Sen tähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he
|
|
- Maija-Liisa Lehtilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sen tähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat, että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet. 2. Tess.2: Me kuulemma, mitä pyhä Paavali sanoo toisessa epistolassa Tessalonikalaisten tykö toisessa luvussa ja yhdennessätoista värssyssä. Hän sanoo, että Jumala antaa muutampia uskoa valheita, että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet. Ei tosin Jumala ole mielellänsä sallinut, että heidän pitää valheita uskoman, mutta vihollinen se on, joka kehottaa orjiansa uskomaan valheita. Erinomattain semmoisia valheita, joita kristityistä kuljetetaan ympäri maailmaa. Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset kääntäisit itsensä Jumalan puoleen ja tulisit autuuden tuntemiseen, mutta vihollinen sallii orjiensa uskoa, että kristityt ovat villihenget ja väärät profeetat. Ja koska he valheita uskovat, joita pakanat kehräävät ja punovat kristityitten niskaan, kuinka saattaisivat he totuutta uskoa? Suruttomat ovat niin keviämielisiä, että he uskovat valheita. Ja se valhe, jonka he uskovat, on usein tullut omasta pääkallosta. Jos suruttomat oikein käsittäisit Jumalan sanaa, tulisit he ilman epäilemättä oikialle tielle ja lakkaisit uskomasta valheita, joita rietas tuopi sydämen kautta pääkalloon. Mutta koska rietas valehtelee omassa heidän sydämessänsä, niin he uskovat enemmän niitä valheita, kuin Jumalan sanaa. Juutalaiset olit väärinkäsittäneet profeettain ennustukset Kristuksesta ja tämä väärä käsitys tuli siitä, että rietas oli heille selittänyt Raamattua nurin. Se oli heidän oma lihallinen tahtonsa, joka niin väänsi heidän ajatuksensa nurin, niin kuin myös suruttomat näinä aikoina selittävät Raamattua nurin ja vääntävät väärään mieleen omaksi kadotukseksi. Vihollinen on ensinnä kääntänyt heidän silmänsä nurin, että he katsoit Jeesus Nasareenuksen opetuksia ylön, sillä vihollinen maalais heille, että viimeinen villitys tulee pahemmaksi kuin ensimmäinen, jos kansa alkaisi uskoa, että Hän nousi kuolleista. Nyt luulevat kuolleen uskon tunnustajat, että heillä on oikea usko, ja että niillä on väärä usko, jotka vaativat oikian katumuksen, oikian kääntymyksen ja sydämen ja mielen muutoksen, ja että tämä sydämen ja mielen muutos pitää tapahtuman tuntuvaisesti, niin että yksi ihminen, joka on oikein kääntynyt eli senkaltaisen mielenmuutoksen tuntenut, pitää myös tietämän, kuinka, koska ja millä tavalla se on tapahtunut. Mutta armonvarkaat ei saata selittää, kuinka se on tapahtunut, sen tähden, että kääntymys ei ole vielä tapahtunut heidän kanssansa. Mutta koska heidän sydämensä on niin petollinen, että se valehtelee, uskovat he enemmän valhetta kuin totuutta. He uskovat, että he ovat jo kääntyneet, vaikka kääntymys ei ole koskaan tapahtunut. Ja koska he katumattomalla sydämellä omistavat itsellensä Jumalan armonlupauksia, luulevat he, että Jumala on heille armollinen, vaikka Jumalan sana osoittaa, että Jumala ei ole armollinen katumattomille, mutta ainoastans katuvaisille syntisille. Myös luonnosta siviät ihmiset uskovat enemmän oman sydämensä valheita, kuin Jumalan sanaa. Heillä on se pakanallinen usko, että saattavat siviästi elää, vaikka Jumalan sana todistaa, ettei kääntynytkään ihminen saata siviästi elää, jopa sitte yksi luonnollinen ihminen, joka juopi vääryyttä niin kuin vettä. Se on luonnollinen järki,
2 joka opettaa heitä niin uskomaan, että koska het ei tunne yhtään vääryyttä tykönäns, luulevat he myös olevansa vapaat vääryydestä. Ja sen vuoksi ei omatunto soimaa heitä, koska rietas on siveyden kautta peittänyt heidän syntiänsä. Mutta rietas saattaa myös armon kautta niin peittää syntiä, että ihminen tulee enkeliksi. Siinä tilaisuudessa loppuvat kaikki synnit, kaikki kiusaukset, kaikki pahat ajatukset. Koska syntinen tulee enkeliksi, on rietas muuttanut itsensä valkeuden enkeliksi, ja jos syntinen siinä tilaisuudessa rupee uskomaan oman sydämensä päälle, eikä ota ojennusnuoraa Jumalan sanasta, niin uskoo hän valheen ja tulee petetyksi. Rietas peittää kaikki synnit aivan armolla. lhminen saattaa myös tulla petetyksi sillä tavalla, että hän armon merkin jälkeen ajattelee näin: Koska autuus tulee ainoastansa armosta, koska ihminen ei tienaa mitään siveydellä ja hyvillä töillä, niin on paras heittää pois kaikki hyvät työt, niin ettei ihminen tee pahaa, mutta ei myös hyvää. Se ihminen, joka on siinä tilaisuudessa ajattelee: Syntiä minä en tahdo ehdollisesti tehdä, mutta en tee hyvääkään, koska minä en tienaa mitään. Ja semmoinen ihminen ajattelee vielä näin: Mitäs minä sillä tienaan, että minä rupean vaivaisia auttamaan ja ruumiini vaivaamaan niitten tähden, en minä sen kautta tule sen paremmaksi, koska armo kuitenkin annetaan ilman. Mutta niissä ajatuksissa on taas vanha Aatami matkassa, ja on vielä muuttanut haamunsa niin kauniiksi, että, joka ei tunne vanhan Aatamin mutkia, on valmis ajattelemaan, että se on yksi enkeli, joka näin puhuu. Mutta varoita itsiäs, ihmisparka, että sinä sydämen valheita et rupea uskomaan, sillä Jumalan sana todistaa, että se, joka saattaa hyvää tehdä, mutta ei tee sitä, se tulee hänelle synniksi. Sillä vaikka et tienaa autuutta hyvillä töillä, pian sinä tienaat kadotuksen, jos et tee hyvää, koska sinä saatat. Niin viekas on ihmisen sydän valehtelemaan, että jos ihminen rupee niitä valheita uskomaan, eikä ota Jumalan sanasta ojennusnuoraa, sekä uskossa että elämässä, tulee hän vissimmästi petetyksi. Erinomattain valehtelee suruttoman tunto niin paljon, että hän panee oikeuden vääryydeksi ja vääryyden oikeudeksi. Suruttoman tunto panee juopumuksen ja viinakaupan luvalliseksi, mutta kristillisyyden hän katsoo taikaukseksi, vääräksi uskoksi, eli perkeleen vaikutukseksi. Juutalaiset luulit, että Vapahtaja oli yksi väärä profeetta ja yksi suuri noita, joka oli liitossa perkeleen kanssa. Ja pakanoilla oli se usko, että kristityt ovat pahoilta hengiltä riivatut. Mitäs tietää sokia raukka muuta tehdä ja puhua, koska silmänkääntäjä on kääntänyt hänen silmänsä nurin? Hän ei saata muuta ajatella kristillisyydestä, kuin mitä juutalaiset ja pakanat ovat jo ennen ajatelleet, että se on yksi ihmeellinen taikaus, yksi pahan hengen villitys. Ja niin kuin juutalaiset ja pakanat muinen sanoit, että kristityt ovat Jumalan pilkkaajat ja jumalanpalveluksen ylönkatsojat, kunniallisten ihmisten viholliset, pahoilta hengiltä riivatut. Niin ajattelevat vielä nytkin kaikki kastetut pakanat ja sydämestä ympärileikkaamattomat juutalai - set, että nämät kristityt, jotka nyt ovat ilmestyneet, ovat väärät profeetat ja villikoirat, jotka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Koska nimittäin luonnollinen ihminen katsoo luonnollisen tilaisuutensa kristillisyydeksi, täytyy hänen katsoa kristillisyyden taikaukseksi ja vääräksi opiksi. Niin kääntää vihollinen ihmisen silmät nurin, että pimeys tulee valkeudeksi, vää- 191
3 ryys tulee oikeudeksi, kristillisyys tulee taikaukseksi ja pakanallinen elämä tulee oikiaksi kristillisyydeksi. Tämä tulee siitä, että ihminen uskoo valheita. Ja Paavali sanoo: sen tähden on Jumala lähettänyt heille väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat, että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet, vaan vääryyteen suostuvat. Me saamme kuulla tämän päivän evankeliumista, että Vapahtaja on pantu muutamille lankeemiseksi ja muutamille nousemiseksi, ja merkiksi, jota vastaan sanotaan. Tämän asian pitää meidän laviammalta tutkisteleman, koska me olemme ylentäneet meidän sydämemme ja nostaneet meidän käsiämme korkeuteen rukoillen sitä nuorta, sitä vanhaa, sitä ainoata ja sitä Suurta Ristinkantajata, että Hän varjelis nostetut lankeemisesta ja langenneita vajoamasta, murheellisia putoomasta epäilykseen, alaspainetuita kaatumasta iäiseen kadotukseen. Huokain nöyrästä ja katuvaisesta sydämestä, että se armollinen Herra Jeesus varjelis kaikkia murheellisia, katuvaisia, särjetyitä, alaspainetuita, epäileväisiä ja heikkomielisiä lankeemasta epäilykseen, että he paremmin tulisit ylösnostetuksi, ylösraketuksi ja vahvistetuksi, ravituksi ja virvoitetuksi, huutain korkeuteen, että kaikki suruttomat, ylpiät ja korkiat tulisit lyödyksi, aletuksi, alaspainetuksi, särjetyksi, nöyräksi, että hekin tulisit tuntemaan totuutta. Kuule O! ihmeellinen armahtaja kaikkien murheellisten, katuvaisten, itkeväisten, särjettyin ja alaspainettuin huokaukset. Isä meidän jne. Evankeliumi Luukkaan 2: 33 Me kuulimma meidän pyhästä evankeliumistamme, mitä se vanha Simeon sanoi, koska hän näki maailman Vapahtajan: Katso, tämä on pantu lankeemiseksi ja 192 nousemiseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan. Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tällä hetkellä peräänajatteleman 1:ksi kuinka Kristus on pantu lankeemiseksi niille, jotka kristillisyyden tähden paatuvat, 2:ksi nousemiseksi niille, jotka kristillisyyden kautta kääntyvät ja 3:ksi merkiksi, jota vastaan sanotaan. Antakoon Jumala armonsa, että kaikki nämät asiat tulisit kirkkaiksi meidän silmäimme edes - sä, ja että suruttomat myös ymmärtäisit, kuinka he syöksevät itsensä kadotukseen, koska he sotivat Pyhän Hengen vaikutuksia vastaan. 1. tutkistelemus osoittaa, kuinka Va - pah taja on pantu lankeemiseksi niille, jotka kristillisyyden tähden paatuvat. Ei se olis paljon uskottava, että muutamat ihmiset paatuvat kristillisyyden kautta, mutta se on nähty silloin jo, koska Vapahtaja itse rupeis kristillisyydestä saarnaamaan, että juutalaiset paaduit, jota enemmän Vapahtaja heitä neuvoi. Ja mistäs se tuli, että juutalaiset paaduit, koska Vapahtaja rupeis heitä manaamaan ja neuvomaan oikiaan katumukseen ja parannukseen? Se tuli siitä, että Vapahtaja soimais heitä vääryydestä ja ulkokullaisuudesta. Jos Vapahtaja olis rukoillut heitä ja sanonut: Rakkaat juutalaiset, rakkaat ristiveljet! Kääntykäät ja tehkäät parannus! niin olisit he pilkanneet Häntä ja sanoneet: Parantaja, paranna itsiäs! Etkös tiedä, että me olemme Aabrahamin lapset ja että meillä on yksi Isä, nimittäin Jumala! Me emme tarvitse niin paljon parannusta tehdä, sillä me olemme ennen jo hyvät. Me olemme lupauksen kautta Jumalan lapset. Mutta koska Vapahtaja rupeis heitä soimaamaan ja haukkumaan ulkokullatuksi, kyykäärmeen sikiäksi, huoruuden sukukunnaksi, valkiaksi haudaksi, mah-
4 doit juutalaiset suuttua senkaltaisesta haukkumisesta, erinomattain koska Hän sanoi heille: Te oletta siitä isästä perkeleestä. Ja koska Stefanus soimais heitä, että he olit sydämestä ympärileikkaamattomat, silloin he myös suutuit niin kovin, että het tukitsit korviansa ja purit hampaitansa. Juutalaisilla oli myös tarkka silmä näkemään vikoja Vapahtajan elämässä. Ensiksi oli Hän nuoska. Ei Hän pessyt käsiänsä, koska Hän meni syömään. Toiseksi oli Hän sapatin rikkoja, kolmanneksi oli Hän yksi suuri noita, joka ajoi ulos perkeleitä Belsebubin kautta. Nejänneksi oli Hän yksi väärä profeetta, yksi kansanhäiritsijä, joka opetti ihmisiä väärälle tielle. Viidenneksi otti Hän koiranruoskan ja ajoi pois kirkosta niitä ostajita ja myyjiä, jotka teit kauppaa kirkon vieressä. Mutta suurin vika oli se, että Hän teki itsensä Jumalan Pojaksi. Eikös mahtaneet niin siviät ja hurskaat miehet kuin juuta - laiset suuttua senkaltaiselle kulkulaiselle, joka kävi maakunnan ympäri ja haukkui kunniallisia ihmisiä? Mutta nyt sanovat tämänaikaiset juuta - laiset ja kastetut pakanat: Vaikka juutalai - set paaduit ja kannoit vihaa Vapahtajaa kohtaan, emme me tee niin. Jos Vapahtaja tulis meitä opettamaan ja neuvomaan, niin me antaisimma Hänelle suuta. Me ottaisimma Häntä ympäri kaulan. Me itkisimme Hänen kaulassans ja antaisimme Hänelle parasta viinaa kuin meillä on. Mutta minä pelkään, että jos Vapahtaja rupeis näitä kastetuita pakanoita haukkumaan ja soimaamaan niin kuin Hän silloin haukkui juutalaisia, totta he antaisit Hänelle korvapuustin, mutta ei suuta. He kiroisit Hänelle ja sanoisit: Mene pois tästä paikasta, muutampi kulkulainen. Mene pois tästä haukkumasta kunniallisia ihmisiä. Ja jos et mene ja heitä haukkumasta ja soimaamasta kunniallisia ihmisiä, niin me tapamma sinun. Ei muutamat sokiat raukat tunne, että rietas ajaa heidän kanssansa niin kuin ajohärän kanssa. Koska he suuttuvat kristityille ja uhkaavat kantaa maaherran Pontius Pilatuksen edessä, ettei kunnialliset ihmiset enää saa omantunnonrauhaa kirkkotien päällä. Ja mitäs he tietävät muuta tehdä, kuin suuttua ja vihata, koska ne väärät profeetat tulevat heitä haukkumaan siviäksi huoraksi, rehelliseksi varkaaksi, raittiiksi juomariksi ja kunnialliseksi viinaporvariksi. Semmoiset kristityt koirat pitäis pantaman festninkiin. Muutamat kiivastuvat niin kovin oikeutensa puolesta, koska heitä viattomasti haukutaan, että he kiroovat ja käskevät semmoisia mennä helvettiin, jotka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnonrauhaa. Mutta ei ne sen tähden tunne, että he tämän hengellisen vihan tähden paatuvat. Ja ne taas, jotka tuntevat, ettei taida olla oikiata laitaa heidän kanssansa, koska he niin kovin suuttuvat, sanovat kristityille: Teidän pitää vastaaman meidän sielumme edestä, koska te vasiten suututatte meitä. He tuntevat raukat, että he tämän hengellisen vihan tähden vajoovat vielä syvempään helvettiin, kuin he luonnostansa ovat. Mutta rietas, joka heissä asuu, potkaisee niin kovin totuutta vastaan, että sappi puhkee. Ja omanvanhurskauden musta veri nousee päähän, mutta ei he sen tähden pääse helvetin rautahäkistä eli mustan raution kaularaudasta. Kuinkapa he pääsevät irti saatanan rautaviljoista, koska hän on pannut niin lujat pangat päähän sen luonnollisen järjen kautta, että niskasuonet katkeisit, jos he rupeisit kankoomaan itsensä irti. Pikemmin he jo menevät päätänsä myöten helvettiin, kuin he rupeisit myöten antamaan, että rietas pi- 193
5 dättää vanhan Aatamin korvista ja maailma hännästä. Tällä tavalla tulee nyt Vapahtaja lankeemiseksi kaikille niille, jotka kristillisyyden kautta suuttuvat ja paatuvat. Toinen tutkistelemus osoittaa, kuinka Vapahtaja on pantu nousemiseksi niille, jotka oikian katumuksen ja parannuksen kautta kääntyvät oikiaan kristillisyyteen. Vaikka joka ihminen on luonnosta vihan lapsi ja sotii ensinnä Pyhän Hengen vaikutuksia vastaan. Hän sotii vastaan niin paljon kuin hän jaksaa. On se kuitenkin tapahtunut ennen ja tapahtuu vielä nytkin, että muutamat ylitsevoitetaan ja täytyvät laskea itsensä allepäin, koska omatunto kristittyin haukkumisen kautta herää ja sydän tulee niin kipiäksi, ettei he jaksa enää sotia vastaan. Paavali oli ensinnä kiivas vihaamaan ja vainoomaan kristityitä, mutta koska Jeesus huusi: Saul! Saul! miksis minua vainoot, sinun on työläs potkia tutkainta vastaan, tuli hän niin voimattomaksi, ettei jaksanut seisoa. Hän tuli siitä taivaallisesta leimauksesta umpisokiaksi, että hänen kumppaninsa täydyit taluttaa häntä. Luonnollinen järki oli Paavalilla sokeuden tilassa niin suuri, että hän katsoi kristillisyyden vääräksi opiksi ja riettaan hengen vaikutukseksi. Ja koska hän oli niin vihainen kristityille, luuli hän tekevänsä Jumalalle palveluksen. Vainotessa ja vihatessa kristityitä oli hän niin sokia, että hän luuli tienaavansa autuuden sillä, että hän imi kristittyin verta. Mutta koska Jumalan ankara vanhurskaus leimahti hänen omassatunnossansa sen taivaallisen äänen kautta, joka huusi ylhäältä sanoen: Minä olen Jeesus, jota sinä vihaat! tuli hän äkkiä sokiaksi. Niin kuin kala tulee sokiaksi loisteelta, niin tulee myös se ihminen yhtä äkkiä sokiaksi, joka ennen seurais sitä luonnollista 194 järkeä, jonka kautta hän sokeuden tilassa oli niin ymmärtäväinen ja niin viisas, että hän luuli tietävänsä paremmin kuin joku pappi, mistä tie menee taivaaseen. Luonnollinen järki opettaa muutampia pakanalliseen uskoon: Elä siviästi ja lue viriästi, niin sinä tulet autuaaksi. Mutta koska omatunto oikein herää, loppuu se luonnollinen järki peräti ja muut kristityt täytyvät häntä taluttaa. Se entinen viisas mies, joka ennen oli kiivas viinan puolesta sotimaan, täytyy viimein kysyä kristityiltä, kuinka hänen pitää autuaaksi tuleman. Paavali oli ennen kiivas vanhassa uskossansa ja oli täydellinen vakuutus hänellä, että se vanha juutalaisten usko, jossa hän oli opetettu, oli se oikia ja autuaaksitekeväinen usko. Mutta sen taivaallisen heräyksen jälkeen loppui se usko, ja uusi usko tuli sijaan katumuksen jalkeen. Niin täytyy myös se vanha kuollut usko loppua, koska ihminen heräyksen jälkeen saapi sen ylösvalaistuksen Pyhältä Hengeltä, että se entinen kuollut usko ei ole muuta kuin yksi turha luottaminen Jumalan päälle, yksi armon varastaminen, koska ihminen katumattomalla sydämellä omistaa itsellensä Jumalan armon lupauksia ja luottaa vielä sen päälle, että hän on siviästi elänyt. Mutta missäs se on kirjoitettu, että katumattomille annetaan armo? Vanha Aatami ja luonnollinen järki kirjoittaa sen lain, että ilman katumuksetta, ilman muretta, ilman vaivatta tulee ihminen autuaaksi, saati hän elää siviästi ja luottaa Jumalan päälle. Mutta ei se ole muu kuin pakanan usko. Lutherus, jonka uskossa me olemme ylöskasvatetut, on itse ollut katumuksessa ja epäilyksessä, ja hän vaatii ensinnä totisen surun ja murheen synnin ylitse ja toiseksi elävän uskon Kristuksen päälle. Mutta koskas armonvarkaat ovat olleet
6 katumuksessa? Koskas heillä on ollut se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on? Vapahtaja sanoo, että suuren vaivan kautta täytyy ihmisen mennä elämään. Koskas armonvarkaat ovat siinä vaivassa olleet? Vapahtaja sanoo: Koska vaimo synnyttää, niin hänellä on kipu. Mutta koskas armonvarkaat ovat syntymävaivassa olleet? Se portti on ahdas ja tie kaita, joka viepi elämään. Koskas armonvarkaat ovat ahtaasta portista sisälle menneet? Me kuulemme siis, että katumattomille on taivaan portti suljettu, mutta katuvaisille, murheellisille, itkeväisille, köyhille, alastomille, viheliäisille, särjetyille ja alaspainetuille, jotka ovat niin köyhäksi tulleet, ettei heillä ole muuta kuin kyyneleitä ja huokauksia, niille on Vapahtaja tullut nousemiseksi ja ylösrakennukseksi, virvoitukseksi, armon istuimeksi, sovinnoksi ja autuuden perustukseksi. Joilla on niin suuri tuska heidän syntinsä paljoudesta, että he häätyvät konttaamaan ja tomussa vierittelemään ja huutamaan ja kolkuttamaan, että se armollinen Herra Jeesus, jota he sokeudessansa ovat vainonneet, vihanneet, pilkanneet ja ylönkatsoneet tulis heille avuksi ja päästäis heitä perkeleen kahleista, vihasta, kateudesta, riettaudesta, juopumuksesta, ahneudesta, kirouksesta. Niille vaivaisille, hätääntyneille, ahdistetuille ja alaspainetuille tulee Vapahtaja nousemiseksi ja iankaikkiseksi autuudeksi. Kolmas tutkistelemus osoittaa, kuinka Vapahtaja on pantu merkiksi, jota vastaan sanotaan. Kristillisyys on sen kaltainen asia, jota vastaan on sanottu ja vielä nytkin vastaan sanotaan joka paikassa, kussa totinen kristillisyys ilmoittaa itsensä. Luonnollinen järki ottaa niin kovin vastaan, että se katsoo sen elävän kristillisyyden mahdottomaksi, taikaukseksi eli hulluudeksi. Koska Paavali rupeis puhumaan maailman herroille kuolleitten ylösnousemisesta, sanoi yksi korkia herra: Sinä olet hullu, Paavali, ja ylön paljon lukemisesta olet sinä hulluksi tullut. Koska se on nähty, että se elävä kristillisyys on pidetty hulluutena ja taikauksena niin on paljon kristillisyyttä vastaan sanottu ja vielä nytkin vastaan sanotaan erin omattain maailman viisailta, jotka luulevat, että maailma olis paljon onnellisempi, jos sitä hulluutta ei olis tuotu maailmaan. Ja vaikka yksinkertaiset eivät ole niin paljon fundeeranneet sen asian päälle, on kuitenkin kaikilla luonnollisilla ihmisillä vastaan sanomista paljon, koska he näkevät kuinka kristityt tulevat kristillisyyden kautta hulluksi. Luonnollinen järki ottaa niin kovin vastaan, että kaikki vanhan Aatamin karvat nousevat pystyyn, koska joku katuvainen sielu on tuskassa ja omantunnon vaivassa. Erinomattain pudistaa vanha Aatami päätänsä niin kuin vihainen nautahärkä, koska iso kivi päähän viskataan. Niin pudistaa myös vanha Aatami päätänsä, koska hän näkee, kuinka se entinen elämä tulee heränneille vaivaksi, niin, että se makia paloviina tulee karvaaksi ja että muutamat häätyvät kaatamaan paloviinaa maahan. Silloin ajattelee se vanha sokia raukka: Jumala varjelkoon minua ja minun lapsia niin hulluksi tulemasta, että minä rupeaisin Jumalan viljaa maahan kaatamaan. Jumala varjelkoon minua niin hulluksi tulemasta, että minä heittäisin juopumuksen, kirouksen ja tappeluksen, huoraamasta ja viinakaupasta. Mutta jos kuinkakin kristillisyyttä vastaan sanotaan, niin se on kuitenkin meidän toivomme, että ne harvat sielut, jotka ovat kristillisyyden oikiaksi käsittäneet ja tulevaisen maailman suurta voimaa tunteneet, ei pidä luopuman siitä, eikä peljästymän. Vaikka 195
7 kaikki maailman koirat karkaisit heidän päällensä, ja kaikki tuonen koirat haukkuisit, pitää heidän kuitenkin todistaman, että tämä on oikia tie taivaaseen. Amen. Alkuperäinen osittain / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto, Helsinki / Täydennetty jäljennöksestä SKHS Kollerin kokoelma N:o 120 / Kansallisarkisto, Helsinki / 196
Kananean vaimo huusi: Herra, Daavidin Poika! Armahda minun päälleni,
Kananean vaimo huusi: Herra, Daavidin Poika! Armahda minun päälleni, 388 minun tyttäreni vaivataan hirmuisesti perkeleeltä! Matt.15:22 Me kuulemma näistä sanoista, että Kananean vaimon tytär vaivattiin
Poikani, jos sinä tahdot olla Jumalan palvelija, niin valmista sinuas
Poikani, jos sinä tahdot olla Jumalan palvelija, niin valmista sinuas kiusaukseen. Syr. 2: 1 Näistä Syyrakin sanoista kuuluu, että jokainen, joka tahtoo olla Jumalan palvelija, saapi valmistaa itsensä
Jumalan palvelija Mooses näki kerran kaksi miestä tappelevan. Ja hän sanoi
Jumalan palvelija Mooses näki kerran kaksi miestä tappelevan. Ja hän sanoi väärintekijälle: "Miksis löit lähimmäistäs? Mutta väärintekijä vastasi: "Kuka sinun on asettanut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme?
Stefanus sanoi niille herroille, jotka istuit kirkkoraadissa: "Te seisotte aina
Stefanus sanoi niille herroille, jotka istuit kirkkoraadissa: "Te seisotte aina Pyhää Henkeä vastaan, niin kuin teidän isänne, niin myös te. Ja raadin herrat, koska he sen kuulit, kävi se läpi heidän sydämensä,
Ja Jeesus sanoi: "Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe,
Ja Jeesus sanoi: "Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokeiksi tuleman." Joh. 9: 39. Evankelista Johannes kirjoittaa evankeliuminsa yhdeksännessä
Ei heillä ole viinaa. Joh.2:3
Ei heillä ole viinaa. Joh.2:3 Näin sanoi Jeesuksen äiti, koska viina puuttui Kaanaan häissä: "Ei heillä ole viinaa." Ja niin kaikki juomarit sanovat, koska viina on loppunut, jos joku kunniallinen vieras
Silloin tuli Jeesus Galileasta Jordaniin Johanneksen tykö kastettaa häneltä,
Silloin tuli Jeesus Galileasta Jordaniin Johanneksen tykö kastettaa häneltä, mutta Johannes kielsi häneltä sanoen: "Minä tarvitsen sinulta kastetta, ja sinä tulet minun tyköni. Matt. 3: 13 Näissä Johanneksen
Ellei teidän vanhurskautenne
Ellei teidän vanhurskautenne ole paljon enempi kuin kirjanoppineitten ja fariseusten, niin ette tule taivaan valtakuntaan. Nämät Vapahtajan sanat löytyvät tämän päivän evankeliumissa. Net ovat kovat ja
Pyhä Paavali kirjoittaa, että luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä, kuin
Pyhä Paavali kirjoittaa, että luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat. Ja toisessa paikassa kirjoittaa hän: "Jos meidän evankeliumimme on peitetty, niin hän on niiltä peitetty,
Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen
Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua. He pitävät keskenänsä neuvoa minusta ja tahtovat ottaa minun henkeni minusta.
Kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan.
Kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan. Sillä hän nousee hänen edessänsä niinkuin vesa, ja niin kuin juuri kuivasta maasta, ei hänellä ole muotoa, eikä kauneutta; me näimme
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Vapahtaja sanoi juutalaisille: Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden
Vapahtaja sanoi juutalaisille: Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tiessä, ja ette häntä uskoneet; mutta publikaanit ja portot uskoit hänen: Mutta te, jotka sen näitte, ette sittekään parannusta
Sillä hän nousee ylös hänen edessänsä niin kuin vesa, ja niin kuin juuri
Sillä hän nousee ylös hänen edessänsä niin kuin vesa, ja niin kuin juuri kuivasta maasta. Ei hänellä ole muotoa, eikä kauneutta; me näimme hänen, vaan ei ollut hänellä sitä muotoa, joka meille olis kelvannut.
Ensimmäisessä Samuelin kirjassa 17. luvussa on ylös kirjoitettu, että Daavid
Ensimmäisessä Samuelin kirjassa 17. luvussa on ylös kirjoitettu, että Daavid löi filistealaisen, sen suuren julman miehen, Goljatin, joka oli väkevä ja haarniskoitu. Ja Israelin vaimot veisaisit kiitos-
Katso, sinun pitää kutsuman pakanat, joita et sinä tunne, ja ne pakanat,
Katso, sinun pitää kutsuman pakanat, joita et sinä tunne, ja ne pakanat, jotka ei sinua tunteneet, pitää juokseman sinun tykös Herran sinun Jumalas tähden ja Israelin Pyhän tähden, joka sinua kaunisti.
Minulle on annettu mies Herra.
Minulle on annettu mies Herra. 1. Moos. 4:1. Niin sanoi Aatamin vaimo Eeva, koska hän synnytti ensimmäisen pojan, sillä hän ajatteli, että tämä nyt on se vaimon siemen, jonka piti rikki musertaman käärmeen
Katekismussaarna Könkäsessä 1850
Niin Jesus sanoi niille Juudalaisille, jotka hänen uskoivat: jos te pysytte minun puheessani, niin te totisesti minun opetuslapseni olette. Ja teidän pitää totuuden ymmärtämän, ja totuuden pitää teidät
Herra sanoi Aatamille: "Kirottu olkoon
Me kuulemme näistä sanoista, että Herra on kironnut maata ihmisen tähden, sillä ei Hän vielä silloin raskinut kirota ihmistä sen armollisen lupauksen tähden, jonka Hän antoi vaimolle, että vaimon siemen
Vapahtaja kysyi kerran juutalaisilta, mistä Johanneksen kaste oli? Mutta
Vapahtaja kysyi kerran juutalaisilta, mistä Johanneksen kaste oli? Mutta juutalaiset vastasivat: "Emme tiedä." Me kuulemme näistä sanoista, jotka luetaan evankelista Matteuksen 21: 25, että juutalaiset
Kristus on lain loppu, niille vanhurskaudeksi,
Pyhä Paavali puhui näitä sanoja omasta koettelemuksesta ja Raamatun todistuksen jälkeen, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta Jeesuksen Kristuksen päälle, ei lain töiden kautta, ei omalla parannuksella
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Minä panen vainon sinun siemenes ja vaimon siemenen välille, ja vaimon
Minä panen vainon sinun siemenes ja vaimon siemenen välille, ja vaimon siemen pitää rikkipolkeman käärmeen pään, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän. 1. Moos. 3: 15 Tämä viha vaimon siemenen ja käärmeen
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Ja merkit pitää oleman auringossa
Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä. Luuk. 21: 25. Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa, ennen kuin tämä maailma loppuu.
Kuinka kauan sinä, Herra, peräti minut unohdat? Kuinka kauan sinä
Kuinka kauan sinä, Herra, peräti minut unohdat? Kuinka kauan sinä peität kasvosi minulta? Kuinka kauan minä neuvoa pidän sielussani ja ahdistetaan sielussani joka päivä? Ps. 13: 2, 3 Näin valittaa katuvainen
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Herra asetti merelle rajan ja sanoi: tähän asti pitää sinun käymän ja ei
Herra asetti merelle rajan ja sanoi: tähän asti pitää sinun käymän ja ei edemmäksi. Tässä pitää sinun aaltos asettuman. Job. 38: 11. Me kuulemme näistä sanoista, että Jumala on asettanut meren aalloille
Sillä Hän on heitä koetellut, vaan mitä se auttaa,
Sillä Hän on heitä koetellut, vaan mitä se auttaa, jollei ylön katsova vitsa tule. Hesek. 21: 13 Profeetta Hesekiel saarnaa näin Israelin suruttomalle kansalle, jonka Jumala oli usein koetellut ja antanut
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Kansa, joka pimeydessä vaelsi, näki suuren valkeuden, ja jotka asuit kuoleman
Kansa, joka pimeydessä vaelsi, näki suuren valkeuden, ja jotka asuit kuoleman varjon maassa, niiden ylitse se kirkkaasti paistaa. Es. 9: 1. Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika on meille annettu, jonka
Minä Herra olen sinun kutsunut vanhurskaudessa avaamaan sokeain
Minä Herra olen sinun kutsunut vanhurskaudessa avaamaan sokeain silmiä ja vankeja pelastamaan vankeudesta, ja tornista niitä, jotka pimeydessä istuvat. Jes. 42: 6-7 Näin puhui Herran Henki profeetta Jesajan
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
1. KAPITTEL 2. KAPITTEL
1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
Apostoli Johannes sanoo Ilmestyskirjassa: Ja minä näin, koska hän kuudennen
Apostoli Johannes sanoo Ilmestyskirjassa: Ja minä näin, koska hän kuudennen sinetin avasti, katso, niin tapahtui suuri maanjäristys, ja aurinko tuli mustaksi niin kuin karvasäkki ja kuu tuli kokonansa
Herra kiitti sadanpäämiestä, joka sanoi: "Minä olen toisen vallan alla", ja
Herra kiitti sadanpäämiestä, joka sanoi: "Minä olen toisen vallan alla", ja Herra sanoi: "En ole minä löytänyt senkaltaista uskoa Israelissa. Tässä sadanpäämiehen uskossa löydämme me totisesti nöyryyden
Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistut ovat ja sitä taivaallista
Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistut ovat ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osalliseksi tulleet, ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevaisen maailman
Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen
Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen siellä; kaikki sinun vesilainees ja aaltos käyvät minun ylitseni. Psalmi 40: 8 290 Näin valitti kuningas Daavid, koska hänen sielunsa
Näin sanoo Herra minun Jumalani: kaitse teuraslampaita. Zachar. 11: 4.
Näin sanoo Herra minun Jumalani: kaitse teuraslampaita. Zachar. 11: 4. Ja minä kaitsen teuraslampaita raadollisten lammasten tähden. Zachar. 11: 7 Jumala oli profeettain kautta usein ja monella muotoa
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Vaikeudet opettavat valvomaan ja rukoilemaan
Vaikeudet opettavat valvomaan ja rukoilemaan Kun elämään jostain syystä Herra sallii vaikeuksia, niin ne vetävät normaalisti meidät polvillemme Herramme eteen. Ja jos me pyydämme kuten opetuslapset aikoinaan,
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Mitä te läksitte korpeen katsomaan? Ruokoako, joka tuulelta häilytetään?
Mitä te läksitte korpeen katsomaan? Ruokoako, joka tuulelta häilytetään? Taikka mitä te läksitte katsomaan? Matt. 11: 7 Tainkaltaisen kysymyksen pani Va - pah taja sille sokealle kansalle, joka kurkistelemisen
Ja Herra Sebaoth tekee kaikille kansoille tällä vuorella lihavan pidon, selkiästä
Ja Herra Sebaoth tekee kaikille kansoille tällä vuorella lihavan pidon, selkiästä viinasta, rasvasta ja ytimestä ja puhtaasta viinasta. Jes. 25:6 258 Ne hengelliset lahjat, joita Herra lupaa kaikille kansoille,
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Millainen on Sinun Jumalasi?
Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä
Apostoli Paavali kirjoittaa tämän päivän epistolassa: Että nyt on aika
Apostoli Paavali kirjoittaa tämän päivän epistolassa: Että nyt on aika unesta nousta, sillä meidän autuutemme on nyt lähempänä kuin silloin, koska me uskoimme. Room. 13: 11. Tämä apostoli kirjoittaa myös
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Minä panen vainon sinun ja vaimon
Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille: Sen pitää rikki polkeman sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän." 1.
Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?
Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Johannes saarnasi Jeesuksen tulemisen edellä kaikelle Israelin kansalle
Johannes saarnasi Jeesuksen tulemisen edellä kaikelle Israelin kansalle parannuksen kastetta. Mutta koska Johannes juoksun täyttänyt oli, sanoi hän: Kenenkä te luulette minun olevan? Nämät sanat, jotka
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
3 RUKOUSPÄIVÄ AAMUSAARNA 1856
3 RUKOUSPÄIVÄ 1856 (aamusaarna) Jumalan vahva perustus pysyy ja sillä on tämä sinetti: Herra tuntee omansa, ja lakatkoon jokainen vääryydestä, joka Kristuksen nimeä mainitsee. 2. Tim. 2: 19 1 (Votum) Luetun
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Kuka uskoo meidän saarnamme ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
Kuka uskoo meidän saarnamme ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Es. 53: 1 340 Profeetta Esajas valittaa, ettei kukaan usko hänen saarnaansa, sillä ne ihmiset, joille hän saarnais, olit paatuneet,
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Pekka Ervastin esitelmä 1/
Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Minä etsein yöllä minun vuoteessani, jota minun sieluni rakastaa. Minä
Minä etsein yöllä minun vuoteessani, jota minun sieluni rakastaa. Minä etsein häntä, mutta en löytänyt. Nyt minä nousen ja käyn kaupungin ympäri kaduilla ja kujilla ja etsin, jota minun sieluni rakastaa.
Minä ajattelen vanhoja aikoja ja entisiä vuosia; minä puhun minun sydämelleni
Minä ajattelen vanhoja aikoja ja entisiä vuosia; minä puhun minun sydämelleni ja minun henkeni tutkii, heittäneekö Jumala pois ijankaikkisesti ja ei yhtään armoa silleen osoittane? Onko Jumala unohtanut
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille
ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN
ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN Yhteyden ilta 2.10.2012 Tapani Talikainen Lähtökohtia illan opetukseen Sielujemme vihollinen pyrkii hävittämään Israelin ja uuden liiton seurakunnan Hyökkäys tapahtuu
JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa
Mikkelinpäivä Evankeliumi, Matt. 18: 1-11.
Mikkelinpäivä Evankeliumi, Matt. 18: 1-11. Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
11. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Luuk. 18: 9-14
11. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Luuk. 18: 9-14 Jeesuksen oppia kutsutaan oikeutetusti evankeliumiksi, hyväksi ja iloiseksi sanomaksi. Se selittää ihmisille tämän tärkeän kysymyksen:
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
8. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 7: 15-21
8. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 7: 15-21 Koskaan ei taideta kylliksi teroittaa sitä oppia, eikä myöskään oikea kristitty voi laskea koskaan liiaksi sydämellensä sitä totuutta,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.
MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:
Ketkä pääsevät Jumalan/Taivasten Valtakuntaan?
Ketkä pääsevät Jumalan/Taivasten Valtakuntaan? Mat. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Jumalan valtakuntaan