Lahden Senioriopettajat BASKIMAA BILBAO JA SAN SEBASTIAN
|
|
- Eeva-Kaarina Kivelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lahden Senioriopettajat BASKIMAA BILBAO JA SAN SEBASTIAN Biskajanlahden loisteliaat rantamaisemat, Ranskan ja Espanjan välissä kulkeva 450 kilometrin pituinen Pyreneiden vuorijono, joka liittää toisiinsa mitä erilaisimpia maakuntia ja kieliä, antavat puitteet mielenkiintoiselle kiertomatkalle. Espanjaksi he ovat vascoja. Ranskaksi sana on basque. Itse he kutsuvat itseään nimellä euskaldunak ja maataan nimellä Euskadi. Baskimaakunnat ovat täynnä vastakohtaisuuksia. Kaupungit ovat moderneja, maaseutu elää vielä omaa rauhaanssa, lisäksi erottava tekijä on sijainti meren äärellä tai vuorten rinteillä. Espanjan puoleisessa Baskimaassa tutustutaan entisestä teollisuuskaupungista kulttuurimatkailjoiden suosikkikohteeksi nousseeseen Bilbaoon sekä kauniiseen rantakaupunkiin San Sebastianiin. Alustava matkaohjelma: maanantai Bilbao Lähtöselvitys alkaa kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Klo Lähtö Lufthansan reittilennolla Müncheniin, jonne saavumme klo Koneenvaihto. Klo Jatkolento Lufthansalla Bilbaoon, jonne saavumme klo 11.05, jossa suomenkielinen opas vastaanottaa ryhmän. Ajamme hotelliin, johon voimme jättää matkatavarat säilytykseen. Hotelli Ercilla ***+ (paikallinen luokitus ****) Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Guggenheimin museosta sekä vanhan kaupungin kujilta sijaitseva suosittu hotelli. 325 huonetta, joissa on kylpyhuone, hiustenkuivain, tv, minibaari, ilmastointi, wi-fi, talletus. Hotellissa on ravintola, baari, kuntosali. Bilbaon Casco Viejoon eli vanhaan kaupunkiin tutustumme jalkaisin lyhyellä kävelykierroksella. Casco Viejo on pieni elävä osa kaupunkia. Sen sydän on kaarikäytävien reunustama Plaza Nuevan aukio, jossa voi nauttia pintxoja, kierrellä markkinakojuja tai vain katsella kaupungin elämänmenoa. Bilbaon vanhasta osasta löytyvät myös kaupungin seitsemän alkuperäistä katua, las siete calles, sekä Santiagon katedraali. Kierroksen päätteeksi nautimme lounaan. Loppupäivä aikaa levätä.
2 17.4. tiistai Bilbaon kiertoajelu Hotellissa nautitun aamiaisen jälkeen jatkamme Bilbaoon tutustumista kiertoajelulla. Aloitamme päivän Bilbaon korkeimmalta kukkulalta, jonne nousemme köysiradalla. Kirkkaana päivänä maisemat avautuvat pitkälle Bilbaon kaupungin yli ja lähikukkuloille. Retkipäivän aikana näemme mm maailman suurimpiin kuuluvan kuljetinsillan Puente Golganten, 1800-luvun lopulla rakennettu mielenkiintoinen silta vie niin autot kuin kävelijätkin joen toiselle puolelle roikkuvassa lossissa, perinteinen silta olisi tukkinut elintärkeän laivaliikenteen. Silta on Unescon maailmanperintökohde. Kiertoajelu jatkuu Bilbaon moderniin keskustaan, jossa näemme mm. toukokuussa 2010 avatun Alhóndigan kulttuuri- ja vapaa- ajankeskuksen, joka on tuorein esimerkki Bilbaon muutoksesta saastuneesta teollisuuskaupungista moderniksi ja trendikkääksi kulttuurikaupungiksi. Kokonaisen korttelin kokoinen tehdasrakennus oli tyhjillään vuodesta Sitä ennen siellä varastoitiin viiniä ja oliiviöljyä. Nyt viisikerroksisessa kompleksissa on muun muassa kirjasto, elokuvateattereita, näyttelytiloja, teatteri ja ravintoloita. Keskeneräistä laivaa muistuttava Euskaldunan kongressi- ja konserttirakennus sijaitsee entisellä telakka-alueella ja on yksi kaupungin modernin arkkitehtuurin helmistä. Kiertoajelun jälkeen nautimme lounaan vanhassa kaupungissa baskilaisessa tavernassa. Lounaan jälkeen vierailemme Guggenheim-museossa, jossa opastettu kierros esittelee museon merkittävimmät teokset. Espanjan suurimpiin satamakaupunkeihin kuuluva Bilbao on tullut viime vuosina tunnetuksi v avatusta Guggenheim museosta. 20. vuosisadan taiteelle omistettu museo on Frank O. Gehryn suunnittelema mm titaanista ja lasista rakennettu monumentti, joka jo rakennuksena on mielenkiintoinen ja Bilbaon ja koko Baskimaan uuden arkkitehtuurin helmiä. Guggenheim-museon vieressä joen rannalla seisoo Louise Borgeoisin jättiläismäinen hämähäkkiveistos Maman ja ennen museon sisäänkäyntiä näemme Jeff Koonsin kuuluisan Puppyn keskiviikko Bermeo ja viinitila Aamupäivällä kohteenamme on kalastajakylä Bermeo. Kuulemme sen sydäntäkoskettavan tarinan ja halukkailla mahdollisuus kulkea 241 porrasaskelman matka San Juande Gaztelugatzen pyhätölle. Piipahdamme yhdessä kylän monesta kalanjalostustehtaasta. Purkitettuja merenherkkuja, maistiaiset seuranaan pirskahteleva Txakoli-valkoviini. Matkamme jatkuu Baskimaan viinitilalle, joka tuottaa alueen omaa valkoviiniä, Txacolitaa. Tutustumme viinin tuotantoprosessiin ja maistelemme tilan tuotteita. Paluu Bilbaoon, jossa iltapäivä vapaata aikaa. Baskimaa on herkkusuiden paratiisi. Illallista nautimme Michelin-tähti ravintolassa, joka sijaitsee kävelyetäisyydellä hotellista torstai San Sebastianiin Hotellissa nautitun aamiaisen jälkeen lähdemme San Sebastianiin, jota pidetään yhtenä koko Espanjan kauneimmista rantakaupungeista. Vuosien 1880 ja 1950 välillä se oli kuninkaallisten ja aateliston kesänviettokohde, mm. kuningattaret María Cristina, Victoria Eugenia, kuningas Alfonso XIII, ja Alban herttuatar viettivät kesiä täällä. Tältä ajalta on peräisin kaupungissa vieläkin havaittava aristokraattinen ilmapiiri. La Conchan ja Ondarretan rannat keskellä kaupunkia kutsuvat kylpyläelämään ja rantabulevardit täyttyvät kävelijöistä. Teemme käveykierroksen San Sebastianin vanhassa kaupungissa jonka jälkeen nautimme lounaan. Ennen paluuta Bilbaoon hieman omaa aikaa San Sebastianissa.
3 20.4. perjantai Kotiin Aamiainen hotellissa. Kuljetus hotellista Bilbaon lentokentälle. Klo Lufthansan reittilento Müncheniin, jossa koneenvaihto. Klo Jatkolento Helsinkiin, jonne saavumme klo Hinnat vähintään 25 osallistujaa 1195 /hlö/ jaetussa kahden hengen huoneessa vähintään 20 osallistujaa 1260 /hlö/ jaetussa kahden hengen huoneessa Yhden hengen huoneen lisämaksu 195. Hintaan sisältyy: - Lufthansan lennot turistiluokassa Helsinki München Bilbao München Helsinki - neljän yön majoitus Ercilla hotellissa - matkaohjelman mukaiset kuljetukset, retket ja sisäänpääsymaksut - matkaohjelman mukaiset ateriat (4 aamiaista, 3 x 3-ruokalajin lounas sis. mineraalivesi, ¼ pulloa viiniä, kahvi/tee, 1 x illallinen Michelin ravintolassa ruokajuomalla, viininmaistajaiset viinitilalla) - suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa - lentokenttämaksut, paikalliset verot ja arvonlisävero Hintaan ei sisälly: - muut ateriat kuin hintaan sisältyy kohdassa mainittu - juomarahat - matkavakuutus **suositellaan** Matkaohjelma sitoumuksetta. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Matkan toteutuminen edellyttää minimiosallistujamäärää. Matka edellyttää normaalia liikuntakykyä. Matkaan sisältyvät ruokailut ovat ryhmäruokailuja, joiden menut on valittu etukäteen. Ilmoitathan mahdolliset erikoisruokavaliot ja ruoka-aineallergiat viimeistään 14 vrk ennen matkaa. Perillä kohteessa ilmoitetuista erikoisruokavalioista/allergioista veloitetaan lisämaksua 20 euroa. Matkaehdot matkaohjelman lopussa. Lisätiedot ja varaukset: Lahden Senioriopettaja, Riitta Keränen rkeranen@outlook.com tai puh Vastuullinen matkanjärjestäjä: Kehräsaari A 212, Tampere Puh info@resviaria.com KKV 2107/06/MjMv
4 RYHMÄMATKATOIMISTO RESVIARIA OY:N MATKAEHDOT Noudatamme Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemia ja heinäkuussa 2009 allekirjoittamia yleisiä matkaehtoja. Matkan erityisluonteen vuoksi sovellamme seuraavia erityisehtoja: ILMOITTAUTUMINEN JA MAKSUT: Matka maksetaan kahdessa erässä: ennakkomaksu 300 euroa, kun olet saanut vahvistuksen osallistumisesta. Loppumaksu erääntyy mennessä. Sitova sopimus syntyy, kun asiakas on maksanut ennakkomaksun. PERUUTUSEHDOT: - Matkan voi peruuttaa kuluitta pois Mikäli matka peruutetaan , veloitetaan 150 euroa/henkilö - Mikäli matka peruutetaan , veloitetaan ennakkomaksu 300 euroa - Mikäli matka peruutetaan , veloitetaan 70 % matkan hinnasta - Mikäli matka peruutetaan tai myöhemmin, peritään koko matkan hinta MATKUSTAJAN PERUUTUSOIKEUDET: Jos matkustajaa kohtaa odottamaton ja vakava tapaturma, hänellä on YVL:n 15 :n 1 mon. 3 kohdan ja yleisten YVE:n 5.1. kohdan mukainen oikeus peruuttaa matka. Tämän valmismatkan erityisluonteen vuoksi sovellamme kuitenkin tästä ehtokohdasta poikkeavia ehtoja. Sovellamme matkapakettiemme osalta valmismatkalain 15 :n 2 momenttia, jonka mukaan matkanjärjestäjällä on oikeus periä toimistokulujen lisäksi ne maksut, jotka majoitusliike tai muu palveluntuottaja perii matkanjärjestäjältä myöhäisen peruutusajankohdan vuoksi. Lääkärintodistus ei pienennä peruutuskuluja. Matka ei sisällä peruutusturvamaksua. Kehotamme matkustajiamme jo matkan varausvaiheessa ottamaan riittävän kattavan matkavakuutuksen, johon sisältyy mm. peruutusvakuutus oman, lähiomaisen tai matkatoverin (nimi ilmoitettava vakuutuksessa) vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta. Tarkemmat ohjeet saatte vakuutusyhtiöltänne. Lisäksi kehotamme matkustajiamme tarkistamaan myös vakuutuksensa peruutusturvaehtokohdan sekä mahdollisen korvausmäärärajoituksen ko. tilanteessa, varsinkin jos kyseessä on vuosivakuutus tai maksukorttiin sidottu vakuutus. Joissakin vakuutuksissa korvausmäärä on rajoitettu, josta voi seurata matkustajan oman vastuun laajentuminen (esim. peruutuskulut 25 % vakuutusyhtiön vastuulla ja 75 % vakuutetun omalla vastuulla). Varaamme oikeuden rajoittaa matkustajan oikeutta peruuttaa sopimus Valmismatkalain 15 1 mom. 3 kohdan perusteella, jos kustannukset matkan peruuttamisesta jäisivät kokonaan tai pääasiassa matkanjärjestäjän kannettaviksi sen vuoksi, että matkaa ei voida myydä toiselle matkan yksilöllisyyden, erityisluonteen tai muun merkitykseltään vastaavan syyn takia. Matkanjärjestäjä ei ole vahingonkorvausvastuussa vahingoista, jotka aiheutuvat ylivoimaisesta tilanteesta, lakkotilanteista, luonnonkatastrofeista, terrorismista tai muista vastaavista tilanteista. Tietoa turvallisuustilanteesta saat ulkoministeriön nettisivulta ja rokotuksista ja terveystilanteesta saat THL:n nettisivuilta MATKANJÄRJESTÄJÄN OIKEUS PERUUTTAA MATKA VÄHÄISEN OSANOTTAJAMÄÄRÄN VUOKSI Matkanjärjestäjällä on yleisten valmismatkaehtojen kohdan 12.1 perusteella oikeus peruuttaa matka, jos matkalle ei ole ilmoittautunut sen toteuttamisen edellyttämää matkustajamäärää. Peruuttamisesta ilmoitetaan tällöin viimeistään 21 vrk ennen matkan alkua ja mahdolliset matkustajan jo maksamat maksut palautetaan peruutusilmoituksen jälkeen matkustajan ilmoittamalle tilille. Matkan toteuttamiseen vaaditaan vähimmäismäärä matkustajia. MATKANJÄRJESTÄJÄN VASTUU VAHINGOISTA Resviaria Oy järjestää vapaa-ajanmatkoja eikä ole vahingonkorvausvelvollinen liikeasioille välillisesti aiheutuvista ongelmista, jos esim. matkalta paluu myöhästyy. Matkanjärjestäjä ei ole korvausvelvollinen matkustajan itse matkaohjelmaan tekemistä muutoksista tai käyttämättömistä palveluista. KULJETUSYHTIÖN VASTUU Lentomatkat tehdään reittilennoilla. Kuljetusyhtiöt ovat vastuussa matkustajista kuljetuksen aikana kuljetusehtojensa edellyttämällä tavalla. MATKUSTAJAN REKLAMAATIOVELVOLLISUUS Virheestä, joka voidaan korjata jo matkan aikana, on ilmoitettava oppaalle tai muulle matkanjärjestäjän edustajalle kohtuullisessa ajassa siitä, kun virhe on havaittu. Matkustajan tulee kyetä näyttämään, että ilmoitus on tehty. Mikäli näin ei tapahdu, matkustaja ei ole myöhemmin oikeutettu vetoamaan matkanjärjestäjän suorituksessa olleeseen virheeseen.
5 PASSI JA VIISUMIMÄÄRÄYKSET Matkustaja on velvollinen ilmoittamaan matkanjärjestäjälle hyvissä ajoin ennen matkan alkua, mikäli hän ei ole Suomen kansalainen. Matkalle tarvitaan passi tai uuden mallinen henkilökortti. MIES- JA NAISPAIKAT Yksin matkustavan on varauduttava maksamaan yhden hengen huoneen lisämaksun, mikäli toista mies- tai naispaikkalaista ei ilmoittaudu. Sama pätee, jos matkan varannut mies- tai naispaikkalainen peruuttaa matkansa. NIMENMUUTOKSET Pyydämme Teitä ystävällisesti tarkistamaan, että nimenne on kirjoitettu laskuun oikein, sillä lentolippuun tulostuu laskun mukainen nimi. Mahdollinen nimenkorjaus on ilmoitettava viimeistään loppumaksun yhteydessä. Myöhemmistä ilmoituksista perimme nimenkorjauskuluina 80 euroa/henkilö. Lipunkirjoituksen jälkeen veloitamme lentoyhtiön veloittamat kulut sekä toimistokulut. MATKUSTAJATIEDOT Matkustajat ovat tietosuojalain turvaamia, joten emme luovuta matkustajatietoja tai anna etukäteistietoja matkalle osallistujista. Tietojen luovuttaminen ei jälkikäteenkään ole luvallista. Täten pyydämme Teitä itse vaihtamaan matkalla solmimienne tuttavuuksien kanssa yhteystietonne. MATKANJÄRJESTÄJÄSTÄ RIIPPUMATTOMIEN KUSTANNUSMUUTOSTEN VAIKUTUS MATKAN HINTAAN Matkanjärjestäjällä on oikeus muuttaa matkan hintaa niissä tapauksissa, jos matkaohjelmaan ja hintaan sisältyvissä palveluissa tapahtuu matkanjärjestäjästä riippumattomia muutoksia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi lentokustannusten muutokset, kohdemaan palvelujen hintojen muutokset tai vastaavat. Tämä valmismatka on Kuluttajaviraston valmismatkavakuuden piirissä ja vakuus on asetettu Suomessa. RESVIARIA OY:N TOIMISTOKULUT Peruutuksista ja muutoksista peritään toimistokuluina 80 euroa/henkilö.
Guggenheim, Bilbao ja Biarritz - Taloustaito-lehden lukijamatka
Guggenheim, Bilbao ja Biarritz - Taloustaito-lehden lukijamatka 20.-27.8. Biskajanlahden loisteliaat rantamaisemat, Ranskan ja Espanjan välissä kulkeva 450 kilometrin pituinen Pyreneiden vuorijono, joka
TARVASJOEN SEURAKUNNAN MATKA PROTESTANTTIEN SYDÄNMAILLE HOLLANTIIN
TARVASJOEN SEURAKUNNAN MATKA PROTESTANTTIEN SYDÄNMAILLE HOLLANTIIN 28.8. - 2.9.2018 Uskonsodat ja sitä edeltänyt uskonpuhdistus on Euroopan historian tärkeimpiä tapahtumia. Uskonpuhdistuksella on paljon
Senioriliiton jäsenmatka ITALIAN JÄRVIALUE JA ETELÄ-SVEITSIN HURMAAVAT KAUPUNGIT
Senioriliiton jäsenmatka ITALIAN JÄRVIALUE JA ETELÄ-SVEITSIN HURMAAVAT KAUPUNGIT 13. 17.4.2018 Alustava matkaohjelma: 13.4. perjantai Klo 06.00 Kokoontuminen Helsingin lentoasemalla ja lähtöselvitys. Klo
MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016
MATKA MALTALLE 29.10. 3.11.2016 Yksi Maltan suurimmista vetonauloista on saarivaltion ympärillä vellova meri, joka vetää ihmisiä saarelle nauttimaan upeista maisemista ja kirkkaista vesistä. Maltan pitkä
Kuusamon maanpuolustusnaisten matka LUOVUTETUILLE ALUEILLE KARJALAAN
Kuusamon maanpuolustusnaisten matka LUOVUTETUILLE ALUEILLE KARJALAAN 13. 16.6.2019 Ensi kesänä järjestämme matkan entisille luovutetuille alueille Karjalan Kannakselle ja Laatokan Karjalaan, jossa tutustumme
Varaukset : Vastuullinen matkanjärjestäjä : Asiantuntijana puutarhasuunnittelija Eija Keckman. Alustava matkaohjelma : Sivu 1/7
Perinteisellä kevätmatkalla tutustumme upeaan Keukenhofin kukkapuutarhaan ja näemme värikkäitä tulppaanipeltoja. Aistimme Amsterdamin ainutlaatuisen rentoa tunnelmaa ja näemme tärkeimmät nähtävyydet. Teemme
PORTUGALIIN LISSABONISTA PORTOON 12. 19.4.2016
PORTUGALIIN LISSABONISTA PORTOON 12. 19.4.2016 Portugali kiehtoo erilaisuudellaan ja monipuolisuudellaan. Portugalin kohta 900-vuotisen historian aikaisen rakennustaiteen monumenttien rikkaus on hämmästyttävän
Helsingin kansallisen senioripiirin matka LONTOOSEEN 21. 25.9.2016
Helsingin kansallisen senioripiirin matka LONTOOSEEN 21. 25.9.2016 Joka on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään sanotaan. Lausahdus kuvaa hyvin sitä, että Lontoo on yksi maailmanmonipuolisimmista
TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014
TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014 Alustava matkaohjelma: 29.9. maanantai Klo 13.05 Lähtö Turkish Airlinesin reittilennolla Helsingistä Istanbuliin. Lentoaika 3 t 25 min. Klo 16.30 Saapuminen
HYOL RY:N OPINTOMATKA BRYSSELIIN
HYOL RY:N OPINTOMATKA BRYSSELIIN Matka-aika: Tiistai 5.6.2012 Perjantai 8.6.2012 Bryssel on monipuolinen kaupunki, jota osaltaan värittää Euroopan Unionin keskeisten toimintojen sijaitseminen kaupungissa.
TULPPAANIEN JA TUULIMYLLYJEN HOLLANTI - AMSTERDAM
TULPPAANIEN JA TUULIMYLLYJEN HOLLANTI - AMSTERDAM 9. -12.4.2017 Perinteisellä kevätmatkalla tutustumme upeaan Keukenhofin kukkapuutarhaan ja näemme värikkäitä tulppaanipeltoja. Aistimme Amsterdamin ainutlaatuisen
TULPPAANIEN JA TUULIMYLLYJEN HOLLANTI - AMSTERDAM 21. -24.4.2015
TULPPAANIEN JA TUULIMYLLYJEN HOLLANTI - AMSTERDAM 21. -24.4.2015 Alustava matkaohjelma: 21.4. tiistai Kaupunkikierros ja timanttihiomo Klo 03.00 Lähtö Tampere Vanha kirkko. Bussimatka Helsingin lentoasemalle.
HURMAAVAAN PROVENCEEN
HURMAAVAAN PROVENCEEN 25. 30.9.2018 Provencen kuuluisa valo, värien kirkkaus ja lempeä ilmasto sekä vapautunut ilmapiiri ovat lumonneet vuosikymmenien ajan ihmisiä ympäri maailmaa. Etelä-Ranskan ainutlaatuinen
Vanhojen kettujen matka GRUUSIAAN TBILISIIN
Vanhojen kettujen matka GRUUSIAAN TBILISIIN 2. 7.5.2019 Georgia on valtio Kaukasiassa Itä-Euroopan ja Aasian rajalla. Georgia rajautuu pohjoisessa Venäjään, etelässä Turkkiin, Armeniaan ja Azerbaidžaniin
Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry
Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry JÄSENMATKA ISLANNIN IHMEITÄ SAAGOJEN SAARELLA Matka-aika: la 7.9. ke 11.9.2013 Islanti on meille monelle pitkäaikainen haave pääsisinpä käymään. Nyt tämän haaveen
ATENEUMIN YSTÄVIEN MATKA ITALIAAN: ROOMA FIRENZE VENETSIA
ATENEUMIN YSTÄVIEN MATKA ITALIAAN: ROOMA FIRENZE VENETSIA 7. 14.10.2017 Ikuinen Rooma, renessanssikaupunki Firenze ja ainutlaatuinen Venetsia valloittavat jälleen kerran Italian ystävien sydämet. Seitsemän
Tervetuloa OP Oulun omistaja-asiakasmatkalle. Jääkiekon MM-kisoihin Pariisiin, Ranskaan. su ke Pääseekö Suomi mitalipeleihin?
Tervetuloa OP Oulun omistaja-asiakasmatkalle Jääkiekon MM-kisoihin Pariisiin, Ranskaan su 14.5. ke 17.5.2017 Pääseekö Suomi mitalipeleihin? Bienvenue à Paris! Tervetuloa Pariisiin! Pariisi on yksi maailman
Tapiolan kansallisten senioreiden matka Hurmaavaan Pohjois-Portugalin Portoon
Tapiolan kansallisten senioreiden matka Hurmaavaan Pohjois-Portugalin Portoon 24.-28.9.2019 Portugalin toiseksi suurin kaupunki Porto, sijaitsee Douro-joen rannalla. Ihastuttava historiallinen keskusta
Pirkanmaan kansallisen senioripiirin jäsenmatka: KEVÄINEN AMALFIN RANNIKKO
Pirkanmaan kansallisen senioripiirin jäsenmatka: KEVÄINEN AMALFIN RANNIKKO 21. 26.5.2017 Alustava matkaohjelma: Sunnuntai 21.5. Rooma klo 03.30 Bussikuljetus Tampereelta Helsingin lentoasemalle. Klo 07.50
METSÄNHOITOYHDISTYSTEN METSÄ JA LUONTOMATKA ILOISEEN UNKARIIN Matka-aika: keskiviikko 23.9. maanantai 28.9.2015
METSÄNHOITOYHDISTYSTEN METSÄ JA LUONTOMATKA ILOISEEN UNKARIIN Matka-aika: keskiviikko 23.9. maanantai 28.9.2015 Metsä- ja luontomatkamme suuntautuu iloiseen Unkariin. Matkan aikana pääsemme tutustumaan
Isoon Omenaan - NEW YORKIIN
Isoon Omenaan - NEW YORKIIN 7. -13.10.2018 Unohtumaton matka "Isoon Omenaan " New Yorkiin, joka on yksi maailman mielenkiintoisimmista matkakohteista. Mahtavan kaupungin eri kaupunginosat Manhattan, Queens,
MHY KANTA-HÄMEEN METSÄ- JA LUONTOMATKA SAKSAN SCHWARZWALDIIN MATKA-AIKA: su 6.4. pe 11.4.2014
MHY KANTA-HÄMEEN METSÄ- JA LUONTOMATKA SAKSAN SCHWARZWALDIIN MATKA-AIKA: su 6.4. pe 11.4.2014 Schwarzwald on metsäinen vuorijono Lounais-Saksassa, Baden-Württembergin osavaltiossa. Alueen korkein huippu
JOULUTOREJA JA BUDAPESTIN ADVENTTITUNNELMAA 30.11. 3.12.2016
JOULUTOREJA JA BUDAPESTIN ADVENTTITUNNELMAA 30.11. 3.12.2016 MATKAOHJELMA (pidätämme oikeuden muutoksiin): Lentomatka: Finnair 30.11. AY753 Helsinki 09.30 Budapest 10.50 3.12. AY756 Budapest 19.10 Helsinki
Metsälehden lukijamatka Slovakiaan maanantai 21.9. lauantai 26.9.2015
Metsälehden lukijamatka Slovakiaan maanantai 21.9. lauantai 26.9.2015 Slovakia on matkakohteena Bratislavaa lukuun ottamatta melko tuntematon, mutta siihen lähemmin tutustuvat löytävät sieltä suuren määrän
MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013
MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan
PIIRIEN JÄSENMATKA ISLANTIIN SAAGOJEN SAARELLE
PIIRIEN JÄSENMATKA ISLANTIIN SAAGOJEN SAARELLE Matka-aika: ma 13.10. pe 17.10.2014 Islanti on meille monelle pitkäaikainen haave pääsisinpä käymään. Nyt tämän haaveen toteuttamiseen tarjoutuu erinomainen
Ihastuttava Italia Suoralla Lennolla Jyväskylästä Matka-aika: su 18.9. - su 25.9.2011
Ihastuttava Italia Suoralla Lennolla Jyväskylästä Matka-aika: su 18.9. - su 25.9.2011 Lähde kokemaan kanssamme unohtumattomia elämyksiä Italiaan. Lomakaupunkimme Terracina sijaitsee Rooman ja Napolin välissä,
METSÄLEHDEN OPINTOMATKA KWF METSÄALAN MESSUTAPAHTUMA, KWF
METSÄLEHDEN OPINTOMATKA KWF METSÄALAN MESSUTAPAHTUMA, KWF 2016 Metsäkonealan uutuuksia ja trendejä puuenergia on nyt laajasti esillä Matka-ajankohta: ke 8.6. la 11.6.2016 KWF-Tagung (Das Kuratorium für
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN JÄSENMATKA KAUNIISEEN KOILLIS-ITALIAAN Matka-aika: su 17.4. - pe 22.4.2016 SUORALLA LENNOLLA LAPPEENRANNASTA
ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN JÄSENMATKA KAUNIISEEN KOILLIS-ITALIAAN Matka-aika: su 17.4. - pe 22.4.2016 SUORALLA LENNOLLA LAPPEENRANNASTA Matkamme vie meidät Koillis-Italian kauniisiin maisemiin. Kohteenamme
MHY KESKIPOHJAN METSÄ- JA LUONTOMATKA ITÄVALTAAN Matka-aika: ke 2.9. ti 8.9.2015
MHY KESKIPOHJAN METSÄ- JA LUONTOMATKA ITÄVALTAAN Matka-aika: ke 2.9. ti 8.9.2015 Itävalta Keski-Euroopan sydämessä lumoaa kauneudellaan. Maisemaa hallitsevat upeina kohoavat metsäiset rinteet ja lumihuippuiset
MHY Itä-Savon metsänomistajamatka Slovakiaan maanantai lauantai
MHY Itä-Savon metsänomistajamatka Slovakiaan maanantai 15.9. lauantai 20.9.2014 Slovakia on matkakohteena Bratislavaa lukuun ottamatta melko tuntematon, mutta siihen lähemmin tutustuvat löytävät sieltä
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Vastuullinen matkanjärjestäjä : Sivu 1/7
Ihastuttava ja mystinen Wales, Brittein saarten läntisessä osassa, on tunnettu lauluistaan, lampaistaan ja vihreistä kukkuloistaan. Aloitamme matkamme etelästä, maan pääkaupungista Cardiffista ja ajamme
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
Céad Míle Fáilté! Tervetuloa!
MHY PÄIJÄT-HÄMEEN METSÄMATKA ILOISEEN IRLANTIIN Matka-aika: su 29.6. to 3.7.2014 Henkeäsalpaavia maisemia ja pienten maalaiskylien elämää yhdistettynä Dublinin sykkeeseen -Irlanti tarjoaa tätä kaikkea.
MARTTOJEN JÄSENMATKA SYDÄMELLINEN UNKARI Matka-aika torstai 2.10. maanantai 6.10.2014
MARTTOJEN JÄSENMATKA SYDÄMELLINEN UNKARI Matka-aika torstai 2.10. maanantai 6.10.2014 Tervetuloa Unkariin, nautintojen kehtoon. Matkamme aikana nautimme vihreästä luonnosta, ihanista ruoista ja viineistä
KAINUUN PIIRIN JÄSENMATKA ISLANTIIN SAAGOJEN SAARELLE
KAINUUN PIIRIN JÄSENMATKA ISLANTIIN SAAGOJEN SAARELLE Matka-aika: ma 27.4. pe 1.5.2015 Islanti on meille monelle pitkäaikainen haave pääsisinpä käymään. Nyt tämän haaveen toteuttamiseen tarjoutuu erinomainen
METSÄALAN KEHITYSYHTEISTYÖPROJEKTIN METSÄMATKA VIETNAMIIN MATKA-AIKA: TO SU
METSÄALAN KEHITYSYHTEISTYÖPROJEKTIN METSÄMATKA VIETNAMIIN MATKA-AIKA: TO 11.9. SU 21.9.2014 Vietnam on reilun 84 miljoonan asukkaan valtio Kaakkois-Aasiassa. Maa on kovaa vauhtia modernisoituva, aidon
KAINUUN METSÄNHOITOYHDISTYSTEN LUONTO- JA METSÄMATKA ISLANTIIN - SAAGOJEN SAARELLE Matka-aika: maanantai perjantai
KAINUUN METSÄNHOITOYHDISTYSTEN LUONTO- JA METSÄMATKA ISLANTIIN - SAAGOJEN SAARELLE Matka-aika: maanantai 20.4. perjantai 24.4.2015 Islanti kiehtoo monipuolisuudellaan ja mystiikallaan. Matka tarjoaa ainutlaatuisen
TERVETULOA MATKALLE MUKAAN!
METO RY:N JA AGROLOGIEN LIITON JÄSENMATKA: ALKUKESÄN LUONTOELÄMYS HUIPPUVUORET JÄÄKARHUN KUNINGASKUNTA MATKA-AIKA: keskiviikko 8.6. sunnuntai 12.6.2016 Norjan kuningaskuntaan kuuluvat Huippuvuoret sijaitsevat
UPEALLE AMALFIN RANNIKOLLE
Ylöjärven senioreiden matka UPEALLE AMALFIN RANNIKOLLE 26.10.-1.11.2018 Alustava matkaohjelma Perjantai 26.10. CASTELLI ROMANI JA MOTECASSINON LUOSTARI Bussikuljetus Ylöjärveltä Helsinki- Vantaan lentoasemalle.
TERVETULOA MUKAAN MATKALLE!
MAAVIESTIN LUKIJOIDEN RUOKA- JA KULTTUURIMATKA ITALIAAN Ohjelmassa EXPO Maailmannäyttely Milanossa teemana ravinto Matka-aika: torstai 10.9. tiistai 15.9.2015 Matkamme vie meidät Pohjois-Italian kauniisiin
MAATILAN PELLERVO LEHDEN LUKIJAMATKA KIEHTOVAAN SKOTLANTIIN
MAATILAN PELLERVO LEHDEN LUKIJAMATKA KIEHTOVAAN SKOTLANTIIN Matka-aika: ti 5.4. ma 11.4.2011 Skotlanti kiehtoo. Omaperäinen luonto on muovannut omaperäisen ja ylpeän kansan. Skotlanti koostuu etelän alamaista
WonderCruises Lisä- ja erityisehdot
WonderCruises Lisä- ja erityisehdot 1. Yleistä WonderCruises myy ja välittää risteilypaketteja ja pelkkiä risteilyjä, jotka kuuluvat valmismatkalain piiriin ja niihin sovelletaan Yleisiä valmismatkaehtoja
METSÄNHOITOYHDISTYS JÄRVI-SAVON METSÄOPINTOMATKA SLOVENIAAN Matka-ajankohta: ma 7.4. la 12.4.2014
METSÄNHOITOYHDISTYS JÄRVI-SAVON METSÄOPINTOMATKA SLOVENIAAN Matka-ajankohta: ma 7.4. la 12.4.2014 Slovenia on monen mielestä yksi Euroopan kauneimmista maista. Luonnon tyypilliset elementit ovat Alppien
Pohjois-Italian ihanat puutarhat
Pohjois-Italian ihanat puutarhat Keväinen matka tutustuttaa meidät Pohjois-Italian ihastuttaviin puutarhoihin, järvialueisiin ja upeisiin palatseihin. Jylhien vuorten suojassa järven rannalla sijaitsee
NATURISTILIITON JÄSENMATKA IHASTUTTAVAAN KROATIAAN Matka-aika: pe 10.9. pe 17.9.2010
NATURISTILIITON JÄSENMATKA IHASTUTTAVAAN KROATIAAN Matka-aika: pe 10.9. pe 17.9.2010 Adrianmeren kirkkaansininen vesi ja Kroatian tuhansien kilometrien mittainen rannikko ja kauniit maisemat odottavat
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
YORK HOTEL SINGAPORE **** (paikallinen luokitus)
SINGAPORE MALESIA THAIMAA LUKSUSRISTEILY KAUKOIDÄSSÄ 10. 19.11.2014 Ensi talvena lähdemme risteilemään Kaukoitään. Royal Caribbean Cruise Linen alus Mariner of The Seas lähtee Singaporesta ja purjehtii
TERVETULOA MATKALLE MUKAAN!
JÄSENMATKA KAUNIISEEN SLOVENIAAN Matka-aika: ke 27.4. ti 3.5.2016 Suoralla lennolla Kokkolan kentältä Luonto on hemmotellut Sloveniaa. Luoteessa ovat Juliaaniset Alpit, lounaassa välkehtivän sininen Adrianmeri
METSÄNHOITOYHDISTYS ETELÄ-KARJALAN METSÄOPINTOMATKA SLOVENIAAN Matka-ajankohta: ke 24.9. ma 29.9.2014
METSÄNHOITOYHDISTYS ETELÄ-KARJALAN METSÄOPINTOMATKA SLOVENIAAN Matka-ajankohta: ke 24.9. ma 29.9.2014 Slovenia on monen mielestä yksi Euroopan kauneimmista maista. Luonnon tyypilliset elementit ovat Alppien
TERVETULOA MATKALLE MUKAAN!
POHJOIS-KARJALAN MARTTOJEN RUOKA- JA KULTTUURIMATKA ITALIAAN Ohjelmassa EXPO Maailmannäyttely Milanossa teemana ravinto Matka-aika: to 14.5. ti 19.5.2015 Matkamme vie meidät Pohjois-Italian kauniisiin
MTK:N ILOINEN MAATALOUS- JA LUONTOMATKA SLOVENIAAN
MTK:N ILOINEN MAATALOUS- JA LUONTOMATKA SLOVENIAAN Matka-aika: ma 8.4. la 13.4.2013 Tutustumme myös Kroatiaan Luonto on hemmotellut Sloveniaa. Luoteessa ovat Juliaaniset Alpit, lounaassa välkehtivän sininen
TERVETULOA MUKAAN MATKALLE!
AGRONOMILIITON ELÄKELÄISTEN RUOKA- JA KULTTUURIMATKA ITALIAAN Ohjelmassa EXPO Maailmannäyttely Milanossa teemana ravinto Matka-aika: perjantai 2.10. keskiviikko 7.10.2015 Matkamme vie meidät Pohjois-Italian
Islanti 22.10.- 26.10.2012
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Tervetuloa mukaan matkalle!
Kiehtova Etelä-Afrikka Matka-aika: Perjantai 11.3. maanantai 21.3.2016 Tervetuloa Etelä-Afrikkaan, maahan johon ei voi olla ihastumatta! Matkan aikana tutustumme kauniiseen hallintokaupunkiin Pretoriaan,
Reipashenkinen luonto-, maaseutu- ja hyvinvointimatka IHASTUTTAVAAN SLOVENIAAN keskiviikko 23.9. maanantai 28.9.2015
Reipashenkinen luonto-, maaseutu- ja hyvinvointimatka IHASTUTTAVAAN SLOVENIAAN keskiviikko 23.9. maanantai 28.9.2015 Luonto on hemmotellut Sloveniaa. Luoteessa ovat Juliaaniset Alpit, lounaassa välkehtivän
MHY LOUNAMETSÄN JA MHY SATAKUNNAN METSÄOPINTOMATKA SLOVENIAAN Matka-ajankohta: maanantai 7.9. lauantai
MHY LOUNAMETSÄN JA MHY SATAKUNNAN METSÄOPINTOMATKA SLOVENIAAN Matka-ajankohta: maanantai 7.9. lauantai 12.9.2015 Slovenia on monen mielestä yksi Euroopan kauneimmista maista. Luonnon tyypilliset elementit
TERVETULOA MUKAAN! Luomuyrittäjien opintomatkalle Itävaltaan 6.- 11.10.2016 (6 pv)
TERVETULOA MUKAAN! Luomuyrittäjien opintomatkalle Itävaltaan 6. 11.10.2016 (6 pv) Itävalta KeskiEuroopan sydämessä lumoaa kauneudellaan. Maisemaa hallitsevat upeina kohoavat metsäiset rinteet ja lumihuippuiset
Laskutussopimusasiakkaisiin soveltuvat maksu-, muutos ja peruutusehdot löydät tämän dokumentin lopusta erillisen otsikon alta.
RYHMÄMATKOJEN MAKSU-, MUUTOS- JA PERUUTUSEHDOT Näitä ryhmämatkojen maksu-, muutos- ja ja peruutusehtoja sovelletaan Tallink Silja Oy:n myymiin laivamatkoihin ja muihin ryhmien matkapalveluihin sekä sen
SATAKUNNAN OP-LIITON JÄSENMATKA ITÄVALTAAN (la-la)
SATAKUNNAN OP-LIITON JÄSENMATKA ITÄVALTAAN 29.8. 5.9.2009 (la-la) Lähde kanssamme jäsenmatkalle Itävaltaan! Nautimme matkan aikana parhaat palat tästä kauniista maasta. Tutuksi tulevat upea Wien, huikaisevat
Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
16.11. lauantai Miami Vietämme vapaa päivän ja teemme retken Miami Beachin Art Deco -alueelle.
MAAILMAN SUURIMMALLA RISTEILIJÄLLÄ KARIBIALLE 15. 25.11.2013 Allure of the Seas: Fort Lauderdale Haiti - Jamaika - Meksiko - Fort Lauderdale Eksoottisiin Karibianmeren saariin on helppo tutustua ylellisellä
KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä
MHY POHJOIS-SAVON JA MHY SAVOTAN METSÄNOMISTAJAMATKA UNKARIIN. Matka-aika: tiistai tiistai
MHY POHJOIS-SAVON JA MHY SAVOTAN METSÄNOMISTAJAMATKA UNKARIIN Matka-aika: tiistai 23.9. tiistai 30.9.2014 Syksyn metsänomistajamatkamme suuntautuu iloiseen Unkariin. Matkan aikana pääsemme tutustumaan
Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa
TERVETULOA MUKAAN MATKALLE!
MTK LIITTOJEN: KESKI-SUOMI, ETELÄ-POHJANMAA JA KESKI-POHJANMAA JÄSENMATKA ITALIAAN Ohjelmassa mm. EXPO 2015 Milanossa - teemana maailman ravintohuolto Matkaohjelmassa on myös maaseutuohjelmaa ja retki
MAKSU- JA PERUUTUSEHDOT RYHMILLE
MAKSU- JA PERUUTUSEHDOT RYHMILLE RYHMÄMATKOJEN MAKSU-, MUUTOS- JA PERUUTUSEHDOT Näitä ryhmämatkojen maksu-, muutos- ja ja peruutusehtoja sovelletaan Tallink Silja Oy:n myymiin laivamatkoihin ja muihin
Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014
Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014 Tervetuloa mukaan golfmatkalle Kambodzaan ja Thaimaahan. Luvassa on loistava vaihtoehto ainutlaatuista golfmatkaa etsiville laadukkaissa olosuhteissa,
TARJOUS 1 Tiina Aalto Puh. 0205 61 5306 Fax 0205 61 5333 11.8.2010 tiina.aalto@kavevatravel.fi
TARJOUS 1 Turun Kaupunki Pertti Heinonen Puh. 02-262 4802 pertti.heinonen@turku.fi RYHMÄMATKA RUOTSIIN JA NORJAAN Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme ryhmällenne seuraavia matkapalveluita: Kohde
Matkaohjelma. Perjantai 15.4. Lento Helsingistä Istanbuliin lähtee klo 18.25. Istanbulin lentokentällä ollaan klo 21.50.
Matkaohjelma Perjantai 15.4. Lento Helsingistä Istanbuliin lähtee klo 18.25. Istanbulin lentokentällä ollaan klo 21.50. Lauantai 16.4. Istanbul Tbilisi Istanbulista matka jatkuu klo 00.10. Tbilisin lentokentälle
24.4.2012 Vanhojen Kettujen juhlavuoden matka PERUN AMAZON, MACHU PICCHU JA TITICACA -JÄRVI 4. 16.2.2013
24.4.2012 Vanhojen Kettujen juhlavuoden matka PERUN AMAZON, MACHU PICCHU JA TITICACA -JÄRVI 4. 16.2.2013 Lima-Puerto-Maldonado-Cuzco-Machu Picchu-Puno-Titicaca Peru tunnetaan ennen kaikkea inkahallitsijoista-
Luonto- ja kulttuurimatka upeaan Kroatiaan KE KE
Luonto- ja kulttuurimatka upeaan Kroatiaan KE 20.9. KE 27.9.2017 Adrianmeren kirkkaansininen vesi ja Kroatian tuhansien kilometrien mittainen rannikko ja kauniit maisemat odottavat meitä vieraakseen. Ihastuttava
matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai
Supermatka Chicagoon! Lauri Markkasen ura tarunhohtoisessa NBA:ssa käynnistyy tänä syksynä, kun Lauri pukee päälleen legendaarisen Chicago Bullsin pelipaidan. Järjestämme Chicagoon todellisen supermatkan
Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA
Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja
Bonjour Provence! Maaseudun romantiikkaa ranskalaisittain
Bonjour Provence! Maaseudun romantiikkaa ranskalaisittain 24.9-30.9.2011 Tervetuloa ylläpitämään kuntoasi ja tutustumaan kiehtoviin uusiin maisemiin tuttujen seurassa! Vuoden 2011 pyörämatka vie Ranskan
TERVETULOA MATKALLE MUKAAN!
Tarjous 23.10.2014 ELÄKELIITON KARJALAN PIIRIN IHASTUTTAVA LUONTO- JA KULTTUURIMATKA SLOVENIAAN Matka-aika: perjantai 25.9. perjantai 2.10.2015 ADRIANMEREN RANNIKKO, PÄÄKAUPUNKI JA ALPPIALUE TUTUSTUMME
Jatketaan syksyä kulttuuritapahtumilla, lounastapaamisella ja tietenkin joulujuhlalla.
ESPOON SEUDUN OPETTAJASENIORIT RY Tiedote 4/2019 syyskuu Hyvä opettajaseniori Syyspäiväntasaus on tänään maanantaina, kun kirjoitan tätä tiedotetta. Valon määrä vähenee päivä päivältä. Pimeneviin päiviin
MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-
MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä
PROMARTTOJEN VIIPURI - KULTTUURIN HELMIÄ JA HISTORIAA
22.3.2017 PROMARTTOJEN VIIPURI - KULTTUURIN HELMIÄ JA HISTORIAA Ajankohta 8.-10. syyskuuta 2017 Matkan kesto Kulkuväline pe-su, 3 päivää ja 2 yötä Allegro-juna 2-lk ryhmäliput pe 8.9. klo 07.20-09.42 Hki-Viipuri
MHY PÄIJÄT-HÄMEEN METSÄ- JA LUONTOMATKA KROATIAAN Matka-aika: tiistai 7.10. tiistai 14.10.2014 SUORALLA LENNOLLA JYVÄSKYLÄSTÄ
MHY PÄIJÄT-HÄMEEN METSÄ- JA LUONTOMATKA KROATIAAN Matka-aika: tiistai 7.10. tiistai 14.10.2014 SUORALLA LENNOLLA JYVÄSKYLÄSTÄ Kroatia on Euroopan Unioniin uusin jäsenmaa. Nyt meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.
matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai
Supermatka Chicagoon! Lauri Markkasen ura tarunhohtoisessa NBA:ssa käynnistyy tänä syksynä, kun Lauri pukee päälleen legendaarisen Chicago Bullsin pelipaidan. Järjestämme Chicagoon todellisen supermatkan
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa.
BALKANIN KIERROS 3-10.10.2015 : Albania, Makedonia, Kosovo Kuvassa Tirana 1. matkapäivä 3.10.2015 Helsinki - Tirana Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja
Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa
salibandy mm praha, tsekki / 6-10.12.2018 Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa joulukuussa 2018! Samaan aikaan MM-kisojen kanssa järjestettävä
MTK Satakunta, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa Viljelijämatka 2012
26.10.2011 OH1206 MTK Satakunta, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa Viljelijämatka 2012 Viljelijämatka Unkariin 26.3 30.3.2012 Lentoaikataulu 26.3 Helsinki Budapest AY 753 klo 9.30 10.50 30.3 Budapest Helsinki
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja
Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta
Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa
1 Porkkalankatu 1 00180 Helsinki Puh (09) 6850 120 www.fine.fi Korvaukset matkavakuutuksesta matkan Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Hanna Salo 2012 Tässä oppaassa kerrotaan niistä korvauksista, joita matkavakuutuksesta
Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula
Viljelijämatka Skotlantiin maaliskuussa 21 26.3.2011
FMT / Forssan Matkatoimisto Oy 2.9.2010 Ryhmä- ja erikoismatkat OH1104T Heli Saari Puhelin 0207 757 723 sähköposti:heli.saari@fmtours.fi MTK-Pirkanmaa Visa Merikoski PL 97, 33101 Tampere Puhelin 020 413
Senioriopettajien luonto- ja kulttuurimatka ihastuttavaan Sloveniaan
Senioriopettajien luonto- ja kulttuurimatka ihastuttavaan Sloveniaan KE 11.10. MA 16.10.2017 Luonto on hemmotellut Sloveniaa. Luoteessa kohoavat majesteettisena Juliaaniset Alpit, lounaassa turkoosina
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän