MAASTOAJONEUVOT - TRAKTORIMÖNKIJÄT - TIELIIKENNEMÖNKIJÄT - LISÄVARUSTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAASTOAJONEUVOT - TRAKTORIMÖNKIJÄT - TIELIIKENNEMÖNKIJÄT - LISÄVARUSTEET"

Transkriptio

1 2015 MAASTOAJONEUVOT - TRAKTORIMÖNKIJÄT - TIELIIKENNEMÖNKIJÄT - LISÄVARUSTEET

2 MENESTYKSEN TAUSTALLA INNOVATIIVINEN HISTORIA Polaris-historiasta huokuu innovatiivisuus, sinnikkyys ja hieman onnekkuuskin. Se on monella tavalla samanlainen kuin monen muun menestyvän suuryrityksen historia. Polariksen menneisyys on kuitenkin muutakin kuin pelkkä tuhkimotarina. Se on oikeastaan kertomus siitä, kuinka sinnikkyys ja intohimo tuotteisiin ja asiakkaiden palveluun johtaa onnistumisiin. Edgar Hetteen perusti Polaris Industries -yrityksen pienessä Roseaun kaupungissa Minnesotan osavaltiossa USA:ssa vuonna Jo vuonna 1955 Polaris rakensi ensimmäisen moottorikelkan, ja siitä lähtien merkillä on ollut merkittävä asema moottorikelkkailun maailmassa. Ensimmäisen mönkijänsä Polaris toi markkinoille vuonna 1984, ja pari vuotta myöhemmin vuonna 1996 alkoi menestystarina nimeltään Sportsman. Vuonna 1998 alkoi ensimmäisten Ranger-mallien tuotanto. Kaksi- ja useampipaikkaisia Ranger-malleja valmistetaan bensamoottorien lisäksi myös diesel- ja sähkömoottorein varustettuina. Suomeen Polaris-mönkijöitä on toimitettu vuodesta 1994 lähtien jo yli kappaletta. Polaris on noussut maailman markkinajohtajaksi vuonna 2012, ja Suomessa se on ollut ylivoimainen markkinaykkönen jo vuodesta Vuonna 1998 Polaris lanseerasi Victory-moottoripyörät., joita on myyty Suomeen hieman yli 200 kpl vuodesta 2010 lähtien. Victoryn markkinaosuus omassa kokoluokassaan on jo merkittävä, n. 10 %. Todella perinteikäs ja markkinoiden vanhin moottoripyörämerkki Indian hankittiin vuonna Indian-moottoripyörät lanseerattiin USA:ssa elokuussa 2013, ja Suomessa uuden ja upean malliston lanseeraus tehtiin syksyllä Polaris-tuotteiden maahantuoja on ollut vuodesta 1994 lähtien Brandt-Polaris Oy, joka on osa vuonna 1905 perustettua perheyritystä, Otto Brandt -konsernia. Brandt-Polaris Oy on toimittanut Suomeen jo lähes Polaris-ajoneuvoa yli 60 osaavaan ja intohimoisen jälleenmyyjän kautta. Jälkimarkkinoinnin laatu on kunnia-asiamme, ja yhdessä noin 80 koulutetun huoltoliikkeen kanssa päämäärämme on kehittää jälkimarkkinoinnin tasoa entistäkin paremmaksi vuosi vuodelta. Tervetuloa Polaris-tiimiin! Victory/Indian-tehdas: Spirit Lake, Iowa Polaris-tehdas: Roseau, Minnesota Polaris pääkonttori: Medina (Minneapolis), Minnesota

3 SISÄLLYS MIHIN TARVITSET MÖNKIJÄÄ JA MIKSI VALINTASI ON POLARIS UUTUUS! SPORTSMAN ETX / 570 / UUTUUS! SPORTSMAN 570 SP SPORTSMAN XP -MALLISTO UUUTUUS! SPORTSMAN ACE -MALLISTO RANGER 570 / EV RANGER 1000 DIESEL / RANGER XP 900 EPS SPORTSMAN 800 6X6 / RANGER 800 6X6 / RANGER 800 CREW RZR -MALLISTO LASTEN JA NUORTEN MALLIT POLARIS ENGINEERED LISÄVARUSTEET JA TARVIKKEET PROSPECTPR-TELASARJA, POLARIS-PERÄKÄRRYT JA HYÖTYMOOTTORIKELKAT ULTRATEC -ERIKOISLISÄVARUSTEET TEKNISET TIEDOT PIDÄ ITSESI AJAN TASALLA! Nettisivuiltamme löydät valtavan määrän tietoa: uusimmat uutiset, mallistot, hintatiedot, tekniset tiedot, varaosaluettelot, käyttöohjekirjat, videoita, kauppiastiedot, huoltopistetiedot, lisävarusteet, Polaris-asusteet, kisatiedotuksen, Polaris mönkijävuokraamot ja safarien järjestäjät, Polaris-kauppiaiden käytetyt Polarikset ja paljon muuta. Liittymällä nettisivuillamme uutiskirjeiden postituslistalle saat tärkeimmät uutiset uutuuksista ja tarjouksista suoraan sähköpostiisi! Oletko Facebook-käyttäjä? Jos olet, tykkää myös Polaris Facebook -sivuistamme, joilla näet uusimmat jutut, ajokokemukset ja uutiset. /PolarisMonkijat 03 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

4 MIKSI POLARIS ON NIIN SUOSITTU? VASTAUKSET SAAT TÄSSÄ - KERROMME 10 KIISTATONTA ETUA, JOITA MYÖS MONINKERTAISET TESTIVOITOT VAHVISTAVAT: 1. Markkinoiden parhaiksi todetut ajo-ominaisuudet 2. Markkinoiden paras nelivetotekniikka 3. Veto- ja kuormauskyky vailla vertaa 4. Turvallinen, mukava ja helppo ajaa 5. Urheilullinen suorituskyky 6. Markkinoiden laajin lisävarustevalikoima enemmän käyttöä ja hyötyä 7. Markkinoiden laajin mallisto sopiva malli jokaiseen tarpeeseen ja käyttöön 8. Nykyaikaiset ja kestävät moottorit (nelitahti, diesel ja sähkö) 9. Takuu 2 vuotta + 24 kk:n lisäturva (Sportsman 4x4 -maastomallit) 10. Varma ja luotettava huolto- ja takuupalvelu (Suomessa yli 70 koulutettua huoltopistettä) TURVALLINEN, HELPPO JA MUKAVA AJETTAVA! nelipyörälevyjarrut yhdestä kahvasta automaattinen voimansiirto automaattinen neliveto suuret karhennetut astinlaudat EBS-moottorijarru ADC-alamäkijarru TOTEA ITSE NÄMÄ TÄRKEÄT OSTOPÄÄTÖKSEEN VAIKUTTAVAT EDUT POLARIS-LIIKKEESSÄ, JOSSA VOIT TUTUSTUA ALAN LEHDISTÖN TESTEIHIN JA KOEAJAA UUDEN POLARIKSEN! TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. SPORTSMAN 570 EFI TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. SPORTSMAN 570 EFI RANGER DIESEL TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. SPORTSMAN 500 EFI SPORTSMAN XP 550 4x4 Maailma 1/2014 Suomen paras! TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. POLARIS RANGER Mönkijä-lehti 2/2014 Testivoittaja TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. POLARIS SPORTSMAN TM 8/2013 Testivoittaja TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. SPORTSMAN 500 EFI 4x4 4x4 Maailma 2/2013 Testivoittaja SPORTSMAN XP 850 Mönkijä-lehti 1/2013 Testivoittaja TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. SPORTSMAN 500 EFI Mönkijä-lehti 3/2011 Vertailun paras Mönkijä-lehti 3/2011 Vertailun paras Mönkijä-lehti 3/2010 Testivoittaja Mönkijä-lehti 2/2010 Testivoittaja Koneviesti 9/2009 Testivoittaja

5 VALITSE TODELLINEN NELIVETO POLARIS 4X4 TAI 6X6 - JA KAIKKI PYÖRÄT VETÄVÄT! Markkinoiden nopeimmin kytkeytyvä automaattinen ja todellinen neliveto. Polaris 4x4- ja 6x6-malleissa etuveto kytkeytyy halutessasi ilman viivettä automaattisesti, kun pitoa tarvitaan ja myös palautuu automaattisesti, kun sitä ei enää tarvita. Näin kiinnijäämisen mahdollisuus on minimaalinen, ohjaus pysyy kevyenä, eikä jatkuvan nelivedon aiheuttamaa puskemista synny. Kun neliveto kytkeytyy nopeasti, eteneminen on varmaa ja hallittua. Voit myös halutessasi kytkeä jatkuvan 2x4-vedon päälle. SPORTSMAN KILPAILIJA Kaikki tämä toimii sähköisesti yhdestä kytkimestä ilman monimutkaisia vipuja ja toimenpiteitä. Jokainen joka liikkuu maastoajoneuvolla maastossa tietää, että nelivedon on kytkeydyttävä nopeasti päälle, ennen kuin kiinnijääminen on jo tapahtunut. Jo hetkenkin turha sutiminen ja kaivautuminen saa maastoajoneuvon jäämään kiinni. Monissa muunmerkkisissä mönkijöissä on käytössä nelivetoja ns. rajoitetuin luistoin, ja ne vetävät käytännössä vain kolmella pyörällä. Joillakin merkeillä on taas käytössä erikseen kytkettäviä lukkoja, joiden kytkemiseen tarvitaan aikaa ja keskittymistä ajon aikana. ADC + EBS 2x4 Mode 94 in./238.8 cm 1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm ADC-ALAMÄKIJARRU (ANTI DESCENT CONTROL) JA EBS-MOOTTORIJARRU (ENGINE BRAKING SYSTEM). Turvallisen mönkijän ominaisuuksiin kuuluvat jokaiseen pyörään vaikuttavien hydraulisten levyjarrujen lisäksi sähköisesti toimiva ADC-alamäkijarru ja EBS-moottorijarru. Niiden avulla jyrkät alamäet sujuvat turvallisesti ja hallitusti raskaimpiakin peräkärrykuormia vedettäessä. SÄHKÖTOIMINEN EPS-OHJAUSTEHOSTIN. Sähkötoiminen ohjaustehostin toimii tehokkaimmin juuri silloin, kun sitä tarvitaan hitaassa vauhdissa, äärimmilleen lastattuna ja telasarjalla varustettuna. Tehostus vähenee automaattisesti elektronisen ohjauksen avulla, kun tehostuksen tarve laskee kuten nopeammassa vauhdissa. Näin optimaaliset ajo-ominaisuudet säilyvät joka tilanteessa. POLARIS IRS -JOUSITUS. Polaris-jousitus on tunnettu siitä, että se toimii aina vain paremmin maaston vaikeutuessa ja lastin suurentuessa. TURF 1X4 -VETOALUE Ainutlaatuinen, sähkötoiminen TURF 1x4 -vetoalue, jolla takatasauspyörästön lukitus kytkeytyy pois käytöstä. Tämän toiminnon ansioista kääntösäde pienenee, ohjaus kevenee, renkaiden kuluminen vähenee ja mönkijän jättämät jäljet pienenevät. Erittäin hyödyllinen ajettaessa asfaltilla, ruohokentillä ja arassa maastossa. VAHVAT JA KESTÄVÄT MOOTTORIT Sportsman/ACE ETX: Sportsman/Ranger/RZR 570: Sportsman 800 6x6: Sportsman/Scrambler XP 850: Sportsman/Scrambler XP 1000: Ranger XP 900 / RZR 900: RZR XP 1000: Ranger Diesel: Ranger EV: 1-syl. 325 cm 3, 4-tahti, nestejäähd. DOHC neliventtiilitekniikka, 30-32hv 1-syl. 567 cm 3, 4-tahti, nestejäähd. DOHC neliventtiilitekniikka, 44-45hv 2-syl. 760 cm 3, 4-tahti, nestejäähd. neliventtiilitekniikka, 56hv 2-syl. 850 cm 3, 4-tahti, nestejäähd. SOHC neliventtiilitekniikka, 77hv 2-syl. 952 cm 3, 4-tahti, nestejäähd. SOHC neliventtiilitekniikka, 88-89hv 2-syl. 875 cm 3, 4-tahti, nestejäähd. DOHC neliventtiilitekniikka, 68/75hv 2-syl. 999 cm 3, 4-tahti, nestejäähd. DOHC neliventtiilitekniikka, 110hv 3-syl. Kohler 1028 cm 3, 24hv 30 hv AC/48 V, sähkömoottori 05 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

6 MIHIN TARVITSET MÖNKIJÄÄ? MÖNKIJÄ ON VERRATON KAVERI ESIMERKIKSI SEURAAVISSA ASKAREISSA: Huoltotyöt; Tavarankuljetus, siirtyminen ym. Lumityöt; Mökkitiet, pihat, kiinteistöt ym. Metsätyöt; Harvennus, tuulikaadot, polttopuut, istutus ym. Maa- ja karjatilat; Ruokinta, huolto, korjaus, kuljetus ym. Metsästys, kalastus, sienestys, marjastus ym. Matkat; ostoksille, harrastuksiin, kouluun ym. Vapaa-ajanasunto; Puutarhanhoito, veneen siirto, tutkimusmatkat, safarit ym. Ammattikäyttö; Sähkölaitokset, palo- ja pelastuslaitokset,kuntien huoltoyksiköt, kaivokset, puolustusvoimat, rajavartiosto, poliisi, tapahtumien järjestäjät, vartiointi, kiinteistöhuolto, urheilu- ja liikunta-alueet ym.

7 RANGER TARJOAA ENEMMÄN! ENEMMÄN TEKEMISTÄ JA ENEMMÄN KÄYTTÖÄ! SÄÄSTÄ RAHAA JA VAIVAA! edulliset vakuutukset ei vuosikatsastusta veroedut (yritykset) saa kuljettaa työvälineitä tiellä (esim. peräkärry, hiekotin, lumiaura ym.) 07 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

8

9 MAAILMAN SUOSITUIN ON NYT ENTISTÄKIN PAREMPI! Maailman ostetuin mönkijämalli, moninkertainen testivoittaja, eikä ihme sillä sen laatu ja käyttöominaisuudet ovat alan ehdotonta eliittiä. Siinä on automaattinen 100 % neliveto, joka reagoi nopeasti ilman erillisiä kytkemisiä, mikäli sutimista tapahtuu. Voimaa on taatusti kaikkeen käyttöön! Alustan tekniikkaa suojaa metallinen pohjalevy. Tutustu, koeaja ja vertaa, huomaat miksi Sportsman on niin ylivoimainen. UUTUUS SPORTSMAN ETX EFI 4X4 EUT Aito nelivetoinen Sportsman vihr. Erinomainen ketteryys ja toimintavarmuus Uusi Pro Star 30hv EFI DOHC, 4-vent.moottori Huippuluokan moottoritekniikka ja alhainen polttoaineenkulutus VAIN tk Suomen paras! Testivoittaja! SAATAVANA MYÖS 2-PAIKKAISENA MALLINA! SPORTSMAN 570 EFI EPS TOURING EUT valk. 1/2014 SPORTSMAN 570 EFI FOREST 4X4/EUT SPORTSMAN 570 EFI EPS FOREST 4X4/EUT Uusi markkinoiden paras nopeudenrajoitin Uusi mittaristo Uusi sähkötoiminen kaasunohjaus Uusi istuin ja selkänoja Uusi ohjauksen mukana kääntyvä työvalo Sähköpistoke peräkärrylle vakivarusteena Sähkövinssi vakiovarusteena EUT-malleissa Alhaisin polttoaineen kulutus luokassaan (Mönkijä-lehti 2/2014) UUTUUS SPORTSMAN 570 EFI EPS SP 4X4 pun. 14 aluvanteet vakiovarusteena Laadukas metalliväri ADC alamäkijarru vakiovarusteena Close Ratio neliveto Saatavana myös EUT-traktorimallina 2/2014 Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja nopeasti ja kätevästi. vihr. valk. vihr. 09 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

10

11 SINULLE, JOLLE KELPAA VAIN UUSIN JA TEHOKKAIN! Sportsman XP malleissa on tehokas kaksisylinterinen moottori, jossa riittää voimaa kaikkeen mahdolliseen käyttöön. XP-mallien ajo-ominaisuudet ovat maastossa kaikin puolin huippuluokkaa. Erillisjousituksen geometria, kuljettajan optimaalinen ergonomia ja sähkötoiminen EPS-ohjaustehostin tekevät ajosta vaivatonta ja tasokasta. SPORTSMAN XP 850 EPS FOREST 4X4 / SPORTSMAN XP 850 EFI TOURING 4X4 saatavana maastomallina, traktorimallina ja L7 tieliikennemallina Tehokas 2-syl. moottori ADC-alamäkijarru vakiovarusteena EPS-ohjaustehostin Automaattinen On Demand nelivto SAATAVANA MYÖS 2-PAIKKAISENA MALLINA! LISÄTIETOJA, KUVIA JA VIDEOITA: POLARIS.FI UUTUUS SPORTSMAN XP 1000 EPS FOREST 4X4 Todellinen voimapaketti ADC-alamäkijarru vakiovarusteena EPS-ohjaustehostin Close Ratio on Demand neliveto Saatavana myös EUT-traktorimallina ALK. 100 /KK LASKE SOPIVA KK-ERÄ LASKURILLA! POLARIS.FI Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja nopeasti ja kätevästi. 11 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

12 2015 UUTUUS!

13 ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN MÖNKIJÄ! SPORTSMAN ACE 4X4 MALLISTO VALTAA MAAILMAA AJAMISEN HELPPOUTTA, TEKEMISEN MUKAVUUTTA! UUTUUS SPORTSMAN ACE ETX EFI 4X4 EUT Koko perheen hyötyä ja huvia valk. Uusi Pro Star EFI DOHC, 4-vent. moottori Huippuluokan moottoritekniikka ja alhainen polttoaineenkulutus Turf 1x4 -vetoalue vihr. 2x4 Mode 94 in./238.8 cm 1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm TURF 1X4 -VETOALUE Ainutlaatuinen, sähkötoiminen TURF 1x4 -vetoalue, jolla takatasauspyörästön lukitus kytkeytyy pois käytöstä. Tämän toiminnon ansioista kääntösäde pienenee, ohjaus kevenee, renkaiden kuluminen vähenee ja mönkijän jättämät jäljet pienenevät. Erittäin hyödyllinen ajettaessa asfaltilla, ruohokentillä ja arassa maastossa. MYÖS YMPÄRIVUOTISESTI! (tuulilasit, katot, takalasit, hytit ja tavaraboxit) UUTUUS SPORTSMAN ACE 570 EFI 4X4 EUT valk. sin. Tervetuloa koeajamaan Polaris myyjälle Hyödyllinen, monikäyttöinen ja mukava Tehokas Pro Star 45hv EFI DOHC, 4-vent. moottori Luokkansa alhaisin polttoaineen kulutus ja urheilulliset tehot Turf 1x4 -vetoalue HYVIÄ SYITÄ HANKKIA ACE! +++ ERITTÄIN TURVALLINEN Todella matala painopiste. Turvakehikko, -vyö ja -verkot. +++ HYÖDYLLINEN JA MONIKÄYTTÖINEN ACE:lla voi tehdä vähintään samat hommat kuin tavallisella mönkijällä ja paljon enemmänkin! +++ MUKAVA JA KÄYTÄNNÖLLINEN Helppo astua kyytiin ja pois. Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja nopeasti ja kätevästi. 13 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

14 KAKSI MATKAA YHTÄ MATKAA!

15 RANGER JOKAISELLE MÖKILLE JA TILALLE TODELLINEN MONIKÄYTTÖAJONEUVO SUOMALAISEEN KÄYTTÖÖN Rangerin käyttömahdollisuudet ovat erittäin laajat. Ranger Mid Size mallit kulkevat ketterästi myös suomalaisessa metsässä, sillä niiden leveys on vain 22cm enemmän kuin tavallisen mönkijän. Ranger MIdsize malleissa istutaan rinnakkain, jolloin kulkeminen on turvallista ja keskustelu määränpäästä luonnistuu lähietäisyydeltä. Lisäksi Rangereissa on tilava ja helposti lastattava kippilava, johon voi lastata jopa 227 kg tavaraa. RANGER 570 EFI 4X4 EUT EFI ruiskumoottori automaattinen 100 % neliveto TURF 1x4 veto IRS erillisjousitus saatavana EUT traktorimallina kippilavan kantavuus 227kg vetokyky EUT 790kg (maastomalli jarruton peräkärry 907kg) 2x4 Mode 94 in./238.8 cm 1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm YMPÄRIVUOTISTA KÄYTTÖÄ! Lisävarusteena tuulilasit, katot, hytit ym. RANGER EV 4X4 EUT puhtaasti hiljainen ei saastetta, alhaiset käyttökulut, soveltuu myös sisätiloihin 30 hv sähkömoottori (220 V lataus, käyttövirta 48V/AC) jopa 80 km yhdellä latauksella (Max Range käyttöalue) järjestelmässä kolme käyttöaluetta (High, Low ja Max Range) automaattinen 100 % neliveto TURF 1x4 veto IRS erillisjousitus saatavana EUT traktorimallina kippilavan kantavuus 227kg vetokyky EUT 790kg (maastomalli jarruton peräkärry 907kg) Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja nopeasti ja kätevästi. 15 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

16

17 RASKAAN SARJAN AMMATTILAISET AMMATTIMIEHEN VALINTA! RANGER 1000 DIESEL HD 4X4 EUT erittäin vahva ja taloudellinen Kohler Diesel moottori automaattinen On Demand 4x4 -neliveto ja Turf 1x4 -veto maastomalli 3-paikkainen ja EUT malli 2-paikkainen kipattavan takalavan kantavuus 454kg vetokyky EUT 790kg (maastomalli jarruton peräkärry 907kg) YMPÄRIVUOTISTA KÄYTTÖÄ! Lisävarusteena pikakiinnitteiset Pro Fit hyttipaketit 2x4 Mode 94 in./238.8 cm 1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm RANGER XP 900 EPS 4X4 EUT loistoluokan maastoajoneuvo ajo-ominaisuudet ja -mukavuus huipputasolla monipuolinen Lock & Ride -lisävarustetarjonta voimakas ja hiljainen moottori automaattinen On Demand 4x4 -neliveto ja Turf 1x4 -veto EPS-ohjaustehostin vakiovarusteena maastomalli 3-paikkainen ja EUT malli 2-paikkainen kipattavan takalavan kantavuus 454kg vetokyky EUT 790kg (maastomalli jarruton peräkärry 907kg) Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja nopeasti ja kätevästi. 17 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

18 VOIMAA, TILAA, VETOKYKYÄ JA USKOMATONTA ETENEMISKYKYÄ!

19 RASKAAN SARJAN AMMATTILAISET AMMATTIMIEHEN VALINTA! SPORTSMAN 800 EFI FOREST 6X6 automaattinen 100 % 6x6 veto täysin erillisjousitettu (IRS) 2 syl. 760 cm 3 EFI ruiskumoottori erittäin vaativaan etenemiseen vaikeakulkuisessa maastossa Big Bossin kippilavalla voi kuljettaa jopa 363 kg tavaraa vetokyky jarruttomalle peräkärrylle huikeat 964,8 kg vakiovarusteena etutavaralaatikko 20l. (tavaratelineellä 41 kg) vakiovarusteena sähkövinssi EPS -ohjaustehostin saatavana lisävarusteena tavarasuoja/lisälaidat saatavana lisävarusteena saatavana maastomallina ja EUT traktorimallina RANGER 800 EFI EPS 6X6 ainutlaatuinen etenijä automaattinen 100% 6x6 veto vie sinut, kumppanisi ja tarvikkeesi varmasti määränpäähän erityisen vaikeissa maasto-olosuhteissa kippilavan kantavuus huikeat 567 kg vetokyky jopa 907 kg saatavana myös EUT-traktorimallina RANGER 800 EFI CREW 4X4 henkilömäärä 4-6 teho 66 hv kippilavan kantavuus 454 kg vetokyky 907 kg Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja nopeasti ja kätevästi. 19 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

20 VAUHDIN HUUMAA!

21 RALLIIN, JÄÄRADALLE, SEIKKAILUUN VAUHDIKKAASEEN ETENEMISEEN MAASTOSSA RANGER RZR 570 EFI 4X4 EUT RZR odottaa sinua käskyttämään ja kuljettamaan! rekisteröity kahdelle lisävarusteena katto, tuulilasi ja erilaisia hyttivaihtoehtoja RANGER RZR XP 1000 EPS 4X4 markkinoiden nopein: 110 hv, 0-80 km/h 5.3 s uusi rallicross-iskunvaimennus uusi automaattinen High Performance Racing -etulukko uusi runko, uusittu jousitusgeometria uusi racing-ergonomia (kuppi-istuimet, ajoasento ym.) uudet 29-tuuman Maxxis Big Horn -renkaat SCRAMBLER XP 1000 EPS LE Uudessa Scramblerissa on 2-sylinterinen 952 kuutioinen EFI moottori ja siinä on tehoa huikeat 89 hv. Scramblerissa on tietenkin tehoa vastaavat ajo-ominaisuudet. Siinä on huippuluokan Fox Podium Clicker iskunvaimennus, Rolled IRS takajousitus, etujousitus kaksois A-tukivarsilla, tehokkaat hydrauliset levyjarrut ja EPS ohjaustehostin. Tehot ja asiaankuuluvat äänet on optimoitu kaksilla tehoputkilla. Saatavana maasto-, traktori- ja tieliikennemallina Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja nopeasti ja kätevästi. 21 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

22

23 YOUTH LASTEN MÖNKIJÄMAAILMA OIKEAT OPIT JO NUORENA! Tarjoa lapsillesi samoja elämyksiä, joista itsekin haluat päästä osalliseksi. Markkinoiden tyylikkäimmät juniorimallit säilyttävät arvonsa pojalta pojalle ja tytöltä tytölle. Jälleenmyyntiarvo pysyy hyvänä, kun huolto ja varaosat ovat hyvissä käsissä. Huom! Valitse aina oikean kokoinen malli lapsellesi (näin ajo on turvallista sekä nautittavaa, ja ajotaidot kehittyvät oikein). TURVAVARUSTUS SISÄLTYY HINTAAN arvo noin 200 näkyvä turvaviiri ajokypärä ajo-opetus-dvd suomenkielinen turvallisuus- ja käyttöohjekirja OUTLAW 50/90 Outlaw vuotiaille, Outlaw 50 yli 6-vuotiaille nelitahtimoottori peruutusvaihtein (vain Outlaw 90) sähkökäynnistys kunnollinen jousitus/iskunvaimennus automaattinen voimansiirto valot säädettävä nopeus ja hätäkatkaisin kypärä ja turvalippu SPORTSMAN 90 Upea pikku-sportsman vuotiaille nelitahtimoottori peruutusvaihtein sähkökäynnistys kunnollinen jousitus/iskunvaimennus automaattinen voimansiirto valot säädettävä nopeus ja hätäkatkaisin kypärä ja turvalippu RZR 170 Jokaisen juniorin unelma! 169 cm 3 4-tahtimoottori paikka kahdelle (turvavyöt) todella hauska ja turvallinen mönkijä matala painopiste säädettävä nopeus ikäsuositus 6-14 v kaupan päälle kaksi kypärää Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja nopeasti ja kätevästi. 23 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

24 LISÄVARUSTEET Kun tarvitset lisää mukavuutta, kuljetustilaa, suojaa tai varusteita erilaisiin työtehtäviin löydät laajasta lisävarustevalikoimasta oikean ratkaisun tarpeisiisi. Esimerkiksi puskulevysarjat, telasarjat, tavaralaatikot, tuulilasit ja lisäpuskurit ovat aina tehtaan suunnittelemia, heidän hyväksymiä ja ainoastaan Polarikselle valmistettuja. Siksi ne sopivat juuri Sinun Polarikseesi. Jo varusteita suunniteltaessa on huomioitu että ne sopivat toistensa kanssa saumattomasti yhteen ja täydentävät toinen toisiaan. Useissa varusteissa on käytössä Lock & Ride - ajattelu, joka mahdollistaa helpon, nopean ja monipuolisen käytön. Sinä päätät mitä kulloinkin tarvitset. TELASARJA - PROSPECTOR PRO 15 Polariksen oma telasarja ympärivuotiseen käyttöön (All-Season). Voit käyttää sitä sekä lumella että kuivalla maalla (varauksin). Ei kompromisseja, telasarja on Polariksen suunnittelema ja Polarikseen valmistettu. Välityssuhde optimoitu hyödyntämään Polariksen ainutlaatuista vetojärjestelmää (AWD). Telasarja on saatavana useimpiin 4x4 malleihin sekä 6x6 malliin. VARUSTELE UNELMIESI LAITE POLARIS.FI Prospector PRO 15 ominaisuudet: Lisääntynyt telojen kosketuspinta-ala (leveämmät kumipyörät) ja etutelojen erilliset vakaimet mahdollistavat entistäkin vakaamman käytöksen kaikissa olosuhteissa. Uuden komposiittirungon ansiosta telasarja on merkittävästi kevyempi aiempaan verrattuna.telamaton uusi kuviointi (FlexEdge-tecnology ) sekä uusi runkorakenne ehkäisee jään ja lumen pakkautumista rakenteisiin. Etutelamattojen pyöreämpi sivuttaisprofiili vähentää tarvittavaa ohjausvoimaa. SPORTSMAN 4X4 PROSPECTOR PRO 15 ASENNUSSARJA , Sportsman XP / XP Touring 550/850/ , X , Scrambler 850/ Sh , Sportsman 570/570 Touring 14-15, ETX 15, Sportsman 570 X2 15 Sh , Sportsman X2 500/ , Touring 500/ Sh , Sportsman ACE Sh. 579 PROSPECTOR PRO 15 TELASARJA , Sportsman 570 SP/SP Touring/ X2, Sportsman XP/ XP Touring 850/1000, Scrambler 1000 XP Sh , Sportsman 570 (Ei SP), Sportsman ETX, ACE / ACE 570, Sportsman Touring 570 (Ei SP) / Touring 570 EPS (Ei SP) Sh SPORTSMAN 6X6 Suunniteltu toimimaan Sportsman 6x6:n erillisen takajousituksen kanssa. Optimoitu etu- ja takavetopyörän välityssuhde hyödyntää Polariksen ainutlaatuista vetojärjestelmää (AWD). Ei vaadi erillisiä muutoksia laitteeseen. Suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön (rulla-alusta). PROSPECTOR PRO 6X6 TELASARJA , Sportsman 800 6x Sisältää asennussarjan. Sh MITAT 6X6 TELASARJA ASENNETTUNA Kokreus: 171 cm Leveys: 142,5 cm Pituus: 306 cm Maavara: 32 cm

25 VINSSIT Tiesitkö että suurimmassa osassa Polaris ATV-malleista on jo tehtaalla varmistettu esiasennusvalmius vinssiä varten. POLARIS VINSSIEN OMINAISUUDET: Uusi kosteussulku eliminoi kosteuden pääsyn vinssin rakenteisiin. Mekaaninen, dynaaminen jarru estää vaijerin liukumisen kytkettynä, kun vinssin moottori ei ole käytössä. Vetoköysi-/vaijeri kelautuu yläpuolelta (ei turhaa rasitusta vinssin vetolaitteistolle esim. puskulevykäytössä). Metalliset hammaspyörät planeettavaihteistossa. Hiljaisempi toimintaääni. Uuden kytkentämekanismin ansiosta lähes äänetön vaijerin ulosrullaus (HD mallit). Kätevä, pienikokoinen Mini-Rocker käyttökytkin ohjaustangossa mallissa metallivaijeri ja 3500 mallissa synteettinen vetoköysi vakiona. Kaikki vinssit sisältävät myös asennussarjan. CE-hyväksytty. SÄHKÖVINSSIT SPORTSMAN HD 2500, vetoteho 1134 kg, metallivaijeri Sportsman XP 850/1000, Scrambler 13-15* Sh Sportsman 570/570 SP, ETX Sh Sportsman ACE** Sh Sportsman XP / Sportsman mallit* Sh Sportsman Classic Sh. 489 HD 3500, vetoteho 1584 kg, synteettinen vetoköysi Sportsman XP 850/1000, Scrambler 13-15* Sh Sportsman 570/570 SP, ETX Sh Sportsman ACE** Sh Sportsman XP / Sportsman mallit* Sh Sportsman Classic Sh.599 * Scrambler 850/1000 mallit vaativat lisäksi johtosarjan ** ACE-mallien vinsseissä langallinen kauko-ohjain VINSSIEN TARVIKKEET Vaijerin-/vetoköyden rullaohjain Sh. 42, Vinssin käyttörele Sh Vinssin vaijeri 15,2 mtr Sh. 42, Vinssin varustekassi Sh. 97, Käyttökytkin ohjaustankoon "mini-rocker" Sh. 41,90 SYNTEETTINEN VETOKÖYSI , Samson Amsteel. Pituus 15,2 m. Vahvempi ja kevyempi kuin perinteinen metallivaijeri. Erinomainen taivutus- ja säänkestävyys. Kelautuu paremmin. Ei jäykisty, pysyy notkeana myös kylmissä olosuhteissa. Sh. 85,90 SYNTEETTINEN VETOKÖYSI PUSKULEVYKÄYTTÖÖN , Suunnittelussa huomioitu pusku- levykäytössä tapahtuvat lyhyet ja usein toistuvat jyrkkäkulmaiset liikkeet. Köysi on perinteistä synteettistä köyttä paksumpi ja lyhyempi. 1/4 x 2,4 m. Jos käytät vinssiä enimmäkseen puskulevyn kanssa Polaris suosittaa köyden vaihtamista vinssiin. Sh. 53,90 LANGATON VINSSIN KAUKO-OHJAIN , Käy alkuperäisiin Polaris ja 3500-vinsseihin. Sh. 209 UUTTA 2015 MALLEISSA: TARKKAA SUUNNITTELUA JA KÄYTÖN HELPPOUTTA 2015 mallien vinsseissä käyttörele on esiasennettu vinssin kanssa samaan pakettiin. Tämä vähentää oleellisesti tarvittavaa asennusaikaa. Esiasennusvalmiuden ansiosta vinssin asennuksessa tarvitaan kiinnittää vain neljä kiinnityspulttia. ESIASENNETTU JOHDOTUS VAKIONA Useimpien Sprtsman 2015 mallien rungossa on jo vakiona johdotus Polaris Engineered -vinssiä varten. Asennuksessa tarvitaan vain kiinnittää vinssin johdotus laitteeseen pikaliittimien avulla. Ei mitään tarpeettomia ja ylimääräisiä työvaiheita. UUSI INTEGROITU KÄYTTÖKYTKIN Käyttökytkin on sijoitettu muiden hallintalaitteiden kanssa samaan paikkaan, joten sen käyttö ajettaessa on helpompaa. Kytkimessä on myös looginen käyttösuunta: esim. puskulevykäytössä painamalla ylös levy nousee ja painamalla alas levy laskee. (Yllä mainitut ominaisuudet eivät käytössä Sportsman ACE -malleissa) AUTOMAATTINEN KUORMITUSKATKAISIN , Katkaisee vinssin vedon automaattisesti kun vetoköydessä oleva anturi koskettaa vetonielua. Automaattikatkaisimen avulla vältytään helposti ylikuormitustilanteilta eikä vinssillä vedetä tarpeettomasti yli. Erinomainen apu kun veto-/nostokohdetta hankala havaita esim. puskulevykäytössä. Suositeltava myös silloin kun laitteella on useita eri käyttäjiä tai he ovat kokemattomia vinssin käytössä. Etuja käytettäessä automaattikatkaisinta: Säästää vinssin mekaanisia osia tarpeettomalta ylirasitukselta, väärältä käytöltä. Vaatii toimiakseen HD-mallisen vinssin sekä synteettisen vetoköyden ( saatavana lisävarusteena, jos ei vakiona). Sh. 159 AUTOMAATTINEN YLIKUORMITUKSEN KATKAISIN: Pysäyttää vinssin vedon lopussa, estää voimansiirron rasitusta. Hyvä puskulevykäytössä; estää ylinoston. Vinssi pysähtyy kun anturi koskettaa vetonielua. Vetonielu Anturi Vinssi pysähtyy kun köyden anturi koskettaa vetonielua. ALUMIININEN VETONIELU: Pidentää köyden elinikää, ei ruostu. SYNTEETTINEN KÖYSI: Erinomaisen taipuisa, erittäin vahva ja kevyt. 25 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

26 PUSKULEVYSARJAT GLACIER PRO UUTUUS! Uusi Glacier PRO -puskulevysarja on suunniteltu vaativampaan käyttöön. Lock&Ride kiinitysjärjestelmän avulla voit ilman työkaluja kiinnittää ja irrottaa puskulevyn hetkessä. Glacier Pro -sarjassa levyn kiinnityspisteet on sijoitettu leveämmälle verrattuna perinteisiin puskulevysarjoihin. Se mahdollistaa tehokkaan työntövoiman laajemmalta alalta sekä levyn vakaamman käytöksen. Saatavana myös kiinnikerungon jatkopala telamattomalleja varten ( ). SH Levyrunko Glacier PRO Sportsman Asennussarja Glacier PRO, Sportsman 570 '14, Sportsman 400/500/800, BIG BOSS Asennussarja Glacier PRO Sportsman XP 09-14/ Scrambler Asennussarja Glacier PRO Sportsman ACE Asennusadapteri 2015 Sportsman 570, 570 SP, ETX Asennusadapteri 2015 Sportsman XP 850/1000, Touring 850/1000, Scrambler 199 UUTTA 2015 MALLEISSA: SAUMATON ISTUVUUS UUSI Glacier Pro 15 yksinkertaistaa puskulevyn käytön! Tiesitkö että mallivuodesta 2015 alkaen Sportsman malleissa on puskulevyn asennusvalmius vakona. Niiden runkoon on jo tehtaalla integroitu kiinnityspisteet Glacier Pro puskulevysarjaa varten. Ajat vain mönkijäsi puskulevyn kiinnikerungon ylle, lukitset sen vinssin avulla runkoon ja voit aloittaa työnteon! DRIVE-UP LEVYRUNGON KIINNIKE Uudelleen suunnitellussa levyrungossa on sisään vetäytyvä rakenne. Kun irrotat puskulevyn laitteesta levyrunko taittuu automaattisesti laskurungoksi jääden oikeaan asentoon seuraavaa kiinnitystä varten. VANKKA LEVYRUNKO Puskulevysarja on vain yhtä vahva kuin sen levyrunko. Glacier Pro sarjassa levyn kiinnityspisteet levyrungossa ovat perinteisiin verrattuna sijoitettu leveämmälle joten se työntää puskulevyä laajemmalta pinta-alalta. Tämä varmistaa tehokkaamman puskuvoiman ja vakaamman käytöksen eri työtehtävissä. TEHOKKAAMMAT PUSKULEVYT Saatavana metalli- (132 ja 152 cm) sekä polymateriaalista (167 cm). Levyjen suurempi korkeus (43 cm) sekä leveämpi työntö-/kiinnityspiste mahdollistaa että käytössäsi on laajempi työntöpinta-ala. Laitteen eteen sijoitettu levyrungon kiinnityspiste mahdollistaa levylle myös suuremman nostokorkeuden (18 /45,72 cm) Näiden ansiosta kokonaistyötulos on tehokkaampaa kuin aiemmin. VALITSE OIKEA PUSKULEVY GLACIER PRO -SARJAAN Glacier PRO puskulevy 132 cm / 52" (metalli) 249 Voidaan käyttää Glacier PRO -kiinnikerungossa. Leveys 52" (132 cm), korkeus 17" (43 cm), metallia. Soveltuvuus: raskaampi lumenajo ahtaissa paikoissa, esim. omakotitalo- tai mökkikäyttö Glacier PRO puskulevy 152 cm / 60" (metalli) 319 Voidaan käyttää Glacier PRO kiinnikerungossa. Leveys 60" (152 cm), korkeus 17" (43 cm), metallia. Soveltuvuus: Isommille alueille. Esim. taloyhtiöt, parkkipaikat, suuret piha-alueet, ajoväylät Glacier PRO Poly puskulevy 167 cm / 66" Voidaan käyttää Glacier PRO -kiinnikerungoissa. Kevyt, vahvasta painevaletusta polyeteenistä (UHMW) valmistettu puskulevy. Keveyden ja suuren koon ansiosta soveltuu erittäin hyvin raskaaseen työhön ja suurten lumimäärien käsittelyyn. Joustava materiaali säästää kiinnikerungon rakenteita iskuilta. Ei ruostu, materiaalin keveys helpottaa levyn käsittelyä sekä varastointia. Yläreunaan saatavissa erillinen lumihelma. Leveys 66" (167 cm), korkeus 17" (43 cm), suora muotoilu. Korkeuden ja leveyden ansiosta tekee työstä tehokkaampaa. Soveltuvuus: Isommille alueille. Esim. taloyhtiöt, parkkipaikat, leveät mökki-/pihatiet.

27 PUSKULEVYLISÄVARUSTEET A. TAKATELINEEN TAVARALAUKKU , Lock & Ride kiinnitys-/irrotus hetkessä ilman työkaluja. Puolikova rakenne säilyttää muotonsa tyhjänäkin. Vettähylkivä pinnoitemateriaali. Kannessa yli reunuksen tuleva lippa ja erillinen tiiviste joka pitää pölyn ja kosteuden ulkopuolella. Useita vetoketjullisia sisätaskuja. Made by OGIO for Polaris. Sh. 209 B. KÄSISUOJAT valkoinen, musta ja punainen. Sh. 42,90 Kiinnikkeet ( ) tilattava erikseen. Sh. 42,90 D LUMIHELMA PUSKULEVYYN , 168 cm / 66 Sh , 152 cm / 60 Sh. 69 PUSKULEVYJEN VARUSTEET / VARAOSAT Laskujalat, pari, Heavy-Duty, Glacier 1,2 ja 3 metallilevyihin Sh. 31, Laskujalat, pari, Sno-Glide levyyn Sh. 31, Laskujalat, pari, Glacier Pro levyihin, quick-release Sh. 31, Glacier Pro levyn sivuttaissäädön lukitussokka Sh. 16, Jousituksen jäykistepalat, Sportsman 05- Sh. 31, Etujousituksen säätöpalasarja, Sportsman (ei XP) Sh Puskulevyn reunamerkit, pari Sh. 31,90 E C B C. KARJAPUSKURI ETEEN , Materiaali Lightweight alumiini, puskurissa kiinnityspisteet myös erillisille lisävaloille. Käy myös vinssin ja puskulevysarjan kanssa. Sh. 299 D. LED-VALOSARJA , 2 kpl 2 LED-valoja omassa kotelossa. Valoteho 1800 lm (2 x 900 lm). Sisältää tarvittavat kiinnikkeet. Sh. 389 E. VETOAKSELIEN-/NIVELTEN SUOJAT , Eteen, pari. Sh , Taakse, pari. Sh. 119,90 A BAJA ETUPUSKURI , Racing tyylinen puskuri, materiaali lightweight alumiini, kiinnityspisteet lisävaloille. Käy myös vinssin kanssa. Sh. 229,90 SCRAMBLER XP 850 / 1000 B LISÄVARUSTEET Sähkövinssit sivulla 25. LOCK & RIDETUULILASI , 15 keskikorkea, savu, Lock&Ride kiinnitys, voidaan kiinnittää- ja irrottaa hetkessä ilman työkaluja. Sh. 197 TAKASUOJA SCRAMBLER , Racing tyylinen suojakehikko voimansiirrolle taakse, materiaali lightweight alumiini. Sh MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

28 TUULILASIT Uusittu Lock & Ride-kiinnitys mahdollistaa tuulilasin korkeuden ja kallistuksen säädön. Korkeudet: korkea 49 cm ja keskikorkea 39 cm (mitattuna valoumpion yläreunasta tuulilasin yläreunaan) Materiaalina erittäin joustava, iskunkestävä poykarbonaatti Kaikissa tuulilaseissa on Lock & Ride kiinnitys joten voit kiinnittää-/ ja irrottaa sen ilman työkaluja aina tarpeesi mukaan Tuulilasien väri kirkas tai savu Kiinnikkeisiin on saatavana erillinen asennusteline ( ), johon voit kiinnittää esim. juomapullotelineen tai GPS- navigaattoritelineen. NÄIN ASENNAT TUULILASIN INSTALLS ASENNA IN :60 :15 SEC S Aseta kiinnikkeet ohjaustangon molemmin puolin. Kohdista tuulilasi ja kiristä saranakiinnikkeet. Paina kiinnikkeet kiinni. Lasi on asennettu! 49 cm korkea kirkas 39,5 cm keskikorkea kirkas/musta 39,5 cm keskikorkea savu TUULILASIT SPORTSMAN XP Sportsman XP , 49 cm korkea, kirkas Sh , 39 cm keskikorkea, savu Sh , 39 cm keskik., musta reunus Sh. 179 TUULILASIT SPORTSMAN Sportsman 400/500/800, 6x , , 49 cm korkea, kirkas Sh , 39 cm keskikorkea, savu Sh , 39 cm keskik., musta reunus Sh. 179 TUULILASIN VARUSTEET , Asennussarja (2 kpl) kiinnikkeille. Sh. 32, , GPS- teline universal. Sh. 53, , Juomapullo-/tölkkiteline. Sh. 31,90 KÄDENSIJALÄMMITINSARJA , Sportsman. Sh. 74,90 PEUKALONLÄMMITINSARJA , Sportsman. Sh. 64,90

29 PUSKURIT JA KAITEET KARJAPUSKURI ETEEN SPORTSMAN , Sportsman 570, Sh. 269 KARJAPUSKURI TAAKSE SPORTSMAN , Sportsman 570. Suojaa mönkijän takaosan ja valoumpiot. Käy traktori- ja tieliikennemalleihin varauksin (rekisterikilpi). Sh. 229 ETUTELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN , Metallia. Sh. 129 TAKATELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN , Metallia. Sh. 129 BODYGUARD SIVUPUSKURISARJA , Sportsman XP 550/850/1000 (ei X2/Touring). Suojaa katteita ja astinlautoja. Pari. Sh. 349 KARJAPUSKURI ETEEN SPORTSMAN XP , Spmn XP 550/850/ , Touring , X2 550 Sh. 299 KARJAPUSKURI TAAKSE SPORTSMAN XP , Sportsman XP 550/850/ Suojaa mönkijän takaosan ja valoumpiot. Käy traktori- ja tieliikennemalleihin varauksin (rekisterikilpi). Sh. 209 ETUTELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN XP , Metallia. Sportsman XP 550/850/ , Touring , X Voidaan käyttää vain alkuperäisen tavaratilan kannen kanssa. Sh. 129 TAKATELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN XP , Metallia. Sportsman XP 550/850/ Voidaan käyttää myös lisävarusteena olevan tavaralaatikon ( ) kanssa. Sh. 139 LOKASUOJIEN LEVIKESARJA SPORTSMAN XP , Suojaa itsesi ja mönkijäsi lialta hankalissa olosuhteissa. Ehkäisee myös lumen pyörteilyä. Ei voi käyttää sivupuskurisarjan kanssa. Sportsman XP 550/850/1000 (ei X2/Touring). Sh. 319 KARJAPUSKURI ETEEN SPORTSMAN , Sportsman 500/ , Sportsman 6x Sh. 299 KARJAPUSKURI TAAKSE SPORTSMAN , Sportsman 500/ Sh. 229 ETUTELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN , Metallia. Voidaan käyttää vain alkuperäisen tavaratilan kannen kanssa. Sh. 129 TAKATELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN , Metallia. Voidaan käyttää myös lisävarusteena olevan tavaralaatikon ( ) kanssa. Sh. 129 ETUTELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN XP , Komposiittimateriaali. Sportsman XP 550/850/ , Touring , X Voidaan käyttää vain alkuperäisen tavaratilan kannen kanssa. Sh. 89 TAKATELINEEN TAVARAKAIDE SPPORTSMAN XP , Komposiittimateriaali. Sportsman XP 550/850/ Voidaan käyttää myös lisävarusteena olevan tavaralaatikon ( ) kanssa. Sh MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

30 TAVARANKULJETUS Lisävarustevalikoimastamme löydät oikean ratkaisun myös tavarankuljetustarpeisiisi. Kaikissa tavaralaatikoissa on käytössä patentoitu Lock&Ride kiinnitysjärjestelmä jonka avulla voit ilman työkaluja kiinnittää ja irrottaa laatikon muutamissa sekunneissa. Lisätilaa saat erillisillä lisälaukuilla jonne voit laittaa erityistä suojaa tarvitsevat tavarat (eväät, juomat, kartat, vaihtovaatteet jne). Myös laukut ovat kiinnitettävissä ja irrotettavissa erikseen. Aina tarpeesi mukaan, sinä päätät mitä tarvitset. Helppoa eikö totta? TAKATELINEEN TAVARALAATIKKO XP STYLE , Lock & Ride kiinnitys. Suuri tavaratila, kannen muotoilun ansiosta laatikkoon mahtuu 1-2 kypärää (mallista riippuen). Pohjamuotoilussa urat L&R selkänojan kiinnikkeitä varten. Lukittavissa olevat kiinnityssalvat, kumitiiviste kannessa.voidaan käyttää Sportsman XP malleissa takakaiteen, L&R selkänojan, asetelineen ja lisälaukkujen kanssa. Sopii mallit: Sportsman XP (myös kaiteen kanssa), Sportsman 570, Sportsman /800, Sportsman Classic jos takakaidetta ei ole asennettu. Sh. 289 TAKATELINEEN TAVARALAATIKKO CLASSIC STYLE , Lock & Ride kiinnitys. Suuri tavaratila, tasainen pohjamuotoilu.lukittavissa olevat kiinnityssalvat, kumitiiviste kannessa. Voidaan käyttää muissa kuin Sportsman XP malleissa takakaiteen, asetelineen ja lisälaukkujen kanssa. Sopii mallit: Sportsman 570, Sportsman /800, Sportsman Classic 05-10, Sportsman XP (jos takakaidetta ei asennettu) Sh. 289 ETUTELINEEN TAVARALAATIKKO SPORTSMAN XP , Lock & Ride kiinnitys, asennetaan alkuperäisen tavaratelineen tilalle. Sh. 219 ETUTELINEEN TAVARALAATIKKO , Lock & Ride kiinnitys, asennetaan alkuperäisen tavaratelineen tilalle. Sportsman 500/ Sh. 149 LISÄLAUKKU TAVARALAATIKKOON , Saat lisätilaa erillisillä lisälaukuilla jonne voit laittaa erityistä suojaa tarvitsevat tavarat (eväät, juomat, kartat, vaihtovaatteet jne). Myös laukut ovat kiinnitettävissä ja irrotettavissa erikseen. Käy tavaralaatikoihin ja Kiinnikkeet ( ) tilattava.erikseen. Sh. 29 SELKÄNOJA TAVARALAATIKKOON , Tavaralaatikkoon , Tavaralaatikoon Sh. 179 ETUTELINEEN TAVARALAUKKU , Etutelineen tavaralaukku. Velcro-kiinnitys, kantokahva, säilyttää muotonsa tyhjänäkin. Sh. 119 LOCK & RIDE SÄÄDETTÄVÄ SELKÄNOJA , Sportsman 400/500/ Sh , Sportsman 500/600/700/ Sh , Sportsman XP 550/850/ Sh , Sportsman 570 Sh. 279 (selkänojat eivät käy tavaralaatikon kanssa)

31 UUTUUS UUTUUS TAKATELINEEN TAVARALAUKKU POLARIS/OGIO Materiaali tiheäkudoksinen polyester. Puolikova rakenne säilyttää muotonsa tyhjänäkin. Kätevä Lock & Ride -kiinnitys mahdollistaa laukun nopean kiinnityksen ja irrotuksen. Suuri tavaratila, jonka voit jakaa Velcro-kiinnityksellä olevan sisäseinän avulla erillisiin lokeroihin. Kannen sisäpuolella verkkotaskut ja ulkopuolella takaosassa erillinen tasku. Voit lisätä tavaraa myös kannen päälle käyttäen kannessa olevia kiinnitysnauhoja. Kannen reunat tulevat reilusti laukun ulkopuolelle suojaten sen sisältöä pölyltä ja kosteudelta. Voidaan käyttää tavaratelineen takakaiteen kanssa. Koko: 90,17 x 25,4 x 33,65 cm (l x k x s). Sopivuus: Sportsman 05-15, Sportsman XP , Musta Sh , Camo Sh. 249 ASEKOTELON LOCK & RIDE -KIINNIKKEET , Sportsman 500/600/700/ Sh , Sportsman 400/500/ Sh , Sportsman 570 Sh , Sportsman XP 550/850/1000 (ei X2/Touring) Sh , Sportsman Touring 550/ Sh , Sportsman Touring 500/ Sh , Sportsman X2 500/550/800/850 Sh. 159 ASEKOTELO , Sportsman ACE Sh , Musta. Sh , Mossy Oak-camo. Sh. 179 Pehmustettu sisus. Pölyltä suojaava, vettähylkivä rakenne. Mallikohtainen Lock & Ride kiinnike tilattava erikseen. MUUT LISÄVARUSTEET SIDONTALIINAT Kuorman, taakan turvalliseen ja nopeaan kiinitykseen. Kätevä pikalukko, väri musta, pituus n.182 cm ( 2kpl ) , musta Sh. 17,90 VETOKUULAN ADAPTERI , Runkoon kiinnitettävä adapteri vetokuulaa varten. Sportsman mallit alkaen vuosimallista -05. Sh. 33,90 LOCK & RIDE ANKKURI KIINNIKKEELLÄ , Lock & Ride ankkuri laatikkokiinnikkeellä. Sh. 34,90 TAUSTAPEILISARJA , Universal kiinnitys, pari. Sh. 53,90 VETOKUULAN ADAPTERI RANGER , Runkoon kiinnitettävä adapteri vetokuulaa varten. Ranger ja Sportsman 6x6. Sh. 53,90 LOCK & RIDE ANKKURI , Lock & Ride ankkuri. Sh MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

32 MUUT LISÄVARUSTEET UUTUUS A-TUKIVARSIEN SUOJAT , eteen Sportsman , taakse Sportsman 570 Sh. 207,90 13 LED LIGHT BAR , valoteho 3168 lm. Korkealaatuiset CREE XPG-2 Led-polttimot. Linssitekniikassa huomioitu lähija kaukovalotoiminto joten tuottaa tarvittavaa valoa molempiin tarpeisiin. Johtosarja tilattava erikseen. Esennettavissa karjapuskuriin. Mitat 34x7x5,5 cm. Sh. 359 SPORTSMAN SUOJA-/KULJETUSPEITTEET , Sportsman (ei 300/400/Touring/X2). Sh , Sportsman Touring. Sh , Sportsman X2. Sh. 199 A-TUKIVARSIEN SUOJAT , eteen Sportsman XP , taakse Sportsman XP Sh. 207,90 2 LED LIGHT , 10W LED. Valoteho 900 lm. Vesitiivis alumiinirunko, voidaan asentaa lisävarustepuskuriin. Johtosarja tilattava erikseen. Sh , Johtosarja 1:lle valolle. Sh , Johtosarja 2:lle valolle. Sh. 59 XENON AJOVALOPOLTTIMOT , 50 W, Xenon-kaasu, sininen 50% kirkkaampi valo kuin vakiopolttimossa, pari. Soveltuvuus: Sportsman Classic 05-10; reunoissa olevat ajovaloumpiot. Sportsman alkaen ja Sportsman XP: käy vain ylhäällä mittaristokotelossa olevaan ajovaloumpioon. Sh. 42,90 KÄSISUOJAT SPORTSMAN , musta , punainen , valkoinen Kiinnikkeet ( ) tilattava erikseen. Sh. 42,90 KÄSISUOJIEN KIINNIKKEET , Sh. 42,90 SPORTSMAN ACE TAVARALAATIKKO L&R TAVARATILAAN , Vankka muovirakenne. Kannessa pölyn ja säänkestävä tiiviste ja salpakiinnitys (2) sekä eriliset D-lenkit lisäkuorman sitomista varten. Sportsman ACE. Sh. 359 POLARIS/OGIO 3-OSAINEN LAUKKUSARJA , Keskiosassa muotoiltu säänkestävä, kannellinen tavaratila jonka sisällä myös erillisiä vetoketjulokeroita. Sivulaukut tarjoavat lisätilaa. Sportsman ACE. Sh. 339 TRAIL BAG, OHJAAMON TAKALAUKKU , 4 erillistä vetoketjuin varustettua lokeroa. Kiinnitys turvallisesti velcro-nauhoin laitteen runkoon. Voidaan käyttää myös muiden lisävarusteiden esim. tavaralaatikoiden ja takapanelin kanssa. Sportsman ACE. Sh. 149 TUULILASI 1/2 KORKEA L&R , Puolikorkea tuulilasi iskunkestävästä polykarbonaatista. Lock & Ride kiinnitys. Voidaan käyttää myös muiden lisävarusteiden esim. katon ja takapanelin kanssa. Sportsman ACE. Sh. 238 SPORT TUULILASI L&R , Sporttisemmin laitteen mukaan muotoiltu puolikorkea tuulilasi. Sportsman ACE. Sh. 199 TUULILASI FULL-POLY L&R , Täysmittainen tuulilasi iskunkestävästä polykarbonaatista, jossa myös karkaisukäsittely ulkopinnoilla. Voidaan käyttää myös muiden lisävarusteiden esim. katon ja takapanelin kanssa. Sportsman ACE. Sh. 389

33 SPORTSMAN ACE CANVAS ROOF, KEVYT CANVAS-KATTO , Sportsman ACE Sh. 239 SIDE BAGS SIVULAUKUT , Sportsman ACE. Sh. 139 NERF BARS, HELMAPUSKURIT , Sportsman ACE Sh. 289 ASEKOTELON KIINNIKE L&R , Sportsman ACE Sh. 209 MUD FLAPS, ROISKELÄPÄT ETEEN , Sportsman ACE Sh. 159 SPORT ROOF, KATTO , Lock & Ride kiinnitys-/irrotus hetkessä ilman työkaluja. Lisäsuojaa erilaisiin sääolosuhteisiin. Jäykkä, kestävä poly-rakenne jonka muotoilussa huomioitu myös veden poisto. Voidaan käyttää myös muiden lisävarusteiden esim. tuulilasin ja takpanelin kanssa. Sportsman ACE. Sh. 359 CANVAS CAB, OHJAAMON CANVAS- KATE , Sportsman ACE Sh EXTREME ETUPUSKURI , Sportsman ACE Sh. 359 SPORT DOORS, LISÄVARUSTEOVET , Sportsman ACE Sh. 789 CONVEX TAUSTAPEILI , Sportsman ACE Sh. 149 POHJAPANSSARI ACE , Sportsman ACE Sh. 389 MESH PANEL, VERKKOSEINÄ TAAKSE , Sportsman ACE Sh. 198 EXTREME TAKAPUSKURI , Sportsman ACE Sh. 275 LOWER DOOR EXTENSIONS, OVIEN ALAOSAT , Sportsman ACE Sh. 389 TAUSTAPEILI , Sportsman ACE Sh. 109 MTX AUDIO, ÄÄNENTOISTOJÄRJESTELMÄ , Sportsman ACE Sh. 949 TAKAPANELI L&R , Kirkas takapaneli vahvaa, iskunkestävää polykarbonaattia. Lock & Ride kiinnitys mahdollistaa asennuksen ja irrotuksen hetkessä ilman työkaluja. Suojaa takana olevalta kuormalta, vähentää pölyn ja ilman virtailua ohjaamossa. Suositeltava käyttää esim. tuulilasin kanssa. Sportsman ACE. Sh. 299 OVERHEAD BAG, TURVAKAAREN LAUKKU , Sportsman ACE Sh. 119 A-TUKIVARSIEN SUOJAT , eteen, Sportsman ACE , taakse, Sportsman ACE Sh. 209 DOOR LINERS, OVIEN SISÄVERHOILU , Sportsman ACE Sh. 297 FENDER FLARE KIT, LOKASUOJIEN LEVIKESARJA , Sportsman ACE Sh. 379 EPS- KIT, OHJAUSTEHOSTINSARJA , Sportsman ACE Sh MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

34 METALLIKATTO TAKAPANELI KARKAISTU LASI, AVATTAVA IKKUNA AVATTAVA TUULILASI KARKAISTU LASI PYYHINVALMIUS KIINTEÄ TUULILASI KARKAISTU LASI PYYHINVALMIUS KIINTEÄ TUULILASI KARKAISTU LASI (ei pyyhinvalmiutta) AVATTAVA TUULILASI POLYKARBONAATTI PREMIUMKATTO, ÄÄNIERISTYS SPORTKATTO, POLYETEENI CANVASKATTO CANVAS TAKAPANELI TAKAPANELI KARKAISTU LASI POLY TAKAPANELI KIINTEÄ TUULILASI POLYKARBONAATTI PUOLIKORKEA TUULILASI POLYKARBONAATTI CANVAS OVET OVET KIINTEÄ LASI OVET AVATTAVA LASI OVET SÄHKÖ- TOIMISET LASIT PUOLI- KORKEAT OVET LOCK & RIDE PRO-FIT Kuvassa Ranger 900 XP, Full-Size POLARIS PRO-FIT LISÄVARUSTEILLA ENEMMÄN VAIHTOEHTOJA, LISÄÄ MONIPUOLISUUTTA JA KÄYTETTÄVYYTTÄ, VAKIONA ERINOMAINEN ISTUVUUS. LISÄVARUSTEILLE ON TULLUT UUSI STANDARDI! Kiitos uuden Pro-Fit kiinnitysjärjestelmän et ole sidottu vain yhteen vaihtoehtoon. Voit valita useista eri vaihtoehdoista ne varusteet ja varustetason joka vastaa parhaiten omia tarpeitasi. Voit myös täydentää tai päivittää kokonaisuutta myöhemmin (esim. hankkia ensin tuulilasin, katon ja myöhemmin lisätä takapanelin sekä ovet). Valinta on Sinun. SUUNNITTELE OMA OHJAAMOSI 1. VALITSE TUULILASI OHJAAMOKOKONAISUUDET SAATAVILLA MYÖS VALMIITA OHJAAMOKOKONAISUUKSIA, KYSY LISÄÄ JÄLLEENMYYJÄLTÄSI! 2. VALITSE KATTO 3. VALITSE TAKAPANELI 4. VALITSE OVET Full-Size Mid-Size

35 LOCK & RIDE PRO-FIT EDUT: TUULILASIT MUOTOILTU TUULILASI Automotive-tyylisen kaarevan muotoilun ansiosta tuulilasi istuu tiiviimmin runkoon. Etuina saadaan saumaton istuvuus laitteeseen, vähentynyt melutaso ohjaamossa sekä paras mahdollinen ulosnäkyvyys. SAUMATO, TIIVIS ISTUVUUS Pro-Fit katon muotoilussa on huomioitu myös muiden mahdollisten lisävarusteiden istuvuus keskenään. Sen reunukset ulottuvat muiden laitteen rungossa olevien varusteiden yli (tuulilasi, ovet, takapaneli). Näin yhdessä asennettuina ne muodostavat saumattoman, tiiviin ja säänkestävän kokonaisuuden. 360 TIIVISTE Tuulilasin reunuksessa olevan 360 tiivisteprofiilin ansiosta saadaan erittäin tiukka istuvuus, joka minimoi mahdolliset värinät ja melutaso pienenee. LOCK & RIDE PRO-FIT EDUT: KATOT Muut hytit PAREMPI NÄKÖALA Pro-Fit tuulilasien kehyksetön rakenne mahdollistaa esteettömän, parhaan mahdollisen näkymän ohjaamosta. 60% HILJAISEMPI Lock & Ride Pro-Fit HILJAISEMPI AJOKOKEMUS Kaikki Lock & Ride Pro-Fit katot vähentävät ohjaamon tulevaa ajomelua, erityisesti ne vaihtoehdot joissa on käytetty lisäksi ääntä eristävää materiaalia. Aiempiin versioihin verrattuna Pro-Fit komponentit istuvat tiiviimmin rungossa ovat jopa 60% hiljaisempia kytkentänopeudella ja 40%:a 30 km/h nopeudella. LOCK & RIDE PRO-FIT EDUT: TAKAPANEELIT 360º TIIVISTE Takapanelin reunuksessa olevan 360 tiivisteprofiilin ansiosta saadaan erittäin tiukka istuvuus, joka minimoi mahdolliset värinät ja melutaso pienenee. LOCK & RIDE PRO-FIT EDUT: OVET VAIHTOEHTOJA OHJAAMON TUULETUKSEEN Useita eri vaihtoehtoja ohjaamon tuuletukseen. Ovien sivuikkunat voidaan avata varustetasosta riippuen joko sähköisesti, salpamekanismilla, liukumekanismilla tai yksinkertaisesti vetoketjulla (canvas ovet). Muut hytit Lock & Ride Pro-Fit PAREMPI NÄKÖALA Pro-Fit takapanelien kehyksetön rakenne mahdollistaa esteettömän, parhaan mahdollisen näkymän ohjaamosta. Muut hytit 60% HILJAISEMPI Lock & Ride Pro-Fit HILJAISEMPI AJOKOKEMUS Kaikki Lock & Ride Pro-Fit ovet vähentävät ohjaamon tulevaa ajomelua, erityisesti ne vaihtoehdot joissa on käytetty lisäksi ääntä eristävää materiaalia. Pro-Fit komponentit istuvat tiiviimmin rungossa ovat jopa 60% hiljaisempia kytkentänopeudella ja 40%:a 30 km/h nopeudella. NEROKAS KIINNITYSJÄRJESTELMÄ Tuulilasi asennetaan helposti kiinnityspisteisiin. Lock & Ride teknologia takaa turvallisen kiinnityksen. Tuulilasi on kiinnitettävissä ja poistettavissa hetkessä ilman työkaluja. NEROKAS KIINNITYSJÄRJESTELMÄ Lock & Ride Pro-Fit katot asennetaan helposti laitteen rungossa jo valmiina oleviin kiinnityspisteisiin. Tämä mahdollistaa helpon ja tiiviin istuvuuden. NEROKAS KIINNITYSJÄRJESTELMÄ Takapaneli asennetaan helposti kiinnityspisteisiin. Lock & Ride teknologia takaa turvallisen kiinnityksen. Takapaneli on kiinnitettävissä ja poistettavissa hetkessä ilman työkaluja, tarpeen mukaan. KIINNITYSJÄRJESTELMÄ Ovien saranakomponentit ovat integroitu oviin helpotttaen näin asennusta ja niissä oleva 360 tiivisteprofiili varmistaa tiiviin istuvuuden runkoon. Nopeasti irrotettavat saranasokat mahdollistavat ovien nopean poiston tarvittaessa. 35 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

36 KATOT TUULILASIT JA OVET FULL-SIZE LEVEÄMPIRUNKOINEN, 3-ISTUTTAVA MALLI PRO-FIT TIP-OUT TUULILASI , 3-asentoon avattava mekanismi. Laminoitu turvalasi materiaali. Tuulilasin pyyhin valmius, tilattava erikseen ( ) XP 900, Crew 900, /570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh VARUSTELE UNELMIESI LAITE: POLARIS.FI PRO-FIT TUULILASI FULL-SIZE , Laminoitu turvalasi materiaali. Tuulilasin pyyhin valmius, tilattava erikseen ( ) XP 900, Crew 900, /570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh PRO-FIT POLY TUULILASI FULL-SIZE , Materiaali iskunkestävä, optinen 0,236 polykarbonaatti XP 900, Crew 900, /570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh. 679 PRO-FIT POLY 1/2 TUULILASI , 1/2 korkea tuulilasi. Lock & Ride salpakiinnitys. Materiaali iskunkestävä, optinen 0,236 polykarbonaatti XP 900, Crew 900, /570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh. 349 PRO-FIT TAKAPANELI FULL-SIZE , Materiaali laminoitu lasi. Kehyksetön rakenne ei rajoita näkyvyyttä. Reunuksessa 360 tiiviste. Vähentää pölyn ja ilman pyörteilyä käytettäessä tuulilasin kanssa XP 900, Full-Size, Diesel. Sh. 719 PRO-FIT POLY TAKAPANELI FULL-SIZE , Kehyksetön rakenne ei rajoita näkyvyyttä. Reunuksessa 360 tiiviste. Suositeltava käytettäväksi tuulilasin kanssa jolloin se vähentää pölyn ja ilman pyörteilyä ohjaamossa XP 900, Full-Size, Diesel. Sh. 549 PRO-FIT CANVAS TAKAPANELI FULL-SIZE , Materiaali säänkestävä polyester UV-suojauksella. Vinyyli-ikkuna. Nauha-/salpakiinnitys. Helposti poistettavissa, säilöttävissä muuttuvien sääolosuhteiden mukaan XP 900, Full-Size, Diesel. Sh. 339 PRO-FIT PREMIUM -KATTO FULL-SIZE , Materiaali kestävä painevalettu polyetyleeni. Katossa ääniä vaimentava sisäverhoilu. Integroidut kanavat ohjaavat veden pois katolta. Sisältää myös erillisen tiivisteen rungon ja katon välille XP 900, Full-Size, Diesel. Sh. 839 PRO-FIT SPORT -KATTO FULL-SIZE , Materiaali kestävä painevalettu polyetyleeni. Lock & Ride kiinnitys. Integroidut kanavat ohjaavat veden pois katolta. Tiivisteen rungon ja katon välille tilattava erikseen ( ) XP 900, Full-Size, Diesel. Sh. 519 PRO-FIT CANVAS -KATTO FULL-SIZE , Materiaali säänkestävä polyester UV-suojauksella. Nauha-/salpakiinnitys. Alumiiniset jännevahvikkeet pitävät katon tiukalla. Helposti poistettavissa, säilöttävissä muuttuvien sääolosuhteiden mukaan XP 900, Full-Size, Diesel. Sh. 419 PRO-FIT OVET (AVATTAVAT SIVUIKKUNAT) , Vahva metalliputkirunko jossa ruiskuvalettu polyeteeni kuori. Ovissa avattavat (liuku-) sivuikkunat mahdollistavat tehokkaan tuuletuksen ohjaamossa. Ääniä vaimentava polyuretaani verhoilu XP 900, Crew 900, /570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh PRO-FIT OVET (KIINTEÄT SIVUIKKUNAT) , Vahva metalliputkirunko jossa ruiskuvalettu polykuori. Ovissa kiinteät sivuikkunat XP 900, Crew 900, /570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh PRO-FIT CANVAS OVET FULL-SIZE , Materiaali metallirunko, pinnoite säänkestävä 23 oz. polyester UV-suojauksella. Kuumahitsatut, vetoketjulla avattavat vinyyli-ikkunat XP 900, Crew 900, /570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh

37 MID-SIZE KAPEAMPIRUNKOINEN, 2-ISTUTTAVA MALLI ESIMERKKI: HYTTIKOKONAISUUS, MID-SIZE Sisältää: tuulilasi , katto , takapaneli ja ovet Kysy jälleenmyyjältäsi lisää eri vaihtoehdoista. PRO-FIT POLY TUULILASI MID-SIZE , Täysimittainen tuulilasi. Lock & Ride salpakiinnitys. Materiaali iskunkestävä 0,236 optinen polykarbonaatti. Kehyksetön rakenne tarjoaa esteettömän näkymän /570 Crew Mid-Size, ETX, EV. Sh. 589 PRO-FIT SPORT -KATTO MID-SIZE , Materiaali kestävä painevalettu polyetyleeni. Lock & Ride kiinnitys. Integroidut kanavat ohjaavat veden pois katolta /570 Crew Mid-Size, ETX, EV. Sh. 489 PRO-FIT POLY 1/2 KORKEA TUULILASI MID-SIZE , 1/2 korkea tuulilasi. Lock & Ride salpakiinnitys. Materiaali polykarbonaatti. Kehyksetön rakenne tarjoaa esteettömän näkymän /570 Crew Mid-Size, ETX, EV. Sh. 329 PRO-FIT PREMIUM OVET (AVATTAVAT SIVUIKKUNAT), MID-SIZE , Vahva metalliputkirunko jossa ruiskuvalettu polyeteeni kuori. Ovissa avattavat (liuku-) sivuikkunat mahdollistavat tehokkaan tuuletuksen ohjaamossa. Ääniä vaimentava polyuretaani verhoilu Mid-Size, ETX, EV. Sh TAUSTAPEILI, RANGER , XP 900/900 Crew, /570 Crew Full-Size, /570 Crew, ETX, EV, Diesel/Diesel Crew Mid-Size. Sh. 119 PRO-FIT POLY TAKAPANELI MID-SIZE , Lock & Ride salpakiinnitys. Materiaali iskunkestävä 0,236 optinen polykarbonaatti. Kehyksetön rakenne tarjoaa esteettömän näkymän. Vähentää pölyn ja ilman pyörteilyä käytettäessä tuulilasin kanssa /570 Crew Mid-Size, ETX, EV. Sh. 419 PRO-FIT CANVAS OVET MID-SIZE , Metallirunko, pinnoite säänkestävä 23 oz. polyester UV-suojauksella. Vinyyli-ikkunat voidaan avata tuuletusta varten (magneettikiinnitys) Mid-Size, ETX, EV. Sh MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

38 TELASARJA Telamattosarjan suunittelussa ei ole käytetty kompromisseja, vaan se on Polariksen suunnittelema ja Polarikseen tehty. Välityssuhde on optimoitu hyödyntämään Polariksen ainutlaatuista nelivetoa. Todellinen kaikkien kelien (All-season) telamattosarja, voidaan käyttää sekä lumella että kuivalla maalla (varauksin). Uudistuneen Prospector PRO -telamattosarjan ominaisuudet: Lisääntynyt telojen kosketuspinta-ala ja etutelojen erilliset vakaimet mahdollistavat entistäkin vakaamman käytöksen kaikissa olosuhteissa. Telamaton uusi kuviointi (Flexedge-tecnology ) ehkäisee jään pakkautumista sekä vähentää tarvittavaa ohjausvoimaa. Leveät, kumipinnoitteiset UHMW-runkoiset telapyörät jakavat laitteen painon tasaisemmin teloille. Telasarjojen uusi runkorakenne vähentää lumen pakkautumista ja jäätymistä rakenteisiin. Maavara on kasvanut aiempaan verrattuna n. 5 (12,7 cm). TELAMATTOSARJA PROSPECTOR PRO , Useimpiin Ranger malleihin, katso mallikohtainen asennussarja alla. Sh UUTUUS MALLIKOHTAISET ASENNUSSARJAT , Ranger XP Full-Size Sh , Ranger 800/800 XP Full-Size Sh , Ranger , , 800 EFI Mid-Size Sh , Ranger Sh. 699 PUSKURIT PUSKURIT KARJAPUSKURI ETEEN , XP 900/ Crew 900, 570/Crew Full- Size, 15 Diesel/Diesel Crew Sh. 369 LISÄPUSKURI TAAKSE , XP 900/ Crew 900, 570/Crew Full- Size, 15 Diesel/Diesel Crew Sh. 219 HELMAPUSKURIT, FULL-SIZE , XP 900, Full-Size, 15 Diesel Sh. 299 KARJAPUSKURI MID-SIZE , /570 Crew Mid-Size, ETX, EV. Sh. 369 A-TUKIVARSIEN SUOJAT, MID-SIZE /570 Crew Mid-Size, ETX, EV , eteen, , taakse. Sh. 269 HELMAPUSKURIT, MID-SIZE , 2015 Ranger Mid-Size 570, 570 Crew, ETX, EV. Sh. 259

39 VINSSIT JA VARUSTEET ENSILUOKKAISIA OMINAISUUKSIA AUTOMAATTINEN YLIKUORMITUKSEN KATKAISIN: Pysäyttää vinssin vedon lopussa, estää voimansiirron rasitusta Hyvä puskulevykäytössä; estää ylinoston Vinssi pysähtyy kun anturi koskettaa vetonielua AUTOMAATTINEN KATKAISIN Vetonielu Anturi Vinssi pysähtyy kun köyden anturi koskettaa vetonielua. ALUMIININEN VETONIELU: Pidentää köyden elinikää, ei ruostu SYNTEETTINEN KÖYSI: Erinomaisen taipuisa, erittäin vahva ja kevyt POLARIS PRO HD SÄHKÖVINSSI Aito Polaris vinssi laadukkailla ominaisuuksilla: Vetoteho 2041 kg. Langallinen kauko-ohjain, synteettinen vetoköysi ja automaattinen kuormituskatkaisin vakiona , XP 900, Full-Size, Diesel Sh , /570 Crew Mid-Size, ETX, EV EFI Mid-Size, / EV, /500 Crew, /570 Crew/ LSV Sh. 898 AUTOMAATTINEN YLIKUORMITUKSEN KATKAISIN Katkaisee vinssin vedon automaattisesti kun vetoköydessä oleva anturi koskettaa vetonielua.automaattikatkaisimen avulla vältytään helposti ylikuormitustilanteilta eikä vinssillä vedetä yli.erinomainen apu kun veto-/nostokohdetta hankala havaita esim. puskulevykäytössä.suositeltava myös silloin kun laitteella on useita eri käyttäjiä tai he ovat kokemattomia vinssin käytössä. Etuja käytettäessä automaattikatkaisinta ja synteettistä vetoköyttä:säästää vinssin mekaanisia osia tarpeettomalta ylirasitukselta, väärältä käytöltä. Katkaisimen mukana toimitettava alumiininen ohjainkita säästää vetoköyttä, ei ruostu. Synteettinen köysi ei jäykisty, se pysyy notkeana myös kylmissä olosuhteissa. Automaattikatkaisin on vakiovarusteena uusissa Ranger Pro HD vinsseissä. Se on saatavana myös lisävarusteena ja se vaatii toimiakseen HD-mallisen vinssin sekä synteettisen vetoköyden (saatavana myös lisävarusteena). AUTOMAATTIKATKAISIMET , Polaris HD 3500 vinssit Sh , Polaris Ranger HD 4500 vinssit Sh. 179 SYNTEETTISET VETOKÖYDET , Polaris HD 3500 vinssit Sh. 85, , Polaris Ranger HD 4500 vinssit Sh. 139 POLARIS PRO HD SÄHKÖVINSSI Vetoteho 2721 kg. Automaattinen kuormituskatkaisin, langaton kaukosäädin ja 7 mm synteettinen vetoköysi vakiona , Ranger XP 900, Full-Size, Diesel Sh JOHDOTON KAUKOSÄÄDIN VINSSILLE , Pienikokoinen (52x98x28 mm) kaukosäädin Polaris Ranger vinsseille. Paristo 23A/12V, kantavuus 15 m. Sh. 189 POWER CONTROLLER KAUKOHALLINTASARJA , Voit ohjata vinssin tai hydraulisen puskulevyn käyttöä vaihdevipuun asennettavan kaukohallinta laitteen avulla. Käy kaikkiin Polaris-vinsseihin. Sh MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

40 TAVARANKULJETUS JA MUUT LISÄVARUSTEET TAVARALAATIKKO, LOCK & RIDE Voit monipuolistaa Rangerisi kuljetuskapasiteettia kätevien tavaralaatikoiden avulla. Kokonaan avautuva kansi helpoittaa käsittelyä. Materiaali vahva painevalettu polyetyleeni. Laatikot kiinnitetään Lock & Ride kiinnityksella lavan reunukseen, joten voit itse päättää laatikon paikan. Irrotus-/kiinnitys onnistuu hetkessä ilman työkaluja. Lukittavissa oleva vesitiivis kansi. Ison (Full-Size) Rangerin lavalle mahtuu jopa 4 laatikkoa , Kaikki Ranger mallit (paitsi alla olevat). Sh , XP 900/Crew 900, /570 Crew Full-Size, Diesel/Diesel Crew Sh. 389 ASEKOTELO , Musta. Sh , Mossy Oak, camo. Sh. 159 Pehmustettu sisus. Pölyltä suojaava, vettähylkivä rakenne. Mallikohtainen Lock & Ride kiinnike tilattava erikseen. MOOTTORISAHATELINE, LOCK & RIDE TYÖKALUTELINE, LOCK & RIDE ASETELINE, LOCK & RIDE, 2 ASEKOTELOLLE ASETELINE LOCK & RIDE 2 ASEKOTELOLLE , Kaikki mallit. Sh , Full-Size Ranger mallit. Ei sisällä koteloita. Sh , Kaikki mallit (paitsi XP900). Sh , 400/500/570 Mid-Size Ranger mallit. Ei sisällä koteloita. Sh. 349 PUSKULEVYSARJAT GLACIER PRO GLACIER PRO MID-SIZE PUSKULEVY GLACIER PRO FULL-SIZE 2 RANGER GLACIER PRO PUSKULEVYSARJA Levyrunko Full-Size, FULL-SIZE mallit, ks. asennussarjat Asennussarja Full-Size, XP 900/Crew 900, /570 Crew Full-Size, Diesel/Diesel Crew Asennussarja Full-Size, XP 700/800 Full-Size, EFI FullSize, Crew, X6 Sh Sh Levyrunko Mid-Size, /570 Crew Mid-Size, ETX, EV Asennussarja Mid-Size, /570 Crew Mid-Size, ETX, EV Sh. 629 Sh. 349 Sh. 199 GLACIER PRO PUSKULEVYT Pro 72" Poly-levy, suora Full-Size, 17 / 72 (43 x 182 cm), polyetyleeni Pro 66" Metalli-levy, suora, Full-Size, 17 / 72 (43 x 182 cm), metallia Pro 66" Poly-levy, suora Mid-Size, 17 / 66 (43 x 167 cm), polyetyleeni Pro 66" Metalli-levy, suora, Mid-Size, 17 / 66 (43 X 167 cm), metallia Sh. 759 Sh. 589 Sh. 559 Sh. 489 PUSKULEVYN KIINNIKERUNKO 1 ASENNUSSARJA

41 TARJOUS! LOPUT GLACIER II RANGER PUSKULEVYSARJAT GLACIER II RANGER ASENNUSSARJAT , Kaikki mallit (paitsi XP900). Sh. 299 GLACIER II PUSKULEVYN KIINNIKERUNKO , Kaikki mallit (paitsi XP 900). Sh cm, RAZOR TWO-WAY 45 cm KÄYTTÖKOHTEET 167 cm, SNO-GLIDE 43 cm KÄYTTÖKOHTEET 1/2 KORKEA LOCK & RIDE TUULILASI, POLY , 400/EV 10-14, , 570, LSV 11-14, 800 EFI Mid-Size Sh , XP , 6X , 500 EFI 09-10, DIESEL Sh. 289 SUOJA-/KULJETUSPEITE RANGER MID-SIZE , /ETX,EV. Sh. 439 Molemmilta puolilta purkava muotoilu, jolloin voit kerralla avata kulku-uran. Leveät ajoväylät, piha- ja mökkitiet, suuret piha-alueet. Keräävä muotoilu, suurten lumimäärien käsittelyyn. Leveät ajoväylät, suuret piha-alueet, paikoitusalueet. TUULILASI, POLY, FULL-SIZE , XP , 6X , 500 EFI 09-10, DIESEL Sh. 499 SPORT KATTO, FULL-SIZE , XP , 6X , 500 EFI 09-10, DIESEL Sh Puskulevy, Razor 2-way 152cm/60" 399 GLACIER 2 SARJA RAZOR 2-WAY -PUSKULEVYLLÄ KAMPANJAHINTA 848 SH Puskulevy, Sno-Glide 167cm/66" 449 muotoiltu polyeteeni puskulevy GLACIER 2 SARJA SNO-GLIDE-LEVYLLÄ KAMPANJAHINTA 878 SH TUULILASI, POLY, MID-SIZE , 400/EV 10-14, , 570, LSV 11-14, 800 EFI Mid-Size Voidaan käyttää myös Canvas-hytin kanssa. Sh. 429 TAKAPANELI, POLY, MID-SIZE , Suojaa esineiltä lavalla, materiaali vahva iskunkestävä polykarbonaatti. Kiinnitys Lock&Ride.Suositeltava jos tuulilasi käytössä; vähentää ilman- ja pölyn virtailua ohjaamossa. 400/EV 10-14, 500/CREW , 570/ CREW , LSV 11-14, 800 EFI MID-SIZE Sh. 259 Etusi 279 Etusi 299 Voimassa niin kauan kuin varastoa riittää. Kysy lisää jälleenmyyjältäsi. SPORT KATTO, MID-SIZE , 400/EV 10-14, , 570, LSV 11-14, 800 EFI Mid-Size Sh. 369 TAKAPANELI, POLY, FULL-SIZE , Suojaa esineiltä lavalla, materiaali vahva iskunkestävä polykarbonaatti. Suositeltava jos tuulilasi käytössä; vähentää ilman- ja pölyn virtailua ohjaamossa. XP 800,HD 09-14, 6X , 500 EFI 09-10, DIESEL, CREW Sh MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

42 RZR LISÄVARUSTEET PUOLIKORKEA TUULILASI , Polykarbonaattia. Lock & Ride -kiinnitys. Mid-Size. Sh. 219 PUOLIKORKEA TUULILASI , Polykarbonaattia. Lock & Ride -kiinnitys. Full-Size. Sh. 239 TUULILASI LOCK & RIDE , Täysmittainen tuulilasi, polykarbonaattia. Lock & Ride -kiinnitys. Mid-Size. Sh. 429 TUULILASI LOCK & RIDE , Täysmittainen tuulilasi, polykarbonaattia. Lock & Ride -kiinnitys. Full-Size. Sh. 469 VARUSTELE UNELMIESI LAITE: POLARIS.FI KATTO, SPORT ROOF , Suojaa auringonpaisteelta ja sateelta. Lock & Ride -kiinnitys. Katossa kiinnityspaikat LED-valoille. Mid-Size. Sh. 319 KATTO SPORT ROOF , Suojaa auringonpaisteelta ja sateelta. Lock & Ride -kiinnitys. Katossa kiinnityspaikat LED-valoille. Full-Size. Sh. 389 PRE-RUNNER -ETUPUSKURI , Soveltuu käytettäväksi myös vinssin ja puskulevysarjan kanssa. LED-valoille kiinnityspisteet. Kiiltävä musta. KMid-Size. Sh. 269 LOW PROFILE -ETUPUSKURI , XP 1000, Sh. 359 TAKAPANELI, POLY , L & R -kiinnitys, materiaali iskunkestävä polykarbonaatti. Vähentää ilman ja pölyn pyörteilyä ohjaamossa. Mallit: Ranger RZR , RZR , RZR S Sh. 299 TAKAPANELI, POLY , Lock & Ride -kiinnitys, materiaali iskunkestävä polykarbonaatti. Vähentää ilman ja pölyn pyörteilyä ohjaamossa. Mallit: Ranger RZR XP 1000, Sh. 339 PRE-RUNNER T-AKAPUSKURI , RZR 900/ , RZR , RZR S 09-14, RZR , RZR , Sh. 299 LOW PROFILE -TAKAPUSKURI , XP 1000, Sh. 419 SIVUOVISARJA RZR , Jälkiasennettavat alumiiniovet, joissa vahva metallirunko. Musta. Oviin saatavana myös erillinen teippaussarja. Mallit: RZR , RZR , RZR 800/RZR S 11-14, Sh. 959 SIVUOVISARJA XP 1000, HALF DOORS , Jälkiasennettavat ovet vahvasta muovirakenteesta, jossa metallirunko. Musta. Puolikorkea muotoilu. Ovien yläosaan saatavana lisäksi canvas-yläosat ( , ei kuvassa). Mallit: RZR XP 1000, Sh. 539 VARUSTELAUKKU, OVER HEAD BAG , Tilava varustelaukku, Velcrokiinnitysnauhoilla. Katon kanssa käytettäessä saat säältä suojassa olevaa lisätilaa. Mallit: RZR 570/800/800 S/900. Ei 4-ist. mallit/rzr XP Sh. 109 HELMAPUSKURIT, ROCK SLIDERS , Suojaavat laitteen helmaosan kivien ja oksien iskuilta. Mallit: RZR , RZR , RZR S 09-14, Sh. 349 SÄHKÖVINSSI PRO HD 4500 RZR Sähkövinssi, Pro HD 4500, vetoteho 2041 kg. Sis. asennussarja, langallinen kauko-ohjain, synteettinen vetoköysi 15,2 m, automaattinen kuormituksen katkaisin , RZR XP , RZR / / RZR S 09-14/RZR , RZR / RZR Sh. 839 SÄHKÖVINSSI HD , Vetoteho 1587 kg, sis. asennussarjan, käyttövaijeri 50 (15,2 m), langallinen kauko-ohjain. Mallit: RZR / RZR , RZR S 09-14, RZR Sh. 689 VINSSIN KAUKOHALLINTAKATKAISIN , Asennetaan vaihdevivun nupin tilalle, jolloin voit käyttää vinssiä nousematta laitteesta esim. puskulevykäytössä. Sopii kaikkiin Polaris-vinsseihin, kaikki RZR-mallit, paitsi XP Sh. 97,90 RZR MID-SIZE : RZR , RZR , RZR S 09-14, RZR , RZR , RZR RZR FULL-SIZE: RZR XP , RZR ZP , RZR 900/900 S/900 XC 2015 Esitteessä vain osa saatavilla olevista lisävarusteista. Kysy jälleenmyyjältäsi lisää.

43 HUOLTOTUOTTEET JA VARAOSAT PS-4 PLUS SYNTEETTINEN 4-T MOOTTORIÖLJY Erinomainen suoja-aineistus moottorin ja voimansiirron komponenteille. Sisältää ATV-malleissa tarvittavat lisä-aineistukset märkäkytkimelle ja vaihdelaatikolle. Erittäin tehokas korkeiden käyttölämpötilojen suojaus. Sisältää suoja-aineistuksen myös kylmäkäynnistyksiä varten. Käyttökohde: kaikki Polaris 4-T -mallit (ATV- ja moottorikelkat) , 1 l (12), Sh. 19, , 4 l (4), Sh. 67,90 PS-4 EXTREME DUTY SYNTEETTINEN 4-T MOOTTORIÖLJY Erittäin korkeisiin käyttölämpötiloihin ja ammattimaiseen tai kilpakäyttöön suunniteltu öljy. Sisältää tarvittat lisä- ja suoja-aineistukset. Hankalan kuumat olosuhteet joissa käyttölämpötila vaihtelee C välillä. Käyttökohde: Polaris ATV, RZR ja Ranger - mallit , 1 l (12), Sh. 28, , 4 l (4), Sh. 99,90 AGL PLUS SYNTEETTINEN VAIHTEISTOÖLJY Suoja-aine ruosteen ja korroosion muodostumista vastaan. Kitkaa vähentävä ainesosa. Kestää hyvin painetta ja lämpötilavaihteluja. AGL Plus suojaa myös vaihteiston sisäisiä osia. Korvaa aiemmat tuotteet : , , , Käyttökohde : Kaikki Polaris ATV-mallit , 1 l (12), Sh. 27,90 DEMAND DRIVE PLUS 4X4-ÖLJY Matalien lämpötilojen voimansiirtoöljy ympärivuotiseen käyttöön. Koostumuksessa otettu huomioon voitelukyky sekä nopea reagointi kytkentäja vapautusominaisuuksilla. Sisältää korroosion ja hapettumisen suoja-aineistuksen. Korvaa aiemmat tuotteet : , , , Käyttökohde: kaikki Polaris ATV-mallit joissa Hilliard 4x4 kytkin on käytössä pyörännapa- tai etuperäversiona , 1 l (12), Sh. 29,90 ATV ANGLE DRIVE FLUID KULMAVAIHDEÖLJY Sisältää korroosion ja hapettumisen suoja-aineen. Säilyttää hyvät voitelu-ominaisuudet kaikissa olosuhteissa. Etu-/takaperäöljy malleihin jossa vain yksinkertainen kulmavaihdetekniikka käytössä. Korvaa aiemmat tuotteet : , Käyttökohde : kaikki Polaris ATV -mallit joissa yllämainittu tekniikka käytössä , 1 l (12), Sh. 25,90 CARBON CLEAN PLUS POLTTOAINEEN LISÄAINE Erinomaiset ominaisuudet omaava poltto-aineen lisäaine joka myös syrjäyttää kosteutta ja vähentää karstan muodostumista. Puhdistaa poltto-aine järjestelmää, venttiileitä, männänrenkaita ja sylinterien palotilaa. Helppo käyttää uuden koostumuksen ansiosta. Suositellaan käytettäväksi joka toisen tankkauksen yhteydessä. Käyttökohde: kaikki Polaris 2T- ja 4T-moottorit. Sekoitussuhde ATV : ½ pulloa / täysi tankki poltto-ainetta (= 20 l) , 125 ml (12), Sh. 12,90 ILMANSUODATTIMET Puhdas ilmansuodatin vähentää polttoaineen kulutusta. Varmistaa moottorin häiriöttömän käynnin. Vähentää moottorin kulumista. Vaihtoväli 100 h tai vähintään vuosittain , Esisuodatin, Sportsman , Sh. 17, , Ilmansuodatin, Sportsman , Sh. 29,04 ÖLJYNSUODATTIMET Valmistettu parhaista materiaaleista. Poistaa tehokkaasti epäpuhtaudet öljystä. Vaihtoväli 100 h tai vähintään vuosittain , 4-T-mallit, Spmn 500/800, XP 550/850, 2000-, Sh. 13, , Sportsman 600 / 700 / 800 / EFI / Ranger, Sh. 15,07 POLTTOAINESUODATTIMET Puhdas polttoainesuodatin varmistaa polttoaineen syötön. Vaihtoväli 100 h tai vähintään vuosittain , Yleinen , Sh. 3, , Sportsman , Frontier kelkat, Sh. 33, , Sportsman EFI , Sh. 27,50 HIHNAT Suunniteltu ja testattu sopimaan ja kestämään Polaris-laitteissa. Tarkat valmistustoleranssit takaavat hihnan oikean mitoituksen sekä tehokkaan voimansiirron , Spotrsman 400/500/ 6x6, , Sh. 75, , Sportsman XP 550/850, , Sh , Sportsman 500/325/ 330, , Sh. 155, , Sportsman 500/600/ , Sh. 81, , Sportsman 500 HO, 2003, 2005, Sh. 75, , Sportsman 500/ , Sh. 83, , Ranger RZR, , 154 POLARIS DIESEL ÖLJY Laadukkaimpien perusöljyjen ja ainutlaatuisen lisäaineistusksen ansiosta öljylle on saatu koostumus joka mahdollistaa ympärivuotisen käytön. Kestää hyvin lämpötilavaihteluja. Tehokas suojaus- ja kulumisenestoaineistus jossa huomioitu raskaat käyttöolosuhteet. Suuniteltu erityisesti Ranger Diesel -malleihin , 4 l (4), Sh. 73,90 POLARIS ANTIFREEZE -JÄÄHDYTINNESTE Esisekoitettu käyttövalmis etyleeni-glykoli perustainen (60 neste/ 40 tislattu vesi) jäähdytinneste. Ei kierrätysmateriaaleja. Korkeille lämpötiloille, sisältää ylikiehumisen ja syöpymisen estoaineita. Erinomainen pakkaskestävyys. Ainutlaatuinen koostumus edistää tehokkaasti lämmön jakautumista. Käyttökohde: kaikki Polaris 2T ja 4T moottorit , 1 l (12), Sh. 17,90 POLARIS-JARRUNESTE DOT 4 HIGH PERFORMANCE Suunniteltu kaikkiin Polaris-mallien jarrujärjestelmiin. Sisältää syöpymisen estoaineistuksen. Voitelee samalla tiivisteitä ja jarrujärjestelmää. Käyttökohde: kaikki Polaris-moottorikelkat ja ATV:t , 125 ml (12), Sh. 15,90 POLARIS-ÖLJYNVAIHTOPAKETIT Pidä Polaris ATV:si parhaassa mahdollisessa toimintakunnossa. Sisältää: 2 x 1 L PS-4 Plus öljyä sekä alkuperäiden öljynsuodattimen. Tehtaan suosittama öljynvaihtoväli: 100 ajotuntia tai 12 kk välein , 1-sylinteriset mallit (ei XP), Sh. 53, , 2 sylinteriset mallit (ei XP), Sh. 53,90 MINIPRÄSSISARJA Kätevä yhden käden miniprässi yleisvoiteluun. Sisältää taipuisan letkun ja adapterin rasvanipoille (4), Sh. 51,90 ALL-SEASON GREASE Polymeerityyppinen yleisvaseliini (10), 400 g, Vakioprässiin. Sh. 21, (24), 85 g, Miniprässisarjan pikkutuubi, 4kpl. Sh. 24 AKUT Polaris käyttää vain korkealaatuisimpia akkuja. Akuissa on korkea kylmäkäynnistyskapasiteetti. Varakapasiteettiä löytyy riittävästi lisälaitteille esim. valot , Sportsman 500 traktori, Sh. 75, , Sportsman 500 / 550 / 800 / 850, Sh , Sportsman 800 / XP 850 / Ranger, Sh , Sportsman 400 / 450, Sh. 99, , Sportsman 500 / 600 / 700 / Ranger, Sh. 126, , Sportsman 500 / 700 / 800, Sh. 148,50 TULPAT BKR6E, Sportsman 500 / 550 XP / EFI, , Sh. 4, RC7YC3, Sportsman 700 / 800, , Sh. 4, REA8MCX, Sportsman XP 850, , Sh. 8,96 JARRUPALAT Kestävät ja tehokkaat alkuperäiset Polaris jarrupalat varmistavat turvallisen ajon. Vaihda kuluneet jarrupalat ajoissa huolto-ohjelman mukaan , Sportsman 400 / 500 / 800, , Sh. 64, , Sportsman XP 550 / 850, , Sh. 43, , Sportsman 500 / 600 / 700, , Sh. 53,90 MOOTTORINLÄMMITTIMET Mönkijät: , Sportsman 400 / 500, 1-syl , Sh. 169, , Sportsman XP syl , Sh. 249, , Sportsman XP syl , Sh. 202, , Sportsman syl , Sh. 146,30 Ranger: , Ranger syl , 169, , Ranger Diesel 900, 2011-, Sh. 101, , Ranger syl , Sh. 146,30 LISÄTARVIKKEET , 230 v. verkkoliitäntäsarja, Sh. 100, , Automaattilaturi, Sh. 156, , Jatkojohto laturille 1 m, Sh. 46, , Jatkojohto laturille 0,5 m, Sh. 38,50 43 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi lisävarusteet

44 4 VUODENAIKAA - YKSI POLARIS SPORTSMAN 570 EFI FOREST 4X4 PROSPECTOR TODELLA VAIKEAN MAASTON TODELLINEN IHME. Prospector on Polaris Sportsman- ja Ranger -mönkijöihin suunniteltu nerokas telamattosarja, jonka ansiosta saat mönkijästäsi aivan äärimmäisissä olosuhteissa kulkevan ajoneuvon. Prospector lisää mönkijän suorituskykyä tuntuvasti ja tekee mahdolliseksi etenemisen kaikkein haasteellisimmissa maasto-olosuhteissa kaikkina vuodenaikoina niin talvella syvässä lumessa kuin kesällä esimerkiksi vaikeassa mutapohjaisessa maastossa. PROSPECTOR TUO MÖNKIJÄÄSI MM. NÄMÄ LISÄOMINAISUUDET: ympärivuotinen hyöty suurempi teho työkäytössä tavallista suurempi vetoteho pienempi kääntöympyrä ketterämpi parempi etenevyys lumessa myös syvässä lumessa parempi etenevyys vaikeissa olosuhteissa suolla ja upottavassa maastossa ei kompromisseja alkuperäinen Polaris-lisävaruste alkuperäislisävaruste, takuu säilyy PERÄKÄRRYT LISÄTIETOJA, KUVIA JA VIDEOITA: POLARIS.FI MONIKÄYTTÖPERÄKÄRRY materiaali sinkittyä terästä kippitoiminto etu- ja takapäädyt avattavissa saranoilla (pidemmän tavaran esim. lautojen ja rankojen kuljetukseen) renkaat 22x11-8 lavan mitat 1500 x 960 x 465 mm max. kapasiteetti 500 kg SH tk TELITUKKIKÄRRY jatkettava aisa sisältää karikat materiaali sinkitty/maalattu teräs renkaat 22x12-8 kokonaismitat x 1340 x 1250 mm max. kapasiteetti 1000 kg lisävarusteena sinkitty teräslava, koko 1950 x 1000 x 540 mm, sh. 395 lisävarusteena nostopuomi, sh. 170 SH tk

45 POLARIS HYÖTYKÄYTTÖÖN - YLEISKÄYTTÖÖN, AMMATTIKÄYTTÖÖN JA SAFAREILLE WIDETRAK LX jokamiehen peruskelkka, se ei kiukuttele kun sitä tarvitaan! se kestää, se on huoleton ja varmatoiminen tehokas nestejäähdytteinen 65 hv moottori hidas ja nopea vetoalue eteen ja peruutus sähkökäynnistys vakiovarusteena 51x394x2,5 cm telamatto pikasäädettävä telaston kantavuus kunnon tavarateline ja tavaratilat istuimen alla tilava 2-paikkainen istuin pikasäädettävällä selkänojalla INDY 550 VOYAGEUR 155 ES Telasto: Taittoperä Telamatto Cobra 38 x 394 x 4,0 cm PRO Float -syvänlumen sukset 550-moottori, ilmajäähdytys Sähkökäynnistys Erittäin tilava tavarateline ja tukeva etupuskuri Lisävarusteena kahdenistuttava istuin selkänojalla IQ 600 WIDETRAK huippuvarusteltu leveätelainen tehokas 125 hv rusikumoottori sähköstartti vakiona hyötykäyttöön ja vaativille safareille telamatto 51 x 394 x 3,2 cm Sh tk SÄHKÖSTARTTI VAKIONA MYÖS HIDAS VETOALUE ERÄ 2014-MALLIA VAIN tk 45 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

46

47

48 TEKNISET TIEDOT ETX EFI (EUT) 570 EFI Forest (EUT) (L7e) 570 EFI EPS Forest (EUT) (L7e) 570 EFI EPS SP (EUT) 570 EFI Touring EUT 14 XP 850 EPS Forest (EUT) (L7e) XP 850 EPS Touring EUT Moottori 325 cm cm cm cm cm cm 3 twin 850 cm 3 twin Tyyppi 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 2-sylinterinen, SOHC 4-tahtinen 2-sylinterinen, SOHC 4-tahtinen Jäähdytys neste neste neste neste neste neste neste Polttoainejärjestelmä EFI EFI EFI EFI EFI EFI EFI Polttoainetankki (l) ,9 19,9 Ohjaustehostin EPS - - vakio vakio - vakio vakio Moottorijarrutus EBS vakio - vakio vakio Mäkijarru ADC vakio - vakio vakio Vetojärjestelmä automaattinen 4-veto/2-veto automaattinen 4-veto/2-veto automaattinen 4-veto/2-veto automaattinen 4-veto/2-veto CR automaattinen 4-veto/2-veto automaattinen 4-veto/2-veto automaattinen 4-veto/2-veto Voimansiirto autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori Vaihteet 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki Vetotapa kardaani kardaani kardaani kardaani kardaani kardaani Etujousitus Takajousitus MacPherson, 170 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla MacPherson, 208 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla MacPherson, 208 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 208 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla MacPherson, 208 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla MacPherson erillisjousitus, 229 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 260 mm joustovaralla MacPherson erillisjousitus, 229 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 260 mm joustovaralla Jarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut Eturenkaat 24 x x x x x x x 8-14 Takarenkaat 24 x x x x x x x Vanteet teräs teräs teräs alumiini teräs alumiini alumiini Akseliväli (mm) Kuivapaino (kg) Mitat (mm) 2108 x 1219 x x 1219 x x 1219 x x 1219 x x 1219 x x 1209 x x 1209 x 1479 Istuinkorkeus (mm) Etuteline (kg) Takateline (kg) Lavan mitat pxl (mm) Jarruttoman kärryn Max paino, maasto/eut (kg)* 556/ / / / / / /500 Maavara (mm) Vetokoukku lisävaruste / vakio lisävaruste / vakio / lisävaruste lisävaruste / vakio / lisävaruste lisävaruste / vakio lisävaruste / vakio / lisävaruste lisävaruste / vakio / lisävaruste Virranulosotto vakio vakio vakio vakio vakio vakio vakio Nopeusmittari vakio vakio vakio vakio vakio vakio vakio Tuntimittari vakio vakio vakio vakio vakio vakio vakio Pa-mittari sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen varoitusvalot/-näytöt akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,awd akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,awd akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,awd akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,awd CR = Close Ratio AWD EPS = Sähkötoiminen ohjaustehostin Turf = 1x4 -vetoalue * ) EU Directive 76/432/EEC akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,awd akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli vakio akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

49 XP 1000 (EUT) (L7e) 800 EFI 6x6 Forest (EUT) ACE ETX EFI (EUT) ACE 570 EFI (EUT) Scrambler XP 850 HO EPS (EUT) (L7e) Scrambler XP 1000 EPS (EUT) 952 cm 3 twin 760 cm 3 twin 325 cm cm cm 3 twin 952 cm 3 twin Moottori 2-sylinterinen, SOHC, 4-tahtinen 2-sylinterinen, 4-tahtinen 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 2-sylinterinen, SOHC 4-tahtinen 2-sylinterinen, SOHC, 4-tahtinen neste neste neste neste neste neste Jäähdytys EFI EFI EFI EFI EFI EFI Polttoainejärjestelmä 19,9 15, ,9 19,9 Polttoainetankki (l) vakio vakio vakio Ohjaustehostin EPS vakio vakio - - vakio vakio Moottorijarrutus EBS vakio vakio Mäkijarru ADC automaattinen 4-veto/2-veto CR automaattinen 6-veto/4x takaveto automaattinen 4-veto/2-veto/Turf 1x4 automaattinen 4-veto/2-veto/Turf 1x4 automaattinen 4-veto/2-veto automaattinen 4-veto/2-veto CR Tyyppi Vetojärjestelmä autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori Voimansiirto 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki kardaani kardaani kardaani kardaani kardaani kardaani Vetotapa Vaihteet MacPherson erillisjousitus, 229 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 260 mm joustovaralla MacPherson, 208 mm joustovaralla erillisripustus, kaksois A-tukivarret, 155 mm joustovaralla MacPherson, 208 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla MacPherson, 208 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 229 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 260 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 229 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 260 mm joustovaralla hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut Jarrut Etujousitus Takajousitus 26 x x x x x x 8-14 Eturenkaat 26 x kpl 25 x x x x x Takarenkaat alumiini teräs teräs teräs alumiini alumiini Vanteet Akseliväli (mm) Kuivapaino (kg) 2197 x 1209 x x 1219 x x 1220 x x 1220 x x 1230 x x 1230 x 1230 Mitat (mm) Istuinkorkeus (mm) ,3 11,3 Etuteline (kg) ,7 22,7 Takateline (kg) x Lavan mitat pxl (mm) 868/ / / / / /500 Jarruttoman kärryn Max paino, maasto/eut (kg)* Maavara (mm) lisävaruste / vakio / lisävaruste lisävaruste / vakio lisävaruste / vakio lisävaruste / vakio lisävaruste / vakio / lisävaruste lisävaruste / vakio Vetokoukku vakio vakio vakio vakio vakio vakio Virranulosotto vakio vakio vakio vakio vakio vakio Nopeusmittari vakio vakio vakio vakio vakio vakio Tuntimittari sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen Pa-mittari akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli akun varaustila, moottorin lämpö, vaihde,awd akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,awd akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,awd akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli akun varaustila, kello, moottorin lämpö, v aihde, AWD, huoltoväli Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista. Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta. varoitusvalot/-näytöt 49 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

50 TEKNISET TIEDOT EV (EUT) 570 EFI EUT XP 900 EPS (EUT) Diesel EUT 800 EFI 6x6 (EUT) CREW 900 (L7e) Moottori sähkö 48 V AC 567 cm cm 3 twin 1028 cm cm cm 3 twin Tyyppi - 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 3-sylinterinen diesel 2-sylinterinen, 4-tahtinen 2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen Jäähdytys - neste neste neste neste neste Polttoainejärjestelmä - EFI EFI mekaanien ruiskutus EFI EFI Polttoainetankki (l) 48V/110Ah 34,1 37,9 37,9 37,9 37,9 Ohjaustehostin EPS - lisävaruste vakio lisävaruste vakio lisävaruste Moottorijarrutus EBS Mäkijarru ADC Vetojärjestelmä automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4 automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4 automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4 automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4 automaattinen 6-veto/ 4 x takaveto automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4 Voimansiirto suoraveto autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori Vaihteet suoraveto 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki Vetotapa kardaani kardaani kardaani kardaani kardaani kardaani Etujousitus Takajousitus MacPherson, 229 mm joustovaralla kaksois A-tukivarret, 229 mm joustovaralla MacPherson erillisjousitus, 229 mm kaksois A-tukivarret, Kall. Vakaaja, 254 mm säädettävä erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 254 mm joustovaralla erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 254 mm joustovaralla säädettävä erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 254 mm joustovaralla erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 254 mm joustovaralla säädettävä erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 244 mm joustovaralla erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 229 mm joustovaralla säädettävä erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 254 mm joustovaralla kaksois A-tukivarret, Kall. Vakaaja, 254 mm Jarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut Eturenkaat 25 x x x x x x 9-12 Takarenkaat 25 x x x x kpl 25 x x Vanteet teräs teräs teräs teräs teräs teräs Akseliväli (mm) Kuivapaino (kg) Mitat (mm) 2790 x 1470 x x 1470 x x 1520 x x 1520 x x 1520 x x1550x1930 Istuinkorkeus (mm) Etuteline (kg) Takateline (kg) Lavan mitat pxl (mm) 810 x x x x x x 1370 Jarruttoman kärryn Max paino, maasto/eut (kg)* 680/ / / / / Maavara (mm) Vetokoukku lisävaruste / vakio vakio vakio vakio vakio lisävaruste Virranulosotto vakio vakio vakio vakio vakio vakio Nopeusmittari ei / vakio vakio vakio vakio vakio vakio Tuntimittari vakio vakio vakio vakio vakio vakio Pa-mittari - sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen sähköinen varoitusvalot/-näytöt akun varaustila, varaajan lataustila akun varaustila, moottorin lämpö, vaihde,awd akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli CR = Close Ratio AWD EPS = Sähkötoiminen ohjaustehostin Turf = 1x4 -vetoalue * ) EU Directive 76/432/EEC akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD

51 YOUTH RZR 570 EFI EUT RZR XP 1000 EPS RZR XP EPS RZR Outlaw 50 Outlaw 567 cm cm cm cm 3 89 cm 3 49 cm 3 Moottori 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 1-sylinterinen, 4-tahtinen 1-sylinterinen, 4-tahtinen Tyyppi neste neste neste puhallinjäähdytys ilmajäähdytys ilmajäähdytys Jäähdytys EFI EFI EFI 22 mm Keihin VM Sunworld PTE16 12 mm Mikuni VM Polttoainejärjestelmä 27, ,5 6,4 4,5 Polttoainetankki (l) ei vakio vakio Ohjaustehostin EPS vakio Moottorijarrutus EBS Mäkijarru ADC automaattinen 4-veto/2-veto automaattinen 4-veto/2-veto CR automaattinen 4-veto/2-veto CR takaveto takaveto takaveto Vetojärjestelmä autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori autom. PVT variaattori Voimansiirto 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki eteen, vapaa ja peruutus eteen, vapaa ja peruutus eteen, vapaa ja peruutus Vaihteet kardaani kardaani kardaani ketju ketju ketju Vetotapa kaksois A-tukivarret, 229 mm joustovaralla, kallistuksen vakaaja kaksois A-tukivarret, 240 mm joustovaralla, kallistuksen vakaaja säädettävä WE iskunvaimennus, kaksois A-tukivarret, 406 mm joustovaralla säädettävä WE erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 457 mm joustovaralla säädettävä WE iskunvaimennus, kaksois A-tukivarret, 406 mm joustovaralla säädettävä WE erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 457 mm joustovaralla A-tukivarret, 127 mm joustovaralla keinuhaarukka, 127 mm joustovaralla A-tukivarret, 127 mm joustovaralla keinuhaarukka, 152 mm joustovaralla A-tukivarret, 76 mm joustovaralla keinuhaarukka, 76 mm joustovaralla hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut hydrauliset levyjarrut mekaaniset rumpujarrut mekaaniset rumpujarrut Jarrut Etujousitus Takajousitus 25 x x x x x x 6,5-7 Eturenkaat 25 x x x x x 9, x 8-7 Takarenkaat teräs alumiini alumiini teräs teräs teräs Vanteet Akseliväli (mm) Kuivapaino (kg) 2730x1270x x 1626 x x1626x x 1194 x x 980 x x 800 x 710 Mitat (mm) Istuinkorkeus (mm) Etuteline (kg) Takateline (kg) 510 x x x Lavan mitat pxl (mm) 680/ Jarruttoman kärryn Max paino, maasto/eut (kg)* Maavara (mm) lisävaruste / vakio Vetokoukku vakio vakio vakio Virranulosotto vakio vakio vakio Nopeusmittari vakio vakio vakio Tuntimittari sähköinen sähköinen sähköinen Pa-mittari akun varaustila, kello, ulkolämpötila, moottorin lämpö, vaihde, huoltoväli akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli akun varaustila, kello, ulkolämpötila, moottorin lämpö, vaihde, huoltoväli vapaa/peruutus vapaa/peruutus - Varoitusvalot/-näytöt Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista. Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta. 51 MAASTOAJONEUVOT 2015 POLARIS.fi

52 Polaris Industries on jo 60 vuoden ajan suunnitellut ja valmistanut moottorikelkkoja, maastoajoneuvoja ja moottoripyöriä. Vaatimattomasta puurakennuksesta Roseaun kaupungista, Minnesotan osavaltiosta vuonna 1954 aloittanut Polaris on kulkenut pitkän tien tullakseen maailman suurimmaksi maastoajoneuvojen valmistajaksi. Polaris on tunnettu laadukkaista, innovatiivisista ja ennakkoluulottomista hyötyyn ja vapaa-aikaan suunnitelluista ajoneuvoista. Brandt-Polaris Oy on Suomen suurin maastoajoneuvojen maahantuoja. Se on osa vuonna 1905 perustettua perheyritystä, Otto Brandt -konsernia. Maastoajoneuvot ovat olleet historiansa alusta lähtien vahvasti mukana Otto Brandt -konsernin valikoimassa, ja nykyään ne ovat konsernin suurin tuoteryhmä. /PolarisMonkijat /PolarisMoottorikelkat /VictoryMoottoripyorat /IndianMoottoripyorat MAASTOAJONEUVOT - TRAKTORIMÖNKIJÄT - TIELIIKENNEMÖNKIJÄT - LISÄVARUSTEET Maahantuoja: Brandt-Polaris Oy, PL 1/PB 1, VANTAA/VANDA Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista. Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta.

2013 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävarusteet

2013 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävarusteet 2013 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävarusteet 1. Traktorimallit kun käyttö on sekä maastossa että liikenteessä. (15 vuotta / T-ajokortti) 2. Tieliikennemallit kun käyttö on pääosin

Lisätiedot

2011 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävar usteet

2011 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävar usteet 2011 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävar usteet Markkinoiden Laajin mallisto. Missä sinä haluat ajaa? Monipuoliset Polaris-mallistot on suunniteltu useisiin erilaisiin tarkoituksiin.

Lisätiedot

2012 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävarusteet

2012 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävarusteet 2012 Maastoajoneuvot traktorimönkijät tieliikennemönkijät lisävarusteet Markkinoiden Laajin mallisto. Missä sinä haluat ajaa? 1. Maastomallit kun käyttö on pääosin maastossa. 2. Traktorimallit kun käyttö

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

NYT 7 990 KAKSIPAIKKAINEN TRAKTORIMÖNKIJÄ. TURVALLINEN, MUKAVA, TILAVA JA YMPÄRIVUOTINEN! Sportsman 500 HO Forest 4x4 traktorimönkijä

NYT 7 990 KAKSIPAIKKAINEN TRAKTORIMÖNKIJÄ. TURVALLINEN, MUKAVA, TILAVA JA YMPÄRIVUOTINEN! Sportsman 500 HO Forest 4x4 traktorimönkijä AT V - U U T I S E T 2013 Osoitelähde 1 = Ajoneuvoliikennerekisteri, Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi, PL 320, 00101 Helsinki, puh. 020 618 500 Tietojen tekninen toimitus: Bisnode Marketing Oy, Kumpulantie

Lisätiedot

LISÄVARUSTE / SPORTSWEAR UUTUUDET 2013

LISÄVARUSTE / SPORTSWEAR UUTUUDET 2013 » PURE POLARIS 2013 LISÄVARUSTE / SPORTSWEAR UUTUUDET 2013 ( tiedot alustavia, saattavat muuttua myöhemmin ) Pidätämme oikeuden muutoksiin. Pro-Ride LISÄVARUSTEET LÄMMIN MITTARISTOLAUKKU 1680 ballistic

Lisätiedot

Polaris 2010 TRAKTORIMÖNKIJÄT. Polaris ATV -maastoajoneuvot, traktorimönkijät, tieliikennemönkijät ja lisävarusteet. Aja laillisesti myös tiellä.

Polaris 2010 TRAKTORIMÖNKIJÄT. Polaris ATV -maastoajoneuvot, traktorimönkijät, tieliikennemönkijät ja lisävarusteet. Aja laillisesti myös tiellä. Polaris 2010 Polaris ATV -maastoajoneuvot, traktorimönkijät, tieliikennemönkijät ja lisävarusteet TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. ATV-mAASTOAJONEUVO #1. Luotettava kumppani sekä hyöty- että

Lisätiedot

MAASTOMÖNKIJÄT 90` LASTENMÖNKIJÄ 400 & 450 4X4 EFT 500 I XT

MAASTOMÖNKIJÄT 90` LASTENMÖNKIJÄ 400 & 450 4X4 EFT 500 I XT 2013 ATV-MALLISTO Markkinoiden monipuolisimmasta mallistosta löydät oikean laitteen mitä erilaisempiin käyttökohteisiin. Tarvitsetpa maastomönkijää työkäyttöön tai harrastuksiin, on meillä tarjota Sinulle

Lisätiedot

Unleash the Potential

Unleash the Potential Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn

Lisätiedot

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v.

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v. 2017 Ajamisen opettelu ei vielä koskaan ole ollut näin yksinkertaista ja turvallista. OSET -sähkömopot ovat kevyitä, rakenteeltaan yksinkertaisia ja hämmästyttävän helppokäyttöisiä. Näillä pyörillä voidaan

Lisätiedot

AKKUKÄYTTÖINEN TRAKTORI

AKKUKÄYTTÖINEN TRAKTORI AKKUKÄYTTÖINEN TRAKTORI JD GROUND FORCE PEOR0047 lasten akkutraktori 12 V / 8 Ah sisältää kärryn ikäsuositus 3+ 2 vaihdetta eteen + pakki mukana FM radio (toimii AA-paristoilla) mitat K 68 cm, P 169,5

Lisätiedot

BMW Motorrad Lisävarusteet. Hinnasto Tammikuu 2010. Ajamisen iloa

BMW Motorrad Lisävarusteet. Hinnasto Tammikuu 2010. Ajamisen iloa BMW Motorrad Lisävarusteet Hinnasto Tammikuu 2010 Ajamisen iloa Sisallysluettelo Sivu G 450 X 3 F 650 GS 3-4 F 800 R 5 F 800 GS 6-7 F 800 S 8 F 800 ST 9 R 1200 R 10-11 R 1200 GS 12-13 R 1200 GS Adventure

Lisätiedot

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 2 Pientraktorit 1015 Ajoleikkuri Runko Vaihteisto Vakionopeudensäädin 96 cm 15 hv Kohler Courage terästä, matalalattiarakenne 15 x 6,5 / 20 x 10 46 cm hydrostaattinen, jalkapoljinhallinta

Lisätiedot

A T V - M A A S T O A J O N E U V O M A L L I S T O ( m u k a n a m y ö s t i e l i i k e n n e m a l l i t ) J A L I S Ä V A R U S T E E T 2 0 0 7

A T V - M A A S T O A J O N E U V O M A L L I S T O ( m u k a n a m y ö s t i e l i i k e n n e m a l l i t ) J A L I S Ä V A R U S T E E T 2 0 0 7 A T V - M A A S T O A J O N E U V O M A L L I S T O ( m u k a n a m y ö s t i e l i i k e n n e m a l l i t ) J A L I S Ä V A R U S T E E T 2 0 0 7 TRAIL BOSS 330 HAWKEYE 300 4x4 UUTUUS SPORTSMAN 90 UUTUUS

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

SOLIS NUMEROINA UUSI SOLIS-TRAKTORI EDULLISEMMIN KUIN VUOSIA KÄYTETTY TAKUULLA. SOLIS JÄLLEENMYYJÄSI:

SOLIS NUMEROINA UUSI SOLIS-TRAKTORI EDULLISEMMIN KUIN VUOSIA KÄYTETTY TAKUULLA.   SOLIS JÄLLEENMYYJÄSI: SOLIS NUMEROINA TUOTANTO- KAPASITEETTI 300 000 TRAKTORIA VUODESSA KUUDEN SUURIMMAN TRAKTORIVALMISTAJAN JOUKOSSA MAAILMASSA TYÖNTEKIJÖITÄ YLI 5000, TUOTEKEHITYKSESSÄ YLI 300 HENKILÖÄ SOLIS-traktorit - laatua

Lisätiedot

SIDE-BY-SIDE KAHDELLE (PERUSMALLI)

SIDE-BY-SIDE KAHDELLE (PERUSMALLI) KOLMIPYÖRÄT Trident SIDE-BY-SIDE KAHDELLE (PERUSMALLI) 5 7-vaihteinen (kts. lisävarusteet) perusmalli moottoriton vasemmalla istuva kuljettaja huolehtii jarruttamisesta ja ohjaamisesta molemmat voivat

Lisätiedot

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi.

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. Lumilingot 2015-2016 Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. HONDA ON TALTUTTANUT TALVEA JO 35 VUOTTA. Hondan lumilinkoja on valmistettu jo 35 vuotta ja juhlan kunniaksi koko lumilinkomallistomme

Lisätiedot

USA-PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 53-67

USA-PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 46-52 Aitoja urapuskureita pohjamaalattuna tai kromattuna. Valmistettuja Saksassa ruostumattomasta teräksestä! Pinta on elektrolyyttisesti kromattu joten se pysyy krominkiiltävänä kymmeniä

Lisätiedot

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm 623T 23hv bensiini 120cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kohler Command Pro 2-syl 23hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 120cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai kerääjän.

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

Kerrankin jotain uutta! AVANT heittää haasteen AVANT kehitti kokonaan uuden koneen, jollaista markkinoilla ei ole ollut. Nykyaikaista hydrauliikkaa hyödyntäen syntyi edullinen, kompakti nelivetoinen peli,

Lisätiedot

Sisilisko Sähköskootterit

Sisilisko Sähköskootterit Sisilisko Sähköskootterit P u h t a a s t i s ä h k ö i n e n a j o n a u t i n t o. Ekologinen. CO2-päästöt 0 g / 100 km. Ei päästöjä. Ei melua. Ei katkua. Edullinen. Lataus tavallisesta pistorasiasta.

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

Kaapelikelavaunu JKS 750V

Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu kevyempiin verkonrakennuksen tarpeisiin Kokonsa puolesta JKS 750 soveltuu erinomaisesti antenniurakoitsijoiden ja sähköasennusliikkeiden käyttöön. Vaunu on tarkoitettu

Lisätiedot

HONDA PELAA VARMASTI.

HONDA PELAA VARMASTI. Lumilingot 2014-2015 HONDA PELAA VARMASTI. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Hondan ylistettyjä ominaisuuksia ovat leveä ja korkea

Lisätiedot

Uusi Triumph Tiger 1200

Uusi Triumph Tiger 1200 Uusi Triumph Tiger 1200 Merkki: Triumph Tyyppi: Katupyörä Kunto: Uusi Kuutiotilavuus: 1215 ccm 21200 Kaikki Mallit: -Tiger 1200 XR 21 200 -Tiger 1200 XRX 23 150 -Tiger 1200 XCX 24 150 -Tiger 1200 XRT 25

Lisätiedot

HESE. -puskulevystä tiehöylään

HESE. -puskulevystä tiehöylään HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä

Lisätiedot

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää ETULEIKKURIT Fiksu ja ammattitasoinen tapa hoitaa nurmikkoa. Etuleikkuulaitteella yllät joka paikkaan ja näet mitä leikkaat. Nopeasti ja mukavasti samalla kun lannoitat nurmikon ja vältät haravoinnin.

Lisätiedot

TYÖVALOT. ABL 500 LED SL Yksinkertainen mutta luotettava laatuvalo, 400 lumen. DT-liitin. 12/24V. IP68-IP69K. 101x57x97mm.

TYÖVALOT. ABL 500 LED SL Yksinkertainen mutta luotettava laatuvalo, 400 lumen. DT-liitin. 12/24V. IP68-IP69K. 101x57x97mm. TYÖVALOT UUSI ABL LED COMPACT TYÖVALO ABL LED Compact on premiumluokan työvalo huokeaan hintaan. Valo on OEM-laatua varustettu laadukkaalla hejastimella, karkaistulla lasilla jossa jäänpoistotoiminto ja

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014 RAMMY Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään. TUOTE-ESITE 2014 Snowblower 120 ATV SISÄLTÖ: RAMMY Snowblower 120 ATV ominaisuudet Kauko-ohjain Tekniset tiedot Lumilinkopaketin sisältö Asennus mönkijään Varaosat

Lisätiedot

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm 616T 16hv bensiini 110cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Briggs&Stratton Vanguard 2-syl 16hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 110cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai

Lisätiedot

Honda pelaa varmasti.

Honda pelaa varmasti. Lumilingot 2011 Honda pelaa varmasti. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Jokaisessa mallissa on leveä ja korkea linkopesä, työvalo

Lisätiedot

Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti

Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Snowblower 120 ATV Tuote-esite 2016 SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Ominaisuudet Penkat matalaksi! Rammy Snowblower 120 ATV on ketterä

Lisätiedot

Snowblower 120 ATV NÄPPÄRÄ MÖNKIJÄN LUMILINKO TUOTE-ESITE 2013. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi

Snowblower 120 ATV NÄPPÄRÄ MÖNKIJÄN LUMILINKO TUOTE-ESITE 2013. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi RAMMY Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään. TUOTE-ESITE 2013 NÄPPÄRÄ MÖNKIJÄN LUMILINKO Snowblower 120 ATV SISÄLTÖ: RAMMY Snowblower 120 ATV ominaisuudet Kauko-ohjain Tekniset tiedot Lumilinkopaketin sisältö

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

Persoonallisuutesi jäljet

Persoonallisuutesi jäljet BMW Motorrad Lisävarusteet Hinnasto Heinäkuu 2009 Ajamisen iloa Persoonallisuutesi jäljet SISÄLLYSLUETTELO G 450 X 4 G 650 Xchallenge 5 G 650 Xcountry 6 G 650 Xmoto 7 F 650 GS 8 F 800 R 9 F 800 GS 10-11

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat

Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat 2 Nokian Renkaat Talvirenkaat, hinnasto 18.8.2014 HAKKAPELIITTA 8 Ennenkokematonta pitoa Vakaa ja tarkka ohjaustuntuma, luotettava talvipito Ympäristöystävällinen: pienempi

Lisätiedot

Modul-Express JAKELUAUTOIHIN

Modul-Express JAKELUAUTOIHIN Modul-Express JAKELUAUTOIHIN TAITTUVAT HYLLYT TAITTUVAT HYLLYT Järjestelmä on valmistettu erittäin lujasta teräksestä ja on sekä kevyt että kestävä. Järjestelmä sopii yrityksille, jotka tarvitsevat hyvää

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

KETJUHINNASTO. Laadukkaat lumiketjut edullisesti. Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit.

KETJUHINNASTO. Laadukkaat lumiketjut edullisesti. Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit. KETJUHINNASTO Laadukkaat lumiketjut edullisesti Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit www.gripx.fi Sisällysluettelo 3 Mönkijät 4 Pienkuormaajat, trukit ja kuormaajat

Lisätiedot

BMW Motorrad. Lisävarusteet. Hinnasto 2013. bmw-motorrad.fi. Ajamisen iloa

BMW Motorrad. Lisävarusteet. Hinnasto 2013. bmw-motorrad.fi. Ajamisen iloa BMW Motorrad Lisävarusteet Hinnasto 2013 bmw-motorrad.fi Ajamisen iloa Lisävarusteet. Hinnasto 2013. Persoonallisuutesi jäljet. BMW moottoripyörien lisävarusteet. Ajatpa sitten Offroad-, Sport- tai matkapyörää,

Lisätiedot

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 DS 5 TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET Elokuu 2015 DS 5 TEKNISET TIEDOT elokuu 2015 MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 Iskutilavuus cm 3 1598 1560 1997 Suurin teho kw/rpm 121/6000 88/3600 133/3750

Lisätiedot

Virtaustekniset suoritusarvot ja s

Virtaustekniset suoritusarvot ja s Virtaustekniset suoritusarvot ja s VTT:n testausseloste Nro VTT-S-661-12 3 2 23V ine p t, Pa 2 1 1 18V 16V 14V 12V 1V 8V 6V 1 2 3 4 6 7 8 9 1 11 12 7 6 6 4 23VMX-ilmanvaihtotuotteet Tekninen esite MX-ilmanvaihtotuotteet

Lisätiedot

Asennus. CE-valosarja Groundsmaster 4000-D/4100-D -sarjan ajoyksikkö Mallinro: Irralliset osat. Ohjeet, oppaat ja muut osat.

Asennus. CE-valosarja Groundsmaster 4000-D/4100-D -sarjan ajoyksikkö Mallinro: Irralliset osat. Ohjeet, oppaat ja muut osat. Asennus Irralliset osat Form No. CE-valosarja Groundsmaster 4000-D/4100-D -sarjan ajoyksikkö Mallinro: 30454 Tarkista alla olevasta taulukosta, että kaikki osat on toimitettu. Kuvaus Määrä Käyttökohde

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Tuote-esite Snowblower 120 ATV EC (306 cm3 moottori, sähköinen kauko-ohjain) Uusi malli! Sähköinen ohjaus

Tuote-esite Snowblower 120 ATV EC (306 cm3 moottori, sähköinen kauko-ohjain) Uusi malli! Sähköinen ohjaus Snowblower 120 ATV EC (306 cm3 moottori, sähköinen kauko-ohjain) Uusi malli! Sähköinen ohjaus Tuote-esite 2018- SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto

Lisätiedot

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli www.etac.com Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil on korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli,

Lisätiedot

Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin

Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin -tuotepaketit Transporter Amarok Caddy Volkswagen & Seikel kun tavallinen neliveto ei riitä Kun tarvitset vankkaa kulkuneuvoa vaativiin olosuhteisiin valintasi

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 03 [ 065 ] HEINE laryngoskoopit Classic+ Macintosh Classic+ Miller Classic+ WIS Classic+ Paed Modular+ Macintosh Modular+ Miller FlexTip+

Lisätiedot

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Lujatekoinen ja varmatoiminen Tehokkuutta ja helppoutta vasikanjuottoon hapanjuottovaunulla VAPAARUOKKIJA RehuPiika Laitteella voidaan tehdä jopa kolmen

Lisätiedot

2014-12. Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. 3TAI 100 000 KM VUODEN TAKUU. SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN

2014-12. Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. 3TAI 100 000 KM VUODEN TAKUU. SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN 2014-12 Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. VUODEN TAKUU 3TAI 100 000 KM SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN DESIGN "AVENTURE" Lokasuojien levikkeet, eteen ja taakse 8201274674 622

Lisätiedot

Schauer Karjatalous tuotteet

Schauer Karjatalous tuotteet Schauer Karjatalous tuotteet Askeleen edellä olevat ratkaisut karjallesi AINA ASKELEEN EDELLÄ Makuuparret Pihattoihin Tarjoaa erinomaisen ja eläinystävällisen ympäristön. Komfort makuuparsi maksimaalinen

Lisätiedot

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,

Lisätiedot

KETJUHINNASTO. Laadukkaat lumiketjut edullisesti. Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit.

KETJUHINNASTO. Laadukkaat lumiketjut edullisesti. Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit. KETJUHINNASTO Laadukkaat lumiketjut edullisesti Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit www.gripx.fi Sisällysluettelo 3 Mönkijät 4 Pienkuormaajat, trukit ja kuormaajat

Lisätiedot

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 CIBES PARALLEL Parallel-porrashissi on kehitetty erittäin huolellisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioiden, mikä näkyy sen ulkonäössä, toiminnallisessa ergonomiassa

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09

Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09 Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09 01 Ulkovarustelu 01 Valaistut kylkiputket Hyvännäköiset ja käytännölliset. Aina kun ovet suljetaan tai avataan kylkiputkien valot syttyvät 30 sekunniksi. 82 01 583

Lisätiedot

JOS ON VINTTURI, ON RATKAISUKIN!

JOS ON VINTTURI, ON RATKAISUKIN! JOS ON VINTTURI, TM ON RATKAISUKIN! TUO TEHO TM SINNE MISSÄ SITÄ TARVITSET! Portable Winch Co. on maailman johtava polttomoottorivintturi valmistaja. Toisin kuin muut vintturit, Portable Winch on todella

Lisätiedot

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen!

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Carlton on USA:ssa toimiva laadukas valmistaja, jonka tuotteet tuovat tehokkuudellaan yritykseesi kilpailukykyä ja uusia mahdollisuuksia. Kaikki

Lisätiedot

Uudenlainen R-sarja AVANT R20 AVANT R35 AVANT R28 S AUX S AUX AUX

Uudenlainen R-sarja AVANT R20 AVANT R35 AVANT R28 S AUX S AUX AUX Suomi R-sarja Uudenlainen R-sarja Avantin R-sarja eroaa muista Avantin mallisarjoista ohjaustapansa vuoksi. R-sarjassa kuljettaja istuu kuormaajan takarungossa kun taas muissa Avantin mallisarjoissa istutaan

Lisätiedot

Innovaatio saa muodon

Innovaatio saa muodon Uusi Kia 2 Uusi Kia Optima Sportswagon Innovaatio saa muodon Täysin uusi, hienostunut Kia Optima Sportswagon on innovatiivinen, monikäyttöinen ja mukava. Upeasti muotoiltu Kia Optima Sportswagon kääntää

Lisätiedot

BMW Motorrad Lisävarusteet Hinnasto 2008 Ajamisen iloa

BMW Motorrad Lisävarusteet Hinnasto 2008 Ajamisen iloa BMW Motorrad Lisävarusteet Hinnasto 2008 Ajamisen iloa Persoonallisuutesi jäljet SISÄLLYSLUETTELO G 650 Xcountry 4 G 650 Xmoto 5 G 650 Xchallenge 6 F 650 GS 7 F 800 S 8 F 800 ST 9 F 800 GS 10 R 1200 R

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus Tuottavuus Ympäristövastuu www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. OMINAISUUS 1 LIIKKUVUUS Markkinoiden nopein monitoimikone.

Lisätiedot

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750 TEKNISET TIEDOT Täysin uusi Ford Transit alustavat tekniset tiedot Mallisto Täysin uusi Transit Van -pakettiauto L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli 3300 3750 3750 Kokonaispituus 5531 5981 6704 Kokonaispaino 3100

Lisätiedot

ATV. Vanteet ja renkaat. Talvituotteet. Vinssit

ATV. Vanteet ja renkaat. Talvituotteet. Vinssit Sähkö Rungon 196 Variattorihihnat ARCTIC CAT VM. OEM Tuotenro. 90 2X4 DVX 2013 3303-095 90-UA415 90 2X4 UTILITY 2013 3303-095 90-UA415 150 UTILTIY 2013 3304-987 90-UA463 300 2X4 UTILTY 2013 3303-782 90-UA460

Lisätiedot

SÄHKÖMOPOT VARASTONTYHJENNYS

SÄHKÖMOPOT VARASTONTYHJENNYS LIIKKUMINEN SÄHKÖMOPOT VARASTONTYHJENNYS S12 VITA Nelipyöräinen sähkömopedi S12 Vita kuljettaa sinut paikasta toiseen mukavasti, turvallisesti ja vaivattomasti. S12 Vita on moderni nelipyöräinen sähkömopedi,

Lisätiedot

ROLLAATTORIT VOLARIS S7

ROLLAATTORIT VOLARIS S7 LIIKKUMINEN ROLLAATTORIT VOLARIS S7 Volaris S7 -sarjan rollaattorit ovat korkealaatuisia, jotka sopivat erinomaisesti pohjoisiin oloihin. Suunnittelussa on otettu huomioon tuotteiden kierrätettävyys ja

Lisätiedot

MOTOTRAILERIT JA -PERÄKÄRRYT

MOTOTRAILERIT JA -PERÄKÄRRYT MOTOTRAILERIT JA -PERÄKÄRRYT WWW.TEMARED.COM SISÄLLYSLUETTELO 4 MOTO-QUAD Hydraulisesti laskettavalla lavalla varustettu traileri 2- ja 4-pyöräisten kuljetukseen 5 MOTO Moottoripyörien ym. kaksipyöräisten

Lisätiedot

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail MOOTTORIT MOOTTORI Manuaalivaihteisto Manuaalivaihteisto Robottivaihteisto Moottorin mallimerkintä 110dCi 125dCi 150dCi 110dCi 135dCi 165dCi 150dCi Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5

Lisätiedot

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho 150/250/LCD Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit myös ostaa kaikki osat erikseen. Nilfisk Supreme

Lisätiedot

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA TUOTE-ESITE M4 TUTUSTU SEURAAVAAN SUKUPOL MOFFETT M4 NX VEEN Seuraavan sukupolven MOFFETT M4 NX nostaa Euroopan luotetuimman ajoneuvotrukin suorituskyvyn

Lisätiedot

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus LISÄVARUSTEHINNASTO SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus 11-2013 STYLE PACK Sisältää: kromipaketin, taiteltavan laukun, kynnyslistat, tekstiilimattosarjan,

Lisätiedot

BMW Motorrad Lisävarusteet. Hinnasto Tammikuu 2011. Ajamisen iloa

BMW Motorrad Lisävarusteet. Hinnasto Tammikuu 2011. Ajamisen iloa BMW Motorrad Lisävarusteet Hinnasto Tammikuu 2011 Ajamisen iloa G 650 GS Säilytystilat Vario-sivulaukku, vasen 77 41 7 723 467 310,00 Vario-sivulaukku, oikea 77 41 7 723 468 310,00 (+) Lukkosarja, sarjoittamaton,

Lisätiedot

Forest Pro kuormainvaunut mönkijään VALMISTETTU SUOMESSA

Forest Pro kuormainvaunut mönkijään VALMISTETTU SUOMESSA Forest Pro kuormainvaunut mönkijään VALMISTETTU SUOMESSA Pro Basic Pro Std Pro FL Pro Plus Pro Gen2 Tee mönkijästäsi metsäkone Nokka Oy:n ATV-malliston Forest Pro -kuormainvaunut lisävarusteineen nostavat

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen No. 981117101 Kuvaus Turvalukitus mahdollistaa rummun lukitsemisen letkunvaihdon yhteydessä. Räikkämekanismi lukitsee uloskelatun letkun halutulle

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

Lakaisukoneet SR 1601

Lakaisukoneet SR 1601 Ainutlaatuinen pölynhallintajärjestelmä on ylivoimainen. Tekniikka kontrolloi ilmassa olevia pölypartikkeleita tehokkaan DustGuard vesisumutuksen avulla. Vähemmän pölyä tarkoittaa myös vähemmän lakaisua

Lisätiedot

Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD

Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD FOREST LINE Metsäperävaunut ja kuormaimet HK 5070 HK 5076 MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD PRO SARJA METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET Aika koneita. 1 Aika koneita ja MV 1530 tai vetävä

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI

PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI PROGEO -PYÖRÄTUOLIT Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI Joker Ultrakevyt kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli sisäja ulkokäyttöön. Erinomainen ohjailtavuus ja liikuteltavuus ovat Joker-tuolin

Lisätiedot

EVO KEVYT SUOJAKYPÄRÄ

EVO KEVYT SUOJAKYPÄRÄ EVOLite EVO KEVYT SUOJAKYPÄRÄ 6 EVO Lite on kevyt suojakypärä. Kypärä painaa alle 300g eli on noin 20 % kevyempi kuin vakio suojakypärä. Keveys, yhdessä uuden miellyttävän 1-2-3 pistekiinnityksen ja helpposäätöisen

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

TAVARANKÄSITTELY TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA

TAVARANKÄSITTELY TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA Uudet tavarankäsittelyyn liittyvät tuotteemme tulevat helpottamaan työtä entisestään. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja ammattimaiseen tavarankäsittelyyn.

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 2015 Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 1 119 Cadet sarjassa valittavanasi on 3 erilaista lattiaversiota tarpeesi ja halujesi mukaan. Ilmatäytteinen H2P korkeapainelattia (Aero) on helppokäyttöinen,

Lisätiedot

DON T BE AFRAID OF THE DARK.

DON T BE AFRAID OF THE DARK. DON T BE AFRAID OF THE DARK. AMMATTILAISTASON VALAISTUSTA AJONEUVOIHIN 2 2 STRANDS LIGHTNING LIGHTING DIVISION ÄLÄ PELKÄÄ PIMEÄÄ. AMMATTIMAISTA AJONEUVOVALAISTUSTA SLD, Strand Lighting Division tarjoaa

Lisätiedot

VTA Tekniikka Oy Kuussillantie 23 01230 Vantaa 1.5.2009 t. 09-870800 f. 09-8765028

VTA Tekniikka Oy Kuussillantie 23 01230 Vantaa 1.5.2009 t. 09-870800 f. 09-8765028 VTA Tekniikka Oy Kuussillantie 23 01230 Vantaa 1.5.2009 t. 09-870800 f. 09-8765028 1(7) VTA-akselistot Volvo FH, FM neliakseliset autot, 8x2 tai 8x4 VTA-mallimerkinnät; VTA4111.3T lehtijousitettu 2.etuakseli

Lisätiedot

Birdie Paras mahdollinen design turvallisiin siirtoihin

Birdie Paras mahdollinen design turvallisiin siirtoihin EVO Paras mahdollinen design turvallisiin siirtoihin SLOW R SMARTLOCKTM RIPUSTUSKOUKKUJEN UUSI DESIGN EVO Siirrettävien nostinten evoluutio Uusissa EVO nostimissa on valittavissa monipuolisia ominaisuuksia

Lisätiedot

FAG PowerPull SPIDER TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille

FAG PowerPull SPIDER TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille FAG PowerPull TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille A Member of the Schaeffler Group FAG PowerPull Tehokas, helppo, nopea Käyttäjäystävällinen

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot