61,8 % on korkotukilainoja. Loput lainoista jakaantuivat kiinteäkorkoisiin ja peruskorkosidonnaisiin lainoihin. Asuntojen käyttöaste Vuokra-asuntojen kysyntämuutokset vaikuttavat Sivakka-konsernin taloudelliseen tilanteeseen. Asuntojen käyttöasteet on pyritty pitämään korkealla tasolla erilaisin markkinointitoimenpitein sekä palveluiden laatua parantamalla. Viime vuoden lopulla tapahtunut rakennusalan suhdannemuutos avaa yhtiöllemme mahdollisuuden tarkastella jo useampia vuosia lykättyjen kohteiden rakentamismahdollisuuksia. Yhtiömme onkin jo käynnistänyt kahden aiemmin lykätyn kohteen suunnittelun siten, että kohteiden rakennustyöt pyritään käynnistämään vuoden 2009 aikana. Muuttuneessa tilanteessa yhtiö pyrkii toteuttamaan myös suunnitelmien mukaiset perusparannus- ja korjaustoimet. Oulun Palvelusäätiön ja Sivakkakonsernin välinen toimialarationalisointi ei ole edennyt suunnitelmien mukaisesti. Ylikiimingin kunnan liittyminen Ouluun tulee myös vaikuttamaan osaltaan Sivakka-yhtymän toimintaan. Sivakka-konsernin omistamien kiinteistöjen salkuttaminen jatkuu. Tällöin arvioidaan kaikkien kiinteistöjen osalta niiden elinkaarta ja tarvittavia toimenpiteitä omistamisen osalta. Jokainen kiinteistö ryhmitellään yhteen seuraavista luokista: pidettävät, kehitettävät, selvitettävät ja realisoitavat. Yhtiömme ovat selvinneet hyvin varsin haasteellisista viime vuosista. Muuttuneen suhdannetilanteen voidaan arvioida parantavan kilpailutilannettamme. Yhtiöidemme kilpailukyky on edelleen hyvä ja ne tulevat suoriutumaan niille kuuluvista velvoitteista myös jatkossa. Yhtiöidemme kilpailukyky on edelleen hyvä ja ne tulevat suoriutumaan niille kuuluvista velvoitteista myös jatkossa.
9 Sivakka-yhtymä Oy:n tilinpäätös 9 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet , ,87 Liittymismaksut , ,78 Rakennukset ja rakennelmat , ,11 Koneet ja kalusto , ,23 Muut aineelliset hyödykkeet , ,10 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , ,33 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,42 Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä , ,10 Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,84 Muut osakkeet ja osuudet , ,32 Muut saamiset 3 257, ,26 Muut pitkävaikutteiset sijoitukset , ,00 Sijoitukset yhteensä , ,52 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,94 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Pitkäaikaiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,00 Muut saamiset ,00 0,00 Pitkäaikaiset saamiset yhteensä , ,00 Lyhytaikaiset Saamiset kiinteistön tuotoista , ,58 Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,82 Myyntisaamiset , ,50 Muut saamiset 3 427,61 0,00 Siirtosaamiset 7 174, ,60 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,50 Rahoitusarvopaperit Muut arvopaperit , ,00 Rahoitusarvopaperit yhteensä , ,00 Rahat ja pankkisaamiset , ,23 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,73 Vastaavaa yhteensä , ,67 Vastattavaa OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Osakeanti 0, ,36 Muut rahastot Yhtiöjärjestyksen mukaiset rahastot , ,99 Muut rahastot yhteensä , ,99 Edellisten tilikausien voitto/tappio , ,17 Tilikauden voitto/tappio 905,97 17,67 Oma pääoma yhteensä , ,85 TULOSLASKELMA Liikevaihto Vuokrat , ,71 Käyttökorvaukset 1 854,07 247,08 Liikevaihto yhteensä , ,79 Muut kiinteistön tuotot , ,85 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,00 Henkilösivukulut Muut henkilösivukulut 0,00-54,30 Henkilösivukulut yhteensä 0,00-54,30 Henkilöstökulut yhteensä , ,30 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,56 Poistot ja arvonalentumiset yht , ,56 Muut kulut Kiinteistön muut kulut Hallinto , ,73 Käyttö ja huolto , ,53 Ulkoalueiden huolto , ,61 Siivous , ,40 Lämmitys , ,60 Vesi ja jätevesi , ,42 Sähkö , ,42 Jätehuolto , ,52 Vahinkovakuutukset , ,55 Vuokrat , ,71 Kiinteistövero , ,43 Korjaukset , ,36 Muut hoitokulut , ,90 Kiinteistön muut hoitokulut yht , ,18 Luottotappiot , ,73 Liikevoitto , ,87 Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot , ,43 Korkokulut ja muut rahoituskulut , ,91 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,48 VOITTO ENNEN TILIN- PÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA , ,39 Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos , ,00 Vapaaehtoisten varausten muutos , ,28 Tuloverot -647,24 0,00 TILIKAUDEN VOITTO 905,97 17,67 TILIPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero , ,12 Asuintalovaraukset , ,20 Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä , ,32 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,06 Velat saman konsernin yrityksille , ,39 Pitkäaikaiset velat yhteensä , ,45 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,07 Saadut ennakot , ,36 Ostovelat , ,40 Velat saman konsernin yrityksille , ,36 Muut velat 3 431, ,20 Siirtovelat , ,66 Lyhytaikaiset velat yhteensä , ,05 Vieras pääoma yhteensä , ,50 Vastattavaa yhteensä , ,67
10 10 Oulun Sivakka Oy:n tilinpäätös TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet , ,84 Aineettomat hyödykkeet yhteensä , ,84 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet , ,09 Liittymismaksut , ,52 Rakennukset ja rakennelmat , ,33 Koneet ja kalusto , ,35 Muut aineelliset hyödykkeet , ,67 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , ,61 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,57 Sijoitukset Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,96 Muut osakkeet ja osuudet , ,21 Sijoitukset yhteensä , ,17 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,58 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Saamiset kiinteistön tuotoista , ,30 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 2 869, ,82 Myyntisaamiset , ,32 Siirtosaamiset , ,12 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,56 Rahoitusarvopaperit Muut arvopaperit , ,45 Rahoitusarvopaperit yhteensä , ,45 Rahat ja pankkisaamiset , ,85 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,86 Vastaavaa yhteensä , ,44 Vastattavaa OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Muut rahastot Yhtiöjärjestyksen mukaiset rahastot , ,83 Muut rahastot yhteensä , ,83 Edellisten tilikausien voitto/tappio , ,76 Tilikauden voitto/tappio ,13 595,92 Oma pääoma yhteensä , ,99 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero , ,37 Asuintalovaraukset , ,64 Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä , ,01 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,23 Velat saman konsernin yrityksille , ,75 Siirtovelat 372,92 0,00 Pitkäaikaiset velat yhteensä , ,98 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,05 Saadut ennakot , ,42 Ostovelat , ,00 Velat saman konsernin yrityksille , ,48 Muut velat , ,97 Siirtovelat , ,54 Lyhytaikaiset velat yhteensä , ,46 Vieras pääoma yhteensä , ,44 TULOSLASKELMA Liikevaihto Vuokrat , ,62 Käyttökorvaukset 669, ,64 Liikevaihto yhteensä , ,26 Valmistus omaan käyttöön , ,70 Muut kiinteistön tuotot , ,01 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,83 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,48 Muut henkilösivukulut , ,21 Henkilöstösivukulut yhteensä , ,69 Henkilöstökulut yhteensä , ,52 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,51 Poistot ja arvonalentumiset yht , ,51 Muut kulut Kiinteistön muut kulut Hallinto , ,85 Käyttö ja huolto , ,27 Ulkoalueiden huolto , ,71 Siivous , ,14 Lämmitys , ,34 Vesi ja jätevesi , ,46 Sähkö , ,68 Jätehuolto , ,99 Vahinkovakuutukset , ,40 Vuokrat , ,59 Kiinteistövero , ,66 Korjaukset , ,59 Muut hoitokulut , ,40 Kiinteistön muut hoitokulut yht , ,08 Luottotappiot , ,89 Liikevoitto , ,97 Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot , ,56 Korkokulut ja muut rahoituskulut , ,24 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,68 VOITTO ENNEN TILIN- PÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA , ,29 Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos , ,37 Vapaaehtoisten varausten muutos , ,00 TILIKAUDEN VOITTO ,13 595,92 Vastattavaa yhteensä , ,44
11 Oulun Tervatalot Oy:n tilinpäätös 11 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Liittymismaksut , ,32 Rakennukset ja rakennelmat , ,63 Koneet ja kalusto , ,65 Muut aineelliset hyödykkeet , ,08 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , ,72 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,40 Sijoitukset Saamiset saman konsernin yrityksiltä 1 736, ,28 Sijoitukset yhteensä 1 736, ,28 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,68 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Pitkäaikaiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä ,52 0,00 Pitkäaikaiset saamiset yhteensä ,52 0,00 Lyhytaikaiset Saamiset kiinteistön tuotoista 1 550, ,50 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 3 715, ,57 Myyntisaamiset 900,76 666,64 Muut saamiset , ,87 Siirtosaamiset , ,54 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,12 Rahat ja pankkisaamiset , ,90 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,02 Vastaavaa yhteensä , ,70 Vastattavaa OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Muut rahastot Yhtiöjärjestyksen mukaiset rahastot , ,24 Muut rahastot yhteensä , ,24 Edellisten tilikausien voitto/tappio -19,33 0,00 Tilikauden voitto/tappio -326,05-19,33 Oma pääoma yhteensä , ,91 TILIPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero , ,12 Asuintalovaraukset , ,59 Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä , ,71 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,20 Velat saman konsernin yrityksille , ,48 Pitkäaikaiset velat yhteensä , ,68 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,62 Saadut ennakot , ,28 Ostovelat , ,82 Velat saman konsernin yrityksille , ,58 Muut velat 1 232, ,82 Siirtovelat , ,28 Lyhytaikaiset velat yhteensä , ,40 Vieras pääoma yhteensä , ,08 TULOSLASKELMA Liikevaihto Vuokrat , ,72 Käyttökorvaukset 0, ,36 Liikevaihto yhteensä , ,08 Muut kiinteistön tuotot 4 785,28 235,00 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,00 Henkilösivukulut Muut henkilösivukulut 0,00-54,30 Henkilösivukulut yhteensä 0,00-54,30 Henkilöstökulut yhteensä , ,30 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,84 Poistot ja arvonalentumiset yht , ,84 Muut kulut Kiinteistön muut kulut Hallinto , ,76 Käyttö ja huolto , ,26 Ulkoalueiden huolto ,07-250,67 Siivous ,47-661,06 Lämmitys , ,29 Vesi ja jätevesi , ,25 Sähkö , ,19 Jätehuolto , ,19 Vahinkovakuutukset , ,55 Vuokrat -577,37-71,26 Kiinteistövero , ,53 Korjaukset , ,85 Muut hoitokulut , ,00 Kiinteistön muut hoitokulut yht , ,86 Luottotappiot -935, ,41 Liikevoitto (tappio) , ,33 Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot , ,74 Korkokulut ja muut rahoituskulut , ,74 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,00 VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILIN- PÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA , ,33 Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos ,18 0,00 Vapaaehtoisten varausten muutos , ,00 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) -326,05-19,33 Vastattavaa yhteensä , ,70
12 SIVAKKA-YHTYMÄ OY
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2007 SIVAKKA-YHTYMÄ OY
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2007 SIVAKKA-YHTYMÄ OY 02 sisältö 11 Oulun Tervatalot Oy:n tilinpäätös 10 Oulun Sivakka Oy:n tilinpäätös 09 Sivakka-yhtymä Oy:n tilinpäätös 08 Tulevaisuuden näkymät 07 Hallinto
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2009 SISÄLTÖ 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 3 1.1. SIVAKKA-YHTYMÄ OY 3 1.2. SIVAKKA-KONSERNI 3 2. ASUNTOJEN VUOKRAUS 4 3. KIINTEISTÖT 4 4. TALOUS 6 4.1. SIVAKKA KONSERNI 6
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93
Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO
Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero
11 Oulun Sivakka Oy:n tilinpääätös. 10 Tulevaisuuden näkymät 09. 08 Henkilöstö. 06 Oulun Sivakka Oy:n talous. Oulun Tervatalot Oy:n tilinpääätös
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2006 T i l i k a u s i 1. 1. 2 0 0 6-3 1. 1 2. 2 0 0 6 02 sisältö 18 Oulun Tervatalot Oy:n tilinpääätös 16 Tulevaisuuden näkymät 15 Hallinto 14 Oulun Tervatalot Oy:n talous
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2010. Toimintakertomus ja. tilinpäätös
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2010 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2010 1 Sisältö 1. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.1. Sivakka-yhtymä Oy 3 1.2. Sivakka-konserni 3 2. Asuntojen vuokraus 4 3. Kiinteistöt
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet
Asunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
T A S E V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Omistuskiinteistöt
AS Asteri Asunto Oy - laaja tase AS14L.WTR
T A S E V A S T A A V A A Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineettomat hyödykkeet
KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )
VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
As Oy Atsoftin Asteri - ALV:n esittäminen omana oikaisueränä tuloslaskelmassa
TULOSLASKELMA Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet Hankeosuussuoritukset Kulutusperusteiset vastikkeet Erityisvastikkeet./. Rahastoidut vastikkeet Vuokrat Käyttökorvaukset Muut kiinteistön tuotot
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
Luottotappiot ja oikaisuerät Kiinteistön hoitokulut. Poistot ja arvonalentumiset Rakennuksista ja rakennelmista. Muut rahoitustuotot
TULOSLASKELMA Kiinteistön tuotot Vastikkeet Vuokrat Käyttökorvaukset Muut kiinteistön tuotot 1-31.12.2018 1-31.12.2017 Luottotappiot ja oikaisuerät Kiinteistön hoitokulut Henkilöstökulut Hallinto Käyttö
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
YH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018
Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.
Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
Kiinteistöyhtiö - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
T A S E Vastaava PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaikaiset Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014 Sisältö Sivu 4 5 Toimitusjohtajan katsaus 6 Asuntojen vuokraus 7 Kiinteistöt 8 9 Talous 9 Hallinto 10 Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä 11 Olennaiset tapahtumat
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan
AS ,00 0,00 0,00 0,00 0,00
AS 2013 T A S E V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot 1000 Kehittämismenot Kehittämismenot yhteensä Aineettomat oikeudet 1020 Aineettomat oikeudet Aineettomat oikeudet
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla
Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18
Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000
Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020
Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet
1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO
Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI
TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 Yleistä yhtiöstä Yhtiö on 18.12.1998 allekirjoittanut maanvuokrasopimuksen, jolla yhtiö vuokraa Suomen valtiolta Inarin kunnan Laanilan valtionmaasta Kaunispään
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013. Toimintakertomus ja. tilinpäätös
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2013 1 Sisältö 1. Toimitusjohtajan katsaus 3 Sivakka-yhtymä Oy 3 Sivakka-konserni 3 2. Asuntojen vuokraus 4 3. Kiinteistöt 5 4. Talous
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10
Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00
Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011. Toimintakertomus ja. tilinpäätös
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 1 Sisältö 1. Toimitusjohtajan katsaus 3 1.1. Sivakka-yhtymä Oy 3 1.2. Sivakka-konserni 3 2. Asuntojen vuokraus 4 3. Kiinteistöt
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012. Toimintakertomus ja. tilinpäätös
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 1 Sisältö 1. Toimitusjohtajan katsaus 3 Sivakka-yhtymä Oy 3 Sivakka-konserni 3 2. Asuntojen vuokraus 4 3. Kiinteistöt 5 4. Talous
Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 1) Liikevaihto Vuokrat 144 543 408,84 139 199 578,93 Käyttökorvaukset 209 446,66
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma
Tilikausi
Kiinteistö Oy Kesänki II Sivu 1 Tilikausi 1.7.2014-30.6.2015 Yleistä yhtiöstä Yhtiökokous Yhtiökokous Yhtiön johto Kiinteistöyhtiön toimialana on hallita vuokrasopimuksen perusteella n. 1.250 m2 suuruista
Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013
Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruorianpuisto Y-tunnus 2036665-9 Tasekirja 31.12.2013 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2013-31.12.2013 Sisällys Sivu Tase 3-4 Tuloslaskelma
Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
Haminan Energian vuosi 2016
VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229
KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011
KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2
Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY
TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot
U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från
Mitä tilinpäätös kertoo?
Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).
Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys
DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj
Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen
NIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
KI Kiinteistöyhtiö KI14.WTR
KI Kiinteistöyhtiö KI14.WTR T A S E Vastaava PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaikaiset Muut
Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet
Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen
Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89
6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville
1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00
1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30
Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1
Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki
NIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut