Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti LOKAKUU 2017
|
|
- Päivi Maria Tuominen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti LOKAKUU 2017
2 PÄÄKIRJOITUS Herramme tulemisen oikea odottaminen Ajan merkit ja maailman tapahtumat osoittavat Jeesuksen toisen tulemisen olevan lähellä. Raamattu puhuu Herran päivästä ja seurakunnan tempauksen jälkeisestä maanpiiriä kohtaavasta tuomiosta ja tapahtumista. Herran tulemus ja seurakunnan ylös tempaus on monille ihmisille pelottava asia. Mutta Jeesukseen uskovina meidän ei tarvitse pelätä lopunajan tapahtumia vaan saamme odottaa Kristuksen päivä tulemista ja Herramme ilmestymistä pelastukseksi (1. Tess. 5:9). Rakastaen ja jouduttaen Meille kristityille Jeesuksen tulemiseen valmistautuminen ei ole passiivista odottelua ja joutenoloa vaan tuon päivän aktiivista jouduttamista. On hyvä myös muistuttaa mieliin, mikä on ydintehtävämme uskovina ja seurakuntana: Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen. Sen käytännöllisenä puolena korostuu kaikille Jeesuksen omille uskottu etuoikeus ja vastuu mennä kaikkeen maailmaan ja kertoa ihmisille Ilosanomaa Pelastajasta. Kun Herra saa johdattaa meitä, Hänen tahtonsa tapahtuu myös meidän kauttamme. Kun rakkaus valtaa sydämemme, velvollisuudesta voi tulla etuoikeus, ja silloin saamme iloiten olla jouduttamassa Jumalan päivän tulemista. Valvoen ja luottaen Meitä kehotetaan myös valvomaan vaellustamme ja odottamaan Herramme ilmestymistä. Itsetutkiskelun keskellä on lohdullista tietää, että Jumalan armo on voimassa. Herra on luvannut huo- Vilho Savolainen millaisia teidän tuleekaan olla pyhässä elämässä ja jumalanpelossa odottaessanne ja jouduttaessanne Jumalan päivän tuloa (2.Piet.3:11 12) lehtia kaikista omistaan. Hän on luvannut varjella omiaan ja tulla hakemaan omansa luokseen. Vanhurskauden seppele on luvattu kaikille, jotka Hänen ilmestymistään rakastavat. Siksi voimme levollisesti käydä kohti tulevaisuutta Herramme armoon ja lupauksiin luottaen ja turvautuen. Taivas koskettaa Puhujana evankelista La klo 18 Su klo 16 ja 18 Hattulan Kotikirkolla Teollisuustie 6, Parola Kahvitarjoilu su klo Ajankohtaista Uskon perusteet -kurssi tiistaisin Kotikirkolla järjestetään kymmenen oppitunnin mittainen Uskon Perusteet -kurssi syksyllä Luennot ovat tiistaisin alkaen klo (paitsi ti , jolloin osallistumme Hämeen Parhaaksi -rukousiltaan Hämeenlinnan Helluntaiseurakunnassa klo 18.30). Kurssin tavoitteena on auttaa ymmärtämään uskonelämän perusasiat ja antaa kestävä Raamatun mukainen perusta ihmiseen elämään Jeesuksen seuraajana. Kurssi on vahva tietopaketti myös pidemmän aikaa uskossa olleille. Opetusmateriaalina on Uskon perusteet - kirja (Matthias Theis, Aika Oy). Kurssi on avoin kaikille halukkaille. Vaikka ei pääsisi mukaan aivan jokaiseen kurssi-iltaan, kokonaisuuden ja parhaan annin kannalta osallistuminen mahdollisimman monelle luennolle olisi suotavaa. Kurssi on maksuton, materiaalikuluina 5 / kirja (ovh 12 - seurakunta maksaa osan materiaalikuluista.) Tiedustelut ja ilmoittautuminen kurssimateriaalin hankkimista varten / vilho.savolainen@nic.fi (tai viim. ensimmäisellä tunnilla ti 3.10.). Köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä Hämeenlinnan Kumppanuustalolla pe klo Tilaisuudessa mukana kokemusasiantuntijoiden ja tutkijoiden lisäksi päättäjien edustajia. Osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin kannanottoihin ja ehdotuksiin tilanteen korjaamiseksi Kanta-Hämeen alueella. Kaikille avoimen Köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä -tapahtuman järjestää Hämeenlinnan seudun ruoka- ja talousavun verkosto. Syödään yhdessä - Ison Kirjan elokeräys ateria seurakunnissa syksyllä 2017 Hattulan Kotikirkossa järjestetään elokeräysruokailu Iso Kirja -opiston hyväksi ehtoollistilaisuuden jälkeen su klo Osallistumalla ruokailuun sinulla on mahdollisuus olla mukana raamattuopiston tukemisessa. Tule mukaan ja kutsu ystäväsikin syömään! Hattulan Kotikirkon 70-vuotisjuhla su klo 16 Ristin maa -konsertti Hämeenlinnan Verkatehtaalla la klo 14 Koko perheen konsertti, jossa Jippii-laulajat ja King s Kids -tanssijat esittävät uusia mukaansatempaavia Jippii-lauluja orkesterin säestyksellä. Konserttiin on vapaa pääsy! (Vapaaehtoinen rahalahja tilaisuuden järjestelykuluja varten) Huom! 700 ensimmäistä mahtuu mukaan. Tapahtumatori klo 16 (tilaisuuksien välissä) Verkatehtaan lasiaukiolla STAGEn toteuttama haastattelupiste, seurakuntien esittelypisteitä, kasvomaalausta ja ongintaa ajatuksella LÄHELLÄ ihmistä. Tule ja tutustu ennen Suomalaista messua. Suomalainen messu Hämeenlinnan Verkatehtaalla la klo 18 Lasse Heikkilän sävelteoksen aikana katsojat pääsevät keskelle suomalaisen luonnon kauneutta multimediaesityksenä, vierailevat monissa suomalaisuuden musiikkityyleissä pohjalaisesta uhosta itäsuomalaiseen iloisuuteen. Näin voimme elää uudelleen satavuotiaan Suomen ilot ja surut. Liput 20 ennakkoon Verkatehtaan lippukaupasta. Kristuspäivä 2017 Turussa la klo Kristuspäivä 2017 kutsuu kristittyjä kaikista kirkkokunnista ja herätysliikkeistä rukoilemaan yhdessä Suomen puolesta. Tapahtumaan odotetaan lähes rukoilijaa. Hämeen Parhaaksi -yhteisö järjestää matkan Turkuhalliin la Lähtö Hämeenlinnasta Wetterhoffin edestä (Wetterhoffinkatu 4) klo 9 - paluu iltatilaisuuden päätyttyä. Matka & osallistuminen 30 /henk. Tied. ja ilm /vilho.savolainen@nic.fi. Suomi 100 vuotta- juhla su klo 16 Tilaisuus järjestetään yhdessä Hattulan seurakunnan kanssa. Musiikki Pyhän Ristin kuoro ja Kotikirkon Houseband. Seurakunnan joulujuhla su klo 16 2 Hattulan Kotikirkko Armo Lokakuu
3 Keittiöremontin Heimo Miettinen Suunnitelmat etenevät seuraavasti: Pentikäisen Jorma Kuopiosta on lupautunut pääsuunnittelijaksi keittiöremonttiin. Hän on suunnitellut myös esim. Nilsiän rukoushuoneen keittiöremontin. Haemme Leader- rahoitusta, jota on mahdollista saada hankkeen kokonaisrahoituksesta n prosenttia. Lisäksi Leader-rahoituksen säännöt ovat muuttuneet tämän vuoden toukokuun alusta niin, että hankkeessa saa käyttää myös hyviä käytettyjä keittiökoneita. Voimme siis käyttää jo saatua kylmiötä ja mahdollisesti muita käytettyjä keittiökoneita, joista neuvottelut luterilaisen seurakunnan kanssa ovat meneillään. Savolaisen Pirjo on tehnyt suuren työn kuulumiset Neule- ja kirjakahvila Sija Oikari kysyen tarjoukset eri toimittajilta kaapistoista ja tämä on enhön Heino on jo lupautunut. samme muutostyöt. Tähän työsiarvoista, että saisimme kaikin puolin toimivan keittiön. Aikataulu venyy nyt väistämättä, mutta on parempi tehdä harkiten kaikki tarvittavat muutokset, Seurakuntaväen illassa keskustelimme keittiön lattiapinnoitteen kuin tehdä näin tärkeässä asiassa uusimisesta ja tulimme siihen tulokseen, että myös se kannatmat ja rahoituspäätöksen saami- puolinaista ratkaisua. Suunniteltaa ottaa projektiin mukaan. Näin nen vievät vielä aikaa. Varsinainen saadaan yhtenäinen lattia myös projektin toteuttaminen on varmaan vuodenvaihteen tienoilla ja purettavan komeron kohdalle ja rahoitus koskee myös lattiaa. siinä yhteydessä meitä seurakuntalaisia tarvitaan purkamaan vanhoja rakenteita keittiöstä ja esim. Suorittavassa vaiheessa pyydämme rakennusalan ammattilaista kokoamaan keittiökalusteita paikoilleen. Heino Kärkkäistä tekemään kans- Mikä se on? Kohtaamispaikka kerran kuussa lauantaiaamuna. Siellä on tarjolla pientä purtavaa nyyttärimeiningillä kahvin tai teen ohessa. Voit ottaa käsityön mukaan, mikäli harrastat sellaisia. Jos olet lukenut innostavan kirjan, voit tuoda sen mukanasi ja kertoa siitä ja sen annista toisille. Joskus voimme myös ottaa jonkun kirjan yhteiseksi projektiksi ja keskustella siitä. Olemme myös syyskuun kahvilassa pohtineet osallistumista Joulun Lapsi -keräykseen sukkien tms. muodossa. Voit tuoda mukaan ystäväsikin. Miksi? Koska tarvitaan: Kohtaamispaikkoja ihmisiä varten. Mahdollisuuksia jakaa elämään ja ihmisyyteen liittyviä haasteita Mahdollisuuksia tulla kuulluksi ja kuulla Paikka, jossa voit kokea olevasi samanlainen ihminen ihmisten keskellä Paikka, missä voi ihmetellä elämää ja sen moninaisuutta Kenelle? Sinulle, joka kaipaat yhteyttä toisiin ihmisiin Sinulle, joka haluat katsoa asioita useista eri näkökulmista Sinulle, joka koet olevasi yksin Sinulle joka haluat antaa toisille ajatuksistasi tai saada toisten mietteistä Sinulle, joka haluaisit pohtia ihmisen hengellisyyttä ja yhteyttä Jumalaan Unelma! Luoda matalankynnyksen paikka ihmisten tulla kohtaamaan toisiaan ja uskovien ihmisten yhteyteen. Luodaan yhdessä Jumalan kanssa jotain lämmintä maailmaan, missä me kaikki koemme monenlaisia haasteita. Yhdessä olemme enemmän ja Isän avulla sekä toistemme tuella jaksamme paremmin! IK-OPISTOLLA TAPAHTUU Reformaatio-kurssi Voi hyvin - armahda auttajaa SOUNDCHECK Turvakoulutus Treenaavat teologit Pyhä Henki ja sinä Anna hyvän kiertää! Otamme vastaan vaatteita, astioita ym. kodin irtainta tavaraa. Ostamalla ja lahjoittamalla tuet lähetystyötä Intiassa, Venäjällä, Ranskassa ja Espanjassa. Tervetuloa ostoksille! Hyvän Tahdon KIRPPUTORI Avoinna: ti, to ja la klo Teollisuustie Parola Puh Tyyne Ikonen 97 v. Onnea Äidille, Onnea Isälle. Onnea pienelle perheenlisälle! Riikka ja Joni Pelkosen perheeseen on syntynyt potra poikavauva Mauno, 54,5 cm 4430 g. Taivaan Isän runsasta siunausta koko perheelle toivottaen Kotikirkon seurakuntaperhe. 4 Hattulan Kotikirkko Armo Lokakuu
4 Espanjan terveiset Janne Kehusmaa Tullaan tutuksi TEKSTI ja KUVA: Ursula ja Jorma Kallio Elokuun viimeinen päivä saimme Karjalaisten opettajaperheen tänne. He tulivat osaksi tiimiämme, vastuullaan opetus meidän Suomi-koulussa. Karjalaisten perheeseen kuuluu neljä lasta, joista kolme on nyt myös osana Suomi-kouluryhmäämme. Kaikkiaan koulussamme on nyt kahdeksan koululaista, joista muodostuu viiden eri vuosiluokan kokonaisuus. Lisäksi meidän nuorimmaisemme, Ruut 4v., aloitti paikallisessa koulussa toisen kouluvuotensa. Esikoisemme Akseli vastaavasti jatkaa toista vuottaan lukiossa tehden opintonsa itsenäisesti etäopiskeluna Suomeen. Opiskelu ja sen käynnistäminen on vaatinut oman osansa huomiosta. Saimme pitää vieraana pientä nuorten aktioryhmää Kuopiosta; Juulia, Maija ja Joel. Viikko oli työntäyteinen ja liikuimme paljon, mutta myös vapaa-aikaa mahtui mukaan. Kävimme Cocentainassa toripäivänä jakamassa evankeliumia lauluin, traktaatein ja kohtaamisin. Ryhmä Raamatunkäännösinstituutin syyskuun kirjeestä poimittua Kirsti Miettinen Ensimmäisen Mooseksen kirjan julkaiseminen hantin kielellä on käsillä. Se luetaan lähiaikoina myös äänitteeksi, jolloin sen käytettävyys lisääntyy huomattavasti. Myös Joonan kirjan käännöstä päästään tarkistamaan. Lisää sanoja Jumalan ylistämiseen, Hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa ilmaisemiseen hantit saavat psalmien käännöstyön kautta, joka nyt myös on pääsemässä toteutusvaiheeseen. Psalmit rohkaisevat laulamaan ja luomaan uusia lauluja Jumalalle. Työ hantien parissa tarvitsee paljon esirukousta. Rukousaiheena: Sosiaaliturvaan kuuluminen Rogríguezin perheen asiat Työn eteneminen Cocentainassa, ympäristössä ja koko Espanjassa! Kiitos, että olette kanssamme täällä rukouksin ja kaikella sydämen halulla auttamassa ja viemässä evankeliumia eteenpäin jakoi myös peittojakeluna hyvää sanomaa postilaatikoihin, sekä tietysti kaikkialla missä kuljimme. Olimme apuna myös lähiseurakuntien katuevankelioimisessa kaksillakin markkinoilla; Castallassa ja Villenassa, sekä vierailimme Castallan srk:n vuosijuhlassa. Lisäksi tytöt olivat mukana todistuksin m-naisten tilaisuudessa, jota me täällä Cocentainassa järjestämme. Syyskuu on toisin sanoen lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Olemme kokeneet hyvää yhteyttä uuden tiimikokoonpanon kanssa. Tuntuu, että palaset ovat loksahdellet paikoilleen. Olemme tehneet vastuunjakoa eri osa-alueille ja hieman selkiyttäneet toimenkuvia tiimin kesken. Seurakunnan kokouksia järjestämme toistaiseksi kaksi kertaa viikossa. Myös M- naisille suunnattu työ jatkuu. Järjestämme tilaisuudet parittomalla viikolla Cocentainassa, sekä edelleen myös Torreviejassa, joka on sitten parillisella viikolla. Täällähän on ympäristössä lukemattomia pieniä kyliä, joissa ei ole kristillistä vapaiden suuntien toimintaa tai seurakuntaa. Nämä kylät ovat olleet erityisesti ainakin itselläni sydämellä, Jumala avatkoon sydämet ja ovet! Pieniä vastoinkäymisiäkin on koettu. Me putosimme nimittäin väliaikaisesti pois Suomen sosiaaliturvan piiristä ja olemme nyt toista kuukautta ilman oikeutta sosiaaliturvaan. Kyse on puhtaasti byrokratiasta maiden välillä ja tilanne tuli meille ihan yllättäen. Meidän kohdalla tämä vaikuttaa eniten taloudellisesti ja tämän tapauksen haluaisinkin jättää rukousaiheeksi. Tarkemmin sanottuna, että päätös ja käsittely em. sosiaaliturvan tiimoilta etenee nopeasti. Kyseessä on Espanjan päässä tapahtuva hakemusten käsittely ja päätöksen saamiseen menee kuukausia. Tosin täytyy samaan aikaan sanoa, että olemme jo tässäkin vastoinkäymisessä nähneet kuinka Jumala toimii, on vastannut rukouksiin ja on uskollinen. Pyytäisin myös muistamaan Rodríguezin perhettä, joka muutti tänne Cocentainaan. He liittyivät tiimiimme kesäkuussa, kuten edellisessä kirjeessä kerroin. Heillä on myös taloudellisesti monia kysymysmerkkejä ja suurimmilta osin vielä auki, kuinka ko. asiat tulevat järjestymään. Keitä olette? Olemme Jorma ja Ursula Kallio. Asumme Iittalassa pienessä mummon mökissä Simo-koiramme kanssa. Jormalla on 3 aikuista lasta ja 1 lapsenlapsi. Ursulalla on 2 aikuista lasta ja 2 lapsenlasta. Molemmat olemme eronneet aiemmista avioliitoistamme. Me menimme naimisiin heinäkuussa 2017 ja Kotikirkolla Vilho Savolainen siunasi liittomme. Pidimme Kotikirkolla pienen hääjuhlamme. Miten löysitte Kotikirkolle? Jorma löysi aikanaan Kotikirkolle kaverin saattelemana basistiksi ylistysbändiin. Jorma kastettiin silloin Kotikirkolla. Vuoden jälkeen maailma taas vei miehen mukanaan muille teille. Ursula tutustui tiistain Leipäkirkon kautta muutama vuosi sitten porukkaan Rauha ja Teppo Komosen kutsumana. Yhdessä löysimme tiemme takaisin syksyllä 2016, kun kesällä olimme tavanneet ja rakastuneet. Kävimme Leipäkirkossa ja Jorma muistettiin bassosta ja häntä pyydettiin uudestaan soittamaan. Samalla Ursula liittyi laulamaan bändissä. Koska olet tullut uskoon? Jorma tuli uskoon 2000-luvun alussa. Ursula tuli uskoon riparilla 80-luvulla, mutta uskossa pysyminen oli haasteellista. Molemmilla kolahti kunnolla keväällä 2017 Kotikirkolla Marko Selkomaan kokouksessa. Pian sen jälkeen Ursula kävi kasteella. Miten pääsit eteenpäin? Eteenpäin on menty Jeesuksen omina päivä kerrallaan alkoholista vapaina. Ihana Villikoiden pariskunta on tukenut meitä paljon ja muistuttanut, että usko on ILOA. Myös muu Kotikirkon väki on ihanaa ja kannustaa perhettämme. Haluamme kiittää siitä. Elämämme on saanut uuden merkityksen ja sisällön. Kaikki entinen päihteellinen elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Jumala on antanut meille musiikin välineeksi kohdata ihmisiä ja kertoa Hänestä. Mitä Kotikirkko teille merkitsee? Kotikirkko merkitsee meille paljon. Sinne voi mennä kuin kotiin ja siellä on uusi perheemme. Muiden uskovien kanssa on helppo olla oma itsensä ja saada kasvaa uskossa. Enää ei tarvitse pelätä mitään. Jeesus on syy hymyyn. 6 Hattulan Kotikirkko Armo Lokakuu
5 HATTULAN KOTIKIRKKO Teollisuustie 6, Parola Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti ARMO ilmestyy kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Seuraavaan lehteen tarkoitettu materiaali pyydetään toimittamaan Mirjamille viikkoa ennen lehden ilmestymistä, Päätoimittaja: Vilho Savolainen Toimitussihteeri: Mirjami Keskimaa Kansikuva: Eija Pitkänen Taitto ja paino: Ilves-Paino Oy yhteystiedot yhteystiedot yhteystiedot yhteystiedot Pastori Evankelistat Vanhimmiston pj Hallituksen pj Lähetit Vilho Savolainen Vuokko Nyman Arto Hasari, motoristievenkelista Jouko Keskimaa Heimo Miettinen Mikko ja Marie-Laure Haakana, 9 rue de Faubourg St Andre Autun, France +33 (0) , +33 (0) (SMS-viestit) mhaakana@hotmail.com Janne & Ria-Mari Kehusmaa Avda. Benilloba 11 p3, atico Cocentaina, España Esp Suom janne.kehusmaa@gmail.com Pankki Srk tili: FI Viitenumerot: Seurakuntatyö Lähetystyö Remonttitili FI Viitenumero: Sähköposti info@hattulankotikirkko.fi HYVÄN TAHDON KIRPPUTORI Avoinna: ti, to ja la klo Loka - marraskuun ohjelma SU klo 16 Jumalanpalvelus ja ehtoollinen Tapio Villikka, Vilho Savolainen Kotikirkon Houseband, kahvitarjoilu ti klo 11 Leipäkirkko klo 18 Uskon perusteet -kurssi (1. Lunastettu ) Sanan ja rukouksen ilta Pertti Pitkänen Vilho Savolainen la klo 18 TAIVAS KOSKETTAA -tilaisuus MARKO SELKOMAA su klo 16 TAIVAS KOSKETTAA -tilaisuus MARKO SELKOMAA klo 18 TAIVAS KOSKETTAA -tilaisuus MARKO SELKOMAA Kotikirkon Houseband & ylistysryhmä ti klo 11 Leipäkirkko ja EU-ruokakassien jako klo Hämeen Parhaaksi -rukousilta Hämeenlinnan helluntaiseurakunnassa, Turuntie 12. (ei tilaisuutta Kotikirkolla) pe su klo 16 klo Köyhyyden vastaisen päivän tapahtuma Kumppanuustalolla. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Pyhäpäivän sana ja ylistys. Jyrki Alanko, Vilho Savolainen Jyrki & Vilho, kahvitarjoilu ti klo 11 Leipäkirkko klo 18 Uskon perusteet -kurssi (2. Raamattu - Jumalan sana ) Sanan ja rukouksen ilta Matti Oikari Vilho Savolainen LA klo Kirja- ja neulekahvila su klo 16 Jumalanpalvelus. Vilho Savolainen, Pia Villikka Jorma, Ursula ja Tapio, kahvitarjoilu ti klo 11 Leipäkirkko klo 18 Uskon perusteet -kurssi (3. Henkilökohtainen jumalanpalvelus ) Kansainvälisen vastuun rukousilta Kotikirkolla Hattulan ev.lut. seurakunnan kanssa. su klo 16 Jumalanpalvelus ja ehtoollinen. Voitto Mäkinen, Vilho Savolainen Tapio ja Vilho, kahvitarjoilu ti klo 11 Leipäkirkko klo 18 Uskon perusteet -kurssi (4. Viholliset ja ongelmat ) Naisten ja miesten rukousilta Kotikirkolla (naiset sivusalissa, miehet yläsalissa) su klo 16 Jumalanpalvelus ja ehtoollinen Vilho Savolainen, Jouko Keskimaa Kotikirkon Houseband, kahvitarjoilu ti klo 11 Leipäkirkko klo 18 Uskon perusteet -kurssi (5. Seurakunta ) Sanan ja rukouksen ilta. Seppo Kortelainen Vilho Savolainen la klo 14 RISTIN MAA -konsertti Hämeenlinnan Verkatehtaalla (vapaa pääsy ensimmäistä mahtuu mukaan) klo 16 Tapahtumatori lasipihalla klo 18 Lasse Heikkilän SUOMALAINEN MESSU (liput 20 /henk. Verkahtehtaan ovelta) su klo 16 Isänpäivän lähetysjumalanpalvelus Janne Kehusmaa Espanjasta, Heimo Miettinen Janne Kehusmaa, kahvitarjoilu ti klo 11 Leipäkirkko klo 18 Uskon perusteet -kurssi (6. Kaste ) su klo 16 Sanan ja rukouksen ilta. Vilho Savolainen Jumalanpalvelus. Pirjo Savolainen, Vilho Savolainen Leena Karonen, kahvitarjoilu ti klo 11 Leipäkirkko klo Valitse elämä -tilaisuus Hml:n Helluntaiseurakunnassa, Turuntie 12. MARKO SELKOMAA MIKA KAROLA (ei tilaisuutta Kotikirkolla) su klo 16 KOTIKIRKON 70-VUOTISJUHLA Reino Komonen Kotikirkon Houseband, kahvitarjoilu ti klo 11 Leipäkirkko klo 18 Uskon perusteet -kurssi (7. Usko yksityisasiako? ) Naisten ja miesten rukousilta Kotikirkolla. (naiset sivusalissa, miehet yläsalissa) la klo Kristuspäivä Turussa Lähtö Hämeenlinnasta Wetterhoffin edestä klo 9.00, paluu illalla. (Matka & tapahtuman osall. maksu yht. 30.) Tied. ja ilm / vilho.savolainen@nic.fi) su klo 16 Jumalanpalvelus ja ehtoollinen Vilho Savolainen Kotikirkon Houseband, kahvitarjoilu
SYYSKUU Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti
SYYSKUU 2017 Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti Ajatuksia TEKSTI: Jouko Keskimaa Tulevia tapahtumia Tänään autoa ajaessani kuuntelin Radio Deistä laulua: Golgatan veri perustus varma on. Loma on tänä vuonna
ARMO. Syyskuu nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi Joh.4:35. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote
ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Syyskuu 2014 nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi Joh.4:35 Pääkirjoitus Mahdollisuus Muutokseen Reskan Piste Saimme
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Matt. 25:35 HÄMEENLINNAN SEUDUN RUOKAJAKELU Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.
Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Matt. 25:35 HÄMEENLINNAN SEUDUN RUOKAJAKELU Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.
ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote
ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Tammikuu 2015 Lähetystyö Lähetystyöterveisiä Jaavan ja Borneon aktioista! Hattulan Kotikirkosta mukana aktiossa olivat Jouko, Mirjami ja Laura Keskimaa. Meillä
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.
TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa
TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
huhtikuu 2017 Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti s. 5 Vain yksi tie -tapahtuma s. 6 Terveisiä Espanjasta
huhtikuu 2017 Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti s. 5 Vain yksi tie -tapahtuma s. 6 Terveisiä Espanjasta Koetelkaa itseänne! PÄÄKIRJOITUS Ap ostoli Paavali kehotti uskovia panemaan itsensä koetteelle. Hän
MAALISKUU Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti. s. 4 Evankelista Marko Selkomaa. s. 7 Lähetystyöstä
MAALISKUU 2017 Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti s. 4 Evankelista Marko Selkomaa s. 7 Lähetystyöstä Sytytä sydän! Vilho Savolainen Neule- ja kirjakahvila TEKSTI Sirja Oikari Hattulan Kotikirkon tämän vuoden
www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info
Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
s. 6 Raamattu rakkaaksi s. 4 Perhe- ja lapsityötä Kotikirkossa s. 6 Kenian Full Gospelin johtavat veljet Kotikirkkoon
HELMIKUU 2016 Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti s. 6 Raamattu rakkaaksi s. 4 Perhe- ja lapsityötä Kotikirkossa s. 6 Kenian Full Gospelin johtavat veljet Kotikirkkoon Kristuksen rakkaus vaatii meitä! Sillä
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia
Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä
Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
ARMO ARMO. Joulukuu Tammikuu Hattulan kotikirkon kuukausitiedote. Hattulan kotikirkon kuukausitiedote
ARMO Joulukuu 2013 ARMO Tammikuu 2014 Hattulan kotikirkon kuukausitiedote Hattulan kotikirkon kuukausitiedote Pääkirjoitus Tapahtukoon Sinun tahtosi! Vuoden vaihtuessa tehdään monesti tilinpäätöstä menneestä
Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013. Turuntie 12
Kuukausitiedote kesä-heinäkuu 2013 Turuntie 12 Katsokaa, kuinka suuri hän on, jolle itse kantaisä Aabraham antoi kymmenykset parhaimmasta saaliistaan. (Hebr. 7:4) Kesäkuussa keskiviikkoisin klo 11-12 Päivärukous
Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!
7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY
Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI
Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Helmikuu 2018 Oulun Helluntaiseurakunnan arvot perustuvat Jumalan sanaan, Raamattuun. Ne ovat jokaisen yksilön ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus, armo ja
LOKAKUU Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti. s. 3 Näkymme kirkastuu. s. 6 Elävä seurakuntaperhe sinua varten
LOKAKUU 2016 Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti s. 3 Näkymme kirkastuu s. 6 Elävä seurakuntaperhe sinua varten Mielen uudistuminen TEKSTI: Jyrki Alanko PÄÄKIRJOITUS Älkää mukautuko tämän maa ilmanajan me
Omatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ
! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat
Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.
JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12
Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Kauhajoen Helluntaiseurakunta
Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Tammikuu 2012 Ps. 18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme
******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.
ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote
ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Marraskuu 2014 Pääkirjoitus Tulkoon sinun valtakuntasi Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, hän kutsui opetuslapset seuraamaan itseään ja kehotti heitä parannuksen
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI
Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...
LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia
LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,
ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote
ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Kesäkuu 2014 Pääkirjoitus Katso: minä luon uutta! Jes.43:19 Jumalan luomistyö ei päättynyt maailmankaikkeuden luomiseen, vaan edelleen saamme iloita Hänen luomistöistään.
08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen
epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009
. (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
Haluaisin, että kirkko johon kuulun on
VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Perhejumalanpalvelukset
Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta
syksy 2015 kevät 2014
syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki
1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??
1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? Vuosi KYLLÄ EN EN OSAA SANO A 1994 10 % 64 % 26 % 2002 8 % 69 % 23 % 2008 9 % 72 % 19 % 2018 9 % 79 % 12 % Lähde: gallup-tutkimukset
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi
YHTEYS Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti Heinäkuu 2012 LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YH TE YS -l e h ti ilmestyy kuukauden 1. sunnuntaina. Aineisto
ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote
ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Elokuu 2014 Pääkirjoitus Onnellinen setä ja pieni Lenni Sadonkorjuun aika Syksy on sadonkorjuun aikaa. Kevään kylvötyö ja kesän kasvu on nyt kypsynyt korjattavaksi.
Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna
1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Raamatun oikea ja väärä IR
Raamatun oikea ja väärä IR Raamattu koostuu 66 eri kirjasta ja jokainen kirja on syntynyt johonkin tarkoitukseen. Raamattu ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus eikä siitä sen vuoksi voi poimia yksiselitteisiä
Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta
Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin
TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET JOULU/TAMMIKUU 2016-2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Elämme adventin eli odotuksen aikaa. Jeesuksen aikalaiset odottivat vapautusta roomalaisten sortovallan alta
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa
1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA
2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I.
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 03 ohjelmat - www.tv7.fi 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 35-36 08:40 Armon kalliolla: Minä olen 09:00 Healing Rooms Conference 2018: Jumalan suunnitelma sinulle
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.
SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit
28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma
Meyer: Jumalan pitäminen
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40
Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014
Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että
KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020
KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon
JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 2 Miten rukoilla
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 2 Miten rukoilla Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä
SAARNA Evankeliumi. Matt. 7: Jeesus sanoo:
SAARNA 6.8.2017 Evankeliumi Matt. 7: 13-14 Jeesus sanoo: Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea
Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti TOUKOKUU 2017
Hattulan Kotikirkon tiedotuslehti TOUKOKUU 2017 Te saatte voiman! Vilho Savolainen Jumala on puolellamme TEKSTI Pertti Pitkänen Tar itsemme Jumalan voimaa Jeesus oli sanonut aiemmin opetuslapsilleen: ilman
Kaavi JOULUNAIKA 2015
Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard