SELVITYS DIGITALIST GROUP OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016
|
|
- Ilona Halonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SELVITYS DIGITALIST GROUP OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016
2 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Vuoden 2016 aikana Digitalist Group Oyj noudatti Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antamaa, voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia 2015 ( Hallinnointikoodi 2015 ) kokonaisuudessaan. Tämä arvopaperimarkkinalain 7 luvun 7 :n tarkoittama selvitys liikkeeseenlaskijan hallintoja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Hallinnointikoodi 2015 mukaisesti. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä annetaan hallituksen toimintakertomuksesta erillisenä. YLEISET PERIAATTEET Digitalist Group Oyj on Suomessa rekisteröity julkinen osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Helsinki. Digitalist Group-konserni ( Digitalist Group ) muodostuu emoyhtiöstä Digitalist Group Oyj:stä ja sen suomalaisista ja ulkomaisista tytäryhtiöistä. Digitalist Group Oyj:n toiminimi oli Ixonos Oyj saakka. Digitalist Groupin hallinnoinnissa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia (624/2006 muutoksineen), arvopaperimarkkinalakia (746/2012 muutoksineen), Markkinoiden väärinkäyttöasetusta (EU) N:o 596/2014 (MAR), Nasdaq Helsinki Oy:n antamia, listattuja yhtiöitä koskevia sääntöjä ja määräyksiä sekä Digitalist Group Oyj:n yhtiöjärjestystä. Lisäksi yhtiö noudattaa hallinnoinnissa Nasdaq Helsinki Oy:n sääntöjä sekä Hallinnointikoodia 2015 niiden suositusten osalta, jotka tulivat voimaan Hallinnointikoodi 2015 on luettavissa Arvopaperimarkkinayhdistyksen kotisivuilta osoitteessa TOIMIELINTEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT Digitalist Groupin johtamisesta vastaavat Digitalist Group Oyj:n yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja, joiden tehtävät määräytyvät Suomen osakeyhtiölain mukaisesti. Sisäisestä valvonnasta vastaa yhtiön ylin johto ja ulkoisesta valvonnasta tilintarkastajat. Operatiivisesta liiketoiminnasta vastaa toimitusjohtaja konsernin johtoryhmän avustamana. Digitalist Group pyrkii toiminnallaan yhtiön omistaja-arvon kohottamiseen lainsäädäntöä noudattaen ja yhteiskunnallisia velvoitteitaan kantaen. Digitalist Group Plc Page 2 of 15
3 YHTIÖKOKOUS Digitalist Group Oyj:n ylin päätöksentekoelin on yhtiökokous, jossa osakkeenomistajat käyttävät puhe- ja äänivaltaansa yhtiön asioissa. Varsinainen yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous pidetään kerran vuodessa hallituksen määräämänä päivänä 6 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Vuonna 2016 varsinainen yhtiökokous pidettiin Ylimääräinen yhtiökokous Ylimääräisiä yhtiökokouksia voidaan tarvittaessa järjestää vuoden aikana. Yhtiökokouksen kutsuu koolle hallitus. Hallitus kutsuu viipymättä yhtiökokouksen koolle, mikäli osakkeenomistaja tai osakkeenomistajat, joilla on vähintään 10 prosenttia yhtiön osakkeista, tai yhtiön tilintarkastaja sitä kirjallisesti vaativat. Yhtiökokouskutsu Digitalist Group Oyj:n yhtiöjärjestyksen mukaan kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava yhtiön internetsivuilla aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Osakkeenomistajan on ollakseen oikeutettu osallistumaan yhtiökokoukseen ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna hallituksen määräämänä päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen päivää ennen kokousta. Yhtiökokouskutsu julkistetaan aina myös pörssitiedotteella. Varsinaisen yhtiökokouksen kutsussa esitetään seuraavat ehdotukset: ehdotus hallituksen kokoonpanoksi (ehdotettuja henkilöitä koskevat tiedot esitetään yhtiön internet-sivuilla) tieto mahdollisesta osakeyhtiölain 6 luvun 9 :n mukaisesta erityisestä hallitusten jäsenten asettamisjärjestyksestä ehdotus hallituksen jäsenten palkkioksi, ja ehdotus tilintarkastajiksi Digitalist Group Plc Page 3 of 15
4 Kokouskutsu ja muut yhtiökokousasiakirjat, kuten hallituksen päätösehdotukset ja vuosikertomus, ovat nähtävillä Digitalist Group Oyj:n verkkosivustolla viimeistään kolme viikkoa ennen varsinaista yhtiökokousta. Kaikki ennen yhtiökokouspäivää yhtiölle toimitetut kirjalliset päätösehdotukset esitetään yhtiön internet-sivuilla. Yhtiökokoukseen osallistuminen Yhtiökokoukseen osallistumaan ja äänioikeuttaan käyttämään ovat osakeyhtiölain mukaisesti oikeutettuja ne osakkeenomistajat, jotka on arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain mukaisesti merkitty osakkeenomistajiksi Euroclear Finland Oy:n ( Euroclear ) pitämään osakasluetteloon kahdeksan arkipäivää ennen yhtiökokousta ( Yhtiökokouksentäsmäytyspäivä ). Jos hallintarekisteröityjen osakkeiden omistaja haluaa käyttää yhtiökokouksessa äänioikeuttaan, hänen tulee pyytää, että hänet merkitään tilapäisesti Euroclearin ylläpitämään osakasluetteloon. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja voidaan ilmoittaa tilapäisesti merkittäväksi osakasluetteloon yhtiökokoukseen osallistumista varten, jos osakkeenomistajalla on osakkeiden perusteella oikeus olla merkittynä osakasluetteloon Yhtiökokouksentäsmäytyspäivänä. Tilapäistä merkintää koskeva ilmoitus on tehtävä viimeistään yhtiökokouskutsussa ilmoitettavana ajankohtana, jonka on osakeyhtiölain mukaan oltava Yhtiökokouksentäsmäytyspäivän jälkeen. Hallintarekisteröityä osakkeenomistajaa koskeva ilmoitus tilapäisestä rekisteröitymisestä yhtiön osakasluetteloon katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Digitalist Group Oyj:llä on yksi osakelaji ja kaikilla osakkeilla on yhtäläiset oikeudet pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa oli edustettuina osaketta ja ääntä, jotka edustivat yhteensä noin 83,61 prosenttia kaikkien osakkeiden tuomasta äänimäärästä. Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Varsinaisessa yhtiökokouksessa esitetään tietoa yhtiön toiminnasta sekä käsitellään ja vahvistetaan edellisen tilikauden tuloslaskelma ja tase. Lisäksi päätetään: vahvistetun taseen mukaisen voiton tai tappion käsittelystä Digitalist Group Plc Page 4 of 15
5 vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle hallituksen jäsenten lukumäärästä hallituksen jäsenten valinnasta tilintarkastajien valinnasta hallituksen ja valiokuntien jäsenten sekä tilintarkastajien palkkioista muista kokouskutsussa mainituista asioista. Läsnä yhtiökokouksessa Digitalist Group Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa ovat läsnä hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsenet, hallituksen jäseneksi ehdolla olevat henkilöt, toimitusjohtaja sekä yhtiön tilintarkastaja. Osakkeenomistajien aloitteet Arkisto Digitalist Group Oyj ilmoittaa yhtiökokousta edeltävän tilikauden loppuun mennessä internet-sivuillaan päivämäärän, johon mennessä osakkeenomistajan on esitettävä yhtiön hallitukselle varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi vaatimansa asia. Digitalist Group Oyj pitää yhtiön suomenkielisillä internetsivuilla yhtiökokousasiakirjat vähintään viiden vuoden ajan yhtiökokouksesta. HALLITUS Hallitus edustaa kaikkia osakkeenomistajia ja vaalii osakkeenomistajien yhteistä etua tasapuolisesti. Digitalist Group Oyj:n hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan vähintään viisi ja enintään yhdeksän varsinaista jäsentä. Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet toimikaudeksi kerrallaan. Hallitusten jäsenten toimikausi päättyy aina vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ja on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on läsnä. Hallitus määrittelee keskuudessaan hallitusten jäsenten erityisalueet, mutta päätöksentekoon ja asioiden käsittelyyn osallistuu koko hallitus. Digitalist Group Oyj:n hallituskokoonpanossa on otettu huomioon yhtiön toiminnan asettamat vaatimukset ja yhtiön kehitysvaihe sekä sukupuolijakauma. Uusi hallituksen jäsen perehdytetään yhtiön toimintaan. Digitalist Group Plc Page 5 of 15
6 Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus päättää yhtiön toiminta-ajatuksesta, visiosta, keskeisistä päämääristä sekä niiden toteuttamiseksi luodusta strategiasta. Lisäksi hallitus päättää strategian toteuttamiseksi laadituista budjeteista ja toimintasuunnitelmista sekä riskienhallinnan periaatteista, johdon ja henkilöstön palkkiojärjestelmistä, yritys- ja liiketoimintakaupoista sekä muista laajakantoisesti yhtiöön vaikuttavista asioista. Yhtiön organisaatiosta hallitus päättää toimitusjohtajan esityksen pohjalta. Hallituksen keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet määritellään kirjallisesti työjärjestyksessä. Hallitus kokoontuu varsinaisiin kokouksiin työjärjestyksensä mukaisesti. Varsinaisten kokousten lisäksi hallitus pitää tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia. Hallituksen kokous voidaan pitää myös puhelinkokouksena. Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan vuosittain. Arviointi suoritetaan sisäisenä itsearviointina. Digitalist Group Oyj:n hallitukseen ei kuulu yhtiön operatiivisen johdon edustajia. Toimitusjohtaja osallistuu hallituksen kokouksiin esittelijänä, ja talousjohtaja hallituksen sihteerin ominaisuudessa. Näiden lisäksi hallitus kutsuu kokouksiinsa tarpeen mukaan myös muita johdon edustajia. Digitalist Groupin hallituksessa on tilikaudella 2016 ollut 6 jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Paul Ehrnrooth ja varapuheenjohtajana Pertti Ervi ( saakka) ja Päivi Marttila ( alkaen). Muut hallituksen jäsenet ovat olleet Samu Konttinen, Ilari Koskelo ( saakka), Pekka Pylkäs, May Wiiala ( saakka), Bo-Erik Ekström ( alkaen) ja Pekka Eloholma ( alkaen). Hallituksen jäsenistä yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippuvaisia ovat olleet Paul Ehrnrooth ja Pekka Pylkäs. Muut hallituksen jäsenet ovat olleet yhtiöstä riippumattomia. Hallituksen jäsenten esittely: PAUL EHRNROOTH, s Kauppatieteiden maisteri Toimitusjohtaja, Turret Oy Ab PERTTI ERVI, s Insinööri Itsenäinen konsultti ja sijoittaja Digitalist Group Plc Page 6 of 15
7 PÄIVI MARTTILA, s KTM Midagon Oy, hallituksen puheenjohtaja SAMU KONTTINEN, s Studies at Helsinki Business Polytechnic & Henley Business School CEO, F-Secure Oyj since 08/2016 ILARI KOSKELO, s MBA, M.Sc Omistajayrittäjä, Navdata Ltd. BO-ERIK EKSTRÖM, s Diplomiekonomi B&MANs Board & Management Services Oy, Senior Advisor PEKKA PYLKÄS, s M.Sc. (Economics), Executive MBA Owner & CEO: Ermatt AG, Switzerland PEKKA ELOHOLMA, s Diplomi-insinööri Nebula Oy, toimitusjohtaja MAY WIIALA, s Filosofian maisteri CFO, International division, ÅF-Consult Hallitus kokoontui tilikauden 2016 aikana 12 kertaa ja hallituksen vakituisena sihteerinä toimivat yhtiön talousjohtaja Kristiina Simola. Osallistumisprosentti hallituksen kokouksiin oli 94 prosenttia. Digitalist Group Plc Page 7 of 15
8 Hallituksen jäsenille maksettiin palkkioita vuoden 2016 aikana seuraavasti: Hallituksen puheenjohtaja Paul Ehrnrooth Hallituksen varapuheenjohtaja asti Pertti Ervi Hallituksen varapuheenjohtaja alkaen Päivi Marttila Hallituksen jäsen Samu Konttinen Hallituksen jäsen Bo-Erik Ekström Hallituksen jäsen Pekka Eloholma Hallituksen jäsen Ilari Koskelo Hallituksen jäsen Pekka Pylkäs Hallituksen jäsen May Wiiala euroa euroa euroa euroa euroa euroa euroa euroa euroa Hallituksen jäsenten omistuksessa olevat Digitalist Group Oyj:n osakkeet ja osakasperusteiset oikeudet Digitalist Group Oyj:n hallituksen jäsenet omistivat suoraan tai määräysvaltayhteisöjensä kautta Digitalist Group Oyj:n osakkeita seuraavasti: Nimi Asema hallituksessa Osakkeita Paul Ehrnrooth¹ Päivi Marttila Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Bo-Erik Ekström Jäsen 0 Pekka Eloholma Jäsen 0 Samu Konttinen Jäsen 0 Pekka Pylkäs Jäsen 0 Yhteensä ) Paul Ehrnroothin määräysvaltayhteisö Tremoko Oy Ab omisti osaketta ja oli yhtiön suurin osakkeenomistaja. Hallituksen jäsenillä ei ollut omistuksessaan osakeperusteisia oikeuksia. Valiokunnat Hallitus päättää valiokuntien perustamisesta ja vahvistaa kunkin valiokunnan keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet kirjallisessa työjärjestyksessä. Valiokunnat raportoivat työstään hallitukselle. Digitalist Group Oyj:n hallitus valitsee keskuudestaan valiokunnan jäsenet ja valiokunnan puheenjohtajan. Kussakin valiokunnassa on vähintään 3 jäsentä. Jäsenillä on valiokunnan tehtävien edellyttämä asiantuntemus ja kokemus. Digitalist Group Plc Page 8 of 15
9 Tilikaudella 2016 Digitalist Group Oyj:llä on ollut tarkastusvaliokunta ja palkitsemisvaliokunta. Yhtiöllä ei ole nimitysvaliokuntaa. Johtuen yhtiön keskittyneestä omistusrakenteesta, yhtiön suurin omistaja Tremoko Oy Ab päättää hallituksen kokoonpanon. Tarkastusvaliokunta Tarkastusvaliokunta toimii työjärjestyksensä mukaisesti perehtyen yhtiön tilinpäätökseen ja osavuosikatsauksiin sekä yhtiön sisäisiin ja ulkoisiin valvontajärjestelmiin. Tarkastusvaliokunta seuraa yrityksen tuloskehitystä, budjetoinnin laatimisperiaatteita, budjetointia ja riskienhallintaa. Tarkastusvaliokunta tutustuu yhtiön taloushallinnon järjestelmiin, hyväksyy yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästään antaman kuvauksen, valmistelee tilintarkastajan valintaa koskevaa päätösehdotuksen, ottaa kantaa tilintarkastajan riippumattomuuteen sekä arvioi tilintarkastajien toimittamia oheispalveluita. Tilikaudella 2016 tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana asti on toiminut May Wiiala ja valiokunnan muut jäsenet ovat olleet Ilari Koskelo ja Samu Konttinen alkaen tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana on toiminut Pekka Pylkäs ja valiokunnan muut jäsenet ovat olleet Päivi Marttila ja Bo-Erik Ekström. Päivi Marttila ja Bo-Erik Ekström ovat riippumattomia yhtiöstä ja yhtiön merkittävästä omistajasta. Tarkastusvaliokunta on kokoontunut 6 kertaa ja valiokunnan kokousten läsnäoloprosentti on ollut 100%. Tarkastusvaliokunnan kokouksiin on osallistunut tilintarkastaja sekä yhtiön toimitusjohtaja ja talousjohtaja. Palkitsemisvaliokunta Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana on toiminut Paul Ehrnrooth ja valiokunnan muut jäsenet ovat olleet Samu Konttinen ja Pekka Pylkäs. Palkitsemisvaliokunta on kokoontunut kaksi kertaa. JOHTORYHMÄ Toimitusjohtaja Digitalist Group Oyj:n toimitusjohtajana tilikaudella 2016 toimi Sami Paihonen (s. 1974). Toimitusjohtaja vastaa yhtiön liiketoiminnasta ja huolehtii yhtiön juoksevasta hallinnosta osakeyhtiölain ja hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja toimii operatiivisen johtoryhmän puheenjohtajana eikä kuulu yhtiön hallitukseen. Toimitusjohtajan Digitalist Group Plc Page 9 of 15
10 sopimuksen keskeisimmät ehdot ovat kirjallisessa muodossa. Hallitus arvioi toimitusjohtajan toimintaa vuosittain. Johtoryhmä Digitalist Group Oyj:n johtoryhmä valmistelee operatiivisen toiminnan suunnitelmat ja raportit, investoinnit sekä konserniohjeet ja politiikat. Johtoryhmä valmistelee tilinpäätöksen hallituksen päätettäväksi. Tilikaudella 2016 johtoryhmään kuuluivat seuraavat henkilöt: SAMI PAIHONEN, s Toimitusjohtaja Diplomi-insinööri TEPPO KUISMA, s.1977 COO, Executive Vice President Insinööri KRISTIINA SIMOLA, s CFO, Talousjohtaja Kauppatieteiden maisteri Päättyneellä tilikaudella 2016 toimitusjohtajalle maksettiin palkkoina ja muina lyhytaikaisina työsuhde-etuina vuonna 2016 yhteensä euroa. Muulle johtoryhmälle maksettiin palkkoina ja muina lyhytaikaisina työsuhde-etuina vuonna 2016 yhteensä euroa. Toimitusjohtajalla ja johtoryhmän jäsenillä oli omistuksessaan Digitalist Group Oyj:n osakkeita sekä osakeperusteisia oikeuksia seuraavasti: Nimi Asema hallituksessa Osakkeita Optio-oikeuksia Sami Paihonen Teppo Kuisma Toimitusjohtaja COO Kristiina Simola Talousjohtaja Yhteensä Digitalist Group Plc Page 10 of 15
11 TILINTARKASTAJAT Digitalist Group Oyj:n tilintarkastajana toimii KHT-yhteisö KPMG Oy päävastuullisena tilintarkastajana KTM Esa Kailiala, KHT. Varsinaisen yhtiökokouksen tekemän päätöksen mukaan tilintarkastajalle maksetaan palkkiota tilintarkastustyöstä esitetyn kohtuullisen laskun mukaan. Tilintarkastajalle on maksettu palkkiota tilikaudella 2016 tilintarkastukseen liittyvistä palveluista yhteensä euroa sekä tilintarkastukseen liittymättömistä palveluista yhteensä euroa. SISÄPIIRIHALLINTO Digitalist Group Oyj:n hallitus on vahvistanut Digitalist Group -konsernissa noudatettavan sisäpiiriohjeen. Sisäpiiriohje täydentää markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 (MAR), rikoslain 51. luvun, arvopaperimarkkinalain 15.luvun, Finanssivalvonnan määräysten ja Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjeen kulloinkin voimassa olevia säännöksiä sisäpiirintiedon hallinnoinnista ja käsittelystä. Yhtiön sisäpiiriin merkitään kaikki henkilöt, joilla on pääsy yhtiötä koskevaan sisäpiiritietoon ja jotka työskentelevät niille työsopimuksen perusteella tai muuten suorittavat tehtäviä, joiden kautta niillä on pääsy sisäpiiritietoon, kuten neuvonantajilla. Yhtiössä ylläpidetään erikseen luetteloa nimeltään Pysyvä sisäpiiri. Pysyvien sisäpiiriläisten täydennysosio sisältää tiedot ainoastaan sellaisista henkilöistä, joilla on jatkuvasti pääsy kaikkeen sisäpiiritietoon yhtiössä. Yhtiön pysyvään sisäpiiriin kuuluvat johtoryhmän jäsenet, juridiset neuvonantajat sekä heidän lähipiirinsä. Yhtiössä ylläpidetään erikseen hankekohtaista sisäpiiriä. Kussakin hankekohtaisen sisäpiiriluettelon osassa on vain sellaisten henkilöiden tiedot, joilla on pääsy kyseiseen tiettyyn hankkeen sisäpiiritietoon. Digitalist Group Oyj:ssä on perustettu Johdon ilmoitusvelvolliset niminen luettelo (MAR 19 artikla) yhtiön hallitusta, johtoryhmää ja neuvonantajia sekä heidän lähipiiriään varten. Yhtiön julkiseen sisäpiiriin kuuluvat hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja yhtiön tilintarkastajana olevan tilintarkastusyhteisön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi nimeämä henkilö. Lisäksi yhtiö on määritellyt julkiseen sisäpiiriin kuuluviksi ilmoitusvelvollisiksi konsernin johtoryhmän jäsenet. Yhtiön sisäiseen, ei-julkiseen yrityskohtaiseen pysyvään sisäpiiriin kuuluvat henkilöt, jotka asemansa tai tehtäviensä perusteella saavat säännöllisesti sisäpiiritietoa. Lisäksi sisäpiirisäännösten tarkoittamista merkittävistä hankkeista pidetään Digitalist Group Plc Page 11 of 15
12 ei-julkista hankekohtaista sisäpiirirekisteriä. Yhtiön kotisivuilla esitettyjen julkisen sisäpiirirekisterin tietoja mukaan lukien ajantasaista tietoa omistusten määrästä ja kaupoista ei ole päivitetty jälkeen. Digitalist Group on kouluttaa ja informoi Pysyvän sisäpiirin jäsenet sekä hankekohtaiset sisäpiiriläisensä siten, että he tunnistavat asemansa ja sen merkityksen. Yhtiön sisäpiiriohje asettaa Digitalist Group Oyj:n Johdon ilmoitusvelvolliset-rekisteriin ja Pysyvä sisäpiirirekisteriin toimiville henkilöille ennen osavuosikatsauksen tai vuositilinpäätöksen julkistamista edeltävän 30 päivän pituisen suljetun ikkunan. Suljetun ikkunan aikana kaupankäynti liikkeeseenlaskijan rahoitusvälineellä omaan tai kolmannen lukuun suoraan tai välillisesti on kiellettyä. Digitalist Group- konsernin sisäpiirivastaavana toimii yhtiön talousjohtaja. Digitalist Group Oyj:n sisäpiiriohje on saatavissa yhtiön verkkosivustolla osoitteessa Whistle-blowing Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 (MAR) voimaantulon yhteydessä Digitalist Group otti käyttöön kaikille työntekijöille avoimen sisäisen järjestelmän havaittujen sisäisten ja ulkoisten normien ja säädösten rikkomisesta ilmoittamiseksi (ns. whistle-blowing). Kaikki tällaiset ilmoitukset tutkitaan kiireellisesti ja luottamuksellisesti ilmoituksen tekijän henkilöllisyyttä mahdollisimman pitkälle suojaten. Digitalist Groupin henkilökunnan käytössä on sisäpiirintiedon väärinkäytön ilmoitusta varten asianajotoimiston sähköpostiosoite whistleblowing.digitalist Vuoden 2016 aikana ei tehty yhtään säännösten rikkomista koskevaa ilmoitusta. RISKIENHALLINTA Digitalist Group Oyj:n riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa yhtiön toimintojen häiriötön jatkuvuus ja kehittyminen sekä tukea yhtiön asettamien liiketoiminnallisten tavoitteiden toteutumista ja yhtiön arvon kasvattamista. Riskienhallinta on osa yhtiön kaikkia ydinprosesseja ulottuen hallituksen strategiaprosessista asiakaskohtaiseen palvelutuotantoon ja yhtiön laatujärjestelmään. Riskienhallinnan suunnittelu, kehittäminen, ohjeistus ja valvonta, samoin riskienhallinnassa käytettävien menetelmien ja prosessien kehittäminen on vastuutettu talousjohtajalle. Konsernin eri yksiköt vastaavat riskienhallintajärjestelmän mukaisesti omaan toimintaansa liittyvien riskien tunnistamisesta, arvioinnista ja ennaltaehkäisystä. Riskienhallinta on implementoitu Digitalist Group Plc Page 12 of 15
13 Riskilajit osaksi yksiköiden normaaleja liiketoiminnan suunnittelu- ja seurantajärjestelmiä sekä yhtiön johtamisjärjestelmiä. Hallitus valvoo yhtiön riskienhallintapolitiikan toteutumista osana strategia-, liiketoimintasuunnittelu- ja budjetointiprosesseja. Tämä on organisoitu siten, että hallituksen tarkastusvaliokunta valvoo yhtiön riskienhallintaohjelman toteuttamista ja kehittämistä ja vie tarvittaessa hallituksen päätettäväksi riskienhallintaan liittyviä asioita. Merkittävät liiketoimintariskit käsitellään aina hallituksessa. Operatiivisessa toiminnassa konsernin talousjohtaja valvoo, että riskienhallinta on tehokkaasti järjestetty ja sen toimivuus varmistettu. Talousjohtaja vastaa riskienhallinnan kehittämisestä, raportoinnista ja hyväksyy tarvittavat toimenpiteet. Talousjohtaja arvioi tapauskohtaisen raportoinnin tuloksia ja hyväksyy tarvittavat toimenpiteet. Talousjohtaja esittelee yhtiön riskitilanteen tarkastusvaliokunnalle. Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät kuvataan tilinpäätöksessä sekä osavuosikatsauksissa. Tunnistettuja riskejä seurataan riskilajista riippuen joko kuukausittain, neljännes- tai puolivuosittain tai kun riskialtistus tulee yhtiön tietoon. Digitalist Group on tunnistanut seuraavat riskilajit ja riskit: Toimintaympäristö: poliittiset, taloudelliset ja lainsäädännölliset olosuhteet sekä kilpailijatilanne ja asiakastarpeet. Palveluiden myynti ja markkinointi: palveluiden myyntiin ja markkinointiin liittyvät henkilöriskit, sopimus- ja vastuuriskit sekä tietoturvariskit. Palveluiden tuotanto: palvelutuotantoon liittyvät henkilöriskit, sopimus- ja vastuuriskit sekä tietoturvariskit. Tekninen infrastruktuuri: tietojenkäsittelyyn ja tietoverkkoihin liittyvät riskit. Talous: maksuvalmiuteen, oman pääoman riittävyyteen, rahoitukseen, pääomaan, korkoihin, liikearvoon, verosaamisiin ja valuuttaan liittyvät riskit. Väärinkäytökset: tapahtumat, joissa poiketaan lainsäädännön tai muun vastaavan ulkoisen normiston ohjeista tai yhtiön sisäisestä ohjeistuksesta asioiden hoidossa. Digitalist Group Plc Page 13 of 15
14 Strategia: ympäristön havainnointiin, raportointiin, päätöksentekoon ja strategian implementointiin liittyvät riskit. SISÄINEN VALVONTA Digitalist Groupin liiketoiminnan ohjaus ja valvonta tapahtuvat edellä kuvatun hallinto- ja johtamisjärjestelmän mukaisesti. Hallituksen tehtävänä on huolehtia siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Toimitusjohtaja huolehtii siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet johtajat vastaavat siitä, että heidän omien vastuualueidensa hallinto ovat lain, konsernin toimintaperiaatteiden ja Digitalist Group Oyj:n hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisia. Toiminnallisten yksiköiden hallinnon ja kirjanpidon valvonta on Digitalist Groupkonsernissa keskitetty konsernin talousosaston vastuulle. Konsernin talousjohtajan alaisuudessa toimiva konsernin talousosasto tuottaa keskitetysti ulkoisen laskennan vaatimat tilinpäätöstiedot sekä sisäisen laskennan analyysit ja tulosraportit liiketoiminnan kannattavuuden seuraamiseksi konsernin eri yksiköiden johdolle. Konsernin sisäisen valvonnan käytännöillä pyritään varmistamaan konsernin taloudellisen raportoinnin oikeellisuus. Liiketoimintaa ja varainhoitoa seurataan edellä kuvatun yhden raportointikokonaisuuden avulla. Digitalist Group-konsernissa on yhtenäinen taloutta koskeva raportointijärjestelmä. Raportointikäytäntöjen kautta seurataan toimintasuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista. Raportointikäytäntöjen yhtenäisyyden varmistamiseksi konsernin taloushallinto on luonut konsernille yhtenäisen tilikartan, erilaisia raportointiin ja talouden seurantaan liittyviä konsernitasoisia ohjeistuksia sekä kouluttaa henkilökuntaa niiden soveltamisessa. Tilintarkastus Digitalist Group Oyj:n ulkoiset tilintarkastajat tarkastavat osana vuosittaista tilintarkastustoimeksiantoa emoyhtiön ja tytäryhtiöiden kirjanpidon ja hallinnon. Sisäisen valvonnan vaatimukset on otettu huomioon tilintarkastajien tilintarkastussuunnitelmissa. Tilintarkastajat antavat vuosittain kertomuksensa Digitalist Group Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle. Lisäksi tilintarkastajat raportoivat hallitukselle ja hallituksen tarkastusvaliokunnalle vuosittaisen tilintarkastussuunnitelman pääkohdat sekä Digitalist Group Plc Page 14 of 15
15 raportoivat tilintarkastuksen havainnoista tarkastusvaliokunnalle joko suullisesti tai kirjallisesti osavuosikatsauksittain. Sisäinen tarkastus Yhtiön sisäinen tarkastuksen koordinoinnista vastaa hallituksen tarkastusvaliokunta osana sisäistä valvontaa. Sisäinen tarkastus on vastuutettu konsernin taloushallinnolle ja taloushallinto suorittaa sisäistä tarkastusta oman toimensa ohella. Tarkastustyötä suorittavat yhtiön controllerit. Tarpeen vaatiessa talousjohto voi käyttää yksittäisissä tarkastustapauksissa konsernin ulkopuolista apua. Sisäisen tarkastuksen havainnoista raportoidaan talousjohdolle, joka raportoi havainnoista tarkastusvaliokunnalle. Sisäisen tarkastuksen suunnitelma tehdään vuosittain yhteistyössä yhtiön tilintarkastajien kanssa. Lähipiiriliiketoimet Yhtiö arvioi ja seuraa lähipiirinsä kanssa tehtäviä liiketoimia ja huolehtii siitä, että mahdolliset eturistiriidat tulevat asianmukaisesti huomioon otetuiksi yhtiön päätöksenteossa. Yhtiö pitää yllä luetteloa sen lähipiiriin kuuluvista osapuolista ja selostaa olennaisia ja poikkeavia lähipiiriliiketoimia koskevan päätöksentekomenettelyn. Digitalist Group Oyj:n Sisäpiiriohje velvoittaa MAR 19 artiklan mukaisesti Johdon ilmoitusvelvolliset- sisäpiiriin kuuluvia johtohenkilöitä ja heidän lähipiiriään ilmoittamaan yhtiölle ja Finanssivalvonnalle Digitalist Group Oyj:n osakkeilla, vieraan pääoman ehtoisilla välineillä, johdannaisilla tai muilla rahoitusvälineillä tekemänsä liiketoimet. Liiketoimet on ilmoitettava viipymättä kaupankäyntipäivän kuluessa liiketoimen toteuttamisesta (T+0). Liiketoimien ilmoitusvelvollisuus kohdistuu kaikkiin liiketoimiin. Digitalist Group Plc Page 15 of 15
SELVITYS DIGITALIST GROUP OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018
SELVITYS DIGITALIST GROUP OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Vuoden 2018 aikana Digitalist Group Oyj noudatti Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2015
SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)
SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) IXONOS-KONSERNI Ixonos Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2010 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden
Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
1 (5) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen kokouksessa
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018
SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 218 Sievi Capital Oyj on julkisesti noteerattu osakeyhtiö, jonka hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian ("Henki-Fennia") Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan
SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)
SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) IXONOS-KONSERNI Ixonos Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2010 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden
NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa
HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää
Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Fennian Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleeseen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin
ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT
ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön
Paikka Scandic Simonkenttä, kokoushuone kokoustila Mansku, Simonkatu 9, Hallituksen puheenjohtaja Paul Ehrnrooth avasi kokouksen.
1 IXONOS OYJ VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Keskiviikkona 29.3.2017 kello 16.00 16.45 Paikka Scandic Simonkenttä, kokoushuone kokoustila Mansku, Simonkatu 9, 00100 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA
METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka
AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 5.4.2016 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus Ahlstrom Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta on Yhtiön osakkeenomistajien
CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN
CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että perustetaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelemaan
SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)
SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Ixonos Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2010 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia.
Ixonos Oyj Corporate Governance Statement 5.4.2013 Julkinen SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)
1 (7) Ixonos Oyj Corporate Governance Statement 5.4.2013 Julkinen SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Ixonos Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys
SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET
SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Sievi Capital Oyj on julkisesti noteerattu osakeyhtiö, jonka hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia ja muuta yhtiötä
UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
1 (5) UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006. Työjärjestystä on muutettu viimeksi
Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.
Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.
Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina
Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 (Corporate Governance Statement)
1 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 (Corporate Governance Statement) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu uuden hallinnointikoodin
HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI
1(7) HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2015 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement)
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien
Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.
1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN
KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 1 (7) KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTI (CORPORATE GOVERNANCE) Toimiala... 2 Visio, strategia ja tavoitteet... 2 Arvot... 2 Yhtiön arvot
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät
TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Tiistaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa
KESKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Kysymyksiä ja vastauksia
1 (5) KESKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2019 Kysymyksiä ja vastauksia Minkä suuruista osinkoa Keskon hallitus ehdottaa maksettavaksi? Keskon hallitus ehdottaa, että vuodelta 2018 vahvistetun taseen
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen
Home > Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Finnlines Oyj Pörssitiedote 18.3.2010 klo 14.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2010 Finnlines
Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki.
BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu
3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN
:N KLO 12.00 AIKA: klo 12.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.
YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys
1 YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus YIT Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä Toimikunta ) on Yhtiön osakkeenomistajien
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.
Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018
1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 Minkä suuruista osinkoa Keskon hallitus ehdottaa maksettavaksi? Keskon hallitus ehdottaa, että vuodelta 2017 vahvistetun taseen
Hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, kun katsoo siihen olevan aihetta tai kun laki sitä edellyttää.
Sivu 1 / 5 RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2017 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu Suomen arvopaperimarkkinalain 7 luvun, 7 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
KUTSU SRV YHTIÖT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.3.2017 kello 16.00 alkaen SRV Yhtiöt Oyj:n toimitalossa
RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013
RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013 Restamax Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallinto perustuu yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakiin (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki)
Ixonos Oyj Corporate governance statement 29.3.2011 SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)
1 (7) Ixonos Oyj Corporate governance statement 29.3.2011 SELVITYS IXONOS OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Ixonos Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2010
KUTSU DIGITALIST GROUP OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
Digitalist Group Oyj Pörssitiedote 26.3.2018 klo 11:30 KUTSU DIGITALIST GROUP OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Digitalist Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (Corporate Governance Statement)
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (Corporate Governance Statement) I. JOHDANTO Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Hallinnointikoodin
AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka
16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 16.8.2018 kello 9.30 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.
Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2015 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 6.5.2015, klo 9.00 9.25 Paikka: Läsnä: Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki Kokouksessa olivat
SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014
SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2014 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 AIKA: 8.4.2014 alkaen klo. 10:30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti
Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012
Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Stora Enso Oyj 19.09.2018 12:34:40 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.09.2018 Toiminimi: Stora Enso Oyj Yritys- ja yhteisötunnus: 1039050-8 Voimassaoloaika,
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009
1 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009 Aspon päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, arvopaperimarkkinalainsäädäntöä ja julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia säännöksiä,
EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)
PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon
Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki
TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona
Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi
Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA
1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 24.4.2014 klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Tämä selvitys Saga Furs Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on annettu 25.11.2011 erillisenä kertomuksena ja julkaistu
6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis
MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖASETUS
MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖASETUS YHTIÖN HALLINNON JÄSENEN NÄKÖKULMA Työeläkevakuuttajat TELA 23.8.2016 Lakiasiainjohtaja Leena Siirala Ilmarinen Hallintoelinten roolista TYÖELÄKEYHTIÖN HALLINTOJÄRJESTELMÄ
Hallituksen varapuheenjohtaja Esa Matikainen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Harri Tolppanen.
1 DIGITALIST GROUP OYJ VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika Tiistaina 2.4.2019 kello 16.00 16.37. Paikka Yhtiön pääkonttori, Arkadiankatu 2, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Hallituksen
6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU VMP Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 28.3.2019 kello 12.00 Kasarmin Salissa osoitteessa Kasarmikatu 21 b, 00130 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden
torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki.
BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu
TRAINERS HOUSE OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009
1 (8) TRAINERS HOUSE OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
>>Ajantasaista tietoa hallinnointiin liittyvistä asioista löytyy internet-sivustoltamme www.takoma.fi.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Olemme laatineet tämän selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä suomalaisten listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksen 54 mukaisesti. Tämä selvitys hallinto-
Opus Business Park 3:n auditorio Aida, Hitsaajankatu 20, 00810 Helsinki. Hallituksen puheenjohtaja Pertti Ervi avasi kokouksen.
1 IXONOS OYJ VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Keskiviikkona 2.4.2014 kello 15.30 16.35 Paikka Opus Business Park 3:n auditorio Aida, Hitsaajankatu 20, 00810 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN
6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen
WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015
_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2010 Suositus 54:n
hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä
ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi
C 1 (7) 15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta yhtiökokouksen päätöksellä. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestyksen
ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00
ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.03.2017 KLO 13:00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa
Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.
PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2013 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Yhtiökokouskutsu 1 (5) 28.2.2017 Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 28.2.2017 kello 9.00 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2012
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2012 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu arvopaperimarkkinalain 7 luvun 7 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance)
NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014
NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon
Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2017 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2017, klo 13.00 Paikka Läsnä Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki Liitteessä 3 luetellut
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 24.3.2015 kello 9.00 Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun
HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,
SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014
SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 1/2014 SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 AIKA: 8.4.2014 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS 1 (5)
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS 1 (5) 2 (5) Yleinen lähtökohta Corporate Governance (CG) -työryhmän vuonna 2003 julkaisemat
KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017
KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 23.3.2017 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.3.2017 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa
AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30
AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2009 klo 10.30 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 3.4.2009 alkaen klo
6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 22.2.2017 klo 9.00 KUTSU ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Aspocomp Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään
Opus Business Park 3:n auditorio Aida, Hitsaajankatu 20, 00810 Helsinki. Hallituksen puheenjohtaja Pertti Ervi avasi kokouksen.
1 IXONOS OYJ VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika Keskiviikkona 29.4.2015 kello 11.00 11.47 Paikka Opus Business Park 3:n auditorio Aida, Hitsaajankatu 20, 00810 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016 Altia Oyj:n (jatkossa Altia tai yhtiö ) eri toimielinten tehtävät ja velvollisuudet määräytyvät Suomen lain, yhtiökokouksen hyväksymän Altian yhtiöjärjestyksen
(6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET
5.8.2010 1 (6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET Neomarkka Oyj:n hallintoon ja johtamiseen sovelletaan Suomen lakeja ja yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiö noudattaa myös NASDAQ OMX Helsingin ja Finanssivalvonnan
Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY
Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä
Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement)
1 (6) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2012 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen tarkastusvaliokunnan
13.2.2015. Aika ja paikka perjantai 13.2.2015 klo 10.00, Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki.
BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka perjantai klo 10.00, Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu