Vastuuviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan liitto. Tavoiteohjelma: Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma.
|
|
- Armas Kähkönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MYR:in sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Maakuntahallitus Rakennusten uudet energianhallintaratkaisut - Energiaratkaisut 2020 / EAKR MYRS Vastuuviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan liitto Tavoiteohjelma: Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Toimintalinja ja hallinnonala: TL 2 / OKM Erityistavoite: 3.2 Hakemusnumero: Hakija: Oulun seudun koulutuskuntayhtymä Osahakija: Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Toteutusaika: Toteuttamisalue: Oulu Hankekuvaus (tarve, tavoitteet, toimenpiteet): Energiaratkaisut hankkeessa haetaan parhaita ratkaisuja erilaisten rakennusten ja rakentamisen aikaiseen energianhallintaan liittyviin haasteisiin. Tavoitteena on testata ja tuoda käytäntöön erilaisia innovatiivisia energianhallintakonsepteja ja -ratkaisuja. Ratkaisuilla pyritään energian kulutuksen minimointiin ja energiatehokkuuden parantamiseen. Rakennuksissa kulutetaan noin 40 % kaikesta Suomessa tuotetusta energiasta, joten pienetkin parannukset vaikuttavat merkittävästi kokonaisenergian kulutukseen. Talotekniikka on avainasemassa, kun pyritään parantamaan yhdyskuntien energiatehokkuutta. Uudet rakenneratkaisut vaativat kuitenkin nykyistä tarkempaa säätöä ja ohjausta, jotta voidaan välttää rakenteelliset vahingot ja käyttäjille aiheutuvat terveysriskit. Uusiutuvien energianlähteiden ja paikallisesti tuotettavan energian liittäminen järkevällä tavalla rakennusten energiajärjestelmiin on haasteellista ja toisinaan osa hyödyistä menetetään laitteiden yhteensopimattomuuden vuoksi. Rakennusten energiatehokkuutta optimoitaessa on kiinnitettävä jatkossa nykyistä enemmän huomiota myös rakentamisen aikaiseen energian käyttöön. Työmaille olisi otettava käyttöön energiaratkaisuja ja toimintamalleja, jotka huomioivat kokonaisenergiatalouden eli myös rakentamisvaiheen energian kulutuksen. Haaste on erityinen oppilaitoksen työmailla, joissa kohdetta rakennetaan keskimääräistä pidempään ajallisesti kuin normaaleilla työmailla. Hankkeessa ajatus on, että muut rakentajat/rakennuttajat voisivat hyötyä oppilaitoksen työmaille kehitetyistä ratkaisuista. Myös materiaalitehokkuutta on tarve parantaa rakennustyömailla. Elinkeinoelämän kanssa on jo aloitettu keskustelut, miten rakennustyömaiden jätteiden kierrätystä voitaisiin kehittää vastaamaan tulevia määräyksiä. Hankkeen tavoitteisiin kuuluu myös tulevien haasteiden ennakoiminen. Esimerkiksi sähköautojen lataamiseen liittyvät haasteet tulevat vastaan, kun sähköautot yleistyvät. Pääosa sähköautojen latauksesta tullaan tekemään kotona ja kotien energiankulutus tulee kuormittumaan. Latauksesta aiheutuvan kuormituksen
2 ohjaaminen ja synkronoiminen asukkaan kannalta järkevään aikaan, edellyttää nykyistä kehittyneempää kodin energianhallintaa sekä yhteispeliä sähköauton ja latausjärjestelmän välillä. Hankkeessa pureudutaan sähköautojen joustavaan, kuormittamattomaan ja mahdollisimman edullisiin kotilatauksen ratkaisuihin. Ratkaisut voivat mahdollistaa myös liiketoimintaa lisääviä/synnyttäviä innovaatioita. Tutkimusvalmiuksia parannetaan varustamalla eräitä oppilaitoksen työsaleja (OSAO) ja VTT:n pilottiasunto testauksen ja demonstrointiin soveltuvilla laitteilla, joilla voidaan testata, mitata ja kehittää uusia energiaratkaisuja. Hanke luo edellytyksiä myös liiketoiminnan kasvumahdollisuuksille. Monilla yrityksillä on ollut jo pitkään kiinnostusta kehittää kulutusjoustoon liittyviä teknologioita ja ratkaisuja. Tämä projekti antaa nyt hyvän mahdollisuuden uusien teknologioiden ja toimintamallien testaukseen sekä toimijoiden verkostoitumiseen. Hanke tukee myös ohjelmistotietotaidon yhdistämistä energianhallinta- ja säätöratkaisuihin. Hankkeen toimenpiteet on jaettu työpaketteihin: Työpaketti 1. testataan rakentamisen aikaisia energiantuottamis- ja valaistusmenetelmiä sekä kehitetään uusia rakennusjätehuoltoon liittyviä ratkaisuja. Seuraaviin teemoihin liittyviä ratkaisuja testataan, kehitetään ja toteutetaan: Rakentamisaikainen lämmitys Rakennetaan pieni, väliaikainen ja siirrettävä energiatuotantolaitos, jota hyödynnetään omakotitalojen rakentamisen aikana Hyödynnetään erilaisia pumpputekniikoita Testataan ja otetaan käyttöön erilaisia valaistusratkaisuja rakentamisenaikaiseen työhön. Energiatehokas, turvallinen ja helppokäyttöinen valaistus eri työvaiheisiin (ulkovalo, kulkuvalo, työvalot eri pisteissä, kohdevalaistus) Mittaamismallien kehittäminen ja mittaamiseen liittyvän tiedon hyödyntäminen rakentamisen aikana (kosteus, tiiviydet, energia- ja routatiedon kerääminen) Mitataan maan jäätymistä eri kohteissa rakennusalueella (kulkualueet, nurmialueet, kylmän ja lämpimän rakennuksen läheisyys) Kosteuden mittaaminen rakenteissa eri vuodenaikoina Langattoman tiedonsiirron rakentaminen Kierrätyksen suunnittelu ja toteutus Testataan jätteen lajittelutapoja ja jätteen hyödyntämistä rakennuksilla Vertailun ja testauksen pohjalta rakennetaan sopiva kierrätys/lajittelujärjestelmä rakennuksille sekä laaditaan kierrätyssuunnitelma ja ohjeistus (jota voivat hyödyntää muutkin rakentajat) Työpaketti 2. Testausympäristöjen kehittäminen Ympäristönä ovat VTT:n pilottiasunto, eräät OSAOn Haukiputaan ja Kaukovainion työsalit sekä Haukiputaan harjoituskentän rakennus. Näihin tiloihin tulee uusia energiansäätöön, valaistukseen ja lvisak -järjestelmiin liittyviä laiteratkaisuja, joilla voidaan testata ja demonstroida uusia kehitettäviä ratkaisuja. Työpaketti 2:ssa toteutetaan seuraaviin teemoihin liittyviä laiteympäristöjä: Asennetaan ammattiopiston Haukiputaan ja Kaukovainion tekniikan yksikön eräisiin työsaleihin laiteympäristöt, joilla demonstroida järjestelmien säätämistä, asentamista, tuotettavan datan seurantaa. Laiteympäristöt koostuvat mm. aurinkopaneeleista, tasokeräimistä, maalämpö- ja ilmalämpöpumpputekniikasta, energian käytön säätämiseen liittyvistä järjestelmistä. Lisäksi mahdollistetaan tietoverkon kautta tapahtuva järjestelmien hallinta internet of things -ajattelumallin mukaisesti. Haukiputaan yksikköön asennetaan pieni tuulivoimala ja akusto ko. teknologian opetuksen ja demonstroinnin kehittämiseksi. VTT:n pilottiasunnon varustaminen laitteilla, jotka mahdollistavat valaistusratkaisujen prototyyppien luomisen ja testaamisen (led-järjestelmät, matalajännitejärjestelmät, taivuteltavat valaisuelementit, turvalliset ja
3 huoltovapaat ratkaisut sekä langattoman ohjauksen) Älykäs sähköauton kotilatauspiste Työpaketti 3. Haukiputaan yksikön moderni matalaenergiarakennus tutkimus- ja tuotekehitysympäristönä Tarkoituksena on tuottaa tietoa, ymmärrystä ja tapoja hallita ja säätää energian kulutusta (mm. aurinkopaneeleiden sähköntuotto, jäähdytinlaitteistojen lämmöntalteenoton tuotto, harmaaveden energiakeräyksen tuotto, lämpökeräimien tuotto). Myös ratkaisuja ja lisätietoa ilmanvaihdon laadun seurantaan kehitetään. Haukiputaan matalaenergiarakennukseen liittyviä kehittämisalueita ovat: Energian käytön säätäminen, hallinta ja tiedon tuottaminen olemassa olevista järjestelmistä aurinkopaneeleiden sähköntuotto ja tuoton optimointi jäähdytinlaitteistojen lämmön talteenotto harmaaveden energiakeräys lämpökeräimien säätö reaaliaikaisen tiedon kerääminen, analysointi ja toimintojen optimointi ilmanvaihdon laadun mittaus ja seuranta Hanke on valmisteltu yhteistyössä Oulun seudun koulutuskuntayhtymän ja VTT:n kanssa. Hankkeen valmistelussa on kuultua elinkeinoelämän edustajia (esim.e Avenue, Rejlers, Ouman, Fidelix, Vallox, Greenled, Oulun energia, Vacon, Kempeleen jätekuljetus ja Oulun jätehuolto) sekä Oulun kaupungin rakennusvalvonnan edustajia. Henkilöstökustannukset: Ostopalvelut: Matkakustannukset: Kone- ja laitehankinnat: Muut kustannukset: Välilliset kustannukset: Kustannukset yhteensä: Kokonaisrahoitussuunnitelma ( ): Haettu EAKR- ja valtion rahoitus: Kuntien rahoitus: Muu julkinen rahoitus: Rahoitus yhteensä: Hankearviointi, pisteet: 40/ 50 Maakuntaohjelman toimintalinja: 1 E5 Valmistelija: Aki Lappalainen, puh Rahoittajan esitys Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puoltaa hanketta rahoitettavaksi Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. MYR:lle esitetään, että se antaa hankkeesta myönteisen lausunnon. Päätösesityksen perustelut: Hanke vastaa rakennerahastojen vähähiilisyysteeman keskeisiin tavoitteisiin eli energiankäytön tehostamiseen ja uusiutuvan energian edistämiseen. Hankkeella halutaan vaikuttaa myös resurssien käytön tehokkuuteen ja kierrätettävyyteen sekä rakentamisen koko elinkaaren ekologisuuteen. Hanke on maakunnan kehittämistoiminnan painopisteisiin kuuluva. Hanke tukee
4 vähähiilisen yhteiskunnan syntymistä ja se luo uusia mahdollisuuksia muun muassa kaupallisten tuotteiden synnylle. Hanke osaltaan vahvistaa maakunnan innovaatiokyvykkyyttä rakentamisessa, energiaosaamisessa ja automaatiossa. Lisäksi hankkeessa tuodaan käytännön tasolle yhteyksiä ICT/ohjelmistoalan ja muiden toimialojen liiketoimintaan (internet of things esim. asuinrakennusten energian hallitsemisessa ja säätämisessä). Hyväksyttiin. Arto Lehto ja Vesa Saarinen jääväsivät itsensä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Anne-Maaria Kurvinen toimi pöytäkirjan tarkastajana tässä asiakohdassa. MYR Esitys MKH Maakuntajohtajan esitys: Maakunnan yhteistyöryhmä puoltaa hanketta rahoitettavaksi. Päätösesitys hyväksyttiin. Virpi Jääskö ja Vesa Saarinen jääväsivät itsensä asian käsittelyn kohdalla. Valtioneuvoston asetuksessa (357/ ) alueiden kehittämisestä ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta sekä asetuksen valmistelumuistiossa todetaan, että opetusministeriön toimialan hankkeet voivat olla joko kehittämishankkeita tai selkeitä investointihankkeita. Edellä mainitun asetuspykälän vuoksi opetusministeriön toimialan kehittämishankkeet eivät voi sisältää merkittävässä määrin kone- ja laitehankintoja, minkä vuoksi on tarpeen erottaa teknisesti erillisiksi hankkeiksi kehittäminen ja investointi sekä tehdä rahoituspäätökset kehittämisosiosta ja investointiosiosta. Hankkeiden yhdistäminen seurannassa tapahtuu koontitunnuksella. Rakennusten uudet energianhallintaratkaisut Energiaratkaisut 2020, (302548) Henkilöstökustannukset: Ostopalvelut: Matkakustannukset: Kone- ja laitehankinnat: Muut kustannukset: Välilliset kustannukset: Kustannukset yhteensä: Kokonaisrahoitussuunnitelma ( ): Haettu EAKR- ja valtion rahoitus: Kuntien rahoitus: Muu julkinen rahoitus: Rahoitus yhteensä: Rakennusten uudet energianhallintaratkaisut Energiaratkaisut 2020 (investointiosio) (303150) Ostopalvelut: Kone- ja laitehankinnat: Kustannukset yhteensä:
5 Kokonaisrahoitussuunnitelma ( ): Haettu EAKR- ja valtion rahoitus: Kuntien rahoitus: Muu julkinen rahoitus: Rahoitus yhteensä: Maakuntahallitus hyväksyy otsikossa mainitun hankkeen jakamisen kahdeksi erilliseksi hankkeeksi ja hyväksyy molemmat hankkeet rahoitettavaksi Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. Hyväksyttiin maakuntajohtajan esityksen mukaisesti.
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (25) Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 (25) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 19.10.2016 klo 10:00-11:33 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj
Työturvallisuus Seminaari Turvapuisto
Työturvallisuus Seminaari 11.5.2016 Turvapuisto Opiskelijamäärät, rakennusalan, perustutkinto Kaukovainio talonrakennuksen osaamisala 160 nuorta 24 aikuista Haukipudas talonrakennuksen osaamisala 80 nuorta
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/ (13) Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Jääskö Virpi. Mustakangas-Mäkelä Anne Jäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 (13) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 16.11.2016 klo 09:00-11:40 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/ (44)
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2016 1 (44) Maakuntahallitus Aika 14.11.2016 klo 10:10-11:55 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Pohjamo Samuli Puheenjohtaja 204-212, 214-224 Männistö Asko
Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala
Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 (14) MYR:in sihteeristö Aika 03.10.2017 klo 09:00-10:10 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Rämet Jussi Puheenjohtaja Laukkanen Heikki sihteeri Ilola
sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS
Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku
Vastuuviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan liitto. Tavoiteohjelma: Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma.
MYR:in sihteeristö 186 24.11.2015 Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) 152 16.12.2015 Maakuntahallitus 11 18.01.2016 Oulun kudoskuvantamiskeskus / EAKR MYRS 24.11.2015 186 Vastuuviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan
Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" rahoittamisesta
Maakunnan yhteistyöryhmä 14 06.05.2019 Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" 306656 rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 Hankkeen
Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä
Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", rahoitukseen osallistumisesta
Maakuntahallitus 189 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", 300311 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 189 Hankkeen
Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä
Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa
sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS
Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/ (14) Helaakoski Leila Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Lehtiniemi Timo. Mustakangas-Mäkelä Anne Jäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 (14) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 01.04.2015 klo 10:00-11:20 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj
EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue
EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral
EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014
EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (19)
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 (19) MYR:in sihteeristö Aika 27.05.2014 klo 09:00-11:20 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Rajala Tiina Kehitysjohtaja Laukkanen Heikki sihteeri Ilola
Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat
Maakunnan yhteistyöryhmän 40 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 31 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 40 Maakunnan yhteistyöryhmä
Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen
EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (22) Helaakoski Leila Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 (22) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 19.12.2014 klo 10:00-11:30 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20 Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj Bäckman
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (29)
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (29) MYR:in sihteeristö Aika 21.04.2015 klo 09:00-11:17 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju Pauli Puheenjohtaja Saapui kohdan 60 aikana Rajala
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/ (21)
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (21) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 09.01.2015 klo 11:00-12:55 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen Kurvinen Anne-Maaria Varajäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 (14) MYR:in sihteeristö Aika 28.02.2017 klo 09:00-09:47 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Rajala Tiina Varapuheenjohtaja Laukkanen Heikki sihteeri
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm
EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 (16)
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 (16) MYR:in sihteeristö Aika 14.10.2014 klo 9:00-10:12 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju Pauli Puheenjohtaja Rajala Tiina Varapuheenjohtaja
Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun
Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Syksy 2015 talvi 2016 Mari Kuparinen Kasvun mahdollisuudet Toimiva arki Kestävä luonnontalous Avoimet kehitysympäristöt ja älypalvelut Uusiutuva yritystoiminta Ympäristöliiketoiminta
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (19) Laukkanen Heikki sihteeri Helaakoski Leila. Keisanen Päivi. Lehtiniemi Timo
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (19) MYR:in sihteeristö Aika 28.01.2014 klo 9:00-11:10 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju Pauli Puheenjohtaja Yliniemi Ilkka Varapuheenjohtaja
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (21) Törmikoski Sirpa MYR jäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 (21) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 19.05.2011 klo 13:00-15:10 Paikka Siikasali, Kauppurienkatu 8 A, Oulu Läsnä Heikkilä Matti MYR pj Törmi Paavo MYR
6Aika: EAKR-haun sisällöt. Viestintäsuunnitelma. Infotilaisuus Turku Oulu Tampere Espoo
6Aika: EAKR-haun sisällöt Viestintäsuunnitelma Infotilaisuus 24.8.2016 Turku 30.8.16 Oulu 31.8.16 Tampere 8.9.16 Espoo 9.9.16 Ohjelma Avaus ja päivän ohjelma 12.05 6Aika-hankehaun sisältö 6Aika-kaupunkikoordinaattorin
Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen
Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/ (14) Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Lehtiniemi Timo. Ojalehto Matias Pellikainen Esa Repo Eeva-Liisa
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 (14) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 05.04.2017 klo 10:00-11:35 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Saarinen Vesa MYR varapj
Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo
Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/ (16)
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (16) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 16.01.2015 klo 10:00-11:45 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Räinä Matti MYR varapj
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen
Ohjelmakausi 2014-2020
Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat
Ja sinut nähdään uudessa valossa.
Ja sinut nähdään uudessa valossa. YRITYSPROJEKTIEN AIHEET KEVÄT 2019 Jaana Laitala & Eemeli Kyröläinen Parannamme maailmaa valaisin kerrallaan TOIMINTAMME ALOITETTU 2009 YLI 1000 KOKONAISVALTAISTA VALAISTUSPROJEKTIA
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Helaakoski Leila Jääskö Virpi. Lehtiniemi Timo. Pihlajaniemi Taina Asiantuntijajäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (14) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 10.11.2015 klo 10:00-11:55 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ (30) Helaakoski Leila Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Jääskö Virpi Lehtiniemi Timo
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (30) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 03.06.2016 klo 10:00-11:35 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat
Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen
Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys elokuu 2014
Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys elokuu 2014 Tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä tulevaisuuden
Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014
Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014 Hankkeen tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä tulevaisuuden
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta
Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI)
Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Hankkeen suunniteltu toteutusaika 1.1.2015 31.12.2017 Taustaa: yhteisöjen rooli energiatehokkuudessa
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua
Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen
Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen
Sihteeristö on käsitellyt asiaa kokouksessaan 17.6.
36 Aika torstai 28.8.2008 klo 10.05 10.50 Paikka Valtion virastotalo/islh, auditorio Torikatu 36, Joensuu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Liite 8: Läsnäolijat. (MYR:n pj.) Kokous todetaan laillisesti
Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä
Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (20) Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen Lehtiniemi Timo. Repo Eeva-Liisa Savolainen Sanna Jäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 (20) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 09.12.2016 klo 10:00-11:30 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj
Matalaenergiarakentaminen
Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen
Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch
Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/ (23) Jämsä-Uusitalo Vaili Jäsen. Tikanmäki Jukka Jäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (23) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 30.03.2016 klo 12:00-14:00 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Räinä Matti MYR varapj
Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä
Etelä-Suomen EAKR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-toiminta Etelä-Suomessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tavoite on parantaa työllisyyttä sekä lisätä alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta.
EAKR rahaston tilannekatsaus
EAKR rahaston tilannekatsaus Riitta Kallström 7.10.2016 Hankehaku 2014 Etelä-Suomen yhteiset teemat: 1. Pohjoinen kasvuvyöhyke innovaatioalustana 2. Biotalouden uudet liiketoimintamahdollisuudet Maakunnalliset
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (47) Läsnä Pohjamo Samuli Puheenjohtaja 76-86, 88-99 Hänninen Tuomo Jäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (47) Maakuntahallitus Aika 13.04.2015 klo 10:06-11:35 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Pohjamo Samuli Puheenjohtaja 76-86, 88-99 Hänninen Tuomo Jäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ (21) Läsnä Myllylä Raili MYR pj Asiat 33-38, Helaakoski Leila Jääskö Virpi Lehtiniemi Timo
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 (21) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 29.04.2016 klo 09:00-10:35 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Asiat 33-38, 40-44 Räinä
Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (21)
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/2015 1 (21) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 13.10.2015 klo 10:00-11:54 Paikka Reykjavik, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kortesoja Jorma MYR varapj
Etelä-Pohjanmaan liiton EAKR-haku
Etelä-Pohjanmaan liiton EAKR-haku 1.9.2014 saakka 17.6.2014 Esityksen sisältö Haettavissa oleva liiton EAKR-rahoitus rakennerahasto-ohjelman eritystavoitteittain Tuettava toiminta Erityiset valintaperusteet,
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen
Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa
Lakiuudistuksen tilannekatsaus
Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki
Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016
Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria
Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018
PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma
Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy
Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista
Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma
Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun
GES-verkostotilaisuus Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla
GES-verkostotilaisuus 15.11.2017 Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla 16.11.2017 1 IVH Kampus, Skinnarila Monimuotoinen kokonaisuus, 24.000 m2, 11
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (46) Hänninen Tuomo Jäsen
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (46) Maakuntahallitus Aika 16.03.2015 klo 10:05-12:06 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Pohjamo Samuli Puheenjohtaja Rajala Lyly Varapuheenjohtaja
KÄLY Ideointi-iltapäivä 17.6.2015
KÄLY Ideointi-iltapäivä 17.6.2015 Tapahtuman yhteenveto Hankkeen teemojen määrittely Tapahtuman tavoitteena oli saada laajempaa näkemystä siihen, mihin teemoihin hankkeen aihepiirin sisällä kannattaisi
Aurinkoenergia osana Vuores-talon energiaratkaisua
Aurinkoenergia osana Vuores-talon energiaratkaisua VUORES-TALO VUORES-TALO VAIHE 2 VAIHE 1 2013 RAKENNUTTAJAN TAVOITTEET LIITTYEN ENERGIATEHOKKUUTEEN 1. Rakentaa energialuokan A 2007 rakennus. 2. Täyttää
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (20) Mustakangas-Mäkelä Anne Jäsen. Pellikainen Esa Repo Eeva-Liisa
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (20) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 25.10.2017 klo 10:00-11:35 Paikka Kokoustila Reykjavik, Sepänkatu 20, 5. krs, Oulu Läsnä Myllylä Raili MYR pj Kivelä
EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin
EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka
EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:
EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2018) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Maarit Tihinen Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke
ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi
ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia
VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset
VYYHTI II -hanke Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 5.4.2016 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa,
PÖYTÄKIRJA 2/2017. Hankerahoitusjaosto
PÖYTÄKIRJA 2/2017 Hankerahoitusjaosto 24.4.2017 11 Kokouksen avaus 12 Osanottajien toteaminen sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Työjärjestyksen hyväksyminen 14 Pöytäkirjan tarkastaminen
- CLEEN Oy - Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä. Kari-Matti Sahala Finnish Cleantech Cluster
- CLEEN Oy - Energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymä Kari-Matti Sahala Finnish Cleantech Cluster CLEEN Oy - osakkeenomistajat Yritykset (28): ABB Oy, Andritz Oy, Ekokem Oy Ab,
ODINE Open data Incubator for Europe
ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta
Digiohjausta kaikille!
Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua
Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014
Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen
FInZEB-hankkeen yhteenveto ja keskeiset johtopäätökset. Lämmitystekniikka 2015-seminaari 21.5.2015. Ilkka Salo/Talotekniikkateollisuus ry
FInZEB-hankkeen yhteenveto ja keskeiset johtopäätökset Lämmitystekniikka 2015-seminaari 21.5.2015 Ilkka Salo/Talotekniikkateollisuus ry EPBD Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) edellyttää, että
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten
Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku
Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan
EAKR -yritystuet 2014-2020
EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten
Iltapäivän teeman rajaus
28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut
Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011
Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit
Kuntien 9. Ilmastokonferenssi
Kuntien 9. Ilmastokonferenssi Vihreä Rahoitus / Juha-Pekka Ketola 1 Vihreän rahoitussalkun kehitys 35 % 2 % Julkinen liikenne 3 % Kestävä rakentaminen 860 MEUR [VALUE] 60 % Vedenpuhdistus ja jätevesien
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen